ellauri020.html on line 691: No se sakemannipoika Christian Hitler, 23-vuotias, aika röyhkeän kylmäilijän oloinen, siis varmasti Katrinkan huonetta ja sukua, inhoaa tekovanhempiaan, as luck would have it, niistä ei tule harmia. Se koittaa vähän iskeä äitiään, pikku Oidipus (ei ihme, Kata keimailee sille pahemmin kuin Jokaste). Oidi osaa käyttää heppiään. Katri skizoo eniten hyväxyykö Markku poikasen. (Senkin tekis kyllä mieli, mut ei nyt sentään...)
ellauri040.html on line 350: Deleuze harjoitti filosofiaa yli 40 vuotta ja kirjoitti yli 20 teosta. Deleuzen keskeisiä teoksia ovat uuden Nietzsche-tulkinnan aloittanut Nietzsche ja filosofia (1962) sekä eron ja toiston filosofiaa käsitellyt Différence et répétition (1968). Toisto tyylikeinona. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat yhdessä psykoanalyytikko Félix Guattarin kanssa julkaistut Anti-Oidipus: Kapitalismi ja skitsofrenia (1972) ja Mille plateaux (1980). Mille mille mille mille grazie, tausendmal dankeschön.
ellauri061.html on line 1449: Mixhä Pervosta oli kamalaa eze epähuomiossa bylsi omaa siskoaan, onxe joku Oidipus vai mikä. Kumin kanssa vielä. Ja se sen söpöliini pikkujaana oli varmaan jonkun rivitalonaapurin tekemä, ellei sizen homahtavan vankilanjohtajan. Nää isyyskysymyxet lie pyörineet Pervon päässä paljon just vuosituhannen vaihteessa. Lopussa Pervon asiat menee aika sekasin. Vaimo läx ja vei Kallen ja Ukon. Vikalla rivillä jää muka epäselväxi kuka ampu kenet. Mut eihän vainaja enää kirjota minämuotoiseen roskaromaaniin viimeisiä sanoja. Joo oli tää aika päämäärätöntä sekoilua, uskottavuus p=0.0001. Kirjallisena esikuvana on jenkkiläiset kovaxikeitetyt, pulp fiction. Selluloosakeittoa.
ellauri073.html on line 484: LH N:o 20 12/96. Tää tarina on selvästi autobiografinen. Wallu saalistaa naisia, kohtelee niitä ihan ylikivasti mutta pettävästi ja jättää sit ku nallin kalliolle. Tää on sen omastakin mielestä sama oireyhtymä kuin patologisella raiskaajalla. Vinoutuneen äitisuhteen tulosta: kaivataan sairaan kipeästi läheisyyttä muttei sitten kestetäkään sitä. Tää silmäpuolisuus monissa jutuissa ns. "pistää silmään" myös. Se on oidipaalista. Oidipuskin sokaisi izensä nähtyään mitä tuli tehtyä. (Vaikkei se musta nyt niin kauheeta ollutkaan, jälkeenpäin ajatellen. )
ellauri147.html on line 668: Varhaisen narsistisen itsetunnon tutkiminen rajojen purkamisesta ympäristöön nähden kohtaa "oidisynkraattisen puolustuksen" odisynkraattisesta puolustuksesta "oidipal-ajattelija" Freudille, joka vain vastahakoisesti myöntää tällaisen "valtameren tunteen" olemassaolon jopa egon kehityksen kypsemmissä vaiheissa. Ristiriitainen kysymys vastataan siihen, onko "egon narsismi" luonteeltaan ensisijainen vai toissijainen ja siten primaarisen ja toissijaisen narsismin suhteen määrittämisessä. Lopuksi käsitteellinen ambivalenssi näkyy käsitteellisessä siirtymisessä ego-ihanteesta, joka alun perin määriteltiin (täydellisyyden sisällöllä) rakenteelliseksi "ensisijaisen narsismin perinnöksi", supermiehelle, joka on osoitettu "Oidipus-kompleksin perijäksi" paljon myöhempään kehitysvaiheeseen.
ellauri159.html on line 849: TragnV=HH-FUCK! KILL!poikienOidipus
ellauri203.html on line 277: Uhraaminen on prosessi, jossa syntipukki joutuu yhteisön sisäisen väkivallan purkautumisväyläksi. Esimerkiksi länsimaisessa kulttuuriperinteessä Kuningas Oidipus ja Raamatun evankeliumit ovat Girardin mukaan verhottuja kertomuksia yhteisöväkivallan uhreista. Uhraamisen prosessi on tiedostumaton: uhraamisen hetkellä syntipukin syyllisyys uskotaan todeksi ja ylilyövä väkivalta oikeudenmukaiseksi. Uhri puhdistaa yhteisön sen sisäisistä konflikteista, ja juuri tästä juontuu Girardin mukaan myös tragedian katarttinen vaikutus. Kuollut uhri kohotetaan myyteissä jumalalliseen asemaan; näin peitetään tietoisuudelta yhteisön ja uskontojen keskiössä toimiva väkivaltainen yksiuhrimekanismi.
ellauri254.html on line 214: Остановись, премудрый, как Эдип, Seis ja viisastukaa kuten Oidipus,
ellauri269.html on line 487: Nyt Vitsauksen kuolemaritarina (kuole mari tarina?) Arthas tappoi ja käänsi entisen armeijansa ennen kuin palasi Ilmaveiviin, missä hänet tervehdittiin kuninkaallisesti. Arthas eteni suoraan valtaistuinhuoneeseen, jossa hän tappoi muitta mutkitta oven takana yhä vinkuvan isänsä ("ezä viizizä") kuin Tom Riddle tai Oidipus, eli siis kuningas Tena Gentlemanin, ja päästi näin virtsauksen vapaaksi kaikkialla kaupungissa. Kun Arthas kohtasi entisen mentorinsa Uther Valontuottajan Angorahallissa, sähköntuottajan kumivasara törmäsi riimuterän kanssa. Jokainen aseisku purkautui sotivien valo- sperma- ja kuolemaenergian suihkuina, kunnes Artaxerxes onnistui melkein katkaisemaan paladinin käsivarren, jolloin hän pudotti vasaran ennen kuin se tappoi hänet. Sitten Arttu palasteli hänet ja kääri mattokääröön.
ellauri345.html on line 418: Gundolf voi siis puhua "tämän teoksen patoksesta" "ei vähemmän traagisen ylevänä ja järkyttävänä kuin se, josta Sophoclean Oidipus tulee". Ennen häntä Francois-Poncet oli tehnyt jotain vastaavaa vanhentuneessa, paxuxi paisuneessa kirjassaan "affinites valinnaisista aineista". Ja silti tämä on virheellisin tuomio. Sillä sankarin traagisissa sanoissa päätöksen harjalle on kiivetty, jonka alla myytin syyllisyys ja viattomuus nielevät toisensa kuiluun. Velkaantumisen ja viattomuuden lisäksi tämä maailma perustuu hyvään ja pahaan, mikä on vain sankarin ulottuvilla, mutta ei koskaan arkalla tytöllä. Siksi on tyhjää puhetta ylistää heidän "traagista puhdistumistaan". Mikään ei voisi olla epätraagisempaa kuin tämä surullinen loppu.
ellauri351.html on line 161: Battler Britton syntyi vuonna 1932 Lancasterissa ja vietti lapsuudessaan usein aikaa perheensä loma-asunnossa järvialueella. Brittonin tärkeimmät panokset on koottu kahteen kirjaan. Teoksessa Belief and Imagination (1998) hän kehittää ajatuksiaan totuudesta ja psyykkestä todellisuudesta. Hän ehdottaa, että usko on se, joka antaa todellisuuden aseman haaveille ja ideoille, joita sitten käsitellään faktoina. Hän pitää uskoa osana epistemofiilistä vaistoa, joka on välttämätön elämälle epävarmuuden edessä. Uskomukset ovat mielikuvituksia, joita pidetään psyykkinä esineinä ja jotka – emotionaalisesti panostettuina – vaativat surua, jos niistä halutaan luopua. Hän erottaa uskon tiedosta (johon se usein rinnastetaan) sillä perusteella, että uskomuksen haltija hyväksyy sen mahdollisuuden olla totta. (Täh?) Hän ehdottaa, että tieto siitä, että jollakulla on usko, joka ei ole tosiasian läsnäolo, vaatii psykologista kehitystä; nimittäin kyky yhdistää subjektiivinen kokemus ja objektiivinen itsetietoisuus niin, että ihminen voi "näkeä itsensä" uskovan. Hän ehdottaa, että tämä edellyttää kolmiomaisen psyykkisen tilan läsnäoloa, jossa on kolmas asema, josta subjektiivisen minän voidaan havaita olevan suhteessa ideaan. Tätä tarvitaan todellisuuden testaamiseen, ja se riippuu Oidipus-kompleksin sisäisen version sietokyvystä.
ellauri362.html on line 378: Schreber sairasti paranoidista skitsofreniaa (tuonaikainen diagnoosi oli ”dementia paranoides”) ja kuvasi sairauttaan muistelmateoksessa Denkwürdigkeiten eines Nervenkranken (1903). Kirjasta on tullut psykiatrian klassikko, ja sitä ovat analysoineet muiden muassa Sigmund Freud, Jacques Lacan, Gilles Deleuze ja Félix Guattari (Anti-Oidipus), Alice Miller sekä Elias Canetti (Joukko ja valta).
xxx/ellauri068.html on line 454: Oidipus-juoni Grimmin “12 poikalasta” sadussa toistuu Kikkelimyrkytyxen Saderusetissa, ja minä kuzun sinut kazomaan sitä lurkissa Disneyssä. “Veljexet olivat täynnä sitä, ja halasivat tyttöä kyrvät ojossa"” Mary Hamilton Fry, 1912
xxx/ellauri085.html on line 163: Anti-Oidipus (ransk. L’Anti-Œdipe) on ranskalaisen filosofin Gilles Deleuzen ja psykoanalyytikon Félix Guattarin vuonna 1972 julkaisema kirja, joka kyseenalaistaa sekä filosofian että psykoanalyysin ja ehdottaa tilalle ”skitsoanalyysia”. Kirja on ”Kapitalismi ja skitsofrenia” -sarjan ensimmäinen osa (toinen osa Mille plateaux ilmestyi 1980). Anti-Oidipuksessa Deleuze ja Guattari luovat eklektisen selvityksen psykologiasta, taloustieteestä, yhteiskunnasta ja historiasta sekä näyttävät, miten ”primitiivinen”, ”despoottinen” ja ”kapitalistinen” aikakausi eroavat toisistaan ”tuotannon”, ”rekisteröimisen” ja ”kulutuksen” organisoinnin suhteen. Deleuze ja Guattari väittävät kuvaavansa, miten kapitalismi kanavoi halut aksiomaattisen, rahapohjaisen talouden kautta. Aksiomaattinen rahatalous on yksipuolinen organisaatiomuoto, joka on abstrakti, ei-paikallinen ja ei-materiaalinen.
xxx/ellauri125.html on line 64:
xxx/ellauri186.html on line 58: Spartalaiset tappoivat tunteettomasti syntymävikaiset. Halkiohaaroja heitettiin rotkoihin ja hukutettiin. Oidipus ontui.
xxx/ellauri193.html on line 147: Mit vit? Duncanko se lukee Odysseiaa loppuvizeissä ja luulee että viekas Odysseus muka katui Antinouxen ampumista silmänsä puhki kuin joku Oidipus? Ja vitut, se kuoli suorituxistaan iloisena ja läpeensä tyytyväisenä vanhuxena perheensä sylissä.
xxx/ellauri298.html on line 63: Vittuako pikkuhattu Patti jaxaa vatkuttaa Oidipus-komplexista. Se oli tuskin ize turvonneenakaan tulitikkulaatikkoa pitempi. Pettymyxenmakuinen lerpahdus. Patti vaikuttaa ikävältä ihmiseltä, sen "herkkyys hyvälle" on mätää sentimentalismia. Isätön, naisten kasvattama mammanpoika. Jotain pederastista on sen suhteessa "setäläiseen" ja "Jymyä" polttelevaan Ville Timoseen, jonka sarkahousut haisi hyvältä. Kolmantena hyväkkäänä "kronikkarunoilija Kalle Kettunen", jota Patti puski päällä mahan alle. Osuuskaupan myyjää pyysi tiskin alta hamuilemaan "pannaania." Ota kiinni mandariini, osuuskaupan tissiliivi.
18