ellauri042.html on line 563: Oliver Wolf Sacks (9. heinäkuuta 1933 Lontoo, Britannia – 30. elokuuta 2015 New York, Yhdysvallat) oli neurologian professori, joka tunnettiin tieteenalansa popularisoijana. Hän kirjoitti kliinisiä tapauskertomuksia helposti ymmärrettävällä, välillä lähes anekdoottimaisella tyylillä. Sacks osasi nähdä neurologiset oireet inhimillisessä valossa ja kirjoittaa niistä humoristisesti.
ellauri042.html on line 565: Oliver Sacks syntyi varakkaaseen pohjoislontoolaiseen juutalaisperheeseen. Hänen molemmat vanhempansa olivat lääkäreitä, ja myös hänen kolme veljeään valitsi lääkärin uran.
ellauri042.html on line 567: Sacks yritti koota näytteet kaikista alkuaineista ja teki lucuisia cokeita kotilabrassaan. Kiinnostuksen kemiaan hän oli perinyt Dave-enoltaan.
ellauri042.html on line 568: Sacksin vanhempien mielenkiinto osoitti kuitenkin lääketieteeseen ja niinpä hän suoritti lääketieteen opinnot Oxfordin Queen’s Collegessa. Vuonna 1960 hän oli lomalla Kanadassa ja lähetti sieltä vanhemmille sähkeen, jossa oli lyhyt viesti: ”Jään tänne”. Kein Wunder.
ellauri042.html on line 570: Vuonna 1965 Sacks nimitettiin Albert Einstein College of Medicinen kliinisen neurologian professoriksi. Tutkiessaan migreeniä hän tapasi New Yorkin Bronxissa olevassa Beth Abraham -sairaalassa potilaita, jotka olivat eläneet jo noin 40 vuotta täysin jähmettyneessä tilassa. He olivat selvinneet hengissä vuosina 1916–27 riehuneesta maailmanlaajuisesta unitautiepidemiasta (kyseessä oli ns. eurooppalainen unitauti eli encephalitis lethargica). Saatuaan migreenitutkimuksen valmiiksi Sacks omistautui tämän potilasryhmän tutkimiseen. Nekin oli varmaan varakkaita juutalaisia.
ellauri042.html on line 572: Potilaiden tapauskertomuksista syntyi lopulta Sacksin kuuluisa teos Awakenings (1973). Sacks antoi potilailleen L-Dopaa, joka on välittäjäaine dopamiinin esiaste, ja potilaiden reaktiot olivat hämmästyttäviä: he ”heräsivät” jähmettyneisyyden tilasta ja saivat elinvoimansa takaisin, kunnes aineen teho vähitellen lakkasi ja he vajosivat takaisin jäykkyyden tilaan. Lystikästä. Dopamiini on tänä päivänä taas muodissa.
ellauri042.html on line 576: Harold Pinter käytti muutamia Sacksin tapauskertomuksia näytelmässään A Kind of Alaska, ja vuonna 1990 Sacksin kertomusten pohjalta tehtiin elokuva Awakenings (suomeksi Heräämisiä), jossa Robin Williams ja Robert de Niro olivat pääosissa. Elokuva teki Sacksista maailmankuulun.
ellauri042.html on line 578: Kirjassaan The Man Who Mistook His Wife for a Hat (1985; suom. Mies joka luuli vaimoaan hatuksi) Sacks kertoo hauskasti, kuinka erilaiset neurologiset häiriöt vaikuttavat ihmisten ja heidän omaistensa arkeen. Kirjasta on tehty sekä ooppera (säveltänyt Michael Nyman) että näytelmä (tekijä Peter Brook). Helsingissä toimiva Lilla Teatern esitti näytelmän vuonna 2003 ja Turun kaupunginteatteri Juha Siltasen ohjaamana keväällä 2010. Ei pientä mitään.
ellauri042.html on line 582: Oliver Sacks kuoli syöpään 82-vuotiaana kotonaan New Yorkissa 30. elokuuta 2015. Jäi sitten sinne. Siunattuun maahan vaikkei luvattuun.
ellauri042.html on line 811: Sacks forbade any mention of his homosexuality, though he had told his would-be biographer Wechsler about his closeted yearnings and crippled attempts at love. His Boswell shelved the notes for 30 years. Ollie changed his mind on his deathbed: Do it! You must!
ellauri042.html on line 815: What had Sacks left to Weschler? What did his gift, his command, amount to beyond the dying wish of a magnificent and, by some accounts, paradoxically self-effacing and narcissistic doctor to have yet another book, beyond the 13 he himself had written (three more would come posthumously), to help ensure his immortality? Maybe this:
ellauri042.html on line 817: His moronic patients called him “deeply eccentric” and described him as “huge, a full beard, black leather jacket covering T-shirts riddled with holes, huge shoes, his trousers looking like they were going to slide off his body.” A friend from Sacks’s days as a medical resident remembers him as a “big, free-ranging animal” who one day “drank some blood … chasing it with milk. There was something about his need to cross taboos. Back in those days, in the early ’60s, he was heavily into drugs, downing whole handfuls of them, especially speed and LSD.”
ellauri042.html on line 830: Sacksin romantisoima "personal centre" on vaan jättimäinen narsistinen pyyhekumi jolla me-first apina pyyhkii mielestään kaiken millä ei ole relevanssia omalle evolutiiviselle menestyxelle. Toisin Sir Herbert Oakley:
ellauri061.html on line 123: Mix tää puskafarssi on sit niin suosittu setämiesten piirissä? Onxe just toi millimolli-aspekti, kaikki menee just niinku manipuloiva setämies on suunnitellut, omat joukot tottelee ja vastaan niskuroijat saadaan ruotuun. Koko näytelmä on sitäpaizi melkein tyystin all-male panel. Prosperon ja Arielin suhe vaikuttaa pederastiselta. Kun Ariel ottaa hatkat Prosperolle ei jää muita kun se Caliban. Puolixi sammakko puolixi kala, Oliver Sacksin tapainen amfibi. (Lähde) Aarne Kinnunen oli Puovon Caliban.
ellauri065.html on line 219: Juotikkaan mielestä Tom Sacksin Human Centipede (2009) on omaperäinen idea. Se on kuitenkin ennakoitu Klibanin piirroxessa Business on parade niinkin aikaisin kuin Jaskan syntymävuonna 1976. Mulla on se, ostin sen jenkeissä Jaskan äidin vasta Jaskaa ulos pyllistäessä. Niin ja Grinchin joulumaassa missä wholandian väki tekee Christmas Congaa ilman turvavälejä (Jim Carey, 2000). Joku jenkki haukkuu sitä huonoimmaxi rainaxi ikinä. Se ei ole nähnyt Human Centipedeä. (En minäkään, enkä aiokaan kazoa.)
ellauri376.html on line 74: Oliko Tampereella 1933 kääntäjä Jens Hilden se Sara Hildenin adoptiolapsi? Oli takuulla, Jensin tytärkin on Sara. Kenties Jens olikin jonkun Jussi Jänixen Saaralle vaikka Ruåzin reissulla epähuomiossa pukkaama oma lapsi! Sara Hildén os. Saara Kadell oli izekin lehtolapsi Lempäälästä jolla oli sittemmin rättikauppoja Tampereella ja Lahessa. 40-vuotiaana nai parikymppisen juopon maalarin eikä niillä keskenään ollut lapsia. Vain massia ja maalauxia. Sara lähetti Jensin Ruåziin sotalapsexi 1942 ja 1947 se jäikin sinne. Sarasta tuli muotialan liikenainen ja taidemesenaatti. Sen hautakivessä on sitaatti joltain ranu maalarilta joka sanoo että sitten kun taulut ovat joutavia on piru merrassa. Nyze on. Druzhinin Polina ei perustanut Sacksin haalistuneista tauluista joissa oli lehmiä ja rosvoja.
xxx/ellauri081.html on line 438: Niin tai näin olen lukenut Oliver Sacksin kirjaa. Mies joka luuli... Vaikka annoit sen mulle enkuksi, tilasin suomeksi. Häkellyttäviä tapauksia! Kiinnostavia! Kirjaa voi lukea, koska S. ei tee potilaista friikkisirkusta, vaan suhtautuu kunnioittavasti ja empaattisesti.
xxx/ellauri113.html on line 62: Erkki kerskailee että aikamme johtavia ajattelijoita ovat Erkki Valtaoja ja sen kolleegat. Se on sosiaalinen pienlaumaeläin, jolla on evoluution sisään rakentama tarve yrittää päästä läjän huipulle. Onnexi se ei paljon ajattele, siitä ei hyvää seuraa. Sen idoleja on Richard Dawkins, Daniel Dennett, Jared Diamond, Yuval Noah Harari, Steven Pinker, Hans Rosling, Oliver Sacks, Kari Enkvist ja Stephen Hawking. Iso liuta enimmäxeen amerikkalaisia ateisteja, monet ikäviä INTJ-tyyppisiä luonteita. Ei niihin pidä luottaa pitemmälle kun ne jaxaa heittää, mikä maan painovoimassa ei ole kovin pitkälle. Esko Valtaoja on tosin pieni tutkija, mutta on se silti aika mahakas. Parta siltä on kyllä hävinnyt kuten muilta pahoilta, syöpä vei. Aina on jotain jota voi tehdä ja onnistua siinä, kuten painaa nappulaa. Michael Jacksonilta se sujui vaivatta, Hawkingille se oli pirun vaikeaa loppupeleissä. Viime kädessä Stephen kommunikoi tietokoneen kanssa poikkeuxellisen ilmeikkäiden kulmakarvojen avulla. Eski Saarisella on myös sellaiset.
xxx/ellauri232.html on line 250: Molemmat lähestymistavat hyväksyvät sen käsityksen, että rukous voi itse asiassa muuttaa odotetun tuloksen – joko kokonaan tai osittain. Monille nämä mielipiteet muodostavat teologisen ongelman. Rabbi Jonathan Sacks kommentoi rukouksen haasteen yhtä näkökohtaa:
xxx/ellauri303.html on line 453: "Sullon mun luonto." Laulussa, joka sisältää "varman vahvistuksen" siitä, että "Hän on minun Jumalani, minun elävä Jumalani... joka kuulee ja vastaa". Edward Kassler kirjoittaa, ettäu heprealainen Raamattu "kuvaa kohtaamista Jumalan kanssa, joka välittää intohimoisesti ja joka puhuttelee ihmiskuntaa sen olemassaolon hiljaisina hetkinä". Brittiläinen päärabbi Jonathan Sacks ehdottaa, että Jumala "ei ole ajallisesti etäinen tai irrallinen, vaan intohimoisesti sitoutunut ja läsnä". On tärkeää huomata, että "predikaatti 'persoonallinen' sellaisena kuin sitä sovelletaan Jumalaan" ei tarkoita, että Jumala on ruumiillinen tai antropomorfinen , näkemykset, jotka juutalaisuus on aina hylännyt; pikemminkin "persoonallisuus" ei viittaa fyysisyyteen, vaan "sisäiseen olemukseen, psyykkiseen, rationaaliseen ja moraaliseen". Vaikka useimmat juutalaiset uskovat, että "Jumala voidaan kokea", ymmärretään, että "Jumalaa ei voida ymmärtää", koska "Jumala on täysin erilainen kuin ihmiskunta" (kuten näkyy Jumalan vastauksessa Moosekselle, kun Mooses kysyi Jumalan nimeä: "Minä olen se, no minä, I just Am"); kaikki antropomorfiset lausunnot Jumalasta "ymmärretään kielellisinä metaforina; muuten olisi mahdotonta puhua Jumalasta ollenkaan".
20