ellauri118.html on line 410: 1Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri308.html on line 212: Punakapinan päätyttyä Poika oli mielipiteiltään maltillinen sosiaalidemokraatti. Vasemmistolaisessa politiikassa tie alkoi olla tuohon aikaan tukossa. Keskiössä, minne Tuominen halusi, olivat Väinö Tanner ja Hannes Ryömijä. Heistä vasemmalle oli tyhjää, sillä henkiinjääneet oli paenneet Venäjälle ja perustaneet siellä Suomen kommunistisen puolueen. Laitavasemmalla ei näin ollen ollut kotimaassa ketään, ja juuri sinne päätti kunnianhimoinen vaikka lyhkönen nuorimies suunnata.
ellauri308.html on line 214: Poika väitti radikalisoitunernsa Tannerin ym. antautumiskäskystä. Selitys on hyvä, mutta se ei pidä paikkaansa. 16. huhtikuuta Tuominen oli ollut Tampereella valkoisen armeijan kutsunnoissa. Valkoiset levittivät työväen johtajien julistusta innolla, ja Tuominen luki sen oletettavasti Hämeenlinnan kasarmilla. Armeijakavereiden mukaan Tuominen sai postia sosiaalidemokraateilta ja vastusti enintään meneillään ollutta kuningaskuntahanketta. Tuominen keskittyi itsensä suojelemiseen pieni kyrpä kädessä, ja vielä 1919 sosiaalidemokraatit pitivät häntä omana miehenään. Selitys osoittaa, kuinka hyvä Poika oli keksimään suuria selityksiä tapahtuneille tosiasiolle ja muuttelemaan totuutta myöhempiä tarkoitusperiä vastaaviksi. Sen kirjoituxia Njevvostoliitostakaan ei pidä ottaa täydestä.
ellauri308.html on line 222: Väinö Tanner heitti nurkanvaltausta yrittäneen hukkapätkä Tuomisen Koiton talolla niska peffa otteella kulisseihin. Kesällä 1921 Tuominen vieraili ensimmäistä kertaa Neuvostoliitossa, missä tapasi Kullervo Mannerin ja Eino Rähjän. Manner teki Tuomiseen hyvän vaikutuksen. Rähjät olivat Tuomisen mielestä epämiellyttäviä aina ulkoista olemustaan myöten. Matkallaan Tuominen pani huolestuneena merkille, että yläluokan entiset huvilat olivat kovin kuluneita ja likaisen kansan käytössä.
ellauri310.html on line 491: Tannenbaum. Samaan säveleen vedettiin myös My Florida ja My Michigan. "Ma
ellauri317.html on line 763: Sotaministeri Vladimir Suklominovia syytettiin korruptiosta, ja Nikolai erotti hänet virastaan, koska hän ei toimittanut tarvittavia sotatarvikkeita, ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen. (Suklominovin todellinen syyllisyys on edelleen historiallisen keskustelun aihe. Zelenskyllä on vastaavia huolia.) Venäjä kärsi tuhoisan tappion Tannenbergin taistelussa sodan ensimmäisinä viikkoina, jolloin 78 000 venäläissotilasta kuoli ja haavoittui ja 92 000 joutui saksalaisten vangiksi. Seuraavana vuonna Nicholas otti armeijan suoraan hallintaansa ylipäällikkönä ja asetti itsensä henkilökohtaisesti vastuuseen myöhemmistä tappioista.
ellauri325.html on line 151: Kylläpä on kehnoa puujalkahuumoria tehtailtu propagandan nimissä suomen sotaurhoille talvi- ja varsinkin jatkosodassa. Niin puisevaa että tikut jää lukijalle käteen. Pahimpia syntisiä ovat Swan Ohto Antero Manninen "Bosambo" ja Reijo "Repe" Helismaa eli Erho. Niiden sepustuxia lukiessa melkein hävettää. Jees, propagandaa! huudahtaa kolmas puu-ukko Armas J. Pulla. Oliskohan niin että oikeistolaisuus synnyttää aivan erityisen puisevaa propagandaläjää. Suhtautukaa vakavasti propagandaan pojat! Jäi vähän vaivaamaan että oikeinko se Stalin tarjosi Tannerille ja Mannerheimille parempia rauhanehtoja 1941 kuin se sai 1940 tai 1944? No oli varmaan liian myöhäistä kun Aatu oli siihen mennessä nielaissut Lapista ei vaan peukaloa vaan koko käden.
ellauri325.html on line 387: Kalle Pulliainen on nyt päässyt nousutuulelle. Hän suorastaan nauttii saadessaan haukkua. Hän haukkuu kaiken ministeri Tannerista kadunlakaisijaan saakka; hän nauraa ivallisesti kansanhuoltoministerille ja selittää laajasti, miten hän panisi asiat luistamaan, jos akselivaltain sodanjohto olisi hänen käsissään. Ei ole sitä alaa, jota hän ei uskoisi hallitsevansa; hän selittää Chicagon kansantaloustieteen olevan pelkkää huijausta ja nauraa halveksivasti Einsteinille, joka on hänen mielestään lapsellisen yksinkertainen miesraasu luullessaan ettei Israelin jumala leiki nopilla. Hän parodioi italialaista runoutta, vaikka ei ymmärrä sanaakaan italiaa; hän haukkuu suomalaisen kirjallisuuden, mm Olli Seppäsen, koska mikään lehti ei julkaise hänen tuotteitaan edes yleisönosastossa. Puhuessaan hän kiihkoutuu, kasvaa mielikuvituksessaan suunnattomaksi jättiläisneroksi, joka ymmärtää kaiken ja katselee omasta ylhäisestä korkeudestaan säälivästi ihmislasten vajavaisia puuhia. Ja välillä hän puhkeaa nauruun, jota hän nimittää
ellauri325.html on line 584: Kemppi erosi sotien jälkeen vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi valtion asiamieheksi Sysmän verotuslautakuntaan, missä hän palveli kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Kouvolaan. Miten noloa. Kuudennen Armeijakunnan komentaja Aarne Blick esitti 28. elokuuta 1942 Armas Kempille Mannerheim-ristiä, jonka Tannerheim torppasi.
xxx/ellauri056.html on line 552: Fichte on kuusi, mutta niin on Tannenbaum, jolla on lehvät uskolliset. Mitä eroa? Tanne oder Fichte? Die Unterschiede? Fichte on kuusi, euroopankuusi, mezäkuusi, ja Tanne on pihta, jalokuusi, kuusi. Nykyään saa Suomestakin joulupuuxi Tanneja. Mutta vähemmistönä. So ist so manche im Handel angebotene "Tanne" tatsächlich eine Fichte.
xxx/ellauri057.html on line 1041: Kerttu Kirsti Saarenheimo (o.s. Tanner; 20. joulukuuta 1922 Laitila – 14. kesäkuuta 2011 Helsinki) oli suomalainen kirjallisuudentutkija ja Turun yliopiston kirjallisuuden professori. Hän tutki erityisesti suomenkielistä runoutta.
xxx/ellauri281.html on line 372: Tanner Pubic Hair Stages, or Cumming Deep Inside the Virgin Babysitter
xxx/ellauri380.html on line 411: Elokuu 1914 (venäjäksi: Август четырнадцатого ) on Nobel-palkitun kirjailijan Aleksandr Solženitsynin venäläinen romaani keisarillisen Venäjän armeijan tappiosta Tannenbergin taistelussa Itä - Preussissa.
xxx/ellauri380.html on line 414: Vaikka venäläisten rökäletappio itse asiassa tapahtui lähellä Allensteinia (Olsztyn), Hindenburg nimesi sen Tannenbergin mukaan, 30 km (19 mailia) länteen kostaakseen teutoniritarien tappion ensimmäisessä Tannenbergin taistelussa 500 vuotta aiemmin. Grunwaldin taistelu, Žalgirisin taistelu eli ensimmäinen Tannenbergin taistelu käytiin 15. heinäkuuta 1410 Puolan, Liettuan ja Saksan välisen sodan aikana. Puolan kuningaskunnan kruunun ja Liettuan suurruhtinaskunnan liitto, jota johti kuningas Władysław II Jagiełło (Jogaila) ja suurruhtinas Vytautas, voitti päättäväisesti Saksan teutonien ritarikunnan, jota johti suurmestari Ulrich von Jungingen. Suurin osa Saksan ritarikunnan johtajista tapettiin tai vangittiin.
14