ellauri097.html on line 804: Kiilusilmäinen Karen Kilcup tutki viime vuosisadan lopulla kostonhimoisesti Frostin homopetteröintiä sata vuotta sitten. Kirjeessä 1838 jollekulle Hautakirstulle Roope Pakkanen kirjoittaa: Todellinen artisti nauttii raakuudesta raaka-aineelle. Se on raakimus joka katkoo kulmat marmorista ja kiskoo korkkaamattoman kaunottaren vuoteesta. Tästä tulee mieleen Wilt Whatman, joka lauleskelee samalla nuotilla "Aatamin lapsissa": Painan hitaasti raa'alla muskelilla / jännitän izeni tehokkaasti, en kuuntele armonpyyntöjä / en vedä ulos ennenkö olen munanasettanut / mitä mullon niin kauan kerääntynyt pussiin.
ellauri097.html on line 806: Maailmansodan jälkeen Roope Pakkanen koitti tulla toimeen miehekkäillä runoilla. Wilfred Owenin runoista näkee että maailmansota oli suuri homostelun näyttämö. Maskuliini pullistelu oli hienoa ja feminismi perseestä (kuinka sattuvaa). Sota saattoi kyllä viedä sankarilta jäsenen, se oli noloa. Ei sentään Pakkaselta, mutta reikäsuositus saattoi vaihtua. Sillä oli avioliiton vastaisia runoja (Palkkamiehen kuolema, Palvelija palvelijoille, Kotipesälle, Kotipeijaiset) mutta myös homostelumyönteisiä: Kukkatupsut ja. E.T:lle. Fin de siècle oli miehuuden kriisi viimexi ja silloinkin. Ainahan ne kriisiytyvät ressukat. Naiset on niille tuhmia.
ellauri097.html on line 823:
ellauri421.html on line 999: Pakkanen tuuli soi kuin naru.

ellauri479.html on line 178: Hyvän vaimon ylistys. Jos hyvän vaimon löydät, löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet. Häneen voit aina luottaa, hän pitää puutteen loitolla nimenomaan sinusta. Hän toimii miehensä parhaaksi, ei vahingoksi, kaikkina elämänsä päivinä. Hän huolehtii villasta ja pellavasta, hänen kätensä ahkeroivat iloisesti. Hän on kuin Putinin varjolaiva, hän hankkii ravintoa etäältäkin. Kun vielä on yö, hän nousee, valmistaa ruoan talonsa väelle ja jakaa ravinnon palvelustytöilleen. Hän löytää hyvän pellon ja ostaa sen, omin varoin hän perustaa viinitarhan. Hän vyöttää itsensä tarmolla ja tarttuu työhönsä riuskoin ottein. Hän näkee työnsä tulokset, sillä hän ei sammuta lamppua yölläkään. Hänen sormensa kulkevat kehräpuulla, hän ei päästä kädestään värttinää. Hän avaa kätensä onnettomalle ja antaa omista varoistaan apuaan köyhälle, muttei liikaa. Pakkanen ja lumi eivät häntä säikytä, sillä hän on varannut perheelleen talvivaatteet. Omin käsin hän valmistaa peitteet, hänen pukunsa ovat pellavaa ja purppuraa. Hänen miehensä saa osakseen kunnioitusta istuessaan vanhinten kokouksessa. Hän tekee pellavapaitoja myytäväksi ja toimittaa vöitä kauppiaille. Häntä seuraa menestys ja kunnia, hän katsoo hymyillen tuleviin päiviin. Kun hän puhuu, hän puhuu viisaasti, antaa neuvoja ystävällisin sanoin eikä nalkuta. Hän valvoo kaikkea, mitä talossa tehdään, eikä laiskana leipää pyydä. Hänen poikansa kiittävät häntä, hänen miehensä puhkeaa ylistämään: »Monet naiset ovat uutteria ja taitavia, mutta sinä olet yliveto!» Kauneus katoaa, viehätys haihtuu, ylivertainen se vaimo, joka pelkää Herraa, aviomiestä ja aikamiespoikia! Kiittäkää häntä hänen hyvistä töistään, ylistäkää häntä kaikkien kuullen. Kissa kiitoxella elää, vaimo ilmaisexi.
xxx/ellauri255.html on line 233: Nekrasovin merkittävin teos on Ehoa kenen elo on (Komu na Rusi žit horošo?). Teos kertoo seitsemästä talonpojasta, jotka kysyvät vuorollaan maalaisilta, kellä on lettu elo Rusissa, paizi ehkä Alpo Rusilla. Toinen tärkeä Nekrasovin suollos oli Punanenä Pakkanen.
xxx/ellauri357.html on line 728: Pakkanen ja aurinko kuolevaisen voiman halveksunnassa

7