ellauri024.html on line 1410: Eskelinen: von Wright ja Paasilinna valikoituivat kohteiksi, koska he tuolloin edustivat arvostetuimman suomalaisen kulttuurikritiikin ääripäitä, karkeasti sanottuna sekä akateemista että itseoppinutta tyhjänpäiväisyyttä. Yksinkertainen, joskin normista poikkeava perusidea, oli asettaa heidät henkilökohtaiseen vastuuseen latteuksistaan ja konservatiivisuudestaan, joiden todentaminen tekstini sisällä (vastaan tässä vain omasta puolestani) oikeutti myös henkilöön ulottuvan pilkan ja halveksunnan. Tätä kautta kyseenalaistui tietysti myös von Wrightin nauttima yleinen arvostus, mikä osaltaan selittää joidenkin vastareaktioiden kiivautta. Vain yhden esimerkin ottaakseni: Timo Hämäläinen vetosi von Wright -esseen luettuaan Viksteniin, ettei Jälkisanoja julkaistaisi, koska siinä loukataan akateemikon kunniaa.
ellauri040.html on line 178: Paasilinna Erno">Ernu Paasilinna saarnasi: hyvä kirjallisuus on aina ihmisen puolella, se on ettisesti korkeatasoista. Se sisältyy välttämättömänä ainesosana hyvään kirjallisuuteen. Eettisesti arveluttava kirjallisuus ei säily, se on ihmistä vastaan, laadullisesti puolinaista. Maailmankirjallisuus ei tunne sellaisia teoxia.
ellauri058.html on line 249: Tervo ja Paasilinna baarissa. Ylen Elävä arkisto.
ellauri061.html on line 1332: Pakko on tuonkin pikkutakkijupin pyristellä framilla kun ei jaksa enää kapakassa hillua. Samantyyppinen äljäke kuin oli se entinen suuruus, A. Paasilinna, juoponsorttisia luusereita molemmat. Kohtalokin lienee sama.
ellauri112.html on line 31: Siinä oli meitä kulttuurikoneita, siinä oli Hande, Erkon Jussi, Eno Kala, vitaali muotifilosofi Bergson ja Renan Ernest. Hämärinä taustaheppuina Hyntti, Alpi ja Tuntti. Juopporemmistä jää uupumaan Matti Viikari ja Paasilinna Erno">Erno Pee. ellauri162.html on line 235: Arto Paasilinnan muistolle En mémoire d'Arto Paasilinna ellauri162.html on line 244: Arto Paasilinna sai paljon tunnustusta jo elinaikanaan, Arto Paasilinna a reçu beaucoup de reconnaissance déjà de son vivant,
ellauri162.html on line 258: Gullstén‐Paasilinna ‐suvun kantaisä Pehr Gullstén, Pehr Jacobsson Kuckoin, 'Pekka Jaakonpoika Kukkonen' (25.3.1770‐1.9.1825) syntyi Muhoksen emäpitäjässä, nykyään Utajärven Ahmaksen Kukkolassa. Pekka Jaakonpoika Kukkosen isä oli Jacob Holappa (1732‐1807), joka muutettuaan Puolangalta Ahmaksen Kukkolan isännäksi otti sukunimekseen ajan tavan mukaan talon nimen eli Kukkosen (Holappa‐suvun tietokanta 2003).
ellauri162.html on line 260: Ulkomailla Arto Paasilinna on arvostettu kirjailija. Muualla kuin Suomessa on ymmärretty paremmin Arto Paasilinnan kirjojen perimmäinen sanoma ja satiiri sekä myös kirjallinen ilmaisu. Artauxilla ei ole käännöxessä mitään menetettävää. Ei liioin Mikalla eikä Sohvilla. Arto Paasilinna on tullut tunnetuksi filosofis‐humoristisena kertojana, jonka romaanien pikareskisankaritarinoissa kirjailija yleensä käsittelee useita teemoja. Törmäyttelemällä eri tasoilla olevia teemoja, henkilönimiltään koomisia pikareskisankareita, oivalluksia ja yllätyksiä sekä myös eri alojen laajoja tietojaan syntyy artopaasilinnamainen lukuelämys, hulvaton huumori. Samalla myös syntyy syvällistä filosofiaa elämän eri osa‐alueilta ja kriittisiäkin näkemyksiä nyky‐ yhteiskunnasta. Arto Paasilinnan tuotannossa tulee esille hänen toimittajataustansa: teksti on helppolukuista ja kansantajuista.
ellauri162.html on line 262: Muhoileva Artaux oli Kuukkoisten iljexistä nuorin, Erno vanhin. Ovat sitten sukua varmaan homo-Holapallekin. Ranskalaisen L'Express-lehden kriitikko on verrannut Arto Paasilinnaa Marcel Ayméhen.
ellauri247.html on line 238: Suomen kirjallisuudessa lajin piiriin ovat luettavissa muun muassa Maiju Lassilan Kuolleista herännyt (1916), Pentti Haanpään Taivalvaaran näyttelijä (1938), Veikko Huovisen Rauhanpiippu (1956) ja Lampaansyöjät (1970), Martti Larnin Neljäs nikama eli veijari vastoin tahtoaan (1957), Heikki Turusen Simpauttaja (1973), Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi (1975) ja Onnellinen mies (1976), Juhani Peltosen Elmo (1978) ja Rosa Liksomin Kreisland (1996). Tunnettuja veijarihahmoja ovat esimerkiksi Mikko Vilkastus Aleksis Kiven komediassa Nummisuutarit (1864), Hoppulainen Minna Canthin näytelmässä Murtovarkaus (1883), pastori Nyman Maria Jotunin romaanissa Arkielämää (1909) ja sotamies Honkajoki Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa (1954).
ellauri285.html on line 437: Suoraselkäisiä keskustaoikeistolaisia, jotka istuivat 85 syytettyjen penkillä Patin julkaistua oman epäihmisen äänensä. Paizi E. Saarinen, joka ei jäänyt kiinni. Kuusi sanoo kiittävästi Eskistä: playboy ei lukisi Eino Kailan persoonallisuutta, mutta Eino Kailan tutkija voi leikkiä playboyta. Kuusi tykkäsi kun Eski haukkui Kailan loogista empiriokritisismiä. Eski ajoi ensimmäissen Finlandia-palkinnon lautakunnassa 1984 Eerno Paasilinnan esseekokoelman Yxinäisyys ja uhma Pimenoffin kauniin Helenan ohize. Miespaneeli vei voiton taas, Kuusi käänsi kelkkansa keskustaoikeistoveljien ja nazikaverin, lestadiolaisen Niels Nielsenin viitoittamalle ladulle. Eski ei ollutkaan meediajulkisuuden vuoxi älyllisesti epärehellinen etuvasemmalle, vaan juurikin päinvastoin, takaoikealle. Kuusi ei pitänyt AKS-läisenä ylioppilaana Eino Kailasta, koska se oli lipilaari ja sai silti kaikki kauniit filosofityttöset. Mutta kukahan maailman 100K korhosesta oli juuri Pulkin mainizema Korhonen? Patin äitikin oli os. Korhonen.
ellauri285.html on line 439: Ernon Finlandia-voittajan toinen osa 'Yksinäisyys' sisältää esseet Eino Leinosta, Vasili Šukšinista, Pentti Linkolasta ja Pentti Haanpäästä. Yhteistä näille neljälle hyvin erilaiselle kirjailijalle on tinkimättömyys itseään ja sanottavaansa kohtaan, pyrkimys kuvata maailma niin hyvin kuin ikinä ja pysyä rehellisenä näkemälleen. Usein yksinäisyyden, muttei sentään julkisuuden hinnalla. Ja silti, rakkaat lukijat, voin kuvitella Paasilinnan ajatelleen, olkaa varovaisia, sillä “on paljon helpompaa kirjoittaa hyvin kuin oikein“. Epäilkää, kyseenalaistakaa! Pankaa sormenne joka erälle ja kysykää: miksi - tämä - on - näin? Näistä Leino ja Linkola on oikislaisia, Haanpää vielä Noitaympyrässä vasuri vaikka kelkka taisi kääntyä Kiinan matkalla, ja Shukshin kodikkaita tuhnuja Suomi-filmityyppisiä leffoja ohjannut neuvostolainen elokuvaohjaaja. Entä Ernu ize? Joku mustanvihreä. Naipaul oli, vaikka 2. polven mamu, tunnettu kolonialismin puolustaja ja rasisti. Tyypillinen rasisti on ikääntynyt maalaisäijä tai vähän koulutettu nuori juippi. Patti lähti liikenteeseen juippina ja päätyi maailaisäijäxi. Franz Fanon, josta on paasattu mm. albumissa 96 joutui neekerinä Patin hampaisiin. Fanonin mielestä neekerien vihailu ja ihailu molemmat johtuvat niiden valtavista ruskeista vällykäärmeistä. Mean black snake sneaking in my back door, laulavat ne izekin. Patin mittausten mukaan kuukerin nelli on ihan samanmittainen kuin valkoisen ja tuntuukin naisten mukaan samalta. Mixikä se sitten kiertää sitä kuin kissa kuumaa puuroa?
ellauri285.html on line 441: Erno Antero Paasilinna (14. maaliskuuta 1935 Petsamo – 30. syyskuuta 2000 Tampere) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Paasilinnan esseekokoelma Yksinäisyys ja uhma sai vuonna 1984 ensimmäisen Finlandia-palkinnon. Teoksesta löytyvät myös Paasilinnan usein siteeratut, hänen motokseen mielletyt sanat ”Kirjailijaksi ei synnytä. – – On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”. Sitä se ei takuulla ollut ize kexinyt.
ellauri285.html on line 443: Erno Paasilinnaa on luonnehdittu suomalaisen kirjallisuuden äänekkääksi toisinajattelijaksi. Paasilinnan kirjat ovat usein yhteiskuntakriittisiä. Monet niistä kuvaavat Lappia ja Petsamoa ja ottavat kantaa luonnon ja syrjäseutujen sekä niiden asukkaiden puolesta. Useimmat kirjoitukset ovat lyhyitä ja niukkasanaisia, mutta samalla niiden sisältö ja sanoma käyvät helposti lukijalle selväksi. Paasilinna haastoi mielellään keskusteluun vaikutusvaltaisia päättäjiä ja joutui myös monesti heidän epäsuosioonsa.
ellauri285.html on line 445: Paasilinnan erityisesti suosimia tyylilajeja olivat satiiri, essee ja aforistiikka, mutta häneltä ilmestyi myös matkakirjoja, romaani, omaelämäkerta, novelleja sekä historiallisia teoksia. Hänen tuotantoaan on käännetty ainakin 13 kielelle.
ellauri285.html on line 447: Erno Paasilinnan tunnettuja kirjailijaveljiä ovat Arto Paasilinna, Reino Paasilinna ja Mauri Paasilinna. Näistä Arto Paasilinna on tunnetuin, etenkin Ranskan kielialueella. Ranskalaisiin Arton tönkkö komiikka upposi kuin häkä.
ellauri285.html on line 449: Paasilinna-1963.jpg" width="20%" />
ellauri308.html on line 94: Kustannusosakeyhtiö Paasilinna. Juva 2013.
ellauri325.html on line 418: 1930-luvulla Kivimies työskenteli jyväskyläläisessä Gummeruksen kustannusliikkeessä. Hän kokosi 1937 helsinkiläisen Hotelli Tornin kabinettiin joukon nuoremman polven suomalaisia älymystön edustajia keskustelemaan silloin ajankohtaisista aiheista, kuten suomalaisen kansanluonteen myytistä, naapuruussuhteista ja erilaisten kansojen yhteiselosta. Näiden keskustelujen pohjalta Kivimies julkaisi samana vuonna kirjan Pidot Tornissa, jossa keskustelijat esiintyivät salanimillä. Kivimies itse esiintyi kirjassa nimellä "konservatiivi". Muita keskustelijoita olivat Martti Haavio (dosentti), Tatu Vaaskivi (kirjailija), Lauri Viljanen (esteetikko), Niilo Mäki (filosofi), Helvi Hämäläinen (pikku rouva), Esko Aaltonen (lehtimies), Sakari Pälsi (suuri tuntematon), Kustaa Vilkuna (kansatieteilijä), Lauri Hakulinen (kielimies), Kaarlo Marjanen (kriitikko), Olavi Paavolainen (kulttuurimatkailija), Jussi Teljo (pessimisti), Matti Kurjensaari (radikaali) ja Urho Kekkonen (ministeri). Pitojen keskusteluissa tuotiin esille uusia ajatuksia, mutta keskusteluissa näkyi myös kansalliskiihko sekä epäluuloinen suhtautuminen vasemmistolaisiin ajatuksiin ja suuriin kansanjoukkoihin. Pidot Tornissa -kirjan perinteitä jatkoivat myöhemmin Eino S. Repo kirjallaan Toiset pidot Tornissa (1954) ja Erno Paasilinna kirjoillaan Pidot Aulangolla (1963) ja Pidot Suomessa (1972).
ellauri325.html on line 755: Luottamustoimet poikivat. Kulttuurirahaston ja Finlandia-palkinnot (Erno Paasilinna 1984) menivät harakoille Masan myötävaikutuxella. Muinaisrunoprofessorit eivät vietä iltojaan nykyrunoilijattarien parissa. More´s the pity. Pekka Kejosesta ei myyriäinen pitänyt. Ehdotti sijalle Kalle Päätaloa. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin Masaa harmitti Päätalon tappio Pekka Anus Kejoselle.
ellauri325.html on line 774: Hei mutta nythän Masa kertoo Veronica Pimenoffin syrjäyttämisestä Finlandia-pallilta! Hän ei halua valehdella enempää kuin Norjan lestadiolaiset, jotka tunnustavat tykänneensä saxalaismiehityxestä. Saarinen ja Tyyri kiistelivät Erno Paasilinnasta. Erno halvexi Steinbockin ja Saarisen kaltaisia epärehellisiä markkinamiehiä. Masa oivaltaa: Eski on sydämessään yhtä oikealla kuin Pentti Linkola. Siitä ilahtuneena Masa siirtyy vastapuolelle. Ei kai tässä nyt kirjoja palkita, vaan kirjoittajia, tai oikeastaan meitä lautakuntalaisia.
xxx/ellauri057.html on line 1010: Wang Wei: Mut on äijäpöljyyttä kuten kai Tuomas Kyrö ja Arto Paasilinna ja sit tota kikkelipöljyyttä kuten Teir.
xxx/ellauri130.html on line 322:
Kirkko on maan suurimpia liikeyrityxiä. Aina pakkaa menemään voiton puolelle.
Erno Paasilinna
M
KILL!
xxx/ellauri295.html on line 274: Kuvitteellisia romaaneja, kuviteltua palkintoja. Patti otti kynäilijän roolin tosissaan. Surkeaa. Jumalasta heti seuraavana mieleen tulee Makkonen. Kuin Caesar se puhuu izestään 3. persoonassa. Erityisesti harmitti kun Erno Paasilinna sai Finlandia-palkinnon eikä Matti Pulkkinen. Sitä Pesäpuu itki. Sinisiin vihkoihin putoili suolapisaroita. Esa Saarinen oli siihen suurin syyllinen. Kaikki nää huippuluokan kaverit oli ainaskin omasta mielestään eri ernuja. Erno Paasilinnan Elmo kirja oli Mielensäpahoittaja tasoa. E. Saarinen ei yltänyt sinnekään.
xxx/ellauri295.html on line 276: ”Oli pirun vaikea selvitä hengissä hautaan saakka.” ~Erno Paasilinna xxx/ellauri295.html on line 278: Erno Paasilinna on nimetty "kansallisen kyynisen palkinnon saajaksi" ja "viralliseksi valtiokriitikoksi" tinkimättömien näkemyksiensä ja ihmistoveriensa ihailun puutteen vuoksi. Hänen terävä analyysinsä vallasta ja voimasta ravisteli suomalaisen yhteiskunnan perustaa, mutta tunnustettiin laajalti suht puolueettomiksi. Hän pyyhkäisi persettään ideologisesti lähellä sydäntään olevilla yhtä voimakkaasti kuin niillä, joiden ideologia oli täysin vastakkainen hänen omaansa.
xxx/ellauri295.html on line 280: Paasilinna Erno">Erno Paasilinna (1935–2000) oli suomalainen vittuilija, joka kirjoitti aktiiviuransa aikana satoja vittumaisia kirjoituksia. Ura huipentui vuonna 1984 myönnettyyn Finladia-palkintoon, joka lipsahti Paasilinnalle yhteiskuntasatiirista vittuilua edustavalla vittuilulla Yksinäisyys ja uhma. Lautakunnan kämmi oli ymmärrettävä, koska palkinto jaettiin tuona vuonna vasta ensimmäistä kertaa ja mukana jakamassa oli Esa Saarinen. Paasilinna esiintyi myös usein television ajankohtaisohjelmissa heittämässä vittumaisia kysymyksiä haastateltaville henkilöille. Paasilinna heittäytyi kirjalliselle uralle Arvi A. Karisto Oy:n leivistä, jonka suojissa hän vittuuntui ja turhautui ja koki ainoastaan systemaattisen vittuilun aloittamisen ulospääsyksi tästä tilanteesta.
xxx/ellauri295.html on line 283: Paasilinna on juuri vienyt piipun vieressä seisovan yläluokan edustajan suusta (V. Meri). xxx/ellauri295.html on line 287:
Paasilinna käsittelee vittua
xxx/ellauri295.html on line 294: "Jos minä helvettiin haluaisin, niin se olisi läänintaiteilijan paikka Seinäjoella." ~~Erno Paasilinna xxx/ellauri295.html on line 297: Paasilinnan rooli vittuilijana oli siitä erikoinen, että hänen vittuilunsa pohjautuivat lähes aina tositapahtumiin ja vieläpä osa niistä oli totta. Paasilinnan vittuilut luettiin erityisen tarkasti niissä piireissä, jotka edustivat vallankäytön suhteen keskimääräistä suurempia oikeuksia. Paasilinnan vittuilu herätti usein myös kritiikkiä ja vastustusta sekä tappouhkauksia, joiden määrän lisääntyessä päivittäin määrätyn rajan yli poliisiviranomaiset suosittelivat kirjailijalle pysyttelyä kiven sisällä.
xxx/ellauri295.html on line 299:
Paasilinna äityy tosissaan vittuilemaan
xxx/ellauri295.html on line 301: Erno Paasilinna kokosi runsaasti aineistoa ns. yläluokan edustajista ja osoitti heitä silmällä pitäen yleiseen levitykseen luonteeltaan vittumaisia näkemyksiä. Paasilinna ei valikoinut kohteitaan aloittaessaan vittuilunsa sen paremmin, vaan hän riepotteli yhtä objektiivisesti niin johtavassa asemassa olevia poliitikkoja, talouselämän johtajia, upseereita ja valtion virkamiehiä. Vittuilijana Paasilinna oli vastapelureihinsa nähden useimmiten musertavan ylivoimainen. Erityisesti tämän sai kokea 1970-luvun alkupuolella silloinen Helsingin arvopaperipörssin johtaja Raimo Ilaskivi kuin myös myöhemmin Yleisradiossa tv-johtajana toiminut Hannu Leminen.
xxx/ellauri295.html on line 303:
Paasilinna oikeasti käsittelee vittua
xxx/ellauri295.html on line 305: Vittumaisia kirjoituksia sisältävässä Alamaisen kyyneleet -teoksessa (1970) Erno Paasilinna kirjoitti vittu-aiheisen satiirin, joka noteerattiin Moskovan kulttuuripiireissä saakka. Kysymys ei suinkaan ollut mistään halpahintaisesta vitsistä tahi pilasta, joten Paasilinnan vittua käsittelevä kirjoitus jäi vaille suurempaa huomiota. Kai se useissa piireissä tulkittiin äärimmäiseksi vasemmistoradikalismiksi, joten Paasilinnan Vittua ei mainostettu iskevissä lööpeissä, eikä sen tiimoilta kirjailija itse jakanut kirjakaupoissa nimikirjoituksiaan.
xxx/ellauri295.html on line 312: Lähde: Erno Paasilinna, Valitut Satiirit (Otava), 1976: 34–83
xxx/ellauri295.html on line 316: Erno Paasilinna ryhtyi vähitellen hakemaan etäisyyttä päiväkohtaiseen vittuiluun keskittymällä historiassa tapahtuneisiin vittumaisiin asioihin. Toinen maailmansota ja erityisesti se, kuinka hän sen henkilökohtaisesti koki, purkautuivat lopulta 1980-luvun alkupuolella kaksiosaisena Petsamoa käsittelevänä kirjasarjana. Paasilinna kuvasi Petsamon historian vittumaisena ja epäoikeudenmukaisena tapahtumasarjana, jossa suomalaiset toivat seudulle sivistyksen ja hyvinvoinnin, kunnes tulivat venäläiset ja kuorivat kermat pullasta. Paasilinnan osa oli paeta muun perheen kanssa seudulta sillä seurauksella, että perhe joutui sietämään sekä vittumaisia taloudellisia olosuhteita että vittumaista kohtelua vuosikymmenixi eteenpäin.
xxx/ellauri295.html on line 320: Paasilinna lopulta pettyi kaikkeen, aivan kaikkeen, näkemäänsä ja kokemaansa. 1990-luvun teoksissaan hän purkikin pettymystään varsin estottomasti ja ilmoitti olevansa tasapuolisen vittuuntunut kaikkia kohtaan. Suurimman pettymyksen hän koki Lapin paikallisessa väestössä, jonka puolia hän koetti viimeiseen asti pitää ja sai heidän taholtaan palkakseen pelkkää vittuilua ja kyräilyä - vielä kuolemansakin jälkeen. Lapin paikallisväestön tosiasiallinen raukkamaisuus tuli näin ehdottomasti ja pitävästi todistetuksi. Tosiasiallisesti Paasilinna oli niitä miehiä, joka ihan oikeasti saattoi kuolla vitutukseen, vaikka virallinen diagnoosi nimeomaisesti hänen kohdallaan olikin keuhkosyöpä.
xxx/ellauri295.html on line 322: Kirjailija Antti Tuuri kirjoittaa Ernon läxiäisistä 2009 tuoreessa kirjassaan "Lähikuvassa Erno Paasilinna", että Tervolan kirkkoherra ei antanut lupaa pitää Erno Paasilinnan muistotilaisuutta seurakuntakeskuksessa, vaan se jouduttiin pitämään [= saatiin pitää] ortodoksisessa tsasounassa Tervolan Varejoella. Kirkkoherran perustelu oli se, että Erno ei kuulunut evankelis-luterilaiseen kirkkoon. "Kirkossa ei saa järjestää ei-hengellisiä tilaisuuksia". Kyse oli vain siitä, että kirkkotilaa kysyttiin sellaista tilaisuutta varten, jossa ei saanut olla mitään hengellistä. Siellä ei ollut muuta kuin hengetön Erno Paasilinna ja nippu muita pakanoita. Samanlainen narsisti kuin Peppu Roth joka kazoi asiaxeen orkestroida omat läxiäisensä.
xxx/ellauri295.html on line 384: Niin enhän minä enää voi kirjoittaa kuin valtaa vailla. Miksi minä enää naiseksi rupeaisin, onteloksı, kun voin koiraskieltä kirjoittaa kuin Erno Paasilinna, naputtaa suurella sukunuijalla. Ei minun kirjani ole mikaan kätkyt. Ei sinne kenenkään tarvi tulla makailemaan. (Aänettömyys.)
xxx/ellauri295.html on line 683: Erno Paasilinna punnitsi kerran Tyyrin kirjalliseksi painoksi jotain vähän alle 300 grammaa, eli sen mitä aforismit painavat, mutta Paasilinna taisi olla muutaman gramman väärässä.
xxx/ellauri298.html on line 402: Ei kylä tää Patti oli täysin pimahtanut. Patti Mulkkisen henkkoht ongelma näyttää olleen ettei se tyytynyt olemaan vaan hauska murrekirjailija, se halusi influensserixi, kansakunnan kaapin päälle leukailemaan Aaro Helaakosken haukena Erno Paasilinnan ja Paavo Haavikon vierelle. Ja siihen ei sillä ihan rahkeet riittäneet. Sen loppupään puristuxet tuli sixi pannukakkuja.
44