ellauri098.html on line 444: Alexanteri Suuri, Rowan Atkinson, Sirius Black, Bugs Bunny, Borat, Samuel Butler, Julia Child, John Cleese, Wile E. Coyote, Celine Dion, Thomas A. Edison, Stephen Fry, Frederico Fellini, Richard Feynman, Ben Franklin, Garfield (president), Garfield (cat), Hugh Grant, Annie Hall, Tom Hanks, Werner Heisenberg, Alfred Hitchcock, David Hume, Katariina Suuri, Henry Kissinger, Karl Lagerfeld, Tyrion Lannister, N.Macchiavelli, J.S. Mill, Karl Popper, Murray Rothbard (laissez-faire), Bertrand Russell, Babe Ruth, R2-D2, Socrates, Leonardo da Vinci, Voltaire, Frank Zappa
ellauri160.html on line 806: It is really sweet that Germans and others have adopted something and that this sketch is special for them. I respect that and don’t doubt for a second the genuine love and admiration some have for Dinner for One. But I am really surprised to see Monty Python compared with Dinner for One. I have to say it was painful to sit through. Painfully, painfully bad and unfunny. That’s why it has never caught on in Britain. I suppose we must have a very different sense of humour to that of Scandinavia and the German-speaking countries. We don’t consider it funny if someone falls over something. There’s nothing subtle or clever or nuanced about it (Rowan Atkinson’s absurdist physical comedy went down so well due to its complexity, think of the sketch where Mr. Bean makes the sandwich on the park bench and it gets progressively more and more absurd, he gets the fish out of water and slaps it against the bench to kill it before eating it, etc. now that is funny, and food fights in general). It’s not funny the first time the butler falls over the tiger-skin rug and it gets progressively more and more irritating each time he does it. You can spot the punchline a mile off and so the end of the sketch falls very flat. It’s nothing whatever to do with the length of the sketch or its obscurity or difficulty finding it: people still seek out all the comic greats on Youtube, like that fat man watsisname, or Charlie Chaplin who bravely made fun of your Hitler.
ellauri243.html on line 705: The television show " Rowan & Martin's Laugh-I n," popular in the late 1960's and early 1970's, was famous for awarding its goofy trophy, the Flying Fickle Finger of Fate. But the term fickle finger of fate is actually decades older than that. The unpredictable and capricious nature of chance or fate, an Americanism popular in college circles during the 1930s. Sometimes the alliteration is extended coarsely to 'fucked by the fickle finger of fate' an expression which became popular in the US military during World War II.
ellauri284.html on line 224: Blackadder Goes Forth tapahtuu vuonna 1917 länsirintamalle ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa. Kapteeni Edmund Blackadder (Rowan Atkinson) on brittiarmeijan ammattisotilas, joka on suuren sodan puhkeamiseen asti nauttinut suhteellisen vaarattomista tilanteista olemassaolostaan taistelevia alkuperäiskansoja vastaan, jotka olivat yleensä "kaksi jalkaa pitkiä ja aseistettuja kuivatulla ruoholla". Joutuessaan loukkuun juoksuhaudoissa suunnitellun toisen "ison työnnön" aikana, hänen huolensa on välttää hänen lähettämisensä "yli huipulle" varmaan kuolemaan. Sarja kertoo siis Blackadderin yrityksistä paeta juoksuhaudoista erilaisten suunnitelmien kautta, joista suurin osa epäonnistuu huonon onnen, väärinkäsitysten ja tovereiden yleisen epäpätevyyden vuoksi. Yllämainitut toverit ovat hänen toissijainen, idealistinen edvardiaaninen ylemmäs- luutnantti George St Barleigh (Hugh Laurie) ja heidän syvästi tyhmä mutta sitkeä sotamies S. Baldrick (Tony Robinson).
ellauri284.html on line 243: Sarja muistelee useita todellisia historiallisia sodan tapahtumia, kuten joulutauon vuonna 1914. Blackadder muistelee tapahtumaa: "Molemmat osapuolet etenivät yhden joulupisun aikana pidemmälle kuin kahden ja puolen seuraavan sodan vuoden aikana." Viitataan myös aikakauden populaarikulttuuriin sekä aiempaan sarjaan. Jaksossa "Private Plane" nähdään Lord Flashheartin ja Bobin hahmojen paluu toisesta sarjan "Bells" -jaksosta sekä myös saksalaisen lentävä ässä, Baron von Richthofen. Kolmannen jakson "Major Star" juonen lanka sisältää Blackadderin vastenmielisyyden mykkäelokuvatähteen Charlie Chapliniin, jota hän pitää "yhtä hauskana kuin saada nuoli kaulan läpi ja sitten huomata, että siihen on sidottu bensalasku". Totta Mooses Rowan, Charlie on täysin huumoriton kaatuilija. Toinen viittaus viitattiin Sudaniin, jonka sodan veteraani Blackadder oli. Toisin kuin brittien messinki, Blackadder näkee brittien liiallisen itseluottamuksen läpi: aikaisemmat voitot jotka tukahduttivat siirtomaakapinat olivat valmistautumista suureen siirtomaasotaan.
xxx/ellauri044.html on line 1170: 25-vuoiaana Rowan (ei Atkinson, vaan Assange, toinen huonojen tilanteiden mies) sai päähänsä jotakin, mitä hän myöhemmin kuzui ilmestyxexi. Nautittuaan eräänä iltana LSD:tä hän tajusi kesken kaiken, että kuluttajakulttuuri on sairaus, joka riivasi sosiaalista todellisuutta ja että mainonta oli sen luomisessa keskeisessä roolissa. Intensiivisen kirkkaana hetkenä hän tajusi, kuinka jättiläisyriysten valtaamaa Amerikkaa palvelevat mainosfirmat kuluttivat suuria määriä rahaa ja työtunteja, jotta suuren yleisön identiteetti saataisiin sidottua tuotteiden kuluttamiseen.
xxx/ellauri165.html on line 392: The 1980s sitcom Blackadder the Third, the show's antihero, Edmund Blackadder (Rowan Atkinson), repeatedly mocks both Lord Nelson and Lady Hamilton.
xxx/ellauri229.html on line 529: "Perception" is not unlike "A Beautiful Mind" in that a genius paranoid schizophrenic is hallucinating a best friend (Natalie Vincent played by Kelly Rowan).
xxx/ellauri261.html on line 631: The field of secular theology, a subfield of liberal theology advocated by Robinson somewhat combines secularism and theology. Recognized in the 1960s, it was influenced both by neo-orthodoxy, Dietrich Bonhoeffer, Harvey Cox, and the existentialism of Søren Kierkegaard and Paul Tillich. Robinson, along with Douglas John Hall and Rowan Williams, see that Secular theology had digested modern movements like the Death of God Theology propagated by Thomas J. J. Altizer or the philosophical existentialism of Tillich and eased the introduction of such ideas into the theological mainstream and made constructive evaluations, as well as contributions, to the problems caused by the demise of out heavenly father.
9