Viimeisenä mainittava,

ellauri048.html on line 170: Viimeisenä syntymäpäivänään Goethe kapuaa pojanpoikien työntämänä epämukavia portaita lautaisen mezästysmajan ylempään kerroxeen Kickelhahnin huipulle lukeaxeen sen seinästä vielä kerran sinne raapustamansa runon (sen Gipfel-Wipfel jutun) ja kirkkoveneen kuvan. Goethe luki runonsa ja kyynelten kohotessa hänen silmiinsä hän kertasi sen loppusanat. Liikuttui kyyneliin omasta runostaan. Niin mäkin joskus teen. On ne niin hienoja. (Siis mun runot.) Ajattelikohan aika pöllönnnäköinen Antero izeään kun se herutti Goethen viimeisen muotokuvan äärellä? Liikuttuikohan sekin kyyneliin? Luultavasti. Aika tädin näköinen on jöötti potretissa. Antero izekin on vähän siivojan näköinen tossa riemumaisterikuvassa. Ketähän on noi sen superhömelöt pöytäkumppanit?
ellauri058.html on line 652: Viimeisenä ja vähäisimpänä setämiehenä voisi mainita Pekka Mäkelän, joka kuoli izeaiheutettuun maxasyöpään mun ikäisenä viime vuonna. Maxa sanoi pox, kestettyään läpi koko elämän.
ellauri063.html on line 450: Köyhyyden kriminalisoinnille on historiallista pohjaa, joten vanhojen lakien päivittäminen voidaan aloittaa vaikka heti. Aikana 1664-1883 maassamme oli kiellettyä niin köyhyys, kerjääminen kuin työttömyyskin. Järjestelmän nimi oli palveluspakko. Sen sisältö oli lyhyesti sanoen sellainen, että jokaisen vähänkin työkykyisen oli pestauduttava jonkun toisen palvelukseen. Mikäli jossain tavattiin vailla palveluspaikkaa oleva työkykyinen irtolainen, köyhä tai kerjäläinen, hänelle seurasi ankara rangaistus. Miehet passitettiin alkuaikoina sotaväkeen ja myöhemmin pakkotyölaitoksiin, naiset kehruuhuoneisiin. Palveluspakon luonnollisia seurauksia olivat myös palkkasääntely kustannusten hillitsemiseksi ja rajoitettu työpaikan vaihto-oikeus työvoiman pysyvyyden varmistamiseksi. Viimeisenä varmistuksena oli isännänvalta, joka piti sisällään myös oikeuden ruumiilliseen kuritukseen.
ellauri095.html on line 402: 1840-luvun lopulla Rossetti alkoi näyttää maalauksiaan ja tapasi vuonna 1850 Elizabeth Eleanor Siddalin, "Lizzien", joka oli silloin 16- tai 17-vuotias. Lizziestä tuli Rossettin malli ja lopulta hänen vaimonsa. Menetettyään lapsen hän teki itsemurhan vuonna 1862; jo masentunut, hänen kuolemansa työnsi Rossettin syvempään melankoliaan. Viimeisenä kunnianosoituksena Rossetti asetti runojensa käsikirjoituksen vaimonsa hautaan, päätöstä hän myöhemmin katui. Rossetti päätti vuonna 1869 julkaista runokokoelman, ja lokakuussa hän palkkasi Charles Augustus Howellin ja muut kaivamaan käsikirjoituksen vaimonsa haudasta. Rossettin tuotantovuosi ei ollut ilman varjojaan: hänen vuoden 1892 omaelämäkerraisissa muistiinpanoissaanWilliam Bell Scott kertoi, että vierailunsa aikana Skotlannissa Rossetti osoitti pelkoa pepussa, jonka hän tunsi sisältävän kuolleen vaimonsa hengen.
ellauri096.html on line 822: Pulla kävi viisi luokkaa Viipurin suomalaista lyseota. Hän suoritti asepalveluksen Pioneeripataljoonassa Korialla vuonna 1922. Hän oli toimittajana eri lehdissä. Hän oli Suomen Kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1950–1957. Pulla teki pitkän uran mainosalalla. Hän toimi Kustannusosakeyhtiö Kirjan mainospäällikkönä 1925–1933 sekä tekstisuunnittelijana ja sittemmin apulaisjohtajana mainostoimisto Erva-Latvalassa 1933–1964. Viimeisenä työnään Pulla toimi Tukon asiakaslehden Kauppa ja Koti päätoimittajana 1964–69. Wilhon porukat piti saarnailtoja Kirjalla Pohjoisrannassa.
ellauri216.html on line 1029: Viimeisenä toimena 19. maaliskuuta 1940, kun määräaika Valamosta poistumiseen meni umpeen, isä Simforian kiipesi pääkirkon kellotorniin ja soitti Pyhän Andreaksen kelloa 12 kertaa. Se oli siinä eikä anopin siinä.
ellauri279.html on line 246: Lopulta vain Stalinin kuolema 5. maaliskuuta 1953 pelasti lääkärit, juutalaiset ja mahdollisesti koko maailman uhkaavalta holokaustilta – ja jopa kolmannelta maailmansodalta! Viimeisenä herkkupalana tämä asiakirja lisää rikosteknisiä todisteita jatkuvalle epäilylle siitä, että Stalinin myrkyttivät hänen oman lähipiirinsä jäsenet, jotka myös pelkäsivät oman henkensä puolesta.
ellauri313.html on line 538: Kahnin näkemyksen mukaan kapitalismilla ja teknologialla oli lähes rajattomat edistysmahdollisuudet, ja avaruuden kolonisaatio oli lähitulevaisuudessa, ei kaukaisessa. Hän esitteli optimistisen skenaarion vuoden 2176 talousolosuhteista.  Hän oli suursyömäri. Viimeisenä vuonnaan 1983 Kahn kirjoitti hyväksyvästi Ronald Reaganin poliittisesta agendasta The Coming Boom: Economic, Political and Social -kirjassa ja pilkkasi suoraan Jonathan Schellin väitteitä ydinsodan pitkäaikaisista vaikutuksista. Saman vuoden heinäkuun 7. päivänä hän kuoli apoplexiaan 61-vuotiaana. Vizi mikä perse! Ja tää on Mika Aaltolan guru sitten. Voi perkele.
ellauri342.html on line 50: Kaj Franck, Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, suomalaisia lasikukkoja. Joku niistä teki Kiitoketjun jätenauhasta teelaseja. Timo oli Urho Kekkosen saunan ja kossupullon henkilökohtainen hyvä ystävä. Sen Kuukerin Nelli oli työväenluokasta ponnistanut Marjatta Svennevig, armoton kuikelo. Viimeisenä jouzenlauluna Marjatta kertoo kaiken niiden ménage à troisista. Kiehtovaa. Meillä on kaapissa 2 pikku Kunin lahjoittamaa Timon räkälasia.
ellauri353.html on line 178: Viimeisenä mahdollisuutena Kuolema tarjoutuu herättämään hiänen miehensä henkiin jos hiän antaa hänelle vaihtoehtoisen uuden elämän tunnin sisällä. Nainen yrittää suostutella vanhoja, onnettomia ja sairaita, mutta kukaan ei halua antaa hiänelle henkensä, olipa se kuinka kurja tahansa. Lopulta kaupungin sairaala on tulessa – asukkaat pakenevat. Mutta vauva jäi taakse. Nainen haluaa pelastaa vauvan ja juoksee palavaan sairaalaan. Siellä kuolema tarjoaa hänelle viimeisen mahdollisuuden jättämällä lapsen kuolemaan. Mutta hän päättää toisin, pelastaa lapsen ja uhraa itsensä vauvan puolesta. Tällä tavalla hän yhdistyy rakkaansa kaa omassa tulikuolemassaan. Mitä tästä opimme? Älä jätä beibiä yxin tuntemattoman sedän kaa.
xxx/ellauri057.html on line 227: Hilja piti opiskelusta, opettajista ja koulutovereistaan ja menestyi tyttökoulussa hyvin. Kuulostaa ihan Laura Kolbelta teoxessa Suomen yläluokasta, johon se haluisi kovin kuulua. Muttei kuulu kovasta yrityxestä huolimatta. Tyttökoulun jälkeen hän siirtyi jatko-opistoon, jossa hän harrasti monenlaisia asioita. Hilja oli lahjakas: hän lauloi, kirjoitti, maalasi ja lausui hyvin. Jatko-opistossa hän luki myös ranskaa ja suoritti opettajan tutkinnon vuonna 1902. Kaksi vuotta jatko-opistossa opiskeltuaan Hilja alkoi valmistautua ylioppilaskirjoituksiin Suomalaisen yhteiskoulun yksityisoppilaana, koska jatko-opistossa ylioppilastutkintoa ei voinut suorittaa. Hän kirjoitti vuonna 1901 ylioppilaaksi ja sai tutkinnon arvosanaksi muutamaa pistettä vajaan kiitettävän. Hilja oli aina muutamaa pistettä vajaa. Viimeisenä kouluvuotenaan Hilja pohti elämänuraansa ja tulevaisuuttaan. Valinta oli vaikea, sillä Hiljaa kiinnostivat monet taiteenalat. Jatko-opistossa Hilja oli innostunut teatterista, ja hän suunnitteli vakavasti näyttelijättären uraa. Syksyllä 1902 Hilja kirjoittautui yliopistoon historiallis-filologiseen osastoon, mutta ei koskaan valmistunut. (Täh? Minnekäs see lääkärinura unohtui?)
xxx/ellauri057.html on line 949: Oikein Jori paskiaiselle, vaik säälix käy Marie-Georgesia. Jori delppaa 86-vuotiaana. Viimeisenä emäntänä eli garde-founa sillä oli joku Teresa Sburelin. Joo se oli vaimo Denisen kotiapulainen vsta 1961, 23 vuotta nuorempi kuin Jori, joten Jori oli sen kimpussa kuin kiiliäinen. Loppupeleissä Teresa otti Jorille äiti Henrietten paikan. Vuonna 1964 Jori tuli hetkexi järkiinsä ja meinas hiihtää jyrkänteeltä alas, mutta Teresa pysäytti sen vahvoilla handuilla. Sehän ois ollu Teresalle katastroofi. Jori sanoi sitä nartuxi, mikä oli kohteliaisuus Jorilta. Kun Jori pöpisi muistelmian mankkuun, Teresa ei saanut enää puhua koko iltana. Jorin punainen lanka olis katkennut. Tai pikemminkin vyyhti. Jos Simenonilla ois ollut textinkäsittelyohjelma se ois voinut tuottaa puolet uuden Maigret kirjan lauseista kopipeistaamalla. Hirvee sika miehexi, mutta rahantunteva. ("mutta" vaiko pikemminkin "ja"?)
13