ellauri002.html on line 55: Christian Johann Heinrich Heine (alk. Chaim Harry Heine; 13. joulukuuta 1797 Düsseldorf – 17. helmikuuta 1856 Pariisi) oli yksi 1800-luvun tärkeimmistä saksalaisista runoilijoista. Heine syntyi juutalaisperheeseen Düsseldorfissa. Vuodesta 1831 Heine asui Pariisissa. Heine vietti boheemia elämää rikkaalta sukulaiselta saamiensa rahojen turvin. Düsseldorfin kaupunki jakaa joka toinen vuosi arvostetun Heinrich Heine -palkinnon, jonka arvo on 50 000 euroa. Robert Schumann on säveltänyt lukuisia liedejä Heinen teksteihin. Niistä laulusarjat Dichterliebe ja Liederkreis kuuluvat Franz Schubertin liedien ohella maailman tunnetuimpiin lauluteoksiin.
ellauri002.html on line 1464: Toisena kesänä (oisko ollut seitenviis?) tehtiin luokkakaverin kanssa pyöräretki Pariisista etelään. Tour de France siitä piti tulla, mutta mäet oli liian isoja, turnee kääntyi takaisin ennen aikojaan. Loiren linnojen reunustamaa rantaa palattiin. Mulla oli kymmenvaihteinen venäläinen harjoituskilpapyörä Старт Шоссе. Se oli hieno. Niitä möi yrmeä venäläinen Malmilla. (Neukkuajan jälkeen se oisi ollut mamu.) Pyöräkypäriä ei tunnettu. Teltta oli mukana. Vähän pelottavasti selvisi että pyöräveli puhuu ja kulkee unissaan. Bois de Boulognessa sattumalta tavattiin Petteri.
ellauri009.html on line 329: "Vasen" ja "oikea" on nimityxet ala- ja yläluokan asenteille, eli nousukkuudelle vs laskukkuudelle. (Nimet tuli Pariisin vallankumousparlamentin istuinpaikoista.) Vasemmisto on nousukkaita, oikeisto laskukkaita. Liberaalien mielestä asiat voi vaan parantua, konservatiivien vaan huonontua.
ellauri012.html on line 395: Sä moitit mua hyvin auliisti etten ole kirjoittanut uutisia; mun sairauteni selittäköön sen. Mä en jätä käyttämättä mitään tilaisuuksia sun muistamiseen. Kiitos vaan kun sanot että mun vaikeneminen on sua hermostuttanut, ja mun terveyttä koskevasta huolenpidosta. Sä siis olet aika huonossa hapessa itse, ja äsken luulit jo et tulee noutaja. Kylläpä sä julma mies kerrot kylmästi uutisen jonka tiedät huolettavan mua. Kerroinhän mä edellisessä kirjeessä miten mua masentais jos sä kuolisit, ja jos sä yhtään välität musta, sä vähän hellität noita harjoituksias. Mähän tarviin sun neuvojas, ja siksi sun pitäis pitää huolta itsestäs; - mut en mä viitsi väsyttää sua nalkuttamalla. Sä toivot ettei me unohdeta sua meidän rukouksista; No jo, Abelard kulta, voit olla varma että tää tiimi on sun takana; se omistautuu sulle etkä voi epäillä sitä unohtamisesta. Sä oot meidän iskä ja me ollaan sun tyttöjä; sä oot meidän opas, ja me alistutaan sun ohjaukseen ihan varmoina et sä oot kunnon veijari. Sä käsket, me totellaan; sä juhlit, me pakataan. Me toteutetaan pilkuntarkasti mitä sä oot käskenyt. Me ei ruoskita itseämme enempää kuin sä suositat, ettei olla virkaintoisia ja ylitetä normia. Sanalla sanoen, mikään ei ole oikein ilman Abelardin leimaa. Kerrot yhtenä hämmennykseen aiheena että jotkut meidän siskoista on huonoja esimerkkejä, että ne ei yleisesti ottaen ole tarpeeksi tiukkoja. Näyttäks tää sulta oudolta kun tiedät millä jengillä luostarit täyttyy nykyaikana? Kysyykö iskät tyttäriltä onko ne kiinnostuneita ennenkuin ne sulkee ne kiven sisään? Eikö oma etu ja maan tapa oo niiden ainoo ohjenuora? Siksi luostareissa on paljon poppoota joilla on joku kohujuttu takana. Mut kerropa tarkemmin mitä väärinkäytöksiä on sun korviin kiirinyt, ja neuvo miten mä korjaan ne parhaiten. Mä en ole ite havainnut mitään löyhiä kuminauhoja; kun löydän, niin kiristän ne kyllä. Mä teen tarkastuskierroksen joka ilta, ja lähetän karkulaiset takaisin huoneisin; sillä muistan kyllä mitä seikkailuja tapahtui taannoin Pariisin konventeissa.
ellauri012.html on line 456: Abelard ja Heloïse kuolivat kummatkin 1142. Kastroineet kastroitiin ja silmät puhkottiin, toimeksiantaja hirtettiin (Vilpertti). Ellei sitten väärät tekijät ja toimeksiantaja. Tuleva Hadrianus-paavi ja englantilainen kaverinsa Henry lähti Trondheimiin ehkä joskus 1150, mutta olisihan ne voineet vierailla sitä ennen Heloïsen ja toisaalla Abelardin luostareissa Bernhardin myrkyt hihassaan. Kerran yks saamelaispoika Abiskossa sanoi ymmärtäneensä miks Jeesus tapettiin. No? Se oli liian suosittu. Bernhard ei sietänyt kilpailua, ei Pariisissa, ei paaveilta.
ellauri014.html on line 197: Se läks Pariisiin koittaa onneaan, kauppas jonkun muun musakexintöä omanaan, se oli kova säveltään. Kotiopettajana koitti päästä hameiden alle. Siitä se keksi nää kasvatusjutut. Aika pukki kaalimaassa kyllä. Omakohtaisia kokemuxia.
ellauri014.html on line 199: Tutustu Pariisissa yhtä köyhään Dideroohon. Diderot oli pieni ruipelo, boheemi veitsisepän poika, jonka iskä hylkäsi kun ei mennyt lukee papiksi, lakia, tai lääkäriksi. Varmaan oli aina komeen Rousseaun hintelämpi sivuvaunu. Yhtä vihattu, ei yhtä ihailtu. Naiset ei kuumu tietosanoista. Croyez-moi, je le sais.
ellauri014.html on line 201: Kolmikymppisenä Sveitsin-Jaakkoo plokkaa Pariisissa nuoren
ellauri014.html on line 531: Pariisiin tultua Pröö (eli Ted) alkaa kirjottaa muistiin Jullen opetuxia, ostaa oikeen ison vihkon, niitä onkin kosolti. Niistä tulee kokonainen postilla, käsityöopas, josta voi opiskella kuivan hyveen vetoa. Kuha ei jää kirjan väliin fläkkejä niin ettei sivut aukea. (Onkohan tää kirja se?)
ellauri014.html on line 536: Tedin Pariisin kirjeissä on vähän enemmän sisältöä ja vähemmän voihkinaa. Kyllä tulee Kani ja sen hippikiekasut etsimättä mieleen noista ah ma kuolen -intermezzoista. Ah kunpa ne vaimentuisi pikaisesti nollaan.
ellauri014.html on line 538: Pariisin muistelmat on selkeesti ize koettuja, vaikka idea on kopsittu Muraltilta. Tedistä on tylsää kun se ei tajua sosieteetin sisäpiirin läppiä, eikä se tykkää vizeistä yhtään muutenkaan. On tylsää kun ei puhuta koko ajan siitä izestä, Jullen luona oli paljon kivempaa.
ellauri014.html on line 539: Pariisin puolimaailman ihmiset ei usko et apinan sydän on hyvä luonnostaan. Vaik Rusoo on sen todistanut esimerkillään. Hohoo.
ellauri014.html on line 544: Ted haukuskelee pariisilaisten naisten ulkonäköä, varmaan ollakseen mustasukkaiselle Juulialle mieliksi. Paheksuu poskipunaa ja aatelisten decolteeta, johon se on pudottaa näkimensä. Vaunuaateli erottautuu etuhalkiolla rikkaasta porvaristosta, joka ei tohdi käyskellä niin avorinnoin rotinkaisten keskellä. Rupusakki pitää näin tahtomattaan yllä porvarisnaisten siveyttä. Se on periaatteessa hieno juttu kotiopen mielestä. Ja sit Pariisin naiset puhuu liian kovaa ja käskevästi eikä ole nöyriä. Se taas on huono juttu Tedin mielestä. Varsinkin rumien olis syytä olla hiljempaa. Ansaitsis litsarit. Perusvirhe Tedin mielestä on se et Pariisissa naiset ja miehet seurustelee yhdessä. Paremmin on Sveitsissä, missä naiset saa kuuristella keskenään.
ellauri014.html on line 546: Pariisissa tyttöjä valvotaan silmä kovana, mutta rouvilla on aika vapaata. Ted tykkää päinvastaisesta järjestelystä: Naimattoman Julkun kaa on kivaa nussiretkellä, mutta jos oltais naimisissa, niin kyllä loppuis siltä hutsuttelu. Teddy peukuttaa naisten alistamista ylistämällä. Juulia on pantu pedestaalille, noin on hyvä, täst mie piän, älä liikahda. Sitä kismittää pariisilaisten naisten lähes tasa-arvo joissain ja lähes yliote joissain asioissa, ja siihen liittyvä sukupuolten mutkattomampi viestintä. Se ei tunnu kivalta.
ellauri014.html on line 1601: Siis Merinolammas oli Pariisin tuontijulkkis ihan niinkuin Rusakko. Mut palasi kotiin saapasmaahan juhlittuna. Samaa ei voi sanoa Rousseausta. Sai pakoilla lain kouraa kotosveitsissä.
ellauri015.html on line 687: Pariisilainen johtaja, Jacques Tatin oloinen rusetti kaulassa kusetti naisia Seinen rannalla, pyllistytti niitä poplarin takana ja otti kuvia, juotettuaan niille kahvissa nesteenpoistolääkettä.
ellauri017.html on line 110: Anno dazumal, oisko ollut vuonna '09, suunniteltiin nelistään Paulin ja Helmin kanssa hurja interrailmatka Pariisin kautta Madridiin ja takaisin ja toteutettiinkin se onnistuneesti suunnitelman mukaan.
ellauri017.html on line 456: Epäonnistuttuaan pyrkimyksessään asettua pysyvästi Englantiin Gurdjieff perusti Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutin Pariisin eteläpuolelle Avonin kaupunkiin. Instituutissa oli monien käytännön työtehtävien (rakentaminen, eläintenhoito, ruoanlaitto, kotitaloustyöt ym.) lisäksi muun muassa toipilaspuoli, josta vastasi suomalainen Leonid Stjernvall Virtaan kartanosta Sysmästä. Maalla on mukavaa.
ellauri020.html on line 424: Seurraavaxi tyttökaveruxet menee Pariisiin ja siellä haute couture rättisulkeisiin. Maailma kallein uffi, josta ostaa hyntteitä vaan 2500 ökyrikasta, siis ne jotka on niin laihoja, et ne vielä mahtuu niihin. Katri-Helena on just vasta päässyt Alli Paasikiven maailman parhaiten pukeutuneiden listalle, ja sillon palli ihan eturivin paikalla. On ahasta ja hikistä ja karsee mekkala. Tästä kanzii kyllä maxaa ihan sieraimesta. Pääasiahan on et saadaan hajurakoa.
ellauri020.html on line 552: Kinasteltuaan anopin kaa Batwoman lähtee oopperaan ja jakaa päiväkäskyjä sivusta-adjutantilleen Robinille, joka vastaa Ugh! kuin Kit Willerin sidekick, natiivi amerikkalainen Yando. Robinilla on kirjoituspöytä, Rolodex, pöytäpuhelin ja FedEx kirjekuoria, 80-luvun nuotio ja huopia, joilla voi tehdä savumerkkejä. Katiska lähtee vaihtamaan vaatteita Martin Luther Kingin kanssa, Yando jää tupruttelemaan savupilviä Pariisiin Karl Zeissille. Hävyxissä olevan lapsen etsintää on jatkettava. Mirekin pyy pivossa on parempi kuin kymmenen Akun oxassa.
ellauri022.html on line 670: Sitten siitä tuli pappi. Sukua kuoli tubiin oikealta ja vasemmalta, ja Rafulta meni usko ja papinpaikka alta. Se lähti Euroopan turneelle, missä se inhos Voltairea mut sai vahvan luontoelämyxen Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa. Kaikki liittyy kaikkeen, siististi nimilaputettuna. Pidän enemmän puistomaisesta.
ellauri022.html on line 918: Paul Celan 1920-1970, Sirin miehen kaima, oli sekin pikku juutalainen, saxankielellä kirjoittava romanialainen mamu. Se oli oikeasti Antschel, sen isä oli sionisti ja äiti Frizi. Ne asu nykysessä Ukrainassa. Äiti halus että puhutaan saxaa kotona ja luetaan saxalaisia kirjoja. Paulin eka runo 18-vuotiaana oli äitienpäiväonnittelu. Kannustivat punaisia Espanjan sisällissodassa. Paul saxansi Shakespearen sonetteja ghetossa. Vanhemmat menehty nazien työleirillä. Celan tunsi syyllisyyttä siitä. Pakeni kommareita Pariisiin. Tunsi katumusta varmaan niistäkin.
ellauri025.html on line 72: Tuomaan ohjaajat näkivät hänen lahjansa teologian opinnoissa. Loppuvuodesta 1244 hänet lähetettiin dominikaaniseen kouluun Kölniin, jossa melkein Maxim Gorkin kokoinen Albertus Maximus luennoi filosofiasta ja teologiasta. Vuonna 1245, 20-vuotiaana, hän seurasi Nahka-Albertia Pariisin yliopistoon, jossa he viipyivät kolme vuotta. Pariisissa hän opiskeli, opetti ja kirjoitti useaan otteeseen tämän jälkeen. Puheita ja kirjoituxia. Pariisin alkuvuosinaan Tuomas sekaantui yliopiston ja luostariveljien väliseen kiistaan opetuksen vapaudesta. Hän vastusti voimakkaasti yliopiston paheita ja peflettejä. Kun asiasta kanneltiin paaville, dominikaanit valitsivat Tuomaan puolustamaan sääntökuntaa. Hän onnistui tässä tehtävässä hyvin. Hän voitti jopa Guillaume de St Amourin, yliopiston tuon ajan merkittävimmän miehen, kädenväännössä.
ellauri025.html on line 75: Pariisissa Tuomas kävi lukuisia oppiriitoja toisaalta arabialaisia aristoteelikkoja ja toisaalta Platonin ja Augustinuksen oppeja kannattaneita vastaan. Arabialaiset aristoteelikot kannattivat kahden totuuden oppia, jonka mukaan teologinen ja filosofinen totuus voivat olla erilaisia. Alternatiivisia totuuxia siis. Tuomas vastusti tätä jyrkästi. Platonistit taas katsoivat Platonin tavoin, että ”sielu on kuin kalkkilaivan kapteeni”. Tuomas kannatti sen sijaan aristoteelista ajatusta siitä, että sielu on ruumiin muoto – latinaksi forma, eli sen kvidditeetti. Quid pro quo.
ellauri025.html on line 77: Vuonna 1252 Tuomas palasi Pariisiin suorittaakseen maisterin tutkintonsa. Hänellä oli tässä hieman vaikeuksia, koska yliopiston professorit hyökkäsivät pennittömiä kerjäläisveljistöjä vastaan, mutta lopulta hän sai kerätyxi rahat tutkintoon, josta sai hikisesti approbaturin. Vuonna 1256 hän ja hänen sivuvaununsa Bonaventura nimitettiin tosta vaan teologian tohtoreiksi, ja hän alkoi luennoida teologiasta Pariisissa sekä Roomassa ja muissa Italian kaupungeissa, kuten Viterbossa ja Orvietossa. Siitä lähtien hänen elämänsä oli pelkkää kovaa tuloxen tekoa. Hän palveli sääntökuntaansa, teki usein pitkiä matkoja ja neuvoi paavia useaan otteeseen sukupuoliasioissa.
ellauri026.html on line 290: Opettaessaan myöhemmin Pariisissa Erasmus ohjasi 21-vuotiasta englantilaista oppilasta nimeltä Thomas Grey, josta tuli Dorsetin markiisi. Erasmus sai lentopotkut yritettyään lähennellä Greytä. Erasmus kuumui heteromiehistä.
ellauri026.html on line 292: Erasmus oli syntyään Geert Geerts, Gerhard Gerhardinpata Rotterdamista, lääkärin tyttären vahinko jonkun juipin kanssa joka ryhtyi munkixi. (Taas yx kiimanen munkki!) Sen holhoojat pani sen luostariin, jossa se otti nimen Desiderius Erasmus ("haluttu rakastettava"). Otettuaan papinvalan Erasmus meni Pariisiin kotiopettajaxi. Se alkoi kärhämöidä papiston kanssa jo silloin. Yx sen englantilaisista oppilaista, Lord Mountjoy, (Montjoie on vanha ranskalainen sotahuuto) kuzui sen Enkkuihin käymään 1498. Se asui pääasiassa Oxfordissa, mut kävi Ranskassa ja Italiassa välillä.
ellauri026.html on line 345: | Pariisi | jumaluusoppi |
ellauri032.html on line 46: Calvin alotti lakiopinnot, mutta sen pää räjähti Pariisissa 25-vuotiaana, sen jälkeen höpsismi oli ainoo ratkaisu.
ellauri032.html on line 116: Blaise Pascal (19. kesäkuuta 1623 Clermont-Ferrand – 19. elokuuta 1662 Pariisi) oli ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja uskonnollinen filosofi. Hän edisti luonnontiedettä rakentamalla taskulaskimia, kehittämällä todennäköisyysteoriaa (Pascalin veto), tutkimalla nesteiden ja kaasujen virtausta, ja selventämällä paineen ja tyhjiön käsitteitä. Pascalin mitalla mitataankin painetta. Pikku-Paulilla pissa tuli niin paineella, että sen kusi lensi vessanpöntön kannen sisäseinälle. Ei mennyt ajoissa kuselle, kun leikit oli just kivoja.
ellauri032.html on line 118: Pascal oli kolmilapsisen perheen keskimmäinen lapsi. Hänellä oli vanhempi sisko Gilberte ja nuorempi sisko Jacqueline, jotka olivat veljensä tapaan lapsineroja. Hänen isänsä Etienne Pascal oli lähteestä riippuen joko tuomari tai verovirkailija. Perheen äiti Antoine Bégone kuoli omasta puolestaan Pascalin ollessa kolmevuotias. Leskeksi jäänyt Etienne Pascal muutti perheineen Pariisiin ainoan poikansa ollessa seitsemänvuotias, ja suunnilleen näihin aikoihin hän alkoi antaa kotiopetusta pojalleen. Clairmont on Auvergnessa, Ranskan vedenjakajalla, ihan keski-Suomea.
ellauri032.html on line 138: Pascal muutti sisarensa kanssa takaisin Pariisiin vuoden 1647 tienoilla, jonne heitä seurasi pian myös heidän isänsä, joka oli nimitetty hallitusneuvokseksi. Pariisissa viettämänsä lyhyen hetken aikana Pascal tapasi kuuluisan ranskalaisen filosofin René Descartes’n, joka teki epävirallisen vierailun hänen luonaan. Descartes’n ja Pascalin kohtaaminen oli täynnä jännitteitä johtuen heidän lukuisista erimielisyyksistään ja keskinäisestä kateudestaan. Descartes ei suostunut uskomaan, että Pascalin Tutkielma kartioleikkauksista voisi olla 16-vuotiaan nuorukaisen kirjoittama, ja lisäksi hän epäili Pascalin varastaneen ilmapuntarikokeen idean häneltä, koska Descartes itse oli ehdottanut Pascalin saamien tuloksien mahdollisuutta eräässä kirjeessään Mersennelle.
ellauri032.html on line 142: Vuoden 1648 aikana Jacqueline koki uskonnollisen heräämisen ja sai innoituksen ryhtyä nunnaksi Pariisin lähellä olevaan Port-Royalin luostariin. Pascalin isä ei suostunut hyväksymään tyttärensä päätöstä (kuoli kiukkuisena 1651) mutta veljeensä Jacqueline onnistui vaikuttamaan jatkuvan saarnaamisen myötä, vaikka veljeä vitutti, kun Jacqueline ei jäänyt kotiin sitä ruokkimaan. Perinnöstä tapeltiin ihan päät verissä. Tytöt vei Pascalilta niin paljon että siitä tuli KÖYYYHÄ. Clermontin aikaa isältä rauhassa kutsutaan joskus Pascalin ”välikaudeksi”, jolloin jotkin huhut ovat väittäneet Pascalin viettäneen poikamieselämää (nähdään myöhemmin rakas nyrkki-Kyllikki), mutta tästä ei ole olemassa todisteita.
ellauri032.html on line 146: Perhe palasi takaisin Pariisiin 1650, ja seuraavana vuonna Pascalin isä kuoli. Isän kuolema mahdollisti sen, että Jacqueline pääsi viimein ryhtymään nunnaksi. Pascal taas tavoitteli Descartes’n paikkaa Ruotsin kuningattaren Kristiinan hovissa, mutta kuningatar ei kuitenkaan vastannut nousukkaan kutsuun, vaikka Pascal lupasi laskea kehittelemänsä laskukoneen tämän jalkojen juureen.
ellauri032.html on line 224: Eliot piti James Joycea arroganttina. Joycesta näät Eliotin runous ei ollut kovin kummosta. Kun ne vakuuttui toistensa julkkislätkistä, niistä tuli Pariisissa henkilökohtaisia hyviä ystäviä, niinkuin paljon myöhemmin Tomista ja Grouchosta pen pälejä.
ellauri032.html on line 635: Riitaantui äidin kaa 1936 ja jäi Pariisiin. Sääsi Peggy Guggenheimin kaa, jonka setä omisti Guggenheim säätiön. Onnex niiden rumaa mustaa lootaa ei tullut Tähtitorninmäen eteen. Oli laiska, rahantunteva Peggy sanoi sitä Oblomovix. Aika on rahaa, Sam oli rikas.
ellauri033.html on line 468: Hippolyte Adolphe Taine (21. huhtikuuta 1828 Vouziers – 5. maaliskuuta 1893 Pariisi) oli ranskalainen kriitikko ja historioitsija. Hän oli vankka positivismin kannattaja ja yksi ensimmäisistä kriittisen historiantutkimuksen tekijöistä. Taine tunnetaan kolmitahoisesta lähestymistavastaan, joita hän kutsui nimellä rotu, miljöö ja hetki taiteen kontekstuaaliseen tutkimukseen.
ellauri033.html on line 585: Toi Vallez kuulostaa kiinnostavalta, äärivasemmistolainen Pariisin kommuunista, kuoli keski-ikäisenä 53v (rautakauppias 54v), ei saanut omaelämäkertaa valmiixi. Tai no sai ja sai, tyngäx jäi kuten elämä. Ehdinköhän mä The Endiin saakka. Konec. No tietysti. Siitä ei ole vielä kukaan myöhästynyt. Vallesilla oli myös kiinnostava aisapari Severine, suffragetti feministi. Hauska tutustua. Enchante. Encantada, sanoi naiset la Republicassa. Sisäänlaulettu. Johnin suosikkibiisissä Tor i Helheim aasojen kuoleman jumalatar Hel laulaa Torin tervetulleexi sisään helvettiin.
ellauri033.html on line 828: Lomasen jälkeen muhina jatkuu Pariisissa. Kesällä 1817 Julie on kipee eikä pääse tulemaan järvelle. Lamartinella on aikaa kirjoittaa Le Lac. Alf käyttää Juliesta runoissa peitenimeä Elviira, joka nähtävästi oli tohon aikaan tosi romanttinen nimi. Ei kyllä 1950-luvulla.
ellauri033.html on line 1154: Jönsyn mielestä Hopreenien suku on bashkiireja. Laukkuryssiä, radanrakentajia. Tukka musta ja silmät ruskeat kuin Pirkolla. Vähävenäläinen Maria Baškirtseva kuoli tuberkuloosiin 25-vuotiaana, mutta ehti elää sen verran pitkään, että hänestä tuli 1880-luvun Pariisin älyllinen voimatekijä. Hän oli feministi ja kirjoitti vuonna 1881 salanimellä "Pauline Orrel" useita artikkeleita Hubertine Auclertin feministiseen lehteen La Citoyenneen. Hänen tunnettuja lausumiaan on esimerkiksi: Rakastakaamme koiria, rakastakaamme vain koiria! Miehet ja kissat ovat mitättömiä olentoja. Yxinkertaisesti paskiaisia. Seku ihmettelee mikä kissoissa on vikana.
ellauri033.html on line 1163: Auguste Maurice Barrès (19. elokuuta 1862 Charmes-sur-Moselle – 5. joulukuuta 1923 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, tyhjäntoimittaja ja poliitikko, joka vaikutti ranskalaisen nationalismin pahentumiseen Saxan-Ranskan sodan turpasaunan jäljiltä. Uudestaan olis tullut turpaan Fifille maailmansodissa saxanpaimenkoiralta ellei ois apuun tullut anglosaxiboxeri ja transatlanttinen buldoggi. Räyh räyh! Vuh! Uyyylll! Koirat ärisevät toistensa turkissa.
ellauri033.html on line 1165: Barrèsin isä oli insinööri. Figures. Varokaa insinöörin poikia! Käytyään lyseon Nancyssa Barrès meni vuonna 1882 Pariisiin opiskelemaan lakia, mutta opinnot keskeytyivät pian hänen antautuessaan kirjallisuudelle ja journalismille. Varokaa erityisesti humanistisoituneita insinöörin poikia!
ellauri034.html on line 364: Tää on tuttua arjalaisten nazikoppalakkien laskelmointia. Jutkut/mamut ja vanhuxet justeerataan laatulaskelmassa alemmax, kun Harald ja sen riskit kaverit tarvizee enemmän laadukkaita levnadsåreja. Samaan päätyi Estoniasta pelastautuvat nuoret miehet, samaan päätyi Pariisissa palaneen charity-rakennuxen tulipaloon joutuneet setämiehet, hakkasivat kepeillä ja mukiloivat naisia päästäxeen ulos ensinnä. Samaan päätyy Harald Hårfager, vaan useammilla peitesanoilla.
ellauri035.html on line 1070: Hän on ehkä tunnetuin laajalti vaikutusvaltaisista kommenteistaan ja asiantuntemuksestaan ranskalaisesta filosofista Michel Foucaultsta. Rabinow (1944-) ei ole vielä tarpeexi kuuluisa tai kuollut saadaxeen kunnon biograafisen osaston Wikipediassa, ja lähteet puuttuvat. Rabinow syntyi Floridassa mutta muutettiin Nykkiin jo pikkuisena. Teki anterologian tutkinnot Chicagossa ja lähti sitten Pariisiin. Sen kenttäkokemus taitaa olla vaan kaikenlaisista luennointipaikoista Ranskassa, Riossa, jopa Islannissa. Ranskalaiset teki siitä taiteiden kavaljeerin, hyvän miehen lisänä, vähän niinkuin Napsu Goethesta. Nythän se on jo eläkkeellä, karanteeni-iässä. Tähän se tais sit jäädä.
ellauri036.html on line 43: Amantine-Lucile-Aurore Dupin, myöhemmin paronitar Dudevant, kirjailijanimeltään George Sand (1. heinäkuuta 1804 – 8. kesäkuuta 1876) oli ranskalainen feministinen kirjailija. Sand nai paroni Casimir Dudevantin vuonna 1822. Pari sai kaksi lasta. Vuonna 1835 Sand jätti miehensä ja otti lapsensa mukaansa Pariisiin.
ellauri036.html on line 129: Yhden aika räväkän kahdenkeskisen illanvieton jälkeen, jossa nauretaan ja lauletaan ja huudetaan ja itketään ja hyväx lopux melkein syödään myrkkyä, ne lähtee kahteen pekkaan matkoille. Alkaa osa 5. Tää alkaa olla melkein yhtä pitkäveteistä kuin Rusoon Heloise. Nyt mennään Pariisiin, ja Mussella näyttää olevan taas maniavaihde päällä.
ellauri036.html on line 202: Alfred de Musset syntyi 1810 Pariisissa ja kuoli 1857. Eipä kauan juhlinut. Ei ollut mikään Musse Pigg, pikemminkin Långben. Långben bygger ett fågelhus, kielletyistä muovisista pilleistä.
ellauri036.html on line 1109: Tarkoitan Pariisia, — kaikista pahentunein
ellauri037.html on line 480: Ei saa sekottaa Toile de Jouyyn joka on painopuuvillakangas 1700-luvun piknikretkikuvilla. Sitä valmistettiin Pariisin esikaupungissa. Jouy oli nuorena ennen Napsua Etelä-amerikassa ja Intiassa siirtomaaupseerina. Se pysy suosiossa restauraation aikana 1830 kun se oli niin mukava. Ranskan akatemian klassikkona vastusti Hugon Vikiä.
ellauri039.html on line 226: 20km päässä olevaan Strassburgiin ja edelleen Pariisiin.
ellauri039.html on line 228: saxalaiset on Pariisissa vielä pitkään paarioita,
ellauri039.html on line 730: Camus kuoli vuonna 1960 auto-onnettomuudessa Pariisin lähellä. Kylmät sotamiehet pani sen KGB:n syyxi. Typerä salaliittoteoria. Tolloja trolleja.
ellauri040.html on line 348: Gilles Deleuze (18. tammikuuta 1925 Pariisi – 4. marraskuuta 1995 Pariisi) oli ranskalainen filosofi, joka tuli tunnetuksi filosofian historian reunahahmojen (Nietzsche, Spinoza) luovista uudelleenluennoista sekä uuden ajattelun ja käsitteiden kehittämisestä. Deleuze kirjoitti filosofian lisäksi kirjallisuudesta, maalaustaiteesta, musiikista ja sosiologiasta. Hän kehitteli olemisen yksiäänisyyden, eron ja moneuden ontologiaa sekä tapahtuman filosofiaa ja pyrki kertomansa mukaan etsimään suurta Baruch Spinozan ja Friedrich Nietzschen ajattelun ykseyttä. Ei löytynyt. Deleuze poistui pettyneenä ikkunasta vinon kiven alle työntämään koiranputkea.
ellauri040.html on line 580: Polakoita on mulla suhteellisen vähän vielä. Onhan mulla se yx naisrunoilija nobelisti, ja Conradkin oli polakki. Vielä 1 mun lemppari on Singer. Se oli kyllä mamu, mut niin oli myös Mikkijeevits, joka poissaolevana Pariisissa kirjoitti Pan Tadeuxen. Puola on jaettu niin usein ja johto vaihdettu, että niille on varmalla ihan herrassa kenenkä maassa ne aamuisin herää. Six kai ne on niin isänmaallisia, sellaisia ovat maattomat. Winterin staka suomensi puolalaisia, suomensikohan se Tadeuxenkin? Mun lähde on Vaakku-setä. Siitä lähti tämä paasaus Taddeuxesta. Winterin lelukaupasta mä sain muita leluja mutten jääkiekkomailaa. Tuskin oli toivelistan kärjessä.
ellauri041.html on line 336: Uneliaassa pikkukaupungissa lähellä Pariisia Joel Ranto ystävystyy huolintaliikkeen omistavaan Marcel Daignaultiin, joka on entinen historian lehtori. Vaimonsa traagisesti menettänyt Marcel on palannut pikku pullon hukanneena Pariisista takaisin synnyinkaupunkiinsa - ja isänsä firmaan.
ellauri041.html on line 368: (Ohops, Ranskalaisia pastilleja olikin Juha Tantun matkakirja, joka oli Linkuilla mukana Pariisissa. Melenderin kirja oli Ranskalainen ystävä. Aapelilla oli Onnen pipanoita ja Talvella Iloinen juusto.)
ellauri041.html on line 385: Ihan väärässä se on siinäkin, että ihmiseen kohdistunut viha olisi vääränlaista. Kyllä tässä näytelmässä ihminen on se konna! Kuuluisuuden etuihin kuuluu se, että julkkixen työtä voi suorittaa missä vain, esimerkixi Pariisissa tai mullan alla. Periaattessa.
ellauri042.html on line 538: Palattuaan joutavalta maailmanympärimatkalta Pariisiin hän oli perustamassa 'uusien filosofien' koulukuntaa. Uusi filosofia suhtautui kriittisesti marxismiin ja sosialismiin kauan ennen Neuvostoliiton hajoamista. Vitun korppikotkat raakkumassa työväen unelmapuljun haaskalla. Kohta päästään jaolle!!
ellauri045.html on line 46: Hyvästi, hyvästi jäää Pariisin yleisurheilun EM-kilpailut 2020, joita ei siirretä, vaan jotka perutaan totaalisesti. Hyvästi jäää studioisäntiin turtuminen ja olympialaisiin kuntohuippunsa ajoittaneiden kisaajien rimanalitusten päivitteleminen. Hyvästi jää elämättömään kesään havahtuminen. Sen jälkeen paniikissa ulos juoxeminen. Syxyn ensi terän elokuun tuulessa tunteminen ja syviin mietteisiin vaipuminen. Hyvästi jää tervehenkisen elämän aloittamisen lupaaminen, kyseisen lupauxen rikkominen ja vasta hankitun urheilutrivian hyvixi sijoituxixi talven pubivisoissa muuttaminen. Hyvästi jää urheilun superkesä 2020. Olit liian kaunis tähän maailmaan.
ellauri047.html on line 68: Leipzig oli fashionaabeli pikku-Pariisi. Me tehtiin pikku kiekka Leipzigiin automatkalla Dresdeniin. Siellä oli hurjan hiljaista, oli sunnuntai. Melkein kuin koronapandemian aikana. Amerikkalaiset pommitti sen hajalle, muttei niin hajalle kuin Dresdenin. Nazit sentään säästi Pariisin kun halus sinne juhlimaan. Tulimerellä tervehti merentakaisia esi-isiä. Euroopasta karkotettujen hihhuleiden jälkeläiset maxo takaisin. Varmaan ne halus että Dresdenissä näyttäis jatkossa samalta kuin jenkeissä autoteiden varsilla: Motel-kylttejä, No Vacancy, Texaco-asemia, Taco Billejä. Asfalttia, tyhjää, autoja. Paljon, paljon mamuja. No siinä on niiden toiveet kyilä toteutuneet. Dresdenissä oli uusnazien mamumellakoita päivittäin hienosti uudelleenrakennetulla torilla.
ellauri047.html on line 890: Krister ja minä Pariisissa anno dazumal
ellauri049.html on line 205: Uuno Kailas lähti parantolamatkalle Nizzaan marraskuussa 1932. Kuitenkin pitkälle kehittynyt keuhkotauti sekä Kailaan seikkailut Pariisissa ja Berliinissä ennen sanatorio Villa Constanceen saapumista veivät viimeisen mahdollisuuden parantumiselta. Runoilija Uuno Kailas kuoli 22.3.1933, viikkoa ennen 32-syntymäpäiväänsä.
ellauri049.html on line 287: Saarlokin oli egosentrinen narsisti, sanoo Vaakku, joka tietää mistä puhuu. Makaaberi tunnelma. Peikkomaisia olentoja (Unski) ja kalmanhajuisia kukkia. Pyllynhajuisia pukkia. Synti lyö leiman ozaan ja vähän muuallekin. Izerakkautta ja izeinhoa. Kazos nyt joskus jotain muutakin kuin omaa napanöyhtää. Unski oli sentään sosiaalisempi kun Saarlo. Vaakusta Unski oli tönkömpi, Saarlo sukkelampi. Suomessa oltiin Pariisista 100v myöhässä. Modernismin aikaan etumatka oli kurottu puoleen vuosisataan. Suomalaiset runosepot parantaa kuin sika juoxuaan. Sikamessiaat oli enää 25v jäljessä. Entä mä? huimasti aikaani edellä.
ellauri049.html on line 297: Charles Pierre Baudelaire (lausunta ransk. [ʃaʁl bodlɛʁ]) (9. huhtikuuta 1821 Pariisi, Ranska – 31. elokuuta 1867 Pariisi) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko. Hänen tunnetuin teoksensa on Les Fleurs du mal (suom. Pahan kukat, 2011). Baudelaireen liitetään usein käsite fin de siècle ('vuosisadan loppu'), ja hänet luetaan Edgar Allan Poen ja Théophile Gautierin ohella dekadenttien johtohahmoihin. Se oli niin dekadentti että valehteli kavereille olevansa homo. Jos valehteli. Ehkä se oli bi. Oli sillä tyttöystäviä ainakin, sekä platonisia että suuhunpantavia.
ellauri049.html on line 299: Baudelaire syntyi ja eli suuren osan elämästään Pariisissa. Hänen isänsä oli paljon äitiä vanhempi ja kuoli pojan ollessa kuusivuotias. Baudelaire palvoi äitiään eikä hyväksynyt tämän toista avioliittoa. Hänet lähetettiin sisäoppilaitoksiin, ensin Lyonin Collège Royaliin ja myöhemmin Pariisin Louis-le-Grandiin, josta hänet erotettiin. Jo nuorena hän päätti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta kirjautui kuitenkin oikeustieteen opiskelijaksi. Opiskeluaikanaan hän tuli riippuvaiseksi oopiumista ja sai syfiliksen eikä saanut opintojaan valmiiksi.
ellauri049.html on line 390: Rimbaud varttui Charlevillessä Ardennesin alueella Koillis-Ranskassa. Hänen isänsä oli sotilas ja äiti paikallisen viljelijän tytär. Isä vietti vain vähän aikaa perheensä kanssa ja hylkäsi sen lopulta kokonaan. Rimbaud’n kasvatti ankaran uskonnollinen äiti. Rimbaud pärjäsi koulussa erittäin hyvin, erityisesti kirjallisuudessa. Saksan–Ranskan sota alkoi heinäkuussa 1870 ja Rimbaud’n käymä koulu suljettiin. Elokuussa Rimbaud karkasi kotoaan Pariisiin, mutta hänet pidätettiin liputta matkustamisesta ja hän vietti jonkin aikaa vangittuna. Vapauduttuaan Rimbaud kierteli useiden kuukausien ajan Ranskaa ja Belgiaa, kunnes poliisi palautti hänet kotiin. Helmikuussa 1871 Rimbaud lähti jälleen Pariisiin ja värväytyi vapaaehtoisena Pariisin kommuunin joukkoihin. Hän palasi kotiin kolmen viikon kuluttua juuri ennen kommuunin joukkojen tukahduttamista.
ellauri049.html on line 392: Elokuussa 1871 Rimbaud lähetti töitään runoilija Paul Verlainelle, joka kutsui hänet Pariisiin. Rimbaud saapui kaupunkiin syyskuussa 1871 ja vietti kolme kuukautta Verlainen ja tämän vaimon luona. Rimbaud’n ja Verlainen välille muodostui suhde, joka aiheutti skandaalin. Rimbaud palasi Charlevilleen maaliskuussa 1872, mutta Verlaine kutsui hänet takaisin Pariisiin jo toukokuussa. Heinäkuussa Verlaine jätti perheensä ja muutti Rimbaud’n kanssa Lontooseen, missä he viettivät seuraavan talven. Huhtikuussa 1873 Rimbaud jätti mieleltään järkkyneen Verlainen ja palasi kotitilalleen Ranskaan, missä hän kirjoitti teoksensa Kausi helvetissä. Samana vuonna Verlaine ja Rimbaud tapasivat vielä Lontoossa ja Brysselissä, missä Verlaine ampui Rimbaudia ja sai kahden vuoden vankeustuomion.
ellauri049.html on line 398: Paul Marie Verlaine (30. maaliskuuta 1844 Metz – 8. tammikuuta 1896 Pariisi) oli ranskalainen runoilija. Verlainen alkoholin ja häväistysjuttujen sävyttämä yksityiselämä vaikutti hänen runouteensa. Hän ampui rakastajaansa Arthur Rimbaudia juovuspäissään mustasukkaisuusdraaman päätteeksi, joutui vankilaan, ja vapauduttuaan muutti Englantiin.
ellauri049.html on line 547: Päinvastoin he ovat vituttavia koska he ovat olevinaan suuria ranskalaisia runoilijoita. Jos homorunoilijoita kaivataan, olisihan meillä omasta takaa toi lähes kokonaan unohtunut Wolt Whatman ja sen frankofoni negrier poikaystävä. Freedom fries. Ranskis neekerit on jenkkisarjoissa melkein aina homoja , se on viidakon vanha klishee. Mustia tähtiä jonkun toisen tähden varjossa, esim Gilfordin tytöissä ja Emma Pariisissa.
ellauri049.html on line 629: Stéphane Mallarmé (18. maaliskuuta 1842 Pariisi – 9. syyskuuta 1898 Valvins, lähellä Fontainebleauta), oikealta nimeltään Étienne Mallarmé, oli ranskalainen symbolistirunoilija. Ei tääkään Seppo ollut ihan tyytyväinen nimeensä, piti peruuttaa äänteenmuutoxet ja englannintaa etunimi.
ellauri049.html on line 759: Paul Valéry (30. lokakuuta 1871 Sète Ranska − 20. heinäkuuta 1945 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, runoilija, filosofi ja Ranskan akatemian jäsen. Valéry nuolaisi sen tusinan kertaa Nobelin hunajapisaraa, muttei tipahtanut. No näitä piisaa, esim. E.M.Foster, Philip Roth, Meg Atwood, med mera.
ellauri049.html on line 763: Vuonna 1894 runoilija muutti Pariisiin, ja tällöin hänen runotuotantonsa jäi taka-alalle ja hän keskittyi siviilivirkoihinsa sekä itsensä ja maailman tuntemiseen.
ellauri049.html on line 764: Pariisiin muutettuaan Valéry toimi sotaministeriön virkamiehenä ja uutistoimisto Havasin johtajan Lebeyn sihteerinä. Vuonna 1900 Paul Valéry avioitui Jeannie Gobillardin kanssa, ja heillä oli avioliitostaan kolme lasta. Patulla oli viisikymppisenä 8v afääri jonkun runoilijattaren kanssa nimeltä Pozzi, jonka Patu dumppasi kuiviin puristettuna, ja toinen liiketoimi vielä yhden Jeanne Voillierin (oik. Loviton) kaa.
ellauri050.html on line 464: Im Jardin des Plantes, Paris Kasvitieteellisessä puutarhassa Pariisissa
ellauri050.html on line 494: Rilke oli isänsä tahdosta vuosina 1886–1891 sotilasakatemiassa. Vuosina 1895–96 hän opiskeli kirjallisuutta, taidetta, historiaa ja filosofiaa Prahassa ja Münchenissä. Rilke tutustui vuonna 1897 Lou Andreas-Saloméhen, jonka kanssa hänelle muodostui läheinen suhde. Keväällä 1901 Rilke nai kuvanveistäjä Clara Westhoffin, jonka hän oli tavannut edellisenä syksyn Worpswedessää. Parille syntyi joulukuussa 1901 tytär Ruth. Kesällä 1902 Rilke lähti Pariisiin. Siellä julkaistiin vuonna 1910 hänen ainoa romaaninsa Malte Laurids Briggen muistiinpanot. Pariisin-vuosinaan hän julkaisi myös useita runoja. Ille faciet-vanhemmat on saaneet aikaan hurjasti runoilijoita.
ellauri050.html on line 496: Lokakuusta 1911 toukokuuhun 1912 Rilke asui Duinon linnassa lähellä Triesteä. Hän aloitti siellä runokokoelmansa Duinon elegiat kirjoittamisen. Teos valmistui vasta helmikuussa 1922. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa runoilija oli Saksassa. Hänen ei ollut mahdollista palata Pariisiin, ja suurimman osan sota-ajasta hän viettikin Münchenissä. 11. kesäkuuta 1919 hän siirtyi Sveitsiin.
ellauri052.html on line 518: Nicolas-Edme Restif de la Bretonne (1743-1806) kirjotteli puolivillaisia sexijuttuja (se kexi sanan pornografi). Toimi huuhkajana eli hyypiönä (hibou) Pariisin yöelämässä, poliisin vasikkana, sekoili vallankumouxessa, kirjotti kuusikymppisenä 16-osaisen omaelämäkerran Herra Niklas, kuoli kurjuudessa kuten Paisley. Sale mainizee tämänkin. Palkeenkielestä voi oppia paljonkin kun lukee tarkasti.
ellauri052.html on line 630: Teosofit perustivat vuonna 1911 Idän Tähti -järjestön ajamaan tulevan messiaan asiaa, ja Krishnamurtista tehtiin 16-vuotiaana järjestön johtaja. Krishnamurti ryhtyi esiintymään hurmoksen valtaan joutuneiden teosofien edessä messiaana. Hän muutti vuonna 1912 Besantin ja veljensä kanssa Englantiin, missä hänelle oli tarkoitus saada korkeakoulutus. Krishnamurti ei kuitenkaan selvittänyt Englannin huippuyliopistojen valintakokeita. Hän eli Euroopassa mukavaa elämää ja otti etäisyyttä teosofiaan. Krishnamurti muutti Pariisiin vuonna 1919 ja kiinnostui siellä Buddhan kirjoituksista. Hän kirjoitti vuonna 1921 kirjeessä ystävälleen etsivänsä yhä omaa elämänfilosofiaansa sekä aikovansa työskennellä ja meditoida aiempaa lujemmin. Lujaa meditointia, se on melkein yhtä vaikeaa kuin pänttäys pääsykokeisiin.
ellauri052.html on line 877: Ranskaa ja Pariisia Sale mätkii kahella kädellä. Syö varmaan vapaudenperunoita paperipussukasta kezuppi kyytipoikana. Se on kuin Trump: haluis hakata Pohjois-Amerikan irti muusta maailmasta ja purjehtia sillä länteen. Paizi että Kiina tulee kohta vastaan. Dammit! huusi kotka römeästi kuin Hortense.
ellauri052.html on line 989: Ranskaa ja Pariisia Sale mätkii kahella kädellä. Syö varmaan vapaudenperunoita paperipussukasta kezuppi kyytipoikana. Se on kuin Trump: haluis hakata Pohjois-Amerikan irti muusta maailmasta ja purjehtia sillä länteen. Paizi että Kiina tulee kohta vastaan. Dammit! huusi kotka römeästi kuin Hortense.
ellauri055.html on line 620: Jean de La Bruyère s. elokuu 1645, Pariisi, Ranska - 10. toukokuuta 1696, Versailles oli ranskalainen kirjailija, moralisti ja satiirikko, joka tunnetaan parhaiten teoksestaan Les Caractères de Théophraste traduits du grec avec Les Caractères ou les moeurs de ce siècle, jota pidetään yhtenä Ranskan kirjallisuuden mestariteoksista. Ei se ollut aatelinen vaan tavallinen rotinkainen.
ellauri055.html on line 981: Pakkalat pakkas tavarat Paikkalan torpasta ja muutti Hesaan 1894. Teuvo hankki leivän kääntäjänä ja kustannustoimittajana. Palkintorahoilla kävi Pariisissa, ei viihtynyt. Raha-asiat oli rempallaan. Teukka lähti Kokkolaan opexi. Sieltä Samulipojan niskoille Liminkaan (missä se luennoi, ohjasi näytelmiä ja johti torvisoittokuntaa Samulin kansanopistossa) ja Samulipojan perässä Kuopion kansanopistoon ja kirjastoon, jossa kuoli muttei haudattu, vaan Ouluun. Oulussa on Teuvo Pakkalan katu, ja Kangasniemellä Otto Mannisen.
ellauri058.html on line 324: Helenan naisnäkökulmat on aivan vitun täynnä setänarsismia ettei voi uskoa. Ja sit tät ziljoonasta akenttitarinasta tuttua varustelua ja treeniä. Anaalis-obsessiivien peitonalusnamua. Sivistymättömiä kielivirheitä. Juoxiessa. Olivat aina auttanut minua. Pariisin Gard du Nordin rautatieasema. Säälittävää izesääliä kotirintamamiehistä. Puhasta puppua. Ja ilotonta epähauskaa vizinvääntöä omakotiasukeista Ilmari Pimiän kustannuxella, joka oli Olavi Homopaavilaisen lapsuudentoveri. Imi P. Imijä oli karjalaisrunoilija ja piirustuxen ope. Kieriskeli Olkkarin kanssa saunassa ja sen jälkeen lumessa. Liha liikkuu siellä ja kutaa on, häntä koipien välissä tuuhettuu.
ellauri058.html on line 336: Se tässä kuitenkin on erilaista kuin Astrid Lindgrenissä ja tuo elävästi mieleen tän Sandhamnin autistisen psykopaatin Andersin, että Virtanen näyttää olevan kirjansa ainoa henkilö, muut on vielä pahvisempia. Vittu et nää suomalaissetämieskirjailijat on sit narsistisia egoisteja. Astridillä sentään vaikka Kati on minämuotoinen ne muutkin ihmiset näyttää sanovan ja ajattelevan jotakin. No ei ne oo vaan suomalaiset, vaan setämieskirjailijat yleensä. Ne amerikanjutkut on tässä suhteessa ihan jehuja. Luin loppuun Astrid Lindgrenin Kati Pariisissa. Sen loppu oli HYVIN LIIKUTTAVA. 10K kertaa parempi kuin mikään persuhotakaisen hutaisu.
ellauri060.html on line 101: Slimenon sitten lopultakin peukutti flamandeja enemmän kuin ranskalaista laahusta. Flamandi Anna sai rangaistuxetta tappaa työläistytön, vajakkiveljenpojan äidin vasaralla, koska se oli Maigretin eli siis Slimenonin mielestä jotenkin silti ihana. Ja olihan se belgi. Annan rangaistus harkitusta murhasta oli joutua naimattomaxi sihteerixi Pariisiin ja jäädä ilman peppunipistyxiä. Slimenonista se oli pahempi kohtalo kuin kuolema.
ellauri061.html on line 697: Dekadentit symbolistit dandyt sekoitti uskontoa pakanalliseen ja myyttiseen: Moreau Schopenhauer Baudelaire Goncourt Verlaine Mallarmé des Esseintes ja Hyusmans. "Nolo miellyttää, se on alhaista hienostusta." Ja kaikki tääkö vain sixet sakemannit valtas Pariisin? Pääpiirteissään niin. Napsun ajan laskukkaita olivat.
ellauri061.html on line 699: Nousukkaat snobit tuli varovasti perässä kakkosdivarissa: Wagner Ibsen Turgeniev ja Tolstoi, Bourget sekä Proust. Pariisin turilaat. Nietzsche ja d'Annunzio tuli ja meni muodista niinkuin anarkismi nihilismi ja okkultismi. Entä Fedja-setä? Se trendas kunnolla vasta myöhemmin, suuren sodan perästä. Fedja ei juuri perustanut eukuista, kun ne oli vittuilleet ja naureskelleet sille. Jaa mut onkohan se myös yxi syy mix jenkit tykkää siitä niin?
ellauri063.html on line 358: Cotardin oireyhtymä on harvinainen mielenterveyshäiriö, josta kärsivä henkilö luulee olevansa kuollut tai kieltää olevansa olemassa. Hän saattaa myös olettaa, että häneltä puuttuvat aivot tai muita elintärkeitä elimiä. Tilaa kuvaili ensimmäisenä ranskalainen neurologi Jules Cotard (1840–1889) luennollaan Pariisissa vuonna 1890. Ilmiölle saattaa löytyä myös fysiologinen selitys.
ellauri065.html on line 179: ... että Claudette Colbert, joka voitti vain Parhaan naispääosan Oscar-palkinto varten Tapahtui eräänä yönä (juliste kuvassa), yksityisesti nimeltään elokuva "pahin kuvan maailmassa"? ... että vuoden 1958 Libanonin presidentinvaalit pidettiin aseellisen kapinan aikana, kun kansakuntaan oli sijoitettu 10000 Yhdysvaltain sotilasta ? ... että kiinalainen cosplayer Liyuu on myös anime- muusikko? ... että urospuolinen merihämähäkki Propallene longiceps kuljettaa hedelmöitettyjä munia rannekkeen kaltaisissa massoissa käärittyinä jalkojensa ympärille? ... että MLS Cup 2020 -pelissä on Seattle Sounders FC neljännen kerran viiden vuoden aikana? ... että Elsa-Brita Nordlund, Ruotsin ensimmäinen lastenpsykiatri, kannatti hoidon inhimillistämistä lastensairaaloissa? ... että kirjojen ja televisiosarjojen otsikkona lainataan vuoden 1840 kappaleen " Kein schöner Land in dieser Zeit " rivi, jossa väitetään, ettei kukaan maa ole kauniimpi ja jonka tekijä esittelee Volksliedinä ? ... kun hänet nimitettiin Georgetownin yliopiston presidentiksi, Gerard J. Campbellia kuvattiin " Ivy League Catholic" "uudeksi roduksi "? Arkistoi Aloita uusi artikkeli Nimeä artikkeli Uutisissa COVID-19- pandemia Tauti Virus Sijainnin mukaan Vaikutus Rokotteet Portaali Nana Akufo-Addo vuonna 2020 Nana Akufo-Addo Nana Akufo-Addo (kuvassa) valitaan uudelleen toiseksi toimikaudeksi Ghanan presidentiksi . Moottoriurheilussa Sébastien Ogier ja Julien Ingrassia voittavat MM-rallin, kun taas Hyundai voittaa valmistajien tittelin. Hayabusa2 palauttaa asteroidista162173 Ryugukerätyt näytteet onnistuneestimaahan. Zdravko Krivokapić aloitti tehtävänsä Montenegron pääministerinä ja tuli ensimmäiseksi itsenäiseksi tehtäväksi. Käynnissä : Intian maanviljelijöiden mielenosoitus Tigray-konflikti Viimeaikaiset kuolemat : UA Khader Iman Budhi Santosa Astad Deboo Raymond Hunter Stanley Smith Manglesh Dabral Nimeä artikkeli Tänä päivänä 13. joulukuuta : Haile Selassie Haile Selassie 1862 - Yhdysvaltojen sisällissota : unionin joukkojen alle Ambrose Burnside kärsi vakavia tappioita vakiintuneiden Konfederaation puolustajiin klo fredericksburgin taistelu Virginiassa. 1928 - Amerikkalainen Pariisissa, George Gershwinin jazziin vaikuttava orkesteriteos, kantaesitettiin Carnegie Hallissa New Yorkissa. 1960 - With Haile Selassie (kuvassa), keisari Etiopiassa, pois maasta, neljä salaliittolaiset järjesti vallankaappauksen yritys asentaa kruununprinssi Asfaw Wossen uudeksi keisari. 1982 - Pohjois-Jemenissä iski 6,2 M w: n rekisteröity maanjäristys, jossa kuoli noin 2800 ihmistä. Paul Speratus ( s. 1484) Mary Todd Lincoln ( s. 1818) Dora Marsden ( s. 1960) Lisää vuosipäiviä: 12. joulukuuta 13. joulukuuta 14. joulukuuta Arkistoi Sähkopostilla Luettelo päivistä vuodessa
ellauri067.html on line 277: Eugène Marie-Joseph Sue (1803 Pariisi, Ranska – 1857 Annecy, Ranska) oli ranskalainen kirjailija, taidemaalari ja lääkäri. Suen kirjallinen tuotanto painottuu följetongeina siis jatkokertomuxina ilmestyneisiin viihderomaaneihin, jotka olivat omana aikanaan hyvin suosittuja.
ellauri074.html on line 267: Emil Michel Cioran [tšoran] (8. huhtikuuta 1911 Rǎșinari, Itävalta-Unkari – 20. kesäkuuta 1995 Pariisi) oli romanialainen filosofi ja esseisti. Hän muutti Ranskaan vuonna 1937 saatuaan Ranskan Bukaresthin-instituutin apurahan.
ellauri074.html on line 272: Cioran sai 1937 Ranskan Bukarestin-instituutista väitöskirja-apurahan Henri Bergsonin filosofian tutkimiseen ja lähti Pariisiin, mutta hän ei aikonutkaan kirjoittaa väitöskirjaa. Apurahaa jatkettiin lopulta vuoteen 1944 saakka, ja opiskelijakortin ansiosta Cioran pystyi syömään opiskelijaruokalassa 40-vuotiaaksi saakka. Hän palasi Romaniaan marraskuussa 1940 kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan palannut Romaniaan.
ellauri074.html on line 274: Cioran eli vaatimattomissa oloissa Pariisin latinalaiskorttelissa elämänsä loppuun saakka ja pysytteli Pariisin yliopisto- ja kirjallisuuspiirien ulkopuolella. Elantonsa hän ansaitsi lähinnä käännöksillä ja toimimalla kustantajien lukijana. Hänellä oli kuitenkin älymystössä joitakin läheisiä ystäviä: Mircea Eliade, Eugène Ionesco, Samuel Beckett, Gabriel Matzneff, Frédérick Tristan, Henri Michaux, Gabriel Marcel ja Roland Jaccard. Vuonna 1942 hän tapasi englanninopettaja Simone Bouén, josta tuli hänen elämänkumppaninsa.
ellauri074.html on line 276: Viimeisinä vuosinaan Cioran vetäytyi lähes täydellisesti sosiaalisesta elämästä. Aikaansa hän vietti enimmäkseen puistoissa ja hautausmailla. Viimeinen teos ilmestyi vuonna 1987. Ranskan akatemia myönsi Cioranille vuonna 1988 korkean kunnianosoituksen Grand Prix Morandin, jota kirjailija ei kuitenkaan ottanut vastaan. Cioran kuoli Alzheimerin tautiin 1995, Simone Boué kuoli 1997. Molemmat on haudattu Pariisiin Montparnassen hautausmaalle.
ellauri074.html on line 278: Cioranin mielestä ihmisen on tärkeää valita paikka, jossa hän haluaa epäonnistua elämässään. Hänelle itselleen Pariisi oli paras mahdollinen paikka siihen: ”S’il faut rater sa vie, c’est mieux de la rater à Paris qu’ailleurs. Il faut choisir l’endroit où on veut rater sa vie.”
ellauri074.html on line 285: Pariisissa Cioran kirjoitti kaksi kirjaa romaniaksi. Amurgul gândurílor ('Aamunkoiton ajatuksia') valmistui vuonna 1938 ja ilmestyi Sibiussa 1940. Teosta Îndreptar pătimaș ('Intohimoinen käsikirja') hän alkoi kirjoittaa Pariisissa 1940 ja sai sen valmiiksi 1945. Tämän jälkeen ilmestyneet kirjansa hän kirjoitti ranskaksi. Îndreptar pătimaș julkaistiin Bukarestissa 1991 ja ranskankielisenä laitoksena Bréviaire des vaincus ("'Voitettujen käsikirja') Pariisissa 1990. Kommunistien valtakaudella Cioranin kirjat olivat Romaniassa kiellettyjä.
ellauri074.html on line 327: Cioran ei kuitenkaan koskaan ollut fasistisen Rautakaartin (Garda de Fier) jäsen, vaikka hän kannattikin liikkeen nationalistista ideologiaa toisen maailmansodan ensi vuosiin saakka; tosin hän ei oletettavasti hyväksynyt ryhmän väkivaltaisia metodeja. Toisaalta jotkut historioitsijat pitävät Cioranin nuoruuden kiinnostusta äärioikeistolaisuuteen lähinnä teoreettisena. Pariisiin asetuttuaan Cioran hylkäsi täysin ideologian ja keskittyi kirjoittamiseen. Myöhemmin Cioran on useissa haastatteluissa syvästi katunut nuoruudenaikaista innostustaan äärioikeistolaisuuteen. Esimerkiksi vuonna 1972 antamassaan haastattelussa hän tuomitsi Rautakaartin ”sekalaiseksi ryhmittymäksi tai pikemminkin mielipuoliseksi lahkoksi ja puolueeksi” ja sanoi: ”Silloin tajusin – – mitä tarkoittaa, kun joutuu aallon mukaan ilman vähäisintäkään vakaumusta. – – Nyt olen sille immuuni.”
ellauri074.html on line 408: Joseph Joubert (7. huhtikuuta 1754 Montignac – 4. huhtikuuta 1824 Pariisi) oli ranskalainen moralisti ja esseisti, joka tunnetaan nykyään laajalti hänen kuolemansa jälkeen julkaistusta teoksesta Pensées.
ellauri089.html on line 163: Elsa Schiaparelli (1890 Rooma - 1973 Pariisi) oli italialainen muotisuunnittelija. Hänet tunnetaan erityisesti huimapäisten ja humorististen yksityiskohtien tuomisesta haute couture -muotiin sekä yhteistyöstään surrealistitaiteilijoiden kanssa. Yksi tunnetuimmista Schiaparellin luomuksista on hattu, joka näyttää korko ylöspäin päähän asetetulta naisten kengältä.
ellauri093.html on line 626: Hilja seikkaili merimiesten perässä Hampurissa yhtä epämääräisillä kulmilla kuin Frantzin Anna Pariisissa. Yömajan ikkunoista kurkisti ahnaita miestenpäitä. Sängyt rytkyivät pimeällä ja puolimaailman naiset nauroivat.
ellauri097.html on line 241: Julien Greenin (1900–1998) vanhemmat olivat yhdysvaltalaisia, taustaltaan irlantilais-skotlantilaisia. Green syntyi Pariisissa, jossa hänen isänsä Edward Moon Green työskenteli Amerikkalaisen kauppakamarin palveluksessa. Seitsenlapsisesta perheestä Green oli nuorin ja ainoa joka puhui ranskaa pääkielenään, kun muut puhuivat englantia. Äiti kasvatti lapsensa protestantiksi, mutta hänen kuoltuaan 1914 Green kääntyi katoliseksi. Hän meni ensimmäisessä maailmansodassa armeijan palvelukseen vapaaehtoisena ja ajoi ambulanssia Italian rintamalla. Sen jälkeen hän palveli Ranskan tykistössä.
ellauri097.html on line 243: Hän opiskeli Pariisissa ja sitten Yhdysvalloissa Virginian yliopistossa. Yhdysvaltoihin hän ei kuitenkaan kotiutunut vaan sanoi vuosiaan siellä elämänsä surullisimmiksi. Hän keskeytti opinnot ja palasi Ranskaan, jossa ilmestyi hänen esikoisromaaninsa Mont-Cinère (1926). Kustantajansa vaatimuksesta hän muutti nimensä Julian Julieniksi.
ellauri097.html on line 493: Sexihullu Mary Wollstonecraft jahtasi sveiziläistä pikkujalkamaalaria Fuesslia Pariisissa mutta pikkujalan ex-mallivaimo Sofia Rawlins löi sille karmit kaulalle. Inhoan älykkäitä naisia niistä on pelkkää harmia mutisi Fuessli. Fuessli maalasi goottilaisia aiheita mm incubuxia. Tässä versiossa se on pikkujalan izensä näkönen.
ellauri100.html on line 1303: Väitöskirjan jälkeen Egyptiin tyttökouluun opettamaan tyttösille liettuaxi äännettyä ranskaa. Sieltä Ankaraan ja Konstantinoopeliin, josta maakuntakierros päättyi Poitiersiin. 1965 se sai professuurin EHESS:istä Pariisista, ja siellä se istui neljännesvuosisadan ja vaihtoi postimerkkejä muiden semiootikkojen kaa. Se kuoli 1992 ja haudattiin Konowiin.
ellauri100.html on line 1347: Roland Barthes syntyi Cherbourgissa sateenvarjokaupan takana. Sen isä Louis oli merikapiainen joka kuoli 1. maailmansodassa ennen Rollon 1. synttäriä. Äiti, täti ja isoäiti kasvattivat Rollon jossain Biarritzin lähellä. Siellä (Biarritzissa) oli niin kovat aallot että uimahousut lähti jalasta. 11-vuotiaana Barthes muutti perheen kanssa Pariisiin, mutta sen landevuodet jätti siihen jälkiä.
ellauri105.html on line 486: Tuohon alkuaikaan sisältyivät sitten armeijapalvelus ja erilaisia muita kuuliaisuustehtäviä luostarissa, josta hänet lähetettiin silloiseen - nykyisen Tšekin ja Slovakian tasavaltojen muodostamaan - Tšekkoslovakiaan luostarikouluun opiskelemaan kieliä. Tuolta matkalta kielitaitorepertuaariinsa "tarttui" tšekin lisäksi venäjä ja kirkkoslaavi. Venäjää hän oli opiskellut jo Suomessa ollessaan, mutta ilmeisesti hän ei ollut käynyt mitään suureellisimpia kieliopintoja missään. Hänen myöhempi laaja kielitaitonsa oli enemmänkin suuren lahjakkuuden tai kuten isä Sergius Colliander, joka oli hänet tavannut, sanoi, nerouden, aikaan saamaa oppimista. Hänen sanottiin osanneet lukuisia kieliä ja ilmeisesti hän osasi melko hyvin tai jopa sujuvasti oman äidinkielensä suomen lisäksi, ruotsia, venäjää, saksaa, ranskaa ja ainakin enemmän kuin auttavasti kreikkaa ja ilmeisesti myös jonkin verran tšekkiä ja latinaakin. Tätä laajaa kielitaitoaan hän käytti sitten myöhemmin hyväkseen mm. tekemällä käännöstöitä. Hän käänsi suomeksi useita maailmanhistoriallisia merkittäviä kaunokirjallisia teoksia, mm. Leo Tolstoin "Hadži Murat", Ivan Turgenevin "Savua", Ilja Ehrenburgin "Pariisin kukistuminen", mutta myös mm. Tšehovia ja monia muita merkittäviä kirjailijoita.
ellauri106.html on line 584: Lakmé on Léo Delibesin ooppera joka valmistui vuonna 1883 ja sai ensi-iltansa Pariisin koomisessa oopperassa Opéra Comique´ssa 1888. Teoksen libreton kirjoittivat Edmond Gondinet ja Philippe Gille ja se perustuu Pierre Lotin romaaniin Rarahu ou Le Mariage de Loti (1880). Teosta esitettiin vuosien 1888 ja 1893 välisenä aikana yhteensä 179 kertaa ja siitä tuli pian yksi ranskalaisten lempioopperoista. Ooppera on sävelkieleltään perinteinen ja sen tapahtumat sijoittuvat Intiaan. Juonessa brahmiinipapitar Lakmé rakastuu englantilaisupseeri Géraldiin. Oopperan keskeisiä teemoja on ihmisten väliset kulttuurierot. Tommosta kolonialistista ihmiskauppaa tämäkin. Britti Gerald kikkailee ja induskit nuolee sitä. Tuuhean holvin alla laulellaan. Mitähän sekin todistaa että Sandysta on tullut Sunny eli Sonja.
ellauri107.html on line 39: Jean-Honoré Fragonard (4. huhtikuuta 1732 Grasse – 22. elokuuta 1806 Pariisi) oli ranskalainen rokokookauden taidemaalari.
ellauri109.html on line 227: Louis Aragon (3. lokakuuta 1897 Pariisi – 24. joulukuuta 1982 Pariisi) oli ranskalainen historioitsija, runoilija ja kirjailija.
ellauri110.html on line 858: Hande oli ollut jollain interreilityyppisellä opiskelijapanoreisulla Pariisissa josta se kirjoitteli latvabeenä Tilkassa. Kaupunkia on helpompi rakastaa kuin ihmistä, ja tavaroita myös. Ne eivät odota minulta mitään, senkun rakastaa. Sama koskee kuolleita. Saan olla oma izeni ja nekin kaikin mokomin.
ellauri110.html on line 863: Einar Lönnbohm oli mitä ilmeisimmin mulkero. Kirjoitti Pariisiin siellä Madetojaa bylsivälle Hiljalle: läsnäolosi täällä välttämätön. Ota vuoteesi ja käy!
ellauri110.html on line 871: Hande Pariisissa kuulostaa Juha Tantun ranskalaisilta pastilleilta. Matisse on Handen suuria ihanteita, Monet "kolleega" Erkki Reenpään. Tällä matkalla on fölissä vaimo 4, se venakko. Se saa ihmetellä kun tietävämpi Hande opastaa. Tää on hyvä ohjelma täst mie piän. Nyt on roolit kohillaan, osat vaihtuneet.
ellauri112.html on line 254: Charles Pierre Baudelaire (lausunta) (9. huhtikuuta 1821 Pariisi, Ranska – 31. elokuuta 1867 Pariisi) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko.
ellauri115.html on line 108: 17311. matka Pariisiin. (No, millaista oli?)
ellauri115.html on line 113: 1742Saapuu Pariisiin, jossa esittää förbimänsä musiikinkirjoitusjärjestelmän. Tapaa Diderotin.
ellauri115.html on line 115: 1744Lähtee litomaan Veneziasta ja palaa Pariisiin.
ellauri115.html on line 139: 1756Asettuu Theresen ja anopin kanssa Eremitageen Pariisin lähiöön rouva d'Epinayn tiluxille. Alkaa kirjoittaa Julieta. (55 ei tapahtunut mitään mainittavaa.)
ellauri115.html on line 143: 1761Julie ilmestyy Pariisissa ja siitä tulee bestselleri. JJ kyntää syvää vakoa Pariisissa etenkin hameväen piirissä.
ellauri115.html on line 144: 1762Hirmusesti julkaisumenestyxiä. JJ on maineensa (ja lukuisilla häpy-) kukkuloilla. Sitten lähes kaikki prujut kielletään ja JJ joutuu karkumatkalle Pariisista ja Genevestä. Lähtee litomaan Preussin Neuchâteliin. Pettynyt "rouva" kuolee Chamberyssä. Tronchin väsää kiistakirjotuxia.
ellauri115.html on line 146: 1765JJn kiistakirjoitus poltetaan Haagissa ja Pariisissa ja se rypätään Genevessä. Motiersin pastori ja seurakunnan johtajat näyttää fäkkiä. Yöllä asukkaat kivittävät JJ:n taloa. JJ vetäytyy turvaan autiolle saarelle, josta se karkotetaan viikossa tai parissa. Strasbourgissa JJ otetaan vastaan juhlien. (Miksikä?)
ellauri115.html on line 148: 1767Lähtee Doverista kohti Ranskaa. "Sairastelee." "Musiikin sanakirja" tulee myyntiin Pariisissa.
ellauri115.html on line 150: 1769-70Palaa Pariisiin asumaan keskustaan. Saa tunnustuxet valmiixi. Otitko mantelit? "E-en." Tunnustatko? "J-joo". Tunnustuxista käy ilmi ettei se ole mikään mato panomies, pikemminkin timidi käteenvetäjä, Zuliettan kanssakaan Veneziassa ei ottanut edes eteen. Sen piti juosta koko ajan pisulla, mikä oli naisten kanssa noloa. Tunnustuxissa se väitti että sillä oli syntymävikana jotenkin omituinen kikkeli. Ruumiinavauxessa ei havaittu mitään poikkeavaa siellä päässä. Vika oli yläpäässä, eli kaikki oli kaiketi vaan zyygistä.
ellauri115.html on line 227: Thérèse Le Vasseur tuli arvostetusta perheestä, joka oli kaatunut vaikeisiin aikoihin; hiänen isänsä oli paikallinen virkamies Orléansissa, ja hiänen äitinsä oli kauppias. Thérèse ja hiänen äitinsä muuttivat Pariisiin etsimään työtä, ja myöhemmin hiänen isänsä liittyi heihin. Le Vasseur tapasi Rousseaun Pariisissa vuonna 1745. Le Vasseur työskenteli itsepalvelupesulana ja huonetarnaisena (!?) Hotel Saint-Quentinissä Rue des Cordiers -kadulla, jossa Rousseau otti ateriansa. Hiän oli tuolloin 23-vuotias, hän 33-vuotias. Rousseaun mukaan Thérèse synnytti hänelle (?) viisi lasta, jotka kaikki annettiin Enfants-Trouvésin löytökodille, ensimmäinen vuonna 1746 ja muut 1747, 1748, 1751, ja 1752. Thérèseä kuvataan Rousseaun tunnustuksissa heikosti älykkääksi naiseksi, jota hiänen perheensä ja miesystävänsä hyväksikäyttää. (Siis kuvataan kuten tavallista heikosti, mutta älykkääxi.) He kävivät läpi laillisesti kelpaamattoman avioliittoseremonian Bourgoinissa 29. elokuuta 1768. Therese tarjosi Rousseaulle tukea ja hoitoa, ja kun hän kuoli, hiän oli hänen omaisuutensa, mukaan lukien käsikirjoitukset ja rojaltit, ainoa perijä. Rousseaun kuoleman jälkeen vuonna 1778 hiän meni naimisiin René de Girardinin palvelija Jean-Henri Ballyn kanssa marraskuussa 1779. He asuivat yhdessä Le Plessis-Bellevillessä kuolemaansa asti vuonna 1801. (Siis hiänen, hän Bally peri sitten koko roskan.)
ellauri115.html on line 260: Käännettyään takkia Chateaubriandin Conservi-lehden toimittajanta ja kuninkaan kannattajanta tasavaltalaisexi Vihtori joutui Napsu III:n toimesta maanpakoon 9 vuodexi Guernseyn saarille. Adèlen vastalauseista huolimatta Hugo osti Guernseystä talon ja asettui aloilleen. Aamupäivisin hän työskenteli tuntikausia talon harjalle rakennuttamassaan työhuoneessa ja lähti sitten iltapäivisin kävelylle lähistöllä asuvan Julietten kaa. Iltaisin se pelasi korttia muiden poliittisten pakolaisten kanssa. Talossa kävi virtanaan vieraita. Adèle kokkasi keittiössä, tiskasi ja piti kirjaa menoista. Huugo kirjoitti izestään runokokoelman "Vuosisatojen legenda". Hugon palatessa Pariisiin väki hurrasi. Kyynelet silmissä Huugo julisti jotakin.
ellauri115.html on line 264: Varakuningas oli aateloinut Huugon varakreivixi ja nimittänyt päärixi. Hänestä tuli Suomen Akatemian jäsen. Vierailevat valtionpäämiehet kävivät kazomassa valtion raha-apajaa ja pyysivät anteexi häiriötä. Huugon 79-vuotispäivää vietettiin suurin juhlallisuuxin. Huugo sai Pariisista nimikkokadun. Marseljeesia soitettiin sen ikkunan alla monen orkesterin voimalla. Pääministeri tuli onnittelukäynnille ja lähetystöt Ranskan tärkeimmistä kaupungeista, ja talon ohize marssi 600.000 ihmisen kulkue Tintti-julisteineen.
ellauri115.html on line 320: Koiraonnettomuuden jälkeen levisi ankka, että JJ oli kuollut siihen. Voltaire kirjoitti markiisikamulleen: "JJ teki mainiosti kuollessaan. Hän toipui haavoista, jotka hänen koiraystävänsä aiheutti, mutta kerrotaan että 12. joulukuuta hän oli Pariisissa saanut päähänsä viettää Escalade-juhlaa Romilly-nimisen geneveläisen kaa, jolloin hän ahmi ruokaa kuin piru, sai vazanväänteitä ja kuoli kuin koira. Filosofi ei ole paljon minkään arvoinen." Aika hyvä etiäinen oli Voltairella. JJ kuoli ylensyöntiin vasta 2v myöhemmin. Voltaire ja Rousseau ei olleet sopuisia loppupeleissä.
ellauri117.html on line 409: 1920-luku oli Fitzgeraldin kultakautta. Hän keksi termin "jazz-aika", joka kuvaa 1920-lukua. Kultahattu, jota pidetään hänen uransa merkkiteoksena, ilmestyi 1925. Kun sen helmikuussa ensi-iltaan päässyt näyttämöversio menestyi, siitä tehtiin samana vuonna myös elokuva, ohjaajana joku Herbert Brenon. Fitzgerald teki useita matkoja Eurooppaan, etenkin Pariisiin ja Ranskan Rivieralle. Hän ystävystyi monien Pariisin amerikkalaisyhteisön jäsenten kanssa, etenkin kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa, jota hän auttoi tämän kirjailijanuralla. Fitzgeraldin ja Hemingwayn ystävyys kuitenkin kariutui, ja Hemingway hyökkäili Fitzgeraldia vastaan monissa kirjoituksissaan. Ernest oli kade Scottin infinitesimaalisesti pidemmästä pipusta. Ja mustasukkainen siitä Zeldalle.
ellauri118.html on line 401: Laclos aloitti teoksen kirjoittamisen 1779 ollessaan Aixin saaren linnoitustöissä Ranskan länsirannikolla. Saamansa kuuden kuukauden loman aikana hän kirjoitti Pariisissa teoksen loppuun. Kirja julkaistiin maaliskuussa 1782, ja ensimmäinen tuhannen kappaleen painos myytiin loppuun kuukaudessa, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. De Laclos meni naimisiin 1786 La Rochellen ammusvarikon rakennustöissä 1783 tapaamansa Marie-Soulange Duperrén kanssa. De Laclos erosi armeijasta ja siirtyi 1788 sihteeriksi Orléansin herttua Ludvig Filip II:n palvelukseen. Hän liittyi vuoden 1795 jälkeen Napoleonin kannattajiin ja sai vastavalitulta konsuli Napoleonilta vuonna 1800 uudelleen nimityksen prikaatinkenraaliksi. Napoleonin hallintokaudella hänestä tuli myös Etelä-Italian tykistön päätarkastaja 1803. Se ilo loppui lyhyeen. De Laclos kuoli Tarantossa kulkutautiin 1803.
ellauri118.html on line 795: Sanoo Maija Mäkelä, joka on frankofiili. Anglisti Monika Fludernik peukutti Aphra Behniä. Kai sit pitää kazoa myös tota Prinsessa Cleveä, jonka kirjoitti Madame de La Fayette. Madame de La Fayette, oik. Marie-Madeleine Pioche de La Vergne, kreivitär de La Fayette, (18. maaliskuuta 1634 Pariisi - 25. toukokuuta 1693 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija. Hän kirjoitti romaanin La Princesse de Clèves (suom. Clèvesin ruhtinatar), joka oli Ranskan ensimmäinen historiallinen romaani ja kirjallisuuden historian ensimmäisiä psykologisia romaaneja. Magdaleena oli aika viriilin näköinen. Kuin myös sen kamu Madeleine de Scudéry, molemmat presiöösin tyylisuunnan viirikukkoja (tai kanoja). Olikohan ne kaikki lepakoita? Cohérente avec elle-même, Mlle de Scudéry est d´ailleurs restée célibataire toute sa vie. Mikä ei ollutkaan aivan vähän, se eli 94-vuotiaaxi.
ellauri118.html on line 797: Madeleine de Scudéry, pseudonyymi Sapho (15. lokakuuta 1607 Le Havre, Ranska – 2. kesäkuuta 1701 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija. Madeleine de Scudéry, jonka aatelinen isä oli kotoisin Provencesta, asui yhdessä veljensä, kirjailija Georges de Scudéryn kanssa vuoteen 1655, ja oli hänen tavoin [tapoinensa? höh] kiinnostunut kirjoittamisesta. Hän omaksui aikakauden tyylisuunnan, ns. presiöösin tyylin, ja jo ennen kuin hän vuonna 1644 lähti veljensä mukana Marseilleen, hän kävi markiisitar Catherine de Vivonnen salongissa Hôtel de Rambouillet´ssa, kuten hän Fronde-kapinan jälkeen kuului Hôtel de Nevers´n ja Hôtel de Créquin kantavieraisiin.
ellauri132.html on line 48: Mestari Eckhart (myös Eckart, Eckard ja Eccard, oik. Eckhart von Hochheim) (1260–1327 tai 1328) oli saksalainen teologi, filosofi ja kristillinen mystikko. Hän syntyi Erfurtissa Thüringenissä. Sana ”mestari” johtuu maisterin arvosta, jonka hän sai Pariisin yliopistosta.
ellauri132.html on line 79: Paris Hilton otti Eckehartin (ET:n, ei sitä oikeaa) vessalukemisexi mukaan vankilaan. Marianne on Pariisia tyhmempi, kun ei osaa parsata Töllön virkkeitä:
ellauri135.html on line 118: Palatakseni punertaviin auringonsäteisiin niin näin ne muutamia päiviä myöhemmin Pariisin lähistöllä pienessä Ermenonvillen kaupungissa, jonka vanhalla maatilalla Jean-Jacques Rousseau vietti viimeiset vuotensa.
ellauri144.html on line 58: Vuonna 1777 Porthan nimitettiin kaunopuheisuuden professoriksi; virkaa oli hakenut myös Gabriel Tidgren. Porthan puhui kaunommin. Tidgren oli kauhu kaunanen. Porthanin luennot olivat tavattoman suosittuja, ja hän herätti oppilaissaan suurta ihailua. Paitsi Cicerosta ja Horatiuksesta hän luennoi kosolti ja paxulti myös muista aiheista: Hugo Grotiuksen ja edelleen Samuel Pufendorfin kehittämästä luonnonoikeudellisesta filosofiasta, oppihistoriasta ja jopa arkkitehtuurista. Porthan matkusteli paljon Suomessa, ja vuonna 1779 hän teki jopa matkan Saksaan ja tapasi sikäläisiä oppineita. Mä puolestani ostin virkaanastujaisrahalla käsipuhelimen (Nokia, siinä oli ulosvedettävä antenni) sekä IBM:n sylitietokoneen (sen minkä sitten ostivat kiinalaiset ja risti Lenovoxi, jossa oli näppäimistön keskellä kuminen klitoris). Joku ranskalainen pitkäkyntinen förbi sen kun matkustin Pariisiin tapaamaan sikäläisiä oppineita. Inhottava Inkeri ei suostunut korvaamaan vahinkoa laitosbudjetista. Se oli varmaan kade.
ellauri145.html on line 62: André Breton (19. helmikuuta 1896 Tinchebray, Orne – 28. syyskuuta 1966 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, surrealismin perustaja ja johtohahmo. Breton syntyi Normandiassa, Pohjois-Ranskassa. Hän oli kauppiasperheen ainut lapsi. Perhe muutti vuonna 1900 Pariisin esikaupunkiin, missä Breton kävi koulua. Hän opiskeli lääketiedettä, mutta ei suorittanut opintojaan loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Nantes’n sotilassairaalan neurologisella osastolla. Surrealistinen teoria on saanut vaikutteita Sigmund Freudin psykoanalyysistä sekä syvyyspsykologiasta. Breton sovelsi Freudin oppeja niin valelääkärinä kuin valekirjailijanakin, ja hän kävi tapaamassa Freudia Wienissä vuonna 1921. Surrealismin piti olla subrealismi mut Mallarme mokasi. Surrealismi oli jatkoa Tristan Tarzanin perustamalle Dada-liikkeelle. Breton liittyi dadaisteihin yhdessä Louis Aragonin ja Philippe Soupaut’n kanssa. Bretonille tuli kuitenkin välirikko dadan jäsenten kanssa, joten hän erosi liikkeestä. Selkeesti piha-Antero aina alotti. Vuonna 1944 julkaistiin pienoisteos nimeltään Arcane 17. Sen pohjana on keskiaikainen Melusinasta kertova legenda. Legendan mukaan ritari menee naimisiin hengettären, Melusinan kanssa. Ehtona on, ettei ritari saa nähdä vaimoaan yhtenä päivänä viikossa, jolloin Melusina on poissa ruumiistaan. Uteliaisuus kuitenkin voittaa, joten Melusina muuttuu pysyvästi henkiolennoksi. Nimi Arcane 17 viittaa tarot-kortteihin. Kortti numero 17 kuvaa rauhan ja rakkauden voittoa. Melusine on nykyisin vuonna 1979 Paris III -yliopiston yhteyteen perustetun Surrealismin tutkimuskeskuksen (Centre de recherche sur le Surréalisme) nimi. Andre oli mikrokefalinen, Georges Bataille (kz. albumia 139) käyt.kaz. akefali.
ellauri145.html on line 68: Breton meni naimisiin kolme kertaa. Ensin hän avioitui Simone Kahnin kanssa syyskuussa 1920. Toisen vaimon, Jacqueline Lamban, kanssa hänellä on Aube-niminen tytär. Kolmas vaimo on nimeltään Elisabeth Claro. Breton kuoli 28.9.1966 ja hänet haudattiin Batignolles’n hautausmaalle Pariisiin. Hautakiveen on kaiverrettu teksti ”Je cherche l’or du temps” (”Etsin koko ajan kultaa”). Bretonin leski ja tytär yrittivät tarjota osoitteessa 42 rue Fontaine sijainneen ateljeen taidekokoelmia Ranskan valtion lunastettavaksi, mutta valtio ei halunnut ostaa Bretonin yksityiskokoelmaa. Bretonin jäämistö huutokaupattiin keväällä 2003. No entäs tämä Soupault? Silläkin oli 3 vaimoa. Hän jäi unohduksiin samalla kun hän kirjoitti unohduksesta mutta sai jälleen 1980-luvulla huomiota ja palkintoja, ja teoksista otettiin uusia painoksia. Comme il le racontera dans ses entretiens sur France Culture, il rencontra même par hasard dans un ascenseur Hitler et son aide de camp. Il regrettera de ne pas avoir eu un revolver à ce moment-là. De même, il croisa un jour Staline et fut surpris par l´expression cruelle de son visage. Ce jour-là, il le vit boire 24 vodkas dans une réception mais on lui affirma que Staline les jetait discrètement sans les boire.
ellauri145.html on line 108: Charles Fourier: L´éléphant, le chien... François Marie Charles Fourier (7. huhtikuuta 1772 Besançon – 10. lokakuuta 1837 Pariisi) oli ranskalainen utopistisosialisti. Fourier esitti perustettavaksi pieniä yhdyskuntia, falangeja, joissa olisi 400 perhettä. Jokainen harjoittaisi haluamaansa ammattia, mutta asuisi samassa rakennuksessa, falansterissa. Työn tulokset jaettaisiin sen mukaan, miten kukin oli ottanut osaa tuotantoon (työn, pääoman ja erikoistaidon perusteella).
ellauri145.html on line 164: Joseph-Pierre Borel d´Hauterive , joka tunnettiin nimellä Petrus Borel (26. kesäkuuta 1809 – 14. heinäkuuta 1859), oli ranskalainen romanttisen liikkeen kirjailija. Petrus Borel, hän syntyi Lyonissa, kahdestoistaosana rautakauppiaan neljästätoista lapsesta. Hän opiskeli arkkitehtuuria Pariisissa, mutta jätti sen kirjallisuuden vuoksi. Lempinimellä le Lycanthrope ("susimies") ja Pariisin böömiläisten ympyrän keskus hänet tunnettiin ylellisestä ja omalaatuisesta kirjoituksestaan, joka esikuvasi surrealismia . Hän ei kuitenkaan menestynyt rautakaupallisesti, ja lopulta hänen ystävänsä, mukaan lukien Théophile Gautier, löysivät hänet pieneen virkaan . Häntä pidetään myös poète mauditina , kuten Aloysius Bertrand tai Alice de Chambrier. Borel kuoli Mostaganemissa noin vuonna 1859 auringonpistoxeen. Hän oli aiheena elämäkerran Enid Starkie , Petrus Borel: Tällä Lycanthrope (1954).
ellauri145.html on line 438: Spede kävi Bourgetin suosimissa Bonshommesien, Zutikoiden ja Hydropaattien klupeissa. Kyllä niitä oli ihan hirmuinen liuta kekkaloizijoita Pariisissa siihen aikaan. Kaikki tunsi toisensa, paukutteli ja puukotteli iloisesti selkään toisiaan. Kilpailu oli kamala. Tää kaveri oli erikoisen kova kukkoilemaan, mm. kirjoitti:
ellauri145.html on line 626: Pariisilaisten pasaasien malliin rakennettu Galleria Subalpina (1874) on loistelias kujien ja patioiden leimaama ostospalatsi Torinon historiallisessa ytimessä Piazza Castellolla, kahden korttelin päässä Carignanon aukiolta. Torinolaissyntyisestä Vittorio di Savoiasta (1820–1878), Carignanon seitsemännestä ruhtinaasta, tuli Sardinia(-Piemonte)n kuningas Vittorio Emanuele II (1849–1861), kunnes hän julistautui yhdistyneen Italian ensimmäiseksi kuninkaaksi (1861–1878).
ellauri145.html on line 634: 8 Kansainväliseen kuuluisuuteen nousseita rikollisia. Kutsumanimellä tunnettu ”Prado” teloitettiin 5. marraskuuta 1888 Pariisissa murhasta tuomittuna, kirjaileva oikeustieteen opiskelija Henri Chambige taas sai marraskuussa 1888 seitsemän vuoden vankeustuomion Algeriassa tekemästään murhasta. Suezin kanavan 1869 rakennuttanut ranskalaisdiplomaatti Ferdinand de Lesseps (1805–1894) joutui, kuten poikansa Charles (1840–1923), oikeuteen 1882 aloitetun ja surkeasti sujuneen Panaman kanavan urakkansa päätteeksi. Tapauksista raportoivat Figaron lisäksi Nietzschen lukemat piemontelaiset lehdet.
ellauri145.html on line 688: Joris-Karl Huysmans on Anteron seuraava potilas. Charles-Marie-Georges Huysmans (5. helmikuuta 1848 Pariisi, Ranska – 12. toukokuuta 1907 Pariisi, Ranska) oli pukinpartainen flaamilaissyntyinen ranskalainen kirjailija ja taidekriitikko, jonka ensimmäiset romaanit olivat naturalistisia. Hänestä tuli kuitenkin pian dekadentti. Hän oli myös arvostettua kirjallisuuspalkintoa jakavan Goncourt-akatemian ensimmäinen johtaja Huysmans oli ranskalaisen äidin ja alankomaalaisen isän ainoa poika. Hän aloitti 20-vuotiaana pitkän uran Ranskan sisäministeriössä. Useimmat romaaninsa hän kirjoitti virka-aikana työpaikalta varastamalleen kirjepaperille. Ranskalaisillahan ei ole töissä muuta kuin luppoaikaa, kuten selviää amerikkalaisten tekemässä ranskisklisheekokoelmassa nimelltä Emily in Paris. Se on mikäli mahdollista vielä kehnompi kuin Jorin romaanit. Huysmansin varhaisimmat teokset saivat vaikutteita naturalisteilta. Niihin kuuluvat muun muassa romaani Marthe, histoire d’une fille (1876) ja pienoisromaani Sac au dos (1880), joka perustui Huysmansin omiin kokemuksiin Saksan–Ranskan sodasta.
ellauri146.html on line 409: Alfred Victor de Vigny (27. maaliskuuta 1797 Loches, Touraine, Ranska – 17. syyskuuta 1863 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen sotilaskirjailija.
ellauri146.html on line 414: Vigny oli lyriikassaan romantiikan läpimurron edeltäjiä, samoin hän on ensimmäisiä, jotka hylkäsivät pseudoklassismin säännöt ja kulkee William Shakespearen jalanjälkiä. 1829 esitettiin Théâtre français’ssa Vignyn käännös Shakespearen Othellosta, joka aikanaan oli merkittävä rohkean, realistisen tyylinsä vuoksi. Odéonissa 1831 esitetty La maréchale d’Ancre käsittelee historiallista aihetta 1600-luvulta ja on Vignylle tyypillisesti fatalistinen. Pariisin oopperassa 1833 esitetty näytelmä Quitte pour la peur edustaa 1700-luvun tyyliä.
ellauri147.html on line 158: Muuten kyllä esim Netflixin sarjat ovat aivan sietämätöntä toistoa. Esim Emily Pariisissa sarjan avausjaxossa ei ollut minuuttiakaan klisheetöntä kohtaa.
ellauri147.html on line 183: Luurissa chicagolaisen poikaystävän kaa etänä yhteisrunkkaava Emily Pariisissa rakastaa työtä ja menestymistä. Typerät ranskalaiset tekee työtä elääxeen, Emily just päinvastoin. Vaikka mitä vetoa eze myöhemmissä jaxoissa vielä päihittää kaikki noi nenäkkäät ranskixet ja istuu kohta kokouspöydän päässä jakamassa maireasti käskyjä kuin joku isä aurinkoinen. Ilkeät ranskixet on vahaa sen edessä. Jenkit jaxaa kantaa kaunaa kun ranskixet kieltäytyivät niiden aavikkomyrskystä. No anglosaxit alkaa taas erottautua omaxi tiimixeen, witness äskettäinen riita Australian ja Ranskan sota-asekaupoista. Näyttää siltä että ennustamani kaikkien sota vastaan kaikkia edistyy pallon kuumeteessa nopeammin kuin luulinkaan. Hienoa.
ellauri147.html on line 189: Huomiota kiinnitti muuten partnereiden reaktiot kun Chicagon runkku peruutti Pariisin lentonsa. Se oli molemmille osapuolille puhtaasti narsistinen loukkaus. Emily on narsistipissixen muotokuva. Dorian Grey halkiohaarana.
ellauri150.html on line 350: Etenkin tappiollisen Ranskan–Saksan sodan jälkeen Ranskan armeijan turvallisuuspalvelu oli alkanut pitää silmällä Saksan Pariisin-lähetystöä. Saksan lähetystön sotilasattasea Maximilien von Schwartzkoppen oli erityisen tarkkailun alaisena. Ranskalaisilla oli lähetystössä siivooja, joka toimitti heille lähetystön papereita. Niistä ranskalaiset selvittivät, että Schwartzkoppen oli saanut ranskalaisten linnoitusten pohjapiirustuksia mieheltä, joka käytti salanimeä Jacques Dubois ja josta Schwartzkoppen käytti nimitystä ”mokoma roisto D”.
ellauri150.html on line 358: Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein, ja Picquart lupasi käydä läpi kaiken Dreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita. Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä ”tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä”. Picquartin aloitteesta Esterházyä alettiin varjostaa ja hänen nähtiin menevän kahdesti Saksan suurlähetystöön. Lisäksi Picquart sai elokuussa käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä, ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.
ellauri150.html on line 426: Edmond Eugène Alexis Rostand (1. huhtikuuta 1868 Marseille – 2. joulukuuta 1918 Pariisi) oli ranskalainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Silläkin oli pitkät wiixet niin kuin lähes kaikilla fin de siecle tyypeillä (paizi Baudelairella, joka olikin vähän varhaisempaa ikäpolvea). Se kirjotti myös L'homme que j'ai tué, josta tehdystä filmistä Franz me tykättiin, Kristina ei.
ellauri150.html on line 432: Savinien de Cyrano de Bergerac (6. maaliskuuta 1619 Pariisi – 28. heinäkuuta 1655 Sannois) oli kolmikymmenvuotisen sodan veteraani ja monipuolinen kirjailija, jonka elämä ja kirjallisuus innoittivat Edmond Rostandia kirjoittamaan näytelmänsä Cyrano de Bergerac: Comedie héroïque en cinq actes.
ellauri152.html on line 407: Dardaniusque Paris. Pallas, quas condidit arces, Ja Pariisi on Dardanelleilla. Ruijanpallas, joka
ellauri161.html on line 1087: Dionysios Areopagita oli Ateenan areiopagin neuvoston jäsen ensimmäisellä vuosisadalla. Apostolien tekojen mukaan hän kääntyi kristityksi apostoli Paavalin vaikutuksesta. Eusebios lainaa Dionysios Korinttolaista ja kertoo, että tästä Dionysios Areopagitasta tuli sittemmin Ateenan piispa. Kuoli: Luteita, Pariisi
ellauri161.html on line 1106: Jean Charlier de Gerson oli ranskalainen tutkija, kouluttaja, uudistaja ja runoilija, Pariisin yliopiston kansleri, neuvonantajaliikkeen ohjaava valo ja yksi merkittävimmistä teologeista Bodenen neuvostossa. Seppo A. Teinosenkin mielestä Mainio hoippui heresian kuilun reunalla.
ellauri164.html on line 334: Vaikka myös parlamentti oli vahvistanut sopimuksen, monet ranskalaiset katsoivat, että kyse oli vain Kaarle VI:n mielipuolisuuden synnyttämästä erheestä, jota ei tarvinnut noudattaa. Näin ajatteli etenkin Jeanne d’Arc, joka vuonna 1429 puoliväkisin ”raahasi” Kaarlen Reimsiin kruunattavaksi. Myös Englannin Henrik VI kruunattiin Ranskan kuninkaaksi vuonna 1431 Notre Damessa, mutta hän jäi varjokingiksi. Kaarle VII:n kaudella Ranska valloitti takaisin Pariisin ja kaikki Englannin ranskalaiset alueet Calais’ta lukuun ottamatta.
ellauri164.html on line 467: Luumäkeläinen Pertti Pykälä kirjoitti Ilkka Remes nimellä ryssävihaisia rompskuja. Sakari Tuomiojan poika Erkki valitti että kaikki paha Pertin kirjoissa näyttää tulevan Venäjältä. Hoblan Laurén ei voisi olla vähempää eri mieltä. Pariisin Emilyn ukrainalainen ystävä koitti varastaa muotiryysyjä Samaritainelta. Siinä kulki sankohattuisen Emilyn moraalinen raja. Eikä siinä kaikki: Kiovan tyttö mesetti kyrillisillä kirjaimilla! Hyi helkkari! Emily dumppasi sen pikaisesti. Välillä Emily näyttää vanhalta jutkuhaahkalta.
ellauri172.html on line 97: Théodore Agrippa d’Aubigné (1552 Pons, Ranska −1630 Geneve, Sveitsi) oli ranskalainen kirjailija ja aikansa historioitsija, joka kuoli maanpakolaisena. Hän oli maineikas huuakotti. Hänen ystäviään oli Henrik Navarralainen, ja hän oli Madame de Maintenonin isoisä. Pariisin parlamentti määräsi hänen teoksensa Histoire universelle 1550−1601 poltettavaksi. Teos on merkittävä aikalaiskuvaustensa vuoksi. Merkittävin hänen teoksistaan on seitsenosainen runoelma Les Tragiques (1616), jossa hän käsittelee Ranskan tilannetta, uskonvainoja ja Jumalan rangaistuksia. Hän pakeni 1620 Geneveen, jossa kuoli. Kaikesta huolimatta
ellauri172.html on line 116: Jean Sombreval, entinen pappi, josta tuli ateisti ja jopa meni naimisiin vallankumouksellisessa Pariisissa, joutuu kärsimään Jumalan koston. Vaimonsa kuoleman jälkeen Sombreval osoittaa erityistä omistautumista ainoalle tyttärelleen, Calixtelle. Mutta Calixte on intohimoisesti kristitty, niin paljon, että hän astui Karmelin ritarikuntaan vannoen itselleen tuoda isänsä takaisin uskoon.
ellauri172.html on line 142: Pariisilaisrunoissa Jorin silmiin osui tämä syvällinen naisen määritelmä: eternel feminin de l'eternel jocrisse. Ikuisen aisankannattajan ikuinen naispuolisuus. Siis mitä? Nyöleen panee potin nokkiin: Iänikuisen tolvanan lähtemätön naisen luonne. "Säe on vaikeasti avautuva." No tässä mennään taas kuin Zolan lukkari. Le dégoût, la haine de la femme le firent jurer comme un charretier.
ellauri172.html on line 196: Tää seikkailu meni sillee paremmin että juoppo Stuart koitti murhata Luisan joka pääsi karkuun sitä Roomaan ursuloiden ja vänrikkinsä hoteisiin. (Vrt. Ezra Pound.) Kunnes Yorkin paha kardinaali puuttui kyyhkyläisten onneen. Pulut pakenivat Colmariin ja sieltä Pariisiin jossa niitä jelppi Thomas Jefferson.
ellauri196.html on line 698: Brandon kaikki leffat ovat ällöjä. Ällöistä kaikkein ällöin oli Viimeinen tango Pariisissa. Varmaan jouduin kazomaan sen Piia Pipsukan seurassa. Se oli täysin perseestä (leffa siis), oli levitettä tai ei levitettä pakaroiden välissä. Olen aina inhonnut Marlon Brandoa. Kamala kummisetämies.
ellauri203.html on line 294: Toisen maailmansodan jälkeen Miłosz toimi ensin Puolan kansantasavallan diplomaattina Yhdysvalloissa mutta ei viihtynyt siellä vaan palasi Eurooppaan ja siirtyi kulttuuriattaseaksi Pariisiin. Miłosz riitaantui hallituksen kanssa vuonna 1951 ja haki poliittista turvapaikkaa Ranskasta. Myöskään Ranskassa hän ei viihtynyt maan kulttuuriväen keskuudessa vallinneen poliittisen ilmanpiirin vuoksi. Älymystö ihaili kommunismia, ja Miłosz tunsi, että älymystön jäsenet käänsivät hänelle selkänsä. Siksi hän muutti uudestaan Yhdysvaltoihin. Siellä sentään ei ihailtu kommunismia! Päinvastoin vihailtiin!
ellauri203.html on line 399: Toisen maailmansodan puhjettua Gałczyński sai korttiluonnoksen armeijasta. Hän osallistui Puolan syyskuun kampanjaan vuonna 1939. Hän joutui 17. syyskuuta venäläiseksi sotavankiksi ja joutui myöhemmin saksalaisten vangiksi. Hän vietti miehityksensä Stalag XI-A -sodanvankileirillä Altengrabowissa, hänen runojaan painettiin salaa antologioissa. Sodan jälkeen hän matkusti Brysseliin ja Pariisiin ja palasi Puolaan vuonna 1946. Hän perusti 13 Muses Clubin Szczeciniin.vuonna 1948 ennen kuin muutti takaisin Varsovaan, ja tuotti töitä lukuisille viikkolehdille.
ellauri204.html on line 729: Artaud kuoli 4. maaliskuuta 1948 suolistosyöpään lepokodissa lähellä Pariisia. Hänet löydettiin kuolleena majapaikastaan Ivry-sur-Seinen esikaupunkialueella sijaitsevasta puutarhapaviljongista kenkä kädessä, ikään kuin hän olisi koittanut soittaa sillä vielä kenkäpuhelun surreaaliseen toimistoon.
ellauri204.html on line 763: Alain Finkielkraut (s. 30. kesäkuuta 1949 Pariisi, Ranska) on ranskalainen essealainen. Hän on Auschwitzista pelastuneen puolanjuutalaisen taidekäsityöläisen poika. Hän opettaa École polytechnique -nimisessä teknillisessä eliittikorkeakoulussa aatehistorian professorina humanististen ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Useita teoksia kirjoittanut Finkielkraut esiintyy säännöllisesti television talk show -ohjelmissa ja kirjoittaa kolumneja ranskalaisiin lehtiin usein humanistisesta näkökulmasta. Finkielkraut on tunnettu erityisesti islamin arvostelijana. Michel ja Alain kuulostavat totaalisen perseiltä!
ellauri206.html on line 186: Kulttuuriministeriössä työskentelevän Michelin elämä on ankeaa ja yksinäistä. Vapaa-aikanaan hän vierailee toisinaan peep-showssa ja nukahtelee tv:n ääreen. Isänsä kuoleman jälkeen hän päättää hetken mielijohteesta matkustaa Thaimaahan. Thaimaassa Michelille avautuu vieras kulttuuri ja eroottisten houkutusten puutarha, jossa kaikki on mahdollista. Michel saa tuntea seksuaalista nautintoa, jonka rinnalla hänen aiemmat käteenvetokokemuksensa kalpenevat. Matkallaan Michel tapaa myös Valérien, joka on matkailualalla. Pariisissa heidän välilleen syntyy intohimoinen suhde, jollaista kumpikaan ei ole ennen kokenut. Michel ja Valérie palaavat Thaimaahan käynnistämään uutta, estotonta seksiturismibisnestä. Matkailijat kuitenkin palautetaan paratiisista elämän kovuuteen varsin dramaattisella tavalla.
ellauri206.html on line 267: Gérard de Nerval (oik.Gérard Labrunie; 22. toukokuuta 1808 Pariisi, Ranska - 26. tammikuuta 1855 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja toimittaja. Nerval kuului Théophile Gautier'n ystäviin, ja hän liikkui 1830-luvulta alkaen romantikkojen piirissä. Nerval esitteli saksankielistä kirjallisuutta Ranskassa, muun muassa esikuvaansa E. T. A. Hoffmannia sekä J. W. von Goetheä. Ei ihmekään että heput ignoreerasi. Théophile Gautier rappellera dans La Presse du 30 janvier 1853 les mots de Goethe écrits au jeune traducteur : "je ne me suis jamais si bien compris qu'en vous lisant". Nervalin haudalla seisoo Obelix.
ellauri210.html on line 87: Varhain deekuuntunut Jarry pyöräili kekkaamassaan kurko Ubun roolissa pitkin poikin Pariisia Clement-polkupyörällään pummaamassa tutuilta. Jarryn pyörässä ei ollut jarruja. Sen viimeinen toivomus oli hammastikku.
ellauri210.html on line 211: Raymond Roussel (20. tammikuuta 1877 Pariisi – 14. heinäkuuta 1933 Palermo Italia) oli ranskalainen kirjailija. Eipä siitä sen enempää. Ai mitä? No joo:
ellauri210.html on line 270: Francis-Marie Martinez de Picabia (22. tammikuuta 1879 Pariisi, Ranska – 30. marraskuuta 1953 Pariisi, Ranska) oli kuubalaistaustainen ranskalainen avantgardetaidemaalari. Hänet tunnetaan erityisesti yhtenä dadan keskeisenä taiteilijana.
ellauri210.html on line 629: Valmistuttuaan Strasbourgin École des Arts et Métiersista Arp lähti 1904 Pariisiin, jossa hän julkaisi ensimmäiset runonsa. Vuosina 1905–1907 hän opiskeli Saksassa weimarilaisessa taidekoulussa Ludwig Hoffmannin ateljeessa, mutta palasi 1908 Pariisiin, jossa hän aloitti opinnot Académie Julianissa. Hän muutti 1915 Sveitsiin maan puolueettomuuden vuoksi.
ellauri210.html on line 634: Arp liittyi 1912 Blaue Reiter -taiteilijaryhmään ja perusti vuonna 1916 Hugo Ballin kanssa Zürichiin dadaistisen ryhmän Dada Zürich. Käyttäen nimeä Hans Arp hän perusti 1920 Max Ernstin ja aktivisti Alfred Grünwaldin kanssa Kölniin dadaryhmän Dada Köln. Hänen maalauksiaan oli kuitenkin 1924 esillä surrealismin ensimmäisessä näyttelyssä Galerie Pierressä Pariisissa.
ellauri210.html on line 636: Arp muutti 1926 Ranskaan, jossa hän pääasiallisesti asui. Hän irrottautui 1931 surrealismista perustaakseen Abstraction-Créationin ja työskenteli Pariisissa toimineen Abstraction-Création-ryhmän kanssa sekä kirjoitti artikkeleita aikakauskirjaan Transition. Koko 1930-luvun ja elämänsä loppuun asti hän kirjoitti ja julkaisi esseitä ja runoja. Vuonna 1942 hän pakeni kotoaan Meudonista saksalaisten miehityksen alta ja asui Zürichissä sodan päättymiseen saakka. Hän kirjoitti ranskaksi ja saksaksi.
ellauri210.html on line 638: Arp teki ison reliefin Harvardiin ja suuren muraalin Pariisiin ja sai niistä 1954 Venetsian biennaalissa kuvanveiston suuren palkinnon.
ellauri210.html on line 709: Olin yllättynyt ja hämmästynyt; Savinio kohteli instrumenttiaan niin huonosti, että jokaisen kappaleen jälkeen kosketinsoittimesta jouduttiin puhdistamaan siruja ja puruja. Ennustan, että kahden vuoden sisällä hän on pannut päreixi kaikki Pariisin pianot. Savinio jatkaa sitten tuhoamaan jokaisen pianon universumissa, mikä voi olla todellinen vapautus.
ellauri210.html on line 1456: Charles Perrault (12. tammikuuta 1628 Pariisi, Ranska – 16. toukokuuta 1703 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1697 julkaisemastaan satukokoelmasta Hanhiemon tarinoita (ransk. Les Contes de ma mère l'Oye). Varsinaiselta ammatiltaan Perrault oli asianajaja, ja hän toimi myös julkisten rakennusten tarkastajana. Hänen oikea nimensä oli Jaakko Parantainen. Les oies marchent dans la cour. Pas les oeufs, zihihihihi. Perrault oli varakas porvari, kuinkas muuten.
ellauri213.html on line 427: Nyttemminhän nää ei enää ole mitään ennätyxiä. Eräskin 60-vuotias Mariko juoxi juuri maratonin alle 3 tunnissa. Pariisissa nirhaantui 2015 130 henkeä.
ellauri216.html on line 138: Pariisin pyhän Dionysioksen luostarin apotti Hilduin käänsi Pseudo-Dionysioksen kirjoituskokoelman kreikasta latinaksi 800-luvulla ja yhdisti virheellisesti identiteetit yhteen persoonaan. Niinpä keskiajalla nämä neljä eri lähteistä nousevaa identiteettiä – Apostolien tekojen Dionysios Areopagita, Eusebioksen Dionysios Ateenalainen, marttyyri Dionysios ja Pseudo-Dionysios Areopagita – yhdistettiin yhdeksi ja samaksi persoonaksi; Dionysioksen katsottiin kääntyneen Paavalin saarnan vaikutuksesta, tulleen Ateenan piispaksi, kirjoittaneen edellä mainitut mystiikan teologian tekstit ja tämän jälkeen kuolleen marttyyrina Pariisissa. Oli siinä yhdelle kaverille duunia.
ellauri220.html on line 663: Esmeralda. Esmeralda voi tarkoittaa seuraavia: Esmeralda, naisen etunimi. Esmeralda, romanityttö Victor Hugon romaanissa Pariisin Notre-Dame. Esmeralda, Aleksandr Dargomyžskin ooppera. Esmeralda, Cesare Pugnin säveltämä baletti. Esmeralda, meksikolainen telenovela-sarja. Esmeralda Bank, merenalainen tulivuori Tyynellämerellä lähellä ... tai sit vaan smaragdi.
ellauri222.html on line 261: Mistähän Sale sai päähänsä tän kotkankesytyxen Mexikossa? Se on yhtä uskottavan oloinen kuin se sen Aahrikka-pläjäys. Kaikesta näkee ettei kaveri ole käynyt Chicagosta kauempana kuin ehkä Pariisissa (jota se muuten inhosi). Kukaan jenkkiarvostelija ei sano siitä mitään. Ilmeisesti se ei kiinnostanut niitäkään, kun siinä on vaan märkäselkiä.
ellauri222.html on line 896: Georges Benjamin Eugène Clemenceau [kləmãsõ´] (lempinimi Le Tigre de Papier, ”Paperitiikeri”; 28. syyskuuta 1841 Mouilleron-en-Pareds, Vendée – 24. marraskuuta 1929 Pariisi) oli ranskalainen journalisti ja valtiomies. Hän oli yksi Ranskan kolmannen tasavallan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia ja toimi kahdesti Ranskan pääministerinä vuosina 1906–1909 ja 1917–1920. Clemenceaulla oli keskeinen rooli ensimmäisen maailmansodan jälkeisten rauhanjärjestelyjen muotoilussa ja hän vaati erittäin ankaria rauhanehtoja Saksalle. 1865 eli sisällissodan päätyttyä Jori muutti Yhdysvaltoihin, jossa asui neljä vuotta ja työskenteli muun muassa tyttökoulun opettajana Stamfordissa Connecticutissa. Häneen teki vaikutuksen amerikkalainen sananvapaus, joka oli paljon laajempi kuin Napoleon III:n Ranskassa. Palattuaan Ranskaan vuonna 1869 Clemenceau ryhtyi harjoittamaan lääkärin ammattia Pariisissa. Clemenceaun ensimmäinen vaimo oli hänen entinen oppilaansa, amerikkalainen Mary Plummer, jota hän nai vuonna 1869. Heillä oli kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon.
ellauri222.html on line 1067: Sen Pariisin muistelmista tulee mieleen Emily Pariisissa. Samanlainen röyhkeä jenkkinarsisti Chicagosta joka luulee omistavansa koko maailman.
ellauri238.html on line 165: Varauduin siihen, että joutuisin olemaan Lontoossa yhden yön yli. Olin aivan varma, että Pentti oli vain hipynyt, jättänyt Leenan ties minkälaiseen jamaan ja mitään sanomatta mennyt Pariisiin ja sieltä Dubliniin. Dabliniin meno oli sikäli perusteltua, että hän oli lähtenyt Suomesta kääntämään Joycen Odysseusta englantia puhuvaan ympäristöön, Lontooseen. Kun Dublin oli sinä lähellä, hän menisi sinne, Dubliniinhan romaanin tapahtumat sijoittuivat. Leena kuitenkin olisi vaikeuksissa, siitä olin varma, koska vaikutti siltä, että Pentti oli lähtenyt pakosalle.
ellauri238.html on line 358: Sarah Benhardt syntyi Pariisissa vuonna 1844 ja kuoli 1923 ibid. Henriette Rosine Bernard -nimisenä hollantilaiselle juutalaiselle kurtisaanille Judith Van Hardille, joka tunnettiin myös nimellä ”Youle”. Lapsen isä oli Edouard Bernard, ranskalainen juristi, ja Henriette koulutettiin ranskalaisissa katolisissa sisäoppilaitoksissa. Elättääkseen itsensä hän yhdisti varhaiseen näyttelijänuraansa kurtisaanina toimimisen – noina aikoina molempia aloja pidettiin paheksuttavina.
ellauri243.html on line 96: Anne Frank-lookalike Shosanna hoitaa elokuvateatteria Pariisissa valehenkilöllisyyden turvin. Hän tapaa saksalais-suomalaisen tarkka-ampujan Simo Häyhän (Fredrik Stollen), joka kaatoi 250 vihollista yhden taistelun aikana. Häyhän on määrä esittää izeään nazien propagandaelokuvassa Stolz der Nation (Kansakunnan ylpeys). Shosannaan sen jutkutaustasta tietämättä ihastunut Häyhä vakuuttaa (? taivuttaa) Joe Goebbelsin siirtämään elokuvan ensi-illan Shosannan elokuvateatteriin. Shosanna suunnittelee rakastajansa Marcelin (pätkän ranskalaisvahvistus, yhtä merkittävä kontribuutio kuin sammakoilla viime sodassa) kanssa ensi-iltaan osallistuvien natsijohtajien tappamista sytyttämällä teatterin tuleen. Meneehän siinä mukana muutama sata pahaa-aavistamattomia ydinsaxalaisia, mutta väliäkö hällä, koko Saxan kansahan on yhtä syyllinen. Inter arma silent leges! Ihan sama tematiikka muuten kuin Dan Steinbockin Andromeedassa. Vittu onnää tosi mieltä nostattavia juttuja, etten sano kääntäviä.
ellauri244.html on line 79: Sirolan Kaksi kaupunkia jäi vaille suurempaa huomiota. Kai Sirolalta jäi huomaamatta että Dickens oli jo kirjoittanut sen. Se kuvasi Ranskan suuren vallankumouksen aikaisia ja jälkeisiä vuosia Lontoossa ja Pariisissa. Teosta myytiin noin 200 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen myydyimmän romaanin. Vain Sonja Kaurasen Anja Koo menee niukasti edelle. Helsinki ja Tallinna ei olleet yhtä vetäviä. Sirola vajosi syvään masennukseen. Itse hän kuvasi tilaa seuraavasti:
ellauri244.html on line 285: "Harri Sirolan toinen romaani on leimahtava rakkaustarina, kertomus nuoren suomalaismiehen ja Kreikassa syntyneen mulattitytön levottomasta suhteesta. Tapahtumapaikkana on ensin Pariisi, sitten huumausaineiden ja vallattujen talojen, bändien ja anarkismin Amsterdam."
ellauri244.html on line 589: Henry Valentine Miller (26. joulukuuta 1891 New York – 7. kesäkuuta 1980 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Miller tunnettiin aikansa kirjallisten normien rikkojana, joka yhdisti romaaneissaan henkilökuvausta, yhteiskuntakritiikkiä, filosofista pohdintaa, mystiikkaa, roisia seksuaalisuutta ja vapaata assosiaatiota. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Kravun kääntöpiiri (1934), Musta kevät (1936), Kauriin kääntöpiiri (1939) ja Ruusuinen ristiinnaulitseminen -trilogia (1949–59), jotka perustuvat hänen kokemuksiinsa New Yorkissa ja Pariisissa. Niin ja sitten se Marussin kolossi, joka oli makuuhuoneen kirjahyllyssä, mutta näytti tosi tylsältä.
ellauri244.html on line 607: A nasty setback was June's close relationship with the artist Marion, whom June had renamed Jean Ronski. Ronski lived with Miller and June from 1926 until 1927, when June and Ronski went to Paris together, leaving Miller behind, which upset him greatly. Miller suspected the pair of having a lesbian relationship. While in Paris, June and Ronski did not get along, and June returned to Miller several months later. Yxin jäänyt Ronski teki Sirolat Pariisissa around 1930. Vähän päästä Henry lähti ize yxin Pariisiin.
ellauri246.html on line 67: Sodanjälkeisinä vuosina Sachs luki juutalaista kirjallisuutta ja Tooraa. Hän opiskeli myös juutalaista mystiikkaa ja kabbalaa ja julkaisi runoja "mykkänä huutona" holokaustia vastaan. Vuonna 1954 hän aloitti kirjeenvaihdon Paul Celanin kanssa. Celan oli keskitysleireiltä pelastunut romanianjuutalainen runoilija, joka oli muuttanut sodan jälkeen Pariisiin. Sachs ja Celan olivat sukulaissieluja, ja huolimatta suuresta ikäerosta heidän lämmin ja henkevä ystävyytensä jatkui Celanin itsemurhaan, vuoteen 1970 asti. Nelly Sachs itse kuoli vain pari kuukautta myöhemmin. Kelaa sitä!
ellauri246.html on line 639: Kerran Pohjois-Amerikan mantereella Brodsky alkoi matkustaa paljon. Hän asui Lontoossa, Pariisissa, Amsterdamissa, Tukholmassa, Venetsiassa, Rooman pitkään. Hän ei pitänyt matkailijoiden tarkoituksenmukaista tutustua nähtävyyksiin, mutta hänellä oli kyky mainita uusia kaupunkeja - tiesi piilotettuja arkkitehtuuria ja yksinkertaisesti viihtyisiä kulmia, ravintoloita kaukana sivukaduilla, joissa vain paikalliset julkiset kävelee, lukea Paikallinen lehdistö, innokkaasti keskusteltiin Urban Gossipista. Se tunnetaan erityisesti Brodsky rakastettu Venetsia. Tietenkin tämä rakkaus johtui siitä, että Venetsian tahattomasti muistutti häntä Petersburgin kotikaupungista. Brodsky oli hyvin apoded sillat, kanavat, vesi. Ensimmäistä kertaa hän saapui Venetsiaan, kun siellä oli talvella. Jäädytetty joki, valkoinen kansi ei jättänyt häntä välinpitämättömäksi, ja hän oli ikuisesti liittynyt tähän kaupunkiin. Täällä hän tapasi naisen, jonka kanssa hän otti yhteyttä avioliittoon, ja haudattiin tänne.
ellauri247.html on line 323: <William Hogarth (10. marraskuuta 1697 Lontoo – 26. lokakuuta 1764 Lontoo) oli englantilainen taidemaalari ja graafikko, joka tunnetaan erityisesti suurta suosiota saavuttaneista kuvasarjoistaan. Hogarth oli erittäin taitava ja tarkka piirtäjä ja suosi runsaita yksityiskohtia ja groteskeja sävyjä. Hänen tyylinsä oli kova ja realistinen. Hogarth kuvasi kuparipiirrossarjoissaan aikaansa ja ihmishahmoja moralisoiden ja ivaten. Hogarth teki vuosina 1731–1732 ensimmäisen moralistisen piirrossarjansa ’Ilotytön tarina’. Hogarth oli äärimmäisen kansallismielinen eikä koskaan myöntänyt saaneensa vaikutteita ulkomaisilta taiteilijoilta vaikka oli käynyt kahdesti Pariisissa ja tuonut sieltä tuomisixi hyppykupan. Hogarth was born in London to a lower-middle-class family. Hogarth's works are mostly satirical caricatures, sometimes bawdily sexual. Kuvissa se on ilkimyxen näköinen. Sen suurin kyseenalainen ansio oli copyrightin laillistaminen. Stanley Kubrick based the cinematography of his 1975 period drama film, Barry Lyndon, on several Hogarth paintings. Muistan että se oli pitkäpiimäinen, en kyllä muista siitä muuta, koska se oli mun ja Seijan eka yhteinen elokuvaretki. Kubrick on kaiken kaikkiaan aika joutavanpäiväinen.
ellauri247.html on line 479: Asuessaan Place Royalen varrella Pariisissa Viki Hugo käytti läheisyydessä asuvaa Brassier-nimistä parturia. Kun hän kerran istui tämän käsiteltävänä, kesken kaiken virkkoi hän: Odottakaa hetkinen, ja ottaen taskustaan kynän alkoi kirjoittaa säkeitä parturin pöydältä löytämälleen paperille.
ellauri249.html on line 351: Vuonna 1959 Hruštšov vieraili ensimmäisenä neuvostojohtajana Yhdysvalloissa. Liennytyksen kuitenkin päätti Gary Powersin ohjaaman U-2-vakoilukoneen alasampuminen 1. toukokuuta 1960 Neuvostoliiton yllä. Pariisin kokouksen aikana 16. toukokuuta 1960 Hruštšov vaati Eisenhowerilta anteeksipyyntöä U-2-vakoilulennoista Neuvostoliiton yllä. Anteexipyyntöä ei kuulunut. Tapaus päätti konferenssin.
ellauri254.html on line 115: Aleksei Remizov (1877 Moskova, Venäjä – 1957 Pariisi, Ranska) oli venäläinen kirjailija. Mielenosoituksiin osallistunut Remizov karkotettiin Pohjois-Venäjälle. Hän pääsi palaamaan Pietariin 1905 mutta pötki pakoon Venäjältä 1921. Remizovin kertomuksia alettiin julkaista vuonna 1897 lehdissä. Hän hyödynsi niissä kansantarinoita, unia ja legendoja. Hän on vaikuttanut myöhempiin kirjailijoihin, esimerkiksi Isaak Babeliin, Jevgeni Zamjatiniin ja Boris Pilnjakiin. Hänen tuotantoaan julkaistiin Neuvostoliitossa uudelleen vuodesta 1978. Il s'est établi en France en 1923. Il est enterré au cimetière russe de Sainte-Geneviève-des-Bois, près de Paris. Sillä oli mukanaan pikku suite sute pussukka isänmaan multaa.
ellauri254.html on line 604: Claude-Henri de Rouvroy, Saint-Simonin kreivi (17. lokakuuta 1760 Pariisi – 19. toukokuuta 1825 Pariisi) oli ranskalainen taloustieteilijä ja filosofi, jota pidetään ranskalaisen sosialismin perustajana. Saint-Simonin mukaan historia on jatkuva prosessi, jossa jokainen aikakausi lopulta muodostuu kehityksen jarruksi, josta on siirryttävä seuraavaan aikakauteen. Kehityksen välttämättömyyden syy on ilmiöiden sisältämissä ristiriidoissa. On suuntauduttava kohti parempaa tulevaisuutta.
ellauri254.html on line 616: Judenitš onnistui saamaan yhteyden Siperiassa toimiviin valkoisiin venäläisiin ja teki yhteistyötä Pariisissa toimineen valkoisen lisääntymiselimen, ns. Venäjän poliittisen kokouksen (ven. Русское политическое совещание в Париже) kanssa. Lähihoitaja Mannergeimin kanssa Judenitš suunnitteli Suomen liittymistä Venäjän valkoisten rinnalle sotaretkeen Pietaria vastaan. Heinäkuussa hänestä tuli Luoteis-Venäjän armeijan komentaja Viroon, ja elokuussa Britannian avulla luodun vastavallankumouksellisen Luoteis-Venäjän hallituksen sotaministeri.
ellauri254.html on line 657: Pariisissa ollessaan Trotski toimitti Iskra-sanomalehteä yhdessä Vladimir Leninin kanssa, mutta asettui toisessa edustajakokouksessa 1903 menševikkien puolelle. On esitetty, että Trotski päätyi menševikkien puolelle koska hän ei halunnut toimia Leninin varjossa. Trotski päätyi seilaamaan omalaatuiseen välitilaan bolševikkien ja menševikkien väliin, molempien ryhmittymien suhtautuessa häneen varautuneesti. Samoihin aikoihin hän meni naimisiin Natalia Sedovan kanssa. Pari sai myöhemmin kaksi poikaa, Levin ja Sergein.
ellauri254.html on line 667: Ranskan hallitus epäsi Trotskilta maahantulon 21. helmikuuta, ja 11. huhtikuuta 1929 Saksakin hylkäsi Trotskin turvapaikka-anomuksen. Vasta 25. heinäkuuta 1933 Ranskan pääministeri Édouard Daladier myönsi hänelle turvapaikan, ja Trotski saapui Marseilleen. Hän asui aluksi Royanissa ja Barbizonissa, eikä hänellä ollut lupaa matkustaa Pariisiin.
ellauri254.html on line 679: Kamenev, oikealta nimeltään Rosenfeld, oli syntyisin juutalaisperheestä, ja hänen isänsä oli veturinkuljettaja Moskova–Kursk-rautatiellä. Hänen vanhempansa olivat olleet mukana opiskelijoiden vallankumouksellisessa toiminnassa 1870-luvulla. Kamenev kävi lukionsa Tbilisissä Georgiassa, jossa hän sai ensimmäisen kosketuksensa vallankumoukselliseen sosialistiseen liikkeeseen. Laittomaan Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen hän liittyi vuonna 1901. Koska Kamenev oli lukioaikanaan kuulunut radikaaleihin poliittisiin keskustelukerhoihin ja osallistunut mielenosoituksiin, hänet hyväksyttiin Moskovan yliopistoon vasta erillisestä anomuksesta. Maaliskuussa 1902 hänet vangittiin muutamaksi kuukaudeksi hänen osallistuttuaan tsaarinvallan vastaiseen opiskelijamielenosoitukseen, minkä jälkeen häneltä evättiin lupa jatkaa opintojaan. Hän pakeni Länsi-Eurooppaan, tutustui Pariisissa Vladimir Leniniin ja ryhtyi ammattivallankumoukselliseksi. Venäjän sosiaalidemokraattien jakaannuttua kahtia vuonna 1903 Kamenev liittyi Leninin johtamaan bolševikkisiipeen.
ellauri254.html on line 1031: Emigrantteihin Gorgi otti kantaa kärkevästi ja kirjoitti heistä säälimättömiä vieroksunnan ja suuttumuksen sanoja. Se on vihainen kuin rakkikoira. Mitähän tehtiin kuningatar Elisabethin gorgeille sen kuoltua? Vietiinkö vallan saunan taaxe tai piikille? Ihmeellinen juoni - nälkään kuoleva noita! Se johdatti mieleeni Pjotr Kropotkinin, vaikka hän ei kuollutkaan nälkään. Ihmeellistä ja traagista, noita! Maanpakolaisuudessa noidat kuolevat henkiseen nälkään. Prof. Iljin on laatinut raamatun pohjalta Koston uskon. Struve heittää kuperkeikkaa. Pariisiin muuttanut VI. Hodasevitš vakuuttaa julkisessa sanassa olevansa luotettava emigrantti. Ikävää kuin kellarissa hapanneiden suolakurkkujen parissa.
ellauri256.html on line 64: Sitä en kyllä jaxa uskoa että muodin perään juoxeminen olis alkanut vasta 1900-luvulla. Barokista siirryttiin rokokoohon Mme Pompadourin esimerkistä. Maalaismainen Rousseau arvosteli Julkulle Pariisin muotia jossa maitomunat olivat epäsveiziläisittäin näytillä. Ei tarvize kuin kazoa eri vuosisatojen potrettien pukuvalintoja niin näkee miten tärkeää on aina ollut näyttää sukupuoli ja etenkin sukupolvi vaatetuxella. Tazkat on työhönpääsyn esteenä enää vain harvoissa ammateissa. Kohta ne ovat parasta ennen päivän leimoja.
ellauri260.html on line 119: Personalistit kokoontuivat erityisesti kolmen eurooppalaisen korkeakoulukeskuksen ympärille: Pariisiin, Müncheniin ja Lubliniin. Häh, Lublin? Oliko Lublinin taikurikin personalisti? Varmaan olikin.
ellauri263.html on line 515: Helenan seuraavien vuosien liikkeistä ei ole kovin tarkkaa tietoa, mutta hänen tiedetään matkustelleen ympäri Eurooppaa muun muassa kreivitär Kiseljovan kanssa. Iskä lähetti sille viikkorahaa. 18-vuotiaan naisen karkaaminen aviomieheltään yksin Eurooppaan oli 1800-luvun puolivälissä hyvin erikoinen tapaus, ja se aiheutti skandaalin Venäjän seurapiireissä. Myös huhut alkoivat kiertää. Erään huhun mukaan hän olisi ollut aikansa kuuluisan oopperalaulajan ja Pasta Carbonaroihin kuuluneen Agardi Metrovichin rakastajatar (muiden rakastajien ohella) tai kaksiavioinen vaimo, ja hänellä olisi ollut ainakin yksi avioton lapsi. Lapsen isäksi mainittiin muiden muassa Venäjän keisarinnan serkku, ruhtinas Emile von Sayn "Ludi" Wittgenstein. Blavatskyn kerrottiin ansaitsevan elantonsa toisinaan Pariisin puolimaailmassa, toisinaan ratsastamalla turkkilaisessa sirkuksessa, hämärissä liiketoimissa, meediona tai antamalla pianokonsertteja Lontoossa. Siellä se luki Bulwer-Lyttonin tekeleen Pompejin loppuajoista ja innostui siitä Isixestä. Bulwer-Lytton tunnetaan parhaiten Snoopysta.
ellauri263.html on line 542: Kairosta Blavatsky matkusti Palestiinan, Syyrian ja Libanonin kautta Konstantinopoliin, josta laivalla Odessaan, jonne hän saapui vuoden 1872 kesällä. Tämä oli hänen viimeinen käyntinsä Venäjällä (oik. Ukrainassa). Hän viipyi kotimaassaan vajaan vuoden ja matkusti sitten Pariisiin, kuten hän sanoi mestarinsa häntä kehottaneen. Pariisissa hän vietti aikansa maalaten piruja ja kirjoittaen. Pariisista hän matkusti New Yorkiin, jonne hän saapui heinäkuussa 1873.
ellauri263.html on line 558: Kuitenkin jo kahdentoista päivän kuluttua saapumisesta he siirtyivät Pariisiin, jossa W. Q. Judge oli heitä odottamassa. Sieltä käsin Blavatsky teki viikon matkan Sinnettien luo Englantiin sekä kreivitär Gaston d'Adhémarin luo Enghienin linnaan, jossa hän aloitteli seuraavaa suurta teostaan, Salaista oppia. Kesäkuussa he saivat Lontoosta uutisia, jonka mukaan teosofia oli siellä saavuttamassa suurta suosiota seurapiireissä. Uusiin tukijoihin kuuluivat muun muassa Robert Browning, Matthew Arnold, Sir William Crookes ja Sir William Fletcher Barrett. Elokuussa Blavatsky ja joukko muita teosofeja lähtivät Saksaan Mary Gebhardin vieraaksi, jossa he viipyivät kolme kuukautta.
ellauri266.html on line 378: Sodan päätyttyä Boulle palasi Pariisiin ja alkoi kirjoittaa, julkaisi William Conradin vuonna 1950 ja Le sacrilège malaisin vuonna 1951. Se oli kuitenkin hänen kolmas kirjansa, Le Pont de la rivière Kwaï , joka toi hänet maailman huomioon 1952. Kuten vuonna 1963 julkaistu kirja Apinoiden planeetta se perustui vahvasti hänen kokemuksiinsa toisen maailmansodan aikana. Romaani käännettiin myöhemmin nimellä Kwai-joen silta josta tehtiin elokuva vuonna 1956, jossa soittaa Alec Guinness. Elokuva voitti Oscarin parhaasta elokuvasta, ja 6 muuta parhaasta siitä sun tästä. Oikeasti se oli aivan paska (kz. albumia 270).
ellauri266.html on line 400: Nova synnyttää Ulysselle pojan, Siriuksen, joka kävelee ja puhuu kolmen kuukauden ikäisenä. He peläten henkensä puolesta he ottavat koehenkilöiden paikan avaruuslentokokeessa. Koska kaikki ihmiset näyttävät apinoilta, he voivat paeta ilman ennakkoilmoitusta ja tapaavat kiertävän laivan. Ulysse ohjelmoi aluksen takaisin maahan. Kun he lentävät Pariisin yli, Orlyn lentokenttä ja Eiffel-torni näyttävät samalta. Kun he laskeutuvat, heitä kuitenkin tervehtii Jeepissä oleva kenttäupseeri, joka on gorilla. Myöhemmin paljastuu kehystarina, että Jinn ja Phyllis ovat itse asiassa sivistynyttä simpanssia, ja he hylkäävät Ulyssen tarinan pelkkänä fantasiana, koska he pitävät ajatusta älykkäistä ihmisistä uskomattomana.
ellauri266.html on line 415: Sodan jälkeen Boulle palasi hetkeksi töihin kumiteollisuuteen, mutta vuonna 1949 hän muutti takaisin Pariisiin ja alkoi kirjoittaa. Pariisissa ollessaan koska oli liian köyhä hankkimaan omaa asuntoa, hän asui hotellissa, kunnes hänen äskettäin leskeksi jäänyt sisarensa Madeleine Perrusset antoi hänen muuttaa suureen asuntoonsa. Hiänellä oli tytär, Françoise, jota Pierre auttoi kasvattamaan, mutta hänen suunnitelmansa adoptoida tyttö virallisesti eivät koskaan toteutuneet.
ellauri266.html on line 436: Pierre Boulle kuoli Pariisissa, Ranskassa , 30. tammikuuta 1994 81-vuotiaana, traagisesti kolme viikkoa ennen 82. syntymäpäiväänsä.
ellauri275.html on line 201: Runossa "Komunan kaatumisen päivä" runoilija komppasi intohimoisesti Pariisin kommunaarien epäitsekästä taistelua ja ylisti innokkaasti heidän kuolematonta tumpelointiaan.
ellauri275.html on line 202: Venäläinen kirjallisuuskriitikko V. Goltsev totesi, että "ei vain Gruusian, vaan myös sen ajan venäläisessä runoudessa ei ole toista runoa, joka ylistäisi Pariisin kommuunin 1871 taistelijoita sellaisella voimalla ja ajatuksen selkeydellä:"
ellauri277.html on line 132: Sittemmin tapaamansa "hyväntekijän" Mary Haskellin taloudellisella avustuksella Gibran opiskeli taidetta Pariisissa vuosina 1908–1910. Siellä ollessaan hän tapasi syyrialaisia poliittisia ajattelijoita, jotka edistävät kapinaa ottomaanien Syyriassa. Kun hän kuoli 48-vuotiaana maxakirroosiin ja alkavaan tuberkuloosiin toisessa keuhkossa hän oli saavuttanut kirjallisuuden mainetta "Atlantin valtameren molemmin puolin". Hänen "upeaa työtä" on kuvattu "taiteellisena perinnönä kaikkien kansojen ihmisille".
ellauri277.html on line 142: Heinäkuussa 1908 Gibran meni Haskellin taloudellisella tuella opiskelemaan taidetta Pariisissa Académie Julianissa, missä hän liittyi Jean-Paul Laurensin ateljeeseen. Gibran oli hyväksynyt Haskellin tarjouksen osittain etääntyäkseen Michelinesta, "sillä hän tiesi, että tämä rakkaus oli vastoin hänen kiitollisuuttaan neiti Haskellia kohtaan"; kuitenkin "hänen yllätykseksi Micheline tuli yllättäen hänen luokseen Pariisissa." "Michel oli paxuna kuin Michelin-ukko, mutta raskaus oli kohdunulkoinen, ja hänen piti tehdä abortti, luultavasti Ranskassa." Micheline oli palannut Yhdysvaltoihin lokakuun lopussa. Gibran vieraili hänen luonaan palattuaan Pariisiin heinäkuussa 1910, mutta heidän välilleen ei jäänyt aavistustakaan läheisyydestä.
ellauri277.html on line 144: 1909 Gibran aloitti lyijykynällä tuherrettujen muotokuvien sarjan, jota hän myöhemmin kutsui "Taiteen temppeliksi", jossa oli "ajan kuuluisia mies- ja naistaiteilijoita" ja "muutamia Gibranin sankareita menneiltä ajoilta.", kuten Mary Haskell. Kesäkuussa 1910 Ameen Rihani, jonka Gibran oli tavannut PaPaPariisissa, joka oli kuusi vuotta vanhempi kuin Gibran, oli Gibranin roolimalli jonkin aikaa ja ystävä ainakin toukokuuhun 1912 asti. Gibranin elämäkerran kirjoittaja Robin Waterfield väittää, että vuoteen 1918 mennessä "kun Gibranin rooli muuttui vihaisen nuoren miehen roolista profeetan rooliksi, Rihani ei voinut enää toimia paradigmana." Pojille tuli bänät.
ellauri277.html on line 167: Kahlil Gibran esiteltiin uudelleen William Blaken runouteen ja taiteeseen Pariisissa, todennäköisesti Auguste Rodinin studiossa ja Rodinin itsensä ollessa melan varressa. Gibran vahvisti siellä pyrkimyksensä olla symbolistimaalari.
ellauri277.html on line 436: Ampumisten vuoksi elokuvan nettimainoskampanja päätettiin keskeyttää kokonaan Suomessa, koska mainosten ei haluttu näkyvän aihetta käsittelevien juttujen yhteydessä. Myös televisiomainokset poistettiin uutisten yhteydestä. Lisäksi elokuvan Pariisin ensi-iltaa päätettiin siirtää. Ovelaa!
ellauri279.html on line 334: Vankileirien saaristo julkaistiin Pariisissa venäjäksi heti joulun 1973 jälkeen. Sen jälkeen neuvostoviranomaiset aloittivat Solženitsynin ankaramman painostuksen. Hänet karkotettiin 13. helmikuuta 1974 Neuvostoliitosta Frankfurtiin Länsi-Saksaan, ja hän menetti kansalaisuutensa. Solženitsyn asui aluksi Kölnissä kirjailija Heinrich Böllin luona. Kirjan julkaisemisen vaikutusta on verrattu pommiin. Se ei ainoastaan paljastanut ojennustyöleirien Gulagia, Neuvostoliiton rangaistus- ja ihmisten säilytysjärjestelmän laajuutta ja laatua, vaan myös kyseenalaisti neuvostojärjestelmän kapitalismikriittisen perustan.
ellauri282.html on line 366: Köyhyyslupauksesta ja sen tuomista toimeentulo-ongelmista huolimatta Loyola opiskeli Barcelonan, Salamancan ja Pariisin yliopistoissa ja sai uimamaisterin arvon Pariisin yliopistosta vuonna 1534.
ellauri282.html on line 369: Näiden riskialttiiden toimintojen jälkeen Íñigo (tähän mennessä hän oli vaihtanut nimensä Ignatiukseksi, luultavasti tehdäkseen sen hyväksyttävimmäksi muille eurooppalaisille) otti sukunimen "de Loyola" viitaten Baskimaan Loyolan kylään, jossa hän oli. syntynyt. Varmuuden vuoksi hän muutti Ranskaan opiskelemaan Pariisin yliopistoon
ellauri282.html on line 370: Loyolaa epäiltiin toistuvasti harhaisuudesta, ja hän oli vankeudessa ja toistuvasti inkvisition tutkittavana. Usein hänet karkotettiin tai häntä kiellettiin opettamasta, mistä syystä hän lopulta siirtyi Pariisiin.
ellauri282.html on line 377: Mies perusti savolaisen Tachon ja kenraali Xavierin kanssa Jeesuksen seuran (Jesuiitat) uskonnollisen järjestön ja tuli sen ensimmäiseksi prinssieverstixi Pariisissa vuonna 1541. Hän näki Jeesuksen Seuran tarkoituksen olevan lähetystötyö ja löpötys. Muiden kirkon uskonnollisten luokkien siveyden, kuuliaisuuden ja köyhyyden lupausten lisäksi Loyola asetti jesuiitille neljännen kuuliaisuusvalan paaville, osallistuakseen paavin määräämiin "hankkeisiin." Jesuiitat olivat avainasemassa vastareformaation johtamisessa. Mies oli luihun näköinenkin. Sen mielestä tarkoitus pyhitti keinot.
ellauri282.html on line 416: Thomas Merton syntyi Pradesissa, Pyrénées-Orientalesissa, Ranskassa 31. tammikuuta 1915 walesilaista alkuperää oleville vanhemmille: Owen Mertonille, Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimivalle uusiseelantilaiselle taidemaalarille, ja Ruth Jenkins Mertonille, yhdysvaltalaiselle kveekerille ja taiteilijalle. He olivat tavanneet maalauskoulussa Pariisissa. Hänet kastettiin Englannin kirkossa isänsä toiveiden mukaisesti. Mertonin isä oli kyllä usein poissa poikansa lapsuudessa.
ellauri282.html on line 528: Nhất Hạnh muutti Pariisiin vuonna 1966. Hänestä tuli Vietnamin buddhalaisen rauhanvaltuuskunnan puheenjohtaja. Vuonna 1969 Nhất Hạnh perusti yhtenäisen buddhalaiskirkon (Église Bouddhique Unifiée) Ranskaan (ei osa Vietnamin yhtenäistä buddhalaista kirkkoa). Vuonna 1975 hän perusti Bataattimeditaatiokeskuksen Fontvannesiin, Foret d'Otheen, lähellä Troyesia Auben maakunnassa Pariisin kaakkoispuolella. Seuraavien seitsemän vuoden ajan hän keskittyi kirjoittamiseen ja suoritti Mindfulnessin ihmeen, Kuun bambun ja Aurinkoni sydämeni -arvosanat.
ellauri282.html on line 532: 1982, Nhất Hạnh ja Chân Không perustivat Luumukylän luostarin, siis viharan Dordogneen lähellä Bordeaux'ta Etelä -Ranskassa. Luumukylä on Euroopan ja Amerikan suurin buddhalainen luostari (tosin se on Euroopassa), jossa on yli 200 luostaria ja yli 10 000 kävijää vuodessa. Luostarit, jotka ovat avoinna yleisölle suuren osan vuodesta, tarjoavat jatkuvia retriittejä maallikoille, kun taas Interbeing-järjestys järjestää retriittejä tietyille etuoikeutetuille maallikoiden ryhmille, kuten perheille, teini-ikäisille, sotaveteraaneille, viihdeteollisuudelle, kongressin jäsenille, lainvalvontaviranomaisille ja värin ihmisille. Nhất Hạnh on julkaissut yli 130 kirjaa, joista yli 100 englanniksi, joita oli tammikuuhun 2019 mennessä myyty yli viisi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. No ei ihan kuuhun menoa, Camilla Läckbergilläkin on huisisti enemmän. Toisaalta Costaricalainen diplomaatti Christiana Figueres on sanonut, että Nhất Hạnh auttoi häntä voittamaan henkilökohtaisen kriisin ja kehittämään syvää kuuntelua ja empatiaa, jota kyllä tarvitaan Pariisin ilmastosopimuksen helpottamiseksi.
ellauri288.html on line 445: 13-vuotias. Meillä ei ollut paljon kirjoja kotona: pommituksen aikana melkein kaikki paloi. Mutta äitini ja isoisäni ostivat jotain, enimmäkseen kirjoja ranskaksi ja venäjäksi - nuoruudessaan äitini asui useita vuosia Pariisissa ja työskenteli sitten ranskan opettajana. Mutta hän tiesi venäjää lapsuudesta lähtien, kuten melkein kaikki ihmiset hänen sukupolvensa, jotka saivat koulutuksensa kokonaan tai osittain venäjäksi. Siten hänen hyllyllään olivat Pushkinin, Lermontovin, Tšehovin niteet. Eräänä iltana luultavasti yksinkertaisesti siksi, ettei minulla ollut mitään tekemistä, otin Lermontovin valittuja runoja ja aloin selata sitä. Yhtäkkiä tajusin, että ymmärsin enemmän tai vähemmän lukemani. Ja sitten törmäsin runoon "Limalaiva". Luin sen ja lopetin melkein kyyneleet silmissä. Ei niinkään sympatiasta keisarin haamua kohtaan, vaan odottamattomasta tapaamisesta hengen kanssa, runouden voimalla. Tuo koira, runous, hän haukkasi minua, ja jokin minussa muuttui peruuttamattomasti. Siitä lähtien Illalla minusta tuli ensin innokas runon lukija ja sitten yritin säveltää jotain itse. Useiden vuosien ajan luin lähes yksinomaan venäläistä runoutta ja klassista proosaa.
ellauri297.html on line 512: Paasikiven noustua presidentiksi Mauno Pekkalasta tuli pääministeri. Pekkala johti pääministerinä muun muassa Suomen valtuuskuntaa Pariisin rauhanneuvotteluissa vuosina 1946–1947 samoin kuin neuvoteltaessa YYA-sopimuksesta, jonka hän myös allekirjoitti Vjatšeslav Molotovin kanssa Moskovassa 6. huhtikuuta 1948. Jälkimmäisissä neuvotteluissa Pekkala jäi kuitenkin Urho Kekkosen ja J. O. Söderhjelmin varjoon.
ellauri297.html on line 514: Vuosien 1946-48 pääministeri Mauno Pekkala (1890-1952), joka myös edusti SKDL:ää, pakeni paineita viinan juontiin. Kekkonen joi kuin sieni ja Paasikivi vielä enemmän. Se sujuvoitti ryssän kanssa kommunikointia. Kaikki eivät venäläisten kelkassa pysyneet, esimerkiksi sisäministeri Yrjö Leino, pääministeri Mauno Pekkala ja ulkoministeri Väinö Leskinen . Surullisin esimerkki oli Ahti Karjalainen , joka katoili, sulkeutui ulkomaanmatkoilla hotelliin juomaan ja esiintyi julkisesti usein tukevassa humalassa. Pekkalan epäsäännölliset juontitavat ja niin sanottu häilyväisyys herättivät kritiikkiä. Paheksuntaa on herättänyt erityisesti se, että Pariisin rauhanneuvotteluissa hän oli puoluetoveriensa neuvosta antanut Suomen valtuuskunnan puheen etukäteen Molotovin tarkastettavaksi, ja siitä jouduttiin poistamaan aluepalautustoiveisiin viitanneet kohdat. Hän vältteli muulloinkin Neuvostoliiton edustajien ärsyttämistä.
ellauri297.html on line 521: Pariisin rauhansopimuksen rinnalla YYA-sopimus määritteli Suomen kansainvälisen aseman vuosikymmeniksi eteenpäin. Kun Marshall-avun torjuminen yhtäältä voitiin tulkita tietynlaiseksi tunnustukseksi Neuvostoliiton etupiiriin kuulumisesta, ”Paasikiven diktaattina” muotoutunut pakti veti selkeät rajat tälle asetelmalle. Vaikka monille sopimusta vastustaneille asian ymmärtäminen tuottikin vaikeuksia, Suomen asema omalajisena ”sui generis” -maana idän ja lännen välissä alkoi todellisuudessa vakiintua.
ellauri301.html on line 172: Mankelin äiti teki itsemurhan Mankelin ollessa vähän alle 30-vuotias. Mankellin mukaan äidin puuttuminen ei juurikaan vaivannut häntä, sillä hänellä oli hyvä ja läheinen suhde isäänsä, joka ei maalannut teeriä. Hän oli kuitenkin yksinäinen lapsi, sillä hänen sisaruksensa viihtyivät keskenään, mutteivät jostain syystä Henningin parissa, Henning oli paljon omissa oloissaan. Myöhemmin perhe muutti vielä Boråsiin ilman äitiä. Ei ollut helppoa. Mankell vietti nuoruutensa pienessä Svegin kauppalassa Norjan rajalla. Lukio jäi kesken, Henning oli 2v seilorina muttei päässyt brittejä edemmäs. Sitten se korjasi Pariisissa saxofoneja. After returning from Paris he had taken part in the 1968 demonstrations in Stockholm against the Vietnam war and the university system, and spent much of the 70s in Norway on the fringe of a Maoist group to which his (nameless) then-partner belonged. Oliko se partneri mars- vai venustyyppinen?
ellauri301.html on line 361: Mankell matkusti Pariisiin 16-vuotiaana ja asui siellä vuoden. Pariisi-vuoden jälkeen hän lähti merille ja pestautui hinaajaan Värtahamnenissa.
ellauri308.html on line 556: Vladimir Pozner syntyi Pariisissa 1. huhtikuuta 1934 Venäjän juutalaiselle isälle Vladimir Aleksandrovich Poznerille ja ranskalaiselle katoliselle äidille Géraldine Luttenille. Pariskunta erosi pian hänen syntymänsä jälkeen. Kun Vladimir oli 3 kuukauden ikäinen, hän ja hänen äitinsä muuttivat New Yorkiin, jossa Géraldinen äiti ja nuorempi sisar asuivat. Keväällä 1939 Poznerin vanhemmat yhdistyivät ja perhe palasi Pariisiin, Ranskaan.
ellauri308.html on line 571: Vladimir Alexandrovits Pozner Sr. oli ryssämamu jenkeissä.Toisen maailmansodan aikana hän vakoili Neuvostoliiton tiedustelupalveluja ollessaan Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa. Pozner syntyi Pietarissa. Hänen perheensä pakeni Neuvosto-Venäjältä bolshevikkivallankumouksen jälkeen, ja Vladimir Poznerista tuli kommunistien kannattaja asuessaan Euroopassa. Vladimir Pozner perheineen muutti Itä-Berliiniin ja myöhemmin Moskovaan 1950 -luvun alussa. Siellä hän työskenteli vanhempana ääni-insinöörinä Neuvostoliiton elokuvateollisuudessa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1968 ja sai sydänkohtauksen vuonna 1969. Pozner kuoli 31. heinäkuuta 1975 lennon aikana Pariisista Moskovaan.
ellauri310.html on line 322: dollarillaan. Hän kirjoitti uudelleen pyytääkseen paikkaa Pariisiin, jonka hän
ellauri315.html on line 278: Kerenski pakeni Venäjältä ja eli loppuelämänsä maanpaossa. Hän jakoi aikansa Pariisin ja New Yorkin välillä. Kerensky työskenteli Hoover Institutionissa Stanfordin yliopistossa. Sielläpä tietysti.
ellauri315.html on line 280: Kerensky ja sen entinen Olga erosivat vuonna 1939 pian sen jälkeen, kun hän asettui Pariisiin, ja vieraillessaan Yhdysvalloissa vuonna 1939 hän tapasi Lydia Ellen "Nell" Trittonin (1899–1946), australialaisen entisen toimittajan, josta oli tullut hänen lehdistösihteerinsä, ja avioitui hänen kanssaan. Avioliitto solmittiin Martins Creekissä, Pennsylvaniassa.
ellauri317.html on line 336: Toisen maailmansodan jälkeen kaksi D´Anthèsin kirjettä vuodelta 1836 julkaistiin Pariisissa. Niissä hän kuvaa ihastumistaan "Pietarin upeimpaan luomukseen" ja kirjoittaa, että hän tuntee samoin häneen ja että hänen miehensä on "raivottoman kateellinen". Kirjeissä sanotaan kuitenkin myös, ettei hän ole valmis "rikkomaan sitoumustaan" miehelleen.
ellauri322.html on line 275: Ulkoluodon spugeäijät ei osaa ajatella muuta kuin päivän sillinpäitä. Pariisittarilla on joie de vivre, niitä eivät paina arkihuolet, nälkäänsä ne syövät leivoxia. Peggy piika väpelö pelkää ruåzalaisia. Maryn mielessäkin vilahtaa kiehtova väkisinmakuun ajatus. Virkamiesten palkat Ruåzissa on tosi pieniä. Pelto-orvokkeja näkyy kasvavan. Tyär mainitaan vasta s. 18, se löysi ahomansikoita. Näissä maisemissa oli helppo unohtaa päiden kolahtelu pesusoikkoon Pariisissa ja Imlayn petturuus. Mary ei tykännyt svedujen ätläköistä muonista. Sokeria pistävät leipäänkin, perhana. Mutta höveleitä ovat vaikkeivät valitettavasti osaa enkkua. Tullimies on töykeä kun Marylla ei ole passia.
ellauri325.html on line 171: Heinäkuusta 1919 lähtien Averchenko työskenteli "Yug" -sanomalehdellä (myöhemmin - "Etelä-Venäjä"), vastasi kirjallisesta osasta ja kampanjoi vapaaehtoisarmeijan avuksi. Yhteistyötä improvisoidun Actor's Theaterin kanssa. Vuonna 1920 hän kirjoitti paroni P. N. Wrangelin Venäjän armeijan hyväksi. Simferopolissa, Tauride Voicen kirjapainossa, painettiin ensimmäinen painos hänen kirjastaan " Kusinaa veistä vallankumouksen takaosassa ". Sanomalehdessä julkaistiin 24. kesäkuuta: " Arkady Averchenkon uusi kirja "Kusina veistä vallankumouksen selässä" julkaistaan ja tulee myyntiin muutaman päivän kuluttua. Pariisin painos vuodelta 1921 oli toinen. Sevastopolissa julkaistaan Venäjän armeijan rahoittamana Averchenkon kokoelma ”Evil Spirits”, jonka levikki kuljetetaan pian Konstantinopoliin. Perekop kaatui, ja 15. marraskuuta 1920 punaiset valtasivat Sevastopolin. Marraskuun 13. päivänä Averchenko, Krimin evakuoinnin aikana, purjehti Konstantinopoliin yhdellä viimeisistä laivoista.
ellauri326.html on line 265: Mutta näiden sadan vuoden aikana olemme kehittäneet huipputeknologiaa, mikä erottaa meidät ensimmäisestä siirtolaisuudesta! Jos heillä oli silloin kirjallisuuspiiri Harbinissa, ja he tunsivat olevansa eksyksissä, koska venäläisen kulttuurin pääkaupunki Berliini ja Pariisi olivat toisella planeetalla, nyt jos olet junassa jossain Afrikassa ja sinulla on Wi-Fi, olet venäläisen kulttuurin keskus. On venäläisen kulttuurin kantajia, kuluttajia ja luojia. Yhtäkkiä tämä venäläisen kulttuurin maa ilmestyi. Tuli tunne, että haluan olla tämän maan, venäläisen kulttuurin kansalainen, jossa ei ole Putinia eikä Malyuta Skuratovia, mutta tulee olemaan Tšaikovski ja Rahmaninov. Ja yhtäkkiä oli mahdollisuus elää tässä maassa, joka ei riipu alueen kirouksesta. Se on virtuaalinen, mutta ei virtuaalinen; se ei todennäköisesti koskaan ole offline-tilassa.
ellauri326.html on line 600: Mutta kymmenen kilometrin päässä Pariisista salamanterit on kuulemma lyöty takaisin, tiedoitti Frantik. Ne olivat sielläkin räjäytyshommissa, mutta menettivät kaksi armeijaosastoa.
ellauri328.html on line 154: 26.-27. elokuuta käydään Dresdenin taistelu. Taistelun toisena päivänä Moro, huomattuaan ranskalaisten alkavan ampua kukkulalla sijaitsevaan Ruåzin kuninkaan seurakuntaan, sanoo, että heidän on lähdettävä, he lähtevät naapuripatterille lehdon läpi, mutta eivät saavuta sitä, Moreau's hevoseen osuu tykinkuula, joka menee suoraan läpi ja osuu kenraalin molempiin jalkoihin. Moro viedään Kainzin kylään. Moron leikatun jalan tuo Napoleonin leiriin hänen koiransa Fifi. Napoleon ja marsalkat katsovat, että kappas korkea-arvoinen upseeri on tapettu, ja katsovat koiran kaulapantaa, johon on kirjoitettu "Kuluu kansalaiselle J. Y. Moro." Napoleon iloitsee: "Oikeus on vihdoin tehty! Suum kuikve!" Joukoiden keskuudessa oli pitkään legenda, että Napoleon näki Moron kaukoputken läpi, kohdisti itse tykin ja ampui. Moreaun toinenkin jalka amputoitiin, mutta tämä ei auttanut. Moro kuoli kaksi viikkoa myöhemmin Nötnitzin linnassa. Hänet haudattiin Nevski Prospektille, jonka vastakkaiselle puolelle Generalissimo Suvorov, hänen tärkein vastustajansa Italian kampanjassa, haudattiin. Moro vitun loikkari sai Venäjällä marsalkka-arvon, ja Ranskassa Louis kahdeksastoista myönsi hänelle marsipaaniporsaan. Moreaun vaimolle tarjottiin lähtöä Venäjälle 30 000 ruplan elinikäisellä eläkkeellä ja Aleksanterin lahjalla 100 000 ruplaa; hänen tyttärestään voisi tulla keisarinnan hovissa kunnianeito. Pariisin vangitsemisen jälkeen Aleksanteri kuitenkin esitteli Alexandrinan Ludvig 18:lle, ja hän jäi asumaan Ranskaan 12 000 frangin eläkkeellä. Pian Leipzigin taistelussa (Kansakuntien taistelu) Napoleon voitti ja vetäytyi Ranskaan.
ellauri328.html on line 156: Liittoutuneet valloittivat Pariisin rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti, marsalkat Mortti ja Vertti luovuttavat kaupungin ja vetivät armeijan. Napoleon ei pääse Pariisiin ajoissa, hän vetää kikherneen nenään ja on sitten epätoivoinen. Keisari luopuu valtaistuimesta ja joutuu kunnialliseen maanpakoon Elban saarelle Välimerellä. Eikä siinä vielä kaikki! Mutta se on moro Morolle.
ellauri330.html on line 444: Kiistan aikana, joka puhkesi IWMA:ssa Pariisin kommuunin tukahduttamisen jälkeen, Bakunin levitti asiakirjaa, jossa hän väitti Marxin kannattavan uutta valtiota, jossa uusi hallitseva entisten työntekijöiden luokka hallitsee porvareita, jotka jäisivät hyväksikäytetyiksi ja sorretuiksi. Marx kirjoitti joitakin huomautuksia Bakuninin pamflettinsa marginaaliin. Jotkut ovat vain sanoja, kuten " idiootti" ja "perse", mutta toiset ovat tärkeämpiä, mukaan lukien seuraavat:
ellauri331.html on line 674: Sputnik ( venäläinen ääntäminen: [ˈsputnʲɪk] ; aiemmin Voice of Russia ja RIA Novosti, nimi johdettu venäjän sanasta спутник, "satelliitti") on Venäjän valtion omistama uutistoimisto ja radiolähetyspalvelu. Sen perusti Venäjän hallituksen omistama uutistoimisto Rossija Segodnya 10. marraskuuta 2014. Sputnikilla on pääkonttori Moskovassa (check), ja se ylläpitää alueellisia toimituksia Washingtonissa, DC:ssä, Kairossa, Pekingissä, Pariisissa, Berliinissä, Madridissa, Montevideossa ja Rio de Janeirossa. Sputnik kuvailee itseään globaaliin politiikkaan ja talouteen keskittyväksi ja kosiskelee kansainvälistä antianglosaxisista yleisöä. Taisin jo mainita, että Sputnikin oli tarkoitus tavoittaa maailmanlaajuinen yleisö, joka on "väsynyt yksinapaista maailmaa edistävästä aggressiivisesta propagandasta ja joka haluaa toisenlaisen näkökulman". Asema väittää, että se "näyttää kaiken". Vieraillessaan RT-televisioverkon Moskovan tukikohdassa vuonna 2013 presidentti Vladimir Putin sanoi, että sekä silloin tulevan Sputnik-toimiston että RT:n takana oli ajatus "murtaa anglosaksisten globaalien tietovirtojen monopoli". Ei sitä niin vain murreta, parahin Volodymyr! Huhtikuussa 2017 Sputnik allekirjoitti henkilöstövaihtosopimuksen Kiinan kommunistisen puolueen tabloidin Global Timesin kanssa. Haha, luuletko että siitä on mitään apua? Nehän kirjoittavat niillä kärpäsenkakkakirjaimillakin.
ellauri339.html on line 197: "International" A. Ya. Kotsin coverina Venäjällä tuli vallankumouksellisen sosiaalidemokratian yleisesti tunnustettu puoluehymni vuoden 1918 alusta lähtien - RSFSR:n, sitten Neuvostoliiton, hymni. Neuvostoliiton uuden kansallislaulun hyväksymisen yhteydessä vuonna 1944 "Internationalista" tuli All Unionin kommunistisen puolueen virallinen hymni. Teksti kuuluu ranskalaiselle runoilijalle, anarkistille, First Internationalin ja Pariisin kommuunin jäsenelle Eugene Potierille. Se kirjoitettiin Pariisin kommuunin tappion päivinä (1871), ja se laulettiin alun perin "La Marseillaisen" säveleen.
ellauri340.html on line 144: Aluksi Bauman pysyi lähellä ortodoksista marxilaista oppia, mutta Georg Simmelin ja Antonio Gramscin vaikutuksesta hän kritisoi yhä enemmän Puolan kommunistista hallitusta. Tästä johtuen hänelle ei koskaan myönnetty professuuria edes habilitoitumisen jälkeen . Mutta sen jälkeen kun hänen entisestä opettajansa Julian Hochfeldistä tehtiin Unescon yhteiskuntatieteiden osaston varajohtaja Pariisissa vuonna 1962, Bauman itse asiassa peri Hochfeldin tuolin.
ellauri340.html on line 475: Lähdettyään vastahakoisesti Grazista Handke asui Düsseldorfissa, Berliinissä, Kronbergissä, Pariisissa, Yhdysvalloissa (1978–1979) ja Salzburgissa (1979–1988). Vuodesta 1990 hän on asunut Chavillessa lähellä Pariisia. Vuodesta 2012 lähtien Handke on ollut Serbian tiede- ja taideakatemian jäsen. Hän on Serbian ortodoksisen kirkon jäsen. Handkella on ollut 2 näyttelijätärvaimoa ja kummastakin 1 tytär.
ellauri340.html on line 566: Corinna Belzin vuonna 2016 julkaisemassa dokumentissa Peter Handke: Metsässä, saattaa olla myöhässä, joka tehtiin kirjailijasta ennen hänen Nobel-voittoaan, näemme kuvan kirjailijasta hänen kodissaan Pariisin laitamilla. Ei täysin yllätykseksemme, hän tekee pitkiä kävelylenkkejä, karsii puita puutarhassaan. Hän on kiireinen ja kerää sieniä. Handke on kaikki silmät ja korvat turvapaikassaan, romanttinen hahmo - ehkä hieman liian mukava. Viihtyisiin huoneisiinsa ja yksityiseen puutarhaansa eristetty Handke käyttäytyy lievästi yllättyneenä, ettei yksikään toimittaja ole tullut näkemään hänen näkökulmaansa Serbiaan. Kun Belz yrittää painostaa Handkea vuosien kritiikin varaan, hän hämärtää, ei koskaan myöntämättä, mutta lopulta myöntää, että lasku "kummittelee" häntä. Täällä näemme edelleen Handken, joka pysyy itsepäisesti kaukana ympäröivästä maailmasta. Kun olet voittanut kaiken, miksi antautua nyt?
ellauri340.html on line 621: Vuonna 2005 syöpädiagnoosin saanut Baudrillard taisteli sairautta vastaan kaksi vuotta asunnostaan Rue Sainte-Beuvella, Pariisissa, mutta hävisi. Hän kuoli 77-vuotiaana. Marianne kuratoi hänet.
ellauri340.html on line 650: Lotringer huomauttaa, että Gilles Deleuze, "muuten tunnettu anteliaisuudestaan", "teki Pariisissa tunnetuksi", että hän näki Baudrillardin "ammatin häpeänä" sen jälkeen, kun Baudrillard ryttäsi sen rakasta Foucaultia.
ellauri341.html on line 207: Bivolarun lisäksi viranomaiset pidättivät kaikkiaan 40 muuta henkilöä kytköksestä tämän johtamaan kyseenalaiseen joogalahkoon. AFP:n lähteen mukaan pidätetyt ovat lahkon johtohahmoja, jotka toimivat Pariisin alueella ja Ranskan eteläosissa.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri348.html on line 436: James Douglas ”Jim” Morrison (8. joulukuuta 1943 Melbourne, Florida, Yhdysvallat – 3. heinäkuuta 1971 Pariisi, Ranska) oli yhdysvaltalainen rocklaulaja ja runoilija. Hän tuli tunnetuksi The Doors -yhtyeen laulajana ja keulahahmona.
ellauri348.html on line 444: Morrison pyrki vastustamaan auktoriteetteja ja järjestystä niin runoudessaan kuin esiintymisissäänkin. Lopulta Morrisonin provokatiiviset lavaesiintymiset johtivat siihen, että hänet tuomittiin rivoista puheista ja muuminsa paljastamisesta vankeuteen. Tuomion valitusprosessin aikana Morrison muutti Pariisiin, missä hän kuoli heinäkuussa 1971. Morrisonin kuoleman jälkeen hänen ympärilleen on syntynyt voimakas henkilökultti. After the death of Morrison, the three remaining doors released two more studio albums before they eventually went out the door.
ellauri348.html on line 449: Morrison haudattiin kuolemaansa seuraavan viikon keskiviikkona kuuluisalle Père-Lachaisen hautausmaalle Pariisiin. Salassa pidetyissä hautajaisissa oli Pamela Piukkapepun lisäksi neljä surijaa. (Olivatko ovet paikalla?) Morrisonin hauta oli pitkään merkitsemätön. Pére-Lachaisen hautapaikkoja pystyi vain vuokraamaan, ja Morrisonin haudan vuokra-aika oli määrätty kestämään 30 vuotta. Haudan luona vieraili vuosien ajan suuria ihmismääriä, ja se on ollut kävijämääriltään Pariisin suosituimpia nähtävyyksiä. Vuokra-ajan umpeutumisajankohdan lähestyessä 2000-luvun alussa spekuloitiin, että Morrison on kaivettava ylös ja haudattava Yhdysvaltoihin. Haudan vuokrasopimuksen päättymispäivän lähestyessä Père-Lachaisen hallinto kuitenkin ilmoitti, että Jim Morrison pysyköön haudassaan. Pamela Piukkapeppu kuoli heroiiniin 1974 vähän ennen kuin oikeus ehti vahvistaa hänet Morrisonin lailliseksi perijäksi. Näin Morrisonin kuolinpesä siirtyi Pamelan vanhemmille. Myös Morrisonin vanhemmat halusivat osansa, ja vuonna 1979 omaisuuden jaosta päästiin sopimukseen.
ellauri349.html on line 233: Vuonna 1968 hän valmistui Pariisin X-Nanterren yliopistossa kielitieteen tohtorin tutkinnosta ozikolla "Psykolingvistinen lähestymistapa hullujen kieleen". Hänen väitöskirjansa ilmestyi vuonna 1973 nimellä Dementtien kielioppi. Vuodesta 1970 vuoteen 1974 hän opetti Pariisin 8-Vincennesin yliopistossa.
ellauri349.html on line 235: Samaan aikaan hän osallistui Jacques Lacanin proseminaariin. Hänestä tuli psykoanalyytikko, Pariisin freudilaisen koulukunnan jäsen. Hän on erityisesti Antoinette Fouquen analyytikko, jonka hän kutsuu muiden Women's Liberation Movementin naisten kanssa jakamaan Vincennesissä opettamansa kurssitaakkaa: teos keskittyy kehoon, naisen seksuaalisuuteen sekä äidin ja tyttären väliseen suhteeseen, jota etevästi valaissee epätoivoinen kotirouvahahmo sarjassa Mitä Kuuluu kuin kointähtönen.
ellauri349.html on line 237: Vuonna 1974 hän puolusti valtion väitöskirjaa nimeltä "Speculum. Naisten tehtävä filosofisessa diskurssissa”, jonka ohjasi filosofi François Châtelet, Pariisin VIII yliopistossa. Tässä skandaalin aiheuttaneessa opinnäytetyössä hän kiisti freudilaisia ja lacanilaisia psykoanalyyttisiä teorioita, jotka aiheuttivat hänen opetuksensa menettämisen Pariisin VIII-Vincennesin yliopistossa ja Pariisin freudilaisessa koulussa. Hänen väitöskirjansa tekee sukupuolten välisen eron tutkimisesta filosofisen kysymyksen. Tästä näkökulmasta katsottuna jokainen subjekti on väistämättä seksuaalinen subjekti ja naisen seksuaalisuuden on voitettava ne kulttuuriset arvot, jotka sille on tähän asti evätty tai evätty.
ellauri349.html on line 421: Pierre Hadot (21. helmikuuta 1922 Pariisi, Ranska – 24. huhtikuuta 2010) oli ranskalainen filosofi ja filosofian historioitsija, joka oli erikoistunut antiikin filosofiaan ja erityisesti uusplatonismiin, particularly Epicureanism and Stoicism.
ellauri349.html on line 480: Raymond Claude Ferdinand Aron (14. maaliskuuta 1905 Pariisi – 17. lokakuuta 1983 Pariisi) oli ranskalainen filosofi, sosiologi, toimittaja ja poliittinen ajattelija. Hänet tunnettiin ranskalaisen vasemmiston kriitikkona ja Jean-Paul Sartren eräänlaisena antiteesinä.
ellauri349.html on line 494: Aron ei huolinut sosiologian oppituolia Bordeauxista kun se halusi tehdä Pariisissa journalismia, mitä se kyllä katui myöhemmin. No oli sillä sentään massia perustaa oma sosiologian laitos Pariisiin, Bourdieu pierren assistenttina.
ellauri349.html on line 521: Joseph Almog syntyi vuonna 1958 uskonnolliseen perheeseen Jerusalemissa, Israelissa. Hän sanoo uskovansa Jumalaan yhä, mutta ei harjoita uskontoa. Lapsuudessaan Almog asui eri puolilla maailmaa, muun muassa seitsemän vuotta Pariisissa. Israelin kolmivuotisen armeijan jälkeen hän aloitti matemaattisen logiikan opinnot Oxfordin yliopistossa.
ellauri349.html on line 795: Kirsikankukkia-teoksessa näkyy Liehun Pariisin-ajan vaikutus - vaikutteita olivat tuoneet hänelle erityisesti kielen tarkastelun kautta naisen asemaa tutkiva feminismi sekä psykoanalyyttinen ajattelu. Näiden sekä muiden filosofisten ja feminististen vaikutusten ja aiemman akateemisen tiensä pohjalta Liehu kehitti omaa tuoretta näkemystään kansallisvaltioiden maailmasta, joihin ovat usein kuuluneet sodat. Mm. tästä aiheesta hän kirjoitti vuonna 1998 ilmestyneessä 1139-sivuisessa teoksessa Perhosten valtakunta. Myös Hegelin filosofia, joka harsii kokoon kaikenlaisten aiheiden kokonaisuuksia, on ollut Liehulle merkittävä taustavinkki. Perhosten valtakunta-teoksessa Liehu näkee, että ilman epätasa-arvoa on vaikea taata myöskään sotien jatkuvuutta.
ellauri349.html on line 799: Liehun romaaneissa Rakkaus Pariisissa (Sphinx 2000) ja Cafe Mandarin (Sphinx 2002) ovat läsnä rakkauden ja ystävyyden teemat. Satu Waltarin vaikutus näkyy vahvana.
ellauri350.html on line 91: Kohut tuli Wienin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1932. Hänen opinnot kestivät kuusi vuotta, jona aikana hän vietti kuusi kuukautta harjoittelujaksoja Pariisissa, ensin Hôtel -Dieussa ja sitten Hôpital Saint-Louis'ssa. Jälkimmäinen sairaala on erikoistunut kupan hoitoon, mikä joutui Kohutille järkyttävien kokemusten kohteeksi. Pariisissa hän tutustui Istanbulista kotoisin olevaan juutalaisen lääketieteen opiskelijaan Jacques Palaciin ja vieraili hänen luonaan vuonna 1936. Seuraavana vuonna Kohutin isä kuoli leukemiaan ja Palac kuppaan. Joskus tämän jälkeen Kohut aloitti psykoterapian Walter Marseillesin kanssa, joka ei tuloxista päätellen näytä olleen pätevä ammattiinsa. Vuoden 1938 alussa Kohut aloitti psykoanalyysin Sigmund Freudin läheisen ystävän August Aichhornin kanssa. Ja johan alkoi Lyyti kirjoittaa kun sai oikean osoitteen.
ellauri351.html on line 282: Alma mater: Pariisin yliopisto (BS, MS)
ellauri351.html on line 284: Pariisin yliopisto (Dauphine) (tohtori)
ellauri351.html on line 375: Halbwachs syntyi Reimsissä, Ranskassa, ja osallistui École Normale Supérieure -kouluun Pariisissa. Siellä hän opiskeli filosofiaa Henri Bergsonin johdolla, jolla oli suuri vaikutus hänen ajatteluunsa. Halbwachsin varhainen muistityö oli jossain määrin yhteneväinen Bergsonin näkemyksen kanssa muistin olevan erityisen henkilökohtainen ja subjektiivinen kokemus. Bergson opetti Halbwachia kolme vuotta. Ei ois kannattanut.
ellauri351.html on line 380: Saksan miehitettyä Pariisin Ruumisvaha pidätettiin, ja hän joutui Buchenwaldiin, jossa hän kuoli 1945 punatautiin. Taas ruiske punatautiin!
ellauri352.html on line 315: Tämän koulutuksen ansiosta hän saattoi olla osa kaksinkertaista kulttuuriperinnettä, juutalaisuutta ja klassista. Hänestä tuli yliopiston opettaja ja hän oli erityisesti vastuussa opettamisesta ja yhteiskuntatieteiden kursseista Bordeaux'n yliopistossa vuonna 1887; tässä kaupungissa, jossa Montesquieu tunnetaan niin hyvin, hän kirjoitti vuonna 1892 latinalaisen väitöskirjansa Quid Secundatus politicae scientiae instituendae contulerit. Hän puolusti kahta väitöskirjaansa 3. maaliskuuta 1893 Pariisin tiedekunnassa, toisen ranskankielinen otsikko on De la division du travail social. Hänestä tuli silti lääkäri, ja hänet nimitettiin professoriksi Bordeaux'n yliopistoon vuonna 1896. Durkheim sai pahan trauman 1. maailmansodasta kotirintamalla. Teoria kollektiivisista edustajista, jonka Durkheim oli rakentanut selittämään ihmismielen universaalia luonnetta, muuttui "kansallismieliseksi pamfleksiksi", joka käsittelee "saksalaista mentaliteettia", joka oli "vastuussa kataklysmista".
ellauri352.html on line 316: Hänen poikansa André kuoli taistelussa vuonna joulukuuta 1915. Pappa Durkheim vajoaa sitten suureen suruun. Hän kuoli. 15. marraskuuta 1917 kotonaan, nro 4, avenue d´Orléans, Pariisin 14. kaupunginosassa, ja hänet on haudattu Montparnassen hautausmaalle (5. kolonna).
ellauri352.html on line 638: Alexis-Charles-Henri Clérel, Tocquevillen kreivi, kavereille vaan Sir Alexis, synt.29. kesäkuuta 1805 Pariisissa ja kuol. 16. huhtikuuta 1859 Cannesissa, oli maistraatti, kirjailija, historioitsija, akateemikko, matkustaja, filosofi, politologi, sosiologian edeltäjä ja mikä pahinta, ranskalainen poliitikko.
ellauri353.html on line 200: Dancigers paniikkina siitä, mitä hän pelkäsi olevan täydellinen romahdus, tilasi nopeasti vaihtoehtoisen "onnellisen" lopun elokuvalle ja otti myös esipuheen, joka esitti kuvamateriaalia New Yorkin horisonteista. City, Lontoo ja Pariisi selkeine kommentteineen siitä, että maailman kaikkien suurten kaupunkien vaurauden takana voi olla (haha, "voi") köyhyys ja aliravitut lapset ja että Mexico City "se suuri moderni kaupunki ei ole poikkeus". Siitä huolimatta osallistujamäärä oli niin heikko, että Dancigers veti elokuvan pois vain kolmen päivän elokuvateattereissa.
ellauri353.html on line 360: Babel meni naimisiin Jevgenia Gronfeinin kanssa 9. elokuuta 1919 Odesassa. Vuonna 1929 heidän avioliitostaan syntyi tytär, Nathalie Babel Brown, josta tuli isänsä elämän ja työn tutkija ja toimittaja. Vuoteen 1925 mennessä Baabelien avioliitto oli hapan. Jevgenia Babel muutti Ranskaan, koska hän tunsi itsensä miehensä uskottomuuden petetyksi ja kommunismia kohtaan lisääntyvän vihansa johdosta. Babel näki hänet useita kertoja Pariisin vierailunsa aikana. Tänä aikana hän aloitti myös pitkäaikaisen romanttisen suhteen Tamara Kashirinan kanssa. Yhdessä heillä oli poika Emmanuil Babel, jonka hänen isäpuolensa Vsevolod Ivanov adoptoi myöhemmin. Emmanuilin nimi muutettiin Mihail Ivanoviksi, ja hänestä tuli myöhemmin tunnettu taiteilija.
ellauri353.html on line 385: Vuonna 1932 hän sai lukuisten pyyntöjen jälkeen luvan vierailla vieraantuneen vaimonsa Jevgenian luona Pariisissa. Vieraillessaan vaimonsa ja heidän tyttärensä Nathalien luona Babel tuskasi palatako Neuvosto-Venäjälle vai ei. Keskusteluissa ja kirjeissä ystäville hän ilmaisi kaipuunsa olla "vapaa mies" ja ilmaisi samalla pelkonsa siitä, ettei hän enää pysty ansaitsemaan elantoansa pelkästään kirjoittamalla. Pariisilaistytär Nathalie muistelee:
ellauri353.html on line 387: Iskä tuli Pariisiin kesällä 1935 osana Neuvostoliiton kirjailijoiden valtuuskuntaa Kansainväliseen kulttuurin ja rauhan puolustajien kongressiin. Hän luultavasti tiesi, että tämä olisi hänen viimeinen tilaisuutensa. Kuten hän oli tehnyt lukuisia kertoja viimeisen kymmenen vuoden aikana, hän pyysi äitiäni palaamaan hänen kanssaan Moskovaan, jossa Pirozhkova häntä kärsimättömästi odotti. Vaikka hän tiesi yleisen tilanteen olevan huono, hän kuitenkin kuvaili hänelle mukavaa elämää, jota perhe voisi siellä elää yhdessä.
ellauri353.html on line 403: 1935, Jevgenia Gronfein Babel ei tiennyt toisesta perheestään Antonina Pirozhkovan kanssa. Perustuu Ilja Ehrenburgin lausuntoihin Jevgenia uskoi edelleen, että hänen miehensä oli edelleen elossa ja asui maanpaossa. Vuonna 1956 Ehrenburg kuitenkin kertoi hänelle miehensä teloituksesta vieraillessaan Pariisissa. Ilmoitettuaan rouva Babelille myös miehensä tyttärestä Antonina Pirozhkovan kanssa, Ehrenburg pyysi Jevgeniaa allekirjoittamaan väärän lausunnon, joka todistaa sotaa edeltäneestä avioerosta hänen miehestään. Raivostuneena Jevgenia Babel sylki Ehrenburgin kasvoihin ja pyörtyi.
ellauri353.html on line 584: Ajoittain siirtolaiskustantamot julkaisivat jopa fiktiivisiä romaaneja "miten tulee olemaan" (ja sodanjälkeisenä aikana "miten voisi olla"). Stalinilla ja Ježovilla ei ollut edes erityistä tarvetta keksiä skenaariota "Tukhachevsky-tapaukselle": se oli jo keksitty Pariisissa, Belgradissa ja muissa Venäjän siirtolaiskeskuksissa.
ellauri362.html on line 756: Ranska on tuottanut kunnioitettavan määrän huuhaamiehiä. Louis Pierre Althusser (16. lokakuuta 1918 – 22. lokakuuta 1990) oli ranskalainen filosofi. Hän oli strukturalistinen marxisti ja kommunisti, joka tuli tunnetuksi filosofiassa myös teoreettisena antihumanistina. Hän syntyi Ranskan Algeriassa ja muutti sitten Pariisiin opiskelemaan huippukoulu École Normale Supérieuressa. Louisin nuoruutta oli leimannut vahvasti katollinen uskonto, jonka hän hylkäsi vasta vuonna 1943. Kiihkeä katolinen Louis Althusser oli nuoruudessaan poliittisesti oikeistolainen. Hän vietti sodan lopun Saksassa Schleswigin Stalagissa ( Stalag XA ), missä hän nautti ensimmäiset mielenterveyshäiriönsä.
ellauri365.html on line 272: Myöhempinä vuosinaan hän kehitti jatkuvan yksinäisyyden halun, itsensä säilyttämisen pakkomielteen sekä kuolemanpelon ja vainoharhaisuuden, jonka aiheutti nuoruudessa sairastettu kuppa. On väitetty, että hänen veljensä Hervé kärsi myös kupasta ja että tauti saattoi olla perinnöllinen. 2. tammikuuta 1892 Maupassant yritti ottaa henkensä leikkaamalla kurkkunsa partaveizellä; mutta hän oli sitoutunut Esprit Blanchen yksityiseen turvapaikkaan Passyssa Pariisissa , missä hän kuoli 6. heinäkuuta 1893 kuppaan.
ellauri368.html on line 109: Mapun kirjojen lisäksi Eugène Suen romaani Les Mystères de Paris (Pariisin mysteerit; 1842–1843), jännittynyt ja monimutkainen melodraama, jonka Kalman Shulman käänsi ensimmäisen kerran hepreaksi vuonna 1857, viihdytti lukijaansa ja ehdotti romaanisen ilmaisun mahdollisuuksia hepreaksi.
ellauri369.html on line 68: Joseph Henri Rosny Sr. (ranskalainen kirjailijanimi J.-H. Rosny aîné , oikea nimi Joseph Henri Honoré Boex , 17. helmikuuta 1856 , Bryssel - 11. helmikuuta 1940 , Pariisi ) on belgialaista alkuperää oleva ranskalainen kirjailija. Vuoteen 1909 asti hän kirjoitti yhdessä nuoremman veljensä Serafin-Justin-Francoisin kanssa, joka myöhemmin otti salanimen J.-A. Roney Jr.
ellauri369.html on line 74: Vuonna 1885 hän muutti Pariisiin. Hän oli yksi kuuluisan "Viiden manifestin" allekirjoittajista ja kritisoi Emile Zolaa. Vaikka manifestissa tunnustetaan Émile Zolan lahjakkuus, se kritisoi häntä eksymisestä vulgaariin, vakavuuden puutteesta ja itsensä toistamisesta kaupallisissa tarkoituksissa, mikä tahraa hänen työtään. Se neuvoo häntä erityisesti ottamaan yhteyttä tohtori Charcotiin (monesta yhteydestä jo tuttu hysteerikkoja näytösluonteisesti hypnotisoinut Sanchotin liha ja leikkele) sairaalloisten pakkomielteidensä hoitamiseksi.
ellauri369.html on line 246: Vuodesta 1971 vuoteen 1975 Khomeini vastusti kiivaasti Persian valtakunnan 2500-vuotisjuhlaa ja Iranin kalenterin vaihtamista Ikkim Iriih -kalenterista keisarilliseen (Shahanshahi). Shaahi harkizi ajatollan karkotusta Intiaan, mutta siitä ei tullut mitään. Ajatolla kuskattiin Pariisiin.
ellauri369.html on line 323: Carlylen käännös teoksista Goethen Wilhelm Meisterin oppisopimuskoulutus (1824) ja Matkat (1825) ja hänen elämäkerta Schillerista (1825) toivat hänelle kunnolliset tulot, jotka eivät olleet sitä ennenkään välttyneet häneltä, ja hän sai täysin ansaizemattomasti vaatimattoman maineen. Hän aloitti kirjeenvaihdon Goethen kanssa ja teki ensimmäisen matkansa Lontooseen vuonna 1824 tapaamalla merkittäviä kirjailijoita, kuten Thomas Campbellin, Charles Lambin ja Samuel Taylor Coleridgen, ja solmimalla ystävyyssuhteita Anna Montagun, Bryan Waller Proctorin ja Henry Crabb Robinsonin kanssa. Hän matkusti myös Pariisiin loka–marraskuussa Edward Stracheyn ja Kitty Kirkpatrickin kanssa, missä hän osallistui Georges Cuvierin vertailevan anatomian johdantoluennolle, keräsi tietoa lääketieteen opinnoista, esitteli itsensä Legendrelle, Legendre esitteli hänet Charles Dupinille, havaitsi Laplacen ja useita muita merkittäviä samalla kun he kieltäytyivät Dupinin esittelytarjouksista, ja kuuli François Magendien lukevan artikkelia " viidennestä hermoparista" (kolmoishermosta).
ellauri370.html on line 431: Vuosina 1883–1884 Chamberlain asui Pariisissa ja työskenteli pörssivälittäjänä. Chamberlainin yritykset pelata Pariisin pörssissä päättyivät epäonnistumiseen, koska hän osoittautui osaamattomaksi myös liiketoiminnassa, ja suuri osa hänen vihastaan kapitalismia kohtaan johtui hänen mokailuistaan Pariisissa.
ellauri370.html on line 502: Gobineau syntyi aristokraattiseen rojalistiperheeseen. Vuonna 1835 hän saapui Bordeauxista Pariisiin pahvisen matkalaukun kanssa, toimi vähäisissä pappisviroissa ja alkoi liikkua kirjallisissa piireissä. Hän oli hyvin kouluttautunut kielissä ja tunsi itämaista kulttuuria.
ellauri370.html on line 532: Gobineaun kuvailema materialistinen itämaalainen kuvasti todellisuudessa aristokatin käsitystä Ranskan rahanhimoisesta keskiluokasta, kun taas hänen kuvittelemansa "aistillinen, älytön ja väkivaltainen neekeri" oli irvikuva Ranskan proletariaatista. Gobineaun halveksunta alempia yhteiskuntaluokkia kohtaan käy ilmi hänen kirjeistään, joissa hän käytti suurista kansanjoukoista nimitystä la boue ("muta, lieju, rupusakki"). Ranskalaiset lanzarit kuten Asterix ja Obelix olivat karkeaa, raakaa kelttiväkeä, joka ei kyennyt oppimaan eikä ajattelemaan muutoin kuin kaikkein alkeellisimmalla tasolla. Gobineau itse uskoi polveutuvansa viikingeistä. Kermaa kermakastikkeessa. Hänen sivuillaan on siinä määrin narsismia, että iljettää. Hän vihasi kotikaupunkiaan Pariisia, jota hän sanoi "likakaivoksi täynnä juurettomia ex-nakkeja."
ellauri370.html on line 534: Liian monet perheettömät nuoret miehet kerääntyivät Pariisiin etsimään parempaa elämää. Mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että sama kuvaus sopi häneen itseensäkin! Maaltamuuttaja!
ellauri370.html on line 564: Claude Lévi-Strauss (28. marraskuuta 1908 Bryssel, Belgia − 30. lokakuuta 2009 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen antropologi ja filosofi. Hän kuuluu strukturalistisen paradigman perustajiin. Claude Lévi-Strauss syntyi juutalaiseen perheeseen.
ellauri370.html on line 568: Ranskan ulkoministeriö pyysi vuonna 1944 häntä palaamaan Ranskaan. Vuonna 1945 hän kuitenkin palasi uudelleen Yhdysvaltoihin, koska hänet oli nimitetty kulttuurineuvokseksi siellä sijaitsevaan Ranskan suurlähetystöön. Tästä tehtävästä hän erosi vuonna 1948 omistautuakseen bricolagelle. Vuonna 1949 hänet nimitettiin Pariisissa sijaitsevan entografisen Musée de l’Hommen apulaisjohtajaksi. Tämän tehtävänsä jälkeen hän sai nimityksen tutkimusjohtajaksi École pratique des hautes études -korkeakouluun ja -tutkimuslaitokseen. Hänen oppituolinsa käsitti Kirjoitustaidottomien kansojen vertailevan uskontotieteen. Vuonna 1959 hänet nimitettiin Collège de Francen professoriksi, ja yksi hänen opetusalansa tässä instituutissa oli sosiaaliantropologia. Tätä tehtävää hän hoiti, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1982.
ellauri370.html on line 683: Puolanjuutalaisten kuskaaminen 30-luvulla Puolan rajalle jossa kumpikaan puoli ei tahtonut niitä huolia kuulostaa kumman tutulta... ai niin, sehän on kuin kertausta Venäjän ja Suomen rajalta 20-luvulla, siis 2020. Ja toinen déjà vu on kristalliyön alkutahdit, kun Hamas, sori epätoivoinen Herschel Grünspan osti pyssyn ja kävi ampumassa sakemanni Ernst von Rathin Pariisin lähetystössä. Siitähän Heydrich riemastui ja järjesti Saxassa aivan hurjan pogromin. Juutalaiset oppivat tärkeän läxyn kristalliyöstä, miten käyttää terrorismia verukkeena kansanmurhalle. Nojoo, samaa läxyä kertasivat jenkitkin 9/11 perästä. Eikä se sunkaan siitä alkanut, näin on menetelty maailman sivu. Syntipukkeilu on ideana aivan mainio. Pannaan vahinko kiertämään, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. They owe us SOOOOO much...
ellauri370.html on line 700: 1890 - luvun lopulla venäläinen tiedusteluagentti Pariisissa väärensi Siionin vanhimpien pöytäkirjat. Se julkaistiin vuonna 1903, ja se käännettiin laajalti ja siitä tuli tehokas propaganda-ase antisemitistisille elementeille maailmanlaajuisesti. Henry Ford sponsoroi sen levitystä Yhdysvalloissa. Se väitti, että salainen juutalainen salaliitto valtasi maailman.
ellauri373.html on line 610: Se liittyy läheisesti Pariisin hintaan "Israelin maailmanliitosta" - "ASHAPS IzgaeShe IpіvegzeІІІе” (puhuimme siitä edellä että hän oli nuoruudessaan vahvan vaikutuksen alaisena ilman Karl Netteriä, yhtä unionin perustajista, Ginsberg odottaa saavansa tukea ympäristöltä. ja osa sen jäsenistä. Koska tätä varten (Union "pöytäkirjoista" tehtiin ranskankielinen käännös ja lähetetty Pariisiin Tämä käännös oli se luin ensin jollekin sionistiryhmälle Baselin kongressi 1897. minun piti chi- puhua ranskaa, koska niiden joukossa, jotka tulevat tiedossa oli arvoinen tutustua asiakirjoihin eli suurin osa, mukaan lukien jopa Hertzl ja Nordau ei osannut muinaista heprean kieltä. Tämä asiakirja joutui Niluksen ystävien käsiin.
ellauri373.html on line 616: Monissa kaupungeissa Venäjällä, Romaniassa, NI, Galicia ja Puola, Bne Moishe -yhteiskunta perustuu Lodgen kuilu, nimeltään "Lishkot" (Бізпкоі). Heidän seuraukset leviävät edelleen ja ulottuivat Pariisiin, Berliiniin, Englantiin, Varsovaan ja Palestiinaan.
ellauri374.html on line 237: Puolanjuutalaisten kuskaaminen 30-luvulla Puolan rajalle jossa kumpikaan puoli ei tahtonut niitä huolia kuulostaa kumman tutulta... ai niin, sehän on kuin kertausta Venäjän ja Suomen rajalta 20-luvulla, siis 2020. Ja toinen déjà vu on kristalliyön alkutahdit, kun Hamas, sori epätoivoinen Herschel Grünspan osti pyssyn ja kävi ampumassa sakemanni Ernst von Rathin Pariisin lähetystössä. Siitähän Heydrich riemastui ja järjesti Saxassa aivan hurjan pogromin. Juutalaiset oppivat tärkeän läxyn kristalliyöstä, miten käyttää terrorismia verukkeena kansanmurhalle. Nojoo, samaa läxyä kertasivat jenkitkin 9/11 perästä. Eikä se sunkaan siitä alkanut, näin on menetelty maailman sivu. Syntipukkeilu on ideana aivan mainio. Pannaan vahinko kiertämään, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. They owe us SOOOOO much...
ellauri381.html on line 381: Hän väitti elämänsä lopussa 1979 katuneensa konfolmismiaan. Kiril kirjoitti 1941 runon "Odota minua" joka miellytti isä aurinkoista. Kyseessä oli Konstan 3. vaimo Serova. Konsta lähetettiin Pariisiin hakemaan kotiin Ivan Bunin joka oli saanut dynypalkinnon. Serova kuiskutti Vanjan korvaan: "Älä tule, tappavat." Konsta ei toiste ottanut Serovaa mukaan reissulle, vaan sanoi sille "odota minua". Erottuaan Serovasta 50-luvulla Konsta kumitti omistuxet sille runokirjoistaan, lukuunottamatta "venttaa" runoa.
ellauri381.html on line 647: The First Circle on vuoden 1992 dramaattinen trilleri, jonka on ohjannut Sheldon Larry. Juoni perustuu Alexander Isaevich Solzhenitsynin samannimiseen romaaniin. Kuvaukset tapahtuivat Montrealissa, Moskovassa ja Pariisissa. Television ensi-ilta tapahtui 25. helmikuuta 1992 Ranskassa. Elokuva esitettiin sitten joissakin Euroopan maissa, ja vuonna 1994 elokuva dubattiin venäjäksi esitettäväksi Channel Onessa. Pääosaa esitti ex-Jeesus Nasaretilainen Robert Powell.
ellauri386.html on line 76: Nelikymppisenä Dosto teki Lontoon matkan josta jäi vaan paha maku suuhun. Kesällä 1863 Dostojevski teki toisen matkan Länsi-Eurooppaan, missä hän tapasi toisen rakkautensa, Polina Suslovan , Pariisissa ja menetti lähes kaikki rahansa pelaamalla Wiesbadenissa ja Baden-Badenissa. Vuonna 1864 hänen vaimonsa Maria ja hänen veljensä Mihail kuolivat, ja Dostojevskista tuli poikapuolensa Paskan yksinhuoltaja ja veljensä perheen ainoa tukija. Epoch -lehden epäonnistuminen pahensi hänen taloudellista tilannettaan, vain hänen sukulaistensa ja ystäviensä jatkuva apu esti konkurssin.
ellauri390.html on line 213: "Pietarin slummet. Hyvinsyötyjen ja nälkäisten kirja" on Vsevolod Krestovskin seikkailunhaluinen romaani ja hänen kuuluisin teoksensa. Romaani kirjoitettiin kirjailija N. G. Pomyalovskyn vaikutuksen ja tuen alaisena. Hän antoi hänelle idean suuresta romaanista E. Xun " Pariisilaisten mysteerien " hengessä, joka yhdistäisi realistiset ja romanttiset suuntaukset.
ellauri390.html on line 221: "Mysterit" sai alkunsa Eugène Suen hurjasti menestyneestä sarjaromaanista Pariisin mysteerit (1842), jolla oli monia jäljittelijöitä ja joka antoi genrelle nimensä. Romaanit julkaistiin yleensä ensimmäisen kerran sanomalehdissä, ja ne olivat kiistanalaisia (kuten heidän vähemmän kunnioitettavat aikalaisensa penny dreadfuls) väkivallan ja sexuaalisen poikkeavuuden poikkeuxellisen rehellisen kuvauksen vuoksi. Ne olivat laajalti suosittuja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa, missä The Quaker City (1844) piti kaunokirjallisuuden bestsellerin titteliä, kunnes Uncle Tom´s Cabin päihitti sen kuin Elmer Kuorikka Jalmarin lyhytaikaisen kuulaennätyxen.
ellauri391.html on line 71: Paderewski väitti kieltäytyneensä maksusta, antaneensa rahat Hooverille ja käskeneensä tätä vähentämään kulujensa kattamiseen tarvittavat varat, antamaan itselleen kymmenen prosenttia tuotoista, ja Paderewski olisi tyytyväinen siihen, mitä jää jäljelle. Tarinan toisessa versiossa Paderewski ottaa rahat ja repi velkakirjan, mikä osoittaa Hooverille, että he olivat kuitit ilman kuittia. Tarinaan on usein lisätty Paderewskin matka äskettäin nimettynä Puolan pääministerinä, joka matkustaa Pariisiin kiittämään Hooveria Puolan ruokkimisesta ensimmäisen maailmansodan jälkeisen suuren ahdingon aikana. Joidenkin kertomusten mukaan Hoover on vastannut: "Ei hätää, herra Paderewski, minä tiesin, että tarve oli suuri. Sitä paitsi sinä et muista sitä, mutta autat minua kerran, kun olin opiskelija yliopistossa ja olin kolossa."
ellauri391.html on line 96: Sitten oli tietysti luonnollista, että M. Paderewski ja herra Hoover tapasivat uudelleen ja että yhden heidän varhaisen konferenssinsa jälkeen herra Hoover muistutti toista heidän tapaamisestaan vuosia sitten. Heidän ensimmäinen tapaamisensa sodan jälkeen saattoi tietysti olla Pariisissa aselevon aikana, kuten monet myöhemmätkin tapasivat.
ellauri391.html on line 98: Joka tapauksessa, tuona rasittavana aikana M. Paderewski ei olisi matkustanut Pariisiin nimenomaisessa tarkoituksessa kiittää miestä jostain vitun vehnälastista, joka olisi ollut vain kourallinen Puolan miljoonille nälkäisille."
ellauri391.html on line 113: Keskiajalla teologia oli yliopiston tärkein tieteenala ja hallitsi ihmisten maailmankuvaa. Keskiajan teologia pyrki selittämään koko maailmankaikkeuden luonnontiedon ja Raamatun avulla. Suomalaisten tärkeimpiä opiskelupaikkoja ennen Turun yliopistoa olivat Pariisin ja Wittenbergin yliopistot.
xxx/ellauri044.html on line 768: Voltaire syntyi Pariisissa vuonna 1694. Hänen vanhempansa olivat notaari François Arouet ja tämän vaimo Marie Marguerite d'Aumard. Voltaire vietti suurimman osan varhaisesta elämästään Pariisissa ja sen liepeillä. Hän opiskeli kahdeksan vuotta Lycée Louis-le-Grandissa, jossa se oppi "latinaa ja typeryyksiä". Jäi oppi hyvin päähän.
xxx/ellauri044.html on line 770: Voltaire lähti koulusta 17-vuotiaana, se oli päättänyt tulla kirjailijaksi. Isänsä kuitenkin olisi halunnut poikansa opiskelevan lakia. (Huoh, taas yxi, että näitä piisaa.) Voltaire teeskenteli työskentelevänsä Pariisissa lakimiehen apulaisena, mutta käytti suurimman osan ajastaan kirjoittaen satiirista runoutta. Kun isä sai tän selville, se luki pojalle lakia ja lähetti sen uudelleen lukemaan lakia, tällä kertaa provinsseihin. Voltaire kuitenkin jatkoi kirjoittamista, tuottaen esseitä ja historiallisia tutkielmia, jotka eivät aina olleet historiallisesti paikkansapitäviä. Tää ja Voltairen terävä äly teki hänestä suositun aatelispiireissä. Kunnes pääsi yxi läppä liikaa, kunkku sanoi "tuo ei ollut enää hauskaa" ja lukizi sen bastiljiin.
xxx/ellauri044.html on line 782: Seuraavat 15v oli äveriästä kimppakivaa Châtelet'n markiisittaren Gabrielle Émilie le Tonnelier de Breteuilin huvilinnassa 25000 kirjan kanssa, luettiin ja ihailtiin Newtonia ja Leibniziä, ostettiin Pikku kemisti ja palautettiin kaikkea kuin pikku Pauli. Apinat putosi puusta, omena putosi päähän. Siitä viisastuneina ruvettiin ateisteixi ja luettiin raamattua kuin 2 pirua. Siihen kuoli markiisitar, ja alkoi Ransulle taas ikävyydet. Se lähti Preussiin suututtamaan Frizun, ranskan kunkku oli ennestään jo vihainen, jäi enää Geneve. Suututettuaan geneveläisetkin Ransu ostaa paukautti linnan Sveizin ja Ranskan rajalta edulliseen syyshintaan, ja sinne kuoli hän. Vai kuoli hän sinne? Eipäs, vaan kotikaupunkiinsa Pariisiin.
xxx/ellauri057.html on line 680: Leinon 1900-luvun alkuvuosien luomiskautta innoitti rakkaus kielenkääntäjä Freya Schoultziin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1905. Avioliitosta syntyi tytär Eya Helka. Kokoelmassaan Talviyö (1905) Leino julkaisi rakastetulleen omistamansa kesäisen yön mystiikkaa säteilevän kuuluisan runon Nocturnen. Pitkän Pariisiin ja Berliiniin suuntautuneen yhteisen ulkomaanmatkan jälkeen pariskunnan välit alkoivat viilentyä. Vuonna 1908 Leino muutti pois yhteisestä kodista Länsi Rannassa (nyk. Eteläranta 12). Samoihin aikoihin alkoi vahvistua Leinon suhde ja hengenheimolaisuus kirjailijaystävä L. Onervaan. Ne läxi yhteiselle Euroopan matkalle, josta palasivat jäähtyneinä takaisin.
xxx/ellauri057.html on line 804: Elämäniloa Pariisissa. Helsinki: WSOY, 2001.
xxx/ellauri057.html on line 829: Hamsun 41v tunsi entuudestaan joitakin suomalaisia. Hän oli tavannut Pariisissa Albert Edelfeltin ja Akseli Gallén-Kallelan ja hän tutustui nopeasti Helsingin taiteilijapiireihin. Hän tuli tuntemaan aluksi kirjailijoita ja tapasi Alexander Slotten, Konni Zilliacuksen ja Wentzel Hagelstamin. Zilliacushan oli salaisen suomalaisen vastarintaliikkeen Kagaalin johtaja. Hagelstameilla on divari Fredan kulmassa. Ystäväpiiri kasvoi kuitenkin ripeästi ja siihen kuuluivat muun muassa kirjailijat Mikael Lybeck, Juhani Aho ja Werner Söderhjelm. Sekä Jean Sibelius että Robert Kajanus ottivat osaa seuralliseen lystinpitoon helsinkiläisissä ravintoloissa.
xxx/ellauri057.html on line 902: Pariisissa eletään mamuina boheemielämää. Tiukka täti Colette käskee nuorta Yrjöä kirjottamaan simppelimmin. Vielä simppelimmin. Vielä! Ennenkaikkea ei literatuuria! Ja vikkelämmin. Colette oli lepakko.
xxx/ellauri059.html on line 47: Tää on lainaus Linkun Astrid-tädin Kati Pariisissa kirjasta, missä Kati Eeva Lennart ja kaappimainen Peter on aatamin ja vähän eevankin asussa. Alkuperäinen lainaus tuli vahingossa hukatuxi, joten lohdukkeexi vähän lisää pehmopornoa:
xxx/ellauri075.html on line 51: Lev Isaakovich Sestofilt (ven. Лев Исаакович Шестов), syntyjään Yehuda Leyb Schwarzmann (Иегуда Лейб Шварцман) (31. tammikuuta 1866 Kiova, Ukraina – 19. marraskuuta 1938 Pariisi, Ranska) oli ukrainalais-venäläinen juutalainen eksistentialistifilosofi.
xxx/ellauri075.html on line 64: Sestofiltin pääteoksena voidaan pitää teosta Афины и Иерусалим (”Ateena ja Jerusalem”, 1938), joka käsittelee tieteen ja filosofian suhdetta. Sestofilt eli Pariisissa kuolemaansa saakka. Varmaan talutti Cioranin kanssa hautausmaalla koiria. Atmania ja Fifiä. Loppuaikoinaan hän tutki Husserlin ajattelua ja intialaista filosofiaa.
xxx/ellauri075.html on line 74: Tässä kertomuxessa ehkä hauskinta oli että ihotautilääkärivaimo sai Pariisissa emigranttina toimia intiimihierojana. Rahasta tuskin oli puutetta, kun Sestofiltin isä oli ollut rättitukkukauppias.
xxx/ellauri075.html on line 289: keskeneräiseksi ja koostuu lähinnä sitaateista, ennen kaikkea 1800-luvun Pariisin
xxx/ellauri075.html on line 502: James Baldwin: Huone Pariisissa, Kirjayhtymä 1964 (Giovanni’s Room, 1956)
xxx/ellauri075.html on line 508: Morsiamen matkoilla ollessa Pariisiin sijoittunut amerikkalainen poikkeaa baariin, missä kohtaa italialaisen Giovannin, jolloin hänessä piillyt homoseksuaalinen taipumus paljastuu ja saa vallan. Avoimesti, mutta tiukkaa tyylikuria noudattaen Baldwin kuvaa tätä ahdistavan sameaa miesten suhdetta käyttäen symbolitaustana vankisellin kaltaista tuhruista kellarihuonetta. Morsiamen paluukaan ei amerikkalaista vapauta, ja lisäksi tulee syyllisyyden taakka, sillä Giovanni on epätoivoissaan tehnyt murhan ja saanut kuolemantuomion. Amerikkalainen jää yksin kärsimyksensä kanssa, sillä morsiankin luopuu hänestä. Oudon aiheensa vuoksi romaani edellyttää ennakkoluulotonta lukijakuntaa, joka kykenee käsittämään siihen sisältyvän ahdistuksen. Ei nuorten luettavaa.
xxx/ellauri075.html on line 540: Jean Rhysillä oli rakkaussuhde itseään kaksikymmentä vuotta vanhempaan pörssivälittäjään Lancelot Grey Hugh Smithiin. Suhteen päätyttyä Rhys sai mieheltä rahallista avustusta, joka yhdessä satunnaisten teatteritöiden kanssa riitti elämiseen. Suhteen päättyminen ja Rhysin hengen vaarantanut abortti heijastuvat myöhemmin hänen romaanissaan Voyage in the Dark (1934). Vuonna 1917 meni naimisiin Jean Langeltin kanssa, joka oli hollantilainen muusikko, lauluntekijä ja journalisti. Pariskunta asui Pariisissa. He saivat pojan, joka kuoli jo pikkulapsena sekä tyttären. Langlet vangittiin 1923, koska hän ei ollut noudattanut maastapoistumismääräystä, ja Jean Rhys jäi rahattomaksi.
xxx/ellauri075.html on line 542: Jean Rhysin teoksissa on vahvasti omaelämäkerrallisia aineksia. Naispäähenkilöt muistuttavat häntä itseään: He ovat juurettomia, ulkopuolisia ja tuntevat tulevansa miesten hyväksikäyttämiksi. Huomenta, keskiyö (suom. Hanna Tarkka, 2002) on tragikoominen kuvaus Sasha-nimisestä naisesta, joka on rahattomana Pariisissa. Hän suunnittelee itsemurhaa, mutta on toisaalta huolissaan kampauksesta ja vaatteistaan.
xxx/ellauri075.html on line 565: Hoblan oikeistokommentaattori Juri Bonsdorff näyttää erehdyttävästi kauluspaidasta ja kavaijista nousevalta huolestuneelta kyrvänpäältä. Nyze vekuttaa ryppyozaisesti siitä että Biden on lähtenyt vasemmiston tielle: se on lopettanut muurin rakentamisen, se on kieltänyt kaupalliset yxityisvankilat, se on liittänyt Amerikan takaisin WHO:hon ja Pariisin ilmastosopimuxeen. Se antaa rahaa Aahrikkaan neekerisiköiden lähdettämiseen ja päästää transut takas urheiden poikiemme joukkoon. Yrittääkö se tässä hamuilla ehkä tukea Antifasta niinkuin Trump Proud Boyseista, aprikoi Juripoika. Näitä ja muita Bidenin vasemmiston lastentauteja tukee iso enemmistö USAn äänestäjistä, siis rebublikaaneja on mukana. Mutta eihän sitten tule mitään Bidenin tärkeimmästä lupauxesta, että USAn 2 kokoomuspuoluetta vetäis yhtä köyttä pääasiasta, eli talousliberalistisen kapitalismin pyhistä arvoista? Palauttas Ameerikan unelman takaisin kunniaan? Make America truly great again? Voi helvetti, vedä kuule Juri se terska takaisin sinne bleiserin esinahkan sisään.
xxx/ellauri076.html on line 103: Crazy Horse, Paris, France Heppahullu Pariisi, Ranska
xxx/ellauri084.html on line 86: 28.3.2017.Ampuma-asedirektiivin uudistamisesta 1-5 (loputonta vekutusta pumppuhaulikoista) 11.3.2015.Vielä ö-luokan ehdokkaista (mamuvaaliehdokkaat ovat sekundaa) 3.3.2015. Hirveä työvoimapula (mamut on työllistämiskelvottomia ja/tai laiskiaisia) 9.2.2015. Muutama sana Pariisista (Islaminvastaista veistelyä Charlie Hebdosta) 8.1.2015. Ihmisoikeudet uhattuna länsinaapurissa (Pakolaiset ovat röyhkeitä ja nirsoja), 3.1.2015. 6.11.2014. Rajaseudun rahastajasta ja kompensatorisesta etiikasta (En tiedä, minkä lakipykälän mukaan rasismi olisi rikos), 11.9.2014. Rikkautta, jolla on arvoa (Olen kade somaleille), 23.8.2014.Uskonto uskontojen joukossa (Ellet rukoile, olet pahempi kuin kafferi), 19.5.2014.Kysymys kunnallisesta mamubisneksestä, 24.4.2014.Kommentti kehysriiheen ja Ylen toimintaan, 26.3.2014.Unionin tulevasta ampuma-asepolitiikasta, 10.3.2014. [Päivitys 17.3.!]Kirjallinen kysymys äärisaarnaajista Suomessa, 7.3.2014.Kirjallinen kysymys Ukrainan tapahtumiin liittyen, 4.3.2014.Lieksalainen ikiliikkuja, 18.2.2014.Lieksa käsirysyn partaalla, 10.2.2014. [Lisäys 12.2.2014!]EU, maahanmuutto, taakanjako, 16.1.2014.Toimeentuloperäistä maahanmuuttoa, 9.12.2013.Kuntarakenneuudistus eli kaksikielisyyttä saranapuolelta, 28.11.2013.Puheenvuoro asevelvollisuudesta, 15.11.2013.Kiihottamisesta ja kansainvälisistä sitoumuksista, 25.10.2013.Kirjallinen kysymys epäterveistä vetovoimatekijäistä, 7.10.2013.Pakolaiskiintiän kasvattaminen revisited, 30.9.2013.Kirjallinen kysymys pakolaiskiintiän kasvattamisesta, 20.9.2013.Luottamus Kataiseen ja Himaseen, 19.9.2013.Kaksi lakialoitetta sananvapauden edistämiseksi, 10.9.2013.Kansalaisaloite pakkoruotsista luopumiseksi, 15.8.2013.Kirkko, kaupunki ja moskeija, 13.8.2013.Lisääntykää ja täyttäkää Toyota Corolla!, 8.8.2013.Majoituspalveluja kerjäläisille, 5.6.2013.Husbyn herättämiä ajatuksia, 23.5.2013.Paperittomien terveyspalvelut Helsingissä, 7.5.2013.Sosialidemokratiasta ja islamismista, 3.5.2013.Puheenvuoro Kyproksen pelastuspakettiin 17.4. 2013, 18.4.2013.Kirjallinen kysymys opettajien toimintaedellytyksistä, 8.4.2013.Muutamia ilmoituksia, 5.4.2013.Helsingin johtajiston palkankorotuksista, osa 2, 12.3.2013.Suomen Sisun suurkäräjät 10.3.2013, 11.3.2013.Aseaiheisia lakialoitteita, 15.2.2013.Jyväskylästä, 6.2.2013.Connecticut, Yhdysvallat, aseet, 18.12.2012.Sisäministeriön linjaukset aselain uudistamiseksi, 5.12.2012.Kysymys uskontojen halventamisesta, 30.11.2012.Milloin kotoutus on onnistunut?, 1.11.2012.Rikoksiin syyllistyneiden karkottamisesta, 22.10.2012.Helsinki ja "Globaalin vastuun strategia", 28.9.2012.Kirjallinen kysymys somalien suojeluntarpeesta, 22.8.2012.Etninen syrjintä rekrytoinnissa, 21.8.2012.Avoimia vastauksia Meri Valkamalle, 4.6.2012.Hyvinkäästä, 30.5.2012.Kreikkalaisia näkymiä, 10.5.2012.Maahanmuuttajien työllistymisestä, 1.4.2012.Miksi pahis palkitaan?, 26.3.2012.Homoseksuaalisuus suojeluperusteena, 25.2.2012.Matka Addis Abebaan, 17.1.2012.On rotumme synkkä ja siksi jää, 13.1.2012.Mitä tehdä rattijuopoille?, 11.1.2012.Hyvää uutta vuotta 2012!, 8.12.2011.Tilastoista ja etnopositiivisuudesta, 26.10.2011.Rasismin kitkentää Vaasassa, 3.10.2011.Muutama ajatus kunniaväkivallasta, 30.9.2011.Ottawan sopimuksesta, 6.9.2011.Loikka, 13.8.2011.Viharikoksista ja mediasta,
xxx/ellauri087.html on line 727: Helmikuun 14. päivänä 1911 Madero ylitti Meksikon rajan johtaakseen joukkojaan. Vallankumousjoukot huomasivat seuraavien kuukausien aikana, kuinka rappeutuneeksi Díazin armeija oli tullut. Sitä johtivat iäkkäät kenraalit ja joukoilta puuttuivat niin kuri, järjestys, yhtenäisyys kuin tehokkuuskin. Vallankumoukselliset saivat tästä havainnosta uutta voimaa. Liittovaltion joukkojen komentajan antautuminen Juárezissa 10. toukokuuta merkitsi lopun alkua Díazille. Neuvotteluissa sovittiin, että Díaz eroaa ja Francisco León de la Barrasta tulee väliaikainen presidentti, joka järjestää vaalit. Díaz erosi 25. toukokuuta ja purjehti Pariisiin. Vallankumousjoukot määrättiin hajotettaviksi, mutta useat vallankumousryhmät, muun muassa Emiliano Zapatan johtama talonpoikaisarmeija, kuitenkin vastustivat hajotusmääräystä.
xxx/ellauri103.html on line 383: Rowling aloitti opinnot Exeterin yliopistossa heti Wyedeanin koulusta valmistuttuaan. Hän pääsi yliopistoon mennessään pois mielestään ahdistavasta kodista ja heittäytyi heti yliopistoelämään mukaan (kenen mukaan? Seaninko?) Rowling valitsi pääaineekseen ranskan, mutta ei menestynyt siinä erityisen hyvin. Hänen huolellisuudessaan oli toivomisen varaa, ja aikaa kului paljon muuhun kuin opiskeluun, muun muassa kahvilassa ja baareissa oleiluun. Opintoihin kuuluvan Ranskassa vietettävän vuoden Rowling kulutti opiskelemalla englantia Pariisissa.
xxx/ellauri114.html on line 434: Kolmannella perheellä oli iso kauppa Pariisissa ja äiti juoksi alennusmyynneissä, kun minä hoidin lasta kello 8-20 kuutena päivänä viikosta.
xxx/ellauri120.html on line 200: Yli-Viikari on suorittanut M.A. in Culture and Communication Studies -yliopistotutkinnon estetiikasta Pariisin Penthouse-Sorbonne -yliopistossa vuonna 1997, sekä täydennyskoulutukset Master in European Corrupt Politics and Administration College of Europessa Bruggessa vuonna 1999 ja Past Master in Private Appropriation from Public Administration, Diplôme de l’ENA Ranskan elättikorkeakoulussa vuonna 2001.
xxx/ellauri121.html on line 120: Emmanuel Lévinas (myös Levinas; alk. Emmanuelis Levinas; 12. tammikuuta 1906 (J: 30. joulukuuta 1905) Kaunas, Venäjän keisarikunta – 25. joulukuuta 1995 Pariisi, Ranska) oli liettualaissyntyinen ranskalainen filosofi. Hän kehitti oman fenomenologisen näkemyksensä, joka jatkaa Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin fenomenologiaa ja liittyy samalla juutalaiseen perinteeseen. Erityisen tunnettuja ovat Lévinasin kuvaus etiikasta ja siihen liittyvä toiseuden ja kasvojen käsitys.
xxx/ellauri121.html on line 126: Vuonna 1930 Lévinas sai Ranskan kansalaisuuden. Toisen maailmansodan aikana hän toimi Ranskan armeijassa saksan ja venäjän kielen tulkkina. Vuonna 1940 hän joutui saksalaisten vangiksi, mutta vältti tuhoamisleirin sotavankistatuksensa ansiosta. Sen sijaan Lévinasin kaikki muut sukulaiset, vaimoa ja tytärtä lukuun ottamatta, surmattiin. Sodan jälkeen Lévinasista tuli Pariisissa toimivan juutalaisen opettajankoulutuslaitoksen johtaja.
xxx/ellauri123.html on line 77: Stidialla! huusi punainen kukko ja teki tulzarista jeparin. Svedujen tulitikkuteollisuuden romahduxesta alkoi pula-aika 1929. Tulitikkukuningas Ivar Kreuger teki seppukun jossain Pariisissa. Tulzarit ei menneet enää kaupaxi kun tuli sähköhelloja. Britit ja jenkit osti toiminnan. Jönköpingin viimeinen tulitikkutehdas sulki 1971.
xxx/ellauri125.html on line 70: François Boucher (29. syyskuuta 1703 Pariisi – 30. toukokuuta 1770 Pariisi) oli ranskalainen rokokoo-ajan kuuluisa taidemaalari, suunnittelija ja nenänkaivertaja. Hän syntyi Pariisissa ja toimi maalari François Le Moynen oppipoikana. Suurin hänen innoittajansa oli kuitenkin maalari Jean-Antoine Watteau, jonka useita kuvia hän kaiversi vaikka ne oli aika kehnoja.
xxx/ellauri125.html on line 78: Uusklassismia kohti siirryttäessä Broucher menetti suosiota. Denis Diderot kritisoi Boucherin teoksia niiden teennäisyydestä sekä Boucherin tavasta halventaa omaa vaimoaan käyttämällä tätä mallina esimerkiksi teoksessa Odaliski. Boucher ei antanut valistusfilosofin lannistaa itseään, vaikkakin tämä kritiikki toimi myöhemmin yllykkeenä Boucherin maineen mustaamiselle. François Boucher kuoli 30. toukokuuta 1770 Pariisissa.
xxx/ellauri128.html on line 213: Vauvenargues osallistui sotaretkiin Italiassa 1734 ja Böömissä 1742 ja asettui sitten asumaan Pariisiin, jossa hän tutustui muiden muassa Jean-François Marmonteliin ja Voltaireen, joka edisti hänen julkkis-imiziään. Jo palvelusaikana Vauvenargues oli alkanut kirjoittaa muistiin elämän hänelle tarjoamia vakavia vaikutelmia. Näitä ajatuksiaan hän pyrki viimeisinä vuosinaan järjestämään ja kokoamaan tavoittelematta kuitenkaan filosofisen tieteellisyyden viittaa. Lisäksi häneltä puuttui siihen edellytykset.
xxx/ellauri128.html on line 440: Alexandre Mercereau (22. lokakuuta 1884, Pariisi - 1945) oli ranskalainen symbolistirunoilija ja kriitikko, joka liittyi Unanimismiin ja Abbaye de Créteiliin.Hän perusti Villa Médicis Libren, joka auttoi köyhtyneitä taiteilijoita ja toimi hyväntekeväisyyteen perustuvana rikollisten teini-ikäisten kunnostustöinä. Unanimismi (ransk. unanimisme < unanime = yximielinen) on 1900-luvun alkupuolen kirjallisuuden suuntaus, joka pyrki saamaan ihmiskuvaukseen kollektiivisen yhteisyyden tunnelman. Suuntaus oli vallalla erityisesti Ranskassa, jossa sitä pyrkivät toteuttamaan esimerkiksi Jules Romains teoksellaan Les Hommes de bonne volonté ja Georges Duhamel. .. Max Rothin näköinen.
xxx/ellauri128.html on line 480: Kreivitär Anna de Noailles kääntyi Kaarlo Sarkian runoherkissä käsissä. Anna de Noailles, kirjailijanimi Mathieu de Noailles, (15. marraskuuta 1876 Pariisi, Ranska – 30. huhtikuuta 1933 Pariisi, Ranska), kreivitär, oli romanialais-kreikkalais-ranskalainen runoilija. Hän julkaisi useita runokokoelmia, kolme romaania ja omaelämäkerran.
xxx/ellauri128.html on line 481: Noailles´n isä oli romanialainen emigrantti, ruhtinas Grégoire Bassaraba de Brancovan ja äiti kreikkalaissyntyinen ruhtinatar Rachel Musurus. Kuulostaa huijareiden feikkinimiltä. Anna de Noailles oli naimisissa ranskalaisen kreivin kanssa. Hän liikkui Pariisissa taidepíireissä, joihin kuuluivat häntä ihailleet Marcel Proust, André Gide, Paul Valéry ja Jean Cocteau. Nippu homopettereitä. Suomessa häntä ihaili jo nuoresta pitäen Olavi Paavolainen, joka valitsi hänet taiteelliseksi tunnuskuvakseen. Ja Sarkia. Toinen Noailles´n ihailija oli Anna-Maria Tallgren, joka kirjoitti hänestä artikkelin esseekokoelmaansa Pikapiirtoja nykyajan kirjailijoista (1917). Yleisemminkin hän oli Nuoren Voiman Liiton runoilijoiden innoittaja, muun muassa Paavolaisen kotona Kivennavalla 1925 pidetyn telttajuhlan tuloksena syntyi hänen innoittamanaan runoja, jotka ilmestyivät tulenkantajien runokokoelmassa Hurmioituneet kasvot (1925).
xxx/ellauri129.html on line 595: Karl Ludwig Börne, alkujaan Loeb (Löb) Baruch, (6. toukokuuta 1786 Frankfurt am Main - 12. helmikuuta 1837 Pariisi) oli saksanjuutalainen poliittinen kirjailija ja satiirikko. Hän kuului Nuori Saksa-liikkeeseen. Börne oli alkuaan lääketieteen ylioppilas, siirtyi sitten juridisiin tutkimuksiin ja antautui lopulta sanomalehtimieheksi ja kirjailijaksi kun ei muuhun kyennyt.
xxx/ellauri129.html on line 596: Börne oli hehkuva kuin huono tulitikku. Kuuluisuutensa Börne saavutti tulisilla, taantumusta ja Saksan tyrehtyneitä oloja verisesti vitsovilla Pariisin-kirjeillään, Pariser Briefe, jotka hän poliittisessa maanpaossa kirjoitti ihailemastaan Pariisista käsin. Börnen kirjoitustapa on leimahtelevaa, terävää, mutta kiihkoilevan yksipuolista sekä lukijaa "ehkä" uuvuttavaa. Börnen katkera viha Goetheä vastaan on myöskin liittänyt hänen nimeensä jonkinmoisen herostraattisen kaiun. Adolf Menzeliä vastaan Börne on kirjoittanut kiistakirjoituksen Menzel, der Franzosen-fresser. (Kekähän se Meisseli-setä sitten oli?) Börne kirjoitti myöskin teatteri- ja kirja-arvosteluja, joissa kuitenkin häiritsee ahdas, tuomitseva maailmankatsomus, vaikka hänellä toisinaan onkin varsin teräviä huomautuksia etenkin naisista. Vittumainen pärstä potretissa.
xxx/ellauri129.html on line 629: Bernard le Bouyer (Bovier) de Fontenelle (11. helmikuuta 1657 Rouen, Ranska – 9. tammikuuta 1757 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija.
xxx/ellauri129.html on line 631: Fontenellen tuotantoon kuuluu valistusajan varhaisin merkkiteoksiin kuuluva filosofinen Entretiens sur la pluralité des mondes (1686). Pitkäikäinen Fontenelle kuoli Pariisissa kuukautta ennen kuin olisi täyttänyt sata vuotta. Merde!
xxx/ellauri129.html on line 633: Fontenelle sai kasvatuksensa jesuiitoilta. Hän vaihtoi aloittamansa asianajajanuran kirjalliseen. Ensin hän yritti Pariisissa traagisena ja paimenrunoilijana, mutta saavutti menestystä vasta Lukianoksen tyyliin kirjoitetuilla dialogeillaan Dialogues des Morts (1683). Oikean alansa hän kuitenkin löysi vasta ruvettuaan Anto Leikolaxi. Teos Entretiens sur la Pluralité des Mondes (1686) oli ensimmäinen onnistunut yritys yleistajuisesti esittää Kopernikuksen, Galilein ja Descartesin oppeja. Teos Histoire des oracles (1687) oli sivistyneitä varten tehty hollantilaiselta oppineelta Antonius van Dalelta nyysitty kirja, jossa Fontenelle joutui ristiriitaan kirkon kanssa. Pientä ironis-leikillistä kritiikkiä, joka nojas senaikaisen luonnontieteen perustuksiin. Markiisitar de Lambertin suuntaamääräävissä hienon maailman salongeissa Fontenellella oli suuri näkyvyys. Akatemiassa se aloitti akateemikkojen omakehuperinteen. Eipä siitä sen enempää.
xxx/ellauri129.html on line 717: Charles-Louis de Secondat, La Brèden ja Montesquieun paroni ( 18. tammikuuta 1689 La Brède, lähellä Bordeaux´ta, Ranska - 10. helmikuuta 1755 Pariisi, Ranska) oli kuuluisa filosofi ja valistuksen ajan kirjailija. Hän oli koulutukseltaan juristi, mutta varallisuutensa ansiosta pystyi keskittymään kirjoittamiseen. Montesquieun tunnetuimmat teokset ovat Persialaisia kirjeitä (1721) ja De l´Esprit des Lois (1748, Lakien henki, ei suom.), jota pidetään hänen pääteoksenaan. Siinä puisevan näköinen Calle vallan kehitti kolmijako-oppia.
xxx/ellauri129.html on line 719: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri130.html on line 561: Johann Gottfried Seume (1763 Weissenfelsin lähellä – 1810 Teplitz) oli saksalainen kirjailija. Hän opiskeli teologiaa Leipzigissa, mutta hänen ollessaan matkalla Pariisiin 1781 hesseläiset värvärit kaappasivat hänet ja veivät Amerikkaan, missä hän palveli sotilaana Kanadassa. Kotimatkalla hän jäi preussilaisten värvärien käsiin ja päätyi tavallisena sotilaana Emdeniin, mistä hänet jonkin ajan kuluttua lunastettiin vapaaksi.
xxx/ellauri138.html on line 328: "He" on siis tässä tämä misogyynätty ranskalainen tipu Delfiini ja sen poikaystävä, nimetön isomuna aahrikkalainen neekeri, joka erehtyi Pariisissa tarjoamaan kanaa kaverillekin. Ei hiän sillä lailla olisi erehtynyt omanrotuisensa koiran suhteen. Vapaus koitti vasta kobran vanhan valkoisen professorin alla, joka antoi sexiä ja metafysiikkaa kunderamaisen jyhkeyden muodossa. Vain valkoiset vaivautukohot. Kanat kohottukohot.
xxx/ellauri138.html on line 333: Ranskatar on älykäs, hän on seksikäs, hän on todella riippumaton ja jos mies puhuu enemmin kuin nainen niin entä sitten, mitä väliä sillä on? Mitä siitä kiivailemaan? Kukaan ei sanoisi: "Voi että, huomasitteko miten se julma, vallanhimoinen mies dominoi häntä?" Ei. Mitä naisellisempi ranskatar sitä enemmin hän haluaakin miehen päsmäröivän. Voi miten Delphine olikaan rukoillut saapuessaan Athenaan viisi vuotta sitten, että tapaisi jonkun ihanan määrätietoista voimaa uhkuvan miehen eikä tuollaisia nuorehkoja opettajia, koti-isiä, akkamaisia tyyppejä, älyllisesti epäinnostavia, tavallisia vaimojaan ylistäviä ukkomiehiä joille hän on kirjeissään Pariisiin keksinyt herkullisen yhteisnimen "Vaipat".
xxx/ellauri139.html on line 141: Kuoli: 9. heinäkuuta 1962, Pariisi, Ranska
xxx/ellauri139.html on line 154: Bataillen lapsuutta painosti hänen isänsä vakava sairaus, kupan aiheuttama halvaantuminen ja mielenterveyden järkkyminen. Bataille harkitsi ensin papin uraa, mutta kupan saatuaan vieraantui katolisuudesta nopeasti. Hän työskenteli vuodesta 1922 kirjastonhoitajana kansalliskirjastossa Pariisissa.
xxx/ellauri139.html on line 857: Ennenaikaiset heiveryydet kehitti Huupertissa tän sairaalloisen masixen joka oli sen lahjan luonne. Se kokeili runoilija lukion penkillä ja saikin jotain julkaistuxi Lähilehdessä, ja läxi Pariisiin jatkokoulutukseen keskuskoulussa, joka korvasi neljän osakunnan lukion 1798.
xxx/ellauri139.html on line 860: Sen luontomaku ja sen talentti veivät sitä kohti akateemisia kisoja. Lyonin Akatemia palkizi sen epistolan Romanien vaarasta (1804) ja Ranskan akatemia sarjasta runoja: Kirjemies riippumatossa, Pariisin koristeet, Rotroun kuolema, Liegen sankari Goffin, Angelesin akatemia palkizi Runollisen kexinnön Belzuge elirutto voitti 10v-palkinnon.
xxx/ellauri139.html on line 1043: Moreau syntyi ja kuoli Pariisissa. Hänen lapsuudessaan hänen vanhempansa, jotka olivat köyhiä, muuttivat Provinsiin . Hänen isänsä, Claude-François Moreau, syntynyt Poligny Jura , otti viran professorina Collège on Provins ( Seine-et-Marne ) vuonna 1810, mutta kuoli tuberkuloosiin 16. toukokuuta 1814. Hégésippe äiti Marie Roulliot (syntynyt Jeanne -Marie Rouillot, 12. maaliskuuta 1774 Cluny Saône-et-Loire ) aloitti rouva Guérardin palveluksessa Provinsissa, ja tästä naisesta tulee Hégésippen hyväntekijä. Hégésippe aloitti opintonsa Provinsissä, ja kun Guérardin perhe muutti maahan, hänet siirrettiin Meaux'n (Seine-et-Marne) seminaariin ja myöhemmin Avonin seminaariin (lähellä Fontainebleaua ). Hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin 5. helmikuuta 1823, kun taas Hégésippe oli Avonin opiskelija.
xxx/ellauri139.html on line 1045: Kun hän lähti Avonista vuonna 1828 (esipuheessaan Hégésippen kerätyille teoksille, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, että Hégésippe oli erinomainen klassisen kirjallisuuden opiskelija ja että hänellä oli lahjakkuus latinalaiseen tulkintaan), hän aloitti oppisopimuskoulutuksen oikolukijana Provinsin kustantaja, monsieur Lebeau - Hégésippe viittaa teoksissaan M. Lebeaun tyttäreen "sisarekseen" ja hän omisti lyhyet proosakertomuksensa hänelle. Kun Kaarle X kulki Provinsin läpi vuonna 1828, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, Moreau kirjoitti isänmaallisen runonsa Vive le roi! . Hégésippe Moreau meni Pariisiin ennen vuotta 1830. M.Lebrunin neuvosta hän lähetti kopion kirjeestään painamisesta M. Firmin Didotille, ja hänet palkattiin Didot -kustantamolla, joka sijaitsi rue Jacobilla, mutta lähti tämä työnantaja pian sen jälkeen. Hän osallistui heinäkuun vallankumoukseen 1830, työskenteli lyhyesti opettajana ( maître d'étude ) ja alkoi johtaa Böömin elämää.
xxx/ellauri139.html on line 1047: Pian heinäkuun vallankumouksen jälkeen M. Lebrun nimettiin Imprimerie royale (Royal Publishing House) johtajaksi ja yritti palkata Hégésippeä, mutta kaksikymmentä vuotta vanha runoilija oli jo luopunut tästä urasta. Pariisissa, hän oli tavallisesti houseless, ja altistuvat itsensä vaaroista kolera sairaalan suuri epidemia 1832 yksinkertaisesti saada suojaa ja ruokaa. Vuonna 1833, vaikeuksissa, hän palasi Madame Guérard n Provins toipua ja alkoi eräänlainen satiirinen serial kutsutaan Diogene (nimetty kreikkalaisen Cynic Diogenes ) mallina lehden La NEMESIS julkaiseman Auguste-Marseille Barthélemyn , mutta puute luetuin Maakuntakaupunki ja luovat kilpailut tekivät hankkeen epäonnistuneeksi. Vieraillut useita kannattajiaan ja osallistunut kaksintaisteluun, Hégésippe palasi Pariisiin.
xxx/ellauri139.html on line 1049: Vuosina 1834–1838 hän asui suuressa kurjuudessa Pariisissa, ja hänen terveytensä oli täysin pilalla, ja hänen oli pakko ottaa majoitus köyhien turvapaikkaan (Hôpital de la Charité). Vasta ennen kuolemaansa hän onnistui julkaisemaan kerätyt runonsa, myymällä tekijänoikeudet 4 punnan ja 80 kappaleen kirjasta. Tämä teos, Myosotis (1838), ei otettu vastaan epäsuotuisasti, mutta kirjailijan kuolema tuberkuloosista 20. joulukuuta 1838 herätti siihen suhteellisen liiallisen kiinnostuksen.
xxx/ellauri165.html on line 73: Louis-Sébastien Mercier (1740–1814) oli keskinkertainen ranskalainen kirjailija. Hän joutui Pariisin paheita kuvaavasta teoksestaan Tableau de Paris (1781–1789) maanpakoon, josta hän palasi vasta vallankumouksen alkaessa. Konventin edusmiehenä hän kannatti äänestyksessä Ludvig XVI:n elinkautista vankeutta ja joutui sen jälkeen itse vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen hänet valittiin 500-miehiseen neuvostoon. Hän sai historian professorin viran, ja hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri177.html on line 64: Émile Édouard Charles Antoine Zola (2. huhtikuuta 1840 Pariisi – 29. syyskuuta 1902 Pariisi) oli ranskalainen romaanikirjailija, naturalistisen kirjallisuuden ehkä tunnetuin edustaja. Zolan teokset innoittivat Suomessa 1880–90-luvun realisteja, kuten Minna Canthia ja Juhani Ahoa.
xxx/ellauri177.html on line 66: Zola syntyi Pariisissa mutta vietti lapsuutensa Aix-en-Provencessa. Hänen isänsä Francesco Zola oli italialainen insinööri. Isä kuitenkin kuoli Zolan ollessa vielä lapsi, ja hänen äitinsä Émilie-Aurelie joutui pitämään yksin huolta perheestä. Zola kuuluu selvästi siis sylkyreihin mammanpoikiin. Zola opiskeli Collège Bourbonissa, mutta hän palasi 18-vuotiaana Pariisiin ja ryhtyi opiskelemaan siellä Lycée Saint-Louisissa.
xxx/ellauri177.html on line 68: Zola työskenteli aluksi Pariisissa kirjakauppa-apulaisena mutta toimi myöhemmin sanomalehtimiehenä. Vuonna 1866 Zola ryhtyi itsenäiseksi kirjailijaksi. Hänen läpimurtoteoksensa oli romaani Thérèse Raquin (1867). Se enteili Zolan suurta, 20-osaista Les Rougon-Macquart -romaanisarjaa.
xxx/ellauri177.html on line 75: Zola kuoli Pariisissa 29. syyskuuta 1902 häkämyrkytykseen, joka aiheutui tukkeutuneesta savupiipusta. Savupiipun tukkeutumisesta syytettiin Zolan vihamiehiä, mutta mitään todisteita ei saatu.
xxx/ellauri177.html on line 77: Zola haudattiin Cimetière de Montmartreen Pariisiin, mutta 4. kesäkuuta 1908 hänen jäännöksensä siirrettiin Panthéoniin, Pariisiin. Sinnehän se viuhahtelija Jean Jacqueskin kuskattiin jossain vaiheessa. Ja paremmin ansioitunut pulska Jaures, joka oli puolustanut Dreyfussia.
xxx/ellauri177.html on line 301: Hyvää yötä kulta, ne sanoi toisilleen ja käänsi kylkeä. Ei vittu ei vieläkään kuin 1 kuiva pusu. Ei tällänen peli vetelisi Netflixissä, esim Emily Pseudo-Cooper Pariisissa pääsi paljon nopeammin asiaan limaisen julkkiskokin kaa.
xxx/ellauri179.html on line 63: Hemingway alkoi kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan, Ja aurinko nousee, ollessaan 25-vuotiaana Pariisissa lehtimiehenä. Aiemmin Hemingway oli kirjoittanut pitkiä novelleja. Hän sai 250-sivuisen käsikirjoituksen valmiiksi 21. syyskuuta 1925. Alun perin Hemingway ajatteli antaa kirjalle nimeksi Ford Fiesta, muttei kuitenkaan halunnut vierasperäistä nimeä. Myös kirjan teemaan liittyvä Kadotettu sukupolvi oli nimiehdotuksena mielessä, mutta lopulta Hemingway otti Saarnaajan kirjasta lainatun nimen, Ja aurinko nousee. Hemingwayllä oli vaikeuksia saada kustantaja kiinnostumaan käsikirjoituksesta. Hän veti käsikirjoituksensa korjattavaksi ja poisti siitä 15 ensimmäistä sivua, päähenkilöiden elämäkerrat. Kustantaja Maxwell Perkins oli lopulta erittäin vakuuttunut romaanista. Hemingway osti kirjan vaimolleen Hadley Richardsonille. Kirja myi hyvin esikoisteokseksi ja siitä otettiin toinen painos jo kahden kuukauden kuluttua julkaisusta.
xxx/ellauri179.html on line 130: Pariisissa ilman kullia
xxx/ellauri179.html on line 138: Mencken tietääxeni inhosi Pariisia. Kein Wunder, sehän oli sakemanni.
xxx/ellauri179.html on line 177: Huoh. Ekalla lukemalla en jaxanut paarustaa Ernun beigeä dialogia Pariisia pitemmälle vaan hyppäsin yli koko Epsanjan ja sonnitaistelupaskan suoraan loppulukuun. Ei Kaken kikkeli näytä parantuneen, siitä tuli vaan suursyömäri kuten eunukeista yleensäkin, ja "Lady Ashley"sta alkaa kehkeytyä rappioalkoholisti. Kiinnos. San Sebastianissa on kuitenkin kiva kelliskellä hiekkarannalla, sen tiedän, olen izekin ollut siellä. Aqua patatas, coca coola!
xxx/ellauri187.html on line 667: Täyteaineoperaatio tehtiin Pariisissa. Lääkäri oli Eklandin mukana ruiskuttanut useita pistoksia, joista osa Articol-nimisellä aineella. Yleensä pistoksia annetaan vain muutama eikä Articolilla, jota käytettiin pääasiassa 90-luvulla lyhyen aikaa. Nykyään aine luokitellaan asiantuntijoiden mukaan vaaralliseksi ja se voi jättää pysyviä vaurioita.
xxx/ellauri193.html on line 818: Sivulla 142 Nadine siteeraa Brochin Schlafwandler nidettä jossa tuumitaan että aina vallan keikauxissa tulee svoboda, kagda vsjakij delajet tshto hotshit. Niin varmaan onkin. Tilaisuus tekee varkaan, murhaajasta puhumattakaan. Niin kävi kansainvaellusten Roomassa, Pärttylinyönä 1542, Pariisissa 1789, Pietarissa ja Helsingissä 1918, Saxassa 1938, hulluina vuosina 1848 ja 1968, South Africa 1991, Black lives matter päivänä, Capitolin valtauxessa. Mikäs siinä, looting is fun. Se on vähän kuin karnevaalia. Kaikki mukaan! Apinat tekevät mitä pystyvät, ellei toiset estä.
xxx/ellauri202.html on line 82: Jatkoa Mr. Rainfoldin pitkäveteiselle plokille. Roger Martin du Gardin pääteos Thibaultin suku, Les Thibault (1928 - 1940) on kahdeksanosainen sukukronikka, jossa kuvataan vauraan väestön elämää ja heidän varttuvaa nuorisoa. Vanhempi polvi kutsuu itseään porvareiksi ja pitävät itseään yhteiskunnan tukipilareina. Nuoret asettavat vanhempien arvot puntariin. Tarina alkaa Pariisista vuonna 1904.
xxx/ellauri202.html on line 97: Helposti tässä lukija tekee väärän johtopäätöksen. Ei Jacques ole toki lutkuttanut Danielin penistä. (Mistäs plokkari sen niin varmasti tietää?) Daniel on vain ystävä, se mitä Jacques perimmältään tarkoittaa, on epäselvää, mutta hän on etupäässä dramaattinen ja runollinen sielu. Tämä seikka vahvistuu, kun poikien pakomatkaa tarkastellaan Marseillesissa, missä varsinkin Jacques haluaisi jatkaa Pohjois-Afrikkaan. Pojat jäävät kuitenkin kiinni ja toimitetaan Pariisiin. De Fontainella on perhedraamaa, sillä häntäänsä heiluttanut Jerome-isä on jättämässä vaimoaan, ja sanonut tehneensä pettämisellä onnelliseksi - ei itseään- vaan alemman sosiaaliluokan tytön. Daniel tapaa sisarensa Jennyn, joka on jo parempi.
xxx/ellauri202.html on line 151: Antoine tutustuu isänsä kirjeenvaihtoon ja muistiinpanoihin. Isä on saanut vangeilta ja kasvateilta ylistäviä kirjeitä. Oscar Thibault on oivaltanut, että proletariaatti taistelee Jumalan luomaa vaihtelevaisuutta vastaan. Herra Kunnianarvoisuus on minusta tekopyhä ja epäilen, että ylistävät kirjeet on kirjoitettu vilpillisessä mielessä tai jonkun pakottamana. Jacques kohtaa isän kasvatuslaitoksen ja mielessään polttaa sen. Hän kuitenkin karkaa Pariisiin. Pariisiin tulee junalla myös Antoine, joka puhuu abbe Vecardin kanssa uskosta. Pitkän keskustelun lopussa abbe uskoo Antoinessa oleva uskon siemenen, joka joskus vielä kasvaa ja kannustaa Antoinea rukoilemaan.
xxx/ellauri202.html on line 212: Anatole France (oik. Jacques Anatole François Thibault, 16. huhtikuuta 1844 Pariisi – 12. lokakuuta 1924 Saint-Cyr-sur-Loire, Indre-et-Loire) oli ranskalainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1921. Katolinen kirkko kielsi 1920-luvulla hänen teostensa levittämisen niiden sisältämien sosialististen piirteiden vuoksi lähde?. Francen tunnetuimpia romaaneja on Kuningatar Hanhenjalan ravintola (1892), joka on kuvaelma 1700-luvun Ranskasta. Hänet tunnetaan myös aforismeistaan. Francen syvällisimpänä kirjana pidetään romaania Enkelten kapina. Vähän se on köykänen kaveri knebelbarteineen, mutta kova panomies.
xxx/ellauri212.html on line 446: Balthusin molemmat vanhemmat olivat taiteilijoita. Vahvimmat vaikutteensa hän kuitenkin sai perheystävältään runoilija Rainer Maria Rilkeltä. Balthus muutti Pariisiin vuonna 1924, opiskeli maalausta omin päin, kuvasi töissään lapsia ja mukaili impressionisteja. Myöhemminkin, kypsällä kaudellaan hän kuvasi usein nuoria tyttöjä ja heidän herkkää eroottisuuttaan. Eli Balthusin porsliinit on taidetta, mut alla oleva tuheron jynssääjä on pornoa. Mikä erona? No juu tietysti, tässä kuvassa näkyy pensseli.
xxx/ellauri229.html on line 55: Noin vuonna 1770 Bošković muutti Milanoon, jossa hän jatkoi opettamista ja Breran observatorion johtamista. Hän oli juuri vetäytymässä kotipaikkakunnalleen Ragusaan, kun hän sai tiedon jesuiittaveljeskunnan lakkauttamisesta Italiassa vuonna 1773. Epävarmuus tulevaisuudestaan sai hänet hyväksymään Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n kutsun tulla Pariisiin, jossa hänet nimitettiin merenkulun optiikan johtajaksi.
xxx/ellauri230.html on line 293: The French Premier Georges Clemenceau (se sadetakkinen paxulainen jossain Pariisin aukiolla) praised Koo for his eloquent speech. The American secretary of state, Robert Lansing, wrote that Koo had crushed the Japanese with his speech. The Canadian prime minister, Sir Robert Borden, called Koo's speech "very able".
xxx/ellauri230.html on line 294: Kiitos kumppari, hyvä puhe, mutta teemme mieluummin Japanille mielixi, sanoivat Lloyd George ja Wilson. Lopun aikaa Koo jahtasikin Pariisissa Oein häntää. On 4 May 1919, it was decided that the former German rights in the Shandong province would go to Japan.
xxx/ellauri231.html on line 165: Toukokuun 26. päivänä 1919 Pariisin liittoutuneiden korkein neuvosto tarjoutui toimittamaan Koltshakille rajoittamattomasti ruokaa, aseita, sotatarvikkeita ja muita tarvikkeita kuten koppalakkeja (mutta ei diplomaattista tunnustamista), jos hän oli valmis täyttämään seuraavat ehdot:
xxx/ellauri231.html on line 183: Piippumies Pipes kirjoitti, että vaikka liittolaiset halusivatkin perustuslakia säätävän kokouksen päättämään Venäjän tulevaisuudesta, he olivat omissa oloissaan etukäteen päättäneet, että esimerkiksi monarkiaa ei palauteta, samoin kuin monet muut asiat, jotka olisi pitänyt päättää kunnolla. perustuslakia säätävän kokouksen toimesta. Koska Koltshak oli täysin riippuvainen Britannian toimituksista – britit olivat lähettäneet hänelle lokakuusta 1918 lokakuuhun 1919 noin 600 000 kivääriä, 6 831 konekivääriä ja noin 200 000 hienoa univormua – hänen täytyi hyväksyä lähes kaikki ehdot. 4. kesäkuuta 1919 Pariisiin lähetetyssä sähkeessä Koltshak hyväksyi kaikki ehdot paitsi Suomen itsenäisyyden, jonka hän hyväksyi vain de facto, ei de jure, koska sanoi haluavansa perustuslakikokouksen myöntävän Suomelle itsenäisyyden.
xxx/ellauri231.html on line 217: Molemmat vangit tuotiin ampumaryhmän eteen myöhään 6. helmikuuta 1920. Silminnäkijöiden mukaan Koltshak oli täysin rauhallinen vaikka pelokas, "kuin englantilainen". Amiraali kysyi ampumaryhmän komentajalta: "Olisitko niin hyvä, että saisit viestin vaimolleni Pariisiin, että minä täällä töissä siunaan poikaani?" Komentaja vastasi: "Katsotaan mitä voidaan tehdä, jos en unohda sitä."
xxx/ellauri231.html on line 241: Denikin kuoli sydänkohtaukseen 8. elokuuta 1947 lomamatkalla Ann Arborissa Michiganissa. Denikin haudattiin sotilaallisin menoihin Detroitissa. Hänen jäännöksensä siirrettiin Pyhän Vladimirin hautausmaalle Jacksoniin, New Jerseyiin. Denikinin puoliso Ksenia haudattiin (1892-1973) Sainte-Geneviève-des-Bois’n venäläiselle hautausmaalle lähelle Pariisia.
xxx/ellauri231.html on line 248: Nestor Ivanovytš Mahno (ukr. Нестор Іванович Махно, ven. Нестор Иванович Махно, Nestor Ivanovitš Mahno; 7. marraskuuta (J: 27. lokakuuta) 1889 Huljaipole – 25. heinäkuuta 1934 Pariisi) oli ukrainalainen anarkokommunisti, joka johti Venäjän sisällissodassa niin sanottua anarkistista mustaa armeijaa. Orjan poika Nestori innostui vähän liiankin suuresti vallankumouspuuhista. Muut narkistiryhmän jäsenet epäilivät Mahnoa alun perinkin, koska hänellä oli ilmeinen taipumus juomiseen ja rähinöintiin.
xxx/ellauri231.html on line 287: Saavuttuaan paperittomana maahanmuuttajana Pariisiin huhtikuussa 1925 Mahno kirjoitti löytäneensä itsensä "vieraan kansan ja poliittisten vihollisten joukosta, joille olen niin usein kilistänyt".
xxx/ellauri231.html on line 410: Vuosina 1925–1926 Kirotut päivät ( Окаянные дни ) alkoi ilmestyä Buninin päiväkirja vuosilta 1918–1920 Pariisissa sijaitsevassa Vozrozhdenye - sanomalehdessä (sen lopullinen versio julkaisi Petropolis vuonna 1936). 2000-luvun Bunin-tutkijan Thomas Gaiton Marullon mukaan Kirotut päivät, yksi harvoista Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan ajoilta säilytetyistä bolshevikkien vastaisista päiväkirjoista, yhdisti "venäläisen 1800-luvun antiutopistisen kirjoittamisen vastine kahdeskymmenes" ja "kivulias poliittisten ja yhteiskunnallisten utopioiden paljastaminen... julisti George Orwellin ja Aldous Huxleyn antiutopistista kirjoitusta. Bunin ja Zamyatin ymmärsivät oikein, että Neuvostoliiton kokeilu oli tarkoitettu itsensä tuhoamiseen", Marullo kirjoitti vahingoniloisena Njeuvostoliiton kaaduttua.
xxx/ellauri231.html on line 423: Jenkit halusivat Buninin sodan ajaxi Nykkiin mutta se menikin niillä rahoilla Grasseen, kasvatti vihannexia ja söi kissoja ja koiria. Vuonna 1942 Villassa vieraileva toimittaja kuvaili Buninia "laihaksi ja laihtuneeksi mieheksi, joka näyttää muinaiselta pariisilaiselta". Ivan Bunin oli vankkumaton naisten vastustaja ja kutsui Adolf Hitleriä ja Benito Mussolinia "raivotuiksi apinoiksi". Kerran Pariisin Neuvostoliiton venäläisen teatterin yleisössä Bunin huomasi istuvansa nuoren puna-armeijan everstin vieressä. Kun jälkimmäinen nousi ja kumarsi ja sanoi: "Onko minulla kunnia istua Ivan Aleksejevitš Buninin vieressä?" kirjailija hyppäsi jaloilleen: "Minulla on vielä suurempi kunnia istua suuren puna-armeijan upseerin vieressä!" hän vastasi intohimoisesti.
xxx/ellauri231.html on line 425: Syksyllä 1945, suuren isänmaallisen nousukauden aallolla, Buninin 75. syntymäpäivää juhlittiin laajasti Pariisin venäläisessä yhteisössä. Bunin alkoi kommunikoida läheisesti Neuvostoliiton astiantuntijoiden, toimittaja Juri Žukovin kanssa ja kirjallinen agentti Boris Mihailpov, joka sai kirjailijalta useita uusia tarinoita julkaistavaksi Neuvostoliitossa. Huhut alkoivat kiertää, että neuvostoversio The Complete Buninista oli jo työn alla.
xxx/ellauri231.html on line 426: Vanja suunnitteli jo paluuta Neuvostoliittoon, kuten Aleksandr Kuprin oli tehnyt 1930-luvulla. Puhuessaan kommunististen kollegojensa kanssa Pariisissa vuonna 1946 Bunin ylisti korkeimman neuvoston päätöstä palauttaa Neuvostoliiton kansalaisuus Venäjän pakkosiirtolaisille Ranskassa, mutta ei edelleenkään sanonut "kyllä" neuvostopuolen jatkuvaan kehotukseen palata. "Vanhan miehen on vaikea palata takaisin paikkoihin, joissa hän on parempina aikoina rynnähtänyt vuohia. Kaikki ystävät ja sukulaiset on haudattu... Se olisi minulle hautausmaamatka", hän kuulemma sanoi Žukoville lupaavasti, "alan ajattelemaan sitä enemmän". Taloudelliset vaikeudet ja ranskalaisen yleisön suhteellinen välinpitämättömyys Dark Avenues -lehden julkaisemista kohtaan olivat hänen motiivinsa.
xxx/ellauri235.html on line 512: Hornblower katseli taakseen, Ranskan pimenevää rannikkoa kohti. Tämä oli tapahtuman päätös; hänen maansa yritys kukistaa vallankumoushallitus oli torjuttu verisesti. Pariisin lehdet tulisivat riemuitsemaan; Lontoossa Gazette kuittaisi asian viidellä kylmäkiskoisella rivillä. Hornblower saattoi selvänäköisesti aavistaa, että maailma olisi vuodessa melkein unohtanut koko tapauksen. 20 vuodessa siitä ei enää tiedettäisi mitään. Hyvä puoli asiassa oli että melkoinen määrä apinoita jäi selkkauxessa ilman päätä.
xxx/ellauri251.html on line 116: Atalantea tavoitteli vaimokseen myös häneen rakastunut Melaniini, joka Boiotia-versioissa tunnetaan nimellä Hippomenes. Melamiini tiesi ettei voittaisi nopeudessa, joten hän pyysi apua Afroditelta. Afrodite halusi auttaa: hän suosi rakastuneita, eikä pitänyt rakkauden välttelystä. Melaniini sai jumalattarelta kolme lumottua kultaista omenaa (joo ne samat omenat jotka Afrodite oli saanut Pariisista), joiden kauneutta Atalante ei pystyisi vastustamaan. Miehen tulisi lahjan vastineeksi uhrata Afroditelle.
xxx/ellauri252.html on line 69: Marjukka ei tainnut tehdä muuta kuin rähjätä. Minun piti kertoa sinulle siitä toisesta naisesta, Leena Larjangosta, Saskan muzista. En minä siitä mitään pahaa halua puhua, olihan silläkin pillu ja toisessakin päässä jotakin, mutta laiska ja saamaton se oli. Oli niin kylmä ettei voinut tehdä muuta kuin peiton alla nussia. Sen takeen minä varmaan kyllästyinkin siihen naiseen, ja kun Suomesta tuli rahaa, join umpikännit ja lensin tieheni. Olen kertonut tänkin sulle ainakin 100x. Eiku Pariisiin ja taas Dubliniin korjaamaan avioliittoani. Sieltä Suomeen ja mielisairaalaan. Minä kyllä pidin siitä naisesta, vaikka se kulki hitaasti. Se ei koskaan ollut mulle vihainen. Hänen persettään en unohda,
xxx/ellauri255.html on line 182: Vuonna 1844 Bakunin muutti Brysselistä Pariisiin, jossa hän ensimmäistä kertaa tapasi Marxin ja Pierre-Joseph Proudhonin. Joulukuussa keisari Nikolai I otti Bakuninilta pois kaikki aatelisuuteen perustuvat etuoikeudet kuten wiixet, takavarikoi maat sekä määräsi elinikäiseen karkotukseen Siperiaan. Bakunin vastasi Nikolaille La Réforme -lehdessä julkaisemallaan pitkällä kirjeellä, jossa hän haukkui keisaria despootiksi, näytti fäkkiä, ja vaati Venäjälle ja Puolaan demokratiaa. Euroopan hullun vuoden 1848 aikana Bakunin matkusteli ihan hulluna eri puolilla Saksaa ja osallistui myös Ranskan toisen tasavallan väliaikaishallituksen sosialistien taloudelliseen tukemiseen. Berliinistä hän yritti päästä Preussin hallitsemaan Poznańiin, jossa oli juuri käynnissä puolalaisten kansannousu, mutta poliisi esti matkan. Tämän jälkeen Bakunin matkusti Leipzigin ja Wrocławin kautta Prahaan osallistuen kaupungissa pidettyyn ensimmäiseen panslavistiseen kongressiin. Kokouksen päätyttyä hän oli mukana kaupungissa puhjenneessa Itävallan keisarikunnan vastaisessa kansannousussa, joka kuitenkin tukahdutettiin väkivalloin. Syksyllä 1848 Bakunin julkaisi pamflettinsa L’Appel aux slaves, jossa hän kehotti slaavivallankumouksellisia yhdistämään voimansa Unkarin, Italian sekä Saksan vallankumouksellisten kanssa ja syöksemään vallasta Venäjän, Itävalta-Unkarin ja Preussin kuningashuoneet.
xxx/ellauri255.html on line 193: Bakunin asettui Marxin tavoin Lontooseen ja kävi kirjeenvaihtoa muun muassa italialaisen kenraalin Giuseppe Garibaldin kanssa. Hänen oli myös tarkoitus matkustaa Italiaan, jossa Garibaldi suunnitteli maan hajanaisten ruhtinaskuntien yhdistämistä. Takaiskujen vuoksi Bakunin ei kuitenkaan päässyt Pariisia pidemmälle. Vuonna 1863 Tammikuun kansannousun alettua Puola-Liettuassa Bakunin matkusti laivalla Kööpenhaminaan, jossa hänen tarkoituksensa oli liittyä puolalaisiin joukkoihin ja purjehtia Itämeren yli Puolaan. Sekin yritys epäonnistui, jonka jälkeen Bakunin ennen Lontooseen palaamistaan onnistui sentään tapaamaan Venäjältä tulleen vaimonsa Tukholmassa. Bakulla olikin siihen mennessä jo pussit aika tunkeina. Valitettavasti vaimolla oli toisen anarkistin pullat uunissa.
xxx/ellauri261.html on line 554: Gertrude Stein (3. helmikuuta 1874 Pittsburgh, Pennsylvania – 27. heinäkuuta 1946 Neuilly-sur-Seine, Ranska) oli yhdysvaltalaissyntyinen, pitkään Pariisissa asunut kulttuurihenkilö ja avantgarde-kirjailija. Mitä vetoa että se oli juutalainen? No tietysti: Steinin perhe oli varakasta saksalais-juutalaista sukua. Varhaisen lapsuutensa Stein vietti Euroopassa, ensin Wienissä ja sitten Pariisissa. Nuoruutensa hän vietti Oaklandissa, Kaliforniassa.
xxx/ellauri261.html on line 556: Stein emännöi Pariisissa taiteellista salonkia, jossa muun muassa kuvataiteilijat Pablo Picasso ja Henri Matisse sekä kirjailijat Ernest Hemingway ja Sherwood Anderson kokoontuivat. Sherwoodin mezän iloiset miehet, sankarit sukkahousuissa. Steinilla oli suuri merkitys nuorten amerikkalaisten kirjailijoiden muodostaman niin sanotun "kadotetun sukupolven" varhaisvaiheissa: Stein toimi heidän mesenaattinaan, keksi ryhmälle nimen ja kertoi heidän tarinansa omissa teoksissaan. Vanhempiensa varhaisen kuoleman jälkeen Stein muutti sukulaistensa luo Baltimoreenlähde? ja opiskeli Radcliffe Collegessa psykologiaa William Jamesin oppilaana ja Johns Hopkinsin yliopistossa lääketiedettä. Hän ei kuitenkaan suorittanut tutkintoaan loppuun, sillä hän kyllästyi aivan täydellisesti opiskeluun. Ei kyllä napannut enää yhtään.
xxx/ellauri261.html on line 566: Stein matkusti 1903 veljensä Leon kanssa Pariisiin eikä palannut Amerikkaan enää kuin yhden kerran, pitämään luentosarjan 1930-luvulla. Stein hänen veljensä asettivat asumaan Rue de Fleurus’lle pieneen kaksikerroksiseen taloon, johon kuului sivurakennuksena ateljee. Molemmat olivat hyvin kiinnostuneita modernista maalaustaiteesta, ja he aloittivat taidekokoelman keräämisen sekä illallisten järjestämisen taiteilijoille ja taiteista kiinnostuneille. Stein ja hänen veljensä olivat ensimmäisiä kubistien, kuten Picasson, Matissen ja Georges Braquen, keräilijöitä. Steinien ateljeessa sijaitseva kokoelma käsitti myös Cézannen ja Renoirin tuotantoa; kaikki seinät olivat kattoon saakka maalauksia täynnä. Eräillä kuuluisimmista illallisistaan Stein järjesti niin, että jokainen taiteilija sai istua omaa maalaustaan vastapäätä, ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä. Pariisiin muutettuaan Stein aloitti 1908 myös kirjailijan uransa käännöstöillä ja sukukronikalla The Making of Americans (1925).
xxx/ellauri261.html on line 570: Vuonna 1907 Stein tapasi ensimmäisen kerran Alice B. Toklasin (edellä mainittu Tuglas-seuran sihteeri) teellä Michael-veljensä kotona. Naiset muuttivat pian asumaan yhteen, ja heidän yhteiselämänsä kesti lähes 40 vuotta, Steinin kuolemaan saakka. He matkustelivat paljon mutta asuivat pääasiassa Pariisissa, missä he pysyivät myös molempien sotien ajan. Toklas oli Steinille välttämätön: hän oli suojelija, kustantaja, konekirjoittaja ja petikumppani. Hän oli kaikkea, mitä Stein tarvitsi: ”Little Alice B. is the wife for me /... You are my honey honey suckle. / I am your bee”. Steinin kuoleman jälkeen Toklas kirjoitti muistelmateoksen What is Remembered, jossa hän kuittaa elämänsä ennen Steinia hyvin lyhyesti yhdellä lauseella.
xxx/ellauri265.html on line 60: Ranskixet mahtailivat Preussille Espanjan perimyskiistan johdosta, ajattelivat antaa sakemanneille pienen opetuxen. Perseelleen meni, Wilho ja rautakansleri marssivat Pariisiin ja ampuivat sen täyteen reikiä Kruppin paksuilla Bertoilla. Frankit joutuivat antautumaan ehdoitta germaaniveljille ja hautoivat siitä lähin niille kostoa. Siitä syntyi paljon nobel-palkittuja fin de siècle meemejä.
xxx/ellauri268.html on line 451: Puhutaanpa jostain muusta, sanoi koiro joka anoi uskollisesti hyvän tahdon ovella: keksi kelpaa, järjen ääni, lihatikkuja - Näin unta kaikesta tästä, kerroin hänelle, sinä, minä ja Pariisi - oli mahdotonta selviytyä tragediasta ilman runoutta. Mitä me olemme ilman, että tuulet muuttuvat sanoiksi? Emme paljon paskaakaan.
xxx/ellauri268.html on line 528: Donatien-Alphonse-François de Sade (2. kesäkuuta 1740 Pariisi, Ranskan kuningaskunta – 2. joulukuuta 1814 Charenton, Ranskan kuningaskunta), jonka lukija tuntee paremmin toisella nimellä, nim. markiisi de Sateen nimellä, oli ranskalainen aristokraatti ja kirjailija.
xxx/ellauri280.html on line 85: Aina ranskalaisen kulttuurin ja erityisesti ranskalaisen kirjallisuuden harrastajana hän muutti Pariisiin vuonna 1903; Siellä rento miljöö auttoi häntä voittamaan voimakkaan ujoutensa, erityisesti naisten kanssa. Hän vietti kymmenen vuotta Ranskassa ja meni naimisiin ranskalaisen naisen kanssa vuonna 1907. Vuonna 1912 hän muutti takaisin Englantiin. Hän ja hänen vaimonsa erosivat vuonna 1921 ja hän vietti elämänsä viimeiset vuodet uuden kumppanin, englantilaisen näyttelijän kanssa. Hän kuoli vuonna 1931 lavantautiin juotuaan epäviisaasti vesijohtovettä Ranskassa.
xxx/ellauri280.html on line 480: Pariisissa oli "kerrastoa järjestämässä" ja "monessa muussakin auttamassa" taiteilija Juho Rissanen. Tytöillä oli tiukat liivit ja yllin kyllin ohjelmaa. Hastingsissa hänet kruunattiin Miss Euroopaksi 8.9.1934. Voitto oli merkittävä kaikille suomalaisille; sitä voi verrata olympiamitaliin. Suomen Kuvalehti julisti suuressa otsikossaan: "Me emme ehkä sittenkään ole mongoleja." Voittajan supisuomalaisuutta ei epäilty, sillä hän ei pyynnöistä huolimatta vilauttanut saksalaista syntyperäänsä. Annetaan Esterin izensä kertoa:
xxx/ellauri281.html on line 514: Lopuilla 1960- ja 1970-luvuilla Miller loi tuskin mitään, mikä olisi verrattavissa aikaisempiin mestariteoksiinsa. Näinä vuosina häntä kiinnosti alun perin holokaustin syyllisyyden teema eli hän siirtyi sosiaalisista draamoista komedioihin (joista menestynein oli vuonna 1968 lavastettu Hinta). Miller pysyi kuitenkin erittäin suosittuna ja oli aktiivinen julkisessa elämässä. Erityisesti hän oli kansainvälisen PEN-klubin ensimmäinen presidentti Yhdysvalloissa, joka toimi tässä virassa vuosina 1965–1969, ja vuonna 1968 hän johti valtuuskuntaa Pariisiin vaatimassa De Gaullelta Vietnamin sodan lopettamista. 1990-luvun alussa Arttu perkele palasi oxennuxelle eli menestyksen hinnan teemaan näytelmässä Viimeinen jenkkipurkka. Siitä ei enää paljon hintaa lohjennut. Miller kuoli akuuttiin vajaatoimintaan.
xxx/ellauri292.html on line 355: Vuodet kuluvat. Hulda opiskelee jo Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja lukee kandidaatin tutkinnon lopputentteihin. Pariisista palaava tuomari löytää Huldan nukahtaneena kirjaston nojatuoliin. Mies tarjoaa viiniä ja toivottaa Huldan tervetulleeksi sivistyneistön joukkoon, mistä Hulda saa aiheen soimata miehen asetta. Tuomari on vuosien saatossa kylästynyt tyhjänpäiväisiin seurapiirineiteihin ja oppinut arvostamaan älykästä naista jolla on muodot kohillaan. Hän tunnustaa ollvansa sokea ja yrittää tunnustella Huldaa, mutta tämä irtautuu syleilystä ja ilmoittaa lähtevänsä takaisin kadulle. Tuomari kuitenkin pitää kiinni kahden viikon irtisanomisajasta.
xxx/ellauri307.html on line 322: Maria Skobtsova (20. [8. vanha kalenteri ] joulukuuta 1891 – 31. maaliskuuta 1945), tunnetaan nimellä Äiti Maria ( venäjäksi : Мать Мария ) , Pyhä Maria (tai Äiti Maria) Pariisissa, syntynyt Elizaveta Jurievna Pilenko ( Елизавьета Елизавьета Юриевна Пиленко) Karavajeva ( Кузьмина-Караваева ) ensimmäisessä avioliitossaan, Skobtsova ( Скобцова ) toisessa avioliitossaan, oli venäläinen aatelisnainen, runoilija, nunna ja Ranskan vastarintaliikkeen jäsen toisen maailmansodan aikana. Hänet julistettiin pyhimykseksi itäisessä ortodoksisessa kirkossa. Samalla kanonisoitiin muitakin Ranskassa asuneita venäläisiä emigrantteja, jotka kuolivat naisten vainoissa.
xxx/ellauri307.html on line 328: Pian poliittinen vuorovesi kääntyi jälleen (eli bolshevikit tuli jäädäxeen, valkokenraalit otti turpaansa). Elizaveta, Daniil, Gaiana ja Elizavetan äiti Sophia pakenivat maasta. Elizaveta oli raskaana toisen lapsensa kanssa. He matkustivat ensin Georgiaan (jossa hänen poikansa Juri syntyi) ja sitten Jugoslaviaan ( jossa hänen tyttärensä Anastasia syntyi). Lopulta he saapuivat Pariisiin vuonna 1923. Pian Elizaveta omistautui teologisille opinnoille ja sosiaalityölle. Vuonna 1926 Anastasia kuoli influenssaan. Gaiana lähetettiin Belgiaan sisäoppilaitokseen. Pian Daniilin ja Elizavetan avioliitto hajosi. Juri päätyi asumaan Daniilin luo, ja Elizaveta muutti Pariisin keskustaan työskennelläkseen suoremmin niiden kanssa, jotka sitä eniten tarvitsivat, ei siis omien lastensa.
xxx/ellauri307.html on line 330: Vuonna 1932 Daniil Skobzovin luvalla tehtiin kirkollinen avioero ja hiän teki luostarivalan sillä ehdolla ettei tarvi mennä luostariin vaan sai jäädä hengailemaan Pariisiin. Hän otti uskonnollisen nimen "Maria". Hänen rippipappinsa oli isä Sergei Bulgakov. Myöhemmin Fr. Dmitri Klepinin lähetettiin talon eräänlaisexi "papiksi". Äiti Maria teki "luostarikseen" vuokratalon Pariisista. Se oli paikka, jossa oli avoin ovi pakolaisille, tarvitseville ja yksinäisille. Siitä tuli pian myös älyllisen ja teologisen keskustelun keskus. Äiti Mariassa nämä kaksi elementtiä – köyhien palveleminen ja teologia – kulkivat käsi kädessä.
xxx/ellauri307.html on line 332: Hän ehti olla naimisissa 2 kertaa: ensimmäisessä avioliitossa sukunimenä Kuzmina-Karavajeva, toisessa Skobtsova. Äiti Maria teki pitkän päivätyön köyhien ja unohdettujen hyväksi. Toisen miehensä kuoleman jälkeen hän vihkiytyi nunnaksi, mutta luostariin vetäytymisen sijaan hän omistautui venäläispakolaisten auttamiseen Ranskassa. Hän perusti Pariisiin kaksi köyhäintaloa. Natsimiehityksen aikana hän lähetti ruoka-apua vangeille ja auttoi emigrantti juutalaisia pois maasta ja piilotti heitä kotiinsa. Hänet ilmiannettiin ja pidätettiin. Äiti Maria kuoli Ravensbrückin keskitysleirillä maaliskuussa 1945.
xxx/ellauri307.html on line 344: Kesällä 1919 Kuzmina-Karavaeva meni naimisiin tuomarinsa Daniil Ermolaevich Skobtsovin kanssa, Kuuban kasakkajohtajan, joka oli jonkin aikaa Kubanin alueradan puheenjohtaja. Keväällä 1920, valkoisen liikkeen tappion jälkeen Kubanissa, Elizaveta Skobtsova äitinsä S. B. Pilenkon ja tyttärensä Gayanan kanssa evakuoitiin Novorossiyskistä Georgiaan, missä Elizaveta Jurjevnalla tuli poika Juri, sitten koko Skobtsovin perhe muutti Konstantinopoliin, asui jonkin aikaa Serbiassa, missä tytär Anastasia syntyi 4.12.1922 ja tammikuussa 1924 hän muutti Pariisiin. D. E. Skobtsov työskenteli siirtolaisten kasakkojen keskuudessa "Yhteisessä kasakkatalossa".
xxx/ellauri307.html on line 350: Vuodesta 1927 hänestä tuli aktiivinen hahmo Venäjän opiskelijakristillisessä liikkeessä (RSCM), kiertävänä sihteerinä hän matkusti ympäri Ranskaa, vieraili venäläisten emigranttiyhteisöissä, piti luentoja, raportteja ja julkaisi muistiinpanoja emigranttien vaikeasta elämästä. Valmistunut poissaolevana St. Sergiuksen ortodoksisesta teologisesta instituutista Pariisissa. Skobtsova osallistui Venäjän taiteilijaliiton kongresseihin, puhui Venäjän tutkimuksen piirissä ja osallistui N. A. Berdjajevin johtamaan seminaariin. Vuonna 1930 hän luki raportin RSHD:stä "Työskentely nuorten kanssa" ja hänet nimitettiin liikkeen matkustavaksi sihteeriksi. Vuonna 1931 hänen tyttärensä Anastasia haudattiin uudelleen toiselle hautausmaalle, mikä oli viimeinen syy Skobtsovan päättämiselle ryhtyä munkina. Hän sai kirkon avioeron mieheltään, ei hakenut siviiliavioeroa, ja virallisesti he pysyivät puolisoina elämänsä loppuun asti.
xxx/ellauri307.html on line 354: Valittiin Pariisin Venäjän työttömien liiton hallitukseen. Hän vieraili Baltiassa, Suomessa, mahdollisesti Valamissa. Järjestänyt hostellin naimattomille naisille Pariisissa (Pariisi, Villa de Sachs, rakennus 9). Täällä pidettiin ortodoksisen kulttuurin liiton kokouksia, Fr. Sergius Bulgakov, teologisia kursseja oli, opiskelijamäärä oli 56 henkilöä. Hostelli muutti vuonna 1934 taloon Rue Lurmel 77. Sitten hän vuokrasi huoneen, jossa sijaitsi toipilaan tuberkuloosipotilaiden lepotalo Noisy -le-Grandissa Pariisin lähellä, ja hän teki suurimman osan työstä siellä itse: hän meni torille, siivosi, keitti ruokaa, maalasi talokirkkoa, kirjaili ikoneja ja käärinliinoja vainajille. Konstantin Balmont kuoli tässä sanatoriossa vuonna 1942, täällä vuonna 1962 hänen äitinsä S. B. Pilenko kuoli, ja Skobtsovan aviomies selvisi hänkin kuoliaaksi. Sodan (minkä niistä? Varmaan viimeisen) jälkeen hiän sai Nansenin sopimuksen mukaisen poliittisen emigrantin aseman.
xxx/ellauri307.html on line 362: Pariisin natsien miehityksen aikana Rue Lourmel -kadulla sijaitsevasta nunna Marian asuntolasta tuli yksi vastarintaliikkeen päämajasta. Vuonna 1940 hän avaa täysihoitolaansa nakkikioskin, jossa hän myy halpoja tuotteita. Kun saksalaiset tuhosivat Venäjän julkisen Turgenev-kirjaston, I. A. Buninin arkisto siirrettiin nunna Marian asuntolaan. Arkisto pelastettiin, ja Bunin palautti sen vuonna 1945. Vuonna 1941 nunna Maria järjesti jotain Lurmel kadulla.
xxx/ellauri307.html on line 365: Heinäkuussa 1942, kun natsit suorittivat juutalaisten joukkopidätysten Pariisissa ja ajoivat heidät talvivelodromiin lähetettäväksi Auschwitziin, nunna Maria onnistui salaa viemään sieltä neljä juutalaista lasta roska-astioissa. Lurmelin ja Noisy-le-Grandin taloista tuli juutalaisten ja sotavankien, m. Marian ja Fr. Dimitry Klepinin myönsi myös kuvitteellisia kastekirjoja juutalaisille, mikä joskus auttoi, joskus ei.
xxx/ellauri312.html on line 406: Huitilanjoki med! Pariisi sentään kielsi sähköpotkulaudat.
xxx/ellauri329.html on line 48: A Paris, en été, les soirs sont étouffants. Pariisissa kesällä illat tukahduttavat.
xxx/ellauri337.html on line 265: Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.
xxx/ellauri354.html on line 67: Hän opiskeli Bogotán yliopistossa ja työskenteli myöhemmin toimittajana kolumbialaisessa El Espectadorissa sekä ulkomaisena kirjeenvaihtajana Roomassa, Pariisissa, Barcelonassa, Caracasissa ja New Yorkissa. Hän kirjoitti monia arvostettuja tietokirjoja ja novelleja, mutta tunnetaan parhaiten romaaneistaan, kuten Sata vuotta yksinäisyyttä (1967) ja Love in the Time of Cholera (1985). Hänen teoksensa ovat saavuttaneet merkittävää kriitikoiden suosiota ja laajaa kaupallista menestystä, erityisesti maagiseksi realismiksi leimatun kirjallisuuden popularisoinnissa, joka käyttää maagisia elementtejä ja tapahtumia todellisten kokemusten selittämiseen. Jotkut hänen teoksistaan sijoittuvat kuvitteelliseen kylään nimeltä Macondo, ja suurin osa niistä ilmaisee yksinäisyyden teemaa.
xxx/ellauri356.html on line 110: Vuonna 1968 ranskalaisten opiskelijoiden mellakoiden jälkeen Cixous sai syytteen Pariisin VIII yliopiston perustamisesta, "joka luotiin vaihtoehdoksi perinteiselle ranskalaiselle akateemiselle ympäristölle". Hän julkaisi Voiles (Hunnut) Jacques Derridan kanssa ja hänen töitään pidetään usein epäkonstruktiivisina.
xxx/ellauri356.html on line 138: Jacques Derrida (synt. Jackie Élie Derrida) (15. heinäkuuta 1930 El Biar, Ranskan Algeria – 8. lokakuuta 2004 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen filosofi. Derrida luetaan merkittävimpiin jälkistrukturalisteihin, ja häntä pidetään dekonstruktion kehittäjänä. Tärkeimpiä Derridan työhön vaikuttaneita henkilöitä olivat Martin Heidegger ja Sigmund Freud. Spedejä. Derrida oli 1900-luvun tunnetuimpia ja kiistellyimpiä spedefilosofeja. Derridalle myönnettiin muun muassa Cambridgen yliopiston kunniatohtorin arvo vuonna 1992, mutta vasta tiukan keskustelun ja yliopiston viranhaltijoiden järjestämän äänestyksen jälkeen. Ennen Derridan tapausta vastaava äänestys oli järjestetty viimeksi 29 vuotta aiemmin. Kukahan spede silloin oli tarjona?
xxx/ellauri356.html on line 163: Vuonna 1949 hän muutti Pariisiin ja ilmoittautui Lycée Louis-le-Grandin vanhemmalle vuodelle, missä hän ystävystyi Pierre Bourdieun, Lucien Biancon, Michel Deguyn ja Louis Marinin kanssa.
xxx/ellauri356.html on line 164: Hänen filosofiansa professori Étienne Borne havaitsi, että hänen väitöskirjansa olivat "plotinilaisia". Hän astui - kahden epäonnistumisen jälkeen - École Normale Supérieure -kouluun Pariisissa vuonna 1952. Siellä hän tapasi Louis Althusserin, joka oli silloin apulaisvalmentaja. Derrida kampanjoi äärivasemmistoryhmissä ilman kommunismia. Eihän siitä mitään tullut niillä eväillä.
xxx/ellauri356.html on line 166: Saatuaan kirjeen tutkinnon Pariisin kirjallisuustieteellisessä tiedekunnassa hän lähti Husserlin arkistoon Louvainiin vuosina 1953-1954. Hän suoritti filosofian tutkinnon väitöskirjalla aiheesta Genesis-ongelma Husserlin filosofiassa Jean Hyppoliten, Tran Duc Thaon ja Jean Cavaillèsin teosten vaikutuksesta. Hän seurasi Michel Foucault'n kursseja.
xxx/ellauri356.html on line 173: Pariisissa 60-luvulla hän ystävystyi Philippe Sollersin kanssa ja vieraili usein juutalais- homo- ja norssiporukoissa Robert Antelmen, Pierre Boulezin, Jean Genetin, Pierre Klossowskin, Francis Pongen ja Nathalie Sarrauten luona.
xxx/ellauri356.html on line 228: Insemination artificiel on essee, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Critique -lehdessä ja joka sitten ilmestyi hänen nimensä antaneen teoksen lopussa, vuonna 1972 Éditions du Seuil (Pariisi) teoksessa, joka koostuu kolmesta tekstistä, eli Platonin apteekki, Kaksoisistunto ja Levitys. Tämä essee ( s. 319-407 ) hyödyntää erityisesti tiettyjä Mallarmén tekstejä ja Philippe Sollersin romaaneja (Draama, Numéros jne.) kehittääkseen "käsitteen", joka on kirjattu, kuten Derrida sanoo, "avoimeen eroketjuun, sanan "lisäosa", "kirjoitus", "gramma", " pharmakon " jne jne. Levittäminen ei lopulta merkitse mitään, eikä sitä voida yhdistää mihkään määritelmään. Jos emme voi tiivistää leviämistä, sen perustavanlaatuista eroa sen käsitteellisessä sisällössä, se on se, että sen hajoamisen voima ja muoto rikkovat semanttisen horisontin”. Hullun jorinaa.
xxx/ellauri356.html on line 314: Eugène Guillevic (1907 Carnac, Ranska – 1997 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen runoilija, 1900-luvun ranskalaisen kirjallisuuden tärkeimpiä nimiä. Hän sai aineistoa runoihinsa kotiseudultaan Bretagnesta. Hän oli ajattelultaan marxilainen, ja kirjailijana hän edusti surrealismia. Hänen läpimurtoteoksensa oli Terraqué (1942), joka edusti mineralogista vaihetta, mutta hän siirtyi sitten osallistuvaan herbaariorunouteen ja ilmensi siinä erityisesti ydinaseiden vastaisia näkemyksiään.
xxx/ellauri356.html on line 374: Hilvikistä tuli Obelixin vankka oppilas ja hän halveksi surrealistien uudenlaisen pakkomielteen kuvausta. Hän kieltäytyi aina suutelemasta Andre Bretonin kättä, mutta hänestä tuli Paul Eluardin säkeen ja Aragonin lyyristen lahjojen elinikäinen ihailija. Eugene Guillevic, runoilija, syntynyt Carnac, Ranska 5. elokuuta 1907; kahdesti naimisissa (yksi tytär ja yksi tytär kuollut); kuoli Pariisissa 19. maaliskuuta 1997.
xxx/ellauri356.html on line 399: Hän huomautti, että hänen aikansa Pariisissa oli ehkä hänen elämänsä tärkein ajanjakso. Suhteellisen pienestä tuotannosta huolimatta Sontag piti itseään pääasiassa romaani- ja kaunokirjailijana. Eettiset aikomukset olivat Sontagin avainkohtia. Hänestä tuli roolimalli monille feministeille ja pyrkiville naiskirjailijoille 1960- ja 1970-luvuilla. Sontagin tinkimätön tuki Salman Rushdielle oli ratkaisevan tärkeää amerikkalaisten kirjailijoiden kokoamisessa hänen asiansa eteen.
xxx/ellauri356.html on line 473: Slivenissä, Bulgariassa kristityille vanhemmille syntynyt Kristeva oli kirkon kirjanpitäjän tytär. Kristeva ja hänen sisarensa kävivät dominikaanisten nunnien johtamassa frankofonikoulussa. Hänen isänsä oli lääkäri, mutta työskenteli silti seurakunnan kirjanpitäjänä. Perhe ei siksi ollut kommunistisen hallinnon suosiossa, eikä nuori Julia päässyt opiskelemaan hallituksen sponsoroimiin ranskalaisiin kouluihin. Yliopiston johtaja oli kovan linjan kommunisti, ja siksi Kristevan ohjaaja vei joulukuussa 1965 tämän Ranskan-suurlähetystöön tekemään stipendikokeen, kun johtaja oli Moskovassa. Kristeva lähti etuajassa Ranskaan, koska ei halunnut jäädä odottelemaan yliopiston johtajan paluuta. Hän saapui Pariisiin jouluaattona taskussaan vain viisi dollaria. Hän asui bulgarialaisen toimittajan kanssa, kunnes sai stipendirahat.
xxx/ellauri356.html on line 480: Sollers oli näät henkisen kiihkoajan ytimessä 1960- ja 1970-lukujen Pariisissa. Hää johti avantgardistista Tel Quel -lehteä vuosina 1960-1982. Hän osallistui kriitikoiden ja ajattelijoiden, kuten Jacques Derridan, Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Roland Barthesin julkaisemiseen. Lehdessä julkaistuissa tyypeistä osa on vähän tunnettuja tai kiistanalaisia: Lautréamont, Dante, Artaud, Bataille, Joyce, Derrida, Foucault ja jopa Barthes. Jotkut heistä kuvattiin myöhemmin romaanissaan Femmes (1983) muiden ennen toukokuuta 1968 ja sen jälkeen toimineiden ranskalaisen intellektualismin hahmojen rinnalla. Philippe Sollers oli 1960- ja 1970-luvuilla läheinen muun muassa Jacques Lacanille, Michel Foucault'lle, Louis Althusserille ja ennen kaikkea Roland Barthesille, jotka ovat kuvattu romaanissa Naiset (1983). Lopuista julkkixista tuli sen verisiä vihamiehiä.
xxx/ellauri357.html on line 87: Yhdessä puheenjohtaja Heta Gyllingin kanssa toimitimme artikkelikokoelman Filosofien oikeus I-II, jossa käytiin läpi filosofien oikeutta koskevaa ajattelua Platonista Derridaan. Esimerkiksi poikkitieteellinen Heidegger-piiri, jossa Oleminen ja aika käytiin pikkutarkasti läpi. Jukka Kekkosesta en pidä, hän on kova kommunisti. Asuin jonkin aikaa Pariisissa, jossa kävin Jacques Derridan seminaarissa. Derrida käsitteli sattumalta aihetta, joka sivusi teokseni yhtä juonnetta, ajallisuutta Heideggerin ajattelussa.
xxx/ellauri363.html on line 124: Vuonna 1981 Gadamer yritti keskustella Jacques Derridan kanssa konferenssissa Pariisissa, mutta se osoittautui vähemmän valaisevaksi, koska näillä kahdella ajattelijalla ei ollut yhteistä kieltä. Toinen puhui harppisakua ja toinen sefardiranua. Gadamerin kuoleman jälkeen Derrida kutsui heidän kyvyttömyyttään ymmärtää toisiaan yhdeksi Gadamerin elämän pahimmista ongelmista. Aitoa vuoropuhelua Gadamerin ja Derridan välillä ei koskaan tapahtunut. Tämä on sääli, koska hermeneutiikan ja dekonstruktion välillä on paljon samaa huuhaafiilistä.
xxx/ellauri376.html on line 474: Alexis Piron (1689 Dijon, Ranska – 1773 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen runoilija ja näytelmäkirjailija. Hän toimi asianajajana Dijonissa mutta muutti 1719 Pariisiin, missä hän pian saavutti näytelmillään yleisön ihailun.
xxx/ellauri380.html on line 423: Stolypin oli monarkisti ja toivoi vahvistavansa valtaistuinta modernisoimalla Venäjän maaseututaloutta. Hänen tavoitteensa olivat nykyaikaisuus ja tehokkuus demokratian sijaan. Hän väitti, että maakysymys voidaan ratkaista ja vallankumous estää vasta, kun talonpoikaiskunta lakkautetaan ja vakaalla suurmaanomistajaluokalla, kulakeilla, olisi osuutta status quohon. Joopa joo. Lenin kirjoitti Pariisin sanomalehdessä "Social-Democrat" 31. lokakuuta 1911 "Stolypin and the Revolution" vaatien "uber-lynkkaajan kuolettamista". Vuoden 2008 "Venäjän nimi" -tv-äänestyksessä "suurin venäläinen" valittiin Stolypin toiseksi Aleksanteri Nevskin jälkeen ja Jossif Stalin kolmannexi.
xxx/ellauri388.html on line 217: Tri Jules Matoset, eräs etevä Pariisin lääkäri, on kieltäytymisestä lausunut seuraavaa: "Haureellisuudella on kylliksi suuri joukko asianajajia, jotka vakuuttavat, että kieltäytyminen on nuorisolle haitallinen terveydellisessä suhteessa. Mitä minuun tulee, niin käytäntö ja kokemus, samoin kuin fysioloogiset havainnot ovat tuoneet minut siihen vakaumukseen, että kieltäytymistä on nuorukaisille neuvottava. Niissäkin tapauksissa, missä se on pakollinen, kuten olen huomannut koko lääkärinäoloaikanani, ei sen seurauksena ole suinkaan terveyden huononeminen, josta niin paljon kaikkialla puhutaan."
433