Pekka Kustaa Parkkinen (4. kesäkuuta 1940 Helsinki – 8. toukokuuta 1992 Helsinki) oli tuottelias suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Proosassaan hän kuvasi väljällä, puheenomaisella kielellä näkemyksiään kulutusyhteiskunnan varjopuolista. Hänen teoksiensa hallitsevina aihepiireinä ovat rakkaus ja sen ristiriidat. Parkkista on kuvattu myös kommentoivaksi yhteiskuntakriitikoksi ja arjen kuvailijaksi. Runoilijana Parkkinen on (oli) aforistinen kiteyttäjä. Se löytyy kaljupäisen Tontin plokista Unohdettuja runoilijoita.
ellauri030.html on line 244: No siis jos olet julkkis kuten Aira Samulin tai taata Sillanpää, tai sit kirjoittelet paskaa viimeseen saakka niinkun Puovo Huovikko, niin sittenhän voi olla mukavaa. Onhan Eskillä vielä Pafos ja mullakin nyt nää runot ja paasauxet. Runoilija Ennius vertas izeään vanhaan eläkekaakkiin laitumella lerppahuulisena. (Sama hemmo jonka Cato jätti kärvistelemään köyhänä kotiopettajana rahdattuaan sen ensin jostain saarilta luoxensa.)
ellauri037.html on line 436: ainakaan ei mitään kivaa tekemistä. Runoilijavaimon
ellauri041.html on line 324: Omalla tavallaan Tommi Melenderin toinen romaani Ranskalainen visiitti on helposti mieleenpainuva lukukokemus. Se ei asetu suoraan valtavirtaan, vaan luovii siinä vinosti. Runoilijana uransa aloittanut Melender (s. 1968) on kirjoittanut romaanin, joka on sekä kielellisesti että temaattisesti vahvasti käreä-äänisen ja ruman tekijänsä näköinen. Ranskalainen pastilli on pikemminkin EU-myönteinen kuin perussuomalainen romaani, mikä ei johdu yksinomaan siitä, että valtaosa sen tapahtumista on sijoitettu Ranskaan - kuvitteelliseen pieneen kylään, joka vastustaa vielä roomalaisia. Ranskalainen ystävä on etäännytetty moraliteetti homoilusta, ystävyydestä, petoksesta, rakkaudesta, rikoksesta ja ajan ilmiöistä, joista koottu uteliaan penixen lailla kaikkialle työntyvä visuaalinen sälä ja auditiivinen häly estävät lukijaa kuulemasta ja näkemästä juuri mitään.
ellauri045.html on line 495: Lokakuun kumouksen jälkeen Jesenin kannatti bolševikkeja, koska nämä "olivat tuhonneet sivilisaation". Runoilija sai vaikutteita skyyttalaisliikkeeltä, jonka mukaan vallankumous ratkaisi idän ja lännen kulttuurien kamppailun. Jesenin asettui idän, "maaseudun" ja "irrationaalisen tunteen" puolelle, ja ehkä siksi hän hehkuttaa monessa runossaan Venäjän aasialaisuutta.
ellauri049.html on line 152: Ensisijaisena biografisena lähteenä käytän Maunu Niinistön Uuno Kailas, hänen elämänsä ja runoutensa -teosta vuodelta 1956. Biografia on laajin teos Uuno Kailaan elämästä. Runoilija Uuno Kailas syntyi Frans Uno Salosena (kutsumanimeltään Uuno) 29.3.1901 Eevert Salosen ja Olga Honkapään neljäntenä lapsena Heinolan maalaiskunnassa Kailasen ratsutilalla. Hänen kaikki kolme veljeään olivat kuolleet ennen Uunon syntymää. Kaksi vuotta Uunon syntymän jälkeen hänen äitinsä menehtyi lapsivuoteeseen synnytettyään kaksostytöt. Nuoret sisaret menehtyivät vuoden sisällä.
ellauri049.html on line 198: Helsinkiin muuttamisen jälkeen Kailaan kotoa opittu talonpoikainen moraali oli muuttunut merkittävästi kohti turmeltunutta, hedonistista elämäntyyliä. Runoilijan luonto ei antanut periksi palata kotiin kokemaan nöyryytystä, jonka hän oletti siellä kohtaavansa. Todellisuudessa suku olisi ollut valmis antamaan anteeksi. ”Ei ollut kodin syy, että hän nyt siitä vieraantui. Hän oli maailmalla kohdannut itse uuden ajan.”
ellauri049.html on line 200: Uuno Kailas lopetti yliopisto-opinnot vuonna 1926 ja heittäytyi täysin runoilijan ja homoilijan uralle. Runoilijan maine mutta myös rappio kasvoivat yhtäaikaisesti. Kailaan elämässä oli muutamia lyhytaikaisia ihmissuhteita. Samanaikaisesti hänellä oli virkoja ja toimia aikakausi- ja sanomalehdissä, jotka rauhoittivat Kailaan mieltä hetkellisesti. Samalla tasapainoinen elämä hidasti runoilijan oman tuotannon kirjoittamista. Kailaan neljännen runoteoksen Paljain jaloin (1928) valmistumisen
ellauri049.html on line 205: Uuno Kailas lähti parantolamatkalle Nizzaan marraskuussa 1932. Kuitenkin pitkälle kehittynyt keuhkotauti sekä Kailaan seikkailut Pariisissa ja Berliinissä ennen sanatorio Villa Constanceen saapumista veivät viimeisen mahdollisuuden parantumiselta. Runoilija Uuno Kailas kuoli 22.3.1933, viikkoa ennen 32-syntymäpäiväänsä.
ellauri049.html on line 251: Kaarlo Sarkia imi voimakkaasti vaikutteita muun muassa asuinpaikkakunnasta (lähde?). Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää.” Runoilijaksi heittäytyminen ei aina ollut helppoa. Taloudelliset vaikeudet ja velkojen maksu vaivasivat. Nuorella ja komealla Sarkialla oli taipumus elää suurellisesti ja näyttävästi. Hän oli aikansa dandy, sillä hänen kirjeissään ja joskus tuotannossaan tulee esiin narsistisia piirteitä (lähde?). "Sillä"? Onko kaikki narsistit dandyja? Ikävä kyllä ei, voin kertoa. Toisin päin hyvinkin. Kalle ei kuitenkaan ollut snobi, pelkästään dandy. Charlottella on danduja, sellaisia uniräsyjä. On lehmädandu, kettudandu ja vielä muita. Isä-Johnilla oli vain 1, nimeltänsä remmus.
Eritoten Whatmanin runous ilmentää perusamerikkalaisuutta. Runoilija tuo esiin tavallisen Amerikan hyvin perinteisellä jenkkityylillä (tätä on mm. vapaa tyyli). Hänen runoutensa voima tuottaa voimakkaita ja eläviä tunteita, ja hänet tunnistaa ilmaisun epä-älyllisyydestä. Whatman turvautuu toistoon luodakseen tekstinsä hypnoottisen tunnelman, tämä toisto luo samalla myös hänen runoutensa voiman, sillä se inspiroi lukijaa enemmän kuin informoi. Yleensä hänen runojaan pitää kuunnella äänikirjoina, jotta niiden sanoma avautuisi. Hänen runojensa taso tulee osittain niiden ylevästä diskurssista ja uskonnollisesta ja kvasiuskonnollisesta kielestä, kuten runoilija James Weldon Johnsonillakin (who dat?). Eli perusamerikkalaista on siis hypnoottisuus, epäinformatiivisuus ja feikkiuskonnollisuus. Check.
Runoilijaylioppilas kirjoittautui Keisarilliseen
ellauri313.html on line 72: Esikoiskokoelman julkaisu merkitsi institutionaalista siunausta työlle ja mahdollisuutta hakea helpommin apurahoja. Runoilijan tai taiteilijan identiteettiä hän ei koe tärkeäksi, päinvastoin sellaiset määritelmät ovat hänestä “kauhistuttavan banaaleja”.
ellauri317.html on line 156: On vaikea korostaa liikaa, kuinka perustavanlaatuiseksi Kotliarevskin Eneida olisi Ukrainan kansalle ja heidän kulttuurilleen. Todellakin, Kotliarevski ei ole vain modernin ukrainalaisen kirjallisuuden perustaja, vaan hänen voidaan sanoa myös standardoineen ukrainan kielen: tämän hän saavutti asettamalla äidinkielensä pultavan murteen ukrainan "klassiseksi" muotoksi. Runoilijamme tuotti runon liitteenä kaikkien aikojen ensimmäisen ukrainalaisen sanakirjan, joka sisälsi yli tuhat sanaa ja säilytti kielen täyden värikkään, usein idiomaattisen monimuotoisuuden, joka on ankkuroitu ukrainalaiseen "kansanhenkeen". Hän sisällytti usein tarkoituksella seurakunnallisia, arkaaisia ja suullisesti johdettuja sanoja, jotka eivät olleet koulutettujen venäjänkielisten käsittämättömiä esitelläkseen ukrainan koko kielellistä rikkautta, joka säilytti vanhemmat slaavilaiset muodot, jotka olivat lakanneet käyttämästä venäjässä ulkomaisten (enimmäkseen ranskan kielen) takia. ja saksalainen) vaikutus. Kotliarevski ei siis vain luonut kansalliseeposta, vaan muokkasi pohjimmiltaan kansalliskielen, joka kukoistaa Taras Shevchenkon (1814–69) kaltaisiksi parin vuoden sisällä tämän uranuurtajan kuolemasta.
ellauri317.html on line 228: М. Ю. Лермонтов. Смерть поэта («Погиб поэт! — невольник чести...») M. Yu. Lermontov. Runoilijan kuolema ("Runoilija on kuollut! Kunniaorja...")
ellauri317.html on line 238: Погиб поэт! — невольник чести — Runoilija on kuollut! - kunnian orja -
ellauri317.html on line 242: Не вынесла душа поэта Runoilijan sielu ei kestänyt sitä
ellauri317.html on line 309: Поэта праведную кровь! Runoilijan vanhurskas veri!
ellauri317.html on line 327: D´Anthès ampui ensimmäisenä ja haavoitti Pushkinin vatsaan. Pushkin kaatui maahan, mutta kykeni ampumaan vastustajaansa d'Anthèsin oikealla kädellä. Runoilija kuoli kaksi päivää myöhemmin.
ellauri317.html on line 330: Jotkut ihmiset ajattelevat, että Natalya Goncharova oli jotenkin vastuussa aviomiehensä kuolemasta, koska hän ei joko kyennyt tai halunnut lopettaa huhuja, jotka yhdistävät hänet d´Anthèsiin. Runoilija Anna Akhmatova kutsui häntä "Heeckerenien rikoskumppaniksi kaksintaistelun rakentamisessa", kun taas Marina Tsvetaeva kirjoitti: "Kauneus eikä mitään muuta, vain kauneus, ilman aivoja, sielua, sydäntä, ilman mitään lahjakkuutta. Alaston kauneus, iskevä kuin miekka. Ja hän löi."
ellauri321.html on line 358: Viidessä kymmenen rivin säkeistössä runoilija puhuu antiikin kreikkalaiselle uurnalle, kuvailee ja keskustelee siinä kuvatuista kuvista. Erityisesti hän pohtii kahta kohtausta, joista toinen, jossa rakastaja jahtaa rakastamaansa, ja toinen, jossa kyläläiset ja pappi kokoontuvat uhraamaan. Runoilija päättelee, että uurna sanoo ihmiskunnan tuleville sukupolville: "Kauneus on totuus, totuus kauneus. - siinä kaikki / te tiedätte maan päällä, ja kaikki mitä sinun tarvitsee tietää."
ellauri321.html on line 414: Runoilija ja kriitikko TS Eliot vastasi vuoden 1929 Dante-esseessään Richardsille:
ellauri323.html on line 198: Moore tuli Bryn Mawr Collegeen vuonna 1905. Hän valmistui neljä vuotta myöhemmin BAxi pääaineenaan historia, taloustiede ja valtiotiede. Runoilija HD oli hänen luokkatovereidensa joukossa heidän fuksivuotensa aikana. Bryn Mawrissa Moore alkoi kirjoittaa novelleja ja runoja Tipyn O'Bobiin, kampuksen kirjallisuuslehteen, ja päätti ryhtyä kirjailijaksi. Valmistuttuaan hän työskenteli hetken Melvil Dewey 'n Lake Placid Clubissa tankotanssijana ja opetti sitten liike-elämän alkeita Carlisle Indian Industrial Schoolissa vuosina 1911-1914.
ellauri325.html on line 34: Poète: François Coppée (1842-1908) Runoilija: François Coppée (1842-1908)
ellauri344.html on line 254:
ellauri345.html on line 77: Kuoleman pelko, joka sisältää kaikki muutkin, on äänekkäin. Sillä se on se, mikä eniten uhkaa luonnollisen elämän muodotonta panarkiaa, joka muodostaa myytin kiertoradan. Runoilijan vastenmielisyydellä kuolemaa ja kaikkea sitä merkitsevää kohtaan on äärimmäisen taikauskon piirteitä. Sekin on hyvin narsistista, cf. Saul Belov. Tiedetään, ettei kukaan koskaan saanut puhua hänen kanssaan kuolemista; vähemmän tiedetään, ettei hän koskaan mennyt vaimonsa kuolinvuoteelle. Hänen kirjeensä ilmaisevat saman tunteen oman poikansa kuolemaa kohtaan. Mikään ei ole merkittävämpää kuin kirje, jossa hän raportoi Zelternille tämän menetyksen ja hänen todella demoninen loppukaavansa: "Ja niin, yli haudan, eteenpäin!" Myös hänen elämänsä viimeisten vuosikymmenten ennennäkemätön itsekultti juurtui häneen. "Totuus ja taru", "Päivittäiset ja vuosittaiset muistikirjat", Schillerin kanssa käydyn kirjeenvaihdon julkaiseminen, huoli Zelterin kanssa ihmisestä ovat yhtä monta yritystä estää kuolema. Kuolemattomuus myönnetään vain suurmiehille.
ellauri345.html on line 398: Goethe osoittaa, kuinka syvästi se perustuu tytön luonnolliseen olemukseen kuvissa, joissa hän esittää tytön Kristus-lapsen kanssa ja Charlotten kuolleen lapsen sylissään. Ottilie tulee molempien luo ilman miestä. Runoilija on kuitenkin sanonut täällä vielä enemmän. Koska "elävä" kuva, joka edustaa Jumalan Äidin armoa ja puhtautta, joka ylittää kaiken moraalisen ankaruuden, on juuri keinotekoinen. Se, jonka luonto tarjoaa vähän myöhemmin, näyttää kuolleen pojan. Ja juuri tämä paljastaa tuon siveyden todellisen luonteen, jonka pyhä hedelmättömyys itsessään ei millään tavalla ylitä sitä epäpuhdasta seksuaalisuuden hämmennystä, joka johdattaa irralliset puolisot toisiinsa ja jonka ainoa oikeus on estää liitto, jossa mies ja naiset menettävät toisensa.
ellauri345.html on line 404: Runoilija antoi Ottilielle tämän vaarallisen viattomuuden taian ja hän liittyy läheisimmin uhriin, jota hänen kuolemansa juhlii. Koska se näyttää niin viattomalta, että se ei jätä teloitusaluetta. Se ei ole puhtaus, vaan sen ulkonäkö, joka leviää viattomuudella hänen vartalonsa yli. Ulkonäön aineettomuus vie hänet pois rakastajaltaan. Samanlainen ilmeinen luonne vihjaa myös Charlotten hahmossa, joka näyttää vain täysin puhtaalta ja moitteettomalta, kun taas todellisuudessa hänen uskottomuutensa poikaystävälleen vääristää sitä. Jopa äidin ja kotiäidin ulkonäössä, jossa passiivisuus ei ole hänelle kovin tärkeää, hän näyttää varjoiselta. Ja kuitenkin vain tämän määrittämättömyyden hinnalla hänessä ilmestyy aatellisuus, joten hän ei ole erilainen kuin Ottilie, joka on ainoa illuusio varjojen joukossa.
ellauri345.html on line 408: Runoilija antoi Ottilielle tämän vaarallisen viattomuuden taian ja hän liittyy läheisimmin uhriin, jota hänen kuolemansa juhlii. Koska se näyttää niin viattomalta, että se ei jätä teloitusaluetta. Se ei ole puhtaus, vaan sen ulkonäkö, joka leviää viattomuudella hänen vartalonsa yli. Ulkonäön aineettomuus vie hänet pois rakastajaltaan. Samanlainen ilmeinen luonne vihjaa myös Charlotten hahmossa, joka näyttää vain täysin puhtaalta ja moitteettomalta, kun taas todellisuudessa hänen uskottomuutensa poikaystävälleen vääristää sitä. Jopa äidin ja kotiäidin ulkonäössä, jossa passiivisuus ei ole hänelle kovin tärkeää, hän näyttää varjoiselta. Ja kuitenkin vain tämän määrittämättömyyden hinnalla hänessä ilmestyy aatellisuus, joten hän ei ole erilainen kuin Ottilie, joka on ainoa illuusio varjojen joukossa. Aivan kuten tähän teokseen tutustumisen kannalta on oleellista etsiä avainta ei neljän kumppanin välisestä kontrastista, vaan siitä, mitä he eroavat romaanin rakastajista. Pääkertomuksen hahmoilla on vastakohdat vähemmän yksilöinä kuin pareina. Runoilija antoi Ottilielle tämän vaarallisen viattomuuden taian ja hän liittyy läheisimmin uhriin, jota hänen kuolemansa juhlii. Koska se näyttää niin viattomalta, että se ei jätä teloitusaluetta. Se ei ole puhtaus, vaan sen ulkonäkö, joka leviää viattomuudella hänen vartalonsa yli. Ulkonäön aineettomuus vie hänet pois rakastajaltaan. Samanlainen ilmeinen luonne vihjaa myös Charlotten hahmossa, joka näyttää vain täysin puhtaalta ja moitteettomalta, kun taas todellisuudessa hänen uskottomuutensa poikaystävälleen vääristää sitä. Jopa äidin ja kotiäidin ulkonäössä, jossa passiivisuus ei ole hänelle kovin tärkeää, hän näyttää varjoiselta. Ja kuitenkin vain tämän määrittämättömyyden hinnalla hänessä ilmestyy aatellisuus, joten hän ei ole erilainen kuin Ottilie, joka on ainoa illuusio varjojen joukossa. Aivan kuten tähän teokseen tutustumisen kannalta on oleellista etsiä avainta ei neljän kumppanin välisestä kontrastista, vaan siitä, mitä he eroavat romaanin rakastajista. Pääkertomuksen hahmoilla on vastakohdat vähemmän yksilöinä kuin pareina.
ellauri348.html on line 108: Runoilija Alexander Popen mukaan toivo on universaalia, jopa vaistomaista tunnetta, joka virtaa ikuisuudesta, ihmisen sydämestä. Elämässä on monia lannistavia hetkiä, jolloin tarvitaan toivos tuomaan vahvuutta ja tahtoa siirtyä eteenpäin. Se antaa vankkaa uskoa siihen. että tämän päivän vaikeudet jäävät taakse ja tulevaisuus tuo parempaa tullessaan. Toiveikas uskoo huomiseen ja haluaa toivoa hyvää toisille, vaikka hänellä ei olisi mitään keinoja auttaa heitä. (Höh, izekäs toiveikas ei toivo mitään sellaista, sehän veisi siltä izeltään resuja ja antaisi kilpailijoille paremmat mahixet.)
ellauri350.html on line 279: Angelou ymmärsi, että vaikka "Aamun pulssissa" oli paremminkin "julkinen runo" kuin suuri runo, hänen tavoitteensa välittää viesti yhtenäisyydestä saavutettiin. Runoilija David Lehman oli samaa mieltä ja totesi, että vaikka se täytti teatterin ja poliittisen tavoitteensa, runo ei ollut kovin mieleenpainuva. Runoilija Sterling D. Plumpp piti Angeloun esitystä "loistava", mutta "ei ollut niin innostunut ekstistä". Burr totesi, että kaipparien Angeloun runon negatiiviset arvostelut, kuten useimmat hänen muuta runoaan koskevista arvosteluista, johtuivat heidän elitismistä ja kapeista näkemyksistä runoudesta, jotka rajoittuivat kirjoitettuihin muotoihin eikä puhuttuihin, kuten "Pykeellä of Morning", joka oli kirjoitettu lausuttavaxi ääneen ja esitettäväxi mahtipontisesti. Burr vertasi kirjallisuuskriitikkojen vastausta Angeloun runoon Frostin runon kriitikoiden kanssa: "Frostin voimakas lukeminen täydensi runoa siinä mielessä, että se vahvisti sitä, kun taas Angeloun runonsa voimakas lukeminen täydensi sitä siinä mielessä, että hän teki ilmeiseksi sen riittämättömyyden ja puutteet."
ellauri364.html on line 295: Eräiden taiteellisten nerojen matemaattiset lahjat ovat varmasti keskitason alapuolella. Runoilija Goetheä ei tämä vajavaisuus haitannut, mutta luonnontutkija Goetheä se häiritsi ja kävi filosofi Nietzschelle kohtalokkaaksi, kun se laski pillerinsä väärin dosettiin.
ellauri374.html on line 485: Kiintoisaa on, että kirjallisuuden Nobel-veikkauksissa oli mainittu tshuvassirunoilija Gennadi Aigi (1934-2006) , jonka kokoelma Tuntematon tuli on suomennettu. Eipä tullut tuntemattomalle zuvassille dynamiittia. Runoilija sai "muun muassa" Ranskan akatemian palkinnon (1972), Tšuvassian ASNT:n valtionpalkinnon (1989) ja Ranskan kaunotaiteiden ja kirjallisuuden ritarikunnan kunniamerkin. Vuonna 1994 hänelle myönnettiin Tšuvassian kansanrunoilijan arvonimi.
ellauri378.html on line 171: Rasul Gamzatovitš Gamzatov (ven. Расу́л Гамза́тович Гамза́тов, avaariksi Расул XIамзатов, Rasul Hamzatov; 8. syyskuuta 1923 Dagestanin Hunzahin piirin Tsadan kylä – 3. marraskuuta 2003 Moskova) oli avaarilainen runoilija. Ensimmäinen runokokoelma Hasratab rokigi borkarab tstsingi (”Palava rakkaus ja polttava viha”) ilmestyi toisen maailmansodan aikana vuonna 1943. Gamzatovin kaksi vanhempaa veljeä kaatui sodassa kuin 2 nostokurkea. Hänelle on myönnetty Dagestanin kansanrunoilijan ja sosialistisen työn sankarin arvonimet, neljä Leninin ja useita muita kunniamerkkejä sekä neuvostoliittolaisia ja kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja. Runoilija on haudattu Mahatškalaan vaimonsa Patimatin viereen. He saivat siellä kolme tytärtä. Mahatškalan lentoasema on lentokentistä merkittävin.
ellauri378.html on line 176: Gamzatovin runo innosti näyttelijä-laulaja Mark Bernesiä pyytämään monien menestyskappaleiden tekijää Jan Frenkeliä säveltämään sen laulettavakseen. Hän sai myös runoilijan suostumuksen muuttaa runon kuvaamat ratsumiehet sotilaiksi, jotta teksti muistuttaisi kuulijoita paremmin toisesta maailmansodasta. Sävellyksen teko oli Frenkelille vaikeaa, mutta kun hän lopulta kutsui Bernesin kuulemaan sitä, tämä puhkesi kyyneliin kuin Lazar Moisejevitshin ruumis. Bernes on mainittu aiemmin albumissa 254. Runoilija Gamzatov on myöhemmin kertonut Neuvostoliiton viranomaisten pitäneen laulua uskonnollisuuteen viittaavana, kuin rukouksena, mikä oli maassa kiellettyä. Lopulta itse Leonid Brežnev antoi luvan laulun julkaisemiseen. Laulu jäi Mark Bernesin viimeiseksi menestyslevyksi, sillä hän kuoli vielä samana vuonna keuhkosyöpään. Säveltäjä Frenkelistä ja runoilija Gamzatovista tuli laulun myötä elinikäiset ystävät. Sniff. Nyyhk. BUAAAAAAAH!
ellauri381.html on line 394: Runoilijan äiti ei tunnistanut uutta nimeä ja hän kutsui poikaansa elämänsä loppuun asti Kiryushaksi.
ellauri392.html on line 257: Runoilija Abdourahman A. Waberi on palkittu kirjailija, joka on syntynyt nykyisessä Djiboutin tasavallassa. Hän on rodultaan ranskansomali, vieraslaji kuten meillä viiksitimali. Jakaessaan aikansa Pariisin ja Yhdysvaltojen välillä, hän opettaa ranskan ja ranskankielistä kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista George Washingtonin yliopistossa Washington DC:ssä. Caenissa hän opettaa englantia. Syntymästään muslimi, Waberin teemoja ovat yksinkertainen meditaatioon ja henkisyyteen perustuva elämä. Sitoutumisestaan monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden arvoihin hänet palkittiin vuoden 2016 Words to Change -palkinnolla. Eli kaveri on länkkärien sylikoira.
ellauri398.html on line 664: Runoilija Imru' al-Qaisilla oli lempeä sydän ja herkkä sielu. Hän halusi parasta
ellauri401.html on line 477: Ruusu-Risti syntyi, kun Ervastilla ei ollut enää mahdollisuutta kähmiä T. S:n puitteissa. Insinööri Leo Krohnin kotona Huvilakatu 25:ssä käytiin syksyllä viikoittain neuvotteluja uuden seuran perustamisesta. Niissä oli usein mukana myös Max Heindelin ruusuristiläisyydestä kiinnostunut insinööri Axel Ringström. T. S:n suhtautuminen johti Ervastin eroon Teosofisesta Seurasta ja oman itsenäisen järjestön perustamiseen. Runoilija Aarni Kotka oli tässä yhtenä päätekijänä.
ellauri401.html on line 483: Runoilija Aarni Kotka jatkoi vielä Ruusu-Ristin niin kuin myös Teosofinkin avustajana. Samoin Larin Kyösti. Lehden sivuilla esiintyi myös ekspressionismin voimahahmo, homorunoilija Uuno Kailas.
ellauri408.html on line 504: Amiel publizierte mehrere Gedichtbände, historische und philologische Studien und philosophische Essays, die von der idealistischen deutschen Philosophie beeinflusst sind. Das populärste Werk, das er zu Lebzeiten veröffentlichte, war das patriotisch-militaristische Lied Roulez, tambours! (1857), das die befürchtete Intervention Preussens in Neuenburg behandelte. Seine voluminösen Selbsterörterungen befrüchteten z B. Leo Tolstoi, Fernando Pessoa, Hugo von Hofmannsthal, und Tante Kristina. Runoilijan kirjeenvaihto muusansa Louise Weiderin kanssa, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2004, on säilynyt .
ellauri409.html on line 226: Tommy opetteli Kiplingin Danny Deeverin ulkoa jo koulupoikana. Samanlainen kylmiö kuin äitinsä. On ilmeistä että Eliotit oli narsisseja koko porukka, alapartaisesta lähetyssaarnaajasta alkaen tuplatyrä Tomiin saakka. Tyra tyrä mörk mörk. Siihen se sarja taisi sitten päättyä, Tomilla ei ollut jälkeläisiä. Runo on balladi joka kuvaa brittisotilaan teloittamista Intiassa murhasta. Hänen rykmenttinsä katsoo hänen teloitustaan paraatimuodostelmassa, ja runo koostuu kommenteista, joita he vaihtavat nähdessään hänet hirtettynä. Runoilija TS Eliot kutsui runoa "teknisesti (samoin kuin sisällöltään) merkittäväksi" pitäen sitä yhtenä Kiplingin parhaista balladeista. Hän sisällytti runon vuoden 1941 kokoelmaansa A Choice of Kipling´s Verse ja tarjosi runon analyysin johdannossa. Eliot kuvaili runon "raskasta rytmiä ja askelvaihdosta" sekä teknisesti että sisällöltään merkittäväksi. Hän päätteli, että Danny Deever oli "kasarmihuoneballadi, joka saavuttaa jotenkin runouden intensiivisyyden". Sekä Yeats että Eliot kirjoittivat pian Kiplingin kuoleman jälkeen, vuosina 1936 ja 1941, jolloin kriittinen mielipide hänen runoistaan oli alhaalla; molemmat kuitenkin antoivat Danny Deeverille hommiota merkittävänä teoksena. Keskusteltuaan tästä matalasta kriittisestä mielipiteestä vuoden 1942 esseessä George Orwell kuvaili Danny Deeveria esimerkkinä Kiplingistä "pahimmillaan ja myös hänen törkeimmillään... melkein häpeällisenä nautintona, kuten halpojen makeisten maku, joita jotkut ihmiset salaa popsivat keski-iässä". Hän koki työn olevan esimerkki siitä, mitä hän kuvaili "hyväksi huonoksi runoudeksi"; säe, joka on pohjimmiltaan mautonta, mutta kuitenkin kiistatta viettelevä ja "merkki älyllisen ja turveloisen ihmisen emotionaalisesta päällekkäisyydestä".
ellauri421.html on line 261: Ystävät kutsuivat runoilijaa korjaamattomaksi romanttiseksi ja optimistiksi. He sanoivat, että hän oli maan pääromantikko. Dolmatovsky kantoi tätä ominaisuutta koko elämänsä ajan, vaikka ulkoiset olosuhteet eivät useinkaan vaikuttaneet tähän. Runoilijan isä julistettiin kansan viholliseksi ja ammuttiin. Edessä Dolmatovsky itse melkein kuoli - hänet piti ampua vankeudessa, mutta hän pakeni ihmeen kautta. Laskeutuneina vuosinaan kuuluisa runoilija törmäsi autoon.
ellauri421.html on line 279: Toinen Dolmatovskin tunnetuksi tehnyt kappale oli "Satunnainen valssi". Runoilijan oli korvattava yksi lauseista. Aluksi hän kirjoitti: "Ja sinun tuntematon kätesi lepää olkahihnoillani." Sitten armeija vain palautti olkaimet. Viranomaiset pitivät lausetta epäilyttävänä. Runoilija löysi tien ulos vahingoittamatta kappaletta - tuntematon naiskäsi ei makaa olkahihnoilla, vaan kämmenellä.
ellauri421.html on line 283: Dolmatovsky eli 79-vuotiaaksi. Ja hän olisi voinut elää pidempään, jos ei olisi tapahtunut traagista onnettomuutta. Runoilija poistui Kirjallisuuden instituutin rakennuksesta, kun auto ajoi hänen päälleen. Aluksi näytti siltä, että isku ei ollut voimakas. Runoilija ei muuttanut suunnitelmiaan - hän aikoi mennä dachaan. Dolmatovskin yli ajaneen auton kuljettaja vei runoilijan asemalle, jossa hän nousi junaan sen sijaan, että olisi mennyt lääkäriin. Jälleen hänen tavaramerkkinsä optimismi. Ja kevytmielisyyttä, jonka hän tunnisti itsestään. Ja hän sanoi, että ilman häntä hän ei luultavasti olisi kokenut kaikkea elämässään, mitä hänen piti kokea. Hän saapui dachaan. Ja pari päivää myöhemmin hän sairastui. Tätä jatkui vuoden. Vuonna 1994 Evgeniy Dolmatovsky kuoli jättäen jälkeensä yli 20 runokokoelmaa, muistojen ja laulujen kirjan, jotka nyt auttavat muita vaikeina aikoina.
ellauri421.html on line 312: 6. ja 7. joulukuuta 1939. Runoilijat ja taistelijat.
ellauri421.html on line 1061: Runoilija Yrjö Jylhä 1903–1956 oli talvisodan traaginen sankari, joka ei koskaan päässyt irti siitä, mitä tapahtui Taipaleenjoella joulukuussa 1939. Masentunut ja sairas runoilija päätti päivänsä Turussa 1956 ampumalla itseään päähän sotilaspistoolilla.
ellauri424.html on line 82: Kappale kuullaan taas toisena joulupäivänä, kun TV2 esittää Kaj Chydeniuksen marraskuisen 40-vuotistaiteilijakonsertin taltioinnin.Runoilija Elvi Sinervo kirjoitti runon vankilavuosinaan joskus 1942–44. Hämeenlinnan naisvankilassa kärsivät tuomiotaan tavallisten rikollisten lisäksi myös monet poliittiset vangit. Runon Natalia oli jonkin aikaa Sinervon sellitoveri. Kommunistien omassa perimätiedossa Natalia on mielletty ukrainalaissyntyiseksi partisaaniksi tai desantiksi, jonka silmien sinen viha tummentaa, kun hän muistelee kotimaataan.
ellauri426.html on line 728: Precarpathian asukkaat menettivät henkensä rintamalla: Myroslav Marushchak, Dmytro Zinovjev, Maksym Yemets, Ivan Fediuk, Taras Vovchuk ja Juri Jarynski. Ivano-Frankivskin alueella on jälleen suuria tappioita. Useita Karpaattien asukkaita kuoli taistelussa Ukrainan vapaudesta: Myroslav Maruštšak Turkasta, Dmytro Zinovjev Beloberizka-yhteisöstä, Maksym Jemets Kosivista, Ivan Fedjuk Kolomjasta, Taras Vovchuk Pidlissyasta ja Juri Jarynskyi Horodenkivshchysta. Tämä surullinen tieto leviää paikallisyhteisöjen sivuilla sosiaalisissa verkostoissa. Runoilija Maksym Yemets kuoli edessä. 30-vuotias runoilija ja sotilasmies Maksym Yemets, joka tunnettiin kutsumerkillä "Ranot", kuoli Pokrovskin alueella. Hänen rakastajansa, armeija ja kirjailija Oksana Rubaniak, joka tunnetaan salanimellä Xena, jakoi tämän uutisen Facebookissa.
ellauri434.html on line 69: Valmistuttuaan lääketieteellisestä korkeakoulusta vuonna 1909, hän vietti uransa alun venerologina sen sijaan, että olisi pysynyt tavoitteessaan olla lastenlääkäri, sillä kuppa oli niinä aikoina erittäin yleistä. Niinä alkuvuosina hän kuvaili luihin vaikuttavan kupan oireita ja ominaisuuksia. Hän kuvaili epänormaalia ja samanaikaista muutosta sääriluiden harjojen ääriviivoissa patologisen madon syömän kaltaisen ulkonäön kanssa ja epänormaalien osteofyyttien muodostumista kupan myöhemmistä vaiheista kärsivien luissa. Tämä tuli tunnetuksi "Bulgakovin merkkinä" ja sitä käytetään yleisesti entisissä Neuvostoliiton osavaltioissa, mutta tunnetaan "Bandy Legs -merkkinä" lännessä. Runoilija "Koditon" esiintyi amer. lehmipojan asussa. Se varmaan oli länkisäärinen.
xxx/ellauri044.html on line 950: Vuosina 1927–1934 Gripenbergit asuivat Porvoon Runoilijakodissa, ja sen jälkeen he muuttivat Padasjoelta ostamaansa Harjun taloon jonka Gripenberg omisti kuolemaansa saakka. Porvoon vuosinaan 1930-luvun alussa Gripenberg oli mukana Lapuan liikkeen paikallisessa toiminnassa. "Gripenbergit" tarkoittaa sen uskollista vaimoa, joka roikkui sen perässä kuin iiliäinen aina kitkerään loppuun saakka. No se oli rakastunut liikkiöön jo 13-vuotiaana tyttönä. Pöysti heilui teatteripiirien hameissa kuin Lasse Pöysti, ja sillä oli rakkaudenpettymyxiä, niinkuin häveliäästi sanotaan yhdessä gradussa. Sanois vaan suoraan et se oli paskiainen setämies. Takuulla narsisti!
xxx/ellauri057.html on line 1395: Haavion ensimmäinen vaimo (vuodesta 1929), kansanrunoudentutkimuksen dosentti Elsa Enäjärvi kuoli syöpään 1951. Runoilija Aale Tynnin kanssa Haavio avioitui 1960. Haavioiden tytär Elina Haavio-Mannila on täysinpalvellut sosiologian professori. Toinen tytär Katarina Eskola on loppuunkulutettu nykykulttuurin professori. Martti Haavion veli oli pappi ja runoilija Jaakko Haavio. Katarina Eskola on jo koonnut kulttuurivaikuttajavanhempiensa keskinäiset kirjeet yli 3000-sivuiseksi kirjasarjaksi, ja lisää on tulossa.
xxx/ellauri057.html on line 1400: Runoilijana marakatti oli 1920-luvulla lähellä Tuijunkantajat-ryhmää, muttei innostunut ryhmän eksotiikan ja koneromantiikan ihailusta, vaan korosti miehekkäästi suomalaista perinnetietoisuutta. Toisen maailmansodan ja sen aiheuttaman aatteellisen hämmennyksen (Mitä? nazit hävisi?) jälkeen Haavio korosti runoudessaan vastapareja luonto–ihminen, pysyvä–katoava, ajattomuus–sodan hävitys. Sodanjälkeisessä tuotannossaan hän toimi siltarumpuna perinteisen ja modernin lyriikan välillä ja uudisti merkittävällä tavalla runouden rytmiikkaa.
xxx/ellauri136.html on line 375: Mikhail Yurievich Lermontov oli luonteeltaan skeptikko, joten hän ei ottanut uskontoa vakavasti, vaikka hän työssään toistuvasti kääntyi henkisiin arvoihin. Runoilija rukoili ajoittain erityisen kovaa, jotta hän voisi tyhjentää hänen sielunsa epäilystä, ahdistuksesta ja surusta. Samalla hän halveksivat uskontoa, joka sai ihmiset sitoviksi ja joutuivat kärsimään kärsimystä ja nöyryyttämistä. Lermontov oli kapinallinen ja taistelija vapaudesta, hän halusi puolustaa ihanteiaan, eikä pidä hiljaa kulmassa. Tästä huolimatta kirjailija on toistuvasti käynyt temppeleissä ja luostareissa oppimaan nöyryyttä, jota hän ei myöntänyt luonteeltaan.
xxx/ellauri136.html on line 387: Tämän seurauksena Mikhail Yurevich hajosi Catherinen kanssa Sushkova, mutta koska hän oli luonteeltaan kostonhimoinen henkilö, jonkin ajan kuluttua hän koski hiäntä sieltä. Tämä tapahtui 5 vuoden kuluttua jakeesta "Kaveri". Runoilija ei ilmaisse mitään tosi tunteita, osoitti karkoitusta jatkuvasti ihaillen tytön kauneutta. Lopulta Sushkova rakastui häneen ja sitten Lermontov iski hiänelle murskaavan iskuja. Mikhail Yuryevich ilmoitti kaikille, että Catherine oli tyhmä, ruma ja vain sääli. Lermontovin "Kavennetun" runon analyysi mahdollistaa paitsi ihailla myös ympäröivän maailman kovaisuutta, mutta myös nostamaan verhon suuren venäläisen runoilijan tunteiden yli.
xxx/ellauri136.html on line 407: Lermontovin runon analyysi "Kun kellastumiskenttä on levoton". Runoilijan sisäinen monologi
xxx/ellauri138.html on line 336: "Päähineistä" puhumattakaan. Päähineet ovat "resitentit kynäilijät", jotka amerikkalaisyliopistojen uskomattoman omahyväisen tavan mukaan asuvat ilmaiseksi yliopistoalueella. Kenties hiän ei pikku Athenassa ollut nähnyt heistä pahimpia, mutta nämäkin kaksi ovat kyllin kamalia. He ilmaantuvat opettamaan kerran viikossa ja he ovat naimisissa ja he tulevat hiänen tykönsä ja ovat mahdottomia. Milloin me menemme lounaalle, Delphine? Anteeksi vaan, hiän ajattelee, mutta ei tehoa. Hiän oli niin kovasti pitänyt Kunderan luennoista siksi että tämä oli ollut aina vähän epämääräinen, joskus jopa vähän nuhjuinen, suuri kirjailija malgré jamais lu vai mikä se oli. Niin hiän ainakin oli kokenut ja siitä hiän oli pitänyt. Mutta tästä amerikkalaisesta minä-olen-kirjailija -tyypistä hiän ei pidä, hiän ei voi sietää sitä, sillä aina kun se katsoo hiäntä, hiän tietää sen ajattelevan: Voithan sinä olla ranskalaisittain itsevarma ja muodikas sivistynyt ja olethan sinä tietysti hyvin ranskalainen, mutta silti sinä olet yliopistoihminen ja minä olen moukka kirjailija-me emme ole tasavertaisia. Nämä elättikirjailijat omistavat kaikesta päätellen suunnattoman paljon aikaa sukupuoliasioille. Niin, sekä runoilijalla että proosakirjailijalla on pääfetissi, ja siksi Delphine puhuu heistä kirjeissään päähineinä. Runoilijalla on Ressu-mallinen antiikkinen lentäjänlakki joka ei sovi kampuxelle ja proosakirjailija on kalju sekä vähän nuhjuinen. Ne ovat olleet 2x naimisissa keskenään ja ovat uskomattoman izerakkaita. Nuorempi se ressukypäräinen on lukenut vähän Bataillea ja vielä vähemmän Hegeliä. Se on ihan sexitön. Vanhat humanistisedät ovat vielä pahempia. Ne vasta izetyytyväisiä ovatkin. Näin kertaa ikääntynyt Peppu vanhoja kaunoja.
xxx/ellauri139.html on line 859: Se aloitti oikixessa mut meni kirjakauppa-apulaisexi ja kääntyi päättäväisesti kirjallisuutta päin. 18vee se julkaisi pienen kokoelman Runoja (v 1800), jossa parasta olivat Runoilijan nautinnot ja Bernardilaissola.
xxx/ellauri139.html on line 872: Pikku sävellys eläinsatugenressä, Eginardin Emma, oli hyvinkin suosittu Empire piireissä; se oli mallikasta sentimentaalista trubaduuri kamaa, joka on nykyään aivan pasee. Runoilija on enempi mukavuus alueellaan Sulamitissa, eroottisessa puodissa joka matkii korkeata viisua, ja joissain krekuilta kopsituissa valitusvirsissä joissa on Andre Chenier coveria.
xxx/ellauri175.html on line 444: Runoilija heräsi hänen mielessään. Hän kertoo itselleen, että ilta heidän ympärillään oli todella sellainen, jossa kahden ihmisen on hyvin vaikeaa kauneuden, nuoruuden ja rakkauden kukoistaessa olla tuntematta hieman enemmän kuin tästä maailmasta; että naiselliset mysteerit ovat syvempiä kuin ajatus; että hämärimmät sydämet, jotka ovat alttiina yleville ja rauhallisille vaikutuksille, voivat hetkessä valaistua heille tuntemattomalla hohteella; että nämä lempeät ja terveelliset varjot kutsuivat ainakin tähän toivoon; ja että vihdoin hänen onneton emäntänsä saattoi tuntea tämän jumalallisen kutsun koko olemuksessaan, edes tajuamatta sellaista vaikutelmaa. Mennään! Hänen täytyi yrittää yön nimissä ylivoimaista ylösnousemusyritystä sielulle, joka oli tähän asti kuuro ja sokea, niin sanotusti kuolleena syntynyt, jota hän rakasti kivusta.
xxx/ellauri232.html on line 284: Kramsu muistetaan isänmaallisista balladeistaan ja lohduttomista tunnelmarunoistaan, jotka heijastelevat tekijänsä yksinäistä ja levotonta elämää. Hänen laajin nuijasota-aiheinen runonsa on balladi Hannu Krankasta. V. A. Koskenniemi pitää Kramsun Ilkka -runoa kuuluisimpana historiallisena balladinamme. Runoilijan päälähteenä on ollut Yrjö-Koskisen Nuijasota-teos.
xxx/ellauri235.html on line 359: Grayn runous koskee seksuaalisen kyrvänhalun hylkäämistä. Runoilijan hahmo runoissaan on usein yksinäinen, vieraantunut ja marginaalinen, ja erilaisia muusoja tai sijaisäitihahmoja kutsutaan avuksi tai opastukseksi tavalla, joka ennakoi jonkin verran John Keatsin samankaltaisten hahmojen käyttöä. Vuoden 1742 neljän pidemmän runon tyypillinen "juoni" liittyy jonkinlaisen halun hylkäämiseen, kuten "Oodissa keväällä" tai, kuten Eton Collegen oodissa, valittaa viattomuutta. Joskus, kuten "Hymn to Adversity", ankara ja tukahduttava hahmo loihditaan nuhtelemaan liiallista halua ja auttamaan vaatimattoman ja inhimillisen toveruuden, seksuaalisen halun transponoidun ja sosiaalisen muodon, muodostumisessa. "Hymnissä tietämättömyydelle"Dunciadia (1728) käytetään nuhtelemaan "minää", joka kaipaa äidillistä ja demonista läsnäoloa. Erilaisilla, mutta toisiinsa liittyvillä tavoilla nämä neljä runoa esittelevät runoilijan etsintöä hänen suojelijahenkeensä, museaan, joka johtaa runollisen ja henkilökohtaisen identiteetin luomista.
xxx/ellauri235.html on line 410: Oidipaalinen fantasia pelataan pastoraalisessa ympäristössä: "Sinun vihreään syliin laskettiin Luonnon kulta [Shakespeare], / Mihin aikaan, missä selkeä Avon Stray'd, / Hänelle mahtava Äiti paljasti / Hänen kauhistuttavat kasvonsa.... Paljastumisen odotus sai tirkistelijä Miltonin ratsastamaan "ylevällä / Extasyn serafin siipien päällä, / Abyssin salaisuudet vakoilemaan". Silti Joven lait säilyvät: alkuperäistä kohtausta ei koskaan katsota. Hyperionic marssi on tehty merkityksettömäksi "sellaiset muodot, kuten glitter Muse's ray"; nämä muodot kiusaavat Grayn omia "lapsen silmiä" tuoden hänet Shakespearen, "kuolemattoman Pojan" läheisyyteen. "Itämaiset sävyt", jotka häikäisivät lapsen Greyn, olivat "auringosta lainattuja" — toinen ylevän runollisen (hyperionisen) periaatteen hylkääminen. Oidipaalisen halun (halu "mahtavaan äitiin") ja keskirunoilijan yksinäisen ylevän intohimon välillä ei ole sopivaa keskitietä (vaikka Gray toivoo löytävänsä sellaisen). Runoilijan runon lopussa valitsema "kaukainen tie" on välttämätön kieltäytymisestä olla ylevän näkemyksen runoilija (Milton) ja mahdottomuus omistaa luonnonlapselle ilmestyvää äiti-muusaa (Shakespeare) . Suuri osa oodista on täynnä halun kohtauksia – Miltonin ja Shakespearen – ja on siten huolissaan, vaikkakin salaisesti, seksuaalisen voiman ja runollisen näkemyksen välisestä suhteesta. Harmaa'
xxx/ellauri235.html on line 412: " The Bard: A Pindaric Ode " (1757) on "The Progress of Poesy" -teoksen seuralainen. Se esittelee toisen identiteetin, yksinäisen profeetan, joka voi helpommin oikeuttaa Joven lait kuin mikään "The Progress of Poesy" -julkaisun agentti. Oodin alussa hän on "pukeutunut voiteen soopelipukuun", hänen toimistonsa tunnusmerkki. Lopussa hän "sukeltaa loputtomaan yöhön", toiseen sisäänkäyntiin pimeyteen. Sukeltaminen kuiluun näyttää olevan toiveiden täyttymysfantasia; mahtava Äiti on itse pimeys, halun muotoilematon hahmo. Runoilija, joka iskee "lyyransa syviin suruihin" "Bardissa", ei tuota "Runon edistymisen" "suloisia ja juhlallisesti hengittäviä ilmaa", vaan menetyksen ja lohdutuksen harmonioita.
xxx/ellauri235.html on line 546: Hän ei vaikuta ottaneen osaa ajan politiikkaan tai sotiin. Runoilija kehotti thebalaisia pysymään hiljaa ja olemaan auttamatta muita kreikkalaisia Persian vastaisessa taistelussa.
xxx/ellauri255.html on line 227: Nikolai Nekrasovin isä oli upseeri ja äiti puolalaista aatelissukua. Hän kasvoi isänsä tilalla Grešnevossa Jaroslavlin kuvernementissa. Nekrasov kävi viisi luokkaa kimnaasia, ja hänet lähetettiin 16-vuotiaana Pietariin sotilaskoulutukseen. Hän kuitenkin jätti sotilasuran ja pyrki yliopistoon, jonne ei päässyt kokopäiväiseksi opiskelijaksi vaan suoritti vain yksittäisiä kursseja. Nikolain isä lakkasi lähettämästä rahaa pojan jätettyä sotilasuran, ja poika eli äärimmäisessä köyhyydessä. Runoilija Vasili Žukovski piti Nekrasovin ensimmäisestä runokokoelmasta, mutta arvostelija Vissarion Belinski tyrmäsi sen aivan oikein romanttisena hömppänä.
xxx/ellauri255.html on line 235: Tärkein motiivi Punanenän teoksissa: on se raskasta vaikeaa ja täynnä vaikeuksia ajatella maaseudun työntekijöiden elämää, sekä yrittää ymmärtää, miksi nämä yksinkertaiset ihmiset, joille syötetään maata niin jokin tauti, nälkä ja köyhyys. Runoilija teokset liittyivät selkeästi aikaansa. hän oli hyvin suosittu eri riveissä kuten demokraattisille nuorille, jotka kaipasivat suuria uudistuksia ja muutoksia. Mutta samaan aikaan arvostamme runoilijaa ja älymystöä. Tiedetään, että Dostojevskin arvosti Aikalaisen työtä: sieltä förbityt motiivit ilmestyi usein kuuluisamman kirjailijan teoksissa
xxx/ellauri259.html on line 433: Oik. Hilja Onerva Lehtinen. Runoilija, kirjailija (mm. Mirdja). Rakkaussuhteen jälkeen läheinen ystävyys Leinoon jatkui Onervan mentyä naimisiin Leevi Madetojan kanssa. Oli pitkään Nikkilän mielisairaalassa.
xxx/ellauri261.html on line 46: Runoilija Jari Pervo on tönkkö ja klischeinen. Runoilija Kari Hotakainen on skizo ja estoinen. Omahyväisiä narsisteja molemmat. Mitäs niistä enempää voi sanoa. Self satisfying lot kuten [Steve] Jobsin guru Yogianakonda albumissa 399.
xxx/ellauri356.html on line 330: Runoilijalla oli tukeva hahmo, joka sai hänet muistuttamaan hiidenkiven toimitusmiestä kotimaastaan Bretagnesta. Hänen päänsä oli neliömäinen, pyöreällä vartalolla, todelliset itsepäiset betonikasvot, joissa oli somistettu valkoinen parta, valkoinen hiuskehä, paksut, tummat kulmakarvat ja ei-rakastetun lapsen kova suu. Yhdistelmä piirteitä, joista tuli hänen runoutensa piirteitä, sekoituksella sitkeyttä ja hellyyttä, keveyttä ja kirkkautta. Jankon betoni, Kalervo Jankkko puhelimsessa. Aasia kunnossa.
xxx/ellauri356.html on line 588: Holderlin ei puhu historiaan pettyneille, vaan "Jumalan abjekteille". Hän panee merkille historiallisen hengellisen romahduksen, transsendenssin pimennyksen, ja hän vastaa siihen tällä hämmästyttävän yksinkertaisella kaavalla: "Eläminen on muotojen puolustamista" (1804); ja kolme vuotta myöhemmin hän asetti runoilijoille mittaamattoman tehtävän: "Runoilijat löysivät sen, mikä oli jäänyt aidalle" (vrt. Souvenir/ Andenken, 1803). Runous kreikkalaisten jumaluuksien korvikkeena, evankelikaalisen juorutuksen, Koraanin läpimurron korvikkeena? Sietämätön vaatimus! Tästäkö johtuu huolestunut sävy: miksi? mitä järkeä?
xxx/ellauri356.html on line 590: Vakavampi ja kapinallisempi Th. W. Adorno huhuili meitä 1900-luvulla ajattelemaan, että emme voi kirjoittaa runoutta Auschwitzin jälkeen. Ja mixi ei? Siitähän saatiin mahtavia aiheita. Runoilijat / Dichter kohtasivat ahdinkoa (saksalainen termi Dürftiger tarkoittaa köyhyyttä, kurjuutta, puutetta, yleisemmin ahdistusta) : sana vaikuttaa heikolta, kun on kyse Jumalan kuolemasta, sietämättömältä ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten edessä. Silti kysymys herää jälleen tänään uudessa linkkien ja arvojen hajoamisen vaiheessa: yrittäjänihilismi, liiallinen lukutaidottomuus selfie-imperiumissa islamistinen gansgetrofundamentalismi, kuolemanhalun erotisoituminen – sen osuudella ”ihmispommeja”, päänmestaukset –, ja demokratiat poikkeustilassa... Miksi runoilijat... Ja sitä paitsi, onko tämä todella heidän paikkansa, heidän kutsumuksensa? Tämä kysymys, tämä ahdistus koskettaa minua, ja yritän vastata siihen… omalla tavallani.
xxx/ellauri356.html on line 615: Runoilija on tämän "sisäisen kosketuksen" juurella, hän on inkarnoituneen universaalisuuden kantoaalto. Miksi juuri runoilija? Koska sovittamalla uudelleen merkitystä ja herkkää, kuuntelemalla sanoinkuvaamattomia intohimoja runoilija ylittää identiteetit, rajat ja perusteet ja tekee yhteisläsnäolosta jaettavan muiden kanssa. Kerron teille, että runollisen verbin alkemia on tämän illan kokoukselle sysäyksen antaneen veljeyden erottamaton vuori. Siksi oli väistämätöntä, oleellista, että etsimme runoilijaa, kun ihmiskunta romahtaa, ja että pyydämme häntä ja ennen kaikkea häntä olemaan tai olematta, vaan yksinkertaisesti aloittamaan alusta. Koska ilman häntä ei ole enää jaettavaa "sisäistä kosketusta", ei ole enää ihmisyyttä. Selvennän: tarvizemme runoseppoja nostattamaan me-henkeä.
xxx/ellauri356.html on line 626: Runoilijan yksinäisyys (sanan laajassa merkityksessä) on matka, joka edeltää ja ylittää uskonnollisen, koska tämä matka saa minut vakuuttuneeksi siitä, että elämiseen ei riitä pelkkä "muodon puolustaminen": koska olla elossa on aloitettava uudelleen odottamattomasta ja ihmeellisestä, välittää tämä "sisäinen kosketus", joka on luonteenomaista puhuville olennoille: antaa siten aikaa ainoalle kannattavalle universaalille vapaudelle, uudistumisen vaatimalle rohkeudelle. Päämäärä ei ole tärkeä vaan matka, sanoi Mauno Koivistokin Bernsteinia lainaten.
xxx/ellauri388.html on line 287: Juurtunut mielipide siitä, että vietti on miehellä vastustamaton luonnonvoima, piti tai pitää naista tämän voiman palvelijana ja siis sukupuolielämässäkin tekee hänet tahdottomaksi ja ala-arvoiseksi. Tämä kirjallisuus, jonka elävä voima oli naisvapautuksen aatteessa, käänsi koko kärkensä olevien olojen arvostelemiseen, joiden suuri turmelus sen mielestä muka syntyi siitä, että toisen ihmiskunnan puoliskon, naisen tahto oli pakon alainen eikä saanut ilmaista itseänsä. Runoilijain ominaisuus on nähdä asiain ydin, ja tämä kirjallisuus näkikin ydinsyyn pahennukseen olevan siinä, että miehen vietti käsitettiin vastustamattomaksi luonnonvoimaksi, Sentähden tämän ennakkoluulon hävittäminen oli sen ensimäinen ja päätehtävä. "Mieheltä on vaadittava samaa puhtautta kuin naiselta." "Prostitutsioonilaitos on yhteiskunnan suurin häpeä."
xxx/ellauri410.html on line 293: Runoilijan opas:
150