ellauri055.html on line 878: Suvun vanhin tunnettu kantaisä on 1500-luvun alkupuolella Ruotsin Ångermanlandissa kirkkoherrana toiminut Nicolaus Petri. Hänen pojanpojan poikansa, majuri Johan Persson Forsman asettui 1600-luvulla asumaan Pohjanmaalle, ja hänen jälkeläisissään oli poika Johan Forsmanista alkaen pappeja kuudessa polvessa peräkkäin. Pääosa suvun päähaaran merkittävistä henkilöistä on nuoremman Johan Forsmanin pojanpojan pojan, lääninrovasti Zachris Forsmanin (1763–1839) jälkeläisiä. Näihin kuuluvat myös Koskimies-nimiset sekä vuonna 1884 aateloituun vapaaherralliseen Yrjö-Koskinen-sukuun kuuluvat. Johan Forsmanin nuoremmasta pojasta polveutuu toinen sukuhaara, joka myös aateloitiin, vuonna 1856 nimellä Forsman.
ellauri112.html on line 101: August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. »Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. »Erik XIV» on rikkinäisen selän tragedia. Jos tahtoo verrata tätä kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. Molemmilla on pää kädessä, mitääntekemätön pippeli, suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat sirpaleina--kuten Strindberg.-- Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. Mainittakoon vain, että hra Jussi Snellman oli Erik-kuninkaassa taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra Puroon Göran Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra Ahlberg Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella mainittavat.
ellauri112.html on line 105: III Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa. Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin.
ellauri112.html on line 107: Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra Puron Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra Ahlbergin Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson, hra Pihlajamäen siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti hra Salo, Kaarlea hra Urho Somersalmi, Kaarina Maununtytärtä nti Horsma ja tämän isää hra Falck. Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. (Uusi Suometar 27.11., 28.11. ja 1.12.1912)
ellauri112.html on line 132: Kaarina Maununtytär on hullun kuninkaan frilla. Seijan esi-isä maalasi ne kauniisti. Milloin Erkki-enon pää ei ollut kädessä, se oli Kuarinan sylissä. Meidän esiäiti oli läskin valloittajakunkun frilla. Göran Persson stalkkaa noita puskissa.

ellauri192.html on line 918: Sverige har tjänat på att ha stått utanför och sålt vapen ot båda parter, säger Persson. Han vet nog att den här sanningen är inte så populär just nu. Olikt majoriteten av termiterna i både Sverige och Finland har han inte fått nys av den härskande krigsferomonen.
ellauri318.html on line 359:
ellauri318.html on line 363: Leif Gustav Willy Persson (s. 12. maaliskuuta 1945 Tukholma) on ruåzalainen luokkaretkeläinen joka on kirjoittanut dekkareita. Leif G.W. Persson växte upp på Gärdet i Stockholm som son till Gustav Vilhelm Persson (1913–2001) och Margit Elisabeth, född Löfgren (1916–2008). Fadern var timmerman och grovarbetare medan modern var hemmafru.
ellauri318.html on line 365: Kriminologian prof. Leif GW Perssonin krimi alkaa ääreist klischeisesti sillä että kiireisen Lisa Mattein tytär-ja-äiti hemmottelupäivä tyssää jo kotiovelle työpuhelimen pirinään. Jotain on tapahtunut eikä koko sveduissa ole ketään toista joka voisi tuurata kiireistä operatiivista supojohtajaa Lisa Matteita. Montakohan ziljoonaa kertaa tämäkin kohtaus on jo näytetty? Selluloidi on jo ihan rakeinen. I-KÄ-VYS-TYT-TÄVÄÄ! Vittu soittakaa Lefalle, eixe vois hoitaa tän?
ellauri367.html on line 79: 2. He perustivat vaurautensa petoksella. Nathan Mayer Rothschild perusti Rothschild-perheen upean rikkauden Napoleonin sotien aikana. Vuonna 1815 kaikki odottivat uutisia Waterloon taistelusta hengitystä pidätellen. Rothschildeilla oli kuitenkin paremmin vakiintunut tiedusteluverkosto ja he olivat askeleen edellä, justiinsa kuin Lars GW Persson.
ellauri390.html on line 362: Linköpingin piispan pikkunokkela aikamiespoika Petrus Petrejus eli Per Persson vieraili 1600-luvun alussa Venäjällä useaan otteeseen ja julkaisi Venäjästä kaksi värikkäästi kirjoitettua kirjaa, joihin hän sisällytti omien ennakkoluulojensa lisäksi muiden xenofobisia kirjoituksia.
xxx/ellauri250.html on line 839: Fyra fruar och en man är en dokumentärfilm från 2007 i regi av Nahid Persson. Filmen skildrar iranska familjen Mohammadi som består av Heda, hans fyra fruar och 20 barn. De lever ett komplicerat liv där kvinnorna tävlar om mannens gunst samtidigt som de är besvikna på honom. Hela skaran bär sej åt som djur. En bjässe, fyra tackor och 20 lamm. Och gamla tackan som fött bjässen nån gång. Det här är ingen liknelse utan det är just på pricken hur det är. Apor utan memer är bara djur. Apor med memer är djur som försöker dölja djuriskheten i memerna. Utan att lyckas alls.
xxx/ellauri252.html on line 468: Mutta toinen vielä parempi on Etelä-Afrikan valkoiset, ne ovat kamalan pahoja eivätkä yhtä ilmiselvästi CIAn asialla. (Vaikka ovathan ne.) ULAG on niinkö GULAG ilman sitä geetä. Glavnoye Upravleniye Ispravitelno-Trudovykh Lagerey, paizi ei glavnoje. Sissejä on noin komppanian verran, mukana kuriositeettina 2 neekeriä, 1 jutku ja 1 ruåzalainen. Myös ruåzinlautalla seilaavat lautakätiset japsut ovat hyvin, hyvin pahoja. Ja tylsiä kun pelaavat koko ajan keskenään go-peliä. Heinrich Heydrichillä oli juutalainen isoäitipuoli mutta isot Ht antoivat sen anteexi koska Heydrichissä ei ollut yhtään mummipuolen verta. Ruth Solomonsson kuulostaa kyllä juutalaiselta, mutta ei välttämättä ole. Kurt Salomonson oli Perssonin kaveri, kiirunalainen työläiskirjailija joka reeasi työväen asiaa kapitalisteille. Onkohan Ruthilla Heydrichiä nussiessa päässä blondi peruukki niinkuin sillä yhdellä brittinaziryhmään soluttautuneella Rahitilla? Tai Pena Saarikosken Tuula2 vaimolla Urkin juhlissa? Vaikka se oli blondi ilmankin.
xxx/ellauri252.html on line 552: Persson on muuton Wahlöön alkuperäinen sukunimi. Sen isoisä oli poliisikonstaapeli Per Persson ja isä toimittaja- kansantaiteilija Per Waldemar Persson. Haista Persson. Ei sentään Pettersson. Pappan ägnade sig gärna åt vissång till luta och deltog i ett flertal sångarfärder. Eteläruåzalaisia.
xxx/ellauri366.html on line 197: 2015 ilmestyi Lars GW Perssonin säpö/matuaiheinen tiiliskivi. Totuus on taruakin ihmeellisempää vai mitä lerppahattu?
15