ellauri033.html on line 66: Luin Kouvolan vuosina Proustin magnum opuxen alusta loppuun ranskaxi. Ehkä se oli jotain Niklaxen Alastalon salissa -tyyppistä kuritusta.
ellauri033.html on line 479: Jos ne ei kerro omia tarinoitaan, kirjailijat kexii juonia uutisista tai vanhemmasta viihteestä, esim myyteistä. Disciplen taustalla oli joku affaire Chambige, ilmeisesti jonkun Paulin kaverin tunaroima Klasu ja Ebba tapaus, jossa Klasu muka ampuu vahingossa oman pään ohi ensin nitistettyään menestyxekkäästi Ebban. Tästä nuoriso oppii ampumaan huonosti, tuumii Bourget ja päättää kirjoittaa siitä opettavaisen romaanin. Sekaan voi laittaa paljon monarkismia ja mies-ja ääniperiaatteen pelkoa, puhumattakaan nais-ja ääniperiaattesta. Plus muuta naisten halvexuntaa ja niistä viisastelua. Proustin hyvä puoli sentään on et se on kiinnostunut vaan ja yxinomaan persereijistä.
ellauri047.html on line 782: Strassburgista ostin Proustin Du coté de chez Swann. Siitä alkoi kirjojen lueskelu alkukielellä. Goethe teki razastusretkiä Strassburgista aina Saarbrückeniin, jonka jenkkipaskiaiset pommitti WW2:n lopulla sileäxi kuten Dresdenin. Siellä oli pelkkiä uusia taloja, kun mä kävin siellä DFKIssa tapaamassa Hans Uzkoreitia. Saarbrücken oli sille kuin mulle Kouvola, sietämätön tuppukylä. Erottuaan Swannista se lähti kiidulla takaisin synnyinkaupunkiinsa Berliiniin, josta se oli karannut muurin alta länteen.
ellauri051.html on line 516: Hän antoi ymmärtää, että hänellä oli vakava rakkaussuhde New Orleansissa asuvaan naiseen ja että hänellä olisi siellä kaikkiaan kuusi aviotonta lasta. Historioitsijat ovat todenneet, ettei väite naissuhteesta pidä paikkaansa. Tutkija Jean Luc Montaigne tarkentaa, että Whatmanin silloisen rakastajan nimi oli Jean Granouille, ei suinkaan Jeanine Granouille. Tämä nuorukainen, joka oli hugenottisaarnaajan ja orjan lapsi, oli vasta 26-vuotias, kun hän tutustui Whatmaniin. Jotkut halusivat puhdistaa Whatmanin maineen muuntamalla Jeanin Jeanineksi. Afrikkalaista alkuperää olevan rakastajattaren pitäminen oli huomattavasti hyväksytympää kuin mustan miesrakastajan pitäminen. Nykyisin pidetään selvänä, että juuri se runo heijastaa Whatmanin todellista suhdetta omaan seksuaalisuuteensa, mutta hän yritti peittää kiinnostustaan homokulttuuriin. Runossa ”Once I Pass’d Through A Populous City” hän muuttaa rakastettunsa sukupuolen naiseksi ennen runon julkaisemista. Ei ollut ainoa, ks. myös Marcel Proustin "tytöt". Antoivat ymmärtää ja ymmärsivät antaa.
ellauri052.html on line 493: In his novella Death in Venice, Thomas Mann hails the "Sebastian-Figure" as the supreme emblem of Apollonian beauty, that is, the artistry of differentiated forms; beauty as measured by discipline, proportion, and luminous distinctions. Juu tähän Tompan Venezian seikkailuun Sale vinkkaa myös. Hizi mikä sanaristikko on Salella tässä homostelun peittona. Täähän on kuin Proustin Albertine ja Gilbertine. Mafioso törkkää Salen sykkivään punanahkasisuxiseen autoonn takapuolesta. Polly on pelkkää hämäystä, statisti niinkuin Sepen nuolenreijät paikannut leski Irene tai Lemminkäisen äiskä.
ellauri053.html on line 112: Robert de Montesquiou, deo duce et ferro comite, cascognelainen bon vivant ja dandy, oli Proustin paroni Charlusin mallina. Sen joka pystypani persuuxiin jotain roturieria jossain takapihalla. Roopen suosijan kreivitär Greffoulhen kynttilä sammui vasta 1952.
ellauri058.html on line 775: Paizi hei, Melamies taitaakin olla vasenkätinen. Sen ihastuxet on niitä Proustin laiturilla pukkihyppeleviä neitosia. Gilbertejä ja Albertineja. Yhessä runossa se kyllä vittuilee niille eze muka stergei thelyn erota, he likes cunt, kuten puolikarkeasti kääntää Daryl Hine, Melan näköispazaan näköinen kanadalainen runonkääntäjävainaja, muze taitaa olla Melan läppä. Daryl oli izekin melamiehiä:
ellauri066.html on line 346: Paras rintakuva kirjailijasta on Boris Kachkan 2013 vulture.com essee “On The Thomas Pynchon Trail.” Vaikka se on lyhkänen (Tompan skaalalla), se on lähinnä elämäkertaa mitä meillä on. Haistatteluista ei toivoa, paizi vähän Bruce Springsteenin saxofonistin elämäkerrassa. Clemonsin kirjassa novelisti viehkosti selittää että se on piileskellyt (paizi sitä että on paranoidi) sixi että se on Proustin kannalla contre Sainte-Beuve: kirjojen pitäisi puhua omasta puolestaan. Toisin sanoen, vanhaa kunnon "luota taiteeseen, älä taiteilijaan" puppua.
ellauri142.html on line 748: Pääsee varjokuvista valoon, Proustin poikuuden jänis-ankka lyhdystä kausivaloihin, Portnoyn kolmen sormen tekniikasta metrossa Times Squarelle.
ellauri145.html on line 715: Toinen pieni harmin aihe on se, että johdannossa ja selityksissä ei tuoda esille des Esseintesin historiallista esikuvaa, kreivi Robert de Montesquiou-Fenzensacia (1855-1921), joka on toiminut esikuvana myös Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teossarjan paroni du Charlusille. Eli n:nnen kerran: des Esseintes on se sama homo dändi Montesquiou, joka Charlusina Proustin kirjassa bylsi liiveissä jotain palvelijaa porttikongissa pyllyvakoon, Proustin tirkistellessä hikisenä muna kädessä.
ellauri211.html on line 193: Häntä miellytti penkoa ammattimiehen elein arvokkaasti leppymättömällä asiantuntijan kädellä Proustin ja Rimbaudin sisuksia, ja levittäen perin tarkkaavaisen yleisön silmien eteen heidän väitetyt ihmeensä, heidän salaisuutensa hän selitti ”heidän tapauksensa”.
ellauri348.html on line 223: Salanimi "Sagan" otettiin hahmosta Princess de Sagan homo-Proustin kirjassa À la recherche du temps perdu, joka julkaistiin vuonna 1954, kun hän oli 18-vuotias. Se oli välitön kansainvälinen menestys. Romaani käsittelee nautinnonhaluisen 17-vuotiaan Cécilen elämää ja hänen suhdettaan poikaystäväänsä ja leskeksi jääneen playboy-isänsä kanssa.
12