ellauri041.html on line 360: Onkohan se Leena Majander-Reenpään veli, sen jota nai vuoron perään Pekka Tarkka ja Reenpään Ana,
ellauri055.html on line 917: Sodan jälkeen Sillinpää teki uuden tulemisen harmaapartaisena, kalottipäisenä Taatana. Hän alkoi esiintyä säännöllisesti radiossa lukemassa tekstejään, ja Taatan joulusaarnoista tuli vuodesta 1945 alkaen jokavuotinen rituaali aina hänen kuolemaansa saakka. Näissä radiopakinoissaan Taata keskittyi paljolti muistelemaan nostalgisesti lapsuusvuosiaan Hämeenkyrössä. Jo kesällä 1945 lähetetyssä radioreportaasissa Sillinpää kierteli kotiseudullaan toimittaja Unto Miettisen kanssa, ja sen aikana haastateltiin kirjailijan hämeenkyröläisiä tuttavia. Joulusaarnat sopivat Yleisradion uuden pääjohtajan Hella Wuolijoen ohjelmapoliittiseen linjaukseen, jonka mukaan kulttuuria oli tarjottava kaikille radionkuuntelijoille ja sen oli oltava korkeatasoista. Niiden ideoija oli radion teatteriosaston päällikkö Matti Kurjensaari. Joulusaarnojen valmistelu alkoi jo varhain syksyllä, jolloin Saara Kuitunen valikoi isänsä teoksista sopivia teemoja ja Taata muokkasi tekstit esityskuntoon yhdessä Heikki A. Reenpään ja Aarne Laurilan kanssa. Taata itse valmistautui esityksiin huolellisesti opetellen tauot, rytmitykset ja painotukset. Osaltaan Taatan muistelmat mäkitupalaisperheen vaatimattomasta joulunvietosta rohkaisivat raskaista sotavuosista toipuvia suomalaisia, ja monelle radionkuuntelijalle ne olivat ensimmäinen kosketus hänen kertomataiteeseensa. Taatan saapuminen Fabianinkadun radiotaloon oli elämys hänelle itselleen ja mieliinjäävä tapaus radion henkilökunnalle. Vuosien mittaan joulusaarnoihin tuli toistoa, minkä Taata itsekin myönsi, mutta hän katsoi, ettei joulun sanoma toistoista kulu.
ellauri110.html on line 199: Hannu lentää Otavasta, Reenpään kulunvalvonta ei päästä sitä enää peremmälle. Se loukkaa. Onnexi on Tammi. (Muttei kauan, siitäkin tulee osa Bonnieria.) Hannun arkkivihollinen on WSOY:n Wilho Wiksten. Se juoruaa että Hannu sai potkut sekä Otavasta että avioliitosta. Sitä ei saisi kertoa! Ei missään nimessä! Onko sillä väilä? On ja ei. Ei ja on.
ellauri110.html on line 871: Hande Pariisissa kuulostaa Juha Tantun ranskalaisilta pastilleilta. Matisse on Handen suuria ihanteita, Monet "kolleega" Erkki Reenpään. Tällä matkalla on fölissä vaimo 4, se venakko. Se saa ihmetellä kun tietävämpi Hande opastaa. Tää on hyvä ohjelma täst mie piän. Nyt on roolit kohillaan, osat vaihtuneet.
ellauri327.html on line 532: Talvisodassa palaneen Turjanlinnan tilalle valmistui kustannusliike Otavan taloudellisella avustuksella uusi kaksikerroksinen talo 1949, mutta tämä rakennus paloi pian valmistumisensa jälkeen rakennusvirheen takia. Uutta Turjanlinnaa ei ollut vakuutettu, joten Kianto ei saanut mitään korvausta menetyksistään. Kianto lähestyi presidentti Paasikiveä ajatuksenaan saada hänet kansalaiskeräyksen suojelijaksi. Paasikivi kommentoi päiväkirjoissaan: ”Että piti Turjanlinnansa, joka jo oli kerran palanut, vakuuttamatta, on puolustelematonta kirjailijaltakin.” Paasikivi kuitenkin aprikoi samassa yhteydessä: ”Olisiko syytä ja mahdollista antaa hänelle jotain lisäapurahaa valtion varoista? Köyhälistön rahoista sen voisi hyvin napsasta. Hänen vanhuudenpäivänsä olisi joka tapauksessa turvattava, tavalla tai toisella.” Paasikivi antoi opetusministeri Reino Oittiselle tehtäväksi valmistella, mitä asiassa olisi tehtävissä, ja neuvotella Otavan pääjohtajan Heikki Reenpään kanssa kyseisestä asiasta.
ellauri327.html on line 534: Vuodesta 1953 lähtien Kianto vietti talvet Helsingissä, Otavan omistamassa kirjailija-asunnossa Mariankatu 24:ssä. Kirjailija Kiannon loputon rahapula oli Heikki Reenpään jatkuvana huolena. Kesät hän asui Turjanlinnan vanhan ”Kohtalon Korsu” -nimisen jäkäläriihen kylkeen tehdyssä ”Ikin Tupa” -nimisessä asumuksessa. Vuonna 1957 Kianto vihittiin Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi, ja samana vuonna ilmestyi myös hänen viimeinen kirjansa Esinahka on luotu liikkuvaksi. Ezellanen "Iki-Kianto".
xxx/ellauri237.html on line 241: Renqvist on myös myöhemmin Kustannusosakeyhtiö Otavaa johtaneen Reenpään suvun kantaisä. Suvun kustannustoiminta alkaa kuitenkin jo Henrik Renqvististä, joka oli 1830–40-luvuilla Suomen suurin suomenkielisen kirjallisuuden julkaisija. Kaikkiaan Renqvist painatti noin 60 kirjaa, joista kymmenkunta alkuperäisinä. Rahantunteva kaveri.
xxx/ellauri252.html on line 57: Kaiken kaikkiaan Pena ja Hande oli kuin kakkiaiset kaxoset. Hande oli Penaa vuoden vanhempi. Kyllä Pena niitä suolloxiaan jonkun verran sievisteli, Reenpään käskystä. Reenpää sievisti Penan kyrvän kaluksi, perseen pyllyksi, munat paikoiksi ja kullin siittimexi. Suuhun myös peräpäähän teitä pökkään. Sanasta ”Öin” on tullut aivan suuhun sopimaton hevosenkenkä.
8