ellauri058.html on line 609: Yrjö Jylhä oli komppanianpäällikkönä rohkea ja päättäväinen sotilas. Hän koetti säästää miehiään, mutta ei aina onnistunut. Joskus tuli törsättyä ihan sikana. Kaatuneista ja haavoittuneista sotilaista sekä tuhotuista kylistä muodostui Jylhälle painajainen, joka raastoi hänen mieltään loppuelämän. Viimeiseksi jäänyt runokokoelma Kiirastuli kuvaa koskettavasti talvisodan kauhunnäkyjä.
ellauri060.html on line 981: Viimeiseksi Sauli sai kuulla sanat, jotka eivät halkaisseet hänen korviaan ja sydäntään ensimmäistä kertaa: »Milloinkaan minä en ole löytänyt sinusta minkäänlaista turvaa, olkapäätă, johon voisi nojata! Keskeneräinen, mitäton mies! Juoppo jo nykyisin! Lapsenmurhaaja!» Ja vielä yxi asia Jussi, kuuntele nyt tarkasti: HAISTA PASSKA!
ellauri160.html on line 375: Viimeiseksi jääneessä kokoelmassa Maisema on mielialan musiikkia (1989) Parkkinen pohtii ikääntymistä. Kokoelman surumielisessä herkkyydessä ajatus rajallisuudesta ja kuolemasta on läsnä. Parkkisen surullinen loppu saa väkisinkin tarkastelemaan hänen teoksiaan uudella tavalla. Ehkei tekijä sittenkään ole kyynikko, ei tosikko, vain vakava ja ajoittain ahdistunut. Pekka dokasi ihan liian kanssa. Ei Raamattu turhaan varoita (Sananlaskut 23): "Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko." Ja lisää samaa sorttia: "Kenellä on voivotus, kenellä vaikerrus? Kenellä torat, kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät? - Niillä, jotka viinin ääressä viipyvät, jotka tulevat makujuomaa maistelemaan." Plus niillä jotka käyvät lutkissa: "Sillä portto on syvä kuoppa,
xxx/ellauri208.html on line 945: Annika Idströmiltä ilmestyi 1980-luvulla neljä romaania: Sinitaivas, Isäni, rakkaani, Veljeni Sebastian ja Kirjeitä Trinidadiin, jotka nostivat hänet heti suomalaisiin eturivin kirjailijoihin. Vaikka ruotsi oli Annika Idströmin äidinkieli, kirjoittamisen kieleksi valikoitui isoäidin kieli, suomi. Varsinainen läpimurto oli Veljeni Sebastian (1985), joka oli myös Finlandia-palkintoehdokkaana ja nousi lukijoitten suosikiksi. Viimeiseksi jäänyt teos, Luonnollinen ravinto, ilmestyi juomiseen ja kirjoittamiseen liittyneen vaikean kriisin jälkeen 1994.
xxx/ellauri237.html on line 258: Wasenius edusti niitä helsinkiläisiä suurkauppiaita, jotka avioliittojen, liikesuhteiden ja yhteisten kulttuuririentojen myötä sulautuivat kaupungin säätyläispiireihin. Wasenius rohkaisi poikiaan yliopisto-opintoihin ja ahtaiden ammattikunta- ja säätyrajojen ylittämiseen sekä tyttäriään luomaan seurustelusuhteita kaupungin aatelisperheisiin. Pyrkimystä säätyrajojen ylittämiseen konkretisoi huomattava stipendi, jonka hän lahjoitti 1840 yliopistolle kauppiaaksi aikovien opiskelijoiden opintoihin. Symbolisempi ilmaus samasta pyrkimyksestä oli Waseniuksen lasten vahva panos ensimmäisessä kotimaisin voimin tehdyssä oopperassa. Harrastajavoimin 1852 esitetyssä Fredrik Paciuksen Kaarle-kuninkaan metsästyksessä kaksi Waseniuksen lapsista lauloi pääosissa ja kolmas kuorossa. Ooppera käsitteli vertauskuvallisessa mielessä Topeliuksen (ja Waseniuksen) mieliteemaa: vanhan hierarkioihin kiinnittyneen aristokratian sekä uuden dynaamisen porvariston vastakkainasettelua. Wasenius ehti nähdä uuden oopperan ensiesitykset juuri ennen kuolemaansa. Viimeiseksi lahjoitukseksi jäi ensi-illan jälkeen perustettu rahasto uuden teatteritalon pystyttämistä varten.
5