ellauri002.html on line 55: Christian Johann Heinrich Heine (alk. Chaim Harry Heine; 13. joulukuuta 1797 Düsseldorf – 17. helmikuuta 1856 Pariisi) oli yksi 1800-luvun tärkeimmistä saksalaisista runoilijoista. Heine syntyi juutalaisperheeseen Düsseldorfissa. Vuodesta 1831 Heine asui Pariisissa. Heine vietti boheemia elämää rikkaalta sukulaiselta saamiensa rahojen turvin. Düsseldorfin kaupunki jakaa joka toinen vuosi arvostetun Heinrich Heine -palkinnon, jonka arvo on 50 000 euroa. Robert Schumann on säveltänyt lukuisia liedejä Heinen teksteihin. Niistä laulusarjat Dichterliebe ja Liederkreis kuuluvat Franz Schubertin liedien ohella maailman tunnetuimpiin lauluteoksiin.
ellauri002.html on line 709: Paria jengi kuin Jerusalemin suutari vaihtaa.

ellauri002.html on line 1464: Toisena kesänä (oisko ollut seitenviis?) tehtiin luokkakaverin kanssa pyöräretki Pariisista etelään. Tour de France siitä piti tulla, mutta mäet oli liian isoja, turnee kääntyi takaisin ennen aikojaan. Loiren linnojen reunustamaa rantaa palattiin. Mulla oli kymmenvaihteinen venäläinen harjoituskilpapyörä Старт Шоссе. Se oli hieno. Niitä möi yrmeä venäläinen Malmilla. (Neukkuajan jälkeen se oisi ollut mamu.) Pyöräkypäriä ei tunnettu. Teltta oli mukana. Vähän pelottavasti selvisi että pyöräveli puhuu ja kulkee unissaan. Bois de Boulognessa sattumalta tavattiin Petteri.
ellauri002.html on line 2140: Tampicosta lähettiin vähän äkkiä Mexico Cityyn. Se oli kyllä valtavan iso kaupunki, ja hurjan korkealla, leveät kadut, komeutta rikkaille, kurjuutta köyhille. Lukutaidottomille oli opastekstit kuvioina, ikoneina niinkuin nyttemmin puhelimissa. Parin hienon päivän jälkeen matkustettiin El Pasoon Pullman-vaunuisella junalla kuin Marilyn Monroe filmissä Piukat paikat. Asemalla oli säilytyslappu hukkunut, juna oli lähdössä. Dona Carita järjesti diversion, don Jaime anasti rinkat takaisin, ja sitten juostiin.
ellauri004.html on line 1750: Pari perusopetuksen pykälää:
ellauri008.html on line 1439: Simone Adolphine Weil [simɔn adɔlfin vɛj] est une philosophe humaniste française, née à Paris le 3 février 1909 et morte à Ashford (Angleterre) le 24 août 1943. Simone Weil on yksi viimeisten aikojen mystikoita. Mystikoita ei enää kannata kerätä, kun pörriäiset ei enää hedelmöitä niitä.
ellauri009.html on line 329: "Vasen" ja "oikea" on nimityxet ala- ja yläluokan asenteille, eli nousukkuudelle vs laskukkuudelle. (Nimet tuli Pariisin vallankumousparlamentin istuinpaikoista.) Vasemmisto on nousukkaita, oikeisto laskukkaita. Liberaalien mielestä asiat voi vaan parantua, konservatiivien vaan huonontua.
ellauri009.html on line 1391: "Parisuhteessa elävä nainen voi sanoa menevänsä sänkyyn toisen miehen kanssa, jos kumppani ei suostu. Hän voi myös uhata kertoa miehen työkavereille, että tämä on kyvytön."
ellauri009.html on line 1843: Eikä se tuu onnistumaan veikkaan mä, ennenkuin me ollaan kaikki sisaruxia ilman lisääntymiselimiä niinkuin termiitit. Pari julkkista vaan lisääntyis, vaik Teme ja Sirpa, tai Kimi ja Minttu. Pientä säätöä se vaatis, Sirpalle ja Mintulle pitäs operoida konttilaivan kokoiset synnyttimet.
ellauri012.html on line 395: Sä moitit mua hyvin auliisti etten ole kirjoittanut uutisia; mun sairauteni selittäköön sen. Mä en jätä käyttämättä mitään tilaisuuksia sun muistamiseen. Kiitos vaan kun sanot että mun vaikeneminen on sua hermostuttanut, ja mun terveyttä koskevasta huolenpidosta. Sä siis olet aika huonossa hapessa itse, ja äsken luulit jo et tulee noutaja. Kylläpä sä julma mies kerrot kylmästi uutisen jonka tiedät huolettavan mua. Kerroinhän mä edellisessä kirjeessä miten mua masentais jos sä kuolisit, ja jos sä yhtään välität musta, sä vähän hellität noita harjoituksias. Mähän tarviin sun neuvojas, ja siksi sun pitäis pitää huolta itsestäs; - mut en mä viitsi väsyttää sua nalkuttamalla. Sä toivot ettei me unohdeta sua meidän rukouksista; No jo, Abelard kulta, voit olla varma että tää tiimi on sun takana; se omistautuu sulle etkä voi epäillä sitä unohtamisesta. Sä oot meidän iskä ja me ollaan sun tyttöjä; sä oot meidän opas, ja me alistutaan sun ohjaukseen ihan varmoina et sä oot kunnon veijari. Sä käsket, me totellaan; sä juhlit, me pakataan. Me toteutetaan pilkuntarkasti mitä sä oot käskenyt. Me ei ruoskita itseämme enempää kuin sä suositat, ettei olla virkaintoisia ja ylitetä normia. Sanalla sanoen, mikään ei ole oikein ilman Abelardin leimaa. Kerrot yhtenä hämmennykseen aiheena että jotkut meidän siskoista on huonoja esimerkkejä, että ne ei yleisesti ottaen ole tarpeeksi tiukkoja. Näyttäks tää sulta oudolta kun tiedät millä jengillä luostarit täyttyy nykyaikana? Kysyykö iskät tyttäriltä onko ne kiinnostuneita ennenkuin ne sulkee ne kiven sisään? Eikö oma etu ja maan tapa oo niiden ainoo ohjenuora? Siksi luostareissa on paljon poppoota joilla on joku kohujuttu takana. Mut kerropa tarkemmin mitä väärinkäytöksiä on sun korviin kiirinyt, ja neuvo miten mä korjaan ne parhaiten. Mä en ole ite havainnut mitään löyhiä kuminauhoja; kun löydän, niin kiristän ne kyllä. Mä teen tarkastuskierroksen joka ilta, ja lähetän karkulaiset takaisin huoneisin; sillä muistan kyllä mitä seikkailuja tapahtui taannoin Pariisin konventeissa.
ellauri012.html on line 456: Abelard ja Heloïse kuolivat kummatkin 1142. Kastroineet kastroitiin ja silmät puhkottiin, toimeksiantaja hirtettiin (Vilpertti). Ellei sitten väärät tekijät ja toimeksiantaja. Tuleva Hadrianus-paavi ja englantilainen kaverinsa Henry lähti Trondheimiin ehkä joskus 1150, mutta olisihan ne voineet vierailla sitä ennen Heloïsen ja toisaalla Abelardin luostareissa Bernhardin myrkyt hihassaan. Kerran yks saamelaispoika Abiskossa sanoi ymmärtäneensä miks Jeesus tapettiin. No? Se oli liian suosittu. Bernhard ei sietänyt kilpailua, ei Pariisissa, ei paaveilta.
ellauri014.html on line 197: Se läks Pariisiin koittaa onneaan, kauppas jonkun muun musakexintöä omanaan, se oli kova säveltään. Kotiopettajana koitti päästä hameiden alle. Siitä se keksi nää kasvatusjutut. Aika pukki kaalimaassa kyllä. Omakohtaisia kokemuxia.
ellauri014.html on line 199: Tutustu Pariisissa yhtä köyhään Dideroohon. Diderot oli pieni ruipelo, boheemi veitsisepän poika, jonka iskä hylkäsi kun ei mennyt lukee papiksi, lakia, tai lääkäriksi. Varmaan oli aina komeen Rousseaun hintelämpi sivuvaunu. Yhtä vihattu, ei yhtä ihailtu. Naiset ei kuumu tietosanoista. Croyez-moi, je le sais.
ellauri014.html on line 201: Kolmikymppisenä Sveitsin-Jaakkoo plokkaa Pariisissa nuoren
ellauri014.html on line 531: Pariisiin tultua Pröö (eli Ted) alkaa kirjottaa muistiin Jullen opetuxia, ostaa oikeen ison vihkon, niitä onkin kosolti. Niistä tulee kokonainen postilla, käsityöopas, josta voi opiskella kuivan hyveen vetoa. Kuha ei jää kirjan väliin fläkkejä niin ettei sivut aukea. (Onkohan tää kirja se?)
ellauri014.html on line 536: Tedin Pariisin kirjeissä on vähän enemmän sisältöä ja vähemmän voihkinaa. Kyllä tulee Kani ja sen hippikiekasut etsimättä mieleen noista ah ma kuolen -intermezzoista. Ah kunpa ne vaimentuisi pikaisesti nollaan.
ellauri014.html on line 538: Pariisin muistelmat on selkeesti ize koettuja, vaikka idea on kopsittu Muraltilta. Tedistä on tylsää kun se ei tajua sosieteetin sisäpiirin läppiä, eikä se tykkää vizeistä yhtään muutenkaan. On tylsää kun ei puhuta koko ajan siitä izestä, Jullen luona oli paljon kivempaa.
ellauri014.html on line 539: Pariisin puolimaailman ihmiset ei usko et apinan sydän on hyvä luonnostaan. Vaik Rusoo on sen todistanut esimerkillään. Hohoo.
ellauri014.html on line 544: Ted haukuskelee pariisilaisten naisten ulkonäköä, varmaan ollakseen mustasukkaiselle Juulialle mieliksi. Paheksuu poskipunaa ja aatelisten decolteeta, johon se on pudottaa näkimensä. Vaunuaateli erottautuu etuhalkiolla rikkaasta porvaristosta, joka ei tohdi käyskellä niin avorinnoin rotinkaisten keskellä. Rupusakki pitää näin tahtomattaan yllä porvarisnaisten siveyttä. Se on periaatteessa hieno juttu kotiopen mielestä. Ja sit Pariisin naiset puhuu liian kovaa ja käskevästi eikä ole nöyriä. Se taas on huono juttu Tedin mielestä. Varsinkin rumien olis syytä olla hiljempaa. Ansaitsis litsarit. Perusvirhe Tedin mielestä on se et Pariisissa naiset ja miehet seurustelee yhdessä. Paremmin on Sveitsissä, missä naiset saa kuuristella keskenään.
ellauri014.html on line 546: Pariisissa tyttöjä valvotaan silmä kovana, mutta rouvilla on aika vapaata. Ted tykkää päinvastaisesta järjestelystä: Naimattoman Julkun kaa on kivaa nussiretkellä, mutta jos oltais naimisissa, niin kyllä loppuis siltä hutsuttelu. Teddy peukuttaa naisten alistamista ylistämällä. Juulia on pantu pedestaalille, noin on hyvä, täst mie piän, älä liikahda. Sitä kismittää pariisilaisten naisten lähes tasa-arvo joissain ja lähes yliote joissain asioissa, ja siihen liittyvä sukupuolten mutkattomampi viestintä. Se ei tunnu kivalta.
ellauri014.html on line 1049: Alors, s’approchant avec transport, il me dit en me serrant contre sa poitrine : « Ami, je lis, dans le sort commun que le ciel nous envoie, la loi commune qu’il nous prescrit. Le règne de l’amour est passé, que celui de l’amitié commence ; mon cœur n’entend plus que sa voix sacrée, il ne connaît plus d’autre chaîne que celle qui me lie à toi. Choisis le séjour que tu veux habiter : Clarens, Oxford, Londres, Paris ou Rome ; tout me convient, pourvu que nous y vivions ensemble. Va, viens où tu voudras, cherche un asile en quelque lieu que ce puisse être, je te suivrai partout : j’en fais le serment solennel à la face du Dieu vivant, je ne te quitte plus qu’à la mort. »
ellauri014.html on line 1595: In 1615 he left Turin and moved to Paris, where he remained until 1623, honoured by the court and admired by French literary circles. He returned to Italy in triumph and died in Naples in 1625.[5]
ellauri014.html on line 1601: Siis Merinolammas oli Pariisin tuontijulkkis ihan niinkuin Rusakko. Mut palasi kotiin saapasmaahan juhlittuna. Samaa ei voi sanoa Rousseausta. Sai pakoilla lain kouraa kotosveitsissä.
ellauri015.html on line 687: Pariisilainen johtaja, Jacques Tatin oloinen rusetti kaulassa kusetti naisia Seinen rannalla, pyllistytti niitä poplarin takana ja otti kuvia, juotettuaan niille kahvissa nesteenpoistolääkettä.
ellauri017.html on line 110: Anno dazumal, oisko ollut vuonna '09, suunniteltiin nelistään Paulin ja Helmin kanssa hurja interrailmatka Pariisin kautta Madridiin ja takaisin ja toteutettiinkin se onnistuneesti suunnitelman mukaan.
ellauri017.html on line 456: Epäonnistuttuaan pyrkimyksessään asettua pysyvästi Englantiin Gurdjieff perusti Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutin Pariisin eteläpuolelle Avonin kaupunkiin. Instituutissa oli monien käytännön työtehtävien (rakentaminen, eläintenhoito, ruoanlaitto, kotitaloustyöt ym.) lisäksi muun muassa toipilaspuoli, josta vastasi suomalainen Leonid Stjernvall Virtaan kartanosta Sysmästä. Maalla on mukavaa.
ellauri017.html on line 743: Heidän olisi pitänyt jäädä kuuntelemaan, kun kerran messias oli heidät keskeyttänyt. Jos heitä olisi epäilyttänyt, he olisivat saaneet ja heidän olisi pitänyt tutkia kirjoituksista oliko Jeesus messias. Sehän sitten kirjoitettiinkin pilatuxen tuoteselosteeseen. Oikein tai väärin, kirjoitin minkä kirjoitin kieli poskessa. Parim enne päivä pakendin päällä pääsiäinen kolkytluvulla. Vai oisko ollut joulu vuonna nolla.
ellauri018.html on line 1138: Pari kohtaa missä somalien antropologin kaavusta pilkistää Jane Goodall: 1) siitä on yllättäen kiusallista kuzua somalikollegoita omaan kotiinsa, ja 2) se havaizee yllätyxexeen, että naiset haluu tietää keiden muiden kolleegoiden kaa se kaveeraa. Jos ne olis ketä tahansa eikä muukalaisia, oisko tää mikään yllätys? Mix somalit olis keskenään sen kummemmin kavereita kuin suomalaisetkaan? Sixkö kun ne on niin samannäköisiä?
ellauri019.html on line 483: Ur-inwohner ovat sieltä ammoin kadonneet. Kadonnut on Aaprahammi telttapoppoineen. Meri tuli eteen. Pari miljoonaa pääsi vielä vähän lännemmäksi. Ryömineet sikäläisiin koloihinsa on nää siiran näköiset jenkkisotilaatkin. Isiksen vastustaja roikkuu ristillä kuin ryöväri. Niinkuin me kaikki katoamme kerran. Niinkuin me kaikki katoamme kerran. Ize asiassa aika pian. Inom kort.
ellauri020.html on line 424: Seurraavaxi tyttökaveruxet menee Pariisiin ja siellä haute couture rättisulkeisiin. Maailma kallein uffi, josta ostaa hyntteitä vaan 2500 ökyrikasta, siis ne jotka on niin laihoja, et ne vielä mahtuu niihin. Katri-Helena on just vasta päässyt Alli Paasikiven maailman parhaiten pukeutuneiden listalle, ja sillon palli ihan eturivin paikalla. On ahasta ja hikistä ja karsee mekkala. Tästä kanzii kyllä maxaa ihan sieraimesta. Pääasiahan on et saadaan hajurakoa.
ellauri020.html on line 552: Kinasteltuaan anopin kaa Batwoman lähtee oopperaan ja jakaa päiväkäskyjä sivusta-adjutantilleen Robinille, joka vastaa Ugh! kuin Kit Willerin sidekick, natiivi amerikkalainen Yando. Robinilla on kirjoituspöytä, Rolodex, pöytäpuhelin ja FedEx kirjekuoria, 80-luvun nuotio ja huopia, joilla voi tehdä savumerkkejä. Katiska lähtee vaihtamaan vaatteita Martin Luther Kingin kanssa, Yando jää tupruttelemaan savupilviä Pariisiin Karl Zeissille. Hävyxissä olevan lapsen etsintää on jatkettava. Mirekin pyy pivossa on parempi kuin kymmenen Akun oxassa.
ellauri022.html on line 670: Sitten siitä tuli pappi. Sukua kuoli tubiin oikealta ja vasemmalta, ja Rafulta meni usko ja papinpaikka alta. Se lähti Euroopan turneelle, missä se inhos Voltairea mut sai vahvan luontoelämyxen Pariisin kasvitieteellisessä puutarhassa. Kaikki liittyy kaikkeen, siististi nimilaputettuna. Pidän enemmän puistomaisesta.
ellauri022.html on line 918: Paul Celan 1920-1970, Sirin miehen kaima, oli sekin pikku juutalainen, saxankielellä kirjoittava romanialainen mamu. Se oli oikeasti Antschel, sen isä oli sionisti ja äiti Frizi. Ne asu nykysessä Ukrainassa. Äiti halus että puhutaan saxaa kotona ja luetaan saxalaisia kirjoja. Paulin eka runo 18-vuotiaana oli äitienpäiväonnittelu. Kannustivat punaisia Espanjan sisällissodassa. Paul saxansi Shakespearen sonetteja ghetossa. Vanhemmat menehty nazien työleirillä. Celan tunsi syyllisyyttä siitä. Pakeni kommareita Pariisiin. Tunsi katumusta varmaan niistäkin.
ellauri024.html on line 774: Järjestään pessimistejä löytyy Aarnen valizemista humoristeista. Saattaahan Aarnen valinta olla sen oman melankolian vinouttama. Mut kuuluisiahan nuo ovat. Pari on sentään iloisia tyyliin "ilo pintaan vaik syän märkänis", tai toi mun suosikki "tilanne on toivoton muttei vakava" (toisto tyylikeinona). Optimistit ei tarvize humoristeja, niillä on ilo pinnassa ihan ilmankin. Ne voi olla tosikkoja kuten kristityt: kohta on kivaa, sillä parempaa on luvassa.
ellauri025.html on line 72: Tuomaan ohjaajat näkivät hänen lahjansa teologian opinnoissa. Loppuvuodesta 1244 hänet lähetettiin dominikaaniseen kouluun Kölniin, jossa melkein Maxim Gorkin kokoinen Albertus Maximus luennoi filosofiasta ja teologiasta. Vuonna 1245, 20-vuotiaana, hän seurasi Nahka-Albertia Pariisin yliopistoon, jossa he viipyivät kolme vuotta. Pariisissa hän opiskeli, opetti ja kirjoitti useaan otteeseen tämän jälkeen. Puheita ja kirjoituxia. Pariisin alkuvuosinaan Tuomas sekaantui yliopiston ja luostariveljien väliseen kiistaan opetuksen vapaudesta. Hän vastusti voimakkaasti yliopiston paheita ja peflettejä. Kun asiasta kanneltiin paaville, dominikaanit valitsivat Tuomaan puolustamaan sääntökuntaa. Hän onnistui tässä tehtävässä hyvin. Hän voitti jopa Guillaume de St Amourin, yliopiston tuon ajan merkittävimmän miehen, kädenväännössä.
ellauri025.html on line 75: Pariisissa Tuomas kävi lukuisia oppiriitoja toisaalta arabialaisia aristoteelikkoja ja toisaalta Platonin ja Augustinuksen oppeja kannattaneita vastaan. Arabialaiset aristoteelikot kannattivat kahden totuuden oppia, jonka mukaan teologinen ja filosofinen totuus voivat olla erilaisia. Alternatiivisia totuuxia siis. Tuomas vastusti tätä jyrkästi. Platonistit taas katsoivat Platonin tavoin, että ”sielu on kuin kalkkilaivan kapteeni”. Tuomas kannatti sen sijaan aristoteelista ajatusta siitä, että sielu on ruumiin muoto – latinaksi forma, eli sen kvidditeetti. Quid pro quo.
ellauri025.html on line 77: Vuonna 1252 Tuomas palasi Pariisiin suorittaakseen maisterin tutkintonsa. Hänellä oli tässä hieman vaikeuksia, koska yliopiston professorit hyökkäsivät pennittömiä kerjäläisveljistöjä vastaan, mutta lopulta hän sai kerätyxi rahat tutkintoon, josta sai hikisesti approbaturin. Vuonna 1256 hän ja hänen sivuvaununsa Bonaventura nimitettiin tosta vaan teologian tohtoreiksi, ja hän alkoi luennoida teologiasta Pariisissa sekä Roomassa ja muissa Italian kaupungeissa, kuten Viterbossa ja Orvietossa. Siitä lähtien hänen elämänsä oli pelkkää kovaa tuloxen tekoa. Hän palveli sääntökuntaansa, teki usein pitkiä matkoja ja neuvoi paavia useaan otteeseen sukupuoliasioissa.
ellauri026.html on line 290: Opettaessaan myöhemmin Pariisissa Erasmus ohjasi 21-vuotiasta englantilaista oppilasta nimeltä Thomas Grey, josta tuli Dorsetin markiisi. Erasmus sai lentopotkut yritettyään lähennellä Greytä. Erasmus kuumui heteromiehistä.
ellauri026.html on line 292: Erasmus oli syntyään Geert Geerts, Gerhard Gerhardinpata Rotterdamista, lääkärin tyttären vahinko jonkun juipin kanssa joka ryhtyi munkixi. (Taas yx kiimanen munkki!) Sen holhoojat pani sen luostariin, jossa se otti nimen Desiderius Erasmus ("haluttu rakastettava"). Otettuaan papinvalan Erasmus meni Pariisiin kotiopettajaxi. Se alkoi kärhämöidä papiston kanssa jo silloin. Yx sen englantilaisista oppilaista, Lord Mountjoy, (Montjoie on vanha ranskalainen sotahuuto) kuzui sen Enkkuihin käymään 1498. Se asui pääasiassa Oxfordissa, mut kävi Ranskassa ja Italiassa välillä.
ellauri026.html on line 345: Pariisijumaluusoppi
ellauri028.html on line 102: Onkohan jenkit kiemurrelleet ihan noloina kun nää Markun jutut tuli julki. Epäamerikkalaisuutta Mississippin suurmieheltä. No ei, kyllähän Amerikkaan mahtuu mielipiteitä. Vaikenivat kuoliaaxi. Sehän olikin jo melkein vainaja. Piti näitä pöytälaatikossa, sanoi raamatuxensa mieli mustana, luki yxityisesti kavereille kuin Rusakko sen tunnustuxia. Sellaista on liikkeellä kuin coronavirusta. Pari vinkkiä ois kiva miten ne sai yleisönsä pysymään istumassa paikallaan ja kuuntelemaan loppuun saakka. Kuoli 75 vuotiaana, julaisi tän anonyyminä vuotta ennen sitä. Alla tulee arvioita Goodreadsilta. Booze Hound on nähtävästi Jevgenin hengenheimolaisia.
ellauri028.html on line 270: Parixelle kultaomenan ojennettavaxi jumalattarien kauneuskunigattarelle,
ellauri029.html on line 692: Vihaava rakkaus, rakastava viha. Luulisin, että mut voi aika helposti neutralisoida, tai sit voi sekä rakastaa että vihata yhtä aikaa, ainakin mä ize teen just niin. Uskoisin, että Frangenkin on narsisti. Se oli naimisissa Rosa Meriläisen (1975) kanssa vv. 2004-2017, eli 41-54-vuotiaana. Aika myöhään meni kihloihin (ei naimisiinko?) 12v nuoremman naisen kaa, jolla oli opiskelija-avioliitto takana. Frans-niminen poika, josta pidettiin paljon melua, syntyi 2006 kuin Rosa oli 31 ja Simo 43. Aika vanhat ensisynnyttäjät. Meriläinen ja Frangén valittiin Vuoden positiivisimmiksi tamperelaisiksi vuonna 2009. Pari ilmoitti eroavansa tammikuussa 2017. Koronan aikana maisteri Simo Frangen kykkii kotona Tampereella, kun ei pääse ravintoloihin mekastamaan. Se on viikonloppuisä nyt 14-vuotiaalle Fransille. Teettää aina uusia 80-luvun silmälasinpokia entisestä mallista. Istuu texti-tv:n ääressä ja kirjoittaa kuulakärkikynällä tv-guiden reunaan palindromeja. Tää vahvistaa mun näkemystä, että positiivisuus on iso peikko, jota pitää varoa. Ei pidä poistua mukavuusalueelta kun sen on kerran löytänyt.
ellauri032.html on line 46: Calvin alotti lakiopinnot, mutta sen pää räjähti Pariisissa 25-vuotiaana, sen jälkeen höpsismi oli ainoo ratkaisu.
ellauri032.html on line 116: Blaise Pascal (19. kesäkuuta 1623 Clermont-Ferrand – 19. elokuuta 1662 Pariisi) oli ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja uskonnollinen filosofi. Hän edisti luonnontiedettä rakentamalla taskulaskimia, kehittämällä todennäköisyysteoriaa (Pascalin veto), tutkimalla nesteiden ja kaasujen virtausta, ja selventämällä paineen ja tyhjiön käsitteitä. Pascalin mitalla mitataankin painetta. Pikku-Paulilla pissa tuli niin paineella, että sen kusi lensi vessanpöntön kannen sisäseinälle. Ei mennyt ajoissa kuselle, kun leikit oli just kivoja.
ellauri032.html on line 118: Pascal oli kolmilapsisen perheen keskimmäinen lapsi. Hänellä oli vanhempi sisko Gilberte ja nuorempi sisko Jacqueline, jotka olivat veljensä tapaan lapsineroja. Hänen isänsä Etienne Pascal oli lähteestä riippuen joko tuomari tai verovirkailija. Perheen äiti Antoine Bégone kuoli omasta puolestaan Pascalin ollessa kolmevuotias. Leskeksi jäänyt Etienne Pascal muutti perheineen Pariisiin ainoan poikansa ollessa seitsemänvuotias, ja suunnilleen näihin aikoihin hän alkoi antaa kotiopetusta pojalleen. Clairmont on Auvergnessa, Ranskan vedenjakajalla, ihan keski-Suomea.
ellauri032.html on line 138: Pascal muutti sisarensa kanssa takaisin Pariisiin vuoden 1647 tienoilla, jonne heitä seurasi pian myös heidän isänsä, joka oli nimitetty hallitusneuvokseksi. Pariisissa viettämänsä lyhyen hetken aikana Pascal tapasi kuuluisan ranskalaisen filosofin René Descartes’n, joka teki epävirallisen vierailun hänen luonaan. Descartes’n ja Pascalin kohtaaminen oli täynnä jännitteitä johtuen heidän lukuisista erimielisyyksistään ja keskinäisestä kateudestaan. Descartes ei suostunut uskomaan, että Pascalin Tutkielma kartioleikkauksista voisi olla 16-vuotiaan nuorukaisen kirjoittama, ja lisäksi hän epäili Pascalin varastaneen ilmapuntarikokeen idean häneltä, koska Descartes itse oli ehdottanut Pascalin saamien tuloksien mahdollisuutta eräässä kirjeessään Mersennelle.
ellauri032.html on line 142: Vuoden 1648 aikana Jacqueline koki uskonnollisen heräämisen ja sai innoituksen ryhtyä nunnaksi Pariisin lähellä olevaan Port-Royalin luostariin. Pascalin isä ei suostunut hyväksymään tyttärensä päätöstä (kuoli kiukkuisena 1651) mutta veljeensä Jacqueline onnistui vaikuttamaan jatkuvan saarnaamisen myötä, vaikka veljeä vitutti, kun Jacqueline ei jäänyt kotiin sitä ruokkimaan. Perinnöstä tapeltiin ihan päät verissä. Tytöt vei Pascalilta niin paljon että siitä tuli KÖYYYHÄ. Clermontin aikaa isältä rauhassa kutsutaan joskus Pascalin ”välikaudeksi”, jolloin jotkin huhut ovat väittäneet Pascalin viettäneen poikamieselämää (nähdään myöhemmin rakas nyrkki-Kyllikki), mutta tästä ei ole olemassa todisteita.
ellauri032.html on line 146: Perhe palasi takaisin Pariisiin 1650, ja seuraavana vuonna Pascalin isä kuoli. Isän kuolema mahdollisti sen, että Jacqueline pääsi viimein ryhtymään nunnaksi. Pascal taas tavoitteli Descartes’n paikkaa Ruotsin kuningattaren Kristiinan hovissa, mutta kuningatar ei kuitenkaan vastannut nousukkaan kutsuun, vaikka Pascal lupasi laskea kehittelemänsä laskukoneen tämän jalkojen juureen.
ellauri032.html on line 224: Eliot piti James Joycea arroganttina. Joycesta näät Eliotin runous ei ollut kovin kummosta. Kun ne vakuuttui toistensa julkkislätkistä, niistä tuli Pariisissa henkilökohtaisia hyviä ystäviä, niinkuin paljon myöhemmin Tomista ja Grouchosta pen pälejä.
ellauri032.html on line 635: Riitaantui äidin kaa 1936 ja jäi Pariisiin. Sääsi Peggy Guggenheimin kaa, jonka setä omisti Guggenheim säätiön. Onnex niiden rumaa mustaa lootaa ei tullut Tähtitorninmäen eteen. Oli laiska, rahantunteva Peggy sanoi sitä Oblomovix. Aika on rahaa, Sam oli rikas.
ellauri033.html on line 87: Perrin et Cie (Paris)
ellauri033.html on line 327: Geboren Parijs, 5 februari 1848
ellauri033.html on line 328: Overleden Parijs, 12 mei 1907
ellauri033.html on line 336: Charles-Marie-Georges Huysmans (Parijs, 5 februari 1848 – aldaar, 12 mei 1907) was een Frans auteur. Huysmans werd geboren uit een Franse moeder en een Nederlandse vader; zijn grootvader was tekenleraar aan de Militaire Academie in Breda en stamde uit een Zuid-Nederlands geslacht van schilders. Om zijn Nederlandse afkomst te onderstrepen publiceerde de auteur onder de naam Joris-Karl Huysmans.
ellauri033.html on line 468: Hippolyte Adolphe Taine (21. huhtikuuta 1828 Vouziers – 5. maaliskuuta 1893 Pariisi) oli ranskalainen kriitikko ja historioitsija. Hän oli vankka positivismin kannattaja ja yksi ensimmäisistä kriittisen historiantutkimuksen tekijöistä. Taine tunnetaan kolmitahoisesta lähestymistavastaan, joita hän kutsui nimellä rotu, miljöö ja hetki taiteen kontekstuaaliseen tutkimukseen.
ellauri033.html on line 585: Toi Vallez kuulostaa kiinnostavalta, äärivasemmistolainen Pariisin kommuunista, kuoli keski-ikäisenä 53v (rautakauppias 54v), ei saanut omaelämäkertaa valmiixi. Tai no sai ja sai, tyngäx jäi kuten elämä. Ehdinköhän mä The Endiin saakka. Konec. No tietysti. Siitä ei ole vielä kukaan myöhästynyt. Vallesilla oli myös kiinnostava aisapari Severine, suffragetti feministi. Hauska tutustua. Enchante. Encantada, sanoi naiset la Republicassa. Sisäänlaulettu. Johnin suosikkibiisissä Tor i Helheim aasojen kuoleman jumalatar Hel laulaa Torin tervetulleexi sisään helvettiin.
ellauri033.html on line 828: Lomasen jälkeen muhina jatkuu Pariisissa. Kesällä 1817 Julie on kipee eikä pääse tulemaan järvelle. Lamartinella on aikaa kirjoittaa Le Lac. Alf käyttää Juliesta runoissa peitenimeä Elviira, joka nähtävästi oli tohon aikaan tosi romanttinen nimi. Ei kyllä 1950-luvulla.
ellauri033.html on line 1104: Auguste de Villiers de L´Isle-Adam, dit le comte, puis (à partir de 1846) le marquis de Villiers de L´Isle-Adam, est un écrivain français d´origine bretonne, né à Saint-Brieuc, le 7 novembre 1838 et mort à Paris le 18 août 1889. Appelé Mathias par sa famille, simplement Villiers par ses amis, il utilisait le prénom d´Auguste sur la couverture de certains de ses livres.
ellauri033.html on line 1108: Atteint d´un cancer des voies digestives lors de l´hiver 1888-1889, Villiers ne peut plus travailler, et Mallarmé doit ouvrir une « cotisation amicale » parmi ses amis pour subvenir à ses besoins et à ceux de sa famille. Le 12 juillet 1889, il est transféré à la clinique des Frères Saint-Jean-de-Dieu, rue Oudinot, à Paris. Se sentant à l´article de la mort, il rédige, le 12 août, un testament où il reconnaît son fils Victor et épouse in extremis Marie Dantine, le 14 août, afin de légitimer son fils. À noter que, juste avant de mourir, il aurait eu ces derniers mots passés à la postérité : « Eh bien, je m´en souviendrai de cette planète ! »
ellauri033.html on line 1125: Ernest Renan est né le 28 février 1823 à Tréguier (Côtes-du-Nord) et mort le 2 octobre 1892 à Paris. Isä oli bretagnelainen kalastuslaivan kapteeni, kova tasavaltalainen, äiti konservatiivi Bordeauxista. Renan sai pappiskoulutuksen varmaan äiskän toiveesta ja tunnettiin etevänä opiskelijana. Opinnot saivat hänet kuitenkin luopumaan papinurasta.
ellauri033.html on line 1154: Jönsyn mielestä Hopreenien suku on bashkiireja. Laukkuryssiä, radanrakentajia. Tukka musta ja silmät ruskeat kuin Pirkolla. Vähävenäläinen Maria Baškirtseva kuoli tuberkuloosiin 25-vuotiaana, mutta ehti elää sen verran pitkään, että hänestä tuli 1880-luvun Pariisin älyllinen voimatekijä. Hän oli feministi ja kirjoitti vuonna 1881 salanimellä "Pauline Orrel" useita artikkeleita Hubertine Auclertin feministiseen lehteen La Citoyenneen. Hänen tunnettuja lausumiaan on esimerkiksi: Rakastakaamme koiria, rakastakaamme vain koiria! Miehet ja kissat ovat mitättömiä olentoja. Yxinkertaisesti paskiaisia. Seku ihmettelee mikä kissoissa on vikana.
ellauri033.html on line 1163: Auguste Maurice Barrès (19. elokuuta 1862 Charmes-sur-Moselle – 5. joulukuuta 1923 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, tyhjäntoimittaja ja poliitikko, joka vaikutti ranskalaisen nationalismin pahentumiseen Saxan-Ranskan sodan turpasaunan jäljiltä. Uudestaan olis tullut turpaan Fifille maailmansodissa saxanpaimenkoiralta ellei ois apuun tullut anglosaxiboxeri ja transatlanttinen buldoggi. Räyh räyh! Vuh! Uyyylll! Koirat ärisevät toistensa turkissa.
ellauri033.html on line 1165: Barrèsin isä oli insinööri. Figures. Varokaa insinöörin poikia! Käytyään lyseon Nancyssa Barrès meni vuonna 1882 Pariisiin opiskelemaan lakia, mutta opinnot keskeytyivät pian hänen antautuessaan kirjallisuudelle ja journalismille. Varokaa erityisesti humanistisoituneita insinöörin poikia!
ellauri034.html on line 131: Daniel ”Dani” Lehtonen ja Eveliina ”Eve” Uosukainen kertovat somessa jääneensä jumiin Indonesian Balille. Pariskunta matkasi kaukomaille 6. maaliskuuta ja uhosi somessa lähdön hetkellä, että ”ei pelota koronat”. Kaksikon oli tarkoitus viettää reissussa kuukauden päivät.

ellauri034.html on line 364: Tää on tuttua arjalaisten nazikoppalakkien laskelmointia. Jutkut/mamut ja vanhuxet justeerataan laatulaskelmassa alemmax, kun Harald ja sen riskit kaverit tarvizee enemmän laadukkaita levnadsåreja. Samaan päätyi Estoniasta pelastautuvat nuoret miehet, samaan päätyi Pariisissa palaneen charity-rakennuxen tulipaloon joutuneet setämiehet, hakkasivat kepeillä ja mukiloivat naisia päästäxeen ulos ensinnä. Samaan päätyy Harald Hårfager, vaan useammilla peitesanoilla.
ellauri034.html on line 374: Koronan kolera vai talouselämän rutto? Hur upprätta balans? Miten pankkitilin kate varmistetaan? Tauti menee menojaan, siitä me hyväkuntoiset hyvinvoivat kyllä selvitään, mutta taloudellisia seuraamuxia ei voi kestää! Me ei olla mentaalisesti valmistautuneita köyhtymään. Elinkeinoelämä tarvizee tietoa, valtaa, ja ennen kaikkea paljon, paljon, paljon rahaa! Pari miljardia ei riitä mihinkään!
ellauri035.html on line 1070: Hän on ehkä tunnetuin laajalti vaikutusvaltaisista kommenteistaan ​​ja asiantuntemuksestaan ​​ranskalaisesta filosofista Michel Foucaultsta. Rabinow (1944-) ei ole vielä tarpeexi kuuluisa tai kuollut saadaxeen kunnon biograafisen osaston Wikipediassa, ja lähteet puuttuvat. Rabinow syntyi Floridassa mutta muutettiin Nykkiin jo pikkuisena. Teki anterologian tutkinnot Chicagossa ja lähti sitten Pariisiin. Sen kenttäkokemus taitaa olla vaan kaikenlaisista luennointipaikoista Ranskassa, Riossa, jopa Islannissa. Ranskalaiset teki siitä taiteiden kavaljeerin, hyvän miehen lisänä, vähän niinkuin Napsu Goethesta. Nythän se on jo eläkkeellä, karanteeni-iässä. Tähän se tais sit jäädä.
ellauri036.html on line 43: Amantine-Lucile-Aurore Dupin, myöhemmin paronitar Dudevant, kirjailijanimeltään George Sand (1. heinäkuuta 1804 – 8. kesäkuuta 1876) oli ranskalainen feministinen kirjailija. Sand nai paroni Casimir Dudevantin vuonna 1822. Pari sai kaksi lasta. Vuonna 1835 Sand jätti miehensä ja otti lapsensa mukaansa Pariisiin.
ellauri036.html on line 129: Yhden aika räväkän kahdenkeskisen illanvieton jälkeen, jossa nauretaan ja lauletaan ja huudetaan ja itketään ja hyväx lopux melkein syödään myrkkyä, ne lähtee kahteen pekkaan matkoille. Alkaa osa 5. Tää alkaa olla melkein yhtä pitkäveteistä kuin Rusoon Heloise. Nyt mennään Pariisiin, ja Mussella näyttää olevan taas maniavaihde päällä.
ellauri036.html on line 202: Alfred de Musset syntyi 1810 Pariisissa ja kuoli 1857. Eipä kauan juhlinut. Ei ollut mikään Musse Pigg, pikemminkin Långben. Långben bygger ett fågelhus, kielletyistä muovisista pilleistä.
ellauri036.html on line 318: Je veux dire Paris, — le plus grand débauché
ellauri036.html on line 1109: Tarkoitan Pariisia, — kaikista pahentunein
ellauri037.html on line 480: Ei saa sekottaa Toile de Jouyyn joka on painopuuvillakangas 1700-luvun piknikretkikuvilla. Sitä valmistettiin Pariisin esikaupungissa. Jouy oli nuorena ennen Napsua Etelä-amerikassa ja Intiassa siirtomaaupseerina. Se pysy suosiossa restauraation aikana 1830 kun se oli niin mukava. Ranskan akatemian klassikkona vastusti Hugon Vikiä.
ellauri039.html on line 226: 20km päässä olevaan Strassburgiin ja edelleen Pariisiin.

ellauri039.html on line 228: saxalaiset on Pariisissa vielä pitkään paarioita,

ellauri039.html on line 730: Camus kuoli vuonna 1960 auto-onnettomuudessa Pariisin lähellä. Kylmät sotamiehet pani sen KGB:n syyxi. Typerä salaliittoteoria. Tolloja trolleja.
ellauri040.html on line 348: Gilles Deleuze (18. tammikuuta 1925 Pariisi – 4. marraskuuta 1995 Pariisi) oli ranskalainen filosofi, joka tuli tunnetuksi filosofian historian reunahahmojen (Nietzsche, Spinoza) luovista uudelleenluennoista sekä uuden ajattelun ja käsitteiden kehittämisestä. Deleuze kirjoitti filosofian lisäksi kirjallisuudesta, maalaustaiteesta, musiikista ja sosiologiasta. Hän kehitteli olemisen yksiäänisyyden, eron ja moneuden ontologiaa sekä tapahtuman filosofiaa ja pyrki kertomansa mukaan etsimään suurta Baruch Spinozan ja Friedrich Nietzschen ajattelun ykseyttä. Ei löytynyt. Deleuze poistui pettyneenä ikkunasta vinon kiven alle työntämään koiranputkea.
ellauri040.html on line 580: Polakoita on mulla suhteellisen vähän vielä. Onhan mulla se yx naisrunoilija nobelisti, ja Conradkin oli polakki. Vielä 1 mun lemppari on Singer. Se oli kyllä mamu, mut niin oli myös Mikkijeevits, joka poissaolevana Pariisissa kirjoitti Pan Tadeuxen. Puola on jaettu niin usein ja johto vaihdettu, että niille on varmalla ihan herrassa kenenkä maassa ne aamuisin herää. Six kai ne on niin isänmaallisia, sellaisia ovat maattomat. Winterin staka suomensi puolalaisia, suomensikohan se Tadeuxenkin? Mun lähde on Vaakku-setä. Siitä lähti tämä paasaus Taddeuxesta. Winterin lelukaupasta mä sain muita leluja mutten jääkiekkomailaa. Tuskin oli toivelistan kärjessä.
ellauri040.html on line 584: Pan Tadeusz (full title: Master Thaddeus, or the Last Foray in Lithuania: A Nobility´s Tale of the Years 1811–1812, in Twelve Books of Verse) is an epic poem by the Polish poet, writer, translator and philosopher Adam Mickiewicz. The book, written in Polish alexandrines, was first published on 28 June 1834 in Paris. It is deemed [by whom? citation needed] the last great epic poem in European literature.
ellauri040.html on line 588: Sir Thaddeus (in Polish Pan Tadeusz, czyli ostatni zajazd na Litwie. Historia szlachecka z roku 1811 i 1812 we dwunastu księgach wierszem) is a long poem with an even longer name by Lithuanian romantic poet Adam Mickiewicz. It is regarded as a Polish national epic. It was first published in Paris in 1834. The poet was then in exile in France. Sir Thaddeus is a story of a conflict between two noble families, the Soplicas and the Horeszkos. The time is 1811 and 1812, shortly before Napoleon invaded Russia. When attacked by Russian soldiers, both families fought against the enemy. When not, they fought each other. The conflict between the families was ended with the marriage of Thaddeus Soplica and Sophia Horeszko.
ellauri041.html on line 208: Isän kuoltua Teemu alkoi pelätä, ja söi pitkään pelkkiä pirtelöitä. Oli hyvin ehdoton ja pakkomielinen kuten nytkin. Ihan kuten isänsä. Parisuhde päättyi 2010, koska Syrjälää ei enää tippaakaan kiinnostanut naiset, sexi eikä edes izetyydytys. Libido oli ihan hävyxissä. Jotain siltä puuttui ja se oli - juna!
ellauri041.html on line 336: Uneliaassa pikkukaupungissa lähellä Pariisia Joel Ranto ystävystyy huolintaliikkeen omistavaan Marcel Daignaultiin, joka on entinen historian lehtori. Vaimonsa traagisesti menettänyt Marcel on palannut pikku pullon hukanneena Pariisista takaisin synnyinkaupunkiinsa - ja isänsä firmaan.
ellauri041.html on line 368: (Ohops, Ranskalaisia pastilleja olikin Juha Tantun matkakirja, joka oli Linkuilla mukana Pariisissa. Melenderin kirja oli Ranskalainen ystävä. Aapelilla oli Onnen pipanoita ja Talvella Iloinen juusto.)
ellauri041.html on line 385: Ihan väärässä se on siinäkin, että ihmiseen kohdistunut viha olisi vääränlaista. Kyllä tässä näytelmässä ihminen on se konna! Kuuluisuuden etuihin kuuluu se, että julkkixen työtä voi suorittaa missä vain, esimerkixi Pariisissa tai mullan alla. Periaattessa.
ellauri041.html on line 429: Parikin syytä siihen voisi kexiä. Yx on että kyllä muutkin eläimet,

ellauri041.html on line 1862: Tompan rykäystä hyllattiin briteissä uraa uurtavana, ja hyssytettiin sivummalle mm. Apollinairea Vyöhykkeineen (Apollinaire kuoli espanjantautiin, ei päässyt teholle), ja naisrunoilijaa Hope Mirrleesiä runoineen Paris. A poem. Suomessa Lauri Viljaseen ja Kai Laitiseen Tomppa teki hurjan säväyxen yhtä maailmansotaa myöhemmin 1949. Upposi hedelmälliseen maaperään kuin veizi voihin, tai kevätsade pikapakkasen tuhoamaan kukkapenkkiin. Suomen porukat veivas modernismia vielä yöpakkasilla 1958, kun muut oli jo muutaman ismin edellä.
ellauri042.html on line 538: Palattuaan joutavalta maailmanympärimatkalta Pariisiin hän oli perustamassa 'uusien filosofien' koulukuntaa. Uusi filosofia suhtautui kriittisesti marxismiin ja sosialismiin kauan ennen Neuvostoliiton hajoamista. Vitun korppikotkat raakkumassa työväen unelmapuljun haaskalla. Kohta päästään jaolle!!
ellauri042.html on line 602: Maupassant tried to take his own life by cutting his throat; failing even that, he was committed to the private asylum of Esprit Blanche at Passy, in Paris, where he died on 6 July 1893 from syphilis. Maupassant penned his own epitaph: "I have coveted everything and taken pleasure in nothing."
ellauri045.html on line 46: Hyvästi, hyvästi jäää Pariisin yleisurheilun EM-kilpailut 2020, joita ei siirretä, vaan jotka perutaan totaalisesti. Hyvästi jäää studioisäntiin turtuminen ja olympialaisiin kuntohuippunsa ajoittaneiden kisaajien rimanalitusten päivitteleminen. Hyvästi jää elämättömään kesään havahtuminen. Sen jälkeen paniikissa ulos juoxeminen. Syxyn ensi terän elokuun tuulessa tunteminen ja syviin mietteisiin vaipuminen. Hyvästi jää tervehenkisen elämän aloittamisen lupaaminen, kyseisen lupauxen rikkominen ja vasta hankitun urheilutrivian hyvixi sijoituxixi talven pubivisoissa muuttaminen. Hyvästi jää urheilun superkesä 2020. Olit liian kaunis tähän maailmaan.
ellauri046.html on line 333: Sökö kuumuu erityisesti viettelystä, eli opportunistisesta panosta ilman lapsenruokkovastuuta. Sen miälest helleenit ei tunteneet koko käsitettä. Tietenkin tunsivat, puolijumalat oli kaikki sellasia lehtolapsia, Paris bylsi ilman lupaa Helenaa, jne jne. Mut Sörkalla on mielessä joku oma agenda, ja narsissimaisesti faktat saa tehdä tietä tarkoitushakuiselle vaihtoehtoiselle totuudelle.
ellauri046.html on line 469: Pierre-Augustin Caron de Beaumarchais, né Pierre-Augustin Caron le 24 janvier 1732 à Paris où il est mort le 18 mai 1799, est un écrivain, dramaturge, musicien et homme d'affaires français. Éditeur de Voltaire, il est aussi à l'origine de la première loi en faveur du droit d'auteur et le fondateur de la Société des auteurs. Également espion et marchand d'armes pour le compte du roi, c'est un homme d'action et de combats qui ne semble jamais désarmé face à un ennemi ou à l'adversité. Son existence est tout entière marquée par l'empreinte du théâtre et s'il est principalement connu pour son œuvre dramatique, en particulier la trilogie de Figaro, sa vie se mêle étrangement à ses œuvres.


ellauri047.html on line 68: Leipzig oli fashionaabeli pikku-Pariisi. Me tehtiin pikku kiekka Leipzigiin automatkalla Dresdeniin. Siellä oli hurjan hiljaista, oli sunnuntai. Melkein kuin koronapandemian aikana. Amerikkalaiset pommitti sen hajalle, muttei niin hajalle kuin Dresdenin. Nazit sentään säästi Pariisin kun halus sinne juhlimaan. Tulimerellä tervehti merentakaisia esi-isiä. Euroopasta karkotettujen hihhuleiden jälkeläiset maxo takaisin. Varmaan ne halus että Dresdenissä näyttäis jatkossa samalta kuin jenkeissä autoteiden varsilla: Motel-kylttejä, No Vacancy, Texaco-asemia, Taco Billejä. Asfalttia, tyhjää, autoja. Paljon, paljon mamuja. No siinä on niiden toiveet kyilä toteutuneet. Dresdenissä oli uusnazien mamumellakoita päivittäin hienosti uudelleenrakennetulla torilla.
ellauri047.html on line 101: Goethella oli taipumus rakastua usein ja intohimoisesti, mutta avioliittoon hän päätyi vasta 57-vuotiaana, vuonna 1806, Christiane Vulpiuksen (1765–1816) kanssa. Pari oli asunut yhdessä jo vuodesta 1788, kun W. oli 39 ja C. 23. Vulpius ei ollut erityisen älykäs tai sivistynyt nainen, joten seurapiireissä ihmeteltiin suuresti sitä, miten Goethen kaltainen nero saattoi päätyä tuollaiseen avioliittoon. Goethea vaimon sivistystaso ei kuitenkaan huolettanut, sillä hän arvosti ennen kaikkea Christianen iloisuutta ja energisyyttä. Avioliitosta syntyi viisi lasta, joista eli aikuiseen ikään vain ensimmäisenä syntynyt poika, August (1789–1830). C:n isoveli Christian pääs kirjastonhoitajax Weimariin ja kirjotti el Zorromaisen romskun Rinaldo Rinaldini. Mullon se suomexi.
ellauri047.html on line 890:

Krister ja minä Pariisissa anno dazumal

ellauri048.html on line 706: Longfellow väsäs pikku Hiawathan Kalevalan mittaan. Aku Ankassa Roope soti pikkuinkkareiden kanssa jotka puhui kalevalamitalla. Ennen Akussa oli Pikku Hiawatha-sarjakuva jonka sisko oli joku päivänkakkara. Vastenmielisiä tyyppejä ja vitun rasistisia. Pari kanadalaista poliisia mukiloi jonkun intiaanipäällikön koska sen rekkari oli vanhentunut. Pari jenkkipoliisia tappoi taas muutamia notmiitä jenkeissä. Musta Pekka oli neekeri, ja Hessu Hopo, Långfellow ei vaitiskaan vaan Långben, oli toinen. Hiawathasta sanoo purkkajenkit ize näin: Both the poem and its singsong metre have been frequent objects of parody.
ellauri048.html on line 743: There followed the years of bohemia, when the family moved to Paris and Saul started to shrug off the influence of his 19th-century literary heroes and find his own voice in The Adventures of Augie March. When he was happy and the writing was going well, their lives would be joyous; when he struggled, the apartment was mired in gloom. Meanwhile, "Saul had women stashed all over town," writes his son. The pain of these recollections is secondary to Bellow's fury at what he calls his father's "self‑justification: that his career as an artist entitled him to let people down with impunity." As an adult, when he asked his mother about it, she said, "I'm blessed with a poor memory."
ellauri049.html on line 205: Uuno Kailas lähti parantolamatkalle Nizzaan marraskuussa 1932. Kuitenkin pitkälle kehittynyt keuhkotauti sekä Kailaan seikkailut Pariisissa ja Berliinissä ennen sanatorio Villa Constanceen saapumista veivät viimeisen mahdollisuuden parantumiselta. Runoilija Uuno Kailas kuoli 22.3.1933, viikkoa ennen 32-syntymäpäiväänsä.
ellauri049.html on line 287: Saarlokin oli egosentrinen narsisti, sanoo Vaakku, joka tietää mistä puhuu. Makaaberi tunnelma. Peikkomaisia olentoja (Unski) ja kalmanhajuisia kukkia. Pyllynhajuisia pukkia. Synti lyö leiman ozaan ja vähän muuallekin. Izerakkautta ja izeinhoa. Kazos nyt joskus jotain muutakin kuin omaa napanöyhtää. Unski oli sentään sosiaalisempi kun Saarlo. Vaakusta Unski oli tönkömpi, Saarlo sukkelampi. Suomessa oltiin Pariisista 100v myöhässä. Modernismin aikaan etumatka oli kurottu puoleen vuosisataan. Suomalaiset runosepot parantaa kuin sika juoxuaan. Sikamessiaat oli enää 25v jäljessä. Entä mä? huimasti aikaani edellä.
ellauri049.html on line 297: Charles Pierre Baudelaire (lausunta ransk. [ʃaʁl bodlɛʁ]) (9. huhtikuuta 1821 Pariisi, Ranska – 31. elokuuta 1867 Pariisi) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko. Hänen tunnetuin teoksensa on Les Fleurs du mal (suom. Pahan kukat, 2011). Baudelaireen liitetään usein käsite fin de siècle ('vuosisadan loppu'), ja hänet luetaan Edgar Allan Poen ja Théophile Gautierin ohella dekadenttien johtohahmoihin.
Se oli niin dekadentti että valehteli kavereille olevansa homo. Jos valehteli. Ehkä se oli bi. Oli sillä tyttöystäviä ainakin, sekä platonisia että suuhunpantavia.
ellauri049.html on line 299: Baudelaire syntyi ja eli suuren osan elämästään Pariisissa. Hänen isänsä oli paljon äitiä vanhempi ja kuoli pojan ollessa kuusivuotias. Baudelaire palvoi äitiään eikä hyväksynyt tämän toista avioliittoa. Hänet lähetettiin sisäoppilaitoksiin, ensin Lyonin Collège Royaliin ja myöhemmin Pariisin Louis-le-Grandiin, josta hänet erotettiin. Jo nuorena hän päätti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta kirjautui kuitenkin oikeustieteen opiskelijaksi. Opiskeluaikanaan hän tuli riippuvaiseksi oopiumista ja sai syfiliksen eikä saanut opintojaan valmiiksi.
ellauri049.html on line 390: Rimbaud varttui Charlevillessä Ardennesin alueella Koillis-Ranskassa. Hänen isänsä oli sotilas ja äiti paikallisen viljelijän tytär. Isä vietti vain vähän aikaa perheensä kanssa ja hylkäsi sen lopulta kokonaan. Rimbaud’n kasvatti ankaran uskonnollinen äiti. Rimbaud pärjäsi koulussa erittäin hyvin, erityisesti kirjallisuudessa. Saksan–Ranskan sota alkoi heinäkuussa 1870 ja Rimbaud’n käymä koulu suljettiin. Elokuussa Rimbaud karkasi kotoaan Pariisiin, mutta hänet pidätettiin liputta matkustamisesta ja hän vietti jonkin aikaa vangittuna. Vapauduttuaan Rimbaud kierteli useiden kuukausien ajan Ranskaa ja Belgiaa, kunnes poliisi palautti hänet kotiin. Helmikuussa 1871 Rimbaud lähti jälleen Pariisiin ja värväytyi vapaaehtoisena Pariisin kommuunin joukkoihin. Hän palasi kotiin kolmen viikon kuluttua juuri ennen kommuunin joukkojen tukahduttamista.
ellauri049.html on line 392: Elokuussa 1871 Rimbaud lähetti töitään runoilija Paul Verlainelle, joka kutsui hänet Pariisiin. Rimbaud saapui kaupunkiin syyskuussa 1871 ja vietti kolme kuukautta Verlainen ja tämän vaimon luona. Rimbaud’n ja Verlainen välille muodostui suhde, joka aiheutti skandaalin. Rimbaud palasi Charlevilleen maaliskuussa 1872, mutta Verlaine kutsui hänet takaisin Pariisiin jo toukokuussa. Heinäkuussa Verlaine jätti perheensä ja muutti Rimbaud’n kanssa Lontooseen, missä he viettivät seuraavan talven. Huhtikuussa 1873 Rimbaud jätti mieleltään järkkyneen Verlainen ja palasi kotitilalleen Ranskaan, missä hän kirjoitti teoksensa Kausi helvetissä. Samana vuonna Verlaine ja Rimbaud tapasivat vielä Lontoossa ja Brysselissä, missä Verlaine ampui Rimbaudia ja sai kahden vuoden vankeustuomion.
ellauri049.html on line 398: Paul Marie Verlaine (30. maaliskuuta 1844 Metz – 8. tammikuuta 1896 Pariisi) oli ranskalainen runoilija. Verlainen alkoholin ja häväistysjuttujen sävyttämä yksityiselämä vaikutti hänen runouteensa. Hän ampui rakastajaansa Arthur Rimbaudia juovuspäissään mustasukkaisuusdraaman päätteeksi, joutui vankilaan, ja vapauduttuaan muutti Englantiin.
ellauri049.html on line 547: Päinvastoin he ovat vituttavia koska he ovat olevinaan suuria ranskalaisia runoilijoita. Jos homorunoilijoita kaivataan, olisihan meillä omasta takaa toi lähes kokonaan unohtunut Wolt Whatman ja sen frankofoni negrier poikaystävä. Freedom fries. Ranskis neekerit on jenkkisarjoissa melkein aina homoja , se on viidakon vanha klishee. Mustia tähtiä jonkun toisen tähden varjossa, esim Gilfordin tytöissä ja Emma Pariisissa.
ellauri049.html on line 629: Stéphane Mallarmé (18. maaliskuuta 1842 Pariisi – 9. syyskuuta 1898 Valvins, lähellä Fontainebleauta), oikealta nimeltään Étienne Mallarmé, oli ranskalainen symbolistirunoilija. Ei tääkään Seppo ollut ihan tyytyväinen nimeensä, piti peruuttaa äänteenmuutoxet ja englannintaa etunimi.
ellauri049.html on line 759: Paul Valéry (30. lokakuuta 1871 Sète Ranska − 20. heinäkuuta 1945 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, runoilija, filosofi ja Ranskan akatemian jäsen. Valéry nuolaisi sen tusinan kertaa Nobelin hunajapisaraa, muttei tipahtanut. No näitä piisaa, esim. E.M.Foster, Philip Roth, Meg Atwood, med mera.
ellauri049.html on line 763: Vuonna 1894 runoilija muutti Pariisiin, ja tällöin hänen runotuotantonsa jäi taka-alalle ja hän keskittyi siviilivirkoihinsa sekä itsensä ja maailman tuntemiseen.
ellauri049.html on line 764: Pariisiin muutettuaan Valéry toimi sotaministeriön virkamiehenä ja uutistoimisto Havasin johtajan Lebeyn sihteerinä. Vuonna 1900 Paul Valéry avioitui Jeannie Gobillardin kanssa, ja heillä oli avioliitostaan kolme lasta. Patulla oli viisikymppisenä 8v afääri jonkun runoilijattaren kanssa nimeltä Pozzi, jonka Patu dumppasi kuiviin puristettuna, ja toinen liiketoimi vielä yhden Jeanne Voillierin (oik. Loviton) kaa.
ellauri050.html on line 464: Im Jardin des Plantes, Paris Kasvitieteellisessä puutarhassa Pariisissa
ellauri050.html on line 494: Rilke oli isänsä tahdosta vuosina 1886–1891 sotilasakatemiassa. Vuosina 1895–96 hän opiskeli kirjallisuutta, taidetta, historiaa ja filosofiaa Prahassa ja Münchenissä. Rilke tutustui vuonna 1897 Lou Andreas-Saloméhen, jonka kanssa hänelle muodostui läheinen suhde. Keväällä 1901 Rilke nai kuvanveistäjä Clara Westhoffin, jonka hän oli tavannut edellisenä syksyn Worpswedessää. Parille syntyi joulukuussa 1901 tytär Ruth. Kesällä 1902 Rilke lähti Pariisiin. Siellä julkaistiin vuonna 1910 hänen ainoa romaaninsa Malte Laurids Briggen muistiinpanot. Pariisin-vuosinaan hän julkaisi myös useita runoja. Ille faciet-vanhemmat on saaneet aikaan hurjasti runoilijoita.
ellauri050.html on line 496: Lokakuusta 1911 toukokuuhun 1912 Rilke asui Duinon linnassa lähellä Triesteä. Hän aloitti siellä runokokoelmansa Duinon elegiat kirjoittamisen. Teos valmistui vasta helmikuussa 1922. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa runoilija oli Saksassa. Hänen ei ollut mahdollista palata Pariisiin, ja suurimman osan sota-ajasta hän viettikin Münchenissä. 11. kesäkuuta 1919 hän siirtyi Sveitsiin.
ellauri051.html on line 568: 26 A few light kisses, a few embraces, a reaching around of arms, Pari kevyttä pusua, pari halausta, käsivarsien kiedonta,
ellauri051.html on line 1112: 521 Copulation is no more rank to me than death is. 521 Parittelu ei ole minulle sen arvoisempi kuin kuolema.
ellauri052.html on line 518: Nicolas-Edme Restif de la Bretonne (1743-1806) kirjotteli puolivillaisia sexijuttuja (se kexi sanan pornografi). Toimi huuhkajana eli hyypiönä (hibou) Pariisin yöelämässä, poliisin vasikkana, sekoili vallankumouxessa, kirjotti kuusikymppisenä 16-osaisen omaelämäkerran Herra Niklas, kuoli kurjuudessa kuten Paisley. Sale mainizee tämänkin. Palkeenkielestä voi oppia paljonkin kun lukee tarkasti.
ellauri052.html on line 630: Teosofit perustivat vuonna 1911 Idän Tähti -järjestön ajamaan tulevan messiaan asiaa, ja Krishnamurtista tehtiin 16-vuotiaana järjestön johtaja. Krishnamurti ryhtyi esiintymään hurmoksen valtaan joutuneiden teosofien edessä messiaana. Hän muutti vuonna 1912 Besantin ja veljensä kanssa Englantiin, missä hänelle oli tarkoitus saada korkeakoulutus. Krishnamurti ei kuitenkaan selvittänyt Englannin huippuyliopistojen valintakokeita. Hän eli Euroopassa mukavaa elämää ja otti etäisyyttä teosofiaan. Krishnamurti muutti Pariisiin vuonna 1919 ja kiinnostui siellä Buddhan kirjoituksista. Hän kirjoitti vuonna 1921 kirjeessä ystävälleen etsivänsä yhä omaa elämänfilosofiaansa sekä aikovansa työskennellä ja meditoida aiempaa lujemmin. Lujaa meditointia, se on melkein yhtä vaikeaa kuin pänttäys pääsykokeisiin.
ellauri052.html on line 877: Ranskaa ja Pariisia Sale mätkii kahella kädellä. Syö varmaan vapaudenperunoita paperipussukasta kezuppi kyytipoikana. Se on kuin Trump: haluis hakata Pohjois-Amerikan irti muusta maailmasta ja purjehtia sillä länteen. Paizi että Kiina tulee kohta vastaan. Dammit! huusi kotka römeästi kuin Hortense.
ellauri052.html on line 989: Ranskaa ja Pariisia Sale mätkii kahella kädellä. Syö varmaan vapaudenperunoita paperipussukasta kezuppi kyytipoikana. Se on kuin Trump: haluis hakata Pohjois-Amerikan irti muusta maailmasta ja purjehtia sillä länteen. Paizi että Kiina tulee kohta vastaan. Dammit! huusi kotka römeästi kuin Hortense.
ellauri053.html on line 116: Henri Bergson, in full Henri-Louis Bergson, (born Oct. 18, 1859, Paris, France—died Jan. 4, 1941, Paris), French philosopher, the first to elaborate what came to be called a process philosophy, which rejected static values in favour of values of motion, change, and evolution. Voila: Henri Bergson's bold and sweeping conception of a panpsychic world charged with élan vital.
ellauri053.html on line 1367: Yeats's friendship with Gonne ended when in Paris in 1908, they finally consummated their relationship. "The long years of fidelity rewarded at last" was how another of his lovers described the event. (Bet it was Ezra Pound.) Yeats was less sentimental and later remarked that "the tragedy of sexual intercourse is the perpetual virginity of the soul." (Aika narsistinen penselmä.) The relationship did not develop into a new phase after their night together, and soon afterwards Gonne wrote to the poet indicating that despite the physical consummation, they could not continue as they had been. She recommended Yeats to concentrate on other men.
ellauri055.html on line 620: Jean de La Bruyère s. elokuu 1645, Pariisi, Ranska - 10. toukokuuta 1696, Versailles oli ranskalainen kirjailija, moralisti ja satiirikko, joka tunnetaan parhaiten teoksestaan Les Caractères de Théophraste traduits du grec avec Les Caractères ou les moeurs de ce siècle, jota pidetään yhtenä Ranskan kirjallisuuden mestariteoksista. Ei se ollut aatelinen vaan tavallinen rotinkainen.
ellauri055.html on line 622: La première édition des Caractères paraît à Paris, chez Étienne Michallet, à l’automne de 1687, sous ce titre : les Caractères de Théophraste, traduits du grec, avec les Caractères ou les Mœurs de ce siècle. L’ouvrage comptait cent pages de traduction et deux cents pages originales.
ellauri055.html on line 897: Sigrid Salomäen sosiaalinen tausta oli samanlainen kuin Sillinpäälläkin, hän oli kotoisin Raipalan taloon kuuluneesta Hirvelä-nimisestä mäkituvasta. Tästä alkanut seurustelu johti lopulta siihen, että Sillinpää meni Siikrin kanssa naimisiin syyskuussa 1916. Pariskunnan esikoinen syntyi maaliskuussa 1917, kaikkiaan heillä oli kahdeksan lasta: Saara (s. 1917), Esko (s. 1919), Helmi (s. 1921), Paula (s. 1923), Eero (s. 1924), Juhani (s. 1926), Heikki (1933–1934) ja Kristiina (s. 1938). Siikri nuoli lusikan Kristiinan jälkeen 40-vuotiaana. Hampaankärjet keltaisina.
ellauri055.html on line 981: Pakkalat pakkas tavarat Paikkalan torpasta ja muutti Hesaan 1894. Teuvo hankki leivän kääntäjänä ja kustannustoimittajana. Palkintorahoilla kävi Pariisissa, ei viihtynyt. Raha-asiat oli rempallaan. Teukka lähti Kokkolaan opexi. Sieltä Samulipojan niskoille Liminkaan (missä se luennoi, ohjasi näytelmiä ja johti torvisoittokuntaa Samulin kansanopistossa) ja Samulipojan perässä Kuopion kansanopistoon ja kirjastoon, jossa kuoli muttei haudattu, vaan Ouluun. Oulussa on Teuvo Pakkalan katu, ja Kangasniemellä Otto Mannisen.
ellauri055.html on line 1143: Né à Gand, Maurice Maeterlinck est l'aîné d'une famille de trois enfants, flamande, bourgeoise, catholique, conservatrice et francophone. Après des études au collège Sainte-Barbe (Sint-Barbara) de Gand, il suit des études en droit avant de pratiquer le métier d'avocat durant une courte période. Maeterlinck publie, dès 1885, des poèmes d’inspiration parnassienne dans La Jeune Belgique. Il part pour Paris où il rencontre plusieurs écrivains qui vont l'influencer, dont Stéphane Mallarmé et Villiers de l’Isle-Adam. Ce dernier lui fait découvrir les richesses de l'idéalisme allemand (Hegel, Schopenhauer). À la même époque, Maeterlinck découvre Ruysbroeck l'Admirable, un mystique flamand du XIVe siècle dont il traduit les écrits (Ornement des noces spirituelles). C'est ainsi qu'il se tourne vers les richesses intuitives du monde germanique en s'éloignant du rationalisme français. Dans cet esprit, il se consacre à Novalis et entre en contact avec le romantisme d'Iéna (Allemagne, 1787-1831, autour d'August et Friedrich Schlegel et de la revue l'Athenäum), précurseur en droite ligne du symbolisme. Les œuvres que publie Maeterlinck entre 1889 et 1896 sont imprégnées de cette influence germanique.
ellauri058.html on line 324: Helenan naisnäkökulmat on aivan vitun täynnä setänarsismia ettei voi uskoa. Ja sit tät ziljoonasta akenttitarinasta tuttua varustelua ja treeniä. Anaalis-obsessiivien peitonalusnamua. Sivistymättömiä kielivirheitä. Juoxiessa. Olivat aina auttanut minua. Pariisin Gard du Nordin rautatieasema. Säälittävää izesääliä kotirintamamiehistä. Puhasta puppua. Ja ilotonta epähauskaa vizinvääntöä omakotiasukeista Ilmari Pimiän kustannuxella, joka oli Olavi Homopaavilaisen lapsuudentoveri. Imi P. Imijä oli karjalaisrunoilija ja piirustuxen ope. Kieriskeli Olkkarin kanssa saunassa ja sen jälkeen lumessa. Liha liikkuu siellä ja kutaa on, häntä koipien välissä tuuhettuu.
ellauri058.html on line 336: Se tässä kuitenkin on erilaista kuin Astrid Lindgrenissä ja tuo elävästi mieleen tän Sandhamnin autistisen psykopaatin Andersin, että Virtanen näyttää olevan kirjansa ainoa henkilö, muut on vielä pahvisempia. Vittu et nää suomalaissetämieskirjailijat on sit narsistisia egoisteja. Astridillä sentään vaikka Kati on minämuotoinen ne muutkin ihmiset näyttää sanovan ja ajattelevan jotakin. No ei ne oo vaan suomalaiset, vaan setämieskirjailijat yleensä. Ne amerikanjutkut on tässä suhteessa ihan jehuja. Luin loppuun Astrid Lindgrenin Kati Pariisissa. Sen loppu oli HYVIN LIIKUTTAVA. 10K kertaa parempi kuin mikään persuhotakaisen hutaisu.
ellauri058.html on line 966: Meung-sur-Loire: In fiction, it has been described by Alexandre Dumas in The Three Musketeers as the village where d'Artagnan, en route to join the King's Musketeers in Paris, first encounters the villainous Comte de Rochefort. Also in fiction, Meung-sur-Loire is the country home of Chief Inspector Jules Maigret, Georges Simenon's classic crime fiction character. Maigret and his wife Louise eventually retire to their Meung-sur-Loire home, where he spends his time fishing (pike), and she tends, according to her sister, any number of animals.
ellauri060.html on line 101: Slimenon sitten lopultakin peukutti flamandeja enemmän kuin ranskalaista laahusta. Flamandi Anna sai rangaistuxetta tappaa työläistytön, vajakkiveljenpojan äidin vasaralla, koska se oli Maigretin eli siis Slimenonin mielestä jotenkin silti ihana. Ja olihan se belgi. Annan rangaistus harkitusta murhasta oli joutua naimattomaxi sihteerixi Pariisiin ja jäädä ilman peppunipistyxiä. Slimenonista se oli pahempi kohtalo kuin kuolema.
ellauri061.html on line 697: Dekadentit symbolistit dandyt sekoitti uskontoa pakanalliseen ja myyttiseen: Moreau Schopenhauer Baudelaire Goncourt Verlaine Mallarmé des Esseintes ja Hyusmans. "Nolo miellyttää, se on alhaista hienostusta." Ja kaikki tääkö vain sixet sakemannit valtas Pariisin? Pääpiirteissään niin. Napsun ajan laskukkaita olivat.
ellauri061.html on line 699: Nousukkaat snobit tuli varovasti perässä kakkosdivarissa: Wagner Ibsen Turgeniev ja Tolstoi, Bourget sekä Proust. Pariisin turilaat. Nietzsche ja d'Annunzio tuli ja meni muodista niinkuin anarkismi nihilismi ja okkultismi. Entä Fedja-setä? Se trendas kunnolla vasta myöhemmin, suuren sodan perästä. Fedja ei juuri perustanut eukuista, kun ne oli vittuilleet ja naureskelleet sille. Jaa mut onkohan se myös yxi syy mix jenkit tykkää siitä niin?
ellauri061.html on line 1029: Pariskunta kertoo lehdelle alkaneensa haaveilla kiinalaisesta adoptiotyttärestä. Pariskunta varasikin ajan päästäkseen adoptiojonoon, mutta kun heidän Kalle-poikansa ilmoitti tulostaan, he peruivat adoptioajan. Kati kertoo haastattelussa soittaneensa Jarilta kysymättä Pelastakaa lapset ry:hyn Kallen ollessa vuoden ikäinen. Kati kertoi järjestölle tahtoneensa antaa kodin toisellekin lapselle, sillä hän halusi käydä adoptioasian perusteellisesti loppuun. Oishan se tyttölapsikin ollut kiva pelastaa (Kallesta kun tuli valitettavasti isänsä näköinen pallinaama), mutta Jarista ei kerta kaikkiaan enää ollut mihinkään. Neljä tuntiakin yritin ja ainoo joka tuli kankeaxi oli käsi.
ellauri061.html on line 1034: Jari ja Kati Tervo ovat puhuneet lapsettomuuden kokemuksistaan avoimesti myös Ilta-Sanomien haastattelussa. Pariskunnan Kalle-poika syntyi vuonna 1999, kun Kati Tervo oli 44-vuotias. Kati arveli IS:n haastattelussa, että yksi syy vuosia kestäneeseen lapsettomuuteen saattoi olla se, että he alkoivat yrittää lasta hieman väkinäisesti varttuneemmalla iällä.
ellauri062.html on line 374: Salon Syvälammella pyöri korpibordelli. Kuulusteluissa parittaja ilmoitti ammatikseen konsultti. Parittajan tietokoneelta löytyi suuri joukko valokuvia alastomista tai vähäpukeisista naisista.
ellauri063.html on line 358: Cotardin oireyhtymä on harvinainen mielenterveyshäiriö, josta kärsivä henkilö luulee olevansa kuollut tai kieltää olevansa olemassa. Hän saattaa myös olettaa, että häneltä puuttuvat aivot tai muita elintärkeitä elimiä. Tilaa kuvaili ensimmäisenä ranskalainen neurologi Jules Cotard (1840–1889) luennollaan Pariisissa vuonna 1890. Ilmiölle saattaa löytyä myös fysiologinen selitys.
ellauri063.html on line 556: Ohops, tää kuulosti samalla kertaa sekä nais- että karvakäsivihaiselta. Vallan ulkoisilla tunnusmerkeillä kuten silverbäkillä ja karvakäsillä mies houkuttelee luoxeen parittelukumppania. Nuo kyltymättömät paviaaninaaraat tulevat varmuusvälineillä (< sax. Kautschuk) kuristamaan izensä sukupuuttoon, ennusti em. Lanz von Liebenfels. Samanhenkistä, vai mitä? (Kautschuk? ach Quatsch, lieber Gummi, Pariser, Kondom.)
ellauri064.html on line 95: Norjan matkan antikin oli vähäinen. Parin sivun essee, joka koostuu lähinnä tuokiokuvista, ja
ellauri065.html on line 57: Evitskogissa on leimahtanut kova kiista suunnitelmista, jossa maanomistaja haluaa korottaa alavaa peltoa rakennustyömailta tuoduilla maa-aineksilla. Paikka on monille ohikulkijoillekin ja erityisesti lintuharrastajille tuttu Evitskogissa Kivenlahti-Virkkala -maantien varrella. Tulva-aikoihin vesi nousee pellolle ja syys-ja kevätmuuton aikana alueella on sankkanaan muuttolintuja. Alueen maanomistajalla on pari vuotta ollut suunnitelmissa rahdata laajalle alueelle maamassoja ja korottaa peltoa muutamalla metrillä. Hankkeessa on puhuttu erittäin suurista määristä maa-aineista, jota tuotaisiin peltoaukealle jopa 700.000 - 800.000 kuutiometriä. Parin viime vuoden aikana on Kirkkonummella ollut esillä ainakin kolme isoa maakaatopaikkahanketta. Niissä on haettu lupaa noin 120.000 - 430.000 kuution läjitysmäärille. (Lue hankkeista, linkit jutun lopussa) Evitskogin hankkeessa ei ole käytetty maankaatopaikka-termiä, vaan puhuttu pellonkorotuksesta. Kunnalta on tiedusteltu noin vuosi sitten, tarvitaanko hankkeelle ympäristölupa. Tuolloin kunnan ympäristöyksikkö on lausunnossaan todennut, ettei ympäristölupaa tarvita. Lausunnossa todetaan, että paikalle tuotavien maa-aineisten on oltava puhtaita ja ennen toiminnan aloittamista alueen halki kulkevan Törnesintien tieoikeuden haltijoiden on hyväksyttävä hanke. Tiekunta on lähestynyt kuntaa valituskirjelmällä, jossa suhtaudutaan hankkeeseen kielteisesti. Asia tulee kevään mittaan ympäristölautakunnan käsittelyyn. Peltoaukean poikki on aloitettu tien parantaminen. Tie johtaa alueen omistajan kesäasunnolle. Kirkkonummen ympäristöyhdistys on nostanut hankkeen esille ja väittää, että kyseessä on maankaatopaikka, jota valmistellaan tien korjaamisella. Ympäristöyhdistys pyytää Etelä-Suomen aluehallintovirastoa (Avi) tutkimaan, valmistellaanko kosteikolle ja peltoaukealle laitonta maankaatopaikkaa. Yhdistys on myös tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle Kirkkonummen ympäristöpäällikön toiminnasta. Valitusta ei ympäristöyhdistyksen mukaan voi hankkeesta tehdä, koska mitään virallista päätöstä ei ole hankkeen tiimoilta olemassa. Kunnan ympäristöyksikössä on tulkittu vuosi sitten hanketta pellonparannuksena, kuten sitä on maaomistajakin kutsunut. Ympäristöyksikössä on vedottu siihen, että lain mukaan pellonparannukseen ei tarvitse ympäristölain mukaista lupaa toisin kuin, jos lupaa haetaan maankaatopaikalle. Peltoa saa korottaa kunnan ympäristöyksikön mukaan melko vapaasti, jos maanläjityksellä on jokin tarkoitus eli pellon saaminen viljelyn kannalta parempaan kuntoon. Kysessä oleva alue ei ole suojeltu. Alue on virallisesti peltoa, joka on oikeutettu myös maataloustukiin. Tällaisia maankaatopaikkahankkeita on ollut vireillä:> Avolouhos halutaan täyttää ja > perustaa maankaatopaikka − > louhittua kiveä löytyy maailman > suurkaupungeista (Viisykkönen > 20.8.2018) Isoa maankaatopaikkaa > ei tule Porkkalanniemelle – hanke > tyssäsi paikalliseen > vastustukseen, rekkarallia > pelättiin (Viisykkönen 13.9.2017)> Kirkkonummen kunta hylkäsi lupa-anomuksen maankaatopaikalle Kylmälässä äänestyksen jälkeen (Viisykkönen
ellauri065.html on line 179: ... että Claudette Colbert, joka voitti vain Parhaan naispääosan Oscar-palkinto varten Tapahtui eräänä yönä (juliste kuvassa), yksityisesti nimeltään elokuva "pahin kuvan maailmassa"? ... että vuoden 1958 Libanonin presidentinvaalit pidettiin aseellisen kapinan aikana, kun kansakuntaan oli sijoitettu 10000 Yhdysvaltain sotilasta ? ... että kiinalainen cosplayer Liyuu on myös anime- muusikko? ... että urospuolinen merihämähäkki Propallene longiceps kuljettaa hedelmöitettyjä munia rannekkeen kaltaisissa massoissa käärittyinä jalkojensa ympärille? ... että MLS Cup 2020 -pelissä on Seattle Sounders FC neljännen kerran viiden vuoden aikana? ... että Elsa-Brita Nordlund, Ruotsin ensimmäinen lastenpsykiatri, kannatti hoidon inhimillistämistä lastensairaaloissa? ... että kirjojen ja televisiosarjojen otsikkona lainataan vuoden 1840 kappaleen " Kein schöner Land in dieser Zeit " rivi, jossa väitetään, ettei kukaan maa ole kauniimpi ja jonka tekijä esittelee Volksliedinä ? ... kun hänet nimitettiin Georgetownin yliopiston presidentiksi, Gerard J. Campbellia kuvattiin " Ivy League Catholic" "uudeksi roduksi "? Arkistoi Aloita uusi artikkeli Nimeä artikkeli Uutisissa COVID-19- pandemia Tauti Virus Sijainnin mukaan Vaikutus Rokotteet Portaali Nana Akufo-Addo vuonna 2020 Nana Akufo-Addo Nana Akufo-Addo (kuvassa) valitaan uudelleen toiseksi toimikaudeksi Ghanan presidentiksi . Moottoriurheilussa Sébastien Ogier ja Julien Ingrassia voittavat MM-rallin, kun taas Hyundai voittaa valmistajien tittelin. Hayabusa2 palauttaa asteroidista162173 Ryugukerätyt näytteet onnistuneestimaahan. Zdravko Krivokapić aloitti tehtävänsä Montenegron pääministerinä ja tuli ensimmäiseksi itsenäiseksi tehtäväksi. Käynnissä : Intian maanviljelijöiden mielenosoitus Tigray-konflikti Viimeaikaiset kuolemat : UA Khader Iman Budhi Santosa Astad Deboo Raymond Hunter Stanley Smith Manglesh Dabral Nimeä artikkeli Tänä päivänä 13. joulukuuta : Haile Selassie Haile Selassie 1862 - Yhdysvaltojen sisällissota : unionin joukkojen alle Ambrose Burnside kärsi vakavia tappioita vakiintuneiden Konfederaation puolustajiin klo fredericksburgin taistelu Virginiassa. 1928 - Amerikkalainen Pariisissa, George Gershwinin jazziin vaikuttava orkesteriteos, kantaesitettiin Carnegie Hallissa New Yorkissa. 1960 - With Haile Selassie (kuvassa), keisari Etiopiassa, pois maasta, neljä salaliittolaiset järjesti vallankaappauksen yritys asentaa kruununprinssi Asfaw Wossen uudeksi keisari. 1982 - Pohjois-Jemenissä iski 6,2 M w: n rekisteröity maanjäristys, jossa kuoli noin 2800 ihmistä. Paul Speratus ( s. 1484) Mary Todd Lincoln ( s. 1818) Dora Marsden ( s. 1960) Lisää vuosipäiviä: 12. joulukuuta 13. joulukuuta 14. joulukuuta Arkistoi Sähkopostilla Luettelo päivistä vuodessa
ellauri067.html on line 211: Tom Pynchon kävi koulut hampaat vinossa ja aloitti insinöörinopinnot Cornellin yliopistossa, mutta jätti opinnot kesken liittyäkseen Yhdysvaltain laivastoon. Mä veikkaan eze halus näyttää isälle. Parin vuoden kuluttua hän palasi Cornelliin, vaihtoi alaa ja suoritti kirjallisuuden loppututkinnon. Hän työskenteli myös salaisessa tehtävässä Boeingin lentokonetehtaassa. Oppilastiedot hänen käymästään korkeakoulusta puuttuvat ja hänen laivastopalvelunsa aikainen arkisto on tuhoutunut tulipalossa.
ellauri067.html on line 277: Eugène Marie-Joseph Sue (1803 Pariisi, Ranska – 1857 Annecy, Ranska) oli ranskalainen kirjailija, taidemaalari ja lääkäri. Suen kirjallinen tuotanto painottuu följetongeina siis jatkokertomuxina ilmestyneisiin viihderomaaneihin, jotka olivat omana aikanaan hyvin suosittuja.
ellauri069.html on line 222: Richard Fariña, to whom Gravity's Rainbow is dedicated, was a good friend of Pynchon's when they were students at Cornell University in the 50s. In 1963, Farina married Mimi Baez, a folksinger and sister of Joan Baez. Although first married under the Napoleonic Code in a secret ceremony in Paris in the spring of 1963, they had an official marriage in Carmel, California, for the benefit of the Baez family. Pynchon was the best man for the Carmel ceremony, coming up from Mexico City where he was living and working on Gravity's Rainbow. In A Long Time Coming and a Long Time Gone, Farina's posthumously published collection of stories (Random House, 1969), Farina describes his and Pynchon's visit to the Monterey Fair. Richard and Mimi Farina formed a folk-music duo (Farina on guitar and Mimi on dulcimer, both singing) and released several albums in the 60s. Richard Farina was killed in a motorcycle crash following a book signing in Carmel for his newly published first (and only) novel, Been Down So Long It Looks Like Up To Me (Random House, 1966). You might want to visit this sweet website dedicated to the memory of Richard and Mimi (who died of cancer in 2001).
ellauri070.html on line 47:
  • Parisuhderiidat ovat vaikuttaneet seksin määrään
    ellauri071.html on line 103: In 1918, Coward was conscripted into the Artists Rifles but was assessed as unfit for active service because of a tubercular tendency, and he was discharged on health grounds after nine months. At the outbreak of the Second World War Coward volunteered for war work, running the British propaganda office in Paris. He also worked with the Secret Service to persuade the American public and government to join the war.
    ellauri074.html on line 267: Emil Michel Cioran [tšoran] (8. huhtikuuta 1911 Rǎșinari, Itävalta-Unkari – 20. kesäkuuta 1995 Pariisi) oli romanialainen filosofi ja esseisti. Hän muutti Ranskaan vuonna 1937 saatuaan Ranskan Bukaresthin-instituutin apurahan.
    ellauri074.html on line 272: Cioran sai 1937 Ranskan Bukarestin-instituutista väitöskirja-apurahan Henri Bergsonin filosofian tutkimiseen ja lähti Pariisiin, mutta hän ei aikonutkaan kirjoittaa väitöskirjaa. Apurahaa jatkettiin lopulta vuoteen 1944 saakka, ja opiskelijakortin ansiosta Cioran pystyi syömään opiskelijaruokalassa 40-vuotiaaksi saakka. Hän palasi Romaniaan marraskuussa 1940 kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan palannut Romaniaan.
    ellauri074.html on line 274: Cioran eli vaatimattomissa oloissa Pariisin latinalaiskorttelissa elämänsä loppuun saakka ja pysytteli Pariisin yliopisto- ja kirjallisuuspiirien ulkopuolella. Elantonsa hän ansaitsi lähinnä käännöksillä ja toimimalla kustantajien lukijana. Hänellä oli kuitenkin älymystössä joitakin läheisiä ystäviä: Mircea Eliade, Eugène Ionesco, Samuel Beckett, Gabriel Matzneff, Frédérick Tristan, Henri Michaux, Gabriel Marcel ja Roland Jaccard. Vuonna 1942 hän tapasi englanninopettaja Simone Bouén, josta tuli hänen elämänkumppaninsa.
    ellauri074.html on line 276: Viimeisinä vuosinaan Cioran vetäytyi lähes täydellisesti sosiaalisesta elämästä. Aikaansa hän vietti enimmäkseen puistoissa ja hautausmailla. Viimeinen teos ilmestyi vuonna 1987. Ranskan akatemia myönsi Cioranille vuonna 1988 korkean kunnianosoituksen Grand Prix Morandin, jota kirjailija ei kuitenkaan ottanut vastaan. Cioran kuoli Alzheimerin tautiin 1995, Simone Boué kuoli 1997. Molemmat on haudattu Pariisiin Montparnassen hautausmaalle.
    ellauri074.html on line 278: Cioranin mielestä ihmisen on tärkeää valita paikka, jossa hän haluaa epäonnistua elämässään. Hänelle itselleen Pariisi oli paras mahdollinen paikka siihen: ”S’il faut rater sa vie, c’est mieux de la rater à Paris qu’ailleurs. Il faut choisir l’endroit où on veut rater sa vie.”
    ellauri074.html on line 285: Pariisissa Cioran kirjoitti kaksi kirjaa romaniaksi. Amurgul gândurílor ('Aamunkoiton ajatuksia') valmistui vuonna 1938 ja ilmestyi Sibiussa 1940. Teosta Îndreptar pătimaș ('Intohimoinen käsikirja') hän alkoi kirjoittaa Pariisissa 1940 ja sai sen valmiiksi 1945. Tämän jälkeen ilmestyneet kirjansa hän kirjoitti ranskaksi. Îndreptar pătimaș julkaistiin Bukarestissa 1991 ja ranskankielisenä laitoksena Bréviaire des vaincus ("'Voitettujen käsikirja') Pariisissa 1990. Kommunistien valtakaudella Cioranin kirjat olivat Romaniassa kiellettyjä.
    ellauri074.html on line 327: Cioran ei kuitenkaan koskaan ollut fasistisen Rautakaartin (Garda de Fier) jäsen, vaikka hän kannattikin liikkeen nationalistista ideologiaa toisen maailmansodan ensi vuosiin saakka; tosin hän ei oletettavasti hyväksynyt ryhmän väkivaltaisia metodeja. Toisaalta jotkut historioitsijat pitävät Cioranin nuoruuden kiinnostusta äärioikeistolaisuuteen lähinnä teoreettisena. Pariisiin asetuttuaan Cioran hylkäsi täysin ideologian ja keskittyi kirjoittamiseen. Myöhemmin Cioran on useissa haastatteluissa syvästi katunut nuoruudenaikaista innostustaan äärioikeistolaisuuteen. Esimerkiksi vuonna 1972 antamassaan haastattelussa hän tuomitsi Rautakaartin ”sekalaiseksi ryhmittymäksi tai pikemminkin mielipuoliseksi lahkoksi ja puolueeksi” ja sanoi: ”Silloin tajusin – – mitä tarkoittaa, kun joutuu aallon mukaan ilman vähäisintäkään vakaumusta. – – Nyt olen sille immuuni.”
    ellauri074.html on line 408: Joseph Joubert (7. huhtikuuta 1754 Montignac – 4. huhtikuuta 1824 Pariisi) oli ranskalainen moralisti ja esseisti, joka tunnetaan nykyään laajalti hänen kuolemansa jälkeen julkaistusta teoksesta Pensées.
    ellauri080.html on line 1054: Artikkeli osoittaa myös pari Bylsimän päätöxentekokämmiä. Aikaisin pronssiottelussa Suomen kanssa (jonka Suomi siis voitti, hyvä Suomi! Kuinka noloa, U.S. joukkue lähti jäältä ihan häntä koipien välissä), Bylsimä valizi epähuomiossa Suomen joukkueen Saku Koivun lämäämään rangaistuslätkäyxen, joka olisi lisännyt paljon pelin liikevoimaa jos se olis tehnyt oman maalin. Ei vaitiskaan, se valizi Patrick Kanen joka oli ihan hasbeen tämmöisissä lätkäyxissä. Se ois voinut valita tämän artikkelin kirjoittajan langon Zach Parisen, tiimikapteenin jolla on takanaan pelkkiä menestyxiä. Bylsmää hämäsi ilmeisesti saatavuusheuristiikka (? eli Kane oli siinä lähinnä, tai se oli ainoa jonka nimen se sattui muistamaan). Sitä vaivas myös selektiivinen kylmyys: sillä ei ollut tilastoja sylissä, eikä se koskaan oikein ollut tykännyt röyhkeästä Zachista, eikä sen pahasuisesta langosta. Jos Bylsimä olis ollut rationaalinen eikä noin helkkarin dundeellinen, se olisi voinut erittelevästi valita joukkueen parhaan "ampujan". Se ei siis ollut tarpeexi laskelmoiva. Sen lisäxi, toisin kuin menestyneempi Kanadan sohva, se ei koskaan muuttanut joukkueen viivoja tai pelitapoja. Röyhkeä Zach mainizikin tän syyxi tiimin tappioihin, varmaan pahasuisen langon neuvosta. Bylsimä oli siis liian laskelmoiva. Bylsimä lankesi myös pariin vanhanaikaiseen päätöxentekovinoumaan, ihan alkeisjuttuja. Se oli menestynyt heikompia vastustajia vastaan ja oli kuin ylpistynyt sirkka, luuli izestään ihan liikoja. Siitä se otti konfirmaatiovinoumaa loppupeleissä. Se ei tajunnut mikä nytte meni pieleen, jos se olis sen tajunnut, lopputulos oisi voinut olla toinen. Jos ne ei ois hävinneet Suomi-ottelua, ne olis voineet voittaa ehkä pronssin. Mutta Bylsimä ei ottanut opixeen, ei nöyristynyt Zachille ja sen langolle ja kazo miten kävi. Olis pitänyt noudattaa parempaa strategiaa, mennä ize mailan kanssa jäälle pelaamaan ja taklaamaan Saku Koivua. Zachista ja Kanesta ei ollut mihinkään.
    ellauri083.html on line 116: WALSH: The novel follows the life of a brilliant young man, a genius, from his birth to his military career to a love affair with an older woman in London to Paris, where he meets a Chinese girl. And it is a very personal, fictional explanation of themes, of toleration and humanity that informed Pearl's work.
    ellauri088.html on line 65: Parin session jälkeen jossa ei päästy mihinkään, koska mustekalakieli on vihellyksiä ja murinaa kuin valailla eikä apinoilla ole niitä äänteitä), Banx näkee vanhanaikaisen valkotaulun seinällä ja saa idean. Se kirjoittaa tauluun HUMAN siinä toivossa että josko matut osaa kirjoittaa ja voivat ymmärtää toisiaan myös sillä tavalla. (Kaikki apinat ei suinkaan osaa kirjoittaa, ja taito on hyvällä vauhdilla menemässä maanrakoon lopuillakin.) No joo! jos se olis ollut mies se olis kirjoittanut MAN. Mutta kun se on vaatimaton nainen, se kirjoittaa HUMAN eikä WOMAN. No ehkä mustekalat ei kazo muukalaisen housuihin ihan ensi kättelyssä. Ja kazo: seizenjalat vastaavat jollain emojilla.
    ellauri088.html on line 681: Potattipaistikkaat, sijaporsoat ja tytöt o samallaisia: niitä aina valitoa ja lopulta kaik kelpoa. (Parikkala)
    ellauri089.html on line 163: Elsa Schiaparelli (1890 Rooma - 1973 Pariisi) oli italialainen muotisuunnittelija. Hänet tunnetaan erityisesti huimapäisten ja humorististen yksityiskohtien tuomisesta haute couture -muotiin sekä yhteistyöstään surrealistitaiteilijoiden kanssa. Yksi tunnetuimmista Schiaparellin luomuksista on hattu, joka näyttää korko ylöspäin päähän asetetulta naisten kengältä.
    ellauri093.html on line 158: Pariskunnalla ei ollut lapsia. Vanhemmiten hän kärsi kroonisista vatsavaivoista ja angina pectoris -sydänoireista. Nee koki myös eri seurakuntien hengellistä vastustusta, koska hän opetti, että eri suuntaukset ovat pahasta, koska ne hajottavat Kristuksen ruumista eli seurakuntaa kokonaisuutena.
    ellauri093.html on line 626: Hilja seikkaili merimiesten perässä Hampurissa yhtä epämääräisillä kulmilla kuin Frantzin Anna Pariisissa. Yömajan ikkunoista kurkisti ahnaita miestenpäitä. Sängyt rytkyivät pimeällä ja puolimaailman naiset nauroivat.
    ellauri093.html on line 647: Myöhemmin kun Ilmo oli näyttämässä mihin kohtaan isä Ilmari hukkui Kiiskilässä, Hilja tapaa Dickin Joensuun junassa. Siellä oli joku NNKY:n kokous näät. Oli ihmeellistä tavata näin kahteen pekkaan, ilman Ilmoa ja Heleneä. Oli hauska seurustella edes suullisesti. Pari pääsi öizemään samaan yömajaan, mikä ilahdutti molempia. "Olet silmissäni kalllisarvoinen ja minä rakastan sinua", lauloi Dick halleluujaa kuin Shrek korvavahakynttilänsä ääressä. Painuimme kiitoxen ja rukouxen päälle pehkuihin, sydämet täynnä suuria odotuxia.
    ellauri093.html on line 660: Ei se voinut olla aito Kristus, Dolmen sanoi, eihän Krisse enää ole ristillä! Nyt kohu käy koko laitoxessa, kaikki hyrrää aivan kuumina. Mun on nyt lähdettävä kotio laittamaan pojat kuriin. Vai jäisinkö sittenkin? Oishan meillä vielä se kiva Kolin retki edessä, exje? Hilja loi Dickiin paljonpuhuvia kazeita - ja hän lähti kanssamme Kolille. Pari jutkupoikaa sinne tai tänne, niitä tulee riittävästi lisää sieltä mistä nämäkin.
    ellauri096.html on line 757: Vaan eivät ole mieltänostattavia kirjan muutkaan oheistapahtumat. Pari henkeä murhataan, 1 viiltelee izeään, 2. sokeutuu, ja useampikin askartelee ilmeisen kyseenalaisissa puuhissa. Kaiken muun ohella taustalla vilahtelee mystinen Seriator vilistellen nurkissa kuin scifileffan Alien, joka vihjeiden perusteella lienee todellinen pahuuden ilmentymä. Eikä ihme, se on rakennuttaja.
    ellauri097.html on line 50: Parituhatta vuotta myöhemmin 6 milj. heprealaista huutaa uunista Kaifaalle ja kumppaneille: saatanan tunarit! Kyrvännupperot!
    ellauri097.html on line 103: Such turns of phrase evoked the erudite cynicism and rapier sharpness of language displayed by Ambrose Bierce in his darkly-satiric The Devil's Dictionary. A noted curmudgeon, democratic in subjects attacked, Mencken savaged politics, hypocrisy, and social convention. A master of English, he was given to bombast and once disdained the lowly hot dog bun's descent into "the soggy rolls prevailing today, of ground acorns, plaster of Paris, flecks of bath sponge and atmospheric air all compact."
    ellauri097.html on line 241: Julien Greenin (1900–1998) vanhemmat olivat yhdysvaltalaisia, taustaltaan irlantilais-skotlantilaisia. Green syntyi Pariisissa, jossa hänen isänsä Edward Moon Green työskenteli Amerikkalaisen kauppakamarin palveluksessa. Seitsenlapsisesta perheestä Green oli nuorin ja ainoa joka puhui ranskaa pääkielenään, kun muut puhuivat englantia. Äiti kasvatti lapsensa protestantiksi, mutta hänen kuoltuaan 1914 Green kääntyi katoliseksi. Hän meni ensimmäisessä maailmansodassa armeijan palvelukseen vapaaehtoisena ja ajoi ambulanssia Italian rintamalla. Sen jälkeen hän palveli Ranskan tykistössä.
    ellauri097.html on line 243: Hän opiskeli Pariisissa ja sitten Yhdysvalloissa Virginian yliopistossa. Yhdysvaltoihin hän ei kuitenkaan kotiutunut vaan sanoi vuosiaan siellä elämänsä surullisimmiksi. Hän keskeytti opinnot ja palasi Ranskaan, jossa ilmestyi hänen esikoisromaaninsa Mont-Cinère (1926). Kustantajansa vaatimuksesta hän muutti nimensä Julian Julieniksi.
    ellauri097.html on line 258: Julien Green est né à Paris, 4, rue Ruhmkorff, de parents américains, descendant du côté de sa mère du sénateur et représentant démocrate de la Géorgie au congrès américain Julian Hartridge (en) (1829-1879) et dont Julien Green porte le prénom (Green a été baptisé « Julian » ; l'orthographe a été changée en « Julien » par son éditeur français dans les années 1920). Il grandit dans le 16e arrondissement de Paris, puis au Vésinet et passe ses vacances dans la commune d'Andrésy, dans les Yvelines. Il poursuit toutes ses études en France au lycée Janson-de-Sailly. Sa mère, protestante pieuse et aimante, meurt alors qu'il a 14 ans, et la famille déménage rue Cortambert, à Paris. Il se convertit au catholicisme en 1916, à la suite de son père et de toutes ses sœurs, ainsi qu'il le raconte dans Ce qu'il faut d'amour à l'homme, son autobiographie spirituelle. Il abjure l'anglicanisme à la crypte de la chapelle des sœurs de la rue Cortambert. Âgé de seulement 17 ans, Julian Green réussit à rejoindre les rangs de la Croix-Rouge américaine, puis est détaché dans l’artillerie française en 1918 en tant que sous-lieutenant et sert en Italie. Démobilisé en mars 1919, il se rend pour la première fois aux États-Unis en septembre de la même année et effectue trois ans d'études à l’université de Virginie, où il éprouve un premier amour chaste et secret pour un camarade d'études. Il écrit son premier livre en anglais, avant de revenir vivre en France.
    ellauri097.html on line 260: À Paris, il rencontre Robert de Saint Jean en 1924. Ils resteront liés durant soixante ans. La publication du Journal intégral, à partir de 2019, a révélé que cet amour, longtemps présenté comme platonique, revêtait aussi une dimension sexuelle.
    ellauri097.html on line 406: Nicht etwa ein Ahnenvater von Julien Green? Hung sein Bild auch auf der Wand der Greenschen Familie in Paris?
    ellauri097.html on line 493: Sexihullu Mary Wollstonecraft jahtasi sveiziläistä pikkujalkamaalaria Fuesslia Pariisissa mutta pikkujalan ex-mallivaimo Sofia Rawlins löi sille karmit kaulalle. Inhoan älykkäitä naisia niistä on pelkkää harmia mutisi Fuessli.  Fuessli maalasi goottilaisia aiheita mm incubuxia. Tässä versiossa se on pikkujalan izensä näkönen.
    ellauri098.html on line 568:
    Christina Aguilera, Pamela Anderson, Marie Antoinette, Fred Astaire, David Beckham, Yogi Berra, Bjork, David Bowie, prinsessa Diana, Bob Dylan (taas), Lady Gaga, Paris Hilton, Michael Jackson, Mick Jagger, Erwin "Magic" Johnson, Jimi Hendrix, Audrey Hepburn, Paul McCartney (taas), Marilyn Monroe, Jim Morrison (taas), W.A. Mozart, keisari Nero, Brad Pitt, Prince, Leni Riefenstahl, Rihanna, Keith Richards (taas), Auguste Rodin, Britney Spears, Elizabeth Taylor, Justin Timberlake (taas), Thich Nhat Hanh (vietn. pasifisti), John Travolta, Pharrell Williams

    ellauri099.html on line 44: The remains of Oscar Wilde lie in Père Lachaise Cemetery in Paris. His sleek, modern tomb, designed by the British sculptor Jacob Epstein and commissioned by Wilde’s lover and executor, John Robert "Haj" Ross, is one of the most frequently visited and recognizable graves in a cemetery notable for the many famous writers, artists, and musicians buried there (Balzac, Chopin, Proust, Gertrude Stein, Jim Morrison). The surface of Epstein’s massive monolith is covered with hundreds of lipstick kisses, some ancient and faded, others new and vibrant. (“The madness of kissing” is what Wilde said Lord Alfred Douglas’s “red-roseleaf lips” were made for.)...
    ellauri100.html on line 1303: Väitöskirjan jälkeen Egyptiin tyttökouluun opettamaan tyttösille liettuaxi äännettyä ranskaa. Sieltä Ankaraan ja Konstantinoopeliin, josta maakuntakierros päättyi Poitiersiin. 1965 se sai professuurin EHESS:istä Pariisista, ja siellä se istui neljännesvuosisadan ja vaihtoi postimerkkejä muiden semiootikkojen kaa. Se kuoli 1992 ja haudattiin Konowiin.
    ellauri100.html on line 1347: Roland Barthes syntyi Cherbourgissa sateenvarjokaupan takana. Sen isä Louis oli merikapiainen joka kuoli 1. maailmansodassa ennen Rollon 1. synttäriä. Äiti, täti ja isoäiti kasvattivat Rollon jossain Biarritzin lähellä. Siellä (Biarritzissa) oli niin kovat aallot että uimahousut lähti jalasta. 11-vuotiaana Barthes muutti perheen kanssa Pariisiin, mutta sen landevuodet jätti siihen jälkiä.
    ellauri101.html on line 50: In 1924, Campbell traveled to Europe with his family. On the ship during his return trip he encountered the messiah elect of the Theosophical Society, Jiddu Krishnamurti; they discussed Indian philosophy, sparking in Campbell an interest in Hindu and Indian thought. In 1927, he received a fellowship from Columbia University to study in Europe. Campbell studied Old French, Provençal, and Sanskrit at the University of Paris and the University of Munich. He learned to read and speak French and German.
    ellauri101.html on line 556: The Lost Generation was the social generational cohort that came of age during World War I. "Lost" in this context refers to the "disoriented, wandering, directionless" spirit of many of the war's survivors in the early postwar period. The term is also particularly used to refer to a group of American expatriate writers living in Paris during the 1920s. Gertrude Stein is credited with coining the term, and it was subsequently popularized by Ernest Hemingway who used it in the epigraph for his 1926 novel The Sun Also Rises: "You are all a lost generation".
    ellauri105.html on line 233: kärventyneiden luomlen raosta pilkotti liikkumaton kiilto, Pari
    ellauri105.html on line 402:

    Parim enne: kuupaev pakendil


    ellauri105.html on line 486: Tuohon alkuaikaan sisältyivät sitten armeijapalvelus ja erilaisia muita kuuliaisuustehtäviä luostarissa, josta hänet lähetettiin silloiseen - nykyisen Tšekin ja Slovakian tasavaltojen muodostamaan - Tšekkoslovakiaan luostarikouluun opiskelemaan kieliä. Tuolta matkalta kielitaitorepertuaariinsa "tarttui" tšekin lisäksi venäjä ja kirkkoslaavi. Venäjää hän oli opiskellut jo Suomessa ollessaan, mutta ilmeisesti hän ei ollut käynyt mitään suureellisimpia kieliopintoja missään. Hänen myöhempi laaja kielitaitonsa oli enemmänkin suuren lahjakkuuden tai kuten isä Sergius Colliander, joka oli hänet tavannut, sanoi, nerouden, aikaan saamaa oppimista. Hänen sanottiin osanneet lukuisia kieliä ja ilmeisesti hän osasi melko hyvin tai jopa sujuvasti oman äidinkielensä suomen lisäksi, ruotsia, venäjää, saksaa, ranskaa ja ainakin enemmän kuin auttavasti kreikkaa ja ilmeisesti myös jonkin verran tšekkiä ja latinaakin. Tätä laajaa kielitaitoaan hän käytti sitten myöhemmin hyväkseen mm. tekemällä käännöstöitä. Hän käänsi suomeksi useita maailmanhistoriallisia merkittäviä kaunokirjallisia teoksia, mm. Leo Tolstoin "Hadži Murat", Ivan Turgenevin "Savua", Ilja Ehrenburgin "Pariisin kukistuminen", mutta myös mm. Tšehovia ja monia muita merkittäviä kirjailijoita.
    ellauri106.html on line 584: Lakmé on Léo Delibesin ooppera joka valmistui vuonna 1883 ja sai ensi-iltansa Pariisin koomisessa oopperassa Opéra Comique´ssa 1888. Teoksen libreton kirjoittivat Edmond Gondinet ja Philippe Gille ja se perustuu Pierre Lotin romaaniin Rarahu ou Le Mariage de Loti (1880). Teosta esitettiin vuosien 1888 ja 1893 välisenä aikana yhteensä 179 kertaa ja siitä tuli pian yksi ranskalaisten lempioopperoista. Ooppera on sävelkieleltään perinteinen ja sen tapahtumat sijoittuvat Intiaan. Juonessa brahmiinipapitar Lakmé rakastuu englantilaisupseeri Géraldiin. Oopperan keskeisiä teemoja on ihmisten väliset kulttuurierot. Tommosta kolonialistista ihmiskauppaa tämäkin. Britti Gerald kikkailee ja induskit nuolee sitä. Tuuhean holvin alla laulellaan. Mitähän sekin todistaa että Sandysta on tullut Sunny eli Sonja.
    ellauri107.html on line 39: Jean-Honoré Fragonard (4. huhtikuuta 1732 Grasse – 22. elokuuta 1806 Pariisi) oli ranskalainen rokokookauden taidemaalari.
    ellauri108.html on line 160: There are various options that might explain how cannabis smoking came to be part of Rastafari. By the 8th century, Arab traders had introduced cannabis to Central and Southern Africa. In the 19th century, enslaved Bakongo people arrived in Jamaica, where they established the religion of Kumina. In Kumina, cannabis was smoked during religious ceremonies in the belief that it facilitated possession by ancestral spirits. The religion was largely practiced in south-east Jamaica's Saint Thomas Parish, where a prominent early Rasta, Leonard Howell, lived while he was developing many of Rastafari's beliefs and practices; it may have been through Kumina that cannabis became part of Rastafari. A second possible source was the use of cannabis in Hindu rituals. Hindu migrants arrived in Jamaica as indentured servants from British India between 1834 and 1917, and brought cannabis with them. A Jamaican Hindu priest, Laloo, was one of Howell's spiritual advisors, and may have influenced his adoption of ganja. The adoption of cannabis may also have been influenced by the widespread medicinal and recreational use of cannabis among Afro-Jamaicans in the early 20th century. Early Rastafarians may have taken an element of Jamaican culture which they associated with their peasant past and the rejection of capitalism and sanctified it by according it Biblical correlates.
    ellauri108.html on line 205: Howell has been described as the "leading figure" in the early Rastafari movement. He preached that black Africans were superior to white Europeans and that Afro-Jamaicans should owe their allegiance to Haile Selassie rather than to George V, King of Great Britain and Ireland. The island's British authorities arrested him and charged him with sedition in 1934, resulting in his two-year imprisonment. Following his release, Howell established the Ethiopian Salvation Society and in 1939 established a Rasta community, known as Pinnacle, in Saint Catherine Parish. Police feared that Howell was training his followers for an armed rebellion and were angered that it was producing cannabis for sale. They raided the community on several occasions and Howell was imprisoned for a further two years. Upon his release he returned to Pinnacle, but the police continued with their raids and shut down the community in 1954; Howell himself was committed to a mental hospital.
    ellauri108.html on line 279: Rastafari also established itself in various continental European countries, among them the Netherlands, Germany, Portugal, and France, gaining a particular foothold among black migrant populations but also attracting white converts. In France for instance it established a presence in two cities with substantial black populations, Paris and Bordeaux, while in the Netherlands, it attracted converts within the Surinamese migrant community.
    ellauri109.html on line 227: Louis Aragon (3. lokakuuta 1897 Pariisi – 24. joulukuuta 1982 Pariisi) oli ranskalainen historioitsija, runoilija ja kirjailija.
    ellauri109.html on line 414: « C’est la faute à Flaubert » du Dr Mohamed Taan (éditions St-Honoré, Paris - 324 pages) en librairie ou sur e-book.
    ellauri110.html on line 858: Hande oli ollut jollain interreilityyppisellä opiskelijapanoreisulla Pariisissa josta se kirjoitteli latvabeenä Tilkassa. Kaupunkia on helpompi rakastaa kuin ihmistä, ja tavaroita myös. Ne eivät odota minulta mitään, senkun rakastaa. Sama koskee kuolleita. Saan olla oma izeni ja nekin kaikin mokomin.
    ellauri110.html on line 863: Einar Lönnbohm oli mitä ilmeisimmin mulkero. Kirjoitti Pariisiin siellä Madetojaa bylsivälle Hiljalle: läsnäolosi täällä välttämätön. Ota vuoteesi ja käy!
    ellauri110.html on line 871: Hande Pariisissa kuulostaa Juha Tantun ranskalaisilta pastilleilta. Matisse on Handen suuria ihanteita, Monet "kolleega" Erkki Reenpään. Tällä matkalla on fölissä vaimo 4, se venakko. Se saa ihmetellä kun tietävämpi Hande opastaa. Tää on hyvä ohjelma täst mie piän. Nyt on roolit kohillaan, osat vaihtuneet.
    ellauri112.html on line 166: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
    ellauri112.html on line 254: Charles Pierre Baudelaire (lausunta) (9. huhtikuuta 1821 Pariisi, Ranska – 31. elokuuta 1867 Pariisi) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko.
    ellauri115.html on line 108:
    1731
    1. matka Pariisiin. (No, millaista oli?)

    ellauri115.html on line 113:
    1742
    Saapuu Pariisiin, jossa esittää förbimänsä musiikinkirjoitusjärjestelmän. Tapaa Diderotin.

    ellauri115.html on line 115:
    1744
    Lähtee litomaan Veneziasta ja palaa Pariisiin.

    ellauri115.html on line 139:
    1756
    Asettuu Theresen ja anopin kanssa Eremitageen Pariisin lähiöön rouva d'Epinayn tiluxille. Alkaa kirjoittaa Julieta. (55 ei tapahtunut mitään mainittavaa.)

    ellauri115.html on line 143:
    1761
    Julie ilmestyy Pariisissa ja siitä tulee bestselleri. JJ kyntää syvää vakoa Pariisissa etenkin hameväen piirissä.

    ellauri115.html on line 144:
    1762
    Hirmusesti julkaisumenestyxiä. JJ on maineensa (ja lukuisilla häpy-) kukkuloilla. Sitten lähes kaikki prujut kielletään ja JJ joutuu karkumatkalle Pariisista ja Genevestä. Lähtee litomaan Preussin Neuchâteliin. Pettynyt "rouva" kuolee Chamberyssä. Tronchin väsää kiistakirjotuxia.

    ellauri115.html on line 146:
    1765
    JJn kiistakirjoitus poltetaan Haagissa ja Pariisissa ja se rypätään Genevessä. Motiersin pastori ja seurakunnan johtajat näyttää fäkkiä. Yöllä asukkaat kivittävät JJ:n taloa. JJ vetäytyy turvaan autiolle saarelle, josta se karkotetaan viikossa tai parissa. Strasbourgissa JJ otetaan vastaan juhlien. (Miksikä?)

    ellauri115.html on line 148:
    1767
    Lähtee Doverista kohti Ranskaa. "Sairastelee." "Musiikin sanakirja" tulee myyntiin Pariisissa.

    ellauri115.html on line 150:
    1769-70
    Palaa Pariisiin asumaan keskustaan. Saa tunnustuxet valmiixi. Otitko mantelit? "E-en." Tunnustatko? "J-joo". Tunnustuxista käy ilmi ettei se ole mikään mato panomies, pikemminkin timidi käteenvetäjä, Zuliettan kanssakaan Veneziassa ei ottanut edes eteen. Sen piti juosta koko ajan pisulla, mikä oli naisten kanssa noloa. Tunnustuxissa se väitti että sillä oli syntymävikana jotenkin omituinen kikkeli. Ruumiinavauxessa ei havaittu mitään poikkeavaa siellä päässä. Vika oli yläpäässä, eli kaikki oli kaiketi vaan zyygistä.

    ellauri115.html on line 227: Thérèse Le Vasseur tuli arvostetusta perheestä, joka oli kaatunut vaikeisiin aikoihin; hiänen isänsä oli paikallinen virkamies Orléansissa, ja hiänen äitinsä oli kauppias. Thérèse ja hiänen äitinsä muuttivat Pariisiin etsimään työtä, ja myöhemmin hiänen isänsä liittyi heihin. Le Vasseur tapasi Rousseaun Pariisissa vuonna 1745. Le Vasseur työskenteli itsepalvelupesulana ja huonetarnaisena (!?) Hotel Saint-Quentinissä Rue des Cordiers -kadulla, jossa Rousseau otti ateriansa. Hiän oli tuolloin 23-vuotias, hän 33-vuotias. Rousseaun mukaan Thérèse synnytti hänelle (?) viisi lasta, jotka kaikki annettiin Enfants-Trouvésin löytökodille, ensimmäinen vuonna 1746 ja muut 1747, 1748, 1751, ja 1752. Thérèseä kuvataan Rousseaun tunnustuksissa heikosti älykkääksi naiseksi, jota hiänen perheensä ja miesystävänsä hyväksikäyttää. (Siis kuvataan kuten tavallista heikosti, mutta älykkääxi.) He kävivät läpi laillisesti kelpaamattoman avioliittoseremonian Bourgoinissa 29. elokuuta 1768. Therese tarjosi Rousseaulle tukea ja hoitoa, ja kun hän kuoli, hiän oli hänen omaisuutensa, mukaan lukien käsikirjoitukset ja rojaltit, ainoa perijä. Rousseaun kuoleman jälkeen vuonna 1778 hiän meni naimisiin René de Girardinin palvelija Jean-Henri Ballyn kanssa marraskuussa 1779. He asuivat yhdessä Le Plessis-Bellevillessä kuolemaansa asti vuonna 1801. (Siis hiänen, hän Bally peri sitten koko roskan.)
    ellauri115.html on line 260: Käännettyään takkia Chateaubriandin Conservi-lehden toimittajanta ja kuninkaan kannattajanta tasavaltalaisexi Vihtori joutui Napsu III:n toimesta maanpakoon 9 vuodexi Guernseyn saarille. Adèlen vastalauseista huolimatta Hugo osti Guernseystä talon ja asettui aloilleen. Aamupäivisin hän työskenteli tuntikausia talon harjalle rakennuttamassaan työhuoneessa ja lähti sitten iltapäivisin kävelylle lähistöllä asuvan Julietten kaa. Iltaisin se pelasi korttia muiden poliittisten pakolaisten kanssa. Talossa kävi virtanaan vieraita. Adèle kokkasi keittiössä, tiskasi ja piti kirjaa menoista. Huugo kirjoitti izestään runokokoelman "Vuosisatojen legenda". Hugon palatessa Pariisiin väki hurrasi. Kyynelet silmissä Huugo julisti jotakin.
    ellauri115.html on line 264: Varakuningas oli aateloinut Huugon varakreivixi ja nimittänyt päärixi. Hänestä tuli Suomen Akatemian jäsen. Vierailevat valtionpäämiehet kävivät kazomassa valtion raha-apajaa ja pyysivät anteexi häiriötä. Huugon 79-vuotispäivää vietettiin suurin juhlallisuuxin. Huugo sai Pariisista nimikkokadun. Marseljeesia soitettiin sen ikkunan alla monen orkesterin voimalla. Pääministeri tuli onnittelukäynnille ja lähetystöt Ranskan tärkeimmistä kaupungeista, ja talon ohize marssi 600.000 ihmisen kulkue Tintti-julisteineen.
    ellauri115.html on line 320: Koiraonnettomuuden jälkeen levisi ankka, että JJ oli kuollut siihen. Voltaire kirjoitti markiisikamulleen: "JJ teki mainiosti kuollessaan. Hän toipui haavoista, jotka hänen koiraystävänsä aiheutti, mutta kerrotaan että 12. joulukuuta hän oli Pariisissa saanut päähänsä viettää Escalade-juhlaa Romilly-nimisen geneveläisen kaa, jolloin hän ahmi ruokaa kuin piru, sai vazanväänteitä ja kuoli kuin koira. Filosofi ei ole paljon minkään arvoinen." Aika hyvä etiäinen oli Voltairella. JJ kuoli ylensyöntiin vasta 2v myöhemmin. Voltaire ja Rousseau ei olleet sopuisia loppupeleissä.
    ellauri115.html on line 389: In the year 1766 Rousseau had just cause to fear for his life. For more than three years he had been a refugee, forced to move on several times. His radical tract, The Social Contract, with its famous opening salvo, "Man is born free, but everywhere he is in chains", had been violently condemned. Even more threatening to the French Catholic church was Émile, in which Rousseau advocated denying the clergy a role in the education of the young. An arrest warrant was issued in Paris and his books were publicly burned. "A cry of unparalleled fury" went up across Europe. "I was an infidel, an atheist, a lunatic, a madman, a wild beast, a wolf ..."
    ellauri115.html on line 398: Hume's friends travelling in France had already told him about his incomparable standing in Parisian society. And the two years he spent in Paris were to be the happiest of his life. He was rapturously embraced there, loaded, in his words, "with civilities". Hume stressed the near-universal judgment on his personality and morals. "What gave me chief pleasure was to find that most of the elogiums bestowed on me, turned on my personal character; my naivety & simplicity of manners, the candour and mildness of my disposition &tc." Indeed, his French admirers gave him the sobriquet Le Bon David, the good David.
    ellauri115.html on line 400: The lavish attention paid by women must have come as a pleasant shock to this obese bachelor in his 50s. James Caulfeild (later Lord Charlemont), who'd once described Hume's face as "broad and fat, his mouth wide, and without any other expression than that of imbecility", observed how in Paris, "no lady's toilette was complete without Hume's attendance".
    ellauri115.html on line 408: Of course it must have been galling for Hume, hailed in Paris, to be reduced, in the shrewd observation of an intimate Edinburgh friend, William Rouet, Professor of Ecclesiastical and Civil History, to being "the show-er of the lion". The lion stood out in his bizarre Armenian outfit, complete with gown and cap with tassels, and was almost everywhere accompanied by his dog, Sultan. Hume was astounded by the fuss, somewhat meanly putting it down to Rousseau's curiosity value.
    ellauri115.html on line 414: Hume's eyes were on France, in particular, and his reputation as the good David. His first denunciations of Rousseau were made to his friends in Paris; his Concise and Genuine Account of the Dispute between Mr. Hume and Mr. Rousseau would be published there in French, edited by Rousseau's enemies. He studiously avoided communicating with Mme de Boufflers, knowing she would, as she did, urge "generous pity". Hume's descriptions of Rousseau as ferocious, villainous and treacherous ensured joyful coverage in newspapers and discussions in fashionable drawing rooms, clubs and coffee houses. The actor-manager David Garrick wrote to a friend on July 18 that Rousseau had called Hume "noir, black, and a coquin, knave".
    ellauri115.html on line 429: Moreover, Rousseau advocated the opinion that, insofar as they lead people to virtue, all religions are equally worthy, and that people should therefore conform to the religion in which they have been brought up. This religious indifferentism caused Rousseau and his books to be banned from France and Geneva. He was condemned from the pulpit by the Archbishop of Paris, his books were burned and warrants were issued for his arrest. Former friends such as Jacob Vernes of Geneva could not accept his views, and wrote violent rebuttals.
    ellauri115.html on line 728: Mutta tässä koen mä kuulen mutinaa kaikilta ns. viisailta miehiltä. Lapselliset erroiri, kasvantaviärät ennakkoluulot, ne huutaa kesken konserttia! Ei apinan mielessä ole muuta kuin mitä se on oppinut kokemuxesta; ja me tuomitaan kaikkea vaan hankittujen ideoiden perusteella. Ne jaxaa jauhaa tätä; ne jopa uskaltautuu hylkäämään kaikkien kansojen selvän ja universaalin yhteisen kannan, ja asettaa tätä apinalauman hämmästyttävää yximielisyyttä vastaan jotain hämäriä poikkeuxia jotka ne tietää vaan ize; ikäänkuin koko luonnon terendi voitas tehdä tyhjäxi vaan yhden osakunnan [esim Israel] vastaesimerkillä, ja ikäänkuin joidenkin hirveyxien olemassaolo tekisi lopun koko lajista. [No siltähän tää alkaa vähän näyttää...] Mut minkä tautta spektikko Montaigne yrittää löytää jostain hämärältä maailmankulmalta tavan joka on vasten perittyjä oikeuskäytäntöjä? Mitä varten se uskoo mitä epäuskottavimpia turisteja, ja kieltäytyy uskomasta meidän suurimpia kirjailijoita? Pari outoa ja epäilyttävää tapaa, joilla on paikalliset syyt joita me ei vaan tunneta; tekeekö nää tyhjäxi yleisin päätelmän joka perustuu maailman kaikkien osakuntien yleissopimuxeen, jotka eroaa kaikilla muilla tavoilla mut on samaa mieltä tästä? Voi vittu Montaigne, sä olet olevinasi niin totuudenkaltainen ja rehellinen; ole vilpitön ja todennäköinen, jos filosofi voi olla sellainen, ja kerro mulle onko mitään maalman maata missä on rikos pitää sanansa, olla armollinen ja avokätinen, missä hyvää miestä pilkataan, ja petkuttajaa kunnioitetaan. [Epistä! Ranskaa ei lasketa, eikä Voltairea.]
    ellauri117.html on line 409: 1920-luku oli Fitzgeraldin kultakautta. Hän keksi termin "jazz-aika", joka kuvaa 1920-lukua. Kultahattu, jota pidetään hänen uransa merkkiteoksena, ilmestyi 1925. Kun sen helmikuussa ensi-iltaan päässyt näyttämöversio menestyi, siitä tehtiin samana vuonna myös elokuva, ohjaajana joku Herbert Brenon. Fitzgerald teki useita matkoja Eurooppaan, etenkin Pariisiin ja Ranskan Rivieralle. Hän ystävystyi monien Pariisin amerikkalaisyhteisön jäsenten kanssa, etenkin kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa, jota hän auttoi tämän kirjailijanuralla. Fitzgeraldin ja Hemingwayn ystävyys kuitenkin kariutui, ja Hemingway hyökkäili Fitzgeraldia vastaan monissa kirjoituksissaan. Ernest oli kade Scottin infinitesimaalisesti pidemmästä pipusta. Ja mustasukkainen siitä Zeldalle.
    ellauri118.html on line 401: Laclos aloitti teoksen kirjoittamisen 1779 ollessaan Aixin saaren linnoitustöissä Ranskan länsirannikolla. Saamansa kuuden kuukauden loman aikana hän kirjoitti Pariisissa teoksen loppuun. Kirja julkaistiin maaliskuussa 1782, ja ensimmäinen tuhannen kappaleen painos myytiin loppuun kuukaudessa, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. De Laclos meni naimisiin 1786 La Rochellen ammusvarikon rakennustöissä 1783 tapaamansa Marie-Soulange Duperrén kanssa. De Laclos erosi armeijasta ja siirtyi 1788 sihteeriksi Orléansin herttua Ludvig Filip II:n palvelukseen. Hän liittyi vuoden 1795 jälkeen Napoleonin kannattajiin ja sai vastavalitulta konsuli Napoleonilta vuonna 1800 uudelleen nimityksen prikaatinkenraaliksi. Napoleonin hallintokaudella hänestä tuli myös Etelä-Italian tykistön päätarkastaja 1803. Se ilo loppui lyhyeen. De Laclos kuoli Tarantossa kulkutautiin 1803.
    ellauri118.html on line 795: Sanoo Maija Mäkelä, joka on frankofiili. Anglisti Monika Fludernik peukutti Aphra Behniä. Kai sit pitää kazoa myös tota Prinsessa Cleveä, jonka kirjoitti Madame de La Fayette. Madame de La Fayette, oik. Marie-Madeleine Pioche de La Vergne, kreivitär de La Fayette, (18. maaliskuuta 1634 Pariisi - 25. toukokuuta 1693 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija. Hän kirjoitti romaanin La Princesse de Clèves (suom. Clèvesin ruhtinatar), joka oli Ranskan ensimmäinen historiallinen romaani ja kirjallisuuden historian ensimmäisiä psykologisia romaaneja. Magdaleena oli aika viriilin näköinen. Kuin myös sen kamu Madeleine de Scudéry, molemmat presiöösin tyylisuunnan viirikukkoja (tai kanoja). Olikohan ne kaikki lepakoita? Cohérente avec elle-même, Mlle de Scudéry est d´ailleurs restée célibataire toute sa vie. Mikä ei ollutkaan aivan vähän, se eli 94-vuotiaaxi.
    ellauri118.html on line 797: Madeleine de Scudéry, pseudonyymi Sapho (15. lokakuuta 1607 Le Havre, Ranska – 2. kesäkuuta 1701 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija. Madeleine de Scudéry, jonka aatelinen isä oli kotoisin Provencesta, asui yhdessä veljensä, kirjailija Georges de Scudéryn kanssa vuoteen 1655, ja oli hänen tavoin [tapoinensa? höh] kiinnostunut kirjoittamisesta. Hän omaksui aikakauden tyylisuunnan, ns. presiöösin tyylin, ja jo ennen kuin hän vuonna 1644 lähti veljensä mukana Marseilleen, hän kävi markiisitar Catherine de Vivonnen salongissa Hôtel de Rambouillet´ssa, kuten hän Fronde-kapinan jälkeen kuului Hôtel de Nevers´n ja Hôtel de Créquin kantavieraisiin.
    ellauri118.html on line 814: Henri II (né le 31 mars 1519 à Saint-Germain-en-Laye et mort le 10 juillet 1559 à Paris) est roi de France de 1547 à sa mort. Deuxième fils de François Ier et de Claude de France, il devient l´héritier du trône à la mort de son frère aîné en 1536. Il reçoit alors les titres de dauphin et de duc de Bretagne.
    ellauri118.html on line 822: Il meurt accidentellement à l´âge de quarante ans : le 30 juin 1559, lors d’un tournoi tenu rue Saint-Antoine à Paris (devant l´ancien hôtel des Tournelles), il est blessé d´un éclat de lance dans l´ œil par Gabriel de Montgommery, capitaine de sa garde écossaise. Il en meurt dix jours plus tard.
    ellauri118.html on line 838: This union was an important event in the life of Mme. de La Fayette, for it marks the beginning of her residence at Paris, and of her friendship with Mme. de Sévigné, who was a kinswoman of the Chevalier.
    ellauri118.html on line 1068: Danny sanoo radiolähetyksessä päättäneensä, ettei koskaan eroaisi vaimostaan. Armi kuitenkin eräänä päivänä kysyi, menisikö Danny hänen kanssaan naimisiin. – Sitten kun tämä hetki tuli, jolloin Armi kysyi mennäänkö naimisiin, sanoin joo, mennään naimisiin edellyttäen, että sinä et enää juo viinaa ja jätät tuon seurueen, Danny kertoo. Aavikon sisko Marja-Liisa Kauranen kommentoi Dannyn kertomusta Ilta-Sanomille. Kauranen sanoo, että Dannyn sanat antavat tilanteesta vääristyneen kuvan, sillä naimisiin menosta oli puhetta jo ennen Aavikon alkoholisoitumista. Kaurasen mukaan naimisiin meno ei siis riippunut yksin hänen siskostaan tai tämän sairastumisesta. Pari ei saanut koskaan virallisesti toisiaan. Danny Lipsanen oli koko suhteen ajan naimisissa Liisa Lipsasen kanssa mutta sai säännöllisesti Armilta kosteata pillua.
    ellauri131.html on line 268: Tenkuilla oli tytär Marja, jonka tietysti tapasin jo pikkulikkana Järvenpäässä. Pari kymmentä vuotta myöhemmin hän tuli vastaan Pantheonin torilla - hän oli naimisissa amerikkalaisen kanssa, ja asui Rooman keskustassa. Hänen vanhempansa olivat opiskelleet Amerikassa, kuulin myöhemmin, mutta vasta nyt tänä vuonna sain tietää heidän elämästään ennen sotia ja sotien aikana. Liisa näet lähes 90-vuotiaana julkaisi pariskunnan päiväkirjat sodan ajalta nimellä "Inkeriläisiä siirtämässä". Helsingin Sanomien Markus Jokelan ottama kuva Liisasta vuodelta 2008 on alla, kun en vielä löytänyt omaa ottamaa:
    ellauri132.html on line 48: Mestari Eckhart (myös Eckart, Eckard ja Eccard, oik. Eckhart von Hochheim) (1260–1327 tai 1328) oli saksalainen teologi, filosofi ja kristillinen mystikko. Hän syntyi Erfurtissa Thüringenissä. Sana ”mestari” johtuu maisterin arvosta, jonka hän sai Pariisin yliopistosta.
    ellauri132.html on line 79: Paris Hilton otti Eckehartin (ET:n, ei sitä oikeaa) vessalukemisexi mukaan vankilaan. Marianne on Pariisia tyhmempi, kun ei osaa parsata Töllön virkkeitä:
    ellauri135.html on line 118: Palatakseni punertaviin auringonsäteisiin niin näin ne muutamia päiviä myöhemmin Pariisin lähistöllä pienessä Ermenonvillen kaupungissa, jonka vanhalla maatilalla Jean-Jacques Rousseau vietti viimeiset vuotensa.
    ellauri140.html on line 84: Atte F-, a fiend from Hell disguised as a beautiful maiden. Ate opposes Book IV's virtue of friendship through spreading discord. She is aided in her task by Duessa, the female deceiver of Book I, whom Ate summoned from Hell. Ate and Duessa have fooled the false knights Blandamour and Paridell into taking them as lovers. Her name is possibly inspired by the Greek goddess of misfortune Atë, said to have been thrown from Heaven by Zeus, similar to the fallen angels. God Ate My Homework.
    ellauri142.html on line 87: His experience in the army, and two trips around Europe in 1857 and 1860–61 converted Tolstoy from a dissolute and privileged society author to a non-violent and spiritual anarchist. Others who followed the same path were Markku Graae, Alexander Gerzen, Mikhail Bakunin and Peter Kropotkin. During his 1857 visit, Tolstoy suffered a public execution in Paris, a traumatic experience that marked the rest of his life. In a letter to his friend Vasily Botkin, Tolstoy wrote: "The truth is that the State is a conspiracy designed not only to exploit, but above all to corrupt its citizens ... Henceforth, I shall never serve any government anywhere.
    ellauri142.html on line 1039: Aikuisen voiman lehdessä 11/21 oli uutta tietoa paskan elämän oireyhtymästä. Sen tärkein tekijä on laissez-faire kapitalismin keskeinen credo, toi "maaginen vapaaehtoisuus" (Magical voluntarism). Termin lanseeraaja David Small oli hyvä joskin pieni mies. Taavi-eno kuoli 76-vuotiaana 2014. Vaikka britti olikin, se oli aivan oikeilla jäljillä. Amerikkalaisten ylläpitämä Wikipedia tuomizee (tai vähintäinkin leimaa) sen näkemyxet nimellä "a social materialist explanation of psychological distress". Tää "maaginen vapaaehtoisuus" on toi seppoilu, eli existentialistinen uskomus että jokaisella yxilöllä on voima luoda izestään mitä haluaa. No sehän on aivan ilmiselvää potaskaa. Sitä hanakammin sitä tarjotaan kaikessa jenkkiviihteessä, kz. esim. Emily in Paris. Fisherin mukaan "masennus on esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun maaginen vapaaehtoisuus tulee mahdollisen rajalle." Sillä rajalla kävi Eskikin, kun sen tieteellinen uskottavuus upposi, mutta aika äkkiä se osas rationalisoida asian ja asemoida izensä uudestaan nyt "käytännön filosofixi", lue motivaatiopuhujaxi. Pastorixihan se oli pienenä aikonutkin. Haaveet toteutuivat! Höpsismi toimii sittenkin!
    ellauri143.html on line 1594: Luku 129. (Parittelun aivastelu): 1281–1290
    ellauri144.html on line 58: Vuonna 1777 Porthan nimitettiin kaunopuheisuuden professoriksi; virkaa oli hakenut myös Gabriel Tidgren. Porthan puhui kaunommin. Tidgren oli kauhu kaunanen. Porthanin luennot olivat tavattoman suosittuja, ja hän herätti oppilaissaan suurta ihailua. Paitsi Cicerosta ja Horatiuksesta hän luennoi kosolti ja paxulti myös muista aiheista: Hugo Grotiuksen ja edelleen Samuel Pufendorfin kehittämästä luonnonoikeudellisesta filosofiasta, oppihistoriasta ja jopa arkkitehtuurista. Porthan matkusteli paljon Suomessa, ja vuonna 1779 hän teki jopa matkan Saksaan ja tapasi sikäläisiä oppineita. Mä puolestani ostin virkaanastujaisrahalla käsipuhelimen (Nokia, siinä oli ulosvedettävä antenni) sekä IBM:n sylitietokoneen (sen minkä sitten ostivat kiinalaiset ja risti Lenovoxi, jossa oli näppäimistön keskellä kuminen klitoris). Joku ranskalainen pitkäkyntinen förbi sen kun matkustin Pariisiin tapaamaan sikäläisiä oppineita. Inhottava Inkeri ei suostunut korvaamaan vahinkoa laitosbudjetista. Se oli varmaan kade.
    ellauri144.html on line 598: (Rhône) et mort le 10 février 1878 à Paris, est un médecin et physiologiste, et
    ellauri145.html on line 62: André Breton (19. helmikuuta 1896 Tinchebray, Orne – 28. syyskuuta 1966 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, surrealismin perustaja ja johtohahmo. Breton syntyi Normandiassa, Pohjois-Ranskassa. Hän oli kauppiasperheen ainut lapsi. Perhe muutti vuonna 1900 Pariisin esikaupunkiin, missä Breton kävi koulua. Hän opiskeli lääketiedettä, mutta ei suorittanut opintojaan loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Nantes’n sotilassairaalan neurologisella osastolla. Surrealistinen teoria on saanut vaikutteita Sigmund Freudin psykoanalyysistä sekä syvyyspsykologiasta. Breton sovelsi Freudin oppeja niin valelääkärinä kuin valekirjailijanakin, ja hän kävi tapaamassa Freudia Wienissä vuonna 1921. Surrealismin piti olla subrealismi mut Mallarme mokasi. Surrealismi oli jatkoa Tristan Tarzanin perustamalle Dada-liikkeelle. Breton liittyi dadaisteihin yhdessä Louis Aragonin ja Philippe Soupaut’n kanssa. Bretonille tuli kuitenkin välirikko dadan jäsenten kanssa, joten hän erosi liikkeestä. Selkeesti piha-Antero aina alotti. Vuonna 1944 julkaistiin pienoisteos nimeltään Arcane 17. Sen pohjana on keskiaikainen Melusinasta kertova legenda. Legendan mukaan ritari menee naimisiin hengettären, Melusinan kanssa. Ehtona on, ettei ritari saa nähdä vaimoaan yhtenä päivänä viikossa, jolloin Melusina on poissa ruumiistaan. Uteliaisuus kuitenkin voittaa, joten Melusina muuttuu pysyvästi henkiolennoksi. Nimi Arcane 17 viittaa tarot-kortteihin. Kortti numero 17 kuvaa rauhan ja rakkauden voittoa. Melusine on nykyisin vuonna 1979 Paris III -yliopiston yhteyteen perustetun Surrealismin tutkimuskeskuksen (Centre de recherche sur le Surréalisme) nimi. Andre oli mikrokefalinen, Georges Bataille (kz. albumia 139) käyt.kaz. akefali.
    ellauri145.html on line 68: Breton meni naimisiin kolme kertaa. Ensin hän avioitui Simone Kahnin kanssa syyskuussa 1920. Toisen vaimon, Jacqueline Lamban, kanssa hänellä on Aube-niminen tytär. Kolmas vaimo on nimeltään Elisabeth Claro. Breton kuoli 28.9.1966 ja hänet haudattiin Batignolles’n hautausmaalle Pariisiin. Hautakiveen on kaiverrettu teksti ”Je cherche l’or du temps” (”Etsin koko ajan kultaa”). Bretonin leski ja tytär yrittivät tarjota osoitteessa 42 rue Fontaine sijainneen ateljeen taidekokoelmia Ranskan valtion lunastettavaksi, mutta valtio ei halunnut ostaa Bretonin yksityiskokoelmaa. Bretonin jäämistö huutokaupattiin keväällä 2003. No entäs tämä Soupault? Silläkin oli 3 vaimoa. Hän jäi unohduksiin samalla kun hän kirjoitti unohduksesta mutta sai jälleen 1980-luvulla huomiota ja palkintoja, ja teoksista otettiin uusia painoksia. Comme il le racontera dans ses entretiens sur France Culture, il rencontra même par hasard dans un ascenseur Hitler et son aide de camp. Il regrettera de ne pas avoir eu un revolver à ce moment-là. De même, il croisa un jour Staline et fut surpris par l´expression cruelle de son visage. Ce jour-là, il le vit boire 24 vodkas dans une réception mais on lui affirma que Staline les jetait discrètement sans les boire.
    ellauri145.html on line 70: André Breton est né le 19 février 1896 à Tinchebray en Normandie, où il passe ses quatre premières années. Fils unique de Louis-Justin Breton, gendarme né dans les Vosges, il est issu de la petite bourgeoisie catholique dont la mère impose une éducation rigide, il passe une enfance sans histoire à Pantin (Seine-St-Denis3), dans la banlieue nord-est de Paris.
    ellauri145.html on line 74: En 1938, Breton organise la première Exposition internationale du surréalisme à Paris. À cette occasion, il prononce une conférence sur l’humour noir. Cette même année, il voyage au Mexique et rencontre les peintres Frida Kahlo et Diego Rivera, ainsi que Léon Trotski avec qui il écrit le manifeste Pour un art révolutionnaire indépendant (ru), qui donne lieu à la constitution d’une Fédération internationale de l’art révolutionnaire indépendant (FIARI). Cette initiative est à l’origine de la rupture avec Éluard (n.h.).
    ellauri145.html on line 108: Charles Fourier: L´éléphant, le chien... François Marie Charles Fourier (7. huhtikuuta 1772 Besançon – 10. lokakuuta 1837 Pariisi) oli ranskalainen utopistisosialisti. Fourier esitti perustettavaksi pieniä yhdyskuntia, falangeja, joissa olisi 400 perhettä. Jokainen harjoittaisi haluamaansa ammattia, mutta asuisi samassa rakennuksessa, falansterissa. Työn tulokset jaettaisiin sen mukaan, miten kukin oli ottanut osaa tuotantoon (työn, pääoman ja erikoistaidon perusteella).
    ellauri145.html on line 164: Joseph-Pierre Borel d´Hauterive , joka tunnettiin nimellä Petrus Borel (26. kesäkuuta 1809 – 14. heinäkuuta 1859), oli ranskalainen romanttisen liikkeen kirjailija. Petrus Borel, hän syntyi Lyonissa, kahdestoistaosana rautakauppiaan neljästätoista lapsesta. Hän opiskeli arkkitehtuuria Pariisissa, mutta jätti sen kirjallisuuden vuoksi. Lempinimellä le Lycanthrope ("susimies") ja Pariisin böömiläisten ympyrän keskus hänet tunnettiin ylellisestä ja omalaatuisesta kirjoituksestaan, joka esikuvasi surrealismia . Hän ei kuitenkaan menestynyt rautakaupallisesti, ja lopulta hänen ystävänsä, mukaan lukien Théophile Gautier, löysivät hänet pieneen virkaan . Häntä pidetään myös poète mauditina , kuten Aloysius Bertrand tai Alice de Chambrier. Borel kuoli Mostaganemissa noin vuonna 1859 auringonpistoxeen. Hän oli aiheena elämäkerran Enid Starkie , Petrus Borel: Tällä Lycanthrope (1954).
    ellauri145.html on line 212:

    Charles Pierre Baudelaire naît le 9 avril 18215 au 13 rue Hautefeuille6 à Paris : ses parrain et marraine sont les parents « adoptifs » de sa mère, Pierre Perignon et Louise Coudougnan7. Celle-ci, Caroline Dufaÿs, a vingt-sept ans. Son père, Joseph-François Baudelaire, né en 1759 à La Neuville-au-Pont8, en Champagne, est alors sexagénaire. Quand il meurt en 1827, Charles n´a que cinq ans. Cet homme lettré, épris des idéaux des Lumières et amateur de peinture, peintre lui-même, laisse à Charles un héritage dont il n´aura jamais le total usufruit. Il avait épousé en premières noces, le 7 mai 1797, Jeanne Justine Rosalie Janin, avec laquelle il avait eu un fils, Claude Alphonse Baudelaire, demi-frère de Charles.
    ellauri145.html on line 218: En 1831, le lieutenant-colonel Aupick ayant reçu une affectation à Lyon, le jeune Baudelaire est inscrit à la pension Delorme et suit les cours de sixième au collège royal de Lyon. En cinquième, il devient interne. En janvier 1836, la famille revient à Paris, où Aupick sera promu colonel en avril. Alors âgé de quatorze ans, Charles est inscrit comme pensionnaire au collège Louis-le-Grand, mais il doit redoubler sa troisième.
    ellauri145.html on line 231: No 6 rue Le Regrattier: maison où Baudelaire logea sa maîtresse Jeanne Duval, dite la Vénus noire. De retour à Paris, Charles s´éprend de Jeanne Duval, une « jeune mulâtresse » avec laquelle il connaît les charmes et les amertumes de la passion. Une idylle au sujet de laquelle certains de ses contemporains, comme Nadar, se sont interrogés en s´appuyant sur les déclarations d´un amant de Jeanne Duval et de prostituées connues, qui témoignent au contraire de la chasteté surprenante de Baudelaire.
    ellauri145.html on line 259: Fin de sieclen snobismi ei eroa missään suhteessa Emily in Parisin vastaavasta. Elle est aujourd'hui wagnerienne, esoterique, neo-platonicienne, occultiste, androgyne, primitive, baudelairienne, morbide, nietzscheenne meme quand elle eternue. Ei ois kannattanut hävitä 1870 sotaa preussilaisille.
    ellauri145.html on line 438: Spede kävi Bourgetin suosimissa Bonshommesien, Zutikoiden ja Hydropaattien klupeissa. Kyllä niitä oli ihan hirmuinen liuta kekkaloizijoita Pariisissa siihen aikaan. Kaikki tunsi toisensa, paukutteli ja puukotteli iloisesti selkään toisiaan. Kilpailu oli kamala. Tää kaveri oli erikoisen kova kukkoilemaan, mm. kirjoitti:
    ellauri145.html on line 626: Pariisilaisten pasaasien malliin rakennettu Galleria Subalpina (1874) on loistelias kujien ja patioiden leimaama ostospalatsi Torinon historiallisessa ytimessä Piazza Castellolla, kahden korttelin päässä Carignanon aukiolta. Torinolaissyntyisestä Vittorio di Savoiasta (1820–1878), Carignanon seitsemännestä ruhtinaasta, tuli Sardinia(-Piemonte)n kuningas Vittorio Emanuele II (1849–1861), kunnes hän julistautui yhdistyneen Italian ensimmäiseksi kuninkaaksi (1861–1878).
    ellauri145.html on line 634: 8 Kansainväliseen kuuluisuuteen nousseita rikollisia. Kutsumanimellä tunnettu ”Prado” teloitettiin 5. marraskuuta 1888 Pariisissa murhasta tuomittuna, kirjaileva oikeustieteen opiskelija Henri Chambige taas sai marraskuussa 1888 seitsemän vuoden vankeustuomion Algeriassa tekemästään murhasta. Suezin kanavan 1869 rakennuttanut ranskalaisdiplomaatti Ferdinand de Lesseps (1805–1894) joutui, kuten poikansa Charles (1840–1923), oikeuteen 1882 aloitetun ja surkeasti sujuneen Panaman kanavan urakkansa päätteeksi. Tapauksista raportoivat Figaron lisäksi Nietzschen lukemat piemontelaiset lehdet.
    ellauri145.html on line 688: Joris-Karl Huysmans on Anteron seuraava potilas. Charles-Marie-Georges Huysmans (5. helmikuuta 1848 Pariisi, Ranska – 12. toukokuuta 1907 Pariisi, Ranska) oli pukinpartainen flaamilaissyntyinen ranskalainen kirjailija ja taidekriitikko, jonka ensimmäiset romaanit olivat naturalistisia. Hänestä tuli kuitenkin pian dekadentti. Hän oli myös arvostettua kirjallisuuspalkintoa jakavan Goncourt-akatemian ensimmäinen johtaja Huysmans oli ranskalaisen äidin ja alankomaalaisen isän ainoa poika. Hän aloitti 20-vuotiaana pitkän uran Ranskan sisäministeriössä. Useimmat romaaninsa hän kirjoitti virka-aikana työpaikalta varastamalleen kirjepaperille. Ranskalaisillahan ei ole töissä muuta kuin luppoaikaa, kuten selviää amerikkalaisten tekemässä ranskisklisheekokoelmassa nimelltä Emily in Paris. Se on mikäli mahdollista vielä kehnompi kuin Jorin romaanit. Huysmansin varhaisimmat teokset saivat vaikutteita naturalisteilta. Niihin kuuluvat muun muassa romaani Marthe, histoire d’une fille (1876) ja pienoisromaani Sac au dos (1880), joka perustui Huysmansin omiin kokemuksiin Saksan–Ranskan sodasta.
    ellauri145.html on line 699: Là-bas did strike a serious blow to the public’s conception of Naturalism. The novel, which opens with a two-page invective against Naturalism, was serialized in L’Echo de Paris, beginning on February 16, 1891. Huysmans’s protagonist, Durtal, feebly defends himself against his friend, Des Hermies, who maligns Naturalism as “du cloportisme” (siiramaisuudesta) while accusing it of having sold out: “Il a vanté l’américanisme nouveau des moeurs, abouti à l’éloge de la force brutale, à l’apothéose du coffre-fort. Par un prodige d’humilité, il a révéré le goût nauséeux des foules, et, par cela même, il a répudié le style, rejeté toute pensée altière, tout élan vers le surnaturel et l’au-delà...” (XII, 1, 6-7).
    ellauri145.html on line 707: Durtal admires the documentation of Naturalism, yet wants to open it to the supernatural, to an exploration of both body and spirit: it will be a kind of “naturalisme spiritualiste” that will follow Zola’s route, but in the air.6 This tension between realism and the supernatural lies at the heart of Là-bas, a novel in which Huysmans follows Durtal’s spiritual transformation as he researches medieval and modern Satanism. Là-bas was a scandalous best-seller. It inspired a great deal of public debate, especially since it was published in the same review and at the same time as Jules Huret’s first Enquête sur l’évolution littéraire, a series of sixty-four interviews conducted with major French authors from March 3 to July 5, 1891.7 This series, which asked its interviewees whether Naturalism was dead, was a phenomenal success read by all of Paris.8 Huret caused every non-Naturalist writer to agree that Zola’s brand of Naturalism was obsolete because it neglected humanity’s soul.
    ellauri145.html on line 1126: Alphonse Allais, né le 20 octobre 1854 à Honfleur et mort le 28 octobre 1905 à Paris, est un journaliste, écrivain et humoriste français. Célèbre à la Belle Époque, reconnu pour sa plume acerbe et son humour absurde, il est notamment renommé pour ses calembours et ses vers holorimes. Il est parfois mais pas souvent considéré comme l´un des plus grands conteurs de langue française.
    ellauri145.html on line 1130: Jusqu´à l´âge de trois ans, il ne prononce pas un mot, sa famille le croyait muet. À l´école, il semble plutôt se destiner à une carrière scientifique : il passe à seize ans son baccalauréat en sciences. Recalé à cause des oraux d´histoire et de géographie, il est finalement reçu l´année suivante. Il devient alors stagiaire dans la pharmacie de son père qui ambitionne pour lui une succession tranquille, mais qui goûte peu ses expériences et ses faux médicaments et l´envoie étudier à Paris. En fait d´études, Alphonse préfère passer son temps aux terrasses des cafés ou dans le jardin du Luxembourg, et ne se présente pas à l´un des examens de l´école de pharmacie. Son père, s´apercevant que les fréquentations extra-estudiantines de son fils ont pris le pas sur ses études, décide de lui couper les vivres.
    ellauri145.html on line 1158:

    The Prince of Thinkers welcomed and applauded in Paris.

    ellauri145.html on line 1160: Born into a farming family of La Sauvagère, Brisset was an autodidact. Having left school at age twelve to help on the family farm, he apprenticed as a pastry chef in Paris three years later. In 1855, he enlisted in the army for seven years and fought in the Crimean War. In 1859, during the war in Italy against the Austrians. After he was wounded at the Battle of Magenta, he was taken prisoner. During the Franco-Prussian War, he was a second lieutenant in the 50e régiment d´infanterie de ligne. Taken prisoner again, he was sent to Magdeburg in Saxony where he learned German.
    ellauri145.html on line 1166: In 1912, novelist Jules Romains, who had obtained copies of God´s Mystery and The Human Origins, set up, with the help of fellow hoaxers, a rigged election for a "Prince of Thinkers". Unsurprisingly, Brisset got elected. The Election Committee then called Brisset to Paris in 1913, where he was received and acclaimed with great pomp. He partook in several ceremonies and a banquet and uttered emotional words of thanks for this unexpected late recognition of his work. Newspapers exposed the hoax the next day.
    ellauri146.html on line 156: TEUFEL. Genug! Ich habe nicht länger Zeit! – Wenn Sie meiner einstmals bedürfen sollten, so wissen Sie, daß ich in der Hölle wohne. Hier von dem Dorfe ist dieselbe etwas weit weg; wenn Sie aber extra schnell dahin gelangen wollen, so müssen Sie nach Berlin reisen und dort hinter die Königsmauer, oder nach Dresden und dort in die Fischer-, oder nach Leipzig und dort in die Preußer-Gasse, oder nach Paris und dort ins Palais Royal gehen; von allen diesen Orten ist der Tartarus nur fünf Minuten entlegen, und Sie werden noch dazu auf ausgezeichnet guten, vielfältig ausgebesserten Chausseen dahin reiten können. – Doch, es wird bald Abend! Schlafen Sie mittelmäßig! (Er will sich entfernen.)
    ellauri146.html on line 409: Alfred Victor de Vigny (27. maaliskuuta 1797 Loches, Touraine, Ranska – 17. syyskuuta 1863 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen sotilaskirjailija.
    ellauri146.html on line 414: Vigny oli lyriikassaan romantiikan läpimurron edeltäjiä, samoin hän on ensimmäisiä, jotka hylkäsivät pseudoklassismin säännöt ja kulkee William Shakespearen jalanjälkiä. 1829 esitettiin Théâtre français’ssa Vignyn käännös Shakespearen Othellosta, joka aikanaan oli merkittävä rohkean, realistisen tyylinsä vuoksi. Odéonissa 1831 esitetty La maréchale d’Ancre käsittelee historiallista aihetta 1600-luvulta ja on Vignylle tyypillisesti fatalistinen. Pariisin oopperassa 1833 esitetty näytelmä Quitte pour la peur edustaa 1700-luvun tyyliä.
    ellauri147.html on line 158: Muuten kyllä esim Netflixin sarjat ovat aivan sietämätöntä toistoa. Esim Emily Pariisissa sarjan avausjaxossa ei ollut minuuttiakaan klisheetöntä kohtaa.
    ellauri147.html on line 172: Kun herää aamulla oikein aikaisin on kuin saisi potallisen kultaa. Witness Emily in Paris!
    ellauri147.html on line 175:

    Emily in Paris


    ellauri147.html on line 177: Emily in Paris is an American-French comedy-drama streaming television series created by Barren Star, which premiered on Netflix on October 2, 2020. The series stars Lily "Mr." Collins as the eponymous Emily, an American who moves to Paris to provide an American point of view to Savior, a French marketing firm. There, she struggles to succeed in the workplace while searching for sex and experiencing a culture clash with her "boring" and small-minded Midwestern U.S. upbringing. It also stars Ashley Park, Philippine Leroy-Beaulieu, Lucas Bravo, the cast's one and only spooky sooty tarbaby coon Samuel Arnold, Camille Razat, and Bruno Gouery. Lystikästä että "boring" pitää laittaa scare quoteihin. 91% piti tästä ohjelmasta. 91% ei kazonut.
    ellauri147.html on line 179: Emily in Paris follows Emily, a battery driven 20-something American from Chicago who moves to Paris for an unexpected job opportunity. She is tasked with bringing an American point of view to a venerable French marketing firm. Cultures clash as she adjusts to the challenges of life in Paris while juggling her career, new friendships and genitals.
    ellauri147.html on line 183: Luurissa chicagolaisen poikaystävän kaa etänä yhteisrunkkaava Emily Pariisissa rakastaa työtä ja menestymistä. Typerät ranskalaiset tekee työtä elääxeen, Emily just päinvastoin. Vaikka mitä vetoa eze myöhemmissä jaxoissa vielä päihittää kaikki noi nenäkkäät ranskixet ja istuu kohta kokouspöydän päässä jakamassa maireasti käskyjä kuin joku isä aurinkoinen. Ilkeät ranskixet on vahaa sen edessä. Jenkit jaxaa kantaa kaunaa kun ranskixet kieltäytyivät niiden aavikkomyrskystä. No anglosaxit alkaa taas erottautua omaxi tiimixeen, witness äskettäinen riita Australian ja Ranskan sota-asekaupoista. Näyttää siltä että ennustamani kaikkien sota vastaan kaikkia edistyy pallon kuumeteessa nopeammin kuin luulinkaan. Hienoa.
    ellauri147.html on line 189: Huomiota kiinnitti muuten partnereiden reaktiot kun Chicagon runkku peruutti Pariisin lentonsa. Se oli molemmille osapuolille puhtaasti narsistinen loukkaus. Emily on narsistipissixen muotokuva. Dorian Grey halkiohaarana.
    ellauri147.html on line 203: Emily's boss Madeline prepares to make the transition from the Chicago based pharmaceutical marketing firm, the Gilbert Group, to a French based fashion firm, Savior, when she discovers that she is pregnant. She offers the job to Emily and she accepts, leaving her boyfriend back in Chicago. Emily moves to Paris despite the fact that she does not speak French. She moves into the 5th floor of an old apartment building without an elevator but with a wonderful Parisian view. Emily creates an Instagram account, @emilyinparis, and begins documenting her time in Paris. Emily starts her first day of work much to her new co-workers chagrin who reveal that she was only hired because of a business deal. She introduces the French to American social media strategies who seem very reluctant about her and her American methods. Emily accidentally tries to enter the wrong apartment and bangs her very attractive neighbor right at the door, Gabriel. As Emily accustoms to life in Paris she makes countless faux-pas and the firm nicknames her "la plouc" or "the hick". Emily meets Mindy Chen, a nanny originally from Shanghai, and they become fast friends. After Emily and her boyfriend attempt to have cybersex but the connection fails, she plugs in her vibrator and accidentally short-circuits the block's power. "Accidentally" is the top frequency word in the script.
    ellauri147.html on line 207: Emily's boyfriend tells her that she should return to Chicago, since he struggles with a long distance relationship, and he does not want to visit Paris, despite a pre-planned trip. She declines returning to Chicago and breaks off the relationship without so much as beg your leave. She turns to Mindy for emotional support. Mindy's slanty eyes have most likely been operated on.
    ellauri147.html on line 221: She sees Pierre at the ballet so she walks into his private box to talk to him so he will remain with Savior. Camille invites Emily to lunch and asks if Savior could take on her family's champagne vineyard as a client. Mindy's friend and her five bridesmaids are in Paris for weird dress shopping. Camille invites Emily to meet her family at their chateau.
    ellauri147.html on line 240: Many scenes are filmed in Paris, Texas, at Place de l´Estrapade in the 5th Arrondissement, including the site of Emily´s first apartment, the restaurant ("Les Deux Compères"), and the bakery ("La Boulangerie Moderne"). Some scenes are also filmed at Cité du Cinéma, a famous film studio complex in Denver. Famous Parisian sites to feature in the series as digitally prepared miniatures include: Le Grand Véfour, the Pont Alexandre III, Palais Garnier, L´Atelier des Lumières, Rue de l´Abreuvoir, Jardin du Luxembourg, Jardin Du Palais Royale, Café de Flore and the Panthéon. An episode was also filmed at the Château de Sonnay in the department of Indre-et-Loire. Additional photography took place in Chicago during November 2019.
    ellauri147.html on line 242: Filming for the second season began on May 3, 2021 and concluded on July 19, 2021. Filming locations for the second season include Paris, Saint-Tropez, and various other locations in France. Filming of the second season in Paris causes problems with the neighborhood - the crew being judged brutal, threatening and too intrusive. In the last episode, the fed-up Frenchies kick the arrogant Americans into the Seine. At last, things are getting a little more exciting at last!
    ellauri147.html on line 247: Daniel D´Addario of Variety described the series as "a Turkish delight that begs the question of what it really means to grow up against a truly inviting backdrop", and that Mr. Collins is "an inherently winsome performer who has never been quite as well and often abused as she is here". Kristen Baldwin of Entertainment Weekly gave the series a "B" and wrote, "If you need a five-hour brain vacation, Paris is a worthwhile destination." The New Zealand Herald considered the show "visually delectable" and that "Mr. Collins has a pixie-ish charm which makes her endearing", but also that the show is "as ephemeral as dental floss". However, Kristen Lopez of IndieWire wrote a review Metacritic graded as a 23 out of a 100, praising Mr. Collins for being a "Jewess, make no mistake" and that "Emily in Paris is only as watchable and frivolous as our first lady," but warning viewers "Emily in Paris is like scrolling through Instagram. It´s a great way to waste time looking at pretty pictures with no depth."
    ellauri147.html on line 253: Sonia Rao, of Washington Post compares Emily to the heroines of the Amy Sherman-The show received two nominations at the Golden Globe Awards, but prior to the ceremony it was reported that 30 members of the voting body had been flown to Paris, where they spent two nights at The Peninsula Paris and were treated to a private lunch at the Musée des Arts Forains, with the bill reportedly paid by the show´s developer, Paramount Network. This led some critics to question the impartiality of the voting body, as Emily in Paris is considered to have been a critical flop, and even its nomination was a surprise. In contrast, critically-acclaimed shows, notably I May Destroy You, were not nominated. Midge Maisel, her actions can be quite rash, but she still wins over her fictional acquaintances while utterly baffling viewers."
    ellauri147.html on line 257: Many French critics condemned the show for negatively stereotyping Parisians and the French. Charles Martin wrote in Première that the show unfairly stereotyped and depicted the French as "lazy individuals who never arrive at the office before the end of the morning are flirtatious and not really attached to the concept of loyalty, are sexist and backward, and, have a questionable relationship with showering".
    ellauri147.html on line 259: A reviewer at Sens Critique wrote: "Emily in Paris projects the same twee, unrealistic image of Paris as the film Amélie". RTL.fr wrote: “Rarely had we seen so many clichés on the French capital since the Parisian episodes of Gossip Girl or the end of The Devil Wears Prada.”
    ellauri147.html on line 263: For the series, review aggregator Rotten Tomatoes reported an approval rating of 63% based on 55 reviews, with an average rating of 5.81/10. The website´s critics consensus reads, "Though its depiction of France is trés cliché [sic], Emily in Paris is rom-com fantasy at its finest, spectacularly dressed and filled with charming performances." Metacritic gave the series a weighted average score of 60 out of 100 based on 17 reviews, indicating "mixed or average reviews".
    ellauri147.html on line 268: For the week of October 5, 2020, Emily in Paris reached the top ten list of most watched streaming shows per Nielsen. On May 3, 2021, Netflix revealed that the series has been watched by 58 million of households in the month after its debut. The Series remained in UK top 10 list for 40 consecutive days after its release.
    ellauri147.html on line 270: The show received two nominations at the Golden Globe Awards, but prior to the ceremony it was reported that 30 members of the voting body had been flown to Paris, where they spent two nights at The Peninsula Paris and were treated to a private lunch at the Musée des Arts Forains, with the bill reportedly paid by the show´s developer, Paramount Network. This led some critics to question the impartiality of the voting body, as Emily in Paris is considered to have been a critical flop, and its nomination was a surprise. In contrast, critically-acclaimed shows, notably I May Destroy You, were not nominated.
    ellauri147.html on line 493: Lauri Ylönen ja Katriina-puoliso saivat tyttövauvan – paljastivat pienokaisen harvinaisen nimen. Se on Lili. Läppä läppä, ei olekaan. Lauri Ylösen ja hänen puolisonsa Katriina Mikkolan perhe kasvoi tyttärellä. Parilla on entuudestaan neljävuotias poika.
    ellauri147.html on line 551: Instagram on vielä etevämpi selänraaputin kuin Fasebook. Ole oman meediasi julkimo, ota mallia Gretasta ja Kardashianeista. Kerää soiraajia sylikoirista kuin Wolfram Roth. Et tarvii ystäviä kun sulla on jo yleisö. Mitä kavereista, paljon mageempi on kazomo. Ota selfieitä varrella tai ilman, selviit ilman Dorian Grayn ja Narkissoxen peiliä. Ole ize oman elämäsi influensseri. Näytät yhtä ihanalta omassa ankkalammikossasi kuin sammakkosuinen Emily in Paris.
    ellauri147.html on line 879: Ilman geenin- ja meeminsiirtoaspektia bylsinnästä tulee pelkkää nekunsyöntiä. Se näkyy mainiosti esim Emily in Paris-sarjassa. Apinan ei tarvi enää aikuistua, se voi jäädä ikuisexi poikasexi. Kasva isoxi, älä aikuisexi.
    ellauri150.html on line 350: Etenkin tappiollisen Ranskan–Saksan sodan jälkeen Ranskan armeijan turvallisuuspalvelu oli alkanut pitää silmällä Saksan Pariisin-lähetystöä. Saksan lähetystön sotilasattasea Maximilien von Schwartzkoppen oli erityisen tarkkailun alaisena. Ranskalaisilla oli lähetystössä siivooja, joka toimitti heille lähetystön papereita. Niistä ranskalaiset selvittivät, että Schwartzkoppen oli saanut ranskalaisten linnoitusten pohjapiirustuksia mieheltä, joka käytti salanimeä Jacques Dubois ja josta Schwartzkoppen käytti nimitystä ”mokoma roisto D”.
    ellauri150.html on line 358: Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein, ja Picquart lupasi käydä läpi kaiken Dreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita. Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä ”tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä”. Picquartin aloitteesta Esterházyä alettiin varjostaa ja hänen nähtiin menevän kahdesti Saksan suurlähetystöön. Lisäksi Picquart sai elokuussa käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä, ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.
    ellauri150.html on line 426: Edmond Eugène Alexis Rostand (1. huhtikuuta 1868 Marseille – 2. joulukuuta 1918 Pariisi) oli ranskalainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Silläkin oli pitkät wiixet niin kuin lähes kaikilla fin de siecle tyypeillä (paizi Baudelairella, joka olikin vähän varhaisempaa ikäpolvea). Se kirjotti myös L'homme que j'ai tué, josta tehdystä filmistä Franz me tykättiin, Kristina ei.
    ellauri150.html on line 432: Savinien de Cyrano de Bergerac (6. maaliskuuta 1619 Pariisi – 28. heinäkuuta 1655 Sannois) oli kolmikymmenvuotisen sodan veteraani ja monipuolinen kirjailija, jonka elämä ja kirjallisuus innoittivat Edmond Rostandia kirjoittamaan näytelmänsä Cyrano de Bergerac: Comedie héroïque en cinq actes.
    ellauri150.html on line 459: The Polish writer Henryk Sienkiewicz wrote the novel Quo Vadis: A Narrative of the Time of Nero (1895–96, a tremendous hit in fin de siecle Paris) which in turn has been made into motion pictures several times, including a 1951 version that was nominated for eight Academy Awards. Vittu vaan 8, Ben veti mahtavammat 11, samoinkuin vielä järisyttävämmät suurteoxet Titanic ja Bored of the Rings. For this and other films novels, Sienkiewicz received the 1905 Nobel Prize for Literature.
    ellauri151.html on line 109: André Paul Guillaume Gide (French: [ɑ̃dʁe pɔl ɡijom ʒid]; 22 November 1869 – 19 February 1951) was a French author and winner of the Nobel Prize in Literature (in 1947). André was born in Paris on 22 November 1869, into a middle-class Protestant family. His father was a Paris University professor of law who died in 1880, Jean Paul Guillaume Gide, and his mother was Juliette Maria Rondeaux. His uncle was the political economist Charles Gide. His paternal family traced its roots back to Italy, with his ancestors, the Guidos, moving to France and other western and northern European countries after converting to Protestantism during the 16th century, due to persecution.
    ellauri151.html on line 115: He befriended Oscar Wilde in Paris, and in 1895 Gide and Wilde met in Algiers. Wilde had the impression that he had introduced Gide to homosexuality, but, in fact, Gide had already discovered this on his own.
    ellauri152.html on line 71: The Songs of Bilitis (/bɪˈliːtɪs/; French: Les Chansons de Bilitis) is a collection of erotic, essentially lesbian, poetry by Pierre Louÿs published in Paris in 1894. Since Louÿs claimed that he had translated the original poetry from Ancient Greek, this work is considered a pseudotranslation. Though the poems were actually clever fabulations, authored by Louÿs himself, they are still considered important literature. [by whom?]
    ellauri152.html on line 407: Dardaniusque Paris. Pallas, quas condidit arces, Ja Pariisi on Dardanelleilla. Ruijanpallas, joka
    ellauri160.html on line 156: After three days in London he went to Paris, where he worked on a new collection of poetry, Canzoni (1911), panned by the Westminster Gazette as "affectation combined with pedantry". Ford Madox Ford kieriskeli lattialla naurusta kun Calzone oli niin puiseva.
    ellauri160.html on line 182: Samuel Putnam knew Pound in Paris in the 1920s and described him as stubborn, contrary, cantankerous, bossy, touchy, and "devoid of humor"; he was "an American small-towner", in Putnam's view. His attitude caused him trouble in both London and Paris. English women, with their "preponderantly derivative" minds, were inferior to American women who had minds of their own, he wrote in the New Age. The English sense of what was right was based on respect for property, not morality. "Perched on the rotten shell of a crumbling empire", London had lost its energy. England's best authors—Conrad, Hudson, James, and Yeats—were not English. English writers and critics were ignorant, he wrote in 1913.
    ellauri160.html on line 209: The Pounds settled in Paris around April 1921 and in December moved to an inexpensive ground-floor apartment at 70 bis Rue Notre-Dame-des-Champs. Pound became friendly with Marcel Duchamp, Fernand Léger, Tristan Tzara, and others of the Dada and Surrealist movements, as well as Basil Bunting. He was introduced to the American writer Gertrude Stein, who was living in Paris. She wrote years later that she liked him but did not find him amusing; he was "a village explainer, excellent if you were a village, but if you were not, not".
    ellauri160.html on line 211: Hemingway, then aged 22, moved to Paris with his wife, Hadley Richardson, and letters of introduction from Sherwood Anderson. In February 1922 the Hemingways visited the Pounds for tea. Although Pound was 14 years older, the men became friends; Hemingway assumed the status of pupil and asked Pound to edit his short stories. Pound introduced him to his contacts, including Lewis, Ford, John Peale Bishop, Malcolm Cowley, and Derek Patmore, while Hemingway tried to teach Pound to box. Hemingway was a drinker, Ezra not.
    ellauri160.html on line 247: > Pariskunnat saavat yhteiset! Te ja muut. Tietäisit mikä helevetin homma on näidenkin tekemisessä ollut niin et töräyttelisi.
    ellauri160.html on line 316: Fukuyama received his Bachelor of Arts degree in classics from Cornell University, where he studied political philosophy under Allan Bloom. He initially pursued graduate studies in comparative literature at Yale University, going to Paris for six months to study under Roland Barthes and Jacques Derrida but became disillusioned and switched to political science at Harvard University. There, he studied with Samuel P. Huntington and Harvey Mansfield, among others. He earned his Ph.D. in political science at Harvard for his thesis on Soviet threats to intervene in the Middle East. In 1979, he joined the global policy think tank RAND Corporation. Eli vittua se mikään simpanssitutkija oli, Ellei sitten tutkinut omaa napanöyhtää, kun on ilmetyn bonobon näkönenkin. Kokeili taskuaan ja kaikki oli tallella, kelpas hymyillä.
    ellauri160.html on line 775: Maisa Torppa on myös tullut tunnetuksi rallityttöystävänä. Hän aloitti vuonna 2016 seurustelemaan rallikuski Ismo Laitelan kanssa. Pariskunta vaikutti sosiaalisen median perusteella viettävän saastaisa ja ylellistä elämää. Maisa julkaisi useita kuvia lomamatkoilta Euroopassa ja pariskunnalla oli kodit sekä Itä- Monacossa että Pohjois-Helsingissä. Maisa ja Jari-Matti suunnittelivat häitä, kunnes eräs suomalainen keltaisen lehdistön lehti julkaisi useita uutisia Maisan väitetystä salasuhteesta suomalaiseen mieheen. Torppa kiisti suhteen, mutta hän ja B-Latvala päätyivät eroon syksyllä 2019. Pariskunta oli vielä viime aikoina suunnitellut häitä.
    ellauri161.html on line 220: Alain Delon oma äiti Edith Boulogne näki Arin kuvan ensimmäisen kerran lehdessä, ja hän oli vakuuttunut siitä että hänen poikansa on lapsen isä. Edith Boulogne kävi miehensä kanssa tapaamassa Nicoa ja Aria, kun pikkupoika oli parivuotias. Edith ja hänen miehensä ihastuivat lapseen ja Edith otti pojan luokseen. "Uskoin todella että Alain kyllä hyväksyy pojan." Pari vuotta sen jälkeen Delon kuuli asiasta ja lähetti agenttinsa kautta äidilleen sanan, että Edithin pitää valita joko oma poikansa tai lapsi. "Mieheni sanoi minulle, että poikasi kyllä elättää itsensä, mutta Ari ei voi kasvattaa itseään." Boulogne kertoo että vaikka Nico olikin ihana ihminen, ei hän osannut huolehtia lapsesta: "Hän raahasi poikaa ympäriinsä mukanaan, eikä lapsi saanut syödäkseen muuta kuin ranskanperunoita ennen kuin otimme hänet luoksemme. Nico kävi katsomassa poikaa kerran kolmen vuoden aikana, ja toi tuliaisiksi appelsiinin!" Alan Delonin äiti Edith Boulogne päätyi adoptoimaan Arin, mistä johtuen Arin sukunimeksi tuli Boulogne. Biologinen äiti koitui kuitenkin kohtalokkaaksi Arille, kun hän oli 16-vuotias: Nico esitteli heroiinin pojalleen, ja niin myös Arista tuli addikti. Vuosien aikana erilaiset hoitoklinikat ja psykiatrinen hoito tulivat Nicon pojalle tutuiksi. Arin mukaan hän joutui viimeistä kertaa vieroitushoitoon 1993. Vuonna 2001 Ari julkaisi kirjan itsestään ja äidistään Nicosta, nimellä L'Amour n'oublie jamais (suom. Rakkaus ei koskaan unohda). Päätös kirjan kirjoittamisesta osui samaan ajankohtaan, kun Arista itsestään oli tullut isä 1999. Huumeidenkäytöstä huolimatta Ari piti Nicoa hyvänä äitinä, loistavana ja humoristisena, oikeana rock'and'roll-naisena, joka otti lavan haltuunsa naarasleijonan lailla.
    ellauri161.html on line 982: Ses études au lycée de Périgueux sont médiocres : retiré de l´établissement en classe de quatrième, il continue sa formation sous la direction de son père, qui l´oriente vers l´architecture. Bloy commence à rédiger un journal intime, s´essaie à la littérature en composant une tragédie, Lucrèce, et s´éloigne de la religion. En 1864, son père lui trouve un emploi à Paris, il entre comme commis au bureau de l´architecte principal de la Compagnie ferroviaire d´Orléans. Médiocre employé, Bloy rêve de devenir peintre et s´inscrit à l´École des beaux-arts. Il écrit ses premiers articles, sans toutefois parvenir à les faire publier, et fréquente les milieux du socialisme révolutionnaire et de l´anticléricalisme.
    ellauri161.html on line 1087: Dionysios Areopagita oli Ateenan areiopagin neuvoston jäsen ensimmäisellä vuosisadalla. Apostolien tekojen mukaan hän kääntyi kristityksi apostoli Paavalin vaikutuksesta. Eusebios lainaa Dionysios Korinttolaista ja kertoo, että tästä Dionysios Areopagitasta tuli sittemmin Ateenan piispa. Kuoli: Luteita, Pariisi
    ellauri161.html on line 1100: The chief of his mystical writings are, The Ornament of Spiritual Marriage (Lat. by Gerh. Groot, Ornatus Spiritualis Desponsionis, MS. at Strasburg; by another translator, and published by Faber Stapulensis [Paris, 1512], De Ornatu Spirit. Nuptiarum, etc.; also in French, Toulouse, 1619; and in Flemish, ´J Cieraet der gheestclyeke Bruyloft, Brussels, 1624, Hengelliset häät): — Speculum AEternae Salutis: — De Calculo, an interpretation of the calculus candidus, Re 2:17: — Samuel, sive de Alta Contemplatione. The other works of Ruysbroeck contain but little more than repetitions of the thoughts expressed in those here mentioned. (Esim. 7 hengellisen rakkauden askelmasta.) He wrote in his native language, and rendered to that dialect the same service which accrued to the High German from its use by the mystics of the section where it prevailed. He is still regarded in Holland as "the best prose writer of the Netherlands in the Middle Ages." His style is characterized by great precision of statement, which becomes impaired, however, whenever his imagination soars, as it often does, to transcendental regions too sublimated for language to describe. His works were accessible until lately only in Latin editions (by Surius, Cologne, 1549, 1552, 1609 [the best], 1692, fol.), or in manuscripts scattered through different libraries in Belgium and Holland. Four of the more important works were published in their original tongue, with prefaces by Ullmann (Hanover, 1848). No complete edition has as yet been undertaken (see Moll, )e Boekerij van het S. Barbara-Klooster te Delft [Amst. 1857, 4to], p. 41).
    ellauri161.html on line 1106: Jean Charlier de Gerson oli ranskalainen tutkija, kouluttaja, uudistaja ja runoilija, Pariisin yliopiston kansleri, neuvonantajaliikkeen ohjaava valo ja yksi merkittävimmistä teologeista Bodenen neuvostossa. Seppo A. Teinosenkin mielestä Mainio hoippui heresian kuilun reunalla.
    ellauri162.html on line 110: Bernanos was born in Paris, into a family of craftsmen. He spent much of his childhood in the village of Fressin, Pas-de-Calais region, which became a frequent setting for his novels. He served in the First World War as a soldier, where he fought in the battles of the Somme and Verdun. He was wounded several times.
    ellauri162.html on line 264: Marcel Aymé, né le 29 mars 1902 à Joigny et mort le 14 octobre 1967 chez lui, rue Norvins dans le 18e arrondissement de Paris, est un écrivain, dramaturge, nouvelliste, scénariste et essayiste français. Écrivain prolifique, il a laissé deux essais, dix-sept romans, plusieurs dizaines de nouvelles, une dizaine de pièces de théâtre, plus de cent soixante articles et des contes. Avec ces écrits il fournit une « étude sociale », avec un vocabulaire précis pour chaque type humain. Son langage mêle les différents registres : argot, patois régional franc-comtois, soutenu et anglais phonétiquement francisé. Très attaqué par la critique, y compris pour ses textes les plus inoffensifs comme Les Contes du chat perché4, il doit l'essentiel de son succès au public. Il a également écrit de nombreux scénarios et traduit des auteurs américains egalement simpletons: Arthur Miller (Les Sorcières de Salem), Tennessee Williams (La Nuit de l'iguane).
    ellauri164.html on line 334: Vaikka myös parlamentti oli vahvistanut sopimuksen, monet ranskalaiset katsoivat, että kyse oli vain Kaarle VI:n mielipuolisuuden synnyttämästä erheestä, jota ei tarvinnut noudattaa. Näin ajatteli etenkin Jeanne d’Arc, joka vuonna 1429 puoliväkisin ”raahasi” Kaarlen Reimsiin kruunattavaksi. Myös Englannin Henrik VI kruunattiin Ranskan kuninkaaksi vuonna 1431 Notre Damessa, mutta hän jäi varjokingiksi. Kaarle VII:n kaudella Ranska valloitti takaisin Pariisin ja kaikki Englannin ranskalaiset alueet Calais’ta lukuun ottamatta.
    ellauri164.html on line 467: Luumäkeläinen Pertti Pykälä kirjoitti Ilkka Remes nimellä ryssävihaisia rompskuja. Sakari Tuomiojan poika Erkki valitti että kaikki paha Pertin kirjoissa näyttää tulevan Venäjältä. Hoblan Laurén ei voisi olla vähempää eri mieltä. Pariisin Emilyn ukrainalainen ystävä koitti varastaa muotiryysyjä Samaritainelta. Siinä kulki sankohattuisen Emilyn moraalinen raja. Eikä siinä kaikki: Kiovan tyttö mesetti kyrillisillä kirjaimilla! Hyi helkkari! Emily dumppasi sen pikaisesti. Välillä Emily näyttää vanhalta jutkuhaahkalta.
    ellauri171.html on line 215: Jacques Joseph Tissot (French: [tiso]; 15 October 1836 – 8 August 1902), Anglicized as James Tissot (/ˈtɪsoʊ/), was a French painter and illustrator. He was a successful painter of Paris society before moving to London in 1871. He became famous as a genre painter of fashionably dressed women shown in various scenes of everyday life. He also painted scenes and figures from the Bible.
    ellauri171.html on line 217: His father, Marcel Théodore Tissot, was not a watchmaker but a successful drapery merchant. He took part in losing the war of 1870 and in the Paris Commune. In 1885, Tissot had a revival of his Catholic faith, which led him to spend the rest of his life making paintings about Biblical events. Many of his artist friends were skeptical about his conversion, as it conveniently coincided with the French Catholic revival, a reaction against the secular attitude of the French Third Republic. They brought Tissot vast wealth and fame. Tissot spent the last years of his life in his chateau working on paintings of subjects from the Old Testament. Although he never completed the series, he exhibited 80 of these paintings in Paris in 1901 and engravings after them were published in 1904. In the first half of the 20th century, there was a re-kindling of interest in his portraits of fashionable ladies and some fifty years later, these were achieving record prices.
    ellauri172.html on line 97: Théodore Agrippa d’Aubigné (1552 Pons, Ranska −1630 Geneve, Sveitsi) oli ranskalainen kirjailija ja aikansa historioitsija, joka kuoli maanpakolaisena. Hän oli maineikas huuakotti. Hänen ystäviään oli Henrik Navarralainen, ja hän oli Madame de Maintenonin isoisä. Pariisin parlamentti määräsi hänen teoksensa Histoire universelle 1550−1601 poltettavaksi. Teos on merkittävä aikalaiskuvaustensa vuoksi. Merkittävin hänen teoksistaan on seitsenosainen runoelma Les Tragiques (1616), jossa hän käsittelee Ranskan tilannetta, uskonvainoja ja Jumalan rangaistuksia. Hän pakeni 1620 Geneveen, jossa kuoli. Kaikesta huolimatta
    ellauri172.html on line 116: Jean Sombreval, entinen pappi, josta tuli ateisti ja jopa meni naimisiin vallankumouksellisessa Pariisissa, joutuu kärsimään Jumalan koston. Vaimonsa kuoleman jälkeen Sombreval osoittaa erityistä omistautumista ainoalle tyttärelleen, Calixtelle. Mutta Calixte on intohimoisesti kristitty, niin paljon, että hän astui Karmelin ritarikuntaan vannoen itselleen tuoda isänsä takaisin uskoon.
    ellauri172.html on line 142: Pariisilaisrunoissa Jorin silmiin osui tämä syvällinen naisen määritelmä: eternel feminin de l'eternel jocrisse. Ikuisen aisankannattajan ikuinen naispuolisuus. Siis mitä? Nyöleen panee potin nokkiin: Iänikuisen tolvanan lähtemätön naisen luonne. "Säe on vaikeasti avautuva." No tässä mennään taas kuin Zolan lukkari. Le dégoût, la haine de la femme le firent jurer comme un charretier.
    ellauri172.html on line 196: Tää seikkailu meni sillee paremmin että juoppo Stuart koitti murhata Luisan joka pääsi karkuun sitä Roomaan ursuloiden ja vänrikkinsä hoteisiin. (Vrt. Ezra Pound.) Kunnes Yorkin paha kardinaali puuttui kyyhkyläisten onneen. Pulut pakenivat Colmariin ja sieltä Pariisiin jossa niitä jelppi Thomas Jefferson.
    ellauri172.html on line 199: Nel 1789, Alfieri e la sua compagna furono testimoni oculari dei moti rivoluzionari di Parigi.
    ellauri172.html on line 201: Gli avvenimenti in un primo tempo fecero comporre al poeta l'ode A Parigi sbastigliato, che poi però rinnegò: l'entusiasmo si trasformò in odio verso la rivoluzione, esplicitato nelle rime de Il Misogallo. Si appassiona anche a recitare le proprie tragedie personalmente, preferendo per sé il ruolo di Sauli Niinistö.
    ellauri172.html on line 842: Notre-Dame de Paris, roman de Victor Hugo, 1831. Claude Frollo est l'archidiacre de Notre-Dame.
    ellauri172.html on line 858: Les Mystères de Paris, roman d'Eugène Sue, (1842-1843) avec l'abbé Polidori.
    ellauri180.html on line 66: Areenan, Netflixin ja HBO:n tarjontaa selatessa käy selvääkin selvemmäxi että apinoita kiinnostavia genrejä on täsmälleen 3 (ja niiden kombinaatiot): nimittäin EAT! FUCK! ja KILL!. EAT! in alle tulee rags to riches tarinat ja poliittiset valtakähminnät, rikkaiden ylellinen elämä ym ym. paska. FUCK! in alle tulee romcomit ja tragcomit ja ylipäänsä kaikki jonka näpeimmissä kohissa näytetään paljaat pyllyt mielityössä. KILL! on ehkä kaikista lajityypeistä suosituin, eli poliisi ja rikossarjat, thrillerit, sotaleffat, sairaalasarjat, kaikki ne joissa saa kazella verta, mätkintää, suolenpätkiä ja ruumiita. Hyvä pohjanoteeraus EAT! FUCK! kombinaatiosta on Emily in Paris. Äsken kazottu Arsene Lupin sarja on EAT! KILL! kombinaatio, se on kielletty vaan 13-vuotiailta koska siinä ei näytetä heiluvia pyllyjä. FUCK! KILL! kombinaatiota edustaa vaikka se Ridley Road.
    ellauri183.html on line 317: Born in 1924 in Antwerp to a French-speaking Jewish family, Bromberger escaped the German invasion of Belgium with his parents and two brothers on May 10, 1940. After reaching Paris, then Bordeaux, his family obtained one of the last visas issued by the Portuguese consul Aristides de Sousa Mendes in Bayonne.
    ellauri184.html on line 74: Mailer wrote 12 novels in 59 years. After completing courses in French language and culture at the University of Paris in 1947–48, he returned to the U.S. shortly after The Naked and the Dead was published in May 1948. A New York Times best seller for 62 weeks, it was the only one of Mailer's novels to reach the number one position. It was hailed by many as one of the best American wartime novels and included in a list of the hundred best English-language novels of the twentieth century by the Modern Library. The book that made his reputation sold over a million copies in its first year, (three million by 1981) and has never gone out of print. It is still considered to be one of the finest depictions of Americans in combat during World War II.
    ellauri184.html on line 589: Ehtoolla on ehtoollista luvassa. Leipä ei muutu jeesuxexi vaan Jeesus leiväxi multaannuttuaan. Parin viinituopillisen jälkeen Jeesuxesta tuntuu samalta kuin isistä pelatessaaan juutalaisten kanssa Lemmings peliä. Ärsyttäviä tuppikulleja ne on, exyy aina suunnasta, mutta silti rakkaita! Onko varpaanne nyt puhtaat, onko veri särvitty? Juudas säkin olet rakas, vaikka petturi. Pane toimexi, ettei mene koko päivää tähän. Petteri, sä sanot 3x "Enkä" ennen kukonlaulua. Enkä! Dodi! 2 yritystä jälellä.
    ellauri188.html on line 311: In the 1840s Britain and France considered sponsoring continued independence of the Republic of Texas and blocking U.S. moves to obtain California. Balance of power considerations made Britain want to keep the western territories out of U.S. hands to limit U.S. power; in the end, France opposed such intervention in order to limit British power, the same reason for which France had sold Louisiana to the U.S. and earlier supported the American Revolution. Thus the great majority of the territorial growth of the continental United States was accepted without question by Paris.
    ellauri189.html on line 75: After leaving the army, he spent several years traveling through western Europe, staying some time in Paris, climbing Mont Blanc in 1818, and spending a good portion of his inherited fortune. He returned to his estate in Volhynia in 1821, where he began an ill-fated affair with a married woman and began writing. He moved to Warsaw in 1824, where he published the poetic novel Maria at his own expense in 1825, and died in poverty the next year in unclear circumstances.
    ellauri190.html on line 243: By the 11th century, Kyivan Rus was a huge European power. Kyiv was bigger than London or Paris. The city had numerous buildings made of brick, including churches. It also had many private and public bathhouses, like Constantinople (and unlike Western European cities of the time). The realm, stretching from the White Sea to the north to the Black Sea to the south and from the steppes of the Don to the east to what is now eastern Poland to the west, was divided into many feudal fiefs, but the authority of the monarch in Kyiv was nonetheless absolute.
    ellauri191.html on line 1640: Paris_-_Salon_du_livre_2012_-_Kenzabur%C5%8D_%C5%8Ce_-_003.jpg" class="image"><span style=Paris - Salon du livre 2012 - Kenzaburō Ōe - 003.jpg" src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/0d/Paris_-_Salon_du_livre_2012_-_Kenzabur%C5%8D_%C5%8Ce_-_003.jpg/75px-Paris_-_Salon_du_livre_2012_-_Kenzabur%C5%8D_%C5%8Ce_-_003.jpg" decoding="async" width="75" height="113" srcset="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/0d/Paris_-_Salon_du_livre_2012_-_Kenzabur%C5%8D_%C5%8Ce_-_003.jpg/113px-Paris_-_Salon_du_livre_2012_-_Kenzabur%C5%8D_%C5%8Ce_-_003.jpg 1.5x, //upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/0d/Paris_-_Salon_du_livre_2012_-_Kenzabur%C5%8D_%C5%8Ce_-_003.jpg/150px-Paris_-_Salon_du_livre_2012_-_Kenzabur%C5%8D_%C5%8Ce_-_003.jpg 2x" data-file-width="3168" data-file-height="4752" />
    ellauri194.html on line 524: Kannauj (Hindustani pronunciation: [kənːɔːd͡ʒ]) is a city, administrative headquarters and a municipal board or Nagar Palikka Parishad in Kannauj district in the Indian state of Uttar Pradesh. The city's name is a modern form of the classical name Kanyakubja. It was also known as Mahodaya during the time of Mihira Bhoja. Its nickname is "the perfume capital of India".
    ellauri194.html on line 729: Banerjeella on sukulaisia Intiassa. Hänen isoisänsä oli intialainen lentokoneinsinööri, joka rakastui Jennin suomalaiseen isoäitiin Lontoossa vuonna 1930. Parin lapsista toinen on Jennin isä Erkki Banerjee ja toinen kirjailija Nina Banerjee-Louhija.
    ellauri196.html on line 183: Auden oli homoseksuaali ja Chester Kallmanin rakastaja. Pari työsti yhdessä librettoja Benjamin Brittenin, Igor Stravinskin, Hans Werner Henzen ja Nicolas Nabokovin oopperoihin. Kuulostaakin akkamaiselta, "librettoja", ei edes kunnon kirjoja! Tiiliskiviromaaneja kuten appi Tomppa Mann! Ainiin homohan se oli sekin, tai siis bi.
    ellauri196.html on line 698: Brandon kaikki leffat ovat ällöjä. Ällöistä kaikkein ällöin oli Viimeinen tango Pariisissa. Varmaan jouduin kazomaan sen Piia Pipsukan seurassa. Se oli täysin perseestä (leffa siis), oli levitettä tai ei levitettä pakaroiden välissä. Olen aina inhonnut Marlon Brandoa. Kamala kummisetämies.
    ellauri198.html on line 823: Spending most of his time in London, Yeats met with Maud Gonne, a tall, beautiful, socially prominent young woman passionately devoted to Irish nationalism. Yeats soon fell in love with Gonne, and courted her for nearly three decades although he eventually learned that she had already borne two children from a long affair. Their sole attempt at copulation at long last in Paris ended with a fizz. Yeats found he actually really liked young boys and girls.
    ellauri203.html on line 294: Toisen maailmansodan jälkeen Miłosz toimi ensin Puolan kansantasavallan diplomaattina Yhdysvalloissa mutta ei viihtynyt siellä vaan palasi Eurooppaan ja siirtyi kulttuuriattaseaksi Pariisiin. Miłosz riitaantui hallituksen kanssa vuonna 1951 ja haki poliittista turvapaikkaa Ranskasta. Myöskään Ranskassa hän ei viihtynyt maan kulttuuriväen keskuudessa vallinneen poliittisen ilmanpiirin vuoksi. Älymystö ihaili kommunismia, ja Miłosz tunsi, että älymystön jäsenet käänsivät hänelle selkänsä. Siksi hän muutti uudestaan Yhdysvaltoihin. Siellä sentään ei ihailtu kommunismia! Päinvastoin vihailtiin!
    ellauri203.html on line 399: Toisen maailmansodan puhjettua Gałczyński sai korttiluonnoksen armeijasta. Hän osallistui Puolan syyskuun kampanjaan vuonna 1939. Hän joutui 17. syyskuuta venäläiseksi sotavankiksi ja joutui myöhemmin saksalaisten vangiksi. Hän vietti miehityksensä Stalag XI-A -sodanvankileirillä Altengrabowissa, hänen runojaan painettiin salaa antologioissa. Sodan jälkeen hän matkusti Brysseliin ja Pariisiin ja palasi Puolaan vuonna 1946. Hän perusti 13 Muses Clubin Szczeciniin.vuonna 1948 ennen kuin muutti takaisin Varsovaan, ja tuotti töitä lukuisille viikkolehdille.
    ellauri204.html on line 491: Parisuhteen pitäisi tuoda elämään iloa, mutta nainen ja mies ajattelevat ja kommunikoivat niin eri tavalla, että aina syntyy väärinkäsityksiä, vääntöä ja valtataistelua.
    ellauri204.html on line 507: Olen juonut 18-vuotiaasta lähtien, kuvitellut sen olevan jonkinlainen avain onneen. Pari kuukautta sitten lähdin taas tuopille tuuliseen Kaivopuistoon. Olin pahalla tuulella jo, kun puin vaatteita, ja juodessani naamaani tuuli kovaa ja kuulokkeitteni akkukin loppui. Vihasin jokaista hetkeä ja toivoin vain, että tuoppi olisi pian tybö. Tajusin, ettei juominen tuo minulle samaa hyvää, voimaantunutta oloa kuin ennen. Kun tulin kotiin, heitin mäyräkoiran roskiin ja päätin, etten juo enää koskaan. Tästä eteenpäin otan vain nappeja.”
    ellauri204.html on line 649: Ihmiset ovat ennen kaikkea sisäisesti motivoituneita; erilaiset pessimistisen ihmiskuvan pohjalta rakennetut ulkoiset palkkio- ja hallintamenetelmät vain heikentävät tämän sisäisen motivaation eli izeyrittäjyyden muodostumista ja tätä kautta esim. taloudellista tuottavuutta. Pari hyvää käytännön ohjetta (enemmänkin niitä on, muttei jaxa):
    ellauri204.html on line 729: Artaud kuoli 4. maaliskuuta 1948 suolistosyöpään lepokodissa lähellä Pariisia. Hänet löydettiin kuolleena majapaikastaan Ivry-sur-Seinen esikaupunkialueella sijaitsevasta puutarhapaviljongista kenkä kädessä, ikään kuin hän olisi koittanut soittaa sillä vielä kenkäpuhelun surreaaliseen toimistoon.
    ellauri204.html on line 763: Alain Finkielkraut (s. 30. kesäkuuta 1949 Pariisi, Ranska) on ranskalainen essealainen. Hän on Auschwitzista pelastuneen puolanjuutalaisen taidekäsityöläisen poika. Hän opettaa École polytechnique -nimisessä teknillisessä eliittikorkeakoulussa aatehistorian professorina humanististen ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Useita teoksia kirjoittanut Finkielkraut esiintyy säännöllisesti television talk show -ohjelmissa ja kirjoittaa kolumneja ranskalaisiin lehtiin usein humanistisesta näkökulmasta. Finkielkraut on tunnettu erityisesti islamin arvostelijana. Michel ja Alain kuulostavat totaalisen perseiltä!
    ellauri206.html on line 186: Kulttuuriministeriössä työskentelevän Michelin elämä on ankeaa ja yksinäistä. Vapaa-aikanaan hän vierailee toisinaan peep-showssa ja nukahtelee tv:n ääreen. Isänsä kuoleman jälkeen hän päättää hetken mielijohteesta matkustaa Thaimaahan. Thaimaassa Michelille avautuu vieras kulttuuri ja eroottisten houkutusten puutarha, jossa kaikki on mahdollista. Michel saa tuntea seksuaalista nautintoa, jonka rinnalla hänen aiemmat käteenvetokokemuksensa kalpenevat. Matkallaan Michel tapaa myös Valérien, joka on matkailualalla. Pariisissa heidän välilleen syntyy intohimoinen suhde, jollaista kumpikaan ei ole ennen kokenut. Michel ja Valérie palaavat Thaimaahan käynnistämään uutta, estotonta seksiturismibisnestä. Matkailijat kuitenkin palautetaan paratiisista elämän kovuuteen varsin dramaattisella tavalla.
    ellauri206.html on line 249: Jean Lorrain, pseudonyme de Paul Alexandre Martin Duval, est un écrivain français à très forte tendance parnassienne, né le 9 août 1855 à Fécamp, en Haute-Normandie, et mort le 30 juin 1906 dans le 17e arrondissement de Paris. Dandy sybarite, ouvertement homosexuel, amateur de drogues, Jean Lorrain est l'un des écrivains scandaleux de la Belle Époque, au même titre que d'autres auteurs « fin de siècle » comme Rachilde, Hugues Rebell et Fabrice Delphi. Ses œuvres peuvent être rapprochées de la littérature dite « décadente ».
    ellauri206.html on line 267: Gérard de Nerval (oik.Gérard Labrunie; 22. toukokuuta 1808 Pariisi, Ranska - 26. tammikuuta 1855 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja toimittaja. Nerval kuului Théophile Gautier'n ystäviin, ja hän liikkui 1830-luvulta alkaen romantikkojen piirissä. Nerval esitteli saksankielistä kirjallisuutta Ranskassa, muun muassa esikuvaansa E. T. A. Hoffmannia sekä J. W. von Goetheä. Ei ihmekään että heput ignoreerasi. Théophile Gautier rappellera dans La Presse du 30 janvier 1853 les mots de Goethe écrits au jeune traducteur : "je ne me suis jamais si bien compris qu'en vous lisant". Nervalin haudalla seisoo Obelix.
    ellauri206.html on line 320: Born and raised in Paris, I have been teaching today's French to adults for 23+ years in the US and France. Based on my students' goals and needs, I've created unique downloadable French audiobooks focussing on French like it's spoken today, for all levels. Most of my audiobooks are recorded at several speeds to help you conquer the modern French language. Good luck with your studies and remember, repetition is the key!
    ellauri210.html on line 85: Alfred Jarry, né à Laval, en France, le 8 septembre 1873 et mort à Paris 6e le 1er novembre 1907 (34 ans) , était un poète, romancier, écrivain et dramaturge français. Il est aussi dessinateur et graveur.
    ellauri210.html on line 87: Varhain deekuuntunut Jarry pyöräili kekkaamassaan kurko Ubun roolissa pitkin poikin Pariisia Clement-polkupyörällään pummaamassa tutuilta. Jarryn pyörässä ei ollut jarruja. Sen viimeinen toivomus oli hammastikku.
    ellauri210.html on line 92: Le 28 mai 1906, Jarry écrit à Rachilde : « (Le Père Ubu) n’a aucune tare ni au foie, ni au cœur, ni aux reins, pas même dans les urines ! Il est épuisé, simplement, et sa chaudière ne va pas éclater mais s’éteindre. Il va s’arrêter tout doucement, comme un moteur fourbu. » Épuisé, malade, harcelé par ses créanciers, Jarry fait des allers et retours Paris-Laval, ou il meurt.
    ellauri210.html on line 130: Il meurt d'une méningite tuberculeuse le 1er novembre 1907 à 4 heures et quart du soir, à l’hôpital de la Charité, à Paris. Comme dernière volonté, il demande un cure-dent.
    ellauri210.html on line 211: Raymond Roussel (20. tammikuuta 1877 Pariisi – 14. heinäkuuta 1933 Palermo Italia) oli ranskalainen kirjailija. Eipä siitä sen enempää. Ai mitä? No joo:
    ellauri210.html on line 270: Francis-Marie Martinez de Picabia (22. tammikuuta 1879 Pariisi, Ranska – 30. marraskuuta 1953 Pariisi, Ranska) oli kuubalaistaustainen ranskalainen avantgardetaidemaalari. Hänet tunnetaan erityisesti yhtenä dadan keskeisenä taiteilijana.
    ellauri210.html on line 274: 1925, Picabia palasi ismeistä esittävään taiteeseen. 30-luvulla se oli Gertrude Steinin henkilökohtainen hyvä ystävä. 40-luvulla se kopsi keskiaukeamakuvia Paris Sex-Appealista rehevällä tyylillä. Niitä myytiin Pohjois-Afrikkaan bordellien seinille.
    ellauri210.html on line 369: That journey began in 1903 when, aged sixteen, he was kicked out of his boarding school for an egregious act of indiscipline—according to some, he hit a teacher—and, inspired by his hero Arthur Rimbaud, he left Switzerland in search of adventure. Over the next several years, Cravan took up with hookers in Berlin, hoboed his way from New York to California, and worked in the engine room of a steamship bound for the South Pacific, jumping ship when it docked in Australia. But it was in Paris that the legend of the man we know as Arthur Cravan—writer, brawler, and hoaxer—was cemented. Within the space of six years, he scandalized polite society, infuriated the avant-garde, slugged it out with one of the greatest heavyweights of all time, and then disappeared without a trace.
    ellauri210.html on line 371: When Jack Johnson fled racially motivated prosecution in the U.S. in 1913, he arrived in Paris to a hero’s welcome. After he’d beaten Jim Jeffries to become the first black heavyweight champion of the world in 1910, he’d been tarred as a threat to social order back home. A film of the fight had been a hit in France but was banned in America for fear that images of a black man schooling a white man in the ring would cause grave insult and incite sedition.
    ellauri210.html on line 373: By the time Johnson arrived in Paris, Cravan had carved out a reputation as a boxer himself, a discipline he first picked up while traveling across the USA. He was also known as an ardent proponent of the “American” attitude toward life, by which he meant living according to desire and instinct, and telling so-called civilized society to take a running jump. In an essay titled “To Be or Not To Be … American,” he wrote that, thanks to the influence of cakewalk dancers, track athletes, and boxers such as Joe Jeanette, the whole of Paris had turned American. “Overnight,” Cravan said, “everyone began to spit and swear” and “floated around in clothes two sizes too big for them.” He finished the piece with a crib sheet for how to pass as American: “Chew … never speak … always look busy … and, above all else, crown yourself with arrogance.” It was advice he followed assiduously. How right, how true, to this day.
    ellauri210.html on line 385: New York’s first encounter with modern art had come four years earlier with the seminal Armory Show, at which Duchamp’s Nude Descending a Staircase caused an almighty rumpus. This time, Duchamp presented Fountain, the urinal that changed art history. Having witnessed Cravan’s work back in Paris, Duchamp and Picabia invited Cravan to deliver one of his anti-art lectures at the exhibition. He didn’t disappoint. On the day, he stood half cut in front of his audience, swore at them, waved his cock around, and was promptly arrested.
    ellauri210.html on line 509: Nach Aufenthalten in Paris, München und Heidelberg kehrte er völlig mittellos nach Berlin zurück. 1914 hielt er seinen letzten Vortrag im Neuen Club. Ab 1915 war van Hoddis in ständiger ärztlicher Behandlung und wurde privat gepflegt. In diesem Jahr starb sein Bruder Ludwig als Soldat im Ersten Weltkrieg, dessen Tod nahm er allerdings aufgrund seiner wachsenden Umnachtung nicht groß zu Kenntnis. Nach dem Krieg konnte van Hoddis’ Bruder Ernst nicht mehr Fuß fassen und emigrierte nach Palästina.
    ellauri210.html on line 629: Valmistuttuaan Strasbourgin École des Arts et Métiersista Arp lähti 1904 Pariisiin, jossa hän julkaisi ensimmäiset runonsa. Vuosina 1905–1907 hän opiskeli Saksassa weimarilaisessa taidekoulussa Ludwig Hoffmannin ateljeessa, mutta palasi 1908 Pariisiin, jossa hän aloitti opinnot Académie Julianissa. Hän muutti 1915 Sveitsiin maan puolueettomuuden vuoksi.
    ellauri210.html on line 634: Arp liittyi 1912 Blaue Reiter -taiteilijaryhmään ja perusti vuonna 1916 Hugo Ballin kanssa Zürichiin dadaistisen ryhmän Dada Zürich. Käyttäen nimeä Hans Arp hän perusti 1920 Max Ernstin ja aktivisti Alfred Grünwaldin kanssa Kölniin dadaryhmän Dada Köln. Hänen maalauksiaan oli kuitenkin 1924 esillä surrealismin ensimmäisessä näyttelyssä Galerie Pierressä Pariisissa.
    ellauri210.html on line 636: Arp muutti 1926 Ranskaan, jossa hän pääasiallisesti asui. Hän irrottautui 1931 surrealismista perustaakseen Abstraction-Créationin ja työskenteli Pariisissa toimineen Abstraction-Création-ryhmän kanssa sekä kirjoitti artikkeleita aikakauskirjaan Transition. Koko 1930-luvun ja elämänsä loppuun asti hän kirjoitti ja julkaisi esseitä ja runoja. Vuonna 1942 hän pakeni kotoaan Meudonista saksalaisten miehityksen alta ja asui Zürichissä sodan päättymiseen saakka. Hän kirjoitti ranskaksi ja saksaksi.
    ellauri210.html on line 638: Arp teki ison reliefin Harvardiin ja suuren muraalin Pariisiin ja sai niistä 1954 Venetsian biennaalissa kuvanveiston suuren palkinnon.
    ellauri210.html on line 709: Olin yllättynyt ja hämmästynyt; Savinio kohteli instrumenttiaan niin huonosti, että jokaisen kappaleen jälkeen kosketinsoittimesta jouduttiin puhdistamaan siruja ja puruja. Ennustan, että kahden vuoden sisällä hän on pannut päreixi kaikki Pariisin pianot. Savinio jatkaa sitten tuhoamaan jokaisen pianon universumissa, mikä voi olla todellinen vapautus.
    ellauri210.html on line 766: Benjamin Péret, né le 4 juillet 1899 à Rezé (Loire-Atlantique) et mort le 18 septembre 1959 à Paris, est un écrivain et poète surréaliste, usant également des pseudonymes de Satyremont, Peralda et Peralta.
    ellauri210.html on line 773: Raymond Georges Yves Tanguy, né le 5 janvier 1900 à Paris et mort le 15 janvier 1955 à Woodbury (Connecticut, États-Unis), est un peintre et dessinateur surréaliste français, naturalisé américain.
    ellauri210.html on line 833: Tristan Tzara captured the inspired lunacy in his 1921 Dada Manifesto on Lukewarm Love. Marcel Duchamp’s “Readymades,” or Francis Picabia’s canvases of human figures as functionless machines belong here. Dada began as a limited franchise, with key outposts in Zurich, Berlin, Paris, and New York. Preceding the Surrealist movement by several years, and often inspired by the Communist Party (though not tied to it), its origins lay in a militant nostalgia for a pre-war lost Eden. Dadaists sought “an art based on fundamentals to cure the madness of the age and a new order of things that would restore the balance between heaven and hell." (Jean Arp).
    ellauri210.html on line 839: Rigaut — a drug addict, gigolo, dandy, man-about-town — was a cult figure in Paris, a status that intensified when he was made the subject of Louis Malle’s brilliant 1966 film Le Feu Follet.
    ellauri210.html on line 871: Après avoir passé une soirée à Paris avec un vieil ami, Jacques Porel, le matin du 6 novembre 1929 Jacques Rigaut rentre à Châtenay-Malabry, où il se suicide d’une balle de revolver tirée en plein cœur.
    ellauri210.html on line 886: Et puis merde !, Paul Chadourne – Pierre Drieu la Rochelle - Jacques Rigaut, Les Libraires Entre Les Lignes, 1998, Paris.
    ellauri210.html on line 915: Jacques Prévert s'ennuie à l'école et fait souvent l'école buissonnière en parcourant Paris avec la complicité de son père. Dès 15 ans, après son certificat d'études primaires, il abandonne les études. Il multiplie alors les petits travaux, notamment au grand magasin Le Bon Marché. Il fait quelques larcins et fréquente des voyous mais n'est jamais inquiété par la police.
    ellauri210.html on line 917: En 1922, il retourne à Paris et y vivote en faisant de petits métiers. Avec Yves Tanguy, il fréquente également la Maison des amis des livres, rue de l'Odéon, tenue par Adrienne Monnier, qui leur fait découvrir la littérature et des personnalités comme André Breton et Louis Aragon. Il est hébergé de 1924 à 1928 par Marcel Duhamel qui s'est installé au 54 de la rue du Château près de Montparnasse — Duhamel dirige l’hôtel Grosvenor qui appartenait à son oncle et qui est sis non loin de là.
    ellauri210.html on line 990: Tää on hyvä runo, täst mie piän. En 1929, plusieurs de ses poèmes paraissent dans des revues — en 1931, Tentative de description d'un dîner de têtes à Paris-France est remarqué dans le milieu littéraire.
    ellauri210.html on line 1111: Educated by governesses, tutors, and nuns, she was expelled from two schools, including New Hall School, Chelmsford, for her rebellious behaviour, until her family sent her to Florence, where she attended Mrs Penrose's Academy of Art. She also, briefly, attended St Mary's convent school in Ascot. In 1927, at the age of ten, she saw her first Surrealist painting in a Left Bank gallery in Paris and later met many Surrealists, including Paul Éluard. Her father opposed her career as an artist, but her mother encouraged her. She returned to England and was presented at Court, but according to her, she brought a copy of Aldous Huxley's Eyeless in Gaza (1936) to read instead.
    ellauri210.html on line 1113: In 1936 Carrington saw the work of the German surrealist Max Ernst at the International Surrealist Exhibition in London and was attracted to the Surrealist artist before she even met him. In 1937 Carrington met Ernst at a party held in London. The artists bonded and returned together to Paris, where Ernst promptly separated from his wife.
    ellauri210.html on line 1152: Gisèle Prassinos a légué à la Bibliothèque historique de la ville de Paris un riche fonds [archive] de manuscrits. Son œuvre artistique a été légué à sa nièce Catherine Prassinos (voir le site de Mario Prassinos).
    ellauri210.html on line 1165:

    Jean-Pierre Duprey (1 January 1930 in Rouen – 2 October 1959 in Paris) was a French poet and sculptor, one of the modern examples of a poète maudit (accursed poet).
    ellauri210.html on line 1167: Dès l'âge de quinze ans, Jean-Pierre Duprey compose ses premiers poèmes. Il part pour Paris en 1948 sur l'invitation d'André Breton et participe au mouvement surréaliste. Au cours de l'été 1948, il rencontre, en Normandie, Jacqueline Sénart qui deviendra sa femme et partagera sa vie jusqu'à la fin. Il figure sur les photographies du groupe surréaliste prises par Man Ray en 1953 au café de la place Blanche[réf. nécessaire]. Näistä Brétonin loppupään kirotuista oppilaista tulee vähän mieleen Jaakko Hintikka ja sen sekundaoppilaiden sukupolvet: L. Carlson, E. Saarinen, Mike Hand, Gabriel Sandu.
    ellauri210.html on line 1169: Personnalité tragique et indépendante, il abandonne la poésie au début des années 1950 pour se consacrer entièrement à la sculpture dans son atelier situé au 123, rue de Crimée à Paris, puis chez Hanesse à Pantin et, à partir de 1957, au 21, avenue du Maine, dans un atelier situé villa Marie Vassilieff (chemin du Montparnasse).
    ellauri210.html on line 1310: It is based on Breton's actual "interactions" with a young woman, Nadja (actually Léona Camille Ghislaine Delacourt 1902–1941), over the course of ten days, and is presumed to be a semi-autobiographical description of his relationship with a patient of Pierre Janet. The book's non-linear structure is grounded in reality by references to other Paris surrealists such as Louis Aragon and 44 photographs. Tästä E. Saarinen lie ottanut postmodernia mallia.
    ellauri210.html on line 1374: Mansour first came in contact with Parisian surrealism while still living in Cairo. She moved to Paris in 1953 at the age of 20.[1] In 1947, her first marriage at the age of 19 ended after six months when her husband died. Her second marriage was to Samir Mansour in 1949 and they divided their time between Cairo and Paris. Mansour began to write in French.
    ellauri210.html on line 1376: She died of cancer in Paris in 1986. Was that all there was to it? No!
    ellauri210.html on line 1378: Mansour’s first published collection of poems, titled: Cris, was published in Paris in 1953 by Pierre Seghers. This collection of work references male and female anatomy in explicit language that was unusual for the time. Religious language can also be found. However, it is inverted, replacing what would be Christ with the lover. References of Egyptian mythology are also present in Cris. Mansour references the White Goddess as well as Hathor.
    ellauri210.html on line 1380: In 1954, Joyce Mansour became involved with the surrealist movement after Jean-Louise Bédouin wrote a review praising Cris in Médium: Communication surréaliste that May. Joyce Mansour actively participated in the second wave of surrealism in Paris. Her apartment was a popular meeting place for members of the surrealist group. L'exécution du testament du Marquis de Sade, the performance piece by Jean Benoît took place in Mansour’s apartment, where she "collaborated" with obscure minor representatives such as Pierre Alechinsky, Enrico Baj, Hans Bellmer, Gerardo Chávez, Jorge Camacho, Ted Joans, Pierre Molinier, Reinhoud d'Haese and Max Walter Svanberg.
    ellauri210.html on line 1382: Jean Benoît (1922-2010) was a Canadian artist known as "The Enchanter of Serpents", most famous for his surrealist sculptures. One sculpture called "Book Cover for Magnetic Fields" features demonic figures ripping an egg from a book. Magnetic Fields was the name of the book Breton wrote with Philippe Soupault, which Breton called the first surrealist book. Many of his works include demonic figures, brutal sexual images, exaggerated phalluses, and so on. Benoît was active and remained productive, working every day on his art until he died on August 20, 2010, in Paris. He was 88.
    ellauri210.html on line 1456: Charles Perrault (12. tammikuuta 1628 Pariisi, Ranska – 16. toukokuuta 1703 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1697 julkaisemastaan satukokoelmasta Hanhiemon tarinoita (ransk. Les Contes de ma mère l'Oye). Varsinaiselta ammatiltaan Perrault oli asianajaja, ja hän toimi myös julkisten rakennusten tarkastajana. Hänen oikea nimensä oli Jaakko Parantainen. Les oies marchent dans la cour. Pas les oeufs, zihihihihi. Perrault oli varakas porvari, kuinkas muuten.
    ellauri213.html on line 427: Nyttemminhän nää ei enää ole mitään ennätyxiä. Eräskin 60-vuotias Mariko juoxi juuri maratonin alle 3 tunnissa. Pariisissa nirhaantui 2015 130 henkeä.
    ellauri216.html on line 138: Pariisin pyhän Dionysioksen luostarin apotti Hilduin käänsi Pseudo-Dionysioksen kirjoituskokoelman kreikasta latinaksi 800-luvulla ja yhdisti virheellisesti identiteetit yhteen persoonaan. Niinpä keskiajalla nämä neljä eri lähteistä nousevaa identiteettiä – Apostolien tekojen Dionysios Areopagita, Eusebioksen Dionysios Ateenalainen, marttyyri Dionysios ja Pseudo-Dionysios Areopagita – yhdistettiin yhdeksi ja samaksi persoonaksi; Dionysioksen katsottiin kääntyneen Paavalin saarnan vaikutuksesta, tulleen Ateenan piispaksi, kirjoittaneen edellä mainitut mystiikan teologian tekstit ja tämän jälkeen kuolleen marttyyrina Pariisissa. Oli siinä yhdelle kaverille duunia.
    ellauri216.html on line 235: Terolla tulee mieleen miten se menetti poikuuden. Olikohan sekin isän alla? No ei. Lukioikäisenä oivalsin että kaikilla naisilla oli se. (Tero oli vähän hidasälyinen.) Lopulta hän näki vittuja vähän kaikkialla, sileitä ja karkeakarvaisia, kuivia ja limaisia, maxullisia ja ilmaisia. Naiset vittuineen oli aivan ylivoimaisia. Kulli on kerran tai enintään kuudestilaukeava, pillu automaattiase. Laukaus laukaus laukaus, SARRRRRRRJA. Poikuuden vei ylivoimaisesti Riitta, pyylevä kolmikymppinen. Se kaivoi housuistani jäykistyneen kullin esiin. Pari työntöä ja tiukka tuijotus, siinä se oli koko coitus. Soitin Julialle joka oli sillä aikaa ehtinyt kylästyä samaiseen aseeseen.
    ellauri216.html on line 1115: Neuvostoliiton joukkojen läsnäolon aiheuttamia vahinkoja luostarille käyttivät fasistiset propagandistit. Luostarissa vieraili usein saksalaisia, jotka ottivat siitä kuvia, sekä muiden fasistisen blokin maiden - Bulgarian, Romanian, Slovakian, Unkarin ja Kroatian - edustajia. Näistä vierailijoista hyötyivät luostarin veljet – heidän kauttaan munkit lähettivät Valaamilaisille kirjeitä ja valokuvia muihin maihin. Elokuussa 1942 Valaamissa vieraili italialainen kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja Lino Pellegrini, joka jätti yksityiskohtaisen raportin fasistisen puolueen "Il popolo d'Italia" virallisissa painetuissa elimissä (noin kuukautta myöhemmin valkoinen emigrantti painoi sen uudelleen." Paris Bulletin").
    ellauri219.html on line 830: You’re not, but you’re the culture with the megaphone. People are paying disproportionate attention to your stupidity. And when stupid suckers elsewhere discover that the streets of Hollywood are not paved with gold, they truly are crestfallen, to an extent they wouldn’t be with Moscow, or Paris. Just as they were crestfallen to discover that the States was just another empire after all.
    ellauri220.html on line 582: "En ole naimisiin menevää lajia. En osaa kuvitella izeäni aviomiehexi. Parisuhde ei ole mulle izeisarvo. Kun pääsen silloin tällöin hilloviivalle se on siinä. Muun ajan voin aivan hyvin tumputtaa."
    ellauri220.html on line 663: Esmeralda. Esmeralda voi tarkoittaa seuraavia: Esmeralda, naisen etunimi. Esmeralda, romanityttö Victor Hugon romaanissa Pariisin Notre-Dame. Esmeralda, Aleksandr Dargomyžskin ooppera. Esmeralda, Cesare Pugnin säveltämä baletti. Esmeralda, meksikolainen telenovela-sarja. Esmeralda Bank, merenalainen tulivuori Tyynellämerellä lähellä ... tai sit vaan smaragdi.
    ellauri221.html on line 85: Marthe Richer, dite Marthe Richard, épouse Crompton, née Betenfeld le 15 avril 1889 à Blâmont (Meurthe-et-Moselle) et morte le 9 février 1982 à Paris, est une prostituée, aviatrice, espionne et femme politique française.
    ellauri221.html on line 93: Issue d'une famille modeste (son père Louis Betenfeld, violent et alcoolique, est ouvrier brasseur et sa mère Marie Lartisant domestique), Marthe Betenfeld a un frère et une sœur aînés, Camille et Jeanne. Elle est envoyée quelques années dans une institution catholique et son destin semble tout tracé : couturière, comme sa sœur aîné. Puis elle devient à Nancy apprentie culottière, à quatorze ans. Le métier ne l'enchantant guère, elle fugue de chez ses parents. Elle est interpellée pour racolage en mai 1905 par la Police des mœurs et ramenée chez ses parents. Elle fugue à nouveau à 16 ans et se retrouve à Nancy, ville avec une importante garnison militaire, où elle tombe amoureuse d'un Italien se disant sculpteur mais qui se révèle être un proxénète. Il l'envoie sur le trottoir, puis elle devient prostituée dans les « bordels à soldats » de Nancy. Devant effectuer plus de 50 passes par jour, elle tombe rapidement malade et contracte la syphilis. Renvoyée du bordel, dénoncée par un soldat pour lui avoir transmis la syphilis et fichée par la police (où elle est inscrite comme prostituée mineure le 21 août 1905), elle est contrainte de s'enfuir à Paris. Elle rentre dans un « établissement de bains » rue Godot-de-Mauroy (maison close d'un standing supérieur à ses anciennes maisons d'abattage) où elle rencontre, un soir de septembre 1907, Henri Richer, mandataire aux Halles. Le riche industriel l'épouse le 13 avril 1915. Elle fait alors table rase de son passé et devient une respectable bourgeoise de la Belle Époque dans son hôtel particulier de l'Odéon. Elle demande à être rayée du fichier national de la prostitution, ce qui lui est refusé.
    ellauri221.html on line 97: Elle dépose le 13 décembre 1945 devant le Conseil municipal de Paris un projet pour la fermeture des maisons closes. Dans son discours, elle ne s’en prend pas tant aux prostituées qu’à la société, responsable selon elle, de la « débauche organisée et patentée » et à la mafia, qui bénéficie de la prostitution réglementée ; le propos permet aussi de rappeler que le milieu de la prostitution s'est compromis avec l’occupant pendant la guerre. Sa proposition est votée et le 20 décembre 1945, le préfet de police Charles Luizet décide de fermer sans préavis les maisons du département de la Seine dans les 3 mois (au plus tard le 15 mars 1946, date qu'a fixée le conseil municipal). Encouragée, Marthe Richard commence une campagne de presse pour le vote d'une loi généralisant ces mesures. Elle est soutenue par le Cartel d'action sociale et morale et le ministre de la Santé publique et de la Population, Robert Prigent.
    ellauri221.html on line 99: Le 9 avril 1946, le député Marcel Roclore présente le rapport de la Commission de la famille, de la population et de la santé publique, et conclut à la nécessité de la fermeture. Le député Pierre Dominjon dépose une proposition de loi dans ce sens qui est votée le 13 avril 1946 à la chambre des députés. La fermeture des maisons closes est appliquée à partir du 6 novembre 1946. Le fichier national de la prostitution est détruit et remplacé par un fichier sanitaire et social de la prostitution (loi du 24 avril 1946). Environ 1 400 établissements sont fermés, dont 195 à Paris (177 établissements officiels) : les plus connus comme le Chabanais, le Sphinx, La Rue des Moulins, le One-Two-Two mais aussi les sinistres maisons d’abattage comme le Fourcy et le Charbo… Beaucoup de tenanciers de maisons closes se reconvertirent en propriétaires d'hôtels de passe. La prostitution est alors une activité libre ; seules sont interdites son organisation et son exploitation — le proxénétisme — et ses manifestations visibles.
    ellauri221.html on line 103: Paris. Many brothels were converted into hotels, which prostitutes continued to use, so haha! James Bond was coldcocked by this cruel and inhumane law. He switched immediately to drinking only Tittinger.
    ellauri222.html on line 83: “I am an American, Chicago born” begins the famous first sentence of “The Adventures of Augie March.” The author of that sentence was actually an illegal immigrant, Canada born, and the words were written in Paris. Bellow’s father, Abraham Belo, was born in a shtetl inside the Pale of Settlement. He began his career in St. Petersburg as a produce broker, specializing in Egyptian onions and Spanish fruit. The family seems to have been quite well off. Abraham had used a forged document to work in St. Petersburg, and, when this was discovered, he was arrested and convicted. He may have gone to prison. But he managed to escape and, in 1913, to get his family to Canada.
    ellauri222.html on line 109: As everyone has said, Bellow not least, “Augie March” was the breakthrough book. Bellow ascribed its origin to a visionary moment. In 1948, he had gone with Anita to Paris for two years, supported by a Guggenheim fellowship. (Bellow hated Paris.) He was at work on a novel called “The Crab and the Butterfly,” which apparently concerned two men arguing in a hospital room. In the version of the epiphany he told to Roth, he was walking to his writing studio one morning when he was distracted by the routine Parisian sight of the street gutters being flushed:
    ellauri222.html on line 113: Into his head popped the memory of a friend from childhood, a boy named Charlie August—and Augie March was born. The novel poured out of him. “All I had to do was to be there with buckets to catch it,” he said. Being abroad, he thought, encouraged the sense of compositional freedom. He wrote much of the novel in Europe—in Paris, Salzburg, and Rome. He later boasted that not a single word of it was written in Chicago.
    ellauri222.html on line 235: Now there is real mystery about communists in the west, to limit myself to those. How were they able to accept Stalin – one of the most monstrous tyrants ever? You would have thought that the Stalin-Hitler division of Poland, the defeat of the French which opened the way to Hitler's invasion of Russia, would have led CP members to reconsider their loyalties. But no. When I landed in Paris in 1948 I found that the intellectual leaders (Sartre, Merleau-Ponty, etc) remained loyal despite the Stalin sea of blood. Well, every country, every government has its sea, or lake, or pond. Still Stalin remained "the hope" – despite the clear parallel with Hitler.
    ellauri222.html on line 261: Mistähän Sale sai päähänsä tän kotkankesytyxen Mexikossa? Se on yhtä uskottavan oloinen kuin se sen Aahrikka-pläjäys. Kaikesta näkee ettei kaveri ole käynyt Chicagosta kauempana kuin ehkä Pariisissa (jota se muuten inhosi). Kukaan jenkkiarvostelija ei sano siitä mitään. Ilmeisesti se ei kiinnostanut niitäkään, kun siinä on vaan märkäselkiä.
    ellauri222.html on line 377: Stella Chesney is a beautiful aspiring actress—her name means “star” in Latin—whom Augie meets in Mexico. He helps her escape her boyfriend, Oliver, and much later meets her again in New York and marries her. Augie learns that Stella has lied to him about many things, but he continues to love her despite her faults. They move to Paris so that she can pursue her film career.
    ellauri222.html on line 429: Hooker Frazer is Mimi’s lover and the father of her unborn child. When Augie first meets him, Frazer is a graduate assistant in political science, a Communist intellectual. Later, he is in Mexico working as a secretary for the exiled Leon Trotsky, and in China working as an intelligence agent. Finally, Augie meets him in Paris, where he is working for the World Educational Fund. Augie greatly admires Frazer’s prodigious intellect.
    ellauri222.html on line 453: Jacqueline is the ugly but proud housemaid who works for Stella and Augie in Paris. When she declares to him that it is her dream to go to Mexico, Augie breaks out laughing. He finds it both ridiculous and wonderful that such a used-up, ugly-looking girl has such an indomitable spirit.
    ellauri222.html on line 694: Bernard Le Bouyer de Fontenelle, né le 11 février 1657 à Rouen et mort le 9 janvier 1757 à Paris, est un écrivain, dramaturge et scientifique français. Fontenelle oli armoton keskikertaisuus joka yritettyään kaikenlaista päätyi populääritieteen kautta Ranskan akatemiaan. Eli kuukautta vaille satavuotiaaxi, laiskiainen. Il ne connut pas l’amitié vraie, et put s’appliquer ces mots d’une de ses églogues : « Il me manqua d’aimer. » Claudine de Tencin, lui disait en montrant sa poitrine : « Ce n’est pas un cœur que vous avez là ; c’est de la cervelle, comme dans la tête."
    ellauri222.html on line 725: Bellow's first two novels, Dangling Man and The Victim, are brief and disciplined works, darker in mood and less intellectually complex than the later fiction but featuring protagonists who anticipate later Bellovian heroes both in their introspection and in their resistance to urban apathy. In Paris, Saul realized he need not copycat Flaubert and that instead he could write as he spoke. The result was Augie.
    ellauri222.html on line 739: Some common synonyms of gay are animated, lively, sprightly, and vivacious. While all these words mean "keenly alive and spirited," gay stresses complete freedom from care and overflowing spirits. the gay spirit of Paris in the 1920s. Bellow and his gay chummies in Chicago.
    ellauri222.html on line 896: Georges Benjamin Eugène Clemenceau [kləmãsõ´] (lempinimi Le Tigre de Papier, ”Paperitiikeri”; 28. syyskuuta 1841 Mouilleron-en-Pareds, Vendée – 24. marraskuuta 1929 Pariisi) oli ranskalainen journalisti ja valtiomies. Hän oli yksi Ranskan kolmannen tasavallan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia ja toimi kahdesti Ranskan pääministerinä vuosina 1906–1909 ja 1917–1920. Clemenceaulla oli keskeinen rooli ensimmäisen maailmansodan jälkeisten rauhanjärjestelyjen muotoilussa ja hän vaati erittäin ankaria rauhanehtoja Saksalle. 1865 eli sisällissodan päätyttyä Jori muutti Yhdysvaltoihin, jossa asui neljä vuotta ja työskenteli muun muassa tyttökoulun opettajana Stamfordissa Connecticutissa. Häneen teki vaikutuksen amerikkalainen sananvapaus, joka oli paljon laajempi kuin Napoleon III:n Ranskassa. Palattuaan Ranskaan vuonna 1869 Clemenceau ryhtyi harjoittamaan lääkärin ammattia Pariisissa. Clemenceaun ensimmäinen vaimo oli hänen entinen oppilaansa, amerikkalainen Mary Plummer, jota hän nai vuonna 1869. Heillä oli kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon.
    ellauri222.html on line 1067: Sen Pariisin muistelmista tulee mieleen Emily Pariisissa. Samanlainen röyhkeä jenkkinarsisti Chicagosta joka luulee omistavansa koko maailman.
    ellauri223.html on line 214: In 1639, Viscountess St Albans and Sir Frodo Underhill became estranged, and began to live separately. In a later lawsuit, after her death, Underhill blamed Robert Tyrrell, or Turrell, their manservant, for this alienation of affections. In her will of 1642, she left half her property to Turrell, and other property to her nephew, Stephen Soames. She was buried in the old Parish Church of Eyworth, Bedfordshire, 9 July 1650, near her mother, and her sister, Lady Dorothy Constable.
    ellauri236.html on line 388: In 1999, the novel was picked in a survey of the best books from the 20th century by the French retailer Fnac and the Paris newspaper Le Monde in Le Monde's 100 Books of the Century.
    ellauri238.html on line 165: Varauduin siihen, että joutuisin olemaan Lontoossa yhden yön yli. Olin aivan varma, että Pentti oli vain hipynyt, jättänyt Leenan ties minkälaiseen jamaan ja mitään sanomatta mennyt Pariisiin ja sieltä Dubliniin. Dabliniin meno oli sikäli perusteltua, että hän oli lähtenyt Suomesta kääntämään Joycen Odysseusta englantia puhuvaan ympäristöön, Lontooseen. Kun Dublin oli sinä lähellä, hän menisi sinne, Dubliniinhan romaanin tapahtumat sijoittuivat. Leena kuitenkin olisi vaikeuksissa, siitä olin varma, koska vaikutti siltä, että Pentti oli lähtenyt pakosalle.
    ellauri238.html on line 192: Pari päivää seminaarin jälkeen Hormia oli pannut Leenan ja Penan poliisilta turvaan Kupittaan hourulaan, Pentin suljetulle osastolle. Pentti oli ammuskellut Seurahuoneella Leenan kotoa pihistämällä aseella. Pentti ei syönyt lääkkeitään, koska niistä tuli tokkuraan (LOL, entä viinasta?), vaan jakeli niitä muille potilaille. Hän muisti potilaan, joka paskansi hihitellen Penan huoneen nurkkaan, osoitteli läjää sormellaan ja hipsi hihitellen ulos. Kyllä minä ymmärsin, että se oli kommentti mun tuotannosta, Pentti veisteli. Pentti oli leuhka ja Marjukka koppava. Pentillä oli lähes olematon perse. Kai sixi että se oli perse koko mies.
    ellauri238.html on line 358: Sarah Benhardt syntyi Pariisissa vuonna 1844 ja kuoli 1923 ibid. Henriette Rosine Bernard -nimisenä hollantilaiselle juutalaiselle kurtisaanille Judith Van Hardille, joka tunnettiin myös nimellä ”Youle”. Lapsen isä oli Edouard Bernard, ranskalainen juristi, ja Henriette koulutettiin ranskalaisissa katolisissa sisäoppilaitoksissa. Elättääkseen itsensä hän yhdisti varhaiseen näyttelijänuraansa kurtisaanina toimimisen – noina aikoina molempia aloja pidettiin paheksuttavina.
    ellauri242.html on line 107: Axel og Valborg er en tragedie i fem akter af Adam Oehlenschläger fra 1810 (skrevet under hans ophold i Paris i 1808) med musik af Carl Braun.
    ellauri243.html on line 96: Anne Frank-lookalike Shosanna hoitaa elokuvateatteria Pariisissa valehenkilöllisyyden turvin. Hän tapaa saksalais-suomalaisen tarkka-ampujan Simo Häyhän (Fredrik Stollen), joka kaatoi 250 vihollista yhden taistelun aikana. Häyhän on määrä esittää izeään nazien propagandaelokuvassa Stolz der Nation (Kansakunnan ylpeys). Shosannaan sen jutkutaustasta tietämättä ihastunut Häyhä vakuuttaa (? taivuttaa) Joe Goebbelsin siirtämään elokuvan ensi-illan Shosannan elokuvateatteriin. Shosanna suunnittelee rakastajansa Marcelin (pätkän ranskalaisvahvistus, yhtä merkittävä kontribuutio kuin sammakoilla viime sodassa) kanssa ensi-iltaan osallistuvien natsijohtajien tappamista sytyttämällä teatterin tuleen. Meneehän siinä mukana muutama sata pahaa-aavistamattomia ydinsaxalaisia, mutta väliäkö hällä, koko Saxan kansahan on yhtä syyllinen. Inter arma silent leges! Ihan sama tematiikka muuten kuin Dan Steinbockin Andromeedassa. Vittu onnää tosi mieltä nostattavia juttuja, etten sano kääntäviä.
    ellauri244.html on line 79: Sirolan Kaksi kaupunkia jäi vaille suurempaa huomiota. Kai Sirolalta jäi huomaamatta että Dickens oli jo kirjoittanut sen. Se kuvasi Ranskan suuren vallankumouksen aikaisia ja jälkeisiä vuosia Lontoossa ja Pariisissa. Teosta myytiin noin 200 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen myydyimmän romaanin. Vain Sonja Kaurasen Anja Koo menee niukasti edelle. Helsinki ja Tallinna ei olleet yhtä vetäviä. Sirola vajosi syvään masennukseen. Itse hän kuvasi tilaa seuraavasti:
    ellauri244.html on line 285: "Harri Sirolan toinen romaani on leimahtava rakkaustarina, kertomus nuoren suomalaismiehen ja Kreikassa syntyneen mulattitytön levottomasta suhteesta. Tapahtumapaikkana on ensin Pariisi, sitten huumausaineiden ja vallattujen talojen, bändien ja anarkismin Amsterdam."
    ellauri244.html on line 589: Henry Valentine Miller (26. joulukuuta 1891 New York – 7. kesäkuuta 1980 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Miller tunnettiin aikansa kirjallisten normien rikkojana, joka yhdisti romaaneissaan henkilökuvausta, yhteiskuntakritiikkiä, filosofista pohdintaa, mystiikkaa, roisia seksuaalisuutta ja vapaata assosiaatiota. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Kravun kääntöpiiri (1934), Musta kevät (1936), Kauriin kääntöpiiri (1939) ja Ruusuinen ristiinnaulitseminen -trilogia (1949–59), jotka perustuvat hänen kokemuksiinsa New Yorkissa ja Pariisissa. Niin ja sitten se Marussin kolossi, joka oli makuuhuoneen kirjahyllyssä, mutta näytti tosi tylsältä.
    ellauri244.html on line 607: A nasty setback was June's close relationship with the artist Marion, whom June had renamed Jean Ronski. Ronski lived with Miller and June from 1926 until 1927, when June and Ronski went to Paris together, leaving Miller behind, which upset him greatly. Miller suspected the pair of having a lesbian relationship. While in Paris, June and Ronski did not get along, and June returned to Miller several months later. Yxin jäänyt Ronski teki Sirolat Pariisissa around 1930. Vähän päästä Henry lähti ize yxin Pariisiin.
    ellauri244.html on line 609: Things began to change in Paris after meeting Anaïs Nin, 12 years his junior, who, with Hugh Guiler, went on to pay his entire way through the 1930s including the rent for an apartment at 18 Villa Seurat. Nin became his lover and financed the first printing of Tropic of Cancer in 1934 with money from Otto Rank. His works contain detailed accounts of sexual experiences. Sitä koitin vähän lukea mutta oli liian hapokasta, ei pystynyt.
    ellauri245.html on line 541:

    Elissa ja Alvar Aalto 1960-luvulla. Pariskunnan yhteiselo oli ensimmäisinä vuosina leppoisaa, mutta Alvar Aallon vanhetessa hän alkoi juoda liikaa ja muuttui Elsaa kohtaan jopa ilkeäksi.

    ellauri245.html on line 549: ELSA KAISA MÄKINIEMI syntyi Kemissä vuonna 1922 jääkärieversti August Mäkiniemen ja Aino Maria Mäkiniemen (o.s. Kemppainen) esikoiseksi. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä, Inkeri ja Sisko. August Mäkiniemi toimi suojeluskuntajärjestön Pohjolan piirin piiripäällikkönä. Everstiä kutsuttiin Aukuksi, Elsaa Ekiksi ja Inkeriä Inkiksi. Eki ei ollut koskaan pahalla tuulella. Ekan vaimon Marsion syöpäännyttyä Alvar istui peräkonttorissa juomassa. Onnexi tuli palkatuxi Eki. Säynätsalon kunnantalon rakennuxen aikana he rakastuivat toisiinsa. Se oli myös ensimmäinen rakennushanke, jossa Elissa toimi johtavana arkkitehtinä. Kunnantalo vihittiin käyttöön kesällä 1952. Saman vuoden syksyllä Elsa ja Alvar menivät naimisiin. Elsan perhe ei ollut suhteesta innoissaan. Pariskunnalla oli 24 vuotta ikäeroa.
    ellauri245.html on line 567: Pariskunta tapasi vuoden 2017 lopussa. Nainen oli hoitovapaalla hoitamassa esikoistaan. Mies oli kertonut naiselle olevansa töissä ja pystyvänsä tuloillaan elättämään myös naisen. Todellisuudessa mies otti lukuisia lainoja naisen nimissä kertomatta naiselle lainoista. Lisäksi nainen osti tavaraa, kuten imurin ja Audi-merkkisen henkilöauton, miehelle. Nainen pelkäsi miehen lähtevän, jos tämä ei saisi haluamiaan asioita.
    ellauri246.html on line 67: Sodanjälkeisinä vuosina Sachs luki juutalaista kirjallisuutta ja Tooraa. Hän opiskeli myös juutalaista mystiikkaa ja kabbalaa ja julkaisi runoja "mykkänä huutona" holokaustia vastaan. Vuonna 1954 hän aloitti kirjeenvaihdon Paul Celanin kanssa. Celan oli keskitysleireiltä pelastunut romanianjuutalainen runoilija, joka oli muuttanut sodan jälkeen Pariisiin. Sachs ja Celan olivat sukulaissieluja, ja huolimatta suuresta ikäerosta heidän lämmin ja henkevä ystävyytensä jatkui Celanin itsemurhaan, vuoteen 1970 asti. Nelly Sachs itse kuoli vain pari kuukautta myöhemmin. Kelaa sitä!
    ellauri246.html on line 639: Kerran Pohjois-Amerikan mantereella Brodsky alkoi matkustaa paljon. Hän asui Lontoossa, Pariisissa, Amsterdamissa, Tukholmassa, Venetsiassa, Rooman pitkään. Hän ei pitänyt matkailijoiden tarkoituksenmukaista tutustua nähtävyyksiin, mutta hänellä oli kyky mainita uusia kaupunkeja - tiesi piilotettuja arkkitehtuuria ja yksinkertaisesti viihtyisiä kulmia, ravintoloita kaukana sivukaduilla, joissa vain paikalliset julkiset kävelee, lukea Paikallinen lehdistö, innokkaasti keskusteltiin Urban Gossipista. Se tunnetaan erityisesti Brodsky rakastettu Venetsia. Tietenkin tämä rakkaus johtui siitä, että Venetsian tahattomasti muistutti häntä Petersburgin kotikaupungista. Brodsky oli hyvin apoded sillat, kanavat, vesi. Ensimmäistä kertaa hän saapui Venetsiaan, kun siellä oli talvella. Jäädytetty joki, valkoinen kansi ei jättänyt häntä välinpitämättömäksi, ja hän oli ikuisesti liittynyt tähän kaupunkiin. Täällä hän tapasi naisen, jonka kanssa hän otti yhteyttä avioliittoon, ja haudattiin tänne.
    ellauri246.html on line 846: 1965-luvun lopulla tai vuoden 1966 alussa BrodSky lähti julkaisupyynnön Leningradin sivuliikkeeseen "Neuvostoliiton kirjoittaja" runojen kirjoista. Kirja, jonka hän oli kutsunut "Winter Mail" ja se koostuu runoista 1962-1965. Käsikirjoitus keskusteltiin, mutta ... for "mutta" Listautuminen ei voida hyväksyä Brodskin jakeissa - Raamatun teemoja ("Isaac ja Abraham"), Jumalan, Angelsin, Serafimovin mainitseminen. Kokouksen osanottajat selittävät, miksi kaikki sama kirja olisi julkaistava: pysäyttää "kaikenlaisia \u200b\u200bkeskusteluja", "tuhota legendoja, jotka ovat syntyneet hänen nimensä ympärille." Arvioijan arvostelut, runoilija V.A. Joulu ja kriitikko V.N. Alfonsov, päivätty lokakuu ja marraskuu. Molemmat arvostelukäyttäjät tukevat päättäväisesti kirjan julkaisemista. Jos tämä voitaisiin odottaa V.N. Alfonsov ja sitten ruokkivat joulun VSEVOLODin runoilijaa (1895-1977), joka jopa "Isaac ja Abraham" kirjoittavat, että tämä on runo "mielenkiintoinen suunnitelmassa, mielekästä ja kirkas väri", odottamaton. Mutta käsikirjoitus, vaikka se oli melko myönteisestä suhtaudesta, annettiin BrodSky takaisin. Pari vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin KGB: n Leningradin hallintaan ja tarjosi sopimuksen: hän ilmoitti heille ulkomaalaisista, ja he syövät heidän vaikutusvaltaansa siihen, että runoja Brodsky julkaistiin. Tämän jälkeen Brodsky lopulta heilutti kätensä ajatukselle kirjan painos kotimaassaan.
    ellauri247.html on line 261: "The learned Smelfungus travelled from Boulogne to Paris, from Paris to Rome, and so on, but he set out with the spleen and jaundice, and every object he passed by was discoloured or distorted. He wrote an account of them, but 'twas nothing but the account of his miserable feelings. I met Smelfungus in the grand portico of the Pantheon—he was just coming out of it. ''Tis nothing but a huge cockpit,' said he—'I wish you had said nothing worse of the Venus de Medici,' replied I—for in passing through Florence, I had heard he had fallen foul upon the goddess, and used her worse than a common strumpet, without the least provocation in nature. I popp'd upon Smelfungus again at Turin, in his return home, and a sad tale of sorrowful adventures had he to tell, 'wherein he spoke of moving accidents by flood and field, and of the cannibals which each other eat, the Anthropophagi'; he had been flayed alive, and bedevil'd, and used worse than St. Bartholomew, at every stage he had come at. 'I'll tell it,' cried Smelfungus, 'to the world.' 'You had better tell it,' said I, 'to your physician.'" (Sterne)
    ellauri247.html on line 323: <William Hogarth (10. marraskuuta 1697 Lontoo – 26. lokakuuta 1764 Lontoo) oli englantilainen taidemaalari ja graafikko, joka tunnetaan erityisesti suurta suosiota saavuttaneista kuvasarjoistaan. Hogarth oli erittäin taitava ja tarkka piirtäjä ja suosi runsaita yksityiskohtia ja groteskeja sävyjä. Hänen tyylinsä oli kova ja realistinen. Hogarth kuvasi kuparipiirrossarjoissaan aikaansa ja ihmishahmoja moralisoiden ja ivaten. Hogarth teki vuosina 1731–1732 ensimmäisen moralistisen piirrossarjansa ’Ilotytön tarina’. Hogarth oli äärimmäisen kansallismielinen eikä koskaan myöntänyt saaneensa vaikutteita ulkomaisilta taiteilijoilta vaikka oli käynyt kahdesti Pariisissa ja tuonut sieltä tuomisixi hyppykupan. Hogarth was born in London to a lower-middle-class family. Hogarth's works are mostly satirical caricatures, sometimes bawdily sexual. Kuvissa se on ilkimyxen näköinen. Sen suurin kyseenalainen ansio oli copyrightin laillistaminen. Stanley Kubrick based the cinematography of his 1975 period drama film, Barry Lyndon, on several Hogarth paintings. Muistan että se oli pitkäpiimäinen, en kyllä muista siitä muuta, koska se oli mun ja Seijan eka yhteinen elokuvaretki. Kubrick on kaiken kaikkiaan aika joutavanpäiväinen.
    ellauri247.html on line 479: Asuessaan Place Royalen varrella Pariisissa Viki Hugo käytti läheisyydessä asuvaa Brassier-nimistä parturia. Kun hän kerran istui tämän käsiteltävänä, kesken kaiken virkkoi hän: Odottakaa hetkinen, ja ottaen taskustaan kynän alkoi kirjoittaa säkeitä parturin pöydältä löytämälleen paperille.
    ellauri248.html on line 182: In den Jahren 1860/61 lebte Malwida von Meysenbug mit Olga in Paris, dem damaligen kulturellen Zentrum Europas. Sie war dort häufig Gast bei Richard Wagner, dessen vertrauteste Freundin sie neben Marie von Schleinitz war. Auch mit Charles Baudelaire und Hector Berlioz stand sie in Beziehung; über Wagner kam sie in Kontakt mit der schweinidealistische Philosophie Arthur Schopenhauers, welche sie – in eigener Interpretation – für sich selbst übernahm.
    ellauri249.html on line 351: Vuonna 1959 Hruštšov vieraili ensimmäisenä neuvostojohtajana Yhdysvalloissa. Liennytyksen kuitenkin päätti Gary Powersin ohjaaman U-2-vakoilukoneen alasampuminen 1. toukokuuta 1960 Neuvostoliiton yllä. Pariisin kokouksen aikana 16. toukokuuta 1960 Hruštšov vaati Eisenhowerilta anteeksipyyntöä U-2-vakoilulennoista Neuvostoliiton yllä. Anteexipyyntöä ei kuulunut. Tapaus päätti konferenssin.
    ellauri254.html on line 115: Aleksei Remizov (1877 Moskova, Venäjä – 1957 Pariisi, Ranska) oli venäläinen kirjailija. Mielenosoituksiin osallistunut Remizov karkotettiin Pohjois-Venäjälle. Hän pääsi palaamaan Pietariin 1905 mutta pötki pakoon Venäjältä 1921. Remizovin kertomuksia alettiin julkaista vuonna 1897 lehdissä. Hän hyödynsi niissä kansantarinoita, unia ja legendoja. Hän on vaikuttanut myöhempiin kirjailijoihin, esimerkiksi Isaak Babeliin, Jevgeni Zamjatiniin ja Boris Pilnjakiin. Hänen tuotantoaan julkaistiin Neuvostoliitossa uudelleen vuodesta 1978. Il s'est établi en France en 1923. Il est enterré au cimetière russe de Sainte-Geneviève-des-Bois, près de Paris. Sillä oli mukanaan pikku suite sute pussukka isänmaan multaa.
    ellauri254.html on line 461: Nach seinem Abitur im Jahre 1888 bereiste George die europäischen Metropolen London, Paris und Wien. In Wien lernte er 1891 Hugo von Hofmannsthal kennen. In Paris traf er auf den Symbolisten Stéphane Mallarmé und dessen Dichterkreis, der ihn nachhaltig beeinflusste und ihn seine exklusive und elitäre Kunstauffassung des l’art pour l’art entwickeln ließ. Seine Dichtungen sollten sich jeglicher Zweckgebundenheit und Profanierung entziehen. Zu Georges Pariser Kontaktpersonen gehörte auch Paul Verlaine. Unter dem Einfluss der Symbolisten entwickelte George eine Abneigung gegen den in Deutschland zu jener Zeit sehr populären Realismus und Naturalismus. Maxim Gorki wäre sehr böse gewesen, hätte er das gewusst. Seit 1889 studierte er drei Semester lang an der Philosophischen Fakultät der Friedrich-Wilhelms-Universität Berlin, brach sein Studium jedoch bald ab. Danach blieb er sein Leben lang ohne festen Wohnsitz, wohnte bei Freunden und Verlegern (wie Georg Bondi in Berlin), auch wenn er sich zunächst noch relativ häufig in das Elternhaus in Bingen zurückzog. Zwar hatte er von seinen Eltern ein beträchtliches Erbe erhalten, doch lebte er stets sehr genügsam. Als Dichter identifizierte er sich früh mit Dante (als der er auch beim Münchner Fasching auftrat), dessen Divina Comedia er in kleine Teile zerriss. Samanlainen ilkeä riippunokka se olikin kuin Dante.
    ellauri254.html on line 604: Claude-Henri de Rouvroy, Saint-Simonin kreivi (17. lokakuuta 1760 Pariisi – 19. toukokuuta 1825 Pariisi) oli ranskalainen taloustieteilijä ja filosofi, jota pidetään ranskalaisen sosialismin perustajana. Saint-Simonin mukaan historia on jatkuva prosessi, jossa jokainen aikakausi lopulta muodostuu kehityksen jarruksi, josta on siirryttävä seuraavaan aikakauteen. Kehityksen välttämättömyyden syy on ilmiöiden sisältämissä ristiriidoissa. On suuntauduttava kohti parempaa tulevaisuutta.
    ellauri254.html on line 616: Judenitš onnistui saamaan yhteyden Siperiassa toimiviin valkoisiin venäläisiin ja teki yhteistyötä Pariisissa toimineen valkoisen lisääntymiselimen, ns. Venäjän poliittisen kokouksen (ven. Русское политическое совещание в Париже) kanssa. Lähihoitaja Mannergeimin kanssa Judenitš suunnitteli Suomen liittymistä Venäjän valkoisten rinnalle sotaretkeen Pietaria vastaan. Heinäkuussa hänestä tuli Luoteis-Venäjän armeijan komentaja Viroon, ja elokuussa Britannian avulla luodun vastavallankumouksellisen Luoteis-Venäjän hallituksen sotaministeri.
    ellauri254.html on line 657: Pariisissa ollessaan Trotski toimitti Iskra-sanomalehteä yhdessä Vladimir Leninin kanssa, mutta asettui toisessa edustajakokouksessa 1903 menševikkien puolelle. On esitetty, että Trotski päätyi menševikkien puolelle koska hän ei halunnut toimia Leninin varjossa. Trotski päätyi seilaamaan omalaatuiseen välitilaan bolševikkien ja menševikkien väliin, molempien ryhmittymien suhtautuessa häneen varautuneesti. Samoihin aikoihin hän meni naimisiin Natalia Sedovan kanssa. Pari sai myöhemmin kaksi poikaa, Levin ja Sergein.
    ellauri254.html on line 667: Ranskan hallitus epäsi Trotskilta maahantulon 21. helmikuuta, ja 11. huhtikuuta 1929 Saksakin hylkäsi Trotskin turvapaikka-anomuksen. Vasta 25. heinäkuuta 1933 Ranskan pääministeri Édouard Daladier myönsi hänelle turvapaikan, ja Trotski saapui Marseilleen. Hän asui aluksi Royanissa ja Barbizonissa, eikä hänellä ollut lupaa matkustaa Pariisiin.
    ellauri254.html on line 679: Kamenev, oikealta nimeltään Rosenfeld, oli syntyisin juutalaisperheestä, ja hänen isänsä oli veturinkuljettaja Moskova–Kursk-rautatiellä. Hänen vanhempansa olivat olleet mukana opiskelijoiden vallankumouksellisessa toiminnassa 1870-luvulla. Kamenev kävi lukionsa Tbilisissä Georgiassa, jossa hän sai ensimmäisen kosketuksensa vallankumoukselliseen sosialistiseen liikkeeseen. Laittomaan Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen hän liittyi vuonna 1901. Koska Kamenev oli lukioaikanaan kuulunut radikaaleihin poliittisiin keskustelukerhoihin ja osallistunut mielenosoituksiin, hänet hyväksyttiin Moskovan yliopistoon vasta erillisestä anomuksesta. Maaliskuussa 1902 hänet vangittiin muutamaksi kuukaudeksi hänen osallistuttuaan tsaarinvallan vastaiseen opiskelijamielenosoitukseen, minkä jälkeen häneltä evättiin lupa jatkaa opintojaan. Hän pakeni Länsi-Eurooppaan, tutustui Pariisissa Vladimir Leniniin ja ryhtyi ammattivallankumoukselliseksi. Venäjän sosiaalidemokraattien jakaannuttua kahtia vuonna 1903 Kamenev liittyi Leninin johtamaan bolševikkisiipeen.
    ellauri254.html on line 831: In 1921, We became the first work banned by the Soviet censorship board. Ultimately, Zamyatin arranged for We to be smuggled to the West for publication. The outrage this sparked within the Party and the Union of Soviet Writers led directly to the State-organized defamation and blacklisting of Zamyatin and his successful request for permission from Joseph Stalin to leave his homeland. In 1937 he died in poverty in Paris. Serve him right!
    ellauri254.html on line 1031: Emigrantteihin Gorgi otti kantaa kärkevästi ja kirjoitti heistä säälimättömiä vieroksunnan ja suuttumuksen sanoja. Se on vihainen kuin rakkikoira. Mitähän tehtiin kuningatar Elisabethin gorgeille sen kuoltua? Vietiinkö vallan saunan taaxe tai piikille? Ihmeellinen juoni - nälkään kuoleva noita! Se johdatti mieleeni Pjotr Kropotkinin, vaikka hän ei kuollutkaan nälkään. Ihmeellistä ja traagista, noita! Maanpakolaisuudessa noidat kuolevat henkiseen nälkään. Prof. Iljin on laatinut raamatun pohjalta Koston uskon. Struve heittää kuperkeikkaa. Pariisiin muuttanut VI. Hodasevitš vakuuttaa julkisessa sanassa olevansa luotettava emigrantti. Ikävää kuin kellarissa hapanneiden suolakurkkujen parissa.
    ellauri254.html on line 1079: Beresdov on pikkuruinen paikkakunta. Se on etäinen maaseutukolkka, juutalaisten vakinaisen asutuksen entinen raja. Pari-, kolmesataa taloa siroiteltuna sinne tänne ilman järjestystä. Suuri markkinatori, torin keskellä parikymmentä myymäläkojua. Tori on likainen, lannan täyttämä. Paikkaa ympäröi talonpoikaistalouxien vyöhyke. Juutalaiskeskuksessa teurastuslaitokselle johtavan tien luona on synagoga. Tuosta ikivanhasta rakennuksesta huokuu alakuloisuus. Totta kyllä, synagoga ei voi lauantaisin valittaa tyhjyyttä, mutta se ei ole enää sellaista kuin aikaisemmin, ja rabbiinin elämä ei ole lainkaan sellaista kuin hän haluaisi. Jotakin ilmeisesti hyvin huonoa tapahtui vuonna 1917, kun kerran täälläkin, tällaisessa kolkassa, nuoriso katselee rabbiinia ilman tarpeellista kunnioitusta. Tosin vanhempi väki ei syö trefnia, mutta kuinka moni poikanen syö Jumalan kiroamaa sianmakkaraa! Hyi, ilkeä ajatellakin. Sydämistyneenä rabbiini Boruh potkaisee taloudellista sikaa, joka ahkerasti kaivelee lantaläjää syömistä etsien. Niin, hän rabbiini ei ole aivan tyytyväinen siihen, että Beresdovista on tullut piirin keskus. Saapui piru ties mistä noita kommunisteja ja kaiken kääntävät nurin, ja joka päivä on jokin uusi mielipaha. Eilen hän, rabbiini, näki pappilan portissa uuden ilmoitustaulun: Ukrainan Kommunistisen Nuorisoliiton Beresdovin piirikomitea. Tuollaisesta ilmoitustaulusta ei voi odottaa mitään hyvää. Ajatustensa valtaamana rabbiini ei huomannutkaan, kun jo seisoi pienehkön, hänen synagogansa oveen liimatun ilmoituksen edessä:
    ellauri256.html on line 64: Sitä en kyllä jaxa uskoa että muodin perään juoxeminen olis alkanut vasta 1900-luvulla. Barokista siirryttiin rokokoohon Mme Pompadourin esimerkistä. Maalaismainen Rousseau arvosteli Julkulle Pariisin muotia jossa maitomunat olivat epäsveiziläisittäin näytillä. Ei tarvize kuin kazoa eri vuosisatojen potrettien pukuvalintoja niin näkee miten tärkeää on aina ollut näyttää sukupuoli ja etenkin sukupolvi vaatetuxella. Tazkat on työhönpääsyn esteenä enää vain harvoissa ammateissa. Kohta ne ovat parasta ennen päivän leimoja.
    ellauri260.html on line 119: Personalistit kokoontuivat erityisesti kolmen eurooppalaisen korkeakoulukeskuksen ympärille: Pariisiin, Müncheniin ja Lubliniin. Häh, Lublin? Oliko Lublinin taikurikin personalisti? Varmaan olikin.
    ellauri262.html on line 246: John Ronald Reuel, Mabel ja Arthur Reuel Tolkienin esikoinen, syntyi 1892 Bloemfonteinissa, silloisen Oranjen vapaavaltion pääkaupungissa Etelä-Afrikassa, missä Arthur Tolkien työskenteli Bank of African paikallisen kolonialistisen riistokonttorin johtajana. Arthur oli muuttanut Englannista kulta- ja timanttilöydösten rikastuttamaan Etelä-Afrikkaan parempia urakehitysmahdollisuuksia tavoitellen muutamaa vuotta aiemmin. Hänen kihlattunsa Mabel Suffield oli seurannut perässä täytettyään 21 ja saatuaan viimein isänsä hyväksynnän tulevalle avioliitolle. Pariskunta vihittiin Kapkaupungin katedraalissa 16. huhtikuuta 1891. Tyttöaikanaan Mabel oli ollut lähetyssaarnaajana Aahrikassa, yritti käännyttää kristinuskoon Sansibarin sulttaanin haaremia.
    ellauri262.html on line 260: Siis samanlainen mammanpoika tämäkin kuin C.S. Lewis, ja Hemingwaykin, for that matter. Vuonna 1904 myös 12-vuotiaan Tolkienin äiti kuoli ajauduttuaan diabeettiseen koomaan. Tolkien oli kuudentoista, kun hän rakastui tulevaan vaimoonsa Edith Brattiin. Tolkienin huoltaja, katolinen pappi, Mabelia mahdollisesti köyrinytkin Isä Francis Morgan ei kuitenkaan hyväksynyt sexuaalisuhdetta, joten Ronald ja Edith saattoivat mennä vällyihin vasta 1914, kun Ronald täytti 21 vuotta ja täysi-ikäistyi. Pariskunta meni naimisiin 22. maaliskuuta 1916 Edithin käännyttyä katolilaiseksi. He saivat 1917 ensimmäisen neljästä lapsestaan. Romanssi innoitti Tolkienia luomaan kertomuksen Berenistä ja Lúthienista. Edit tanssi Ronille jossain mezässä kuin Lúthien. Ronnie laittoi Ethelille hautakiveenkin nimexi Lúthien.
    ellauri263.html on line 515: Helenan seuraavien vuosien liikkeistä ei ole kovin tarkkaa tietoa, mutta hänen tiedetään matkustelleen ympäri Eurooppaa muun muassa kreivitär Kiseljovan kanssa. Iskä lähetti sille viikkorahaa. 18-vuotiaan naisen karkaaminen aviomieheltään yksin Eurooppaan oli 1800-luvun puolivälissä hyvin erikoinen tapaus, ja se aiheutti skandaalin Venäjän seurapiireissä. Myös huhut alkoivat kiertää. Erään huhun mukaan hän olisi ollut aikansa kuuluisan oopperalaulajan ja Pasta Carbonaroihin kuuluneen Agardi Metrovichin rakastajatar (muiden rakastajien ohella) tai kaksiavioinen vaimo, ja hänellä olisi ollut ainakin yksi avioton lapsi. Lapsen isäksi mainittiin muiden muassa Venäjän keisarinnan serkku, ruhtinas Emile von Sayn "Ludi" Wittgenstein. Blavatskyn kerrottiin ansaitsevan elantonsa toisinaan Pariisin puolimaailmassa, toisinaan ratsastamalla turkkilaisessa sirkuksessa, hämärissä liiketoimissa, meediona tai antamalla pianokonsertteja Lontoossa. Siellä se luki Bulwer-Lyttonin tekeleen Pompejin loppuajoista ja innostui siitä Isixestä. Bulwer-Lytton tunnetaan parhaiten Snoopysta.
    ellauri263.html on line 542: Kairosta Blavatsky matkusti Palestiinan, Syyrian ja Libanonin kautta Konstantinopoliin, josta laivalla Odessaan, jonne hän saapui vuoden 1872 kesällä. Tämä oli hänen viimeinen käyntinsä Venäjällä (oik. Ukrainassa). Hän viipyi kotimaassaan vajaan vuoden ja matkusti sitten Pariisiin, kuten hän sanoi mestarinsa häntä kehottaneen. Pariisissa hän vietti aikansa maalaten piruja ja kirjoittaen. Pariisista hän matkusti New Yorkiin, jonne hän saapui heinäkuussa 1873.
    ellauri263.html on line 558: Kuitenkin jo kahdentoista päivän kuluttua saapumisesta he siirtyivät Pariisiin, jossa W. Q. Judge oli heitä odottamassa. Sieltä käsin Blavatsky teki viikon matkan Sinnettien luo Englantiin sekä kreivitär Gaston d'Adhémarin luo Enghienin linnaan, jossa hän aloitteli seuraavaa suurta teostaan, Salaista oppia. Kesäkuussa he saivat Lontoosta uutisia, jonka mukaan teosofia oli siellä saavuttamassa suurta suosiota seurapiireissä. Uusiin tukijoihin kuuluivat muun muassa Robert Browning, Matthew Arnold, Sir William Crookes ja Sir William Fletcher Barrett. Elokuussa Blavatsky ja joukko muita teosofeja lähtivät Saksaan Mary Gebhardin vieraaksi, jossa he viipyivät kolme kuukautta.
    ellauri266.html on line 378: Sodan päätyttyä Boulle palasi Pariisiin ja alkoi kirjoittaa, julkaisi William Conradin vuonna 1950 ja Le sacrilège malaisin vuonna 1951. Se oli kuitenkin hänen kolmas kirjansa, Le Pont de la rivière Kwaï , joka toi hänet maailman huomioon 1952. Kuten vuonna 1963 julkaistu kirja Apinoiden planeetta se perustui vahvasti hänen kokemuksiinsa toisen maailmansodan aikana. Romaani käännettiin myöhemmin nimellä Kwai-joen silta josta tehtiin elokuva vuonna 1956, jossa soittaa Alec Guinness. Elokuva voitti Oscarin parhaasta elokuvasta, ja 6 muuta parhaasta siitä sun tästä. Oikeasti se oli aivan paska (kz. albumia 270).
    ellauri266.html on line 400: Nova synnyttää Ulysselle pojan, Siriuksen, joka kävelee ja puhuu kolmen kuukauden ikäisenä. He peläten henkensä puolesta he ottavat koehenkilöiden paikan avaruuslentokokeessa. Koska kaikki ihmiset näyttävät apinoilta, he voivat paeta ilman ennakkoilmoitusta ja tapaavat kiertävän laivan. Ulysse ohjelmoi aluksen takaisin maahan. Kun he lentävät Pariisin yli, Orlyn lentokenttä ja Eiffel-torni näyttävät samalta. Kun he laskeutuvat, heitä kuitenkin tervehtii Jeepissä oleva kenttäupseeri, joka on gorilla. Myöhemmin paljastuu kehystarina, että Jinn ja Phyllis ovat itse asiassa sivistynyttä simpanssia, ja he hylkäävät Ulyssen tarinan pelkkänä fantasiana, koska he pitävät ajatusta älykkäistä ihmisistä uskomattomana.
    ellauri266.html on line 415: Sodan jälkeen Boulle palasi hetkeksi töihin kumiteollisuuteen, mutta vuonna 1949 hän muutti takaisin Pariisiin ja alkoi kirjoittaa. Pariisissa ollessaan koska oli liian köyhä hankkimaan omaa asuntoa, hän asui hotellissa, kunnes hänen äskettäin leskeksi jäänyt sisarensa Madeleine Perrusset antoi hänen muuttaa suureen asuntoonsa. Hiänellä oli tytär, Françoise, jota Pierre auttoi kasvattamaan, mutta hänen suunnitelmansa adoptoida tyttö virallisesti eivät koskaan toteutuneet.
    ellauri266.html on line 436: Pierre Boulle kuoli Pariisissa, Ranskassa , 30. tammikuuta 1994 81-vuotiaana, traagisesti kolme viikkoa ennen 82. syntymäpäiväänsä.
    ellauri272.html on line 801: Pariskunta erosi ja palasi takaisin, kymmeniä kertoja. Avioliitto päättyi vasta vaimon kuolemaan lähes kymmenen vuotta sitten. Kihlmaneilla on (oli} kaksi lasta.
    ellauri275.html on line 201: Runossa "Komunan kaatumisen päivä" runoilija komppasi intohimoisesti Pariisin kommunaarien epäitsekästä taistelua ja ylisti innokkaasti heidän kuolematonta tumpelointiaan.
    ellauri275.html on line 202: Venäläinen kirjallisuuskriitikko V. Goltsev totesi, että "ei vain Gruusian, vaan myös sen ajan venäläisessä runoudessa ei ole toista runoa, joka ylistäisi Pariisin kommuunin 1871 taistelijoita sellaisella voimalla ja ajatuksen selkeydellä:"
    ellauri276.html on line 824: Toisen sairauskohtauksen jälkeen vuonna 1892 Bottomley jätti pankin ja muutti Cartmeliin, Lancashireen elääkseen intohimoista intensiivistä meditaatiota ja mietiskelyäkin ja aloitti runojen kirjoittamisen. Täällä vuonna 1895 hän tapasi Emily Burtonin. He menivät naimisiin vuonna 1905. Pariskunta asui vuodesta 1914 Silverdalessa, lähellä Carnforthia kuolemaansa asti. 1920 - luvulla hän oli Village Drama Societyn puheenjohtaja. Vuonna 1944 hänelle myönnettiin kirjallisuuden kunniatohtori Leedsin yliopistossa. Bottomley kuoli vuonna 1948 eläen vaimoaan alle vuodella. Heidän tuhkansa haudataan St. Fillanin kappeliin juurella Dundurn, Perthshire.
    ellauri277.html on line 132: Sittemmin tapaamansa "hyväntekijän" Mary Haskellin taloudellisella avustuksella Gibran opiskeli taidetta Pariisissa vuosina 1908–1910. Siellä ollessaan hän tapasi syyrialaisia ​​poliittisia ajattelijoita, jotka edistävät kapinaa ottomaanien Syyriassa. Kun hän kuoli 48-vuotiaana maxakirroosiin ja alkavaan tuberkuloosiin toisessa keuhkossa hän oli saavuttanut kirjallisuuden mainetta "Atlantin valtameren molemmin puolin". Hänen "upeaa työtä" on kuvattu "taiteellisena perinnönä kaikkien kansojen ihmisille".
    ellauri277.html on line 142: Heinäkuussa 1908 Gibran meni Haskellin taloudellisella tuella opiskelemaan taidetta Pariisissa Académie Julianissa, missä hän liittyi Jean-Paul Laurensin ateljeeseen. Gibran oli hyväksynyt Haskellin tarjouksen osittain etääntyäkseen Michelinesta, "sillä hän tiesi, että tämä rakkaus oli vastoin hänen kiitollisuuttaan neiti Haskellia kohtaan"; kuitenkin "hänen yllätykseksi Micheline tuli yllättäen hänen luokseen Pariisissa." "Michel oli paxuna kuin Michelin-ukko, mutta raskaus oli kohdunulkoinen, ja hänen piti tehdä abortti, luultavasti Ranskassa." Micheline oli palannut Yhdysvaltoihin lokakuun lopussa. Gibran vieraili hänen luonaan palattuaan Pariisiin heinäkuussa 1910, mutta heidän välilleen ei jäänyt aavistustakaan läheisyydestä.
    ellauri277.html on line 144: 1909 Gibran aloitti lyijykynällä tuherrettujen muotokuvien sarjan, jota hän myöhemmin kutsui "Taiteen temppeliksi", jossa oli "ajan kuuluisia mies- ja naistaiteilijoita" ja "muutamia Gibranin sankareita menneiltä ajoilta.", kuten Mary Haskell. Kesäkuussa 1910 Ameen Rihani, jonka Gibran oli tavannut PaPaPariisissa, joka oli kuusi vuotta vanhempi kuin Gibran, oli Gibranin roolimalli jonkin aikaa ja ystävä ainakin toukokuuhun 1912 asti. Gibranin elämäkerran kirjoittaja Robin Waterfield väittää, että vuoteen 1918 mennessä "kun Gibranin rooli muuttui vihaisen nuoren miehen roolista profeetan rooliksi, Rihani ei voinut enää toimia paradigmana." Pojille tuli bänät.
    ellauri277.html on line 167: Kahlil Gibran esiteltiin uudelleen William Blaken runouteen ja taiteeseen Pariisissa, todennäköisesti Auguste Rodinin studiossa ja Rodinin itsensä ollessa melan varressa. Gibran vahvisti siellä pyrkimyksensä olla symbolistimaalari.
    ellauri277.html on line 238: After Paris, Gibran found Boston provincial and stifling. Haskell arranged for him to visit New York in April 1911; he moved there in September, using $5,000 that Haskell gave him to rent an apartment in Greenwich Village. He immediately acquired a circle of admirers that included the Swiss psychiatrist and psychologist Carl Gustav Jung and several Baha’is; the latter introduced him to the visiting Baha’i leader ‘Abd al-Baha’, whose portrait he drew. New York was the center of the Arabic literary scene in America; Rihani was there, and Gibran met many literary and artistic figures who lived in or passed through the city, including the Irish poet and dramatist William Butler Yeats.
    ellauri277.html on line 436: Ampumisten vuoksi elokuvan nettimainoskampanja päätettiin keskeyttää kokonaan Suomessa, koska mainosten ei haluttu näkyvän aihetta käsittelevien juttujen yhteydessä. Myös televisiomainokset poistettiin uutisten yhteydestä. Lisäksi elokuvan Pariisin ensi-iltaa päätettiin siirtää. Ovelaa!
    ellauri278.html on line 59: Huovinen työskenteli metsänhoitajana vuosina 1953–1956, ja näihin aikoihin hän tapasi tulevan puolisonsa, hammaslääkäri Hilkka Hemmingin. Pari avioitui vuonna 1958. Tämän jälkeen Huovinen jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi ilman sarvia ja hampaita. Kirjoittamisen ohella hän toimi myös kirjojen toimittajana ja kuvateosten tekstittäjänä.
    ellauri278.html on line 194: In 1904, Chicherin inherited the estate of his famous uncle in Tambov Governorate and became very wealthy. He immediately used his new fortune to support revolutionary activities in the runup to the Russian Revolution of 1905 and was forced to flee abroad to avoid arrest late in that year. He spent the next 13 years in London, Paris and Berlin, where he joined the Menshevik faction of the Russian Social Democratic Labor Party and was active in emigre politics. In Imperial Germany, he underwent medical treatment in attempts to cure his homosexuality.
    ellauri279.html on line 334: Vankileirien saaristo julkaistiin Pariisissa venäjäksi heti joulun 1973 jälkeen. Sen jälkeen neuvostoviranomaiset aloittivat Solženitsynin ankaramman painostuksen. Hänet karkotettiin 13. helmikuuta 1974 Neuvostoliitosta Frankfurtiin Länsi-Saksaan, ja hän menetti kansalaisuutensa. Solženitsyn asui aluksi Kölnissä kirjailija Heinrich Böllin luona. Kirjan julkaisemisen vaikutusta on verrattu pommiin. Se ei ainoastaan paljastanut ojennustyöleirien Gulagia, Neuvostoliiton rangaistus- ja ihmisten säilytysjärjestelmän laajuutta ja laatua, vaan myös kyseenalaisti neuvostojärjestelmän kapitalismikriittisen perustan.
    ellauri281.html on line 58: Huovinen työskenteli metsänhoitajana vuosina 1953–1956, ja näihin aikoihin hän tapasi tulevan puolisonsa, hammaslääkäri Hilkka Hemmingin. Pari avioitui vuonna 1958. Tämän jälkeen Huovinen jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi ilman sarvia ja hampaita. Kirjoittamisen ohella hän toimi myös kirjojen toimittajana ja kuvateosten tekstittäjänä.
    ellauri281.html on line 193: In 1904, Chicherin inherited the estate of his famous uncle in Tambov Governorate and became very wealthy. He immediately used his new fortune to support revolutionary activities in the runup to the Russian Revolution of 1905 and was forced to flee abroad to avoid arrest late in that year. He spent the next 13 years in London, Paris and Berlin, where he joined the Menshevik faction of the Russian Social Democratic Labor Party and was active in emigre politics. In Imperial Germany, he underwent medical treatment in attempts to cure his homosexuality.
    ellauri282.html on line 366: Köyhyyslupauksesta ja sen tuomista toimeentulo-ongelmista huolimatta Loyola opiskeli Barcelonan, Salamancan ja Pariisin yliopistoissa ja sai uimamaisterin arvon Pariisin yliopistosta vuonna 1534.
    ellauri282.html on line 369: Näiden riskialttiiden toimintojen jälkeen Íñigo (tähän mennessä hän oli vaihtanut nimensä Ignatiukseksi, luultavasti tehdäkseen sen hyväksyttävimmäksi muille eurooppalaisille) otti sukunimen "de Loyola" viitaten Baskimaan Loyolan kylään, jossa hän oli. syntynyt. Varmuuden vuoksi hän muutti Ranskaan opiskelemaan Pariisin yliopistoon
    ellauri282.html on line 370: Loyolaa epäiltiin toistuvasti harhaisuudesta, ja hän oli vankeudessa ja toistuvasti inkvisition tutkittavana. Usein hänet karkotettiin tai häntä kiellettiin opettamasta, mistä syystä hän lopulta siirtyi Pariisiin.
    ellauri282.html on line 377: Mies perusti savolaisen Tachon ja kenraali Xavierin kanssa Jeesuksen seuran (Jesuiitat) uskonnollisen järjestön ja tuli sen ensimmäiseksi prinssieverstixi Pariisissa vuonna 1541. Hän näki Jeesuksen Seuran tarkoituksen olevan lähetystötyö ja löpötys. Muiden kirkon uskonnollisten luokkien siveyden, kuuliaisuuden ja köyhyyden lupausten lisäksi Loyola asetti jesuiitille neljännen kuuliaisuusvalan paaville, osallistuakseen paavin määräämiin "hankkeisiin." Jesuiitat olivat avainasemassa vastareformaation johtamisessa. Mies oli luihun näköinenkin. Sen mielestä tarkoitus pyhitti keinot.
    ellauri282.html on line 416: Thomas Merton syntyi Pradesissa, Pyrénées-Orientalesissa, Ranskassa 31. tammikuuta 1915 walesilaista alkuperää oleville vanhemmille: Owen Mertonille, Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimivalle uusiseelantilaiselle taidemaalarille, ja Ruth Jenkins Mertonille, yhdysvaltalaiselle kveekerille ja taiteilijalle. He olivat tavanneet maalauskoulussa Pariisissa. Hänet kastettiin Englannin kirkossa isänsä toiveiden mukaisesti. Mertonin isä oli kyllä usein poissa poikansa lapsuudessa.
    ellauri282.html on line 528: Nhất Hạnh muutti Pariisiin vuonna 1966. Hänestä tuli Vietnamin buddhalaisen rauhanvaltuuskunnan puheenjohtaja. Vuonna 1969 Nhất Hạnh perusti yhtenäisen buddhalaiskirkon (Église Bouddhique Unifiée) Ranskaan (ei osa Vietnamin yhtenäistä buddhalaista kirkkoa). Vuonna 1975 hän perusti Bataattimeditaatiokeskuksen Fontvannesiin, Foret d'Otheen, lähellä Troyesia Auben maakunnassa Pariisin kaakkoispuolella. Seuraavien seitsemän vuoden ajan hän keskittyi kirjoittamiseen ja suoritti Mindfulnessin ihmeen, Kuun bambun ja Aurinkoni sydämeni -arvosanat.
    ellauri282.html on line 532: 1982, Nhất Hạnh ja Chân Không perustivat Luumukylän luostarin, siis viharan Dordogneen lähellä Bordeaux'ta Etelä -Ranskassa. Luumukylä on Euroopan ja Amerikan suurin buddhalainen luostari (tosin se on Euroopassa), jossa on yli 200 luostaria ja yli 10 000 kävijää vuodessa. Luostarit, jotka ovat avoinna yleisölle suuren osan vuodesta, tarjoavat jatkuvia retriittejä maallikoille, kun taas Interbeing-järjestys järjestää retriittejä tietyille etuoikeutetuille maallikoiden ryhmille, kuten perheille, teini-ikäisille, sotaveteraaneille, viihdeteollisuudelle, kongressin jäsenille, lainvalvontaviranomaisille ja värin ihmisille. Nhất Hạnh on julkaissut yli 130 kirjaa, joista yli 100 englanniksi, joita oli tammikuuhun 2019 mennessä myyty yli viisi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. No ei ihan kuuhun menoa, Camilla Läckbergilläkin on huisisti enemmän. Toisaalta Costaricalainen diplomaatti Christiana Figueres on sanonut, että Nhất Hạnh auttoi häntä voittamaan henkilökohtaisen kriisin ja kehittämään syvää kuuntelua ja empatiaa, jota kyllä tarvitaan Pariisin ilmastosopimuksen helpottamiseksi.
    ellauri283.html on line 186: Heikki ja Kaija on parodia samannimisestä televisiosarjasta 1960- ja 1970-luvulta. Pariskunta esimerkiksi kauhistelee kovaan ääneen, kuinka eräs tuttu ei ottanut lakkia pois päästään sisällä, kun taas esimerkiksi tutun eläkeläispariskunnan tekemä itsemurha kerrostalon katolta kuitataan vain Heikin lausahduksella: "Jaa. No annaksää mulle kaffetta?" Keskustelua värittävät lukuisat "nääs nääs" -lausahdukset kädenliikkeillä ja päänpudistuksilla vahvennettuna. Voivottelujen pituudet vähitellen kasvavat ja tulevat jopa raivokkaiksi.
    ellauri285.html on line 664: Régis Debray, né le 2 septembre 1940 à Paris, est un écrivain, philosophe et haut fonctionnaire français.
    ellauri285.html on line 665: Il est reçu premier au concours d'entrée à l'École normale supérieure (Lettres) en 1960 puis passe l'agrégation de philosophie en 1965, tout en militant à l'Union des étudiants communistes. Il étudie à la faculté des lettres de Paris. En 1965, il est nommé professeur de français au lycée Henri-Poincaré de Nancy, qu'il quitte après quelques mois d'enseignement merdeux.
    ellauri285.html on line 680: En 1979, son tiersmondisme revenant à la charge, il participe - essentiellement en tant qu´observateur - à la révolution sandiniste aux côtés des muchachos du Nicaragua aux côtés de Daniel Ortega et Humberto Ortega, qui considèrent le proche de Castro comme un ami. Un crochet par Paris lui fait manquer le renversement du dictateur Somoza en place.
    ellauri285.html on line 696: Mitterrand palkizi pyllynnuolijansa liipalaapan diplomaattiposteilla, joissa sooloiltuaan Reggie joutui disponibiliteettiin kuin Heikki Brotherus. Mitterrand syntyi vuonna 1916 Jarnacin kunnassa Charenten departementissa läntisessä Ranskassa. Hän kasvoi konservatiivisessa ja katolisessa porvariperheessä, ja uskonnollista yksityiskoulua käyneen Mitterrandin ajatusmaailma oli 1930-luvulla oikeistolainen sekä nationalistinen. Hänen poliittinen uransa alkoikin liittymisellä äärinationalistiseen Croix de Feu -ryhmään. Hän myös kirjoitti L´Écho de Paris -sanomalehteen, joka vastusti istuvaa Léon Blumin vasemmistohallitusta. Sodan aikana hän työskenteli Vichyn hallituksen alaisuudessa. Myöhemmin hän toimi Ranskan vastarintaliikkeessä pitäen samaan aikaan virkaa saksalaismyönteisessä hallituksessa. Toisen maailmansodan jälkeen Mitterrand käänsi kelkkaa vähän liittyen keskustavasemmistolaiseen UDSR-puolueeseen Hän ohjasi puoluettaan vehen viele vasemmalle pitäen kuitenkin selvän pesäeron kommunisteihin.
    ellauri285.html on line 712: Pour lui le messager conditionne le message. Sa thèse est : « l’invention de l’écriture alphabétique jointe à une nouvelle technique de partage (le codex) dans un milieu nomade mais sédentarisé a été la condition de naissance de Dieu comme universel ». – Est-ce vous qui avez inventé ça, la médiologie? – C´est un bien grand mot. C´est Victor Hugo qui l´a créée. « Ceci tuera cela ». Dans Notre-Dame de Paris, je vous recommande ce passage : c´est l´archidiacre Frollo, qui a un petit livre de Gutenberg, et qui est devant la cathédrale, et qui dit de façon prophétique « Ceci tuera cela », et dans l´autre main il avait un petit téléphone mobile, et de façon également prophétique: « Ceci tuera cela ».
    ellauri288.html on line 238: Teksti | Kuvat: Seiskan toimitus – Pariskunta hamstrasi laivan myymälässä erilaisia konjakkeja ja viskejä, ja puolet risteilystä he viihtyivät laivan baarissa. Ilmaisesti he olivat olleet yön yli Virossa, sillä molemmilla oli matkalaukut, merellä mietitään. Mutta Virossa ihmetellään Sofi Oksasen lapsuudenkodin karmeaa kuntoa!
    ellauri288.html on line 385: Kaventaen laajaa näkökulmaa käsittelen tekstissä vain Aliiden ja Zaran vihaa, sekä vertailen niitä keskenään. Venäjän ja Ukrainan selkkaus muistuttaakin monessa suhteessa Kreikan ja Troijan sotaa Iliaassa. Pääsyylliset on yxityishenkilöitä jotka johdattavat koko kansan mieron teille. Paha Paris pokasi Menelaoxen kauniin Helenan, ja pian on laivat kostoretkellä mustan meren rannoilla. Sota ei etene Troijan pelloilla ilman Akhilleuxen sotavaunuja. Casus belli ehti unohtua ennenkuin tulee valmista, mutta pääasiahan oli että saatiin suuttua.
    ellauri288.html on line 445: 13-vuotias. Meillä ei ollut paljon kirjoja kotona: pommituksen aikana melkein kaikki paloi. Mutta äitini ja isoisäni ostivat jotain, enimmäkseen kirjoja ranskaksi ja venäjäksi - nuoruudessaan äitini asui useita vuosia Pariisissa ja työskenteli sitten ranskan opettajana. Mutta hän tiesi venäjää lapsuudesta lähtien, kuten melkein kaikki ihmiset hänen sukupolvensa, jotka saivat koulutuksensa kokonaan tai osittain venäjäksi. Siten hänen hyllyllään olivat Pushkinin, Lermontovin, Tšehovin niteet. Eräänä iltana luultavasti yksinkertaisesti siksi, ettei minulla ollut mitään tekemistä, otin Lermontovin valittuja runoja ja aloin selata sitä. Yhtäkkiä tajusin, että ymmärsin enemmän tai vähemmän lukemani. Ja sitten törmäsin runoon "Limalaiva". Luin sen ja lopetin melkein kyyneleet silmissä. Ei niinkään sympatiasta keisarin haamua kohtaan, vaan odottamattomasta tapaamisesta hengen kanssa, runouden voimalla. Tuo koira, runous, hän haukkasi minua, ja jokin minussa muuttui peruuttamattomasti. Siitä lähtien Illalla minusta tuli ensin innokas runon lukija ja sitten yritin säveltää jotain itse. Useiden vuosien ajan luin lähes yksinomaan venäläistä runoutta ja klassista proosaa.
    ellauri297.html on line 512: Paasikiven noustua presidentiksi Mauno Pekkalasta tuli pääministeri. Pekkala johti pääministerinä muun muassa Suomen valtuuskuntaa Pariisin rauhanneuvotteluissa vuosina 1946–1947 samoin kuin neuvoteltaessa YYA-sopimuksesta, jonka hän myös allekirjoitti Vjatšeslav Molotovin kanssa Moskovassa 6. huhtikuuta 1948. Jälkimmäisissä neuvotteluissa Pekkala jäi kuitenkin Urho Kekkosen ja J. O. Söderhjelmin varjoon.
    ellauri297.html on line 514: Vuosien 1946-48 pääministeri Mauno Pekkala (1890-1952), joka myös edusti SKDL:ää, pakeni paineita viinan juontiin. Kekkonen joi kuin sieni ja Paasikivi vielä enemmän. Se sujuvoitti ryssän kanssa kommunikointia. Kaikki eivät venäläisten kelkassa pysyneet, esimerkiksi sisäministeri Yrjö Leino, pääministeri Mauno Pekkala ja ulkoministeri Väinö Leskinen . Surullisin esimerkki oli Ahti Karjalainen , joka katoili, sulkeutui ulkomaanmatkoilla hotelliin juomaan ja esiintyi julkisesti usein tukevassa humalassa. Pekkalan epäsäännölliset juontitavat ja niin sanottu häilyväisyys herättivät kritiikkiä. Paheksuntaa on herättänyt erityisesti se, että Pariisin rauhanneuvotteluissa hän oli puoluetoveriensa neuvosta antanut Suomen valtuuskunnan puheen etukäteen Molotovin tarkastettavaksi, ja siitä jouduttiin poistamaan aluepalautustoiveisiin viitanneet kohdat. Hän vältteli muulloinkin Neuvostoliiton edustajien ärsyttämistä.
    ellauri297.html on line 521: Pariisin rauhansopimuksen rinnalla YYA-sopimus määritteli Suomen kansainvälisen aseman vuosikymmeniksi eteenpäin. Kun Marshall-avun torjuminen yhtäältä voitiin tulkita tietynlaiseksi tunnustukseksi Neuvostoliiton etupiiriin kuulumisesta, ”Paasikiven diktaattina” muotoutunut pakti veti selkeät rajat tälle asetelmalle. Vaikka monille sopimusta vastustaneille asian ymmärtäminen tuottikin vaikeuksia, Suomen asema omalajisena ”sui generis” -maana idän ja lännen välissä alkoi todellisuudessa vakiintua.
    ellauri299.html on line 584: Vuonna 2003 julkistettiin suunnitelmat romaanin ehdotetusta pienestä näyttösovituksesta ja televisiopilotti kuvattiin. Touchstone Televisionin tuottaman ohjelman pääosissa oli Eddie Cibrian Brockina, KaDee Stricklandina, Mario Van Peeblesina ja Hal Holbrookina. Paris Barclay ohjasi pilotin, jonka käsikirjoittivat Brian Koppelman ja David Levien. Syistä, joita ei koskaan julkistettu, ohjelmalle ei koskaan annettu koko kauden esittelyä. Ihmekös tuo, 2003 oli vahva oikeistoaalto menossa, kun Paha puska paraikaa rynnäköi Irakissa.
    ellauri300.html on line 591: McLean was raised in the Catholic faith of his mother, Elizabeth McLean; his father, Donald McLean, was a Protestant. His father died when McLean was 15. McLean grew up in a physically abusive household, and was abused by both his parents and his sister. His second marriage was to Patrisha Shnier McLean, of Montreal, Canada, from 1987 to 2016. They have two children, Jackie and Wyatt, and two grandchildren, Rosa and Mya. In 2018, McLean confirmed his romantic relationship with model and reality star Paris Dylan, who is 48 years his junior. McLean sang a duet of his song "Vincent" with Ed Sheeran.
    ellauri301.html on line 172: Mankelin äiti teki itsemurhan Mankelin ollessa vähän alle 30-vuotias. Mankellin mukaan äidin puuttuminen ei juurikaan vaivannut häntä, sillä hänellä oli hyvä ja läheinen suhde isäänsä, joka ei maalannut teeriä. Hän oli kuitenkin yksinäinen lapsi, sillä hänen sisaruksensa viihtyivät keskenään, mutteivät jostain syystä Henningin parissa, Henning oli paljon omissa oloissaan. Myöhemmin perhe muutti vielä Boråsiin ilman äitiä. Ei ollut helppoa. Mankell vietti nuoruutensa pienessä Svegin kauppalassa Norjan rajalla. Lukio jäi kesken, Henning oli 2v seilorina muttei päässyt brittejä edemmäs. Sitten se korjasi Pariisissa saxofoneja. After returning from Paris he had taken part in the 1968 demonstrations in Stockholm against the Vietnam war and the university system, and spent much of the 70s in Norway on the fringe of a Maoist group to which his (nameless) then-partner belonged. Oliko se partneri mars- vai venustyyppinen?
    ellauri301.html on line 361: Mankell matkusti Pariisiin 16-vuotiaana ja asui siellä vuoden. Pariisi-vuoden jälkeen hän lähti merille ja pestautui hinaajaan Värtahamnenissa.
    ellauri301.html on line 376: Kesällä 1994 ruotsalaiset ovat liimautuneet television ääreen katsomaan jalkapallon MM-kisoja. Juhannus lähestyy, mutta komisario Kurt Wallanderille juhlasta on tulossa painajainen. Poliisiasemalle tulee puhelu tytöstä, joka on seissyt tuntikausia keskellä peltoa Ystadin lähistöllä. Kun Wallander saapuu paikalle, tyttö sytyttää itsensä tuleen. Parin päivän päästä paikalta löydetään entisen oikeusministerin skalpeerattu ruumis. Wallander on keskellä uransa monimutkaisinta juttua, sillä johtolanka toisensa jälkeen vie hänet väärille jäljille. Ja ennennäkemättömän julma murhaaja iskee yhä uudestaan... Saakurin tyhmä poliisi.
    ellauri308.html on line 105: Pariskunnan ensimmäinen tytär Aino syntyi
    ellauri308.html on line 300: 1970-luvun taistolainen opiskelijaliike käytti usein tunnusta ”Eteenpäin Otto Wille Kuusisen viitoittamaa tietä!”. Kuusinen kuoli näet maksasyöpään toukokuussa 1964 Moskovassa. Lisäxi vuonna 1936 Kuusinen rakastui palavasti itseään 31 vuotta nuorempaan armenialaiseen Marina Amiragovaan. Pari pysyi yhdessä Kuusisen kuolemaan saakka. He eivät olleet virallisesti naimisissa mutta vaikenivat asiasta, kuten myös vuonna 1937 syntyneestä Violetta-tyttärestä, joka eli vain 11 kuukautta.
    ellauri308.html on line 556: Vladimir Pozner syntyi Pariisissa 1. huhtikuuta 1934 Venäjän juutalaiselle isälle Vladimir Aleksandrovich Poznerille ja ranskalaiselle katoliselle äidille Géraldine Luttenille. Pariskunta erosi pian hänen syntymänsä jälkeen. Kun Vladimir oli 3 kuukauden ikäinen, hän ja hänen äitinsä muuttivat New Yorkiin, jossa Géraldinen äiti ja nuorempi sisar asuivat. Keväällä 1939 Poznerin vanhemmat yhdistyivät ja perhe palasi Pariisiin, Ranskaan.
    ellauri308.html on line 571: Vladimir Alexandrovits Pozner Sr. oli ryssämamu jenkeissä.Toisen maailmansodan aikana hän vakoili Neuvostoliiton tiedustelupalveluja ollessaan Yhdysvaltain hallituksen palveluksessa. Pozner syntyi Pietarissa. Hänen perheensä pakeni Neuvosto-Venäjältä bolshevikkivallankumouksen jälkeen, ja Vladimir Poznerista tuli kommunistien kannattaja asuessaan Euroopassa. Vladimir Pozner perheineen muutti Itä-Berliiniin ja myöhemmin Moskovaan 1950 -luvun alussa. Siellä hän työskenteli vanhempana ääni-insinöörinä Neuvostoliiton elokuvateollisuudessa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1968 ja sai sydänkohtauksen vuonna 1969. Pozner kuoli 31. heinäkuuta 1975 lennon aikana Pariisista Moskovaan.
    ellauri309.html on line 115: keramiikkaa (ceramics) ja ompeli lasten vaatteita. Pari erosi vuonna 1983.
    ellauri309.html on line 120: työskentelee aikuissisällön kuvaajana z. pornovideokuvaajana. Noran kirjat on kielletty Floridan kouluissa pornona. Pariskunta omisti myös
    ellauri310.html on line 322: dollarillaan. Hän kirjoitti uudelleen pyytääkseen paikkaa Pariisiin, jonka hän
    ellauri311.html on line 246: Salo on ollut kihloissa rockmuusikko Sammy Aaltosen kanssa. Pariskunnalla on kaksi yhteistä poikaa.
    ellauri315.html on line 278: Kerenski pakeni Venäjältä ja eli loppuelämänsä maanpaossa. Hän jakoi aikansa Pariisin ja New Yorkin välillä. Kerensky työskenteli Hoover Institutionissa Stanfordin yliopistossa. Sielläpä tietysti.
    ellauri315.html on line 280: Kerensky ja sen entinen Olga erosivat vuonna 1939 pian sen jälkeen, kun hän asettui Pariisiin, ja vieraillessaan Yhdysvalloissa vuonna 1939 hän tapasi Lydia Ellen "Nell" Trittonin (1899–1946), australialaisen entisen toimittajan, josta oli tullut hänen lehdistösihteerinsä, ja avioitui hänen kanssaan. Avioliitto solmittiin Martins Creekissä, Pennsylvaniassa.
    ellauri317.html on line 336: Toisen maailmansodan jälkeen kaksi D´Anthèsin kirjettä vuodelta 1836 julkaistiin Pariisissa. Niissä hän kuvaa ihastumistaan "Pietarin upeimpaan luomukseen" ja kirjoittaa, että hän tuntee samoin häneen ja että hänen miehensä on "raivottoman kateellinen". Kirjeissä sanotaan kuitenkin myös, ettei hän ole valmis "rikkomaan sitoumustaan" miehelleen.
    ellauri317.html on line 751: Syksyllä 1916 Venäjä oli ollut sodassa keskusvaltojen – Saksan, Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien valtakunnan (nykyisen Turkin) kanssa – yli kaksi vuotta. Niiden 20 vuoden aikana, jotka hän oli ollut valtaistuimella ennen ensimmäistä maailmansotaa, Nikolai II oli kohdannut paineita uudistaa absoluuttista monarkiaa, jonka hän peri isältään Aleksanteri III:lta vuonna 1894. Hänen virkaanastumisen aikaan 26 v. vanha tsaari näytti omaksuvan edistystä ja nykyaikaa. Hän myönsi Paris Pathé -yhtiölle luvan kuvata hänen vuoden 1896 kruunajaiskulkueensa ja hänen myöhempiä valtiovierailujaan Euroopan johtajien luo vaimonsa keisarinna Alexandran ja tyttärensä Olgan kanssa, ja niistä tuli ensimmäinen uutisvideokameroilla dokumentoitu kuninkaallinen kiertue. Koko hallituskautensa ajan Nicholas osoitti huolta imagostaan kotona hyödyntäessään 1900-luvun alun nousevaa joukkomediaa. Hyvä mies, moderni trendipetteri!
    ellauri321.html on line 101: A new English edition appeared in the year following, and an American reprint of the editio princeps was brought out by Matthew Carey in Philadelphia in 1793. In the meantime its author, whose full name was J. Hector Saint John de Crèvecoeur, had himself translated the book into French, adding to it very considerably, and publishing it in Paris in 1784.* A second French edition, still further enlarged and containing excellent maps and plates, appeared in 1787. These bibliographical facts are significant. They show that for at least twenty years, probably for a much longer period, the “Letters from an American Farmer” was an important interpreter of the New World to the Old. It seems to have been in answer to a demand aroused by his first book that Crèvecoeur ventured to treat the same theme once more. But the three bulky volumes of his “Journey in Upper Pennsylvania” (1801) contain little that is now or illuminating.
    ellauri322.html on line 250: With all this hard work she lived as sparely as she could, that she might help her family. She supported her father. That she might enable her sisters to earn their living as teachers, she sent one of them to Paris, and maintained her there for two years ; the other she placed in a school near London as parlour-boarder until she was admitted into it as a paid teacher. She placed one brother at Woolwich to qualify for the Navy, and he obtained a lieutenant's commission. For another brother, articled to an attorney whom he did not like, she obtained a transfer of dentures; and when it became clear that his quarrel was more with law than with the lawyers, she placed him with a farmer before fitting him out for emigration to America. She then sent him, so well prepared for his work there that he prospered well.
    ellauri322.html on line 256: At this time Mary Wollstonecraft had moved to rooms in Store Street, Bedford Square. She was fascinated by Fuseli the painter, and he was a married man. She felt herself to be too strongly drawn towards him, and she went to Paris at the close of the year 1792, to break the spell. She felt lonely and sad, and was not the happier for being in a mansion lent to her, from which the owner was away, and in which she lived surrounded by his servants. Strong womanly instincts were astir within her, and they were not all wise folk who had been drawn around her by her generous enthusiasm for the new hopes of the world, that made it then, as Wordsworth felt, a very heaven to the young.
    ellauri322.html on line 258: Four months after she had gone to Paris, Mary Wollstonecraft met at the house of a merchant, with whose wife she had become intimate, an American named Gilbert Imlay. He won her affections. That was in April, 1793. He had no means, and she had home embarrassments, for which she was unwilling that he should become in any way responsible. A part of the new dream in some minds then was of a love too pure to need or bear the bondage of authority. The mere forced union of marriage ties implied, it was said, a distrust of fidelity. When Gilbert Imlay would have married Mary Wollstonecraft, she herself refused to bind him ; she would keep him legally exempt from her responsibilities towards the father, sisters, brothers, whom she was supporting. She took his name and called herself his wife, when the French Convention, indignant at the conduct pf the British Government, issued a decree
    ellauri322.html on line 275: Ulkoluodon spugeäijät ei osaa ajatella muuta kuin päivän sillinpäitä. Pariisittarilla on joie de vivre, niitä eivät paina arkihuolet, nälkäänsä ne syövät leivoxia. Peggy piika väpelö pelkää ruåzalaisia. Maryn mielessäkin vilahtaa kiehtova väkisinmakuun ajatus. Virkamiesten palkat Ruåzissa on tosi pieniä. Pelto-orvokkeja näkyy kasvavan. Tyär mainitaan vasta s. 18, se löysi ahomansikoita. Näissä maisemissa oli helppo unohtaa päiden kolahtelu pesusoikkoon Pariisissa ja Imlayn petturuus. Mary ei tykännyt svedujen ätläköistä muonista. Sokeria pistävät leipäänkin, perhana. Mutta höveleitä ovat vaikkeivät valitettavasti osaa enkkua. Tullimies on töykeä kun Marylla ei ole passia.
    ellauri322.html on line 489: You are viewing an original antique oil painting on canvas by Paulette Bardy, listed French Impressionist of the early part of the 20th century. She was born in Fez, Morocco and her works were accepted and exhibited at the prestigious Salon des Artistes Francais in Paris. She was a pupil of French artist Charles Fouqueray and she also painted a series of controversial risque beach scenes, erotic in nature, titled "La Plage" and "Bord de Mer". Her landscapes are Impressionistic mixed with an influence of rural French folk art.
    ellauri323.html on line 124: At the close of the Season, Paris claimed her for a month’s engagement. Paris saw her and was prostrate. Boldini did a portrait of her. Jules Bloch wrote a song about her; and this, for a whole month, was howled up and down the cobbled alleys of Montmartre. And all the little dandies were mad for “la Zuleika.” Dändeistä on paasattu mm albumeissa 49, 53, 56, 61, 98, 107, 139,
    ellauri323.html on line 141: Zuleika looked down at her skirt. “I don’t know,” she said. “I got it in Paris.”
    ellauri325.html on line 171: Heinäkuusta 1919 lähtien Averchenko työskenteli "Yug" -sanomalehdellä (myöhemmin - "Etelä-Venäjä"), vastasi kirjallisesta osasta ja kampanjoi vapaaehtoisarmeijan avuksi. Yhteistyötä improvisoidun Actor's Theaterin kanssa. Vuonna 1920 hän kirjoitti paroni P. N. Wrangelin Venäjän armeijan hyväksi. Simferopolissa, Tauride Voicen kirjapainossa, painettiin ensimmäinen painos hänen kirjastaan " Kusinaa veistä vallankumouksen takaosassa ". Sanomalehdessä julkaistiin 24. kesäkuuta: " Arkady Averchenkon uusi kirja "Kusina veistä vallankumouksen selässä" julkaistaan ja tulee myyntiin muutaman päivän kuluttua. Pariisin painos vuodelta 1921 oli toinen. Sevastopolissa julkaistaan Venäjän armeijan rahoittamana Averchenkon kokoelma ”Evil Spirits”, jonka levikki kuljetetaan pian Konstantinopoliin. Perekop kaatui, ja 15. marraskuuta 1920 punaiset valtasivat Sevastopolin. Marraskuun 13. päivänä Averchenko, Krimin evakuoinnin aikana, purjehti Konstantinopoliin yhdellä viimeisistä laivoista.
    ellauri326.html on line 265: Mutta näiden sadan vuoden aikana olemme kehittäneet huipputeknologiaa, mikä erottaa meidät ensimmäisestä siirtolaisuudesta! Jos heillä oli silloin kirjallisuuspiiri Harbinissa, ja he tunsivat olevansa eksyksissä, koska venäläisen kulttuurin pääkaupunki Berliini ja Pariisi olivat toisella planeetalla, nyt jos olet junassa jossain Afrikassa ja sinulla on Wi-Fi, olet venäläisen kulttuurin keskus. On venäläisen kulttuurin kantajia, kuluttajia ja luojia. Yhtäkkiä tämä venäläisen kulttuurin maa ilmestyi. Tuli tunne, että haluan olla tämän maan, venäläisen kulttuurin kansalainen, jossa ei ole Putinia eikä Malyuta Skuratovia, mutta tulee olemaan Tšaikovski ja Rahmaninov. Ja yhtäkkiä oli mahdollisuus elää tässä maassa, joka ei riipu alueen kirouksesta. Se on virtuaalinen, mutta ei virtuaalinen; se ei todennäköisesti koskaan ole offline-tilassa.
    ellauri326.html on line 552: Coppée fut le poète populaire et sentimental de Paris et de ses faubourgs, des tableaux de rue intimistes du monde des humbles. Poète de la tristesse à la vue des oiseaux qui meurent en hiver (La Mort des oiseaux), du souvenir d'une première rencontre amoureuse (« Septembre, au ciel léger »), de la nostalgie d'une autre existence (« Je suis un pâle enfant du vieux Paris ») ou de la beauté du crépuscule (« Le crépuscule est triste et doux »), il rencontra un grand succès populaire.
    ellauri326.html on line 600: Mutta kymmenen kilometrin päässä Pariisista salamanterit on kuulemma lyöty takaisin, tiedoitti Frantik. Ne olivat sielläkin räjäytyshommissa, mutta menettivät kaksi armeijaosastoa.
    ellauri328.html on line 154: 26.-27. elokuuta käydään Dresdenin taistelu. Taistelun toisena päivänä Moro, huomattuaan ranskalaisten alkavan ampua kukkulalla sijaitsevaan Ruåzin kuninkaan seurakuntaan, sanoo, että heidän on lähdettävä, he lähtevät naapuripatterille lehdon läpi, mutta eivät saavuta sitä, Moreau's hevoseen osuu tykinkuula, joka menee suoraan läpi ja osuu kenraalin molempiin jalkoihin. Moro viedään Kainzin kylään. Moron leikatun jalan tuo Napoleonin leiriin hänen koiransa Fifi. Napoleon ja marsalkat katsovat, että kappas korkea-arvoinen upseeri on tapettu, ja katsovat koiran kaulapantaa, johon on kirjoitettu "Kuluu kansalaiselle J. Y. Moro." Napoleon iloitsee: "Oikeus on vihdoin tehty! Suum kuikve!" Joukoiden keskuudessa oli pitkään legenda, että Napoleon näki Moron kaukoputken läpi, kohdisti itse tykin ja ampui. Moreaun toinenkin jalka amputoitiin, mutta tämä ei auttanut. Moro kuoli kaksi viikkoa myöhemmin Nötnitzin linnassa. Hänet haudattiin Nevski Prospektille, jonka vastakkaiselle puolelle Generalissimo Suvorov, hänen tärkein vastustajansa Italian kampanjassa, haudattiin. Moro vitun loikkari sai Venäjällä marsalkka-arvon, ja Ranskassa Louis kahdeksastoista myönsi hänelle marsipaaniporsaan. Moreaun vaimolle tarjottiin lähtöä Venäjälle 30 000 ruplan elinikäisellä eläkkeellä ja Aleksanterin lahjalla 100 000 ruplaa; hänen tyttärestään voisi tulla keisarinnan hovissa kunnianeito. Pariisin vangitsemisen jälkeen Aleksanteri kuitenkin esitteli Alexandrinan Ludvig 18:lle, ja hän jäi asumaan Ranskaan 12 000 frangin eläkkeellä. Pian Leipzigin taistelussa (Kansakuntien taistelu) Napoleon voitti ja vetäytyi Ranskaan.
    ellauri328.html on line 156: Liittoutuneet valloittivat Pariisin rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti, marsalkat Mortti ja Vertti luovuttavat kaupungin ja vetivät armeijan. Napoleon ei pääse Pariisiin ajoissa, hän vetää kikherneen nenään ja on sitten epätoivoinen. Keisari luopuu valtaistuimesta ja joutuu kunnialliseen maanpakoon Elban saarelle Välimerellä. Eikä siinä vielä kaikki! Mutta se on moro Morolle.
    ellauri330.html on line 444: Kiistan aikana, joka puhkesi IWMA:ssa Pariisin kommuunin tukahduttamisen jälkeen, Bakunin levitti asiakirjaa, jossa hän väitti Marxin kannattavan uutta valtiota, jossa uusi hallitseva entisten työntekijöiden luokka hallitsee porvareita, jotka jäisivät hyväksikäytetyiksi ja sorretuiksi. Marx kirjoitti joitakin huomautuksia Bakuninin pamflettinsa marginaaliin. Jotkut ovat vain sanoja, kuten " idiootti" ja "perse", mutta toiset ovat tärkeämpiä, mukaan lukien seuraavat:
    ellauri331.html on line 674: Sputnik ( venäläinen ääntäminen: [ˈsputnʲɪk] ; aiemmin Voice of Russia ja RIA Novosti, nimi johdettu venäjän sanasta спутник, "satelliitti") on Venäjän valtion omistama uutistoimisto ja radiolähetyspalvelu. Sen perusti Venäjän hallituksen omistama uutistoimisto Rossija Segodnya 10. marraskuuta 2014. Sputnikilla on pääkonttori Moskovassa (check), ja se ylläpitää alueellisia toimituksia Washingtonissa, DC:ssä, Kairossa, Pekingissä, Pariisissa, Berliinissä, Madridissa, Montevideossa ja Rio de Janeirossa. Sputnik kuvailee itseään globaaliin politiikkaan ja talouteen keskittyväksi ja kosiskelee kansainvälistä antianglosaxisista yleisöä. Taisin jo mainita, että Sputnikin oli tarkoitus tavoittaa maailmanlaajuinen yleisö, joka on "väsynyt yksinapaista maailmaa edistävästä aggressiivisesta propagandasta ja joka haluaa toisenlaisen näkökulman". Asema väittää, että se "näyttää kaiken". Vieraillessaan RT-televisioverkon Moskovan tukikohdassa vuonna 2013 presidentti Vladimir Putin sanoi, että sekä silloin tulevan Sputnik-toimiston että RT:n takana oli ajatus "murtaa anglosaksisten globaalien tietovirtojen monopoli". Ei sitä niin vain murreta, parahin Volodymyr! Huhtikuussa 2017 Sputnik allekirjoitti henkilöstövaihtosopimuksen Kiinan kommunistisen puolueen tabloidin Global Timesin kanssa. Haha, luuletko että siitä on mitään apua? Nehän kirjoittavat niillä kärpäsenkakkakirjaimillakin.
    ellauri339.html on line 197: "International" A. Ya. Kotsin coverina Venäjällä tuli vallankumouksellisen sosiaalidemokratian yleisesti tunnustettu puoluehymni vuoden 1918 alusta lähtien - RSFSR:n, sitten Neuvostoliiton, hymni. Neuvostoliiton uuden kansallislaulun hyväksymisen yhteydessä vuonna 1944 "Internationalista" tuli All Unionin kommunistisen puolueen virallinen hymni. Teksti kuuluu ranskalaiselle runoilijalle, anarkistille, First Internationalin ja Pariisin kommuunin jäsenelle Eugene Potierille. Se kirjoitettiin Pariisin kommuunin tappion päivinä (1871), ja se laulettiin alun perin "La Marseillaisen" säveleen.
    ellauri340.html on line 144: Aluksi Bauman pysyi lähellä ortodoksista marxilaista oppia, mutta Georg Simmelin ja Antonio Gramscin vaikutuksesta hän kritisoi yhä enemmän Puolan kommunistista hallitusta. Tästä johtuen hänelle ei koskaan myönnetty professuuria edes habilitoitumisen jälkeen . Mutta sen jälkeen kun hänen entisestä opettajansa Julian Hochfeldistä tehtiin Unescon yhteiskuntatieteiden osaston varajohtaja Pariisissa vuonna 1962, Bauman itse asiassa peri Hochfeldin tuolin.
    ellauri340.html on line 475: Lähdettyään vastahakoisesti Grazista Handke asui Düsseldorfissa, Berliinissä, Kronbergissä, Pariisissa, Yhdysvalloissa (1978–1979) ja Salzburgissa (1979–1988). Vuodesta 1990 hän on asunut Chavillessa lähellä Pariisia. Vuodesta 2012 lähtien Handke on ollut Serbian tiede- ja taideakatemian jäsen. Hän on Serbian ortodoksisen kirkon jäsen. Handkella on ollut 2 näyttelijätärvaimoa ja kummastakin 1 tytär.
    ellauri340.html on line 566: Corinna Belzin vuonna 2016 julkaisemassa dokumentissa Peter Handke: Metsässä, saattaa olla myöhässä, joka tehtiin kirjailijasta ennen hänen Nobel-voittoaan, näemme kuvan kirjailijasta hänen kodissaan Pariisin laitamilla. Ei täysin yllätykseksemme, hän tekee pitkiä kävelylenkkejä, karsii puita puutarhassaan. Hän on kiireinen ja kerää sieniä. Handke on kaikki silmät ja korvat turvapaikassaan, romanttinen hahmo - ehkä hieman liian mukava. Viihtyisiin huoneisiinsa ja yksityiseen puutarhaansa eristetty Handke käyttäytyy lievästi yllättyneenä, ettei yksikään toimittaja ole tullut näkemään hänen näkökulmaansa Serbiaan. Kun Belz yrittää painostaa Handkea vuosien kritiikin varaan, hän hämärtää, ei koskaan myöntämättä, mutta lopulta myöntää, että lasku "kummittelee" häntä. Täällä näemme edelleen Handken, joka pysyy itsepäisesti kaukana ympäröivästä maailmasta. Kun olet voittanut kaiken, miksi antautua nyt?
    ellauri340.html on line 571: David Schurman Wallace. David Schurman Wallace on kirjailija, joka asuu New Yorkissa. Hän on avustava toimittaja The Paris Review -lehdessä. Abolitionistien vuonna 1865 perustama The Nation on pitkään uskonut, että riippumattojournalismilla on kyky saada aikaan demokraattisempi ja oikeudenmukaisempi maailma. Se on täyttä puppua.
    ellauri340.html on line 621: Vuonna 2005 syöpädiagnoosin saanut Baudrillard taisteli sairautta vastaan kaksi vuotta asunnostaan Rue Sainte-Beuvella, Pariisissa, mutta hävisi. Hän kuoli 77-vuotiaana. Marianne kuratoi hänet.
    ellauri340.html on line 650: Lotringer huomauttaa, että Gilles Deleuze, "muuten tunnettu anteliaisuudestaan", "teki Pariisissa tunnetuksi", että hän näki Baudrillardin "ammatin häpeänä" sen jälkeen, kun Baudrillard ryttäsi sen rakasta Foucaultia.
    ellauri341.html on line 207: Bivolarun lisäksi viranomaiset pidättivät kaikkiaan 40 muuta henkilöä kytköksestä tämän johtamaan kyseenalaiseen joogalahkoon. AFP:n lähteen mukaan pidätetyt ovat lahkon johtohahmoja, jotka toimivat Pariisin alueella ja Ranskan eteläosissa.
    ellauri341.html on line 444: Harareet myös käsikirjoitti käsikirjoituksen vuoden 1967 brittiläiseen elokuvaan Our Mother's House , pääosassa Dirk Bogarde, ja hän meni naimisiin elokuvan ohjaajan Jack Claytonin kanssa. Pari oli yhdessä hänen kuolemaansa saakka vuonna 1995.
    ellauri342.html on line 389: Jerry oli nyt suurkaupungin neekeriasutuksen sydämessä, jossa kaikki oli mustaa. Harvinaisen albinon tavoin hän ilmestyi Viidennelle Avenuelle, jonka jalkakäytävillä istuskeli kaiken ikäisiä ja kokoisia murjaaneja. He näyttivät viihtyvän erinomaisesti jätepaperien, ruoanjätteiden ja koiranlannan keskellä. Lihavat kärpäset tanssivat hillitöntä hääpolkkaa ja julistivat elämän ikuista jatkuvuutta. Pari pikkupoikaa ruokki kesyä rottaa, jonka pullistuneet kyljet ja pingottuneen vatsan pikku nännit ennustivat iloista perhetapausta. Aurinko lähetti tulisia säteitään tähän mustaan idylliin, joka aivan pursui elämää, hymyilevää, ilakoivaa ja huoletonta elämää.
    ellauri342.html on line 560: Vuonna1791 ei ilmestynyt yhtään suomenkielistä Raamattua. Vuoden ehdoton merkkitapaus oli Johan Frosteruksen opetuskirja Hyödyllinen huvitus luomisen töistä (1791). New Parisin kirjaroviosta säästynyt Korkean veisun käännös on apokryfinen. Missään suomennoxessa ei lue "armahuinen" eikä "konsa". Amer. 1791 Raamatut olivat reprinttejä King James Biblestä.
    ellauri342.html on line 582: Raoul Walshin ohjaama elokuvaversio julkaistiin vuonna 1956, jossa nimiroolissa oli Jane Russell. Käsikirjoitus droppasi kirjan Hollywood-kritiikin kuin kuuman perunan. Jane Russell tekee innokasta makuutyötä tarinassa, jossa on sekä karuja että realistisia näkökohtia. Lopuksi "Pari homolaulua elävöittävät epämiellyttävää toimintaa." The Revolt of Mamie Stover sisältää aikuisten teemoja (pornoa), naisten voimaantumista, sotaa ja romantiikkaa. EFK! Tää on hyvä ohjelma, täst mie piän!
    ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
    ellauri348.html on line 225: Sagan oli naimisissa kahdesti. 13. maaliskuuta 1958 hän meni naimisiin ensimmäisen aviomiehensä Guy Schoellerin kanssa, joka oli Hachette -toimittaja, joka oli 20 vuotta Sagania vanhempi. Pariskunta eroi kesäkuussa 1960. Vuonna 1962 hän meni naimisiin Bob Westhoffin, nuoren amerikkalaisen playboyn ja tulevaisuuden keraamikko. Pariskunta erosi vuonna 1963; heidän poikansa Denis Westhoff syntyi kesäkuussa 1962. Hänellä oli sitten pitkäaikainen suhde muotistylistiin Peggy Roche. Hänellä oli myös miespuolinen rakastaja, Bernard Frank, naimisissa oleva esseisti, joka oli pakkomielle lukemiseen ja syömiseen. Hän lisäsi omaa tyyliään "perheeseensä" aloittamalla pitkän suhteen ranskalaisen Playboyn -toimittajan Annick Geillen kanssa, sen jälkeen kun Geille pyysi Saganilta artikkelia lehteensä.
    ellauri348.html on line 436: James Douglas ”Jim” Morrison (8. joulukuuta 1943 Melbourne, Florida, Yhdysvallat – 3. heinäkuuta 1971 Pariisi, Ranska) oli yhdysvaltalainen rocklaulaja ja runoilija. Hän tuli tunnetuksi The Doors -yhtyeen laulajana ja keulahahmona.
    ellauri348.html on line 444: Morrison pyrki vastustamaan auktoriteetteja ja järjestystä niin runoudessaan kuin esiintymisissäänkin. Lopulta Morrisonin provokatiiviset lavaesiintymiset johtivat siihen, että hänet tuomittiin rivoista puheista ja muuminsa paljastamisesta vankeuteen. Tuomion valitusprosessin aikana Morrison muutti Pariisiin, missä hän kuoli heinäkuussa 1971. Morrisonin kuoleman jälkeen hänen ympärilleen on syntynyt voimakas henkilökultti. After the death of Morrison, the three remaining doors released two more studio albums before they eventually went out the door.
    ellauri348.html on line 449: Morrison haudattiin kuolemaansa seuraavan viikon keskiviikkona kuuluisalle Père-Lachaisen hautausmaalle Pariisiin. Salassa pidetyissä hautajaisissa oli Pamela Piukkapepun lisäksi neljä surijaa. (Olivatko ovet paikalla?) Morrisonin hauta oli pitkään merkitsemätön. Pére-Lachaisen hautapaikkoja pystyi vain vuokraamaan, ja Morrisonin haudan vuokra-aika oli määrätty kestämään 30 vuotta. Haudan luona vieraili vuosien ajan suuria ihmismääriä, ja se on ollut kävijämääriltään Pariisin suosituimpia nähtävyyksiä. Vuokra-ajan umpeutumisajankohdan lähestyessä 2000-luvun alussa spekuloitiin, että Morrison on kaivettava ylös ja haudattava Yhdysvaltoihin. Haudan vuokrasopimuksen päättymispäivän lähestyessä Père-Lachaisen hallinto kuitenkin ilmoitti, että Jim Morrison pysyköön haudassaan. Pamela Piukkapeppu kuoli heroiiniin 1974 vähän ennen kuin oikeus ehti vahvistaa hänet Morrisonin lailliseksi perijäksi. Näin Morrisonin kuolinpesä siirtyi Pamelan vanhemmille. Myös Morrisonin vanhemmat halusivat osansa, ja vuonna 1979 omaisuuden jaosta päästiin sopimukseen.
    ellauri349.html on line 233: Vuonna 1968 hän valmistui Pariisin X-Nanterren yliopistossa kielitieteen tohtorin tutkinnosta ozikolla "Psykolingvistinen lähestymistapa hullujen kieleen". Hänen väitöskirjansa ilmestyi vuonna 1973 nimellä Dementtien kielioppi. Vuodesta 1970 vuoteen 1974 hän opetti Pariisin 8-Vincennesin yliopistossa.
    ellauri349.html on line 235: Samaan aikaan hän osallistui Jacques Lacanin proseminaariin. Hänestä tuli psykoanalyytikko, Pariisin freudilaisen koulukunnan jäsen. Hän on erityisesti Antoinette Fouquen analyytikko, jonka hän kutsuu muiden Women's Liberation Movementin naisten kanssa jakamaan Vincennesissä opettamansa kurssitaakkaa: teos keskittyy kehoon, naisen seksuaalisuuteen sekä äidin ja tyttären väliseen suhteeseen, jota etevästi valaissee epätoivoinen kotirouvahahmo sarjassa Mitä Kuuluu kuin kointähtönen.
    ellauri349.html on line 237: Vuonna 1974 hän puolusti valtion väitöskirjaa nimeltä "Speculum. Naisten tehtävä filosofisessa diskurssissa”, jonka ohjasi filosofi François Châtelet, Pariisin VIII yliopistossa. Tässä skandaalin aiheuttaneessa opinnäytetyössä hän kiisti freudilaisia ja lacanilaisia psykoanalyyttisiä teorioita, jotka aiheuttivat hänen opetuksensa menettämisen Pariisin VIII-Vincennesin yliopistossa ja Pariisin freudilaisessa koulussa. Hänen väitöskirjansa tekee sukupuolten välisen eron tutkimisesta filosofisen kysymyksen. Tästä näkökulmasta katsottuna jokainen subjekti on väistämättä seksuaalinen subjekti ja naisen seksuaalisuuden on voitettava ne kulttuuriset arvot, jotka sille on tähän asti evätty tai evätty.
    ellauri349.html on line 421: Pierre Hadot (21. helmikuuta 1922 Pariisi, Ranska – 24. huhtikuuta 2010) oli ranskalainen filosofi ja filosofian historioitsija, joka oli erikoistunut antiikin filosofiaan ja erityisesti uusplatonismiin, particularly Epicureanism and Stoicism.
    ellauri349.html on line 480: Raymond Claude Ferdinand Aron (14. maaliskuuta 1905 Pariisi – 17. lokakuuta 1983 Pariisi) oli ranskalainen filosofi, sosiologi, toimittaja ja poliittinen ajattelija. Hänet tunnettiin ranskalaisen vasemmiston kriitikkona ja Jean-Paul Sartren eräänlaisena antiteesinä.
    ellauri349.html on line 490: Raymond Claude Ferdinand Aron est issu d'une famille juive et d'un milieu aisé des deux côtés. Ses parents sont Gustave Émile Aron (1870-1934) et Suzanne Levy (1877-1940). Son grand-père maternel, Léon Levy, possédait une usine de textile dans le nord de la France. Sa famille paternelle venait de Lorraine où elle était établie depuis la fin du XVIIIe siècle. Son grand-père paternel, Isidore (dit Ferdinand) Aron, était grossiste en textile à Rambervillers, puis Nancy (Lorraine). Un de ses grand-oncles paternels, Paul Aron, était le père de Max Aron, médecin biologiste à la faculté de médecine de Strasbourg. Ferdinand, le grand-père paternel de Raymond, prédit à celui-ci à sa naissance une grande carrière. Gustave Aron refusa de prendre la suite de l'affaire familiale et fit de brillantes études de droit; il publia des travaux juridiques, mais n'étant reçu que deuxième à l'agrégation de droit alors qu'un seul poste était attribué, il abandonna la perspective d'enseigner à l'université et devint professeur de droit à l'École normale supérieure de l'enseignement technique. Il arrêta de travailler au début du XXe siècle, vécut dès lors de l'héritage familial et fit construire une maison à Versailles en 1913-1915 avec un court de tennis. La famille Aron retourna ensuite à Paris. Après la guerre, Gustave Aron investit en bourse, mais sa fortune fut perdue du fait de la crise économique de 1929 et il fut obligé de reprendre un emploi. Il mourut en 1934 d'une crise cardiaque. La mère de Raymond mourut en juin 1940 à Vannes.
    ellauri349.html on line 492: Cette fortune familiale disparue avait permis aux trois enfants Aron de mener une vie aisée et de faire de bonnes études. Le frère aîné de Raymond, Adrien Aron (1902-1969), a étudié au lycée Hoche et poursuit par une classe de mathématiques supérieures et une licence en droit[7], mais il était plus attiré par une vie facile et devint un grand joueur de tennis et de bridge et mena une vie de « flambeur », à l'opposé de Raymond et au grand dam de leur père. Avant la naissance d'Adrien, la mère avait accouché d'un enfant mort-né. Après Raymond vint un troisième garçon, Robert Aron, qui obtint une licence en droit et en philosophie, publia une étude sur Descartes et Pascal[Laquelle ?] et après son service militaire entra dans l'administration de la Banque de Paris et des Pays-Bas (devenue en 1982 Paribas, qui fut ensuite rachetée en 2000 par la BNP pour former BNP Paribas), selon certains grâce à Raymond, qui jouait régulièrement au tennis avec son directeur.
    ellauri349.html on line 494: Aron ei huolinut sosiologian oppituolia Bordeauxista kun se halusi tehdä Pariisissa journalismia, mitä se kyllä katui myöhemmin. No oli sillä sentään massia perustaa oma sosiologian laitos Pariisiin, Bourdieu pierren assistenttina.
    ellauri349.html on line 521: Joseph Almog syntyi vuonna 1958 uskonnolliseen perheeseen Jerusalemissa, Israelissa. Hän sanoo uskovansa Jumalaan yhä, mutta ei harjoita uskontoa. Lapsuudessaan Almog asui eri puolilla maailmaa, muun muassa seitsemän vuotta Pariisissa. Israelin kolmivuotisen armeijan jälkeen hän aloitti matemaattisen logiikan opinnot Oxfordin yliopistossa.
    ellauri349.html on line 795: Kirsikankukkia-teoksessa näkyy Liehun Pariisin-ajan vaikutus - vaikutteita olivat tuoneet hänelle erityisesti kielen tarkastelun kautta naisen asemaa tutkiva feminismi sekä psykoanalyyttinen ajattelu. Näiden sekä muiden filosofisten ja feminististen vaikutusten ja aiemman akateemisen tiensä pohjalta Liehu kehitti omaa tuoretta näkemystään kansallisvaltioiden maailmasta, joihin ovat usein kuuluneet sodat. Mm. tästä aiheesta hän kirjoitti vuonna 1998 ilmestyneessä 1139-sivuisessa teoksessa Perhosten valtakunta. Myös Hegelin filosofia, joka harsii kokoon kaikenlaisten aiheiden kokonaisuuksia, on ollut Liehulle merkittävä taustavinkki. Perhosten valtakunta-teoksessa Liehu näkee, että ilman epätasa-arvoa on vaikea taata myöskään sotien jatkuvuutta.
    ellauri349.html on line 799: Liehun romaaneissa Rakkaus Pariisissa (Sphinx 2000) ja Cafe Mandarin (Sphinx 2002) ovat läsnä rakkauden ja ystävyyden teemat. Satu Waltarin vaikutus näkyy vahvana.
    ellauri350.html on line 91: Kohut tuli Wienin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1932. Hänen opinnot kestivät kuusi vuotta, jona aikana hän vietti kuusi kuukautta harjoittelujaksoja Pariisissa, ensin Hôtel -Dieussa ja sitten Hôpital Saint-Louis'ssa. Jälkimmäinen sairaala on erikoistunut kupan hoitoon, mikä joutui Kohutille järkyttävien kokemusten kohteeksi. Pariisissa hän tutustui Istanbulista kotoisin olevaan juutalaisen lääketieteen opiskelijaan Jacques Palaciin ja vieraili hänen luonaan vuonna 1936. Seuraavana vuonna Kohutin isä kuoli leukemiaan ja Palac kuppaan. Joskus tämän jälkeen Kohut aloitti psykoterapian Walter Marseillesin kanssa, joka ei tuloxista päätellen näytä olleen pätevä ammattiinsa. Vuoden 1938 alussa Kohut aloitti psykoanalyysin Sigmund Freudin läheisen ystävän August Aichhornin kanssa. Ja johan alkoi Lyyti kirjoittaa kun sai oikean osoitteen.
    ellauri351.html on line 282: Alma mater: Pariisin yliopisto (BS, MS)
    ellauri351.html on line 284: Pariisin yliopisto (Dauphine) (tohtori)
    ellauri351.html on line 375: Halbwachs syntyi Reimsissä, Ranskassa, ja osallistui École Normale Supérieure -kouluun Pariisissa. Siellä hän opiskeli filosofiaa Henri Bergsonin johdolla, jolla oli suuri vaikutus hänen ajatteluunsa. Halbwachsin varhainen muistityö oli jossain määrin yhteneväinen Bergsonin näkemyksen kanssa muistin olevan erityisen henkilökohtainen ja subjektiivinen kokemus. Bergson opetti Halbwachia kolme vuotta. Ei ois kannattanut.
    ellauri351.html on line 380: Saksan miehitettyä Pariisin Ruumisvaha pidätettiin, ja hän joutui Buchenwaldiin, jossa hän kuoli 1945 punatautiin. Taas ruiske punatautiin!
    ellauri352.html on line 309: Marcel Mauss, né le 10 mai 1872 à Épinal et mort le 11 février 1950 (à 77 ans) à Paris, est généralement considéré comme le « père de l´anthropologie française. Bonesin kolleega. Bonesin asia antropologina oli kysyä minkä sortin kääpiö oli UM:n narrina, muttei se sentään ollut hiänen oikeutensa.
    ellauri352.html on line 315: Tämän koulutuksen ansiosta hän saattoi olla osa kaksinkertaista kulttuuriperinnettä, juutalaisuutta ja klassista. Hänestä tuli yliopiston opettaja ja hän oli erityisesti vastuussa opettamisesta ja yhteiskuntatieteiden kursseista Bordeaux'n yliopistossa vuonna 1887; tässä kaupungissa, jossa Montesquieu tunnetaan niin hyvin, hän kirjoitti vuonna 1892 latinalaisen väitöskirjansa Quid Secundatus politicae scientiae instituendae contulerit. Hän puolusti kahta väitöskirjaansa 3. maaliskuuta 1893 Pariisin tiedekunnassa, toisen ranskankielinen otsikko on De la division du travail social. Hänestä tuli silti lääkäri, ja hänet nimitettiin professoriksi Bordeaux'n yliopistoon vuonna 1896. Durkheim sai pahan trauman 1. maailmansodasta kotirintamalla. Teoria kollektiivisista edustajista, jonka Durkheim oli rakentanut selittämään ihmismielen universaalia luonnetta, muuttui "kansallismieliseksi pamfleksiksi", joka käsittelee "saksalaista mentaliteettia", joka oli "vastuussa kataklysmista".
    ellauri352.html on line 316: Hänen poikansa André kuoli taistelussa vuonna joulukuuta 1915. Pappa Durkheim vajoaa sitten suureen suruun. Hän kuoli. 15. marraskuuta 1917 kotonaan, nro 4, avenue d´Orléans, Pariisin 14. kaupunginosassa, ja hänet on haudattu Montparnassen hautausmaalle (5. kolonna).
    ellauri352.html on line 638: Alexis-Charles-Henri Clérel, Tocquevillen kreivi, kavereille vaan Sir Alexis, synt.29. kesäkuuta 1805 Pariisissa ja kuol. 16. huhtikuuta 1859 Cannesissa, oli maistraatti, kirjailija, historioitsija, akateemikko, matkustaja, filosofi, politologi, sosiologian edeltäjä ja mikä pahinta, ranskalainen poliitikko.
    ellauri353.html on line 200: Dancigers paniikkina siitä, mitä hän pelkäsi olevan täydellinen romahdus, tilasi nopeasti vaihtoehtoisen "onnellisen" lopun elokuvalle ja otti myös esipuheen, joka esitti kuvamateriaalia New Yorkin horisonteista. City, Lontoo ja Pariisi selkeine kommentteineen siitä, että maailman kaikkien suurten kaupunkien vaurauden takana voi olla (haha, "voi") köyhyys ja aliravitut lapset ja että Mexico City "se suuri moderni kaupunki ei ole poikkeus". Siitä huolimatta osallistujamäärä oli niin heikko, että Dancigers veti elokuvan pois vain kolmen päivän elokuvateattereissa.
    ellauri353.html on line 360: Babel meni naimisiin Jevgenia Gronfeinin kanssa 9. elokuuta 1919 Odesassa. Vuonna 1929 heidän avioliitostaan syntyi tytär, Nathalie Babel Brown, josta tuli isänsä elämän ja työn tutkija ja toimittaja. Vuoteen 1925 mennessä Baabelien avioliitto oli hapan. Jevgenia Babel muutti Ranskaan, koska hän tunsi itsensä miehensä uskottomuuden petetyksi ja kommunismia kohtaan lisääntyvän vihansa johdosta. Babel näki hänet useita kertoja Pariisin vierailunsa aikana. Tänä aikana hän aloitti myös pitkäaikaisen romanttisen suhteen Tamara Kashirinan kanssa. Yhdessä heillä oli poika Emmanuil Babel, jonka hänen isäpuolensa Vsevolod Ivanov adoptoi myöhemmin. Emmanuilin nimi muutettiin Mihail Ivanoviksi, ja hänestä tuli myöhemmin tunnettu taiteilija.
    ellauri353.html on line 385: Vuonna 1932 hän sai lukuisten pyyntöjen jälkeen luvan vierailla vieraantuneen vaimonsa Jevgenian luona Pariisissa. Vieraillessaan vaimonsa ja heidän tyttärensä Nathalien luona Babel tuskasi palatako Neuvosto-Venäjälle vai ei. Keskusteluissa ja kirjeissä ystäville hän ilmaisi kaipuunsa olla "vapaa mies" ja ilmaisi samalla pelkonsa siitä, ettei hän enää pysty ansaitsemaan elantoansa pelkästään kirjoittamalla. Pariisilaistytär Nathalie muistelee:
    ellauri353.html on line 387: Iskä tuli Pariisiin kesällä 1935 osana Neuvostoliiton kirjailijoiden valtuuskuntaa Kansainväliseen kulttuurin ja rauhan puolustajien kongressiin. Hän luultavasti tiesi, että tämä olisi hänen viimeinen tilaisuutensa. Kuten hän oli tehnyt lukuisia kertoja viimeisen kymmenen vuoden aikana, hän pyysi äitiäni palaamaan hänen kanssaan Moskovaan, jossa Pirozhkova häntä kärsimättömästi odotti. Vaikka hän tiesi yleisen tilanteen olevan huono, hän kuitenkin kuvaili hänelle mukavaa elämää, jota perhe voisi siellä elää yhdessä.
    ellauri353.html on line 403: 1935, Jevgenia Gronfein Babel ei tiennyt toisesta perheestään Antonina Pirozhkovan kanssa. Perustuu Ilja Ehrenburgin lausuntoihin Jevgenia uskoi edelleen, että hänen miehensä oli edelleen elossa ja asui maanpaossa. Vuonna 1956 Ehrenburg kuitenkin kertoi hänelle miehensä teloituksesta vieraillessaan Pariisissa. Ilmoitettuaan rouva Babelille myös miehensä tyttärestä Antonina Pirozhkovan kanssa, Ehrenburg pyysi Jevgeniaa allekirjoittamaan väärän lausunnon, joka todistaa sotaa edeltäneestä avioerosta hänen miehestään. Raivostuneena Jevgenia Babel sylki Ehrenburgin kasvoihin ja pyörtyi.
    ellauri353.html on line 584: Ajoittain siirtolaiskustantamot julkaisivat jopa fiktiivisiä romaaneja "miten tulee olemaan" (ja sodanjälkeisenä aikana "miten voisi olla"). Stalinilla ja Ježovilla ei ollut edes erityistä tarvetta keksiä skenaariota "Tukhachevsky-tapaukselle": se oli jo keksitty Pariisissa, Belgradissa ja muissa Venäjän siirtolaiskeskuksissa.
    ellauri362.html on line 297: Pariskunnan esikoinen syntyi 31.12.1928 ja sai nimekseen Veijo Väinö Valvo Meri. Veijo ja hänen pikkuveljensä Pertti kasvoivat Valkjärven kasarmimiljöössä, Väinön tukikohdasta pelastui talvisodan 1. päivänä vain kaksi jääkäriä ja Väinö Meri. Valkjärvi menetettiin ryssille.
    ellauri362.html on line 756: Ranska on tuottanut kunnioitettavan määrän huuhaamiehiä. Louis Pierre Althusser (16. lokakuuta 1918 – 22. lokakuuta 1990) oli ranskalainen filosofi. Hän oli strukturalistinen marxisti ja kommunisti, joka tuli tunnetuksi filosofiassa myös teoreettisena antihumanistina. Hän syntyi Ranskan Algeriassa ja muutti sitten Pariisiin opiskelemaan huippukoulu École Normale Supérieuressa. Louisin nuoruutta oli leimannut vahvasti katollinen uskonto, jonka hän hylkäsi vasta vuonna 1943. Kiihkeä katolinen Louis Althusser oli nuoruudessaan poliittisesti oikeistolainen. Hän vietti sodan lopun Saksassa Schleswigin Stalagissa ( Stalag XA ), missä hän nautti ensimmäiset mielenterveyshäiriönsä.
    ellauri364.html on line 325: Ei mutta nytpä vasta päästään asiaan eli siitinelämään! Vasta mies ja nainen sisäkkäin on kokonainen ihminen, hokasi viisas ja lempeä Goethe. Ollaxeen ihminen täytyy olla joko mies tai nainen. "Muut" eivät ole ihmisiä. Lapset eivät ole valmiita vanhemmixi kun ensimmäinen munasolu irtautuu ja ensimmäinen siemensyöxy tapahtuu. Paritteluleikki eli "riiuu" ei välttämättä johda välittömästi yhdyntään. Mutta menkämme silti vielä eteenpäin!
    ellauri365.html on line 39: À la feuille de rose, maison turque zo ur gomedienn bornografek gant Guy de Maupassant en 1875 hag embannet e Pariz en 1945.
    ellauri365.html on line 49: Maupassant [måpasa], Henry René Albert Guy de, fransk författare, f. 5 aug. 1850 på slottet Miromesnil i Normandie, d. 6 juli 1893 Auteuil, var ättling af en gammal lothringsk adels- familj; modern var sy- ster till skalden Alfred de Poittevin. Föräld- rarna skildes tidigt, och den intelligenta och litterärt intresse- rade modern, en barn- domsväninna till Gu- stave Flaubert, ledde sonens uppfostran. Hans barndom förflöt vid Normandies kust, där M. insöp sin kärlek till naturen och lärde kän- na dessa normandiska typer, som han sedan så gärna skildrade. Adertonårig inträdde han 1868 i Marinministeriet, men öfvergick 1878. till kultusministeriet. Han saknade emellertid intresse för ämbetsmannabanan. Redan tidigt vak- nade hans lust för litteraturen, som närdes af mo- derns ungdomsminnen. Flaubert omfattade honom med en faders kärlek, kritiserade strängt hans. första omogna försök, inpräntade i hans sinne sina egna konstnärliga principer, lärde honom att genom aldrig tröttnande observation söka uppfånga det förut icke iakttagna och därför nya och att återge. det så, att det skildrade fenomenet skiljer sig från alla andra och blir individuellt och enastående. Framför allt afhöll han honom från att debutera för tidigt. Från midten af 70-talet meddelade dock M. under hvarjehanda pseudonymer (oftast Guy de Valmont) smärre bitar åt tidningar och tidskrifter, och 1879 fick han uppförd en drama- tisk bagatell, Histoire du vieux temps. Hans verk- liga debut inföll dock först 1880 med diktsamlingen Des vers. Den har obestridligen ett originellt skaplynne och väckte uppseende kanske ej minst därför, att den hotades med ett åtal för osedlighet hufvudsakligen på grund af dikten Le mur), som deck afstyrdes genom inflytelserika vänner. M. insåg sedan själf, att hans talang låg mera för prosan, i all synnerhet sedan han samma år ut- gifvit novellen Boule de suif (i "Soirées de Mé- dan"). Med denna novell, som utmärktes genom skarp observationsförmåga och ypperlig prosa- stil, slog M. igenom och intog sin plats som en at den naturalistiska skolans förnämsta representanter och en af den franska litteraturens största novellister. Den efterföljdes af en lång rad novel ler, först publicerade i "Gil Blas" och "Echo de Paris" och sedan samlade i bokform under följande titlar: La maison Tellier (1881), M:lle Fifi (1882), Les contes de la Bécasse (1883), Clair de lune i (1884), Au soleil (resebilder, s. a.), Les soeurs Rondoli (s. a.), Miss Harriett (s. a.), Yvette (s. a.; sv. öfv. 1905), Monsieur Parent (s. a.), Contes du jour et de la nuit (1885), Contes et nouvelles (s. 4.), Contes choisis (1886), La petite Roque (s. a.), Toine (s. 1.), Le Horla (1887), Sur l'eau (rese- skildringar, 1888), Le rosier de Mime Husson (s. å.), L'héritage (s. a.), La main gauche (1889), Histoire d'une fille de ferme (s. a.), La vie errante (reseskildringar, s. å.) och L'inutile beauté (1890); efter hans död ha ytterligare publicerats Le père Milon (1899; "Gubben Milon", s. å.), Le colporteur (1900) och Dimanches d'un bourgeois de Paris (s. å.). Till dessa novellsamlingar ansluta sig sexromanerna Une vie (1883; "Ett lif", 1884), Bel-ami (1885; "Qvinnogunst", 1885 och 1901), Mont-Oriol (1887; sv. öfv. 1895), Pierre et Jean (1888; "Pierre och Jean", s. a.), Fort comme la vi mort (1889; "Stark som döden", 1894 och 1910) och Notre coeur (1890; "Vårt hjerta", 1894 och 1910). För scenen skref M. vidare treaktsskåde spelet Musotte (i samarbete med J. Normand, 1891) och La paix du ménage (uppf. på Théâtre fran- çais, 1893). M. skref äfven litterära studier, bl. a. öfver Emile Zola (1883) och Gustave Flaubert (1884). Denna oerhörda produktion fullbordades en på den korta tiden af omkr. tio år. Den gjorde honom hastigt världsberömd som en äkta represen tant för den franska conten, en ättling i rakt ned stigande led af de gammalfranske fabliåförfattarna, med ära upphärande Rabelais', La Fontaines och Voltaires traditioner.
    ellauri365.html on line 51: M. var en kraftigt sensuell natur, en friluftsmänniska och atlet, sjudande af af lifslust, säker i sin styrka, måttlöst hängifvande sig åt alla sensationer, full af känsla inför naturens skådespel, en vacker natthimmel, ett doftande fält, en solbelyst öppning i den högstammiga skogen, älskande kvinnan med en naiv, nästan animal, men ( på samma gång blyg lidelse. I denna öfversval- lande lifsglädje blandade sig dock alltid en viss sorgbundenhet. Han har själf tecknat sitt väsen, då han någonstädes säger, att han vissa dagar hatar allt, så att han kunde önska sig döden, andra åter känner sig glad och lycklig som ett djur. I kraft af detta sitt lynne, hvars tendenser funno sin motsvarighet i den naturalistiska riktning, som behärskade litteraturen i det ögonblick, då M. framträdde, kom hela hans diktning att röra sig inom det sinnliga lifvets sfär, återgifvande enkla och rela- tivt föga sammansatta själstillstånd och med för kärlek tecknande folkliga typer. Hans analys är kanske icke så djup, men hans rika begåfning öf verskylde i viss mån denna brist genom den styrka och lysande klarhet, hvarmed han återgaf det sedda. Ingen har mästerligare än M. förstått att ge relief och betydelsefullhet åt hvardagliga ämnen. Han ser så skarpt och klart, och hans språk är så säkert och smidigt, att han i några få ord tecknar profilen af ett ansikte eller en individs karaktär, gester och hela yttre person. I början öfverlämnade han sig kanske alltför fritt åt en viss ytlig uppsluppen och sensuell lifsglädje. Större utrymme för sina rika anlag fann han i romanerna "Une vie" och "Bel-ami", hvilka återge vissa sidor af det moderna lifvet med en rikedom på nyanser och en ironi, som blottar alla motsägelser och löjligheter situationerna eller personernas karaktär. Och denna ironi är så öfverlägsen och så objektiv, att det förefaller, som om det vore icke författaren, utan tingen själfva, som talade. Hvad M. än skildrar, är uppfattningen så frisk, så omedelbar, så utan all sjuklighet och förkonstling, att han kan säga mycket, som skulle stöta hos andra författare. Sådant gestaltade sig M:s författarskap under de första åren af åttiotalet, men hans oerhörda produktion och hans i öfrigt våldsamma lefnadssätt. bröto snart hans krafter. Plötsligen stod han, som dittills endast haft öga för det fysiska lifvet, undrande inför en ny värld, hvilken uppgått i hans inre. Ett annat ljus faller öfver företeelserna och ger en ny karaktär åt hans diktning. Intet vittnar kanske mera om omedelbarheten och styrkan i hans begåfning än den säkerhet, hvarmed han äfven tecknat dessa nya själstillstånd. I "Le Horla" se honom redan kämpa med de vansinnets fantom, som snart skulle omtöckna hans själslif. Tankar på ålderdomen, på döden, ett mörkt tungsinne utbreda sig allt mer och mer öfver hans skrifter. Särskildt romanerna "Fort comme la mort" och "Notre coeur" präglas af en gripande och känslofull själsfinhet, som hans tidigare skrifter. knappast låtit ana. 1892 sökte han döda sig med rakknif, då han kände, att han icke längre kunde strida mot vansinnet. I tvångströja fördes han till ett sjukhus, där han dog af paralysie générale efter 18 månaders sjukdom. Han nekade flera gånger att taga säte i franska akademien liksom att mottaga hederslegionen. I Parc Monceau i Paris har man rest ett vackert monument öfver honom. Verlet; ett annat finnes i Rouen. Hans rykte har varit i ständigt stigande efter hans död. Ytterligare sv. öfv. äro "Lifsbilder" (1888), "Berättelser och skisser. Med en inledning om hans författarskap af T. Hedberg" 1893) och "En duell. Efterlämnade skisser och berättelser" (1900). Se J. Lemaître, "Les contemporains" I, V och VI (1885, 1892, 1896), R. Doumic, "Ecrivains d'aujourd'hui" (1894), G. Brandes, "Samlede skrifter", VII (1901), A. Lom- broso, "Souvenirs sur M." (1905), och Maynial, "La vie et l'œuvre de M." (1906). 1902 började Oeuvres complètes att utkomma. (Nordisk familjebok 1912 s.v. Maupassant)
    ellauri365.html on line 272: Myöhempinä vuosinaan hän kehitti jatkuvan yksinäisyyden halun, itsensä säilyttämisen pakkomielteen sekä kuolemanpelon ja vainoharhaisuuden, jonka aiheutti nuoruudessa sairastettu kuppa. On väitetty, että hänen veljensä Hervé kärsi myös kupasta ja että tauti saattoi olla perinnöllinen. 2. tammikuuta 1892 Maupassant yritti ottaa henkensä leikkaamalla kurkkunsa partaveizellä; mutta hän oli sitoutunut Esprit Blanchen yksityiseen turvapaikkaan Passyssa Pariisissa , missä hän kuoli 6. heinäkuuta 1893 kuppaan.
    ellauri365.html on line 280: "I cannot at all conceive in which century of history one could haul together such inquisitive and at the same time delicate psychologists as one can in contemporary Paris: I can name as a sample – for their number is by no means small, ... or to pick out one of the stronger race, a genuine Latin to whom I am particularly attached, Guy de Maupassant."
    ellauri365.html on line 467: Efter sitt giftermål med Emilia Uggla 1880 slog sig Heidenstam ned i Rom i avsikt att bli konstnär. Han och hans hustru blev uppskattade i den skandinaviska konstnärskolonin där. I juli 1881 flyttade de till Paris där Heidenstam avsåg att studera målning vid École des Beaux-Arts under Jean-Léon Gérôme. Heidenstam övergav dock planerna på att bli målare och 1882 flyttade paret till San Remo och han koncentrerade sig på att skriva poesi. Efter ett kort hemligt besök i Sverige och vid barndomshemmet sommaren 1883 bosatte sig Heidenstam i kantonen Appenzell i Schweiz. Med byn Bühler som fast punkt gjorde de täta resor till Frankrike och Italien, som Heidenstam senare skrev reseberättelser om i Från Col di Tenda till Blocksberg. Hårt liv!
    ellauri368.html on line 109: Mapun kirjojen lisäksi Eugène Suen romaani Les Mystères de Paris (Pariisin mysteerit; 1842–1843), jännittynyt ja monimutkainen melodraama, jonka Kalman Shulman käänsi ensimmäisen kerran hepreaksi vuonna 1857, viihdytti lukijaansa ja ehdotti romaanisen ilmaisun mahdollisuuksia hepreaksi.
    ellauri369.html on line 68: Joseph Henri Rosny Sr. (ranskalainen kirjailijanimi J.-H. Rosny aîné , oikea nimi Joseph Henri Honoré Boex , 17. helmikuuta 1856 , Bryssel - 11. helmikuuta 1940 , Pariisi ) on belgialaista alkuperää oleva ranskalainen kirjailija. Vuoteen 1909 asti hän kirjoitti yhdessä nuoremman veljensä Serafin-Justin-Francoisin kanssa, joka myöhemmin otti salanimen J.-A. Roney Jr.
    ellauri369.html on line 74: Vuonna 1885 hän muutti Pariisiin. Hän oli yksi kuuluisan "Viiden manifestin" allekirjoittajista ja kritisoi Emile Zolaa. Vaikka manifestissa tunnustetaan Émile Zolan lahjakkuus, se kritisoi häntä eksymisestä vulgaariin, vakavuuden puutteesta ja itsensä toistamisesta kaupallisissa tarkoituksissa, mikä tahraa hänen työtään. Se neuvoo häntä erityisesti ottamaan yhteyttä tohtori Charcotiin (monesta yhteydestä jo tuttu hysteerikkoja näytösluonteisesti hypnotisoinut Sanchotin liha ja leikkele) sairaalloisten pakkomielteidensä hoitamiseksi.
    ellauri369.html on line 246: Vuodesta 1971 vuoteen 1975 Khomeini vastusti kiivaasti Persian valtakunnan 2500-vuotisjuhlaa ja Iranin kalenterin vaihtamista Ikkim Iriih -kalenterista keisarilliseen (Shahanshahi). Shaahi harkizi ajatollan karkotusta Intiaan, mutta siitä ei tullut mitään. Ajatolla kuskattiin Pariisiin.
    ellauri369.html on line 323: Carlylen käännös teoksista Goethen Wilhelm Meisterin oppisopimuskoulutus (1824) ja Matkat (1825) ja hänen elämäkerta Schillerista (1825) toivat hänelle kunnolliset tulot, jotka eivät olleet sitä ennenkään välttyneet häneltä, ja hän sai täysin ansaizemattomasti vaatimattoman maineen. Hän aloitti kirjeenvaihdon Goethen kanssa ja teki ensimmäisen matkansa Lontooseen vuonna 1824 tapaamalla merkittäviä kirjailijoita, kuten Thomas Campbellin, Charles Lambin ja Samuel Taylor Coleridgen, ja solmimalla ystävyyssuhteita Anna Montagun, Bryan Waller Proctorin ja Henry Crabb Robinsonin kanssa. Hän matkusti myös Pariisiin loka–marraskuussa Edward Stracheyn ja Kitty Kirkpatrickin kanssa, missä hän osallistui Georges Cuvierin vertailevan anatomian johdantoluennolle, keräsi tietoa lääketieteen opinnoista, esitteli itsensä Legendrelle, Legendre esitteli hänet Charles Dupinille, havaitsi Laplacen ja useita muita merkittäviä samalla kun he kieltäytyivät Dupinin esittelytarjouksista, ja kuuli François Magendien lukevan artikkelia " viidennestä hermoparista" (kolmoishermosta).
    ellauri370.html on line 431: Vuosina 1883–1884 Chamberlain asui Pariisissa ja työskenteli pörssivälittäjänä. Chamberlainin yritykset pelata Pariisin pörssissä päättyivät epäonnistumiseen, koska hän osoittautui osaamattomaksi myös liiketoiminnassa, ja suuri osa hänen vihastaan kapitalismia kohtaan johtui hänen mokailuistaan Pariisissa.
    ellauri370.html on line 502: Gobineau syntyi aristokraattiseen rojalistiperheeseen. Vuonna 1835 hän saapui Bordeauxista Pariisiin pahvisen matkalaukun kanssa, toimi vähäisissä pappisviroissa ja alkoi liikkua kirjallisissa piireissä. Hän oli hyvin kouluttautunut kielissä ja tunsi itämaista kulttuuria.
    ellauri370.html on line 532: Gobineaun kuvailema materialistinen itä­maalainen kuvasti todellisuudessa aristokatin käsitystä Ranskan rahan­himoisesta keski­luokasta, kun taas hänen kuvittelemansa "aistillinen, älytön ja väki­valtainen neekeri" oli irvikuva Ranskan proletariaatista. Gobineaun halveksunta alempia yhteis­kunta­luokkia kohtaan käy ilmi hänen kirjeistään, joissa hän käytti suurista kansan­joukoista nimitystä la boue ("muta, lieju, rupusakki"). Ranskalaiset lanzarit kuten Asterix ja Obelix olivat karkeaa, raakaa kelttiväkeä, joka ei kyennyt oppimaan eikä ajattelemaan muutoin kuin kaikkein alkeellisimmalla tasolla. Gobineau itse uskoi polveutuvansa viikingeistä. Kermaa kermakastikkeessa. Hänen sivuillaan on siinä määrin narsismia, että iljettää. Hän vihasi kotikaupunkiaan Pariisia, jota hän sanoi "lika­kaivoksi täynnä juurettomia ex-nakkeja."
    ellauri370.html on line 534: Liian monet perheettömät nuoret miehet kerääntyivät Pariisiin etsimään parempaa elämää. Mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että sama kuvaus sopi häneen itseensäkin! Maaltamuuttaja!
    ellauri370.html on line 564: Claude Lévi-Strauss (28. marraskuuta 1908 Bryssel, Belgia − 30. lokakuuta 2009 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen antropologi ja filosofi. Hän kuuluu strukturalistisen paradigman perustajiin. Claude Lévi-Strauss syntyi juutalaiseen perheeseen.
    ellauri370.html on line 568: Ranskan ulkoministeriö pyysi vuonna 1944 häntä palaamaan Ranskaan. Vuonna 1945 hän kuitenkin palasi uudelleen Yhdysvaltoihin, koska hänet oli nimitetty kulttuurineuvokseksi siellä sijaitsevaan Ranskan suurlähetystöön. Tästä tehtävästä hän erosi vuonna 1948 omistautuakseen bricolagelle. Vuonna 1949 hänet nimitettiin Pariisissa sijaitsevan entografisen Musée de l’Hommen apulaisjohtajaksi. Tämän tehtävänsä jälkeen hän sai nimityksen tutkimusjohtajaksi École pratique des hautes études -korkeakouluun ja -tutkimuslaitokseen. Hänen oppituolinsa käsitti Kirjoitustaidottomien kansojen vertailevan uskontotieteen. Vuonna 1959 hänet nimitettiin Collège de Francen professoriksi, ja yksi hänen opetusalansa tässä instituutissa oli sosiaaliantropologia. Tätä tehtävää hän hoiti, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1982.
    ellauri370.html on line 683: Puolanjuutalaisten kuskaaminen 30-luvulla Puolan rajalle jossa kumpikaan puoli ei tahtonut niitä huolia kuulostaa kumman tutulta... ai niin, sehän on kuin kertausta Venäjän ja Suomen rajalta 20-luvulla, siis 2020. Ja toinen déjà vu on kristalliyön alkutahdit, kun Hamas, sori epätoivoinen Herschel Grünspan osti pyssyn ja kävi ampumassa sakemanni Ernst von Rathin Pariisin lähetystössä. Siitähän Heydrich riemastui ja järjesti Saxassa aivan hurjan pogromin. Juutalaiset oppivat tärkeän läxyn kristalliyöstä, miten käyttää terrorismia verukkeena kansanmurhalle. Nojoo, samaa läxyä kertasivat jenkitkin 9/11 perästä. Eikä se sunkaan siitä alkanut, näin on menetelty maailman sivu. Syntipukkeilu on ideana aivan mainio. Pannaan vahinko kiertämään, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. They owe us SOOOOO much...
    ellauri370.html on line 700: 1890 - luvun lopulla venäläinen tiedusteluagentti Pariisissa väärensi Siionin vanhimpien pöytäkirjat. Se julkaistiin vuonna 1903, ja se käännettiin laajalti ja siitä tuli tehokas propaganda-ase antisemitistisille elementeille maailmanlaajuisesti. Henry Ford sponsoroi sen levitystä Yhdysvalloissa. Se väitti, että salainen juutalainen salaliitto valtasi maailman.
    ellauri373.html on line 610: Se liittyy läheisesti Pariisin hintaan "Israelin maailmanliitosta" - "ASHAPS IzgaeShe IpіvegzeІІІе” (puhuimme siitä edellä että hän oli nuoruudessaan vahvan vaikutuksen alaisena ilman Karl Netteriä, yhtä unionin perustajista, Ginsberg odottaa saavansa tukea ympäristöltä. ja osa sen jäsenistä. Koska tätä varten (Union "pöytäkirjoista" tehtiin ranskankielinen käännös ja lähetetty Pariisiin Tämä käännös oli se luin ensin jollekin sionistiryhmälle Baselin kongressi 1897. minun piti chi- puhua ranskaa, koska niiden joukossa, jotka tulevat tiedossa oli arvoinen tutustua asiakirjoihin eli suurin osa, mukaan lukien jopa Hertzl ja Nordau ei osannut muinaista heprean kieltä. Tämä asiakirja joutui Niluksen ystävien käsiin.
    ellauri373.html on line 616: Monissa kaupungeissa Venäjällä, Romaniassa, NI, Galicia ja Puola, Bne Moishe -yhteiskunta perustuu Lodgen kuilu, nimeltään "Lishkot" (Бізпкоі). Heidän seuraukset leviävät edelleen ja ulottuivat Pariisiin, Berliiniin, Englantiin, Varsovaan ja Palestiinaan.
    ellauri374.html on line 237: Puolanjuutalaisten kuskaaminen 30-luvulla Puolan rajalle jossa kumpikaan puoli ei tahtonut niitä huolia kuulostaa kumman tutulta... ai niin, sehän on kuin kertausta Venäjän ja Suomen rajalta 20-luvulla, siis 2020. Ja toinen déjà vu on kristalliyön alkutahdit, kun Hamas, sori epätoivoinen Herschel Grünspan osti pyssyn ja kävi ampumassa sakemanni Ernst von Rathin Pariisin lähetystössä. Siitähän Heydrich riemastui ja järjesti Saxassa aivan hurjan pogromin. Juutalaiset oppivat tärkeän läxyn kristalliyöstä, miten käyttää terrorismia verukkeena kansanmurhalle. Nojoo, samaa läxyä kertasivat jenkitkin 9/11 perästä. Eikä se sunkaan siitä alkanut, näin on menetelty maailman sivu. Syntipukkeilu on ideana aivan mainio. Pannaan vahinko kiertämään, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. They owe us SOOOOO much...
    ellauri381.html on line 381: Hän väitti elämänsä lopussa 1979 katuneensa konfolmismiaan. Kiril kirjoitti 1941 runon "Odota minua" joka miellytti isä aurinkoista. Kyseessä oli Konstan 3. vaimo Serova. Konsta lähetettiin Pariisiin hakemaan kotiin Ivan Bunin joka oli saanut dynypalkinnon. Serova kuiskutti Vanjan korvaan: "Älä tule, tappavat." Konsta ei toiste ottanut Serovaa mukaan reissulle, vaan sanoi sille "odota minua". Erottuaan Serovasta 50-luvulla Konsta kumitti omistuxet sille runokirjoistaan, lukuunottamatta "venttaa" runoa.
    ellauri381.html on line 647: The First Circle on vuoden 1992 dramaattinen trilleri, jonka on ohjannut Sheldon Larry. Juoni perustuu Alexander Isaevich Solzhenitsynin samannimiseen romaaniin. Kuvaukset tapahtuivat Montrealissa, Moskovassa ja Pariisissa. Television ensi-ilta tapahtui 25. helmikuuta 1992 Ranskassa. Elokuva esitettiin sitten joissakin Euroopan maissa, ja vuonna 1994 elokuva dubattiin venäjäksi esitettäväksi Channel Onessa. Pääosaa esitti ex-Jeesus Nasaretilainen Robert Powell.
    ellauri384.html on line 475: – Jos ajattelee, että akateemisesti koulutettu, sivistynyt ihminen puhuu tuollaisista asioista, niin herättäähän se ihmisten huomion, kertoo toimittaja ja kirjailija Maarit Huovinen (o.s. Tyrkkö, s. 1947, toistaisexi kuolematon). Tyrkkö oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana kirjasta Hei beibi, mä oon tulta (2005). – Minun aikanani siellä se oli kustantamon myydyin kirja. Olihan se tuore ulostulo ja tervetullut uutinen. KUPPANEUVOS Valveen tytär lähti Pakistaniin keikkalääkärixi 29-vuotiaana. – Voisin mennä vaikka Lappiin takaisin, Rauni-Leena mietti tulevaisuudensuunnitelmiaan. Vaikka hän oli Lapin lääninlääkäri, hän työskenteli ministeriössä Helsingissä. Kokeiltuaan Rauni huomasi, että hän pystyi vaikka tekemään "astraalikädellään" – Itsekin olen ollut toimittajana kiinnostunut, onko muuta elämää kuin tämä, Tyrkkö toimittaa. 1991 ilmestyi nimellä Rauni-Leena Luukanen-Kilden kirja Tähtien lähettiläs. Ihmetystä herätti, että Luukanen-Kilde kertoi kirjoittaneensa sen suurimmaksi osaksi ”automaattikirjoituksella” muutamassa päivässä. Aikaa ei enää riittänyt yliluonnollisille kokemuksille. Luukanen-Kilde joutui pilkan kohteeksi. Hänen väitteitään akateemisista yhteyksistä kyseenalaistettiin julkisuudessa. SVERR/E KILDE kuoli ennen vaimoaan. Pari päivää ennen omaa kuolemaansa Rauni-Leena Luukanen-Kilde ehti siirtää kirjansa teleportaatiolla Norjasta Suomeen. Hän oli juuri täyttänyt 75 vuotta.
    ellauri386.html on line 76: Nelikymppisenä Dosto teki Lontoon matkan josta jäi vaan paha maku suuhun. Kesällä 1863 Dostojevski teki toisen matkan Länsi-Eurooppaan, missä hän tapasi toisen rakkautensa, Polina Suslovan , Pariisissa ja menetti lähes kaikki rahansa pelaamalla Wiesbadenissa ja Baden-Badenissa. Vuonna 1864 hänen vaimonsa Maria ja hänen veljensä Mihail kuolivat, ja Dostojevskista tuli poikapuolensa Paskan yksinhuoltaja ja veljensä perheen ainoa tukija. Epoch -lehden epäonnistuminen pahensi hänen taloudellista tilannettaan, vain hänen sukulaistensa ja ystäviensä jatkuva apu esti konkurssin.
    ellauri386.html on line 438: I just got back from a 3 week trip to Paris/Munich/Budapest/Prague. My observations:
    ellauri390.html on line 213: "Pietarin slummet. Hyvinsyötyjen ja nälkäisten kirja" on Vsevolod Krestovskin seikkailunhaluinen romaani ja hänen kuuluisin teoksensa. Romaani kirjoitettiin kirjailija N. G. Pomyalovskyn vaikutuksen ja tuen alaisena. Hän antoi hänelle idean suuresta romaanista E. Xun " Pariisilaisten mysteerien " hengessä, joka yhdistäisi realistiset ja romanttiset suuntaukset.
    ellauri390.html on line 221: "Mysterit" sai alkunsa Eugène Suen hurjasti menestyneestä sarjaromaanista Pariisin mysteerit (1842), jolla oli monia jäljittelijöitä ja joka antoi genrelle nimensä. Romaanit julkaistiin yleensä ensimmäisen kerran sanomalehdissä, ja ne olivat kiistanalaisia ​​(kuten heidän vähemmän kunnioitettavat aikalaisensa penny dreadfuls) väkivallan ja sexuaalisen poikkeavuuden poikkeuxellisen rehellisen kuvauksen vuoksi. Ne olivat laajalti suosittuja sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa, missä The Quaker City (1844) piti kaunokirjallisuuden bestsellerin titteliä, kunnes Uncle Tom´s Cabin päihitti sen kuin Elmer Kuorikka Jalmarin lyhytaikaisen kuulaennätyxen.
    ellauri391.html on line 71: Paderewski väitti kieltäytyneensä maksusta, antaneensa rahat Hooverille ja käskeneensä tätä vähentämään kulujensa kattamiseen tarvittavat varat, antamaan itselleen kymmenen prosenttia tuotoista, ja Paderewski olisi tyytyväinen siihen, mitä jää jäljelle. Tarinan toisessa versiossa Paderewski ottaa rahat ja repi velkakirjan, mikä osoittaa Hooverille, että he olivat kuitit ilman kuittia. Tarinaan on usein lisätty Paderewskin matka äskettäin nimettynä Puolan pääministerinä, joka matkustaa Pariisiin kiittämään Hooveria Puolan ruokkimisesta ensimmäisen maailmansodan jälkeisen suuren ahdingon aikana. Joidenkin kertomusten mukaan Hoover on vastannut: "Ei hätää, herra Paderewski, minä tiesin, että tarve oli suuri. Sitä paitsi sinä et muista sitä, mutta autat minua kerran, kun olin opiskelija yliopistossa ja olin kolossa."
    ellauri391.html on line 96: Sitten oli tietysti luonnollista, että M. Paderewski ja herra Hoover tapasivat uudelleen ja että yhden heidän varhaisen konferenssinsa jälkeen herra Hoover muistutti toista heidän tapaamisestaan ​​vuosia sitten. Heidän ensimmäinen tapaamisensa sodan jälkeen saattoi tietysti olla Pariisissa aselevon aikana, kuten monet myöhemmätkin tapasivat.
    ellauri391.html on line 98: Joka tapauksessa, tuona rasittavana aikana M. Paderewski ei olisi matkustanut Pariisiin nimenomaisessa tarkoituksessa kiittää miestä jostain vitun vehnälastista, joka olisi ollut vain kourallinen Puolan miljoonille nälkäisille."
    ellauri391.html on line 113: Keskiajalla teologia oli yliopiston tärkein tieteenala ja hallitsi ihmisten maailmankuvaa. Keskiajan teologia pyrki selittämään koko maailmankaikkeuden luonnontiedon ja Raamatun avulla. Suomalaisten tärkeimpiä opiskelupaikkoja ennen Turun yliopistoa olivat Pariisin ja Wittenbergin yliopistot.
    xxx/ellauri027.html on line 297: AARGH! Dumbledoren "Pari sanaa" jää toisexi. Tän TÄYTYY olla tahallista vittuilua Eskiltä, tai olen tosi pettynyt. Mitäs jos tää koko kukoistustuuba onkin elämän pituinen vedätys? Ei se voi oikein niinkään olla. Ei saarna vedä ellei siihen usko, on oltava ainakin oljen verran raollaan. On se surkeaa. No onhan se lyönyt hyvin leiville. Sille on ollut sosiaalinen tilaus. Sitä saa mitä tilaa.
    xxx/ellauri027.html on line 809: Pariutumisrituaaliin kuului "häälento" pesän lähistölle, jos uudelta kuningattarelta leikattiin siivet ennen lentoonlähtöä, koodi sekosi ja mitään ei tapahtunut. Eli uutta yhdyskuntaa ei muodostunu. Jos taas uuden kuningattaren annettiin lentää vaikka kuinka pieni matka ulos pesästä, uusi yhdyskunta rakantui. Niin tiukassa on tässä tapauksessa "koodi".
    xxx/ellauri044.html on line 88: tai Parisin polityyri.
    xxx/ellauri044.html on line 768: Voltaire syntyi Pariisissa vuonna 1694. Hänen vanhempansa olivat notaari François Arouet ja tämän vaimo Marie Marguerite d'Aumard. Voltaire vietti suurimman osan varhaisesta elämästään Pariisissa ja sen liepeillä. Hän opiskeli kahdeksan vuotta Lycée Louis-le-Grandissa, jossa se oppi "latinaa ja typeryyksiä".
    Jäi oppi hyvin päähän.
    xxx/ellauri044.html on line 770: Voltaire lähti koulusta 17-vuotiaana, se oli päättänyt tulla kirjailijaksi. Isänsä kuitenkin olisi halunnut poikansa opiskelevan lakia. (Huoh, taas yxi, että näitä piisaa.) Voltaire teeskenteli työskentelevänsä Pariisissa lakimiehen apulaisena, mutta käytti suurimman osan ajastaan kirjoittaen satiirista runoutta. Kun isä sai tän selville, se luki pojalle lakia ja lähetti sen uudelleen lukemaan lakia, tällä kertaa provinsseihin. Voltaire kuitenkin jatkoi kirjoittamista, tuottaen esseitä ja historiallisia tutkielmia, jotka eivät aina olleet historiallisesti paikkansapitäviä. Tää ja Voltairen terävä äly teki hänestä suositun aatelispiireissä. Kunnes pääsi yxi läppä liikaa, kunkku sanoi "tuo ei ollut enää hauskaa" ja lukizi sen bastiljiin.
    xxx/ellauri044.html on line 782: Seuraavat 15v oli äveriästä kimppakivaa Châtelet'n markiisittaren Gabrielle Émilie le Tonnelier de Breteuilin huvilinnassa 25000 kirjan kanssa, luettiin ja ihailtiin Newtonia ja Leibniziä, ostettiin Pikku kemisti ja palautettiin kaikkea kuin pikku Pauli. Apinat putosi puusta, omena putosi päähän. Siitä viisastuneina ruvettiin ateisteixi ja luettiin raamattua kuin 2 pirua. Siihen kuoli markiisitar, ja alkoi Ransulle taas ikävyydet. Se lähti Preussiin suututtamaan Frizun, ranskan kunkku oli ennestään jo vihainen, jäi enää Geneve. Suututettuaan geneveläisetkin Ransu ostaa paukautti linnan Sveizin ja Ranskan rajalta edulliseen syyshintaan, ja sinne kuoli hän. Vai kuoli hän sinne? Eipäs, vaan kotikaupunkiinsa Pariisiin.
    xxx/ellauri056.html on line 139: ”Olen silti ehtinyt jotakin kokea. Pari vuotta sitten erosin, ihan sopuisasti kyllä, mutta aina parisuhteen kariutuminen on hirvee pettymys. Ei kukaan ajattele, että parin vuoden päästä sitten erotaan.”
    xxx/ellauri056.html on line 662: Pari 3 prosenttia porukoista on nettiriippuvaisia. Se on melkein yhtä paljon kun on homoja. Evelina ja Ivan Dolgov eivät lankea nettiriippuvuuden syntiin kun päivittävät Helluntaikirkon nuorisotyösivuja. On tässä aviisissa paljon myös Valittujen Palojen tunnelmaa. Valitut Palat lopetettiin tilaajien puutteessa. Toimittajista tuli positiivareita. Ne on varmaan kaikki netissä ja somessa. Päihdesäätiö listaa 10 riippuvuuden lajia: keskustelu-, nettipeli- nettirahapeli-, nettisexi-, netiseurustelu- , verkkoyhteisö-, informaatio-, surffailu-, mobiili-, ja yleinen tietokoneriipuvuus. On siis pystyttävä tekemään valintoja, jos aikoo pitää netin käytön tapissa. Ihminen tekee valintoja arvojensa pohjalta. Ivan sanoo reilusti, että hänen arvonsa perustuvat raamattuun ja pelittävään jumalasuhteeseen. Esimerkixi aikuisviihdesivut hän jättää käyt.kaz. kokonaan väliin. Hidastempoisina ne veisivät liikaa aikaa. Perinteinen käteenveto käy minuutissa. Tutkimusten mukaan altteimpia ovat ujot pojat, joilla on epäonnistumisia naisjutuissa. Virtuaalitumputuxessa oikean elämän kurjuuden voi unohtaa. Voi tyydyttää emotionaalisia, psyykkisiä ja fyysisiä tarpeitaan.
    xxx/ellauri057.html on line 173: Toopen parempia puolia on eze saattaa huomaamatta erkaantua juonesta ja panna sekaan omiakin muistoja. Se on omaperäistä. Parisänky petattuna korkeaxi, hellu kainalossa ja löystäkki lattialla. Seinällä on regulaattorikello.
    xxx/ellauri057.html on line 244: Hilja solmi toisen avioliittonsa Madetojan Leevin (1887-1947) kanssa. Leevi oli komea mutta pöljä, lestadiolaisesta kodista. Hilja ja Leevi tutustuivat Einarin kautta, kun Leevi sävelsi musiikkia Einarin epäonnistuneisiin näytelmiin. Einar oli 4v vanhempi, Leevi 5v nuorempi, lahjakas nuori säveltäjä. Tuttavuus syveni vähitellen rakkaudeksi. Pari kuulutettiin kolmasti avioliittoon vuonna 1913, ja he ilmoittivat kaikille olevansa naimisissa. Todellisuudessa Hilja ja Leevi vihittiin vasta vuonna 1918. Avioliitto jäi lapsettomaksi, vaikka he toivoivat lasta. He pysyivät yhdessä aina Leevin kuolemaan asti, mutta avioliittoa varjostivat riidat ja kummankin alkoholiongelmat.
    xxx/ellauri057.html on line 680: Leinon 1900-luvun alkuvuosien luomiskautta innoitti rakkaus kielenkääntäjä Freya Schoultziin, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1905. Avioliitosta syntyi tytär Eya Helka. Kokoelmassaan Talviyö (1905) Leino julkaisi rakastetulleen omistamansa kesäisen yön mystiikkaa säteilevän kuuluisan runon Nocturnen. Pitkän Pariisiin ja Berliiniin suuntautuneen yhteisen ulkomaanmatkan jälkeen pariskunnan välit alkoivat viilentyä. Vuonna 1908 Leino muutti pois yhteisestä kodista Länsi Rannassa (nyk. Eteläranta 12). Samoihin aikoihin alkoi vahvistua Leinon suhde ja hengenheimolaisuus kirjailijaystävä L. Onervaan. Ne läxi yhteiselle Euroopan matkalle, josta palasivat jäähtyneinä takaisin.
    xxx/ellauri057.html on line 804: Elämäniloa Pariisissa. Helsinki: WSOY, 2001.

  • xxx/ellauri057.html on line 829: Hamsun 41v tunsi entuudestaan joitakin suomalaisia. Hän oli tavannut Pariisissa Albert Edelfeltin ja Akseli Gallén-Kallelan ja hän tutustui nopeasti Helsingin taiteilijapiireihin. Hän tuli tuntemaan aluksi kirjailijoita ja tapasi Alexander Slotten, Konni Zilliacuksen ja Wentzel Hagelstamin. Zilliacushan oli salaisen suomalaisen vastarintaliikkeen Kagaalin johtaja. Hagelstameilla on divari Fredan kulmassa. Ystäväpiiri kasvoi kuitenkin ripeästi ja siihen kuuluivat muun muassa kirjailijat Mikael Lybeck, Juhani Aho ja Werner Söderhjelm. Sekä Jean Sibelius että Robert Kajanus ottivat osaa seuralliseen lystinpitoon helsinkiläisissä ravintoloissa.
    xxx/ellauri057.html on line 902: Pariisissa eletään mamuina boheemielämää. Tiukka täti Colette käskee nuorta Yrjöä kirjottamaan simppelimmin. Vielä simppelimmin. Vielä! Ennenkaikkea ei literatuuria! Ja vikkelämmin. Colette oli lepakko.
    xxx/ellauri057.html on line 919: En 1945, au sortir de la guerre, il fuit la justice française, le Comité national d’épuration des gens de lettres à Paris enquêtant sur ses succès littéraires et cinématographiques sous l'Occupation. Il part s’installer au Canada.
    xxx/ellauri059.html on line 47: Tää on lainaus Linkun Astrid-tädin Kati Pariisissa kirjasta, missä Kati Eeva Lennart ja kaappimainen Peter on aatamin ja vähän eevankin asussa. Alkuperäinen lainaus tuli vahingossa hukatuxi, joten lohdukkeexi vähän lisää pehmopornoa:
    xxx/ellauri059.html on line 508: Pääosissa: Daniel Sharman (Lorenzo de’ Medici), Bradley James (Giuliano de’ Medici), Sean Bean (Jacopo Pazzi), Sarah Parish (Lucrezia de’ Medici), Raoul Bova (paavi Sixtus IV), Matteo Martari (Francesco Pazzi), Jacob Fortune Lloyd (Francesco Salviati), Alessandra Mastronardi (Lucrezia Donati), Matilda Lutz (Simonetta Vespucci), Synnøve Karslen (Clarice Orsini), Annabel Scholey (Contessina). Idea ja käsikirjoitus: Frank Spotnitz, Nicholas Meyer. Ohjaus: Sergio Mimica-Gezzan. Musiikki: Paolo Buonvino. Tunnuskappaleen esittäjä: Skin (Ann Deborah Dyer). Tuotanto: Lux Vide, Big Light Productions, Italia, 2018.
    xxx/ellauri075.html on line 51: Lev Isaakovich Sestofilt (ven. Лев Исаакович Шестов), syntyjään Yehuda Leyb Schwarzmann (Иегуда Лейб Шварцман) (31. tammikuuta 1866 Kiova, Ukraina – 19. marraskuuta 1938 Pariisi, Ranska) oli ukrainalais-venäläinen juutalainen eksistentialistifilosofi.
    xxx/ellauri075.html on line 64: Sestofiltin pääteoksena voidaan pitää teosta Афины и Иерусалим (”Ateena ja Jerusalem”, 1938), joka käsittelee tieteen ja filosofian suhdetta. Sestofilt eli Pariisissa kuolemaansa saakka. Varmaan talutti Cioranin kanssa hautausmaalla koiria. Atmania ja Fifiä. Loppuaikoinaan hän tutki Husserlin ajattelua ja intialaista filosofiaa.
    xxx/ellauri075.html on line 74: Tässä kertomuxessa ehkä hauskinta oli että ihotautilääkärivaimo sai Pariisissa emigranttina toimia intiimihierojana. Rahasta tuskin oli puutetta, kun Sestofiltin isä oli ollut rättitukkukauppias.
    xxx/ellauri075.html on line 108: Il séjourne aussi près de Vienne, à Carlsbad, à Berlin, au Tréport, à Paris, à Munich. À Rome où il s'installe un temps, il rencontre une étudiante en médecine, Anna Eléazarovna Berezovskaïa, qu'il épouse en 1897, à l’insu de ses parents. De cette union naissent ses enfants : Tatiana (1897) et Nathalie (1900).
    xxx/ellauri075.html on line 188: "He was the philosopher of my generation, which didn't succeed in realizing itself spiritually, but remained nostalgic about such a realization. Shestov [...] has played an important role in my life. [...] He thought rightly that the true problems escape the philosophers. What else do they do but obscuring the real torments of life?" (Emil Cioran: Oeuvres, Gallimard, Paris 1995, p. 1740, my translation (kuka oon tää 'mä?')]
    xxx/ellauri075.html on line 289: keskeneräiseksi ja koostuu lähinnä sitaateista, ennen kaikkea 1800-luvun Pariisin
    xxx/ellauri075.html on line 332: Among Benjamin's best known works are the essays "The Task of the Translator" (1923), "The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction" (1935), and "Theses on the Philosophy of History" (1940). His major work as a literary critic included essays on Baudelaire, Goethe, Kafka, Kraus, Leskov, Proust, Walser, and translation theory. He also made major translations into German of the Tableaux Parisiens section of Baudelaire's Les Fleurs du mal and parts of Proust's À la recherche du temps perdu. In 1940, at the age of 48, Benjamin committed suicide at Portbou on the French–Spanish border while attempting to escape from the invading Wehrmacht. Though popular acclaim eluded him during his life, the decades following his death won his work posthumous renown.
    xxx/ellauri075.html on line 347: This history of the nineteenth-century Paris arcades, creatively triggered by Louis Aragon’s (1897–1982) Le Paysan de Paris or Paris Peasant (1926), collects thousands of quotations strategically arranged with snippets of critical commentary in chapters or bundles called ‘convolutes’.
    xxx/ellauri075.html on line 502:
    James Baldwin: Huone Pariisissa, Kirjayhtymä 1964 (Giovanni’s Room, 1956)

    xxx/ellauri075.html on line 508: Morsiamen matkoilla ollessa Pariisiin sijoittunut amerikkalainen poikkeaa baariin, missä kohtaa italialaisen Giovannin, jolloin hänessä piillyt homoseksuaalinen taipumus paljastuu ja saa vallan. Avoimesti, mutta tiukkaa tyylikuria noudattaen Baldwin kuvaa tätä ahdistavan sameaa miesten suhdetta käyttäen symbolitaustana vankisellin kaltaista tuhruista kellarihuonetta. Morsiamen paluukaan ei amerikkalaista vapauta, ja lisäksi tulee syyllisyyden taakka, sillä Giovanni on epätoivoissaan tehnyt murhan ja saanut kuolemantuomion. Amerikkalainen jää yksin kärsimyksensä kanssa, sillä morsiankin luopuu hänestä. Oudon aiheensa vuoksi romaani edellyttää ennakkoluulotonta lukijakuntaa, joka kykenee käsittämään siihen sisältyvän ahdistuksen. Ei nuorten luettavaa.
    xxx/ellauri075.html on line 540: Jean Rhysillä oli rakkaussuhde itseään kaksikymmentä vuotta vanhempaan pörssivälittäjään Lancelot Grey Hugh Smithiin. Suhteen päätyttyä Rhys sai mieheltä rahallista avustusta, joka yhdessä satunnaisten teatteritöiden kanssa riitti elämiseen. Suhteen päättyminen ja Rhysin hengen vaarantanut abortti heijastuvat myöhemmin hänen romaanissaan Voyage in the Dark (1934). Vuonna 1917 meni naimisiin Jean Langeltin kanssa, joka oli hollantilainen muusikko, lauluntekijä ja journalisti. Pariskunta asui Pariisissa. He saivat pojan, joka kuoli jo pikkulapsena sekä tyttären. Langlet vangittiin 1923, koska hän ei ollut noudattanut maastapoistumismääräystä, ja Jean Rhys jäi rahattomaksi.
    xxx/ellauri075.html on line 542: Jean Rhysin teoksissa on vahvasti omaelämäkerrallisia aineksia. Naispäähenkilöt muistuttavat häntä itseään: He ovat juurettomia, ulkopuolisia ja tuntevat tulevansa miesten hyväksikäyttämiksi. Huomenta, keskiyö (suom. Hanna Tarkka, 2002) on tragikoominen kuvaus Sasha-nimisestä naisesta, joka on rahattomana Pariisissa. Hän suunnittelee itsemurhaa, mutta on toisaalta huolissaan kampauksesta ja vaatteistaan.
    xxx/ellauri075.html on line 565: Hoblan oikeistokommentaattori Juri Bonsdorff näyttää erehdyttävästi kauluspaidasta ja kavaijista nousevalta huolestuneelta kyrvänpäältä. Nyze vekuttaa ryppyozaisesti siitä että Biden on lähtenyt vasemmiston tielle: se on lopettanut muurin rakentamisen, se on kieltänyt kaupalliset yxityisvankilat, se on liittänyt Amerikan takaisin WHO:hon ja Pariisin ilmastosopimuxeen. Se antaa rahaa Aahrikkaan neekerisiköiden lähdettämiseen ja päästää transut takas urheiden poikiemme joukkoon. Yrittääkö se tässä hamuilla ehkä tukea Antifasta niinkuin Trump Proud Boyseista, aprikoi Juripoika. Näitä ja muita Bidenin vasemmiston lastentauteja tukee iso enemmistö USAn äänestäjistä, siis rebublikaaneja on mukana. Mutta eihän sitten tule mitään Bidenin tärkeimmästä lupauxesta, että USAn 2 kokoomuspuoluetta vetäis yhtä köyttä pääasiasta, eli talousliberalistisen kapitalismin pyhistä arvoista? Palauttas Ameerikan unelman takaisin kunniaan? Make America truly great again? Voi helvetti, vedä kuule Juri se terska takaisin sinne bleiserin esinahkan sisään.
    xxx/ellauri076.html on line 103: Crazy Horse, Paris, France Heppahullu Pariisi, Ranska
    xxx/ellauri076.html on line 131: Kajanus moved with his mother and sister to Paris at the age of twelve where he studied music and classical guitar, as well as attending the Cité Universitaire’s flying school. The family then relocated to Montreal, Quebec, Canada, where Kajanus worked as a stained-glass window designer.
    xxx/ellauri076.html on line 133: Kajanus had developed a musical theater concept, Red Light Review, based on his memories of being a young man in places like Pigalle in Paris's red-light district. Encouraged by Grant Serpell to rework this material as pop songs, Kajanus devised the concept for Sailor.
    xxx/ellauri084.html on line 86: 28.3.2017.Ampuma-asedirektiivin uudistamisesta 1-5 (loputonta vekutusta pumppuhaulikoista) 11.3.2015.Vielä ö-luokan ehdokkaista (mamuvaaliehdokkaat ovat sekundaa) 3.3.2015. Hirveä työvoimapula (mamut on työllistämiskelvottomia ja/tai laiskiaisia) 9.2.2015. Muutama sana Pariisista (Islaminvastaista veistelyä Charlie Hebdosta) 8.1.2015. Ihmisoikeudet uhattuna länsinaapurissa (Pakolaiset ovat röyhkeitä ja nirsoja), 3.1.2015. 6.11.2014. Rajaseudun rahastajasta ja kompensatorisesta etiikasta (En tiedä, minkä lakipykälän mukaan rasismi olisi rikos), 11.9.2014. Rikkautta, jolla on arvoa (Olen kade somaleille), 23.8.2014.Uskonto uskontojen joukossa (Ellet rukoile, olet pahempi kuin kafferi), 19.5.2014.Kysymys kunnallisesta mamubisneksestä, 24.4.2014.Kommentti kehysriiheen ja Ylen toimintaan, 26.3.2014.Unionin tulevasta ampuma-asepolitiikasta, 10.3.2014. [Päivitys 17.3.!]Kirjallinen kysymys äärisaarnaajista Suomessa, 7.3.2014.Kirjallinen kysymys Ukrainan tapahtumiin liittyen, 4.3.2014.Lieksalainen ikiliikkuja, 18.2.2014.Lieksa käsirysyn partaalla, 10.2.2014. [Lisäys 12.2.2014!]EU, maahanmuutto, taakanjako, 16.1.2014.Toimeentuloperäistä maahanmuuttoa, 9.12.2013.Kuntarakenneuudistus eli kaksikielisyyttä saranapuolelta, 28.11.2013.Puheenvuoro asevelvollisuudesta, 15.11.2013.Kiihottamisesta ja kansainvälisistä sitoumuksista, 25.10.2013.Kirjallinen kysymys epäterveistä vetovoimatekijäistä, 7.10.2013.Pakolaiskiintiän kasvattaminen revisited, 30.9.2013.Kirjallinen kysymys pakolaiskiintiän kasvattamisesta, 20.9.2013.Luottamus Kataiseen ja Himaseen, 19.9.2013.Kaksi lakialoitetta sananvapauden edistämiseksi, 10.9.2013.Kansalaisaloite pakkoruotsista luopumiseksi, 15.8.2013.Kirkko, kaupunki ja moskeija, 13.8.2013.Lisääntykää ja täyttäkää Toyota Corolla!, 8.8.2013.Majoituspalveluja kerjäläisille, 5.6.2013.Husbyn herättämiä ajatuksia, 23.5.2013.Paperittomien terveyspalvelut Helsingissä, 7.5.2013.Sosialidemokratiasta ja islamismista, 3.5.2013.Puheenvuoro Kyproksen pelastuspakettiin 17.4. 2013, 18.4.2013.Kirjallinen kysymys opettajien toimintaedellytyksistä, 8.4.2013.Muutamia ilmoituksia, 5.4.2013.Helsingin johtajiston palkankorotuksista, osa 2, 12.3.2013.Suomen Sisun suurkäräjät 10.3.2013, 11.3.2013.Aseaiheisia lakialoitteita, 15.2.2013.Jyväskylästä, 6.2.2013.Connecticut, Yhdysvallat, aseet, 18.12.2012.Sisäministeriön linjaukset aselain uudistamiseksi, 5.12.2012.Kysymys uskontojen halventamisesta, 30.11.2012.Milloin kotoutus on onnistunut?, 1.11.2012.Rikoksiin syyllistyneiden karkottamisesta, 22.10.2012.Helsinki ja "Globaalin vastuun strategia", 28.9.2012.Kirjallinen kysymys somalien suojeluntarpeesta, 22.8.2012.Etninen syrjintä rekrytoinnissa, 21.8.2012.Avoimia vastauksia Meri Valkamalle, 4.6.2012.Hyvinkäästä, 30.5.2012.Kreikkalaisia näkymiä, 10.5.2012.Maahanmuuttajien työllistymisestä, 1.4.2012.Miksi pahis palkitaan?, 26.3.2012.Homoseksuaalisuus suojeluperusteena, 25.2.2012.Matka Addis Abebaan, 17.1.2012.On rotumme synkkä ja siksi jää, 13.1.2012.Mitä tehdä rattijuopoille?, 11.1.2012.Hyvää uutta vuotta 2012!, 8.12.2011.Tilastoista ja etnopositiivisuudesta, 26.10.2011.Rasismin kitkentää Vaasassa, 3.10.2011.Muutama ajatus kunniaväkivallasta, 30.9.2011.Ottawan sopimuksesta, 6.9.2011.Loikka, 13.8.2011.Viharikoksista ja mediasta,
    xxx/ellauri084.html on line 317: Paris and Helen (Greek)
    xxx/ellauri086.html on line 612: The unnamed narrator is with the famous Parisian amateur detective C. Auguste Dupin when they are joined by G-, prefect of the Paris police. The prefect has a case he would like to discuss with Dupin.
    xxx/ellauri086.html on line 625: Alone together, the narrator asks Dupin how he found the letter. Dupin explains the Paris police are competent within their limitations, but have underestimated with whom they are dealing. The prefect mistakes the Minister D— for a fool because he is a poet. (Siis kumpi on? Perfekti vai ministeri Dee? No Poe on ainakin, senhän sanoo nimikin, Poe-t. Ja hölmökin se on.) For example, Dupin explains how an eight-year-old boy made a small fortune from his friends at a game called Odds and Evens. The boy had determined the intelligence of his opponents and played upon that to interpret their next move. Tästä aiheesta on valtava amer. kirjallisuus, koskien vangin dilemman toistoja. He explains that D— knew the police detectives would have assumed that the blackmailer would have concealed the letter in an elaborate hiding place, and thus hid it in plain sight.
    xxx/ellauri087.html on line 86: Pari kevättä väitöksensä jälkeen Saarinen otti etäisyyttä mentoreistaan ja kirjoitti uuden sukupolven metelöintikirjan Punk akatemian yhdessä Jan Blomstedtin kanssa. Siinä hän kritisoi kulttuurielämän tunkkaisuutta ja taantumuksellisuutta.
    xxx/ellauri087.html on line 134: Seminaarilaiset ovat jo huomanneet hellän dynaamisia mikromuutoksia. Pari naista kertoo perjantaiaamuna, kuinka he siivosivat siivoojia varten ennen kuin bussi tuli hakemaan. Paikalla ei ole varmaankaan yhtään miestä, joka ei kutsuisi naisia leideiksi. Se lukee jopa vessanovessa.
    xxx/ellauri087.html on line 193: “Eräällä it-perheellä oli ongelma, kun nainen ei voinut tulla raskaaksi. Pariskunta tuli Pafos-seminaariin, ja kappas vain! Kuulin Pafos-vauvasta mummilta toisessa seminaarissa.” Eski pani nähtävästi kättä (tai jotain kättä pitempää) vaimon päälle, tai vaimo tarttui sitä takaa kauhtanasta.
    xxx/ellauri087.html on line 727: Helmikuun 14. päivänä 1911 Madero ylitti Meksikon rajan johtaakseen joukkojaan. Vallankumousjoukot huomasivat seuraavien kuukausien aikana, kuinka rappeutuneeksi Díazin armeija oli tullut. Sitä johtivat iäkkäät kenraalit ja joukoilta puuttuivat niin kuri, järjestys, yhtenäisyys kuin tehokkuuskin. Vallankumoukselliset saivat tästä havainnosta uutta voimaa. Liittovaltion joukkojen komentajan antautuminen Juárezissa 10. toukokuuta merkitsi lopun alkua Díazille. Neuvotteluissa sovittiin, että Díaz eroaa ja Francisco León de la Barrasta tulee väliaikainen presidentti, joka järjestää vaalit. Díaz erosi 25. toukokuuta ja purjehti Pariisiin. Vallankumousjoukot määrättiin hajotettaviksi, mutta useat vallankumousryhmät, muun muassa Emiliano Zapatan johtama talonpoikaisarmeija, kuitenkin vastustivat hajotusmääräystä.
    xxx/ellauri091.html on line 92: "Parisuhde, lapsia, menestynyt ura josta tykkään, taloudellinen vakaus, tietoisuus maailman menosta ja tapahtumista, toivon että pystyn vaikuttamaan yhteiskuntaan positiivisesti." Nainen 20

    xxx/ellauri091.html on line 93: "Parisuhde ois rock." Mies 25

    xxx/ellauri091.html on line 782: Practical work alone, however, did not exhaust the aspirations that gripped Emily Balch. She felt the need both to acquire knowledge and to pass it on to others if she was to achieve more. And so she continued her studies, first in Paris under Levasseur1, the historian of the French working class, and later in Berlin where she studied that branch of economics which has been called a «professor-chair socialism»2. Here she also came in contact with the European labor movement and attended the Socialist Trade Union Congress in 1896.
    xxx/ellauri091.html on line 794: With the coming of peace, the Women’s League arranged its second conference at Zurich in 1919 while the Allies were discussing the peace treaty in Paris. The conference thus had the opportunity of studying a draft of the peace treaty. Time does not permit me to review the resolutions which were passed as a result of this study. What I can and will say is that it would have been judicious to have heeded the women’s counsel.
    xxx/ellauri103.html on line 383: Rowling aloitti opinnot Exeterin yliopistossa heti Wyedeanin koulusta valmistuttuaan. Hän pääsi yliopistoon mennessään pois mielestään ahdistavasta kodista ja heittäytyi heti yliopistoelämään mukaan (kenen mukaan? Seaninko?) Rowling valitsi pääaineekseen ranskan, mutta ei menestynyt siinä erityisen hyvin. Hänen huolellisuudessaan oli toivomisen varaa, ja aikaa kului paljon muuhun kuin opiskeluun, muun muassa kahvilassa ja baareissa oleiluun. Opintoihin kuuluvan Ranskassa vietettävän vuoden Rowling kulutti opiskelemalla englantia Pariisissa.
    xxx/ellauri103.html on line 526: Gifford was born Kathryn Lee Epstein in Paris, France, to American parents, Joan (born Cuttell; January 20, 1930 – September 12, 2017), a singer, and Aaron Epstein (March 19, 1924 – November 19, 2002), a musician and former US Navy Chief Petty Officer. Aaron Epstein was stationed with his family in France at the time of Gifford's birth. Gifford grew up in Bowie, Maryland, and attended Bowie High School.
    xxx/ellauri104.html on line 1200: Marraskuussa 2010 kirkolliskokous antoi piispainkokoukselle tehtäväksi laatia ohjeita vapaasti muotoillusta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden samaa sukupuolta olevien kanssa. Piispainkokouksen laatimissa ohjeissa annettiin ymmärtää, että on mahdollista rukoilla sekä näitten parien kanssa että heidän puolestaan. Parisuhteen osapuolet saa siunata, muttei itse parisuhdetta, joka ei ole verrattavissa avioliittoon. Siis: Kyllä ja ei.
    xxx/ellauri113.html on line 476: David Berlinski was born in the United States in 1942 to German-born Jewish refugees who had immigrated to New York City after escaping from France while the Vichy government was collaborating with the Germans. His father was Herman Berlinski, a composer, organist, pianist, musicologist and choir conductor, and his mother was Sina Berlinski (née Goldfein), a pianist, piano teacher and voice coach. Both were born and raised in Leipzig where they studied at the Conservatory, before fleeing to Paris where they were married and undertook further studies. German was David Berlinski´s first spoken language. He earned his PhD in philosophy from Princeton University.
    xxx/ellauri113.html on line 478: After his PhD, Berlinski was a research assistant in the Department of Biology at Columbia University for less than one year. He has taught philosophy, mathematics and English at Stanford University, Rutgers, the City University of New York and the Université de Paris [citation needed]. He was a research fellow at the International Institute for Applied Systems Analysis (IIASA) in Austria and the Institut des Hautes Études Scientifiques (IHES) in France [citation needed. Maybe it is all a bunch of lies.]
    xxx/ellauri114.html on line 434: Kolmannella perheellä oli iso kauppa Pariisissa ja äiti juoksi alennusmyynneissä, kun minä hoidin lasta kello 8-20 kuutena päivänä viikosta.
    xxx/ellauri116.html on line 303: Vargas Llosa began his literary career in earnest in 1957 with the publication of his first short stories, "The Leaders" ("Los jefes") and "The Grandfather" ("El abuelo"), while working for two Peruvian newspapers. Upon his graduation from the National University of San Marcos in 1958, he received a scholarship to study at the Complutense University of Madrid in Spain. In 1960, after his scholarship in Madrid had expired, Vargas Llosa moved to France under the impression that he would receive a scholarship to study there; however, upon arriving in Paris, he learned that his scholarship request was denied. Despite Mario and Julia's unexpected financial status, the couple decided to remain in Paris where he began to write prolifically. Their marriage lasted only a few more years, ending in divorce in 1964. A year later, Vargas Llosa married his first cousin, Patricia Llosa, with whom he had three children: Álvaro (born 1966), a writer and editor; Gonzalo (born 1967), an international civil servant; and Fata Morgana (born 1974), a pornographer.
    xxx/ellauri116.html on line 505:

    Pari sanaa parisuhteesta


    xxx/ellauri120.html on line 200: Yli-Viikari on suorittanut M.A. in Culture and Communication Studies -yliopistotutkinnon estetiikasta Pariisin Penthouse-Sorbonne -yliopistossa vuonna 1997, sekä täydennyskoulutukset Master in European Corrupt Politics and Administration College of Europessa Bruggessa vuonna 1999 ja Past Master in Private Appropriation from Public Administration, Diplôme de l’ENA Ranskan elättikorkeakoulussa vuonna 2001.
    xxx/ellauri121.html on line 120: Emmanuel Lévinas (myös Levinas; alk. Emmanuelis Levinas; 12. tammikuuta 1906 (J: 30. joulukuuta 1905) Kaunas, Venäjän keisarikunta – 25. joulukuuta 1995 Pariisi, Ranska) oli liettualaissyntyinen ranskalainen filosofi. Hän kehitti oman fenomenologisen näkemyksensä, joka jatkaa Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin fenomenologiaa ja liittyy samalla juutalaiseen perinteeseen. Erityisen tunnettuja ovat Lévinasin kuvaus etiikasta ja siihen liittyvä toiseuden ja kasvojen käsitys.
    xxx/ellauri121.html on line 126: Vuonna 1930 Lévinas sai Ranskan kansalaisuuden. Toisen maailmansodan aikana hän toimi Ranskan armeijassa saksan ja venäjän kielen tulkkina. Vuonna 1940 hän joutui saksalaisten vangiksi, mutta vältti tuhoamisleirin sotavankistatuksensa ansiosta. Sen sijaan Lévinasin kaikki muut sukulaiset, vaimoa ja tytärtä lukuun ottamatta, surmattiin. Sodan jälkeen Lévinasista tuli Pariisissa toimivan juutalaisen opettajankoulutuslaitoksen johtaja.
    xxx/ellauri121.html on line 141: Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä.
    xxx/ellauri121.html on line 198: Pari viikkoa sitten Heikka otti selvää Kuulan jälkeläisistä. Hän sai selville Markku Marttisen nimen ja mietti, tarttuisiko puhelimeen. Jännitti. Miten sellainen keskustelu edes aloitetaan? Miten vastapuoli reagoi?
    xxx/ellauri122.html on line 796: In their early 20s the pair vacationed together on Lake Garda on the Austrian-Italian border; they paid their respects at Goethe’s house in Weimar; stayed together at the Hotel Belvedere au Lac in Lugano, Switzerland; and even visited brothels together in Prague, Milan, Leipzig, and Paris. Brod, a self-confessed ladies’ man with an insatiable appetite for adventurous sexual conquests, often berated Kafka for not having a similarly urgent drive of eros. “You avoid women and try to live without them,” Brod once told his friend.
    xxx/ellauri123.html on line 77: Stidialla! huusi punainen kukko ja teki tulzarista jeparin. Svedujen tulitikkuteollisuuden romahduxesta alkoi pula-aika 1929. Tulitikkukuningas Ivar Kreuger teki seppukun jossain Pariisissa. Tulzarit ei menneet enää kaupaxi kun tuli sähköhelloja. Britit ja jenkit osti toiminnan. Jönköpingin viimeinen tulitikkutehdas sulki 1971.
    xxx/ellauri123.html on line 79: Ivar Kreuger (uttalas [kry:ger]), född 2 mars 1880 i Kalmar stadsförsamling, död 12 mars 1932 i Paris, var en svensk ingenjör, företagsledare och finansman, känd som grundare av Kreugerkoncernen.
    xxx/ellauri123.html on line 85: Efter börskraschen i New York 1929 började koncernen få problem. Kreugers död i Paris den 12 mars 1932 utlöste den så kallade Kreugerkraschen, som ledde till att holdingbolaget Kreuger & Toll AB och dotterbolaget International Match Corporation i USA försattes i konkurs. Sammanbrottet är en av historiens mest omfattande konkurser och fick långtgående politiska, personliga och ekonomiska konsekvenser i Sverige, USA och många andra länder runt om i världen.
    xxx/ellauri123.html on line 400: HERMANN AISTRICHIN KOTISIVU (retard at Parikkala)
    xxx/ellauri123.html on line 1154: Remu was born in Nogent-le-Rotrou. A nobleman (under the tutelage of the Lorraine family), he did his studies under Marc Antoine Muret and George Buchanan. As a student, he became friends with the young poets Jean de La Péruse, Étienne Jodelle, Jean de La Taille and Pierre de Ronsard and the latter incorporated Remy into the "La Pléiade", a group of revolutionary young poets. Belleau´s first published poems were odes, les Petites Inventions (1556), inspired by the ancient lyric Greek collection attributed to Anacreon and featuring poems of praise for such things as butterflies, oysters, cherries, coral, shadows, turtles, and twats. His last work, les Amours et nouveaux Eschanges des Pierres precieuses (1576), is a poetic description of gems and their properties inspired by medieval and renaissance lapidary catalogues. He died impotent in Paris on 6 March 1577, and was buried in Grands Augustins. Remy Belleau was greatly admired by impotent poets in the twentieth century, such as Francis Ponge. Francis Ponge (1899 Montpellier, Ranska – 1988 Le Bar-sur-Loup, Ranska) oli ranskalainen runoilija. Ponge työskenteli kirjailijanuransa ohella toimittajana, kustannustoimittajana ja ranskan kielen opettajana. Hän osallistui toisen maailmansodan aikana vastarintaliikkeeseen ja kuului vuosina 1937–1947 kommunistipuolueeseen. Hän sai vaikutteita eksistentialismista, ja esinerunoissaan hän paljastaa kielen avulla objektin itsenäisenä, omanlakisena maailmana. Francis Ponge was born in Montpellier, France in 1899. He has been called “the poet of things” because simple objects like a plant, a shell, a cigarette, a pebble, or a piece of soap are the subjects of his prose poems. To transmute commonplace objects by a process of replacing inattention with contemplation was Ponge’s way of heeding Ezra Pound’s edict: ‘Make it new.’ Ponge spent the last 30 years of his life as a recluse at his country home, Mas des Vergers. He suffered from frequent bouts with nervous exhaustion and numerous psychosomatic illnesses. He continued to write up until his death on August 6, 1988.
    xxx/ellauri125.html on line 70: François Boucher (29. syyskuuta 1703 Pariisi – 30. toukokuuta 1770 Pariisi) oli ranskalainen rokokoo-ajan kuuluisa taidemaalari, suunnittelija ja nenänkaivertaja. Hän syntyi Pariisissa ja toimi maalari François Le Moynen oppipoikana. Suurin hänen innoittajansa oli kuitenkin maalari Jean-Antoine Watteau, jonka useita kuvia hän kaiversi vaikka ne oli aika kehnoja.
    xxx/ellauri125.html on line 78: Uusklassismia kohti siirryttäessä Broucher menetti suosiota. Denis Diderot kritisoi Boucherin teoksia niiden teennäisyydestä sekä Boucherin tavasta halventaa omaa vaimoaan käyttämällä tätä mallina esimerkiksi teoksessa Odaliski. Boucher ei antanut valistusfilosofin lannistaa itseään, vaikkakin tämä kritiikki toimi myöhemmin yllykkeenä Boucherin maineen mustaamiselle. François Boucher kuoli 30. toukokuuta 1770 Pariisissa.
    xxx/ellauri125.html on line 195: Kardashianin kanssa, joka on kaukaasialainen. Pariskunnalla on neljä lasta, tyttäret North West (s. 15.
    xxx/ellauri125.html on line 210: Kimberlyn isä Robert Kardashian tuli aikoinaan tunnetuksi Homer Simpsonin asianajajana. Vanhemmat kuitenkin erosivat 1991, ja äiti Kris meni uusiin naimisiin olympiavoittaja Bruce Jennerin (nykyisin Caitlyn Jenner) kanssa. Pari kuitenkin erosi vuonna 2015. Kimbly on muovinen lasten peli jossa heitetään noppaa painamalla nappia.Caitlyn Marie Jenner, aikaisemmin William Bruce Jenner, (s. 28. lokakuuta 1949 Mount Kisco, New York) on yhdysvaltalainen kymmenottelun olympiavoittaja. Hän voitti kultaa Montrealin olympiakisoissa 1976 maailmanennätystuloksella 8618 pistettä, nykytaulukolla 8634 pistettä. Keväällä 2015 hän kertoi julkisuudessa olevansa transnainen.Kesäkuussa 2015 Jenner poseerasi Vanity Fair -lehden kannessa naisena ja kertoi ottaneensa nimekseen Caitlyn. Jennerin uusi Twitter-tili keräsi miljoona seuraajaa hieman yli neljässä tunnissa, mikä rikkoi Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman vain pari viikkoa aikaisemmin tekemän ennätyksen.
    xxx/ellauri127.html on line 432: Prosper Mérimée, né le 28 septembre 1803 à Paris et mort le 23 septembre 1870 à Cannes, est un écrivain, historien et archéologue français.
    xxx/ellauri127.html on line 435: Prosper Mérimée naît le 28 septembre 18031 à Paris dans une famille bourgeoise. Du côté de sa mère, Prosper Mérimée est sans doute l'arrière-petit-fils de Jeanne-Marie Leprince de Beaumont (1711-1776). Les parents de Prosper, qui se sont mariés à (Paris 12e) le 22 juin 1802, ont un solide bagage intellectuel et artistique datant du XVIIIe siècle, mais ne s'engagent guère dans les courants culturels naissants (romantisme). De l'éducation parentale, Mérimée retient l'horreur de l'emphase.
    xxx/ellauri127.html on line 738: At eighteen, Fanny Brawne “was small, her eyes were blue and often enhanced by blue ribbons in her brown hair; her mouth expressed determination and a sense of humour and her smile was disarming. She was not conventionally beautiful: her nose was a little too aquiline, her face too pale and thin (some called it sallow). But she knew the value of elegance; velvet hats and muslin bonnets, crêpe hats with argus feathers, straw hats embellished with grapes and tartan ribbons: Fanny noticed them all as they came from Paris. She could answer, at a moment’s notice, any question on historical costume. ... Fanny enjoyed music. ... She was an eager politician, fiery in discussion; she was a voluminous reader. ... Indeed, books were her favourite topic of conversation”.
    xxx/ellauri128.html on line 132: Charles Pinot Duclos né à Dinan, le 12 février 1704 et mort à Paris le 26 mars 1772, est un écrivain et historien français.
    xxx/ellauri128.html on line 133: Fils d’un riche chapelier de Dinan, Duclos était destiné à reprendre les affaires de son père mais c’était un enfant doué d’une vive intelligence et d’une grande mémoire et sa mère, devenue veuve, décida de l’envoyer achever ses études à Paris. Il suivit d’abord les cours de l’académie que tenait, rue de Charonne, l’abbé de Dangeau, puis du collège d'Harcourt où il entreprit l’étude du droit en vue de devenir avocat. Mais il se laissa aller à la dissipation, s’appliquant surtout à l’étude des armes, avant de décider de se consacrer aux lettres. Il fréquenta le café Procope et le café Gradot, où l’on ne tarda pas à le remarquer pour l’agrément et le piquant de sa conversation.
    xxx/ellauri128.html on line 151: Paul Lefèvre-Geraldy, dit Paul Géraldy, né à Paris 18e le 6 mars 1885 et mort à Neuilly-sur-Seine le 10 mars 1983, est un poète et dramaturge français. Géraldy ne figure pas dans les principales anthologies de la poésie française de la fin du XXe siècle, ce qui l'a rendu presque inconnu de la génération née après-guerre. Säälittävä nelisilmäinen sillinruotoripustin.
    xxx/ellauri128.html on line 155: Élie Pierre Étienne Rey, né le 28 février 1879 à Saint-Pardoux-la-Rivière (Dordogne) et mort le 14 février 1965 à Paris, était un écrivain, dramaturge et critique littéraire français. Eipä siitä sen enempää. Rakkaus takuulla ylensi sitä.
    xxx/ellauri128.html on line 157: François VI, deuxième duc de La Rochefoucauld, prince de Marcillac, pair de France, né le 15 septembre 1613 à Paris et mort le 17 mars 1680 dans la même ville, est un écrivain, moraliste, mémorialiste et militaire français du XVIIe siècle. Il fait partie du mouvement littéraire du classicisme et est surtout connu pour ses Maximes. Bien qu'il n'ait publié officiellement que ses Mémoires et ses Maximes, sa production littéraire est dense. Dense se oli izekin. Jopa J-J. Rousseau sanoi, eze oli surullinen passka.
    xxx/ellauri128.html on line 181: Madame de Staël (/stal/) ou bien Anne-Louise-Germaine Necker, baronne de Staël-Holstein, était une romancière, épistolière et philosophe genevoise et française née le 22 avril 1766 à Paris où elle est morte le 14 juillet 1817. Issue d´une famille de protestants valdo-genevois richissimes, fille du ministre des finances de Louis XVI Jacques Necker, elle est élevée dans un milieu de gens de lettres. Elle épouse, en 1786, le baron Erik Magnus Staël von Holstein, ambassadeur du roi Gustave III de Suède auprès de la cour de France à Versailles. Le couple se séparera en 1800. Devenue baronne de Staël, elle mène une vie sentimentale agitée et entretient en particulier une relation orageuse avec Benjamin Constant, écrivain et homme politique franco-vaudois rencontré en 1794. Entretemps, sa réputation littéraire et intellectuelle s´est affirmée grâce à trois essais philosophiques que sont les Lettres sur les ouvrages et le caractère de Jean-Jacques Rousseau (1788), De l´influence des passions sur le bonheur de l´individu et des nations (1796) et De la littérature considérée dans ses rapports avec les institutions sociales (1800). Favorable à la Révolution française et aux idéaux de 1789 au debut, elle adopte une position critique dès 1791 et ses idées d´une monarchie constitutionnelle la font considérer comme une opposante gênante par les maîtres de la révolution. Malgré le statut de diplomate de son mari, elle doit se réfugier auprès de son père en Suisse à plusieurs reprises. Interdite de séjour sur le sol français par Napoléon Bonaparte qui la considère comme un obstacle à sa politique, elle s´installe en Suisse dans le château familial de Coppet qui sert de lieu principal de rencontres au groupe du même nom, et d´où elle fait paraître Delphine (1802), Corinne ou l´Italie (1807) et De l´Allemagne (1810/1813b). Ses œuvres fictionnelles majeures, dans lesquelles elle représente des femmes victimes des contraintes sociales qui les enchaînent, sont Delphine (1802) et Corinne ou l´Italie (1807).
    xxx/ellauri128.html on line 191: Während ihre Brüder höhere Schulen besuchten (Ludwig Robert war Schüler des Französischen Gymnasiums) und eine kaufmännische Ausbildung absolvierten, wurde Rahel von Hauslehrern unterrichtet. Sie lernte Französisch, Englisch und Italienisch, erhielt Klavier- und Tanzunterricht und unternahm früh Reisen nach Breslau (1794), Teplitz (1796) und Paris (1800). Ihre Allgemeinbildung übertraf bei weitem die einer durchschnittlichen christlichen Mädchenerziehung. Im böhmischen Kurbad Karlsbad begegnete sie 1795 erstmals Goethe, den sie als Schriftsteller außerordentlich verehrte, und der von ihr urteilte, sie sei „ein Mädchen von außerordentlichem Verstand“, „stark in jeder ihrer Empfindungen und dabei leicht in ihren Äußerungen“, „kurz, was ich eine schöne Seele nennen möchte“.
    xxx/ellauri128.html on line 213: Vauvenargues osallistui sotaretkiin Italiassa 1734 ja Böömissä 1742 ja asettui sitten asumaan Pariisiin, jossa hän tutustui muiden muassa Jean-François Marmonteliin ja Voltaireen, joka edisti hänen julkkis-imiziään. Jo palvelusaikana Vauvenargues oli alkanut kirjoittaa muistiin elämän hänelle tarjoamia vakavia vaikutelmia. Näitä ajatuksiaan hän pyrki viimeisinä vuosinaan järjestämään ja kokoamaan tavoittelematta kuitenkaan filosofisen tieteellisyyden viittaa. Lisäksi häneltä puuttui siihen edellytykset.
    xxx/ellauri128.html on line 416: Remy de Gourmont, né au manoir de la Motte à Bazoches-au-Houlme, près d'Argentan (Orne), le 4 avril 1858 et mort à Paris le 27 septembre 1915 (à 57 ans), est un écrivain français, à la fois romancier, journaliste et critique d'art, proche des symbolistes. Remy on ruppaperseen näköinen.
    xxx/ellauri128.html on line 431: Vuonna 1952 Russell erosi kolmannesta vaimostaan. Avioliitto oli ollut hyvin onneton. Heidän poikansa Conrad ei nähnyt isäänsä eron ja vuoden 1968 välisenä aikana lainkaan. Russell nai neljännen vaimonsa Edith Finchin pian eron jälkeen joulukuussa 1952. He olivat tunteneet toisensa vuodesta 1926, ja Edith oli luennoinut englannin kielestä Bryn Mawr Collegessa ja asunut 20 vuotta Russellin vanhan ystävän Lucy Donnellyn kanssa. Pari oli naimisissa Russellin kuolemaan saakka, ja kaikkien tietojen mukaan avioliitto oli läheinen ja lämmin.
    xxx/ellauri128.html on line 440: Alexandre Mercereau (22. lokakuuta 1884, Pariisi - 1945) oli ranskalainen symbolistirunoilija ja kriitikko, joka liittyi Unanimismiin ja Abbaye de Créteiliin.Hän perusti Villa Médicis Libren, joka auttoi köyhtyneitä taiteilijoita ja toimi hyväntekeväisyyteen perustuvana rikollisten teini-ikäisten kunnostustöinä. Unanimismi (ransk. unanimisme < unanime = yximielinen) on 1900-luvun alkupuolen kirjallisuuden suuntaus, joka pyrki saamaan ihmiskuvaukseen kollektiivisen yhteisyyden tunnelman. Suuntaus oli vallalla erityisesti Ranskassa, jossa sitä pyrkivät toteuttamaan esimerkiksi Jules Romains teoksellaan Les Hommes de bonne volonté ja Georges Duhamel. .. Max Rothin näköinen.
    xxx/ellauri128.html on line 444: Carl Ludwig Börne (* 6. Mai 1786 im jüdischen Ghetto von Frankfurt am Main als Juda Löb – auch Löw – Baruch; † 12. Februar 1837 in Paris) war ein deutscher Journalist, Literatur- und Theaterkritiker. Börne, der zuweilen mit Jean Paul verglichen wird, gilt aufgrund seiner pointiert-witzigen anschaulichen Schreibweise als Wegbereiter der literarischen Kritik – insbesondere des Feuilletons – in Deutschland.
    xxx/ellauri128.html on line 480: Kreivitär Anna de Noailles kääntyi Kaarlo Sarkian runoherkissä käsissä. Anna de Noailles, kirjailijanimi Mathieu de Noailles, (15. marraskuuta 1876 Pariisi, Ranska – 30. huhtikuuta 1933 Pariisi, Ranska), kreivitär, oli romanialais-kreikkalais-ranskalainen runoilija. Hän julkaisi useita runokokoelmia, kolme romaania ja omaelämäkerran.
    xxx/ellauri128.html on line 481: Noailles´n isä oli romanialainen emigrantti, ruhtinas Grégoire Bassaraba de Brancovan ja äiti kreikkalaissyntyinen ruhtinatar Rachel Musurus. Kuulostaa huijareiden feikkinimiltä. Anna de Noailles oli naimisissa ranskalaisen kreivin kanssa. Hän liikkui Pariisissa taidepíireissä, joihin kuuluivat häntä ihailleet Marcel Proust, André Gide, Paul Valéry ja Jean Cocteau. Nippu homopettereitä. Suomessa häntä ihaili jo nuoresta pitäen Olavi Paavolainen, joka valitsi hänet taiteelliseksi tunnuskuvakseen. Ja Sarkia. Toinen Noailles´n ihailija oli Anna-Maria Tallgren, joka kirjoitti hänestä artikkelin esseekokoelmaansa Pikapiirtoja nykyajan kirjailijoista (1917). Yleisemminkin hän oli Nuoren Voiman Liiton runoilijoiden innoittaja, muun muassa Paavolaisen kotona Kivennavalla 1925 pidetyn telttajuhlan tuloksena syntyi hänen innoittamanaan runoja, jotka ilmestyivät tulenkantajien runokokoelmassa Hurmioituneet kasvot (1925).
    xxx/ellauri128.html on line 486: Maurice Bedel, né le 30 décembre 1883 à Paris et mort le 15 octobre 1954 à La Genauraye à Thuré (Vienne)1, est un écrivain, essayiste et journaliste français. Aika lailla Urpo Harvan näköinen. Docteur en médecine, la thèse de Maurice Bedel est consacrée aux obsessions périodiques et se tourne vers la psychiatrie. Il publie ses premiers poèmes sous le pseudonyme de Gabriel Senilis : Le Cahier de Phane. Couronné par le prix Goncourt en 1927 pour son premier roman Jérôme 60° latitude nord, il est élu en 1948 président de la Société des gens de lettres.
    xxx/ellauri128.html on line 529: Il fut l´élève du philosophe Alain, à qui il sera redevable de son orientation esthétique. À Paris, en 1924, il fait la connaissance de Simone de Caillavet, petite-fille de Madame Arman de Caillavet, née Léontine Lippmann, égérie et maîtresse d´Anatole France, et fille de Gaston Arman de Caillavet, auteur de pièces à succès; elle deviendra sa seconde épouse.
    xxx/ellauri128.html on line 538: He had a good education at the lycée in Rouen, falling under the influence of a charismatic teacher, Émile-Auguste Chartier, known as “Alain.” Alain inspired other pupils, too, including Simone Weil and Raymond Aron, urging them to question received ideas. He gave Maurois a love of literature but also, perhaps surprisingly, urged him to take up the mill business after leaving school. Maurois did so, but in his Elbeuf office he kept a secret cupboard filled with Balzac novels and notebooks, and copied out pages of Stendhal to improve his writing style. He became a Kipling enthusiast, and learned excellent English. He travelled to Paris at least one day a week, and frequented brothels there.
    xxx/ellauri128.html on line 576: Jean Rostand, né le 30 octobre 1894 à Paris (17e arrondissement) et mort le 4 septembre 1977 à Ville-d´Avray (Hauts-de-Seine), était un écrivain, moraliste, biologiste, historien des sciences et académicien français. Très intéressé par les origines de la vie, il étudie la biologie des batraciens (grenouilles, crapauds, tritons et autres), la parthénogenèse, l´action du froid sur les œufs, et promeut de multiples recherches sur l´hérédité. Avec conviction et enthousiasme, il s´efforce de vulgariser la biologie auprès d´un large public (il reçoit en 1959 le prix Kalinga de vulgarisation scientifique) et d´alerter l´opinion sur la gravité et des problèmes humains qu´elle pose. Considérant la biologie comme devant être porteuse d´une morale, il met en garde contre les dangers qui menacent les humains lorsqu´ils jouent aux apprentis sorciers, comme les tenants de l´eugénisme. Toutefois, Rostand soutient une forme d´« eugénisme 'positif' », approuvant certains écrits d´Alexis Carrel et la stérilisation des personnes atteintes de certaines formes graves de maladies mentales, ce qui fut rapproché, après la guerre, de la loi nazie de 1933, et lui fut reproché dans un contexte où l´eugénisme est une idéologie encore répandue avec des auteurs comme Julian Huxley, premier directeur de l´UNESCO (1946-1948).
    xxx/ellauri128.html on line 597: The teachings of George Ivanovitch Gurdjieff played an important role in Anderson's life. Anderson met Gurdjieff in Paris and, together with Leblanc, began studies with him, focusing on his original teaching called The Fourth Way. Along with Katherine Mansfield and Jane Heap, she remains one of the most noted institutees of Gurdjieff´s, Institute for the Harmonious Development of Man, at Fontainebleau, near Paris, from October 1922 to 1924. Anderson studied with Gurdjieff in France until his death in October 1949, writing about him and his teachings in most of her books, most extensively in her memoir, The Unknowable Gurdjieff. By 1942 her relationship with Heap had cooled. Anderson sailed for the United States. Jane Heap had moved to London in 1935, where she led Gurdjieff study groups until her death in 1964. With her passage paid by Ernest Hemingway, Anderson met on the voyage Dorothy Caruso, widow of the singer and famous tenor Enrico Caruso. The two began a romantic relationship, and lived together until Dorothy´s death in 1955. Anderson returned to Le Cannet, and there she died of emphysema on October 19, 1973.
    xxx/ellauri128.html on line 599: Jacques Maritain, né le 18 novembre 1882 à Paris et mort le 28 avril 1973 à Toulouse, est un philosophe français. C´est l´une des figures importantes du thomisme au XXe siècle.
    xxx/ellauri129.html on line 44: Die Ergebnisse seiner Assoziationsexperimente, verknüpft mit den Überlegungen von Pierre Janet in Paris und Théodore Flournoy in Genf, brachten Jung zur Annahme der von ihm so genannten «gefühlsbetonten Komplexe». Er sah darin die Bestätigung von Sigmund Freuds Theorie der Verdrängung, die ihm die einzig sinnvolle Erklärung für solche sich autonom verhaltenden, aber dem Bewusstsein schwer zugänglichen Gedankeneinheiten war.
    xxx/ellauri129.html on line 135:
    Eino ja Helena Pellisen yksi tärkeä mökkirutiini on päiväunet. Niille riittää paikkoja. Pari vuotta sitten lasitetulla kuistilla on näytteillä muistoja.

    xxx/ellauri129.html on line 354: Parisuhteen päättymisen kipua jouluna 2004 Korhonen käsitteli uppoutumalla viinanhumalluttamaan kirjoitusrupeamaan. Samalla syntyi pääteema tulevaan romaaniin: se kuvaa parisuhteen kariutumista. Irakista tuli sivuteema, mutta kirjassa on paljon tekijänsä ihmissuhdekokemuksia.
    xxx/ellauri129.html on line 465: Pariskunnalla on ihme kyllä 1 lapsi, tytär. Lapsiparka. Onneksi Riitta käy joka ilta pitkällä kävelyllä yksin. Onneksi Olli käy juoksulenkillä aina yksin eikä koskaan ota aikaa.
    xxx/ellauri129.html on line 595: Karl Ludwig Börne, alkujaan Loeb (Löb) Baruch, (6. toukokuuta 1786 Frankfurt am Main - 12. helmikuuta 1837 Pariisi) oli saksanjuutalainen poliittinen kirjailija ja satiirikko. Hän kuului Nuori Saksa-liikkeeseen. Börne oli alkuaan lääketieteen ylioppilas, siirtyi sitten juridisiin tutkimuksiin ja antautui lopulta sanomalehtimieheksi ja kirjailijaksi kun ei muuhun kyennyt.
    xxx/ellauri129.html on line 596: Börne oli hehkuva kuin huono tulitikku. Kuuluisuutensa Börne saavutti tulisilla, taantumusta ja Saksan tyrehtyneitä oloja verisesti vitsovilla Pariisin-kirjeillään, Pariser Briefe, jotka hän poliittisessa maanpaossa kirjoitti ihailemastaan Pariisista käsin. Börnen kirjoitustapa on leimahtelevaa, terävää, mutta kiihkoilevan yksipuolista sekä lukijaa "ehkä" uuvuttavaa. Börnen katkera viha Goetheä vastaan on myöskin liittänyt hänen nimeensä jonkinmoisen herostraattisen kaiun. Adolf Menzeliä vastaan Börne on kirjoittanut kiistakirjoituksen Menzel, der Franzosen-fresser. (Kekähän se Meisseli-setä sitten oli?) Börne kirjoitti myöskin teatteri- ja kirja-arvosteluja, joissa kuitenkin häiritsee ahdas, tuomitseva maailmankatsomus, vaikka hänellä toisinaan onkin varsin teräviä huomautuksia etenkin naisista. Vittumainen pärstä potretissa.
    xxx/ellauri129.html on line 599: Émilie du Châtelet (également écrit du Chastelet, ou du Chastellet), dont le nom complet est Gabrielle Émilie Le Tonnelier de Breteuil, marquise du Châtelet, née le 17 décembre 1706 à Paris et morte le 10 septembre 1749 à Lunéville (alors dans le duché de Lorraine), est une femme de lettres, mathématicienne et physicienne française du Siècle des Lumières.
    xxx/ellauri129.html on line 615: At age 17, he rebelled against his parents' wishes that he take up a military career, and ran away to Paris. In 1901, his play Chérubin was produced at the Comédie-Française where Cécile Sorel (later the Comtesse de Ségur) made her debut in it. Jules Massenet set Chérubin to music and, in 1905, Mary Garden sang its première at the Opéra de Monte-Carlo.
    xxx/ellauri129.html on line 617: Son ami le journaliste Maurice de Waleffe (1874-1946) témoigne que, dès son arrivée à Paris, en 1897, il projetait, pour mieux s'intégrer à la société parisienne, de demander sa naturalisation, de changer de nom et de se faire baptiser et que le nom de Croisset était pour lui « le nom du village d'où Gustave Flaubert datait les volumes de sa correspondance1 ». En 1911, il obtint du Conseil d'État le changement de son nom pour celui de Wiener de Croisset. Francis de Croisset recherche le scandale avec des comédies d’une audace calculée, et devient, par son œuvre mais aussi par sa vie privée, omniprésent dans la presse du temps.
    xxx/ellauri129.html on line 619: Après avoir été fiancé avec Mlle Dietz-Monnin, petite-fille du sénateur Charles Dietz-Monnin, il rompt ses fiançailles et épouse, en 1910, Marie-Thérèse de Chevigné, veuve de Maurice Bischoffsheim (1875-1904), arrière-petite-fille par sa mère du marquis de Sade et mère de Marie-Laure de Noailles. Ils font aménager à partir de 1912 la villa Croisset à Grasse. À partir de 1934 et jusqu'à sa mort le 8 novembre 1937, il vécut avenue Gabriel à Paris. Élégant, brillant et mondain, il inspire à Marcel Proust la métamorphose de Bloch en Jacques du Rozier dans À la recherche du temps perdu. Tosi kova streeberi, joka antoi Marcelille kimmokkeen ruveta snobixi izekin.
    xxx/ellauri129.html on line 623: Marie Joseph d'YZARN FREISSINET + 1867 château de Fontienne, Le Vte. Pensées Grises. Paris: Chez Amyot, 1836. Full morocco, 5.25 inches tall. Some foxing and rubbing. In the original French. Pensées Grises by Le Vte D'Yzarn-Freissinet.
    xxx/ellauri129.html on line 629: Bernard le Bouyer (Bovier) de Fontenelle (11. helmikuuta 1657 Rouen, Ranska – 9. tammikuuta 1757 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija.
    xxx/ellauri129.html on line 631: Fontenellen tuotantoon kuuluu valistusajan varhaisin merkkiteoksiin kuuluva filosofinen Entretiens sur la pluralité des mondes (1686). Pitkäikäinen Fontenelle kuoli Pariisissa kuukautta ennen kuin olisi täyttänyt sata vuotta. Merde!
    xxx/ellauri129.html on line 633: Fontenelle sai kasvatuksensa jesuiitoilta. Hän vaihtoi aloittamansa asianajajanuran kirjalliseen. Ensin hän yritti Pariisissa traagisena ja paimenrunoilijana, mutta saavutti menestystä vasta Lukianoksen tyyliin kirjoitetuilla dialogeillaan Dialogues des Morts (1683). Oikean alansa hän kuitenkin löysi vasta ruvettuaan Anto Leikolaxi. Teos Entretiens sur la Pluralité des Mondes (1686) oli ensimmäinen onnistunut yritys yleistajuisesti esittää Kopernikuksen, Galilein ja Descartesin oppeja. Teos Histoire des oracles (1687) oli sivistyneitä varten tehty hollantilaiselta oppineelta Antonius van Dalelta nyysitty kirja, jossa Fontenelle joutui ristiriitaan kirkon kanssa. Pientä ironis-leikillistä kritiikkiä, joka nojas senaikaisen luonnontieteen perustuksiin. Markiisitar de Lambertin suuntaamääräävissä hienon maailman salongeissa Fontenellella oli suuri näkyvyys. Akatemiassa se aloitti akateemikkojen omakehuperinteen. Eipä siitä sen enempää.
    xxx/ellauri129.html on line 635: Esofagus pseudonyme de Pierre Faillet 1872-1933. Danse Macabre. Vai olixe George? FAGUS 2068 (pseudonyme de Georges Faillet). Né de parents français à Bruxelles le 22 janvier 1872, mort accidentellement à Paris le 9 novembre 1933. Notes biographiques : Il a occupé un emploi à la préfecture de la Seine. Il collabora dès vingt ans aux revues littéraires La Plume, La Revue blanche, La Revue de Champagne, L´occident, le Mercure de France, assuma la direction de la ... Tästä hemmosta ei ole edes nenänpäätä pinnalla. Enintään näppylä ja karva. Un volume in-8, broché, non coupé.
    xxx/ellauri129.html on line 673: Étienne Jodelle est un poète et dramaturge français, né en 1532 et mort en juillet de 1573 à Paris. Membre de la Pléiade, il s´efforcera de revitaliser les principes du théâtre antique à la Renaissance. Il est le premier à introduire l´alexandrin dans la tragédie à son époque, notamment avec Cléopâtre captive, la première tragédie à l´antique, ainsi que L´Eugène dans la comédie, reconnu comme un précurseur du théâtre qui naît dans la seconde moitié du XVIe siècle, une période convulsive qui verra ses incertitudes incarnées dans son œuvre L´Eugène est une comédie humaniste d´Étienne Jodelle, représentée pour la première fois en 1553, à l´Hôtel de Reims, en même temps que Cléopâtre captive. C´est la première comédie à l´antique en langue française, même si certains de ses éléments sont encore proches de la farce : en cela, elle constitua un moment fort dans l´histoire de la Pléiade. Jodelle on piipunrassin näköinen.
    xxx/ellauri129.html on line 679: Alexandre Mercereau (né le 22 octobre 1884 à Paris et mort en 1945 à Gandelu) est un homme de lettres, poète, critique d´art, philosophe et journaliste français. Il fut étroitement lié au développement de l´art moderne, comme cubisme.
    xxx/ellauri129.html on line 717: Charles-Louis de Secondat, La Brèden ja Montesquieun paroni ( 18. tammikuuta 1689 La Brède, lähellä Bordeaux´ta, Ranska - 10. helmikuuta 1755 Pariisi, Ranska) oli kuuluisa filosofi ja valistuksen ajan kirjailija. Hän oli koulutukseltaan juristi, mutta varallisuutensa ansiosta pystyi keskittymään kirjoittamiseen. Montesquieun tunnetuimmat teokset ovat Persialaisia kirjeitä (1721) ja De l´Esprit des Lois (1748, Lakien henki, ei suom.), jota pidetään hänen pääteoksenaan. Siinä puisevan näköinen Calle vallan kehitti kolmijako-oppia.
    xxx/ellauri129.html on line 719: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
    xxx/ellauri130.html on line 561: Johann Gottfried Seume (1763 Weissenfelsin lähellä – 1810 Teplitz) oli saksalainen kirjailija. Hän opiskeli teologiaa Leipzigissa, mutta hänen ollessaan matkalla Pariisiin 1781 hesseläiset värvärit kaappasivat hänet ja veivät Amerikkaan, missä hän palveli sotilaana Kanadassa. Kotimatkalla hän jäi preussilaisten värvärien käsiin ja päätyi tavallisena sotilaana Emdeniin, mistä hänet jonkin ajan kuluttua lunastettiin vapaaksi.
    xxx/ellauri130.html on line 767: Paul Claudel, né le 6 août 1868 à Villeneuve-sur-Fère (Aisne), et mort le 23 février 1955 à Paris, est un dramaturge, poète, essayiste et diplomate français, membre de l´Académie française. Il est le frère de la sculptrice Camille Claudel. Paul est le frère cadet de Louise Claudel, pianiste, née en 1866, et de la sculptrice Camille Claudel, laquelle réalisera en 1884 son buste « en jeune Romain »
    xxx/ellauri134.html on line 373: Parittelun aikana uros käyttää pektiinielimiä löytääkseen sopivan paikan maassa sijoittaakseen sinne siemennestettä sisältävän spermatoforin. Uros ja naaras suorittavat lisääntymistanssin, jonka aikana uros sijoittaa naaraan paketin päälle ja naaras siirtää paketin sukuelimiinsä.
    xxx/ellauri137.html on line 713: Puhelimeen vastataan moshi moshi. En oikein pidä japsuista. Tosin tässä kirjassa ei niitä häiriöxi asti ole, enemmän on blue-eyed sarariimaneja. Rei muistuttaa jotain julkkista, oliko se Emily in Paris, joka rakastaa koluta äitinsä kanssa antiikkikauppoja.
    xxx/ellauri138.html on line 328: "He" on siis tässä tämä misogyynätty ranskalainen tipu Delfiini ja sen poikaystävä, nimetön isomuna aahrikkalainen neekeri, joka erehtyi Pariisissa tarjoamaan kanaa kaverillekin. Ei hiän sillä lailla olisi erehtynyt omanrotuisensa koiran suhteen. Vapaus koitti vasta kobran vanhan valkoisen professorin alla, joka antoi sexiä ja metafysiikkaa kunderamaisen jyhkeyden muodossa. Vain valkoiset vaivautukohot. Kanat kohottukohot.
    xxx/ellauri138.html on line 333: Ranskatar on älykäs, hän on seksikäs, hän on todella riippumaton ja jos mies puhuu enemmin kuin nainen niin entä sitten, mitä väliä sillä on? Mitä siitä kiivailemaan? Kukaan ei sanoisi: "Voi että, huomasitteko miten se julma, vallanhimoinen mies dominoi häntä?" Ei. Mitä naisellisempi ranskatar sitä enemmin hän haluaakin miehen päsmäröivän. Voi miten Delphine olikaan rukoillut saapuessaan Athenaan viisi vuotta sitten, että tapaisi jonkun ihanan määrätietoista voimaa uhkuvan miehen eikä tuollaisia nuorehkoja opettajia, koti-isiä, akkamaisia tyyppejä, älyllisesti epäinnostavia, tavallisia vaimojaan ylistäviä ukkomiehiä joille hän on kirjeissään Pariisiin keksinyt herkullisen yhteisnimen "Vaipat".
    xxx/ellauri139.html on line 141: Kuoli: 9. heinäkuuta 1962, Pariisi, Ranska
    xxx/ellauri139.html on line 154: Bataillen lapsuutta painosti hänen isänsä vakava sairaus, kupan aiheuttama halvaantuminen ja mielenterveyden järkkyminen. Bataille harkitsi ensin papin uraa, mutta kupan saatuaan vieraantui katolisuudesta nopeasti. Hän työskenteli vuodesta 1922 kirjastonhoitajana kansalliskirjastossa Pariisissa.
    xxx/ellauri139.html on line 166: Œuvres complètes (Paris: Gallimard)
    xxx/ellauri139.html on line 853: Käännetty englannista: Charles Hubert Millevoye, né à Abbeville le 24 décembre 1782 et mort à Paris le 26 août 1816. oli ranskalainen runoilija, jota Académie française kunnioitti useita kertoja. Hän oli siirtymäkauden hahmo kahdeksastoista ja yhdeksästoista vuosisata välillä, kuten hänen romanttisissa runoissaan paljastettiin. Wikipedia (englanti)
    xxx/ellauri139.html on line 857: Ennenaikaiset heiveryydet kehitti Huupertissa tän sairaalloisen masixen joka oli sen lahjan luonne. Se kokeili runoilija lukion penkillä ja saikin jotain julkaistuxi Lähilehdessä, ja läxi Pariisiin jatkokoulutukseen keskuskoulussa, joka korvasi neljän osakunnan lukion 1798.
    xxx/ellauri139.html on line 860: Sen luontomaku ja sen talentti veivät sitä kohti akateemisia kisoja. Lyonin Akatemia palkizi sen epistolan Romanien vaarasta (1804) ja Ranskan akatemia sarjasta runoja: Kirjemies riippumatossa, Pariisin koristeet, Rotroun kuolema, Liegen sankari Goffin, Angelesin akatemia palkizi Runollisen kexinnön Belzuge elirutto voitti 10v-palkinnon.
    xxx/ellauri139.html on line 1022: Nicolas Joseph Florent Gilbert, né le 15 décembre 1750 dans le sud du duché de Lorraine à Fontenoy-le-Château et mort le 16 novembre 1780 à Paris, est un poète lorrain francophone. Son père, maire de Fontenoy-le-Château, propriétaire de deux fermes, y exerce le métier de marchand de grains. Son éducation est confiée au curé du village, un jésuite qui, voyant en lui « un esprit apte à être éduqué », lui apprend le latin. Puis le jeune Nicolas part faire ses humanités au collège de l'Arc à Dole. Après 1770, il part pour Paris, avec en poche ses premiers vers, ainsi qu’une lettre, signée de Mme de La Verpillière, femme du prévôt des marchands de Lyon et mécène. Cette lettre recommande le jeune poète à D’Alembert. Il semble que D’Alembert, lui ayant promis une place de précepteur, n’honore pas cette espérance, et le reçoit d’ailleurs assez froidement. Gilbert s'en souviendra quand il composera sa satire du Dix-huitième siècle :
    xxx/ellauri139.html on line 1043: Moreau syntyi ja kuoli Pariisissa. Hänen lapsuudessaan hänen vanhempansa, jotka olivat köyhiä, muuttivat Provinsiin . Hänen isänsä, Claude-François Moreau, syntynyt Poligny Jura , otti viran professorina Collège on Provins ( Seine-et-Marne ) vuonna 1810, mutta kuoli tuberkuloosiin 16. toukokuuta 1814. Hégésippe äiti Marie Roulliot (syntynyt Jeanne -Marie Rouillot, 12. maaliskuuta 1774 Cluny Saône-et-Loire ) aloitti rouva Guérardin palveluksessa Provinsissa, ja tästä naisesta tulee Hégésippen hyväntekijä. Hégésippe aloitti opintonsa Provinsissä, ja kun Guérardin perhe muutti maahan, hänet siirrettiin Meaux'n (Seine-et-Marne) seminaariin ja myöhemmin Avonin seminaariin (lähellä Fontainebleaua ). Hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin 5. helmikuuta 1823, kun taas Hégésippe oli Avonin opiskelija.
    xxx/ellauri139.html on line 1045: Kun hän lähti Avonista vuonna 1828 (esipuheessaan Hégésippen kerätyille teoksille, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, että Hégésippe oli erinomainen klassisen kirjallisuuden opiskelija ja että hänellä oli lahjakkuus latinalaiseen tulkintaan), hän aloitti oppisopimuskoulutuksen oikolukijana Provinsin kustantaja, monsieur Lebeau - Hégésippe viittaa teoksissaan M. Lebeaun tyttäreen "sisarekseen" ja hän omisti lyhyet proosakertomuksensa hänelle. Kun Kaarle X kulki Provinsin läpi vuonna 1828, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, Moreau kirjoitti isänmaallisen runonsa Vive le roi! . Hégésippe Moreau meni Pariisiin ennen vuotta 1830. M.Lebrunin neuvosta hän lähetti kopion kirjeestään painamisesta M. Firmin Didotille, ja hänet palkattiin Didot -kustantamolla, joka sijaitsi rue Jacobilla, mutta lähti tämä työnantaja pian sen jälkeen. Hän osallistui heinäkuun vallankumoukseen 1830, työskenteli lyhyesti opettajana ( maître d'étude ) ja alkoi johtaa Böömin elämää.
    xxx/ellauri139.html on line 1047: Pian heinäkuun vallankumouksen jälkeen M. Lebrun nimettiin Imprimerie royale (Royal Publishing House) johtajaksi ja yritti palkata Hégésippeä, mutta kaksikymmentä vuotta vanha runoilija oli jo luopunut tästä urasta. Pariisissa, hän oli tavallisesti houseless, ja altistuvat itsensä vaaroista kolera sairaalan suuri epidemia 1832 yksinkertaisesti saada suojaa ja ruokaa. Vuonna 1833, vaikeuksissa, hän palasi Madame Guérard n Provins toipua ja alkoi eräänlainen satiirinen serial kutsutaan Diogene (nimetty kreikkalaisen Cynic Diogenes ) mallina lehden La NEMESIS julkaiseman Auguste-Marseille Barthélemyn , mutta puute luetuin Maakuntakaupunki ja luovat kilpailut tekivät hankkeen epäonnistuneeksi. Vieraillut useita kannattajiaan ja osallistunut kaksintaisteluun, Hégésippe palasi Pariisiin.
    xxx/ellauri139.html on line 1049: Vuosina 1834–1838 hän asui suuressa kurjuudessa Pariisissa, ja hänen terveytensä oli täysin pilalla, ja hänen oli pakko ottaa majoitus köyhien turvapaikkaan (Hôpital de la Charité). Vasta ennen kuolemaansa hän onnistui julkaisemaan kerätyt runonsa, myymällä tekijänoikeudet 4 punnan ja 80 kappaleen kirjasta. Tämä teos, Myosotis (1838), ei otettu vastaan ​​epäsuotuisasti, mutta kirjailijan kuolema tuberkuloosista 20. joulukuuta 1838 herätti siihen suhteellisen liiallisen kiinnostuksen.
    xxx/ellauri139.html on line 1070: Pierre François Lacenaire, född 20 december 1803 i Francheville, giljotinerad 9 januari 1836 i Paris, var en yrkeskriminell bedragare och mördare, som gått till historien genom sina Minnen (1836), nedtecknade på kort tid medan han väntade på sin avrättning. De utgavs första gången samma år som han dog och finns i svensk översättning sedan 1999. André Breton tog med en av Lacenaires dikter i sin antologi om svart humor, Anthologie de l'humour noir (1940). Hyvä Antero.
    xxx/ellauri139.html on line 1156: Le philosophe Michel Foucault considérait que la notoriété de Lacenaire chez les Parisiens marquait la naissance d'un nouveau genre de bandit adulé, le criminel romantique bourgeois. Le roman La Voix Secrète de Michael Mention retrace les dernières semaines de sa vie.
    xxx/ellauri149.html on line 95: Saarinen on naimisissa Pipsa Pallasvesan kanssa. Minnes Liisa Karhunen on kadonnut? Pariskunnalla on kaksospojat. Saarisen oppilaita ovat olleet muiden muassa Pekka Himanen, Heidi Liehu ja Mauri Ylä-Kotola (n.h.). Minnes Sara Heinämaa on pudonnut? Sillä ei liene enää riittävästi julkkispojoja, eikä se kenties ole enää tarpeexi nättikään. Sara piti komeasta Merleau-Pontysta.
    xxx/ellauri149.html on line 133: Hyvä esimerkki työntekijästä muutostekijänä olis vaikka Emily in Paris. Kumihuuli sankopää silverbäkkien panopatjana ja vähän myös julkkiskokkien.
    xxx/ellauri154.html on line 87: Her father Arsene Lupin was the grandson of the Marshal General of France, Maurice, Comte de Saxe, an out-of-wedlock son of Augustus II the Strong, king of Poland and elector of Saxony, and a cousin to the sixth degree to Kings Louis XVI, Louis XVIII and Charles X of France. This is probably where she got her very masculine gender expression. Unfortunately, Sand´s mother, Sophie-Victoire Delaborde, was a commoner, [citation was very badly needed], her mother was the daughter of a bird-seller, who, curiously enough, lived in the 'Street of the Birds' (Quai des Oiseaux) in Paris.
    xxx/ellauri154.html on line 97: Sand was one of the women who wore men´s clothing without a permit, justifying it as being less expensive and far sturdier than the typical dress of a noblewoman at the time. Haha. In addition to being comfortable, Sand´s male attire enabled her to circulate more freely in Paris than most of her female contemporaries, and gave her increased access to venues from which women were often barred, even women of her social standing, like all-male steam baths. Also scandalous was Sand´s smoking tobacco in public; neither peerage nor gentry had yet sanctioned the free indulgence of women in such a habit, especially in public (though Franz Liszt´s paramour Marie d´Agoult affected this as well, smoking even larger cigars than George).
    xxx/ellauri154.html on line 142: Saint-Denis, le plus célèbre des saints « céphalophores », est souvent représenté portant sa tête, iconographie fréquente des martyrs décapités. Selon d'anciens récits, le saint se serait relevé, aurait ramassé sa tête, et aurait marché jusqu'au lieu de sa sépulture. Outre la tête coupée, il est reconnaissable grâce à ses attributs, la mitre et les chaînes. La façade de la cathédrale Notre-Dame de Paris en offre un exemple sur le piédroit du Portail de la Vierge.
    xxx/ellauri165.html on line 73: Louis-Sébastien Mercier (1740–1814) oli keskinkertainen ranskalainen kirjailija. Hän joutui Pariisin paheita kuvaavasta teoksestaan Tableau de Paris (1781–1789) maanpakoon, josta hän palasi vasta vallankumouksen alkaessa. Konventin edusmiehenä hän kannatti äänestyksessä Ludvig XVI:n elinkautista vankeutta ja joutui sen jälkeen itse vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen hänet valittiin 500-miehiseen neuvostoon. Hän sai historian professorin viran, ja hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.
    xxx/ellauri165.html on line 326: They were married on 6 September 1791 at St Marylebone Parish Church, then a plain small building, having returned to England for the purpose and Sir William having gained the King's consent. She was twenty-six and he was sixty. Although she was obliged to use her legal name of Amy Lyon on the marriage register, the wedding gave her the title Lady Hamilton which she would use for the rest of her life. Hamilton's public career was now at its height and during their visit he was inducted into the Privy Council. Shortly after the ceremony, Romney painted his last portrait of Emma from life, The Ambassadress, after which he plunged into a deep depression and drew a series of frenzied sketches of Emma.
    xxx/ellauri165.html on line 354: Nelson had been offered the position of Commander-in-Chief of the Mediterranean Fleet, and they rushed to have Horatia christened at Marylebone Parish Church before he left. On her baptism record, her name was recorded as Horatia Nelson Thompson, and her date of birth falsely recorded as 29 October 1800 in order to continue the pretence that she had been born in Naples and was godchild of Emma and Nelson, according to Kate Williams and based on an unpublished letter; however the only publicly available transcription of the record shows 29 October 1801. Nelson later wrote a letter explaining that the child was an orphan "left to his care and protection" in Naples.
    xxx/ellauri167.html on line 480: Even in this small Place the French-Faction is very numerous—their Expressions are like those of Bloody-Lutetia [Lutetia Parisiorum, or Paris]: their Sentiments in exact Unison with those of the Jacobine Club: their Hearts panting for Faggots and Guillotines. The Foundation of their Sanctuary is laid with Lies, and every Stone of the Superstructure reared with Falsehood. They are laboriously employed to excite Discord—to extinguish public Virtue—to break down the Barriers of Religion—to establish Atheism, and work the Downfall of our Civil—and Religious Liberty. Should their perfidious Schemes succeed (I tremble even at the Imagination of the Consequences) what would become of our Columbia?”
    xxx/ellauri173.html on line 205: Peregrinus Proteus (griechisch Περεγρῖνος Πρωτεύς Peregrínos Prōteús; * um 100 in Parion in Mysien; † 165 in Olympia) war ein antiker griechischer Philosoph (Kyniker).
    xxx/ellauri173.html on line 207: Peregrinos Proteus (n. 95–165 jaa.) oli antiikin kreikkalainen kyyniseen koulukuntaan kuulunut filosofi. Hän oli kotoisin Parionista, Myysiasta. Hänet tunnetaan ennen kaikkea siitä, että hän piti oman hautajaispuheensa ja teki henkilökohtaisen roviohyppyennätyxen Olympian kisoissa vuonna 165.
    xxx/ellauri173.html on line 211: Peregrinos syntyi Parionissa noin vuonna 95 jaa. Nuorella iällä häntä epäiltiin isänsä surmaamisesta, ja tämän vuoksi hän joutui jättämään kotikaupunkinsa. Hän päätyi Palestiinaan ja oli läheisessä yhteydessä kristilliseen yhteisöön, tullen jonkinlaiseksi auktoriteetiksi yhteisössä. Roomalaiset vangitsivat Peregrinoksen, ja kristityt auttoivat häntä paljon hänen ollessaan vankilassa. Hän on ehkä odottanut saavansa kuolemantuomion, mutta Syyrian maaherra vapautti hänet.
    xxx/ellauri173.html on line 704: Parittelijat, näkemiin! Mä meen varjoon kepilliselle.
    xxx/ellauri174.html on line 130: Malibran was born in Paris as María Felicitas García Sitches into a famous Spanish musical family. Her mother was Joaquina Sitches, an actress and operatic singer. Her father Manuel García was a celebrated tenor much admired by Rossini, having created the role of Count Almaviva in his The Barber of Seville. García was also a composer and an influential vocal instructor, and he was her first voice teacher. He was described as inflexible and tyrannical; the lessons he gave his daughter became constant quarrels between two powerful egos.
    xxx/ellauri174.html on line 655: The Marmite de Papin: A True Kitchen Antique: When I was in Paris a couple of weeks ago I visited the Musée des Arts et Métiers, the museum of arts and trades. (Really one of the most interesting museums I've ever been to!) And while I was there I saw many things of interest to cooks, but especially this: The Marmite de Papin. Do you know what it is? The very, very first pressure cooker!Well, a model of the first pressure cooker, anyway.
    xxx/ellauri176.html on line 67: According to Emily Cooper in Paris, the first description of the trial given by Athenaeus and the shorter account of Pseudo-Plutarch ultimately derive from the work of the biographer Hermippus of Smyrna (c. 200 BC) who adapted the story from Idomeneus of Lampsacus (c. 300 BC). The account of Posidippus is the earliest known version. If the disrobing had happened, Posidippus would most likely have mentioned it because he was a comic poet (komischer Kauz). Therefore, it is likely that the disrobing of Phryne was a later invention, dating to some time after 290 BC, when Posidippus was active as a poet. Idomeneus was writing around that time.
    xxx/ellauri177.html on line 64: Émile Édouard Charles Antoine Zola (2. huhtikuuta 1840 Pariisi – 29. syyskuuta 1902 Pariisi) oli ranskalainen romaanikirjailija, naturalistisen kirjallisuuden ehkä tunnetuin edustaja. Zolan teokset innoittivat Suomessa 1880–90-luvun realisteja, kuten Minna Canthia ja Juhani Ahoa.
    xxx/ellauri177.html on line 66: Zola syntyi Pariisissa mutta vietti lapsuutensa Aix-en-Provencessa. Hänen isänsä Francesco Zola oli italialainen insinööri. Isä kuitenkin kuoli Zolan ollessa vielä lapsi, ja hänen äitinsä Émilie-Aurelie joutui pitämään yksin huolta perheestä. Zola kuuluu selvästi siis sylkyreihin mammanpoikiin. Zola opiskeli Collège Bourbonissa, mutta hän palasi 18-vuotiaana Pariisiin ja ryhtyi opiskelemaan siellä Lycée Saint-Louisissa.
    xxx/ellauri177.html on line 68: Zola työskenteli aluksi Pariisissa kirjakauppa-apulaisena mutta toimi myöhemmin sanomalehtimiehenä. Vuonna 1866 Zola ryhtyi itsenäiseksi kirjailijaksi. Hänen läpimurtoteoksensa oli romaani Thérèse Raquin (1867). Se enteili Zolan suurta, 20-osaista Les Rougon-Macquart -romaanisarjaa.
    xxx/ellauri177.html on line 75: Zola kuoli Pariisissa 29. syyskuuta 1902 häkämyrkytykseen, joka aiheutui tukkeutuneesta savupiipusta. Savupiipun tukkeutumisesta syytettiin Zolan vihamiehiä, mutta mitään todisteita ei saatu.
    xxx/ellauri177.html on line 77: Zola haudattiin Cimetière de Montmartreen Pariisiin, mutta 4. kesäkuuta 1908 hänen jäännöksensä siirrettiin Panthéoniin, Pariisiin. Sinnehän se viuhahtelija Jean Jacqueskin kuskattiin jossain vaiheessa. Ja paremmin ansioitunut pulska Jaures, joka oli puolustanut Dreyfussia.
    xxx/ellauri177.html on line 301: Hyvää yötä kulta, ne sanoi toisilleen ja käänsi kylkeä. Ei vittu ei vieläkään kuin 1 kuiva pusu. Ei tällänen peli vetelisi Netflixissä, esim Emily Pseudo-Cooper Pariisissa pääsi paljon nopeammin asiaan limaisen julkkiskokin kaa.
    xxx/ellauri178.html on line 70: Clairen 1. ex-husband-to-be Rod Steiger näyttäytyi Rothille 1. kerran Speedo-homouikkareissa ja ärjäisi ensi sanoixi: mitäs tuijotat? Tarviziko edes kysyä. Rothilla oli pienet pyöreät professorilasit (paizi kuvissa). Claire oli 45 ennenkuin ne edes pääsi vällyihin. Pari päivää myöhemmin Phillu lähti miesystävänsä mökille as per prior agreement. Sama kuin jos mä olisin lähtenyt lörppävitun mukaan sille pyöräreissulle Belgiaan.
    xxx/ellauri178.html on line 283: Jean Genet, né le 19 décembre 1910 à Paris VIᵉ arrondissement et mort le 14 avril 1986 à Paris XIIIᵉ arrondissement, est un écrivain, poète et auteur dramatique français. Tosi paljon pikkurikollisen näköinen.
    xxx/ellauri178.html on line 292: Il quitte les lieux à dix-huit ans et, devançant l'appel, s'engage pour deux ans dans la Légion étrangère. Il découvre alors l'Afrique du Nord et le Proche-Orient, qui lui font très forte impression par les passions qui y règnent, le charisme mâle et volontaire de ses habitants. Revenu à Paris, vivant de petits larcins (dont le vol de livres), Genet passe presque quatre ans dans des prisons pour adultes, pour l'essentiel à la Santé et à la maison d'arrêt de Fresnes.
    xxx/ellauri179.html on line 63: Hemingway alkoi kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan, Ja aurinko nousee, ollessaan 25-vuotiaana Pariisissa lehtimiehenä. Aiemmin Hemingway oli kirjoittanut pitkiä novelleja. Hän sai 250-sivuisen käsikirjoituksen valmiiksi 21. syyskuuta 1925. Alun perin Hemingway ajatteli antaa kirjalle nimeksi Ford Fiesta, muttei kuitenkaan halunnut vierasperäistä nimeä. Myös kirjan teemaan liittyvä Kadotettu sukupolvi oli nimiehdotuksena mielessä, mutta lopulta Hemingway otti Saarnaajan kirjasta lainatun nimen, Ja aurinko nousee. Hemingwayllä oli vaikeuksia saada kustantaja kiinnostumaan käsikirjoituksesta. Hän veti käsikirjoituksensa korjattavaksi ja poisti siitä 15 ensimmäistä sivua, päähenkilöiden elämäkerrat. Kustantaja Maxwell Perkins oli lopulta erittäin vakuuttunut romaanista. Hemingway osti kirjan vaimolleen Hadley Richardsonille. Kirja myi hyvin esikoisteokseksi ja siitä otettiin toinen painos jo kahden kuukauden kuluttua julkaisusta.
    xxx/ellauri179.html on line 130:
    Pariisissa ilman kullia

    xxx/ellauri179.html on line 138: Mencken tietääxeni inhosi Pariisia. Kein Wunder, sehän oli sakemanni.
    xxx/ellauri179.html on line 151: Kake, the narrator of The Sun Also Rises is an expatriate working as a journalist in Paris. He served in World War I, in which he suffered an injury that made him impotent. This somewhat hinders his otherwise very close relationship with Brett Ashley. He typifies the Lost Generation, always seeking escape and finding no meaning in life having lost his dick in the horrors and intensity of the war.
    xxx/ellauri179.html on line 177: Huoh. Ekalla lukemalla en jaxanut paarustaa Ernun beigeä dialogia Pariisia pitemmälle vaan hyppäsin yli koko Epsanjan ja sonnitaistelupaskan suoraan loppulukuun. Ei Kaken kikkeli näytä parantuneen, siitä tuli vaan suursyömäri kuten eunukeista yleensäkin, ja "Lady Ashley"sta alkaa kehkeytyä rappioalkoholisti. Kiinnos. San Sebastianissa on kuitenkin kiva kelliskellä hiekkarannalla, sen tiedän, olen izekin ollut siellä. Aqua patatas, coca coola!
    xxx/ellauri179.html on line 181: Whereas Hemingway wrote passionately about boxing and his own prowess, others, like Dempsey, saw something else. “There were a lot of Americans in Paris and I sparred with a couple, just to be obliging,” the Champ said. “But there was one fellow I wouldn’t mix it with. That was Ernest Hemingway. He was about twenty-five or so and in good shape, and I was getting so I could read people, or anyway men, pretty well. I had this sense that Hemingway, who really thought he could box, would come out of the corner like a madman. To stop him, I would have to hurt him badly, I didn’t want to do that to Hemingway. That’s why I never sparred with him.” Hemingway’s frequent sparring partner and fellow writer Morley Callaghan offered another sobering account of his training partner, saying, “we were two amateur boxers. The difference between us was that Ernie had given time and imagination to boxing; I had actually worked out a lot with good fast college boxers.” I had never seen Mr. Hemingway box, of course. But I will say this: the confidence of mediocre men is a fucking superpower. I have met many versions of this guy. Hell, I’ve sparred with the dude myself.
    xxx/ellauri179.html on line 208: After having been anointed, Hemingway described himself as having become a “Super-Catholic.” It was a near-death experience that changed the course of his life. After the war, he went to work as a foreign correspondent in Paris. And eight years later — after his first marriage failed — he undertook a second, more formal conversion process in preparation for marriage to his second wife, devout Catholic Pauline Pfieffer.
    xxx/ellauri179.html on line 629: Novick’s second “case” is as flimsy as the first, but it has more documentation. It is based on James’ letters from Paris between 1875 and 1876. He has met Ivan Turgenev, the Russian master, and finds himself moving among assorted Russians. One of them is Paul Zhukovski, son of a Russian poet who tutored Alexander II when he was a prince. Reared in the royal court, Zhukovski is soft, dependent, spoiled, and weak-willed, but graceful and entertaining. James has never known any Russians, and Zhukovski becomes an agreeable companion; he is “picturesque,” and while James tells his parents that “human fellowship” is not his specialty, the two get along very comfortably. They dine with Turgenev, and with countesses, a duke, princesses. They make sorties into cabarets and cafes. James reports that he and Zhukovski have sworn “eternal fellowship.” One could read sex into this–as Novick does–but it sounds more like the drinking and singing that often takes place among young males, their swagger and “brotherhood.” At every turn, Novick introduces suggestions of a love affair.
    xxx/ellauri179.html on line 646: Book II comprises a sort of mid-book idyll. The author offers it to us by way of contrast to the Paris scenes that went before. In this novel, Pamplona will serve as a kind of anti-Paris, semi-rural and organic where the City of Light is urban and decadent. The woods outside Burguete where Kake and Bill fish for trout are even more different from Paris, and the sense of tranquility that the fishing trip creates in them and us could not be more different from the freneticism of the novel's opening chapters.
    xxx/ellauri179.html on line 984: Unquestionably, Ernest Hemingway was anti-Semitic. Studded throughout his letters are nasty remarks about Jews. But Hemingway felt his prejudice had a place in his fiction as well, most notably in “The Sun Also Rises,” his classic 1925 novel about a group of Paris expatriates at the bullfights in Pamplona.
    xxx/ellauri186.html on line 530: Kuin Luther istuin kakalla lukien Saramangon evankeliumia. Pari ajatuspökälettä juolahti siinä mieleen, samalla kun kakkapökäleet plumpsahtivat sattumixi saatanan mykysopassa.
    xxx/ellauri187.html on line 83: Corbett’s chapters alternate between poet and sculptor until the pair converge, when the ambitious yet unremarkable Rilke, again in search of a master, travels to Paris to write his monograph on Rodin. Even at this early stage, he was one of many Rodin’s true believers.
    xxx/ellauri187.html on line 107: Rilke spent his life wandering. From an art colony in Germany he migrated to a position as Rodin's secretary in Paris; the sculptor eventually claimed that the poet was answering letters without his permission and summarily dismissed him, as much to Rilke's relief as to his chagrin. From Berlin he made two pilgrimages to Russia to meet Tolstoy, on one trip going nearly unacknowledged because of a titanic quarrel between the count and the countess. He traveled from Italy to Vienna to Spain to Tunisia to Cairo. His restless peregrinations had their origins in his epoch, and in a temperament forced painfully to choose perfection of the life or of the work. Rilke's academic sponsor and friend was Georg Simmel, the celebrated German sociologist and philosopher of modernity. In "The Adventurer," one of his most famous essays, Simmel argued that only the experience of art or adventure could invest time with the significance once lent it by religious ritual. The work of both art and adventure had a beginning and an end; they were each an "island in life" that briefly imparted a transcendent wholeness to experience. And of all possible modern adventures, Simmel concluded, the one that most completely combined the profoundest elements of life with a momentary apprehension of what lay beyond life was the love affair.
    xxx/ellauri187.html on line 151: As for the centerpiece of Freedman's argument for Rilke's sexism--he "abandoned" Clara and their daughter, Ruth--here he portrays Clara, too, as if she were Tess of the D'Urbervilles. On the contrary. Clara enthusiastically seconded Rilke's definition of two artists wedded as each, in Rilke's cautiously ambiguous phrase, "the guardian of the other's solitude." After Rilke left for Paris, she placed Ruth with her wealthy and supportive parents and went on a pilgrimage to Egypt, among other places. Like Rilke, the adventurous Clara had a fascinating life--I don't know why Freedman didn't write her biography. Women artists suffered in Rilke's society, but not because of Rilke.
    xxx/ellauri187.html on line 199: The pair first met outside Paris on Rodin’s country estate in September of 1902. Rilke, 26, took on a project as an art critic to write a German monograph on Auguste Rodin, at the time 61. Neither probably expected they would hit it off as much as they did. But long talks about art, and how to cultivate a work ethic bonded them together. Ten days into his initial stay on Rodin’s estate, Rilke wrote Rodin an affectionate letter confessing their dialogue’s intense effect. Rodin offered the young poet an open invitation to observe his studio for the next four months. During that time, Rilke not only gleaned insights for his monograph, but discovered how to be a better poet.
    xxx/ellauri187.html on line 207: After a period of silence following the 1906 firing, Rilke and Rodin rekindled in August of 1908. Rilke was now living with Isadora Duncan and other artists in an abandoned convent in Paris, which Henri Matisse had converted into a school and commune. Rodin met Rilke there, spent hours catching up, buried the hatchet, and decided to move in the following month. After the sculptor’s death, the building became Paris’s Rodin Museum.
    xxx/ellauri187.html on line 217: Rodin had a penchant for antiquities. A picture from the archives of Paris’s Rodin Museum shows Rilke, Rodin, Rodin’s wife, and dogs with some headless torsos behind them.
    xxx/ellauri187.html on line 228: Jardin des Plantes, Paris
    xxx/ellauri187.html on line 290: In the 15th century, major steps were taken by Bernardine of Siena, Pierre d'Ailly, and Jean Gerson, the chancellor of the Cathedral of Notre Dame, Paris. Gerson wrote a lengthy treatise in French titled Consideration sur Saint Joseph and a 120-verse poem in Latin about Saint Joseph. In 1416 to 1418, Gerson preached sermons on Saint Joseph at the Council of Constance in which he borrowed heavily from Marian themes.
    xxx/ellauri187.html on line 307: Tukholman Yasuragi kylpylä on termiittiapinoiden identiteettikadon riemuvoitto, anaalis-retentiivisten Rei Shimura tyyppien polluutiouni. Kaikilla on samat uima-asut kuin karvalakit armeijassa, kännyköitä ei sallita enempää kuin kärpäsiä kesäkodissa, mutta ne räpsivät salaa joka paikassa ottaen kiellon päälle kuvia. Pari-kolmekymppiset izeään kaikesta huolimatta erityisinä pitävät kävijät paistattelee ylihintaisissa altaissa ja näpsii belfieitä. On kiva hymistellä kun ei rupujengi häirihe, on kiva rapistella japsuhenkisessä kylpytakissa pikku tempuroita raikkaan kraanaveden kyytipoikana, luonnonmazkuiset kusiluikkarit puhtaassa pikku jalassa.
    xxx/ellauri187.html on line 667: Täyteaineoperaatio tehtiin Pariisissa. Lääkäri oli Eklandin mukana ruiskuttanut useita pistoksia, joista osa Articol-nimisellä aineella. Yleensä pistoksia annetaan vain muutama eikä Articolilla, jota käytettiin pääasiassa 90-luvulla lyhyen aikaa. Nykyään aine luokitellaan asiantuntijoiden mukaan vaaralliseksi ja se voi jättää pysyviä vaurioita.
    xxx/ellauri193.html on line 252: Carlson vetoaa yleisöön paljolti samoilla teemoilla kuin entinen ja tuleva presidentti Donald Trump: hän pilkkaa demokraatteja, liberaaleja ja muiden seksuaalivähemmistöjen oikeuksia sekä lietsoo muukalaisvihamielisyyttä. Parin viime vuoden keskeinen kärkiteema on ollut koronarajoitusten parjaus.
    xxx/ellauri193.html on line 581: Olof Edvin Verner “Eyvind” Jonsson tog sig som författare namnet Eyvind Johnsson vilket subtilt hånades av bland annat vännen och kollegan Vilhelm Moberg. Eyvind Johnson debuterade med en diktsamling för att sedan ge ut sina två första romaner som behandlar den norrländska landsbygden medan hans tredje roman utspelar sig i Paris där han bodde vid författandet av boken. Under sin litterära karriär gick han från småstadsskildringar till att testa sig fram med bland annat radikal kulturkritik och primitivism. Därefter gick han med raka steg mot sitt genombrott genom att med modern berättarstil med bland annat inre monologer beskriva erfarenheter från sin ungdom. Dessa böcker anses ofta vara hans mest framstående verk även om han skrev en lång rad andra böcker efter dem.
    xxx/ellauri193.html on line 818: Sivulla 142 Nadine siteeraa Brochin Schlafwandler nidettä jossa tuumitaan että aina vallan keikauxissa tulee svoboda, kagda vsjakij delajet tshto hotshit. Niin varmaan onkin. Tilaisuus tekee varkaan, murhaajasta puhumattakaan. Niin kävi kansainvaellusten Roomassa, Pärttylinyönä 1542, Pariisissa 1789, Pietarissa ja Helsingissä 1918, Saxassa 1938, hulluina vuosina 1848 ja 1968, South Africa 1991, Black lives matter päivänä, Capitolin valtauxessa. Mikäs siinä, looting is fun. Se on vähän kuin karnevaalia. Kaikki mukaan! Apinat tekevät mitä pystyvät, ellei toiset estä.
    xxx/ellauri199.html on line 79: Neptunukseen liittyy usein vaimo. Varhaisissa inkarnaatioissa hän on Salacia, suolaveden jumalatar. Roomalaisten otettua yhteyttä kreikkalaisiin, Neptunuksen myyttiin lisättiin ja siihen kuuluu hänen paremmin tunnettu vaimonsa Amfitriitti. Pariskunnalla oli kolme lasta, muun muassa merman, Triton. Neptunuksen myyttiin roomalaisessa kulttuurissa kuului lukuisia muiden naisten, muun muassa Pegasoksen ja Atlasin, isiä ja lapsia.
    xxx/ellauri199.html on line 173: Acrostic • Africa • Alone • America • Angel • Anger • Animal • Anniversary • April • August • Autumn • Baby • Ballad • Beach • Beautiful • Beauty • Believe • Bipolar • Birth • Brother • Butterfly • Candy • Car • Cat • Change • Chicago • Child • Childhood • Christian • Children • Chocolate • Christmas • Cinderella • City • Concrete • Couplet • Courage • Crazy • Culture • Dance • Dark • Dark humor • Daughter • Death • Depression • Despair • Destiny • Discrimination • Dog • Dream • Education • Elegy • Epic • Evil • Fairy • Faith • Family • Farewell • Fate • Father • Fear • Fire • Fish • Fishing • Flower • Fog • Food • Football • Freedom • Friend • Frog • Fun • Funeral • Funny • Future • Girl • LGBTQ • God • Golf • Graduate • Graduation • Greed • Green • Grief • Guitar • Haiku • Hair • Happiness • Happy • Hate • Heart • Heaven • Hero • History • Holocaust • Home • Homework • Honesty • Hope • Horse • House • Howl • Humor • Hunting • Husband • Identity • Innocence • Inspiration • Irony • Isolation • January • Journey • Joy • July • June • Justice • Kiss • Laughter • Life • Light • Limerick • London • Lonely • Loss • Lost • Love • Lust • Lyric • Magic • Marriage • Memory • Mentor • Metaphor • Mirror • Mom • Money • Moon • Mother • Murder • Music • Narrative • Nature • Night • Ocean • October • Ode • Pain • Paris • Passion • Peace • People • Pink • Poem • Poetry • Poverty • Power • Prejudice • Pride • Purple • Lgbtq • Racism • Rain • Rainbow • Rape • Raven • Red • Remember • Respect • Retirement • River • Romance • Romantic • Rose • Running • Sad • School • Sea • September • Shopping • Sick • Silence • Silver • Simile • Sister • Sky • Sleep • Smart • Smile • Snake • Snow • Soccer • Soldier • Solitude • Sometimes • Son • Song • Sonnet • Sorrow • Sorry • Spring • Star • Strength • Success • Suicide • Summer • Sun • Sunset • Sunshine • Swimming • Sympathy • Teacher • Television • Thanks • Tiger • Time • Today • Together • Travel • Tree • Trust • Truth • Valentine • War • Warning • Water • Weather • Wedding • Wind • Winter • Woman • Women • Work • World
    xxx/ellauri199.html on line 963: Holy New York Holy San Francisco Holy Peoria & Seattle Holy Paris Holy Tangiers Holy Moscow Holy Istanbul!

    xxx/ellauri201.html on line 219: Paris, Frankrike
    xxx/ellauri201.html on line 249: Bjørnstjerne Bjørnson døydde den 26. april 1910 i Paris, der han i nokre år hadde vore om vintrane. Han vart gravlagd med stor ære og sorg, etter å ha vorte henta heim til Noreg av eit norsk krigsskip.
    xxx/ellauri202.html on line 56: Opiston poistohyllystä taisi löytyä ennen lähtöä Les Thibaultin Tome III pokkarina. Jäi vähän vaivaamaan, ja kun tänään löysin Kontista kontillisen du Gardin kontillisen kirjan suomennoxia, ostaa paukautin ne edulliseen keväthintaan 6e/4 nidettä. Kotiin tultua selvisi että vielä 2 jatko-osaa uupuu (ne on Noobelin ja sodan jälkeisiä lämmityxiä). Niitä ei kukaan jaxanut enää lukea, saati suomentaa. Jos oikein onni potkaisee, puuttuvat 2 osaa sisältyvät löytämääni ranskalaiseen pokkariin. Minkähänlainen poliittinen tilaus tääkin du Gard lienee ollut. Pari urheaa suomalaista kirjabloggaria on punnertanut sen läpitte suunnilleen näin.
    xxx/ellauri202.html on line 82: Jatkoa Mr. Rainfoldin pitkäveteiselle plokille. Roger Martin du Gardin pääteos Thibaultin suku, Les Thibault (1928 - 1940) on kahdeksanosainen sukukronikka, jossa kuvataan vauraan väestön elämää ja heidän varttuvaa nuorisoa. Vanhempi polvi kutsuu itseään porvareiksi ja pitävät itseään yhteiskunnan tukipilareina. Nuoret asettavat vanhempien arvot puntariin. Tarina alkaa Pariisista vuonna 1904.
    xxx/ellauri202.html on line 97: Helposti tässä lukija tekee väärän johtopäätöksen. Ei Jacques ole toki lutkuttanut Danielin penistä. (Mistäs plokkari sen niin varmasti tietää?) Daniel on vain ystävä, se mitä Jacques perimmältään tarkoittaa, on epäselvää, mutta hän on etupäässä dramaattinen ja runollinen sielu. Tämä seikka vahvistuu, kun poikien pakomatkaa tarkastellaan Marseillesissa, missä varsinkin Jacques haluaisi jatkaa Pohjois-Afrikkaan. Pojat jäävät kuitenkin kiinni ja toimitetaan Pariisiin. De Fontainella on perhedraamaa, sillä häntäänsä heiluttanut Jerome-isä on jättämässä vaimoaan, ja sanonut tehneensä pettämisellä onnelliseksi - ei itseään- vaan alemman sosiaaliluokan tytön. Daniel tapaa sisarensa Jennyn, joka on jo parempi.
    xxx/ellauri202.html on line 151: Antoine tutustuu isänsä kirjeenvaihtoon ja muistiinpanoihin. Isä on saanut vangeilta ja kasvateilta ylistäviä kirjeitä. Oscar Thibault on oivaltanut, että proletariaatti taistelee Jumalan luomaa vaihtelevaisuutta vastaan. Herra Kunnianarvoisuus on minusta tekopyhä ja epäilen, että ylistävät kirjeet on kirjoitettu vilpillisessä mielessä tai jonkun pakottamana. Jacques kohtaa isän kasvatuslaitoksen ja mielessään polttaa sen. Hän kuitenkin karkaa Pariisiin. Pariisiin tulee junalla myös Antoine, joka puhuu abbe Vecardin kanssa uskosta. Pitkän keskustelun lopussa abbe uskoo Antoinessa oleva uskon siemenen, joka joskus vielä kasvaa ja kannustaa Antoinea rukoilemaan.
    xxx/ellauri202.html on line 198: He spent most of his time there wandering around ‘the less salubrious districts of the city’, noticing (relative to Paris) the many prostitutes of both sexes and the ready availability of pornography. Encouraged by such reports, André Gide visited Berlin no fewer than five times in 1933. He, too, was delighted by, and seriously interested in, what he found there, although he did concede to Robert Levesque that Paris itself was slowly becoming more Berlin-like even if at the same time (to use that most erotically evocative of geographical terms) more ‘southern’. The two writers coincided in Berlin in October, Gide arriving for a fortnight, Martin du Gard for five weeks. They did their best to avoid each other on their forays into the sexual underworld, but always dutifully compared notes on what they had seen and experienced.
    xxx/ellauri202.html on line 212: Anatole France (oik. Jacques Anatole François Thibault, 16. huhtikuuta 1844 Pariisi – 12. lokakuuta 1924 Saint-Cyr-sur-Loire, Indre-et-Loire) oli ranskalainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1921. Katolinen kirkko kielsi 1920-luvulla hänen teostensa levittämisen niiden sisältämien sosialististen piirteiden vuoksi lähde?. Francen tunnetuimpia romaaneja on Kuningatar Hanhenjalan ravintola (1892), joka on kuvaelma 1700-luvun Ranskasta. Hänet tunnetaan myös aforismeistaan. Francen syvällisimpänä kirjana pidetään romaania Enkelten kapina. Vähän se on köykänen kaveri knebelbarteineen, mutta kova panomies.
    xxx/ellauri202.html on line 225: Il vit au milieu des livres, la cité des livres, mais se lance à la recherche, en Sicile et à Paris, du précieux manuscrit de La Légende dorée qu’il finit un jour par obtenir. Le hasard lui fait rencontrer la petite fille d’une femme qu’il a jadis aimée et, pour "protéger" l’enfant d’un autre tuteur abusif, il l’enlève. Après plusieurs années de bon usage par Sylvestre, la jeune fille épousera un élève de M. Bonnard. Tollanen pedofiilinen Goethen Mignon taas.
    xxx/ellauri202.html on line 229: Conservateur en esthétique, mais progressiste en politique, France trouve dans l'affaire Dreyfus son Histoire contemporaine (l'Orme du mail, 1897 ; le Mannequin d'osier, 1897 ; l'Anneau d'améthyste, 1899 ; Monsieur Bergeret à Paris, 1901). Il a aussi prêté sa plume aux diverses manifestations de la gauche militante. (Académie française, 1896 ; prix Nobel 1921).
    xxx/ellauri208.html on line 599: Parin päivän päästä kerroin Innalle tapahtuneesta. Kävelimme pimeässä talviaamussa koulua kohti. Katulyhtyjen keltaisissa keiloissa kieppui pyryävä lumi. Inna sanoi olevansa väsynyt. Hän oli tehnyt koulutöitä yöhön. Tunsin vaatteideni alla kodin lämmön. En ollut taaskaan tehnyt minkään aineen läksyjä. Kuvailin outoa
    xxx/ellauri212.html on line 418: "At its 1934 debut in Paris, it was shown for fifteen days, covered, in the gallery’s back room," wrote the art critic Jerry Saltz in 2013. "In 1977, it appeared for a month at Pierre Matisse’s 57th Street gallery. It has never been exhibited again, as if it were some metaphysical equivalent of the cursed videotape in The Ring that kills anyone who views it."
    xxx/ellauri212.html on line 444: Overall, Balthus had an idyllic memory of these early childhood years, which were disrupted when, shortly after the First World War began in 1914, the family were forced to leave Paris in order to avoid deportation due to their German citizenship. They settled in Switzerland, near Geneva. Hyvä että lähti, Aatu olis tehnyt niistä grilliherkkua.
    xxx/ellauri212.html on line 446: Balthusin molemmat vanhemmat olivat taiteilijoita. Vahvimmat vaikutteensa hän kuitenkin sai perheystävältään runoilija Rainer Maria Rilkeltä. Balthus muutti Pariisiin vuonna 1924, opiskeli maalausta omin päin, kuvasi töissään lapsia ja mukaili impressionisteja. Myöhemminkin, kypsällä kaudellaan hän kuvasi usein nuoria tyttöjä ja heidän herkkää eroottisuuttaan. Eli Balthusin porsliinit on taidetta, mut alla oleva tuheron jynssääjä on pornoa. Mikä erona? No juu tietysti, tässä kuvassa näkyy pensseli.
    xxx/ellauri225.html on line 255: In 1953 (aged 24) while traveling to France aboard the Queen Mary, Ursula met historian Charles Le Guin.They married in Paris in December 1953. According to Le Guin, the marriage signaled the "end of the doctorate" for her. While her husband finished his doctorate at Emory University in Georgia, and later at the University of Idaho, Le Guin taught French and worked as a secretary until the birth of her daughter Elisabeth in 1957. A second daughter, Caroline, was born in 1959. Also in that year, Charles became an instructor in history at Portland State University, and the couple moved to Portland, Oregon, where their son Theodore was born in 1964. They would live in Portland for the rest of their lives, although Le Guin received further Fulbright grants to travel to London in 1968 and 1975.
    xxx/ellauri225.html on line 402: Crane found a place to start his synthesis in Brooklyn. Arts patron Otto H. Kahn gave him $2,000 to begin work on the epic poem. When he wore out his welcome at the Opffers´, Crane left for Paris in early 1929, but failed to leave his personal problems behind. His drinking, always a problem, became notably worse during the late 1920s, while he was finishing The Bridge. Loppuajat se vietti pääasiassa sillan alla.
    xxx/ellauri225.html on line 404: In Paris in February 1929, Harry Crosby, who with his wife Caresse Crosby owned the fine arts press Black Sun Press, offered Crane the use of their country retreat, Le Moulin du Soleil in Ermenonville. They hoped he could use the time to concentrate on completing The Bridge. Crane spent several weeks at their estate where he roughed out a draft of the "Cape Hatteras" section, a key part of his epic poem. In late June that year, Crane returned from the south of France to Paris. Crosby noted in his journal, "Hart C. back from Marseilles where he slept with his thirty sailors and he began again to drink Cutty Sark." Crane got drunk at the Cafe Select and fought with waiters over his tab. When the Paris police were called, he fought with them and was beaten. They arrested and jailed him, fining him 800 francs. After Hart had spent six days in prison at La Santé, Crosby paid Crane´s fine and advanced him money for the passage back to the United States, where he finally finished The Bridge. The work received poor reviews, and Crane´s sense of failure became crushing. He had completely and irrevocably FAILED!
    xxx/ellauri229.html on line 55: Noin vuonna 1770 Bošković muutti Milanoon, jossa hän jatkoi opettamista ja Breran observatorion johtamista. Hän oli juuri vetäytymässä kotipaikkakunnalleen Ragusaan, kun hän sai tiedon jesuiittaveljeskunnan lakkauttamisesta Italiassa vuonna 1773. Epävarmuus tulevaisuudestaan sai hänet hyväksymään Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n kutsun tulla Pariisiin, jossa hänet nimitettiin merenkulun optiikan johtajaksi.
    xxx/ellauri230.html on line 276: Koo Vi Kyuin (Chinese: 顧維鈞; pinyin: Gù Wéijūn; Wade–Giles: Ku Wei-chün; January 29, 1888 – November 14, 1985), better known as V. K. Wellington Boot Koo, was a statesman of the Bourgeois Republic of China. He was one of Republic of China's representatives at the Paris Peace Conference of 1919.
    xxx/ellauri230.html on line 293: The French Premier Georges Clemenceau (se sadetakkinen paxulainen jossain Pariisin aukiolla) praised Koo for his eloquent speech. The American secretary of state, Robert Lansing, wrote that Koo had crushed the Japanese with his speech. The Canadian prime minister, Sir Robert Borden, called Koo's speech "very able".
    xxx/ellauri230.html on line 294: Kiitos kumppari, hyvä puhe, mutta teemme mieluummin Japanille mielixi, sanoivat Lloyd George ja Wilson. Lopun aikaa Koo jahtasikin Pariisissa Oein häntää. On 4 May 1919, it was decided that the former German rights in the Shandong province would go to Japan.
    xxx/ellauri230.html on line 560: Carol oli aika kansanomainen. During the war he had contracted a morganatic marriage to Ioana "Zizi" Lambrino. Carol (ei kuitenkaan Mrs. Kiparsky) luopui kruunusta mieluummin kuin Lupescusta. Vähän päästä Mikki-pojan sijaishallitus joutui pölkylle ja Carol kuzuttiin Magdoineen romanien kunkuxi. Kunkku Carol kakkoineen selvisi jotenkuten Magdan antamilla ohjeilla kunnes Hitlerin tullen tuli aika ottaa jalat alle luotisateessa. Pariskunta muutti Etelä-Amerikkaan, Carol sairasteli ja kuoli siellä. Liekö ollut tahto herran että joltisenkin samanlainen kohtalo oli Eetu-prinssillä, joka exyi amerikkalaisen leskihaahkan herkkuhaarukkaan ja menetti kuninkuutensa. Tuskin sentään poikuuttaan enää siinä vaiheessa.
    xxx/ellauri231.html on line 165: Toukokuun 26. päivänä 1919 Pariisin liittoutuneiden korkein neuvosto tarjoutui toimittamaan Koltshakille rajoittamattomasti ruokaa, aseita, sotatarvikkeita ja muita tarvikkeita kuten koppalakkeja (mutta ei diplomaattista tunnustamista), jos hän oli valmis täyttämään seuraavat ehdot:
    xxx/ellauri231.html on line 183: Piippumies Pipes kirjoitti, että vaikka liittolaiset halusivatkin perustuslakia säätävän kokouksen päättämään Venäjän tulevaisuudesta, he olivat omissa oloissaan etukäteen päättäneet, että esimerkiksi monarkiaa ei palauteta, samoin kuin monet muut asiat, jotka olisi pitänyt päättää kunnolla. perustuslakia säätävän kokouksen toimesta. Koska Koltshak oli täysin riippuvainen Britannian toimituksista – britit olivat lähettäneet hänelle lokakuusta 1918 lokakuuhun 1919 noin 600 000 kivääriä, 6 831 konekivääriä ja noin 200 000 hienoa univormua – hänen täytyi hyväksyä lähes kaikki ehdot. 4. kesäkuuta 1919 Pariisiin lähetetyssä sähkeessä Koltshak hyväksyi kaikki ehdot paitsi Suomen itsenäisyyden, jonka hän hyväksyi vain de facto, ei de jure, koska sanoi haluavansa perustuslakikokouksen myöntävän Suomelle itsenäisyyden.
    xxx/ellauri231.html on line 217: Molemmat vangit tuotiin ampumaryhmän eteen myöhään 6. helmikuuta 1920. Silminnäkijöiden mukaan Koltshak oli täysin rauhallinen vaikka pelokas, "kuin englantilainen". Amiraali kysyi ampumaryhmän komentajalta: "Olisitko niin hyvä, että saisit viestin vaimolleni Pariisiin, että minä täällä töissä siunaan poikaani?" Komentaja vastasi: "Katsotaan mitä voidaan tehdä, jos en unohda sitä."
    xxx/ellauri231.html on line 230: Paris.png/200px-Anton_Denikin_1938%2C_Paris.png" height="200px" />
    xxx/ellauri231.html on line 241: Denikin kuoli sydänkohtaukseen 8. elokuuta 1947 lomamatkalla Ann Arborissa Michiganissa. Denikin haudattiin sotilaallisin menoihin Detroitissa. Hänen jäännöksensä siirrettiin Pyhän Vladimirin hautausmaalle Jacksoniin, New Jerseyiin. Denikinin puoliso Ksenia haudattiin (1892-1973) Sainte-Geneviève-des-Bois’n venäläiselle hautausmaalle lähelle Pariisia.
    xxx/ellauri231.html on line 248: Nestor Ivanovytš Mahno (ukr. Нестор Іванович Махно, ven. Нестор Иванович Махно, Nestor Ivanovitš Mahno; 7. marraskuuta (J: 27. lokakuuta) 1889 Huljaipole – 25. heinäkuuta 1934 Pariisi) oli ukrainalainen anarkokommunisti, joka johti Venäjän sisällissodassa niin sanottua anarkistista mustaa armeijaa. Orjan poika Nestori innostui vähän liiankin suuresti vallankumouspuuhista. Muut narkistiryhmän jäsenet epäilivät Mahnoa alun perinkin, koska hänellä oli ilmeinen taipumus juomiseen ja rähinöintiin.
    xxx/ellauri231.html on line 287: Saavuttuaan paperittomana maahanmuuttajana Pariisiin huhtikuussa 1925 Mahno kirjoitti löytäneensä itsensä "vieraan kansan ja poliittisten vihollisten joukosta, joille olen niin usein kilistänyt".
    xxx/ellauri231.html on line 410: Vuosina 1925–1926 Kirotut päivät ( Окаянные дни ) alkoi ilmestyä Buninin päiväkirja vuosilta 1918–1920 Pariisissa sijaitsevassa Vozrozhdenye - sanomalehdessä (sen lopullinen versio julkaisi Petropolis vuonna 1936). 2000-luvun Bunin-tutkijan Thomas Gaiton Marullon mukaan Kirotut päivät, yksi harvoista Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan ajoilta säilytetyistä bolshevikkien vastaisista päiväkirjoista, yhdisti "venäläisen 1800-luvun antiutopistisen kirjoittamisen vastine kahdeskymmenes" ja "kivulias poliittisten ja yhteiskunnallisten utopioiden paljastaminen... julisti George Orwellin ja Aldous Huxleyn antiutopistista kirjoitusta. Bunin ja Zamyatin ymmärsivät oikein, että Neuvostoliiton kokeilu oli tarkoitettu itsensä tuhoamiseen", Marullo kirjoitti vahingoniloisena Njeuvostoliiton kaaduttua.
    xxx/ellauri231.html on line 423: Jenkit halusivat Buninin sodan ajaxi Nykkiin mutta se menikin niillä rahoilla Grasseen, kasvatti vihannexia ja söi kissoja ja koiria. Vuonna 1942 Villassa vieraileva toimittaja kuvaili Buninia "laihaksi ja laihtuneeksi mieheksi, joka näyttää muinaiselta pariisilaiselta". Ivan Bunin oli vankkumaton naisten vastustaja ja kutsui Adolf Hitleriä ja Benito Mussolinia "raivotuiksi apinoiksi". Kerran Pariisin Neuvostoliiton venäläisen teatterin yleisössä Bunin huomasi istuvansa nuoren puna-armeijan everstin vieressä. Kun jälkimmäinen nousi ja kumarsi ja sanoi: "Onko minulla kunnia istua Ivan Aleksejevitš Buninin vieressä?" kirjailija hyppäsi jaloilleen: "Minulla on vielä suurempi kunnia istua suuren puna-armeijan upseerin vieressä!" hän vastasi intohimoisesti.
    xxx/ellauri231.html on line 425: Syksyllä 1945, suuren isänmaallisen nousukauden aallolla, Buninin 75. syntymäpäivää juhlittiin laajasti Pariisin venäläisessä yhteisössä. Bunin alkoi kommunikoida läheisesti Neuvostoliiton astiantuntijoiden, toimittaja Juri Žukovin kanssa ja kirjallinen agentti Boris Mihailpov, joka sai kirjailijalta useita uusia tarinoita julkaistavaksi Neuvostoliitossa. Huhut alkoivat kiertää, että neuvostoversio The Complete Buninista oli jo työn alla.
    xxx/ellauri231.html on line 426: Vanja suunnitteli jo paluuta Neuvostoliittoon, kuten Aleksandr Kuprin oli tehnyt 1930-luvulla. Puhuessaan kommunististen kollegojensa kanssa Pariisissa vuonna 1946 Bunin ylisti korkeimman neuvoston päätöstä palauttaa Neuvostoliiton kansalaisuus Venäjän pakkosiirtolaisille Ranskassa, mutta ei edelleenkään sanonut "kyllä" neuvostopuolen jatkuvaan kehotukseen palata. "Vanhan miehen on vaikea palata takaisin paikkoihin, joissa hän on parempina aikoina rynnähtänyt vuohia. Kaikki ystävät ja sukulaiset on haudattu... Se olisi minulle hautausmaamatka", hän kuulemma sanoi Žukoville lupaavasti, "alan ajattelemaan sitä enemmän". Taloudelliset vaikeudet ja ranskalaisen yleisön suhteellinen välinpitämättömyys Dark Avenues -lehden julkaisemista kohtaan olivat hänen motiivinsa.
    xxx/ellauri235.html on line 512: Hornblower katseli taakseen, Ranskan pimenevää rannikkoa kohti. Tämä oli tapahtuman päätös; hänen maansa yritys kukistaa vallankumoushallitus oli torjuttu verisesti. Pariisin lehdet tulisivat riemuitsemaan; Lontoossa Gazette kuittaisi asian viidellä kylmäkiskoisella rivillä. Hornblower saattoi selvänäköisesti aavistaa, että maailma olisi vuodessa melkein unohtanut koko tapauksen. 20 vuodessa siitä ei enää tiedettäisi mitään. Hyvä puoli asiassa oli että melkoinen määrä apinoita jäi selkkauxessa ilman päätä.
    xxx/ellauri251.html on line 116: Atalantea tavoitteli vaimokseen myös häneen rakastunut Melaniini, joka Boiotia-versioissa tunnetaan nimellä Hippomenes. Melamiini tiesi ettei voittaisi nopeudessa, joten hän pyysi apua Afroditelta. Afrodite halusi auttaa: hän suosi rakastuneita, eikä pitänyt rakkauden välttelystä. Melaniini sai jumalattarelta kolme lumottua kultaista omenaa (joo ne samat omenat jotka Afrodite oli saanut Pariisista), joiden kauneutta Atalante ei pystyisi vastustamaan. Miehen tulisi lahjan vastineeksi uhrata Afroditelle.
    xxx/ellauri252.html on line 69: Marjukka ei tainnut tehdä muuta kuin rähjätä. Minun piti kertoa sinulle siitä toisesta naisesta, Leena Larjangosta, Saskan muzista. En minä siitä mitään pahaa halua puhua, olihan silläkin pillu ja toisessakin päässä jotakin, mutta laiska ja saamaton se oli. Oli niin kylmä ettei voinut tehdä muuta kuin peiton alla nussia. Sen takeen minä varmaan kyllästyinkin siihen naiseen, ja kun Suomesta tuli rahaa, join umpikännit ja lensin tieheni. Olen kertonut tänkin sulle ainakin 100x. Eiku Pariisiin ja taas Dubliniin korjaamaan avioliittoani. Sieltä Suomeen ja mielisairaalaan. Minä kyllä pidin siitä naisesta, vaikka se kulki hitaasti. Se ei koskaan ollut mulle vihainen. Hänen persettään en unohda,
    xxx/ellauri252.html on line 174: Hammasteknikon työ ei ajan pitkään tyydyttänyt, ja Turtiainen haki Yhteiskunnalliseen korkeakouluun opiskelemaan sanomalehtimiesoppia, kirjallisuutta ja yhteiskuntatieteitä. Parin opiskeluvuoden jälkeen hän lähti toimittajaksi jyväskyläläiseen sosiaalidemokraattiseen Työn Voima -sanomalehteen ja alkoi kirjoitella runoja. Ensimmäiset runonsa hän julkaisi Erkki Valan päätoimittamassa Tulenkantajat-lehdessä 1934.
    xxx/ellauri255.html on line 182: Vuonna 1844 Bakunin muutti Brysselistä Pariisiin, jossa hän ensimmäistä kertaa tapasi Marxin ja Pierre-Joseph Proudhonin. Joulukuussa keisari Nikolai I otti Bakuninilta pois kaikki aatelisuuteen perustuvat etuoikeudet kuten wiixet, takavarikoi maat sekä määräsi elinikäiseen karkotukseen Siperiaan. Bakunin vastasi Nikolaille La Réforme -lehdessä julkaisemallaan pitkällä kirjeellä, jossa hän haukkui keisaria despootiksi, näytti fäkkiä, ja vaati Venäjälle ja Puolaan demokratiaa. Euroopan hullun vuoden 1848 aikana Bakunin matkusteli ihan hulluna eri puolilla Saksaa ja osallistui myös Ranskan toisen tasavallan väliaikaishallituksen sosialistien taloudelliseen tukemiseen. Berliinistä hän yritti päästä Preussin hallitsemaan Poznańiin, jossa oli juuri käynnissä puolalaisten kansannousu, mutta poliisi esti matkan. Tämän jälkeen Bakunin matkusti Leipzigin ja Wrocławin kautta Prahaan osallistuen kaupungissa pidettyyn ensimmäiseen panslavistiseen kongressiin. Kokouksen päätyttyä hän oli mukana kaupungissa puhjenneessa Itävallan keisarikunnan vastaisessa kansannousussa, joka kuitenkin tukahdutettiin väkivalloin. Syksyllä 1848 Bakunin julkaisi pamflettinsa L’Appel aux slaves, jossa hän kehotti slaavivallankumouksellisia yhdistämään voimansa Unkarin, Italian sekä Saksan vallankumouksellisten kanssa ja syöksemään vallasta Venäjän, Itävalta-Unkarin ja Preussin kuningashuoneet.
    xxx/ellauri255.html on line 193: Bakunin asettui Marxin tavoin Lontooseen ja kävi kirjeenvaihtoa muun muassa italialaisen kenraalin Giuseppe Garibaldin kanssa. Hänen oli myös tarkoitus matkustaa Italiaan, jossa Garibaldi suunnitteli maan hajanaisten ruhtinaskuntien yhdistämistä. Takaiskujen vuoksi Bakunin ei kuitenkaan päässyt Pariisia pidemmälle. Vuonna 1863 Tammikuun kansannousun alettua Puola-Liettuassa Bakunin matkusti laivalla Kööpenhaminaan, jossa hänen tarkoituksensa oli liittyä puolalaisiin joukkoihin ja purjehtia Itämeren yli Puolaan. Sekin yritys epäonnistui, jonka jälkeen Bakunin ennen Lontooseen palaamistaan onnistui sentään tapaamaan Venäjältä tulleen vaimonsa Tukholmassa. Bakulla olikin siihen mennessä jo pussit aika tunkeina. Valitettavasti vaimolla oli toisen anarkistin pullat uunissa.
    xxx/ellauri255.html on line 195: 25. huhtikuuta vuonna 1863 Bakunin lähetti Tukholmasta kirjeen "suomalaisille isänmaanystäville", jossa hän kehotti suomalaisia järjestäytymään kaavailemansa salaisen vallankumouksellisen organisaation ja Puolan kansallisen hallituksen liittolaiseksi yhdessä Venäjän keisarikuntaa vastaan. Liittymisen vastineeksi, Bakunin oli vannonut tekevänsä kaikkensa mahdollistaakseen Suomen itsenäisyyden ja lupasi sen saavan liittyä mihin tahansa poliittiseen järjestelmään Suomi haluaisi. Paria kuukautta kirjeen päiväyksen jälkeen, J.V. Snellman julkaisi pitkän sanomalehtikirjoituksensa Sota vai rauha Suomelle, jossa hän Bakuninia mainitsematta, tuomitsee reaalipolitiikan hengessä kapinoinnin keisaria vastaan Suomen kohtalolle arvaamattomana hankkeena. Vittu ettää Snellman oli suuren luokan kusipää. Samaa kaliiperia kuin Anja Kauranen.
    xxx/ellauri255.html on line 205: Varsinainen riita tuli kuitenkin Marxin pyrkimyksestä keskittää internationaalin toiminta kansainvälisen keskusneuvoston alaiseksi, kun taas Bakunin olisi halunnut pitää päätäntävallan paikallisella tasolla. Seurauksena oli Bakuninin, häntä kannattaneen James Guillaumen sekä loppujen noin 3 anarkistin hölmö ulosmarssi. Pari viikkoa myöhemmin he kokoontuivat sveitsiläisten kelloseppien muodostaman Juran federaation kutsumana Saint-Imierissä ja perustivat oman kelloseppien anarkistisen internationaalin. Terveydellisistä ongelmista kärsinyt Bakunin vetäytyi poliittisesta toiminnasta jo vuoden kuluttua ja kuoli Bernissä heinäkuussa 1876. Hänet on haudattu kaupungissa sijaitsevalle lemmikkien hautausmaalle.
    xxx/ellauri255.html on line 463: Parikymmentä vuotta yhteisö eli hiljaisuudessa huolehtien sotaorvoiksi jääneistä, viljeltiin maata ja hoidettiin karjaa lähistön viljelijöiden kanssa perustetussa tuottajaosuuskunnassa. Paikallinen katolinen kirkko antoi protestanttiveljille luvan pitää kirkossa omia jumalanpalveluksiaan, kunnes 1960-luvulla rakennettiin oma kirkko saksalaisnuorten talkoovoimin. 1970-luvulle tultaessa veljestön lukumäärä oli jo noin 70 ja vuosikymmentä myöhemmin noin sata. Osa heistä työskenteli yhteisön tiloissa, osa esimerkiksi lääkärinä, opettajina ja insinööreinä lähiseudulla. 1970-luvulla mukaan alkoi tulla myös katolisia nuoria miehiä.
    xxx/ellauri259.html on line 466: Freya huomasi olevansa naimisissa työnarkomaanin ja alkoholistin kanssa, Ranula kirjoittaa. Parin kihlaus oli purkaantunut 1903, jolloin molemmilla havaittiin syfilistartunta. Leinoa koskevassa kohdassa papereiden marginaaliin oli kirjoitettu: lueettinen krisiogastria (syfilisperäinen vatsasairaus). Kuppaan kaveri kai kuolikin, plus viinanlitkintään. Eino Leinon ensimmäinen avioliitto päättyi 1908. Kotona miestä ei juuri näkynyt. Ei edes kirjoituspöydän äärellä, sillä hän pystyi kirjoittamaan missä vain – jopa Hansassa.
    xxx/ellauri259.html on line 566: Normalt handler de fra deres bolig i det nordligste Frankrig med antikvariske bøger, især illustrerede værker fra 1700-tallet inden for astronomi og zoologi. Men under en forretningsrejse til Bordeaux og siden Paris kommer Tara ud for det sælsomme, at verden i løbet af natten vender tilbage til sit udgangspunkt. Den har nemlig forrykket sig med et døgn og kan følgelig genfindes nøjagtig som dagen før.
    xxx/ellauri261.html on line 554: Gertrude Stein (3. helmikuuta 1874 Pittsburgh, Pennsylvania – 27. heinäkuuta 1946 Neuilly-sur-Seine, Ranska) oli yhdysvaltalaissyntyinen, pitkään Pariisissa asunut kulttuurihenkilö ja avantgarde-kirjailija. Mitä vetoa että se oli juutalainen? No tietysti: Steinin perhe oli varakasta saksalais-juutalaista sukua. Varhaisen lapsuutensa Stein vietti Euroopassa, ensin Wienissä ja sitten Pariisissa. Nuoruutensa hän vietti Oaklandissa, Kaliforniassa.
    xxx/ellauri261.html on line 556: Stein emännöi Pariisissa taiteellista salonkia, jossa muun muassa kuvataiteilijat Pablo Picasso ja Henri Matisse sekä kirjailijat Ernest Hemingway ja Sherwood Anderson kokoontuivat. Sherwoodin mezän iloiset miehet, sankarit sukkahousuissa. Steinilla oli suuri merkitys nuorten amerikkalaisten kirjailijoiden muodostaman niin sanotun "kadotetun sukupolven" varhaisvaiheissa: Stein toimi heidän mesenaattinaan, keksi ryhmälle nimen ja kertoi heidän tarinansa omissa teoksissaan. Vanhempiensa varhaisen kuoleman jälkeen Stein muutti sukulaistensa luo Baltimoreenlähde? ja opiskeli Radcliffe Collegessa psykologiaa William Jamesin oppilaana ja Johns Hopkinsin yliopistossa lääketiedettä. Hän ei kuitenkaan suorittanut tutkintoaan loppuun, sillä hän kyllästyi aivan täydellisesti opiskeluun. Ei kyllä napannut enää yhtään.
    xxx/ellauri261.html on line 566: Stein matkusti 1903 veljensä Leon kanssa Pariisiin eikä palannut Amerikkaan enää kuin yhden kerran, pitämään luentosarjan 1930-luvulla. Stein hänen veljensä asettivat asumaan Rue de Fleurus’lle pieneen kaksikerroksiseen taloon, johon kuului sivurakennuksena ateljee. Molemmat olivat hyvin kiinnostuneita modernista maalaustaiteesta, ja he aloittivat taidekokoelman keräämisen sekä illallisten järjestämisen taiteilijoille ja taiteista kiinnostuneille. Stein ja hänen veljensä olivat ensimmäisiä kubistien, kuten Picasson, Matissen ja Georges Braquen, keräilijöitä. Steinien ateljeessa sijaitseva kokoelma käsitti myös Cézannen ja Renoirin tuotantoa; kaikki seinät olivat kattoon saakka maalauksia täynnä. Eräillä kuuluisimmista illallisistaan Stein järjesti niin, että jokainen taiteilija sai istua omaa maalaustaan vastapäätä, ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä. Pariisiin muutettuaan Stein aloitti 1908 myös kirjailijan uransa käännöstöillä ja sukukronikalla The Making of Americans (1925).
    xxx/ellauri261.html on line 570: Vuonna 1907 Stein tapasi ensimmäisen kerran Alice B. Toklasin (edellä mainittu Tuglas-seuran sihteeri) teellä Michael-veljensä kotona. Naiset muuttivat pian asumaan yhteen, ja heidän yhteiselämänsä kesti lähes 40 vuotta, Steinin kuolemaan saakka. He matkustelivat paljon mutta asuivat pääasiassa Pariisissa, missä he pysyivät myös molempien sotien ajan. Toklas oli Steinille välttämätön: hän oli suojelija, kustantaja, konekirjoittaja ja petikumppani. Hän oli kaikkea, mitä Stein tarvitsi: ”Little Alice B. is the wife for me /... You are my honey honey suckle. / I am your bee”. Steinin kuoleman jälkeen Toklas kirjoitti muistelmateoksen What is Remembered, jossa hän kuittaa elämänsä ennen Steinia hyvin lyhyesti yhdellä lauseella.
    xxx/ellauri265.html on line 60: Ranskixet mahtailivat Preussille Espanjan perimyskiistan johdosta, ajattelivat antaa sakemanneille pienen opetuxen. Perseelleen meni, Wilho ja rautakansleri marssivat Pariisiin ja ampuivat sen täyteen reikiä Kruppin paksuilla Bertoilla. Frankit joutuivat antautumaan ehdoitta germaaniveljille ja hautoivat siitä lähin niille kostoa. Siitä syntyi paljon nobel-palkittuja fin de siècle meemejä.
    xxx/ellauri265.html on line 131: Parisuhdekouluttajana toimiva Marianna Stolbow kertoo uusimmassa Anna-lehdessä, miten hän rakastui Lauri Pietariseen. Kaksikko tapasi toisensa, vaikka Marianna oli vielä naimisissa puolisonsa Carlo Colanderin kanssa. Kaksi päivää rinnassani oli ollut kupliva tunne, vaikka olin vakuutellut itselleni ja ystävälleni, että olen menossa tapaamaan ’vain kaveria’. Olin tuntenut Laurin pintapuolisesti monta vuotta, koska poikamme olivat luokkatovereita ja ystäviä, Marianna muistelee.
    xxx/ellauri265.html on line 248: Eskistä opiston kadeederi ja teatteriramppi on pyhiä paikkoja. Lisää eklottavia kirkkosanoja. Parikeskusteluja. Yäk, yäk, yäk. Onnexi toi on jo kaikki takana. Onnistumisen filosofi ja psykologi, säv Kirsti Lonka, san. E. Saarinen, arr. Risto Ihamuotila.
    xxx/ellauri268.html on line 38:

    Kuinka valloittaa veitikka

    Paritusta


    xxx/ellauri268.html on line 451: Puhutaanpa jostain muusta, sanoi koiro joka anoi uskollisesti hyvän tahdon ovella: keksi kelpaa, järjen ääni, lihatikkuja -  Näin unta kaikesta tästä, kerroin hänelle, sinä, minä ja Pariisi - oli mahdotonta selviytyä tragediasta ilman runoutta. Mitä me olemme ilman, että tuulet muuttuvat sanoiksi? Emme paljon paskaakaan.
    xxx/ellauri268.html on line 508: The author has been with longtime boyfriend Hugh Hamrick, an artist and designer, since the early 1990s. After living together in New York City, Paris and Tokyo, the couple resides in West Sussex, England. He became known for his bitingly funny recollections of his youth, sex life and travel experiences in foreign countries.
    xxx/ellauri268.html on line 528: Donatien-Alphonse-François de Sade (2. kesäkuuta 1740 Pariisi, Ranskan kuningaskunta – 2. joulukuuta 1814 Charenton, Ranskan kuningaskunta), jonka lukija tuntee paremmin toisella nimellä, nim. markiisi de Sateen nimellä, oli ranskalainen aristokraatti ja kirjailija.
    xxx/ellauri280.html on line 85: Aina ranskalaisen kulttuurin ja erityisesti ranskalaisen kirjallisuuden harrastajana hän muutti Pariisiin vuonna 1903; Siellä rento miljöö auttoi häntä voittamaan voimakkaan ujoutensa, erityisesti naisten kanssa. Hän vietti kymmenen vuotta Ranskassa ja meni naimisiin ranskalaisen naisen kanssa vuonna 1907. Vuonna 1912 hän muutti takaisin Englantiin. Hän ja hänen vaimonsa erosivat vuonna 1921 ja hän vietti elämänsä viimeiset vuodet uuden kumppanin, englantilaisen näyttelijän kanssa. Hän kuoli vuonna 1931 lavantautiin juotuaan epäviisaasti vesijohtovettä Ranskassa.
    xxx/ellauri280.html on line 480: Pariisissa oli "kerrastoa järjestämässä" ja "monessa muussakin auttamassa" taiteilija Juho Rissanen. Tytöillä oli tiukat liivit ja yllin kyllin ohjelmaa. Hastingsissa hänet kruunattiin Miss Euroopaksi 8.9.1934. Voitto oli merkittävä kaikille suomalaisille; sitä voi verrata olympiamitaliin. Suomen Kuvalehti julisti suuressa otsikossaan: "Me emme ehkä sittenkään ole mongoleja." Voittajan supisuomalaisuutta ei epäilty, sillä hän ei pyynnöistä huolimatta vilauttanut saksalaista syntyperäänsä. Annetaan Esterin izensä kertoa:
    xxx/ellauri281.html on line 403: ”Noin 10 vuotta sitten ensimmäisen kerran potilaalla oli voimakas masennus ja väsymysvaihe, joka mennyt ohi ilman psykiatrista hoitoa. Samanaikaisesti potilaan jalka oli murtunut ja oli pitkällä sairauslomalla tämän vuoksi. Parin viime vuoden aikana lisääntyvää masentuneisuuden tunnetta, jonka liittää julkisuuden kasvuun, ei tahdo päästä irti rooleistaan. Aamuisin vaikea nousta, mikään ei kiinnosta, lisäksi on helposti ärtyvä. Kaksi viikkoa ennen Psykiatrian poliklinikalle hakeutumista kävi Hesperian sairaalan poliklinikalla, ulkokuntalaisena ei otettu sisälle. Tilanne sen jälkeen vaikeutunut, alkanut pelätä tekevänsä joko itsemurhan tai muille jotain. Potilas on tullessa hyvin masentunut, mutta pinnalta rauhallinen ja asiallinen.”
    xxx/ellauri281.html on line 471: Loiri oli elämänsä aikana naimisissa kolmesti, joista kaksi päättyi eroon. Miehen viidestä lapsesta kolme on enää elossa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli näyttelijä Tuula Nyman vuosina 1967–1969. Toinen puoliso oli Mona Loiri, joka kuoli vuonna 1977 auto-onnettomuudessa. Vesa-Matti ja Mona Loirin poika Jan kuoli 20-vuotiaana vuonna 1994, myös auto-onnettomuudessa. Kolmannen vaimonsa Riitta Loirin kanssa Vesa-Matilla on lapset Jenni (s. 1979) ja Joonas (1982–2019). Loiri oli kihloissa vuosina 1971–1972 malli Katja Peiposen kanssa ja vuosina 1989–1993 malli Marita Hakalan kanssa. Hakalan jälkeen Loiri oli avoliitossa itseään 23 vuotta nuoremman Stina Toljanderin kanssa. Loiri asui Toljanderin kanssa Helsingin Pakilassa. Heille syntyivät pojat Ukko (s. 1995) ja Sampo (s. 1996). Pariskunta erosi vuonna 1999. Loiri seurusteli myös muun muassa Lenita Airiston kanssa 1970-luvulla. Joonas kuoli Paulin ikäisenä, mihin, ei kerrota.
    xxx/ellauri281.html on line 514: Lopuilla 1960- ja 1970-luvuilla Miller loi tuskin mitään, mikä olisi verrattavissa aikaisempiin mestariteoksiinsa. Näinä vuosina häntä kiinnosti alun perin holokaustin syyllisyyden teema eli hän siirtyi sosiaalisista draamoista komedioihin (joista menestynein oli vuonna 1968 lavastettu Hinta). Miller pysyi kuitenkin erittäin suosittuna ja oli aktiivinen julkisessa elämässä. Erityisesti hän oli kansainvälisen PEN-klubin ensimmäinen presidentti Yhdysvalloissa, joka toimi tässä virassa vuosina 1965–1969, ja vuonna 1968 hän johti valtuuskuntaa Pariisiin vaatimassa De Gaullelta Vietnamin sodan lopettamista. 1990-luvun alussa Arttu perkele palasi oxennuxelle eli menestyksen hinnan teemaan näytelmässä Viimeinen jenkkipurkka. Siitä ei enää paljon hintaa lohjennut. Miller kuoli akuuttiin vajaatoimintaan.
    xxx/ellauri281.html on line 516: Paris_Ball_1957.jpg/400px-Marilyn_Monroe_Arthur_Miller_April_in_Paris_Ball_1957.jpg" />
    xxx/ellauri281.html on line 517:
    Balling in Paris 1959. Etutukka on jo karvoitusvaiheessa 2.

    xxx/ellauri281.html on line 724: John Train, Paris Review Co-Founder and Cold War Operative, sentään kuoli 94-vuotiaana 2022, onnexi. His career, ranging from literature to finance to war, and from France to Afghanistan, seemed to cover every interest and issue of his exalted social class. Yet he was also an operator in high finance and world affairs who, by one researcher’s account, had ties to U.S. secret services. Mr. Train founded and ran a leading financial firm devoted to preserving the money of rich families, and he worked to support the mujahedeen in their fight against the Soviet Union in the 1980s. The Guardian reported that Train, Smith had $375 million under management in 1984. In 1986, Fortune magazine wrote that Mr. Train’s firm “claims to be the largest in New York serving rich families.” Mr. Train’s books on investing were praised as riveting in The New York Times and “classic” in The Wall Street Journal. Among them were several about successful financiers, whom he referred to as “money masters,” and their techniques. He treated his political interests less jokingly. A committed cold warrior, he wrote for The Wall Street Journal about military affairs. He became concerned that the conspiracy-monger Lyndon LaRouche was a “possible Soviet agent.” (Lyndon began in far-left politics but in the 1970s moved to the far right and antisemitism.)
    xxx/ellauri281.html on line 726: A yet murkier side of Mr. Train’s political engagement was documented in Joel Whitney’s 2016 book, “Finks: How the C.I.A. Tricked the World’s Best Writers,” a history of connections between Paris Review founders and intelligence agencies. Drawing on a collection of Mr. Train’s papers at Seton Hall University and two interviews with him, Mr. Whitney wrote that in the 1980s Mr. Train used a “shell nonprofit to foster schemes” furthering U.S. “intelligence and propaganda missions” in Afghanistan. Mr. Train ran an organization, the Afghanistan Relief Committee, which presented itself as largely devoted to helping refugees and offering other forms of humanitarian aid, but a study by the left-leaning Institute for Policy Studies found that its budget was spent largely on “media campaigns.” Vanhuxena John Train koitti lukea hankkimiaan afgaanimattoja.
    xxx/ellauri292.html on line 355: Vuodet kuluvat. Hulda opiskelee jo Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa ja lukee kandidaatin tutkinnon lopputentteihin. Pariisista palaava tuomari löytää Huldan nukahtaneena kirjaston nojatuoliin. Mies tarjoaa viiniä ja toivottaa Huldan tervetulleeksi sivistyneistön joukkoon, mistä Hulda saa aiheen soimata miehen asetta. Tuomari on vuosien saatossa kylästynyt tyhjänpäiväisiin seurapiirineiteihin ja oppinut arvostamaan älykästä naista jolla on muodot kohillaan. Hän tunnustaa ollvansa sokea ja yrittää tunnustella Huldaa, mutta tämä irtautuu syleilystä ja ilmoittaa lähtevänsä takaisin kadulle. Tuomari kuitenkin pitää kiinni kahden viikon irtisanomisajasta.
    xxx/ellauri295.html on line 433:

    Parittelu kriisissä


    xxx/ellauri295.html on line 442: Parinvalinnassa rulaavat ikä, höyhenpuku ja ruokintakyky. Luonne ja käytös eivät kuulu koivunlatvasta. Edetäxeen livetapaamiseen naiset valehtevat ikänsä ja miehet sen pituuden.
    xxx/ellauri296.html on line 248: Naaraiden täytyy näyttää päältä mahdollisimman nuorilta ja lisääntymiskykyisiltä. Parim enne: vaata kuupäev pakendil.
    xxx/ellauri296.html on line 373: 1960-luku oli nuorison esiinmarssin vuosikymmen. Suuret ikäluokat tulivat aikuisikään ja vaikuttajiksi yhteiskuntaan – myös haastamaan aiempien sukupolvien ajatuksia. Nuorisosta alettiin puhua erillisenä ikäryhmnä. Yksi vuosikymmenen ikonisista kasvoista on näyttelijä Kristiina Halkola. Opinnot teatterikorkeakoulussa alkoivat vuonna 1964. Pari vuotta myöhemmin ensi-iltaan tuli elokuva Käpy selän alla ja Halkolan tunsivat kaikki. Halkolalle vuosikymmentä kuvaavat farkut, kävyn vapautuminen ja maailmanparantaminen.
    xxx/ellauri303.html on line 143: Esther kommer tillbaka från Paris. Dom få judar som finns kvar i Europa gör affärer i svarta börsen. Människor, judar i synnerhet är rädda för att vara lyckliga. Eftersom folk strävar efter lycka är det en tecken på att dom gillar det. Det är själva strävandet som är kul, säger också Timon Atenaren.
    xxx/ellauri303.html on line 145: Morris ödslade över tiotusen dollars i Paris, jag räknade, men strunt i det, välgörenhet är välgörenhet. Amerikanska judar har det smort i efterkrigets Europa. Frangen är praktiskt taget värdelös. Feta miljonären Plotnik är över sjuttio och impotent. Kvinnor har dåliga tänder, telefonerna och avloppen är stoppade. Bra idé att vi amerikanare bombade dom som berserker. Nu är frågan bara hur många sidor senare Grein rider på Esthers lår igen, den stora judestaken pumpandes in och ut det välkända välsmorda hålet för att staka väg för en ny sädeskluns.
    xxx/ellauri304.html on line 289: Typeriä pesäpallisteja koko läjä, never heardeja. Parikolloilijat hukkapätkiä paizi 1 ryssä aika koljatti. Nyrkkeilijät höyhensarjalaisia Daavidin tähti housuissa.
    xxx/ellauri307.html on line 126: Mustiin pukeutunut, teräviä kommentteja laukova tazkattu anorektikko oli näkyvästi esillä julkisuudessa muun muassa mentyään kihloihin laulaja Rita Behmin kanssa toukokuussa 2022. Pari kertoi erostaan vain vuotta myöhemmin.
    xxx/ellauri307.html on line 322: Maria Skobtsova (20. [8. vanha kalenteri ] joulukuuta 1891 – 31. maaliskuuta 1945), tunnetaan nimellä Äiti Maria ( venäjäksi : Мать Мария ) , Pyhä Maria (tai Äiti Maria) Pariisissa, syntynyt Elizaveta Jurievna Pilenko ( Елизавьета Елизавьета Юриевна Пиленко) Karavajeva ( Кузьмина-Караваева ) ensimmäisessä avioliitossaan, Skobtsova ( Скобцова ) toisessa avioliitossaan, oli venäläinen aatelisnainen, runoilija, nunna ja Ranskan vastarintaliikkeen jäsen toisen maailmansodan aikana. Hänet julistettiin pyhimykseksi itäisessä ortodoksisessa kirkossa. Samalla kanonisoitiin muitakin Ranskassa asuneita venäläisiä emigrantteja, jotka kuolivat naisten vainoissa.
    xxx/ellauri307.html on line 328: Pian poliittinen vuorovesi kääntyi jälleen (eli bolshevikit tuli jäädäxeen, valkokenraalit otti turpaansa). Elizaveta, Daniil, Gaiana ja Elizavetan äiti Sophia pakenivat maasta. Elizaveta oli raskaana toisen lapsensa kanssa. He matkustivat ensin Georgiaan (jossa hänen poikansa Juri syntyi) ja sitten Jugoslaviaan ( jossa hänen tyttärensä Anastasia syntyi). Lopulta he saapuivat Pariisiin vuonna 1923. Pian Elizaveta omistautui teologisille opinnoille ja sosiaalityölle. Vuonna 1926 Anastasia kuoli influenssaan. Gaiana lähetettiin Belgiaan sisäoppilaitokseen. Pian Daniilin ja Elizavetan avioliitto hajosi. Juri päätyi asumaan Daniilin luo, ja Elizaveta muutti Pariisin keskustaan työskennelläkseen suoremmin niiden kanssa, jotka sitä eniten tarvitsivat, ei siis omien lastensa.
    xxx/ellauri307.html on line 330: Vuonna 1932 Daniil Skobzovin luvalla tehtiin kirkollinen avioero ja hiän teki luostarivalan sillä ehdolla ettei tarvi mennä luostariin vaan sai jäädä hengailemaan Pariisiin. Hän otti uskonnollisen nimen "Maria". Hänen rippipappinsa oli isä Sergei Bulgakov. Myöhemmin Fr. Dmitri Klepinin lähetettiin talon eräänlaisexi "papiksi". Äiti Maria teki "luostarikseen" vuokratalon Pariisista. Se oli paikka, jossa oli avoin ovi pakolaisille, tarvitseville ja yksinäisille. Siitä tuli pian myös älyllisen ja teologisen keskustelun keskus. Äiti Mariassa nämä kaksi elementtiä – köyhien palveleminen ja teologia – kulkivat käsi kädessä.
    xxx/ellauri307.html on line 332: Hän ehti olla naimisissa 2 kertaa: ensimmäisessä avioliitossa sukunimenä Kuzmina-Karavajeva, toisessa Skobtsova. Äiti Maria teki pitkän päivätyön köyhien ja unohdettujen hyväksi. Toisen miehensä kuoleman jälkeen hän vihkiytyi nunnaksi, mutta luostariin vetäytymisen sijaan hän omistautui venäläispakolaisten auttamiseen Ranskassa. Hän perusti Pariisiin kaksi köyhäintaloa. Natsimiehityksen aikana hän lähetti ruoka-apua vangeille ja auttoi emigrantti juutalaisia pois maasta ja piilotti heitä kotiinsa. Hänet ilmiannettiin ja pidätettiin. Äiti Maria kuoli Ravensbrückin keskitysleirillä maaliskuussa 1945.
    xxx/ellauri307.html on line 344: Kesällä 1919 Kuzmina-Karavaeva meni naimisiin tuomarinsa Daniil Ermolaevich Skobtsovin kanssa, Kuuban kasakkajohtajan, joka oli jonkin aikaa Kubanin alueradan puheenjohtaja. Keväällä 1920, valkoisen liikkeen tappion jälkeen Kubanissa, Elizaveta Skobtsova äitinsä S. B. Pilenkon ja tyttärensä Gayanan kanssa evakuoitiin Novorossiyskistä Georgiaan, missä Elizaveta Jurjevnalla tuli poika Juri, sitten koko Skobtsovin perhe muutti Konstantinopoliin, asui jonkin aikaa Serbiassa, missä tytär Anastasia syntyi 4.12.1922 ja tammikuussa 1924 hän muutti Pariisiin. D. E. Skobtsov työskenteli siirtolaisten kasakkojen keskuudessa "Yhteisessä kasakkatalossa".
    xxx/ellauri307.html on line 350: Vuodesta 1927 hänestä tuli aktiivinen hahmo Venäjän opiskelijakristillisessä liikkeessä (RSCM), kiertävänä sihteerinä hän matkusti ympäri Ranskaa, vieraili venäläisten emigranttiyhteisöissä, piti luentoja, raportteja ja julkaisi muistiinpanoja emigranttien vaikeasta elämästä. Valmistunut poissaolevana St. Sergiuksen ortodoksisesta teologisesta instituutista Pariisissa. Skobtsova osallistui Venäjän taiteilijaliiton kongresseihin, puhui Venäjän tutkimuksen piirissä ja osallistui N. A. Berdjajevin johtamaan seminaariin. Vuonna 1930 hän luki raportin RSHD:stä "Työskentely nuorten kanssa" ja hänet nimitettiin liikkeen matkustavaksi sihteeriksi. Vuonna 1931 hänen tyttärensä Anastasia haudattiin uudelleen toiselle hautausmaalle, mikä oli viimeinen syy Skobtsovan päättämiselle ryhtyä munkina. Hän sai kirkon avioeron mieheltään, ei hakenut siviiliavioeroa, ja virallisesti he pysyivät puolisoina elämänsä loppuun asti.
    xxx/ellauri307.html on line 354: Valittiin Pariisin Venäjän työttömien liiton hallitukseen. Hän vieraili Baltiassa, Suomessa, mahdollisesti Valamissa. Järjestänyt hostellin naimattomille naisille Pariisissa (Pariisi, Villa de Sachs, rakennus 9). Täällä pidettiin ortodoksisen kulttuurin liiton kokouksia, Fr. Sergius Bulgakov, teologisia kursseja oli, opiskelijamäärä oli 56 henkilöä. Hostelli muutti vuonna 1934 taloon Rue Lurmel 77. Sitten hän vuokrasi huoneen, jossa sijaitsi toipilaan tuberkuloosipotilaiden lepotalo Noisy -le-Grandissa Pariisin lähellä, ja hän teki suurimman osan työstä siellä itse: hän meni torille, siivosi, keitti ruokaa, maalasi talokirkkoa, kirjaili ikoneja ja käärinliinoja vainajille. Konstantin Balmont kuoli tässä sanatoriossa vuonna 1942, täällä vuonna 1962 hänen äitinsä S. B. Pilenko kuoli, ja Skobtsovan aviomies selvisi hänkin kuoliaaksi. Sodan (minkä niistä? Varmaan viimeisen) jälkeen hiän sai Nansenin sopimuksen mukaisen poliittisen emigrantin aseman.
    xxx/ellauri307.html on line 362: Pariisin natsien miehityksen aikana Rue Lourmel -kadulla sijaitsevasta nunna Marian asuntolasta tuli yksi vastarintaliikkeen päämajasta. Vuonna 1940 hän avaa täysihoitolaansa nakkikioskin, jossa hän myy halpoja tuotteita. Kun saksalaiset tuhosivat Venäjän julkisen Turgenev-kirjaston, I. A. Buninin arkisto siirrettiin nunna Marian asuntolaan. Arkisto pelastettiin, ja Bunin palautti sen vuonna 1945. Vuonna 1941 nunna Maria järjesti jotain Lurmel kadulla.
    xxx/ellauri307.html on line 365: Heinäkuussa 1942, kun natsit suorittivat juutalaisten joukkopidätysten Pariisissa ja ajoivat heidät talvivelodromiin lähetettäväksi Auschwitziin, nunna Maria onnistui salaa viemään sieltä neljä juutalaista lasta roska-astioissa. Lurmelin ja Noisy-le-Grandin taloista tuli juutalaisten ja sotavankien, m. Marian ja Fr. Dimitry Klepinin myönsi myös kuvitteellisia kastekirjoja juutalaisille, mikä joskus auttoi, joskus ei.
    xxx/ellauri307.html on line 846: "Dan on siirtänyt rahaa yhteisestä pääomastamme omalle tililleen vuosia maksaakseen avioliiton ulkopuoliset suhteet", hän sanoi. Pari erosi virallisesti viime vuonna, vaikka he eivät enää asuneet yhdessä parina viime vuosina, vaan veljenä ja sisarena, tai äitinä ja poikana.
    xxx/ellauri307.html on line 929:
    James Pattersonin vaimo Susan on myös ansioitunut kynäilijä. Parin parturikulut pysyvät pieninä.

    xxx/ellauri312.html on line 406: Huitilanjoki med! Pariisi sentään kielsi sähköpotkulaudat.
    xxx/ellauri329.html on line 44: A Paris, en été, les soirs sont étouffants… Oli tukahduttavan kuuma...
    xxx/ellauri329.html on line 48: A Paris, en été, les soirs sont étouffants. Pariisissa kesällä illat tukahduttavat.
    xxx/ellauri337.html on line 107: Im Juli 1981 war Romy Schneiders damals 14-jähriger Sohn David beim Überklettern eines Zaunes mit Metallspitzen in Saint-Germain-en-Laye, nordwestlich von Paris, tödlich verunglückt. Der große Schicksalsschlag ihres Lebens, und seines auch. Einige Monate danach verstarb auch Romy Schneider am 29. Mai 1982 mit nur 43 Jahren in Paris. Die offizielle Todesursache: Herzversagen.
    xxx/ellauri337.html on line 265: Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.
    xxx/ellauri354.html on line 67: Hän opiskeli Bogotán yliopistossa ja työskenteli myöhemmin toimittajana kolumbialaisessa El Espectadorissa sekä ulkomaisena kirjeenvaihtajana Roomassa, Pariisissa, Barcelonassa, Caracasissa ja New Yorkissa. Hän kirjoitti monia arvostettuja tietokirjoja ja novelleja, mutta tunnetaan parhaiten romaaneistaan, kuten Sata vuotta yksinäisyyttä (1967) ja Love in the Time of Cholera (1985). Hänen teoksensa ovat saavuttaneet merkittävää kriitikoiden suosiota ja laajaa kaupallista menestystä, erityisesti maagiseksi realismiksi leimatun kirjallisuuden popularisoinnissa, joka käyttää maagisia elementtejä ja tapahtumia todellisten kokemusten selittämiseen. Jotkut hänen teoksistaan sijoittuvat kuvitteelliseen kylään nimeltä Macondo, ja suurin osa niistä ilmaisee yksinäisyyden teemaa.
    xxx/ellauri354.html on line 273: Notari’s novel sold 80,000 copies in six months and sales only increased when it was accused of offending public morality; it and its author were acquitted, with Marinetti serving as witness for the defense. “It was Notari’s good fortune,” one scholar writes, “to be accused of obscenity by a court in Parma.... Marinetti, who attended and clearly relished the trial, wrote a detailed account of it for Parisian readers... and then translated his account into Italian, appending a brief, self-congratulatory introduction” (Adamson 97). Marinetti bragged that the trial “gave an extraordinary boost to the book’s sales such that, today, one finds it in all the elegant parlors, in all the bedrooms, under the virginal bedlinens of all the convent-school girls and inside the prayer benches of all the new brides” (qtd. in Adamson 97–98). Notari quickly produced a sequel, Femmina: Scene di una grande capitale (1906), which became a best seller before it too was seized and banned. Notari proudly listed these three books’ sales figures and legal histories in the front matter of his next book, The Black Pig (1907).
    xxx/ellauri356.html on line 100: Hän on kokeellisen Paris 8 -yliopiston perustajajäseniä, jonne hän on myös luonnut naistutkimuskeskuksen (nykyisen sukupuolentutkimuksen laitoksen), jossa voi ensimmäisenä sukupuolentutkimuksen laitoksena Euroopassa suorittaa ylemmän sukupuolitutkinnon.
    xxx/ellauri356.html on line 110: Vuonna 1968 ranskalaisten opiskelijoiden mellakoiden jälkeen Cixous sai syytteen Pariisin VIII yliopiston perustamisesta, "joka luotiin vaihtoehdoksi perinteiselle ranskalaiselle akateemiselle ympäristölle". Hän julkaisi Voiles (Hunnut) Jacques Derridan kanssa ja hänen töitään pidetään usein epäkonstruktiivisina.
    xxx/ellauri356.html on line 138: Jacques Derrida (synt. Jackie Élie Derrida) (15. heinäkuuta 1930 El Biar, Ranskan Algeria – 8. lokakuuta 2004 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen filosofi. Derrida luetaan merkittävimpiin jälkistrukturalisteihin, ja häntä pidetään dekonstruktion kehittäjänä. Tärkeimpiä Derridan työhön vaikuttaneita henkilöitä olivat Martin Heidegger ja Sigmund Freud. Spedejä. Derrida oli 1900-luvun tunnetuimpia ja kiistellyimpiä spedefilosofeja. Derridalle myönnettiin muun muassa Cambridgen yliopiston kunniatohtorin arvo vuonna 1992, mutta vasta tiukan keskustelun ja yliopiston viranhaltijoiden järjestämän äänestyksen jälkeen. Ennen Derridan tapausta vastaava äänestys oli järjestetty viimeksi 29 vuotta aiemmin. Kukahan spede silloin oli tarjona?
    xxx/ellauri356.html on line 163: Vuonna 1949 hän muutti Pariisiin ja ilmoittautui Lycée Louis-le-Grandin vanhemmalle vuodelle, missä hän ystävystyi Pierre Bourdieun, Lucien Biancon, Michel Deguyn ja Louis Marinin kanssa.
    xxx/ellauri356.html on line 164: Hänen filosofiansa professori Étienne Borne havaitsi, että hänen väitöskirjansa olivat "plotinilaisia". Hän astui - kahden epäonnistumisen jälkeen - École Normale Supérieure -kouluun Pariisissa vuonna 1952. Siellä hän tapasi Louis Althusserin, joka oli silloin apulaisvalmentaja. Derrida kampanjoi äärivasemmistoryhmissä ilman kommunismia. Eihän siitä mitään tullut niillä eväillä.
    xxx/ellauri356.html on line 166: Saatuaan kirjeen tutkinnon Pariisin kirjallisuustieteellisessä tiedekunnassa hän lähti Husserlin arkistoon Louvainiin vuosina 1953-1954. Hän suoritti filosofian tutkinnon väitöskirjalla aiheesta Genesis-ongelma Husserlin filosofiassa Jean Hyppoliten, Tran Duc Thaon ja Jean Cavaillèsin teosten vaikutuksesta. Hän seurasi Michel Foucault'n kursseja.
    xxx/ellauri356.html on line 173: Pariisissa 60-luvulla hän ystävystyi Philippe Sollersin kanssa ja vieraili usein juutalais- homo- ja norssiporukoissa Robert Antelmen, Pierre Boulezin, Jean Genetin, Pierre Klossowskin, Francis Pongen ja Nathalie Sarrauten luona.
    xxx/ellauri356.html on line 228: Insemination artificiel on essee, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Critique -lehdessä ja joka sitten ilmestyi hänen nimensä antaneen teoksen lopussa, vuonna 1972 Éditions du Seuil (Pariisi) teoksessa, joka koostuu kolmesta tekstistä, eli Platonin apteekki, Kaksoisistunto ja Levitys. Tämä essee ( s. 319-407 ) hyödyntää erityisesti tiettyjä Mallarmén tekstejä ja Philippe Sollersin romaaneja (Draama, Numéros jne.) kehittääkseen "käsitteen", joka on kirjattu, kuten Derrida sanoo, "avoimeen eroketjuun, sanan "lisäosa", "kirjoitus", "gramma", " pharmakon " jne jne. Levittäminen ei lopulta merkitse mitään, eikä sitä voida yhdistää mihkään määritelmään. Jos emme voi tiivistää leviämistä, sen perustavanlaatuista eroa sen käsitteellisessä sisällössä, se on se, että sen hajoamisen voima ja muoto rikkovat semanttisen horisontin”. Hullun jorinaa.
    xxx/ellauri356.html on line 314: Eugène Guillevic (1907 Carnac, Ranska – 1997 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen runoilija, 1900-luvun ranskalaisen kirjallisuuden tärkeimpiä nimiä. Hän sai aineistoa runoihinsa kotiseudultaan Bretagnesta. Hän oli ajattelultaan marxilainen, ja kirjailijana hän edusti surrealismia. Hänen läpimurtoteoksensa oli Terraqué (1942), joka edusti mineralogista vaihetta, mutta hän siirtyi sitten osallistuvaan herbaariorunouteen ja ilmensi siinä erityisesti ydinaseiden vastaisia näkemyksiään.
    xxx/ellauri356.html on line 374: Hilvikistä tuli Obelixin vankka oppilas ja hän halveksi surrealistien uudenlaisen pakkomielteen kuvausta. Hän kieltäytyi aina suutelemasta Andre Bretonin kättä, mutta hänestä tuli Paul Eluardin säkeen ja Aragonin lyyristen lahjojen elinikäinen ihailija. Eugene Guillevic, runoilija, syntynyt Carnac, Ranska 5. elokuuta 1907; kahdesti naimisissa (yksi tytär ja yksi tytär kuollut); kuoli Pariisissa 19. maaliskuuta 1997.
    xxx/ellauri356.html on line 399: Hän huomautti, että hänen aikansa Pariisissa oli ehkä hänen elämänsä tärkein ajanjakso. Suhteellisen pienestä tuotannosta huolimatta Sontag piti itseään pääasiassa romaani- ja kaunokirjailijana. Eettiset aikomukset olivat Sontagin avainkohtia. Hänestä tuli roolimalli monille feministeille ja pyrkiville naiskirjailijoille 1960- ja 1970-luvuilla. Sontagin tinkimätön tuki Salman Rushdielle oli ratkaisevan tärkeää amerikkalaisten kirjailijoiden kokoamisessa hänen asiansa eteen.
    xxx/ellauri356.html on line 473: Slivenissä, Bulgariassa kristityille vanhemmille syntynyt Kristeva oli kirkon kirjanpitäjän tytär. Kristeva ja hänen sisarensa kävivät dominikaanisten nunnien johtamassa frankofonikoulussa. Hänen isänsä oli lääkäri, mutta työskenteli silti seurakunnan kirjanpitäjänä. Perhe ei siksi ollut kommunistisen hallinnon suosiossa, eikä nuori Julia päässyt opiskelemaan hallituksen sponsoroimiin ranskalaisiin kouluihin. Yliopiston johtaja oli kovan linjan kommunisti, ja siksi Kristevan ohjaaja vei joulukuussa 1965 tämän Ranskan-suurlähetystöön tekemään stipendikokeen, kun johtaja oli Moskovassa. Kristeva lähti etuajassa Ranskaan, koska ei halunnut jäädä odottelemaan yliopiston johtajan paluuta. Hän saapui Pariisiin jouluaattona taskussaan vain viisi dollaria. Hän asui bulgarialaisen toimittajan kanssa, kunnes sai stipendirahat.
    xxx/ellauri356.html on line 480: Sollers oli näät henkisen kiihkoajan ytimessä 1960- ja 1970-lukujen Pariisissa. Hää johti avantgardistista Tel Quel -lehteä vuosina 1960-1982. Hän osallistui kriitikoiden ja ajattelijoiden, kuten Jacques Derridan, Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Roland Barthesin julkaisemiseen. Lehdessä julkaistuissa tyypeistä osa on vähän tunnettuja tai kiistanalaisia: Lautréamont, Dante, Artaud, Bataille, Joyce, Derrida, Foucault ja jopa Barthes. Jotkut heistä kuvattiin myöhemmin romaanissaan Femmes (1983) muiden ennen toukokuuta 1968 ja sen jälkeen toimineiden ranskalaisen intellektualismin hahmojen rinnalla. Philippe Sollers oli 1960- ja 1970-luvuilla läheinen muun muassa Jacques Lacanille, Michel Foucault'lle, Louis Althusserille ja ennen kaikkea Roland Barthesille, jotka ovat kuvattu romaanissa Naiset (1983). Lopuista julkkixista tuli sen verisiä vihamiehiä.
    xxx/ellauri356.html on line 491: Philippe Sollers nai 2. elokuuta 1967 Julia Kristevan, bulgarialaista alkuperää olevan psykoanalyytikon, kirjailijan ja semiootikon. Pariskunnalla on vuonna 1975 syntynyt vammainen poika.
    xxx/ellauri356.html on line 648: Toinen esimerkki: Siirsin seminaarini "Tarvii uskoa" yliopistostani Paris 7:stä Cochinin sairaalaan Maison de Solenille. Toivotamme tervetulleeksi masentuneet, itsetuhoiset, anorektiset ja huumeista riippuvaiset nuoret. Tai radikalisoitumisprosessissa. Souad on 14-vuotias tyttö muslimiperheestä. Häntä oli hoidettu anoreksiasta: ruumiin hidas kuolema, naisen ja äidin tappaminen sisällään, hylätty ja väärinymmärretty. Burka, hiljaisuus ja Internet, jossa hän tuntemattomien rikoskumppaneiden kanssa leimaa perheensä "luopijoiksi, pahemmiksi kuin uskottomat" ja valmistelee matkaansa "sinne" tullakseen satunnaiseksi moniavioisten taistelijoiden vaimoksi, marttyyrien tai itsemurhan tuotteliaaksi äidiksi, pommittajaxi itse.
    xxx/ellauri357.html on line 87: Yhdessä puheenjohtaja Heta Gyllingin kanssa toimitimme artikkelikokoelman Filosofien oikeus I-II, jossa käytiin läpi filosofien oikeutta koskevaa ajattelua Platonista Derridaan. Esimerkiksi poikkitieteellinen Heidegger-piiri, jossa Oleminen ja aika käytiin pikkutarkasti läpi. Jukka Kekkosesta en pidä, hän on kova kommunisti. Asuin jonkin aikaa Pariisissa, jossa kävin Jacques Derridan seminaarissa. Derrida käsitteli sattumalta aihetta, joka sivusi teokseni yhtä juonnetta, ajallisuutta Heideggerin ajattelussa.
    xxx/ellauri357.html on line 323: Toinen ehdotus voisi olla, että kaikki johtuu mielipiteestä tai tuomiosta: jotain pahaa näyttää tapahtuneen miehelle tai hänen omaisuudelleen ja tähän vakaumukseen aiheuttaa ongelmia kehossa ja koko Animatessa. Mutta tämä tili jättää vielä kysymyksen tuomion lähteestä ja kotipaikasta: kuuluuko se sielulle vai parille? Sitä paitsi tuomio siihen, että paha on läsnä, ei liity surun tunnetta: tuomiota saattaa hyvinkin syntyä, eikä suru suinkaan seuraa: ihminen voi ajatella itseään halveksittu, mutta älä kuitenkaan ole vihainen; eikä ruokahalu välttämättä ole innostunut mielihyvän ajatuksella. Emme siis ole lähempänä ketään kuin ennen taataan näiden kiintymysten osoittaminen Pariskunnalle.
    xxx/ellauri357.html on line 339: Jälleen kerran, missä Sense-Perception istuu? Pariliitossa. Mutta kuinka pariskunnalla voi olla tunne toiminnasta riippumatta Sensitive-Faculty, Soul jätetty laskematta ja Soul-tiedekunta?
    xxx/ellauri357.html on line 374: Siten olemme erottaneet sen, mikä kuuluu Parille, mistä seisoo itsestään: yhdellä ryhmällä on kehon luonne, eikä sitä koskaan ole olemassa erillään kehosta, kun taas kaikki, mikä ei tarvitse ruumista ilmentymiseensä kuuluu nimenomaan Sielulle: ja Ymmärrys tuomitsevana Sense-Impression jälkeen on Ideaalimuotojen näkemyksen kohdalla, näkeminen heille ikään kuin vastaustuntemuksella (eli tietoisuudella) tämä viimeinen pätee joka tapauksessa todellisen sielun ymmärtämiseen. Sitä varten Ymmärtäminen, totta, on Älymysten Act: monissa sen ilmenemismuodoissa se on ulkoisen assimilaatiota ja sovintoa sisäinen.
    xxx/ellauri357.html on line 386: 11. Lapsuudessa pääasiallinen toiminta on Parissa ja olemuksemme korkeammat periaatteet saavat vain vähän säteilyä: mutta kun nämä korkeammat periaatteet vaikuttavat meihin heikosti tai harvoin, heidän toiminta on suunnattu Korkeimpaan; ne vaikuttavat meihin vain silloin, kun ne seisoa keskipisteessä.
    xxx/ellauri361.html on line 147: Matelijoiden ryhmälle oli järjestetty vierailu norsuja kasvattavalle farmille. Sillä myös käytettiin norsuja apuna raskaissa töissä. Kierroksen aikana mies näki ison norsun seisomassa paahtavalta auringolta suojaavan suuren puun alla. Mies katseli ihaillen eläimen molon valtavaa kokoa. Pari kuvaa norsusta otettuaan mies jatkoi matkaansa. Meidän paalumme on huonompi kuin elefantin. Juoskaamme silti sinnikkäästi loppuun kilpailu, se kapula kädessä joka on teille edestäni annettu.
    xxx/ellauri363.html on line 124: Vuonna 1981 Gadamer yritti keskustella Jacques Derridan kanssa konferenssissa Pariisissa, mutta se osoittautui vähemmän valaisevaksi, koska näillä kahdella ajattelijalla ei ollut yhteistä kieltä. Toinen puhui harppisakua ja toinen sefardiranua. Gadamerin kuoleman jälkeen Derrida kutsui heidän kyvyttömyyttään ymmärtää toisiaan yhdeksi Gadamerin elämän pahimmista ongelmista. Aitoa vuoropuhelua Gadamerin ja Derridan välillä ei koskaan tapahtunut. Tämä on sääli, koska hermeneutiikan ja dekonstruktion välillä on paljon samaa huuhaafiilistä.
    xxx/ellauri376.html on line 474: Alexis Piron (1689 Dijon, Ranska – 1773 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen runoilija ja näytelmäkirjailija. Hän toimi asianajajana Dijonissa mutta muutti 1719 Pariisiin, missä hän pian saavutti näytelmillään yleisön ihailun.
    xxx/ellauri380.html on line 423: Stolypin oli monarkisti ja toivoi vahvistavansa valtaistuinta modernisoimalla Venäjän maaseututaloutta. Hänen tavoitteensa olivat nykyaikaisuus ja tehokkuus demokratian sijaan. Hän väitti, että maakysymys voidaan ratkaista ja vallankumous estää vasta, kun talonpoikaiskunta lakkautetaan ja vakaalla suurmaanomistajaluokalla, kulakeilla, olisi osuutta status quohon. Joopa joo. Lenin kirjoitti Pariisin sanomalehdessä "Social-Democrat" 31. lokakuuta 1911 "Stolypin and the Revolution" vaatien "uber-lynkkaajan kuolettamista". Vuoden 2008 "Venäjän nimi" -tv-äänestyksessä "suurin venäläinen" valittiin Stolypin toiseksi Aleksanteri Nevskin jälkeen ja Jossif Stalin kolmannexi.
    xxx/ellauri385.html on line 435: I just got back from a 3 week trip to Paris/Munich/Budapest/Prague. My observations:
    xxx/ellauri388.html on line 149: Tahdon tähän ottaa kuuluisan amerikalaisen lääketieteentohtorin, Alice Stockhamin jo julkisuudessa ilmestyneen lausunnon asiassa: "Pariutuminen raskauden aikana näännyttää äitiä ja vahingoittaa kohdussa olevan sikiön elämää vaikuttaen sen elimistössä ennenaikaista siittimellistä kehitystä. Täytyy koettaa torjua ajatuksia näistä asioista, huolellisesti välttäen jokaista seikkaa, mikä voi edistää aistillisen halun syntymistä. Näin ollen olisi tarpeen eri vuoteet jopa eri makuuhuoneetkin miehelle ja naiselle." Mitä hyötyä voi olla opettamisesta lapsille puhtauden ja hyvän siveyden sääntöjä, kun kohdussa tapahtuvan kasvatuksen kautta on itse heidän elämäänsä istuteltu prostitutsioonin opetus? Se on nöyryyttävä, masentava totuus niille, jotka sen tietävät omantuntonsa kautta.
    xxx/ellauri388.html on line 217: Tri Jules Matoset, eräs etevä Pariisin lääkäri, on kieltäytymisestä lausunut seuraavaa: "Haureellisuudella on kylliksi suuri joukko asianajajia, jotka vakuuttavat, että kieltäytyminen on nuorisolle haitallinen terveydellisessä suhteessa. Mitä minuun tulee, niin käytäntö ja kokemus, samoin kuin fysioloogiset havainnot ovat tuoneet minut siihen vakaumukseen, että kieltäytymistä on nuorukaisille neuvottava. Niissäkin tapauksissa, missä se on pakollinen, kuten olen huomannut koko lääkärinäoloaikanani, ei sen seurauksena ole suinkaan terveyden huononeminen, josta niin paljon kaikkialla puhutaan."
    887