Venus
ellauri043.html on line 5365: Artimpasa — Venus, et Orsiloché — kuu.
ellauri053.html on line 674: Ipsum me melior peteret Venus,
ellauri053.html on line 685: Niin on päättänyt Venus, jota huvittaa julmalla leikillä yhdistää erilaiset luomat ja luonteet vaski-ikeensä alaisiksi.
ellauri062.html on line 983: Maapallo olisi paljon kauniimpi planeetta ilman ihmistä, eläimiä ja myös kasveja. Vaikka tunnen itseni nuoremmaksi kuin koskaan, siintää Venusvuori minulle enää kaukana horisontissa, joskaan aivan kokonaan en ole onnistunut Vanhaa Aatamia itsessäni kukistamaan. Välillä se nostaa päätä. Se on kiusallista.
ellauri062.html on line 1037: Nach dem Ausscheiden aus dem Zisterzienserorden änderte Lanz seine Identität. Seit 1902 führte er einen Doktortitel – für eine Promotion gibt es keinerlei Belege. Heute gilt es als erwiesen, dass Lanz den Titel unberechtigt führte. – und nannte sich fortan Lanz-Liebenfels. 1910 änderte er dies zu Lanz von Liebenfels ab. Venuskumpareesta tuli pyhä keihäs. Väärensi izelleen Svaabista aatelisviikunan.
ellauri067.html on line 463: tannäuserism: In a note to 3.2 of Gravity´s Rainbow, Heseburger explains Pynchon´s use of the word "Tannhäuserism" as follows: The tragic error of Tannhäuser — for example, in Richard Wagner´s operatic version of the myth — was to postpone his quest in order to linger for one year of sensual, "mindless pleasure" with the goddess Venus under her mountain called Venusberg. Vai onko se Brocken, Jaakon ja Jöötin mainizema Kyöpelinvuori Harzissa? On 11 April, American forces liberated the camps at Buchenwald, near Weimar, and the V2 rocket slave-labour camp at Nordhausen in the Harz Mountains. Ryssät eivät päässeet lähellekään. Jenkeillä oli vitun kiire kahmimaan izelleen ne raketit. Ja siitä vasta iso piru pääsi merrasta.
ellauri069.html on line 622: Ritari ja minnelaulaja Tannhäuser on ollut pitkään Venusbergissä (Hörselberg Eisenachin lähellä) jumalatar Venuksen rakastajana. Hän on kuitenkin kyllästynyt ja pyytää Venusta päästämään hänet pois, mutta Venus kieltäytyy ja yrittää suostutella häntä jäämään. Lopulta Tannhäuser julistaa pelastuksensa olevan Mariassa, jolloin Venus katoaa ja Tannhäuser huomaa olevansa laaksossa lähellä Wartburgin linnaa. Hänen ohitseen kulkee joukko pyhiinvaeltajia matkalla Roomaan. Paikalle saapuu metsästysseurue, jota johtaa maakreivi Hermann mukanaan joukko minnelaulajia. Nämä tunnistavat Tannhäuserin ja pyytävät häntä tulemaan Wartburgin linnassa pidettävään laulukilpailuun. Tannhäuser ei aluksi halua tulla heidän mukaansa, mutta muuttaa mielensä, kun ritari Wolfram von Eschenbach, yksi minnelaulajista, kertoo maakreivin veljentytär Elisabethin ikävöineen Tannhäuseria siitä asti, kun tämä lähti. Tannhäuser suostuu lähtemään seurueen mukaan.
ellauri069.html on line 626: Laulajien sali Wartburgin linnassa. Elisabeth tulee iloisena saliin kuultuaan Tannhäuserin palanneen ja tervehtii häntä. Tämä harmittaa Wolframia, joka on rakastunut Elisabethiin. Laulukilpailu alkaa ja paikalle saapuu joukko aatelisia ritareita. Useat minnelaulajista laulavat lauluja rakkaudesta, mutta Tannhäuser pilkkaa näitä ja väittää, etteivät he osaa kuvata rakkautta oikein. Lopulta hän itse laulaa Venusta ylistävän laulun. Tällöin paikalla olevat ymmärtävät hänen olleen Venusbergissä ja uhkaavat surmata hänet, mutta Elisabeth estää heitä ja pyytää, että Tannhäuser saisi etsiä armahdusta synneilleen. Maakreivi Hermann määrää Tannhäuserin lähtemään pyhiinvaellusmatkalle Roomaan ja pyytämään paavilta synneilleen anteeksiantoa. Jos sitä ei anneta, hän ei saa koskaan palata.
ellauri069.html on line 630: Tannhäuserin lähdöstä on kulunut aikaa, ja Elisabeth sekä Wolfram odottavat hänen paluutaan Wartburgin laaksossa. Pian pyhiinvaeltajat saapuvat, mutta Elisabethin kauhuksi Tannhäuser ei ole heidän joukossaan. Elisabeth pyytää Neitsyt Mariaa ottamaan hänet luokseen ja palaa tämän jälkeen Wartburgiin jättäen Wolframin yksin. Pimeän tultua Wolfram tapaa Tannhäuserin, joka aikoo palata Venusbergiin. Tannhäuser kertoo Wolframille, että paavi kieltäytyi antamasta hänen syntejään anteeksi ja sanoi, että ennemmin hänen sauvaansa kasvaisi lehtiä. Venus ilmestyy paikalle ja pyytää Tannhäuseria tulemaan hänen luokseen. Wolfram yrittää kaikin tavoin estää Tannhäuseria lähtemästä ja mainitsee lopulta Elisabethin nimen. Samaan aikaan paikalle saapuu hautajaissaatto ja Venus katoaa. Tannhäuser saa kuulla Elisabethin kuolleen, jolloin hän kuolee itsekin. Samalla paikalle tulee joukko pyhiinvaeltajia, jotka kertovat, että paavin sauvaan on kasvanut lehtiä ja näin ollen Tannhäuser on saanut syntinsä anteeksi.
ellauri071.html on line 554: Netzach is the sephirah 'victory', the ability of raw, emotional, passionate energy to overcome obstacles, but it needs to be balanced by Hod, the ability to rationalize and exercise a degree of self-control. If it is not balanced it becomes uncontrolled passion, desire, greed and covetousness, the dark side of Venus, which is unbridled lust. Never underestimate it, anyway.
ellauri089.html on line 74: Another Cadet, Girard Burke, is asked to resign. The reader has know for a long time that Burke, who is certainly mentally and physically capable, does not have the right attitude to be a Patrolman. He is, among other things, too skeptical of the ideals for which the Patrol stands. Burke resigns, goes into his father’s business, becomes an ship’s captain immediately, gets himself in venereal trouble on Venus, and has to call on the Patrol to rescue him from his own self-centered and stupid mistakes. Matt, Tex, and Oscar do rescue him and, with that action, prove the worth of the characteristics—perseverance, loyalty, intelligence, idealism, integrity, and courage—that Heinlein champions throughout Space Cadet and the other novels in the series. Vittu mikä nazi.
ellauri098.html on line 552:

ellauri111.html on line 357: Luckily, the Lord Jesus Christ SHED HIS BLOOD on your sins. He is perfect. He is way more than simply past, he is pluperfect. But he is future too, futurum exactum to be exact. He will have been here a second time. He specifically came to this earth from Mars or Venus as a man to die in your place. He is God manifested in the flesh. (Except the other bearded guy is still sitting up there watching it all happen, don't ask us how, asking stupid questions is not good for you.) . He came down here to save you from the GUILT of past sins and from the POWER of sin over your life. (Pay attention to the capitals, we capitalize stuff that is of capital importance.)
ellauri115.html on line 724: Heitä kaze kaikkiin maailman osakuntiin; lue jokainen historianide; keskeltä näitä omituisia ja julmia palvonnan muotoja, näiden hämmästyttävän moninaisten tapojen ja tottumusten joukosta löydät aina samat oikean ja oikeuden ideat; kaikkialla samat moraliteetit, samat hyvän ja pahan ideat. Vanah pakanismi synnytti kauheita jumalia jotka alennettiin sittemmin perkunoixi, jumalat jotka vaan tarjosivat ylimmän onnen kuvana rikoxia tehtävixi ja himoja tyydytettävixi. Mutta turhaan pahe lähti jumalten kämpästä niiden henkkarit mukana; moraalivaisto ei hyväxynyt niitä miehen sydämmeen. Kun Juppiterin rivoiluja juhlittin, Xenokrateen pidätyskykyä kunnioitettiin; siivo Lukretius ihaili häpeämätöntä Venusta; julkea roomalainen uhrasi Pelolle; se kuzui jumalaa joka leikkas isältänsä kikkelin, ja kuoli mukinoitta oman isänsä käsissä. Mitä arvottomimpia jumalia palvoi jaloimmatkin heppulit. [En nyt viizi tässä mennä Barukin mainizemiin puupääjumaliin.] Pyhä luonnonääni oli kuuluvampi kuin jumalien ääni, se voitti kunniasijan maalla ja kaupungissa; se näytti lähettävän syyt ja syylliset yhtä lailla taivaaseen. [Häh?]
ellauri118.html on line 777: So Venus, when her Love was Slain, Niin Venus, kun sen rakas oli tapettu,
ellauri119.html on line 458: Aristotle by contrast placed more emphasis on philia (friendship, affection) than on eros (love); and the dialectic of friendship and love would continue to be played out into and through the Renaissance, with Cicero for the Latins pointing out that "it is love (amor) from which the word 'friendship' (amicitia) is derived" Meanwhile, Lucretius, building on the work of Epicurus, had both praised the role of Venus as "the guiding power of the universe", and criticised those who become "love-sick...life's best years squandered in sloth and debauchery".
ellauri140.html on line 107: Chrysostome F+-, mother of Belphoebe and her twin Amoretta. She hides in the forest and, becoming tired, falls asleep on a bank, where she is impregnated by sunbeams (sure) and gives birth to twins. The goddesses Venus and Diana find the newborn twins and take them: Venus takes Amoretta and raises her in the Garden of Adonis, and Diana takes Belphoebe and does what she wants with her.
ellauri140.html on line 856: Fayre Venus° seemde unto his bed to bring Näytti Venus-kondomiaskin upealta naiselta,
ellauri140.html on line 999: Have knit themselves in Venus shameful chaine, Sun tutut on tuolla kohta kamat pussissa,
ellauri141.html on line 47: Horatius syntyi Etelä-Italiassa, Venusiassa, varmaan 5:ntenä poikana vapautetun orjan perheeseen. Perheellä oli varallisuutta hankkia pieni maatila ja he halusivat antaa pojalleen parhaat mahdollisuudet omaa elämäänsä varten. (Hauska tahaton korrelaattivirhe.) Vanhemmat lähettivätkin poikansa opiskelemaan Roomaan, mutta eivät halunneet tätä kouluvuosien ajaksi vieraiden vieraiden kasvatettavaksi, joten he antoivat maatilansa vuokralle voidakseen asua poikansa luona. Horatius muisteli siitä huolimatta nuoruuttaan ja vanhempiaan suurella lämmöllä.
ellauri141.html on line 109: Quintus Horatius Flaccus (8th of December, Ab Urbe Condita 689, B. C. 65 - 27th of November, B. C. 8) was born at or near Venusia (Venosa), in the Apennines, on the borders of Lucania and Apulia. His father was a freedman, having, as his name proves, been the slave of some person of the Horatia gens. As Horace implies that he himself was ingenuus, his father must have obtained his freedom before his birth. He afterwards followed the calling of a coactor, a collector of money in some way or other, it is not known in what. He made, in this capacity, enough to purchase an estate, probably a small one, near the above town, where the poet was born. We hear nothing of his mother, except that Horace speaks of both his parents with affection. His father, probably seeing signs of talent in him as a child, was not content to have him educated at a provincial school, but took him (at what age he does not say, but probably about twelve) to Rome, where he became a pupil of Orbilius Pupillus, who had a school of much note, attended by boys of good family, and whom Horace remembered all his life as an irritable teacher, given unnecessarily to the use of the rod. With him he learnt grammar, the earlier Latin authors, and Homer. He attended other masters (of rhetoric, poetry, and music perhaps), as Roman boys were wont, and had the advantage (to which he afterwards looked back with gratitude) of his father’s care and moral training during this part of his education. It was usual for young men of birth and ability to be sent to Athens, to finish their education by the study of Greek literature and philosophy under native teachers; and Horace went there too, at what age is not known, but probably when he was about twenty. Whether his father was alive at that time, or dead, is uncertain. If he went to Athens at twenty, it was in B. C. 45, the year before Julius Cæsar was assassinated. After that event, Brutus and Cassius left Rome and went to Greece. Foreseeing the struggle that was before them, they got round them many of the young men at that time studying at Athens, and Horace was appointed tribune in the army of Brutus, a high command, for which he was not qualified. He went with Brutus into Asia Minor, and finally shared his defeat at Philippi, B. C. 42. He makes humorous allusion to this defeat in his Ode to Pompeius Varus (ii. 7). After the battle he came to Italy, having obtained permission to do so, like many others who were willing to give up a desperate cause and settle quietly at home. His patrimony, however, was forfeited, and he seems to have had no means of subsistence, which induced him to employ himself in writing verses, with the view, perhaps, of bringing himself into notice, rather than for the purpose of making money by their sale. By some means he managed to get a place as scriba in the Quæstor’s office, whether by purchase or interest does not appear. In either case, we must suppose he contrived soon to make friends, though he could not do so by the course he pursued, without also making many enemies. His Satires are full of allusions to the enmity his verses had raised up for him on all hands. He became acquainted, among other literary persons, with Virgil and Varius, who, about three years after his return (B. C. 39), introduced him to Mæcenas, who was careful of receiving into his circle a tribune of Brutus, and one whose writings were of a kind that was new and unpopular. He accordingly saw nothing of Horace for nine months after his introduction to him. He then sent for him (B. C. 38), and from that time continued to be his patron and warmest friend.
ellauri141.html on line 111: At his house, probably, Horace became intimate with Polio, and the many persons of consideration whose friendship he appears to have enjoyed. Through Mæcenas, also, it is probable Horace was introduced to Augustus; but when that happened is uncertain. In B. C. 37, Mæcenas was deputed by Augustus to meet M. Antonius at Brundisium, and he took Horace with him on that journey, of which a detailed account is given in the fifth Satire of the first book. Horace appears to have parted from the rest of the company at Brundisium, and perhaps returned to Rome by Tarentum and Venusia. (See S. i. 5, Introduction.) Between this journey and B. C. 32, Horace received from his friend the present of a small estate in the valley of the Digentia (Licenza), situated about thirty-four miles from Rome, and fourteen from Tibur, in the Sabine country. Of this property he gives a description in his Epistle to Quintius (i. 16), and he appears to have lived there a part of every year, and to have been fond of the place, which was very quiet and retired, being four miles from the nearest town, Varia (Vico Varo), a municipium perhaps, but not a place of any importance. During this interval he continued to write Satires and Epodes, but also, it appears probable, some of the Odes, which some years later he published, and others which he did not publish. These compositions, no doubt, were seen by his friends, and were pretty well known before any of them were collected for publication. The first book of the Satires was published probably in B. C. 35, the Epodes in B. C. 30, and the second book of Satires in the following year, when Horace was about thirty-five years old. When Augustus returned from Asia, in B. C. 29, and closed the gates of Janus, being the acknowledged head of the republic, Horace appeared among his most hearty adherents. He wrote on this occasion one of his best Odes (i. 2), and employed his pen in forwarding those reforms which it was the first object of Augustus to effect. (See Introduction to C. ii. 15.) His most striking Odes appear, for the most part, to have been written after the establishment of peace. Some may have been written before, and probably were. But for some reason it would seem that he gave himself more to lyric poetry after his thirty-fifth year than he had done before. He had most likely studied the Greek poets while he was at Athens, and some of his imitations may have been written early. If so, they were most probably improved and polished, from time to time, (for he must have had them by him, known perhaps only to a few friends, for many years,) till they became the graceful specimens of artificial composition that they are. Horace continued to employ himself in this kind of writing (on a variety of subjects, convivial, amatory, political, moral,—some original, many no doubt suggested by Greek poems) till B. C. 24, when there are reasons for thinking the first three books of the Odes were published. During this period, Horace appears to have passed his time at Rome, among the most distinguished men of the day, or at his house in the country, paying occasional visits to Tibur, Præneste, and Baiæ, with indifferent health, which required change of air. About the year B. C. 26 he was nearly killed by the falling of a tree, on his own estate, which accident he has recorded in one of his Odes (ii. 13), and occasionally refers to; once in the same stanza with a storm in which he was nearly lost off Cape Palinurus, on the western coast of Italy. When this happened, nobody knows. After the publication of the three books of Odes, Horace seems to have ceased from that style of writing, or nearly so; and the only other compositions we know of his having produced in the next few years are metrical Epistles to different friends, of which he published a volume probably in B. C. 20 or 19. He seems to have taken up the study of the Greek philosophical writers, and to have become a good deal interested in them, and also to have been a little tired of the world, and disgusted with the jealousies his reputation created. His health did not improve as he grew older, and he put himself under the care of Antonius Musa, the emperor’s new physician. By his advice he gave up, for a time at least, his favorite Baiæ. But he found it necessary to be a good deal away from Rome, especially in the autumn and winter.
ellauri141.html on line 545: Hie potius rotas ignemque laudans, Increasing without Venus, cure
ellauri145.html on line 436: Charles Cros Émile-Hortensius-Charles Cros (October 1, 1842 – August 9, 1888) was a French poet and inventor. He was born in Fabrezan, Aude, France, 35 km to the East of Carcassonne. Cros was a well-regarded poet and humorous writer. He developed various improved methods of photography including an early color photo process. He also invented improvements in telegraph technology. In the early 1870s Cros had published with Mallarmé, Villiers and Verlaine in the short-lived weekly Renaissance littéraire et artistique, edited by Emile Blémont. His poem The Kippered Herring inspired Ernest Coquelin to create what he called monologues, short theatrical pieces whose format was copied by numerous imitators. The piece, translated as The Salt Herring, was translated and illustrated by Edward Gorey. He spent years petitioning the French government to build a giant mirror that could be used to communicate with the Martians and Venusians by burning giant lines on the deserts of those planets. He was never convinced that the Martians were not a proven fact, nor that the mirror he wanted was technically impossible to build. Tästä hepusta tulee mieleen Spede Pasanen ja sen hiihtolinko.
ellauri156.html on line 433: Searching for a possible birth date for David produces an ideal candidate, a holy day on 6 of the 7 known sacred calendars. The day Sat 4 Jul 1057 BC was 17 Tammuz (H), 14 Sum (Enoch, Summer Fast), 1 Res (V), 1 Bir (M), 1 Deer (SR), and 1 Jac (Easter on Priest). That Hebrew day is known simply as the Fast of the Fourth Month, which the Lord says will become a day of rejoicing some day (Zech. 8:19). That date ranks with the best birth dates found so far for the prophets. It is identical on the Venus and Mercury calendars to Isaac Bashevis Singer's birthday. This date fits the pattern so well of all the great prophets, as it should to be in Matthew's chain of key links to Christ, that it confirms this whole set of dates as being correct, including the Biblical assertion that the temple was built in the 480th year of the Exodus.
ellauri172.html on line 514: Als noch Venus' heitrer Tempel stand. Kun me vielä kumarrettiin Afroditea.
ellauri196.html on line 926: Die Katze ist ein alltäglicher Synonym der Fotze. Sie kann als Symbol generell und speziell als „Symbol des Weiblichen und der erotisch-sexuellen Anziehung bzw. Gefährdung“, wozu besonders die Nachtaktivität und Wollust der Katze beiträgt. „Gelb“ lese ich hier als stellvertretend für Körperflüssigkeiten wie Urin und Samen. Hier stellt sich die Frage, welcher Saft? Giebel ist Venushügel, was sonst. „Knabenrot“ habe ich schon das männliche Glied beschrieben. Zusätzlich kann das Rot für Blut stehen, ins Besondere als Zitat der Defloration. Tatsächlich gibt es kein Jungfernhäutchen im Sinn einer zu durchtrennenden Folie, jedoch war (und ist leider teilweise nach wie vor) das Blut bei der (ersten) Penetration der Beweis von Jungfräulichkeit. Wenn manche Frauen (beim ersten Mal) bluten, kommt das von (kleinen) Verletzungen in der Vagina. Ich weiss, ich weiss!
ellauri205.html on line 255: ole enää piilotettu kiihko suonissani: se on Venus-kondomi täysin kiinnittyneenä saaliiseensa. Kohta kyrpä koskee kuumaa floiskaa. (Faidra I.3.)
ellauri222.html on line 673: Marston's character was a native of an all-female utopia of Amazons who became a crime-fighting U.S. government agent, using her superhuman strength and agility, and her ability to force villains to submit and tell the truth by binding them with her magic "lasso". Wonder Woman's golden "lasso" and Venus Girdle in particular were the focus of many of the early stories and have the same capability to reform people for good in the short term that Transformation Island and prolonged wearing of Venus Girdles offered in the longer term. The Venus Girdle was an allegory for Marston's theory of "sex love" training, where people can be "trained" to embrace submission through eroticism.
ellauri241.html on line 403: At Venus´ temple porch, ´mid baskets heaped Venuksen temppelin kuistilla, keskikoriin kasaten
ellauri241.html on line 1074: Than those of sea-food Venus, when she rose

ellauri241.html on line 1205: But Venus, bending forward, said: “My child,

ellauri241.html on line 1616: “O I shall die! sweet Venus, be my stay!

ellauri243.html on line 188: 1. Barking at the ape 2. Box lunch at the ‘Y’ 3. Breakfast in bed 4. Brushing one’s teeth 5. Carpet-munching 6. Chewing the she-Fat 7. Clam-jousting 8. Clam-lapping 9. Cleaning the fish tank 10. Connie lingus 11. Contacting the aliens 12. Conversing with moses 13. Devil’s kiss 14. Dinner beneath the bridge 15. Doing it the French way 16. Donning the Beard 17. Drinking from the furry cup 18. Eating at the ‘Y’ 19. Eating fur pie 20. Eating out 21. Eating the peach 22. Eating squirrel 23. Eating sushi from the barbershop floor 24. Eating tinned mussels 25. Egg mcmuff 26. Face-fucking 27. Facing the nation 28. Fanny-noshing 29. Fence-painting 30. French-kissing Mr. Lincoln 31. Fuzz sandwich 32. Giving face 33. Gnawing on roast beef 34. Going downstairs for breakfast 35. Going south 36. Gomorrahry 37. Gorilla in the washing machine 38. Growling at the badger 39. Gumming the monster 40. Husband’s supper 41. Kissing between the hips 42. Kissing the wookie 43. Lady braille 44. Lady Semaphore 45. Larking 46. Lapping the gap 47. Lapping the lint trap 48. Lick-a-chick 49. Lickety-slit 50. Licking anchovy 51. Lip service 52. Lip-synching to the fish-fueled jukebox 53. Low-calorie snacking 54. Making mouth music 55. Medicating the hairy paper cut 56. Mopping the vulva 57. Mustache-riding 58. Muff-diving 59. Mumbling in the moss 60. Munching the bearded clam 61. One-man band 62. Oyster-gargling 63. Parting the fuzz 64. Pastrami sandwich 65. Pearl-diving 66. Placating the beaver 67. Playing in the sandbox 68. Playing the hair harmonica 69. Prawn breath 70. Pruning the orchid 71. Pug-noshing 72. Pussy-nibbling 73. Seafood dinner 74. Sipping at the fizzy cup 75. Sitting on a face 76. Slurping at the furry coconut 77. Smoking the fur 78. Sneezing in the basket 79. Spa time For Lady Boner 80. Speaking in tongues 81. Spraying the crops 82. Tackling the Brazilian 83. Talking to the canoe driver 84. Talking to lassie 85. Telephoning the stomach 86. Testing the echo in the love cave 87. Testing the waters 88. Tipping the velvet 89. Tongue-fucking 90. Tonguing the bean 91. Trimming the hedges 92. Velvet buzzsaw 93. Wearing the feed bag 94. Wearing the Sticky Beard 95. Whispering into the wet ear 96. Whispering to Venus 97. Whistling in the dark 98. Worshiping at the altar 99. Yaffling 100. Yodeling in the canyon 101. January Nelson
ellauri244.html on line 624: During the last four years of his life, Miller held an ongoing correspondence of over 1,500 letters with Brenda Venus, a young Playboy model and columnist, actress and private dancer. A book about their correspondence was published in 1986. She was 56 years his junior.
ellauri244.html on line 633:
ellauri247.html on line 261: "The learned Smelfungus travelled from Boulogne to Paris, from Paris to Rome, and so on, but he set out with the spleen and jaundice, and every object he passed by was discoloured or distorted. He wrote an account of them, but 'twas nothing but the account of his miserable feelings. I met Smelfungus in the grand portico of the Pantheon—he was just coming out of it. ''Tis nothing but a huge cockpit,' said he—'I wish you had said nothing worse of the Venus de Medici,' replied I—for in passing through Florence, I had heard he had fallen foul upon the goddess, and used her worse than a common strumpet, without the least provocation in nature. I popp'd upon Smelfungus again at Turin, in his return home, and a sad tale of sorrowful adventures had he to tell, 'wherein he spoke of moving accidents by flood and field, and of the cannibals which each other eat, the Anthropophagi'; he had been flayed alive, and bedevil'd, and used worse than St. Bartholomew, at every stage he had come at. 'I'll tell it,' cried Smelfungus, 'to the world.' 'You had better tell it,' said I, 'to your physician.'" (Sterne)
ellauri262.html on line 208: The second novel, Perelandra, depicts a new Garden of Eden on the planet Venus, a new Adam and Eve, and a new "serpent figure" to tempt Eve. The story can be seen as an account of what might have happened if the terrestrial Adam had defeated the serpent and avoided the Fall of Man, with Ransom intervening in the novel to "ransom" the new Adam and Eve from the deceptions of the enemy. The third novel, That Hideous Strength, develops the theme of nihilistic science threatening traditional human values, embodied in Arthurian legend.
ellauri270.html on line 434:
ellauri311.html on line 575: student "stubbornly" mishearing the chorus to "Venus" ("I'm your Venus") as "I'm
ellauri317.html on line 135: Aeneas itse, joka on kaukana velvollisuudentuntoisesta ja tunnetusti "hiljaisesta" Vergiliusin sankarista, tulee hämmentäväksi, röyhkeäksi alkoholistiksi, mitä enemmän eepos etenee Karthagossa oleskellessaan Vergilius (4.259–75) ei näe romanttista kaupungin perustajaa, tilapäisesti velvollisuutensa unohtanutta, vaan himokkaan ja hillittömän roiston. Kun Dido huutaa Aeneasta hänen lähestyvän lähtönsä vuoksi, kaukana hänen tunteettomasta, joskin kohtelias ja syvästi retorinen vastaus riveillä 4.333–61, Kotliarevskin Aeneas vapauttaa Didon loukkausten tulvan ja käskee häntä kirjaimellisesti menemään helvettiin. Myöhemmin, kun troijalaiset naiset yrittivät polttaa Troijan laivaston Sisiliassa, kuuluisa "hurskas" Aeneas lähtee pitkälle tiradille, jossa hän loukkaa rajusti kaikkia Rooman panteonin suuria jumalia peräkkäin, mukaan lukien omaa äitiään Venusta. Lopuksi, siltä varalta, että lukijalla olisi vielä epäilyksiä tämän Aeneaksen moraalista säikeestä, alamaailmassa hänet kuvataan nimenomaan pelkuriksi (3.63), jota Sibyllan täytyy vetää kädestä näkemään isänsä. Tämä selvästi epäsankarillinen ja inspiroimaton Aeneas on kuitenkin enemmän kuin parodia, ja itse asiassa viittaa runon juoksevaan lankaan – hahmojen ja auktoriteettien ennakkotapausten lähes subversiiviseen skeptisyyteen.
ellauri321.html on line 454: Lalage on yksi monista Horation runouden naisista, joita pidetään enemmän kreikkalaisena hetairaina, joka on palkattu soiraamaan ja hyvään keskusteluun sekä seksuaalipalveluihin, kuin tavallisena hevosprostituoituna. Naisten kreikkalaiset nimet ja rooli runoilijan miesten katseen idealisoituina kohteina viittaavat siihen, että useimmissa tapauksissa tämä oletus on oikea. Tässä runossa, joka on osoitettu ystävälleen Aristius Fuscukselle, runoilijalle ja kieliopilleen, Horatius (65-8 eaa.) ilmeisesti juhlii voimakasta suojasexiä, jonka hän saa omistautumisestaan ​​Lalagelle, kuten rakkausrunoilija Tibullus (n. 55-19) teemalle. eaa.) kohtelee elegissään rakastettuaan Deliaa ( Elegiae I.2.25-32), jossa hän ylpeilee varmuusvälineestä, jonka Venus myöntää rohkeille ystäville. Horatian runo puhuu pikemminkin hänen taiteelleen omistautumisen suotuisasta vaikutuksesta häneen kuin hänen rakkaudestaan ​​naiseen naisena huolimatta sen viimeisissä riveissä olevista siroista sanallisista viittauksista 6. vuosisadalla eaa. kreikkalaisen lyyrisen runoilijan Sapphon ( 31.3-5 ) rakkausrunoihin ja Catulluxeen (n. 84-64 eaa.) (Carmina 51.5). Tutkijat keskustelevat siitä, missä määrin Horatius on leikkisä vai ironinen tässä; hänen viileä irtautuminen kiintymyksensä kohteesta on johtanut oletukseen, että Lalage ("Puhuilija") ei itse asiassa ole nainen, vaan pikemminkin parraton poikanen.
ellauri345.html on line 458: Siellä missä Hengstenberg ikävästi muistaa Ottilien "nymfimaista ateriaa" ja Werner hapuilevasti hänen "hirveän herkkää merimerenneitoaan", Bettina on koskettanut sisintä yhteyttä vertaansa vailla olevalla varmuudella: "Olet rakastunut häneen, Goethe, Olen epäillyt sitä pitkään; Tuo Venus on noussut esiin intohimosi pauhaavasta merestä ja kylvettyäsi siihen siemenen hän katoaa jälleen epäisänmaallisessa loistossa."
ellauri345.html on line 628: Ei hemmetti, tää on vaikeampaa kuin luulinkaan. Tää häiskä sepustaa aivan helvetisti (1,5 kilosivua), mutta sen pälätyxestä on melkein mahdotonta eristää yhtään järjellistä virkettä! Kaikki on kilometrin pitkiä eikä niissä näytä olevan yhtään selkeätä pointtia. Koko ozake "Geist und Seele" tulee esille vasta luvussa 55 sivulla 800 jotakin, ja siinäkin on ensin hirmu pitkä johdanto pelkästään nukkumisesta! No jotain tässä alkaa olla tällästä "der Geist befruchtet die Seele" tyyppistä sexiaktia s. 899ff. Herakleitoxella kaiken käyttövoima oli KILL! mutta sittemmin se on ollut enimmäxeen FUCK!. Sevverran tässä näyttää olevan samaa kuin yllämenneissä että "Seele" on vähän niinkuin peitenimi "Leib"ille, eliskä Geistin perusvika on että se yrittää tukahduttaa peppuhommia. Seele = Leib = Erde, Geist = Kirche = Himmel. Die Seele, vom Geiste verlassen, werde zu haltloser Schwärmerei, der Geist, von der Seele verlassen, zur Unmenschlichkeit, sanoi joku Arndt 1700-luvulla. Tällästä järki-tunne dualismia, Mars ja Venus tyyppistä. Juu kyllä tässä jälleen kerran on viime instanssissa kyse vaan kullista ja pillusta.
ellauri364.html on line 339: Ei ihme että Janne Sibelius halusi tän säveltää ja Lasse Pöysti lausua kuin Tannhäuser Venusvuoressa.
ellauri369.html on line 285: Jansenin mukaan ensimmäinen jumala al-Lat tarkoittaa "jumalatarta". Toinen jumaluus, Manat, tarkoittaa kohtalotarta ja löytyy myös Raamatusta muodossa Meni jo (Jesaja 65:11). Kolmas nimi Al-Uzza tarkoittaa "mahtavin" ja on nähtävästi myös Venus-planeetan nimitys. Islamilainen kirjallisuus ei valitettavasti kerro enempää näistä jumalista ja siitä, miten heitä palvottiin, kun Mekassa vielä vallitsi jahiliyyah. Jahiliyyah (Arab. ‏جَاهِلِيَّة‎‎ dzāhilīyyah, "tietämättömyys", "barbaria") eli tietämättömyyden aika on islamilainen käsite, joka tarkoittaa oloja, jotka vallitsivat Arabian niemimaalla ennen kuin Koraani alkoi laskeutua profeetta Muhammedille vuodesta 610 lähtien, ja ennen kuin hän aloitti julkisen valistustyönsä kolme vuotta myöhemmin. "Jahiliyyah" esiintyy Koraanissa muutaman kerran, ja tällöin se on suomennettu "pakanuudeksi" (33:33 5:50; 48:26). Sanaa käytetään nykyisin myös tarkoittamaan modernia tietämättömyyttä tai luopumista Allahista (esim. Salman Rushdie)..
xxx/ellauri084.html on line 277: Ares/Mars and Aphrodite/Venus (Greek) - (Roman)
xxx/ellauri084.html on line 295: Hephaestus/Vulcan and Aphrodite/Venus (Greek) - (Roman)
xxx/ellauri084.html on line 343: Venus and Adonis (Greek - Roman)
xxx/ellauri087.html on line 731: Pian tämän jälkeen Madero ja Pino Suárez ammuttiin, kun heitä oltiin siirtämässä vankilasta toiseen. Huerta oli luultavasti antanut tappokäskyn päästäkseen valtaan. Huerta julistautui tämän jälkeen presidentiksi. Hänen nousunsa presidentiksi ilman vaaleja sai vallankumouksen liekit jälleen leimahtamaan. Pohjois-Meksikossa Venustiano Carranza kieltäytyi hyväksymästä Huertan presidenttiyttä ja vaati, että presidentti oli valittava vaaleilla, kuten perustuslaissa määrättiin. Carranza kutsui johtamaansa liikettä perustuslailliseksi vallankumoukseksi. Pancho Villa ja muutamat muut kapinallisjohtajat liittoutuivat Carranzan kanssa.
xxx/ellauri087.html on line 741: Huerta ei saanut tilannetta hallintaansa, vaan epäjärjestys jatkui vuosikausia. Kapinakenraaleita rahtas myötäänsä rajan tuntumassa don Jaimen Villanuevassa. Pancho Villa riehui maan pohjoisosassa ja useat eri ryhmät taistelivat presidentin paikasta. Lopulta Venustiano Carranza anasti presidentin paikan vuonna 1915. Hän onnistui pysymään vallassa muutaman vuoden, mutta vuonna 1920 hänet kukisti hänen entinen liittolaisensa Álvaro Obregón, josta tuli maan vahva mies myös niiksi ajoiksi, jolloin hän ei ollut presidenttinä. Tämä lopetti levottomuudet, eivätkä ne alkaneet uudelleen huolimatta siitä, että Obregón murhattiin vuonna 1928. Tämän jälkeen PRI-puolue otti Meksikon tiukkaan hallintaan, ja vallankumous päättyi.
xxx/ellauri125.html on line 86: Venus_-_Walters_372392FXD.jpg/1024px-Jean-Auguste-Dominique_Ingres_-_Reclining_Venus_-_Walters_372392FXD.jpg" height="330px" />
xxx/ellauri125.html on line 660: Botticellin kuuluisimpia teoksia ovat kaksi suurta mytologia-aiheista maalausta Kevät ja Venuksen syntymä. Botticelli työskenteli suuren osan elämästään Medici-suvun palveluksessa Firenzessä ja osallistui muun muassa Sixtuksen kappelin freskojen maalaukseen. Tunnettujen mytologisten maalausten ohella hän maalasi alttaritauluja, useita madonnankuvia ja uransa loppuvaiheessa synkän dramaattisia uskonnollisia aiheita. Sillä oli skilliä vaikka mihin. Jäätävää. Helmi peri mummilta ja faffalta Bocellin Venus-julisteen luonnollista kokoa. Mahtaako olla enää tallella.
xxx/ellauri127.html on line 709: Endymion tarkottanee puolisukeltajaa. Kuuhullu astronomi tai sit paimen vaan. Astronomi mainitaan merenneitopätkässsä. Octopussy's garden in the waves. The 4th century Babylonian god of the sea was known as Oannes who was portrayed as a man with a fish tail in place of legs. Oannes would appear out of the ocean every day as a fish-human creature to share his wisdom with the people along the Persian Gulf, then return to the sea at night. There was also Atargatis, a Syrian moon and sea goddess, her story tells us that after causing the death of her mortal lover she fled to the sea and took the form of a woman above the waist and a fish below, for this reason she became known as a mermaid goddess. During medieval times mermaids were considered as matter-of-factly alongside other aquatic animals, such as whales and dolphins. The goddess Venus is sometimes depicted as a mermaid, being born from a giant clam shell.
xxx/ellauri127.html on line 721: Book I gives Endymion's account of his dreams and experiences, as related to Peona, which provides the background for the rest of the poem. In Book II, Endymion ventures into the underworld in search of his love. He encounters Adonis and Venus—a pairing of mortal and immortal—apparently foreshadowing a similar destiny for the mortal Endymion and his immortal paramour. Book III reveals Endymion's enduring love, and he begs the Moon not to torment him any longer as he journeys through a watery void on the sea floor. There he meets Glaucus, freeing the god from a thousand years of imprisonment by the witch Circe. Book IV, "And so he groan'd, as one by beauty slain."
xxx/ellauri173.html on line 335: Neiti Alicia on vain noin kaksikymmentä vuotta vanha. Hän on hoikka kuin hopeahaapa. Hänen liikkeensä ovat hidasta ja herkullista harmoniaa; ― hänen ruumiinsa tarjoaa joukon viivoja yllättämään suurimmat kuvanveistäjät. Lämmin tuberkuloosivaaleus peittää sen täyteläisyyden. Se on itse asiassa humanisoidun Venus kondomin loisto. Hänen painavissa ruskeissa hiuksissaan on etelän yön kiiltoa. Usein kylvystä tullessaan hän astuu tämän kimaltelevan hiuksen päälle, jota vesikään ei aaltoile ja heittää eteensä olkapäältä toiselle reheviä varjoja kuin takin häntää.
xxx/ellauri173.html on line 731: "Ainakaan! sanoi lordi Ewald. Itse asiassa, jos hän olisi vain nätein naisista, en kiinnittäisi häneen niin paljon huomiota, usko minua. Tiedät sanonnan: nätin rakkaus on kauniin kauhu. Kuitenkin juuri nyt, epäröimättä, ajattelin voivani tuoda esiin sen aiheen osalta Venus victrixin murskaavan muodon. Yksinkertainen kysymys: olisiko mies, joka pitää Venus victrixiä "nättinä", ymmärrettävä? Se, mistä tässä todella on kysymys, tämä on yhtä paljon sen vastakohta kuin kamalin Eumenideista. Voisi kuvitella näitä kolmea tyyppiä tasakylkisen kolmion päissä: kaunis, nätti, pyllynruma.
xxx/ellauri173.html on line 737:
xxx/ellauri173.html on line 739: Tämä patsasmaisuus, jonka neiti Alicia Clary ilmaisee Venus Victrix -linjoillaan, joka seisoo hiekalla, meren edessä, voisi inspiroida mua, jos hän olisi ihan hipihiljaa ja sulkisi silmäluomensa. Mutta kuinka sietää voittoisaa Venusta, joka löydettyään käsivartensa uudelleen aikojen yön syvyydessä ilmestyisi ihmiskunnan keskelle, karkea, vino ja kiero katse epäonnistuneella suurkeittiön emännän naamallaan, ja jonka mieli on vain liikenneympyrä, jossa kaikki tämän väärän terveen järjen kimeerit, joiden synkän izeriittoisuuden olemme juuri tyhjentäneet, pitävät vakavasti turhia neuvojaan?
xxx/ellauri175.html on line 185: - Vai niin! huoneesta! jatkoi neiti Alicia Clary, joka oli yhtä halveksittavan herkullinen kuin Venus katsomassa Junoa ja Dianaa: "Meidän kesken hän näytti minusta... vähän...
xxx/ellauri175.html on line 358: - Mikä juhla! hän kuiskasi. Ja tämä mystinen lapsi, tämä hurmaava herra, joka ei huomaa... vain tämä samankaltaisuus patsaan kanssa, jonka jälki tämän naisen lihassa on tunnistettavissa, kyllä! että tämä samankaltaisuus – on vain patologinen, että sen täytyy olla seurausta jostain kateudesta sen oudossa sukulinjassa; että hän syntyi sen kanssa, kuten muut ovat syntyneet tabby- tai webbed; sanalla sanoen, se on yhtä epänormaali ilmiö kuin jättiläinen! Venus Victrixiä muistuttava on hänen kanssaan vain eräänlainen elefanttiaasi, johon hän kuolee. Patologinen epämuodostuma, joka kärsii hänen köyhästä luonteestaan. ”Ei välitä, on mystistä, että tämä ylevä hirviö saapui juuri maailmaan laillistaakseen ensimmäisen andreidini! - Mennään ! kokemus on kaunis. Töissä ! Ja olkoon Shadow! ― Tällä illalla taisin myös voittaa oikeuden nukkua muutaman tunnin.
xxx/ellauri176.html on line 51: Athenaeus provides many anecdotes about Phryne. He praises her beauty, writing that on the occasion of the festivals of the Eleusinia and Poseidonia, she would let down her hair and step nude into the sea. Kuvassa sillä näkyy olevan uimalakki päässä. Se onkin järkevämpää kuin aukaista tukka uimaan mennessä. This would have inspired the painter Apelles to create his famous picture of Aphrodite Anadyomene (Ἀφροδίτη Ἀναδυομένη, Rising from the Sea also portrayed at times as Venus Anadyomene). Mitä vittua sehän on sama asia. Herne herne! Supposedly the sculptor Praxiteles, who was also her lover, used her as the model for the statue of the Aphrodite of Knidos, the first nude statue of a woman from ancient Greece. Oiskoon se muka oikeasti eka? Mä oon varma että pornokuvia on tehty maailman sivu, ne ei vaan ole kovassa käytössä kaikki säilyneet.
xxx/ellauri186.html on line 328: Osaka sade efter matchen att det inte var kommentaren i sig som gjorde henne upprörd utan att kommentaren påminde henne om när Venus och Serena Williams hånades av publiken under Indian Wells-turneringen 2001.
xxx/ellauri186.html on line 330: – Jag har blivit hånad och häcklad förut, så det störde mig egentligen inte. Men så kom jag att tänka på Venus och Serena. Den videon borde alla se, sade Osaka, och brast i gråt ännu en gång innan hon lämnade arenan.
xxx/ellauri186.html on line 337: Venus and Serena Williams, and their father Richard, were given a hostile reception from the crowd at the 2001 Indian Wells Masters after Russian Elena Dementieva accused Richard of “deciding” who wins matches between his daughters.
xxx/ellauri186.html on line 339: The two sisters were due to face each other in the semi-final in California and the crowd did not react kindly after Venus withdrew from the match. They booed Serena when she entered the stadium for the final against Kim Clijsters while Venus and Richard were also booed when they made their way to their seats.
xxx/ellauri199.html on line 98: Servius, in his commentary on the Aeneid, wrote about Salacia and Venilia in V 724: "(Venus) dicitur et Salacia, quae proprie meretricum dea appellata est a veteribus"; "(Venus) is also called Salacia, who was particularly named goddess of prostitutes by the ancient". Elsewhere, he wrote that Salacia and Venilia are the same entity.
xxx/ellauri235.html on line 404: Niin myös lukijalle annetaan ymmärtää, tunteeko "sukuhenki" kertojan oman epitafinsa kautta. Jos loppujen lopuksi kaikki ovat yksin, yksinäisyyteen pätee yhteinen kuolevaisuus, ja sitä lisää myös sukulaisherkkyyden läsnäolo. Kuolevaisuus ei ole alistettu johonkin henkilökohtaisen pelastuksen tai lunastuksen suunnitelmaan. "Elegia" ei ole tässä suhteessa tavanomainen pastoraalinen elgia; se ei tarjoa lohdutusta esimerkiksi Miltonin Lycidasille(1637). Grayn runo viittaa siihen, että elegisti on itse voimaton kuoleman edessä, eikä pysty viittaamaan siihen uskonnolliseen vakaumukseen, jolla se voidaan tehdä ymmärrettäväksi. Perusteltuja ovat realisoitumattomat elämät, joista runoilijan elämä on yksi esimerkki. "Elegia" on ehkä ennen kaikkea harjoittelua tunteiden vaihteluissa: puhuja tuntee kunnioittamattomia kuolleita ja kunnioitettuja kuolleita; hän kuvittelee tiettyjä henkilöitä, joita kohtaan hän voi tuntea; hän käyttää säälittävää harhaa tunteakseen kukan "syntyneen punastumaan näkymätön"; hän tuntee "ihmiskuntaa" kohtaan; ja "sukuhengen" kautta hän tuntee itsensä. Runo harjoittaa herkkyyttä. Pimeys, jossa kertoja seisoo, on kuolevaisuuden yö, jota valaisevat vain erilaiset tunteet. Tämä sympatian yhteinen nimittäjä, teoksen " The Progress of Poesy: A Pindaric Ode" alkuEnsimmäinen kolmiosa päättyy Aphroditeen ("Cytherean päivä"), luovan voiman hahmo, joka yhdistää veden ja musiikin ("reippaat nuotit poljinrytmissä"; "ylevät, ilmassa leijuvat kädet"). Hän on uudelleen esiintuleva "Venus"Oodi keväälle ", johon osallistui, kuten Venus tuossa runossa, joukko juhlijoita: "Katso hänen lämmintä poskeaan ja kohoavaa rintaansa, liiku / nuoren Halun kukinta ja rakkauden violetti valo." "Oodi keväälle", "ruusuinen rintakehä, / ... Paljasta kauan odotetut kukat, / ja herätä purppura vuosi!"
xxx/ellauri261.html on line 658: In his book Mere Christianity, the apologist C. S. Lewis, creator of Narnia and writer of fascinating scifi books in Portuguese about Mars and Venus*, objected to Hamilton´s version of Christian atheism and the claim that Jesus was merely a moral guide:

xxx/ellauri261.html on line 660: *Para alem do planeta silencioso, Perelandra: Viagem a Venus, Aquela forca medonha, volume 1-2. Texto integral. Hugh Walpole said he liked them. But then again Hugh and Clive wer both sort of Cambridge apostles who prodded holes in each other´s sides like two Thomas the doubters. (Actually, Clive went to Oxford.)
xxx/ellauri268.html on line 130: Von dem gesamten Werke liegen nur die beiden ersten Teile „Die Liebe“ und „Das Eigentum“ abgeschlossen vor. Von den andern existieren nur Bruchstücke. Die „Venus im Pelz“ gehört als fünfte der Novellen zu dem Zyklus „Die Liebe“.
xxx/ellauri268.html on line 134: Sofort beim Erscheinen der „Venus im Pelz“ spalteten sich die Leser in zwei Parteien. Die einen verwarfen sie wegen der bis dahin unerhörten Kühnheit der Schilderungen und fühlten sich durch das Motiv zugleich abgestoßen und fasziniert. Die anderen dagegen, und gerade die besten Männer deutscher Wissenschaft und Literatur, nahmen schlechthin ihr Mannsglied in Hand und säumten nicht, anzuerkennen, hier liege ein einzigartiges document humain vor, und es zeuge zudem von ungewöhnlicher Genitalität des Verfassers.
xxx/ellauri268.html on line 139: Obwohl seine Werke seit über 50 Jahren der Literatur angehören und in allen Literaturgeschichten gewürdigt sind, ist es ihnen — und namentlich der „Venus im Pelz“ — nicht erspart geblieben, neuerdings seitens der Polizeiorganen mit unansehnlichen Flechen dekoriert zu werden.
xxx/ellauri268.html on line 140: Neulich erklärte z. B. anläßlich eines solchen Prozesses der Geheime Medizinalrat Professor Dr. Albert Eulenberger in Berlin: Die „Venus im Pelz“ besitze unschätzbaren Wert und sei ein Unikum in der deutschen Literatur. "Messalinen Wiens" und "Falscher Hermelin auf der Fotze" sind auch gut. Bitte zurückgeben.
xxx/ellauri268.html on line 170: Leopold Ritter von Sacher-Masoch (* 27. Januar 1836 in Lemberg, Kaisertum Österreich, heute Ukraine; † 9. März 1895 in Lindheim, Großherzogtum Hessen ‑Darmstadt) war ein österreichischer Schriftsteller. Er schrieb auch unter den Pseudonymen Charlotte Arand und Zoë von Rodenbach. Der Begriff Masochismus, den Richard von Krafft-Ebing erstmals in die Psychologie einführte, geht auf die Venus im Pelz zurück und ist aus Leopold von Sacher-Masochs Nachnamen abgeleitet. Tää Krafft-Ebing on putkahtanut esiin kuin tuhatlehtinen, mm. albumeissa 28 (Mark Twain), 67 (Pynchon) ja 129 (Jung). Aika sekobolzi jos multa kysytään.
xxx/ellauri268.html on line 181: Bekannt wurde Masoch durch seine Fantasie und Kunst, triebhaftes Schmerz- und Unterwerfungsverlangen ästhetisch zu formulieren. Tunnetuimmassa teoxessaan "Turkista tappiin" beschreibt Sacher-Masoch die extremen Wechselbäder der Gefühle, die der „Sklave“ Severin durch seine Herrin Wanda erfährt, die ihn in ihrer feminin-dominanten Rolle als Venus im Pelz an seine körperlichen und geistigen Grenzen treibt, um ihn schließlich zu verlassen.
xxx/ellauri268.html on line 183: Venus_in_Furs_uk.jpeg/220px-Venus_in_Furs_uk.jpeg" />
xxx/ellauri268.html on line 184:
xxx/ellauri268.html on line 215: Venus_with_a_Mirror_-_Google_Art_Project.jpg/800px-Titian_-_Venus_with_a_Mirror_-_Google_Art_Project.jpg" />
xxx/ellauri268.html on line 216:
xxx/ellauri379.html on line 299: Paholaisesta käytetään myös latinalaisperäistä nimeä Lucifer, joka sananmukaisesti merkitsee valon tuojaa ja jota on käytetty aamutaivaalla näkyvästä Venus-planeetasta, aamutähdestä eli Kointähdestä. Nimitys johtuu eräästä Jesajan kirjan katkelmasta, jossa varsinaisesti ennustetaan Babylonian kuninkaan kukistumista ja jossa häntä verrataan "taivaalta pudonneeseen kointähteen". Kristityt teologit ovat kuitenkin jo varhain tulkinneet tämän kohdan tarkoittavan saatanaa ja kuvaavan, miten hänet karkotettiin taivaasta.
89