ellauri041.html on line 495: Morgens in die Zeitung sieht?

ellauri047.html on line 175: Vuodesta 1751 lähtien hän työskenteli toimittajana ja kriitikkona lehdessä nimeltä Berlinische Privilegierten Zeitung, myöhemmin nimeltä Vossische Zeitung. 29. huhtikuuta 1752 hän sai Wittenbergissä maisterin arvon.
ellauri063.html on line 356: Deutschland schafft sich ab ist der Titel eines 2010 erschienenen Buches von Thilo Sarrazin. Es trägt den Untertitel Wie wir unser Land aufs Spiel setzen. Sarrazin beschäftigt sich darin mit den Auswirkungen auf Deutschland, die sich seiner Ansicht nach aus der Kombination von Geburtenrückgang, wachsender Unterschicht und Zuwanderung aus überwiegend muslimischen Ländern ergeben werden. Das Buch erlangte bereits im Vorfeld der Veröffentlichung erhebliche Medienaufmerksamkeit, Der Spiegel und die Bild-Zeitung veröffentlichten vorab Auszüge. Bis Anfang 2012 wurden über 1,5 Millionen Exemplare verkauft. Das Buch stand 2010 und 2011 insgesamt 21 Wochen lang auf Platz 1 der Spiegel-Bestsellerliste.
ellauri064.html on line 276: Der Völkische Beobachter (VB) war von Dezember 1920 bis zum 30. April 1945 das publizistische Parteiorgan der NSDAP. In scharfer Abgrenzung zu bürgerlichen Zeitungen bezeichnete sich der VB als „Kampfblatt“ und war programmatisch mehr an Agitation als an Information interessiert. Pressehistoriker nannten den VB daher „plakathaft“ und seinen Stil „mehr gesprochen als geschrieben“. Zunächst erschien der VB zweimal wöchentlich, ab dem 8. Februar 1923 täglich im Franz-Eher-Verlag in München. Er wurde nach den Anfangsjahren reichsweit vertrieben.
ellauri210.html on line 580: In Berlin wurde Kurt Hiller als freier Schriftsteller zum frühen Pionier des literarischen Expressionismus: 1909 gründete er mit Jakob van Hoddis als ein Gründungsmitglied die Vereinigung Der Neue Club, zu dem bald auch Georg Heym und Ernst Blass stießen. Gemeinsam mit ihnen und unterstützt von bekannteren Künstlern wie Tilla Durieux, Else Lasker-Schüler und Karl Schmidt-Rottluff wurden sogenannte „Neopathetische Cabarets“ veranstaltet. Nachdem Hiller sich aus dem Club zurückgezogen hatte, gründete er mit Blass das literarische Cabaret GNU. Für die Zeitschriften PAN und Der Sturm schrieb er zahlreiche Beiträge, ebenso wie für Franz Pfemferts Aktion, bei deren Gründung er 1911 auch mitwirkte. Nachdem Hiller – wahrscheinlich über die Vermittlung Kronfelds, der seit 1908 in Heidelberg lebte – 1911 in der Beilage Literatur und Wissenschaft der regionalen Heidelberger Zeitung schon Die Jüngst Berliner vorgestellt hatte, publizierte er 1912 im Heidelberger Verlag von Richard Weissbach die erste expressionistische Lyrikanthologie Der Kondor.
ellauri238.html on line 485: Wenn man hier keine Zeitung hält Jos täällä ei lehtiä osta
ellauri284.html on line 107: Saksalaisessa mediassa hänen kirjansa on nähty elämäkertana kadonneesta sukupolvesta, joka haaveili paremmasta tulevaisuudesta huomaamatta nykyisyyttä. Johtava saksalainen sanomalehti Sueddeutsche Zeitung kutsuu sitä kirjaksi, "joka joskus saa nauramaan ja joskus saa sinut surulliseksi".
ellauri288.html on line 318: Koskettava, tuskallinen kuva kommunistisesta vainoharhaisuudesta ja aikakauden kaustinen kritiikki sekä kunnianosoitus maalliselle aistillisuudelle ja vahvojen ja läheisten ihmissuhteiden tärkeydelle. /…/ Tämä nuori kirjailija on vielä vain nouseva tähti; voimme odottaa häneltä galaktisia saavutuksia tulevaisuudessa. Neue Zürcher Zeitung, Saksa (?)
ellauri309.html on line 366: Liike-elämä toivoo että hallitus pääsisi tihutöihin. Kielteinen julkisuus voi vaikuttaa haitallisesti Suomen imizhiin sijoituskohteena. Süddeutsche Zeitung nimitti hallitusta kauhukabinetixi (Gruselkabinett) ja oikeaxi (ei oikeistolaisexi, sellainen on SdZ izekin) rauniokasaxi (ein rechter Trummelhaufen). Römäkkäniemen mukaan se on herättänut huolta suuryhtiöiden johdossa. Juuri kun mm. Nato-jäsenyys om herättänyt myönteistä innostusta sijoittajapiireissä! Voi vittu sentään! Samaan aikaan toisaalla USAn luottoluokitus tipahti pykälän hyvin samankaltaisista syistä. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.
ellauri309.html on line 964: Alice Sophie Schwarzer (* 3. Dezember 1942 in Wuppertal) ist eine deutsche Journalistin und Publizistin. Sie ist Gründerin und Herausgeberin der Frauenzeitschrift Emma und eine bekannte Feministin. In einem Beitrag für die Frankfurter Allgemeine Zeitung verteidigte Schwarzer 2008 die Weigerung der maoistischen Militärjunta Myanmars, nach dem Zyklon Nargis westliche Hilfe ins Land zu lassen, mit dem Hinweis u. a. auf die angebliche humanitäre Hilfe der USA 1968 für Kambodscha, deren „Reisbomber“ Bomben transportierten, sowie auf die Doppelmoral der Medien. In Bezug auf das Manifest für Frieden von Februar 2023, dessen Mitinitiatorin Schwarzer war und das sich gegen Waffenlieferungen an die Ukraine und für Verhandlungen ausspricht, schrieb Jan Feddersen in der TAZ, Schwarzer enthülle sich damit als „Antifeministin“, denn wenn es in dem Manifest heiße, „Frauen wurden vergewaltigt“, spreche „es nicht über die Täter, auch nicht Putin“. Demnach befremde Schwarzers stets gleiche Kritik an der Pornografie gerade junge Frauen zunehmend. Einige Standpunkte des klassischen 1970er-Jahre-Feminismus – wie etwa die Ablehnung von Pornografie – hält Roche für überholt und vertritt einen sex-positiven Feminismus. Als sie 1998 in Bascha Mikas Kritischer Biografie (siehe #Literatur) als bisexuell beschrieben wurde, lehnte sie jeglichen Kommentar mit dem Hinweis auf ihre Privat- und Intimsphäre ab. Ein FAZ-Artikel schrieb 2010, sie zeige sich in Köln öffentlich mit ihrer Partnerin. Ach was!
ellauri340.html on line 487: Vuonna 1977 Stanley Kauffmann (n.h.) arvioi A Moment of True Feeling -elokuvaa, että Handke "on tärkein uusi kirjailija kansainvälisellä näyttämöllä filmiohjaaja Samuel Beckettin jälkeen". John Updike arvosteli samaa romaania The New Yorkerissa ja oli yhtä vaikuttunut. Hän huomautti, että "hänen [Handken] tahallista intensiteettiä ja veitsen selkeyttä mieleenpainumista ei voi kiistää. Hän kirjoittaa psykologian ulkopuolelta, jossa tunteet saavat periksiantavuuden satunnaisesti kohdatuista, geologisesti analysoiduista kivistä." Tunteet kuin kivellä, takuulla. Frankfurter Allgemeine Zeitung kuvaili häntä " länsisaksalaisten kriitikoiden rakkaaksi". Hugo Hamilton totesi, että debyyttinsä jälkeen Handke "on testannut, inspiroinut ja järkyttänyt yleisöä". Hienoa. Joshua Cohen (n.h.) totesi, että Handke "komentoi yhtä sodan jälkeisen ajan suurista saksankielisistä proosatyyleistä, syvää ja nopeaa ja virran vastaista jokiretoriikkaa", kun taas Gabriel Josipovici (n.h.) kuvaili häntä, "vaikka varauksellisesti suhtautuu joihinkin hänen viimeaikaisiin teoksiinsa" yhtenä sodanjälkeisen ajan merkittävimmistä saksankielisistä kirjailijoista. WG Sebald (n.h.) sai inspiraationsa Handken monimutkaisesta proosasta. Toistamista käsittelevässä esseessä "Toisto tyylikeinona" hän kirjoitti "suuresta ja, kuten olen sittemmin oppinut, pysyvästä vaikutuksesta", jonka kirja teki häneen. "En tiedä", hän kehui, "onko kirjalliselle taiteelle erityisen merkittävä pakotettu suhde kovan raiskauksen ja ilmavan taikuuden välillä kauniimmin dokumentoitu kuin Toiston sivuilla." Karl Ove Knausgård kuvaili A Sorrow Beyond Dreams -kirjaa yhdeksi "aikamme tärkeimmistä saksaksi kirjoitetuista kirjoista mein Kampfin jälkeen, enkä puhu nyt vain omastani." Kirjaa ja sen kirjoittajaa kehuttiin myös Knausgårdin omassa taistelussani. Nää on hei muuten kaikki äijiä! All male paneeli. Epäluulot heräävät.
ellauri340.html on line 539: Kun sota kiihtyi 90-luvun alussa, tällä arch-solipsistilla oli vähän mahdollisuuksia toimia välittäjänä. Mutta hän kuitenkin kirjoitti siitä. Vuonna 1995 hän matkusti Serbiaan matkalla, joka kerrottiin A Journey to the Rivers -kirjassa (alaotsikkona "Justice for Serbia"), kirjassa, joka alun perin kirjoitettiin artikkelisarjana Süddeutsche Zeitung -sanomalehteen. Matkakertomus ei poikennut niinkään Handken jo omaksumista menetelmistä, joten kirjailija matkustaa ympäri Serbiaa, näkee, mitä hän haluaa nähdä, eikä näkemättä mitä ei, antautuen "alkumaailman, joka ilmestyi tuntematon sivilisaatio." Reaktio kirjaan oli välitön ja intensiivinen – kriitikot ja kirjailijat arvostelivat sitä jyrkästi. Kirjaan sisältyi vastaus hänen kriitikoilleen, joka otti tehtäväkseen hänen mielestään länsimaisessa mediassa Serbian vastaisena ennakkoasenteena: "Mitä tietää, kun ylivoimainen verkkoverkosto tuottaa vain tietoa, ei sitä tietoa, jota voi tulla. olla vain oppimisen, havainnoinnin ja oppimisen kautta?"
ellauri367.html on line 277: Spanknöbelin johtama järjestö oli avoimesti natsimielinen, ja se osallistui toimintaan, kuten saksankielisen New Yorker Staats-Zeitungin hyökkäykseen ja natsimyönteisten artikkeleiden julkaisuun ja soluttautumisen muihin ei-poliittisiin saksalais-amerikkalaisjärjestöihin. Yksi Ystävien varhaisista aloitteista oli propagandan avulla vastustaa juutalaisten saksalaisten tavaroiden boikottia, joka aloitettiin maaliskuussa 1933 protestina natsien antisemitismiä vastaan.
ellauri370.html on line 381: Ranskan sotakorvauxet 1870-luvulla aiheutti Saxassa gryndereiden aallon joka johti pörssiromahduxeen 1873. Der Jude war Schuld. Berliner Tagblatt ja Frankfurter Zeitung oli juutalaisten käsissä. Lehdistönvapaus on 200 rikkaan valta sanoa mielipiteensä.
ellauri370.html on line 451: Chamberlain kirjoitti vastenmielisesti, kuinka "jokaisella Basuton neekerillä" voisi nyt olla brittipassi kahdella shillingillä ja kuudella pennillä. Chamberlain ennusti aivan oikein että seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana Englannin aristokratiasta tulee vain rahaoligarkia, ilman rotuun liittyvää solidaarisuutta tai sukulaisuussuhdetta valtaistuimeen. Panimot, musteen valmistajat ja laivanomistajat istuvat nyt House of Lordsissa. Berliner Zeitung oli syystä huolissaan. Chamberlain kirjoitti usein arvostavalle ja ihailevalle Wilhelmille kertoen hänelle, että vain jalo "saksalainen henki" pelasti maailman tuhoutumasta "tursoituneen jenkki-anglo-juutalaisen materialismin toimesta".
xxx/ellauri086.html on line 412: In October 2016, investigative reporter Claudio Gatti published an article jointly in Il Sole 24 Ore and Frankfurter Allgemeine Zeitung, that relied on financial records related to real estate transactions and royalties payments to draw the conclusion that Anita Raja, a Rome-based translator, is the real author behind the Ferrante pseudonym. Gatti's article was criticized by many in the literary world as a violation of privacy, though Gatti contends that "by announcing that she would lie on occasion, Ferrante has in a way relinquished her right to disappear behind her books and let them live and grow while their author remained unknown. Indeed, she and her publisher seemed to have fed public interest in her true identity." British novelist Matt Haig tweeted, "Think the pursuit to discover the 'real' Elena Ferrante is a disgrace and also pointless. A writer's truest self is the books they write." The writer Jeanette Winterson, in a Guardian article, denounced Gatti's investigations as malicious and sexist, saying "At the bottom of this so-called investigation into Ferrante's identity is an obsessional outrage at the success of a writer – female – who decided to write, publish and promote her books on her own terms." She went on to say that the desire to uncover Ferrante's identity constitutes an act of sexism in itself, and that "Italy is still a Catholic country with strong patriarchial attitudes towards women." Others responding to Gatti's article suggested that knowledge of Ferrante's biography is indeed relevant.
xxx/ellauri208.html on line 535: Habermas and Derrida have brought together some of Europe's most distinguished thinkers in an initiative that ensures Europe's intellectuals take part in designing Europe's future. Italian philosopher and novelist Umberto Eco, Swiss author and president of the German Academy of Arts Adolf Muschg, Spanish philosopher Fernando Savater and Italian philosopher Gianni Vattimo have laid out their ideas on the issues. American philosopher Richard Rorty has also provided his two cents in a response to Habermas' article in the Süddeutsche Zeitung newspaper.
xxx/ellauri227.html on line 327:
xxx/ellauri250.html on line 822: Mannen under hyllen var Bent Nordbø. Han hadde John Gielguds arrogante oppsyn, John Majors panoramabriller og Larry Kings bukseseler. Og han leste i en ekte papiravis. Roger hadde hørt at Nordbø kun leste New York Times, The Financial Times, The Guardian, China Daily, Süddeutsche Zeitung, El País og Le Monde, men at de leste han til gjengjeld hver dag. Han kunne dog finne på å bla i Pravda og slovenske Dnevnik, men han hevdet at «østeuropeiske språk er så tunge for øyet.
20