ellauri145.html on line 66: Arthur Rimbaud’n mielestä ”Le vrai bateau est ivre” eli tosi elämä on poissa vintiltä. Breton yhtyi Rimbaud’n näkemykseen ja halusi palauttaa elämään siitä puuttuneen rakkauden. Vuonna 1928 Breton julkaisi puolittain omaelämäkerrallisen romaanin Nadja, joka alkaa kysymyksellä: ”Kuka minä olen?” ja samoin päättyy oman identiteetin etsintään. Nadja Nadja soromnoo. Mihkähän mä se jätin? Ruhtinas Hiirulainen vei. Breton soveltaa teoksessa ”objektiivisen sattuman” metodiaan. Romaanin kertoja tapaa Nadjan, oudon eteerisen naisen, jonka mielenterveys järkkyy. Nadja elää omissa maailmoissaan ja päätyy lopulta mielisairaalaan. Romaanin kaikki ulkoinen tapahtumapaikkojen kuvaus on korvattu valokuvilla, tauluilla ja piirroksilla. Mitä pelleilyä. Breton ei olis löytänyt omaa persettään edes sähkölampun valossa. Pompeijin viimeiset päivät kirjotti sama Bulwer-Lytton joka väsäsi Ressun romskun alun koirankopin katolla. Elokuvassa pääosaa näyttelee yhdysvaltalainen kehonrakentaja Steve Reeves. Ohjelman kazeluaika Areenalla on päättynyt. Nyyh. Sen olis saanut kirjamessuilta mutta oli liian kallis.
ellauri151.html on line 229: Android väittää ettei jeesustarinoissa ole värisanoja. No ei niitä ollut antiikissa paljon muutenkaan, kun ei ollut värituubeja, Pompeijin graffititkin oli mustavalkoisia. No olihan siellä mosaiikkeja, ja kreikkalaiset pazaat maalattiin elävän näköisixi egyptiläisiltä opituilla konsteilla. Kuvista pahastuvat aaprahammin porukat eivät suvainneet senkään vertaa väri-iloa. On evankelistoilla sentään paikka paikoin mustaa, punaista, valkoista, sinistä, vihreää ja keltaista. Mutta eihän jumalinen tarvi paljon värejä. Sille on kaikki enemp vähemp black and white.
ellauri204.html on line 777: Teevee työntää tuutin täydeltä törkeää länsipropagandaa. Porukat ei enää huomaa sitä koska ne on siinä läpeensä jo marinoituneet. Esim sakemannien Länsi- ja Itä-Saxaan hajaantuneet kaxoset. Joka ikinen talousliberaali klishee on ahdettuna mukaan, idän tylystä passipoliisista aina lännen palkkaorjistaan vastuuta kantaviin Masinon omistajiin saakka. Pätkä on ilmiselvästi tähdätty naisten märäxi unexi. Olla samaan aikaan laiha primaballerina ja tehtailijan jyree tytär äxeeraamassa harppisaku alihankkijoita vaatii vähintään kahta elämää. Tää on Das Doppelte Lottchen by Erich Kästner päivitettynä Pompeijin viimeisille päiville.
ellauri282.html on line 551: Pompeijin kaivauxista selviää että roomalaiset oli kaljuja ja harmaita ja niiden kodit hirmu pölyisiä. Aristoteles sanoi "tanssi kuin kukaan ei kazoisi." Se on paljon lohduttanut minua. "Ei sanonut." Eikö? Ai. No.
xxx/ellauri010.html on line 1340: enintään jossain Pompeijin vessanseinissä.
xxx/ellauri139.html on line 307: Mutta kuinka paljon voimaa, kuinka paljon ihania kohtia! Kuinka hyvä onkaan Idiootti! Niin ja kaikki henkilöt piirtyvät selkeinä, kirjavina - sähkövalolla valaistuina, jolloin kaikkein tutuinkin henkilö, tavallisen värinen, saa yliluonnollisen hohteen, ja heitä tekee mieli tarkastella ikäänkuin uudelleen... Romaanissa on valaistus kuin "Pompeijin viimeisessä päivässä"; ja hyvä, ja kiinnostava (äärimmäisyyteen saakka kiinnostava, viihdyttävä) - ja outo!"
6