ellauri025.html on line 695: paskaa kuten Kolhon Alkemisten. Kohta seuraa muuta vastaavaa kirjallisuusknoppailua, kuten montako osaa on Proustissa. Kinsellan Becky ei edes tiennyt miten Proust
ellauri032.html on line 213: Aurinkokuningas lyttäs Port-Royalin jansenistit 1661. Luostari pantiin matalaxi, ei jäänyt kiveäkään kiven päälle. Pascalinkin cacata carta hukku muutossa. Tästä taisi olla puhetta Madame de Sevignen muistelmissa, jota Marcel Proust luki kuin mummu virsikirjaa. Vielä ennen kuolemaansa Pascal kexi bussin. Autopsiassa ilmeni että sillä oli vikaa päässä. Paavi hommaa siitä nyt autuasta. Tais paska sittenkin voittaa vetonsa.
ellauri032.html on line 634: Luki Proustia ja kirjotti siitäkin. Isän kuoltua meni zygoanalyysiin ellei zygoosiin. Siitäkin kertoo sen menestysnäytelmä En attendant Godot. Se on aika sekopäinen näytelmä, en ole jaxanut oikein lukea. Ja teatteriinhan mä en mene kuin kannettuna.
ellauri033.html on line 39: Marcel Proust ja Paul Bourget on fin de siecle snobeja vuosisata ennen mua. Mä oon fin de millenaire snobi. Vähemmän kuin Marcel enemmän kuin Paul.
ellauri033.html on line 64:
Marcel Proust
ellauri033.html on line 66: Luin Kouvolan vuosina Proustin magnum opuxen alusta loppuun ranskaxi. Ehkä se oli jotain Niklaxen Alastalon salissa -tyyppistä kuritusta.
ellauri033.html on line 70: Marcel syntyi 1871 ja kuoli 1922, samana vuonna kun äiti Pirkko syntyi. Proust on äidin poika ja isoäidinkin. Eli vaan puoli vuosisataa, yhden vuosisadan lopun ja toisen alkua. Kadonnut aika oli sitä alkupuolta, fin de siecleä. Loppupuoli, vuosisadan alku, oli alamäkeä. Tuntuu tutulta. Sen saattohoitaja Celeste, omempi kuin omaishoitaja, kielsi sen homouden. Muut kaikki myönsivät. Marcel ei kommentoinut.
ellauri033.html on line 479: Jos ne ei kerro omia tarinoitaan, kirjailijat kexii juonia uutisista tai vanhemmasta viihteestä, esim myyteistä. Disciplen taustalla oli joku affaire Chambige, ilmeisesti jonkun Paulin kaverin tunaroima Klasu ja Ebba tapaus, jossa Klasu muka ampuu vahingossa oman pään ohi ensin nitistettyään menestyxekkäästi Ebban. Tästä nuoriso oppii ampumaan huonosti, tuumii Bourget ja päättää kirjoittaa siitä opettavaisen romaanin. Sekaan voi laittaa paljon monarkismia ja mies-ja ääniperiaatteen pelkoa, puhumattakaan nais-ja ääniperiaattesta. Plus muuta naisten halvexuntaa ja niistä viisastelua. Proustin hyvä puoli sentään on et se on kiinnostunut vaan ja yxinomaan persereijistä.
ellauri033.html on line 1177: Barrèsin varhaistuotanto innoitti monia nuoremman sukupolven ranskalaisia kirjailijoita, kuten Marcel Proust, André Gide, Henry de Montherlant, Jean Cocteau ja François Mauriac. Ikäviä tyyppejä nääkin valtaosalta. (Kukas se Cocteau taas oli? Sekö pipopäinen sukeltaja? Ei se oli Cousteau. Jean Cocteau oli Georgetten läheinen ystävä, joka oli kirjailija Maurice Leblancin sisar, joka Maurice kirjotti Arsene Lupineja. Niistä oli puhe Maurice Maeterlinckin kohalla.)
ellauri034.html on line 217: Äidittömät isän pojat eli isixet ovat julmia yrmyjä hierarkisia heteroja uskovia fasisti kovixia setämiehiä ja isättömät äidin pojat eli mamixet kesyjä kilttejä demokriittisiä jumalattomia homoja vasuri pehmyreitä. Isättömyyttä ja äidittömyyttä täytyy vähän mulkata, riittää että toinen vanhempi on karussa, sairas, alakynnessä tai muuten näkymätön, ja toinen päsmäröi lapsen kasvatuxessa yxinomaisesti tai ihan sikana. Isoäiti kelpaa äitifiguurixi kuten Russellilla ja Proust Marcel">Proustilla. Tehdäänpä sekoitusmatriisi, jota voidaan sitten aina täydentää lisäilemällä nimiä. Sekin pitäs täsmentää millaset on kovixia eli kylmiöitä kuivureita ja mitkä pehmyreitä eli lälläreitä sylkyreitä. Karkeasti ottaen kovixet on cro magnoneja ja pehmyreitä neanderthalit. Coelhokin luetaan kovixiin vaixe on hippi vetelys, kert se kumartelee izekuria ja jumalankuvia. Puolikova ainakin. (Muuten, VA Koskenniemi väitti Goethe-sepustuxessaan että runoilijat on enimmäxeen mammanpoikia. Varmaan oli izekin.)
ellauri034.html on line 229:
ellauri040.html on line 269:
ellauri042.html on line 800: Mutta ei. Ne on vaan korvamatoja, samoja mitä niiden on pitänyt muutenkin tahtomattaan hyräillä. Olli on romantikko. Romantikot tuppaa olemaan porvarillisia vakavikkoja. Yhden ictal pleasure on toisen profound joy. Olli pitää kiinni mieluusti joystickistä. Lapsuudenmuistot ei ole sille vaan kivoja vaan pyhiä. Fedja-setä ja Marcel Proust raahataan taas framille.
ellauri046.html on line 166: Sisäisiä maailmoja alettiin purkaa ilman peitetarinaa vähän ennen maailmansotaa. Kafka, Musil, Broch, Joyce, Proust, Strindberg.
ellauri047.html on line 782: Strassburgista ostin Proustin Du coté de chez Swann. Siitä alkoi kirjojen lueskelu alkukielellä. Goethe teki razastusretkiä Strassburgista aina Saarbrückeniin, jonka jenkkipaskiaiset pommitti WW2:n lopulla sileäxi kuten Dresdenin. Siellä oli pelkkiä uusia taloja, kun mä kävin siellä DFKIssa tapaamassa Hans Uzkoreitia. Saarbrücken oli sille kuin mulle Kouvola, sietämätön tuppukylä. Erottuaan Swannista se lähti kiidulla takaisin synnyinkaupunkiinsa Berliiniin, josta se oli karannut muurin alta länteen.
ellauri049.html on line 631: Mallarmé toimi päätoimisesti englannin opettajana ja toimittajana. Hän järjesti kotonaan kirjallisia salonkeja, joihin osallistuivat muun muassa Marcel Proust, W. B. Yeats, Rainer Maria Rilke, Paul Valéry ja Paul Verlaine. He tapasivat kokoontua tiistai-iltaisin, josta syystä ryhmää kutsutaan nimellä les Mardistes. Charles Baudelairen Pahan kukat -runokokoelma (1861) vaikutti suuresti Mallarmén varhaistuotantoon. Hän ihaili myös Edgar Allan Poen runoja, joita hän käänsi ranskaksi.
ellauri049.html on line 792: Modernismi on ilmeisintä lyriikassa, jossa se esiintyi ensimmäisenä Ranskassa jo pian 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sen keskeisiä edustajia olivat Baudelairen lisäksi Paul Verlaine, Arthur Rimbaud, Guillaume Apollinaire, proosan edustajina Marcel Proust (Kadonnutta aikaa etsimässä), myöhemmin Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Alain Robbe-Grillet. Saksankielisiä modernisteja ovat Franz Kafka, Thomas Mann, Bertolt Brecht ja toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Heinrich Böll ja Günter Grass. Keskeisiä englanninkielisiä modernisteja ovat James Joyce (Odysseus), Virginia Woolf, Samuel Beckett ja yhdysvaltalainen esimodernisti Walt Whitman sekä F. Scott Fitzgerald, Tennessee Williams, Eugene O'Neill ja myöhemmin muun muassa Philip Roth.
ellauri049.html on line 992: Sisäisiä maailmoja alettiin purkaa ilman peitetarinaa vähän ennen maailmansotaa. Freud rulettaa. Kafka, Musil, Broch, Joyce, Proust, Strindberg. Näitä kaikkia olen lukenut.
ellauri050.html on line 1206: Nietsche fanitti Catulle Mendezia kun se oli kova satyyri. Catulle oli Teophile Gauthierin suojatti. Gauthier oli Huugo-peikon maskotti. Parnassisteja, romantismin ja symbolismin välissä. Oltiin dekadentteja, elettiin koroillaaneläjien rahoilla, bylsittiin kaikkea mikä liikkui, saatiin morkkixia, sexitauteja ja tehtiin lehtolapsia. Gauthieria fanittivat Balzac, Baudelaire, Goncourtin veljexet, Flaubert, Pound, Eliot, James, Proust and Wilde.
ellauri051.html on line 516: Hän antoi ymmärtää, että hänellä oli vakava rakkaussuhde New Orleansissa asuvaan naiseen ja että hänellä olisi siellä kaikkiaan kuusi aviotonta lasta. Historioitsijat ovat todenneet, ettei väite naissuhteesta pidä paikkaansa. Tutkija Jean Luc Montaigne tarkentaa, että Whatmanin silloisen rakastajan nimi oli Jean Granouille, ei suinkaan Jeanine Granouille. Tämä nuorukainen, joka oli hugenottisaarnaajan ja orjan lapsi, oli vasta 26-vuotias, kun hän tutustui Whatmaniin. Jotkut halusivat puhdistaa Whatmanin maineen muuntamalla Jeanin Jeanineksi. Afrikkalaista alkuperää olevan rakastajattaren pitäminen oli huomattavasti hyväksytympää kuin mustan miesrakastajan pitäminen. Nykyisin pidetään selvänä, että juuri se runo heijastaa Whatmanin todellista suhdetta omaan seksuaalisuuteensa, mutta hän yritti peittää kiinnostustaan homokulttuuriin. Runossa ”Once I Pass’d Through A Populous City” hän muuttaa rakastettunsa sukupuolen naiseksi ennen runon julkaisemista. Ei ollut ainoa, ks. myös Marcel Proustin "tytöt". Antoivat ymmärtää ja ymmärsivät antaa.
ellauri052.html on line 122: Bellow punctured the pretentious, unmasked the delusions and deflated the reputations of several intellectual phonies, blackballing LeRoi Jones, Edward Said and Susan Sontag for MacArthur fellowships. He was severely condemned for his provocative but hilarious challenge: “Who is the Tolstoy of the Zulus? The Proust of the Papuans?” But no one ever answered his attack on cultural relativism and he did not apologise.
ellauri052.html on line 492: In his novella Death in Venice, Thomas Mann hails the "Sebastian-Figure" as the supreme emblem of Apollonian beauty, that is, the artistry of differentiated forms; beauty as measured by discipline, proportion, and luminous distinctions. Juu tähän Tompan Venezian seikkailuun Sale vinkkaa myös. Hizi mikä sanaristikko on Salella tässä homostelun peittona. Täähän on kuin Proustin Albertine ja Gilbertine. Mafioso törkkää Salen sykkivään punanahkasisuxiseen autoonn takapuolesta. Polly on pelkkää hämäystä, statisti niinkuin Sepen nuolenreijät paikannut leski Irene tai Lemminkäisen äiskä.
ellauri052.html on line 869: Bellow punctured the pretentious, unmasked the delusions and deflated the reputations of several intellectual phonies, blackballing LeRoi Jones, Edward Said and Susan Sontag for MacArthur fellowships. He was severely condemned for his provocative but hilarious challenge: “Who is the Tolstoy of the Zulus? The Proust of the Papuans?” But no one ever answered his attack on cultural relativism and he did not apologise
ellauri053.html on line 106: Pakerran taas Carassuxen väitöskirjaa snobeista, Proustista ja Bergeristä. Päästyään rahoihin herrasväet pyrkivät vallasväen piireihin. Aristokattien tyylin (le style) sijaan tuli muoti (la mode), ja omaperäisyyden (originalité) tilalle nimekkyys (distinction). Kuten Kierkegard saa fiffigt fick det till: Det Erhvervede on parempi kuin det Oprindelige. Tämän päivän luokattomilla talouslipilaareilla muodin korvaa nyttemmin trendi ja distinctionin celebrity. Kielikin on vaihtunut.
ellauri053.html on line 112: Robert de Montesquiou, deo duce et ferro comite, cascognelainen bon vivant ja dandy, oli Proustin paroni Charlusin mallina. Sen joka pystypani persuuxiin jotain roturieria jossain takapihalla. Roopen suosijan kreivitär Greffoulhen kynttilä sammui vasta 1952.
ellauri053.html on line 138: One of Sainte-Beuve's critical contentions was that, in order to understand an artist and his work, it was necessary to understand that artist's biography. Marcel Proust took issue with this notion and repudiated it in a set of essays, Contre Sainte-Beuve ("Against Sainte-Beuve"). Proust developed the ideas first voiced in those essays in À la recherche du temps perdu (In Search of Lost Time).
ellauri053.html on line 140: Höpöä. Tottakai se Proustista oli noloa kun se oli hintti. Mut sen jutuista saa 1000x paremmin selvää kun tietää tän. Esim ne kakkososan oudot typykät laiturilla pukkihyppelemässä onkin poikia. Ja Gilberte ja Albertine suklaaosaston poikia eikä tyttöjä.
ellauri053.html on line 172: Realistinen tuherrus luonnossa raamatullisista aiheista, sitä suositteli Ruskinkin. Kukas se höpisi joskus paljon Ruskinista, Proustko? Ympyräsuu. Holman Hunt, Rossetti, Swinburne. Aika tuhertajia koko poppoo. Auringonkukka, lilja, pioni. Uskollisuus, puhtaus, kauneus. Repikää siitä tytöt. Esteetit oli prerafaeliittien dekandentti siipi. Tästäkös se Entten otti mallia? Ranskixista varmasti.
ellauri054.html on line 239: Proust ja eunukki protestoi:
ellauri055.html on line 74: Zweig oli kova Rolland fan. Eikaine vaan homostellu keskenään? Sitä oli paljon liikkeellä jetset piireissä. Bertie ja Conrad. Proust ja Bourget. Epäilyttäviä tapauxia pisteessä on läjittäin. Zweig nyt takuulla oli vähintään bi. Se ja sen vaimo teki seppukut brasseissa. What did Zweig have that brought him the fanatical devotion of millions of readers, the admiration of Hermann Hesse, the invitation to give the eulogy at the funeral of Sigmund Freud? Sas se. Freud teki suusyöpäisenä seppukun Lontoossa 1939. Ei ois kannattanut vetää tupakkaa. Henkilääkäri otti sen hengiltä morfiinipiikillä kuin vanhan koiran. Koiran iässä se oli 12-vuotias.
ellauri058.html on line 529: Pitkäveteisen ja polveilevan proosansa perusteella Päätalo on saanut lempinimen ”selkosten Proust”.
ellauri058.html on line 532:
Proust_1895.jpg/300px-Marcel_Proust_1895.jpg" height="200px" />
ellauri058.html on line 534:
ellauri058.html on line 775: Paizi hei, Melamies taitaakin olla vasenkätinen. Sen ihastuxet on niitä Proustin laiturilla pukkihyppeleviä neitosia. Gilbertejä ja Albertineja. Yhessä runossa se kyllä vittuilee niille eze muka stergei thelyn erota, he likes cunt, kuten puolikarkeasti kääntää Daryl Hine, Melan näköispazaan näköinen kanadalainen runonkääntäjävainaja, muze taitaa olla Melan läppä. Daryl oli izekin melamiehiä:
ellauri061.html on line 699: Nousukkaat snobit tuli varovasti perässä kakkosdivarissa: Wagner Ibsen Turgeniev ja Tolstoi, Bourget sekä Proust. Pariisin turilaat. Nietzsche ja d'Annunzio tuli ja meni muodista niinkuin anarkismi nihilismi ja okkultismi. Entä Fedja-setä? Se trendas kunnolla vasta myöhemmin, suuren sodan perästä. Fedja ei juuri perustanut eukuista, kun ne oli vittuilleet ja naureskelleet sille. Jaa mut onkohan se myös yxi syy mix jenkit tykkää siitä niin?
ellauri066.html on line 346: Paras rintakuva kirjailijasta on Boris Kachkan 2013 vulture.com essee “On The Thomas Pynchon Trail.” Vaikka se on lyhkänen (Tompan skaalalla), se on lähinnä elämäkertaa mitä meillä on. Haistatteluista ei toivoa, paizi vähän Bruce Springsteenin saxofonistin elämäkerrassa. Clemonsin kirjassa novelisti viehkosti selittää että se on piileskellyt (paizi sitä että on paranoidi) sixi että se on Proustin kannalla contre Sainte-Beuve: kirjojen pitäisi puhua omasta puolestaan. Toisin sanoen, vanhaa kunnon "luota taiteeseen, älä taiteilijaan" puppua.
ellauri074.html on line 308: Antiikin filosofeista Ciorania kiehtoivat skeptikot ja kyynikot, erityisesti Diogenes Sinopelainen. Kaunokirjallisista teksteistä Cioran luki varsinkin Fjodor Dostojevskia ja Marcel Proustia sekä elämäkertoja. Pyhimyselämäkerrat ja mystikkofilosofit (varsinkin Pyhän Teresa Ávilalaisen tuotanto) olivat Cioranille erityisen rakkaita ja vaikuttivat merkittävästi hänen omiin teksteihinsä, varsinkin mystiseen käsitykseen ikävän luonteesta Cioran suhtautui historiaan intohimoisesti ja oli erityisen perehtynyt rappiokausien kirjailijoihin ja rappion teoreetikkoihin, kuten Oswald Spengleriin, jonka gnostilainen näkökulma ihmiskunnan kohtaloon ja sivilisaatioon vaikutti voimakkaasti Cioranin poliittiseen filosofiaan. Cioranin mukaan ihminen on voinut vastustaa rappiota niin kauan, kuin hän on pysynyt yhteydessä lähtökohtiinsa eikä ole irrottanut itseään omasta itsestään ja on ollut tekemättä mitään. Nyt ihmiskunta on matkalla kohti omaa tuhoaan, koska se on tehnyt itsestään objektin ja analysoi itseään loputtomiin. Cioran halveksi edistyksen ajatusta ja kuvitelmaa, että historia kuljettaisi ihmiskuntaa kohti suurempaa täydellisyyttä; siten Cioran myös vieroksui Hegeliä. Cioran oli tutustunut myös buddhalaiseen filosofiaan. Cioran tunsi suurta läheisyyttä Venäjää ja Espanjaa kohtaan, koska molemmat kansakunnat ovat menettäneet muinaisen mahtinsa ja koska uskonnollisella hurmoksella ja sen vastapainolla ateismilla on molemmissa maissa ollut niin suuri merkitys.
ellauri078.html on line 161: Emmy ei ollut mikään siivooja. Se ei pitänyt pölyhuiskasta. No ei imurikaan ole yhtään parempi. Seija tempaisi imurin luukkua niin että muovisarana katkesi. Ei siitä enää tule kalua. Emmy oli witty kuten Lizzy Bennettin äiti, mutta pitikö se ize witeistä? VITTE, VITTEE, E-EE-O! lauloi merikapteeni Fuck Löfgren miehistöineen Paimiosta eli Heikki Silvennoinen Kummeleissa. Was Emily gay? None of business sanoo tylysti Quoran vastaaja, mut of you insist, yes in all probability she was. Her companion was her sister-in-law Gilbert. Proustillakin oli Gilberte, ja Albertine. Kirjailijat joilla on jotain sanottavaa on usein poikkeavia.
ellauri097.html on line 329:
ellauri099.html on line 44: The remains of Oscar Wilde lie in Père Lachaise Cemetery in Paris. His sleek, modern tomb, designed by the British sculptor Jacob Epstein and commissioned by Wilde’s lover and executor, John Robert "Haj" Ross, is one of the most frequently visited and recognizable graves in a cemetery notable for the many famous writers, artists, and musicians buried there (Balzac, Chopin, Proust, Gertrude Stein, Jim Morrison). The surface of Epstein’s massive monolith is covered with hundreds of lipstick kisses, some ancient and faded, others new and vibrant. (“The madness of kissing” is what Wilde said Lord Alfred Douglas’s “red-roseleaf lips” were made for.)...
ellauri106.html on line 184: “The comedy is that the real haters of the bourgeois Jews, with the real contempt for their everyday lives, are these complex intellectual giants,” Zuckerman snorts. “They loathe them, and don’t particularly care for the smell of the Jewish proletariat either. All of them full of sympathy suddenly for the ghetto world of their traditional fathers now that the traditional fathers are filed for safekeeping in Beth Moses Memorial Park. When they were alive they wanted to strangle the immigrant bastards to death because they dared to think they could actually be of consequence without ever having read Proust past Swann’s Way. And the ghetto—what the ghetto saw of these guys was their heels: out, out, screaming for air, to write about great Jews like Ralph Waldo Emerson and William Dean Howells. But now that the Weathermen are around, and me and my friends Jerry Rubin and Herbert Marcuse and H. Rap Brown, it’s where oh where’s the inspired orderliness of those good old Hebrew school days? Where’s the linoleum? Where’s Aunt Rose? Where is all the wonderful inflexible patriarchal authority into which they wanted to stick a knife?”
ellauri106.html on line 649: Nathan-Roth kaipaa Chicagon aikoja, jolloin se luki yeshiva-kopissa suuria mestareita Mannia, Tolstoita, Gogolia ja Proustia samalla lailla nyökytellen kuin Shtizelin ortodoxit ohimokäkkäräiset kipapäiset partapozot. Se on niin jutku että tekee päästä kamalaa.
ellauri109.html on line 565: “Sabbath’s Theater” (1995). is probably the most profane of Roth’s novels; it was also his favorite, the book in which he felt himself to be utterly free and at his best. “Céline is my Proust,” he used to say.
ellauri118.html on line 826: Roman fondateur, La Princesse de Clèves est évoqué comme l’un des modèles littéraires ayant inspiré Balzac, Raymond Radiguet ou même Jean Cocteau. Pas Marcel Proust, qui etait inspiré par Madame de Sevigné.
ellauri119.html on line 460: Now a fast forward to French fries and scepticism. Alongside the passion for merging that marked Romantic love, a more sceptical French tradition can be traced from Stendhal onwards. Stendhal's theory of crystallization implied an imaginative readiness for love, which only needed a single trigger for the object to be imbued with every fantasised perfection. Proust went further, singling out absence, inaccessibility or jealousy as the necessary precipitants of love. Lacan would almost parody the tradition with his saying that "love is giving something you haven't got to someone who doesn't exist". A post-Lacanian like Luce Irigaray would then struggle to find room for love in a world that will "reduce the other to the same...emphasizing eroticism to the detriment of love, under the cover of sexual liberation".
ellauri142.html on line 748: Pääsee varjokuvista valoon, Proustin poikuuden jänis-ankka lyhdystä kausivaloihin, Portnoyn kolmen sormen tekniikasta metrossa Times Squarelle.
ellauri145.html on line 715: Toinen pieni harmin aihe on se, että johdannossa ja selityksissä ei tuoda esille des Esseintesin historiallista esikuvaa, kreivi Robert de Montesquiou-Fenzensacia (1855-1921), joka on toiminut esikuvana myös Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teossarjan paroni du Charlusille. Eli n:nnen kerran: des Esseintes on se sama homo dändi Montesquiou, joka Charlusina Proustin kirjassa bylsi liiveissä jotain palvelijaa porttikongissa pyllyvakoon, Proustin tirkistellessä hikisenä muna kädessä.
ellauri151.html on line 106: Proust considérait l’homosexualité comme un enfer, une dépravation vouée obligatoirement à l’humiliation morale et physique, au contraire d’un Gide qui dépeint une « pédophilie juvénile et souriante ». Il a toujours eu la hantise que sa mère découvre ses penchants et ce n’est qu’après la mort de ses parents qu’il s’affichera plus ouvertement avec ses amants.
ellauri151.html on line 261: Pourtant il me semble que, n'eussé-je connu ni Dostoïevski, ni Nietzsche, ni Freud, ni Hegel ou Proust, j'aurais pensé tout de même.
ellauri159.html on line 803: In 2004, he published The Seven Basic Plots: Why We Tell Stories, a Jungian-influenced analysis of stories andń their psychological meaning, on which he had been working for over 30 years. The book was dismissed by Adam Mars-Jones, who objected to Booker employing his generalisations about conventional plot structures prescriptively: "He sets up criteria for art, and ends up condemning Rigoletto, The Cherry Orchard, Wagner, Proust, Joyce, Kafka and Lawrence – the list goes on – while praising Crocodile Dundee, ET and Terminator 2".
ellauri191.html on line 2148: In the Wall Street Journal, Joseph Epstein wrote, "You might not know it, but you and I are members of a club whose fellow members include Leo Tolstoy, Henry James, Anton Chekhov, Mark Twain, Henrik Ibsen, Marcel Proust, James Joyce, Jorge Luis Borges and Vladimir Nabokov. [And, we might add: Virginia Woolf, Joseph Conrad, Anna Akhmatova, Ella Fitzgerald, and Eudora Welty.] The club is the Non-Winners of the Nobel Prize in Literature. All these authentically great writers, still alive when the prize, initiated in 1901, was being awarded, didn't win it."
ellauri192.html on line 269: Taking into sympathetic account the widest margin of human error, is it possible to take seriously an institution and procedure that passes over the majority of the greatest novelists and renewers of prose in the modern age? James Joyce, Marcel Proust, Franz Kafka (whose presence towers over our sensual literature and of the meaning of a bug, quite a feat for a little man who one should not expect to tower over anything much), Thomas Hardy, Joseph Conrad, Henry James, Andre Malraux, Hermann Broch, Robert Musil, D. H. Lawrence, either escaped the notice of or were, on nomination, rejected by the Nobel committee. Can one defend a jury which prefers the art of Pearl Buck (1938) to that of, say, Virginia Woolf? Paul Claudel, a picee of shit whose dramas we can set fairly beside those of Aeschylus and of Shakespeare just to scare people, never received the accolade. Paul Heyse was chosen, not Bertolt Brecht. Galsworthy is a Nobel, not Carlo Emilio Gadda, one of the most original and inventive writers of fiction in this century. Who the fuck is he? Composer of In-a-Gadda-da-Vida? No that was Iron Butterfly, and a good piece it was indeed.
ellauri192.html on line 323: Though the following list consists of notable literary figures deemed worthy of the prize, there have been some celebrated writers who were not considered nor even nominated such as Anton Chekhov, Jules Verne, Mark Twain, Robert Hugh Benson, Arthur Conan Doyle, Alexander Blok, Marcel Proust, Joseph Conrad, Rainer Maria Rilke, Federico García Lorca, Lu Xun, Sarat Chandra Chattopadhyay, Antonio Machado, Francis Scott Fitzgerald, James Joyce, Virginia Woolf, Simone Weil, Willa Cather, George Orwell, Galaktion Tabidze, Richard Wright, Flannery O'Connor, Langston Hughes and Jack Kerouac.
ellauri194.html on line 314: Sedgwick' died of breast cancer in 2009 aged 58,. She deploys erudite and playful readings of texts by Oscar Wilde, Henry James and Marcel Proust to interrogate assumptions about the stability of sexual identity and how language works to define a homo/heterosexual binary. She writes: "An understanding of virtually any aspect of modern western culture must be not merely incomplete but damaged in its central substance to the degree that it does not incorporate a critical analysis of modern homo/heterosexual definition."
ellauri211.html on line 193: Häntä miellytti penkoa ammattimiehen elein arvokkaasti leppymättömällä asiantuntijan kädellä Proustin ja Rimbaudin sisuksia, ja levittäen perin tarkkaavaisen yleisön silmien eteen heidän väitetyt ihmeensä, heidän salaisuutensa hän selitti ”heidän tapauksensa”.
ellauri214.html on line 701: Izydor lainasi vain sellaisia kirjoja, joissa oli Felix-sedän Fenix, siitä tuli hyvän kirjan merkki. Pian hän kuitenkin huomasi, että koko kirjakokoelma alkoi vasta kirjaimesta L. Yhdeltäkään hyllyitä ei löytynyt kirjailijoita, joiden sukunimi olisi alka nut An ja Kn väliltä. Niinpä hän luki Laotsea, Leniniä, Leibnitzia, Loyolaa, Lukianosta, Martialista, Marxia, Meyrinkia, Mickiewiczia, Nietzscheä, Origenesta, Paracelsusta, Parmenidesta, Porfyriosta, Platonia, Plotinosta, Poeta, Proustia, Quevedoa, Rousseauta, Schilleria, Słowackia, Spenceria, Spinozaa, Suetoniusta, Shakespearea, Swedenborgia, Sienkiewiczia, Towiańskia, Tokarczukia, Tacitusta, Tertullianusta, Tuomas Akvinolaista, Verneä, Vergiliusta ja Voltairea.
ellauri222.html on line 1003: Ellsworth Huntington travelled continental Europe in hopes of better understanding the connection between climate and state success, publishing his findings in The Pulse of Asia, and further elaborating in Civilization and Climate. Like the political geographers, a crucial component of his work was the belief that the climate of North-western Europe was ideal, with areas further north being too cold, and areas further south being too hot, resulting in lazy, laid-back populations. These ideas have powerful connections to colonialism, and may have played a role in the creation of the 'other' and the literature that many used to justify taking advantage of less advanced nations. Who needs Proust or Tolstoy when it suffices to reach up to get a banana.
ellauri244.html on line 504: Ville-Juhani Sutinen pokkasi jostain syystä Tieto-Finlandia palkinnon. Moukka! Olis ottanut edes paskerilakin päästä sisällä. Monet lukevat klassikoita väärin, ja vääristä syistä, hän saarnaa diletanttina. Vittuako sekin niistä klassikoista mitään ymmärtää?? Siis missä kohtaa tässä on nyt se "tieto"? Täähän on vittu ihan pelkkää mutua. Waltari on bestsellerhöttöä, Marquez humoreskia, Bulgakov neuvostolaista spefiä kolkytluvulta, Proust muistelmia homoilusta, so what is new? Kuka muka ei tiennyt tätä? Minkälaisille neuvottomille tässä jaellaan tippejä? No palkinto tuli joltain rokotuslääkäriltä, jonka claim to fame oli se että se esiintyi koronapandemian aikana koko ajan telkassa. Koko esseekokoelman poinzi on ettei tarvi enää näitä klassikoita lukea, kun voi jo loistaa keskusteluissa lainaamalla Ville-Juhanin esseitä. Siihen tarkoituxeen on kyllä netissä lunttisivustot, monista klassikoista on myös kuvitetut versiot. Paulin laajat tiedot klassikoista perustuu Aku Ankka taskukirjoihin.
ellauri348.html on line 223: Salanimi "Sagan" otettiin hahmosta Princess de Sagan homo-Proustin kirjassa À la recherche du temps perdu, joka julkaistiin vuonna 1954, kun hän oli 18-vuotias. Se oli välitön kansainvälinen menestys. Romaani käsittelee nautinnonhaluisen 17-vuotiaan Cécilen elämää ja hänen suhdettaan poikaystäväänsä ja leskeksi jääneen playboy-isänsä kanssa.
ellauri349.html on line 109: Kuinka Proust voi muuttaa elämäsi. Suomentanut Hanna Tarkka. Otava, Helsinki, 2007.
ellauri360.html on line 285: Marcel Proust : À la recherche du temps perdu (Kadonnutta aikaa etsimässä; Menneiden asioiden muisto)
ellauri403.html on line 189: Tournier näki kauneutta rumassa ja pyhää pökäleessä. Hän ei pitänyt Proustista joka näki ruman rumana eikä kiukkuisesta Celinestä. Pitkä miinus siitä että se piti Günter Grassin Peltirummusta.
ellauri419.html on line 350: La Bruyèren näistä antamansa kuvaus on pääasiassa pessimistinen. (Tämän prujun kirjoittajalla ei ole mitään hajua possessiivisuffixien käytöstä.) Synkin värein hän kuvaa hovin jäseniä, joiden tekojen päämotiivina hänen mielestään on itsekkyys. De Bruyère käytti rytmillistä fraasia kuten tekee myös tämä paasaaja. Monet kirjailijat ovat seuranneet La Bruyèren jäljittämää tyylipolkua Marivaux'sta Proustiin ja André Gideen Honoré Balzacin kautta.
ellauri443.html on line 330: Françoise Saganin koulunkäynti oli myrskyisä. Hän sai potkut kolme kuukautta ennen kouluvuoden loppua. Sitten hänet erotettiin lintujen luostarista "hengellisyyden puutteen vuoksi". Tämän kaoottisen koulun sijasta hän lukee valtavasti: The The The Terrarestrial Foods of Gide at 13, The Revolted Man of Camus at 15, Les Illuminations de Rimbaud klo 16, Musset, Rousseau, Benjamin Constant Le Sabbat de Maurice Sachs, tout Cocteau, The runes of Shakespeare, Proust, Faulkner Colette Prévert Stendhal Série noire Flaubert Hemingway Fitzgerald Malraux Sartre Nietzsche, vain tärkeimmät mainitaxemme. Sen lisäxi hän hieroi hartioita Pariisin nuorten kanssa juhlien ja juomalla alkoholia. «J'étais assez infernale. Finalement, j'ai été mise à la porte. J'avais pendu un buste de Molière par le cou, avec une ficelle, à une porte, parce que nous avions eu un cours particulièrement ennuyeux sur lui. Et puis, jouant au ballon, j'ai flanqué une gifle à quelqu'un, je ne sais plus.»
ellauri449.html on line 122: In his book review, francophone New York Jew George Steiner compared Pirsig's writing favorably to Dostoevsky, Broch, Proust, and Bergson, stating that "the assertion itself is valid ... the analogies with Moby-Dick are patent". When asked if he ever read anything light or frivolous as a kid, George said, well, Moby Dick.
xxx/ellauri075.html on line 332: Among Benjamin's best known works are the essays "The Task of the Translator" (1923), "The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction" (1935), and "Theses on the Philosophy of History" (1940). His major work as a literary critic included essays on Baudelaire, Goethe, Kafka, Kraus, Leskov, Proust, Walser, and translation theory. He also made major translations into German of the Tableaux Parisiens section of Baudelaire's Les Fleurs du mal and parts of Proust's À la recherche du temps perdu. In 1940, at the age of 48, Benjamin committed suicide at Portbou on the French–Spanish border while attempting to escape from the invading Wehrmacht. Though popular acclaim eluded him during his life, the decades following his death won his work posthumous renown.
xxx/ellauri075.html on line 338: Benjamin theorizing modernity by bringing together, among other things, Marxist dialectics, Surrealism, snippets of theology, Baudelaire’s poetry (and, most importantly, his theories of the flâneur), Kafka’s novels, the image of Proust, a Klee painting called the Angelus Novus, book-collecting, translation, storytelling, photography and film.
xxx/ellauri076.html on line 465: Proust oli ekoja kirjailijoita jotka koitti kirjoittaa elokuvamaisesti. Nyttemmin ei juuri muulla lailla pystykään. Mun vika on etmä ajattelen liian hitaasti. Mä en pysy mukana. Putoon kärryiltä kuin Olavi ellei konnilla ole mustia hattuja ja John Waynella valkosta.
xxx/ellauri124.html on line 214: Proust’s À la recherche du temps perdu
xxx/ellauri128.html on line 350:
xxx/ellauri128.html on line 487: Noailles´n isä oli romanialainen emigrantti, ruhtinas Grégoire Bassaraba de Brancovan ja äiti kreikkalaissyntyinen ruhtinatar Rachel Musurus. Kuulostaa huijareiden feikkinimiltä. Anna de Noailles oli naimisissa ranskalaisen kreivin kanssa. Hän liikkui Pariisissa taidepíireissä, joihin kuuluivat häntä ihailleet Marcel Proust, André Gide, Paul Valéry ja Jean Cocteau. Nippu homopettereitä. Suomessa häntä ihaili jo nuoresta pitäen Olavi Paavolainen, joka valitsi hänet taiteelliseksi tunnuskuvakseen. Ja Sarkia. Toinen Noailles´n ihailija oli Anna-Maria Tallgren, joka kirjoitti hänestä artikkelin esseekokoelmaansa Pikapiirtoja nykyajan kirjailijoista (1917). Yleisemminkin hän oli Nuoren Voiman Liiton runoilijoiden innoittaja, muun muassa Paavolaisen kotona Kivennavalla 1925 pidetyn telttajuhlan tuloksena syntyi hänen innoittamanaan runoja, jotka ilmestyivät tulenkantajien runokokoelmassa Hurmioituneet kasvot (1925).
xxx/ellauri129.html on line 621: Après avoir été fiancé avec Mlle Dietz-Monnin, petite-fille du sénateur Charles Dietz-Monnin, il rompt ses fiançailles et épouse, en 1910, Marie-Thérèse de Chevigné, veuve de Maurice Bischoffsheim (1875-1904), arrière-petite-fille par sa mère du marquis de Sade et mère de Marie-Laure de Noailles. Ils font aménager à partir de 1912 la villa Croisset à Grasse. À partir de 1934 et jusqu'à sa mort le 8 novembre 1937, il vécut avenue Gabriel à Paris. Élégant, brillant et mondain, il inspire à Marcel Proust la métamorphose de Bloch en Jacques du Rozier dans À la recherche du temps perdu. Tosi kova streeberi, joka antoi Marcelille kimmokkeen ruveta snobixi izekin.
xxx/ellauri157.html on line 119: Marcel Proust ja paroni Charlus (oik. kreivi Montesquiou)
xxx/ellauri179.html on line 325: The Garden of Eden, however, a book brimming with the author’s vulnerability just as A Farewell to Arms is, treats intimate and delicate matters. Paxun eufemismikuorrutuxen alle kurkistaen: tässä niteessä on varmaan erityisen paljon homostelua. "She is depicted with fascination and fear, like Marcel Proust’s Albertine." No niin aina! "Eros and Thanatos, love and death, paradise and trespass." No on se vittua!
xxx/ellauri225.html on line 375: Recently, chanting Walt Whitman to himself at night—he describes Whitman as “our repressed voice,” a loosener and liberator whose fearlessness embraces every living moment—Bloom brought forth an almost feverish recollection from over 70 years ago. There was a young lady of 17 with lustrous long red hair. They were students at Cornell and took long walks together, picking apples that she would transform into a delicious applejack. And then, as with his mother, Bloom stops. We learn nothing else about the girl, what transpired, did he score, or what this memory meant to him on this restless night. He has already moved on, to his infatuation with Proust’s “privileged moments” and “sudden ecstasies of revelation,” which bring back to Bloom his dead parents whom he misses dearly.
xxx/ellauri304.html on line 603: What? Warren dear, have you not heard of style indirect libre? Have you read Proust at all?
xxx/ellauri356.html on line 51: Vitun putinisti Platon olis kieltänyt Homeroxen runouden. Fiktio on akkamaista. Niinhän se onkin. Platon pitäisi kieltää. Ari oli paljon fixumpi, toimi kiltisti Fyllixen juhtana. Venäläiset formalistit muistuttivat TS Elliottia ja HK Riikosta siinä ettei ne perustaneet elämä ja teos- menetelmästä. Martha Nussbaum pissi hunajaa pikkuhousuista. Jaakko pani pojat maxamaan etikkakurkkunsa. Nussbaumin mielestä Henry James ja Marcel Proust oli kovia moralisteja.
xxx/ellauri404.html on line 224: Analysoimalla kirjailijakollegojen töitä Proust hyökkää 1800-luvun puolivälin kuuluisan kirjallisuuskriitikon Sainte-Beuven kimppuun ja puuttuu hänen tapaan ymmärtää tekstejä, joiden mukaan kirjailijan työ olisi ennen kaikkea heijastus hänen elämästään ja voisi selittyä sillä. Tämä menetelmä, joka perustuu tekijän runollisen tarkoituksen (intentionismi) ja hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa (elämäkerta) etsimiseen, erityisesti kyseenalaistamalla hänen läheisiänsä, ei miellyttänyt Proustia, joka vaati formalistista kritiikkiä, tyylianalyysiä, vaieten teoksen ulkopuolisista elementeistä.
83