ellauri145.html on line 599: – Olen sentään varannut itselleni pienen tutkijanhuoneen vastapäätä Palazzo Carignanoa (jossa synnyin Vittorio Emanuelena): kirjoituspöydän ääressä kuulee alapuoleltani Galleria Subalpinasta loistokasta musiikkia4. Maksan 25 fr palveluineen päivineen, huolehdin itse omat teeni ja kaikki ostokseni, kärsin repaleisista saappaista ja kiitän taivasta joka hetki muinaisesta maailmasta, jota varten ihmiset eivät olleet kyllin yksinkertaisia ja tyyniä5. – Koska minut on tuomittu viihdyttämään seuraavaa ikuisuutta huonoilla vitseillä, minulla on täällä kirjoittelemista, joka ei jätä mitään toivomisen varaa, varsin somaa eikä ollenkaan rasittavaa. Postiin on viiden askeleen matka, sinne tuikkaan itse kirjeet toimiakseni grand monden suurena sarjakirjoittajana6. Itse olen luonnollisesti läheisissä suhteissa Figaroon, ja jotta saisitte käsityksen siitä, kuinka harmiton voinkaan olla, kuulkaa kaksi ensimmäistä huonoa vitsiäni:7 Älkää ottako Pradon tapausta turhan vakavasti. Minä olen Prado, minä olen myös Pradon isä, rohkenen sanoa olevani myös Lesseps… Minä tahtoisin antaa pariisilaisilleni, joita rakastan, uuden käsitteen – kunniallisen rikollisen käsitteen. Minä olen myös Chambige – myös kunniallinen rikollinen.8 Toinen vitsi. Tervehdin kuolemattomia[.] Herra Daudet kuuluu quaranteen9.
ellauri145.html on line 626: Pariisilaisten pasaasien malliin rakennettu Galleria Subalpina (1874) on loistelias kujien ja patioiden leimaama ostospalatsi Torinon historiallisessa ytimessä Piazza Castellolla, kahden korttelin päässä Carignanon aukiolta. Torinolaissyntyisestä Vittorio di Savoiasta (1820–1878), Carignanon seitsemännestä ruhtinaasta, tuli Sardinia(-Piemonte)n kuningas Vittorio Emanuele II (1849–1861), kunnes hän julistautui yhdistyneen Italian ensimmäiseksi kuninkaaksi (1861–1878).
ellauri145.html on line 652: 16 Vittorio Emanuele II:n pojasta Umbertosta (1844–1900) oli tullut Italian kuningas Umberto I (1878–1900). Hän avioitui Savoijin prinsessan Margheritan (1851–1926) kanssa. Yksi Nietzschen hulluuskirjeistä oli osoitettu Umbertolle:
ellauri172.html on line 161: Il conte Vittorio Amedeo Alfieri (Asti, 16 gennaio 1749 – Firenze, 8 ottobre 1803) è stato un drammaturgo, poeta, scrittore e autore teatrale italiano. Teatraalinen auktori. Vihtori ja nippu Klaara kotkoja.
ellauri172.html on line 165: Come la gran parte dei piemontesi dell'epoca, Vittorio Alfieri ebbe come madrelingua il piemontese. Giacché di nobili origini, apprese dignitosamente il francese e l'italiano, cioè il toscano classico. Compilava piccoli vocabolari. Dopo una giovinezza inquieta ed errabonda, si dedicò con impegno alla lettura e allo studio di Plutarco, Dante, Petrarca, Machiavelli e degli illuministi come Voltaire e Montesquieu: da questi autori ricavò una visione personale razionalista e classicista, convintamente anti-tirannica e in favore di una libertà ideale, al quale unì l'esaltazione del genio individuale tipicamente romantica.
ellauri172.html on line 203: Saul è una tragedia di Vittorio Alfieri in endecasillabi sciolti strutturata in cinque atti. La vicenda, tratta dalla Bibbia, è incentrata sulle ultime ore di Saul, nell'accampamento militare di Gelboè durante la guerra contr
ellauri172.html on line 216: Vittorio_Alfieri_e_Carlo_Emanuele_IV.jpg" width="70%" />
ellauri172.html on line 222: Dopo un breve periodo di altalenanti problemi di salute e attacchi di gotta e artrite, in cui diminuì il cibo per i problemi gastrici ma continuò a lavorare alacramente. il 3 ottobre 1803 si ammalò gravemente di una febbre gastrointestinale, da cui inizialmente sembrò rimettersi. Tuttavia, alcuni giorni dopo, Vittorio Alfieri si spense improvvisamente a Firenze l'8 ottobre 1803 all'età di 54 anni, probabilmente a causa di infarto cardiaco. Alfieri ebbe un malore, riuscendo solo a far chiamare la contessa d'Albany, a cui aveva lasciato i suoi beni per testamento, e poco dopo, seduto sul letto, si accasciò e non riprese più conoscenza. Vänrikki Nappulassa oli paljon samaa kuin 8kk nuoremmassa Goethessa. Vänrikki Nappula ei tosin perustanut Napsusta.
ellauri368.html on line 87: LEBENSOHN, MICAH JOSEPH (tunnetaan myös nimellä Mikhal; 1828–1852), yksi *Haskalahin merkittävimmistä heprealaisista runoilijoista. Vilnassa syntyneen Abraham Dov *Lebensohnin (Adam ha-Kohen), joka oli aikansa johtava intellektuelli ja yksi sen merkittävimmistä runoilijoista, poika Micah Lebensohn sai perusteellisen heprealaisen koulutuksen, mukaan lukien intensiivisen Raamatun tutkimisen. Toisin kuin muut hänen aikansa nuoret, jotka joutuivat kamppailemaan voidakseen opiskella maallisia aineita, Lebensohn oli yksityisopetuksessa saksaa, puolaa, venäjää ja ranskaa. Hän osoitti jo varhaislapsuudessa suurta kiinnostusta kirjallisuuteen ja aloitti kirjallisen toiminnan hepreantamalla saksalaista runoutta. Hänen 19-vuotiaana käännettyä suurimman osan Vergilin Aeneidin toisesta kirjasta Schillerin saksankielisestä versiosta (97 säkeistöä) vahvisti Lebensohnin maineen Vilnan kirjallisuusmaailmassa. Vuotta myöhemmin hän käänsi Vittorio Alfierin näytelmän Saul nimellä Aḥarit Sha'ul. (Kaikista säilyneistä kopioista osia käännöksestä puuttuu.) 17-vuotiaana Lebensohn sairastui vakavasti tuberkuloosiin ja hänet lähetettiin Berliiniin sairaanhoitoon. Lääkäreiden neuvosta hän kokeili Salzbrunnin kylpylää vuonna 1849, mutta palasi Berliiniin talvella. Seuraavan kesän hän vietti Reinerzin kylpylässä, jossa hänen tilansa parani, ja siellä hän kirjoitti parhaan teoksensa. Talven tullessa hän sai shuubin ja palasi isänsä kotiin Vilnaan, missä hän kuoli 24-vuotiaana.
ellauri389.html on line 123: Around 1811 Charles Lloyd started suffering from auditory hallucinations and "fits of aberration" that resulted in his being confined to an asylum; first at The Retreat, followed by a private asylum at Gretford in Lincolnshire. From 1813 to 1815 he translated nineteen tragedies of Vittorio Alfieri into blank verse (revised and augmented to twenty-two in 1876 by Edgar Alfred Bowring). In 1818 he escaped and turned up at De Quincey's cottage, claiming to be the devil, but managed to reason himself out of that conviction. Soon after he recovered, temporarily, and rejoined his wife in London. A small volume of poems in 1823 ended this burst of creativity, and from that time almost nothing is known of him. He died near Versailles, France, in 1839 aged 63.
10