ellauri037.html on line 561: Lähdetään siis Danzigista eli Gdanskista, jossa Arttu syntyi 100v ennen Mikko Rothia. Sen iskä Heikki oli saxalais-hollantilainen patriisi ja äiti Johanna monilahjakas salonginpitäjä ja kirjaltaja. Se Schopen lapiosana tulee siis hollannista. Uskonnottomia olivat, vallankumouxellisia rebublikaaneja, kosmopoliitteja ja anglofiilejä. Toisin kuin Sope siis, taas, paitsi sitä ateismia. Kun Gdanskista tuli osa Preussia, lipilaari Heikki muutti perheineen länsimielisempään Hampuriin. Artun pikkusisko Adele oli sitä 8 vuotta nuorempi. Ei siis leikkikaveri, vaan ärsyttävä vanhempien lemmikki kuin Riku. Heikki ja Hanna antoi lapsilleen A:lla alkavat nimet, niinkuin saman pesueen koiranpennuille. Artun koirankin nimi oli Atma. Arttu oli vaihdossa Ranskassa ja styylas siellä ikätoverinsa pojan kanssa, ja soitti sen kanssa huilua. 15v jolppina se lähti Euroopanympärimatkalle vanhempien kaa, business and pleasure. Tää oli Heikin juonia: se halus Artun perhebisnexeen, Arttu halus yliopistoon joka oli iskän mielestä turhuutta. Jos haluut matkalle, niin sit jatkat sen jälkeen kauppakoulussa. Jos haluut verstaalle, niin unohda koko turnee. No se lähti reisulle, mut katu sitä myöhemmin. Wimbledonissa oli tyyyylllsäää jossain anglikaanikoulussa. Sixikin se vihas uskontoa myöhemmin. Heikki rähjäsi Artulle huonoista todistuxista niin kovasti, että Hanna pelkäsi sen menettäneen järkensä. Ehkä menettikin. Heikki hyppäs kanaaliin Hampurissa 1805. Se oli yhtä autisti kuin poikansa, ja yhtä masis. Sope sanoikin et sen luonne on isän peruja. Isän puolella oli enemmänkin hulluja. Äiskä sensijaan oli seuraihminen. Sope ihaili isäänsä kai six kun ei pärjännyt alkuunkaan äidille, ja äiti vaan hemmotteli pikku Adia. No Heikiltä jäi mojova potti, joka jaettin kolmeen osaan. Arttu sijoitti omansa varovasti valtionobligaatioihin ja nettosi sillä 2x enemmän kuin yliopiston professori. Oli varaa sitten vittuilla koulufilosofeille.
ellauri047.html on line 867: Fredrik Suuri eli Fredrik II (saks. Friedrich II der Große; 24. tammikuuta 1712 Berliini, Preussi – 17. elokuuta 1786 Potsdam, Preussi) oli Hohenzollern-sukuun kuulunut Preussin kuningas, joka hallitsi vuosina 1740–1786. Hänet tunnetaan taistelukentillä menestyneenä soturikuninkaana ja valistuneena itsevaltiaana, joka nosti Preussin yhdeksi Euroopan mahtivaltioista. Hänen aikanaan Preussiin liitettiin muun muassa Sleesia sekä itäinen Länsi-Preussi. Hän puolusti Preussia seitsenvuotisen sodan aikana muun muassa Venäjää, Itävaltaa, Ranskaa, Saksia ja Ruotsia vastaan varsin varsin menestyksellisesti liittolaisenaan ainoastaan Britannia. Puolan jaossa 1772 hän sai lopulta yhdistettyä Preussin historialliset alueet valtansa alle. Sotilaallisten saavutustensa lisäksi hänet muistetaan myös Preussin oikeusjärjestelmän uudistajana, elinkeinoelämän edistäjänä ja ranskalaisen sivistyksen suosijana. Hän oli myös pisimpään Preussia hallinnut kuningas. 46 vuotta.
ellauri065.html on line 137: 12--14-luvuilla germaaniset, hollantilaiset ja flaamilaiset uudisasukkaat muuttivat Itä- Keski- ja Itä-Eurooppaan Ostsiedlung-nimisessä muuttoliikkeessä. Pommerissa, Brandenburgissa, Preussissa ja Sleesiassa entisestä länslaavista ( polabialaiset slaavit ja puolalaiset ) tai Baltian väestöstä tuli vähemmistöjä seuraavien vuosisatojen aikana, vaikka huomattava osa alkuperäisistä asukkaista jäi alueille, kuten Ylä-Sleesia. In Suur Puolassa ja Itä-Pommeri ( Pomerelia ), saksalainen uudisasukkaat muodostivat vähemmistön. Jotkut alueista (kuten Pommeria ja Masovia) liittyivät Puolaan uudelleen 1400- ja 1500-luvuilla. Toiset sulautuivat tiukemmin Saksan politiikkaan. Vuonna 1815 Wienin kongressi perusti Saksan valaliiton 39 saksankielisen valtion yhdistykseksi Keski-Euroopassa. Tämä vahvisti Saksan rajat suurelle osalle 1800-lukua; mukaan lukien Pommeri, Itä-Brandenburg ja Sleesia, mutta lukuun ottamatta saksankielisiä maita Preussin kuningaskunnan itäosassa ( Itä-Preussi, Länsi-Preussia ja Posen ) sekä Sveitsin saksalaisia ​​kantoneja ja Ranskan Alsace-aluetta.
ellauri065.html on line 167: Kahden maailmansodan välisenä aikana monet Saksassa väittivät, että vuosina 1919–1922 Puolalle luovutettu alue olisi palautettava Saksaan. Tämä väite oli yksi perusteluista Saksan hyökkäykselle Puolaan vuonna 1939, mikä ilmoitti toisen maailmansodan alkamiselle. Kolmas valtakunta liitti entiset Saksan maat, käsittäen " Puolan käytävän ", Länsi-Preussin, Posenin maakunnan ja osia Itä- Ylä-Sleesiaa. Valtuusto on Danzigin vapaakaupunki äänesti tulla osaksi Saksan jälleen, vaikka puolalaisia ja juutalaisia riistettiin äänioikeuttaan ja kaikki muut kuin natsien puolueiden kiellettiin. Vuonna 1919 menetettyjen alueiden ottamisen lisäksi Saksa otti myös lisää maata, joka ei ollut koskaan ollut saksalainen. Adolf Hitlerin kahdessa asetuksessa (8. lokakuuta ja 12. lokakuuta 1939) jaetut Puolan alueet jaettiin hallinnollisiin yksiköihin: Reichsgau Wartheland (alun perin Reichsgau Posen), johon kuului koko Poznańin voivodikunta, suurin osa Łódźin voivodikunnasta, viisi Pommerin voivodikunnan lääniä ja yksi Warszawan voivodikunnan lääni ; Reichsgau Danzig-Länsi-Preussit (alun perin Reichsgau Länsi-Preussit), joka koostui jäljellä olevasta Pommerin voivodikunnan alueesta ja Danzigin vapaakaupungista ; Ciechanówin alue ( Regierungsbezirk Zichenau), joka koostuu viidestä Warszawan voivodikunnan pohjoisesta läänistä ( Płock, Płońsk, Sierpc, Ciechanów ja Mława ), josta tuli osa Itä-Preussia; Katowicen alue (Regierungsbezirk Kattowitz) tai Itä-Ylä-Sleesia ( Ost-Oberschlesien ), johon kuului Sosnowiecin, Będzinin, Chrzanówin ja Zawiercien läänit sekä osat Olkuszin ja Żywiecin läänistä. Näiden alueiden pinta-ala oli 94.000 km 2 ja asukasluku 10.000.000 ihmistä. Liittyneet Puolan alueet olivat koko sodan ajan Saksan kolonisaation alaisia. Itse Saksasta tulleiden uudisasukkaiden puuttuessa siirtolaiset olivat pääasiassa etnisiä saksalaisia, jotka siirrettiin muualta Itä-Euroopasta. Nämä etniset saksalaiset uudelleensijoitettiin koteihin, joista puolalaiset oli karkotettu. Loput Puolan alueesta liittyi Neuvostoliittoon (ks. Molotov – Ribbentrop -sopimus ) tai tehtiin Saksan hallitsemalle valtionhallinnon miehitysvyöhykkeelle. Sen jälkeen, kun Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 alueella Białystokin, johon kuului Białystok, Bielsk Podlaski, Grajewo, Łomża, Sokółka, Volkovysk, ja Grodno läänien oli "kiinni" (ei sisällytetty) Itä-Preussi, kun taas Itä Galicia ( District of Galicia ), johon sisältyi kaupungit Lwów, Stanisławów ja Tarnopol tehtiin osa julkisyhteisöjen.
ellauri370.html on line 658: Vankkumattoman konservatiivinen Stoecker oli huolissaan tavasta, jolla köyhät ja työväenluokka äänestivät "jumalatonta" sosiaalidemokraattista puoluetta (SDP), ja vastustaakseen SDP:n kasvua hän perusti kristillisdemokraatisen puolueen vuonna 1878. Puolue oli vihamielinen ammattiliittoja kohtaan ja tuki tuloveroja sekä olemassa olevaa yhteiskuntarakennetta, jossa junkkerit hallitsivat Preussia. Jumala, Stoecker sanoi, uskoi että kapitalistisen järjestelmän sortovalta vieraannutti työläiset oikeasta, Jumalan tarkoittamasta suunnasta, ja tarvittiin sosiaalisia uudistuksia vallankumouksen pysäyttämiseksi. Stoeckerin mielestä sellaisia sosiaalisia uudistuksia oli työntekijöiden houkutteleminen uskollisuuteen "valtaistuimelle ja alttarille", sillä Stoecker väitti, että työläisten kurjuus johtui materialistisesta, ateistisesta maailmankuvasta, joka oli repinyt työväenluokkaa. sen oikeasta kunnioituksesta Jumalaa ja luotua yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Hölmö saksalainen työväenluokka ei lotkauttanut korvaansa Stoeckerin viestille. Se halusi enimmäkseen korkeampaa elintasoa ja demokratiaa, ja toivoi ettei heille kerrottaisi, että heidän velvollisuutensa kristittyinä oli tyytyä osaansa. Tämä viesti rajoitti voimakkaasti hänen vetovoimaansa työväenluokkaan.
ellauri408.html on line 511: Amielin ällöämä Girardin oli taitava mutta häikäilemätön ja vakaumusta vailla oleva julkisen sanan käyttäjä, joka piti lehtitointa pelkästään elinkeinona. 1860-luvun lopulla Girardin yllytti lehdessään La Liberté sotaan Preussia vastaan. Vuosien 1870–1871 sodan aikana hän vastusti Léon Gambettan diktatuuria. Sodan jälkeen hänellä oli hallussaan useita lehtiä, muun muassa Le Petit Journal, jolla puolen miljoonan levikillä oli laaja lukijapiiri, ja La France, jossa hän 1877 kävi taistelua Albert de Broglien ministeristöä vastaan. Hänet valittiin samana vuonna edustajakamariin.
ellauri439.html on line 66: Hän kuoli 42-vuotiaana 11. marraskuuta 1751 Potsdamissa pilaantuneen piirakan syömiseen. La Mettrien filosofian kriitikot käyttivät hänen kuolemaansa väittääkseen, että hänen varhainen kuolemansa oli looginen seuraus hänen ateistisesta aistillisuudestaan. La Mettrie söi suuren määrän tryffelipatéa osoittaakseen ahmattikkuutensa tai vankan rakenteensa. Seurauksena oli, että hän nousi kuumeeseen, hänestä tuli mieliharrastus ja hän kuoli. Fredrik II Preussilainen piti hautajaispuheensa ja kirjoitti La Mettrien muistopuheen ranskaxi. Preussialaisen La Mettrien muistopuheessa La Mettrie ajattelee, että epikurolaisten filosofia on vapauttava filosofia. 
ellauri448.html on line 252: 1400- ja 1500-luvuilla Kläpingin alueen žemaitit kutsuivat itseään "Lietuvininkaiksi", kun taas 1800-luvun lopulla, kun alue, joka tunnettiin saksaksi nimellä Memelland, oli osa Preussia (Saksaa), heidät tunnettiin nimellä "Prūsai".
8