ellauri033.html on line 578: SorelStendhalNoir et Rouge
ellauri035.html on line 1140: Virhe 2 on nähdä aina vaan punaista kuin härkä areenalla, muut sateenkaaren värit unohtuvat. Hohoo, sateenkaarihommista jesuiitat tunnetusti pitävät. Eikös musta ole otollisin väri? Musta ja valkea kardinaalinpunaisen ohella. Rouge et noir. Olihan Balthasar aika mieli mustana, mutta valkoisempi kuitenkin kuin ateistipaskat Schopenhauer ja Nietsche:
ellauri049.html on line 410: Des Peaux-Rouges criards les avaient pris pour cibles, punanahat oli ottaneet ne maalitauluxi,
ellauri051.html on line 3237: Onde ouverte de la Mer Rouge punaisen meren aalloilta
ellauri074.html on line 284: Eugène Ionescon tietoiset ja tiedottomat muistot Romaniasta 1930-luvulta ja 1940-luvun alkupuolelta seurasivat häntä koko hänen elämänsä ja inspiroivat suoraan yhtä hänen vuonna 1958 kirjoitettua päänäytelmäänsä, Sarri Kua. Äärioikeistolaisen rautakaartin eli legionaariliikkeen nousu Romaniassa. ja Ionescon tuskallinen kokemus kasvavasta fanaattisuudesta romanialaisten älymystöjen keskuudessa ja jopa lähimpien kirjallisten ystäviensä Cioranin ja Eliaden märinästä, minkä hän tunnusti yhdeksi näytelmän lähteistä. Toinen oli Denis de Rougemontin päiväkirja, joka oli kauhuissaan nähnyt valtavan natsien joukkomielenosoituksen, joka tervehtii führeriään uskonnollisessa kiihkossa; kolmas kirjallinen Kafkan kuuluisa tarina "Metamorfoosi", jonka päähenkilö Gregor Samsa herää eräänä aamuna selittämättömästi muuttuneena colportixi. Denis de Rougemont oleskeli Saksassa Nürnbergissä natsien mielenosoituksen aikana. Denis de Rougemont kertoo meille, kuinka hänen hiuksensa nousivat pystyyn, hän sanoo kirjaimellisesti, kun hän ymmärsi, mitä pyhällä terrorilla tarkoitetaan. Eivätkö juurikin intellektuellit ole nazismin keksijät? Komeljanttarit ja standup koomikot? Entä antibolshevismin? Samat pellehermannit. "Nykyään, jos joku lausuu sanan 'porvari'... kaikki syyttävät yhtä typerästi, yhtä sokeasti tappamaan porvarit tai kapitalistit tietämättä pienintäkään käsitystä, mikä loukkauksen takana on tai miksi sitä on käytetty, tietämättä edes mitä porvarismi on. Sellainen ihminen yrittää yllyttää muita tekemään omaa likaista työtä tai mitkä yksityiset motiivit aiheuttavat tällaista hirvittävää väkivaltaa." Setelit ja vastasetelit, 210.
ellauri097.html on line 258: Julien Green est né à Paris, 4, rue Ruhmkorff, de parents américains, descendant du côté de sa mère du sénateur et représentant démocrate de la Géorgie au congrès américain Julian Hartridge (en) (1829-1879) et dont Julien Green porte le prénom (Green a été baptisé « Julian » ; l'orthographe a été changée en « Julien » par son éditeur français dans les années 1920). Il grandit dans le 16e arrondissement de Paris, puis au Vésinet et passe ses vacances dans la commune d'Andrésy, dans les Yvelines. Il poursuit toutes ses études en France au lycée Janson-de-Sailly. Sa mère, protestante pieuse et aimante, meurt alors qu'il a 14 ans, et la famille déménage rue Cortambert, à Paris. Il se convertit au catholicisme en 1916, à la suite de son père et de toutes ses sœurs, ainsi qu'il le raconte dans Ce qu'il faut d'amour à l'homme, son autobiographie spirituelle. Il abjure l'anglicanisme à la crypte de la chapelle des sœurs de la rue Cortambert. Âgé de seulement 17 ans, Julian Green réussit à rejoindre les rangs de la Croix-Rouge américaine, puis est détaché dans l’artillerie française en 1918 en tant que sous-lieutenant et sert en Italie. Démobilisé en mars 1919, il se rend pour la première fois aux États-Unis en septembre de la même année et effectue trois ans d'études à l’université de Virginie, où il éprouve un premier amour chaste et secret pour un camarade d'études. Il écrit son premier livre en anglais, avant de revenir vivre en France.
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri172.html on line 840: Le Rouge et le Noir, roman de Stendhal, 1830, personnage de l'abbé Chélan, mentor et conseiller de Julien Sorel. CHECK
ellauri188.html on line 413: Josh skipped college to start acting at 19. He dared to dream and got a job as DIY professor at Vanderbilt. Tennessee on Louisianasta luoteeseen. Mekin ajettiin tota hirmu pitkää Baton Rougen bridgeä Nikun isän autossa. Ei sentään tullut myrskyä.
ellauri260.html on line 125: Mounierin työ herätti tärkeiden ranskalaisten ajattelijoiden, kuten Gabriel Marcelin, Denis de Rougemontin ja Jacques Maritainin, huomion, jotka tutkimuksensa, luentojensa ja kirjoitustensa kautta auttoivat kehittämään ranskalaista personalistista ajattelua. Maritain, joka työskenteli Mounierin kanssa useita vuosia, oli vastuussa ranskalaisen personalismin tuomisesta Yhdysvaltoihin. Sodan jälkeen Mounierin itsensä johtama eurooppalainen personalismi sopeutui liberaaliin demokratiaan ja suhtautui siihen kritiikittömämmin, ja Maritainilla oli rooli vuonna 1948 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen laatimisessa. Paha haxahdus!
ellauri311.html on line 85: ”transformaation fasilitaattorin” Gisella Rougen vetämä Serpent ritual.
ellauri353.html on line 586: ¹Filmissä Moineau Rouge (2018) punavakoojatar kääntää takkia. Dominika Egorova est une jeune danseuse étoile au Bolchoï. À fin des comptes, elle décide de rester à Moscou avec sa mère afin de continuer l'entente secrète avec les services secrets américains.
ellauri401.html on line 617: Gerald ja Eric olivat sillä kannalla, että Pekka ei nyt vielä saisi ajatella Suomeen menoa. Heillä oli jotain kaunista juuri meneillä. Suomesta tuli erilaisia viestejä. Waldemar Kaade kirjoitti Ervastille, että vuosikokouskin voidaan pitää ilman häntä, mutta sitten saapui Hilda Pihlajamäen sähkösanoma, jossa tämä ilmoitti, että vuosikokous siirrettäisiin pääsiäisestä helluntaihin ja Ervastia odotetaan siihen. Sähkösanoman saatua Ervast sanoi: ”Täytyy sitten lähteä.” Ervast oli suunnitellut vähän toisenlaista paluuta. Hän aikoi Eurooppaan vasta kesällä, ei suoraan Suomeen vaan Pariisin ja Moulin Rougen kautta.
xxx/ellauri124.html on line 208: Stendhal’s Le Rouge et le Noir
xxx/ellauri173.html on line 173: Il nous eût été si agréable de posséder quelques bonnes épreuves photographiques, (prises au moment même du phénomène,) de Josué arrêtant le soleil, par exemple, ou ramassant la colline des 40K prepuces? ― de quelques Vues du Paradis terrestre prises de l’Entrée aux épées flamboyantes ; de l’Arbre de la Science ; du Serpent ; etc. : ― de quelques vues du Déluge, prises du sommet de l’Ararat (l’industrieux Japhet, aurait, je le parierais, emporté un objectif dans l’arche s’il eût connu ce merveilleux instrument). Plus tard, on eût cliché les Sept Plaies d’Égypte, le Buisson ardent, le Passage de la mer Rouge en video, avant, pendant, et après l’épisode, le Mané, Thécel, Pharès, du festin de Balthazar ; le bûcher d’Assur-banipal, le Labarum, la Tête de Méduse, le Minotaure, etc., ― et nous jouirions, aujourd’hui, des portraits-cartes de Prométhée, des Stymphalides, des Sybilles, des Danaïdes, des Furies, etc., etc.
xxx/ellauri227.html on line 537: Jan Oscar Sverre Lucien Henri Guillou [ɡɪ'juː] (s. 17. tammikuuta 1944 Södertälje, Ruotsi) eli "Jami" on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan kotimaassaan parhaiten agentti Carl "Coq Rouge" (Punainen Pili) Hamiltonista kertovasta 13-osaisesta romaanisarjastaan, josta viisi kirjaa on suomennettu. Kirjat, joissa Guillou esittää myös kiivasta yhteiskunnallista arvostelua, ovat olleet Ruotsin kaikkien aikojen suurin romaanien myyntimenestys. Niitä on käännetty kymmenelle kielelle, ja neljästä on tehty elokuva. Guillou on myös suosittu televisioesiintyjä ja televisio-ohjelmien tekijä.
xxx/ellauri227.html on line 548: Peitenimi Coq Rouge ( Täcknamn Coq Rouge) on ruotsalainen jämityselokuva vuodelta 1989. Pääosaa Carl Hamiltonia esittää Stellan Skarsgård. Elokuvan kertoo tumpelosta yrityksestä estää terrori-isku. Elokuva perustuu Jan Guilloun romaaniin Coq Rouge (1986, suom. 1987). Tarinassa on mukana niin Ruotsin Säpo kuin palestiinalaisia ja israelilaisiakin. IB ei ole enää mukana kuvassa.
xxx/ellauri227.html on line 610: Månne tror nu någon att detta bara är Coq Rouge i ringbrynja. Mycket sant, så enkelt är det, Arn har typiska hamiltonska drag, framför allt då i sin fulländade behärskning av våldets olika tekniker. Bara den som läst Hamilton-sviten slarvigt kan känneteckna dem som ”action”. De består till större delen av beskrivningar, berättelser, förklaringar, diskussioner, etc. I den nya boken har Guillou gått vidare på den vägen. Ja, Jan är tamme fan en långtråkig jamare, det kan man inte neka.
18