ellauri032.html on line 226: Eliot kääntyi Beckettin porukoiden englannin kirkon uskoon 1927 isiensä unitarismista ja ryhtyi britixi. Uskonto oli sille pyhä asia, siitä tuli anglo-katolinen kirkonvartija ja rojalisti Kaarlo-marttyyrin (ei Syvännön, vaan sen karkotetun kuninkaan) elinikäinen jäsen (arvaa kyllä mikä jäsen). 30v myöh. se tarkensi, et sillä on katolinen mieli, kalvinisti perintö, ja puritaani temperamentti. Sen miälest Goethe ja Rudolf Steiner oli cooleja. Ääliö ja huuhaamies. Ja kolmantena tomppelina vielä Dante. Neljäs muskettikoira oli Ezra Pound, joka punakynäili sillä aikaa Tompan manuskriptiä, kun Tomppa skizoili Viviennen kaa.
ellauri032.html on line 228: Minkäslainen oli sillä toi sp-elämä? No se oli ajanut vaimonsa Viviennen hulluuden partaalle ja sitten otti siitä asumuseron (erohan ei uskonnon vuoxi tullut kyseeseen). Ei käynyt kertaakaan (no, kerran) kazomassa vaimoparkaa hulluinhuoneessa, jonne se sen sitte dumppasi. Vivienne oli Oxfordin "river girl", jonka Tom nai hätäsesti vaihto-opiskelijana Harvardista 1915 päästäxeen neizyydestä ja muutenkin syvemmälle sisään britteihin. Se ei halunnut enää takaisin kotiin Harvardiin. Vivienne oli iloinen ja värikäs ilmestys, josta tuli sittemmin Tomin varjossa vaan maalattu varjo. Epävarma nainen, jolla oli kova menstruaalivuoto, tuberkuloosi ja neuroottinen mielenlaatu. Amerikkalaisena Eliot ei heti tajunnut, että Vivienne oli vulgääri. Virginia Woolf, Eliotin bändäri, nokki Haigh-Woodia päiväkirjassaan 8 lokakuuta 1930:
ellauri032.html on line 230: Oh – Vivienne! Was there ever such a torture since life began! – to bear her on one´s shoulders, biting, wriggling, raving, scratching, unwholesome, powdered, insane, yet sane to the point of insanity, reading his letters, thrusting herself on us, coming in wavering trembling ... This bag of ferrets is what Tom wears round his neck.
ellauri032.html on line 232: Aika kylmiö oli Virginia, niinkuin Tomppakin. Ärsyttävä vulgääri Eine tunkee Bloomsburyn sisärenkaaseen. Kaiken muun keljuuden lisäxi Tomppa oli misogyyni. Viviennen vika oli että sillä oli originaali mieli, ei siis yhtään feminiininen. Tomppa suhtautui naisiin niinkuin juutalaisiin, ne on irrationaalisia. Se ei oikeestaan tykännytkään naisista, vaan pikemminkin miehistä. Naiset oli siitä hiukka pelottavia.
ellauri032.html on line 238: Was T.S. Eliot gay? Questions about Eliot´s sexuality have simmered in Eliot studies for decades, coming to a full boil with the recent publication of Carole Seymour-Jones's biography of Eliot's first wife, Vivienne, which claims that the poet was a closet homosexual. Distinguished critics such as Helen Vendler and Louis Menand have rushed to Eliot´s defense, insisting either that he wasn't gay or that we shouldn't even be discussing his sexuality.
ellauri145.html on line 1128: Alphonse Allais est le cadet d´une fratrie de cinq enfants, de Charles Auguste Allais (1825-1895), pharmacien, 6, place de la Grande-Fontaine de Honfleur (aujourd´hui place Hamelin) et d´Alphonsine Vivien (1830-1927).
xxx/ellauri165.html on line 409: Vivien Leigh esitti Emma Hamiltonia leffassa That Hamilton Woman (1941). Vivien Leighille kävi huonosti lopussa, se sai mielenterveysongelmia. Scarlett O'Haranakin sille kävi kehnosti. Gregory Peck sanoi sille ovenraosta: Frankly, my dear, I don't give a damn. Että äijät osaa olla inhottavia.
xxx/ellauri165.html on line 413: Sovinistisiat heittää tomaateilla Vivieniä
xxx/ellauri176.html on line 829: Who was Colin Jordan, and was Vivien Epstein a real person?
xxx/ellauri224.html on line 365: Eliot was in love three times (not counting the catamites), and each of those loves became events in his artistic and spiritual lives – and two of the women involved were massively the worse for it. Vivien Eliot was a difficult woman, yet Eliot – who had connived at her affair with Bertrand Russell – treated her, with the agreement of his spiritual advisers, with a coldness that helped break her spirit, perhaps her mind. Emily Hale was the woman he deserted for Vivien; she spent her life at his encouragement waiting for Vivien to die, and it was in her presence that he had some of his deepest moments of spiritual intensity – yet she was eventually dismissed from his life with equal coldness. They were both central to his greatest works: Vivien to The Waste Land and Emily to much of The Four Quartets.
10