ellauri028.html on line 510: Pekka Kustaa Parkkinen (4. kesäkuuta 1940 Helsinki – 8. toukokuuta 1992 Helsinki) oli tuottelias suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Proosassaan hän kuvasi väljällä, puheenomaisella kielellä näkemyksiään kulutusyhteiskunnan varjopuolista. Hänen teoksiensa hallitsevina aihepiireinä ovat rakkaus ja sen ristiriidat. Parkkista on kuvattu myös kommentoivaksi yhteiskuntakriitikoksi ja arjen kuvailijaksi. Runoilijana Parkkinen on (oli) aforistinen kiteyttäjä. Se löytyy kaljupäisen Tontin plokista Unohdettuja runoilijoita.
ellauri041.html on line 324: Omalla tavallaan Tommi Melenderin toinen romaani Ranskalainen visiitti on helposti mieleenpainuva lukukokemus. Se ei asetu suoraan valtavirtaan, vaan luovii siinä vinosti. Runoilijana uransa aloittanut Melender (s. 1968) on kirjoittanut romaanin, joka on sekä kielellisesti että temaattisesti vahvasti käreä-äänisen ja ruman tekijänsä näköinen. Ranskalainen pastilli on pikemminkin EU-myönteinen kuin perussuomalainen romaani, mikä ei johdu yksinomaan siitä, että valtaosa sen tapahtumista on sijoitettu Ranskaan - kuvitteelliseen pieneen kylään, joka vastustaa vielä roomalaisia. Ranskalainen ystävä on etäännytetty moraliteetti homoilusta, ystävyydestä, petoksesta, rakkaudesta, rikoksesta ja ajan ilmiöistä, joista koottu uteliaan penixen lailla kaikkialle työntyvä visuaalinen sälä ja auditiivinen häly estävät lukijaa kuulemasta ja näkemästä juuri mitään.
ellauri049.html on line 198: Helsinkiin muuttamisen jälkeen Kailaan kotoa opittu talonpoikainen moraali oli muuttunut merkittävästi kohti turmeltunutta, hedonistista elämäntyyliä. Runoilijan luonto ei antanut periksi palata kotiin kokemaan nöyryytystä, jonka hän oletti siellä kohtaavansa. Todellisuudessa suku olisi ollut valmis antamaan anteeksi. ”Ei ollut kodin syy, että hän nyt siitä vieraantui. Hän oli maailmalla kohdannut itse uuden ajan.”
ellauri049.html on line 200: Uuno Kailas lopetti yliopisto-opinnot vuonna 1926 ja heittäytyi täysin runoilijan ja homoilijan uralle. Runoilijan maine mutta myös rappio kasvoivat yhtäaikaisesti. Kailaan elämässä oli muutamia lyhytaikaisia ihmissuhteita. Samanaikaisesti hänellä oli virkoja ja toimia aikakausi- ja sanomalehdissä, jotka rauhoittivat Kailaan mieltä hetkellisesti. Samalla tasapainoinen elämä hidasti runoilijan oman tuotannon kirjoittamista. Kailaan neljännen runoteoksen Paljain jaloin (1928) valmistumisen
ellauri049.html on line 277: Siljon vanhemmat olivat merimies Alexander Sjögren ja Maria Josefina Harjapää. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1907 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Runoilijan työnsä ohessa Siljo toimi mm. Helsingin Sanomien avustajana, Jyväskylän tieteellisen kirjaston apulaisena 1915–1918 ja Valvoja-lehden toimitussihteerinä. Sisällisodassa valkoisten puolella taistellut kirjailija Juhani Siljo oli toinen sisällissodan vaatimista kirjailijauhreista. Punaisten puolella kaatui Maiju Lassila (Algoth Untola). Siljo kuoli sodassa saamiinsa vammoihin Tampereella sodan loppuvaiheessa. Juhani Siljo toimi myös aktiivisesti kirjallisuusarvostelijana. Elämänsä aikana hän ehti julkaista lähes 200 kirjallisuusarvostelua. Kaikki nää senttarit on olleet HS:n avustajia. Ylläri.
ellauri052.html on line 343: Tiedelehti totisti äskettäin et tekoäly pystyy tunnistamaan rikolliset pot shotista. Böhme oli oikeassa. Pärstäkerroin ei petä. Sale on just yhtä ilkeän näköinen kuin se olikin. Ja jumalassa on tosiaankin jotain hämärää. Se partapozo on hyvin epäilyttävä. Sen näkee naamasta. Runoilijan näköinen setämies.
ellauri053.html on line 463: Onko Uarnen höpinä moukkamaista vai enempi houkkamaista on vaikee sanoa. Kökköä se on joka tapapaukauxes. Runoilijan tehtävä on ylistää ja kertoa, se opastaa. Niin nähtävästi ateljeerikriitikonkin. Höpinää, pöpinää, ylistystä, pikkusen salavittuilua välissä. Se on pontena virressä tässä pikku niteessä.
ellauri066.html on line 196: Aaro Hellaakoski aloitti kriitikon uransa kotipiirissä jo lapsena. Perheen esikoisena hän ohjaili selkein periaattein ja ankarin ottein nuorempien sisarustensa lukutottumuksia. Liian nuori pikkusisar ei saanut lukea Linnankosken Laulua tulipunaisesta kukasta, kun taas jo alle kymmenvuotiaina sisarukset olivat saaneet tutustua tunkkaisen Teuvo Pakkalan teoksiin. Kouluikäisenä oululaisessa Kaiku-lehdessä ruoti nenäkkäästi julkkixia. Runoilijan arvostelut Iltalehdessä oli suorasanaisia. "Yrmf. En tykännyt." Ankara linja jatkui ja kodin perintönä oli vahva pyrkimys totuuteen. Valheelliset taitajat tukahdutettava heti alkuunsa ja torjuttava pois runon maailmasta.
ellauri077.html on line 75: Viisikymmentäkuusivuotias amerikkalainen Nobel-palkittu runoilija, kohtalaisen ylipainoinen mies, joka amerikkalaisissa kirjallisuuspiireissä tunnettiin "runoilijoiden runoilijana" tai toisinaan pelkästään "Runoilijana", istui rinta paljaana aurinkoisella terassilla puolittain makuuasentoon käännetyssä aurinkotuoliissa kohtalaisessa määrin mutta ei vakavasti ylipainoisena, mies joka oli voittanut Kansallisen Kirja Palkinnon (2x), Kansallisen Kirja-arvostelijoiden Piiri Palkinnnon ja Lamont-palkinnon, saanut 2 apurahaa Kansalliselta Taidesäätiöltä, Rooman palkinnon, Lannan-säätiön stipendin, MacDowell-mitalin ja Mildred ja Harold Straussin Elämispalkinto -palkinnon Amerikan Taiteiden ja Kirjeiden Akatemialta ja Instituutilta sekä tullut valituxi KYNÄ-klubin pen palixi, runoilija jota 2kin sukupolvea oli julistant sukupolvensa äänexi ja joka nyt oli siis 56 vuotias ja loikoili kuivat Speedo-merkkiset XL-kokoiset uimahousut jalassa markiisikankaisessa, portaittain säädettävässä kansituolissa laatoitetulla terassilla kotinsa uima-altaan ääressä, runoilija joka ensimmäisten amerikkalaisten joukossa sai arvovaltaisen John D. ja Catherine T. MacArthur säätiöltä "Nero-palkinnon", joka oli vain 1/3 elossa olevasta amerikkalaisesta kirjallisuuden nobelistista, oli 172 senttiä pitkä, painoi 82 kiloa, oli ruskeatukkainen ja oli aina välillä huolinut/torjunut erilaisia Hius Lisäys Järjestelmä -merkkisiä hiussiirrännäisiä niin, että hänen hiusrajansa oli epätasaisesti vetäytynyt, ja nyt hän siis istui - tai kukaties tarkemmin sanottuna vain "lojui" - mustissa Speedoissa kotinsa munuaisen-
ellauri110.html on line 377: Esikoisteos Onnellisesti valittaen toi Westerbergin julkisuuteen. Sitä pidettiin kuvausvoimaisena ja visuaalisesti rikkaana. Runoilijana häntä on verrattu Rabbe Enckelliin. (No toi ei paljon auttanut, kekä se Rabbe sitten on?) Onnellinen valittaja on Handekin.
ellauri135.html on line 657: Vuonna 1828 runoilija saa koulutusta gumanitaarisen profiilin Nobel Boarding Schoolissa ja viestii Lopukhinsin perheen kanssa. Yksi neljästä pojasta tuli myöhemmin runoilijan ystäväksi ja Varvara-tytär musexi. Runoilijan aktiivinen luova toiminta avautuu ja ensimmäiset runot tulevat näkyviin: "Kaukasianpaimenkoira", "Sirkasialaiset", demonin ääriviivat. Lermontovin lyhyt elämäkerta lapsille osoittaa, että runojen aktiivinen kirjoittaminen alkoi 1900-luvun 30-luvuilla. Samana vuonna hän menestyi menestyksekkäästi Moskovan yliopistossa moraalisessa ja poliittisessa tiedekunnassa, mutta myöhemmin hän ymmärtää virheensä. Vuonna 1832 Mikhail meni Pietariin ja siirtyi koulujen vartijoiden alihankkijoille. Näinä vuosina hänestä tulee yrityksen sielu ja naisen mies. Ensimmäiset julkaisut olivat jo vuonna 1835, ja vuonna 1837 Pushkinin runoilijan kuolemasta tuli perusta saman nimen runolle.
ellauri135.html on line 688: Runo on kirjoitettu vuonna 1840, jolloin runoilija karkotettiin Kaukasiaan toisen kerran. Kaikki kirjoittajan ystävät pysyivät pääkaupungissa, ja Kaukasuksella hän ei koskaan pystynyt luomaan läheisiä suhteita kenenkään kanssa. Runoilijan vanhemmat ovat jo kauan olleet kuolleita, ja hän on huolissaan siitä, että kuoleman jälkeen kukaan ei muista häntä. Koska Mihail Jurjevitš lähetettiin kuumalle paikalle, hän ajatteli kuolemaansa rauhallisesti ja sotilaan varmuutta taistelussa.
ellauri135.html on line 759: Teos on monologi kuolettavasti haavoittuneesta sotilaasta, jonka kanssa hän puhuu läheiselle ystävälleen. Lyyrinen sankari tietää, ettei hänellä ole kauan elinaikaa, joten hän haluaa viettää viimeiset tunnit yksin uskollisimman henkilön kanssa. Tämä ilmaisee Lermontovin henkilökohtaista melankoliaa, joka kärsi jatkuvasti yksinäisyydestä. Runoilijan harvat omistautuneet ystävät jäivät Venäjälle. Kaukasuksella hänellä ei koskaan ollut aikaa tai hän ei voinut päästä lähelle ketään, joten hän pitää "veljensä" läsnäoloa ihmisen kuoleman hetkellä erittäin arvokkaana ja tärkeänä.
ellauri135.html on line 822: Lermontovin runon analyysi "Kun kellastumiskenttä on levoton". Runoilijan sisäinen monologi
ellauri144.html on line 723: Runoilijan viimeisen kauden (1937–1958) tärkeimpiä teoksia ovat: Animal de fondo (1949), Tercera antolojía poética (1957), En el otro costado (1936–1942) ja Dios deseado y deseante (1948–1949).lähde?
ellauri144.html on line 908: Jumala ei ole alku, se on maailman runollisen virkistyksen loppupää niiden tietoisuudessa, jotka haluavat saavuttaa Jumalan. Mitä he kaipaavat, on tulla yhdeksi, toisin sanoen pystyä antamaan Ykseys kaikelle nimetylle, saavuttamaan "nimien nimi". Runoilijan työ, runous, on jumalallisen luomistyön hemuli, Jumalan työ, niin jos keskitie tunnistetaan, äärimmäisyydet jääkööt omaan arvoonsa.
ellauri155.html on line 893: The Poet´s Testament Runoilijan jälkisäädös
ellauri160.html on line 215: Runoilijana
ellauri160.html on line 321: Pekka Kustaa Parkkinen (4. kesäkuuta 1940 Helsinki – 8. toukokuuta 1992 Helsinki) oli tuottelias suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Proosassaan hän kuvasi väljällä, puheenomaisella kielellä näkemyksiään kulutusyhteiskunnan varjopuolista. Hänen teoksiensa hallitsevina aihepiireinä ovat rakkaus ja sen ristiriidat. Parkkista on kuvattu myös kommentoivaksi yhteiskuntakriitikoksi ja arjen kuvailijaksi. Runoilijana Parkkinen on aforistinen kiteyttäjä. (Valitut runot, Pekka Parkkinen - Kihniön Kukka ja Kirja Oy)
ellauri172.html on line 104: Runoilijan oman kertomuksen mukaan hän osasi latinaa, kreikkaa ja hepreaa kuuden vuoden iässä, ja hän oli kääntänyt Platonin Kritonin kirjastosta alle 11-vuotiaana. Runoilijan poika petti isän asian katollisille ja jäi siitä perinnöttömäxi. Nobelisti Szymborska on puolantanut Agrippaa.
ellauri246.html on line 193: Vuonna 1964 neuvostoviranomaiset syyttivät Brodskya tyhjäntoimittamisesta (loisena elämisestä). Runoilijan työtä ei hyväksytty hänen ammatikseen, koska Brodskyllä ei ollut muodollista koulutusta siihenkään. Brodsky tuomittiin viideksi vuodeksi pakkotyöhön ja sisäiseen karkotukseen ja lähetettiin Arkangelin alueelle. Ennen karkotusta sekopäistä Brodskyä pidettiin mielisairaalassa ja Krestyn vankilassa. Muun muassa säveltäjä Dmitri Šostakovitš kritisoi Brodskyn oikeudenkäyntiä laittomana. Mitä sekin siitä tiesi. Brodsky kärsi tuomiotaan maaliskuusta 1964 marraskuuhun 1965. Hänet armahdettiin vuonna 1965 kun muiden muassa Jean-Paul Sartre ja Ahmatova protestoivat lännessä tuomiota vastaan.
ellauri254.html on line 294: Runoilijan perhe-elämä ei ollut helppoa. Bloc todella palvoi valittua, mutta hän oli vakuuttunut siitä, että avioliiton tärkein henkinen affiniteetti ei ollut fyysinen vaan epäfyysinen. Tämän seurauksena hänen vaimonsa sai paljon miesystäviä. Lubov Mendeleeva oli näyttelijä ja siksi hän teki helposti romaaneja. Blok huomasi tässä harrastuksessa sekä nöyryyttä että köyrintää. Yhden tällaisen romaanin jälkeen hänen vaimollaan on poika, ja Blok tunnistaa hänet Tonyn tekemäxi. Blok tykkää vaimostaan näissä hetkissä ja tukahduttaa vihaa, kateutta ja aggressiota. Kaiken hän on valmis kestämään vaimoltaan muttei tätä. Block oli valmis sietämään kaikenlaiset sarvettajat jos heillä oli hyvä suhde hänen vaimonsa kanssa. Mutta hän ymmärsi lopulta että vaimon isokainalo oli pohjaton kuilu, ja lopulta he erosivat. Hänellä oli sittemmin naisia, joita hän muutti kuin käsineitä. Block puhui heistä: "Myrkky - toisen myrkyn jälkeen".
ellauri256.html on line 449: Kansalainen rahoitustarkastaja! Anteeksi, että vaivaan teitä. Kiitos... Ei hätää... Odotan... Minulla on teille arkaluontoinen liikeasia: Runoilijan paikasta työelämässä. Puotien ja maa-alueiden omistajien tavoin olen veronalainen ja siitä nyt rangaistaan. Te vaaditte minulta viisisataa puolessa vuodessa ja kaksikymmentäviisi ilmoitusten tekemättä jättämisestä. Työni on mille tahansa työlle sukua. Katsokaa - kuinka paljon menetin, Mitä kuluja on tuotannossani ja kuinka paljon käytetään materiaaliin. Teille tietenkin on tuttu ilmiö "riimi". Sanokaamme, säe päättyy sanaan "isä", sitten rivin päästä tavu toistuu, me laitamme siihin jotakin, vaikka lamzadritsa-tsa. Sanoakseni sen teidän tavallanne, riimi on vexeli.
ellauri256.html on line 457: Vakuutan ja - tiedän - en valehtele: Tämänpäiväisten välittäjien ja luikeroiden joukossa minä olen - yksi! — ylipääsemättömässä velassa. Velvollisuutemme on karjua kuparikurkkuisina sireeneinä filisterismin sumussa, myrskyn silmässä. Runoilija on aina maailmankaikkeuden velallinen, joka maxaa kasan päältä korot ja uhkasakot. Minulla on tili punaisella Broadway Lampionin edessä, teidän edessänne, Bagdadin taivaat, puna-armeijan, Japanin kirsikoiden - kaiken edessä, mistä ei ollut aikaa kirjoittaa. Ja mixi ylipäänsä tällänen lippis rahvaan Simolle? Koska riimillä tähtäät ja rytmillä raivoat? Runoilijan sana - on teidän sunnuntai, teidän kuolemattomuus, kansalainen kanseljarus. Vuosisadan päästä paperikehyksessä, ota stroofi ja käännä aika taaksepäin!
ellauri256.html on line 459: Ja koittaa tämä päivä rahoitustarkastajineen, ihmeiden kirkkaudella ja musteen hajulla. Näiden päivien vakuuttunut asukas, suoristakaapa kääreestä kuolemattomuuden piletti ja laskelmoikaa runojen vaikutus, levittäkää ansioni kolmellesadalle vuodelle! Runoilijan voima ei vain sitä, että teitä muistuttaessaan nikottelee tulevaisuuteen. Njet! Jo tänään runoilijan riimi - hyväily ja iskulause, pajunetti ja nagaikka. Kansalainen rahoitustarkastaja! Maksan viisi, kaikki nollia ja raaputettuja numeroita! Minä oikeuksieni mukaan vaadin olla vaaxan päässä köyhimpien työntekijöiden ja talonpoikien perässä. Ja jos luulette että kaikki liiketoimintani on käyttää muiden ihmisten sanoja, niin sitten tässä on sinulle, toveri, minun kynäni, voit kirjoittaa itse! Kazotaanko tuleeko yhtä etevää kuin tämä!
ellauri275.html on line 216: Kako-runoelmassa vanhus, joka uskalsi vastustaa isäntää, ruoskittiin kuoliaaksi kepeillä. Isänsä kuolemasta järkyttynyt Zakro tappoi vihatun prinssin ja pakeni metsään liittyäkseen kuuluisaan Kakon koplaan. Runoilijan mielestä oikeutettu väkivalta, reviirin puolustaminen aseilla omien oikeuksiensa nimissä ja ihmisarvot verisissä käsissä on jokaisen velvollisuus.
ellauri277.html on line 68: Runoilijan mukaan on tehtävä lujasti töitä ja perspiraatiolla pyyhkiä pois se, mikä otsaan oli kirjoitettu: matu rotinkainen. Tää on aito jenkkisentimentti! Ole oman elämäsi seppo!
ellauri313.html on line 72: Esikoiskokoelman julkaisu merkitsi institutionaalista siunausta työlle ja mahdollisuutta hakea helpommin apurahoja. Runoilijan tai taiteilijan identiteettiä hän ei koe tärkeäksi, päinvastoin sellaiset määritelmät ovat hänestä “kauhistuttavan banaaleja”.
ellauri317.html on line 228: М. Ю. Лермонтов. Смерть поэта («Погиб поэт! — невольник чести...») M. Yu. Lermontov. Runoilijan kuolema ("Runoilija on kuollut! Kunniaorja...")
ellauri317.html on line 242: Не вынесла душа поэта Runoilijan sielu ei kestänyt sitä
ellauri317.html on line 309: Поэта праведную кровь! Runoilijan vanhurskas veri!
ellauri345.html on line 77: Kuoleman pelko, joka sisältää kaikki muutkin, on äänekkäin. Sillä se on se, mikä eniten uhkaa luonnollisen elämän muodotonta panarkiaa, joka muodostaa myytin kiertoradan. Runoilijan vastenmielisyydellä kuolemaa ja kaikkea sitä merkitsevää kohtaan on äärimmäisen taikauskon piirteitä. Sekin on hyvin narsistista, cf. Saul Belov. Tiedetään, ettei kukaan koskaan saanut puhua hänen kanssaan kuolemista; vähemmän tiedetään, ettei hän koskaan mennyt vaimonsa kuolinvuoteelle. Hänen kirjeensä ilmaisevat saman tunteen oman poikansa kuolemaa kohtaan. Mikään ei ole merkittävämpää kuin kirje, jossa hän raportoi Zelternille tämän menetyksen ja hänen todella demoninen loppukaavansa: "Ja niin, yli haudan, eteenpäin!" Myös hänen elämänsä viimeisten vuosikymmenten ennennäkemätön itsekultti juurtui häneen. "Totuus ja taru", "Päivittäiset ja vuosittaiset muistikirjat", Schillerin kanssa käydyn kirjeenvaihdon julkaiseminen, huoli Zelterin kanssa ihmisestä ovat yhtä monta yritystä estää kuolema. Kuolemattomuus myönnetään vain suurmiehille.
ellauri381.html on line 394: Runoilijan äiti ei tunnistanut uutta nimeä ja hän kutsui poikaansa elämänsä loppuun asti Kiryushaksi.
xxx/ellauri057.html on line 1400: Runoilijana marakatti oli 1920-luvulla lähellä Tuijunkantajat-ryhmää, muttei innostunut ryhmän eksotiikan ja koneromantiikan ihailusta, vaan korosti miehekkäästi suomalaista perinnetietoisuutta. Toisen maailmansodan ja sen aiheuttaman aatteellisen hämmennyksen (Mitä? nazit hävisi?) jälkeen Haavio korosti runoudessaan vastapareja luonto–ihminen, pysyvä–katoava, ajattomuus–sodan hävitys. Sodanjälkeisessä tuotannossaan hän toimi siltarumpuna perinteisen ja modernin lyriikan välillä ja uudisti merkittävällä tavalla runouden rytmiikkaa.
xxx/ellauri136.html on line 407: Lermontovin runon analyysi "Kun kellastumiskenttä on levoton". Runoilijan sisäinen monologi
xxx/ellauri139.html on line 858: Se aloitti oikixessa mut meni kirjakauppa-apulaisexi ja kääntyi päättäväisesti kirjallisuutta päin. 18vee se julkaisi pienen kokoelman Runoja (v 1800), jossa parasta olivat Runoilijan nautinnot ja Bernardilaissola.
xxx/ellauri232.html on line 284: Kramsu muistetaan isänmaallisista balladeistaan ja lohduttomista tunnelmarunoistaan, jotka heijastelevat tekijänsä yksinäistä ja levotonta elämää. Hänen laajin nuijasota-aiheinen runonsa on balladi Hannu Krankasta. V. A. Koskenniemi pitää Kramsun Ilkka -runoa kuuluisimpana historiallisena balladinamme. Runoilijan päälähteenä on ollut Yrjö-Koskisen Nuijasota-teos.
xxx/ellauri235.html on line 359: Grayn runous koskee seksuaalisen kyrvänhalun hylkäämistä. Runoilijan hahmo runoissaan on usein yksinäinen, vieraantunut ja marginaalinen, ja erilaisia muusoja tai sijaisäitihahmoja kutsutaan avuksi tai opastukseksi tavalla, joka ennakoi jonkin verran John Keatsin samankaltaisten hahmojen käyttöä. Vuoden 1742 neljän pidemmän runon tyypillinen "juoni" liittyy jonkinlaisen halun hylkäämiseen, kuten "Oodissa keväällä" tai, kuten Eton Collegen oodissa, valittaa viattomuutta. Joskus, kuten "Hymn to Adversity", ankara ja tukahduttava hahmo loihditaan nuhtelemaan liiallista halua ja auttamaan vaatimattoman ja inhimillisen toveruuden, seksuaalisen halun transponoidun ja sosiaalisen muodon, muodostumisessa. "Hymnissä tietämättömyydelle"Dunciadia (1728) käytetään nuhtelemaan "minää", joka kaipaa äidillistä ja demonista läsnäoloa. Erilaisilla, mutta toisiinsa liittyvillä tavoilla nämä neljä runoa esittelevät runoilijan etsintöä hänen suojelijahenkeensä, museaan, joka johtaa runollisen ja henkilökohtaisen identiteetin luomista.
xxx/ellauri235.html on line 410: Oidipaalinen fantasia pelataan pastoraalisessa ympäristössä: "Sinun vihreään syliin laskettiin Luonnon kulta [Shakespeare], / Mihin aikaan, missä selkeä Avon Stray'd, / Hänelle mahtava Äiti paljasti / Hänen kauhistuttavat kasvonsa.... Paljastumisen odotus sai tirkistelijä Miltonin ratsastamaan "ylevällä / Extasyn serafin siipien päällä, / Abyssin salaisuudet vakoilemaan". Silti Joven lait säilyvät: alkuperäistä kohtausta ei koskaan katsota. Hyperionic marssi on tehty merkityksettömäksi "sellaiset muodot, kuten glitter Muse's ray"; nämä muodot kiusaavat Grayn omia "lapsen silmiä" tuoden hänet Shakespearen, "kuolemattoman Pojan" läheisyyteen. "Itämaiset sävyt", jotka häikäisivät lapsen Greyn, olivat "auringosta lainattuja" — toinen ylevän runollisen (hyperionisen) periaatteen hylkääminen. Oidipaalisen halun (halu "mahtavaan äitiin") ja keskirunoilijan yksinäisen ylevän intohimon välillä ei ole sopivaa keskitietä (vaikka Gray toivoo löytävänsä sellaisen). Runoilijan runon lopussa valitsema "kaukainen tie" on välttämätön kieltäytymisestä olla ylevän näkemyksen runoilija (Milton) ja mahdottomuus omistaa luonnonlapselle ilmestyvää äiti-muusaa (Shakespeare) . Suuri osa oodista on täynnä halun kohtauksia – Miltonin ja Shakespearen – ja on siten huolissaan, vaikkakin salaisesti, seksuaalisen voiman ja runollisen näkemyksen välisestä suhteesta. Harmaa'
xxx/ellauri356.html on line 626: Runoilijan yksinäisyys (sanan laajassa merkityksessä) on matka, joka edeltää ja ylittää uskonnollisen, koska tämä matka saa minut vakuuttuneeksi siitä, että elämiseen ei riitä pelkkä "muodon puolustaminen": koska olla elossa on aloitettava uudelleen odottamattomasta ja ihmeellisestä, välittää tämä "sisäinen kosketus", joka on luonteenomaista puhuville olennoille: antaa siten aikaa ainoalle kannattavalle universaalille vapaudelle, uudistumisen vaatimalle rohkeudelle. Päämäärä ei ole tärkeä vaan matka, sanoi Mauno Koivistokin Bernsteinia lainaten.
40