ellauri007.html on line 133: Vaaransi liikennettä. Näin oli turvallisinta kaikille.

ellauri058.html on line 402: Esteettisten arvioiden siirron mahdottomuuteen tukeutuen kysynkin, että voiko kuka tahansa esittää arvion objektista. Tällöinhän tavallisella lukijalla on aivan yhtäläinen oikeus esittää arvio. Toki voidaan kyseenalaistaa arvion mielekkyys tai totuudenmukaisuus. Vaarana myös on pluralismi. Blogistit perustavat enemmän makumieltymyksiin omat arvionsa kuin mihinkään kirjallisuustieteelliseen metodiin.
xxx/ellauri057.html on line 1039: Vaaskivi opiskeli Helsingin kansalaiskorkeakoulussa sanomalehtialaa vuonna 1929, avioitui runoilija Elina Vaaran (Kerttu Elin os. Siren ex-Virtanen; ex-mies muutti sitten nimensä kiintoisammaxi Vormalaxi) kanssa vuonna 1937 ja oli kuollessaan vuonna 1942 vain 30-vuotias. Elin oli 9v vanhempi. Ehti olla naimisissa Tatun kaa 5v. Kaimansa Kerttu Saarenheimon kirjan kannen sivukuvassa Kerttu on Käpskin näköinen. Näkemiin Anu. Elinan kuzumanimi oli Keke, niinkuin Rosbergin. Katri Vala oli Kati. Ne oli kateet toisilleen kuin kaxi helmikanaa.
xxx/ellauri057.html on line 1043: Saarenheimo valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1949 ja lisensiaatiksi vuonna 1954 Turun yliopistosta sekä väitteli siellä tohtoriksi vuonna 1955 V. A. Koskenniemen ehdottamasta aiheesta, myytillisistä tarinoista suomalaisessa taidelyriikassa. Hän toimi Turun yliopistossa kotimaisen kirjallisuuden dosenttina vuosina 1961–1968, apulaisprofessorina 1968–1971 ja professorina 1971–1986 sekä Turun yliopiston kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitoksen johtajana vuosina 1977–1978 ja 1981–1985. Lisäksi hän oli ylimääräisenä kirjallisuuden opettajana Åbo Akademissa vuosina 1960–1963. Hän teki pitkän uran kirjallisuudentutkijana, ja hän on kirjoittanut muun muassa Katri Valan ja Elina Vaaran elämäkerrat. Saarenheimon puoliso oli toimittaja Eero Saarenheimo. Tämä Kerttu kuoli samana vuonna kuin Yli-Juotikas julaisi Neuromaanin. Kerkisikö olla Kertun oppilas? Ei, oli 10vee kun Kerttu emeritoitui.
xxx/ellauri057.html on line 1197: Tää on väännelmä Virve Miettisen kritisismistä vuodelta 2008 Kiiltomadossa. Paremman puutteessa, Vaaran runoja ei ollut Gutenbergissä eikä Runebergissä. Vaara oli tulenkantajissa lievä bolshevikki, Tatu oli luultavasti alaikäinen. Ei ne ainakaan sodanliezojia olleet, Tatu meni sohvan taaxe piiloon armeijaa.
xxx/ellauri057.html on line 1207: Hopeaviulusta on jo erotettavissa Vaaran myöhempää tuotantoa luonnehtiva kiasma-rakenne. Säkeistä muodostuu äxä, joka heijastaa toisaalta unen, keskeneräisyyden, hapuilevuuden ja toisaalta runsauden, aistillisuuden ja ruumiin välistä rytkytystä. Kaksi tasoa, menneisyys ja nykyisyys, elämä ja kuolema, hyvä ja paha leikkaavat ovelasti toisiinsa. Rytmin ja tasojen liikkeistä syntyy aineenvaihduntakuvioita ja lääppäisykohtia. Runo niinkö halkeaa kahtia, toisiaan kohti pyrkiviin autiuteen ja autuuteen. Hörhö-aistimuksen ja arkikokemuksen raja liudentuu, ja se osoittautuu paikaksi kuvittelussa, joka on ylitettävissä kirjoittamisen prosessissa. (Puuh.)
xxx/ellauri057.html on line 1258: Elina oli söpö pienenä mut vuodet säälimättä järsivät. Hämäriä maisemia hallitsee usein kuu, tai taustalla päilyy meren elmukelmu. Kuukuppi oli Elina Vaaran paljon käyttämä symboli, siinä missä aurinko Katri Valalla. Kuukuppi ahistaa, se on ”hellän sininen, lähellä ja silti saavuttamaton”. Hizi kai se Katri Vala täytyy kaivaa sitten esille. Kuusta tihruilee myös Toope Sillanpää.
xxx/ellauri057.html on line 1260: Runo on Vaaralle kuitenkin ennen kaikkea soitin, levyautomaatti. Kokoelman runoissa karva luistaa. Laulua piisaa: ”Kevätyön laulu”, ”Gondoolilaulu”, ”Alakuloinen oodi”, ”Laulu ulapalta”, ”Tulivuoren laulu”. Vaaraa tekee mieli kuulla äänikirjana, niin autistisia hänen runonsa ovat aina hallitusta joikumisesta riemukkaisiin rytmeihin. Rytmi on runon läpi huokuva kiertoilma, tai niin kuin Vaara itse sanoo: ”rytmi on runon veronkierto”. Suomen kieli tarjoaa tähän paljon autistisia mahdollisuuksia; kielestä voi hypittää esiin pitkiä vokaaleja ja diftongeja, riimejä, rytmejä ja sointukuvioita. Joskus äänet Vaaran runoudessakin leikkaavat kiinni, vaikka loppu pyrkii syntymään, niin kuin Vaara itse sanoo, kuitenkin syklisenä toistona ”toisto tyylikeinona”. Näin Vaara runossaan ”Äänetön maa”, jolla on muutenkin kuin nimen tasolla kytköksensä Edith Södergranin runoon ”Maa, jota ei ole”:
xxx/ellauri057.html on line 1287: Kriitikot ja tutkijat ovat leimanneet Vaaran vanhakantaiseksi helkyttelijäksi,

xxx/ellauri057.html on line 1289: Vaaran tuotannosta on vaikea erottaa käännekohtia,

xxx/ellauri057.html on line 1293: Onko aikaa Vaaran uudelleenlöytämiselle ja tulkinnalle?

xxx/ellauri057.html on line 1314: on turha Vaaran runoista hakea.

xxx/ellauri084.html on line 616: Pyllyverho-approachi voisi sopia ekaan ryhmään - kristianismin modernit "kultivoidut halvexijat". Pyllyverho (tai mixei Tolstoi) voisi antaa ymmärtää, ettei tässä nyt millään ezi-ja-tuhoa asialla olla. Vaarana on tietysti, että tästä voi tulla se harhakäsitys et "kaikki uskonnot on yhtä hyviä", tai jotain “New Age” hörhöilyä. Tää on onneton lopputulos, mutta voidaan välttää huolellisella koulutuxella.
xxx/ellauri084.html on line 618: Kyssäselkä-approach voi napata jälkimmäiseen ryhmään – niihin jotka ei vaan välitä ja niihin joista uskonto on järjetöntä. Kierkegaard tyrkkii ihmisiä pois välinpitämättömyydestä ja ottamaan elämänsä vähän vakavammin. Se haastaa niitä jotka ei lähe mukavuusalueelta avannolle näyttämällä että niilläkin on joku angsti näistä uskonasioista, eli ne on vaan laiskoja tai pelkää kylmää vettä. Tavallaan Kierkegaard vapauttaa meidät pastorit toimimasta vaan puolustusvoimissa, ja päästää meidät hyökkäämään pahaa-aavistamattomien vetelysten kimppuun. Vaarana on, että vauva tulee heitetyxi ulos pesuveden kanssa. Järki on kuiteskin meidän kristittyjen puolella, eikä sitä pitäis ihan kokonaankaan hyljätä. Mut Kierkegaardilla on kuiteskin pointti siellä, eliskä sen pilkki- ja jäätuurametodeja kanzii joskus käytellä.
14