ellauri014.html on line 34: nuorempi kuten Jean-Jacques kadonnutta isobroidiaan), entinen Andelin, Mikko Vilkastus Suomen Lahdesta, lehtineekeri, käänsi lisää romskuja, Richardsonin Pamelan edellisen vuosisadan alussa. Pienen paksun islamistijulkkiksen isoisä, sen jonka kuuluisampi vaimo kirjottaa rouva Hietamiestä huonompia lällyromaaneja. Pojanpoika käänsi jostain koraanin. Aikamoinen takinkääntäjä. Pyhiäpä kirjoja kääntelevät Andelinit.
ellauri014.html on line 36: Lainasin Pamela piukkapepun kirjastosta. Sen esipuhe oli paksulti alleviivattu ja merkitty huutomerkein. Joku on kai lukenut tän tenttiin - vittuako typeryxet alleviivaa kirjaston kirjoja? ei siitä ole mitään apua! Wäinö mainitsee siinä kiittävään sävyyn Paul Bourgetin. Ai kenet, kysyt ehkä, niin minäkin. Katsoin Wikipediasta. Wannabe-julkkistyrkky viisinkertainen melkein-nobelisti, agnostikko, joka palasi katoliseen uskoon romaanissa Le Disciple. Se oli Gladstonen mielikirjoja. Russell pelkäsi Gladstonea pikkupoikana. Ei varmaan ollut Russellin mieleinen kirja. Bourget oli ollut sielun hienoudessa edellä ihailijattariansa, Wäiskin mielestä. Samaa ei voinut sanoa Richardsonista, joka ainakin Fieldingin leirissä kuvattiin pieneksi, punakaksi, turhamaiseksi, arkipuheiseksi pikku mieheksi. Tuntuuko jo pientä narsistisen setämiehen hajua? - Asiasta 3:nteen, kuppainen Kasimir Leino kirjoitti kalikkarunon Gladstonen kunniaxi, verraten sen Irlannin kohtelua suomen sortoaikaan.Sellainen HINOA JOHN -vittuilu Paulille tussilla Johnin oveen. No Pohjois-Irlannin Karjalaa ei sentään antanut Gladstone takaisin. Sattui silmiin, kun koitin löytää tietoa Kasimirin kupasta.
ellauri014.html on line 38: Richardsonilla oli jo kuudes vuosikymmen alulla, kun se alko kirjoittaa Pamelaa. Sen onnellinen aatos oli antaa joillekin kirjeille syvempää inhimillistä mielenkiintoa lisäämällä juoni ja opettavainen moraali. Koko rupeama otti kolme kuukautta. Aika rivakkaa. Nimeltänsä Samuli, maalaispuusepän poika kyläkoulun tiedoilla, vähän niinkuin kaimansa nilkki. Sävyisä ja hempeä, poikasena leikki tytöillä. Porvaristui kirjanpainajana ja rikastui omakustanteisilla bestsellereillä keski-iässä. Ei tullut hylkyjä, kustantaja tykkäsi.
ellauri014.html on line 87:

Tässä kommentoin Richardsonin Pamelaa (in progress).

ellauri014.html on line 89: Pamela; or, Virtue Rewarded is an epistolary novel by English writer Samuel Richardson, a novel which was first published in 1740. It tells the story of a 16-year-old maidservant named Pamela Andrews, whose employer, Mr. B, a wealthy landowner, makes unwanted and inappropriate advances towards her after the death of his mother. Pamela strives to reconcile her strong religious training with her desire for the approval of her employer in a series of letters and, later, journal entries, addressed to her impoverished parents. After various unsuccessful attempts at seduction, a series of sexual assaults, and an extended period of kidnapping, the rakish Mr. B eventually reforms and makes Pamela a sincere proposal of marriage. In the novel's second part, Pamela marries Mr. B and tries to acclimatize to her new position in upper-class society. The full title, Pamela; or, Virtue Rewarded, makes plain Richardson's moral purpose. A best-seller of its time, Pamela was widely read but was also criticized for its perceived licentiousness and disregard for class barriers.
ellauri014.html on line 125: Ihan sama meininki on apinoilla, koirilla ja kanoilla. Se on se nokintajärjestys. Huvittavinta lähes on, että Richardson meni myöhemmissä painoxissa muuttamaan Pamelan vanhemmat köyhistä ojankaivajista köyhtyneeksi herrasväexi ja korjasi Pamelan työläispuheita fiinimmixi, jotta epäsäätyinen avioliittoskandaali ei olisi niin vaarallisen näköinen. Voi hemmetti! Kyllä on nää apinat sitten naurettavia! Kanavanhuxetkin on herttaisempia.
ellauri014.html on line 137: Nyt huomaan yhden ällistyttävän jutun: Richardson on humoristinen. Niin juuri! Siinä on Goldsmithin, Sternen, Fieldingin ja Thackerayn tapaista, vaikka vaimeampaa huumoria. Pamela izekään ei suhtaudu izeensä rusoomaisen vakavalla lärvällä, vaan huomaa nolojen tilanteiden huvittavat puolet. Tää on hiton paljon parempi romaani kuin Julie.
ellauri014.html on line 152: Samuel Richardsonin Pamela Andrews oli kiltti piikalikka,
ellauri014.html on line 164:

Tässä jaksossa runttaan Rousseaun kirjeromaania Julie: la nouvelle Heloise 1761. Richardson kuoli samana vuonna. Ei tarvinnut suuttua Rousseaun plagiaatista. Vai kuoliko just siihen? Työhypoteesi on että Rousseaukin oli narsistinen setämies.
ellauri014.html on line 166: Ennen kaikkea se oli rotinkainen nousukas, joka pyrki osaltansa tienaamaan siirtomaiden ja teollisuuden seurauxena alkaneesta aateliston rappiosta ja rupusakin noususta. Lähti apinoimaan 1740 ilmestynyttä britti bestselleriä, Richardsonin kirjeromaania Pamela piukkapeppua. Sama idis, päähineet vaan toisinpäin. Koitti päästä ansaizemaan izekin kuten vaurastunut kolleega, ja ansaitsikin, ainakin sai paljon nimeä, ja peppua. Tätä oli samaan aikaan paljon liikkeellä. Vrt Fieldingin Shamela, ja Joseph Andrews 1742, jonka olen lukenutkin. Se oli sentään vähän hauskempi, vaikkei mikään kuoliaaksinaurattaja sekään. Sveitsari oli kakskyt vuotta briteistä jäljessä.
ellauri014.html on line 599: Julle selittelee eka niiden styylauksen alkumetrejä. Se muka ihastu Prööhön eka näkemältä, ja teeskenteli vaan vaikeeta saalista. (Rusakko viittaa Richardsoniin tässä alaviitteessä. Richardson oli nauranut bylsinnälle lähes eka treffeillä. Rakkautta ensi silmäyxellä silmään indeed. Olikohan R tavannut Richardsonin, ennen vuotta 1761 siis, kun Richardson vielä eli ja Julle oli vasta tekeillä. Siltähän se nyysi idean tähän kirjeromaaniin.)
ellauri018.html on line 546: Tämä on vaivaista avutonta kiukkua minussa - mutta kuva on sittenkin perin lähellä totuutta. (Richardson: Pamela)
ellauri018.html on line 612: Paul doppailee Lit 101 tiedoilla. Senmiälest Richardson oli ajastaan jälessä, kun Defoe oli Moll Flandersissa jo näyttänyt, miten pitkälle voi izenäinen yrittäjänainen päästä oman elämänsä seppona.

ellauri018.html on line 613: Charlotte oli et TLDR. Piti Pamelaa omahyväisenä. Arveli et isät osti kirjaa tyttärilleen. Tuskinpa. Kyl tää oli nimenomaan naisten suosikki. Säädyttömänä pidettiin herrasväissä. Lynn 4 on selkeästi Charlottea fixumpi. Huomaa Richardsonin huumorin, ja vetää hyvän paralleelin Games of Thronesiin. Tää oli myös jatkis, valistusajan saippuaa. Games on ihan samaa tuubaa tänä päivänä, ehkäisyn ajan moraalilla.
ellauri022.html on line 39: Polly on samaa maata kuin Richardsonin Pamela.

ellauri022.html on line 436: Päivänpaisteita olivat myös Richardsonin Pamela, Porterin Pollyanna

ellauri022.html on line 474: Fielding kirjoitti Richardsonin Pamelasta parodisen miesversion Joseph Adams.

ellauri024.html on line 1102: Muutenkin tää on ihan kuin Kinsella. Tai Milli-Molli. When it rains it pours. Hyvin on löytänyt Richardson avaimet naisen sydämeen.
ellauri038.html on line 265: John Richardson (joka on äijä, ja sixi koittaa irvihampain selitellä Nietzschen muka ajatelleen jotain monimutkaisempaa), sanoo et Nietzschestä jokainen vietti kähmii apinan päässä vallankahvasta, et niillä kullakin on oma vallanhalunsa, ei vaan yhtä. No siltikin, tää on vaan tällästä nojatuolizygologiaa. Pitäis kaivaa ylös päästä madot ja panna ne ja niiden paskantama multa vaakakupille, niinkuin Darwin teki. Ei nää asiat vaan lässyttämällä selviä. Richardson selittää myös mitä Deleuze oli mieltä Nietzschestä, ja tekee sen selkeämmin kuin Deleuze ize. Deleuzekin käy sen kirjasta kazomassa, mitä mieltä ize on, kun ei se muista enää minkä ize sanoi ja minkä lainasi.
ellauri040.html on line 285: Tuurilla ei ole dialogia, vaan Richardsonin tyylistä oratio obliquaa: Paavo sanoi että... Äiti hämmästeli että... Veikko totesi että... Näiden johtoverbien luetteloa on kasvattaneet lehdistönkin tyhjäntoimittajat tyyliin hymyili rouva Hagert, Taisto Tammen mummo. Nää kirjat on kuin Deleuzen ja Guattarin pilkkaamia juuriharjoja. Epäsuoran esityxen moduxia hinkattiin latinantunneilla. Suomessa se on helppoa: aina mennään indikatiivilla.
ellauri046.html on line 490: Ensin vongataan sikana ja sitku on saatu niin heitetään imexitty raato tienoheen, siitähän sen näki et se oli sekundaa, kun ei pitänyt pintaansa kuin Richardsonin Pamela. Gretchenin Betydning Faustille on hendes uskuldige Eenfoldighed. Ilman sitä se on Intet. Hendes Kjaerlighed giver hende Betydlighed for ham. Jälkenpäin Gretchen mitättömyys kysyy izeltään Faustin runkut housuissa (sanat Söören):
ellauri048.html on line 83: ja sitä 1700-luvulla edusti myös Richardsonin Pamela ja Rousseaun Julie.

ellauri060.html on line 231: Daniel Defoe (/dɪˈfoʊ/; born Daniel Foe; c. 1660 – 24 April 1731) was an English writer, trader, journalist, pamphleteer and spy. He is most famous for his bestselling novel Robinson Crusoe, published in 1719, which is claimed to be second only to the Bible in its number of translations. He has been seen as one of the earliest proponents of the English novel, and helped to popularise the form in Britain with others such as Aphra Behn and Samuel Richardson. Defoe wrote many political tracts, was often in trouble with the authorities, and spent a period in prison for unpaid debts. Laissez faire intellectuals and political leaders paid attention to his fresh ideas and sometimes consulted him.
ellauri156.html on line 54: Robert L. (Bob) Deffinbaugh graduated from Dallas Theological Seminary with his Th.M. in 1971. Bob is a pastor/teacher and elder at Community Bible Chapel in Richardson, Texas, and has contributed many of his Bible study series for use by the Foundation. Bob was born in a manger and raised in a barn... More
ellauri160.html on line 211: Hemingway, then aged 22, moved to Paris with his wife, Hadley Richardson, and letters of introduction from Sherwood Anderson. In February 1922 the Hemingways visited the Pounds for tea. Although Pound was 14 years older, the men became friends; Hemingway assumed the status of pupil and asked Pound to edit his short stories. Pound introduced him to his contacts, including Lewis, Ford, John Peale Bishop, Malcolm Cowley, and Derek Patmore, while Hemingway tried to teach Pound to box. Hemingway was a drinker, Ezra not.
ellauri217.html on line 375: Vähän Jörkan jorinoista tulee mieleen paxu Ballsack, joka myös piti nussiretkistä ja kirjoitti samalla lailla tunneköyhästi ilman sen kummempaa juonta aikalaisista. Jörn on mallinarsisti. Toisaalta tosta toxisesta kaikkitietävästä kertojasta tulee mieleen myös Fielding ja se Pamelan kirjoittaja, Richardson. Nekin tais olla följetongeja. Jepu je, Marina on Pamela P-pillerien aikana.
ellauri247.html on line 320: When William Hogarth first saw Johnson standing near a window in Richardson's house, "shaking his head and rolling himself about in a strange ridiculous manner", Hogarth thought Johnson an "ideot, whom his relations had put under the care of Mr. Richardson".
ellauri272.html on line 98: And Tango Makes Three by Justin Richardson and Peter Parnell
ellauri300.html on line 587: Particularly, the plane crash that killed musicians Buddy Holly, Ritchie Valens, and "The Big Bopper" J. P. Richardson has become known as "The Day the Music Died", the expression by which McLean, a fan of Buddy Holly, dubbed it in the song. Holly's death for him symbolized the "loss of innocence" of the early rock-'n-roll generation.
ellauri310.html on line 844: Reagan-vuosina useat AEI:n henkilöstön jäsenet lähtivät hallintoon. Se yhdistettynä huikeaan kasvuun, tutkimustoiminnan leviämiseen ja johtamisongelmiin osoittautuivat kalliiksi. Jotkut AEI:tä tuolloin tukeneet säätiöt havaitsivat ajautumisen kohti keskustaa poliittisesti. Centristit, kuten Ford, Burns ja Stein, ottivat yhteen nousevien konservatiivien kanssa. Vuonna 1986 John M. Olin -säätiö ja Smith Richardson -säätiö peruuttivat instituutin rahoituksen, mikä työnsi AEI:n konkurssin partaalle. Kaverit tempaisivat äkäsesti ruorin takas tyyrpuuriin. Se naula veti! George HW Bushin ja Bill Clintonin hallinnon aikana AEI:n tulot kasvoivat 10 miljoonasta dollarista 18,9 miljoonaan dollariin. Noin!
ellauri310.html on line 848: Smith Richardson Foundationin perustivat vuonna 1935 H. Smith Richardson Sr. ja hänen vaimonsa Grace Jones Richardson. Richardson muutti Vicks Chemical Companyn, hänen isänsä Lunsford Richardsonin perustaman yrityksen, yhdeksi johtavista käsikauppalääkkeitä myyvistä yrityksistä maailmassa. Myöhempinä vuosina Richardson-Vicksistä tuli myös merkittävä voima reseptilääkkeiden ja laajan kuluttajatuotteiden markkinoilla. Vuonna 1985 Richardsonin perhe myi yrityksen Procter & Gamblelle. Vicks Vapo Rubin tuotoilla he tukivat aivoriihiä ja "tutkijoita" jotka osallistuivat julkiseen poliittiseen "keskusteluun" muun muassa puolustuspolitiikasta, veropolitiikasta, koulutusuudistuksesta ja sääntelystä. Säätiö tuki myös "demokratiaa" eli kapitalismia kannattavia järjestöjä Keski- ja Itä-Euroopassa, Neuvostoliitossa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa. Ja mahdollisimman oikealta!
ellauri362.html on line 428: George Crabbe (1754 – 1832) oli englantilainen runoilija. Teollistumisen aikana hän pyrki tuotannossaan nostamaan esille työläisten ongelmia ja kannatti yhteiskunnallisia uudistuspyrkimyksiä. Hän oli kirjailijapiireissä ainoa, jonka tuotanto nousi jo hänen omana aikanaan tässä suhteessa merkittävänä esiin. Hän kuvasi 1700-luvun kyläelämää ja vaivaishuoneiden asukkeja myötätuntoisesti. Hän oli itsekin vaatimattomista oloista ja valmistui välskäriksi. Hän kuitenkin hylkäsi ammatin ja ryhtyi kirjalliselle alalle, mutta ilman tukijaansa Edmund Burkea hän ei olisi selviytynyt taloudellisesti. Myöhemmin Edmund vielä hommasi Georgelle livingin clergymanina kuin Lady Catherine de Burgh Mr. Collinsille. Jane Austen piti Touretten syndroomaisesta Dr. Johnsonista, Pamela Piukkapepun kynäilleestä Sam Richardsonista ja työväenrunoilija Crabbesta. Jane pyysi Jumalalta olla kiltti lähimmäisille
ellauri368.html on line 322: From a literary-historical standpoint, Revealer of Secrets holds immense interest. As Dov Taylor notes in his useful introduction, it was inspired by the eighteenth-century epistolary tradition initiated in England by Samuel Richardson's Pamela (1740), in France by Rousseau's Nouvelle Héloïse (1760), and in Germany by Goethe's Die Leiden des jungen Werthers (1774). Because Hebrew had as yet no novelistic tradition, Perl necessarily drew upon the prevailing norms of European fiction. Thus arose the beginning of modern Hebrew literature in the margins of eighteenth-century fiction
ellauri368.html on line 339: The novel used the epistolary tradition of European novels such as Samuel Richardson's Pamela and brought this style into Jewish literature. Perl also made use of scholarly and pseudo-scholarly footnotes throughout the novel.
ellauri382.html on line 403: Vuonna 1894 84-vuotias Savi meni naimisiin Dora Richardsonin kanssa, joka oli yhden hänen orj--- osakasviljelysvuokralaisensa orvoksi jäänyt tytär. Tuolloin sanomalehtitietojen mukaan Dora oli 15-16-vuotias. Yhdysvaltain vuoden 1900 väestönlaskennan mukaan hän syntyi toukokuussa 1882, mikä viittaa siihen, että hän saattoi olla niinkin nuori kuin 12, kun hän meni naimisiin Cassius M. Clayn kanssa. Saven lapset vastustivat yhdyntää, mutta Saven kerrottiin asentaneen tykin oveensa karkottaakseen kaikki, jotka aikoivat häiritä häntä. Hiänen ikänsä ja värisävynsä oli kiusallinen kysymys, mikä johti ministerin, joka oli mieluusti naida naputtanut hiäntä, peruuttamaan 3v liiton jälkeen vastahakoisesti pois tiukasta raosta.
xxx/ellauri075.html on line 196: According to Michael Richardson's research on Georges Bataille, Shestov was an early influence on Bataille and was responsible for exposing him to Nietzsche. He argues that Shestov's radical views on theology and an interest in extreme human behavior probably coloured Bataille's own thoughts.
xxx/ellauri129.html on line 864:

Richardson" title="Samuel Richardson">Samuel Richardson

xxx/ellauri137.html on line 809: Sujatan äiti joutui ostamaan sille joka vuosi uuden kuumavesipullon. Her farts boiled bathwater. Reistä kynittyine kananpersetukkineen tuli yön yli alistettujen japsunaisten roolimalli. Rei stairu maxaa kampaajalla 6K yeniä. Voi ei, vingahtaa Rei tyytyväisenä. Rei kumartaa, lämmittää mikrossa lihaperunalaatikot, keittää teet ja järjestää lautaselle Yakuzan lahjapersikat. Sääli etten osaa kanjeja, on raivostuttavaa kun ei tiedä mitä izestä sanotaan. Reistä on tulossa julkkis hyvää kyytiä. Se on haikeaa, mutta hienoa. Ylläni oli niitä sun näitä lainahöyheniä. Tää kirja on niinniin tyttöjen. Tulee mieleen Richardsonin Pamela.
xxx/ellauri179.html on line 63: Hemingway alkoi kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan, Ja aurinko nousee, ollessaan 25-vuotiaana Pariisissa lehtimiehenä. Aiemmin Hemingway oli kirjoittanut pitkiä novelleja. Hän sai 250-sivuisen käsikirjoituksen valmiiksi 21. syyskuuta 1925. Alun perin Hemingway ajatteli antaa kirjalle nimeksi Ford Fiesta, muttei kuitenkaan halunnut vierasperäistä nimeä. Myös kirjan teemaan liittyvä Kadotettu sukupolvi oli nimiehdotuksena mielessä, mutta lopulta Hemingway otti Saarnaajan kirjasta lainatun nimen, Ja aurinko nousee. Hemingwayllä oli vaikeuksia saada kustantaja kiinnostumaan käsikirjoituksesta. Hän veti käsikirjoituksensa korjattavaksi ja poisti siitä 15 ensimmäistä sivua, päähenkilöiden elämäkerrat. Kustantaja Maxwell Perkins oli lopulta erittäin vakuuttunut romaanista. Hemingway osti kirjan vaimolleen Hadley Richardsonille. Kirja myi hyvin esikoisteokseksi ja siitä otettiin toinen painos jo kahden kuukauden kuluttua julkaisusta.
xxx/ellauri186.html on line 37: Pidän rupattelevista kirjoista ja kirjailijoista. Esim Rabelais (soveltuvin osin), Cervantes, Sterne, Richardson, Fielding, Saramago, Bellow kirjassa Augie March (ei muut).
xxx/ellauri314.html on line 129: Näytelmästä ohjasi Sidney Lumet vuonna 1962 samannimisen elokuvan, jonka osia näyttelivät Katharine Hepburn (Mary), Ralph Richardson (James), Jason Robards (Jamie), Dean Stockwell (Edmund) ja Jeanne Barr (Cathleen). Robards, Stockwell ja Hepburn palkittiin rooleistaan Cannesin elokuvajuhlilla, ja Hepburn sai myös parhaan naisnäyttelijän Oscar-ehdokkuuden.
xxx/ellauri376.html on line 333: Georges Sandin ensimmäiset romaanit - tunnetuimmat niistä ovat "Indiana" (1832), "Valentine" (1832), "Jacques" (1834) ovat romaaneja intohimoisesta, kaiken kuluttavasta rakkaudesta. Clarissa on S. Richardsonin romaanin "Clarissa Garlow" (1748) sankaritar; Julia on J. J. Rousseaun romaanin "Julia tai uusi Heloise" (1761) sankaritar, joka on idealisoitu naiskuva.
xxx/ellauri394.html on line 215: In June 1897 President McKinley signed the "Treaty for the Annexation for the Hawaiian Islands", but it failed to pass in the United States Senate after the Kūʻē Petitions were submitted by a commission of Native Hawaiian delegates consisting of James Keauiluna Kaulia, David Kalauokalani, William Auld, and John Richardson. Members of Hui Aloha ʻĀina collected over 21,000 signatures opposing an annexation treaty. Another 17,000 signatures were collected by members of Hui Kālaiʻāina but not submitted to the Senate because those signatures were also asking for restoration of the Queen. The petitions collectively were presented as evidence of the strong grassroots opposition of the Hawaiian community to annexation, and the treaty was defeated in the Senate— however, following its failure, Hawaii was annexed anyway via the Newlands Resolution, a joint resolution of Congress, in July 1898, shortly after the outbreak of the Spanish–American War. Tuli kiire annexoida lisää maita Mexikon suunnalta.
43