ellauri043.html on line 4986: Häneen liittyy myös eräs legenda: Aristaios oli keksinyt mehiläisten hoidon. Mutta koska hän oli ajanut Eurydiken kuolemaan, jumalat suuttuivat hänelle ja tappoivat kaikki hänen mehiläisensä. Hän kääntyi merenjumala Proteuksen puoleen, joka tosin oli vaikeasti tavoitettavissa, sillä hänellä oli tapana muuttaa muotoaan eläimeksi, tulenliekiksi, kiehuvaksi vedeksi; mikä milloinkin oli parasta. Aristaios kuitenkin sai hänet jollakin tavalla kiinni ja Proteus antoi hänelle neuvon: hänen tulisi lepyttää Eurydiken haamu uhraamalla tämän haudalla neljä härkää ja hiehoa. Niin teki Aristaios, ja pian uhrieläinten lihasta pöllähti mehiläisparvia. No mikäs tässä on niin jeesusmaista? Ei kai Jeesus kasvattanut mehiläisiä?
ellauri115.html on line 748: Miten usein mun tutkimusten aikana mä olen kyläsftynyt mun oman sydämen kylmyyteen! [Ei tarvi arvata, tääkin oli retorinen kysymys.] Miten usein on suru ja väsymys kaataneet myrkkynsä mun ekoihiin mietiskelyihin ja tehneet niistä mulle vihattavia! Mun maho "sydän" ei tuottanut muuta kuin heiveröisen nykäyxen ja laimeaa totuudenrakkautta. Mä sanoin näin izelleni nimittäin: Mix mä ponnistaisin löytääxeni olematonta? Moraalinen hyvä on piippu-uni, aistien nautinnot on ainoasti oikeasti hyvää. Kun me on menetetty maku sielunnautintoihin, kuinka vaikeaa on saada se takaisin! [Älä vastaa] Miten paljon vaikeampaa on hankkia se jos meillä ei ole sitä koskaan ollut! Jos olis ketään niin kurjaa ettei olis koskaan tehnyt mitään mitä se voisi muistella mielihyvällä, ja joka tekisi sen iloisexi että tuli elettyä, sellainen mies ei voisi tuöntea izeään, ja ilman hyvän tietoa, johka se on luponnostaan kykenevä, se olis pakotettu pysymään ilkeydessään ja olis aina kurjalistoa. Mutta uskozä että on edes 1 mies maan pääl joka olis niin paska ettei se olis koskaan edes tuntenut kiusausta olla kiltti? Tää kiusaus on niin luonnollinen, niin mukava, että on mahdotonta aina vastustaa sitä; ja ajatus sen suomasta nautinnosta riittää tuomaan sen koko ajan mieleen uudestaan. Valitettavasti on aluxi vaikeaa saada siitä tyydytystä, kuten Rolling Stonesit sanovat; meillä on tukku syitä kieltäytyä seuraamasta syädämen taipumusta; varovaisuus, nk., rajoittaa sydämen oman izen rajojen sisäpuolelle; tuhat yritystä tarvitaan että pääsee siitä häkistä. Hyväntekemisen ilo on hyvin tehneen palkkio, ja meidän pitää ansaita se palkkio ennenkuin se myönnetään. Mikään ei ole makeampaa kuin omenahyve; mutta me ei tiedetä tätä ennenkuin me ollaan sitä maistettu. Kuten sadun Proteus, se ensin ottaa tuhat hirmuista muotoa kun se yrittää meitä halata, ja näyttää todellisen naamataulunsa vaan niille jotka ei päästä irti siitä.
ellauri140.html on line 58: Book IV, despite its title "The Legend of Cambell and Telamond or Of Friendship", Cambell's companion in Book IV is actually named Triamond, and the plot does not center on their friendship; the two men appear only briefly in the story. The book is largely a continuation of events begun in Book III. First, Scudamore is convinced by the hag Ate (discord) that Britomart has run off with Amoret and becomes jealous. A three-day tournament is then held by Satyrane, where Britomart beats Arthegal (both in disguise). Scudamore and Arthegal unite against Britomart, but when her helmet comes off in battle Arthegal falls in love with her. He surrenders, removes his helmet, and Britomart recognizes him as the man in the enchanted mirror. Arthegal pledges his love to her but must first leave and complete his quest. Scudamore, upon discovering Britomart's sex, realizes his mistake and asks after his lady, but by this time Britomart has lost Amoret, and she and Scudamore embark together on a search for her. The reader discovers that Amoret was abducted by a savage man and is imprisoned in his cave. One day Amoret darts out past the savage and is rescued from him by the squire Timias and Belphoebe. Arthur then appears, offering his service as a knight to the lost woman. She accepts, and after a couple of trials on the way, Arthur and Amoret finally happen across Scudamore and Britomart. The two lovers are reunited. Wrapping up a different plotline from Book III, the recently recovered Marinel discovers Florimell suffering in Proteus' dungeon. He returns home and becomes sick with love and pity. Eventually he confesses his feelings to his mother, and she pleads with Neptune to have the girl released, which the god grants.
ellauri140.html on line 113: Caramell F+, a lady in love with the knight Marinell, who initially rejects her. Hearing that he has been wounded, she sets out to find him and faces various perils, culminating in her capture by the sea god Proteus. Proteiini nappaa nopeen hiilarin. She is reunited with Marinade at the end of Book IV, and is married to him in Book V.
ellauri345.html on line 630: Arndt. — (Saksa ja Eurooppa). "Hengen olemus on erottaminen ja järjestys..., tuho ja jumaluus...; Hän on Proteus, joka voi muuttaa itsensä uuteen muotoon milloin tahansa ilman kipua, koska hänellä itsellään ei ole muotoa." "Henki, korkealentäjä, teki koko luonnon ruhon anatomisoidakseen sen."
xxx/ellauri173.html on line 205: Peregrinus Proteus (griechisch Περεγρῖνος Πρωτεύς Peregrínos Prōteús; * um 100 in Parion in Mysien; † 165 in Olympia) war ein antiker griechischer Philosoph (Kyniker).
xxx/ellauri173.html on line 207: Peregrinos Proteus (n. 95–165 jaa.) oli antiikin kreikkalainen kyyniseen koulukuntaan kuulunut filosofi. Hän oli kotoisin Parionista, Myysiasta. Hänet tunnetaan ennen kaikkea siitä, että hän piti oman hautajaispuheensa ja teki henkilökohtaisen roviohyppyennätyxen Olympian kisoissa vuonna 165.
xxx/ellauri173.html on line 223: Als literarische Figur taucht Peregrinus Proteus in Christoph Martin Wielands gleichnamigem Roman (1787/88) auf und heute wieder bei Peter Sloterdijk in dessen Kritik der zynischen Vernunft (1983).
xxx/ellauri173.html on line 225: Wieland schrieb einen Roman namens Geheime Geschichte des Philosophen Peregrinus Proteus. Leipzig 1791 (Vorabdruck Weimar 1788–89).
xxx/ellauri292.html on line 472: MUTTA riittää tästä. Hänen sankarinsa esitellään meille jumalallisena miehenä, joka omaksuu syntymästään lähtien meren demonin hahmon ja persoonallisuuden. Sillä hän sanoo, että hänen äidilleen, kun tämä oli synnyttämässä lastaan, ilmestyi meren demonin hahmo, nimittäin Proteus, joka Homeroksen tarinassa aina muuttaa muotoaan. Mutta (toisin kuin Mary) hiän ei millään tavalla peloissaan kysyi häneltä, mitä hiän tällä kertaa synnyttäisi; ja hän vastasi: "Minut itseni." Sitten hiän kysyi: "Ja kuka sinä olet?" "Proteus", hän vastasi, "Egyptin." Ja sitten hän kirjoittaa tietystä niitystä ja joutsenista, jotka auttoivat naista synnyttämään lapsensa, tosin kertomatta meille, mistä hän tämän sai; sillä hän ei varmasti lue tätä tarinaa assyrialaisen kirjailijan Damisin ansioksi. Ehkä Yeazilta.
xxx/ellauri293.html on line 658: Aika, josta tämä teos saa erityistä tietoa, on jaettu kuuteen ajanjaksoon, joista toiseen, 80-120 jKr., sisältyy "Ihmeiden aika", jonka historia tulee olemaan spiritualisteja kiinnostava keinona. vertaamalla aikamme näkymättömien älykkyyden ilmenemismuotoja samankaltaisiin tapahtumiin välittömästi kristinuskon käyttöönoton jälkeen. Apollonius Tyanaeus oli tuon ajanjakson merkittävin henkilö, ja hän näki tusinan Rooman keisarin hallituskauden. Ennen syntymäänsä Proteus, Egyptiläinen jumala ilmestyi äidilleen ja ilmoitti, että hänen oli määrä inkarnoitua tulevaan lapseen. Hiän meni unessa annettujen ohjeiden mukaan niitylle keräämään kukkia. Siellä ollessaan joutsenparvi muodosti kuoron ympärille ja lauloivat yhteen ääneen taputtaen siipiään.Heidän kihloissaan ja hellävaraisen sefiirin puhaltaessa ilmaa syntyi Apollonius. Mieleen juolahtaa Yeazin runo britti jouzenesta Irlannin Ledan pukilla.
11