He tapasivat viimeksi vuonna 1838 -Varvara Lopukhinan ja Lermontovin olisi pitänyt unohtaa toistensa hyväksi. Varvara Alexandrovna miehensä kanssa meni ulkomaille ja ajoi Pietariin matkalla. Tuolloin runoilija palveli Tsarskoye Selossa. "He rakastivat toisiaan niin kauan ja varovasti ..." - tämä runo on kuin peilin kazomista tunteista, joita Lermontov ja Varvara Lopukhin kokivat. Viimeisen kokouksen rakkaustarina ei voinut päättyä.
ellauri190.html on line 203: Moskovan ruhtinaskunta nousi 1400-luvulla Venäjän valtioiden johtoasemaan ja siten siitä muodostui tsaarin Venäjän pääkaupunki 1400-luvulta 1700-luvun alkuun. 1700-luvulla pääkaupunki siirrettiin keisari Pietari Suuren perustamaan Pietariin. Moskova paloi Napoleonin sodassa vuonna 1812. Moskovan kuvernööri määräsi kaupungin tuhottavaksi ennen Napoleonin armeijan saapumista. Tsaarinvallan kaatumisen jälkeen maaliskuussa 1918 Lenin ja hallitus siirtyivät Moskovaan, josta tuli näin taas käytännössä pääkaupunki. Moskovan pääkaupungin asema vahvistettiin perustuslaissa Neuvostoliittoa perustettaessa joulukuussa 1922. Joulukuussa 1941 Saksan keskinen armeijaryhmä pysäytettiin kaupungin rajoille ja ajettiin pois talven aikana Moskovan taistelussa. Tää moskovavihamielisyys lie puolixi vanhaa mongolipelkoa, puolixi valkoisten kenraalien kaunaa pensasneuvostoliittolaisile.
ellauri192.html on line 712: Rohmutokkoa tavataan luonnonvaraisena Venäjällä, Kiinan koillisosissa ja Korean niemimaan pohjoisosissa. Sitä tuotiin 1900-luvulla Moskovaan ja Pietariin akvaarioharrastusta ja hämäriä tarkoitusperiä varten. Siellä se karkasi laboratorioista ja läxi leviämään. Rohmutokko alkoi lisääntyä Pietarissa ja levisi sieltä pikku hiljaa Suomenlahdelle. Moskvajoen kautta se levisi myös Volgaan.
ellauri203.html on line 503: Nestor Kukolnikin isä oli galitsialainen slovakki, joka työskenteli vuodesta 1803 lähtien Pietarin pedagogisen instituutin fysiikan laitoksen johtajana, tulevan keisarin Nikolai I:n opettajana ja Nežinin lukion rehtorina. Kukolnik Jr opiskeli Nežinissä Nikolai Gogolin luokkatoverina ja työskenteli sen jälkeen venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajana Vilnassa. Vuonna 1831 Kukolnik siirtyi virkamieheksi Pietariin, jossa hän omistautui kokonaan kirjalliselle uralleen.
ellauri217.html on line 601: Saapui viimeisen kerran Pietariin ja myytiin napolilaiselle Moby SpA-yhtiölle.
ellauri254.html on line 115: Aleksei Remizov (1877 Moskova, Venäjä – 1957 Pariisi, Ranska) oli venäläinen kirjailija. Mielenosoituksiin osallistunut Remizov karkotettiin Pohjois-Venäjälle. Hän pääsi palaamaan Pietariin 1905 mutta pötki pakoon Venäjältä 1921. Remizovin kertomuksia alettiin julkaista vuonna 1897 lehdissä. Hän hyödynsi niissä kansantarinoita, unia ja legendoja. Hän on vaikuttanut myöhempiin kirjailijoihin, esimerkiksi Isaak Babeliin, Jevgeni Zamjatiniin ja Boris Pilnjakiin. Hänen tuotantoaan julkaistiin Neuvostoliitossa uudelleen vuodesta 1978. Il s'est établi en France en 1923. Il est enterré au cimetière russe de Sainte-Geneviève-des-Bois, près de Paris. Sillä oli mukanaan pikku suite sute pussukka isänmaan multaa.
ellauri254.html on line 128: Vsevolod Ivanov syntyi opettajan perheeseen, kävi alkeiskoulun ja lähti varhain maailmalle kierrellen pitkin Siperiaa, Uralia ja Kazakstania ja kokeillen eri ammatteja. Hänen ensimmäiset teoksensa ilmestyivät vuonna 1915. Vuonna 1921 Ivanov asettui Pietariin, jossa hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään. Vuosina 1921–1923 hän julkaisi joukon Venäjän kansalaissotaa kuvaavia ”partisaanikertomuksia”. Niistä tunnetuin on seikkailukirja Panssarijuna 14–69 (Bronepojezd 14–69, 1922), jonka kirjailija muokkasi näytelmäksi vuonna 1927.
ellauri254.html on line 140: Veniamin Aleksandrovitš Kaverin (ven. Вениами́н Алекса́ндрович Каве́рин, oikea sukunimi Zilber, Зи́льбер; 19. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1902 Pihkova – 2. toukokuuta 1989 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija. Veniamin Kaverin syntyi sotilasmuusikon perheeseen. Hän opiskeli Pihkovan kymnaasissa, suoritti keskikoulun loppuun Moskovassa ja pääsi vuonna 1919 Moskovan yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan. Vuonna 1920 Kaverin muutti Pietariin, jossa hän jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä Itämaisten kielten instituutin arabian kielen osastossa.
ellauri254.html on line 176: Varhaisrunoudessa Ploki vaahtosi paljon ihanista naisista. Blok muutti Pietariin vuonna 1905. Hän tutustui Pietarin kulttuurielämään Vjatšeslav Ivanovin teoxesta "Pidot Tornissa". Blok oli perustamassa Venäjän edestakaista symbolistiliikettä. Venäjän runouden kausi hopea-aika on liitetty Blokiin sekä muihin venäläisrunoilijoihin, kuten Anna Ahmatovaan, Marina Tsvetajevaan, Boris Pasternakiin ja Vladimir Nabokoviin.
ellauri254.html on line 683: Ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 Lenin lähetti Kamenevin Venäjälle, jossa tämä ohjeisti bolševikkien edustajat duumassa vastustamaan sotaa. Kamenev pidätettiin ja karkotettiin Siperiaan marraskuussa 1914. Hän vapautui vuonna 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen ja matkusti niin ikään Siperian-karkotuksesta vapautuneen Stalinin kanssa Pietariin, jossa he muodostivat maaliskuun lopussa bolševikkien tilapäisen johdon. Kamenevista tuli myös Pravdan päätoimittaja, joskin hänet korvattiin Stalinilla toukokuun alussa. Kamenev ja Stalin kehottivat puoluetta antamaan varauksellista tukea väliaikaiselle hallitukselle, mutta Venäjälle palannut Lenin kumosi tämän ohjeen huhtikuun teeseissään, jotka kehottivat suoraan seuraavaan vallankumoukseen. Kamenev pelkäsi ennenaikaisesti aloitetun vallankumouksen epäonnistuvan ja asettui avoimesti vastustamaan Leninin uutta linjaa. Varovainen linja henkilöityi vuonna 1917 juuri Kameneviin. Tästä huolimatta hänet vangittiin vähäksi aikaa niin sanottujen heinäkuun levottomuuksien yhteydessä.
ellauri254.html on line 703: Kirovin alkuperäinen nimi oli Kostrikov (Ко́стриков). Hän menetti vanhempansa nuorena, ja isoäiti kasvatti häntä seitsenvuotiaaksi, jolloin hänet laitettiin orpokotiin. Kostrikov muutti Pietariin ja liittyi 1904 Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen. Hänestä tuli keskeinen hahmo bolševikkien osuudessa vallankumouksiin 1905 ja 1917.
ellauri257.html on line 131: Taras Ševtšenko syntyi 9. maaliskuuta 1814 (uutta lukua) Moryntsissä Zvenyhorodkassa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Kiovan kuvernementissa. Ševtšenko oli syntyjään maaorja. Hän jäi orvoksi 12-vuotiaana. Hän oppi lukemaan kylän lukkarilta. Maaorjana Ševtšenko muutti omistajansa P. Engelhardtin mukana ensin Vilnaan ja vuonna 1831 Pietariin.
ellauri257.html on line 139: Nikolai I kuoli vuonna 1855, ja Ševtšenko vapautettiin viimein sotilaspalveluksesta vuonna 1857. Hän ei saanut kuitenkaan palata Ukrainaan, vaan hän asettui ensin Nižni Novgorodiin ja sittemmin jälleen Pietariin. Ševtšenko vietti loppuelämänsä poliisin valvonnan alaisena. Hän sai vuonna 1859 luvan matkustaa vierailulle sukulaistensa luo Ukrainaan, jossa hänet kuitenkin pidätettiin ja käännytettiin takaisin Pietariin. Ševtšenko kuoli Pietarissa 10. maaliskuuta 1861. Ševtšenko haudattiin ensin Pietariin, mutta kaksi kuukautta myöhemmin ruumis siirrettiin haudattavaksi Tšernetša Horaan lähelle Kanivia nykyisessä Ukrainassa. Tästä taisi olla puhetta Kanivin yhteydessä.
ellauri263.html on line 530: Keväällä 1859 eversti von Hahn, Helena, Vera ja Elisabeth (everstin tytär hänen toisesta avioliitostaan) matkustivat Pietariin. Sieltä he matkustivat Rugodevoon, Pihkovan lääniin, jossa sijaitsi Veran edesmenneeltä aviomieheltään perimä maatila. Rugodevossa Jelens oli vajaan vuoden muka 'vakavasti sairaana", varmaan synnyttämässä vahinkolaukausta, pikku Juria. Keväällä 1860 Helena, Vera ja hänen kaksi poikaansa matkustivat Tbilisiin tapaamaan isovanhempiaan. Kaksi vuotta myöhemmin Blavatsky matkusteli Gruusiassa, Mustanmeren rannikolla ja Transkaukasian vuorilla.
ellauri275.html on line 118: Kuntosalin valtionjärjestys painoi raskaasti Ilja Tšavtšavadzea ja lisäsi protestia siihen perustettua despoottista hallintoa vastaan. Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1857, mutta ei läpäissyt loppukokeita, Ilja Chavchavadze lähti saamaan yliopistokoulutuksen Pietariin. Se perusti seuran "Tergdaleulebi" ("Ne, jotka joivat Terekistä" - eli ne, jotka saivat inspiraatiota veli venäläisestä.). Terek-joki nousee Gruusian pohjoisosassa ja virtaa pohjoiseen ja sitten itään Venäjän läpi laskeutuen Kaspianmereen. Terek-joki edusti Venäjän asutuksen etelärajaa Kaukasuksella suuren osan 1800-lukua. Toisen maailmansodan aikana suomalainen Waffen SS:n pataljoona Nordost eteni divisioonassaan Terekjoelle saakka.
ellauri276.html on line 230: Ensimmäinen vakava esittely hänen runoutensa tapahtui vuonna 1831, kun Nikolai Stankevitš, runoilija ja filosofi Moskovasta, julkaisi useita runoja "Literaturnaya gazetassa" ( Kirjallinen sanomalehti ) lyhyen johdannon kera. Vuonna 1835 julkaistiin hänen ensimmäinen runokokoelmansa. Koltsov matkusti usein työasioissa Pietariin ja Moskovaan, missä hän tapasi Belinskin, josta tuli hänen mentorinsa, sekä Vasili Žukovskin, Pjotr ​​Vjazemskin, Vladimir Odojevskin ja Aleksandr Puškinin, joka julkaisi säälistä yhden Koltsovin runoista Sovremennik-lehdessään.
ellauri278.html on line 268: Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara). Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäläisittäin Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.
ellauri281.html on line 267: Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara). Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäläisittäin Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.
ellauri294.html on line 150: Uuden testamentin kotitaloussäännöt (saksaksi lempinimeltään Haustafeln ), joka tunnetaan myös nimellä Uuden testamentin kotitaloussäännöt, koostuvat Uuden testamentin kirjoituksista, jotka liittyvät apostolit Paavaliin ja Pietariin kristityille ihmispareille tyypillisen roomalaisen kodin rakenteessa. Kotitalouskoodien pääpainopisteet ovat aviomies/vaimo, vanhempi (isä)/lapsi ja isäntä/orja -suhteet. Säännöt ilmeisesti kehitettiin kannustamaan uusia ensimmäisen vuosisadan kristittyjä noudattamaan Rooman Patria Potestas -lain ei-neuvoteltavia vaatimuksia ja täyttämään järjestyksen tarpeet syntyneiden kirkkojen sisällä. Kaksi päätekstiä, jotka käsittelevät näitä suhteita ja velvollisuuksia, ovat Efesolaiskirje 5:22-6:9 ja Kolossalaiskirje 3:18-4:1 . Taustalla oleva kotitalouskoodi näkyy myös 1. Timoteukselle 2:1 ja 8 eteenpäin; 3:1 jj., 8jj; 5:17 eteenpäin; 6:1f.; Titus 2:1-10 ja 1 Pietari 2:13-3:7 . Historiallisesti todistetekstejä Uuden testamentin kotitalouskoodeista - ensimmäiseltä vuosisadalta nykypäivään - on käytetty määrittämään naimisissa olevan kristityn naisen roolia suhteessa mieheensä ja blokkaamaan naiset mistään kivoista palvelutehtävistä kristillisissä kirkoissa.
ellauri308.html on line 277: Sisällissodan päätyttyä Suomessa 1918 tuhansia hävinneeseen punakaartiin kuuluneita pakeni Venäjälle, lähinnä Pietariin. Entisen punakaartin johto alkoi viettää ylellistä elämää Pietarin parhaissa hotelleissa ja ravintoloissa, olihan heillä muun muassa miljoonien markkojen arvosta Suomen Pankista varastettua ulkomaanvaluuttaa. Venäjälle paenneiden suomalaiskommunistien rivijäsenten elämä oli köyhää, ja heidän arvostelunsa tukahdutettiin kommunistipuolueen johdon taholta muun muassa erottamalla arvostelijoita puolueesta. Puolueen sisälle muodostui oppositioryhmittymä (niin sanottu mauserioppositio), joka päätti iskeä eli "poistaa johdon ja joukkueen välisen kuilun" avoimella hyökkäyksellä. Oppositioryhmä koostui nuorista punaupseerioppilaista jotka olivat koulutettu suoraan toimintaan ja heidän vihansa kohdistui erityisesti SKP:n keskuskomitean jäseniin. Tavoitteena oli kerralla murhata koko puolueen keskuskomitea. Aseina toimivat Nagant-revolverit ja Mauser-pistoolit.
ellauri316.html on line 636: <...> osoitettu kotiseuduilleni - muinaiseen venäläiseen Pihkovaan, jossa synnyin ja kasvoin, Pietariin, jossa opiskelin<...>
ellauri316.html on line 638: <...>kaupunkeihin, jotka ovat minulle rakkaita - muinaiseen venäläiseen Pihkovaan, jossa synnyin ja kasvoin, Pietariin, jossa opiskelin<...>
ellauri325.html on line 168: Harkovasta luikki Pietariin maxamatta sakkoja. Siellä teki pilalehtiä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen kaikki muuttui dramaattisesti. Averchenko ja koko lehden henkilökunta ottivat kielteisen kannan bolshevikkiviranomaisia kohtaan, ja heinäkuussa 1918 bolshevikit sulkivat Uuden Satyriconin muiden oppositiojulkaisujen ohella. Palatakseen kotimaahansa Sevastopoliin (valkoisten miehittämälle Krimille ) Averchenko joutui käymään läpi lukuisia vaikeuksia matkaamalla Venäjän ja saksalaisten miehittämän alueen läpi Krimille. Siellä se veljeili Lenin pikkubroidin kaa. Dmitri Iljitš Uljanov ( 4. (16.) elokuuta 1874, Simbirsk - 16. heinäkuuta 1943, Gorki Leninski ) - Venäjän vallankumouksellinen ja Neuvostoliiton puolue- ja valtiomies, Vladimir Iljitš Leninin nuorempi veli. Vale-Dimitri oli valelääkäri joka seukkasi jonkun aikaa isobroidin sala-ampujan Fanny Kaplanin kanssa.
ellauri360.html on line 383: Saksalle pelissä olivat isommat asiat kuin Suomen avustaminen. Suomi kiinnosti Saksaa vain raaka-aineiden lähteenä ja sopivana alustana operaatioihin Neuvosto-Venäjää vastaan. Suunnitelmat hyökkäyksestä bolshevikkien hallitsemaan Pietariin olivat jo valmiina – Saksan tarvitsi vain sitä ennen voittaa ympärysvallat länsirintamalla. Saksa halusi myös otteen Ruotsin malmikentistä ja mahdollisuuden iskeä Muurmanniin sijoitettujen brittien kimppuun Suomesta.
ellauri386.html on line 115: Muutama sana vanhemmistani. Isäni suku oli kotoisin Vähä- Venäjältä. Sukunimi oli alunperin Snitko. Isoisän isoisä oli aikoinaan muuttanut Pietariin ja omaksunut nimen Snitkin. Isäni kasvatettiin pietarilaisessa jesuiittakoulussa, mutta jesuiittaa ei hänesta tullut, vaan mitä parhain ja vilpittömin ryssänuskoinen. Äitini oli syntyisin Ruotsi-Suomesta, arvossa pidettyä Miltopeusten sukua. Joku hänen esi-isistään oli ollut luterilainen puspa, hänen setänsa taas olivat oppineita tiedemiehiä. Siintä on osoituksena pääte -eus, jota oppineet käyttivät keikaroidakseen, vähän samaan tapaan kuin käytetään partikkeleja de tai von. Esi-isät asuivat Turussa ja heidät on haudattu sikäläisen maineikkaan tuomiokirkon seiniin. Käydessäni kerran Turussa läpikulkumatkalla Ruotsiin yritin löytää kirkosta sukuhautoja, mutta koska en osannut suomea enkä ruotsia, posmitin vain venättä, en saanut vartijalta mitään tietoja. Saxastakaan ei ollut apua.
ellauri386.html on line 117: Äitini isä Nikolai Miltopeus oli tilanomistaja Mikkelin kuvernementista ja koko perhe asui maatilalla lukuun ottamatta poikaa, Roman Nikolajevitšia, jota koulutettun Moskovan geodeettisessa instituutissa. Valmistuttuaan ja saatuaan työpaikan Pietarista han myi isänsä maatilan (tämä oli sillä välin kuollut) ja muutti koko perheen Pietariin. Täällä isoäitini Anna-Maria Miltopeus kuoli ja äitini jäi kahden sisarensa kanssa asumaan veljensä luo.
ellauri386.html on line 506: Solovjov yritti kai sovittaa siihin Schellingiltä saamaansa saksalaisessa idealismissa juhlittua harhaoppista dualismia (subjekti-objekti). Vuonna 1877 Solovjov muutti Pietariin, jossa hänestä tuli kirjailija Fjodor Dostojevskin (1821–1881) ystävä ja uskottu. Ystävänsä vastakohtana Solovjov suhtautui myötätuntoisesti roomalaiskatoliseen kirkkoon (sen äisky oli polakki). Solovjovin teoksista käy selvästi ilmi, että hän hyväksyi paavin ensisijaisuuden yleismaailmalliseen kirkkoon nähden. Venäjän juutalaisten kulttuurin edistämisyhdistyksen aktiivisena jäsenenä hän puhui hepreaa ja kamppaili sovittaakseen yhteen juutalaisuuden ja kristinuskon. The Jewish Encyclopedia kuvailee häntä "juutalaisten ystäväksi" ja toteaa, että "hänen sanotaan jopa kuolinvuoteessaan rukoileneen juutalaisten puolesta".
ellauri386.html on line 542: Skovoroda syntyi Ukrainan pienviljelijäperheeseen Tšornukin kylässä Lubnyin rykmentissä, kasakkahetmanaatissa. Vuonna 1708 kasakkahetmanaatin alue liitettiin Kiovan kuvernöörikuntaan, vaikka kasakoita ei suorastaan likvidoitu, Venäjän valtakunta (nykyinen Poltavan alue, Ukraina), vuonna 1722. Hänen äitinsä Pelageja Stepanovna Shang-Giray oli suoraan sukua Şahin Giraylle ja hänellä oli osittainen Krimin tataarin syntyperä. Hän oli opiskelija Kyiv-Mohyla-akatemiassa (1734–1741, 1744–1745, 1751–1753), mutta ei valmistunut. Vuonna 1741 hänet vietiin 19-vuotiaana setänsä Ignati Poltavtsevin johdosta Kiovasta laulamaan keisarilliseen kuoroon Moskovaan ja Pietariin ja palasi Kiovaan vuonna 1744. Vuodesta 1759 vuoteen 1769 hän opetti keskeytyksin sellaisia aineita kuin runoutta, syntaksia, kreikkaa ja etiikkaa Kharkov Collegiumissa (kutsutaan myös ukrainalaisemmin Kharkiv Collegiumiksi). Hyökkäyksen jälkeen hänen semantiikan kurssilleen vuonna 1769 hän päätti luopua opettamisesta ja tyytyi säveltämään virsiä. Häntä kuvailtiin taitavaksi soittajaksi huilussa, torbanissa ja kobzassa.
ellauri389.html on line 251: Isaiah Berlin (Jesaja Berlins; 6. kesäkuuta 1909 Riika, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 5. marraskuuta 1997 Oxford, Englanti) oli latvialaissyntyinen brittiläinen filosofi ja aatehistorioitsija. Häntä pidetään 1900-luvun merkittävimpiin kuuluvana aatehistorioitsijoita. Arvaa oliko hän esinahaton? Kyl-lä! Isaiah Berlin syntyi Riiassa vuonna 1909 keskiluokkaiseen chabad-lubavitch juutalaiseen perheeseen. Isaiah oli liikemiesisän ja kotiäidin ainoa lapsi. Perhe muutti vuonna 1916 Pietariin. Kun bolševikit nousivat Venäjällä valtaan, juutalaiset Berlinit kokivat olonsa vaikeaksi. Perhe sai vuonna 1920 latvialaisina luvan muuttaa takaisin Riikaan, mistä he muuttivat seuraavana vuonna Britanniaan.
ellauri390.html on line 200: Hän syntyi Mala Berezyankan kylässä Taraschanin alueella, Kiovan maakunnassa, Ulan upseerin perheeseen. Mala Berezyankan kylässä sijaitsevasta Krestovsky-tilasta on jäljellä vain kaksi sisäänkäyntiportin pilaria (neuvostoviranomaiset tuhosivat kartanon tarkoituksella). Kymmenenvuotiaana hän muutti Pietariin. Hän opiskeli ensimmäisessä Pietarin lukiossa (1850-1857). Kirjallisuuden opettajan, kääntäjän ja kirjailijan V. I. Vodovozovin vaikutuksen alaisena hän alkoi kirjoittaa runoja ja harjoittaa käännöksiä. Hän opiskeli Pietarin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa (1857-1861).
ellauri390.html on line 210: Toimittajana, jonka hallitus oli lähettänyt aktiivisen armeijan päämajaan, hän osallistui Venäjän ja Turkin väliseen sotaan (1877-1878). Vuosina 1880-1881 hän oli Tyynenmeren laivueen komentajan sihteeri. Vuodesta 1882 lähtien virkamies erityistehtävissä Turkestanin kenraalikuvernöörin M. G. Chernyaevin alaisuudessa. Vuonna 1884 hänet nimitettiin sisäasiainministeriöön. Vuodesta 1892 elämänsä loppuun asti hän oli "Warsaw Diary" -sanomalehden toimittaja. Hän kuoli Varsovassa, haudattiin Aleksanteri Nevski Lavraan, nousi ylös taivaisiin, sitten haudattiin uudelleen Pietariin Sepe Suden hautausmaan kirjallisille silloille. Epistä, hänhän oli Ukrainan poikia!
xxx/ellauri136.html on line 471: Kun Pushkin oli 35, hän halusi mennä ulos erota ja asuu kylässä. Hänen suunnitelmansa ei ollut tarkoitus tulla totta, koska keisari Nikolaus pelkäsi, että runoilija alkoi ilmaista ajatuksiaan vapaasti täysin erilaisilla aiheilla. Hänen toimeksiannostaan ​​Pushkin ylennettiin Junker Kamarille ja joutui työskentelemään joka päivä. Tämä loukkaisi runoilijaa, koska nuoret miehet ottivat vastaan ​​tällaisia ​​rivejä, mutta tuolloin hän tarvitsi rahaa ja oli kiinnitetty Pietariin. Kaikki hänen ajatuksensa ja tunteensa, joita runoilija ilmaisi työssä, ja runon analyysi "Aika, ystäväni, aika", osoittaa tämän selvästi.
xxx/ellauri230.html on line 219: Tämä Agvan Dordzhi oli yhteisiä tuttaviamme. Hän oli pitkät ajat oleskellut Tiibetissä, Lhassassa, ja mikäli oikein muistan ollut siellä oikein Tiibetin rahaministerinä. Hän oli virkamatkoillaan kulkenut laajalti Aasiassa, käynyt usein mm. Etu- ja Taka-Intiassakin niiden budhalaisia luostareita katselemassa. Erään matkan hän oli tehnyt Venäjän keisarin Nikolai II:n luokse. Vaikka tämä hänen matkansa olikin kokonaan epäpoliittinen, oli sillä suuret poliittiset seuraukset, jotka eivät suinkaan olleet suotuisat hänen maalleen, Tiibetille. Hän oli nimittäin käynyt Venäjän hovissa selostamassa niitä vaikeuksia, joita hänen heimolaisensa burjaatit ja kalmukit saivat varsinkin uskontonsa harjoittamisen suhteen kokea Venäjän rajojen sisäpuolella, ja oli retkensä Pietariin tehnyt saadakseen uskonveljilleen Venäjällä tunnustetun aseman suvaittuna uskonlahkona. Mutta tämä hänen matkansa koitui Tiibetille onnettomuudeksi. Englantilaiset, saadessaan matkan tietoonsa, tulkitsivat sen tarkoituksen toisin. He otaksuivat, että Agvan Dordzhi, joka Venäjän keisarille oli lahjoina tuonut joukon harvinaisia kalleuksia ja tiibettiläisiä koruja, oli Pietarissa tavoittelemassa Venäjän suosiota tai sopimassa sen yli ulottamisesta Tibetin. Vaikka ize asiassa Agvan-parka ei saanut zaarilta vaivoistaan vastineexi muuta kuin kämäsen taskukellon!
xxx/ellauri231.html on line 519: Syyskuussa 1917 Kornilov yritti kaapata vallan Pietarissa, sillä hän uskoi väliaikaisen hallituksen vievän maan kaaokseen. Ezenverran oli epäpoliittinen kaveri. Väliaikaisen hallituksen johtaja Aleksandr Kerenski julisti Kornilovin erotetuksi 9. syyskuuta (27. elokuuta), mutta joutui pyytämään apua muun muassa bolševikkien punakaartilta saadakseen sotilasvallankaappauksen torjutuksi. Kornilov ei koskaan päässyt Pietariin saakka, koska rautatietyöläiset estivät hänen joukkojensa kuljetuksen. Hän antautui 14. (1.) syyskuuta ja hänet vangittin Byhoviin. Bolševikit kaappasivat vallan ja syrjäyttivät itse Kerenskin marraskuun alussa 1917. Ai-ai Kerenski, turha on sun touhusi, bolshevikit vapaat on lahtarien vallasta ja kasakoiden nagaikat on vaiennettu.
xxx/ellauri255.html on line 227: Nikolai Nekrasovin isä oli upseeri ja äiti puolalaista aatelissukua. Hän kasvoi isänsä tilalla Grešnevossa Jaroslavlin kuvernementissa. Nekrasov kävi viisi luokkaa kimnaasia, ja hänet lähetettiin 16-vuotiaana Pietariin sotilaskoulutukseen. Hän kuitenkin jätti sotilasuran ja pyrki yliopistoon, jonne ei päässyt kokopäiväiseksi opiskelijaksi vaan suoritti vain yksittäisiä kursseja. Nikolain isä lakkasi lähettämästä rahaa pojan jätettyä sotilasuran, ja poika eli äärimmäisessä köyhyydessä. Runoilija Vasili Žukovski piti Nekrasovin ensimmäisestä runokokoelmasta, mutta arvostelija Vissarion Belinski tyrmäsi sen aivan oikein romanttisena hömppänä.
xxx/ellauri307.html on line 151: Berdjajev aloitti opinnot Kiovan yliopistossa vuonna 1894. Hänestä tuli pian marxilainen. Vuonna 1898 hänet pidätettiin opiskelijamielenosoituksessa ja erotettiin yliopistosta. Vuonna 1904 Berdjajev muutti Pietariin. Siellä hän lopulta erkani marxilaisuudesta ja suuntautui kohti filosofiaa ja hengellisyyttä. Berdjajev ei hyväksynyt bolševikkihallintoa, koska se korosti valtiota yksilön vapauden sijasta. Berdjajev kirjoitti paljon muun muassa vapaudesta ja luovuudesta. Siis aivan turha julkkis tämäkin. Pyylevä shovinistisikailija, pää kuin petolinnun pesä.
xxx/ellauri307.html on line 324: Syntyi aristokraattiseen perheeseen vuonna 1891 Riiassa, Venäjän valtakunnassa (nykyinen Latvia). Vuotta vanhempi kuin Margit Spranger, liekö tavanneet joskus Riiassa. Hän sai nimen Elizaveta Pilenko. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan teini-ikäinen, ja tästä kärmistyneenä hän hyväksyi ateismin. Vuonna 1906 hänen äitinsä muutti perheen Pietariin, missä hän osallistui radikaaleihin älymystöihin. Vuonna 1910 hän meni naimisiin bolsevikin kanssa, jonka nimi oli Dmitri Kuz'min-Karavaev. Tänä elämänsä aikana hän oli aktiivisesti mukana kirjallisissa piireissä ja kirjoitti paljon runoutta. Hänen ensimmäinen kirjansa, Scythian Shards ( Скифские черепки), oli runokokoelma tältä ajalta. Skyytit oli plagioitu Blokilta. Vuoteen 1913 mennessä hänen avioliittonsa Dimitriyn kanssa oli päättynyt. Myöhemmin hän kääntyi katolilaisuuteen ja hänestä tuli katolinen pappi. Täh? Siis kenestä? No siitä vale-Dimitristä.
xxx/ellauri319.html on line 266: Hän työskenteli "Telescope"- ja "Molva"-sanomalehdessä (1833-1836), joissa hänen ensimmäiset artikkelinsa julkaistiin - "Kirjalliset unelmat" (1834), "Venäläisestä romaanista ja herra Gogolin tarinoista" (1835). ). Hän toimitti "Moscow Observer" -lehteä (1838-1839). Vuonna 1839 hän muutti Pietariin, johti "Otechestvennye zapisky" -lehden kirjallisuus- ja kriittistä osastoa.
xxx/ellauri376.html on line 238: Vieraat jatkavat keskustelua tapahtuneesta odottaessaan messujen alkamista. Pihaa lähestyy Antonin kyläläinen, joka työskentelee nyt kaupungin tehtaalla ja tapasi Antonin messuilla edellisenä päivänä. Hän saa tietää hevosen varkaudesta ja kertoo yleisölle Antonin elämästä. Hänen mukaansa Anton eli hyvin, oli kiltti mies, joka ei kieltäytynyt auttamasta muita, ja lisäksi hän oli miesten joukossa ainoa lukutaitoinen mies. Eräänä päivänä miehet eivät kestäneet johtaja Nikitan julmuutta ja kirjoittivat kirjeen Pietariin nuorelle mestarille. Anton sai tehtäväkseen kirjoittaa kirje. Kirje kuitenkin palautettiin Pietarista Nikitalle itselleen, joka oli raivoissaan ja saatuaan tietää, että Anton oli kirjoittanut kirjeen, lähetti veljen taas rekryytiksi, ja Anton itse alkoi karkottua maailmasta. Joten muutamassa vuodessa Anton köyhtyi täysin.
xxx/ellauri376.html on line 464: Romaanin minä-kertojana on avioliiton ulkopuolella syntynyt nuori mies, juuri ja juuri vielä teini-ikäinen 19-vuotias Arkadi Dolgoruki, jonka biologinen isä Andrei Versilov on aatelinen tilanomistaja ja laillinen isä Makar Dolgoruki Versilovin kartanon palveluskunnan entinen jäsen. Arkadin äiti Sofia Dolgoruka elää Versilovin kanssa tämän tehtyä perhejärjestelystä sopimuksen Makarin kanssa. Makar on pyhiinvaeltaja ja Versilov puolestaan huikentelevainen naistenmies, jonka avioton perhe elää hänen ailahtelevan luonteensa armoilla. Nämä taustat selviävät lukijalle romaanin alussa ja takautumien kautta. Varsinaiset tapahtumat sijoittuvat Pietariin, jonne Arkadi saapuu astuakseen virkaan. Tämän muodollisen syyn ohella hän aikoo selvittää välinsä pappa Versilovin kanssa.
xxx/ellauri385.html on line 138: Suslovassa vuonna 1867 Polina kävi loppukoulua, ja kun Suslovin perhe muutti Pietariin, hän opiskeli Pietarin valtionyliopistossa. Hän nautti poliittisesta kamppailusta, mielenosoituksista ja opiskelijoiden kokouksista. Hän suhtautui myötätuntoisesti tuon ajan radikaaleihin näkemyksiin, erityisesti naisten oikeuksiin.
48