ellauri014.html on line 1572: He was widely imitated in Italy, France (where he was the idol of members of the précieux school, such as Georges Scudéry, and the so-called libertins such as Tristan l´Hermite), Spain (where his greatest admirer was Lope de Vega) and other Catholic countries, including Portugal and Poland, as well as Germany, where his closest follower was Christian Hoffmann von Hoffmannswaldau and Holland where Constantijn Huygens was a great admirer. In England he was admired by John Milton and translated by Richard Crashaw.
ellauri072.html on line 72: Egolf Tristan
ellauri074.html on line 274: Cioran eli vaatimattomissa oloissa Pariisin latinalaiskorttelissa elämänsä loppuun saakka ja pysytteli Pariisin yliopisto- ja kirjallisuuspiirien ulkopuolella. Elantonsa hän ansaitsi lähinnä käännöksillä ja toimimalla kustantajien lukijana. Hänellä oli kuitenkin älymystössä joitakin läheisiä ystäviä: Mircea Eliade, Eugène Ionesco, Samuel Beckett, Gabriel Matzneff, Frédérick Tristan, Henri Michaux, Gabriel Marcel ja Roland Jaccard. Vuonna 1942 hän tapasi englanninopettaja Simone Bouén, josta tuli hänen elämänkumppaninsa.
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri145.html on line 62: André Breton (19. helmikuuta 1896 Tinchebray, Orne – 28. syyskuuta 1966 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, surrealismin perustaja ja johtohahmo. Breton syntyi Normandiassa, Pohjois-Ranskassa. Hän oli kauppiasperheen ainut lapsi. Perhe muutti vuonna 1900 Pariisin esikaupunkiin, missä Breton kävi koulua. Hän opiskeli lääketiedettä, mutta ei suorittanut opintojaan loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Nantes’n sotilassairaalan neurologisella osastolla. Surrealistinen teoria on saanut vaikutteita Sigmund Freudin psykoanalyysistä sekä syvyyspsykologiasta. Breton sovelsi Freudin oppeja niin valelääkärinä kuin valekirjailijanakin, ja hän kävi tapaamassa Freudia Wienissä vuonna 1921. Surrealismin piti olla subrealismi mut Mallarme mokasi. Surrealismi oli jatkoa Tristan Tarzanin perustamalle Dada-liikkeelle. Breton liittyi dadaisteihin yhdessä Louis Aragonin ja Philippe Soupaut’n kanssa. Bretonille tuli kuitenkin välirikko dadan jäsenten kanssa, joten hän erosi liikkeestä. Selkeesti piha-Antero aina alotti. Vuonna 1944 julkaistiin pienoisteos nimeltään Arcane 17. Sen pohjana on keskiaikainen Melusinasta kertova legenda. Legendan mukaan ritari menee naimisiin hengettären, Melusinan kanssa. Ehtona on, ettei ritari saa nähdä vaimoaan yhtenä päivänä viikossa, jolloin Melusina on poissa ruumiistaan. Uteliaisuus kuitenkin voittaa, joten Melusina muuttuu pysyvästi henkiolennoksi. Nimi Arcane 17 viittaa tarot-kortteihin. Kortti numero 17 kuvaa rauhan ja rakkauden voittoa. Melusine on nykyisin vuonna 1979 Paris III -yliopiston yhteyteen perustetun Surrealismin tutkimuskeskuksen (Centre de recherche sur le Surréalisme) nimi. Andre oli mikrokefalinen, Georges Bataille (kz. albumia 139) käyt.kaz. akefali.
ellauri145.html on line 79: Malgré les difficultés de la reconstruction de la France et le début de la guerre froide, Breton entend poursuivre sans aucune inflexion les activités du surréalisme. Et les polémiques reprennent et se succèdent : contre Tristan Tzara se présentant comme le nouveau chef de file du surréalisme, contre Jean-Paul Sartre qui considérait les surréalistes comme des petits-bourgeois, contre des universitaires, en démontant la supercherie d’un soi-disant inédit d’Arthur Rimbaud, contre Albert Camus et les chapitres que celui-ci consacre à Lautréamont et au surréalisme dans L’Homme révolté. Kuka täällä hajuttaa, Milli-Molli rupsuttaa.
ellauri145.html on line 175: Tristan Tzara: « La Lycanthropie de Pétrus Borel n´est pas une attitude d´esthète, elle a des racines profondes dans le comportement social du poète […] qui prend conscience de son infériorité dans le rang social et de sa supériorité dans l´ordre moral.»
ellauri145.html on line 718: Tristan Corbière: The Litany of Sleep (also published in the Centenary Corbiere)
ellauri145.html on line 719: Tristan Corbiere (1845-1875). Nuori Roope.
ellauri145.html on line 721: Tämä vanhemmilleen kaunainen vino bretagnelainen nuorukainen on oikeasti aika lystikäs. Ei se mikään Tristan ollut vaan Eetu-Joakim. Sen koira oli Tristan. Sun koiraskin häpee sua. Joakim von Anka oli se Baabelin vankeuteen viety juutalainen kuningas. Homo-Verlainella oli tollanen kirottujen poeettojen katalogi ennen Anteroa, josta Antti tänkin löysi. Oltuaan esisymbolisti siitä tuli esisubrealisti.
ellauri145.html on line 733: Tämmösen dityrambin päästää Antero Tristanille, ihan aiheesta:
ellauri145.html on line 737: Baudelairelainen dandyismi siirtyy tässä täydelliseen moraaliseen yksinäisyyteen Roscoffin (kz alla) luuston varjossa, jota kauhean ruumiillisen muodonmuutoksen vaivaama runoilija, joka on saanut merimiehiltä lempinimeltään Ankou (Kuolema), kummittelee koiransa seurassa, jonka mukaan hän kutsui Tristaniksi myös häntäänsä.
ellauri145.html on line 752: par Tristan Corbière
ellauri145.html on line 783: par Tristan Corbière
ellauri147.html on line 272: Mistähän se johtuu että tällästen yxilahkeiselle rahvaalle tähdättyjen herutuspätkien miesihanne on aina joku kokki? Onxe kazojista kaikist ihaninta? Kokki tai palomies. Kuukki ja/tai panomies. Tollanen panee kyllä suututtaan tällästä lingvistisnobia, puhumattakaan Tristan Corbierestä.
ellauri160.html on line 209: The Pounds settled in Paris around April 1921 and in December moved to an inexpensive ground-floor apartment at 70 bis Rue Notre-Dame-des-Champs. Pound became friendly with Marcel Duchamp, Fernand Léger, Tristan Tzara, and others of the Dada and Surrealist movements, as well as Basil Bunting. He was introduced to the American writer Gertrude Stein, who was living in Paris. She wrote years later that she liked him but did not find him amusing; he was "a village explainer, excellent if you were a village, but if you were not, not".
ellauri210.html on line 833: Tristan Tzara captured the inspired lunacy in his 1921 Dada Manifesto on Lukewarm Love. Marcel Duchamp’s “Readymades,” or Francis Picabia’s canvases of human figures as functionless machines belong here. Dada began as a limited franchise, with key outposts in Zurich, Berlin, Paris, and New York. Preceding the Surrealist movement by several years, and often inspired by the Communist Party (though not tied to it), its origins lay in a militant nostalgia for a pre-war lost Eden. Dadaists sought “an art based on fundamentals to cure the madness of the age and a new order of things that would restore the balance between heaven and hell." (Jean Arp).
ellauri210.html on line 865: Dandy désargenté, vivant chez ses parents, il devient un grand consommateur d’opium, de cocaïne et d'héroïne. En 1922, il rejoint Tristan Tzara et quitte les surréalistes.
ellauri284.html on line 749: Herra Tristan, Rouva Kweilen Hatleskog, Rouva Humphrey, rouva Yael Lempert, Sir David Newbigging OBE, Sir Bryan Nicholson GBE,
ellauri339.html on line 48: Kammerer saa tehtävän: löytää ja ottaa valvontaan edistynyt Lev Abalkin, joka vapaaehtoisesti lähti Sarakshista, jossa hän työskenteli, soluttautuen Saari-imperiumin vastatiedusteluihin. Sarakshin raportin mukaan Abalkin pakeni ollessaan hermoromahduksen partaalla ystävänsä ja valvova lääkäri Tristanin kuoltua. Abalkinin itsensä mukaan Imperiumin vastatiedustelu tappoi Tristanin. Yrittäessään pelastaa ruumiinsa Abalkin joutui paljastamaan itsensä ja pakenemaan Saari-imperiumia. Leo on selvästi maan päällä, mutta ei rekisteröitynyt saapuessaan.
ellauri339.html on line 66: Kammerer tapaa Opettajan, sitten kahdesti Glumovan, esittelee itsensä ensin toimittajana ja sitten todellisessa ominaisuudessaan. Osoittautuu, että Maya oli äskettäin nähnyt Abalkinin ja puhunut hänen kanssaan. Abalkin käyttäytyi tapaamisessa oudosti: useiden tuntien ajan hän kysyi Mayalta heidän yhteisestä nuoruudestaan ​​ja pakotti hänet muistamaan pienimmätkin yksityiskohdat lasten peleistä ja koulutapauksista. Tapaaminen Shcheknin kanssa, joka työskentelee Golovan-tehtävässä maan päällä, antaa yhtä kummallisen tuloksen: Shchekn julistaa, että "Golovan-kansa ei tarjoa suojaa miehelle Lev Abalkinille." Kammerer ottaa yhteyttä Opettajaan, ja hän raportoi, että Lev Abalkin tapasi hänet. Myöhemmin Lev soittaa itse Kammererille ja kertoo lyhyesti vanhoista ajoista, kun he tapasivat Sarakshalla, missä Lev jatkoi Kammererin aiemmin aloittamia kontakteja Golovanien kanssa. Maxim saa tietää, että Lev soitti myös Sikorskylle käyttämällä salaisen palvelun numeroa, jonka vain Tristan tiesi.
ellauri339.html on line 84: Kuollut Tristan seurasi henkilökunnan lääkärin varjolla "löytäjän" käyttäytymistä. Hänen kuolemansa ja Abalkinin pakeneminen pakottivat meidät olettamaan pahinta: Abalkinissa aktivoitiin ohjelma, hän tappoi Tristanin saatuaan aiemmin häneltä tietoa "erityisasemastaan" (mahdollisesti kidutuksen kautta) ja meni sitten maan päälle ohjelmaa seuraten. Sikorsky selittää Abalkinin heittelyä maan ympäri sanomalla, että ohjelma toimii alitajuisesti, joten Lev itse ei ymmärrä mitä hänelle tapahtuu. Vaikka Abalkinin vaara ihmiskunnalle ja maapallolle on puhdasta spekulaatiota, Sikorski ei pidä itsellään oikeutta sivuuttaa tällaista mahdollisuutta, vaikka se olisi kuinka illuusiota.
ellauri353.html on line 225: Puhuessaan Buñuelin kuuroudesta näyttelijä Catherine Deneuve, elokuvien Belle de Jour (1967) ja Tristana (1970) tähti, sanoi: "No, mielestäni hänen oli vaikea selviytyä kuuroudesta. Jotkut sanoivat, että hän ei ollut niin kuuro, mutta luulen, että kun kuulet huonosti ja olet väsynyt, kaikki uppoaa kuhinaan, ja se on erittäin vaikeaa. Ranska ei ole hänen kielensä, joten Belle de Jourissa olen varma, että siitä oli hänelle on paljon enemmän vaivaa kuin hän selittää." Kuuro Luis piti Wagnerista. Tottakai.
ellauri353.html on line 229: "Muutamalla suurella ohjaajalla on kyky vetää meidät unelmamaailmaansa, persoonallisuuksiinsa ja pakkomielteisiinsä ja kiehtoa meidät niillä lyhyeksi ajaksi. Tämä on korkein eskapismin taso, jonka elokuvat voivat tarjota meille – aivan kuten alkeellinen samaistuminen sankariin tai sankarittareen oli alhaisin. - Elokuvakriitikko Roger Ebert, Tristana
xxx/ellauri084.html on line 339: Tristan and Iseult (Arthurian)
xxx/ellauri084.html on line 356: Mutta entä nyt näiden viime vuosisadan lopun nilviäisten kaa? Eihän niillä ole minkäänlaista selkärankaa. Kovasti lupaillaan tuoda palkka odottavalle vaimolle ja pikku tytölle, mutta sitten lähdetäänkin polttelemaan muiden Holmesien kaa jotain kräkkiä pikku piipuissa koko rahalla, ja perhe unohtuu sen saman tien. Ihan samanlainen vetelys oli Wallukin. Entäs se Jo-Ellen, josta Wallu tekee Don Gatelyn kanssa jonkinlaisen Tristanin ja Isolden, tai mitä niitä nyt on (ks. tietolaatikko)? Onko se ehkä poikkeus?
xxx/ellauri295.html on line 46: Tintagel on 1 Mortonin pienenä unelmoimista paikoista. Se on Cornwallissa jossain niemenkärjen pohjoisrannalla. Kuten Geoffreyn suositussa historiassa kuvataan, Gorlois, Cornwallin herttua, laittoi vaimonsa Igrainen Tintagoliin sodan aikana (posuit eam in oppido Tintagol in littore maris: "hän laittoi hänet oppidum Tintagoliin meren rannalla"). Merlin naamioi Uther Pendragonin Gorloisiksi, jotta Uther voisi tulla Tintageliin ja "kyllästää" Igreenin teeskennellen olevansa Gorlois; Utherin ja Igrainen lapsi oli kuningas Arthur. Tästä motiivista tuli Arthurin vakio alkuperätarina myöhemmissä keskiaikaisissa kronikoissa ja ritarillisissa romansseissa. Jotkut Tristanin ja Iseultin legendan tapahtumat sijoittuvat myös Tintageliin.
xxx/ellauri298.html on line 773: Tällainen arkkityyppinen tarina on legenda Tristanista ja Isooldesta, joka mystisen tehtävänsä
xxx/ellauri319.html on line 349: Tristan Corbière
29