ellauri058.html on line 845: Tiberius ja Armfelt tiettävästi oli.
ellauri141.html on line 113: In B. C. 17, Augustus celebrated the Ludi Seculares, and Horace was required to write an Ode for the occasion, which he did, and it has been preserved. This circumstance, and the credit it brought him, may have given his mind another leaning to Ode-writing, and have helped him to produce the fourth book, a few pieces in which may have been written at any time. It is said that Augustus particularly desired Horace to publish another book of Odes, in order that those he wrote upon the victories of Drusus and Tiberius (4 and 14) might appear in it. The latter of these Odes was not written, probably, till B. C. 13, when Augustus returned from Gaul. If so, the book was probably published in that year, when Horace was fifty-two. The Odes of the fourth book show no diminution of power, but the reverse. There are none in the first three books that surpass, or perhaps equal, the Ode in honor of Drusus, and few superior to that which is addressed to Lollius. The success of the first three books, and the honor of being chosen to compose the Ode at the Ludi Seculares, seem to have given him encouragement. There are no incidents in his life during the above period recorded or alluded to in his poems. He lived five years after the publication of the fourth book of Odes, if the above date be correct, and during that time, I think it probable, he wrote the Epistles to Augustus and Florus which form the second book; and having conceived the intention of writing a poem on the art and progress of poetry, he wrote as much of it as appears in the Epistle to the Pisones which has been preserved among his works. It seems, from the Epistle to Florus, that Horace at this time had to resist the urgency of friends begging him to write, one in this style and another in that, and that he had no desire to gratify them and to sacrifice his own ease to a pursuit in which it is plain he never took any great delight. He was likely to bring to it less energy as his life was drawing prematurely to a close, through infirmities either contracted or aggravated during his irrational campaigning with Brutus, his inaptitude for which he appears afterwards to have been perfectly aware of. He continued to apply himself to the study of moral philosophy till his death, which took place, according to Eusebius, on the 27th of November, B. C. 8, in the fifty-seventh year of his age, and within a few days of its completion. Mæcenas died the same year, also towards the close of it; a coincidence that has led some to the notion, that Horace hastened his own death that he might not have the pain of surviving his patron. According to Suetonius, his death (which he places after his fifty-ninth year) was so sudden, that he had not time to execute his will, which is opposed to the notion of suicide. The two friends were buried near one another “in extremis Esquiliis,” in the farthest part of the Esquiliæ, that is, probably, without the city walls, on the ground drained and laid out in gardens by Mæcenas.
ellauri184.html on line 289: Thus, while Wome did not conscript Jews into militawy service against their will, there is no indication that this pwevented them from serving on their own accord. Several tax receipts of Jewish decurions named Jesus, Hananiah, Benjamin and a diploma to Aggaeus Bar-Callippus, a Jewish veteran who retired to the Syrian city of Samosata. We should not forget the famous example of Tiberius Julius Alexander, governor of Judaea and Egypt, a Jewish officer who led the assault on the Jerusalem temple in the Jewish War.
ellauri184.html on line 532: However, there were also many Jews, known as "Hellenizers", who viewed Hellenization and social integration of the Jewish people in the Greco-Roman world favourably, and pursued a completely different approach: accepting the Emperor´s decree and even making efforts to restore their foreskins to better assimilate into Hellenistic society. The latter approach was common during the reign of Antiochus, and again under Roman rule. The foreskin was restored by one of two methods, that were later revived in the late 20th century; both were described in detail by the Greek physician Aulus Cornelius Celsus in his comprehensive encyclopedic work De Medicina, written during the reign of Tiberius (14-37 CE). The surgical method involved freeing the skin covering the penis by dissection, and then pulling it forward over the glans; he also described a simpler surgical technique used on men whose prepuce is naturally insufficient to cover their glans. The second approach, known as "epispasm", was non-surgical: a restoration device which consisted of a special weight made of bronze, copper, or leather (sometimes called Pondus Judaeus, i. e. "Jewish burden"), was affixed to the penis, pulling its skin downward. Over time, a new foreskin was generated, or a short prepuce was lengthened, by means of tissue expansion. Martial also mentioned the instrument in Epigrammaton (Book 7:35).
ellauri378.html on line 247: Teutoburgissa koetulla tappiolla oli suuri vaikutus Rooman laajentumispyrkimyksiin. Augustus ja hänen seuraajansa Tiberius tulivat varovaisemmiksi, ja Rein vakiintui Rooman ja germaanien väliseksi rajaksi. Suurin syy tähän tosin lienee ollut se, että taloudellisesti takapajuinen Germania ei ollut vaivalloisen valloittamisen arvoinen. Reinille ja Tonavalle rakennettiin linnoitettu rajalinja, limes. Taistelussa tuhoutuneiden legioonien numeroita ei enää koskaan käytetty. Taistelupaikankin tarkka sijainti oli pitkään hämärän peitossa. 1980- ja 1990-luvulla suoritettujen arkeologisten kaivausten jälkeen pidetään kuitenkin käytännöllisesti katsoen varmana, että lopullinen taistelu käytiin Kalkriesessä, Osnabrückin pohjoispuolella. Sillä kertaa sakemanneilla oli onni matkassa.
ellauri434.html on line 616: »Cypriksen kautta, nämä ovat kauniimpaa rotua kuin seemiläiset!» huusi muuan vaeltava pyrrholainen filosofi punapyllypaviaaneista. Ja oikeassa oli. Tiberius oli aika tavallisen näköinen, vaikka Rubens maalasi siitä pitkänenäisen.
ellauri498.html on line 278: Toista temppeliä ei suinkaan lyönyt kasaan keisari Tiberius, vaan roomalainen kenraali (ja myöhempi keisari) Titus vuonna 70 jKr.. Tosin Tituksen esikuntapäällikkönä ja operaation takapiruna hääri mies nimeltä Tiberius Julius Alexander, joka oli ironisesti itse syntyjään juutalainen. Älä helkkarissa? Oliko keisari Tiberius jutku? No ei, kyseessä oli samanniminen roomalaistunut luopio. Itse keisari Tiberius oli täysin roomalainen, keisari Augustuksen poikapuoli, eikä hänellä ollut mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa – paitsi se, että hänen hallituskautensa aikana eräs J. Nasaretilainen ristiinnaulittiin kaukaisessa Juudean provinssissa. Mutta se on jo toinen tarina jonka etevästi kertoo Tatu Vaaskivi.
ellauri503.html on line 480: The Roman soldier named as Jesus' biological father in ancient alternative narratives is Panthera (also spelled Pantera or Pandera). In 1859, a 1st-century Roman tombstone was discovered in Bingerbrücke, Germany, belonging to a soldier named Tiberius Julius Abdes Pantera. Historical timelines show that his unit was stationed in Judea around the time of Jesus' birth before being transferred to Germany. Panthera jumped on parthena's hystera, hehe.
ellauri503.html on line 535: Daffy, kertaapa Tatu Vaaskiven Tiberius romaanin juoni!
ellauri503.html on line 537: Tässä yksi mahdollinen juonitiivistelmä romaanille, jossa Tiberius ja Tatu Vaaskivi ovat vahvasti esillä (”Tiberius” + Vaaskivi). Jos haluat täysin tarkan sisällön juuri tietystä versiosta/teoksesta, kerro romaanin koko nimi tai kustantaja, niin sovitan juonen siihen.

ellauri503.html on line 545: Kirjoitit siis tuon plotin näkemättä tai edes tuntematta Tatu Vaaskiven pääteosta Yksinvaltias (1941-2), jonka päähenkilö on keisari Tiberius?
ellauri503.html on line 555: Valtaan nousee Augustuksen ottopoika Tiberius Claudius. Juoni seuraa Tiberiuksen sisäistä ja ulkoista kamppailua siitä, miten hän ottaa haltuunsa hajanaisen valtakunnan langat, seuraako hän edeltäjänsä jalanjälkiä ja kuinka sotaisaksi tai tyrannimaiseksi hänen hallituskautensa muodostuu.
ellauri503.html on line 557: Teoksen ytimessä on vahva psykologinen kuvaus. Tiberius joutuu jatkuvasti perustelemaan ja oikeuttamaan rajatonta vallankäyttöään niin alaisilleen, Rooman ylhäisölle ja kansalle kuin ennen kaikkea omalle omantunnolleen. Tarinassa liikutaan laajasti Rooman eri yhteiskuntaluokissa aina palatsien loistosta köyhän kansan kurjuuteen.
ellauri503.html on line 561: Ei, Tatu Vaaskiven Yksinvaltias-romaanissa keisari Tiberius ei käske tappaa Jeesusta, eikä kirja keskity Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Tinde oli kiinnostunrempi pikkupojista. Vaikka Jeesus ristiinnaulittiin historiallisesti Tiberiuksen hallintokaudella, ristiinnaulitsemisesta päätti Juudean roomalainen perfekti Pontius Pilatus eikä Rooman keisari itse. Vaaskiven romaani keskittyy tiukasti Rooman valtapeliin ja Timberion eristäytymiseen Caprin saarelle, Seijanuksen juonitteluihin ja keisarin omaan psykologiseen murentumiseen.
ellauri503.html on line 567: Vaaskivi oli erittäin kiinnostunut psykologiasta ja kulttuurien murrosvaiheista. Romaanissa Juudea ja Jerusalem näyttäytyvät Rooman näkökulmasta katsottuna levottomana, outona ja fanaattisena itäisenä provinssina. Idästä nousevat uudet mysteeriuskonnot ja juutalaisuuden sisäinen liikehdintä kuvataan Rooman "kylmän", rationaalisen ja sotilaallisen imperiumin vastavoimana. Juudean tapahtumat toimivat romaanissa ikään kuin hiljaisena maanjäristyksenä. Samaan aikaan kun Tiberius hukkuu epäluuloisuuteen, juonitteluihin ja oman rajattoman valtansa raskauteen Roomassa ja Caprilla, imperiumin laitamilla on syntymässä jotain sellaista, mitä keisarin sotilaat tai maallinen valta eivät pysty kontrolloimaan.
ellauri503.html on line 573: 1. Paranoian ja epäluulon kurimus Caprille eristäytynyt Tiberius hukkuu syvenevään vainoharhaisuuteen. Hän ei luota enää keneenkään – ei perheeseensä, senaattiin eikä edes omiin vartijoihinsa. Vaaskivi kuvaa, kuinka keisari muuttuu oman valtansa vangiksi. Jokaista saarelle saapuvaa viestiä tai ihmistä pidetään mahdollisena salamurhaajana, mikä johtaa jatkuvaan pelon ja epäilyksen ilmakehään.
ellauri503.html on line 577: Vaaskivi hyödyntää antiikin historiankirjoituksen (kuten Suetoniuksen) synkkiä kuvauksia Caprin saaren elämästä, mutta syventää niitä psykologisesti. Tiberiuksen Caprilla harjoittamat orgiat ja julmuudet eivät näyttäydy pelkkänä mässäilynä, vaan toivottomana ja kyynisenä tapana turruttaa sisäinen tyhjiö. Mitä enemmän Tiberius luhistuu, sitä enemmän hän hakeutuu sadismin ja irstailun pariin paetakseen omaa syyllisyyttään ja yksinäisyyttään.
ellauri503.html on line 585: Ei käynyt, Jeesus ja Tiberius eivät koskaan tavanneet toisiaan – ei Tatu Vaaskiven romaanissa eikä myöskään oikeassa historiassa. Vaikka ajatus kahden aikakauden julkkixen kohtaamisesta Caprin aurinkoisilla kallioilla on kiehtova, se on puhdasta fiktiota. Tapaamisen estivät seuraavat syyt:
ellauri503.html on line 587: Täydellinen eristäytyminen: Romaanissa (ja historiassa) kuvataan vahvasti sitä, kuinka Caprin saaresta tehtiin Tiberiuksen erakkomainen, tarkasti vartioitu linnoitus. Saarelle ei päästetty ketään ulkopuolista, ja keisari vietti siellä viimeiset vuotensa syvän vainoharhaisena ja muusta maailmasta irtaantuneena. Maantieteellinen etäisyys: Tiberius pysytteli tiiviisti Välimeren keskellä Italian rannikolla, kun taas Jeesus eli ja vaikutti tuhansien kilometrien päässä Juudean ja Galilean maakunnissa, kaukana Rooman valtakunnan itäreunalla. Ulkomaailman merkityksettömyys keisarille: Rooman johdolle Jeesus oli tuolloin vain yksi itäinen kiertävä saarnaaja muiden joukossa. Keisari ei ollut edes tietoinen hänen olemassaolostaan, vaan jätti provinssin hallinnan ja paikalliset uskonnolliset kiistat täysin virkamiestensä, kuten Pontius Pilatuksen, hoidettavaksi. Vaaskiven kirjassa miesten "kohtaaminen" tapahtuu ainoastaan henkisellä tasolla: Tiberius edustaa romaanissa kuolevaa, paranoidia ja murenevaa vanhaa maailmaa, kun taas kaukaisessa Juudeassa vaikuttava Jeesus edustaa uuden, henkisemmän paranoian alkua.
ellauri503.html on line 591: Saarella oli paikka, jota kutsuttiin "Tiberiuksen hyppyriksi" (lat. Saltus Caprearum). Vaaskivi kuvaa, kuinka keisarin epäsuosioon joutuneet vieraat, petoksesta epäillyt tai liian uteliaat ihmiset kidutettiin ensin Tiberiuksen silmien edessä ja heitettiin sen jälkeen satojen metrien korkeudesta alas jyrkältä kalliolta mereen. Alhaalla odottivat merisotilaat, jotka varmistivat airoilla hakkaamalla, että kukaan ei jäänyt henkiin. Tiberius ei säästänyt edes niitä harvoja, jotka hän oli itse kutsunut saarelle seurakseen. Rooman oppineet, kreikkalaiset filosofit ja astrologit (kuten Thrasyllos) elivät jatkuvassa kuolemanpelossa. Yksikin väärä sana, väärin tulkittu ilme tai huonosti ennustettu tähdenasento saattoi johtaa siihen, että keisari määräsi vieraan tapettavaksi siltä istumalta.
ellauri503.html on line 593: Jopa viralliset viestinviejät, jotka toivat senaatilta kirjeitä Roomasta, joutuivat pelkäämään henkensä puolesta. Jos kirje sisälsi huonoja uutisia tai sai Tiberiuksen raivon valtaan, kiukun kohteeksi joutui usein the messenger. Capri ei siis ollut mikään leppoisa eläkepäivien viettopaikka, vaan suljettu psykoottinen mikromaailma. Mitä enemmän Tiberius yritti suojella itseään, sitä enemmän hän näki vihollisia joka puolella – ja sitä enemmän verta saarella vuosi.
ellauri503.html on line 597: Vuonna 37 jkr. (Jeesus oli hiljan ylösnoussut) Tiberius jättää lopulta Caprin saaren ja yrittää palata Roomaan, mutta ei vainoharhaisuudessaan uskalla astua kaupunkiin sisälle. Hän sairastuu vakavasti matkalla ja vetäytyy Misenumissa sijaitsevaan ylelliseen huvilaan. Vaaskivi kuvaa keisarin viimeisiä päiviä täydellisenä ruumiillisena murenemisena: Tiberius on heikko, mutta hän yrittää loppuun asti peittää kuolevaisuutensa teeskentelemällä olevansa voimissaan ja osallistumalla jopa juhliin.
ellauri503.html on line 599: Huvilassa Tiberiuksen seurassa on hänen nuori sukulaisensa ja tuleva seuraajansa Caligula (Saapikas) sekä pretoriaanikaartin vaikutusvaltainen päällikkö Macron. Nämä kaksi ovat jo liittoutuneet keskenään ja odottavat vain vanhan miehen kuolemaa päästäkseen jakamaan vallan. Romaanin loppuhuipennuksessa Tiberius menettää tajuntansa, ja huoneessa olevat lääkärit ja hoviväki uskovat hänen jo kuolleen. Caligula julistetaan kiireesti uudeksi keisariksi, ja hovi alkaa jo juhlia vallanvaihtoa.
ellauri503.html on line 601: Yhtäkkiä Tiberius kuitenkin virkoaa, avaa silmänsä ja pyytää ruokaa. Huoneeseen laskeutuu kauhu: jos keisari on elossa, Caligula ja Macro tuomitaan valtiopetoksesta kuolemaan. Tilanteen pelastamiseksi Macro toimii nopeasti. Hän käskee tyhjentää huoneen, heittäytyy vuoteeseen ja tukahduttaa puolustuskyvyttömän Tiberiuksen kuoliaaksi kasaamalla painavia vuodevaatteita ja patjoja tämän kasvoille.
ellauri503.html on line 605: Historiallisten lähteiden ja Vaaskiven romaanin kuvaus Rooman kansan reaktiosta on itse asiassa hämmästyttävän samanlainen kuin modernit reaktiot hyvin kiistellyn ja pelonsekaisia tunteita herättävän Trumpin sekoiluun. Kun tieto Tiberiuksen kuolemasta saavutti Rooman kadut, kaupungissa puhkesi valtava helpotuksen ja suoranaisen riemun aalto, joka sekoittui pitkään patoutuneeseen vihaan. "Tiberius Tiberiin!" (Tiberium in Tiberim!) Trump Lincolnin muta-altaaseen! Tämä on oleva katujen huutona, kun uutinen leviää. Kansa vaatii raivokkaasti, että vihatun POTUXen ruumista ei pitäisi haudata kunniallisesti, vaan se pitäisi raahata teloituskoukuilla pitkin katuja ja heittää pilaamaansa Lincoln memorialin altaaseen, kuten pahimmille rikollisille tehtiin.
ellauri507.html on line 391: Conflict between the rich and the poor—or the powerful and the powerless—is ancient, I grant you that. You can trace economic tension and rebellion all the way back to ancient Rome (like Tiberius Gracchus or Spartacus), classical Athens, or ancient China. The "haves vs. have-nots" divide is timeless. The poor you will always have amongst you. Study.com
xxx/ellauri057.html on line 1081: Wang Wei: Jos ei muuta, voi iiiiihmetellä, mitä kaikkea sai aikaan, julkaisi! Mieletön määrä kirja-arvosteluja, esseekokoelmat, historialliset romaanit. Kun luin sen hist. romaania Tiberius, tuli niin hirvee hinku suolakurkkuihin, että täyty käydä ostamassa.
xxx/ellauri057.html on line 1083: Lao Rui: Söix Tiberiuskin suolakurkkuja?
xxx/ellauri057.html on line 1085: Wang Wei: Eiku teoksen nimi oli Yksinvaltias, päähenkilö Tiberius. Joo, söi suolakurkkuja. Tatu kuoli 30-vuotiaana!
xxx/ellauri057.html on line 1417: Hizi tää Maran "esittely" ei ole muuta kuin yritelmä Tatu-kritiikixi. Ja siinä on paljon ainesta paikannäyttäjälle elämä-ja teosmielessä. Se Tiberiusprujaus esim. tuli Tatun erittäin onnistuneesta Italian-matkasta. Asejunat vierivät täältä etelää kohti. Mussoliini meni saamaan turpiinsa. Kohta se jo roikku pää alaspäin bensakatoxesta. Turpiin vaan ja onnea. Näyttää että ollaan pian taas siinä samassa pisteessä. Ahtaalle joutuessaan apinakööri aina kuumenee.
xxx/ellauri057.html on line 1423: Maran mielestä haukotuttava Tiberius on Tatun paras. Mä en ole jaxanut sitä lukea alkua pitemmälle. No en kyllä ole pitkään aikaan yrittänytkään. En päässyt edes niihin suolakurkkuihin. Tiberius on Marasta Pertti Perusinsinööri. Siitä keskeneräisestä jeesusprujauxesta piti tulla Tatun opus magnum, mutta suolisto teki tenän. Liian paljon röökiä ja kahvia, pumppu ehtyi. Kun Tatun iso nokka osoitti kohti taivasta, ei tarvittu sijaiskärsiä.
xxx/ellauri059.html on line 529: Paha keisari Tiberius">Tiberius asui Caprilla ja johti sieltä käsin Roomaa viestittämällä semaforilla.
xxx/ellauri059.html on line 531: Paha keisari Tiberius pyyhki gargantuamaisesti perseensä pikkupojilla.
xxx/ellauri121.html on line 518: The histories of Tiberius, Gaius, Claudius, and Nero, while they were in power, were falsified through terror, and after their death were written under the irritation of a recent hatred. Hence my purpose is to relate a few facts about Augustus - more particularly his last acts, then the reign of Tiberius, and all which follows, without either bitterness or partiality, from any motives to which I am far removed.
xxx/ellauri121.html on line 520: Augustus ja sen ottopoika Tiberius sähläs Jee-suxen aikana. Tiberius oli aika törkimys. Komentaja kysyy allaolevalta vaimolta: - Onko jokin hätänä kultaseni? - Ei miten niin? - No kun sinä liikahdit. P. Puovolilla oli oka lihassa, pakaroiden välissä.
xxx/ellauri234.html on line 381: Jotain sähläystä Nokalla oli Augustuxen riettaan tyttären Julian kanssa, Julia vastusti Tiberiuxen keisariutta, siis sen josta Tatu Vaaskivi kirjoitti sen järkäleen, jota en vieläkään ole jaxanut lukea. Ex Tiberiuskin salaa imenyt jotain Imejä?
xxx/ellauri287.html on line 447: Aku, Tiberius, Korkkari, Claude, ja Nero.
xxx/ellauri287.html on line 459: Caesar oli prosemiitti, Tiberius ja sen rääppä Sejanus antisemiitti. Korkkarin ja pelkurimaisen saxalaisen Clauden aikana ohjaxissa oli jutku Agrippa.
xxx/ellauri287.html on line 461: Klasu oli kotoisin Lyonista. Hän oli koominen. Historioitsija Suetoniuksen kirjoitusten mukaan Claudius puhui änkyttäen, käveli ontuvasti ja hänen polvensa ja päänsä tärisivät jatkuvasti. Kun Claudius nauroi tai raivostui, hän kuolasi ja hänen nenästään valui räkää. Antiikin maailmassa änkytyksen kaltaisia oireita pidettiin ilmiselvänä merkkinä vähäjärkisyydestä, joten Claudiuksen sukulaiset kuvittelivat hänen olevan henkisesti jälkeenjäänyt. Syy Claudiuksen oireisiin on epäselvä, mutta nykyhistorioitsijat ovat ehdottaneet muiden muassa poliota, CP-vammaisuutta tai Touretten syndroomaa. On kuitenkin epäilty, että Claudius olisi tarkoituksellisesti liioitellut oireitaan ja esiintynyt vajaaälyisenä harmittomana miehenä, jotta häntä ei olisi teloitettu, kuten keisarit Tiberius ja etenkin Clauden veljenpoika Caligula tekivät liian vallanhimoisina pidetyille sukulaisilleen.
39