ellauri048.html on line 757: Hessu oli kova kauppaamaan omia kirjojaan. Niitä osti Queen Victoria, Alfred Lord Tennyson, Prime Minister William Gladstone, Walt Whitman ja Oscar Wilde. At the time of his death, he was one of the most successful writers in America, with an estate worth an estimated $356,000. Olipa amerikkalainen loppukaneetti. Silti Hessu ei ollut tarpeexi amerikkahenkinen: but he failed to capture the American spirit like his great contemporary Walt Whitman, and his work generally lacked emotional depth and imaginative power. Se oli liian pro-Eurooppa. Löysä riimittelijä, tiivistivät myöhempien sukupolvien kriitikot ilkeästi. Orjuuden vastustajanakin Långben oli vähän puoliveteinen. Ameriikan Immi Hellen.
ellauri048.html on line 942: Kerta loordi Tennyson lopetti runon lyhyeen, pidän kommenttini lyhyenä myös:
ellauri048.html on line 955:
Alfred, Lord Tennyson

ellauri048.html on line 963: Alfred Tennyson syntyi Lincolnshiressä, 12 lapsesta 4:ntenä. Sen isä oli katkera kirkonmies, joka ajautui rehtorixi (eli kirkkoherraxi) oman isänsä toimesta menetettyään perintöosansa pätevämmän nuoremman veljen hyväxi (Alfin sedän) joka pääsi hyvään asemaan ja ansaizi paikkansa aristokratiassa. Alfin isä oli epävakaa mies, otti viinaa ja nappuloita, ja loi Alfin kotiin synkän jännittyneen tunnelman.
ellauri048.html on line 967: Alfred Tennyson alkoi kirjoittaa runoutta nuorena, kuten monet sen veljistä ja sisarista, vastalääkkeenä synkälle koti-ilmapiirille.
ellauri048.html on line 969: Kuiteskin vaikeista kotioloista huolimatta (tai ehkä sixi) Tennysonnillaa oli extaattisia henkisen toispuolisuuden tiloja, joita hän kuvasi "jonkinlaisexi valvetilatranssixi – paremman sanan puutteessa — mulla on usein ollut, poikasesta lähtien, kun olen ollut yxixeni. Ihan yxkax, ikäänkuin yxilöllisyyden voimakkaasta tietoisuudesta se (yxilöllisyys) ikäänkuin katoaa ja haipuu rajattomaan olemiseen, eikä se ole sekavuutta vaan mitä selvintä, varmaakin varmempaa… ei löydy sanoja – missä kuolema on melkein naurettava mahdottomuus, persoonallisuuden kato (jos se sitä on) ei tunnu sukupuutolta, vaan oikealta elämältä." Näitä “transseja” sillä oli koko elämän. Osuutensa saattoi olla kärpässienillä.
ellauri048.html on line 977: Kun elämä nyt oli reilassa, Alf otti Emilyn takas kihloihin ja ne meni naimisiin. Vaimo alkoi hoitaa kotia ja kirjeenvaihtoa ja leikkas kupongit, Tennyson sai keskittyä transseihin. Julkkixena Tennyson sai kuzun hoviin ja siitä tuli kuningatar Viktorian henkilökohtainen hyvä ystävä. Alfista tuli Wordsworthin perästä seppelöity poeetta (poet laureate). Kieltäydyttyään häveliäästi useamman kerran paroonin arvosta, se vihdoin suostui rupeamaan Alfred Lord Tennysonixi.
ellauri048.html on line 979: Tennysonin runouden viktoriaaninen romanttisuus ei aina nappaa nykyajan makuun. Kielikuvat voi olla liian kukkaistuoxuisia. Sotasankariutta romantisoidaan. Alf on britti-imperialismin kakunkuorruttaja, se koittaa löytää laissez faire riistosta jotain jaloa. Siinä sivussa se vähän luontoilee. Koko ajan on noita “transseja”, kaikenlaista transsendenssiä ja hiljaisuutta ja yxeyttä siihen sun tähän, ja paljon, paljon loppusointuja. Termiittipesän kuhnuri päästelee peräpäästä pesän tuoxua.
ellauri048.html on line 981: Tennysonilla oli se hölmö runo hölmöstä razuväen hyökkäyxestä Krimin sodan ajalta. Eiks mulla ollut se jo jossakin? Ei löytynyt, tässä se nyt on.
ellauri048.html on line 988: By Alfred, Lord Tennyson Alfie
ellauri048.html on line 1057: More Poems by Alfred, Lord Tennyson
ellauri048.html on line 1060: By Alfred, Lord Tennyson
ellauri048.html on line 1062: By Alfred, Lord Tennyson
ellauri048.html on line 1064: By Alfred, Lord Tennyson
ellauri048.html on line 1066: By Alfred, Lord Tennyson
ellauri048.html on line 1068: By Alfred, Lord Tennyson
ellauri048.html on line 1072: "Break, Break, Break" is a poem by Alfred, Lord Tennyson written during early 1835 and published in 1842. The poem is an elegy that describes Tennyson's feelings of loss after Arthur Henry Hallam died and his feelings of isolation while at Mablethorpe, Lincolnshire. Were Tennyson and Hallam Gay, and Did They Have a Physically Consummated Homosexual Relationship?
ellauri048.html on line 1074: Garrett Jones claims that Alfred Tennyson and Arthur Henry Hallam, whose death was the occasion for writing In Memoriam, were in some sense homosexual lovers, and that Hallam was a promiscuous homosexual whose father sent him to Cambridge, separating him from his Eton friends as a way of curtailing his son's inclinations (a curious, rather naive strategy, one might think!). For most of the book, he gives the impression that the two friends had an intense homosexual relationship that must have included physical acts. However, on p. 192 out of 199, he announces the following:
ellauri048.html on line 1078: Given that no one has ever doubted that Tennyson had some sort of "disembodied, spiritualized passion" for Hallam, this conclusion comes as rather a painful anticlimax. Admittedly, Alf named his son Hallam after Hallam, the one who went to Australia. Of course, the fact that members of Tennyson´s family succumbed to madness, alcoholism, and drug addiction already has made some readers aware that, like so many other Victorians, he should be taken down from a pedestal and join the rest of us. But think of the stir if one the greatest poems of the nineteenth century, one which has major influence on poets as different as Whitman and Eliot, turned out to be chiefly a gay lover's lament! (What's wrong with that? There are zillions of others, better yet.) Tän apologian kirjoitti on George P. Landow, Professor of English and the History of Art, (fittingly) from Brown University.
ellauri048.html on line 1106: Arthur Henry Hallam (1 February 1811 – 15 September 1833) was an English poet, best known as the subject of a major work, In Memoriam, by his close friend and fellow poet Alfred Tennyson. Hallam has been described as the jeune homme fatal (French for "doomed young man") of his generation.
ellauri048.html on line 1108: In October 1828, Hallam went up to Trinity College, Cambridge, where he met and befriended Tennyson. As Christopher Ricks observes, 'The friendship of Hallam and Tennyson was swift and deep.' Apostolin poikia.
ellauri048.html on line 1110: Hallam and Tennyson became friends in April 1829. They both entered the Chancellor's Prize Poem Competition (which Tennyson won). Both joined the Cambridge Apostles (a "private debating society"), which met every Saturday night during term to discuss, over coffee and sardines on toast (“whales”), serious questions of religion, literature and society. (Hallam read a paper on 'whether the poems of Shelley have an immoral tendency'; Tennyson was to speak on 'Ghosts', but was, according to his son's Memoir, 'too shy to deliver it' - only the Preface to the essay survives). Meetings of the Apostles were not always so intimidating: Desmond MacCarthy gave an account of Hallam and Tennyson at one meeting lying on the ground together in order to laugh less painfully, when James Spedding imitated the sun going behind a cloud and coming out again. Capital, capital.
ellauri048.html on line 1112: During the Christmas holidays, Hallam visited Tennyson's home in Somersby, Lincolnshire; on 20 December he met and fell in love with Tennyson's eighteen-year-old sister, Emilia, who was just seven months younger than Hallam.
ellauri048.html on line 1114: Hallam spent the 1830 Easter holidays with Tennyson in Somersby and declared his love for Emilia. Hallam and Tennyson planned to publish a book of poems together: Hallam told Mrs Tennyson that he saw this "as a sort of seal of our friendship". Hallam's father, however, objected, and Hallam's Poems was privately published and printed in 1830. In the summer holidays, Tennyson and Hallam travelled to the Pyrenees (on a secret mission to take money and instructions written in invisible ink to General Torrijos who was planning a revolution against the tyranny of King Ferdinand VII of Spain). In December, Hallam again visited Somersby and became engaged to Emilia. His father forbade him to visit Somersby until he came of age at twenty-one.
ellauri048.html on line 1120: Tennyson said: "He would have been known, if he had lived, as a great man but not as a great poet; he was as near perfection as mortal man could be (except me).".
ellauri048.html on line 1132: Alfred Lord Tennyson - 1809-1892
ellauri052.html on line 261: Alexander Pope (21. toukokuuta 1688 Lontoo – 30. toukokuuta 1744 Twickenham, Middlesex, Englanti) oli aikansa johtava englantilainen runoilija ja satiirikko. Hän on William Shakespearen ja Alfred Tennysonin ohella siteeratuimpia brittirunoilijoita ja hänen tuotantonsa on vaikuttanut myöhempään valistusajatteluun.
ellauri052.html on line 317: Coleridgen pääteokset ovat runoelmat Christabel ja The ancient mariner. Tän mä muistan Aku Ankasta: Kuoleman peikko mun hyytävi veren. Ammuin nuolen ilmoihin albatrossia mä haavoitin. Aku veisaa kyynelet silmistä roiskuen. Kenenkäs runo oli se Enoch Arden joka mainittiin Poirotissa? Ai niin se oli se Tennysonin tylsimys. Lisäksi on hänen runotuotteistaan mainittava romanssi "Genevieve", rajun ylevä rapsodia "Fire, famine and slaughter" ja draama Remorse. Pienet runonsa hän on julkaissut kolmena kokoelmana: Juvenile poems, Sibylline leaves ja Miscellanous poems. Elämäänsä ja kirjallista toimintaansa Coleridge on kuvannut teoksessa Biographical sketches of my literary life and opinions. Coleridge tutki saksalaista kirjallisuutta ja välitti sen tuntemusta englantilaisille. Hän käänsi Friedrich Schilleriä englanniksi.
ellauri054.html on line 213: Matthew Arnold (24. joulukuuta 1822 Laleham, Middlesex – 15. huhtikuuta 1888 Liverpool) oli englantilainen viktoriaanisen ajan runoilija sekä yhteiskunta- ja kirjallisuuskriitikko. Arnold työskenteli koulutarkastajana. Ei se kuitenkaan ollut pedantti. Hän oli kuuluisan Rugby Schoolin rehtorin Thomas Arnoldin poika ja vähemmän kuuluisien Tom Arnoldin ja William Delafield Arnoldin, romaanikirjailijan veli. Wordsworthin kamuja. A voice poking fun in wilderness. Oliko sekin puun takaa huutelija? Caricature from Punch, 1881: "Admit that Homer sometimes nods, That poets do write trash, Our Bard has written "Balder Dead," And also Balder-dash". Tennysonin ja Browningin jälkeen viktoriaanisten runoilijoiden twit-kisan pronssimies. "It might be fairly urged that I have less poetical sentiment than Tennyson and less intellectual vigour and abundance than Browning; yet because I have perhaps more of a fusion of the two than either of them, and have more regularly applied that fusion to the main line of modern development, I am likely enough to have my turn as they have had theirs." Arnold got into his poetry what Tennyson and Browning scarcely needed (but absorbed anyway), the main march of mind of his time.
ellauri054.html on line 479: Elizabeth Browning 6 March 1806 – 29 June 1861 os. Moulton-Barrett oli 6v Roopea vanhempi vanhapiika runotar joka asui invaliidi-isän kanssa Wimpole Streetillä. Isä teki sen perinnöttömäxi kun se nai Roopen 30-vuotiaana 1846. Roope oli siis 24. Elizabeth on kuvissa sievän näköinen. Siitä melkein tuli laureaattipoetessa (ensimmmäinen sellainen) Wordsworthin jälkeen mutta ei, kalkkiviivoilla Tennyson meni ohize. Hahaa, hyvä veljet! Italiassa elelivät mukavasti rouvan perintörahoilla. (Höh? Ei siis jäänyt aivan pennittömäxi kuitenkaan? No ehkä peri äidin puolelta. Joo niin perikin. Äiti keräs talteen kaikki Liisan runot ihan pienestä.)
ellauri054.html on line 529: Joo Tennysonkaan ei jaxanut lukea Sordelloa muuta kun ekan ja vikan rivin. Ylläri, Ezra Poundin mielestä se oli mainio. Ei Tennyson ois jaxanut lukee Ezrankaan jaarituxia. Onnexi se oli kuollut jo. Tai siis molemmat on. Koko porukka.
ellauri095.html on line 396: Lapsena Dante Gabriel Rossetti alkoi taidemaalarixi ja kuvitti kirjallisia aiheita varhaisissa piirustuksissaan. Häntä opetettiin kotona saksaksi ja hän luki saxaxi Raamattua, Shakespearea, Goethen Faustia, Arabian yötä, Dickensiä sekä Sir Walter Scottin ja Lord Byronin runoutta. Päättyään koulusta hän opiskeli historiallisen taidemaalari Ford Madox Brownin luona, josta tuli myöhemmin hänen lähin elinikäinen ystävänsä. Hän jatkoi myös hämärämiesten runouden lukemista – Poe, Shelley, Coleridge, Blake, Keats, Browning ja Tennyson - ja aloitti vuonna 1845 käännökset italialaisesta ja saksalaisesta keskiaikaisesta runoudesta. Vuosina 1847 ja 1848 Rossetti aloitti useita tärkeitä varhaisia ​​runoja - Siskoni uni, Siunattu Damozel, Morsiamen alkusoitto, Marian muotokuvasta, Ave, Jenny, Dante Veronassa, Viimeinen tunnustus ja useita sonetteja, joissa hänestä tuli lopulta oikea asiantuntija.
ellauri095.html on line 440: Viktoriaanisen varovaisuuden ilmapiirissä ei ollut kohtuutonta pelätä vahinkoa tällaisesta pamfletista, vaikka useimmat Rossettin runollisista edeltäjistä ja aikalaisista, Tennyson, Robert Browning, Elizabeth Barrett Browning, Morris ja Swinburne, olivat selviytyneet huonommista arvosteluista. Melkein kaikki Rossettin vuoden 1870 runojen arvostelut olivat suotuisia, ja kirja oli myyty epätavallisen hyvin (neljä painosta vuonna 1870). Suoraan sanottuna Rossetti saattoi myös pelätä julkista julkisuutta suhteestaan ​​Jane Morrisin kanssa. Joka tapauksessa, lähdön jälkeen Kelmscottista 2. kesäkuuta 1872 Rossetti kärsi täydellisestä henkisestä romahduksesta. Hänet vietiin ystävänsä tohtori Thomas Gordon Haken Roehamptonin kotiin, missä hän yritti tehdä itsemurhan (kuten Lizzie) yliannostuksella laudanumia. Sitten hän vietti kesän ystävien ja työtovereiden hoidossa. Vuoteen 1873 mennessä Rossettin runollinen tuottavuus oli kuitenkin elpynyt, ja hän sai valmiiksi seitsemän yksittäissonettia ja kaksoissonettin "The Sun's Shame". Tämän ajanjakson sonetit ovat melankolisia ja kaikuvat aika ontoilta, mutta tutut vaimennetun intohimon teemat ovat alkaneet sulautua uusiin – taiteen luomiseen ja kuolemattomuuden vihjauksiin. Rossetti jatkoi myös maalaamista tasaisesti käyttäen Jane Morrisia mallina, vaikka hiän olikin poissa yhä useammin. Rossetti lähti lopulta Kelmscottista, jossa he olivat yöpyneet yhdessä, Chelseaan. Siellä hänen terveytensä heikkeni edelleen.
ellauri098.html on line 536:
LM Alcott, Alice (Carroll), Captain America, Marcus Aurelius, Belle (Beauty of Beast), Beyonce, Barbara Bush, Jimmy Carter, prinssi Charles, Agatha Christie, Cinderella, Aretha Franklin, Francesco Franco, Forrest Gump, Heinrich Himmler, Kim Kardashian, Robert E.Lee, George Marshall, kuningatar Mary I, Ophelia (Hamlet), Mike Pence, Barbra Streisand, W.H.Taft, Alfred Lord Tennyson, St.Teresa of Avila, Äiti Teresa, Dr.Watson (Holmes), Bruce Willis, Tiger Woods

ellauri099.html on line 141: TennysonsupikoiraveriAthletikerISFJ - Huoltaja
ellauri100.html on line 678: Rusetin kuuluisin kokoelma, Menninkäisten marketti ja muita runoja, ilmestyi 1862, kun se oli 31. Se sai laajaa kiitosta ja teki siitä aikansa toisexi etevimmän NAISrunoilijan (paitzi Elizabeth Käsiasetta). Epäilyttävät homot ja väpelöt Hopkins, Swinburne ja Tennyson kiitti sitä, ja kun Käsiase (Elizabeth Barrett Browning) vihdoin ymmärsi kuolla 1861 se pääsi kalifixi kalifin paikalle. Kokoelman nimiruno on 1 Rusetin parhaiten tunnettuja. Vaikka siinä on nähtävästi kyse 2 siskon huonoista kokemuxista menninkäisten kaa, kriitikot on saaneet selville, että sen voikin tulkita useillakin tavoilla, eli se on moniteholääke, polyvalentti! Se vois olla allegoria kiusaajista (menninkäiset ois niinku Jari Sairasvyön "kiusoja"!) ja pelastavasta salvasta, tai size vois olla kommentaari Viktorian sukupuoliroolista ja naistoiminnsta, tai sit eroottisesta halusta ja yhteiskunnallisesta lunastuxesta (whatever that is).
ellauri146.html on line 636: The Lionizing piece is obviously a quiz on N. P. Willis, and is also a parody on a story by Bulwer. Willis went abroad in 1831, and sent home to the New-York Mirror a series of newsletters, known when collected in book form as Pencillings by the Way. He got into a duel, happily bloodless, with the novelist Captain Marryat. More important to him was the friendship of Lady Blessington. That once world-renowned widow wrote books and edited annuals, to one of which even Tennyson contributed. Now she is remembered chiefly for her salons in London. Believing that some ladies, disapproving of her supposed liaison with Count D’Orsay, would not come to her parties, she invited gentlemen only. Through her Willis met most of the English literati.
ellauri159.html on line 1347: Blood did indeed patent a swathing reaper along with other patents, and wrote prolifically, but the larger portion of his writing consisted of letters, either to local newspapers or to friends such as James Hutchison Stirling, Alfred Tennyson and William James (the above quote was from a letter to James). H. M. Kallen wrote of Blood:
ellauri160.html on line 217: English poets such as Maurice Hewlett, Rudyard Kipling, and Alfred Tennyson had made a particular kind of Victorian verse—stirring, pompous, propagandistic and popular. According to modernist scholar James Knapp, Pound rejected the idea of poetry as "versified moral essay"; he wanted to focus on the individual experience, the concrete rather than the abstract.
ellauri180.html on line 382: ‘Porphyria’s Lover’ is one of Browning’s first great poems, written when he was in his early twenties. It is also one of the first great dramatic monologues in English verse, the 1830s being the decade in which Browning and Tennyson developed the genre, penning a series of classic poems which see the poet adopting a persona and ‘staging’ a soliloquy given by an (often unreliable) speaker. Here, the speaker is the titular lover of the girl, Porphyria. Before we proceed to an analysis of ‘Porphyria’s Lover’, here’s a reminder of Browning’s poem. (Se mainittiin Gently-poliisisarjassa yhden koulun pulpettia vasten naidun tupeeratun 60-luvun teinin mielirunona.)
ellauri198.html on line 693: In 1838, he visited Italy looking for background for Sordello, a long poem in heroic couplets, presented as the imaginary biography of the Mantuan bard spoken of by Dante in the Divine Comedy, canto 6 of Purgatory, set against a background of hate and conflict during the Guelph-Ghibelline wars. This was published in 1840 and met with widespread derision, gaining him the reputation of wanton carelessness and obscurity. Tennyson commented that he only understood the first and last lines and Carlyle wrote that his wife had read the poem through and could not tell whether Sordello was a man, a city or a book. Ai tän mä taisinkin jo kertoa albumissa 54.
ellauri198.html on line 757: Eli siis Childe Harold tuumii että Browning ampuu tässä jalkaan Browningia, eli sitä versiota izestään joka jäljitteli Shellyä, ja esittelee izestään nyt parannetun painoxen, joka näpelöi vain sen omaa solmua. Tää on niinkö parodia Shelleyn Ode to West Windistä, tai muistakin sen tunteellisista pläjäyxistä. Sellaseen ei Roope enää rupia. Vittuun Tennysonin Ulysses, Wordsworthin Excursion, Byronin Childe Harold (no sekin), Shelleyn Alaston ja Prinssi Athanasios. Haistakoon paskan samantien myös Yeaz, jolle kummitteli nämä Shelleyn rivit:
ellauri270.html on line 527: Alfred Lordi Tennysonin Enoch Arden oli toinen samanlainen joihkaus albumissa 52. Victorian verse—stirring, pompous, propagandistic and popular. Olikohan Eenokki sukua Elizabeth Ardenille jonka poskivoide pelasti Harryn kruununjalokivet naparetkellä?
ellauri270.html on line 529: Enoch Arden, poem by Alfred, Lord Tennyson, published in 1864. In the poem, Enoch Arden is a happily married fisherman who suffers financial problems and becomes a merchant seaman. He is shipwrecked, and, after 10 years on a desert island, he returns home to discover that his beloved wife, believing him dead, has remarried and has a new child. Not wishing to spoil his wife’s happiness, he never lets her know that he is alive.
ellauri282.html on line 599: Vuonna 1930 Robert Bridgesin kuoltua tarvittiin uusi runoilijavoittaja. Pääministeri Ramsay MacDonaldin suosituksesta kuningas George V nimitti Masefieldin, joka pysyi virassa kuolemaansa saakka vuonna 1967. Ainoa henkilö, joka piti virkaa pidempään, oli Alfred, Lord Tennyson. 2 riittävän isänmaallista myötäsukailijaa ja kylmäpäistä sotapropagandistia.
ellauri386.html on line 407: (114)W H Auden, (165)Charles Bukowski, (193)E.e. cummings, (1076)Emily Dickinson, (54)T S Eliot, (145)Robert Frost, (91)Langston Hughes, (100)Philip Larkin, (52)Spike Milligan, (119)Pablo Neruda, (282)Sylvia Plath, (65)Edgar Allan Poe, (201)William Shakespeare, (243)Rabindranath Tagore, (183)Alfred Lord Tennyson, (100)Dylan Thomas, (368)William Wordsworth, (383)William Butler Yeats. Ja oletko lukenut näitä runoilijoita? Sir John Betjeman • Elizabeth Bishop • Richard Brautigan • George Gordon Byron • Lewis Carroll • Billy Collins • Nissim Ezekiel • Allen Ginsberg • Thomas Hardy • Jose Marti • Wilfred Owen • Ezra Pound • Nizar Qabbani • Jose Rizal • Christina Georgina Rossetti • Siegfried Sassoon • Robert W Service • Henry Van Dyke • William Carlos Williams • Judith Wright?
xxx/ellauri084.html on line 39: Among the gayest apostles were Tennyson (the poet), William Cory (who reportedly had an affair with the future Prime Minister Earl of Rosebery), E. M. Forster, John Maynard Keynes, Ludwig Wittgenstein, Lytton Strachey, Rupert Brooke, Guy Burgess and Anthony Blunt.
xxx/ellauri127.html on line 848: John Keats [kiːts] (31. lokakuuta 1795 Lontoo, Englanti – 23. helmikuuta 1821 Rooma, Kirkkovaltio) oli romantiikan viimeisiä suuria runoilijoita. Lordi Byronin ja Shelleyn ohella hän oli keskeisiä hahmoja suuntauksen toisessa sukupolvessa, vaikka hän julkaisi tuotantonsa neljän vuoden kuluessa. Keatsin lyhyen (26v) elämän aikana kriitikot eivät arvostaneet hänen tuotantoaan, mutta kuoleman jälkeen hänen vaikutuksensa sellaisiin runoilijoihin kuin Alfred Tennyson ja Wilfred Owen oli huomattava. Keatsin runoja luonnehtivat aistilliset kuvat, etenkin oodeja (eli ylistyslaulujä), jotka ovat englantilaisen kirjallisuuden suosituimpia runoja. Hänen kirjeensä ovat englantilaisten runoilijoiden kuuluisimpia kirjeitä.
xxx/ellauri129.html on line 888:
  • Tennyson" title="Alfred Tennyson">Alfred Tennyson

    • xxx/ellauri130.html on line 549: Alfred Austin P.L. (30 May 1835 – 2 June 1913) was an English poet who was appointed Poet Laureate in 1896, after an interval following the death of Tennyson, when the other candidates had either caused controversy or refused the honour. It was claimed that he was being rewarded for his support for the Conservative leader Lord Salisbury in the General Election of 1895. Austin´s poems are little-remembered today, his most popular work being prose idylls celebrating nature. Austin oli aika lailla Unlucky Alfin näköinen. Bugger it. With my luck, they nominate me as Poet Laureate. Austin was caricatured as "Sir Austed Alfrin" by L. Frank Baum in his 1906 novel John Dough and the Cherub. He was also the subject of a Vanity Fair cartoon by Spy published on 20 February 1896.
    xxx/ellauri199.html on line 308: Have you read these poets? Pablo Neruda • Robert Frost • William Butler Yeats • Dylan Thomas • E.e. cummings • Spike Milligan • William Wordsworth • Alfred Lord Tennyson • Langston Hughes • W H Auden • Philip Larkin • Emily Dickinson • Edgar Allan Poe • T S Eliot • Rabindranath Tagore • Ogden Nash • Amir Khusro • Khalil Gibran • Rainer Maria Rilke • Edgar Albert Guest
    xxx/ellauri199.html on line 310: 6 lisää: Neruda, Frost, Yeats, Thomas, Tennyson, Auden
    xxx/ellauri225.html on line 357: There are stunning passages from literature that have moved him for decades. There is poetry, prose, and criticism from John Milton, Dr. Samuel Johnson, Phil Collins, Thomas Gray, Blake, Wordsworth, Coleridge, Shelley, Keats, Tennyson, Browning, Swinburn, Elizabeth Bishop, John Ashbery and James Merrill Hintikka. Bloom meditates on the Hebrew prophets, the Kabbalah, Psalms, Job, the Song of Songs, and Ecclesiastes. And of course, his beloved Shakespeare.
    53