ellauri054.html on line 527: Browning´s early career began promisingly, but collapsed. The long poems Pauline (1833) and Paracelsus (1835) received some acclaim, but in 1840 the difficult Sordello, which was seen as wilfully obscure, brought his poetry into disrepute. His reputation took more than a decade to recover, during which time he moved away from the Shelleyan forms of his early period and developed a more personal style.
ellauri054.html on line 529: Joo Tennysonkaan ei jaxanut lukea Sordelloa muuta kun ekan ja vikan rivin. Ylläri, Ezra Poundin mielestä se oli mainio. Ei Tennyson ois jaxanut lukee Ezrankaan jaarituxia. Onnexi se oli kuollut jo. Tai siis molemmat on. Koko porukka.
ellauri054.html on line 532: The sordid storyline of Sordello
ellauri054.html on line 534: Tapahtumapaikka ja aika: Italia 1220, tää nimittäin on Danten helvetistä ideoitu. Gelfit on paavin puolella ja gibelliinit peukuttaa keisaria, Sordello yhtenä.
ellauri054.html on line 537: Browning kuzuu lemppariaan kalpeanaama Shelleytä avuxi. Sekavaa guelfi-gibelliinihäsläystä, Sordello istuu vaan takahuoneessa ja ajattelee leidi Palmaa. Alkaa elvixen munaa pitempi takautuma.
ellauri054.html on line 538: Sordello oli orpo paasi Mantuan läheltä. Se hääri mezässä kuin Lauri poika. Välilllä se kuvitteli olevansa Apollo. Ja ajatteli leidi Palmaa.
ellauri054.html on line 541: Sordello menee mezässä kohti Mantuaa ajatellen leidi Palmaa. Joku bardi laulaa niin väpelösti että Sordello laulaa paremmin ja saa leidi Palman huivin. Väpelömpi bardi kuolee.
ellauri054.html on line 542: Sordello saa kuulla eze on jonkun jousimiehen poika joka oli joskus pelastanut leidi Palman. Pettyneenä Sordello luopuu mezähommista ja rupeaa bardixi. Kukaan ei enää ymmärrä sen sekavia lauluja. Browning eiku Sordello on ymmällään ja loukkaantunut, eikä laula vaikka pyydetään.
ellauri054.html on line 545: Kotona Goitossa Sordello vetelehtii vuoden ajan, ja huomaa että siitä on tullut - voi kauhistus - narsisti. No ei mitään, Sorello kuzutaan laulamaan leidi Palman häissä, jossa leidi Palma tunnustaa eze oikeesti rakastaakin Sordelloa eikä kreivi Rikua. (Takautuma päättyy.)
ellauri054.html on line 546: Meniskö Sordello ja leidi Palma nyt mimmoisiin? Se jää vähän auki. Loput kirjasta III on Browningin omia suunnitelmia.
ellauri054.html on line 549: Hämärää sekoilua taas. Sordello ei osaa päättää. Se laulaa Veronan lähetystölle, joista yxi on leidi Palma valepuvussa.
ellauri054.html on line 550: Jäi sanomatta et täs on oikeestaan 2 sankaria, tää sordiino ja seniorimpi sotamies nimeltä tauriini. Välillä puhutaan tästä tauriinista. Sordello sanoo leidi Palmalle et sekä gelfit että gibelliinit on hanurista. Pitäis rakentaa jonkinlainen jumalan kaupunki. Onkohan nää gelfit ja gibelliinit niinko toryt ja whigit vai?
ellauri054.html on line 554: Iltaan mennessä Sordello tajuaa et tääkin suunnitelma on perseestä. Täytyy edetä pienin askelin, kuten Lenin sanoi, 1 eteenpäin ja 2 taaxepäin. Nyt Sordello päätyy gelfien kannalle koska ne sentään on olevinaan jumalan puolella. Nyt täytys vaan saada tauriini samalle kannalle. (Tauriini on vannoutunut gibelliini.)
ellauri054.html on line 555: Taurello vaan nauraa. Sordello loukkaantuu ja pitää lurituxen siitä et on sentään hienompaa olla runoilija kun joku sotamies. Kun luritus on loppu, Taurello sanoo whatever ja leidi Palma paljastaa: Sordello onkin Taurellon poika! Taurello innostuu, Sordello panee sordiinoa peliin.
ellauri054.html on line 562: Höh? Mitä? Eihän tässä ole päätä eikä häntää. Browningin aikalaiset vittuili ettei ne runon luettuaankaaan tienneet onko Sordello henkilö, paikka vaiko kirjan nimi.
ellauri198.html on line 693: In 1838, he visited Italy looking for background for Sordello, a long poem in heroic couplets, presented as the imaginary biography of the Mantuan bard spoken of by Dante in the Divine Comedy, canto 6 of Purgatory, set against a background of hate and conflict during the Guelph-Ghibelline wars. This was published in 1840 and met with widespread derision, gaining him the reputation of wanton carelessness and obscurity. Tennyson commented that he only understood the first and last lines and Carlyle wrote that his wife had read the poem through and could not tell whether Sordello was a man, a city or a book. Ai tän mä taisinkin jo kertoa albumissa 54.
ellauri198.html on line 755: Ei vaan Browning imuskelee kolleegansa Shellyn schollya, Harold täsmentää. The consensus among critics has long been that in his youth Browning had a great enthusiasm for Shelley, an enthusiasm clearly apparent in Pauline and Paracelsus, but abruptly extinguished in Sordello. Generally speaking, it would seem that Browning's ardent enthusiasm for Shelley the poet ends with Sordello in 1840, just as his respect for Shelley the man ends in 1856, with the discovery that he had abandoned his first wife. Any evidence for a lapse of his disaffection in later life seems effectively countered by Browning's own testimony in a letter written in 1885 to F. J. Furnivall, refusing the presidency of the newly formed Shelley Society: “For myself, I painfully contrast my notions of Shelley the man and Shelley, well, even the poet, with what they were sixty years ago, when I only had his works, for a certainty, and took his character on trust.” With these highlights of the relationship, most Browning critics and biographers terminate the discussion.
17