ellauri015.html on line 43: Teemu Mäki tuli tunnetuksi vuonna 1988 tekemästään videoteoksesta Sex and Death, joka on väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi. 30 minuuttia kestävässä teoksessa on kuuden sekunnin pituinen kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tämän jälkeen hän runkkaa ruumiin päälle. Teosta kutsuttiin ”kissantappovideoksi”. Valtion elokuvatarkastamo kielsi teoksen julkisen esittämisen vuonna 1989 pitäen sitä ”raaistavana ja epäsiveellisenä”. Kissantappo raaistaa, ja runkkaus on epäsiveellistä.
ellauri032.html on line 287: Hobbesin mukaan valtio voitiin nähdä suurena keinotekoisena hirviönä, Leviatanina, joka koostui ihmisistä, ja jonka synty voitiin jäljittää inhimillisten tarpeiden aiheuttamiin paineisiin ja hajoaminen inhimillisten intohimojen aiheuttamiin yhteiskunnallisiin ristiriitoihin. Teos päättyi johtopäätöksiin suorana vastauksena sodalle, joka oli herättänyt kysymyksen alamaisten oikeudesta vaihtaa kuuliaisuuden kohdetta, kun hallitsija on lopullisesti menettänyt voimansa suojella heitä. Samalla Hobbes soi itselleen tilaisuuden osallistua uskonnollisten oppien arvosteluun.
ellauri033.html on line 1171: Vuosina 1897–1902 ilmestyneessä toisessa romaanitrilogiassaan Le Roman de l’énergie nationale (”Kansallisen energian romaani”) Barrès käsittelee muun muassa suhdettaan kotiseutuunsa Lothringeniin (Lorraine). Teosten sanoma kuvastaa hänen omaksumaansa nationalistista katsomusta: side synnyinseutuun ja menneisiin sukupolviin muovaa yksilöt, joten kotiseudun hylkääminen johtaa yksilöllisen identiteetin menettämiseen ja kärsimykseen. Barrèsin myöhemmät romaanit Au Service de l’Allemagne (1905) ja Metzin tyttö (Colette Baudoche, 1909) käsittelevät Saksaan liitetyn Elsass-Lothringenin ranskalaisten asukkaiden lojaliteettiristiriitoja. Näitä teoksia käytettiin Ranskassa sotapropagandana ensimmäisen maailmansodan aikana. Meidän yöjuna pysähtyi Metzissä kun oltiin interreilillä. Tyttöjä ei näkynyt. Paizi Helmiä.
ellauri045.html on line 526: Ville Ropposen Suuren idän essee on villisti kieppuva nojatuolimatka ajassa ja tilassa halki entisen Neuvostoliiton. Liikkeessä Tallinnasta Almatyyn ja Siperiasta Kaukasiaan Ropponen ruotii kirjallisuutta ja aatehistoriaa, elokuvaa ja nykyhetken ideologioita. Kirjassa selviävät suomalaisten suhde itänaapuriin, Aral-järven kohtalo, se kuka on Kazakstanin isoin ihminen ja tuhannet muut asiat. Teosta lukemalla selviävät myös nyky-Venäjän aatekiemurat. Nonfiktio-teoksen kokeellinen rakenne heijastelee suuren ja mahtavan monihaaraisuutta. Ropponen sekoittaa teoksessa faktaa ja fiktiota, tunnustuksellisuutta ja houreita, kirjallisuusanalyysia, matkakertomusta ja haastattelua. Reportaasi yhtyy runouteen ja dialogi faktapohjaiseen epiikkaan. Ropposen nonfiktioteoksen jälkeen suomalainen esseistiikka ei enää ole ennallaan.
ellauri045.html on line 528: Lasten kanssa matkalla on syväsukellus tenavien seurassa reissaamisen riemuun. Passi ja matkarattaat, kantoliina ja kypärä kainalossa kulkeva lukija johdatetaan matkan suunnittelusta perille asti, ruoditaan majoitusta ja varusteita, vippaskonsteja ja ohjeita vaaratilanteisiin. Selviytymisoppaan luettuaan nyky-vanhempi on valmis muuttamaan pilttien kanssa tien päälle. Teos sisältää myös johdatuksen lähialuematkailun kentille.
ellauri047.html on line 942: Mun lähde hallizijajuoruihin on lääk.tri Pauli Pylkkäseltä peritty Kansojen historia. Tämä 12-osainen Världshistoria on alansa kaikkien aikojen suurimpia myyntimenestyksiä. Sen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1926. Teossarjaa on myyty ainakin 500 000 kappaletta, Suomessakin yli 100 000. Se on hieno nahkaselkäinen kirjarivistö, joka näyttää vaikuttavalta lähetyssaarnaaja Wilho Pylkkäseltä perityssä kirjahyllyssä.
ellauri050.html on line 496: Lokakuusta 1911 toukokuuhun 1912 Rilke asui Duinon linnassa lähellä Triesteä. Hän aloitti siellä runokokoelmansa Duinon elegiat kirjoittamisen. Teos valmistui vasta helmikuussa 1922. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa runoilija oli Saksassa. Hänen ei ollut mahdollista palata Pariisiin, ja suurimman osan sota-ajasta hän viettikin Münchenissä. 11. kesäkuuta 1919 hän siirtyi Sveitsiin.
ellauri051.html on line 490: Whatman kirjoitti työnsä lomassa runoja. Hän julkaisi 12 runon kokoelman Ruohoa (Leaves of Grass) vuonna 1855 ja painoi siitä 795 kopiota. Teos oli irtiotto senaikaisen runouden jäykistä normeista ja perinteistä. Runot syntyivät osittain Whatmanin rajaseuduille suuntautuneiden matkojensa sekä runoilija Ralph Waldo Emersonin ihailun inspiroimina. Whatman muokkasi ja laajensi runoteostaan vuosien varrella useasti ja julkaisi siitä yhteensä kahdeksan painosta. Kokoelma ei herättänyt aluksi paljon huomiota, mutta Ralph Waldo Emerson ylisti sitä. Seuraavana vuonna Whatman laajensi kokoelman 32 runon mittaiseksi. Julkaisuyhtiö kuitenkin kaatui sisällissodan alettua muiden kaatuneiden etunenässä. Walt jatkoi puuhailua veteraanien perässä.
ellauri052.html on line 607: Kun Teosofisen Seuran Suomalainen Osasto vuonna 1907 perustettiin, tuli Ervastista sen ylisihteeri. Hän johti myös teosofista kirjakauppaa ja kustannusliikettä.
ellauri052.html on line 609: Ajan myötä Annie Besantin johtaman Teosofisen liikkeen ja sen suomalaisen osaston välille syntyi erimielisyyksiä. Ratkaiseviksi kiistakysymyksiksi nousivat toisaalta Krishnamurtin mahdollinen maailmanopettajuus sekä suhtautuminen ensimmäiseen maailmansotaan. Besantin johtama liike katsoi Saksan edustavan sodassa "mustia voimia", minkä perusteella oli oikein tukea ympärysvaltoja. Käsitys oli ristiriidassa Ervastin pasifistisen näkemyksen kanssa. Ervast uskoi myös maailmanopettajan tuloon mutta jätti henkilöllisyyden auki. J. R. Hannulan myöhemmän ilmoituksen mukaan kyseessä oli Ervast itse. Ervast suhtautui myötämielisesti myös Rudolf Steineriin, joka hänkin irtautui teosofisesta liikkeestä ja perusti antroposofian.
ellauri052.html on line 611: Erimielisyyksien johdosta Ervast perusti Teosofisen Seuran sisälle yksinomaan henkisiin asioihin keskittyvän Okkultisen Osaston, erotuksena yhteiskunnallisiin ja poliittisiin asioihin sekaantuneesta osasta. Okkultisen Osaston ulkopuolelle jääneet jäsenet eivät kuitenkaan hyväksyneet jakoa vaan syyttivät Ervastia seuran hajottamisesta. Vastustuksen vuoksi Ervast kannattajineen irtautui Teosofisesta Seurasta ja 14.11.1920 perusti Ruusu-Ristin. Jyväskylään rakennettiin oma temppeli, ja Helsingissä alkoi toimia Kulmakoulu, jonka säätiötä Ervast johti.
ellauri052.html on line 624: Jiddu Krishnamurti syntyi 11. toukokuuta 1895 Madanapallessa, eteläisessä Intiassa keskiluokkaiseen, vähävaraiseen bramiiniperheeseen. Isä Jiddu Narianah oli pikkuvirkamies brittien hallinnossa ja Teosofisen seuran jäsen, ja äiti Jiddu Sanjeevamma oli Krishna-jumalan palvelija, raotti ovea. Perheen yhdestätoista lapsesta aikuisiksi selviytyi kuusi. Krishnamurti oli sairaalloinen lapsi ja edistyi koulussa hitaasti. Äiti kuoli 1905 ja perhe köyhtyi isän jäätyä eläkkeelle 1907. Kaksi vuotta myöhemmin isä pääsi kuitenkin teosofeille töihin.
ellauri052.html on line 626: Teosofi Charles Leadbeater näki Krishnamurtin rannalla Adyarissa keväällä 1909. Hän väitti nähneensä Krishnamurtilla hienomman auran kuin kenelläkään aikaisemmin ja vakuuttui siitä, että Krishnamurti oli hänen etsimänsä inkarnaatio. Yli puolen jalan aura uimahousuissa oli Jiddu-pojalla. Krishnamurti otettiin veljensä Nityan kanssa asumaan seuran tiloihin, ja Leadbeater alkoi antaa hänelle "yksityisopetusta". Jiddo's father lost a lawsuit trying to regain custody of his son. His Lawsuit accused Leadbeater, who was probably gay, of having had sexual relations with Jiddo.
ellauri052.html on line 628: Teosofisen uskomuksen mukaan Krishnamurti sai tammikuussa 1910 näyn, jonka pohjalta julkaistiin kirja Mestarin jalkojen juuressa. Näyssään Krishnamurti kertoi nähneensä useitakin mestareita kuten Jeesuksen ja Buddhan, Saxan 1990 jalkapallojoukkueen Franz Beckenbauer valkkuna ja Leijonat 1995 "den glider in". Teosofit sopivat Krishnamurtin isän kanssa pojan huoltajuuden itselleen, vaikka isä tulikin myöhemmin katumapäälle ja yritti turhaan kumota sopimusta.
ellauri052.html on line 630: Teosofit perustivat vuonna 1911 Idän Tähti -järjestön ajamaan tulevan messiaan asiaa, ja Krishnamurtista tehtiin 16-vuotiaana järjestön johtaja. Krishnamurti ryhtyi esiintymään hurmoksen valtaan joutuneiden teosofien edessä messiaana. Hän muutti vuonna 1912 Besantin ja veljensä kanssa Englantiin, missä hänelle oli tarkoitus saada korkeakoulutus. Krishnamurti ei kuitenkaan selvittänyt Englannin huippuyliopistojen valintakokeita. Hän eli Euroopassa mukavaa elämää ja otti etäisyyttä teosofiaan. Krishnamurti muutti Pariisiin vuonna 1919 ja kiinnostui siellä Buddhan kirjoituksista. Hän kirjoitti vuonna 1921 kirjeessä ystävälleen etsivänsä yhä omaa elämänfilosofiaansa sekä aikovansa työskennellä ja meditoida aiempaa lujemmin. Lujaa meditointia, se on melkein yhtä vaikeaa kuin pänttäys pääsykokeisiin.
ellauri052.html on line 632: Krishnamurti palasi Intiaan joulukuussa 1921 ja jatkoi sieltä Australian kautta San Franciscoon, Kaliforniaan. Hänen epäilynsä omaa messias-rooliaan kohti kasvoi vuosi vuodelta, ja lopulta vuonna 1929 hän erosi Teosofisesta seurasta ja omasta Idän Tähti -järjestöstään. Hän erosi myös kaikista luottamustehtävistään erilaisissa yhdistyksissä ja säätiöissä lukuun ottamatta Rish Valley Trust -säätiötä, joka oli perustettu Intiassa sijaitsevan Krishnamurti-koulun taustayhteisöksi.
ellauri054.html on line 57: Teos, joka nosti hänet maailmanmaineeseen oli kuitenkin Janua linguarum reserata, Avattu kielten ovi (1631), latinan kielen realistista ajattelutapaa hyödyntävä oppikirja, josta otettiin pian painoksia eri kielillä Euroopassa.
ellauri054.html on line 93: Vuosien kuluessa Comeniuksesta tuli kärsimätön. Hän uskoi Jeesuksen palaavan tietyn vuosimäärän kuluttua joko tämän syntymästä tai kuolemasta. Näistä kummastakin tämä aika tuli kuluneeksi hänen aikanaan, mutta elämänsä loppuun asti Comenius odotti kuumeisesti Kristuksen hyvin pikaista paluuta, jota ei kuitenkaan tullut. Comenius alkoi viimeisinä vuosinaan työstää Clamores Eliae -nimistä teosta, jossa hän profeetalliseen tapaan ”Elian hengessä” julistaa suuren sapatin koittamisesta, sekä yleisen sopimuksen ja sovinnon saavuttamisesta koko ihmiskunnan hyväksi. Teos jäi keskeneräiseksi ja käsikirjoitus löydettiin vasta omana aikanamme.
ellauri055.html on line 1293: Elämänsä viimeisinä vuosina Kala ponnisteli saadakseen valmiiksi teoksensa Hahmottuva maailma, jonka oli tarkoitus olla yleistajuinen kokonaisesitys hänen todellisuuskäsityksestään. Teos ei kuitenkaan valmistunut. Kala kuoli Kirkkonummen huvilallaan heinäkuussa 1958. Jäi maailma täpärästi hahmottamatta. (Hahmohöpötys oli pappispimityxen viimeinen asyyli.) Mä olin onnellinen kuusivuotias Tyrvännössä. Pikossa sain ongella kiisken: Kala! kala! 5v myöhemmin olin Kirkkonummen huvilalla norssinlakissa.
ellauri058.html on line 392: Uudessa ajassa välttämättä kirjailijan intentiot, mitä kirjailija on tarkoittanut teoksella sanottavan, eivät aukene samalla tavalla kuin aikalaisilla. Arto Haapalan mielestä intentioiden tunnistaminen ei edellytä kirjailijan mielen sisään menemistä eikä välttämättä edes kirjailijan elämän tarkkaa tuntemista. ”Usein intentiot näkyvät teoksesta. Teos voi jopa olla luotettavampi kirjailijan toiminnallisia intentioita koskeva tietolähde kuin kirjailijan omat myöhemmät lausunnot.”
ellauri058.html on line 472: Helenasta pönttölukijat eivät ota selvää: onko se kylmä, izekäs vai epävarma? Teosten lopetukset keräävät jonkin verran myös kuvailua. Odotin enemmän tulkintaa, mutta sitä ei valitettavasti esiintynyt. Juoksuhaudantien lopun motiiviksi ehdotetaan Matti Virtasen mielenvikaisuutta ja maanisuutta. Juoksuhaudantien tapahtumat ovat kaikessa paradoksisuudessaan överiä, jopa siinä määrin, että ne tylsistyttivät ainakin Sannaa (2012, B).
ellauri062.html on line 826: Otto Weiningerin kirja Sukupuoli ja luonne (1903) oli suosittu 1900-luvun alussa. Teos kuului muun muassa filosofi Ludwig Wittgensteinin suosikeihin. Weiningerin mukaan miehen ja naisen välinen aistillinen rakkaus estää taivaallisen sielun rakastamisen. Weiningerin ajattelua leimaa samalla sofistikoitunut ylenkatse juutalaisia, naisia ja homoseksuaaleja kohtaan. Otto Weininger oli itse sekä juutalainen että homoseksuaali - kuten Wittgensteinkin - ja päätyi itsemurhaan 23-vuotiaana. Wittgensteinin koulutoveri Linzistä, Adolf Hitler, nimitti Weiningeria myöhemmin ainoaksi säädylliseksi juutalaiseksi.
ellauri062.html on line 892: Weininger ryhtyi valmistelemaan kirjaansa Sukupuoli ja luonne: Periaatteellinen tutkimus (saks. Geschlecht und Charakter: Eine prinzipielle Untersuchung), joka julkaistiin kesäkuussa 1903. Teos on väitöskirjan laajennettu versio. Weininger pyrkii saattamaan sukupuolten suhteet uuteen valoon ja esittää juutalaisvastaisia ja naisvihamielisiä käsityksiä. Hänen mukaansa juutalaiset ovat naisellisen olemuksensa takia ”alati himokkaita ja irstaita”, ”synnynnäisiä kommunisteja”, ”luonnostaan parittajia”. Lisäksi Weininger pitää ihmistä luonteeltaan biseksuaalina. Idea oli varastettu joltain Riemastuxen kamulta.
ellauri062.html on line 971: "Tahtoo Arvoon" on käännös Otto Weiningerin filosofian keskeisimmästä käsitteestä "Wille tumputtaa" (vrt. Nietzschen "Wille mahtailee"). Teos sisältää useita Weininger-aiheisia ja Weininger-vaikutteisia esseitä. Kieliasua on pyritty hiomaan.
ellauri064.html on line 378: meemi kulttuurissa tai viestinnässä leviävä, kopioituva ja muuntuva idea; Internetin käyttäjien keskuudessa suuren suosion saavuttava ja leviävä ilmiö, hokema tai kuva. Teosten aiheissa kierrätetään verkkoilmiöitä, eli meemejä, kuten Spurdospärde, Pedobear ja ES-energiajuoma. (yle.fi)
ellauri065.html on line 351: Joskus hän kirjoittaa vielä kolmannen ja viimeisen osan. Tiedossa on vasta aihe, ei paljon muuta. Teos tulisi käsittelemään erilaisia mahdollisia maailmanloppuja ja maailmanloppukäsityksiä. ”Tällainen apokalyptinen pläjäys”, Yli-Juonikas lupailee. Sitten onkin raamatun sivumäärä ylitettynä. Yhtä suurta myyntimenestystä ei Yli-Juonikas lupaa, vaikka onkin toiveikas.
ellauri065.html on line 621: Henkien taistelu on Joel Lehtosen vuonna 1933 julkaistu romaani pulakauden ja kieltolain aikaisesta Suomesta. Teos on Lehtosen viimeinen romaani.
ellauri069.html on line 146: Blavatsky, Helena Petrovna: (1831-91) 269; A Russian-born American psychic and mystic. She founded the Theosophical Society in New York in 1875 and later continued her work in India. Teosofeista on jo lisää toisaalla.
ellauri072.html on line 234: Frankl vapautui vuonna 1945 huhtikuussa ja palasi Wieniin saaden tietää, että hänen äitinsä, isänsä, veljensä ja vaimonsa olivat menehtyneet keskitysleireillä. Vain hänen sisarensa Stella säilyi hengissä, koska hän oli päässyt lähtemään Australiaan aiemmin ennen muun perheen pidätystä. Hän (Viktor, ei sisko) sai kuitenkin Wienin Neurologisen poliklinikan ylilääkärin paikan vaikka ei ollut kovin hyvässä kunnossa. Pian vapautumisensa jälkeen hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, jonka hän saneli keskitysleireillä raapustamiensa zetteleiden avulla. Sanelu kesti yhdeksän päivää, ja teosta kirjoittivat useat pikakirjoittajat. Teos on nimeltään Ein Psycholog erlebt das KZ (Ihmisyyden rajalla). Sitä myytiin yhdeksän miljoonaa kappaletta 26 kielelle käännettynä. Kannatti kärvistellä.
ellauri074.html on line 283: Cioran julkaisi ensimmäisen teoksensa Pe culmile disperării ('Epätoivon huipulla') 22-vuotiaana vuonna 1934. Teos sai Romaniassa innostuneen vastaanoton, ja Ciorania alettiin nuoresta iästään huolimatta pitää yhtenä tärkeimmistä romanialaisista kirjailijoista. Myös Cartea amăgirilor (”Harhojen kirja”, 1935), Schimbarea la față a României ('Romanian kirkastus', 1936) ja Lacrimi și Sfinți ('Kyyneleitä ja pyhimyksiä', 1937) julkaistiin Romaniassa. Viimeinen kirja aiheutti Romaniassa skandaalin.
ellauri074.html on line 285: Pariisissa Cioran kirjoitti kaksi kirjaa romaniaksi. Amurgul gândurílor ('Aamunkoiton ajatuksia') valmistui vuonna 1938 ja ilmestyi Sibiussa 1940. Teosta Îndreptar pătimaș ('Intohimoinen käsikirja') hän alkoi kirjoittaa Pariisissa 1940 ja sai sen valmiiksi 1945. Tämän jälkeen ilmestyneet kirjansa hän kirjoitti ranskaksi. Îndreptar pătimaș julkaistiin Bukarestissa 1991 ja ranskankielisenä laitoksena Bréviaire des vaincus ("'Voitettujen käsikirja') Pariisissa 1990. Kommunistien valtakaudella Cioranin kirjat olivat Romaniassa kiellettyjä.
ellauri096.html on line 517: Romaanin kehyksen muodostava näytelmäosio on puuduttavaa luettavaa eikä ainakaan vielä näytä asettuvan juuri mitenkään osaksi laajempaa kontekstia. Teos tuntuu hämmentävän irralliselta edellisiin osiin nähden.
ellauri098.html on line 152: | Episodi | Muuttujat... | Teos | Muuttujat... |
|---|
ellauri106.html on line 584: Lakmé on Léo Delibesin ooppera joka valmistui vuonna 1883 ja sai ensi-iltansa Pariisin koomisessa oopperassa Opéra Comique´ssa 1888. Teoksen libreton kirjoittivat Edmond Gondinet ja Philippe Gille ja se perustuu Pierre Lotin romaaniin Rarahu ou Le Mariage de Loti (1880). Teosta esitettiin vuosien 1888 ja 1893 välisenä aikana yhteensä 179 kertaa ja siitä tuli pian yksi ranskalaisten lempioopperoista. Ooppera on sävelkieleltään perinteinen ja sen tapahtumat sijoittuvat Intiaan. Juonessa brahmiinipapitar Lakmé rakastuu englantilaisupseeri Géraldiin. Oopperan keskeisiä teemoja on ihmisten väliset kulttuurierot. Tommosta kolonialistista ihmiskauppaa tämäkin. Britti Gerald kikkailee ja induskit nuolee sitä. Tuuhean holvin alla laulellaan. Mitähän sekin todistaa että Sandysta on tullut Sunny eli Sonja.
ellauri110.html on line 42: | Elämä | Teos | Kolmas persoona | Minäkertoja | Kaikkitietävä kertoja |
|---|
ellauri110.html on line 207: Mäntti Mäjähderin sisko Mäjähder-Tarkka-Reenpää astuu kuvioihin. Siitä lienee ollut puhetta Mäntin yhteydessä? Joo, täällä.. Bonnierin ostettua WSOY:n Leena joutui kansanvälisiin tehtäviin. WSOY:n ostanut Bonnier ei ole mikään enkeli, kirjoitti Suomen Kuiva Lehti. No ei, Bonnier on kitupiikki jutku. Osti Akateemisen ja ajoi kuralle alta aikayxikön. HS ajoi alas WSOY:n ja möi sen sitten jutkulle. Siltala ja Teos lähtivät kuin rotat laivasta. Lyön vaikka tonnin vetoa että Hannu weti silloin tällöin wiixeen Leena Mäjähder-Tarkka-Reenpäätä.
ellauri112.html on line 102: Jussi Snellman oli harras teosofi, jolta ilmestyi mm. teoxet Miten meidän käy kuolemassa?, Muutamia ajatuxia ihmissielun kehityxestä uudelleenruumiillistumain kautta, ja Ristimiekka. Se on myös kääntänyt Teosofisen seuran julkaisuja, ml julkaisun Teosofia, Teosofinen seura 1953. Sen poika varatuomari Erkki Virkkunen os. Snellman kuoli 14. tammikuuta 2013 Helsingissä 95-vuotiaana. Hän oli syntynyt vuonna 1917 kuten Lea. Virkkusen isä Jussi Snellman ja äiti Ruth Snellman olivat Kansallisteatterin näyttelijöitä. Kesäkiertueiden aikana vanhemmat veivät lapset isovanhempien hoidettavaksi Ainolaan. Erkin "mummi" oli Aino Sibelius ja "pappa" Jean Sibelius. Lapsena se oli Jannen epävirallinen levynkääntäjä ja aikuisena hoiti Jannen vero- ja raha-asiat. Virkkusen kellarista löytyi pahvilaatikollinen Sibeliuksen veroilmoituksia. Jussi oli Ollin Opintovuodet-elokuvassa Ollin isä patrbluuna Wolmar.
ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
ellauri118.html on line 406: Millainen on uskottoman romaanisankarittaren mieli? Kuinka kirjallisuuden vakiintuneet muodot vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme todellisia ja fiktiivisiä mieliä? Onko toinen mieli vain lukijan fantasia? Ovatko aviorikosromaanit fantastisia? Uskoton mieli ja tekstuaaliset petokset pohtii kriittisesti kertomuksen ja mielten tutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä. Samalla se kartoittaa länsimaisen kaunokirjallisuuden uskottomuustraditiota. Tutkimuskohteet ulottuvat 1600-luvulla julkaistusta Madame de La Fayetten Clèvesin ruhtinattaresta Gustave Flaubertin Madame Bovaryyn, Kate Chopinin feministiseen klassikkoon Heräämiseen ja lopulta tosielämän kertomussikermään, joka syntyi Clintonin ja Lewinskyn seksiskandaalin ympärille. Mitä yhteistä on Emma Bovarylla ja Monica Lewinskylla ja missä määrin lukutapamme tuottavat heidän välilleen yhtäläisyyksiä? [Kiintoisa kysymys. Tärkeä ero kuitenkin että Monica imutti Billin siggeä, mitä Madame Bovary ei tiettävästi tehnyt.] Teos tarjoaa seitsemän tapaustutkimuksen lisäksi moniulotteisen kuvan narratologiasta ja mielten tutkimuksesta strukturalismin ajoilta tämän päivän monialaiseen kognitiotieteeseen. Teoksen esittelemät ja kommentoimat teoriat ja metodit ovat kirjallisuustieteen lisäksi sovellettavissa kulttuurintutkimukseen, sosiaalitieteisiin ja lingvistiikkaan.
ellauri135.html on line 759: Teos on monologi kuolettavasti haavoittuneesta sotilaasta, jonka kanssa hän puhuu läheiselle ystävälleen. Lyyrinen sankari tietää, ettei hänellä ole kauan elinaikaa, joten hän haluaa viettää viimeiset tunnit yksin uskollisimman henkilön kanssa. Tämä ilmaisee Lermontovin henkilökohtaista melankoliaa, joka kärsi jatkuvasti yksinäisyydestä. Runoilijan harvat omistautuneet ystävät jäivät Venäjälle. Kaukasuksella hänellä ei koskaan ollut aikaa tai hän ei voinut päästä lähelle ketään, joten hän pitää "veljensä" läsnäoloa ihmisen kuoleman hetkellä erittäin arvokkaana ja tärkeänä.
ellauri142.html on line 313: Kristuksen imitoimisesta on saanut nimensä sen ensimmäisen kirjan otsikosta, Kristuxen imitoimisesta ja kaikenlaisten turhuuxien halvexumisesta. Teos sisältää neljä muiden kirjoittamaa kirjaa, ja vaikuttaa se olleen alun perin kirjoitettu jonkinlaisessa runomitassa ja loppusointuisesti. Tämän huomasi ensimmäistä kertaa K. Hirsche vuonna 1874. Ei ne loppusoinnut voineet sitten kovinkaan kummosia olla.
ellauri142.html on line 315: Teos on kristillisen sudenpennun käsikirja. Sen tarkoituksena on auttaa yxinkertaista sielua saavuttamaan etäyhteys Jumalan kanssa ja tavoittelemaan pyhyyttä. Teoksen lauseet ovat suoria väittämiä, ilman perusteluja, joutavaa lätinää, ja tuntuvat perustuvan syvälliseen risteilykokemukseen. Teos oli alun perin tarkoitettu luostarien ja venakkojen käyttöön. Tärkeimpänä koko teos julistaa itsensä kiertämisen tärkeyttä. Muiden kielentäminen on hyvällä kakkossijalla.
ellauri142.html on line 319: Teos oli munkin kirjoittama ja tarkoitettu nunnien kahvihetkiin. Kristillisenä kirjana teos on ollut suosittu ja arvostettu, sillä se painottaa Kristuksen ensisijaista merkitystä sielunviholliseen nähden, ja sitä, että apina voi saavuttaa yhteyden Jumalaan välittömästi jo kävelyvauhdissa.
ellauri142.html on line 532: ”Jumala on yhtä tyhjän kanssa, ja sen tähden sitä kutsutaan tyhjäksi (vaikka se on itse jumala), sillä jumala on käsittämätön ja sanoilla selittämätön.” (J. Böhme, Teosofisia kysymyksiä, II, 13.) Jahven nimi izelleen oli "minä olen", voiko enää paljon sitä narsistisemmaxi tulla. Jos jumalaa voisimme pelkästään ihmisjärjen kannalta käsittää, hän ei olisi mikään jumala. Ainoastaan jumala voi itsensä käsittää jumalana. Adhyatma merkitsee korkeinta maailmansielua (itsetajuntaa).
ellauri142.html on line 613: Helena Petrovna Blavatsky o.s. (von) Hahn (ven. Елена Петровна Ган, Jelena Petrovna Gan), tunnetaan myös nimillä Madame Blavatsky ja H. P. B. (12. elokuuta (J: 31. heinäkuuta) 1831 Jekaterinoslav, Venäjän keisarikunta (nykyisin Dnipro, Ukraina) – 8. toukokuuta 1891 Lontoo, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta), oli spiritualisti, okkulttinen kirjailija ja Teosofisen seuran perustajajäsen. Blavatsky oli karismaattinen johtaja ja kiistelty hahmo. Hänellä oli suuri vaikutus itämaisen esoteerisuuden leviämisessä länsimaissa.
ellauri142.html on line 1000: Teosofisen Seuran merkki on tähän painettu. Ottakaamme siis
ellauri142.html on line 1014: Tunnuslause on jossain käänteessä päivitetty. Vanhassa sinetissä luki "Totuus on korkein uskonto". Kuvion synty johtuu siitä sinetistä, jota yksi Seuran perustajista, H. P. Blavatsky, käytti ennen Teosofisen Seuran perustamista. Se muodosti kuusikärkisen tähden, jota ympäröi käärme; kuviossa oli rouva Blavatskyn nimikirjaimet, ansaintalogiikka ristin asemesta, ja kreivillinen kruunu Veda-sanan paikalla. (Crux ansata on Ankh-Morporkista tuttu faaraoiden käsipuhelin, risti jossa on rengasmainen pidinnin.)
ellauri142.html on line 1032: Satyât nâsti paro dharma; suomeksi: Tosiasioita ei laki ohita. Teosofisen Seuran tunnuslause. Se on Benaresin maharaja-suvun ikivanha vaalilause. "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen." Presidentti J. K. Paasikivi opetti näillä sanoilla suomalaisille ulkopolitiikan perusasioita itsenäisyyspäivänä 1944, muutama kuukausi jatkosodan päättymisen jälkeen. Juho teki ensin gradun venäjän kielestä ja kirjallisuudesta ja sitten luki varatuomarixi. Ryssäntaitoisena lakimiehenä sillä oli hyvä pohja vakuuttua Teosofisen seuran tunnuslauseesta. Dharma 'pitäymys' on epämääräisesti tapa, moraali, laki, tai uskonto. Jotain normisisältöä kuitenkin, ei tosioita. Deonttisessa logiikassa ei tosiaankaan päde Op -> p, modaliteettina se ei ole reflexiivinen. Jos olisi, niin pätisi myös p -> Pp, eli kaikki tosiasiallinen on sallittua. No Darwinilla tämä lienee totta. Naturalia non sunt turpia.
ellauri172.html on line 97: Théodore Agrippa d’Aubigné (1552 Pons, Ranska −1630 Geneve, Sveitsi) oli ranskalainen kirjailija ja aikansa historioitsija, joka kuoli maanpakolaisena. Hän oli maineikas huuakotti. Hänen ystäviään oli Henrik Navarralainen, ja hän oli Madame de Maintenonin isoisä. Pariisin parlamentti määräsi hänen teoksensa Histoire universelle 1550−1601 poltettavaksi. Teos on merkittävä aikalaiskuvaustensa vuoksi. Merkittävin hänen teoksistaan on seitsenosainen runoelma Les Tragiques (1616), jossa hän käsittelee Ranskan tilannetta, uskonvainoja ja Jumalan rangaistuksia. Hän pakeni 1620 Geneveen, jossa kuoli. Kaikesta huolimatta
ellauri217.html on line 135: Kaikki profeetta Muhammedia koskevat tiedot ovat peräisin kahdesta tekstilähteestä. Niistä ensimmäinen on Ibn Ishaqin (k. 767) abbasidikalifaatin pääkaupungissa Bagdadissa kirjoittama Sirat Rasul Allah eli "Jumalan lähettilään elämäkerta". Teos on kirjoitettu yli sata vuotta Muhammedin ilmoitetun kuolinvuoden jälkeen. Se perustuu suullisiin tarinoihin, joita Ibn Ishaq kokosi etenkin kalifaatin sotilasleireistä kaljatuopin äärestä. Teos seuraa kronologisesti Muhammedin elämää syntymästä kuolemaan, mutta sisältää myös laajemman kuvauksen maailman luomisesta ja profeettojen ykkosketjusta läpi ihmiskunnan historian. Kirja on päässyt hukkumaan, mutta sen sisältö on voitu onnexi ennallistaa useista lähteistä. Niistä tärkeimmät ovat Ibn Hishamin (k. 834) 800-luvun alussa kirjoittama Muhammedin elämäkerta ja al-Tabarin (k. 922) 900-luvun alussa kirjoittama historiikki. Nämä teokset ovat islamin pyhää historiaa, jota ei voi kyseenalaistaa menettämättä turbaanin mukana myös päätänsä.
ellauri223.html on line 50: Aurinkokaupunki (ital. La città del Sole, lat. Civitas Solis) on dominikaanifilosofi Tommaso Campanellan kirjoittama utopia. Se kirjoitettiin italiaksi vuonna 1602, hieman sen jälkeen kun Campanella oli vangittu harhaoppisuudesta ja kapinahengen lietsonnasta. Latinankielinen versio kirjoitettiin vuosina 1613–1614 ja julkaistiin Frankfurtissa vuonna 1623. Teos on yksi kirjallisuuden merkittävimmistä utopioista.
ellauri223.html on line 52: Aurinkokaupunki esitetään dialogina Johanniittain ritarikunnan pikashakin suurmestarin (grand master, GM) ja genovalaisen merikapteenin (Capt. Haddock) välillä. Sen esikuvana on toiminut Platonin Valtio sekä Timaioksessa oleva Atlantiksen kuvaus. Teos kuvaa teokraattisen yhteiskunnan, jossa tavarat, naiset ja lapset ovat yhteisomistuksessa. (Se muuten luetellaan katolisen kirkon heresioiden luettelossa nimellä barallotit. The Barallots were a sect, deemed heretical, at Bologna in Italy, who had all things in common, even their wives and children. They gave so readily into all manner of sensual pleasures, that they were also termed JIT Compilers.) Teoksessa on selvästi vaikutteita Picatrixista, arabialaisesta maagisen kaupunkisuunnittelun oppaasta.
ellauri238.html on line 229: Sarah, alun perin Ingrid Hella Irmelinde Kirsch, o.s. Bernstein (16. huhtikuuta 1935 Limlinggrode, Harz, Saksa – 5. toukokuuta 2013 Schleswig-Holstein, Saksa) oli harppisaksalainen kirjailija. Hänet tunnetaan lähinnä tuotteliaana runoilijana, mutta hän julkaisi myös proosaa ja käännöskirjallisuutta. Teosten joukossa oli lastenkirjallisuuttakin. Kirsch loikkasi länteen 1977. Hän muutti nimensa muotoon Sarah vastalauseena juutalaisvastaisuudelle, eli siis se oli jutku, ja sillä oli selässä ainakin 40 mustaa luomea (Pentti oli laskenut ja raportoi niistä kotona Tulla-Liinalle. WTF.)
ellauri238.html on line 366: Tjörnin saarella kirjoitetut kolme tanssiaiheista kokoelmaa yksissä kansissa eli Tiarnia-sarjan sekä 1960-luvun kollaasiromaanin Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Teostaan varten runoilija varasti isänsä Simo Saarikosken Aunuksen sotapäiväkirjan 1919, siteerasi sitä kirjaansa luvatta ja välit isään katkesivat.
ellauri244.html on line 79: Sirolan Kaksi kaupunkia jäi vaille suurempaa huomiota. Kai Sirolalta jäi huomaamatta että Dickens oli jo kirjoittanut sen. Se kuvasi Ranskan suuren vallankumouksen aikaisia ja jälkeisiä vuosia Lontoossa ja Pariisissa. Teosta myytiin noin 200 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen myydyimmän romaanin. Vain Sonja Kaurasen Anja Koo menee niukasti edelle. Helsinki ja Tallinna ei olleet yhtä vetäviä. Sirola vajosi syvään masennukseen. Itse hän kuvasi tilaa seuraavasti:
ellauri245.html on line 145: Teos sai Norjassa vuoden parhaan rikosromaanin Riverton-palkinnon ja sille myönnettiin myös vuoden parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinto.
ellauri248.html on line 214: Salomé kirjoitti useita unohduksiin jääneitä romaaneja, näytelmiä ja esseitä. Hän oli ensimmäisiä naispuolisia psykoanalyytikkoja ja ensimmäisiä naisia, jotka kirjoittivat naisen seksuaalisuudesta psykoanalyyttisesta näkökulmasta. Hänen kirjansa Die Erotik julkaistiin 1911, jo ennen kuin hän oli tapaillut Freudia. Teos oli tehty osallistuvan havainnoinnin menetelmällä.
ellauri249.html on line 341: Nikitan muistelmien kuljetuxeen länteen tarvittiin erään alamaailman liepeillä liikkuneen henkilön palveluksia ja uskomattominta on, että hanketta edisti myös KGB:n pääjohtaja Juri Andropov. Teos ilmestyi nopealla aikataululla Yhdysvalloissa vuonna 1971. Viimeisinä vuosinaan eläkkeellä ollut neuvostojohtaja puhui kuin toisinajattelija.
ellauri254.html on line 775: Barbusse oli Ranskan vasemmiston avainhenkilöitä ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Vaikka hän oli pasifisti, hän osallistui sotaan vapaaehtoisena. Hän oli vapaaehtoinen, koska hänet oli vapautettu terveydellisistä syistä eikä hän ollut suorittanut asepalvelusta. Hän kuvaa sodan julmuutta teoksessa Le Feu (1916, Tuli), josta hänelle myönnettiin Goncourt-palkinto vuonna 1916. Teos oli kotimaassaan heti menestys.
ellauri254.html on line 1075: Nikolai Aleksejevitš Ostrovski (ven. Никола́й Алексе́евич Остро́вский, ukr. Мико́ла Олексі́йович Остро́вський, Mykola Oleksijovytš Ostrovskyi; 29. syyskuuta (J: 16. syyskuuta) 1904 Vilija, Ukraina – 22. joulukuuta 1936 Moskova) oli neuvostoliittolainen realistinen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Venäjän sisällissotaa ja Neuvostoliiton syntyaikoja kuvaava Kuinka teräs karaistui (ven. Как закалялась сталь, 1934). Teos perustui kirjailijan omiin kokemuksiin. Että tällänenkin ukrainalainen, ei taitaisi mennä enää Kievissä kaupaxi. Mullon tää nyt, löytyi kirjaston poistohyllystä SKP:n 40-vuotishistoriikin vierestä. Historiikissa mainittiin Mary Moorhouse Pekkala, uusseelantilainen neljännesmaori, merkittävä naishenkilö sisällissodan karmeiden jälkipyykkien pesussa. Se käytti koko miljoonaomaisuutensa parantamaan keskitysleirivankien oloa, ja joutui sitten vanhana katkeroituneena kansaneläkeläisenä pyytämään SKP:ltä vippejä. Semmosia ne kommunistit ovat, kiittämättömiä. Ja antisemiittejä. Tämä pätkä on Ostrovskin kirjasta:
ellauri262.html on line 280: Allen & Unwin oli arvioinut kirjan julkaisun tuottavan kustantamolle noin tuhannen punnan tappiot. Tolkien halusi julkaista yli tuhatsivuisen romaanin yhtenä niteenä, mutta kustantaja ei suostunut.[29] Teos jaettiin kolmeen osaan nimiltään Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu, jotka julkaistiin vuosina 1954–1955.
ellauri262.html on line 284: Teos julkaistiin taskukirjana Yhdysvalloissa Harvard Lampoonin toimesta vuonna 1965 nimellä Bored of the Rings. Opiskelijaliikkeen innostus vaikutti merkittävästi kirjan sikäläiseen suosioon. Tolkien itse oli imarreltu kirjansa menestyksestä, ja hän rikastui sen menestyksen avulla. Kirjan innokkaimpien ihailijoiden takia Tolkien joutui vaihtamaan osoitettaan ja puhelinnumeroaan, kun lukijat tunkeutuivat hänen kotiinsa kysyäkseen yksityiskohtia hänen luomastaan maailmasta. Ihailijat alkoivat myös perustaa ensimmäisiä Tolkien-seuroja, joissa he keskustelivat omista kokemuksistaan Tolkienin teosten parissa.
ellauri263.html on line 470: Teosofia (kreik. theos jumala, sophia viisaus, suomeksi jumalviisaus) tarkoitti alun perin filosofista ajattelua, joka kohdistui Jumalan olemuksen selville saamiseen salaperäisellä, välittömällä näkemyksellä, ikäänkuin videolla ilman kirjoja. Tällaista teosofiaa harrastivat muun muassa uusplatonikot, useat keskiajan mystikot, sekä uudella ajalla muun muassa Rosenkreutzin ruusuristiläiset, anglosaxit vapaamuurarit, Jakob Böhme, Franz Xaver von Baader ja Friedrich von Schelling. 1870-luvulla syntynyt moderni, useaan suuntaan hajonnut teosofia on saanut paljon vaikutteita näistä ikivanhoista saxalaisista setämiehistä sekä intialaisista uskonnoista.
ellauri263.html on line 496: 
Teosofia_kaavio.jpg/220px-Teosofia_kaavio.jpg" />
ellauri263.html on line 503: Jelena Petrovna Blavatskaja (Gan)), Еле́на Петро́вна Блава́тская (Ган), tunnetaan myös nimillä Madame Blavatsky ja H. P. B. (12. elokuuta (J: 31. heinäkuuta) 1831 Jekaterinoslav, Venäjän keisarikunta (nykyisin Dnipro, Ukraina) - 8. toukokuuta 1891 Lontoo, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta), oli naisseikkailija, spiritualisti, okkulttinen kirjailija ja Teosofisen seuran perustajajäsen. Jelena oli itätyttö nykyisestä Ukraiinasta.
ellauri263.html on line 521: H. P. Blavatsky kuvaili alun perin gurunaan pitämänsä henkisen mestarin olemassaoloa, jota kutsuttiin muun muassa Moryaksi. Blavatskyn mukaan Morya ja toinen mestari Koot Hoomi olivat hänen ensisijaisia oppaitaan Teosofisen seuran perustamisessa. Blavatsky kirjoitti myös, että mestarit Morya ja Koot Hoomi kuuluivat kovasti kehittyneiden ihmisten ryhmään, jotka ihan nauroivat ajalle ja paikalle, ja jonka jotkut tuntevat valkoisena veljeskuntana tai valkoisena Loosina (vaikka he eivät kuvailleet itseään näin, kun olivat pikemminkin aika ruskeita). Moriasta tuli lopulta iso riita Judgen ja Besantin välille ja koko seura hajosi. Moria nauroi partaansa: aika aikaa kutakin, ja paikkaakin, totesi ja hävisi.
ellauri263.html on line 534: Juorut levisivät vuosia myöhemmin uudelleen Saksassa, ja hän hankki Teosofista seuraa suojellakseen toisen lääkärintodistuksen naistentautien lääkäriltä Leon Oppenheimerilta, jonka mukaan hän kärsi anteflexio uterista (kohdun epänormaalista asennosta), joka ”on todennäköisesti synnynnäistä, koska tutkimuksen mukaan hän ei ole koskaan synnyttänyt eikä hänellä ole ollut gynekologista sairautta”. Allekirjoituksen todisti oikeaksi tohtori Roeder, kuninkaallinen piirilääkäri, ja se julkaistiin Oppenheimerin elinaikana. Juri kuoli vuonna 1867, ja hänen hautajaisissaan olivat läsnä vain Helena Blavatsky ja Agardi Metrovich. Ilman virallisia papereita ollut poika haudattiin Metrovichin nimellä. Blavatsky väitti osallistuneensa samana vuonna mieheksi pukeutuneena Giuseppe Garibaldin joukoissa Mentanan taisteluun ja haavoittuneensa vakavasti.
ellauri263.html on line 548: Maatilaan liittyvä julkisuus toi hänen elämäänsä Michael Betanellyn, jonka kanssa Blavatsky avioitui 3. huhtikuuta 1875. Hän oli kuullut entisen miehensä kuolleen, vaikka näin ei ollut. Avioliitto Betanellyn kanssa kesti vain neljä kuukautta, ja ilmeisesti se oli solmittu Blavatskyn puolelta pelkästään taloudellisin syin. Hänen mukaansa eron syynä oli se, että puheistaan huolimatta Betanelly ei ollut halunnut pitää suhdetta enää platonisena. Samaan aikaan myös oikeuskäsittely päättyi, ja Blavatsky sai korvauksena 1146 dollaria. Blavatskyn ja Olcottin henkiset harrastukset olivat hiljalleen keränneet heidän ympärilleen muitakin kiinnostuneita, ja tämä johti viimein Teosofisen Seuran perustamiseen 17. marraskuuta 1875. Seura alkoi kuitenkin saada vihollisia spiritistien taholta, koska Blavatsky väitti, että spiritismin ilmiöt eivät olleet peräisin kuolleiden hengiltä vaan elementaaleilta, astraalisilta olioilta ja 'kuorilta'. Seuraavina kuukausina Olcott luennoi ja Blavatsky piti keskusteluiltoja New Yorkin salongissaan ja molemmat myös kirjoittivat ahkerasti.
ellauri263.html on line 550: Vuodesta 1876 lähtien Blavatskyn päätyönä oli Hunnuton Isis (Onneton hosis), jonka kirjoittaminen kesti kaksi vuotta. Ensimmäisen painoksen tuhat kappaletta myytiin loppuun yhdeksässä päivässä. Useimmat lehdet antoivat siitä myönteisiä lausuntoja mutta jotkut syyttivät kirjoittajaa ”transsendentaalisten mielettömyyksien levittämisestä”. Suuresta alkuinnostuksesta huolimatta kiinnostus seuraa kohtaan hiipui, ja teoksen julkaisun jälkeen Olcott, Blavatsky ja William Quan Judge olivat Teosofisen seuran ainoat aktiiviset jäsenet. Blavatsky päätti siirtää seuran päämajan Intiaan. Ennen muuttoa hän otti Yhdysvaltojen kansalaisuuden, jotta ei herättäisi venäläisenä turhaan epäluuloa Brittiläisessä Intiassa.
ellauri263.html on line 556: Olcott ja Blavatsky tekivät jälleen matkoja, pitivät luentoja ja perustivat looseja. Rasittavan matkaohjelman johdosta Blavatsky kuitenkin sairastui munuaistulehdukseen. Tämän johdosta hän matkusti kahdeksi päiväksi Sikkimiin lepäämään gurunsa luokse. Joulukuun 17. samana vuonna Teosofinen Seura muutti jälleen, tällä kertaa Madrasiin Adyar-joen varrella sijaitsevaan pylvästaloon. Tämän jälkeen Blavatsky oleskeli kolme kuukautta brittiläisen Rhodes E. Morganin ja hänen vaimonsa luona Nilgirivuorilla, ja kirjoitti siellä kirjoitussarjan ”Sinisten vuorten kansa”. Heikentyvä terveys pakotti hänet lopulta vaihtamaan pysyvästi leudompaan ilmanalaan, ja 20. helmikuuta 1884 Olcott, Blavatsky ja osa seuran henkilökuntaa lähtivät kohti Nizzaa.
ellauri263.html on line 568: Lontoossa perustettiin uusi teosofinen aikauslehti, Lucifer. Syyskuun alussa myös Wachtmeister saapui Lontooseen. Tilanahtaus pakotti Teosofisen seuran muuttamaan uuteen paikkaan Lansdowne Roadille, joka oli lähempänä Lontoon keskustaa. Kirjoitustyö jatkui, ja talossa vieraili useita kuuluisuuksia, tutkijoita ja toimittajia keskustelemassa Blavatskyn kanssa. Myös Olcott saapui Lontooseen ja avusti Blavatskya perustamaan Teosofisen seuran esoteerisen osaston, johon kuului kaksitoista henkilöä: kreivitär Wachtmeister, Isabel Cooper-Oakley, Emily Kislingbury, Laura Cooper, Annie Besant, Alice Cleather, Archibald Keightley, Herbert Coryn, Claude Wright, G. R. S. Mead, E. T. Sturdy ja Walter Old.
ellauri263.html on line 570: Lokakuussa 1888 ilmestyivät Salaisen opin ensimmäiset kappaleet painosta. Kirja lähetettiin arvosteltavaksi lontoolaiselle toimittajalle W. T. Steadille, joka päätyi lähettämään sen aktivisti Annie Besantille. Kirja teki Besantiin suuren vaikutuksen, ja kiittävä arvostelu julkaistiin Steadin Review of Review'ssä. Tämän jälkeen Besant kävi tapaamassa Blavatskya ja liittyi Teosofiseen seuraan.
ellauri263.html on line 572: Seuraavaksi Blavatsky keskittyi kirjoittamaan teoksia Teosofian avain ja Hiljaisuuden ääni. Lisäksi hän kirjoitti pitkiä kirjeitä Amerikan ja Intian osastoille. Teosofinen seura muutti jälleen, tällä kertaa Annie Besantin tilavaan asuntoon Avenue Road 19:een. Blavatskya vaivasi reuma, ja hän joutui käyttämään ajoittain pyörätuolia. 1. kesäkuuta 1890 ilmestyi newyorkilaisessa The Sunissa artikkeli ”Erään humpuukin historia”, jota seurasi 20. kesäkuuta koko sivun aukeama, jossa tohtori Elliot Coues väitti Blavatskya petkuttajaksi, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa ja peitellä vakoilutoimintaa. Lisäksi Coues oli kaivanut esiin kaikki vanhat huhut hänen väitetyistä rakastajistaan sekä aviottomasta lapsesta ja sanoi voivansa todistaa kaikki väitteensä. Tohtori Coues oli ollut jo pikään kiinnostunut teosofiasta ja oli myös käynyt tapaamassa Blavatskya. Blavatsky kertoi jo vuoden 1888 lopulla tohtori J. S. Buckille lähettämässään kirjeessä Couesin havittelevan jonkinlaista johtoasemaa Teosofisessa seurassa, johon hiän ei kuitenkaan suostunut.
ellauri263.html on line 578: Teosofiasta on löydettävissä paljon piirteitä, jotka ovat yhteisiä useimmille okkulttis-gnostilaisille järjestelmille, ja siksi usein on vaikea todeta täsmällisesti, mistä jokin ajatus on omaksuttu. Jotkut teosofiset ajatukset sen sijaan voidaan löytää lähes sellaisenaan tai hieman muuntuneina buddhalaisista ja hindulaisista opetuksista. Tällaisia ovat esimerkiksi sellaiset ajanjaksot kuin kalpat ja jugat, mandaloissa kuvatut mantereet ja ihmisrodut, ihmisen olemuspuolet eli prinsiipit, siddhit eli yliaistilliset kyvyt sekä joiltakin piirteiltään teosofinen oppi juuriroduista. William Emmette Colemanin mukaan todellisuudessa Blavatsky kopioi tekstinsä – puutteellisesti viitaten – melko pienestä määrästä aikalaiskirjoja ja hänen käsityksensä mm. historiallisista teksteistä olisi perustunut toisen käden lähteisiin, vaikka hän antoi ymmärtää ikivanhojen alkuperäiskirjojen olevan edessään. Samoin Dzyanin kirjasta saadut tiedot olisivat olleet tunnetuista englanninkielisistä kirjoista, jotka eivät käsittele Tiibetiä vaan Kiinaa tai Intiaa, mikä selittäisi mm. useat kieli- ja asiavirheet.
ellauri263.html on line 580: Teosofian mukaan kaikkien uskontojen taustalla on esoteerinen oppi, joka oli muinoin levinnyt ympäri maailman. Nykyisin se on löydettävissä täydellisenä vain muutamissa maanalaisissa kirjastoissa (esim. Kaisa-kirjasto), jotka ovat liberaalishenkisen veljeskunnan hallinnassa. Tästä opista osa on esitetty muinaisessa Dzyanin kirjassa, jonka runoista Blavatsky selitti osan teoksissaan Onneton hosis ja Iloinen sappi.
ellauri263.html on line 592: Blavatsky ei pitänyt esittämiään oppeja aivan täydellisinä tai ehdottomina, paitsi siltä osin kuin opit ovat Viisauden Mestarien (Olcott ja Judge) hänelle sanelemia, vaan piti teosofian yhtenä päämääränä luonnon selvittämättömien lakien tutkimista. Hän myös varoitti tekemästä teosofiasta uskomusjärjestelmää, koska hänen mukaansa sokea usko on haitallista. Teosofinen seura hyväksyi vuonna 1924 päätöslauselman ajatuksenvapaudesta. Sen mukaan ei ole mitään dogmia tai mielipidettä, joka millään tavalla sitoisi ketään Teosofisen Seuran jäsentä. Jäsenyyden ainoa ehto on seuran kolmen ohjelmakohdan hyväksyminen. - IZE todellisuutena ihmisessä;
- Laki prosesseina, joiden avulla ihminen
ellauri263.html on line 593: kehittyy sekä muodoltaan että sielultaan; - Kehitysoppi, tai siis älykäs suunnittelu merkityksen ja tarkoituksen kannalta.
United Lodge of Theosophists Los Angeles. Teosofian valtameri : kuukauden 2. lauantai klo 16–17.30 Tyynenmeren aikaa Zoomissa.
ellauri263.html on line 633: Annie Besant (1847–1933) sensijaan oli aimo desantti! sosialistivaikuttaja, journalisti, naisoikeusaktivisti, Kansainvälisen Teosofisen Seuran puheenjohtaja sekä Idän Tähti -järjestön perustaja.
ellauri263.html on line 651: 1890-luvulla Besant liittyi Helena Blavatskyn 1875 perustamaan Teosofiseen Seuraan, ja omistautui sittemmin syvästi teosofisen liikkeen toimintaan jopa niin, että 1907 hänestä tuli seuran puheenjohtaja. Besant keskittyi teosofisten ajatusten käytännön toteuttamiseen, ja hän ryhtyi valmistelemaan Suuren valkoisen veljeskunnan maailmansuunnitelman toteuttamista ja Maitreyan ja Kristuksen pikaista tuloa. Tähän tehtävään hän valitsi nuoren intialaispojan Jiddu Krishnamurtin. Teosofinen Seura oli kuitenkin Blavatskyn kuoleman jälkeen jakautunut aatteellisesti kahteen eri suuntaukseen, ja vuonna 1910 Besant ja C. W. Leadbeater perustivat Idän Tähti -järjestön valmistamaan tietä Maitreyalle eli maailmanopettajalle, joka tulisi ilmentämään itseään heidän kasvattipoikansa Krishnamurtin kautta. Myöhemmin Krishnamurti alkoi itse epäillä rooliaan, ja 1929 hän sanoutui irti messiaan tehtävästä kokouksessa, jossa myös Yrjö Kallinen oli läsnä. Kallista ei kuitenkaan huolittu messiaaxi Krishnamurtin tilalle. Krishnamurti erosi Teosofisesta Seurasta ja hajotti Idän Tähti -järjestön.
ellauri282.html on line 639: The Everlasting Mercy on runo John Masefieldiltä, Ison-Britannian toiseksi pisimpään toimineelta runoilijavoittajalta. Se julkaistiin vuonna 1911, ja sen tyyli on synnistä kristinuskoon kääntyneen miehen tunnustus. Teos, joka teki Masefieldin ensimmäisenä tunnetuksi, järkytti 1900-luvun alun brittiläisiä tunteita suoralla, rehellisellä ja siksi usein ankaralla kielenkäytöllä, kun päähenkilön väkivaltaisen, juopuneen naispuolisen eipäskuin naistenmiehen Saul Kanen elämää on kuvattu yksityiskohtaisesti. Viisu on halpahintaista melodraamaa, Netflix-tasoa.
ellauri283.html on line 130: Teos koostuu lyhyestä esipuheesta, joka on päivätty vuoteen 1885, 296 numeroitua osaa ja "epodista" (tai "jälkilaulusta"), jonka otsikko on "From High Mountains". Go tell it to The Mountains: Jesus Christ is Born. Tell it to The Hand. Sketsit loppuvat Jylpyn sanoihin: "että tämmönen tapaus".
ellauri299.html on line 612: Teos näyttää olevan aito ja vilpitön keskustelu hänen mielipiteistään ihmisluonnosta, ei satiirinen. Twainilla oli samanlaisia näkemyksiä kuin Vanhalla miehellä kun hän kirjoitti "Mikä on ihminen?".
ellauri313.html on line 84: Tuukka Pietarinen on kuorinut ilmaisunsa kirkkaimpaan ytimeen, minimalistiseen ja tarkkaan. Aikaa ei ole. Rinnakkaistodellisuudessa outo kansa elää elämää, jossa kaikki katoaa ja korvautuu, mikä on poissa, on olemassa jossain muualla. Lukija ilahtuu aina uudesta koukusta, syvien ja mystisten tapahtumien omalaatuisesta keveydestä. Väkivaltaisetkaan kuvat eivät ole tuomitsevia vaan toteavia. Teos luo rauhallisen tilan ajatuskokeille, jotka kieli mahdollistaa. "Samaan aikaa toinen kulkee rantaviivaa kunnes maata tai vettä ei ole, kunnes rantaviiva on. Hän etenee kuin nuorallatanssija tasapainottaen pitkällä kepillä jokaista askeltaan: aivan kuin pelkäisi, että tyhjään voi pudota.”
ellauri313.html on line 561: Lavaterilla oli rikas mielikuvitus, syvä runollinen mieli, mutta häneltä puuttui taiteellinen muovailukyky ja suhtaisuus. Luonnostaan hän oli hurskas, lempeä ja vaatimaton, mutta ei aina tunnollinen keinojen valinnassa, kun oli kyseessä tavoitteiden toteuttaminen. Eli aika luikero! Lavaterin pääteoksia ovat Aussichten in die Ewigkeit (1768–1778); Geheimes Tagebuch von einem Beobachter seiner selbst (1772–1773) ja Physiognomische Fragmente (1775–1778), teos, joka vaikutti huomattavasti Lavaterin aikalaisiin, johon Goethe antoi avustustaan ja johon Lavaterin maine etupäässä perustuu. Fysiognomialla tarkoitetaan oppia, joka tutkii luonteen ominaisuuksien sekä kasvonpiirteiden ja ruumiinrakenteen vastaavuutta. Teos käännettiin useille kielille ja se herätti huomiota laajalti Euroopassa. Lavater kävi kirjeenvaihtoa aikansa kuuluisuuksien, kuten Johann Gottfried Herderin ja J. W. von Goethen kanssa. Esimerkixi terävänenäisyys osoittaa luikeroa luonnetta. E. Saarisessa on koko lailla Lassiterin näköä.
ellauri317.html on line 74: Kotljarevskyin pääteos on humoristinen runoelma Enejida, jota hän työsti vuodesta 1794 ja jonka ensimmäinen osa julkaistiin Pietarissa vuonna 1798 ilman hänen lupaansa. Se on ivamukaelma antiikin roomalaisen Vergiliuksen runoelmasta Aeneis. Kotljarevskyi vaihtoi sankaritarun hahmot kansankieltä puhuviksi ukrainalaisiksi kasakoiksi, jotka seikkailevat Ukrainan hetmanaatin lakkauttamisen jälkeisinä vuosina kuin Vergiliuksen troijalaiset sankarit ikään. Teos matkii useiden muiden kirjoittajien vastaavia Vergilius-parodioita, joista selkein esikuva on venäläisen Nikolai Osipovin versio. Teoksensa saavuttaman suosion innoittamana Kotljarevskyi laajensi sen kattamaan koko alkuperäisen Aeneaan juonen. Viimeinen, kuudes osa ilmestyi vuoden 1820 tienoilla, mutta koko teos julkaistiin yksissä kansissa vasta Kotljarevskyin kuoltua vuonna 1842. Kotljarevskyi kirjoitti myös ensimmäiset ukrainankieliset näytelmät Pultavan Natalja ja Ryssä-Tšarivnyk, joiden kantaesitys oli Pultavassa vuonna 1819.
ellauri318.html on line 37: Jens Jacob Lapidus (s. 24. toukokuuta 1974) on ruotsalainen asianajaja ja dekkarikirjailija. Kirjailija käyttää edustamastaan kirjallisuudenlajista nimitystä "Stockholm noir". Teosten tapahtumat sijoittuvat Tukholman alamaailmaan.
ellauri322.html on line 146: Teos ansaitsi paalupaikan Peter Kropotkinin katsauksessa anarkismin historiasta, jonka hän kirjoitti The Encyclopedia Britannicaan.
ellauri323.html on line 341: Kukaan ei olisi voinut ennakoida Mooren yhdennentoista tunnin oleskelua julkkisten maailmassa septuagenaarina 50-luvulla äidin kuoltua. Henry Ford ei tosin huolinut Mooren päättömiä nimiehdotuxia vaan risti uuden automallin Edselixi. TS Eliot ylisti hänen runojaan jo varhain, ja sanoi, että ne kuuluivat tuon ajan "pieneen kestävän runouden joukkoon". Teos vaikutti "kohtalaisen älylliseltä", kuten Eliot ilmaisi johdannossaan Mooren vuoden 1935 "Selected Poems" -teokselle: "Vain niille, joiden äly liikkuu helpommin, he näyttävät välittömästi olevan emotionaalista arvoa." Kohtuullisen intellektuellilla oli sanansa: Mark Van Doren, Columbian professori, tuomitsi hänet pelkäksi nokkelaksi, "korkeakulmakarvaisten" runoilijaksi. Mutta Eliot ja muut – William Carlos Williams, HD, Stevens, Pound – epäilivät, että hän oli sukupolvensa parhaita runoilijoita, puhtaamman modernismin harjoittaja kuin he olivat uskaltaneet. Hänen ennen myöhäistä tähtikoiruuttaan tuottamien pienten teosten parhaat puolet – kaksi tusinaa runoa, ehkä - on monille edelleen vertaansa vailla amerikkalaisessa kirjallisuudessa. John Ashbery ei ole yksin kiusauksensa "kutsua häntä suurimmaksi nykyajan runoilijaksemme" kanssa.
ellauri341.html on line 110: Kai Ekholm kuvaa tuoreessa kirjassaan Jörn Donner, Kuinka te kehtaatte (Docendo 2020) Donnerin omaelämäkertaa Mammuttia (Otava 2013) ”kirjanperkeleeksi”, jossa kerrottavaa on vain liikaa. Samaa voisi sanoa Teidän edestänne annettu -romaanista. Se pakenee kaikkia yksiselitteisiä määritelmiä aidon postmodernistisen romaanin tapaan sisältäen useita kirjoja yksissä kansissa. Teos on yhtä aikaa historiankirjoitusta, nykyajan kommentointia kuin myös salapoliisiromaanin aineksia sisältävää kulttuurihistoriaa. On harmillista kun kirjalla ei ole selkeätä genreä ja sitä lyytä 1-selitteistä määritelmää. Mikäköhän ikääntyvillä mieskirjailijoilla on, kun teoksien halutaan kattavan koko genreviuhka ja vähän enemmänkin?
ellauri342.html on line 321: Punaisesta terrorista väitellyt Erkki Vettenniemi suhtautuu Solženitsyn-kirjassa (Teos 2015) Larniin myrkyllisesti. Kirjailija, osuuskauppamies ja Elanto-lehden toimittaja Larni nousee Aleksandr Solženitsynin päävastustajaksi ja pimeyden armeijan kenraaliksi, jonka sanat ja teot vavisuttavat koko maailmaa.
ellauri343.html on line 233: Lapsuuteni (1953) on Pekkasen kenties tunnetuin teos. Se kertoo Pekkasen köyhästä ja karusta lapsuudesta hieman yksinkertaisella kielellä – olihan Pekkanen vielä toipumassa halvaantumisesta. Kirjassa Pekkanen kertoo lapsuutensa oloista, jotka köyhyydestä huolimatta olivat hänen mielestään hyvät. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Teos sai loistokritiikin kielellisistä puutteistaan huolimatta
ellauri349.html on line 799: Liehun runokokoelmista kahdeksannessa, vuodelta 2011, Luumupuu kukkii, se muistelee sinua (WSOY) näkyy vahvasti isän kuoleman (2008) aiheuttama suru. Tämän teoksen jälkeen seurasi Liehulla pitkä julkaisutauko, koska se sai valtiolta stipendejä. Vasta keväällä 2021 Liehu iski jälleen. Uusia teoksia ovat runokokoelma Luumu- eivaan Omenapuu odottaa minua takaisin (Sphinx 2021) ja Liehun eräänä elämäntyönään pitämä laaja teos, hänen loppuunsaattamansa lääninrovasti Jouko Liehun, hänen isänsä, muistelmat (Jouko Liehu ja Heidi Liehu: Päivieni loppuun asti, Sphinx, 516 sivua). Teos ilmestyi syksyllä 2021. Siihen sisältyvät Heidi Liehun jälkisanat, joissa hän tuo esiin henkilökohtaistakin elämäänsä isän merkityksen valossa. (Mitämitä!? This I gotta see!) Hän liikkuu lyyrisellä tempolla, tajunnanvirran aalloilla ihmisen kuoleman ja surun äärellä. Teoksessa nousee vahvasti esiin hengellinen sanoma, niin isän elämäntien kuin Heidi Liehun jälkisanojen myötä. Läsnä teoksessa on myös elintasopakolaisuuden teema Jouko Liehun vienankarjalaisten evakkovanhempien kautta:
ellauri351.html on line 544: 1900-luvun alussa johtavat teosofit vakuuttuivat siitä, että Maitreyan paluu "maailmanopettajana" oli välitön. Tuohon aikaan eteläintialaisen pojan, Jiddu Krishnamurtin , uskottiin olevan Maitreyan "ajoneuvo". Kuitenkin 30-vuotiaana Krishnamurti itse kieltäytyi palvelemasta tässä roolissa. Teosofit väittävät, että kaikissa tapauksissa Maitreya ja viisauden mestarit (olennot, jotka työskentelevät suoraan Maitreyan alaisuudessa) eivät koskaan loukkaa kenenkään yksilön tai ihmiskunnan vapaata tahtoa (koska tämä uhmaa karmeaa syyn ja seurauksen lakia). Siten monet, mutta eivät kaikki, teosofit pitivät Krishnamurtin valintaa pyhänä, ei harhaoppisena.
ellauri369.html on line 176: Nepos ei selvästikään perustanut teostaan kovinkaan syvälliseen lähdekritiikkiin, vaan poimi tietonsa aikaisemmista elämäkerroista. I can relate to that. Hän ei pyri ratkaisemaan lähteidensä ristiriitoja, ja harvoin edes huomauttaa niistä. Teos on kuitenkin arvokas, koska alkuperäiset lähteet ovat suureksi osaksi kadonneet, ja näin se on säilyttänyt paljon tietoa, joka muutoin olisi kadonnut. Suomennoksen esipuheen kirjoittanut Jaakko Suolahti arvioi arvokkaimmiksi osiksi Caton ja Atticuksen elämäkerrat, joista jälkimmäinen perustui vieläpä Suolahden omaan kokemukseen. Vaikka Nepos ei olekaan omaperäinen kirjailija, hänet voidaan nähdä kreikkalaisen oppineisuuden popularisoijana aikansa tomppeleille roomalaisille.
ellauri369.html on line 497: Frouden sepustuxet herättivät sekä liberaalien että Oxford High Church määnien vihan; tämä vihamielisyys ilmaistiin Christian Remembrancerin ja Edinburgh Review - lehden arvosteluissa. Teos oli kuitenkin suosittu menestys, ja sen kanssa, että Froude kielsi varhaiset romaanit vuonna 1858, auttoi häntä saamaan takaisin suuren osan vuonna 1849 menettämänsä arvostuksen. Thomas Macaulayn kuoleman ansiosta vuonna 1859 Froudesta tuli tunnetuin elävä historioitsija Englannissa.
ellauri377.html on line 141: Jeun kirjoissa Jeu piirtää kabbalamaisia hypnoottisia kuvioita. Teos on jossain määrin samanlainen kuin Johanneksen salainen ilmestys. Kirjoittaja kuvailee sen tapahtuneen sen jälkeen, kun Jeesus oli "mennyt takaisin siihen yhteen paikkaan, josta hän tuli". Monet toisen vuosisadan kristityt, sekä gnostilaiset että ortodoksiset, toivoivat saavansa transsendenttisen henkilökohtaisen ilmoituksen, kuten apostoli Paavali raportoi saaneensa Emmauxen tiellä Korintin seurakunnalle.
ellauri382.html on line 445:
| Kynäilijä | Teos | Esim. |
|---|
ellauri384.html on line 197: Ostin Tammiston Kontista Hellerin kovakantisen Kuvittele tätä (Picture this). Se tarkastelee satiirin varjolla ihmisen olemassaolon perusdikotomioita. Teos hyppää Ateenan kulta-ajalta 1600 -luvun Hollantiin ja Amerikan valtakunnan nousuun; hyppäämällä Aristotelesta Rembrandtiin, Sokrateen ja takaisin Helleriin ja jopa Jimmy Carteriin. Niitä (paizi Jimmyä) yhdistää yksi maalaus: Rembrandt van Rijnin Aristoteles miettimässä Homeroksen rintakuvaa. Sen on jenkit ryövänneet Uuden Amsterdamin Metropolitan-museoon.
ellauri386.html on line 414: Kirjassa Connecticutista kotoisin oleva jenkki insinööri Hank Morgan saa vakavan iskun päähän ja kuljetetaan jotenkin ajassa ja tilassa Englantiin kuningas Arthurin vallan aikana. Alkuperäisen hämmennyksen ja yhden Arthurin ritarin vangitsemisen jälkeen Hank tajuaa olevansa itse asiassa menneisyydessä, ja hän käyttää tietojaan saadakseen ihmiset uskomaan, että hän on voimakas taikuri. Hänestä tulee Merlinin kilpailija, joka näyttää olevan vain huijari, ja hän saa kuningas Arthurin luottamuksen. Hank yrittää modernisoida menneisyyttä parantaakseen ihmisten elämää. Hank inhoaa sitä, kuinka Barons kohtelee tavallisia, ja yrittää toteuttaa demokraattisia uudistuksia, mutta lopulta hän ei pysty estämään Arthurin kuolemaa. Hank julistaa Englannin tasavallaksi, mutta hänen valtaansa pelkäävä katolinen kirkko antaa hänelle elinikäisen porttikiellon. Kirjailija ja kriitikko William Dean Howells kutsui sitä Twainin parhaaksi teokseksi ja "demokratian esineopetukseksi". Teos kohtasi jonkin verran närkästystä Isossa-Britanniassa, jossa sitä pidettiin "suorana hyökkäyksenä perinnöllisiä ja aristokraattisia instituutioita vastaan".
xxx/ellauri075.html on line 506: Teosarvio: Manninen, Kerttu, arvostelija. Ilmestynyt numerossa 2/1965:
xxx/ellauri087.html on line 760: 20. heinäkuuta 1923 Villa oli palaamassa ristiäisistä, kun hänen ohitseen ajoi auto, josta kuului: Viva Villa. Se oli sovittu merkki ja sillä hetkellä luoteja alkoi viuhua Villan kaaraa kohti. Villa kuoli lähes heti. Muut kuolleet olivat hänen autonkuljettajansa ja kaksi henkivartijaa. Yksi henkivartija pääsi pakoon ja kertoi ihmisille Pancho Villan kuolleen. Teosta vahvin epäilty on ollut Álvaro Obregón, joka oli tuolloin Meksikon presidenttinä, mutta murhaa ei ole virallisesti selvitetty. Mitäs turhia.
xxx/ellauri091.html on line 255: Sysäyxen oli antanut puhujan lause "huonosta kirjasta". Olin lapsuudessani ja esimurkkuna säilynyt kaikelta "rumalta" niin tyyten, että mua oli tuskin kiinnostanut muu kuin joku maalla kuultu rivo laulunsäe. -- äh Hilja on niin monisanainen, kerron lyhyemmin. Se oli ruozintanut jonkun tyttökirjan joka sen mielestä oli tuntunut harmittomalta. Päähenkilö oli uhmapäinen izekeskeinen rasavilli tyttönen joka kehittyi herttaisen opettajattaren ja hiovan toveripiirin avulla suloisexi pikku naisexi, joka paluumatkalla opistosta löysi vielä oman "prinssinnakkinsa". Mutta mikä olikaan "Otava" kustannusyhtiön setämiesten vastaus? "Teosta ei ole voitu hyväxyä. Se saisi varmasti ankaran arvostelun sisällyxensä laadun tähden. "Otavan" pöytäkirjoissa sanotaan lyhyesti, että sitä pidettiin sopimattomana.
xxx/ellauri103.html on line 89: – Teosofia on kylläkin herättänyt minussa oleellisia kysymyksiä olemassaolosta, tietoisuudesta, elämästä ja kuolemasta, mutta oppirakennelmana se ei ole ollut minulle tärkeä tai riittävä. Vasta kyborgit ja cancel-kulttuuri on mulle ollut riittoisaa. – Minusta on hyvä, että muutkin ihmiset oivaltavat sen, kuinka vähän mä ylimalkaan tiedän, Leena Krohn summaa.
xxx/ellauri128.html on line 153: Walter "Savage" Landor (1775–1864) oli englantilainen kirjailija. Hän oli niin kiivasluontoinen että hänet erotettiin sekä Rugbyn koulusta että myöhemmin Oxfordin yliopistosta. Hän siirtyi Lontooseen, missä hän julkaisi englannin ja latinan kielellä ensimmäiset runoelmansa. Landorin ensimmäinen laajahko runoteos oli Gebir (1798). Tässä, kuten Landorin myöhemmissäkin runoissa, huomaa järvikoulun ja varsinkin Byronin ällöömän Robert Southeyn vaikutusta. Landorin draamat Count Julian (1811), Andrea of Hungary ja Giovanni of Naples (1839) eivät menestyneet näyttämöllä, ne olivatkin aivan paskoja. Landor eli ahtaissa taloudellisissa oloissa enimmäkseen Walesissa vuoteen 1805, jolloin hän isänsä kuoltua peri kokonaisen omaisuuden. Hän lähti 1808 Espanjaan taistelemaan ranskalaisia vastaan, värväsi omilla varoillaan soturijoukon ja joutui siksi taas taloudelliseen ahdinkoon. Hän siirtyi 1815 Italiaan, missä hän asui 20 vuotta, loppuiällään taloudellisten huolien rasittamana, joihin hän ilman Robert Browningin apua olisi sortunut. Samoin kuin lordi Byron ja Leigh Hunt, myös Landor oli intohimoinen vapauden (= britti-imperialismin) rakastaja, ja vapauden asialle hän oli valmis uhraamaan omaisuutensa. Landorin pääteos on Imaginary conversations of imaginary literary men and statesmen, jonka kaksi edellistä osaa ilmestyivät 1824 ja kolme jälkimmäistä 1829. Teos on täynnä tekosyvällisiä ajatuksia esitettynä kauniilla, dramaattisesti voimakkaalla, joskaan ei aina helposti tajuttavalla proosatyylillä. Eeva Kilpi on suomentanut osittain runon "On his seventy-fifth birthday" julkaisuun Tätä runoa en unohda. Pertti Niemisen suomentama runo "En käynyt kiistaan, hillizin izeni" on julkaistu kokoelmassa Kuu kultainen terälehti.
xxx/ellauri128.html on line 211: Luc Clapiers de Vauvenargues, Vauvenarguesin markiisi (1715–1747) oli ranskalainen moralisti. Hän oli nuoruudessaan upseerina, mutta joutui eroamaan sotilaanuralta Böömin sotaretkellä 1742 terveydellisistä syistä. Hän eli sen jälkeen sairaana ja varattomana enää muutamia vuosia. Hän julkaisi 1746 teoksen, joka mainitaan toisinaan nimellä Maximes tai sen ensimmäisen kirjoituksen mukaan nimellä Introduction à la connaissance de l’esprit humain. Teos sisältää kauniita ja vakavahenkisiä moraalisia mietteitä, joista kuvastuu pohjaltaan optimistinen maailmankatsomus, joten ne ovat jyrkässä vastakohdassa esimerkiksi François de La Rochefoucauldin kuuluisille maksiimeille.
xxx/ellauri128.html on line 501: Ahdin ensimmäinen runokokoelma Talvi on harha julkaistiin vuonna 1967. Teosta on luonnehdittu anarkistiseksi ja paljaaksi. Ahti on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1992. Hän on myös suomentanut muun muassa William Blaken, Kahlil Gibranin ja J. L. Runebergin runoutta. Hänen omia runojaan on käännetty noin 20 kielelle. Ahdille on myönnetty useita tunnustuksia, muiden muassa Eino Leinon palkinto (1994), Runeberg-palkinto (2002), Pro Finlandia -mitali (2003), kirjallisuuden valtionpalkinto (1980 ja 1985) sekä taiteilijaprofessuuri vuodesta 2004. Ahti on toiminut Lahden Runomaratonin ja Sanataiteen yhdistyksissä ja tuomaroinut Eino Leinon Seuran palkintolautakunnassa. Vuonna 2018 hänet promovoitiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi Ahti on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Hän on asunut Tampereella vuodesta 1984. Ei mikään turha jätkä näsä. Vaikka 3 lasta on vähän verrattuna B.B. Kingin 15 omaan ja tuhansiin adoptoituihin. King ei kieltänyt hetkiä rakastetuiltansa.
xxx/ellauri129.html on line 294: Riku Korhosen (s. 1972) kuudes romaani alkaa keski-iän turtumuksesta ja käsittelee tarinoiden kohtalokasta voimaa. Teosofisen perinteensä unohtaneen liberaalin kulttuurin neuvottomuutta pahan edessä. Vai oiskoon se sittenkin vaan tavallista toxista setäilyä. Rikusta tulee mieleen vähän Kari Hotakainen, vaikka romuluisempi.
xxx/ellauri129.html on line 428: Olen Pasi Ilmari Jääskeläinen. Minulla on kissa ja kirjoituskone. Kissalla ei voi kirjoittaa, kirjoituskoneella voi. Kissalla voi pöytää pyyhkiä, kirjoituskoneesta en kexi oikeastaan tämän enempää. Tosin teosteni varsinaisena aiheena on dementia. Teosteni tyyliä on arvostellen verrattu mm. Ray Bradburyyn, Haruki Murakamiin ja David Lynchiin. Kirjojani voit tilata esim. sieltä ja täältä. Löydät minut Twitteristä: hups://twitter.com/paziij. Tähän voit jättää mulle viestiä.
xxx/ellauri129.html on line 635: Fontenelle sai kasvatuksensa jesuiitoilta. Hän vaihtoi aloittamansa asianajajanuran kirjalliseen. Ensin hän yritti Pariisissa traagisena ja paimenrunoilijana, mutta saavutti menestystä vasta Lukianoksen tyyliin kirjoitetuilla dialogeillaan Dialogues des Morts (1683). Oikean alansa hän kuitenkin löysi vasta ruvettuaan Anto Leikolaxi. Teos Entretiens sur la Pluralité des Mondes (1686) oli ensimmäinen onnistunut yritys yleistajuisesti esittää Kopernikuksen, Galilein ja Descartesin oppeja. Teos Histoire des oracles (1687) oli sivistyneitä varten tehty hollantilaiselta oppineelta Antonius van Dalelta nyysitty kirja, jossa Fontenelle joutui ristiriitaan kirkon kanssa. Pientä ironis-leikillistä kritiikkiä, joka nojas senaikaisen luonnontieteen perustuksiin. Markiisitar de Lambertin suuntaamääräävissä hienon maailman salongeissa Fontenellella oli suuri näkyvyys. Akatemiassa se aloitti akateemikkojen omakehuperinteen. Eipä siitä sen enempää.
xxx/ellauri129.html on line 717: Meredith sai vuonna 1905 kuningas Edvard VII:n myöntämän Order of Merit -ansiomerkin. Vau! Meredithin tekstejä on antologiassa Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1933). Eikai ne vaan ole Vaakun kokoamia? Maailmankirjallisuuden kultainen kirja on 7-osainen suomalainen kirjallisuusantologia, joka julkaistiin vuosina 1930–1954. Teossarjaan koottiin näytteitä maailmankirjallisuudesta. Sarjan päätoimittajina olivat Rafael Koskimies ja Martti Haavio, ja teoksen kustansi WSOY. Nojaa, yhtä toxisia setämiehiä.
xxx/ellauri165.html on line 98: Riikka Forsström tietää aiheestaan paljon ja osaa ilmaista tietonsa kansanomaisessa muodossa, humoristisestikin. Teos koostuu paljolti peräperää ladelluista faktoista, mutta ne on solmittu toisiinsa sujuvasti. Jos haluaa jotain kritisoida, niin hieman liikaa teoksessa on toistoa ja (kenties alkuperäisistä teksteistä johtuen) paatosta. Kirjan runsas kuvitus tukee hyvin tekstiä. Ei kommentteja.
xxx/ellauri187.html on line 348: Viron lähimenneisyydestä kirjoittaminen jatkui näytelmällä puhdistus, joka sai ensi-iltansa helmikuussa 2007. Loppuunmyydyt esitykset jatkuivat kolme kautta ja esitystä kuvattiin vuoden teatteritapaukseksi. Sofi muunsi näytelmänsä romaaniksi vuonna 2008. Teos voitti sekä Finlandia – että Runeberg-palkinnon ja vielä vuonna 2010 pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuden palkinnon.
xxx/ellauri202.html on line 46: Šolohov osoittaa teoksessaan olevansa psykologinen realisti, ihmissuhteiden monimuotoisuuden tarkka erittelijä, parhaimpien venäläisten kertojien tapaan. Neuvostoliitto määräsi vuonna 1932 taiteilijat noudattamaan sosialistisen realismin (psykologisen irrealismin) periaatteita, joita Šolohov ei kovin tarkkaan noudattanut ja joutui siksi puolustelemaan viranomaisille teoksensa painokelpoisuutta. Tosin teoksen alkuosa ehti ilmestyä ennen vuoden 1932 määräystä. Teos myös asennoituu myönteisen utopistisesti sosialismin tulevaisuuteen, joten sen ensimmäisten niteiden sallittiin ilmestyä.
xxx/ellauri208.html on line 474: Mahfouzin teoksiin kuuluu Awlad Haretna (arab. أولاد حارتنا, ’Awlād Ḥāratnā, joka on käännetty englanniksi nimillä Children of Gebelawi ja Children of the Alley) vuodelta 1959. Se ilmestyi aluksi jatkokertomuksena lehdissä ja kertoo vertauskuvallisesti yksijumalaisten uskontojen synnystä. Uskonoppineet estivät teoksen julkaisemisen romaanina ja Mahfouz joutui fatwayrityksen kohteeksi. Kirjassa kerrotaan Adam-isän ja kolmen pojan (Mooses, Jeesus ja Muhammad) tarinat. Teos julkaistiin kirjana toisella lähettäjänimellä Beirutissa 1967.
xxx/ellauri218.html on line 54: 1. Teoksen nimi on Kuoleman voittokulku. Se on vuosilta 1560-1562. Teos on öljymaalaus, joka on tehty puulle. Maalaus sijaitsee Madridissa, Museo del Pradossa. Teoksen on tehnyt Pieter Brueghel. Hän on syntynyt vuonna 1525/1530 ja kuollut 1569.
xxx/ellauri228.html on line 534: Robinson Crusoe on Daniel Defoen ensimmäinen ja kuuluisin romaani. Teos julkaistiin vuonna 1719. Romaani oli myyntimenestys jo omana aikanaan, ja sitä on kutsuttu maailman ensimmäiseksi bestselleriksi. Teoksen mukaan on saanut nimensä kokonainen kirjallisuuden laji, robinsonadit (Selviytyjät), alias bestsellerit (myyntimenestyxet)..
xxx/ellauri253.html on line 179: Petter (Pekka) Elias Ervast (26. joulukuuta 1875 Helsinki – 22. toukokuuta 1934 Helsinki) oli okkultisti ja teosofian uranuurtajia Suomessa. Ervast toimi Suomen Teosofisen Seuran ylisihteerinä vuosina 1907–1917 ja 1918–1919. Vuonna 1920 hän erosi seurasta ja perusti Ruusu-Ristin. Samana vuonna hän oli myös perustamassa Kansainvälisen Yhteis-vapaamuurarijärjestön Le Droit Humainin Suomen Liittoa. Tällä Ervastilla oli kesäpaikka Sysmän Valittulassa jonne kokoontui kesäisin kahmaloittain hörhöjä.
xxx/ellauri255.html on line 233: Nekrasovin merkittävin teos on Ehoa kenen elo on (Komu na Rusi žit horošo?). Teos kertoo seitsemästä talonpojasta, jotka kysyvät vuorollaan maalaisilta, kellä on lettu elo Rusissa, paizi ehkä Alpo Rusilla. Toinen tärkeä Nekrasovin suollos oli Punanenä Pakkanen.
xxx/ellauri292.html on line 438: Apollonios Tyanalaisen elämä käsittää kahdeksan kirjaa ja se on kirjoitettu muinaiskreikaksi. Teos kertoo Apollonioksen väitetyistä matkoista muun muassa Italiassa, Hispaniassa, Nubiassa, Mesopotamiassa ja Intiassa. Jotkut tutkijat pitävät teosta fiktiivisenä, eivätkä usko Apollonioksen koskaan käyneen missään, vaan pysyneen koko elämänsä Tarsoxessa.
xxx/ellauri296.html on line 347: Lyytikäinen siirtyi toimitusjohtajaksi Tampereelle Teos-nimiseen kustannusyhtiöön, jossa hän kustansi muun muassa aikansa menestyskirjailijan Hedwig Courths-Mahlerin teosten suomennoksia. Hän ryhtyi myös päätoimittamaan yhtiön Revontuli-lukemistoa 1932, mutta sitä ei saatu kannattamaan. Samoihin aikoihin Lyytikäinen menetti säästönsä pankin konkurssissa. Lyytikäinen palasi Helsinkiin ja kokeili vielä nimiinsä hankkiman Revontulen kustantamista siellä mutta luovutti. Yhdessä kirjapainonomistaja K. F. Puromiehen kanssa hän perusti uuden lukemistolehden Avun, markkinoiden kolmannen lehden jonka myyjiksi värvättiin työttömiä. Pian kaksi aiemmin saman idean keksinyttä kilpailevaa lehteä, E. J. Paavolan Urpu ja Antero Kajannon Lukki jouduttiin lopettamaan, kun Apu oli sisällöltään parempi ja tarjosi työttömille myyjille suuremman provision.
xxx/ellauri303.html on line 320: Professori Shragelta pääsee kalkkiviivoilla materialistisia kannanottoja. Teosofi hammaslääkäri on kyrpiintynyt. Shragen parta on kampaamaton, kulmakarvat takkuiset kuin siilillä, posket lommolla, tekohampaat hukkuneet. Hammaslääkäri ei saa enää siihen telepaattista kontaktia. Sellaista oli varmaan Merikadulla loppupeleissä.
xxx/ellauri306.html on line 181: Persiuksen opettajat Cornutus ja Caesius Bassus julkaisivat hänen varhaisen kuolemansa jälkeen Persiuksen ainoan teoksen, Saturae. Teos koostuu kuudesta satiirista, joissa Persius arvostelee aikansa kirjallista muotia ja yleistä rappiota. Persius käyttää runoissaan taitavasti sarkasmia ja kekseliäitä kielikuvia, ja roomalaisen satiirin perinteitä noudattaen runojen lopussa on aina moraalinen opetus. Teos oli suuressa suosiossa keskiajalla.
xxx/ellauri329.html on line 504: Rybakov oli itsekin kokenut Siperian. Hän kirjoitti Arbatin lapset vuosina 1966-1983, mutta teos julkaistiin vasta perestroikan myötä vuonna 1987. Teos on kriittinen kuvaus vainojen aikakaudesta. Se valottaa Stalinin ristiriitaista persoonaa ja vihjaa nuoren Neuvostoliiton olleen vainoharhaisen diktaattorin kynsissä.
xxx/ellauri354.html on line 71: Toinen hänen romaaneistaan, El amor en los tiempos del cólera (1985) eli Rakkaus koleran aikana, keräsi myös suuren maailmanlaajuisen yleisön. Teos perustui osittain hänen vanhempiensa seurustelemiseen ja sovitettiin vuoden 2007 elokuvaksi, jossa pääosassa oli Javier Bardem. García Márquez kirjoitti elämänsä aikana seitsemän romaania, ja muita nimikkeitä ovat El general en su laberinto (1989) tai Kenraali labyrinttissään ja Del amor y otros demonios (1994) tai Rakkaudesta ja muista demoneista.
xxx/ellauri354.html on line 598: Kertomuksessa Serubbaabel johdetaan "häpeän taloon" (kirkko), eräänlaiseen antitemppeliin. Siellä hän näkee kauniin naisen patsaan (Neitsyt Marian). Kun Saatana on toimittanut isän tehtävät, patsas synnyttää Antikristus Armiluksen. Armilukseen ja antitemppeliin liittyvät joukot tulevat hallitsemaan koko maailmaa. Mutta lopulta nämä voimat voitetaan. Teos päättyy Serubbaabelin visioon taivaan temppelin laskeutumisesta maan päälle. Siten "iankaikkisen huoneen muoto" paljastuu; toisin kuin toinen temppeli, se on tehty taivaassa.
xxx/ellauri356.html on line 501: Yllättävän aluevaltauksen Kristeva teki vuonna 1990 julkaisemalla ensimmäisen romaaninsa Les Samouraïs. Se on sekoitus omia kokemuksia ja mielikuvia. Teosta on pidetty vastinparina Simone de Beauvoirin romaanille Mandariinit (1954), koska se tuo esiin, miten 1990-luvun filosofit eroavat 1950-luvun edeltäjistään. Se on myös avainromaani, josta voi tunnistaa Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Jacques Derridan.
xxx/ellauri363.html on line 452: on enemmän kuin paikoin valistavaan sävyyn kirjoitettu. Teosta voi pitää mielenterveyden
xxx/ellauri379.html on line 164: Teos on mikäli mahdollista sekopäisempi kuin sarjan aiemmat osat. Mikähän tässä oikein on idea. Tämän hevostyttösarjan jälkeen on Ylijuotikasrintamalla olut aika hiljaista. Neljä ratsastajaa -sarjan neljä ensimmäistä osaa on julkaissut Siltala. Viidennen osan hän julkaisi 100 kappaleen omakustanteena, jota sai ostettua ainoastaan suoraan häneltä itseltään.
xxx/ellauri388.html on line 66: Teosta on sanottu oikeiston ”tilaamaksi” vastineeksi Pentti Haanpään armeijakriittiselle Kentälle ja kasarmille.
129