Runon rakkaus rakkaudesta oli kaukana vastavuoroisesta,kun olosuhteet pakottivat hänet lähtemään Moskovasta samana vuonna 1832 Pietarin kadettikouluun. Ja molemmat sekulaariset harrastukset, ja itse palvelu, olivat uusia, jotka vaativat erityistä upottamista, ja jonkin aikaa Lermontovin elämässä rakastettu Barbara Lopukhin oli estetty kiireellisistä ongelmista. Hän ei kuitenkaan lakannut olemasta kiinnostunut siitä, kuten runoilijan itse ja hänen aikalaisensa kirjaimet osoittavat. Mutta runoilija ei voinut kommunikoida hiänen kanssaan suoraan - se ei sovi sekulaaristen sääntöjen vakavuuteen.
ellauri135.html on line 908: Viimeksi kun he näkivät toisiaan 1838 - Varvara Lopukhina ja Lermontov näyttivät olevan ikuisesti unohtuneet toisiltaan. Varvara Alexandrovna meni miehensä kanssa ulkomaille ja ajoi Pietarin matkalla. Silloin runoilija palveli Tsarskoe Selossa. "He rakastivat toisiaan niin kauan ja hellästi ..." - tämä runo, kuten tunnepeili, näytti mitä koki Lermontov ja Varvara Lopukhina. Viimeiseen kokoukseen rakkaustarina ei päättynyt.
ellauri135.html on line 909:

He tapasivat viimeksi vuonna 1838 -Varvara Lopukhinan ja Lermontovin olisi pitänyt unohtaa toistensa hyväksi. Varvara Alexandrovna miehensä kanssa meni ulkomaille ja ajoi Pietariin matkalla. Tuolloin runoilija palveli Tsarskoye Selossa. "He rakastivat toisiaan niin kauan ja varovasti ..." - tämä runo on kuin peilin kazomista tunteista, joita Lermontov ja Varvara Lopukhin kokivat. Viimeisen kokouksen rakkaustarina ei voinut päättyä.
ellauri141.html on line 709: Suomalainen pappi, isä Vilhelm, esittelee kronikkaansa Pietari Kaikuvalta -nimiselle saarnaajalle. Mikä ihmeitten ihme! On siinä kronikkaa kerraxeen! Mutta pane se nyt kiireesti piiloon ennenkö joku näkee.
ellauri156.html on line 786: 101 Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. 2 Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. 3 Kaikki he söivät samaa hengellistä roskaruokaa 4 ja joivat samaa hengellistä sihijuomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, jota Mooses kuljetti heidän mukanaan painavassa arkissa; tämä kallio oli Pietari, korjaan Kristus. 5 Mutta useimmat heistä Jumala hylkäsi, kohtasihan heidät tuho autiomaassa. 6 Näin heistä tuli meille varoittavia esimerkkejä: meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät. 7
ellauri159.html on line 853: Plotuista mun lemppari on matka, jossa ei välttämättä tapahdu mitään merkillistä, vaan tulee opetus kuten Peterin Paulin ja Maryn sitruunalaulussa. Jompikumpi partajehuista oli pedofiili, joko Pietari tai Paavali. (Se oli se pienempi Petteri, tietysti, tenori, joka tafsasi 14-vuotiasta tyttöä. Sikaarimies Jimmy Carter sen sitten armahti. Syväkurkku Maria ei tykännyt. Tätä ei pidä sekottaa samannimiseen kyllä myös hyvään teinilauluun ysäriltä jonka veti Fools Garden niminen saxalainen puolijoukkue. Fools Garden (until 2003 known as Fool´s Garden) is a German band formed in 1991 in the city of Pforzheim. The founders of the group and the only permanent members are vocalist Peter Freudenthaler and guitarist Volker Hinkel. Jos Paulin tyttö oli lemon, Peterin ja sakupoikien auto oli varmaan pommi. Noista pojista tulee mieleen ne Tradosin AMK-pojat 80-luvulla joista tule miljonäärejä. Mustakin ois voinut tulla jos mä oisin ollut ne. Mut en ollut.
ellauri162.html on line 463: Treffit alkavat sanalla "Datum Romae (sen takana mainitaan aina yksi pääkirkkoista , yleensä apud Sanctumpetrum ) sub anulo piscatoris" (annettu Roomassa (lähellä Pietaria) kalastajan renkaan alla). Tätä seuraa pontifikaatin päivä, kuukausi, vuosi ja vuosi, joka on kirjoitettu leveästi toisistaan viimeisen rivin täyttämiseksi. - Paavi Leo XIII : n asetuksella . 29. lokakuuta 1879 tärkeimmät erot Breve ja Bulle poistettiin.
ellauri164.html on line 62: Eli Bernadotten ärsyttävä pappissetä siis kysyy pappisveljenpojalta: "Oletko lukenut Paul Claudelin panttivankia?" Vastasin, etten edes tiedä kenestä tai mistä hän puhui. - "Mennään! Hyvä. Kyse on pyhästä tytöstä, joka kaltaisesi seurakunnan papin neuvosta kieltää sanansa, nai vanhan luopionsa, vaipuu epätoivoon, kaikki sillä verukkeella, että estää paavia joutumasta vankilaan, ikään kuin Pyhän Pietarin jälkeen paavin paikka ei olisi pikemminkin Mamertinessa kuin palatsissa, joka on koristeltu ylhäältä alas renessanssin vitun homojen toimesta, jotka maalasivat siunatun Neitsyen mallina omat puppelipoikansa. Huomaa, herra Claudel on nero, en sano ei, mutta nämä kirjailijat ovat kaikki samanlaisia: heti kun he haluavat koskettaa pyhyyttä, he tahraavat itsensä ylevällä, he asettavat Ylevää kaikkialle! Pyhyys ei ole ylevää, mitä. Jos minä olisin ripittänyt sankarittaren, olisin ensin pakottanut hänet muuttamaan linnunnimensä oikeaksi kristilliseksi nimeksi - hänen nimensä on nimeltään Sygne - ja sitten pitämään sanansa, koska lopulta meillä on niitä vain yksi, ja pyhä isämme paavi itse ei voi tehdä asialle mitään.
ellauri164.html on line 64: Mamertiinien vankila lat. Carcer Mamertinus on Rooman vanhin vankila, joka sijaitsi Capitoliumin itärinteellä. Monet tunnetut valtiolliset vangit, kuten Jugurtha ja Vercingetorix, odottivat siellä kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Legendojen mukaan myös Pietari ja Paavali olisivat olleet siellä vangittuina. Nykyisin vankilasta on jäljellä kaksi päällekkäistä selliä, joista alempaan eli Tullianumiin päästiin vain katosta olevasta aukosta. Vankila rakennettiin noin vuonna 386 eaa. Paikalle rakennettiin 1300-luvun lopussa San Pietro in Carcere -kirkko.
ellauri164.html on line 65: Risti alttarilla alemmassa kappelissa on ylösalaisin, koska perinteen mukaan Pyhä Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin. Muttei siihen sattunut siltikään yhtäpaljon kuin Jee-suxeen, koska Pekka oli syntinen. Vankilan seiniltä löytyvät myös Adiatorixin ja Aladobixin graffitit. "Kinkkuviipaleita pitäisi..."
ellauri181.html on line 67: On olemassa useita pieniä palasia raporttiin akatemia. Kertojan ja Rotpeterin impresario , outo keskustelu Rotpeterin ja vierailijan välillä, sekä (väliaikaisesti hullun) ensimmäisen Rotpeter-opettajan kirjeen alku, on outo kohtaaminen. Ihmisen apina on tämän tarinan ensimmäisen persoonan kertoja, hän vain unohtaa uskomattoman inkarnaationsa puolet ja kommentoi niitä. On kuitenkin merkittävää, että nuoruuden muistot eivät ole enää tämän I: n käytettävissä; he ovat tukahdutettuja. Tämä heijastaa traumaa hänen väkivaltaisesta sieppauxestaan alkuperäisestä tilastaan. Kaiken kaikkiaan tarina ei tule esiin kokemisen, vaan narratiivisen ja reflektiivisen izen. Koska kertomus on ensisijaisesti suunnattu arviointiin ja arviointiin, ja todellakin melko korkeammasta näkökulmasta, koska Punaisen Pietarin horisontti kattaa eläimen ja ihmisen olemassaolon, luonnollisen vaiston ja hengellisen kurinalaisuuden, vapauden ja sosiaalisen organisaation. Rotpeterin kommentit eivät koske vain hänen omaa tarinaansa, vaan myös kuvan, jonka ihmiset tekevät izeään.
ellauri181.html on line 73: Textianalyysi ja tulkinta Rotpeterin raportti voidaan lukea vertauxena ihmisen heimohistoriasta ja hänen yxilöllisestä sosiaalistumisestaan, koska apinan kokemuxet voidaan siirtää koko ihmislajille. Melankolisen sävyn myötä Kafka näkee ihmisten puutteen - ellei kokonaan - surullisena saavutuxena ja kokonaisuutena hyväxyttävänä kompromissina. Samanaikaisesti hän kuitenkin tekee satiirisia hyökkäyxiä, jotka vetävät ihmisiä alas heidän tärkeydeltään korkealta. Perusmotiivi on melkein maaninen oppiminen (toisinaan viiden opettajan kanssa samanaikaisesti) pääsy toivottomasta tilanteesta samalla kun kieltää omat tarpeet. Tämän edellytyxenä oli tavallisen näkökulman unohtaminen ja kääntäminen. On kuitenkin huomionarvoista, että kaikesta oppimisesta huolimatta apina on silti ensi silmäyxellä muuttumattoman fyysisen ulkonäönsä vuoxi - turkis. Hänen ulkonäönsä suhteen, joka luokittelee hänet selkeimmin apinaluokkaan, hän ei ole koskaan ilmaissut tai pyrkinyt haluun näyttää ihmiseltä, ja tästä hän saa myös oikeuden altistaa izensä sille, mitä ihminen - samoin kuin hänkin - ajattelee. - ei menisi hyvin. Hänen välittömässä läheisyydessä olevat ihmiset saattavat nähdä hänet melkein omana, kuten Hagenbeckin mezästysretken johtaja, jonka kanssa Punainen Pietari on jo tyhjentänyt pullon punaviiniä. Toimittajien muodossa, jota Punainen Pietari halvexivasti kuzuu vinttikoirixi, hän on edelleen koulutettu apina, joka laskee housunsa osoittamaan turkistaan ja arpiaan. Joten vaikka hän on hankkinut ihmisten älyllisen tiedon, hän kiertää sääntöjä riittävälle ihmissuhteelle ja siinä olevien ulkoisten vaikutusten suurelle vaikutuxelle. Historia voidaan nähdä assimilaatioprosessin travestiana ja myös satiirina sivilisaation läsnäolevasta historiasta.
ellauri183.html on line 517: Silloin Pietari sanoi: »Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? 4
ellauri183.html on line 521: 7Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä. 8Pietari kysyi häneltä: »Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?» »Niin, juuri siihen hintaan», vastasi nainen. 9Silloin Pietari sanoi: »Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut.» 10Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen. 11
ellauri184.html on line 300: Jee-suxen ihmeteot on alkaneet. Vähän jättää Naahum epäselväxi oliko pahan mielen karkotuxesta pulzarille apua. Tuliko siitä kunnollinen tai edes onnellinen? No se ei ollutkaan tässä pääasia vaan julkisuusefekti. Pietarin anoppi sentään toipui tolpilleen laittamaan nälkäisille pojille sapuskaa.
ellauri190.html on line 149: 1700-luvulla Novgorod menetti Pietarin kehityksen takia taloudellisen merkityksensä. Vuonna 1727 siitä tuli Novgorodin läänin pääkaupunki. 1800-luvun loppuun mennessä sillä oli enää hallinnollisen ja kirkollisen keskuksen rooli. Vuonna 1927 Novgorodin lääni lakkautettiin, ja kaupungista tuli aluksi Leningradin alueen piirikunnan ja vuodesta 1930 lähtien hallintopiirin keskus. Nykyinen Novgorodin alue on perustettu vuonna 1944.
ellauri190.html on line 156: Moskova (ven. Москва́, Moskva [mɐˈskva] kuuntele ääntämys?) on Venäjän federaation pääkaupunki ja Venäjän suurin kaupunki noin 13,2 miljoonalla asukkaallaan. Moskova on Euroopan suurin kaupunki, koska Istanbul ei sijaitse kokonaan Euroopassa. Moskova on myös Venäjän tärkein teollisuuskaupunki ja liikenteen solmukohta. Tsaarinvallan aikaan Venäjän pääkaupunkina toimi Pietari, mutta Moskovasta tuli Neuvostoliiton pääkaupunki ja on pysynyt pääkaupunkina Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Moskovassa sijaitsee Kreml, jossa sijaitsevat Venäjän keskeiset hallintoelimet. Kaupunki kasvaa voimakkaasti, sitä palvelee viisi lentokenttää ja Moskovasta lähtevät rautatieyhteydet joka suuntaan.lähde?
ellauri190.html on line 203: Moskovan ruhtinaskunta nousi 1400-luvulla Venäjän valtioiden johtoasemaan ja siten siitä muodostui tsaarin Venäjän pääkaupunki 1400-luvulta 1700-luvun alkuun. 1700-luvulla pääkaupunki siirrettiin keisari Pietari Suuren perustamaan Pietariin. Moskova paloi Napoleonin sodassa vuonna 1812. Moskovan kuvernööri määräsi kaupungin tuhottavaksi ennen Napoleonin armeijan saapumista. Tsaarinvallan kaatumisen jälkeen maaliskuussa 1918 Lenin ja hallitus siirtyivät Moskovaan, josta tuli näin taas käytännössä pääkaupunki. Moskovan pääkaupungin asema vahvistettiin perustuslaissa Neuvostoliittoa perustettaessa joulukuussa 1922. Joulukuussa 1941 Saksan keskinen armeijaryhmä pysäytettiin kaupungin rajoille ja ajettiin pois talven aikana Moskovan taistelussa. Tää moskovavihamielisyys lie puolixi vanhaa mongolipelkoa, puolixi valkoisten kenraalien kaunaa pensasneuvostoliittolaisile.
ellauri190.html on line 241: Kouvolassa kävi vähän surkuteltava venäläinen ex-konekääntäjä nimeltä Voldemar Putin. Sen kautta pääsin käymään Pietarissa sen yhden Pirkon ikäisen puolalaisen konekäännösmiehen pakeilla. Molemmat (Voldemar ja Vladimir) on kuuluisamman Waldemarin kaimoja. Vladimirilla on joku kakkospuoliso Sveizissä sotaa paossa, mutta ilmeisesti jää nyt vaille Vladimirin miljoonia. Elon Musk koittaa väittää että Putin on sitä biljonäärimpi. Uskokoon ken haluaa. Elon haluis ostaa Twitterin ja tehdä siitä oman häkkilintunsa. Hinta olis n. 30 amerikan biljoonaa, mut ei hätää, Elonilla on niitä tuhansia. Ja ostikin, muutti nimen vielä äxäxi.
ellauri190.html on line 335: Katariinan aikana Venäjä valloitti muun muassa Krimin kaanikunnan. Lännessä Venäjään liitettiin suuri osa Puola-Liettuan alueesta Puolan jakojen myötä ja lisäksi Alaskasta tuli Venäjän siirtomaa. Katariina jatkoi Venäjän uudistamista ja länsimaistamista jatkaen ihailemansa Pietari Suuren työtä. Katariinan valtakautta pidetään usein Venäjän ”kultakautena”, jolloin Venäjän imperiumista tuli todellinen suurvalta. Lisäksi Katariina aloitti Ukrainan (ilmeisesti osin epäonnistuneet) venäläistämispyrkimykset, jotka jatkuivat vielä pitkälle 1900-luvulle saakka, ja jatkuvat taas tänäänkin. Suomen venäläistämispyrkimyxet Nikolaiden puolelta 19. vuosisadan lopulla meni perseellensä nekin. On se vittua.
ellauri192.html on line 712: Rohmutokkoa tavataan luonnonvaraisena Venäjällä, Kiinan koillisosissa ja Korean niemimaan pohjoisosissa. Sitä tuotiin 1900-luvulla Moskovaan ja Pietariin akvaarioharrastusta ja hämäriä tarkoitusperiä varten. Siellä se karkasi laboratorioista ja läxi leviämään. Rohmutokko alkoi lisääntyä Pietarissa ja levisi sieltä pikku hiljaa Suomenlahdelle. Moskvajoen kautta se levisi myös Volgaan.
ellauri203.html on line 501: Nestor Vasiljevitš Kukolnik (ven. Не́стор Васи́льевич Ку́кольник, 20. syyskuuta 1809 Pietari – 20. joulukuuta 1868 Taganrog) oli venäläinen kirjailija.
ellauri203.html on line 503: Nestor Kukolnikin isä oli galitsialainen slovakki, joka työskenteli vuodesta 1803 lähtien Pietarin pedagogisen instituutin fysiikan laitoksen johtajana, tulevan keisarin Nikolai I:n opettajana ja Nežinin lukion rehtorina. Kukolnik Jr opiskeli Nežinissä Nikolai Gogolin luokkatoverina ja työskenteli sen jälkeen venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajana Vilnassa. Vuonna 1831 Kukolnik siirtyi virkamieheksi Pietariin, jossa hän omistautui kokonaan kirjalliselle uralleen.
ellauri203.html on line 505: Näytelmä Torquato Tasso (1833) teki Kukolnikista tunnetun kirjailijan. Siitä kohtuuttomasti innostuneena hän kirjoitti useita taiteilijakohtaloita käsitteleviä draamoja, joita ei pidetty onnistuneina. Kukolnikin historialliset tragediat kuten Ruka Vsevyšnego otetšestvo spasla (”Kaikkivaltiaan käsi pelasti isänmaan”, 1834) vastasivat Nikolai I:n käsityksiä ja ne olivat aikanaan varsin suosittuja. Niissä hallitsija ilmentää kansan tahtoa, kun taas aatelisto edustaa itsekkyyttä, joka usein johtaa petokseen. Kukolnik kirjoitti samassa hengessä etupäässä Pietari I:n aikaan sijoittuvia historiallisia kertomuksia, mutta myöhemmissä teoksissaan hän pyrki välttämään yhteiskunnallisia aiheita.
ellauri203.html on line 555: Turgenevin kirjatapaaminen on seuraavana päivänä. Koko hienosto on paikalla, paizi Stavroginit. Mutta kuvernöörskän kekkerit menee perseelleen. Paikalla on kosolti laahusta. Kännipäinen kapteeni alkaa tankata jotain omatekemää runoa lavalla. Seuraavana esiintyy Turgenev, joka hölöttää jotain unettavaa tuntikausia. Joku huutaa "mitä paskaa!" Turgenev vittuilee yleisölle takaisin ja lukuhetki päättyy Turgenevin salaivaisiin kiitoxiin. Seuraavaxi astuu sähläämään Verho Sr., esittäen omia esteettisiä ideaalejaan riidellen kimakasti yleisönsä kaa. Verho häipyy lavalta rumasti kiroillen. Alkaa meteli ja odottamaton kolmas esiintyjä, "professori" Pietarista alkaa haukkua ryssiä, huutaen täysiä ja heristäen nyrkkiä. 6 poliisia kiskoo sen lavalta, se karkaa mutta saadaan kiinni taas. Yleisöstä tulee vapaaehtoisia avustajia ja joku koulutyttö villizee tutentteja.
ellauri211.html on line 280: Sprangerin suku saattaa hyvinkin olla juutalaista alkuperää. 1600-luvun hollannissa oli sennimisiä juutalaisia kauppiaita, joista joku ehkä tarttui Pietari Suuren tarjouxeen ja muutti itään. Mitäpä jos Carlsonien terävä pää onkin osaxi sieltä peräisin.
ellauri213.html on line 361: Pietari herätti Tabitan kuolleista ja todennäköisesti bylsi sitä heti ensimmäisenä kun se oli lämmennyt.
ellauri213.html on line 363: Kristityt hakivat paikalle apostoli Pietarin, joka oli tuolloin Lyddassa. Apostoli käski kaikkien poistua. Jäätyään yksin Pietari polvistui ja rukoili. Sitten hän kääntyi vainajan puoleen ja sanoi: ”Tabita, nouse!” Nainen avasi silmänsä ja nousi istumaan. Pietari auttoi hänet selinmakuulle ja melkoisen tovin kuluttua kutsui väen huoneeseen. Kun kansa näki Tabitan elävänä ja tukka pörrössä, tieto ihmeestä alkoi levitä, ja se sai monet uskomaan Kristukseen. (Ap.t. 9:36-42) Pyhä Tabita eli Herran ylösnousemusvoiman todistajana, kunnes nukkui pois kaikessa rauhassa. Pietaria ei toista kertaa vaivattu. Se oli sillä aikaa jo ristiinnaulittu pää alaspäin.
ellauri216.html on line 74: Myhäilevät paxut munkit olivat sydämellinen seurue. Serafim oli webmasteri. Kokelas Pietari on todnäk. homo.
ellauri216.html on line 82: Jumala on hyvän ja pahan tuolla puolella. Kuten Darwin siis. Ihmeen izekeskeisiä nää uskovaiset. Isä Sergei panee varmaan persuuxiin John Malkovizin näköistä veli Pietaria. Johnilla on yhtä paljon ylähampaita kuin Naguib Mahfouzilla. Munkki ja minä hengitimme vastakkain, joopa joo.
ellauri216.html on line 249: Pietari ryhtyy muitta mutkitta homostelemaan. Tero näki pienenä miten isi puikotti äitiä kotisohvalla teeveen ääressä. Äiti vaikeroi. Olet... käsittänyt jotain väärin. Kaikki merkitys jota on ollut hajoaa. Terokin on näitä merkitysmiehiä. Terossa on selvästi uraniaanin ainesta. Sinä et voi enää jäädä luostariin kert et anna persettä. Suzän pyysi minut airoihin ja käski kiskomaan lujasti. Ja minähän meloin, kusen kyllästämällä kyrvällä kitkerään loppuun asti. Päämäärä ei ole tärkeintä vaan matka. Kun pussit tyhjenevät soutaminen loppuu.
ellauri216.html on line 360: Venäjän ortodoksisen kirkon kädellisen, Hänen pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän patriarkan Aleksius II:n siunauksella vuosina 2001-2004 Moskovassa ja Pietarissa, Jekaterinburgissa uskovat toivat Feodorovskaja-kuvakkeen kaikkein pyhimmäksi jumalanpalvelukseen. ja Arkangeli, Solovetskin saaret, Nižni Novgorod ja Kazan, Tver. Kostroman alueen pääpyhäkkö osallistui syksyllä 2004 Hänen pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksius II:n siunauksella ja Ukrainan ortodoksisen kirkon primaatin, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitin Vladimir Putinin kutsusta. Koko Ukrainan läpi puski isovenäläinen uskonnollisessa kulkueessa, joka kulki 40 suuren ja pienen Ukrainan kaupungin läpi ja lakosi useita miljoonia ihmisiä.
ellauri216.html on line 461: Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksius II:n siunauksella 12. toukokuuta 2001, ensimmäistä kertaa vuoden 1928 jälkeen, "Fedorovskajan" Jumalanäidin ihmeellinen kuva toimitettiin Moskovaan Vapahtajan Kristuksen katedraaliin lokakuussa samana vuonna uskovien palvontaa varten ikoni siirrettiin Jekaterinburgiin. Vuonna 2002 "Fedorovskaya"-kuvake tavattiin Arkangelin ja Pietarin hiippakunnissa. Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksius II:n siunauksella vuonna 2003 ihmekuva toimitettiin jälleen Moskovaan, missä sitä säilytettiin Pyhän Danilovin luostarin Kolminaisuuden katedraalissa.
ellauri216.html on line 518: Vitali eno Pietarissa on täysi pulzari. Tulee mieleen Wilhon retki velimiehen luo Helsinkiin. Ru-rukous lohduttaa: ohjaa askeleitani, kun käyn täällä monien Paulojen ja Pirkkojen keskellä. Surkeaa, kalakukon kuorikin on mennyt kovaxi. Eno paljastaa että Hrisanf on huoranpoika. Se sattuu enemmän kuin enon nyrkki. Onnexi isonenänreikäisestä autuaasta Senjasta on apua: paxu mummo Kuoriainen korjaa parkuvan pojan kadulta. Sen koleerinen mies oli saanut jääpuikon päähänsä, ja siihen kuoli hän. Yhtämittainen pomiloiminen pitää pahat ajatuxet poissa. Kirkossa käyntiä, teenjuontia, puikottajan tuurausta ja lepoa. Munkin mielipäiväohjelma, miettii nieluhrisa. Paizi Anna Petrovna tuppaa vikisemään sängyssä ja jälkeenpäin se kuorsaa kovin.
ellauri216.html on line 628: Saksalaisten ritarien tappio tulkittiin pian oikeauskoisten voitoksi paavin johtamista hyökkäyshaluisista katolilaisista, ja Aleksanteri Nevski julistettiin jo Iivana Julman kauden alussa pyhäksi. Pietari Suuri kunnioitti pyhää soturia rakennuttamalla Aleksanteri Nevskin lavran paikalle, jolla ruhtinaan oli oletettu voittaneen ruotsalaiset vuonna 1240. Pietari suunnitteli myös Aleksanteri Nevskin kunniamerkin, jonka ensi kerran myönsi Katariina I vuonna 1725. Keisarinna Elisabet teetti hänen jäännöksilleen valtavan hopeisen pyhäinjäännösarkun, joka valmistettiin Pietarin rahapajassa vuosina 1750–1753. Josif Stalin otti Pietari Suuren suunnitteleman kunniamerkin uudelleen käyttöön heinäkuussa 1942 sen kunniaksi, että Peipsijärven taistelusta oli kulunut 700 vuotta.
ellauri216.html on line 640: Aleksanteri Nevskin luostari tai lavra (Александро-Невская лавра) on Pietarissa Nevski Prospektin eteläpäässä sijaitseva luostari, jonka Pietari Suuri perusti vuonna 1710.
ellauri216.html on line 645: Luostarin alueella sijaitsee Lasarevin ja Tihvinän hautausmaat, joihin on haudattu monia merkittäviä 1800- ja 1900-luvulla Pietarissa vaikuttaneita kirjailijoita, taiteilijoita ja säveltäjiä, muun muassa Mihail Lomonosov, Modest Musorgski, Fjodor Dostojevski, Pjotr Tšaikovski ja Nikolai Rimski-Korsakov. Siellä Hariton tykkäs traipsata munkkidiakonina.
ellauri216.html on line 744: Hän sai koulutuksensa Pietarin sotatekniikan koulussa. Vaikka hän onnistuikin opinnoissaan, hän oli syvästi tyytymätön maalitauluelämään ja kääntyi rukouselämään. Vuonna 1827 hän sairastui vakavasti ja jätti armeijan maalialueelle. Hän aloitti luostarikutsun ja otti vuonna 1831 luostarivalan ja sai luostarinimen Ignatius. Pian tämän jälkeen hänet vihittiin papiksi. Hän nousi nopeasti arkkimandrillin arvoon ja hänet nimitettiin 26-vuotiaana Pietarin Pyhän Sergiuksen meriluostarin esimieheksi. Vuonna 1857 Ignatius vihittiin Kaukasuksen ja Mustanmeren piispaksi, mutta hän jäi eläkkeelle vasta neljä vuotta myöhemmin Nikolo-Babajevskin luostariin Volgalla omistautuakseen henkiselle kirjoittamiselle.
ellauri216.html on line 755: Opintojensa päätyttyä Feofan toimi noin viisi vuotta kirkon opetustehtävissä Kiovassa, Novgorodissa ja Pietarissa. Hän omistautui antaumuksella kristilliseen kasvatustyöhön, mutta siihen liittyvät hallinnolliset velvollisuudet ja taloushuolet kiusasivat häntä. Häntä veti enemmän puoleensa toisenlainen elämä, yksinäinen rukouksen täyttämä munkkikilvoittelu. Pian hän sai tilaisuuden edistyä kutsumuksessaan, sillä vuonna 1847 hänet nimitettiin omasta pyynnöstään Venäjän hengellisen mission jäseneksi Jerusalemiin.
ellauri216.html on line 759: Venäjälle palattuaan Feofan toimi Aunuksen hengellisen seminaarin rehtorina, mutta jo vuoden kuluttua hänet lähetettiin Venäjän suurlähetystön kirkon esimieheksi Konstantinopoliin. Siellä hän viipyi kaksi vuotta, kunnes hänet kutsuttiin jälleen takaisin kotimaahan ja nimitettiin loistavan älynsä ja oppineisuutensa tähden Pietarin hengellisen akatemian rehtoriksi.
ellauri216.html on line 761: Pietarissakaan Feofan ei viipynyt pitkään. Vuonna 1859 hänet vihittiin Tambovin piispaksi, jotta hän valaisisi tietä kaikille pelastustaan etsiville. Nimityspuheessaan hän vertasi elämäänsä palloon, joka vierii hiljaa sinne tänne aina sen mukaan, mihin päin sitä potkaistaan. Hän sanoi alistuvansa Jumalan tahtoon, mutta ilmaisi myös salaisen toiveensa saada antautua korkeampaan kilvoitteluelämään. ”En salaa, etteikö sydämeni salainen toive olisi päästä paikkaan, jossa voisin vapaasti antautua sydämeni kaipaamaan työhön”, hän sanoi.
ellauri216.html on line 899: Suuren Pohjan sodan (vv. 1700-1721) voittojen ansiosta Konevitsa pääsi jälleen Venäjän ja sen tsaarin Pietari Suuren alaisuuteen ja hallintaan ja Konevitsan luostari perustettiin uudelleen vuonna 1718.
ellauri216.html on line 917: Vanhentuva veljestö harveni, luostarin arkitöiden teko vaikeutui, kalusto ja kiinteistö rappeutui, taloudelliset vaikeudet alkoivat, kylmät ja ankarat sääolosuhteet huononsivat elinoloja. Monien muutosten ja vaikeuksien kautta luostarin toiminta päätettiin lopettaa vuonna 1956 ja jäljellä oleva veljestö siirtää Heinäveden Valamon luostariin, jolloin sinne oli muuttamassa enää vain yhdeksän veljestön jäsentä. Evakko-Konevitsan viimeinen johtaja oli igumeeni Pietari (Pauli Jouhki) joka sotilaspappina talvella 1940 yhdessä isä Paavalin, isä Iraklin, isä Simforianin ja insinööri Kudratsevin kanssa hoiteli Valamon luostarin omaisuuden "evakuointia."
ellauri216.html on line 924: Joulukuussa 1991 Konevitsan luostarin pääkirkon alta löydettiin perustajan, pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen pyhäinjäännökset, joiden avulla luostarin toiminta on viime vuosien aikana suuresti elpynyt. Haudan päällä oli alun perin Pietarissa valmistettu täyshopeinen kenotafi eli muistoarkku; sen kansi esittää pyhittäjää arkussaan, kyljissä ja päädyissä on kuvat pyhän Arsenin siunaamisesta tehtäväänsä Jumalansynnyttäjän ikonilla Kreikassa, pyhittäjä Konevitsan saarella kotialttarinsa ääressä sekä pyhittäjän piispallinen hautauspalvelus.
ellauri216.html on line 943: Valamon luostaria alettiin jälleenrakentaa isonvihan aikana Pietari Suuren luvalla Kirilo-Belozerskin luostarin aloitteesta. Luostarin rakentaminen alkoi hitaasti, vaikka ensimmäinen kirkko vihittiinkin jo vuonna 1719. Luostari itsenäistyi 1720. Luostaria johtivat aluksi munkit Savva, Josif ja Tihon. Ensimmäinen igumeni Jefrem johti luostaria 1754–1782. Vuonna 1754 luostarin tuhonnut tulipalo hidasti elpymistä.
ellauri216.html on line 945: Vuoden 1782 alussa Sarovin luostarin pappismunkki Nazari anoi lupaa saada yhdessä neljän noviisin kanssa vierailla Valamossa ja Konevitsassa. Vierailu osoittautui sitten pysyväksi kaverien kilvoitellessa luostarista jonka päätteexi Novgorodin ja Pietarin arkkipiispa Gavriil teki Nazarista luostarin johtajan, tittelinään rakentaja. Tästä alkoi luostarin laajamittainen rakentaminen ja vahvistuminen. Nazarin aikana luostarissa oli parhaimmillaan jo kuutisenkymmentä munkkia.
ellauri216.html on line 947: Valamon uusi kivinen pääkirkko valmistui 1700-luvun lopussa ja luostarin toiminta vilkastui. Tämän jälkeen valmistuivat ensimmäiset skiitat sekä majatalo, sairaala ja uudet asuintilat. Luostarin nopeaan voimistumiseen vaikutti Pietarin läheisyys ja sieltä saapuvat pyhiinvaeltajat.
ellauri216.html on line 949: Isä Nazarin mukana Sarovista tulleista noviiseista yksi oli nimeltään Jegor Ivanovitsh Popov. Hän kilvoitteli Valamossa vuosina 1782–93. Vuoden 1782 lopussa hänet vihittiin munkiksi nimellä German. Yhdessä kuuden muun munkin sekä kolmen noviisin kanssa hänet valittiin Valamosta ja Konevitsasta tekemään lähetystyötä Venäjän Amerikassa. Hankkeen organisoija oli Novgorodin ja Pietarin metropoliitta Gavriil, mutta sen alkuunpanijoina olivat Grigori Šelihov ja Ivan Golikov, joiden perustama yhtiö, Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian edeltäjä, harjoitti turkispyyntiä Pohjois-Amerikassa. Missio toimi pääasiassa Kodiakin karhusaaristossa. Munkki German toimi tässä missiossa pisimpään, 1794–1836, aina kuolemaansa saakka. Paikallinen väestö kunnioitti häntä pyhänä ihmisenä, ja tämän paikallisen kultin perusteella hänet kanonisoitiin vuonna 1970. Nykyisin hänet tunnetaan nimellä Herman Alaskalainen.
ellauri216.html on line 1023: Viimeistä irtaimiston evakuointia eli syrjäisempien skiittojen omaisuuden pelastamista tekemään jäi viisi miestä: molemmat sotilaspastorit eli pappismunkit isä Pietari (Pauli Jouhki) ja isä Paavali, isä munkkidiakoni (1952 pappismunkki ja 1968 igumeni) Simforian, Laatokan Karhun nimellä tunnettu Sergei-matkustajalaivan munkkikapteeni, puolalaissyntyinen isä Irakli sekä yksi maallikko, insinööri Vladimir Kudrjatsev. Heidän tehtäväkseen jäi kerätä merkittävimmät ikonit, ehtoolliskalustot, muu irtain jumalanpalvelusvälineistö, antiminssit, pyhäinjäännökset, siirtokelpoiset kirkonkellot ja muu kysymykseen tuleva arvo-omaisuus talteen ja evakuointikuntoon kaikista kirkoista ja tsasounista.
ellauri216.html on line 1054: 1700-luvun alussa Pietari I aloitti taistelun pääsystä Itämerelle ja Venäjän laajentumisesta luoteeseen. Vuonna 1702 (11. lokakuuta ( 22 )) Venäjä valloitti Noteburgin linnoituksen (nimettiin uudelleen Shlisselburgiksi ) ja keväällä 1703 Nevan suulla sijaitsevan Nienschanzin linnoituksen. Täällä 16. (27.) toukokuuta 1703 aloitettiin Pietarin rakentaminen. ja Venäjän laivaston tukikohta, Kronshlotin linnoitus (myöhemmin Kronstadt ) sijaitsi Kotlinin saarella. Sotakampanjan aikana 1710 Venäjän armeija onnistui valloittamaan Viipurin. Samaan aikaan tsuhnien Ingermanlandin maakunnan pohjalle syntyi ikivanha venäläinen Pietarin lääni.
ellauri216.html on line 1058: Vuonna 1715 Pietari I antoi arkkimandriitin Kirillo-Belozerskyn luostarin pyynnöstä asetuksen Valaamin luostarin entisöimisestä. Luostarin rakentaminen sallittiin vastavalloitetulle alueelle, kun rauhansopimusta ei ollut vielä allekirjoitettu.
ellauri216.html on line 1061: Vuonna 1719 vallitetuille maille muodostettiin Viipurin lääni. josta tuli osa Pietarin maakuntaa. Uuteen maakuntaan kuului myös Keksgolmin lääniin kuulunut Valamon saaristo. Vuonna 1721 allekirjoittamalla Nystadtin rauhan Ruotsi tunnusti virallisesti Inkerinmaan, Keksholman läänin ja osan Karjalan liittämisen Venäjään Viipurin lääninpiirin kanssa.
ellauri216.html on line 1069: Apotti Nazarius, joka johti luostaria vuonna 1781, aloitti suuren kivirakennuksen. Vuonna 1805 ulkoaukion eteläosaan pystytettiin porttikirkko pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin nimeen ja pohjoiseen sairaalakirkko Jumalanäidin ikonin "Elämän nimeen. - Keväällä antaminen" (Jeesus syntyi jouluna). Siitä lähtien 72 metriä korkea luostarin kellotorni on kohottanut saaren yläpuolelle. 1800-luvulla valettiin myös Valamon kelloista suurin - apostoli Andreas Ensikutsutun kunniaksi 1000 kiloa painava kello.
ellauri216.html on line 1071: Vuonna 1811 Suomen kuvernööristä ja sen mukana Valamon saaristosta tuli osa Suomen Venäjän keisarikunnan suurruhtinaskuntaa. Maakunta sai entisen nimensä - Viipuri. Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I vieraili luostarissa. Kirkollisesti luostari oli vuoteen 1892 asti Pietarin metropoliittien alainen, minkä jälkeen se liittyi vastaperustettuun Viipurin ja Suomen hiippakuntaan.
ellauri216.html on line 1128: 27. helmikuuta 1994 arkkimandriitti Pankraty pyhitti uudelleen Valaam- luostarin kappelin Sinopskajan rantakadulla Pietarissa. mikä saattoi päätökseen tämän kappelin palauttamisen luostarille.
ellauri217.html on line 382: Vittu muuten miten Sanomien tiedeplärä oli taas vastenmielinen.Tieteen nimissä siinä argumentoidaan että GMO lasten suunnittelu on helt okej ja ryssät perisyntisiä miehittäjiä alkaen Pietarista ja päättyen Staliniin ja Putiniin. Typerä turkulaisämmä ei muista enää metrin halkoja. Niillä lämmitettiin ennen Debbin buduaaria. Lehden kiiltopaperi on yhtä limaista kuin sisällys.
ellauri217.html on line 571: Lähti Fredericiasta kohti Pietaria.
ellauri217.html on line 574: Asetettiin liikenteeseen Pietarin ja Helsingin välille.
ellauri217.html on line 577: Asetettiin Pietari – Helsinki – Tallinna -reitille.
ellauri217.html on line 583: Palasi liikenteeseen Pietarin ja Helsingin välille.
ellauri217.html on line 586: Asetettiin Pietari – Helsinki – Tallinna -reitille.
ellauri217.html on line 592: Lähti Pietarista Sochiin.
ellauri217.html on line 598: Palasi Pietari – Helsinki -reitille.
ellauri217.html on line 601: Saapui viimeisen kerran Pietariin ja myytiin napolilaiselle Moby SpA-yhtiölle.
ellauri217.html on line 607: Lähti Pietarista vesilastissa kohti Napolia
ellauri222.html on line 874: Tänään samana päivänä 22.09. kuukausi ennen 70-vuotispäivää C.O. Rosenius muistuttaa Lutheria ja pyhää Pietaria verbatim nnlainaten, että laahuxen on oltava nöyrä ja tottelevainen isännille, ei vaan hyville ja lempeille, vaan myös nurjille. Vittu että nää oikistyypit on 1 jättimäinen hyväveliseura!
ellauri240.html on line 546: Kommentti: Sota tuli kotikadulle Pietarissa – ja Coca-Colankin korvaa jo venäläinen Mustapääkerttu-kola! Voi ihmisparkoja, Mustapääkerttu-kola on vielä paljon pahempaa kuin Cola Zero!
ellauri240.html on line 548: Ihailijakuvia Venäjän sankareista, liikekannallepanoa pelkääviä nuoria tarjoilijamiehiä ja Coca-Colan korvaajaksi kehitetty aitovenäläinen Mustapääkerttu-kolajuoma. Näin Ukrainan sota näkyy IS:n Venäjä-toimittajan Arja Paanasen kotikadulla Pietarissa.
ellauri242.html on line 245: Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, ven. Домонто́вич; 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Pietari – 9. maaliskuuta 1952 Moskova) oli venäläinen marxilainen kirjailija, feministi ja diplomaatti. Hänestä tuli maailman ensimmäinen naispuolinen diplomaattiedustaja vuonna 1923, kun hänet nimitettiin Neuvostoliiton edustajaksi Osloon. Kollontai oli Neuvostoliiton täysivaltainen edustaja (vuodesta 1943 suurlähettiläs) Tukholmassa vuosina 1930–1945, missä asemassa hän toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa vuosina 1940 ja 1944.
ellauri246.html on line 394: Tuleva runoilija syntyi Leningradissa, joka on Pietarin ikivanha nimi. Esseessä "pienempi kuin yksiköt" Brodsky omistaa monia sivuja kuvaamaan jälkiläistä Leningradia. Näiden kilpailujen ja julkisivujen sekä klassisten, eklektisten ja modernistien mukaan hän opiskeli kulttuurin historiaa paremmin kuin myöhemmin kirjoissa. Mutta, ei petä Brodsky, kauniin kaupunkimuseon kohtauksessa oli elämää, jolla on keskittyminen, militarisointi. Kansalaisten, kuten koululaisten, tärkeimpänä hyveenä pidettiin tottelevaisuutta. Koulu antoi Brodskille ensimmäiset ärsyttävät väsyneet ideologian oppitunnit. 15-vuotiaana tuleva runoilija heittää koulua vesilinnulla ja harjoittaa lisää itsehallintaa. Hän uskoi, että kahdeksannesta palkkaluokasta on välttämätöntä aloittaa kapea erikoistuminen, koska nuori mies on terävä mieli ja erinomainen muisti, mutta hänellä ei voi vietävä ole aikaa opiskella tieteenaloja, jotka eivät koskaan tarvitse häntä.
ellauri246.html on line 505: Tulevaisuudessa Brodskin kaduiden rooli alkoi pelata muita maahanmuuttajia Venäjältä. "Aiemmin Pietarissa en antanut puolet niistä kynnysarvosta." Nyt hän alkoi kommunikoida kävijöiden kanssa vain heidän kielensä erityispiirteistä.
ellauri246.html on line 645: Epäilemättä Brodski oli erittäin lahjakas henkilö, ei-standardi, varsinkin tänä aikakaudella, joten hän oli hyvin alttiita. Hänen luovuuttaan oli valtava vaikutus paikkaan, jossa hän syntyi ja kasvoi. Pietarin kosteuden, melankolian, arkkitehtuurin tunkeutuivat Brodsky Poetics, joka vaikutti voimakkaasti pommitusten aikana, Pietarin loputtomat näkökulmat okrain, vesi, moninaisuus heijastuksia - kaikki tämä on jatkuvasti läsnä työstään etenkin varhaisessa vaiheessa, mikä, kuten uskon, oli hedelmällisin runoilija. Ja todisteena, haluan antaa runon nimeltä "laitamille keskustaan":
ellauri246.html on line 924: Hänen äitinsä ja isänsä valitettavasti eivät tule syömään Tukholmaan, vaikka olis ilmaiset länsimaiset sapuskat. Ilman Neuvostoliiton viranomaisten lupaa nähdä poika ja päästä takas kotia. Ohi meni vuosina 1984 ja 1985. Maailman tunnustaminen Josephin elämässä, oli vähän asioita, ehkä se tuli vähemmän aikaa hiljaiseen työhön. Celebrityä häiritsi nykyisestä sijainnistaan syntyvät rituaaliset julkiset suhteet. Hän pitää vielä läheisessä, lahjoitetulla Booksman-Yorkissa. Vaikka tämä huoneisto on kymmenen enemmän kuin viiden metrin päässä, jossa hän poltti itsensä, asuu Pietarin yhteisössä, se on edelleen vaikutelma, että hän asuu lainkaan, ei ole tilava eikä rikkaampi kuin hänen nuoruudessaan.
ellauri248.html on line 198: Lou Andreas-Salomé (synt. Louise von Salomé eli Luiza Gustavovna fon Salome, ven. Луиза Густавовна фон Саломе; 12. helmikuuta 1861 Pietari – 5. tammikuuta 1937 Göttingen) oli venäläissyntyinen psykoanalyytikko ja kirjailija. Hän oli monipuolinen kirjoittaja ja hänen läheiseen ystäväpiiriinsä kuuluivat monet kirjailijat, filosofit ja taiteilijat, kuten Nietzsche, Freud, Rilke ja Rée. Monikohan niistä pääsi nuohoomaan myös Salomen savuhormia? Kaikkiko?
ellauri248.html on line 200: Lou Salomé syntyi Pietarissa ranskalaissyntyisen kenraalin tyttärenä. Hänen äitinsä oli pohjoissaksalaista alkuperää. Hänellä oli viisi veljeä. Hän kävi Pietarin saksalaista koulua Petrischalea. Perhe oli hunsvotteja hugenotteja.
ellauri254.html on line 105: Venäläiset Serapion-veljet eli Sanchotin liha ja leikkele (ven. Серапио́новы бра́тья, Serapionovy bratja) oli nuorten venäläisten kirjailijoiden yhteenliittymä 1920-luvulla Pietarissa ja Leningradissa.
ellauri254.html on line 107: Saksalaisen romantikon E. T. A. Hoffmannin teoksen mukaan nimetty ryhmä sai alkunsa Vsemirnaja literatura -kustantamon ja Pietarin Taiteiden talon yhteyteen vuonna 1919 perustetusta kääntäjäkurssista ja kirjallisuusstudiosta. Ensimmäinen kokoontuminen pidettiin vuoden 1921 alussa. Serapion-veljiin kuuluivat Lev Lunts, Nikolai Nikitin, Mihail Slonimski, Ilja Gruzdev, Konstantin Fedin, Vsevolod Ivanov, Mihail Zoštšenko, Veniamin Kaverin, Jelizaveta Polonskaja ja Nikolai Tihonov sekä joukko ”ulkojäseniä”. Toimintaa ohjasivat muun muassa Maksim Gorki ja Viktor Šklovski.
ellauri254.html on line 115: Aleksei Remizov (1877 Moskova, Venäjä – 1957 Pariisi, Ranska) oli venäläinen kirjailija. Mielenosoituksiin osallistunut Remizov karkotettiin Pohjois-Venäjälle. Hän pääsi palaamaan Pietariin 1905 mutta pötki pakoon Venäjältä 1921. Remizovin kertomuksia alettiin julkaista vuonna 1897 lehdissä. Hän hyödynsi niissä kansantarinoita, unia ja legendoja. Hän on vaikuttanut myöhempiin kirjailijoihin, esimerkiksi Isaak Babeliin, Jevgeni Zamjatiniin ja Boris Pilnjakiin. Hänen tuotantoaan julkaistiin Neuvostoliitossa uudelleen vuodesta 1978. Il s'est établi en France en 1923. Il est enterré au cimetière russe de Sainte-Geneviève-des-Bois, près de Paris. Sillä oli mukanaan pikku suite sute pussukka isänmaan multaa.
ellauri254.html on line 128: Vsevolod Ivanov syntyi opettajan perheeseen, kävi alkeiskoulun ja lähti varhain maailmalle kierrellen pitkin Siperiaa, Uralia ja Kazakstania ja kokeillen eri ammatteja. Hänen ensimmäiset teoksensa ilmestyivät vuonna 1915. Vuonna 1921 Ivanov asettui Pietariin, jossa hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään. Vuosina 1921–1923 hän julkaisi joukon Venäjän kansalaissotaa kuvaavia ”partisaanikertomuksia”. Niistä tunnetuin on seikkailukirja Panssarijuna 14–69 (Bronepojezd 14–69, 1922), jonka kirjailija muokkasi näytelmäksi vuonna 1927.
ellauri254.html on line 140: Veniamin Aleksandrovitš Kaverin (ven. Вениами́н Алекса́ндрович Каве́рин, oikea sukunimi Zilber, Зи́льбер; 19. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1902 Pihkova – 2. toukokuuta 1989 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija. Veniamin Kaverin syntyi sotilasmuusikon perheeseen. Hän opiskeli Pihkovan kymnaasissa, suoritti keskikoulun loppuun Moskovassa ja pääsi vuonna 1919 Moskovan yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan. Vuonna 1920 Kaverin muutti Pietariin, jossa hän jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä Itämaisten kielten instituutin arabian kielen osastossa.
ellauri254.html on line 166: Aleksandr Aleksandrovitš Blok (Александр Александрович Блок, 28. marraskuuta (J: 16. marraskuuta) 1880 Pietari – 7. elokuuta 1921 Pietari) oli venäläinen runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä lyyrisistä runoilijoista Venäjällä Aleksandr Puškinin jälkeen. Blokin länkkärimainen seuraajakunta näyttää hiukka vähentyneen Ukrainan demilitarisaation aikana.
ellauri254.html on line 171: Blok opiskeli Pietarin yliopistossa oikeustiedettä, vieraita kieliä ja kirjallisuutta. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, kun hän keskittyi runouteen. Blokin varhaistuotantoon vaikutti saksalainen filosofia, muun muassa Schopenhauerin ja Nietzschen ajatukset. Hän vietti lapsuutensa Šakmatonon maatilalla lähellä Moskovaa. Maanmiehistä häneen vaikuttivat eniten uskonnollisen mystikon Vladimir Solovjovin ja myös Fjodor Tjuttševin ja Afanasi Fetin teokset.
ellauri254.html on line 175: Alexander Blok syntyi älykkääseen perheeseen: hänen isänsä oli asianajaja, hänen äitinsä oli Pietarin yliopiston kuuluisan rehtorin tytär. Vanhempien perhe hajosi aikaisin. Blok sai kuitenkin hyvän koulutuksen: kuntosali, sitten yliopisto. Blokin vaimo oli L.D. Mendeleev, kuuluisan kemistin tytär.
ellauri254.html on line 176: Varhaisrunoudessa Ploki vaahtosi paljon ihanista naisista. Blok muutti Pietariin vuonna 1905. Hän tutustui Pietarin kulttuurielämään Vjatšeslav Ivanovin teoxesta "Pidot Tornissa". Blok oli perustamassa Venäjän edestakaista symbolistiliikettä. Venäjän runouden kausi hopea-aika on liitetty Blokiin sekä muihin venäläisrunoilijoihin, kuten Anna Ahmatovaan, Marina Tsvetajevaan, Boris Pasternakiin ja Vladimir Nabokoviin.
ellauri254.html on line 329: Zinovjev ja Kamenev muodostivat uuden opposition Grigori Sokolnikovin ja Nadežda Krupskajan kanssa. He katsoivat nyt NEP-politiikan menevän jo liian pitkälle ja vastustivat Stalinin ja Nikolai Buharinin kehittämää oppia ”sosialismista yhdessä maassa”. Zinovjev luotti johtamansa Leningradin puoluejärjestön tukeen ja arvovaltaansa Kominternin johtajana, mutta Stalin osoittautui vaikeaxi palaxi. Zinovjev erotettiin Leningradin (entisen Pietarin) neuvoston johdosta tammikuussa 1926 ja syrjäytettiin myöhemmin samana vuonna myös Leningradin puoluejärjestön johdosta, johon tuli hänen tilalleen Sergei Kirov.
ellauri254.html on line 344: Zinovjevit ovat venäläisiä aatelissukuja. Liettualainen aatelismies Aleksander Zenovich, despoottien jälkeläinen, lähti Liettuasta vuonna 1392 Moskovaan. Monet hänen jälkeläisistään olivat stolnikkeja, asianajajia, kuvernöörejä. Stepan Stepanovitš Zinovjev (kuoli 1764) oli Katariina II :n lähettiläs Espanjassa. Nikolai Ivanovitš Zinovjev (1706 - 1773) oli Pietarin poliisipäällikkö ja sitten senaattori. Zinovjev-suku kuuluu Pietarin, Novgorodin, Orjolin ja Poltavan maakuntien sukukirjojen VI-osaan (Gerbovnik, I, 49). Muut Zinovievien suvut, lukumäärältään 19, myöhemmin peräisin. Despot-Zenovich- Liettuan aatelissuku, vaakuna Zenovich. Heidän esi-isänsä Bratosh ja hänen poikansa Zinovy ​​mainitaan vuonna 1401 Liettuan aatelisten joukossa, jotka allekirjoittivat uskollisuusasiakirjan Puolan kuninkaalle. Zinovyn pojanpoika Juri Ivanovich Zenovich oli vuonna 1507 Smolenskin kuvernööri. XVI vuosisadalla. kaksi Despot-Zenovichia oli Smolenskin kastellaanit ja yksi Brestin kuvernööri. Tämä klaani otti käyttöön etuliitteen "Despot" 1600-luvun lopulla, kun legenda ilmestyi sen alkuperästä serbialaisilta despootilta. Despot-Zenovichi-perhe sisältyy Minskin maakunnan sukukirjan VI osaan. Yksi tämän suvun haara muutti 1400-luvun lopulla. Venäjälle, missä hänen sukunimensä sai muodon Zinovjev.
ellauri254.html on line 351: Fjodor Kuzmich Sologub (oikea nimi - Teternikov ; 17. helmikuuta ( 1. maaliskuuta ) 1863 , Pietari - 5. joulukuuta 1927 , Leningrad ) - venäläinen runoilija, kirjailija , näytelmäkirjailija, publicisti, kääntäjä, joka tunnetaan myös nimellä Theodor Sologub, esseisti.
ellauri254.html on line 356: Sologub syntyi Pietarissa köyhän räätälin Kuzma Afanasjevitš Teternikovin perheeseen, joka oli ollut maaorja Poltavan läänissä, paikallisen maanomistajan aviottomana poikana. Kun hänen isänsä kuoli tuberkuloosiin vuonna 1867, hänen lukutaidoton äitinsä Tatiana Semjonovna Teternikova joka oli pulska rynteikäs kana, pakotettiin sexipalvelijaksi aristokraattisen Agapovin perheen kotiin, jossa Sologub ja hänen nuorempi sisarensa Olga varttuivat. Perhe kiinnostui nuoren Fjodorin koulutuksesta ja lähetti hänet pedagogiseen oppilaitokseen, jossa Sologub oli malliopiskelija. Nähdessään kuinka vaikeaa hänen äitinsä elämä oli Agapovin patjana, Sologub päätti pelastaa hänet siitä, ja valmistuttuaan Pietarin opettajien instituutista vuonna 1882 hän vei äitinsä ja sisarensa mukanaan ensimmäiselle opettajapaikalleen Kresttsyyn , missä hän aloitti opinnot. Kirjallinen ura: vuonna 1884 julkaistiin lastenlehdessä hänen runonsa "Kettu ja siili". Kettu osaa monta konstia, siili vain yhden, mutta hyvän. Paizi kettu kusee päälle kun siili menee mykkyrään.
ellauri254.html on line 556: Gorki osallistui vuoden 1905 vallan­kumous­yritykseen ja joutui vankilaan Pietari–Paavalin linnoitukseen, jossa hän kirjoitti tapahtumista vertauskuvallisen näytelmän Auringon lapset. Vuonna 1905 hän liittyi virallisesti bolševikkiryhmän jäseneksi. Vallankumousvuonna 1905 Gorki ryhtyi toimittamaan sosialidemokraattista Novaja Žizn -lehteä. Hän saapui vuoden 1906 alussa Suomeen, jossa hänet otettiin taiteilijapiireissä innostuneesti vastaan. Hän kävi muun muassa Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa ja Hvitträskissä. Suomen kautta Gorkilla oli pyrkimys siirtyä ulkomaille. Kun vallankumous kukistettiin 1907 ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Hänet vapautettiin ja karkotettiin maasta, minkä jälkeen hän matkusti aluksi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijätär Maria Andrejeva, ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki sekä näytelmän Viholliset. Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja innottomana kuitenkin.
ellauri254.html on line 612: Hän johti Erzurumin taistelua jossain Turkissa tammi-helmikuussa 1916. Judenitšin armeija eteni noin 150 kilometriä ja murskasi miltei täydellisesti Kerim-paššan turkkilaisen 3. armeijan. Abdul Kerim erotettiin Turkin Kaukasian joukkojen ylipäällikkyydestä. Tästä Judenitš palkittiin Pyhän Yrjön ritarikunnan prenikalla ja hän jäikin viimeiseksi Venäjän keisarikunnassa näin korkealla sotilaskunniamerkillä palkituksi. Helmikuun (maaliskuun) vallankumouksen jälkeen hänet nimitettiin Kaukasian rintaman ylipäälliköksi, josta tehtävästä uusi sotaministeri Ai-Ai Kerenski hänet erotti maaliskuussa 1917. Sotasaalissäästöillään hän osti talon Gruusian pääkaupungista Tbilisistä ja maata tunnetulta kylpyläseudulta Kislovodskista Venäjän Etu-Kaukasiassa. Hän seurasi jatkuvasti tapahtumia Venäjällä ja asui laittomasti, mutta ei piilossa, Pietarissa.
ellauri254.html on line 616: Judenitš onnistui saamaan yhteyden Siperiassa toimiviin valkoisiin venäläisiin ja teki yhteistyötä Pariisissa toimineen valkoisen lisääntymiselimen, ns. Venäjän poliittisen kokouksen (ven. Русское политическое совещание в Париже) kanssa. Lähihoitaja Mannergeimin kanssa Judenitš suunnitteli Suomen liittymistä Venäjän valkoisten rinnalle sotaretkeen Pietaria vastaan. Heinäkuussa hänestä tuli Luoteis-Venäjän armeijan komentaja Viroon, ja elokuussa Britannian avulla luodun vastavallankumouksellisen Luoteis-Venäjän hallituksen sotaministeri.
ellauri254.html on line 620: Judenitš pyysi suomalaisia liittymään sotaan puolelleen ja oli tunnustavinaan Suomen itsenäisyyden, mutta koska itäisen valkoisen rintaman komentaja Aleksandr Koltšak ei tunnustanut Suomen itsenäisyyttä, Suomi ei liittynyt mukaan Venäjän valkoiseen rintamaan bolševikkeja vastaan saartamaan Pietaria. Venäjän monarkistien kanta oli, että Venäjän keisarikunnan alueella olevien kansallisuuksien itsenäisyyspyrkimykset ja Venäjän valtiorakenteeseen liittyvät kysymykset pitäisi ratkaista rauhantilan palattua perustuslakia säätävässä kansankokouksessa. Periaatteessa Venäjän keisarikunta ja keisarin valtaa käyttänyt tasavaltalainen Venäjä oli yhtenäinen valtakunta, josta ei perustuslaillisesti voinut erota, kuten liittovaltioista.
ellauri254.html on line 626: Judenitšin johtama Luoteis-Venäjän armeija eteni 19. lokakuuta 1919 Pietarin kaupungin liepeille. Bolševikkihallitus päätti jo jättää kaupungin valkoisille, mutta bolševikkien vallankumousjohtaja Lev Trotski saapui johtamaan pääkaupungin puolustusta, lisäjoukkoja tuotiin Moskovasta ja tehdastyöläiset organisoitiin punakaarteiksi. 1. marraskuuta ilman suomalaisten tukea käynnistynyt Judenitšin hyökkäys epäonnistui nolosti ja hänen joukkonsa alkoivat vetäytyä. Vuonna 1920 britit evakuoivat Judenitšin joukot Virosta laivalla, ja Judenitš pakeni itse taas Ranskaan, mutta hänellä ei ollut merkittävää osaa Ranskan venäläisessä emigranttiyhteisössä. Maanmiehet nauroivat sille tunarille xa xa xa. Judenitš kuoli aurinkotuoliin Nizzassa Ranskan Rivieralla.
ellauri254.html on line 659: Vuonna 1905 Trotski palasi Venäjälle ja osallistui vuoden 1905 vallankumoukseen. Hänet valittiin joulukuussa Pietarin työläisten neuvoston johtoon, mutta pidätettiin pian ja karkotettiin Siperiaan uudelleen tammikuussa 1907. Trotski pakeni toistamiseen ulkomaille vielä samana vuonna ja toimi maanpaossa Wienissä vallankumouksellisten lehtien toimituksissa, joissa hänet huomattiin etenkin Balkanin sotia koskevan raportointinsa ansiosta. Tänä aikana hän kehitteli jatkuvan vallankumouksen teoriansa, jonka keskeisenä ajatuksena oli, että tsaarinvastainen demokraattinen vallankumous voisi työväenluokan johtamana jatkua luonteeltaan sosialistisena. Hän vastusti ensimmäistä maailmansotaa, mistä syystä hänet karkotettiin maasta toiseen. Älä nyt tuu, me kaikki halutaan nyt sotia. ("Vastustaa" esiintyy kanssa vitun monta kertaa tässä albumissa.) Helmikuun vallankumouksen puhjetessa Venäjällä hän oli lomailemassa New Yorkissa Yhdysvalloissa.
ellauri254.html on line 681: Venäjälle palannut Kamenev ryhtyi organisoimaan lakkoa Transkaukasian rautatiellä, mutta salainen poliisi Ohrana surmasi ei vaan pidätti hänet Tbilisissä ja hän oli vangittuna viisi kuukautta. Tbilisissä Kamenev tutustui myös ensimmäisen kerran Josif Staliniin vuonna 1904. Vuoden 1905 vallankumouksen aikana Kamenev järjesti rautatielakkoja Pietarissa. Joulukuussa 1908 hän siirtyi asumaan Geneveen Sveitsiin, jossa hän työskenteli yhdessä Leninin ja Grigori Zinovjevin kanssa. Vuosina 1912–1914 kolmikko asui Itävalta-Unkarille kuuluneessa Krakovassa lähellä Venäjän rajaa natustellen makkaroita.
ellauri254.html on line 683: Ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 Lenin lähetti Kamenevin Venäjälle, jossa tämä ohjeisti bolševikkien edustajat duumassa vastustamaan sotaa. Kamenev pidätettiin ja karkotettiin Siperiaan marraskuussa 1914. Hän vapautui vuonna 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen ja matkusti niin ikään Siperian-karkotuksesta vapautuneen Stalinin kanssa Pietariin, jossa he muodostivat maaliskuun lopussa bolševikkien tilapäisen johdon. Kamenevista tuli myös Pravdan päätoimittaja, joskin hänet korvattiin Stalinilla toukokuun alussa. Kamenev ja Stalin kehottivat puoluetta antamaan varauksellista tukea väliaikaiselle hallitukselle, mutta Venäjälle palannut Lenin kumosi tämän ohjeen huhtikuun teeseissään, jotka kehottivat suoraan seuraavaan vallankumoukseen. Kamenev pelkäsi ennenaikaisesti aloitetun vallankumouksen epäonnistuvan ja asettui avoimesti vastustamaan Leninin uutta linjaa. Varovainen linja henkilöityi vuonna 1917 juuri Kameneviin. Tästä huolimatta hänet vangittiin vähäksi aikaa niin sanottujen heinäkuun levottomuuksien yhteydessä.
ellauri254.html on line 703: Kirovin alkuperäinen nimi oli Kostrikov (Ко́стриков). Hän menetti vanhempansa nuorena, ja isoäiti kasvatti häntä seitsenvuotiaaksi, jolloin hänet laitettiin orpokotiin. Kostrikov muutti Pietariin ja liittyi 1904 Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen. Hänestä tuli keskeinen hahmo bolševikkien osuudessa vallankumouksiin 1905 ja 1917.
ellauri254.html on line 840: Mihail Zoštšenko syntyi taiteilijaperheeseen. Hän opiskeli Pietarin yliopistossa ja osallistui vapaaehtoisena ensimmäiseen maailmansotaan. Venäjän vallankumouksen jälkeen Zoštšenko palveli puna-armeijassa ja kokeili mitä erilaisimpia ammatteja. Vuonna 1921 hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään.
ellauri254.html on line 860: Nikolai Semjonovitš Tihonov (ven. Никола‌й Семёнович Ти‌хонов; 4. joulukuuta (J: 22. marraskuuta) 1896 Pietari – 8. helmikuuta 1979 Moskova) oli neuvostoliittolainen runoilija ja influensseri.
ellauri254.html on line 861: Nikolai Tihonov syntyi parturin perheeseen. Hän kävi Pietarin kauppakoulun, osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja palveli puna-armeijassa. Vuonna 1922 hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään.
ellauri254.html on line 900: Nikolai Nikolajevitš Nikitin (ven. Никола́й Никола́евич Ники́тин; 8. elokuuta (J: 27. heinäkuuta) 1895 Pietari – 26. maaliskuuta 1963 Leningrad) oli venäläinen neuvostokirjailija, suht mitätön.
ellauri254.html on line 902: Nikolai Nikitin syntyi rautatievirkailijan perheeseen. Hän opiskeli Pietarin yliopistossa ja palveli vuosina 1918–1922 puna-armeijassa. Hän liittyi 1921 pietarilaiseen Serapion-veljien kirjailijaryhmään.
ellauri254.html on line 1006: Nikitin oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen jäsen ja Zvezda-kirjallisuuslehden toimituskunnan jäsen sekä Leningradin kaupunkineuvoston edustaja. Hänet palkittiin Työn punaisen lipun kunniamerkillä. Kirjailijan kotitalon seinässä (Mohovaja 28, Pietari) on Nykyttimen omatoimisesti heittämä muistolaatta.
ellauri256.html on line 166: Tarinan "In the Desert" lopussa on merkitty sen kirjoituspäivämäärä: maaliskuu 1921. Vuonna 1922 tarina julkaistiin kokoelmassa "Serapion Brothers" (Almanakka First, Pietari, "Alkonost". Samana vuonna almanakka julkaistiin uudelleen Berliinissä). Kirjoittaja N. Berberova kirjoittaa muistelmissaan: "Lauantaisin Serapionit kokoontuivat Slonimskyn huoneeseen... Kävin siellä usein. ", ensimmäinen kirja, 1953, New York, s. 165). Suurelta osin lukemisen vaikutelmana "Aavikossa", M. Gorki puhui kahdesti kirjeissään V. Kaverinille L. Luntsista; 10. lokakuuta 1922: "Salli minun neuvoa tässä: pitäkää tiukasti kiinni ystävistänne: Lunts, Zoshchenko, Slonimsky ja kaikki muut, jotka eivät ole järkyttyneitä, joita "maallisen turhuuden basaari" ei sokaise. 25. marraskuuta 1923: "Valitettavasti en nähnyt Luntsia. Hän on vakava ja suuri kirjailija" ("Literary Heritage", osa 70, 1963, M., Publishing House of the Sciences Academy of the USSR, ss. 172, 177 ) Ja Sorrentosta 8. toukokuuta 1925 M. Slonimskylle osoitetussa kirjeessä M. Gorky kertoi, että viimeisessä kirjassa "Venäjä" on annettu Lo Gatton käännöksessä "Aavikko..." ( Ibid., s. 389).
ellauri256.html on line 213: Gorki osallistui vuoden 1905 vallan­kumous­yritykseen ja joutui vankilaan Pietari–Paavalin linnoitukseen, samaan missä Bakunin luki tiilenpäitä 50v aiemmin, jossa hän kirjoitti tapahtumista vertauskuvallisen näytelmän Auringon lapset. Vuonna 1905 hän liittyi virallisesti bolševikkiryhmän jäseneksi. Vallankumousvuonna 1905 Gorki ryhtyi toimittamaan sosialidemokraattista Novaja Žizn -lehteä. Hän saapui vuoden 1906 alussa Suomeen, jossa hänet otettiin taiteilijapiireissä innostuneesti vastaan. Hän kävi muun muassa Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa ja Hvitträskissä. Suomen kautta Gorkilla oli pyrkimys siirtyä ulkomaille. Kun vallankumous kukistettiin 1907 ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Hänet vapautettiin ja karkotettiin maasta, minkä jälkeen hän matkusti aluksi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijätär Maria Andrejeva, ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki sekä näytelmän Viholliset. Nää on aika kärkeviä amerikanvastasia peflettejä (olen lukenut niitä Internet Archivesta).
ellauri256.html on line 315: Maailma... Sit Venäjä... Pietari -
ellauri256.html on line 344: Vuosina 1915–1919 Majakovski asui Pietarissa ja eli täysin rinnoin mukana lokakuun vallankumouksessa. Hänestä tuli kumouksen johtava runoilija, “kumouksen rumpu” ja tapahtuma oli hänelle hyvin henkilökohtainen. Hän kirjasi sen tunnelmia moniin teoksiinsa, kuten näytelmään Mysterio Buffo (1918). Sen jälkeen Majakovski muun muassa tekstitti propagandasarjakuvia ja toimi myös aktiivisesti kirjallisissa yhdistyksissä. Ennen kaikkea hän tuolloinkin oli vallankumouksen julistaja ja agitaattori. Näinäkin vuosina hän tuotti paljon kaikenlaista sälää.
ellauri257.html on line 129: Taras Hryhorovytš Ševtšenko (ukr. Тара́с Григо́рович Шевче́нко, 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1814 Moryntsi, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 10. maaliskuuta (J: 26. helmikuuta) 1861 Pietari, Pietarin kuvernementti, Venäjän keisarikunta) oli ukrainalainen runoilija ja taidemaalari sekä 1800-luvun ukrainalaisen kansallisen liikkeen vaikuttaja.
ellauri257.html on line 131: Taras Ševtšenko syntyi 9. maaliskuuta 1814 (uutta lukua) Moryntsissä Zvenyhorodkassa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Kiovan kuvernementissa. Ševtšenko oli syntyjään maaorja. Hän jäi orvoksi 12-vuotiaana. Hän oppi lukemaan kylän lukkarilta. Maaorjana Ševtšenko muutti omistajansa P. Engelhardtin mukana ensin Vilnaan ja vuonna 1831 Pietariin.
ellauri257.html on line 133: Vapauduttuaan maaorjuudesta Karl Brjullovin järjestämillä arpajaisilla Ševtšenko opiskeli Pietarin taideakatemiassa, jossa hänen opettajanaan toimi samainen Karl Brjullov. Ševtšenko alkoi myös elättää itseään taidemaalarina ja runoilijana. Vuonna 1840 ilmestyi Ševtšenkon ensimmäinen runokokoelma Kobzar. Vuonna 1841 julkaistiin edelleen eeppinen runo Haidamaky ja vuonna 1844 balladi Hamaliia. Vuosina 1843, 1845 ja 1846 Ševtšenko teki matkoja sukulaistensa luo Ukrainaan, jossa hän sai porsasborshtshia ja vaikutteita ukrainalaisilta kirjailijoilta ja muulta älymystöltä. Ševtšenko tutustui esimerkiksi Panteleimon Kulišiin, Myhailo Maksymovytšiin ja Varvara Repninaan. Ševtšenko valmistui Pietarin taideakatemiasta vuonna 1845, ja kiertäessään samana vuonna Ukrainaa hän kirjoitti runoja, tuhri graffitilla paikallisia historiallisia maamerkkejä ja käänsi museoista kansatieteellistä aineistoa.
ellauri257.html on line 139: Nikolai I kuoli vuonna 1855, ja Ševtšenko vapautettiin viimein sotilaspalveluksesta vuonna 1857. Hän ei saanut kuitenkaan palata Ukrainaan, vaan hän asettui ensin Nižni Novgorodiin ja sittemmin jälleen Pietariin. Ševtšenko vietti loppuelämänsä poliisin valvonnan alaisena. Hän sai vuonna 1859 luvan matkustaa vierailulle sukulaistensa luo Ukrainaan, jossa hänet kuitenkin pidätettiin ja käännytettiin takaisin Pietariin. Ševtšenko kuoli Pietarissa 10. maaliskuuta 1861. Ševtšenko haudattiin ensin Pietariin, mutta kaksi kuukautta myöhemmin ruumis siirrettiin haudattavaksi Tšernetša Horaan lähelle Kanivia nykyisessä Ukrainassa. Tästä taisi olla puhetta Kanivin yhteydessä.
ellauri257.html on line 180: [1839, С.-Петербург/Pietari] (Suomennos on aika onneton...)
ellauri258.html on line 547: Joissakin tapauksissa Baba Yaga näyttää hajallaan olevalta sialta, joka on menossa taistelemaan "krokotiiliksi" kutsuttua matelijakokonaisuutta vastaan. Jotkut tutkijat tulkitsevat tämän kohtauksen poliittiseksi parodiaksi. Pietari Suuren vaimoa Katariina I kutsuttiin joskus pilkallisesti chukhonkaksi eli tsuhnaxi ('suomalainen nainen').
ellauri258.html on line 548: Kuvassa kalju Pietari ja tsuhna Katariina viettävät kotielämää. Venäläisiä putinisteja käytetään lännessä pelottelemaan lapsia.
ellauri263.html on line 530: Keväällä 1859 eversti von Hahn, Helena, Vera ja Elisabeth (everstin tytär hänen toisesta avioliitostaan) matkustivat Pietariin. Sieltä he matkustivat Rugodevoon, Pihkovan lääniin, jossa sijaitsi Veran edesmenneeltä aviomieheltään perimä maatila. Rugodevossa Jelens oli vajaan vuoden muka 'vakavasti sairaana", varmaan synnyttämässä vahinkolaukausta, pikku Juria. Keväällä 1860 Helena, Vera ja hänen kaksi poikaansa matkustivat Tbilisiin tapaamaan isovanhempiaan. Kaksi vuotta myöhemmin Blavatsky matkusteli Gruusiassa, Mustanmeren rannikolla ja Transkaukasian vuorilla.
ellauri264.html on line 45: Jeesus sanoi: »Ruoki minun lampaitani. Harjaa minun hampaitani. Vyöttäydy ja ole raitis. Joh 21:18. Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.» Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Paizi ei, Pietari ei kupsahtanut vanhuuttaan, vaan hänet staaplattiin ristiin nurinpäin. Callelle pantiin jalkaan vihreät jamihousut jossa oli napit selän puolella ja iso rapiseva vaippa. Sitä vaihdettiin kerran päivässä tuli sitä taikka tätä. Lealle laitettiin hyvin tiukat vaipat ja varotettiin aukaisemasta Pandooran lipasta. Sitten Woku sanoi Iivarille: "Soiraa minua." Iivari karkasi. Se ei tahtonut mennä minne toinen vei. Iivarista oli pakko luopua pitovaikeuxien vuoxi. Valitettavasti.
ellauri271.html on line 63: Naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran Venäjällä vuonna 1913, jolloin Pietarissa osoitettiin mieltä naisten äänioikeuden puolesta. Naistenpäivä on Venäjällä edelleen merkittävä juhlapäivä. Mutta ei Ukrainassa!
ellauri271.html on line 80: 8. maaliskuuta 1917 alkoivat tekstiiliteollisuuden naiset Pietarissa lakkoilla elintarviketilanteen vuoksi ja lakkoilun laajetessa joutui Venäjän keisari Nikolai II luovuttamaan kruununsa veljelleen, joka kieltäytyi siitä ja Venäjä siirtyi väliaikaisen hallituksen aikakauteen.
ellauri275.html on line 78: Pirosmani oli expressionistinen gruusialainen maalari jonka elämästä kasarilla tehtyä samannimistä neuvostofilmiä näytettiin Pietarissa gruusialaisen ravintolan seinältä. Se oli kiva filmi ja Pirosmanin taulut hyviä.
ellauri275.html on line 83: Pyhä marttyyri Ilia Tšavtšavadze Gruusialainen syntyi vuonna 1837 hurskaaseen perheeseen Qvarelin kylässä Itä-Gruusiassa. Hänen äitinsä opetti hänet lukemaan ja kirjoittamaan, rukoilemaan ja rakastamaan totuutta. Lapsuudestaan asti Ilia tunnettiin hurskaudestaan. Hän tunsi halua mennä luostariin, mutta se meni ohi, ja Ilja antautui sitten innokkaasti opintoihin ensin Tbilisissä ja sitten Venäjällä Pietarin yliopistossa, jossa hän etsi ja tutki georgialaisia tekstejä. Hän ei kuitenkaan suorittanut tutkintoa vaan jätti opinnot kesken ja palasi Gruusiaan ja alkoi tahkota massia.
ellauri275.html on line 118: Kuntosalin valtionjärjestys painoi raskaasti Ilja Tšavtšavadzea ja lisäsi protestia siihen perustettua despoottista hallintoa vastaan. Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1857, mutta ei läpäissyt loppukokeita, Ilja Chavchavadze lähti saamaan yliopistokoulutuksen Pietariin. Se perusti seuran "Tergdaleulebi" ("Ne, jotka joivat Terekistä" - eli ne, jotka saivat inspiraatiota veli venäläisestä.). Terek-joki nousee Gruusian pohjoisosassa ja virtaa pohjoiseen ja sitten itään Venäjän läpi laskeutuen Kaspianmereen. Terek-joki edusti Venäjän asutuksen etelärajaa Kaukasuksella suuren osan 1800-lukua. Toisen maailmansodan aikana suomalainen Waffen SS:n pataljoona Nordost eteni divisioonassaan Terekjoelle saakka.
ellauri275.html on line 413: 11. joulukuuta 1860 Pietari
ellauri276.html on line 87: Virzhavadzen prinssi Garmivan (tavallinen tavadi, ei sentään mtavari eli duke) Pietarissa vuonna 1786 syntynyt poika sai nimekseen Aleksanteri. Keisarinna Katariinasta tuli hänen kummitätinsä. Suostuminen vauvan kummitädiksi oli poikkeuksellinen merkki huomiosta, jonka keisarinna antoi Georgian ministerille hänen erityisistä ansioistaan: prinssi Garsevan allekirjoitti vuonna 1783 Georgievskissa ns. ystävyyden traktaatin, jonka mukaan Kaiketi- Kartlin valtakunta hyväksyi Venäjän protektoraatin.
ellauri276.html on line 89: Tuon aikakauden kronikot, Venäjän yhdistämisen vastustajat, David Bagrationi ja hänen veljensä kirjoittivat vuoden 1811 otsikon alla: "Huhtikuun viidentenä päivänä Chavchavadze Garsevan kuoli Pietarissa, tsaarin petturi ja uskoton. isänmaansa poika." Niinpä he vuodattivat vihansa, vaikka Garsevan vain allekirjoitti pumaskat ja toteutti kuningas Herakleioksen ja Georgian kansan tahdon.
ellauri276.html on line 160: Venäjänsi englannista, ranskasta, saksasta ja espanjasta. Kaksi Calderonin draamaa erottuvat hänen käännöksistään : "Heresy in England" ja "Life is a dream"; Goethen " Faustin " ensimmäinen osa (M., 1843 ja Pietari, 1859); Shakespearen Romeo ja Julia (Pietari, 1862); draama Girardin "Naisen kidutus"; Alfred de Mussetin runo "Rolla" (Moskova, 1864); Heinen runot (M., 1863 ) jne. Grekovin käännökset erottuvat hyvistä säkeistä ja ovat melko lähellä alkuperäisiä. (Mäkin olen suomentanut Rollan, se on albumissa 36.)
ellauri276.html on line 230: Ensimmäinen vakava esittely hänen runoutensa tapahtui vuonna 1831, kun Nikolai Stankevitš, runoilija ja filosofi Moskovasta, julkaisi useita runoja "Literaturnaya gazetassa" ( Kirjallinen sanomalehti ) lyhyen johdannon kera. Vuonna 1835 julkaistiin hänen ensimmäinen runokokoelmansa. Koltsov matkusti usein työasioissa Pietariin ja Moskovaan, missä hän tapasi Belinskin, josta tuli hänen mentorinsa, sekä Vasili Žukovskin, Pjotr ​​Vjazemskin, Vladimir Odojevskin ja Aleksandr Puškinin, joka julkaisi säälistä yhden Koltsovin runoista Sovremennik-lehdessään.
ellauri278.html on line 69: Sodan ensimmäisinä kuukausina oli epäonnistumisen vaikutelma, joukkomme vetäytyivät, se oli erittäin vaikeaa kaikille. Stalin ei koskaan näyttänyt siltä, ​​että se oli hänelle vaikeaa. En koskaan huomannut hänessä hämmennystä, päinvastoin, vaikutti siltä, ​​että hänen mielialansa oli iloinen, hänen asenteensa ihmisiin oli suvaitsevainen. Hän ymmärsi ilmeisesti, että tällaisina hetkinä ihmisiä on tuettava, rohkaistava. Valkosuomalaisten kanssa käydyn sodan aikana satuin kuulemaan keskustelun joukkojen ruoasta. Sinä talvena oli poikkeuksellisen kylmä. Stalin oli raivoissaan: - He lähettävät valkoista leipää, makkaraa, kaviaaria eteen. Kuka sitä tarvitsee? Kaikki jäätyy, muuttuu kiveksi. Unohditte yksinkertaiset venäläiset vanikat, jotka tunnettiin Pietari Suuren ajoista lähtien. Kätevää ruokaa sotilaalle missä tahansa kampanjassa, kuumalla ja kylmällä säällä.
ellauri278.html on line 268: Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara). Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäläisittäin Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.
ellauri281.html on line 68: Sodan ensimmäisinä kuukausina oli epäonnistumisen vaikutelma, joukkomme vetäytyivät, se oli erittäin vaikeaa kaikille. Stalin ei koskaan näyttänyt siltä, ​​että se oli hänelle vaikeaa. En koskaan huomannut hänessä hämmennystä, päinvastoin, vaikutti siltä, ​​että hänen mielialansa oli iloinen, hänen asenteensa ihmisiin oli suvaitsevainen. Hän ymmärsi ilmeisesti, että tällaisina hetkinä ihmisiä on tuettava, rohkaistava. Valkosuomalaisten kanssa käydyn sodan aikana satuin kuulemaan keskustelun joukkojen ruoasta. Sinä talvena oli poikkeuksellisen kylmä. Stalin oli raivoissaan: - He lähettävät valkoista leipää, makkaraa, kaviaaria eteen. Kuka sitä tarvitsee? Kaikki jäätyy, muuttuu kiveksi. Unohditte yksinkertaiset venäläiset vanikat, jotka tunnettiin Pietari Suuren ajoista lähtien. Kätevää ruokaa sotilaalle missä tahansa kampanjassa, kuumalla ja kylmällä säällä.
ellauri281.html on line 267: Molotov syntyi Kukarkan kylässä (nykyisin Sovetsk Kirovin alueella) nimellä Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin (ven. Скря́бин). Nimestään huolimatta hän ei ollut sukua säveltäjä Aleksandr Skrjabinille. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1906 opiskellessaan Kazanissa ja otti salanimen Molotov (molot = vasara). Molotov pidätettiin vuonna 1909 poliittisesta agitaatiosta ja karkotettiin kahdeksi vuodeksi. Palattuaan hän matkusti Pietariin, joka oli vuonna 1914 nimetty liian saksalaisperäisen nimensä Sankt-Peterburg vuoksi venäläisittäin Petrogradiksi. Hän oli paikalla helmikuun vallankumouksen aikana muiden bolševikkien, kuten Vladimir Leninin ollessa edelleen maanpaossa. Molotovilla oli tärkeä rooli lokakuun vallankumouksessa ja hän toimi jonkin aikaa Pravdan päätoimittajana ennen kuin alkoi työskennellä Josif Stalinin alaisuudessa keskuskomiteassa vuonna 1921.
ellauri286.html on line 240: Pietarista tuli Putin-Jugendiin kuuluvia Nashi-nuoria (Nashi! sehän on kuin Nazhi!) osoittamaan mieltään. Uutta oli Venäjän toiminnan näkyvyys, avoimuus, kansainvälisyys ja netin tarjoamat mahdollisuudet: Pro-Venäjä-aktivistit olivat ahkeria bloggaajia ja YouTuben käyttäjiä. Mitvit senhän piti olla länkkärien kanava? Mixi Google ei sensuroi niitä vex?
ellauri288.html on line 444: Alussa oli narsistiveli Lermontov. Siihen syksyyn asti olin melko tavallinen poika, jolla oli melko tavallisia etuja. Luen paljon, mutta enimmäkseen käsilläni olevaa kirjallisuutta, mukaan lukien Stalin-palkinnon saajien kirjojen käännökset. Näistä vain kahdesta kirjasta jäi minulle selkeämpiä muistoja - Aleksei Tolstoin "Pietari Suuresta" ja Viktor Nekrasovin "Stalingradin haudoissa", loput on paree unohtaa. Mutta sinä syksynä tapahtui jotain, joka muutti minua paljon. Nimittäin runous tunkeutui yhtäkkiä elämääni, siihen asti en ollut kiinnostunut siitä. Todennäköisesti tämä tapahtui vuonna 1954, kun olin
ellauri288.html on line 447: Ja useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen hän alkoi kirjoittaa viroksi. Venäjän kielen taitoni oli silloin selvästi riittämätön. Vaikka se parani ajan myötä, kirjoitin harvoin venäjäksi, pääasiassa ilman artikkeleita, edes yhden Pietarin Zvezdassa julkaistun jutun. Palasin venäläisen runouden pariin Viron tasavallassa, kun venäjä ei enää ollut virallinen kieli. Se oli tämän vuosisadan alussa ja vuonna 2005 Kaksikymmentä venäjänkielistä runoani julkaistiin kaksikielisessä kokoelmassa Sõnad sõnatusse / Otherness. Ne sisältyvät tähän kirjaan tietyin muutoksin. Suurin osa kirjan tekstistä on kirjoitettu myöhemmin, pääosin vuosina 2010–2013. Uskon, että virolaiskulttuurimme oli alusta alkaen monikielinen, kirjailijamme virolaisen kirjallisuuden perustajista Kreutzwaldista ja Felmanista monikielisen runoilija Ilmar Laabaniin saakka osasivat useita kieliä ja käyttivät niitä enemmän tai harvemmin.
ellauri294.html on line 150: Uuden testamentin kotitaloussäännöt (saksaksi lempinimeltään Haustafeln ), joka tunnetaan myös nimellä Uuden testamentin kotitaloussäännöt, koostuvat Uuden testamentin kirjoituksista, jotka liittyvät apostolit Paavaliin ja Pietariin kristityille ihmispareille tyypillisen roomalaisen kodin rakenteessa. Kotitalouskoodien pääpainopisteet ovat aviomies/vaimo, vanhempi (isä)/lapsi ja isäntä/orja -suhteet. Säännöt ilmeisesti kehitettiin kannustamaan uusia ensimmäisen vuosisadan kristittyjä noudattamaan Rooman Patria Potestas -lain ei-neuvoteltavia vaatimuksia ja täyttämään järjestyksen tarpeet syntyneiden kirkkojen sisällä. Kaksi päätekstiä, jotka käsittelevät näitä suhteita ja velvollisuuksia, ovat Efesolaiskirje 5:22-6:9 ja Kolossalaiskirje 3:18-4:1 . Taustalla oleva kotitalouskoodi näkyy myös 1. Timoteukselle 2:1 ja 8 eteenpäin; 3:1 jj., 8jj; 5:17 eteenpäin; 6:1f.; Titus 2:1-10 ja 1 Pietari 2:13-3:7 . Historiallisesti todistetekstejä Uuden testamentin kotitalouskoodeista - ensimmäiseltä vuosisadalta nykypäivään - on käytetty määrittämään naimisissa olevan kristityn naisen roolia suhteessa mieheensä ja blokkaamaan naiset mistään kivoista palvelutehtävistä kristillisissä kirkoissa.
ellauri294.html on line 331: Myöhemmin Alexsanteri-intermezzon aikana Pisidiassa Paavali on Uilliamin mielestä "inhottava" kun se kielsi Teklan kuin Simon Jeesuxen. "Mixi tuo nainen huutaa minulle?" se sanoo kuin muistinsa menettänyt Akulainen ja katoaa kansanjoukkoon. Uilliam ei suostu tätä Paavalista uskomaan. Pietari kenties, mutta että Paavali...
ellauri294.html on line 339: P. Pietarin hautakirkko Roomassa, Eiaculatio Ante Portas, on lähellä Tekla fasterin vastaavaa Via Ostensixella. Yllättävää kyllä Teklasta ei ole yhtään nakukuvaa, jossa näkyisi sen raakattu hurlumhei.
ellauri294.html on line 462: Kotkannenäinen Akvila oli juutalainen teltantekijä, "Pöntöstä syntynyt", mutta possu Priskilla ehken roomatar. Niistä tuli Patun telttakaverit Korintissa. Priscilla ja Akvila oli karkotettu Roomasta koska joku "Chrestos" oli aiheuttanut siellä mellakkaa. Patu ei siis ollut ensimmäinen ICHTHYS kalastamassa niissä vesissä! Ehei, Pietari professionaalisempana oli ennättänyt apajille ensixi. Ei olis kannattanut kalastella sillä lailla ihmisiä, verkko pantiin kohta puihin kuivumaan.
ellauri297.html on line 637: Shaw sanoi, että sosialisti ei omista mitään ja mieluusti jakaisi sen muillekin. Ja että hallitus, joka ottaa Pietarilta antaaxeen Paulille voi olla varma Paulin tuesta.
ellauri299.html on line 460: Ihminen ja tekniikka / Ilkka Niiniluoto -- Tarpeesta / Georg Henrik von Wright -- Pahuudesta / Martti Siirala -- Luovuus ja ihmiskäsitykset / Jaakko Hintikka -- Ulkoinen vapaus / Juhani Pietarinen -- Ama nesciri: huomioita kristillisestä ihmiskäsityksestä / Leila Taiminen -- Uuden ajan alun filosofisten ihmiskäsitysten uutuuksista / Simo Knuuttila -- Människa, medvetande och materia: tre grundbegrepp i Descartes' filosofi / Lilli Alanen -- Okemaattisesta ihmiskäsityksestä / S. Albert Kivinen -- Sartrelainen ihmiskäsitys - taideteos vai teoria / Esa Saarinen -- Herran ja rengin dialektiikasta ja sen merkityksestä naistutkimukselle / Aino Saarinen ja Juha Manninen -- Filosofisen antropologian mahdollisuudesta / Heikki Kannisto.
ellauri300.html on line 677: Paul ja orjatyttö. Tässä öljymaalauksessa apostoli Paavali heittää "pythonin hengen" orjatytöstä, jonka hän tapaa Filippissä. Perustuu episodiin Apostolien tekojen luvusta 16 Raamatussa, maalaus vuodelta n. 1860 ja näkyy Rooman Pyhän Paavalin basilikan ulkopuolella. Paavali on lainannut tähän kuvaan Pietarilta tupeeta.
ellauri302.html on line 697: Suutari pieri Liisan vannassa. Pietari Suuri oli Veikko Huovisen kolmas iso paha susi. Tämähän oikeastaan selittää Borixen teodikea-ongelman, eli mixi pitää apinoiden olla niin sotaisia. Ne handlaavat kullanjanoisina, drååpaten jumaliste kauhistuneita notmiitä ja keihästäen tylpällä keihäällä niiden narttuja, päästellen kajahtavia sjöfartteja pottu molemmissa päissä. Eli good old motiivit EAT! FUCK! KILL!.
ellauri308.html on line 275: Sodan käännyttyä tappiolliseksi Kuusinen pakeni tuhansien muiden mukana neuvosto-Venäjälle ja kääntyi nopeasti bolševikiksi. Aluxi Otto hankki Suomeen uutta aseellista kapinaa. Salanimellä Otto Willebrand hän hipsi Suomeen 27. toukokuuta 1919. Tuloxeton kyyristely Pohjoisrannassa ja Ruåzissa sai Kuusisen muuttamaan mielipiteitään uuden vallankumouksen potentiaalista ja hän alkoi kritisoida SKP:n alkuaikojen taktiikkaa. Osan SKP:n johtajista saatua surmansa Pietarissa niin sanotun revolveriopposition järjestämässä verilöylyssä syytettiin Kuusista kähminnästä. Kuusinen oli Tukholmassa koko ajan suihkussa.
ellauri308.html on line 277: Sisällissodan päätyttyä Suomessa 1918 tuhansia hävinneeseen punakaartiin kuuluneita pakeni Venäjälle, lähinnä Pietariin. Entisen punakaartin johto alkoi viettää ylellistä elämää Pietarin parhaissa hotelleissa ja ravintoloissa, olihan heillä muun muassa miljoonien markkojen arvosta Suomen Pankista varastettua ulkomaanvaluuttaa. Venäjälle paenneiden suomalaiskommunistien rivijäsenten elämä oli köyhää, ja heidän arvostelunsa tukahdutettiin kommunistipuolueen johdon taholta muun muassa erottamalla arvostelijoita puolueesta. Puolueen sisälle muodostui oppositioryhmittymä (niin sanottu mauserioppositio), joka päätti iskeä eli "poistaa johdon ja joukkueen välisen kuilun" avoimella hyökkäyksellä. Oppositioryhmä koostui nuorista punaupseerioppilaista jotka olivat koulutettu suoraan toimintaan ja heidän vihansa kohdistui erityisesti SKP:n keskuskomitean jäseniin. Tavoitteena oli kerralla murhata koko puolueen keskuskomitea. Aseina toimivat Nagant-revolverit ja Mauser-pistoolit.
ellauri308.html on line 281: Ampumapaikka "Kuusisen klubi" sijaitsi Pietarin Kammeno-Ostrovin katu 26–28:n viidennen kerroksen huoneistossa 116. Klubi oli nimetty Otto Wille Kuusisen kunniaksi, koska helmikuussa 1920 oli tullut tieto, että Kuusinen olisi ammuttu Suomessa. Sitä käytettiin suomalaisten kommunistien kokouspaikkana, kunnes se vuoden 1920 loppupuolella lakkautettiin ja siellä olleet Kuusisen kirjoittamat kirjat ja kaikki muistoesineet hävitettiin. Syynä oli Kuusisen maineen ryvettyminen keskuskomitean silmissä hänen ihmeteltyään klubin murhille julkisesti esitettyjä perusteluja. Kuusinen oli tässä vaiheessa hengenvaarassa, sillä Eino Rähjän johtama SKP:n sotilasjärjestö oli päättänyt Kuusisen surmaamisesta. Ylellinen talo rakennettiin vuosina 1910–1914, ja siinä asui lukuisia suomalaiskommunisteja.
ellauri308.html on line 283: Juhana (Jukka) Rahja (19. heinäkuuta 1887 Kronstadt – 31. elokuuta 1920 Pietari) oli pietarinsuomalainen seppä ja poliitikko. Jukka oli yksi kolmesta Rähjän bolševikkiveljeksestä. Muut veljekset olivat Eino ja Jaakko. Heistä varsinkin Jukka ja Eino vaikuttivat voimakkaasti Suomen kommunistisen puolueen (SKP) alkuaikojen linjauksiin. Jukka Rähjä kuului SKP:n johtajistoon puolueen perustamisesta (1918) kuolemaansa asti. Puolueoppositio murhasi Rähjän elokuussa 1920.
ellauri308.html on line 287: Vuoden 1921 edustajakokous päättyi kompromissiin ja Kuusinen valittiin SKP:n johtoelimiin yhdessä vastustajansa Eino Rähjän kanssa. Miesten väliset mielipide-erot heijastelivat sitä jännitettä, joka SKP:tä perustettaessa syntyi ns. vanhojen (Pietarin) ja uusien (Suomesta paenneiden) bolševikkien välille. 1930-luvulla Kuusinen ajautui erimielisyyksiin SKP:n puheenjohtaja (1920–1935) Kullervo Mannerin kanssa. Voittajaksi selviytyi Kuusinen, ja Manner kuoli pakkotyöleirillä, mikä ei ollut harvinainen kohtalo Kuusisen vastustajalle tuona aikana. SKP:n johtoon siirtyi Mannerin jälkeen käytännössä Kuusinen. Kuusinen on pysyvästi muurattuna Kremlin muuriin.
ellauri308.html on line 571: Vladimir Alexandrovits Pozner Sr. oli ryssämamu jenkeissä.Toisen maailmansodan aikana hän vakoili Neuvostoliiton tiedustelupalveluja ollessaan Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa. Pozner syntyi Pietarissa. Hänen perheensä pakeni Neuvosto-Venäjältä bolshevikkivallankumouksen jälkeen, ja Vladimir Poznerista tuli kommunistien kannattaja asuessaan Euroopassa. Vladimir Pozner perheineen muutti Itä-Berliiniin ja myöhemmin Moskovaan 1950 -luvun alussa. Siellä hän työskenteli vanhempana ääni-insinöörinä Neuvostoliiton elokuvateollisuudessa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1968 ja sai sydänkohtauksen vuonna 1969. Pozner kuoli 31. heinäkuuta 1975 lennon aikana Pariisista Moskovaan.
ellauri313.html on line 26:

Tuukka Pietarinen