ellauri077.html on line 109: Masisten välillä Wallun opinnot edistyivät mainiosti. Se kirjoitti esseen ‘Richard Taylorin fatalismi ja fyysisen modaliteetin semantiikka' filosofian sivulavina. (Hizi tääkin tulee lähelle mun omaa sivulavia, jossa tutkin samaa modaliteettia peliteorian käsitteistön avulla. Olen varma että mun analyyssi oli parempi.) Se sai siitä Gail Kennedyn muistopalkinnon. Vuonna 2011, lavi julkaistiin nimellä ‘Kohtalo, aika ja kieli: yritelmä vapaasta tahdosta'. Tää mun kyllä pitäs lukea!
ellauri392.html on line 875: Pyllynnuolennassa kukaan ei kuitenkaan ylittänyt professori Mark C. Tayloria, tunnettua Derrida-ryhmäläistä, joka opettaa Williams Collegessa. Kirjoittaessaan The New York Timesin yleisönosastoon, professori Taylor aloitti myös kuzumalla apuun Wittgensteinia. Ludista Derrida oli kimalainen tulitikkulaatikossa. Professori Taylor jatkaa sitten antamalla meille ystävällisemmän, lempeämmän Derridan. Mutkattomille tietämättömille – ”ihmisille, jotka ovat riippuvaisia ​​äänistä ja yöpymisistä” – Derridan teokset saattavat tuntua ”toivottoman epäselviltä”. Mutta me hienostuneet kaverit tiedämme että hänen kuuluisa mutkikas proosansa "heijastaa tiheyttä ja monimutkaisuutta, joka on ominaista kaikille suurille filosofian, kirjallisuuden ja taiteen teoksille." (Se on klisee, mutta onko se totta? Varmasti jotkut, ehkä monetkin suuret teokset ovat mahtavia selkeytensä ja yksinkertaisuutensa vuoksi, esim Raamattu tai Toora.) Professori Taylorin päätavoitteena on esittää Derrida eräänlaisena teologina Hän sanoo, että tässä epävarmassa, kiistojen repimässä maailmassa on ymmärrettävää mutta vaarallista halu "yksinkertaisuuteen, selkeyteen ja varmuuteen". Ja tämä halu, professori Taylor kertoo, "on suurelta osin vastuussa kulttuurisen konservatiivisuuden ja uskonnollisen fundamentalismin noususta ". Älähälä! Pianhan tässä George W. Bush sulautuu Osama bin Ladeniin. Kiitos Jumalalle – tai pikemminkin kiitos Derridalle, että hän on tullut opettamaan meille uskomuksen muotoa, ”joka käsittää epävarmuuden ja antaa meille mahdollisuuden kunnioittaa muita, joita emme ymmärrä”. No sitä virhettä "me" emme kyllä tee! Professori Taylorin käsissä Derrida nousee esiin messiaanisena hahmona, Martin Heideggerin, St. Franciscuksen ja Kahlil Gibranin yhdistelmänä.
ellauri420.html on line 164: Adelaide Taylorin elämä on kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Menetettyään vanhempansa uudelle tyrannihallitukselle, hän joutuu asumaan alle 85-vuotiaiden naisten orpokodissa. Samalla kun hän työskentelee kuusi päivää viikossa (sapatti on sentään vapaata) kiittämättömässä työssä, hallitus tuhoaa maan järjestelmällisesti. Vaalit kumotaan. Rajat ovat kiinni. Kuolemanrangaistus palautetaan kaikille, jotka uskaltavat uhmata uutta maailmanjärjestystä. Kuka tahansa voi toivoa selviytyvänsä, kaikki voivat menehtyä ydinsodassa. Adelaide Taylor on elossa. Hän toivoo, että muutkin voisivat sanoa samaa. Selvittyään koettelemuksista ja menetettyään Babarin, Selesten ja muut hänen on vaikea tuntea mitään muuta kuin menestystä. Järkyttävä koettelemus keräsi joitain voittoja, mutta Isaac, paikka yliopistossa ja koti ovat vain väliaikaisia ​​pelastuksia hänen ja muiden kärsimään täydelliseen tuhoon. Hän tietää, että ne ovat väliaikaisia. Milloin tahansa universumi pakottaa hänet maksamaan palveluksen takaisin korkoineen. Vastaako hän haasteeseen vai joutuuko hän uuden vitsauksen uhriksi?
xxx/ellauri149.html on line 92: Vuonna 1980 Saarinen tuli tunnetuksi ”punktohtorina” Jan Blomstedin kanssa kirjoittamansa kirjan Punk-Akatemia vaikutuksesta. Saarisen julkisuusura jatkui 1980-luvulla muiden kirjojen tukemana: M. A. Nummisen kanssa kirjoitettu Terässinfonia (1981), Epäihmisen ääni (1984), ja Erektio Albertinkadulla (1988). Saarinen levytti myös musiikkia. Vuonna 1984 julkaistiin albumi Filosofia (mukaan lukien laulu Poikarakkaus), jonka kappaleiden sävellyksistä vastasi valtaosin Paajanen ja teksteistä Saarinen itse.lähde? Saarinen myös palkittiin opetusansioistaan Helsingin yliopiston Eino Kaila -palkinnolla. Saarinen auttoi julkisuuteen ohjaamansa, itsensä tapaan poikkeuksellisen nuorena väitelleet filosofian tohtorit Heidi Liehun ja Pekka Himasen. Vuonna 1994 ilmestynyt Imagologies: Media Philosophy (yhdessä Mark C. Taylorin kanssa) on Saarisen kansainvälisesti tunnetuin teos. Imagologies käsitteli postmodernin kulttuurin mediafilosofiaa.
xxx/ellauri169.html on line 62: Robertson tuki Liberian toisen sisällissodan aikana maan presidentti Charles Tayloria julkisesti 700 Clubissa, ja kritisoi Yhdysvaltojen tukea Taylorin vastustajille. Robertsonia kritisoitiin siitä, että hän jätti mainitsematta investoineensa kahdeksan miljoonaa Yhdysvaltain dollaria liberialaiseen kultakaivokseen. Robertson väitti käyttävänsä kultakaivoksen tuloja humanitaarisiin tarkoituksiin, mutta yhtiön annettiin mennä raskaasti velkaantuneena konkurssiin.
xxx/ellauri441.html on line 358: Varsin yleisesti on hyväksyttyä, että moderni filosofia ja ihmisen ymmärtämisen filosofia alkoi René Descartesin (1596 -1650) filosofiasta. Hän nimittää syventymistään omaan ajatteluunsa ja sielun kokemuksiin meditaatioksi. Omien kokemustensa tutkimisessa ja kuvailussa hän ei päässyt arvatenkaan kovin pitkälle.  Charles Taylorin mukaan Descartes jätti kuitenkin syvän jäljen tieteeseen ja kulttuuriin.
xxx/ellauri442.html on line 166: Taylorin näkemysten ymmärtämiseksi on hyödyllistä ymmärtää hänen filosofinen taustansa, erityisesti hänen kirjoituksiaan Georg Wilhelm Friedrich Hegelistä, Ludwig Wittgensteinista, Martin Heideggeristä ja Maurice Merleau-Pontysta. Taylor torjui naturalismin ja formalistisen epistemologian. Hän oli osa vaikutusvaltaista kanadalaisen idealismin älytöntä perinnettä, johon kuuluivat John Watson, George Paxton Young, C. B. Macpherson Old ja George Grant.
xxx/ellauri442.html on line 180: Ei ylläri että Vaatturin myöhempi työ on kääntynyt uskonnon puoleen, kuten käy ilmi useista teoksista, mukaan lukien luento "A Catholic Modernity" ja lyhytmonografia "Varities of Religion Today: William James Revisited". Taylorin tähän mennessä merkittävin panos tällä alalla on että moderni maailma ei ole nähnyt uskonnon katoamista, vaan sen monipuolistumista ja monin paikoin kasvua, kuten esim islamin.
xxx/ellauri442.html on line 186: Saarisen filosofiset kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet dramaattisesti varhaisista muodollisen logiikan kirjoituksista eksistentialismiin ja myöhemmin mediafilosofiaan. Vuonna 1994 julkaistiin Saarisen tunnetuin ei-akateeminen teos Imagologies: Media Philosophy, joka on kirjoitettu yhdessä amerikkalaisen filosofin Mark C. Taylorin kanssa. Toinen vaatturi, vähemmän tunnettu. Yksi Esa Saarisen entisistä oppilaista on filosofi Pekka Himanen.
9