ellauri077.html on line 744: Tyyneysrukous on yleinen nimitys alun perin nimettömälle rukoukselle, joka pannaan yleensä teologi Reinhold Niebuhrin nimiin:
ellauri077.html on line 754: Karl Paul Reinhold Niebuhr (21. kesäkuuta 1892 – 1. kesäkuuta 1971) oli amerikkalainen reformoitu teologi, eettikko, politiikan ja julkisten asioiden kommentaattori ja professori Unionin teologisessa seminaarissa yli 30 vuoden ajan. Niebuhr oli yksi Amerikan johtavista julkisista intellektuelleista useiden vuosikymmenien ajan 1900-luvulla, ja hän sai Presidential Medal of Freedom -mitalin vuonna 1964. Julkinen teologi, hän kirjoitti ja puhui usein uskonnon, politiikan ja julkisen politiikan risteyksestä vaikutusvaltaisimpiensa kanssa. Kirjat, mukaan lukien Moral Man and Immoral Society ja The Nature and Destiny of Man olivat hipi hienoja. Niebuhr nimesi vuosien 1938–40 Gifford Lectures (maailman maineikkain teologian luentosarja) "Ihmisen luonto ja kohtalo". Julkaistun osan 1 sivulla 1 hän kirjoitti: "Ihminen on aina ollut hänen oma vaikein ongelmansa. Mixi hän ajattelee aina vain izeään?" Sivulle 2 mennessä hän pohti "ihmishistorian tunnustettuja pahoja", "kysymystä ihmiselämän arvosta" ja "onko elämä elämisen arvoista". Positiivisesti Niebuhrin työn suuri mittakaava tarkoitti, että hän saattoi temmata mukaan melkein kenetkä tahansa. Kukapa ei olisi ihmetellyt pahuuden ongelmaa tai ihmiselämän arvoa? (Scribner's oli riittävän vakuuttunut The Nature and Destiny of Manin vetoomuksesta julkaista kaksiosainen, massamarkkinoille tarkoitettu pokkaripainos vuonna 1963. Modern Library luokitteli sen 1900-luvun 20 parhaan tietokirjan joukkoon.) Niebuhrin realismi syveni vuoden 1945 jälkeen ja sai hänet tukemaan amerikkalaisia ​​pyrkimyksiä kohdata neuvostokommunismi kaikkialla maailmassa. Voimakas puhuja, hän oli yksi 1940- ja 1950-lukujen vaikutusvaltaisimmista ajattelijoista julkisissa asioissa. Akateemikoiden lisäksi aktivistit, kuten Myles Horton ja Martin Luther King Jr, sekä lukuisat poliitikot ovat myös maininneet hänen vaikutuksensa heidän ajatteluunsa, mukaan lukien Hillary Clinton, Hubert Humphrey ja Dean Acheson. sekä presidentit Barack Obama ja Jimmy Carter. Niebuhr on vaikuttanut myös kristilliseen oikeistoon Yhdysvalloissa. Institute on Religion and Democracy, konservatiivinen ajatushautomo, joka perustettiin vuonna 1981, on omaksunut Niebuhrin kristillisen realismin käsitteen sosiaalisissa ja poliittisissa lähestymistavoissaan.
ellauri077.html on line 756: Hän oli myös toisen huomattavan teologin, H. Richard Niebuhrin veli. Helmut Richard Niebuhria (3. syyskuuta 1894 – 5. heinäkuuta 1962) pidetään yhtenä 1900-luvun Amerikan tärkeimmistä kristillisistä teologisista etitikoista, joka tunnetaan parhaiten vuoden 1951 kirjastaan ​​Christ and Culture ja hänen postuumisti kirjoitetusta kirjastaan ​​The Responsible Self. Teologi Reinhold Niebuhrin nuorempi veli Richard Niebuhr opetti useita vuosikymmeniä Yale Divinity Schoolissa.
ellauri077.html on line 760: Niebuhr ei aina ollut samaa mieltä veljensä kanssa. Amerikan interventiosta Japanin imperialismia vastaan ​​ja laajemmin kristittyjen osallistumisesta politiikkaan. H. Richard väitti "Emme jaxa tehdä mitään", mutta Reinhold vastasi: "Eikö meidän tarvitse tehdä mitään?" Reinholdista tuli varhainen, äänekäs Yhdysvaltain osallistumisen puolestapuhuja toiseen maailmansotaan. Molemmat veljet olivat aikanaan tärkeitä hahmoja amerikkalaisen protestantismin uusortodoksisessa teologisessa koulukunnassa. Hänen teologiansa (yhdessä hänen Yalen kollegansa Hans Wilhelm Frein teologian kanssa) on ollut yksi postliberaalisen teologian päälähteistä, jota joskus kutsutaan "Yalen koulukunnaksi". Hän vaikutti sellaisiin mitättömämpiin hahmoihin kuin James Gustafson, Stanley Hauerwas ja Gordon Kaufman. Pojat toivat synnin takas teologian keskiöön. Niebuhrin veli H. Richard Niebuhr karikatuuristi tunnetusti lauseessa: "Jumala ilman vihaa toi ihmiset ilman syntiä valtakuntaan ilman tuomiota Kristuksen ilman ristiä palvelemalla. ” Reinhold yhtyi veljensä kanssa halveksimaan tätä löyhkeää evankeliumia, erityisesti ensimmäisen ja toisen maailmansodan kauhujen valossa. Pääasia oli kuitenkin hänen rikas ironian tajunsa, joka selvisi erityisesti teoksessa The Irony of American History (1952). Juuri kun Yhdysvallat siveli itseään vanhurskaudessa eeppiseen taisteluun jumalatonta kommunismia vastaan, Niebuhr varoitti, kuinka helposti Amerikan hyveistä voi tulla paheita, kuinka usein kansakunta julisti rikan toisen silmissä jättäen huomioimatta lankun omassaan. Parhaat suunnitelmat tosiaankin johtivat katastrofiin.
ellauri077.html on line 768: Yleensä on katsottu, että rukous on peräisin Niebuhrilta, mutta sen alkuperästä on esitetty erilaisia arveluja. Niebuhr itse piti itseään rukouksen ensimmäisenä esittäjänä, ja se esiintyy muun muassa hänen teoksessaan The Essential Reinhold Niebuhr: Selected Essays and Addresses (1987) sekä hänen tyttärensä Elisabeth Siftonin teoksessa The Serenity Prayer: Faith and Politics in Times of Peace and War (2003). Siftonin mukaan hänen isänsä oli käyttänyt rukousta vuonna 1943. Hän on kuitenkin ilmeisesti käyttänyt sitä saarnassaan jo vuonna 1932 tai aikaisemmin. Rukous on pantu virheellisesti muun muassa Augustinuksen, Tuomas Akvinolaisen, Franciscus Assisilaisen, Paul Tillichin, Friedrich Christoph Oetingerin ja Udo Kuckucksuhrin nimiin. Kaikki kieltäytyivät.
ellauri162.html on line 735: Der aus einem protestantischen Pfarrhaus in Meuselwitz stammende Friedrich Karl Forberg war Schüler Ernst Platners in Leipzig, später Karl Leonhard Reinholds in Jena. Von April bis September 1791 reiste er mit Franz Paul von Herbert nach Klagenfurt und schickte einige Briefe an Reinhold, von den jungen Damen in Klagenfurt, die sich Cuntausgaben wie Gebetbücher schwarz einbinden ließen, um sie während der Sonntagsmesse zu lesen, und von den Priesterseminaristen, die an diesen Vorgängen teilnahmen.
ellauri345.html on line 268: Da Gundolfs Gesundheit ab 1916 durch den Kriegsdienst als Landsturmmann mit schwerem Dienst als Schipper hinter der französischen Front gefährdet war, gelang es seinem Freund Reinhold Lepsius ("Das Leben Jesu"-weitbekannt, mütterlicher Seite grossenkel von Friedrich Nicolai, Freund von Lessing und Mendelssohn), Walter Rathenau (noch ein Jude) dafür zu gewinnen, ihn in das Kriegspresseamt nach Berlin zu berufen.
ellauri383.html on line 59: Friedrich Reinhold Dürrenmatt oli kotoisin Emmentalista. Synt.1921 ja k. 1990. Se tuli tunnetuxi krimirompskuilla kuten vaihtorotilta unkarixi löytämäni Az Ígéret eli Das Versprechen, mukana myös Der Richter und sein Henker ja der Verdacht.
xxx/ellauri056.html on line 521: Kantin maine sai kuitenkin alkunsa odottamattomasta lähteestä. Vuonna 1786 Kantin julkkixempi oppilas Karl Reinhold alkoi julkaista avoimia kirjeitä kantilaisesta filosofiasta. Näissä kirjeissä Reinhold esitti Kantin filosofian vastauksena silloiseen kiistaan panteismista. Joku Friedrich Jacobi oli syyttänyt hieman aiemmin edesmennyttä G. E. Lessingiä spinozalaisuudesta. Lessingin ystävä Moses Mendelssohn kiisti tämän. Heidän välilleen kehittyi kitkerä julkinen kiista.
xxx/ellauri056.html on line 529: Reinhold esitti kirjeissään, että Kantin kritiikki voisi saada riidan asettumaan puolustamalla järjen auktoriteettia ja rajoja. Reinholdin kirjeitä luettiin laajalti ja ne tekivät Kantista aikansa kuuluisimman filosofin. Vuonna 1786 Kant valittiin hurrausten säestyxellä Kaliningradin yliopiston rehtoriksi sekä Berliinin tiedeakatemian jäseneksi. Se oli 62, melkein eläkkeellä siis. Viroistapa hyvinkin.
xxx/ellauri056.html on line 534: Monet Kantin merkittävimmistä oppilaista, kuten Reinhold, Fichte ja Jakob Sigismund Beck, etenivät kantilaisuudesta yhä jyrkempään idealismiin. Tämä sai aikaan saksalaisen idealismin nousun. Kant vastusti tätä kehitystä ja arvosteli Fichteä avoimessa kirjeessään vuonna 1799. Nappuloilta lähti mopo käsistä.
xxx/ellauri056.html on line 575: Nach einem kurzen Intermezzo auf einer Hauslehrerstelle in Warschau nahm Fichte Anfang November 1791 eine auf ein Jahr befristete Anstellung als Hauslehrer des Sohns des Ehepaars Louise von Krockow, geb. von Göppel, die mit Kant persönlich bekannt war, und Heinrich Joachim Reinhold von Krockow (1736–1796), Königl. Preußischer Obrist, im gräflichen Schloss Krockow in der Nähe der pommerellischen Ostseeküste an. Im selben Jahr besuchte er Kant in Königsberg, wo dieser ihm einen Verleger für seine Schrift Versuch einer Critik aller Offenbarung (1792) verschaffte, die anonym veröffentlicht wurde. Das Buch galt zunächst als ein lange erwartetes religionsphilosophisches Werk von Kant selbst. Als Kant den Irrtum klarstellte, war Fichte berühmt und erhielt einen Lehrstuhl für Philosophie an der Universität Jena, den er 1794 antrat. Zuvor hatte er nach längerer Überlegung, ob eine Eheschließung ihm nicht die „Flügel abschneide“, 1793 Johanna Rahn geheiratet. Drei Jahre später kam Sohn Immanuel Hermann (1796–1879) zur Welt.
xxx/ellauri056.html on line 593: Filosofisesti Schelling yleensä lasketaan postkantilaiseen saksalaiseen idealismiin muun muassa Fichten, Reinholdin ja Hegelin kanssa. Schelling tunsi henkilökohtaisesti ja vaihtoi ajatuksia monien aikalaistensa filosofien kanssa. Kaverit tais jäädä tappiolle vaihdossa. Näistä mainittakoon Fichte, Hegel, Goethe ja Hördelin. Vittu Jöötti ja Hördelin mitään filosofeja olivat, kuhan tökeröitä runoltajia.
xxx/ellauri091.html on line 135: Haahden elämään tuli uusi vaihe 1906, kun hän meni naimisiin Susannan ikäisenä patriarkaalisen Johnin ikäisen leskimiehen säveltäjä, kirkkomuusikko ja musiikkitieteilijä Ilmari Henrik Reinhold Krohnin kanssa. Samalla hänestä tuli äidistään orvoksi jääneiden kuuden (6) lapsen emintimä. Vanhin lapsista oli yhdeksän vuotta, nuorin vuoden vanha. (2 oli nähtävästi pudonnut kelkasta.)
xxx/ellauri091.html on line 175: Ilmari Henrik Reinhold Krohn (8.11.1867, Helsinki – 25.4.1960, Helsinki). Ilmari Krohnin taustan "huomioiden" ei ole yllättävää, että hän jo "opintojen aikana" "hakeutui" Saksaan, missä hän tapasi ekan puolisonsa Emilie von Dittmanin, jonka kanssa hän "avioitui" vuonna 1893.
xxx/ellauri186.html on line 652: Aleksandrian Menas, miekalla, Kappadokian Mercurius, mestataan, Paul Miki ja muut Japanin marttyyrit, kaksikymmentäkuusi ristiinnaulittua, keihästettyä ja poltettua, Thomas More, mestataan, Reimsin Nicasius, samoin, Huyn Odilia, nuolilla, Tarsoksen Paavali, jolta saat ensimmäisen Kirkon, mestataan, Pancratius, mestataan, Nikomedeian Pantaleon, samoin, Paphnutius, ristiinnaulitaan, Papias, revitetään hevosten välissä, Troyes'n ja Soestin Patroclus, mestataan, Karthagon Perpetua ja Felicitas, Felicitas on Perpetuan orjatar, joutuvat raivoavan lehmän sarviin, Ratesin Petrus, miekalla, Veronan Petrus, veitsi päähän ja tikari rintaan, Tournain Piatus, kallo sahataan, Polykarpos, pistetään tikarilla ja poltetaan, Rooman Prisca, leijonien ruoaksi, Processus ja Martinianus, ilmeisesti sama kuolema, Quinctinus, nauloja päähän ja muihin ruumiinosiin, Rouenin Quirinus, kallo sahataan päälaelta, Coimbran Quiteria, oma isä mestaa, kammottavaa, Alisen Regina, surmataan miekalla, Dortmundin Reinhold, kivenhakkaajan nuijalla, Napolin Restituta, roviolla, Roland, miekalla, Antiokian Romanus, kieli revitään suusta ja kuristetaan, etkö vieläkään ole saanut tarpeeksesi, Jumala kysyi Jeesukselta, mutta Jeesus vastasi, Tuo kysymys sinun olisi pitänyt esittää itsellesi, jatka,
xxx/ellauri193.html on line 400: Gordimer had a daughter, Oriane (born 1950), by her first marriage in 1949 to Gerald Gavron, a local dentist, from whom she was divorced within three years. In 1954, she married Reinhold Cassirer, a highly respected art dealer who established the South African Sotheby's and later ran his own gallery; their "wonderful marriage" lasted until his death from emphysema in 2001. Their son, Hugo, was born in 1955, and is a filmmaker in New York, with whom Gordimer collaborated on at least two documentaries. Olikohan Gavron ja Cassirer juutalaisia? Ernst Cassirer oli (Cassirer tarkoittaakin kasööri), ja Gavron kuulostaa heprealta. Joku Laurence Gavron löysi Senegalista mustia kipapäitä heimoveljiä, mutta rabbit eivät hyväxyneet niitä.
xxx/ellauri193.html on line 402: Gordimer and Roberts failed to reach an agreement over his account of the illness and death of Gordimer's husband Reinhold Cassirer and an affair Gordimer had in the 1950s, as well as criticism of her views on the Israel–Palestine conflict. Roberts published independently, not as "authorised", and Gordimer disowned the book, accusing Roberts of breach of trust.
xxx/ellauri354.html on line 455: The character Thierry (Judge Reinhold) in the 1991 thriller Zandalee.
19