ellauri014.html on line 714: Ted nojautuu nyt Ralphiin, tai toisin päin, jompsin kumpsin humpat jatkuu Lontoossa, junailun merkeissä. Nyt kun Julkku ei enää ole kuulolla, Pröö haaveilee harakirista uskolliselle Ralphille. Mainizee tässä yhteydessä seitsemäntoistasataaluvun Wertherin, nimittäin Johan Robeckin (se oli kyllä vanhempi kuin Werther, mutta aiheutti vähän samanlaisen izemurhatrendin.)
ellauri036.html on line 28: Goethea en ole vielä haukkunut vaikka ainexia olisi, olenhan lukenut siltä Wertherin, Faustin, Wilhelm Meisterin, Wahlverwandtschaften ja vähän matkaa tarua ja totta sen muistelmista. Se on musta täysin ylimainostettu ääliö. Ei siitä Mussetkaan oikein pidä:
ellauri036.html on line 30: Niihin aikoihin keräili kaksi Napoleonin jälkeen suurinta neroa kokoon ne tuskan ja surun ainekset, jotka olivat hajallaan maailmankaikkeudessa. Goethe, uuden kirjallisuuden patriarkka, oli kuvannut Wertherissä onnettoman, kuolemaan vievän intohimon ja luonut Faustissa synkimmän hahmon, mikä milloinkaan on edustanut syntiä ja onnettomuutta. Hänen kirjansa alkoivat niihin aikoihin tulla Saksasta Ranskaan. Itse istuen työhuoneessaan taulujen ja kuvanveistosten ympäröimänä, rikkaana, onnellisena ja tyynenä, näki hän, isällisesti hymyillen, kuinka hänen synkät teoksensa tulivat rajan yli meidän luoksemme.
ellauri047.html on line 41: Goethe oli Weimarin klassikkoihin kuuluva, ajan antiikkiin nojaava uushumanisti, joka antoi vaikutteita myös suomalaiseen kansallisromantiikan ajan kirjallisuuteen. Goethen kuuluisa nuoruudenteos on kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), ja hänen pääteoksensa on kaksiosainen, runomuotoon kirjoitettu Faust (1808, 1832).
ellauri047.html on line 76: Samoihin aikoihin hän alkoi saada mainetta kirjailijana. Vuonna 1774 ilmestyi kirjeromaani Nuoren Werther">Wertherin kärsimykset, josta tuli nopeasti suurmenestys joka puolella Eurooppaa. Romaanin päähenkilö Werther ajautuu onnettoman rakkauden vuoksi itsemurhaan, ja tämä tarina teki lukijoihin niin vahvan vaikutuksen, että nuorison keskuuteen levisi suoranainen itsemurhaepidemia. Tätä Goethen romaania on pidetty hyvin leimallisena teoksena saksankielisen kirjallisuudenhistorian vuosina 1767–1785 vallinneelle Sturm und Drang -kaudelle. Eli Goethe apinoi siinä Klopstockia. Riku lainas meille kirjaa, jossa oli Klopstockin vaimon kirjeitä. Tuntui silloin tylsältä. Nyt voiskin jo kiinnostaa.
ellauri047.html on line 78: Kirjan Werther oli Woku ize, joka kosiskeli Wetzlarissa (Hessenissä) Charlotte Buffia. Charlotte dumppas Wokun ja otti sen sijaan Johann Christian Kestnerin, jolla oli hyvä paikka Hannoverin hovissa. Se ei pahemmin masentanut Wokua, joka osti jopa kihlat Lotelle ja Hannolle. Se joka teki izarin oli Wokun kolleega Karl Wilhelm Jerusalem, Lessingin kuoma. Woku vaan yhdisti nää tarinat. Tarua ja totta elämästäni. Wertheristä Goethe ei netonnut paljoa, kun ei ollut copyright-lakeja. Niinkuin monet muut (esim. Cervantes ja Rabelais) se julkaisi six aina uusia, muka päivitettyjä versioita omista prujuista. Wetzlarin aikainen tuttu kuvaili Goethea:
ellauri047.html on line 886: Wezlarin heila Charlotte Buff tuo mieleen Ulrike Schwallin, sievän iloisen punatukan Heidelbergin IBM:stä, joka sekin oli vanhin 12 sisaruxesta. Jorma ei kestänyt pitää näppejään erossa kaverinsa kihlatusta, ja teki taas jöötit, eli lähti lipettiin. Ei saanut kevennettyä paineita muuten kuin kirjottamalla nuoren Wertherin. Ois tehnyt niinkuin mä ja mennyt pornoelokuviin. Se joka oikeesti teki izarin olisen tavis kolleega Wilhelm Jerusalem. Elämän vastaanottamisessa Jöötille toisixi tärkein elin on silmä.
ellauri047.html on line 895: Myöhemmin Frankfurtissa Jöötti yrittää uudestaan likistellä sillä aikaa rikkaan kauppiasäijän Brentanon nainutta miss Lorchea, mut mustankipeä Brentano heittää sen niska peffa ulos. Nää mieskohtaiset kokemuxet olivat tarpeita nuoreen Wertheriin. (KJJ käytti myös Dobbyn ällösanaa mieskohtainen.) Wertheristä tuli 1 hengen kirjeromaani. "Ystävä hyvä, mikä on ihmisen sydän?" "Elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä."
ellauri047.html on line 897: Hizi et a) raha ja b) muna konfliktit ajoi ihmisiä ennen, kun ei ollut vielä kunnon ehkäisyä. No onhan niitä konflikteja vieläkin, ei liskoaivot ole mihkään surkastuneet. Napsu paljon myöhemmin piti tyylirikkona et Wertherin narsismia loukkasi myös työpaikkakiusaaminen eikä vaan rouva Loten pakit. Antero, jolla oli tekijän tietoa mobbauxesta(kin), piti kritiikkiä aiheettomana.
ellauri048.html on line 92: Klopstock oli tosi empfindsam, ja Goethekin vähän vielä jossain Wertherissä.

ellauri066.html on line 164: Nuori Aaro oli gootti, vanha oli groteski. Jöötin Fausti oli nuoren ihan lemppari. Silloin se vielä luuli olevansa jotakin. Mä luin kouluaikana nuoren Wertherin kärsimyxet fraktuuralla saxaxi. Aikamoinen uroteko sekin. Mäkin luulin silloin vielä olevani jotakin. Kohta mä en ole mitään. Nuori Aaro oli patriarkaalisen totinen. Revisionisti-Aaro näkee kuolemankin valoisammin. Vanhasta synkkiöstä tuli opelle paratexti (Genette), nuoruusaikojen para ja popo toimivat vanhan järki-Aaron sydämentahdistimena.
ellauri073.html on line 495: Wertherin axiooma: halu on kääntäen verrannollinen tyydytyxen helppouteen. Tunnetaan myös nimellä romantiikka.
ellauri073.html on line 496: Romantiikka oli 1700-luvun lopun snobismia. Rikastuneet porvarispojat bylsimässä säätyaitojen ylize, reittä myöten ylöspäin kuten Rousseau ja sen Pröö, alaspäin kuten Goethe Strassburgissa, tai aviosäädyn aisan yli kuten nuori Werther.
ellauri098.html on line 153: Goethe nuorena...Werther...
ellauri110.html on line 324: Siis tommosta tyypillistä meemit vastaan geenit romantiikkaa. Porvariskodin kasvatus oli tehnyt tehtävänsä tavallistakin paremmin. Pässi sai taas nuolla sorkkiaan. Tää on siis niinkö Wertherin kärsimyxet: ei pääse pukille, paizi tässä lekuri kirjoitti artistikaverinsa tarinan. Levitan oli juutalainen taivaanrannan maalari. Ei kelvannut.
ellauri146.html on line 416: Vignyn suurin teatterimenestys oli kuitenkin vasta Chatterton (esitetty 1835). Se heijastelee romantiikkaa ja erityisesti Vignyn käsitystä runoilijasta marttyyrinä, jota ei ymmärretä. Se oli valtava menestys ja aiheutti itsemurha-aallon, kuten Werther aikanaan. Aihe oli peräisin Vignyn vähän aiemmin julkaisemasta, Laurence Sternen ja Denis Diderot’n esikuvan mukaan kirjoittamasta, katkeruuden leimaamasta Consultations du docteur Noir: Stello ou les dìables bleus (1832). Siinä vaiheessa Vignyn maine varjosti Hugoa, joka vasta vähitellen sai mainetta, mutta tilanne muuttui pian Hugon eduxi, kun Vignyn kirjoitustyö näytti yhtäkkiä lakkaavan.
ellauri161.html on line 1137: So what was the point? I say as disappointedly as the Korean ladies listening to a reading of Goethe's Werther's Leiden. What? He shot himself? So he never got to shag the woman of his heart? What a drag. And threw the rookie historian out on her ear.
ellauri266.html on line 157: Sarin mezän uumeniin pääsystä haaveilee myös Ilari Vuori. Nuori Werther pääsi helpolla mutta pääsikö se hilloviivalle? Tokkopa. Ilari havittelee dramaturgixi. Tohtorinhatulla ei lähde pillua. Epäsovinnaista rakkautta julmassa yliopistomaailmassa, nyttemmin Tiedekulmassa. Mikaela joka nieli Villen mälliä on Mikon wannabe exä. Niillä on tytär Lotta joka tulee myöhään kotio.
ellauri321.html on line 105: For many years after Hazlitt had sounded his note of praise, Crèvecoeur and his work remained practically unknown. The ideas for which he stood, the literary atmosphere that he created, were both old-fashioned. Few people took Rousseau from their upper shelves, and the dust gathered on the tomes of Chateaubriand. Even Werther was more talked about than read. And so no one cared for this Earthly Paradise of the Age of Reason dashed with Rousseau's sentimentality, filled with his love of Nature, and prophetic of the whole Emigrant literature of France.
ellauri321.html on line 115: This literary movement (known as romanticism), of which the masterpieces are Rousseau's “Confessions,” Ste. Pierre's “Paul et Virginie,” Goethe's “Sorrows of Werther,” and Chateaubriand's “Les Natchez,” has an American representative in these letters of a Pennsylvania farmer.
ellauri321.html on line 117: Crèvecoeur sought and found, or imagined that he had found, that land of plain living and high thinking, of simple virtue and untrammeled manhood, which was one of the dreams of his age. Here were none of those social distinctions against which Werther so bitterly rebelled. The restraints of law were reduced to a minimum and in Crèvecoeur's favorite Society of Friends (of which he gave a long account to his French countrymen) there were not even priests. In a word, the spiritual rebellion of that period was essentially a rebellion against institutions, and the real corresponded very nearly to the ideal in colonial America. Beyond the limits of the colonies, moreover, the absolute ideal hovered.
ellauri345.html on line 60: Näennäisesti Goethe noudatti Comics Codea: pahaa sai kuvata, kuha se saa palkkansa. "Tällaisissa esityksissä aistillisen tulee aina hallita; mutta kohtalon rankaisemana, eli moraalisen luonteen, joka pelastaa vapautensa kuoleman kautta. – Joten Wertherin täytyy ampua itsensä, kun hän on antanut aistillisuuden tulla herraksi. Joten Ottilien on tehtävä samoin ja Eduardin on tehtävä sama, kun hän on antanut vapaat kädet pedofiilisille taipumuksilleen. Nyt vain moraali juhlii voittoaan." Sama pointtihan ilmenee jo Toorassa.
ellauri364.html on line 100: Alan hienoimpien tutkimusten joukosta voidaan mainita Moebiuksen kirjat Rousseausta ja Goethesta, Helwegin teokset Kierkegaardista, Grundtvigista ja HC Andersenista, Gadeliuksen Tegnéristä ja Frödingistä. Moebiuksen opettavainen Goethe-kirja ei tutustuta meitä ainoastaan suuren runoilijan oman perheen, elämän ja runouden hämmästyttävän moniin patologisiin henkilöihin ja aiheisiin, vaan myös hänen tuttavapiirinsä ja aikansa mielenkiintoisiin psykopaattisiin persoonallisuuksiin. Hänen sepittämistään hahmoista muistamme nuoren Wertherin itsensä ja hänen kärsimyksensä, Margaretan Faustista, Mignonin ja harpunsoittajan Wilhelm Meister-romaanista ja toveri Viljasen jonka ohrana surmasi.
ellauri368.html on line 322: From a literary-historical standpoint, Revealer of Secrets holds immense interest. As Dov Taylor notes in his useful introduction, it was inspired by the eighteenth-century epistolary tradition initiated in England by Samuel Richardson's Pamela (1740), in France by Rousseau's Nouvelle Héloïse (1760), and in Germany by Goethe's Die Leiden des jungen Werthers (1774). Because Hebrew had as yet no novelistic tradition, Perl necessarily drew upon the prevailing norms of European fiction. Thus arose the beginning of modern Hebrew literature in the margins of eighteenth-century fiction
ellauri369.html on line 368: Blumine: A woman associated to the German nobility with whom Teufelsdröckh falls in love early in his career. Her spurning of him to marry Towgood leads Teufelsdröckh to the spiritual crisis that culminates in the Everlasting No. Their relationship is somewhat parodic of Werther´s spurned love for Lotte in The Sorrows of Young Werther (including her name "Goddess of Flowers", which may simply be a pseudonym), though, as the Editor notes, Teufelsdröckh does not take as much incentive as does Werther. Critics have associated her with Kitty Kirkpatrick, with whom Carlyle himself fell in love before marrying Jane Carlyle.
xxx/ellauri129.html on line 719: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
26