ellauri008.html on line 495: Jane Austen tietysti, Charlotte Bronte, ja Thackeray. Virginia Woolf on hieno. Leo Tolstoi, Tsehov, Turgenjev vaik se kirjoittaa liikaa metästyksestä. Kuin myös Trollope, joka on hirmu setämäinen. Ann Tyler on kiva. Alice Munro, Katherine Mansfield tosi hyviä, Anthony Powell ok vaik on sovinisti. Galsworthy on sillä rajalla. Steinbeck myös, vaikea sijottaa, kuten jenkit yleensä, niillä on jenkki"kulttuurista" jo pahat mieslähtöpisteet, iso handicap. Jos ne on kilttejä ne on lällyjä, siirapinlitkutusta yleensä. Fielding ja Sterne saa peukutuksia. Proust on ok, Balzac ihan jees, vaikka melko pitkäveteisiä. Samaa voi sanoa Cervantesista. Onhan se kiva, ja sydän paikallaan, mutta puuduttava.
ellauri024.html on line 405: Irma Rantavaara (1908) ja Annamari Sarajas (1923) oli mulle tuntemattomia suureita. Irma oli Arskan ohjaaja, esitarkastaja ja vastaväittäjä. Onnexi niillä synkkasi. Näyttää kuvissa jyreältä tädiltä, oliskohan ollut isokokoinenkin, ja naimaton. Naimaton oli Sarajaskin, ei kai sitä muuten uraa voinut nainen tehdä noihin aikoihin. Vähän ilkeen näköinen. Kaunainen, ainakin Irmalle, joka vei Rafun viran sen nenän edestä. Irman työt oli sitä Virginia Woolfia. Entäs Sarajaxen? Suomalaista tuhnua. Se oli ihan hullu, tappoi izensä työnteolla. (Taino, tabuilla ja keskikaljalla, kz. albumia 354.).Juha Seppälä (1956), porilainen kirjailija, oli paarmana Arskan kimpussa. Siitäkään ei mulla ole minkään maan havaintoa.
ellauri032.html on line 228: Minkäslainen oli sillä toi sp-elämä? No se oli ajanut vaimonsa Viviennen hulluuden partaalle ja sitten otti siitä asumuseron (erohan ei uskonnon vuoxi tullut kyseeseen). Ei käynyt kertaakaan (no, kerran) kazomassa vaimoparkaa hulluinhuoneessa, jonne se sen sitte dumppasi. Vivienne oli Oxfordin "river girl", jonka Tom nai hätäsesti vaihto-opiskelijana Harvardista 1915 päästäxeen neizyydestä ja muutenkin syvemmälle sisään britteihin. Se ei halunnut enää takaisin kotiin Harvardiin. Vivienne oli iloinen ja värikäs ilmestys, josta tuli sittemmin Tomin varjossa vaan maalattu varjo. Epävarma nainen, jolla oli kova menstruaalivuoto, tuberkuloosi ja neuroottinen mielenlaatu. Amerikkalaisena Eliot ei heti tajunnut, että Vivienne oli vulgääri. Virginia Woolf, Eliotin bändäri, nokki Haigh-Woodia päiväkirjassaan 8 lokakuuta 1930:
ellauri036.html on line 51: Aika rankkaa sätintää. Täähän kuulostaa ihan Pellissierin kritiikiltä Paul Bourgetista. Goncourt-palkinnon nimismies päästi vielä pahempia misogyynisiä haukkuja; epäili että Sandilla oli yhtä pitkä häpykieli kuin sillä izellään oli pippeli. Ehkä niin, mutta kummankohan nilkkaan se pilkka kalahti. Woolf Virginia">Virginia Woolf piti pahana et se ja George Eliot kirjoitti miehen nimellä. Ei niinkun Virginia. Woolf! Woolf!
ellauri042.html on line 891: Jane Dunn is the author of Elizabeth and Mary: Cousins, Rivals, Queens; Moon in Eclipse: A Life of Mary Shelley; Virginia Woolf and Vanessa Bell: A Very Close Conspiracy; and Antonia White: A Life. She is a fellow of the Royal Society of Literature, is married to the linguist and writer Nicholas Ostler, and lives in Bath, England.
ellauri046.html on line 860: jokaisen englantilaisen silmissä maisema olisi silti ollut vastustamattomn edwardiaaninen, kuin suoraan Victoria Sackville-Westin (Virginia Woolfin heilan) romaaneista: Ratty ja Molly kumartuneina tarkastelemaan lahonnutta jollaa (Toad odotettavissa hetkellä millä hyvänsä, mukanaan kammottava uusi Chriscraftinsa). Jossain täällä voisi olla myös Potwell Inn, jossa mister Polly tarjoilisi 'Omletteja', ja Jim-setä häirizisi yleistä rauhaa kuollut ankerias aseenaan.
ellauri049.html on line 792: Modernismi on ilmeisintä lyriikassa, jossa se esiintyi ensimmäisenä Ranskassa jo pian 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sen keskeisiä edustajia olivat Baudelairen lisäksi Paul Verlaine, Arthur Rimbaud, Guillaume Apollinaire, proosan edustajina Marcel Proust (Kadonnutta aikaa etsimässä), myöhemmin Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Alain Robbe-Grillet. Saksankielisiä modernisteja ovat Franz Kafka, Thomas Mann, Bertolt Brecht ja toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Heinrich Böll ja Günter Grass. Keskeisiä englanninkielisiä modernisteja ovat James Joyce (Odysseus), Virginia Woolf, Samuel Beckett ja yhdysvaltalainen esimodernisti Walt Whitman sekä F. Scott Fitzgerald, Tennessee Williams, Eugene O'Neill ja myöhemmin muun muassa Philip Roth.
ellauri053.html on line 1259: Influential: The writing style of Pater is so masterly, that critics have even found its influence on Virginia Woolf, James Joyce etc.
ellauri071.html on line 127: Had the Germans invaded Britain, Coward was scheduled to be arrested and killed, as he was in The Black Book along with other figures such as Virginia Woolf, Paul Robeson, Bertrand Russell, C. P. Snow and H. G. Wells.
ellauri072.html on line 115:
| Woolf Virginia | 59 | Jokeen |
ellauri098.html on line 483: H.C. Andersen, Frodo Baggins, William Blake, Marlon Brando, Charley Brown, Albert Camus, Johnny Depp, Jane Eyre, Mia Farrow, V.van Gogh, Homeros, P.Johannes, Franz Kafka (taas), Helen Keller, Kermit the Frog, Sören Kierkegaard, Hugh Laurie, John Lennon, Luna Lovegood, P.Luukas, C.S. Lewis (taas), Neizyt Maria, Bob Marley, A.A. Milne, John Milton, Jim Morrison, Edgar Allan Poe, Fred Rogers, Romeo&Juliet, J-J.Rousseau, Antoine de Saint-Exupery, Carlos Santana, William Shakespeare, Bella Swan (Twilight), Luke Skywalker, Amy Tan, Daenerys Targaryen, JRR Tolkien, Vergilius, Andy Warhol, Bill Waterson (Calvin&Hobbes), Virginia Woolf
ellauri099.html on line 153: | Virginia Woolf | kurki | perna | Astheniker | INFP - Parantainen |   |
ellauri107.html on line 331: Roth kopsi paljon kirjallisilta esikuviltaan, joita olivat ainakin Kafka, Gogol, Flaubert, Beckett, Joyce, Melville, Dostojevski, Celine ja Virginia Woolf. Seesteisemmältä puolelta Tsehov, Tolstoi ja Henry James.
ellauri118.html on line 607: Virginia Woolf piti Aphra Behniä ensimmäisenä naiskirjailijana, joka todisti, että nainenkin saattoi ansaita rahaa myös kirjoittamalla, ehkä uhraamalla joitakin miellyttäviä ominaisuuksia; ja näin vähitellen kirjoittamisesta ei tullut pelkästään merkkiä hulluudesta ja seonneesta mielestä, vaan se oli asia, jolla oli taloudellista merkitystä ainakin miehille.
ellauri159.html on line 961: INFPs are the dreamers of the world. They are deeply idealistic and passionate about their beliefs, ideas, and relationships. INFP writers include Jean-Jacques Rousseau, Albert Camus, George Orwell, J.R.R. Tolkien, Virginia Woolf, Antoine de Saint-Exupery, A.A. Milne, Franz Kafka, Edgar Allan Poe, John Milton, William Blake, Hans Christian Anderson, William Shakespeare, Homer, and George R.R. Martin. Learn more about how INFPs write here.
ellauri191.html on line 2141: In the Wall Street Journal, Joseph Epstein wrote, "You might not know it, but you and I are members of a club whose fellow members include Leo Tolstoy, Henry James, Anton Chekhov, Mark Twain, Henrik Ibsen, Marcel Proust, James Joyce, Jorge Luis Borges and Vladimir Nabokov. [And, we might add: Virginia Woolf, Joseph Conrad, Anna Akhmatova, Ella Fitzgerald, and Eudora Welty.] The club is the Non-Winners of the Nobel Prize in Literature. All these authentically great writers, still alive when the prize, initiated in 1901, was being awarded, didn't win it."
ellauri192.html on line 269: Taking into sympathetic account the widest margin of human error, is it possible to take seriously an institution and procedure that passes over the majority of the greatest novelists and renewers of prose in the modern age? James Joyce, Marcel Proust, Franz Kafka (whose presence towers over our sensual literature and of the meaning of a bug, quite a feat for a little man who one should not expect to tower over anything much), Thomas Hardy, Joseph Conrad, Henry James, Andre Malraux, Hermann Broch, Robert Musil, D. H. Lawrence, either escaped the notice of or were, on nomination, rejected by the Nobel committee. Can one defend a jury which prefers the art of Pearl Buck (1938) to that of, say, Virginia Woolf? Paul Claudel, a picee of shit whose dramas we can set fairly beside those of Aeschylus and of Shakespeare just to scare people, never received the accolade. Paul Heyse was chosen, not Bertolt Brecht. Galsworthy is a Nobel, not Carlo Emilio Gadda, one of the most original and inventive writers of fiction in this century. Who the fuck is he? Composer of In-a-Gadda-da-Vida? No that was Iron Butterfly, and a good piece it was indeed.
ellauri192.html on line 323: Though the following list consists of notable literary figures deemed worthy of the prize, there have been some celebrated writers who were not considered nor even nominated such as Anton Chekhov, Jules Verne, Mark Twain, Robert Hugh Benson, Arthur Conan Doyle, Alexander Blok, Marcel Proust, Joseph Conrad, Rainer Maria Rilke, Federico García Lorca, Lu Xun, Sarat Chandra Chattopadhyay, Antonio Machado, Francis Scott Fitzgerald, James Joyce, Virginia Woolf, Simone Weil, Willa Cather, George Orwell, Galaktion Tabidze, Richard Wright, Flannery O'Connor, Langston Hughes and Jack Kerouac.
ellauri266.html on line 229: Virginia Woolf: Majakka. "Tämän mainitsen aina lempikirjakseni. Voisin lukea sen vaikka kuinka monta kertaa, enkä väsy."
ellauri272.html on line 706: | Masis | Burton William, Plath Sylvia, Woolf Virginia |
ellauri272.html on line 719: Kirjailija Simon Brett, joka on reilusti tunnustanut omat kamppailunsa masennuksen kanssa, oli samaa mieltä löydösten kanssa vedoten kirjailijoiden itsemurhiin, mukaan lukien Virginia Woolf, Sylvia Plath, Ernest Hemingway, Anne Sexton ja Arthur Koestler.
ellauri286.html on line 169: Paradoksaalista kyllä, otin lukioikäisenä kirjalliseksi ohjenuorakseni Virginia Woolfin novellin Täplä seinässä (A Mark on the Wall, 1921).
ellauri286.html on line 192: Virginia Woolfin täplä seinässä paljastui lopulta etanaksi. Se on hyvä vertaus myös omalle suhteelleni Viron lähihistoriasta kirjoittamiseen: vasta sateella kotiloonsa kätkeytynyt etana tulee näkyviin ja näyttää sarvensa, ja juuri niin kävi minulle.
ellauri323.html on line 56: Tässä albumissa on tarkoitus suomia 20-luvun nonbinäärisiä edwardiaaneja. Niistä näyttävimpiä olivat lepakot Virginia Woolf ja sen heila Vita Sackville-West, mutta kyllä moosexenuskoinen Max Beerbohm hoiti hänkin hyvin oman tonttinsa.
ellauri323.html on line 62: VITA SACKVILLE-WEST kirjoitti The Edwardians huvikseen ja tehdäkseen rahaa. Hän sai idean kirjasta ollessaan lomalla miehensä Harold Nicolsonin kanssa Rapallossa keväällä 1929, "ja aion kirjoittaa sen tänä kesänä ja tehdä omaisuuteni", hän kirjoitti Virginia Woolfille. "Se tulee olemaan sellainen vitsi, ja kaikki ovat vakavasti suuttuneita." Woolfs' Hogarth Pressin oli määrä julkaista se, ja Vita piti Virginia Woolfin ajan tasalla sen edistymisestä. "Se on aivan täynnä aristokratiaa. Pidätkö siitä? Minusta tuntuu, että jo pelkästään snobisista syistä sen pitäisi olla erittäin suosittu." Se oli. Kun The Edwardians ilmestyi toukokuussa 1930, oli heti selvää, että Hogarth Pressillä oli suosittu menestys käsissään. "Vitan kirja on niin bestseller, että Leonard ja minä vedämme rahaa kuin simpukoita verkosta", Virginia Woolf kertoi veljenpojalleen Quentin Bellille kesäkuun alussa. "Myymme noin 800 joka päivä." Myynti oli ylittänyt 20 000:n jo heinäkuun lopussa. Yhdysvalloissa, jossa sen julkaisi Doubleday, Doran, se oli kirjallinen kilta -kirja kuukauden kirja. Se jatkoi myyntiä; se on käännetty useille kielille ja dramatisoitu näyttämölle; se oli Vita Sackville-Westin kaupallisesti menestynein kirja.
ellauri323.html on line 64: Mutta hän tai hänen kiitolliset brittikustantajansa eivät pitäneet sitä kirjallisessa mielessä kovin merkittävänä. Myöhemmällä iällä Vita inhosi kuulla edvardiaanien mainitsemista, puhumattakaan ylistystä. Hän ei ehkä kuitenkaan ollut tyytyväinen tietäessään, mitä Leonard Woolfin piti kirjoittaa omaelämäkertaansa hänen kuolemansa jälkeen. Hän sanoi, että edvardiaanien menestys johtui siitä, että Vitassa – joka erityisesti runoudessaan halusi olla ensiluokkainen kirjailija – oli "rehellinen, yksinkertainen, tunteellinen, romanttinen, naiivi ja pätevä kirjailija":
ellauri360.html on line 339: Virginia Woolf : Mrs. Dalloway
ellauri364.html on line 429: Homomiehillä on varmasti tavallista miestä vähemmän miehekäs sielu ja sydän, vaikka mela voi olla mahtava. He ovat nirsoja ylikultivoituja esteettejä, kulturpersoneja. Heidän kulttuurinsa on kuitenkin enemmän tollasta vastaanottavaa. Keräävät krimskramsia ja mitälie kitschiä. Homonaiset ovat karkeita miesmäisiä rekkalesboja. Käyttävät miesten vaatteita ja johtajan otteita. Harrastavat razastusta ja miekkailua tai ovat älyllisiä kuin Virginia Woolf. Sairasta!
xxx/ellauri087.html on line 465: The line "deserts of vast eternity" is used in the novel Orlando: A Biography, by Virginia Woolf, which was published in 1928.
xxx/ellauri122.html on line 139: Koirat ovat olleet vuosisatoja kirjailijoiden parhaita tukijoita, koska ne eivät arvostele – Taina Haahtia inspiroi coton de tuléar, Stephen Kingiä corgit, Virginia Woolfia cockerspanieli, Schopenhaueria sarja villakoiria nimeltä Atman. Goethen Mefisto oli villakoira myös. Diogenes oli ize kyynikko. Tekoäly oppii tunnistamaan sarkasmin. Totally! on dead giveaway. Ironinen Sokrates sanoi Ne ton kyna! Koira vieköön. Koppava mutta typerä homo Oscar Wilde sanoi että sarkasmi on läpän alin muoto.
xxx/ellauri130.html on line 756: | Minusta tuntuu että tulen hulluxi. En kestä enää näitä hirveitä aikoja. Olen taistellut vastaan, mutten jaxa enää. Molskis sanoi eemeli. | Wirginia Woolf, v.s. | F | KILL! |
xxx/ellauri154.html on line 105: The American poet Wilt Whatman cited Sand´s novel Consuelo as a personal favorite, and the sequel to this novel, La Comtesse de Rudolstadt, contains at least a couple of passages that appear to have had a very direct influence on him. As a gayperson to another gayperson. Virginia Woolfilla oli varmasti samansuuntaisia internal strifejä vaikkei käyttänytkään miehen nimeä.
xxx/ellauri208.html on line 517: Äiti suhtautui yhteiskunnallisiin vääryyksiin tunteellisemmin, kyynelehti ja raivosi nälänhätäkuvien äärellä, vei meidät euro-ohjuksia vastustaville marsseille, kertoi Vietnamista ja Tonkininlahden välikohtauksesta, Punaisesta armeijakunnasta ja Neuvostoliiton alistamista sukulaiskansoista. Mutta tärkeintä oli, ettemme katsoneet liikaa televisiota ja luimme riittävästi romaaneja. Romaanien lukeminen oli äidistä varmin inhimillisyyden tae, ja varsinkin parhaiden romaanikirjailijoiden kärsimykseen eläytyminen. Hän kertoi Dostojevskista katorgalla ja valeteloituksesta, Kafkan tuskallisesta isäsuhteesta, unettomuudesta ja kasvissyönnistä ja Woolfin mielialaheilahteluista ja itsemurhasta.
xxx/ellauri225.html on line 267: Le Guin read both classic and speculative fiction widely in her youth. She later said that science fiction did not have much impact on her until she read the works of Theodore Sturgeon and Cordwainer Smith, and that she had sneered at the genre as a child. Authors Le Guin describes as influential include Victor Hugo, William Wordsworth, Charles Dickens, Boris Pasternak, and Philip K. Dick. Le Guin and Dick attended the same high-school, but did not know each other. She also considered J. R. R. Tolkien and Leo Tolstoy to be stylistic influences, and preferred reading Virginia Woolf and Jorge Luis Borges to well-known science-fiction authors such as Robert Heinlein, whose writing she described as being of the "white man conquers the universe" tradition. Several scholars state that the influence of mythology, which Le Guin enjoyed reading as a child, is also visible in much of her work: for example, the short story "The Dowry of Angyar" is described as a retelling of a Norse myth.
xxx/ellauri280.html on line 81: Monet Bennettin romaaneista ja novelleista sijoittuvat Staffordshire Potteriesin fiktiiviseen versioon, jota hän kutsui Viideksi kaupungiksi. Hän uskoi vahvasti, että kirjallisuuden pitäisi olla tavallisten ihmisten saatavilla, ja hän pahoitteli kirjallisia klikejä ja eliittiä. Hänen kirjansa vetosivat suureen yleisöön ja niitä myytiin suuria määriä. Tästä syystä ja hänen sitoutumisestaan realismiin modernistisen koulukunnan kirjailijat ja kannattajat, erityisesti Virginia Woolf , vähättelivät häntä, ja hänen fiktionsa laiminlyötiin hänen kuolemansa jälkeen. Hänen elämänsä aikana hänen journalistisia "self-help" -kirjoja myytiin huomattavia määriä, ja hän oli myös näytelmäkirjailija; hän menestyi teatterissa huonommin kuin romaaneissa, mutta saavutti kaksi merkittävää menestystä elokuvalla Milestones (1912) ja Suuri seikkailu (1913).
xxx/ellauri286.html on line 169: Paradoksaalista kyllä, otin lukioikäisenä kirjalliseksi ohjenuorakseni Virginia Woolfin novellin Täplä seinässä (A Mark on the Wall, 1921).
xxx/ellauri286.html on line 192: Virginia Woolfin täplä seinässä paljastui lopulta etanaksi. Se on hyvä vertaus myös omalle suhteelleni Viron lähihistoriasta kirjoittamiseen: vasta sateella kotiloonsa kätkeytynyt etana tulee näkyviin ja näyttää sarvensa, ja juuri niin kävi minulle.
xxx/ellauri354.html on line 435: Virginia Woolf in her novel The Waves (1931).
38