I bore myself to sleep at night / I bore myself in bright daylight / I'm bored / I'm the chairman of the bored. Markku Envall on väittänyt, että on vaikea kuvitella Blomstedtia innostuneena. E.Saarinen ja J.Blomsted on koominen pari, jotain Mikin ja Hessun tapaista.
The title, "Childe Roland into the Dark Tunnel Came", which forms the last words of the poem, is a line from William Shakespeare's play King Lear (ca. 1607). In the play, Gloucester's son, Edgar, lends credence to his disguise as Tom o' Bedlam by talking nonsense, of which this is a part:
ellauri198.html on line 333: Se Learista. Yhdyn Rudolf v. Gottschallin mielipiteeseen: täys paska. Tässäkin on ranet anglosaxien pääpahixet, Roland haistaa brittiläistä verta kuin joku trolli. Saman frogivihan haistoi selvästi vaihtoehtoisen Foggin ykkösjaxossa. Passpartou, tuo luihu neekeri, oli epäluotettava frankofooni. Tosin osasihan se sanoa suahilixi "missä ovat paloportaat". Toivottavasti se anglosaxistuu myöhemmissä jaxoissa. Kaisen pitää, koska Foggille on varattu se intialainen prinsessa joten nussimaton lehtinainen jää muuten paritta. Tai hei ehkä niille kummallekin löytyy oman värisensä pari kun sarja etenee.
ellauri198.html on line 335: Suddenly, Roland realizes that the mountain he has been looking at is the very one that hides the Dark Tunnel.
ellauri198.html on line 337: The sunset sets the scene ablaze at that very moment, and a strange sound fills the air. "[I]n a sheet of flame" Roland sees the faces of his dead friends, and hears their names whispered in his ears. Remembering their lives, Roland finds himself surrounded by a "living frame" of old friends. Filled with inspiration, he pulls out his "slug-horn", and blows, shouting "Childe Roland into the dark tunnel came".
ellauri198.html on line 348: For Margaret Atwood, Childe Roland is Browning himself, his quest is to write this poem, and the Dark Tower contains that which Roland/Browning fears most: a damn big tunnel.
ellauri198.html on line 350: Harold Bloom reads the poem as a "loving critique" of Shelley, and describes Roland as questing for his own (Bloom's) failure.
ellauri198.html on line 356: Childe Roland to the Dark Tower Came
ellauri198.html on line 629: And blew "Childe Roland to the Dark Tower came." "Veteraanin iltahuudon" soitin tuolla.
ellauri198.html on line 631:
Eli mun tulkinta on suoraviivainen: Ruskea saapasvaha muistelee tässä lukemattomia Italian junareissuja muiden brittisuklaaosaston ritareiden kaa. Sitä varten ne takuulla matkusteli saapasmaahan, kuten teki myös Tomppa Manni sittemmin. Sinne meni myös Goethe nuolemaan tikkunekkuaan. Monet lentää nykyään Phukettiin. Harri Jäppisen romanttinen matkakohde oli Indoneesia. Ezillä tavalla. Näitä smuttuisia piilokuvia on brittirunoilijoilla tukuittain, esim. Coleridgen Kupla kurkussa. "I've got a first class ticket" ne huutavat kuin Mr. Fogg. Tulkinnasta selviää myös mixi quest on valmis ja runo lopussa kun Roland pääsee mustaan tunneliin toitottamaan sarvella.
ellauri198.html on line 643: "Childe Roland pimeään tunneliin tuli" on englantilaisen kirjailijan Robert Browningin runo, joka on kirjoitettu 2. tammikuuta 1852 ja julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1855 kokoelmassa nimeltä Miehet ja naiset. Juoni:
ellauri198.html on line 645: Roland's band had dissolved and gone on to solo careers. Cuthbert was cut up for "one night's disgrace," and Giles "by being hanged and declared a traitor by his fans." All Roland wants is to join back the band, whatever the cost.
ellauri198.html on line 652: Chatterton's usage inspired Robert Browning in his poem Childe Roland to the Dark Tower Came, in particular the last stanza in which the hero sees the ghosts of all those who died trying to reach the Dark Tower before him.
ellauri198.html on line 656: And blew. "Child Roland to the Dark Tower came."
ellauri198.html on line 657: ("Childe Roland to the Dark Tower Came" xxxiv.4-6).
ellauri198.html on line 676: In Anthony Powell's 12-part cycle A Dance to the Music of Time, the eighth novel, The Soldier's Art, takes its title from line 89 of Childe Roland ("Fight first, think afterwards—the soldier's art").
ellauri198.html on line 678: In P.G. Wodehouse's novel The Mating Season: Jeeves uses the phrase 'Childe Roland to the Dark Tower came' to describe Bertie Wooster's arrival at Deverill Hall. Bertie does not understand the reference.
ellauri198.html on line 680: In P.G. Wodehouse's novel The Code of the Woosters: Jeeves also uses the phrase 'Childe Roland to the dark tower came' to describe Bertie Wooster's arrival, in this case, at Totleigh Towers. Bertie does not understand the reference in this case either.
ellauri198.html on line 684: The scottish "narrative" or fairy tale about Childe Rowland comes from Danish ballads about Rosmer Halfmand from the 1695 work Kaempe Viser. There were three ballads about Rosmer, who was a giant or merman, stealing a girl whose brother later rescues her. In the first, the characters are the children of Lady Hillers of Denmark, and the sister is named Svanè. In the second, the main characters are Roland and Proud Eline lyle. In the third, the hero is Child Aller, son of the king of Iceland. Unlike the English Roland, the hero of the Danish ballads relies on trickery to rescue his sister, and in some versions they have a juicy incestuous relationship to boot.
ellauri198.html on line 710: The series was chiefly inspired by the poem "Childe Roland to the Dark Tower Came" by Robert Browning, whose full text was included in the final volume's appendix. In the preface to the revised 2003 edition of The Gunslinger, King also identifies The Lord of the Rings, Arthurian legend, and The Good, the Bad and the Ugly as inspirations. He identifies Clint Eastwood's "Man with No Name" character as one of the major inspirations for the protagonist, Roland Deschain. King's style of location names in the series, such as Mid-World, and his development of a unique language abstract to our own [clarification needed] (High Speech), are also influenced by J. R. R. Tolkien's work. The series is referred to on King's website as his magnum opus.
ellauri198.html on line 720: Beginning where book six left off, Jake Chambers and Father Callahan battle the evil infestation within the Dixie Pig, a vampire lounge in New York City featuring roast human flesh and doors to other worlds. After fighting off and destroying numerous "Low-Men" and Type One Vampires, Callahan sacrifices himself to let Jake survive. In the other world—Fedic—Mia, her body now physically separated from Susannah Dean, gives birth to Mordred Deschain, the biological son of Roland Deschain and Susannah. The Crimson King is also a "co-father" of this prophetic child, so it is not surprising when "baby" Mordred's first act is to shapeshift into a spider-creature and feast on his birth-mother. Susannah shoots but fails to kill Mordred, eliminates other agents of the Crimson King, and escapes to meet up with Jake at the cross-dimensional door beneath the Dixie Pig which connects to Fedic. Maturing at an accelerated rate, Mordred later stalks Roland and the other gunslingers throughout this adventure, shifting from human to spider as the need arises, seething with an instinctive rage toward Roland, his "white daddy."
ellauri198.html on line 722: In Maine, Roland and Eddie recruit John Cullum, and then make their way back to Fedic, where the ka-tet is now reunited. Walter (known in other stories as Randall Flagg) plans to slay Mordred and use the birthmark on Mordred's heel to gain access to the Tower, but he is easily slain by the infant when Mordred sees through his lies.
ellauri198.html on line 724: Roland and his ka-tet travel to Thunderclap, then to the nearby Devar-Toi, to help a group of psychics known as Breakers who are allowing their telepathic abilities to be used to break away at the beams that support the Tower. Ted Brautigan and Dinky Earnshaw assist the gunslingers with information and weapons, and reunite Roland with his old friend Sheemie Ruiz from Mejis. The Gunslingers free the Breakers from their captors, but Eddie is wounded after the battle and dies a short while later. Roland and Jake pause to mourn and then jump to Maine of 1999 along with Oy, in order to save the life of Stephen King (whom he writes to be a secondary character in the book); the ka-tet have come to believe that the success of their quest depends on King surviving to write about it through his books.
ellauri198.html on line 726: They discover King about to be hit by a van. Jake pushes King out of the way but Jake is killed in the process. Roland, heartbroken with the loss of the person he considers his true son, buries Jake and returns with Oy to Susannah in Fedic, via the Dixie Pig. They are chased through the depths of Castle Discordia by an otherworldly monster, then depart and travel for weeks across freezing badlands toward the Tower.
ellauri198.html on line 728: Along the way they find Patrick Danville, a young man imprisoned by someone who calls himself Joe Collins but is really a psychic vampire named Dandelo. Dandelo feeds off the emotions of his victims, and starts to feed off of Roland and Susannah by telling them jokes. Roland and Susannah are alerted to the danger by Stephen King, who drops clues directly into the book, enabling them to defeat the vampire. They discover Patrick in the basement, and find that Dandelo had removed his tongue. Patrick is freed and soon his special talent becomes evident: his drawings and paintings become reality. As their travels bring them nearer to the Dark Tower, Susannah comes to the conclusion that Roland needs to complete his journey without her. Susannah asks Patrick to draw a door she has seen in her dreams to lead her out of this world. He does so and once it appears, Susannah says goodbye to Roland and crosses over to another world.
ellauri198.html on line 730: Mordred finally reaches and attacks Roland. Oy viciously defends his dinh, providing Roland the extra seconds needed to exterminate the were-spider. Oy is impaled on a tree branch and dies. Roland continues on to his ultimate goal and reaches the Tower, only to find it occupied by the Crimson King.
ellauri198.html on line 732: They remain in a stalemate for a few hours, until Roland has Patrick draw a picture of the Crimson King and then erase it, thus wiping him out of existence except for his eyes. Roland gains entry into the Tower while Patrick turns back home. The last scene is that of Roland crying out the names of his loved ones and fallen comrades as he had vowed to do. The door of the Dark Tower closes shut as Patrick watches from a distance.
ellauri198.html on line 734: The story then shifts to Susannah coming through the magic door to an alternate 1980s New York, where Gary Hart is president. Susannah throws away Roland's gun (which does not function on this side of the door), rejecting the life of a gunslinger, and starts a new life with alternate versions of Eddie and Jake, who in this world are brothers with the surname Toren. They have only very vague memories of their previous journey with Susannah, whose own memories of Mid-World are already beginning to fade. It is implied that an alternate version of Oy, the billy-bumbler, will also join them.
ellauri198.html on line 736: In a final "Coda" section, King urges the reader to close the book at this point, consider the story finished with a happy ending, and not venture inside the Tower with Roland. For those who do not heed the warning, the story resumes with Roland stepping into the Dark Tower. He realizes that the Tower is not really made of stone, but a kind of flesh: it is Gan's physical body. As he climbs the steps, Roland encounters various rooms containing siguls or signs of his past life. When he reaches the top of the Tower, he finds a door marked with his own name and opens it. Roland instantly realizes, to his horror, that he has reached the Tower countless times before. He is forced through the door by the hands of Gan and transported back in time to the Mohaine desert, back to where he was at the beginning of The Dark Tower: The Gunslinger, with no memories of what has just occurred. The only difference is that, this time, Roland possesses the Horn of Eld, which in the previous incarnation he had left lying on the ground after the Battle of Jericho Hill. Roland hears the voice of Gan, whispering that, if he reaches the Tower again, perhaps this time the result will be different; there may yet be rest. The series ends where it began in the first line of book one: "The man in black fled across the desert, and the gunslinger followed."
ellauri198.html on line 741: Childe Harold setvii Childe Rolandia
ellauri198.html on line 743: Roland says one thing and means another, vahvistaa Harlod Bloom. Ei se siihen kyykisty mihin paskantaa. Bloom kiskoo avuxeen rekvisiitasta vastaanpyristelevän tanskalaisen kyttyrän, joka muka on nasevasti ilmaissut Bloomin Browningin perusidean: se on imitaattori joka aktiivisesti hakee jotain martyrdomia! Se toivoo tyrivänsä!
ellauri198.html on line 747: Vaikeinta on Bloomin ymmärtää, mikä nalli napsahtaa Rolandille värsyssä XXIX. Bloom raahaa kekoon askeesia, metaforia ja metaleepsistä, mutta tokko niistä on tässä mitään apua. Täytyypä vilkaista Bloomin vinkkaamia runoja Keats: The Fall of Hyperion ja Shelley: The Triumph of Life. Onko nekin jotain smuttia? (Kz alempaa.)
ellauri198.html on line 766: (Siis mitä? Kazo alempaa, äijä oli täysi seko joka ei sietänyt izenäisen Eiren kelttimäistä touhua.) Harold siteeraa jotain toista synkkää tornia Shelleyllä, ja pyörittelee tätä torniaihetta aika pitkästyttävästi muutenkin. Robert Zimmermannillakin oli joku vahtitorni jo v 1967, mutta siitä Harold tuskin piittasi, kuinka se olis arvannut että sillä tulis pitkän päälle toinen noobeli? Browning haukkuu Shelleytä subjektiivisexi ja izeään se kehuu objektiivisexi. Paskapuhetta. Pointixi jää oliko Rolandin tornissa ikkunoita. Ei ollut.
ellauri198.html on line 778: But something of the conclusion can be surmised here, however tentatively. Roland's equivocal triumph is an instance of Kierkegaardian "repetition" rather than of Platonic "recollection" on Hegelian "mediation," if only because the Romantic trope-upon-a-trope or transumption leads to a projective or introjective stance of which Kierkegaard is the conscious anti-Platonic and anti-Hegelian theorist. Precisely what Roland refuses is the Golgotha of Absolute Spirit that Hegel proclaims at the very close of his Phenomenology:
ellauri198.html on line 786: From Hegel we can move to Mallarmé's Igitur, and an illuminating observation by Paul de Man, even as from Kierkegaard we can go back to Childe Roland and the critical mode I endeavor to develop. Meditating on Igitur, de Man remarks that in Baudelaire and in Mallarmé (under Baudelaire's influence) "ennui" is no longer a personal feeling but comes from the burden of the past. A consciousness comes to know itself as negative and finite. It sees that others know themselves also in this way, and so it transcends the negative and finite present by seeing the universal nature of what it itself is becoming. So, de Man says of Mallarmé's view, comparing it to Hegel's, that "we develop by dominating our natural anxiety and alienation and by transforming it in the awareness and the knowledge of otherness." Jotain tosi narsistista läppää tääkin näyttää olevan.
ellauri198.html on line 794: Roland is not mediated by his precursors; they do not detach him from history so as to free him in the spirit. The Childe's last act of dauntless courage is to will repetition, to accept his place in the company of the ruined. Roland tells us implicitly that the present is not so much negative and finite as it is willed, though this willing is never the work of an individual consciousness acting by itself. It is caught up in a subject-to-subject dialectic, in which the present moment is sacrificed, not to the energies of art, but to the near-solipsist's tragic victory over himself. Roland's negative moment is neither that of renunciation nor of the loss of self in death or error. It is the negativity that is self-knowledge yielding its power to a doomed love of others, in the recognition that those others like Shelley. more grandly had surrendered knowledge and its powers to love, however illusory. Or, mos simply, Childe Roland dies, if be dies, in the magnificence of a belatedness that can accept itself as such. He ends in strengh because his vision has ceased to break and deform the world, and has begun to turn its dangerous strength upon is own defense. Roland is the Kermit modem version of a poet-as-hero, and his sustained courage to weather his own phantasmagoria and emerge into fire is a presage of the continued survival of strong poetry.
ellauri198.html on line 920: Mitä vittua näillä sepustuxilla muka on Childe Rolandin kanssa tekemistä? Taisi Harold vaan paukutella kriitikkohenxeleitä.
ellauri210.html on line 641: Arpin nimeä kantava Arp Museum Bahnhof Rolandseck avattiin syyskuussa 2007. Museossa on Hans Arpin teosten ohella Sophie Taeuber-Arpin kehnompaa tuotantoa.
ellauri262.html on line 412: She praised Roland for being a purely Christian myth, in contrast to such epics as Beowulf in which she found a strong pagan content. (Tästä tuli varmaan nokkapokkaa Tolkienin kaa.)
ellauri299.html on line 62: Sarja on saanut inspiraationsa pääasiassa Robert Browningin runosta " Childe Roland to the Dark Tower Came ", jonka koko teksti sisällytettiin viimeisen osan liitteeseen. Siitä mulla on vanhastaan paasaus ja suolennoskin albumissa 198.
ellauri299.html on line 64: Vuoden 2003 Gunslingerin tarkistetun painoksen esipuheessa King määrittelee inspiraation lähteiksi myös Taru sormusten herrasta, Arthurian legendan ja The Good, the Bad and the Ruma. Hän tunnistaa Clint Eastwoodin "Mies ilman nimeä" -hahmon yhdeksi päähenkilön Roland Deschainin tärkeimmistä inspiroijista. Sehän oli se kaveri joka tuppukylään tultuaan painui muitta mutkitta raiskaamaan nenäkkään lutkan jossain ladossa. Kingin tyyli sarjassa sijainneille, kuten Mid-World, ja hänen ainutlaatuisen kielen (High Speech) kehittämiseen vaikuttavat myös JRR Tolkienin työt. Musta torni on vanha fantasiaukkojen aivokummitus, C.S.Lewisin ja Sauronin, ilmeinen penissymboli joka varmaan ukkeleita kauhisti ja samalla oudosti viehätti.
ellauri332.html on line 452: Love the book or hate it, but no novel deserves the shabby treatment that director Roland Joff and screenwriter Douglas Day Stewart have given the classic novel.
ellauri332.html on line 468: In fact, there are min. eight other film and TV adaptations, including an Emmy award-sinning TV mini-series, and Roland Joffé's 1995 Hollywood feature starring Robert Duvall, Gary Oldman and Demi Moore.
ellauri340.html on line 623: Baudrillard kuului ranskalaisten ajattelijoiden koiravaljakkoon, samaan kuin Henri Lefebvre, Roland Barthes, Pierre Bourdieu, Gilles Deleuze, Jean-François Leotard, Michel Foucault, Jacques Derrida ja Jacques Lacan, jotka kaikki olivat de Saussuren hypnotisoimia postrukturalistisia pellejä.
ellauri359.html on line 49: Kenneth Grahame syntyi 8. maaliskuuta 1859 Edinburghissa. Kun hän oli hieman yli vuoden vanha, hänen isänsä, asianajaja, sai nimityksen sheriffin sijaiseksi Argyllshiressä, Inverarayssa Loch Fynellä. Kun hän oli viisivuotias, hänen äitinsä kuoli tulirokkoihin ja hänen isänsä, jolla oli alkoholiongelma, määräsi Kennethin, veljensä Willien, sisarensa Helenin ja uuden vauvan Rolandin hoidon Granny Inglesille, lasten äidin puolelta, Cookham Deanissa Cookhamin kylässä Berkshiressä.
xxx/ellauri114.html on line 113: Ja sitten Amerikan uutisia. Randy Fitzgerald kertoo mitä mieltä Ronald Maxwell on vasemmistoleffoista. Ne on pelkkää valehtelua. Lewis and Clark-filmiin oli tulla kohtauxia, joissa Lewis ja Clark riitelivät. Sellaiseen ei ole minkäänlaista historiallista evidenssiä! Kyselytutkimuxessa on selvinnyt, mistä kenkä puristaa: lähes 2/3 haastatelluista elokuvaohjaajista uskoi, että amerikkalaisen yhteiskunnan rakenne saa aikaan vieraantumista. Tälläsestä ei ole minkäänlaista evidenssiä! Yli puolella niistä ei ollut minkäänlaista uskonnollista vakaumusta! Ei ihme että niiden leffoissa uskontoa pilkataan, hyväxytään moraallinen epävarmuuus ja samastetaan vauraus ja pahuus sekä ihannoidaan aseetonta väkivaltaa. Esim Roland Joffen ydinpommielokuva näyttää aidolta, mutta se vääntää atomipommin kehitystarinan ydinvoiman vastaisen liikkeen mainoxexi. Ei pommia, ei ydinvoimaa; ilman ydinvoimaa, ei pommia. Hetkinen mitä tarkoitatte Lucky Luke, selittäkääpä tarkemmin! Jossain toisessa leffassa Thomas Jefferson bylsii 15-vuotiasta neekeriä, tästäkään ei ole mitään evidenssiä!
xxx/ellauri125.html on line 163: Roland Brand, Bill Crest
xxx/ellauri128.html on line 521: Kuuluisia ranskalaisia tapakomedioita rakkaudesta ovat Benjamin Constantin “Adolphe,” André Giden “Strait is the Gate,” Stendhalin “On Love,” Roland Barthesin “A Lover’s Discourse” ja André Mauroisin (1928) “Climates.”
xxx/ellauri179.html on line 594: Roland"Roland (Hruodlandus) on Rolandin laulun keskushahmo ja sankari. Rolandin laulussa kerrotaan Kaarle Suuren sodasta Espanjan ”saraseeneja” vastaan ja Pyreneillä tapahtuvasta väijytyksestä, jossa Roland kuolee. Eepoksessa saraseenit hyökkäävät Roncevauxin laaksossa frankkien armeijan jälkijoukkojen kimppuun, joita Roland komentaa. Roland haavoittuu kahakassa kuolettavasti ja puhaltaa torveensa Olifantiin kutsuakseen apua. Torven ääni on niin kimeä, että se surmaa lintuja taivalla ja saa saraseenit vetäytymään sekasorron vallassa. Torvi kuitenkin halkeaa pahimmoilleen kahtia ja Roland kuolee uskollisen palvelijansa käsivarsille ennen kuin Kaarle Suuri ehtii paikalle.
xxx/ellauri179.html on line 596: Tarinat Rolandista olivat keskiajalla hyvin suosittuja, ja esimerkiksi monissa Saksan kaupungeissa on niin sanottu Rolandin pylväs, Rolandia esittävä suurikokoinen veistos. Rolandia esittävillä veistoksilla on käsissään miekka ja kilpi tuomiovallan vertauskuvina.
xxx/ellauri179.html on line 598: Legendan taustalla on todellinen taistelu, joka käytiin vuonna 778 Roncesvallesissa baskiaisten maalla. Siinä baskiaiset tuhosivat Espanjan sotaretkeltä vetäytyvän Kaarle Suuren armeijan jälkijoukon. Grimbergin Kansojen historian mukaan Rolandin laulun taustalla ollut taistelu oli suhteellisen vähäpätöinen kahakka, jossa baskiaiset, eikä suinkaan maurit, hyökkäsivät Espanjasta vetäytyneen Kaarle Suuren armeijan jälkijoukkoon tuhoten sen. Rolandin esikuva oli suhteellisen vähämerkityksinen ruhtinas, joten laulu suuresti liioittelee sekä henkilön että tapahtuman merkitystä.
xxx/ellauri186.html on line 652: Aleksandrian Menas, miekalla, Kappadokian Mercurius, mestataan, Paul Miki ja muut Japanin marttyyrit, kaksikymmentäkuusi ristiinnaulittua, keihästettyä ja poltettua, Thomas More, mestataan, Reimsin Nicasius, samoin, Huyn Odilia, nuolilla, Tarsoksen Paavali, jolta saat ensimmäisen Kirkon, mestataan, Pancratius, mestataan, Nikomedeian Pantaleon, samoin, Paphnutius, ristiinnaulitaan, Papias, revitetään hevosten välissä, Troyes'n ja Soestin Patroclus, mestataan, Karthagon Perpetua ja Felicitas, Felicitas on Perpetuan orjatar, joutuvat raivoavan lehmän sarviin, Ratesin Petrus, miekalla, Veronan Petrus, veitsi päähän ja tikari rintaan, Tournain Piatus, kallo sahataan, Polykarpos, pistetään tikarilla ja poltetaan, Rooman Prisca, leijonien ruoaksi, Processus ja Martinianus, ilmeisesti sama kuolema, Quinctinus, nauloja päähän ja muihin ruumiinosiin, Rouenin Quirinus, kallo sahataan päälaelta, Coimbran Quiteria, oma isä mestaa, kammottavaa, Alisen Regina, surmataan miekalla, Dortmundin Reinhold, kivenhakkaajan nuijalla, Napolin Restituta, roviolla, Roland, miekalla, Antiokian Romanus, kieli revitään suusta ja kuristetaan, etkö vieläkään ole saanut tarpeeksesi, Jumala kysyi Jeesukselta, mutta Jeesus vastasi, Tuo kysymys sinun olisi pitänyt esittää itsellesi, jatka,
xxx/ellauri356.html on line 150: Derrida on yhdistetty usein ”vuoden 1968 ajattelijoihin”, joita hänen lisäkseen ovat olleet esimerkiksi Louis Althusser, Jacques Lacan, Michel Foucault, Roland Barthes ja Gilles Deleuze. Kokonainen nippu spedejä. Derridan ajattelun mukaan kielen ja todellisuuden välistä suhdetta selittämään tarvitaan dekonstruktio eli lukutapa, jossa on paljon kirjallisuuden, taiteenteorian, uskontotieteen, antropologian ja psykoanalyysin aineksia.
xxx/ellauri356.html on line 257: Muita vaikutteita Derridaan olivat Martin Heidegger, Platon, Søren Kierkegaard, Alexandre Kojève, Maurice Blanchot, Antonin Artaud, Roland Barthes, Georges Bataille, Edmund Husserl, Emmanuel Lévinas, Ferdinand de Chaussure, Søren Kierkehaard, Sigmund Freud, Claude Lévi-Strauss, James Joyce, Samuel Beckett, JL Austin ja Stéphane Mallarmé. Paizi Austinista se ei tajunnut tuon taivaallista [ lähde: Searle ]. Talmudin dekonstruktio ei ole kovin suosittua, mutts sitäkin on yritetty.
xxx/ellauri356.html on line 475: Kristeva saapui länteen viime tingassa ehtiäkseen kokemaan strukturalismin heikkenemisen ja sen haastajien Michel Foucaultin ja Jacques Derridan antaman haasteen. Kristeva opiskeli muun muassa Roland Barthesin johdolla ja osallistui niin sanotun Tel Quel -ryhmän kirjalliseen toimintaan.
xxx/ellauri356.html on line 477: 2. elokuuta 1967 Kristeva meni naimisiin kirjailija Philippe Sollersin kanssa, os. Joyaux (1936-2023). Hänen kirjoituksiaan ja lähestymistapaansa kieleen tarkasteli ja ylisti ranskalainen kriitikko Roland Barthes tynkäkirjassaan Sollers écrivain.
xxx/ellauri356.html on line 480: Sollers oli näät henkisen kiihkoajan ytimessä 1960- ja 1970-lukujen Pariisissa. Hää johti avantgardistista Tel Quel -lehteä vuosina 1960-1982. Hän osallistui kriitikoiden ja ajattelijoiden, kuten Jacques Derridan, Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Roland Barthesin julkaisemiseen. Lehdessä julkaistuissa tyypeistä osa on vähän tunnettuja tai kiistanalaisia: Lautréamont, Dante, Artaud, Bataille, Joyce, Derrida, Foucault ja jopa Barthes. Jotkut heistä kuvattiin myöhemmin romaanissaan Femmes (1983) muiden ennen toukokuuta 1968 ja sen jälkeen toimineiden ranskalaisen intellektualismin hahmojen rinnalla. Philippe Sollers oli 1960- ja 1970-luvuilla läheinen muun muassa Jacques Lacanille, Michel Foucault'lle, Louis Althusserille ja ennen kaikkea Roland Barthesille, jotka ovat kuvattu romaanissa Naiset (1983). Lopuista julkkixista tuli sen verisiä vihamiehiä.
xxx/ellauri356.html on line 488: 26. tammikuuta 1977, Sollers allekirjoitti Le Mondessa – hän plus noin viisikymmentä persoonaa – (erityisesti Jean-Paul Sartren, Roland Barthesin, Simone de Beauvoirin, Alain Robbe-Grillet'n, Françoise Doltin ja Jacques Derridan kanssa) "Avoimen kirjeen rikoslain tarkistuskomissiolle tiettyjen lakitekstien tarkistamiseksi, aikuiset ja alaikäiset", jossa vaaditaan, että "alaikäisten väärinkäyttöä" koskevat lain artiklat "kumotaan tai muutetaan perusteellisesti" siinä mielessä, että "lapsen ja nuoren oikeus tunnustetaan ylläpitää suhteita valitsemiinsa ihmisiin." Se oli vetoomus kolmen miehen puolesta, joita syytettiin 15-vuotiaiden alaikäisten sopimattomasta pahoinpitelystä ilman väkivaltaa. Tämän tekstin oli kirjoittanut Gabriel Matzneff, joka ei salaa makuaan pedofiliaa ja efebofiliaa kohtaan. Matzneff kerskui nussineensa useitakin alaikäisiä tyttöjä. Helmikuussa 2020 julkaistussa New York Timesin profiilissa valokuvassa Matzneff seisoo yksin veden äärellä Italiassa, näyttää masentuneelta, surullinen kalju mies Burberryn trenssitakissa. Ämmä Springora tuhosi muiston siitä, mitä hän muistaa olleen "kestävä ja upea rakkaustarina". Mutta voiko teini-ikäisellä tytöllä olla "upea rakkaustarina" yli kolme kertaa häntä ikäisemmän henkilön kanssa? Tämä on Consentin ytimessä oleva kysymys. Lukijat eivät epäile vastauksesta mitään. This manner willl be convenient for a man who wants to enjoy a woman, and can only get at her by force and against her will. (Perfumed Garden, p. 72.)
xxx/ellauri356.html on line 652: Roland Barthes kirjoitti, että jos löydät merkityksen kielen täyteydestä, "jumalallinen tyhjyys ei voi enää uhata". Ja lisään: jumalallisuuden totalitaarinen vaikutus ei myöskään uhkaa. Souad ei ole vielä siellä. Siitä tulee pitkä kävelymatka. Mutta kuinka monella nuorella tytöllä ei ole mahdollisuutta kohdata kuuntelemisen runoutta? Ja yhdistyäksesi uudelleen liikkuvaan identiteettiin? Kristeva yxillä, kesä kaikilla.
xxx/ellauri376.html on line 78: Truffautista ei paasauxissa ole ennestään kuin 1 turahdus. Ransu oli Truffautien tyttären ja sefardijuutalaisen hammaslääkärin Roland Levyn avioton lapsi, mikä sille selvisi vasta 1968, kun Ransu oli 36.
82