ellauri061.html on line 213: 1900-luvun alussa näytelmä kuvasi alitajuntaa, 60-luvulla vapaata rakkautta, 70-luvulla sadomasokismia (ja Oberon oli bi). Eka naiskriitikko Marjorie Garber 1974 sanoi et se oli ihan ihqua. Toka naiskriitikko Anne Paolucci laski 1977 et näytelmä kestikin 5 päivää (eikä 4). 1980 Florence Falk näki siinä kulttuuriantropologiaa. Cheis Hassell kristillisen sanoman. Se on nostanut tanaan kokonaisen nipun tsygologeja. Heput on hulluja kunnes löytää autenttisen sexuaalisen izensä. Jonkun Mordechain mielestä siinä on vastakkain Eros ja Thanatos. Eros taitaa päästä joholle. Joka tapauxessa näytelmä on terapeuttinen. 1991-luvulla vasta Barbara Freedman huohmaa että siinä on aika paljon patriarkaalisia viboja.
ellauri061.html on line 219: Takaisin suolakaivoxeen. Harrastelijanäyttelijöiden ammatit on salvumies, kankuri, nikkari, palkeenparsija, kattilanpaikkuri, ja räätäli. Se Quince ei olekaan kvitteni vaan kulmakivi, Quine, niinkuin Willard van Orman. Pienyrittäjiä. Vizitkin on sen mukaiset. Kankuri Pulma on aasin pääosassa koska se on kaikista rivoin ja typerin. Nää äijät on jonkun Puckin mukaan törkeitä mekaanikkoja, rude mechanicals, ja niistä on kirjoitettu sivumääriä. Mä muistan noi nimet Oberon ja Puck P. Mustapään pikkusievistä runoista. En tiennyt ketä ne olivat, enkä tiedä vieläkään, mutta eiköhän se kohta selviä.
ellauri061.html on line 227: 2. tuotantokausi. Tässä tulee nyt Puck, ja keijukaisia. Onkohan ne samanlaisia kuin Pratchettin menninkäiset? CRIVENS! Shakella samat näyttelijät esitti mekaanikkoja ja Titanian keijuja: Koi, Sinapinsiemen, Seitti, ja Hernekukka. Hajuherne ois ollut hauskempi nimi. Nää on kyl varmaan olevinaan aika pieniä. Sekin on hassua! Onx Oberon keijukunkku? Ja Titania sen emäntä? Niinpä suattaa olla. Puck on tonttu. Punarinta Hyvähäiskä, eli Robin Goodfellow. Se vetää viisolta mummolta pallin alta ja mummu lentää pyllylleen ja huutaa jestanpoo. Kirkossa vielä. Se on HYVIN hassua!
ellauri061.html on line 231: Oberon on aika luikero, kärkäs apina ja rietas babiaani. Meddling monkey ja busy ape. Se jää vaklaamaan kun Dimitri ja Helena hiippaa paikalle. Mua vedät, kovakiskoinen maneitti! (varmaan mangneetti. Alkutextissä seisoo adamantti.) Mä olen pikku koirasi Dimitri, mankuu Helena. Jahka kuluu yrki. (Yrki? Se on tovi, se löytyi Lönnrotin sanakirjasta.)
ellauri061.html on line 257: Titania on nenästävedettävä höperö. Oberon sensijaan vaikuttaa olevan Prospero-luokan manipuloiva setämies. Taattua pirtelökamaa. William on kovaxikeitetty narsisti. Hiljaa siis ja hipsuttain öisen varjon jälkeen vain!
ellauri061.html on line 742: Puck, Oberon: Marakatti Hyypiö ja Vaakku V-a kosken, Niemi.
ellauri061.html on line 748: Samaa elämäkerran torjuvaa tulkinnan tapaa Haavio opetti myös Elsa-puolisolleen, kun tämä syventyi Aale Tynnin runoon Tanssilaulu. "Ja he tanssivat vierekkäin, / koko yön he tanssivat näin." Päiväkirjassaan Elsa Enäjärvi-Haavio vetää kuitenkin mutkat suoriksi: "Se, jonka hymyä Martti kiittää runossaan Runon synty on AT." Elsan mukaan "Martti katsoo asiakseen kai jokseenkin aina kertoa, koska hän on tavannut AT:n tai puhunut hänen kanssaan puhelimessa. Ja sen mitä hän ei kerro, minä tiedän ja arvaan." Mustapää tiivistää runousoppinsa kokoelmassa Koiruoho, ruusunkukka (1947): "Minun laulussani on / vain kuva kaivattuni / ja kukka, leikki, uni. / Puck, Oberon." Mutta kansa haluaa ja saakin tietää, kuka se "kaivattu" oikein oli, Kirjallisuustieteen nykyisen teorian mukaan Martti Haavio, nimimerkki P. Mustapää ja P. Mustapään runojen roolihenkilö läkkiseppä Lindblad ovat kolme eri persoonaa, jos heitä ei dna-testi samaksi osoita. Mutta jos media olisi 1940-luvulla ollut nykyisissä voimissaan, olisi Martti Haaviosta ja Aale Tynnistä tehty kohupari.
ellauri061.html on line 752: Näinkö Aale ja Aila pääsikin vallan reittä myöten kansakunnan kaapin päälle? Etusuoraa, oikoreittiä. Puck-tonttu ja setämies Oberon ainakin on helppo tunnistaa. Marakatti ja Vaakkuhan ne on! Jatkuu albumissa 147.
ellauri241.html on line 81: Before King Oberon's bright diadem, Ennen Kuningas Oberonin kirkasta ozaripaa,
xxx/ellauri084.html on line 603: Iskä Gottlieb ja isoiskä Daniel Pyllyverhoilija oli puoliepäilyttäviä pastoreita jossain harppisakuissa. Ei siis ihme että Friedrich läxi teit isäin astumaan. Kohtalokkaasti se jätti vanhan testamentin kielet väliin ja keskittyi vaan uuteen. Sixi se alkoi sotkea kristinuskon soppaan Plaattoa ja myöhemmin Kanttia ja Jacobia ja vielä myöhemmin vielä Spinozaa. Friedrichille ei pietismi riittänyt, vaan se halus järkeillä. Siitä ehti tulla aika skeptikko. Oli vuoronperään professori Hallessa ja pastorina tuppukylissä. Pyllyverhoilija juuniorin paras kaveri oli Aku Schlegel, joka on ohimennen mainittu Puckin ja Oberonin diggaajana. Schlegel ja Schleiermacher oli parantumattomia romantikkoja. Vaikka pyllyverhomies ei ollut vakuuttunut Jee-suxen jumaluudesta, se jaxoi kuitenkin peukuttaa sielun kuolemattomuutta ja muuta siihen liittyvää perusmystikkaa. Sen jutut oli sekametelisoppa ateismia, pietismiä ja Spinozaa. Sen ura lähti heittelehtimään Napsun jälkeisen kurinpalautuxen aikana, sen edustamasta liberaaliteologiasta ei oltu innoissaan johtoportaassa.
xxx/ellauri091.html on line 453: BD står för bindning och disciplin. Paul Bourgets bok hette Disciplin. Nej Discipel, förlåt. Men idén var den samma. I Swinburnes tid hette det algolagnia. Vidare litterära sadomasokister (förutom markisen själv) var Arabian Lawrence, Oberon (i Shakespeares komedi), Weininger, Pynchon, och Wallace, för att nämna bara några få. Vad är det med SM som attraherar författare? Eller vad är det med fiktion som attraherar sadomasokister?
xxx/ellauri154.html on line 108: George Sand is portrayed by Merle Oberon in A Song to Remember, by Patricia Morison in Song Without End, by Rosemary Harris in Notorious Woman, by Judy Davis in Impromptu and by George Who? in a 1973 French biographical film.
xxx/ellauri358.html on line 42: Emily Brontën vuoden 1847 tarina surkean Yorkshiren mustalais-herrasmies Heathcliffin ja hänen lapsuusvuosiensa rakkauden Catherinen välillä tuomitusta romanssista on kuvattu monta kertaa, joskaan ei koskaan niin kauniisti kuin tässä tunnelmallisessa Wyler-tuotannossa, joka menee vain niin pitkälle kuin Luku 17 Brontën kirjassa, pääosissa Laurence Olivier ja Merle Oberon, jossa esikansalainen Kane Gregg Toland tuo onnistuneesti mieleen sumun seppelöimiä englantilaisia nummia Etelä-Kaliforniassa.
13