Nikolaiitit
ellauri096.html on line 325: Augustin wurde auf dem Wiener Nikolai-Friedhof beerdigt, nach dessen Auflassung wurden seine sterblichen Überreste vermutlich auf den Sankt Marxer Friedhof überführt.
ellauri100.html on line 76: Neuvostoliittolaisen konekaapparin Nikolai Selivanovin mielisairausluokitus on dosentti Matti Virkkusen mukaan oikea.
ellauri110.html on line 488: Laulu lainaa; Toivo on maanpäällinen kompassini; (Nikolai Dobronravovin sanat, Alexandra Pakhmutovan musiikki) esittivät useat muusikot. Ensimmäisenä esiintyjänä toimi Edita Piekha. Myöhemmin Anna German lauloi laulun. Ja festivaalin viimeisessä konsertissa laulu-75quot; Tarnopolin Hopeaquoti; esittäjä Muslim Magomajev, koska kukaan edellä mainituista naisista ei voinut osallistua konsertin kuvaamiseen. Lisäksi tämän kappaleen esitti yhtye quot; Nadezhda; joka ei saanut nimeään kunniaksi. Lähde - Wikipedia.
ellauri118.html on line 561: Charles-Louis Bally (4. helmikuuta 1865 Geneve – 10. huhtikuuta 1947 Geneve) oli sveitsiläinen kielitieteilijä. Nykyään Bally muistetaan ehkä parhaiten Bally-kengistä ja siitä, että hän toimitti yhdessä kollegansa Albert Sechehayen kanssa opettajansa Ferdinand de Saussuren postuumin kirjan Cours de linguistique générale, mutta 1920–1930-luvulla hän oli eräs keskeisimpiä eurooppalaisen kielitieteellisen strukturalismin edustajia yhdessä Roman Jakobsonin, Nikolai Trubetzkoyn ja Louis Hjelmslevin kanssa.
ellauri135.html on line 161: Kenraalikuvernööri, kreivi Fredrik Wilhelm Rembert von Berg (1794-1874), venäjäxi Fjodor Fjodorovits, on nimenä tuttu kaikille historian harrastajille, mutta kovin paljon muuta hänestä ei yleensä tiedetäkään. Paizi tsaari ylensi sen kreivixi v. 1856, ja se kirjattiin adoptoituine veljenpoikineeen Suomen ritarihuoneelle kreivillisenä sukuna nro 11. Eikai yxi veljenpojista, vaikka Tupu, sunkaan ollut toi Nikolai? Ei vaan ne oli nää Hupu ja Lupu:
ellauri135.html on line 169: (The Graf Berg family has never heard about Peter Metsavas and Nikolai Margat to be Graf Friedrich Bergs out of marriage sons!)
ellauri135.html on line 171: Hän (Fjodor siis) oli yksi niistä balttilaisista paroneista, joilla Venäjää oli Pietari Suuresta lähtien niin runsaasti siunattu. Häntä voidaan verrata toimitusjohtajaan, joka on palkattu johtamaan kansainvälistä yhtiötä. Tällaisia imperialismin palvelijoitahan nähtiin meilläkin, hamaan Frans Albert Seyniin saakka. Fjodor sitten palkkasi Puolan sählinkiin Nikolain hovirunoilijaxi.
ellauri135.html on line 204: Nikolai Vasilyevich Berg was born on March 24, 1823, in Moscow City, Russian Federation. On the paternal side, he was from the Baltic nobles.
ellauri135.html on line 206: Nikolai Vasilyevich studied first at the Tomsk regional college, then (in 1834-1838) at the Tambov and Moscow gymnasiums. In 1844 he enrolled in the Philological faculty of Moscow University but left an after a year.
ellauri135.html on line 208: In the early 1850s, Nikolai Vasilyevich joined the "young faction" of Moskvityanin and became a member of what came to be known as the Ostrovsky circle. In 1853 he went to Sevastopol as a correspondent, and stayed there until the end of the siege, working as a translator at the headquarters of the Commander-in-Chief. He later published Notes on the Siege of Sevastopol (Moscow, 1858) and the Sevastopol Album, a collection of 37 drawings.
ellauri135.html on line 210: After the Crimean War ended, Nikolai Vasilyevich went to the Caucasus where he witnessed the capture and arrest of Imam Shamil. He then traveled to Italy as a correspondent of The Russian Messenger to report on the progress of Giuseppe Garibaldi's army. He spent 1860-1862 traveling through Syria, Palestine, and Egypt. As the January Uprising in Poland began Nikolai Vasilyevich went to Warsaw as a correspondent for the Saint Petersburg magazine Vedomosti and stayed there for the rest of his life, teaching Russian language and literature at Warsaw University beginning in 1868, then editing the newspaper The Warsaw Diary (Varshavsky Dnevnik) from 1874 to 1877.
ellauri135.html on line 216: Instead of a headstone on his grave was laid a cast-iron plate with the simple inscription "Nikolai Berg".
ellauri135.html on line 220: Berg, Nikolai, writer, born. 24 Mar 1823 in Moscow, mind. 16 Jun 1884 in Warsaw. The name of the family comes from Livonia, but the writer's grandfather, Vladimir, was Orthodox, served in the artillery, performed under the command of Suvorov several campaigns, under Silistria was wounded and died in the rank of bayonet-cadets. Father f Nikolai, Vasiliy, wrote and published poetry and prose when I was single and served in Irkutsk, placing their works in the "Herald of Europe" (1820-ies, signed "Irkutsk"). He especially loved Derzhavin and forced his son to memorize his poems.
ellauri135.html on line 222: The first seven years, Nikolai lived in Moscow, and then, with his parents, moved to Siberia, where his father got the post of the Chairman of the Tobolsk provincial government (in 1830). Eight years, the boy himself began to write poetry, knowing many passages from different odes of Derzhavin. In the early 30-ies the father Berg settled in the Tambov province in his estate, and gave his son in the Tambov gymnasium, and in 1838 moving to Moscow, transferred to the I-th Moscow gymnasium, in which he graduated in 1843 and entered the historical-philological faculty of Moscow University. At the Moscow school, especially Berg became friends with a school friend A. N. Ostrovsky, with whom all his life maintained the most cordial relations. As a student, Berg published his first poem in the "Moskvityanin" (translated from the Swedish poet Runeberg: "Complaint of the virgin").
ellauri135.html on line 700: Pääteema on kuolema.. Siinä kirjailija näkee elämänsä loogisen lopputuloksen, jota kukaan ei tarvitse. Hän puhuu kuolemasta rauhallisesti ja jopa välinpitämättömästi, ikään kuin hän ei anna pirun siitä, kuinka seuraava taistelu loppuu. Hän huomauttaa kuitenkin ironisesti, että "hän rehellisesti kuoli kuninkaan puolesta". Miksi ironista? Kyllä, koska kuningas itse lähetti hänet teurastettavaksi, ja runoilija vihasi sotilasasioita, joten hänellä ei ollut halua harjoittaa sitä, vielä vähemmän kuolla hallitsijan nimessä, jonka kanssa kirjoittajalla ei ollut suhdetta. Nikolai Lermontovin kuoleman jälkeen Nikolai Ensimmäinen itse sanoi: "Koiralla on koiran kuolema." Siksi runoilussa runoilija ei kuvaa sankarillista uhraamista kotimaansa nimissä (hän ​​ei kuole isänsä puolesta, vaan hallitsijan puolesta), vaan teloituksen, johon hän oli tuomittu kuninkaan määräyksellä.
ellauri135.html on line 774: Hän kirjoitti ainoan romaaninsa Aikamme uros 1839, jossa ennusti kuolevansa kaksintaistelussa. Hänet karkotettiin toistamiseen Kaukasiaan, sillä keisari Nikolai I ja koko hovi tuohtuivat hänen teostensa rohkeista yhteiskunnallisista paljastuksista.
ellauri135.html on line 776: Vänrikki Lermontovin vitsien kohteena ollut majuri Nikolai S. Martynov haastoi hänet kaksintaisteluun, joka käytiin 27. heinäkuuta 1841 Mašukvuoren juurella Pjatigorskissa Kaukasiassa. Lermontov kuoli Martynovin ensimmäisestä laukauksesta. Martynovin kuulustelupöytäkirjan mukaan ei kaksintaistelun syynä ollut yksittäinen vitsi tai loukkaus vaan päättäväinen kieltäytyminen niiden kertomisen lopettamisesta, jolloin Martynov ei nähnyt muuta kunniallista tapaa päättää asiaa kuin kaksintaistelu, joka käytiin vakiintuneella tavalla sekundanttien läsnä ollessa.
ellauri135.html on line 899: Kolme vuotta myöhemmin, Varvara Lopukhina, jonka elämäkerta liittyy läheisesti elämää ja työtä suuremman venäläisen runoilijan kaa, paineessa vanhempien hiän avioitui Tambovin maakunnassa vuokranantajan Nikolai Fedorovich Bakhmetevin kaa, jota Lermontov heti vihasi, ja tämä tunne ei ole koskaan pyyhitty pois. Se oli kuitenkin täysin molemminpuolista, muuten miehesi ei olisi ollut pakko, Barbara, tuhota kaikki kirjaimet runoilijalta, ja kaikki, jotka oli esitetty niille, ja omistettu hiänelle. Bahmetev oli niin huomattavasti vanhempi kuin Varvara ja Mihail Yurevich että uusi nimi rakkalle ei koskaan kelvannut, ja se oli erityisen loukkaavaa. Kaikissa käsilaukuissa ja nenäliinoissa Barbaralla seisoi alkukirjaimet tyttönimensä, V.L. niinkö se olis ollut Lermontova.
ellauri135.html on line 900:

Kolme vuotta myöhemmin Varvara Lopukhinan elämäkerta, joka liittyy läheisesti suuren venäläisen runoilijan elämään ja työhön vanhempiensa paineessa, hiän meni naimisiin Tambovin provinssin Nikolai Fyodorovich Bakhmetevin maanomistajan kanssa, jota Lermontov heti vihasi, ja tämä tunne ei koskaan kadonnut. Se oli kuitenkin täysin keskinäistä, muuten aviomies ei olisi pakottanut Barbaraa tuhoamaan kaikkia runoilijan kirjeitä ja yleisesti kaikkea, mitä heille on annettu ja omistettu hiänelle. Bakhmetev oli merkittävästi vanhempi kuin Varvara Alexandrovna ja Mihail Juryevitš, jotka eivät koskaan tunnistaneet rakastamansa naisen uutta nimeä, ja tämä oli erityisen loukkaavaa. Varvara Lermontov nimitti kaikissa initiaatiomenoissa tyttönimensä nimikirjaimilla.
ellauri142.html on line 79: Tolstoy was born at Yasnaya Polyana, a family estate 12 kilometres (7.5 mi) southwest of Tula, and 200 kilometres (120 mi) south of Moscow. He was the fourth of five children of Count Nikolai Ilyich Tolstoy (1794–1837), a veteran of the Patriotic War of 1812, and Countess Mariya Tolstaya (née Volkonskaya; 1790–1830). His mother died when she was two and his father when he was nine. Tolstoy and his siblings were brought up by relatives. In 1844, he began studying law and oriental languages at Kazan University, where teachers described him as "both unable and unwilling to learn".
ellauri190.html on line 335: Katariinan aikana Venäjä valloitti muun muassa Krimin kaanikunnan. Lännessä Venäjään liitettiin suuri osa Puola-Liettuan alueesta Puolan jakojen myötä ja lisäksi Alaskasta tuli Venäjän siirtomaa. Katariina jatkoi Venäjän uudistamista ja länsimaistamista jatkaen ihailemansa Pietari Suuren työtä. Katariinan valtakautta pidetään usein Venäjän ”kultakautena”, jolloin Venäjän imperiumista tuli todellinen suurvalta. Lisäksi Katariina aloitti Ukrainan (ilmeisesti osin epäonnistuneet) venäläistämispyrkimykset, jotka jatkuivat vielä pitkälle 1900-luvulle saakka, ja jatkuvat taas tänäänkin. Suomen venäläistämispyrkimyxet Nikolaiden puolelta 19. vuosisadan lopulla meni perseellensä nekin. On se vittua.
ellauri192.html on line 40: Nikolai Trubetskoi oli kai Valentin Kiparskyn opettaja tshekeissä? Valentin luuli mua tytöxi Esa Itkosen väittäjäisissä kun mulla oli pitkä tukka. Aika noloa! (Taisit jo mainita albumissa 2.) Mutta tässä albumissa palaan omiin tieteellisiin juuriini, joita en ole paljon ajatellut viimeisen 2-3 vuoden aikana. Tänään kun käveltiin keisarillisen Alexanterin yliopiston ohize, ihan ihmettelin kuinka vähän koko paikka mulle enää merkizee.
ellauri192.html on line 45: Prince Nikolai Sergeyevich Trubetzkoy (Russian: Никола́й Серге́евич Трубецко́й, IPA: [trʊbʲɪtsˈkoj]; 16 April 1890 – 25 June 1938) was a Russian linguist and historian whose teachings formed a nucleus of the Prague School of structural linguistics. He is widely considered to be the founder of morphophonology. He was also associated with the Russian Eurasianists.
ellauri192.html on line 55: The Prague linguistic circle included the Russian émigrés Roman Jakobson, Nikolai Trubetzkoy, and Sergei Karcevskiy, as well as the famous Czech literary scholars René Wellek and Jan Mukařovský. The instigator of the circle, and its first president until his death in 1945, was the Czech linguist Vilém Mathesius. After the Czechoslovak coup d'état of 1948, the circle was disbanded in 1952 (another marked year), but the Prague School continued as a major force in linguistic functionalism.
ellauri203.html on line 503: Nestor Kukolnikin isä oli galitsialainen slovakki, joka työskenteli vuodesta 1803 lähtien Pietarin pedagogisen instituutin fysiikan laitoksen johtajana, tulevan keisarin Nikolai I:n opettajana ja Nežinin lukion rehtorina. Kukolnik Jr opiskeli Nežinissä Nikolai Gogolin luokkatoverina ja työskenteli sen jälkeen venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajana Vilnassa. Vuonna 1831 Kukolnik siirtyi virkamieheksi Pietariin, jossa hän omistautui kokonaan kirjalliselle uralleen.
ellauri203.html on line 505: Näytelmä Torquato Tasso (1833) teki Kukolnikista tunnetun kirjailijan. Siitä kohtuuttomasti innostuneena hän kirjoitti useita taiteilijakohtaloita käsitteleviä draamoja, joita ei pidetty onnistuneina. Kukolnikin historialliset tragediat kuten Ruka Vsevyšnego otetšestvo spasla (”Kaikkivaltiaan käsi pelasti isänmaan”, 1834) vastasivat Nikolai I:n käsityksiä ja ne olivat aikanaan varsin suosittuja. Niissä hallitsija ilmentää kansan tahtoa, kun taas aatelisto edustaa itsekkyyttä, joka usein johtaa petokseen. Kukolnik kirjoitti samassa hengessä etupäässä Pietari I:n aikaan sijoittuvia historiallisia kertomuksia, mutta myöhemmissä teoksissaan hän pyrki välttämään yhteiskunnallisia aiheita.
ellauri203.html on line 567: Stavron isä Nikolai saa tarpeexeen tästä sirkuxesta ja hirttää izensä. Mikä kaikkein traagisinta!
ellauri216.html on line 354: 1700-luvun toisesta puoliskosta lähtien monet kuninkaallisen perheen jäsenet, mukaan lukien kaikki Venäjän keisarit, Nikolai I:stä alkaen, pitivät velvollisuutensa vierailla Kostromassa - "Romanovien kehdossa" - ja kumartaa ihmeellisen Feodorovskajan ikonin edessä. kaikkein pyhin Theotokos. Vuonna 1913, Romanovien dynastian 300-vuotisjuhlan kansallisjuhlan aikana, Kostromassa vierailivat
ellauri216.html on line 355: pyhät kuninkaalliset marttyyrit - viimeinen Venäjän keisari Nikolai Aleksandrovitš ja hänen kunniakas perheensä. Romanovien dynastian ihmeellisen Jumalanäidin kuvan erityinen kunnioitus sai ilmauksensa Tsarskoje Seloon rakennetussa Feodorovskin kaupungissa, jossa oli temppeli ihmeellisen Jumalanäidin Feodorovskajan ikonin nimissä, sekä se tosiasia, että heterodoksisuudesta ortodoksiseen uskoon kääntyneiden kuninkaallisen perheen jäsenten morsiamet ottivat keskimmäisen nimen "Feodorovna".
ellauri216.html on line 453: Vuonna 1944, kunnostuskirkon hajoamisen jälkeen, kunnostustyön katedraalin rehtori arkkipappi Nikolai palautti ikonin ortodoksiseen kirkkoon. Aluksi ihmekuvassa, kuten sen kunnostustyöntekijöiden luona, ei ollut rizaa, vasta vuonna 1947 se laitettiin kuparikullatun rizaan yhdestä luettelosta.
ellauri216.html on line 630: Aleksanteri Nevski äänestettiin merkittävimmäksi Venäjään liittyväksi henkilöksi televisiokanava Rossijan Imja Rossija -äänestyksessä vuonna 2008. Äänestyksessä toiseksi sijoittui tsaari Nikolai II:n aikainen poliitikko Pjotr Stolypin, kolmanneksi äänestettiin neuvostodiktaattori Josif Stalin. Stolypin on lännessä täysin never heard.
ellauri216.html on line 645: Luostarin alueella sijaitsee Lasarevin ja Tihvinän hautausmaat, joihin on haudattu monia merkittäviä 1800- ja 1900-luvulla Pietarissa vaikuttaneita kirjailijoita, taiteilijoita ja säveltäjiä, muun muassa Mihail Lomonosov, Modest Musorgski, Fjodor Dostojevski, Pjotr Tšaikovski ja Nikolai Rimski-Korsakov. Siellä Hariton tykkäs traipsata munkkidiakonina.
ellauri221.html on line 265: Kirjoittanut Nikolai Nosov 1957.
ellauri242.html on line 217: Komsomol oli pioneereista seuraava neuvostonuorille tarkoitettu kertši. Komsomolin perustajia olivat 16-vuotias Lazar Satskin ja 19-vuotias Oskar Ryvkin. Tiedot perustajista kuitenkin sittemmin salattiin, koska heidät muutettiin käteisexi Stalinin vainoissa kerta he olivat juutalaisia. Saman kohtalon kokivat Komsomolin alkuvaiheen johtajat Nikolai Chaplin, Jefim Tseitlin ja Pjotr Smorodin, vaikkeivät olleetkaan (no Jefim oli).
ellauri249.html on line 206: tynyt haaveilemalleen insinöörin uralle. Maaliskuussa 1915 puhkesi suurlakko kaivoksilla ja Hruštšovin työpaikalla. Hän piti innostavia puheita, joissa vaati parempia työoloja sekä palkkausta. Seuraavana vuonna alkoi työläisissä olla sodanvastaisia mielipiteitä ja he menivät lakkoon. Hruštšov oli mukana organisoimassa näitäkin lakkoja. Kun tsaari Nikolai II pakotettiin luopumaan vallasta vuoden 1917 helmikuun vallankumouksessa oli tämä Hruštšoville suuri juhlapäivä ja hän osallistui mielenosoituksiin.
ellauri249.html on line 246: Kiova joutui rintamien romahduksen vuoksi saksalaisten haltuun 16. syyskuuta 1941. Stalin syytti tästä Hruštšovia, tämän mielestä ilman syytä. Nyt Hruštšov pelkäsi joutuvansa ammutuksi. Stalin päätti jättää Hruštšovin enemmältä sättimiseltä ja määräsi varapääministeri Nikolai Vozneznskin hoitamaan haukkumisen. Marsalkka Žukov totesi myöhemmin, että Kiovan rintaman romahdus oli Hruštšovin vika.
ellauri254.html on line 107: Saksalaisen romantikon E. T. A. Hoffmannin teoksen mukaan nimetty ryhmä sai alkunsa Vsemirnaja literatura -kustantamon ja Pietarin Taiteiden talon yhteyteen vuonna 1919 perustetusta kääntäjäkurssista ja kirjallisuusstudiosta. Ensimmäinen kokoontuminen pidettiin vuoden 1921 alussa. Serapion-veljiin kuuluivat Lev Lunts, Nikolai Nikitin, Mihail Slonimski, Ilja Gruzdev, Konstantin Fedin, Vsevolod Ivanov, Mihail Zoštšenko, Veniamin Kaverin, Jelizaveta Polonskaja ja Nikolai Tihonov sekä joukko ”ulkojäseniä”. Toimintaa ohjasivat muun muassa Maksim Gorki ja Viktor Šklovski.
ellauri254.html on line 329: Zinovjev ja Kamenev muodostivat uuden opposition Grigori Sokolnikovin ja Nadežda Krupskajan kanssa. He katsoivat nyt NEP-politiikan menevän jo liian pitkälle ja vastustivat Stalinin ja Nikolai Buharinin kehittämää oppia ”sosialismista yhdessä maassa”. Zinovjev luotti johtamansa Leningradin puoluejärjestön tukeen ja arvovaltaansa Kominternin johtajana, mutta Stalin osoittautui vaikeaxi palaxi. Zinovjev erotettiin Leningradin (entisen Pietarin) neuvoston johdosta tammikuussa 1926 ja syrjäytettiin myöhemmin samana vuonna myös Leningradin puoluejärjestön johdosta, johon tuli hänen tilalleen Sergei Kirov.
ellauri254.html on line 344: Zinovjevit ovat venäläisiä aatelissukuja. Liettualainen aatelismies Aleksander Zenovich, despoottien jälkeläinen, lähti Liettuasta vuonna 1392 Moskovaan. Monet hänen jälkeläisistään olivat stolnikkeja, asianajajia, kuvernöörejä. Stepan Stepanovitš Zinovjev (kuoli 1764) oli Katariina II :n lähettiläs Espanjassa. Nikolai Ivanovitš Zinovjev (1706 - 1773) oli Pietarin poliisipäällikkö ja sitten senaattori. Zinovjev-suku kuuluu Pietarin, Novgorodin, Orjolin ja Poltavan maakuntien sukukirjojen VI-osaan (Gerbovnik, I, 49). Muut Zinovievien suvut, lukumäärältään 19, myöhemmin peräisin. Despot-Zenovich- Liettuan aatelissuku, vaakuna Zenovich. Heidän esi-isänsä Bratosh ja hänen poikansa Zinovy ​​mainitaan vuonna 1401 Liettuan aatelisten joukossa, jotka allekirjoittivat uskollisuusasiakirjan Puolan kuninkaalle. Zinovyn pojanpoika Juri Ivanovich Zenovich oli vuonna 1507 Smolenskin kuvernööri. XVI vuosisadalla. kaksi Despot-Zenovichia oli Smolenskin kastellaanit ja yksi Brestin kuvernööri. Tämä klaani otti käyttöön etuliitteen "Despot" 1600-luvun lopulla, kun legenda ilmestyi sen alkuperästä serbialaisilta despootilta. Despot-Zenovichi-perhe sisältyy Minskin maakunnan sukukirjan VI osaan. Yksi tämän suvun haara muutti 1400-luvun lopulla. Venäjälle, missä hänen sukunimensä sai muodon Zinovjev.
ellauri254.html on line 554: Gorki ystävystyi Vladimir Uljanovin (tunnettu myöhemmin nimellä Vladimir Lenin) kanssa 1902. Hänet valittiin 1902 kunniajäseneksi kirjallisuusakatemiaan, mutta Nikolai II perui päätöksen. Protestina Anton Tšehov ja Vladimir Korolenko erosivat akatemiasta.
ellauri254.html on line 560: Vuonna 1913 Romanov-suvun 300-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi myönnettiin yleinen armahdus, ja Gorki sai palata Venäjälle, jossa hän perusti Kronikka-nimisen lehden. Ensimmäisen maailmansodan aikana Gorki otti sotaa vastustavan kannan, jonka vuoksi häntä syytettiin epäisänmaalliseksi ja saksalaisten vakoojaksi. Kun Nikolai II luopui kruunusta helmi­kuun vallan­kumouksessa, Gorki antoi lehdelleen uuden nimen Uusi elämä. Nyt hän kuitenkin kannatti sodan jatkamista, koska pelkäsi rintamalta palaavien joukkojen kaatavan tasavaltalaisen hallituksen, sekä kääntyi myös Leniniä ja bolševikkejä vastaan, kun nämä pyrkivät kaatamaan väli­aikaisen hallituksen.
ellauri254.html on line 562: Kaksi viikkoa lokakuun vallankumouksen jälkeen hän kirjoitti: "Lenin ja Lev Trotski eivät ymmärrä mitään vapaudesta tai ihmisoikeuksista. He ovat jo vallan korruptoimia ja laiminlyövät häpeällisesti sananvapautta ja muita vapauksia, joiden puolesta demokratia taisteli." Hänen lehtensä lopetettiin ja Lenin uhkaili tai rohkaisi Gorkia lähtemään maasta tai muuttamaan mielipiteitään. Elokuussa 1921 hänen ystävänsä ja Anna Ahmatovan aviomies Nikolai Gumiljov pidätettiin monarkististen näkemystensä vuoksi, ja pyrkiessään vapauttamaan Gumiljovin hän sai tietää Tšekan jo ampuneen tämän. Lokakuussa Gorki lähti Italiaan myös terveydellisistä syistä, sillä häntä vaivasi tuberkuloosi.
ellauri254.html on line 610: Nikolai">Nikolai Nikolajevitš Judenitš (ven. Николай Николаевич Юденич, 30. kesäkuuta (J: 18. kesäkuuta) 1862 Moskova, Venäjä – 5. lokakuuta 1933 Nizza, Ranska), oli Venäjän menestyksekkäimpiä kenraaleja ensimmäisessä maailmansodassa ja taisteli johtajana luoteisella rintamalla Venäjän vastavallankumouksessa ja sisällissodassa 1918–1920. Judenitš sai jalkaväenkenraalin arvon vuonna 1915, ja Venäjän valkoisten joukkojen komentajaksi hänet nimitettiin Baltiaan Venäjän sisällissodassa 1918–1920. Siinä läski riippuwiixi Judenits otti turpaansa hintelältä Trozkilta niin ettei kotiin löytänyt. Lähti Ranskaan emigrantixi.
ellauri254.html on line 647: Vuoden 1920 marraskuussa Wrangel joutui evakuoimaan liittoutuneiden avulla noin 70 000 sotilasta ja 65 000 siviiliä Krimiltä Turkkiin, joka oli ympärysvaltojen hallussa. Wrangel matkusti Turkin ja Tunisian kautta Jugoslaviaan, jossa hän piti yllä pakolaisesikuntaa mahdollista vastavallankumoussotaa varten vuoteen 1925 asti. Hän perusti sisällissodan veteraanien järjestön, Venäläinen yleissotilaallinen unionin (ROVS) 1924 ja pyrki pitämään miehensä taistelukuntoisina ja yhdistämään monarkistit ja tasavaltalaiset. Marraskuussa 1924 hän tosin tunnusti suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin Venäjän kruunuun lailliseksi tavoittelijaksi.
ellauri254.html on line 844: Zoštšenkon ensimmäinen kertomuskokoelma Rasskazy Nazara Iljitša, gospodina Sinebrjuhova (”Herra Nazar Sinebrykoffin kertomuksia”) ilmestyi vuonna 1922. Hänen satiiriset kertomuksensa saivat pian valtavan suosion. Niiden kertojasankari on puoliksi sivistynyt pieni ihminen, joka yrittäessään sopeutua uusiin olosuhteisiin törmää erilaisiin absurdeihin epäkohtiin. Kirjailijan alatyylistä puhetapaa ja uutta neuvostosanastoa humoristisesti sekoittava kerrontatekniikka kuuluu Nikolai Gogolista juontuvaan skaz-perinteeseen.
ellauri254.html on line 860: Nikolai Semjonovitš Tihonov (ven. Никола‌й Семёнович Ти‌хонов; 4. joulukuuta (J: 22. marraskuuta) 1896 Pietari – 8. helmikuuta 1979 Moskova) oli neuvostoliittolainen runoilija ja influensseri.
ellauri254.html on line 861: Nikolai Tihonov syntyi parturin perheeseen. Hän kävi Pietarin kauppakoulun, osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja palveli puna-armeijassa. Vuonna 1922 hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään.
ellauri254.html on line 869: Nikolai Tihonov
ellauri254.html on line 885: Toinen Nikolai Tikhonov (mutta Aleksandrovits) polkupyöräkaupungista Harkovista katui että oli äänestänyt Gorbazovia presidentixi. Oli syytäkin, se oli maanpetturi: kielsi kommunistipuolueen ja möi Neuvostolan Reaganille nahkoineen karvoineen. Tikhonov oli huolissaan venäläisten vähentymisestä ja koitti parantaa äitiysavustuxia. Sille izelleen ei jäänyt vaimoa, lapsia eikä yxityistä rahakätköä. Hyvin tyhmä mies. Vanhat tutut osti sille appelsiineja.
ellauri254.html on line 900: Nikolai Nikolajevitš Nikitin">Nikolai Nikolajevitš Nikitin (ven. Никола́й Никола́евич Ники́тин; 8. elokuuta (J: 27. heinäkuuta) 1895 Pietari – 26. maaliskuuta 1963 Leningrad) oli venäläinen neuvostokirjailija, suht mitätön.
ellauri254.html on line 902: Nikolai Nikitin syntyi rautatievirkailijan perheeseen. Hän opiskeli Pietarin yliopistossa ja palveli vuosina 1918–1922 puna-armeijassa. Hän liittyi 1921 pietarilaiseen Serapion-veljien kirjailijaryhmään.
ellauri254.html on line 1003: Nikolai_Nikitin_Portrait.jpg/300px-Nikolai_Nikitin_Portrait.jpg" height="200px" />
ellauri254.html on line 1075: Nikolai">Nikolai Aleksejevitš Ostrovski (ven. Никола́й Алексе́евич Остро́вский, ukr. Мико́ла Олексі́йович Остро́вський, Mykola Oleksijovytš Ostrovskyi; 29. syyskuuta (J: 16. syyskuuta) 1904 Vilija, Ukraina – 22. joulukuuta 1936 Moskova) oli neuvostoliittolainen realistinen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Venäjän sisällissotaa ja Neuvostoliiton syntyaikoja kuvaava Kuinka teräs karaistui (ven. Как закалялась сталь, 1934). Teos perustui kirjailijan omiin kokemuksiin. Että tällänenkin ukrainalainen, ei taitaisi mennä enää Kievissä kaupaxi. Mullon tää nyt, löytyi kirjaston poistohyllystä SKP:n 40-vuotishistoriikin vierestä. Historiikissa mainittiin Mary Moorhouse Pekkala, uusseelantilainen neljännesmaori, merkittävä naishenkilö sisällissodan karmeiden jälkipyykkien pesussa. Se käytti koko miljoonaomaisuutensa parantamaan keskitysleirivankien oloa, ja joutui sitten vanhana katkeroituneena kansaneläkeläisenä pyytämään SKP:ltä vippejä. Semmosia ne kommunistit ovat, kiittämättömiä. Ja antisemiittejä. Tämä pätkä on Ostrovskin kirjasta:
ellauri256.html on line 211: Gorki ystävystyi Vladimir Uljanovin (tunnettu myöhemmin nimellä Vladimir Lenin) kanssa 1902. Hänet valittiin 1902 kunniajäseneksi kirjallisuusakatemiaan, mutta Nikolai II perui päätöksen. Protestina Anton Tšehov ja Vladimir Korolenko erosivat akatemiasta.
ellauri256.html on line 219: Vuonna 1913 Romanov-suvun 300-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi myönnettiin yleinen armahdus, ja Gorki sai palata Venäjälle, jossa hän perusti Kronikka-nimisen lehden. Ensimmäisen maailmansodan aikana Gorki otti sotaa vastustavan kannan, jonka vuoksi häntä syytettiin epäisänmaalliseksi ja saksalaisten vakoojaksi. Kun Nikolai II luopui kruunusta helmi­kuun vallan­kumouksessa, Gorki antoi lehdelleen uuden nimen Uusi elämä. Nyt hän kuitenkin kannatti sodan jatkamista, koska pelkäsi rintamalta palaavien joukkojen kaatavan tasavaltalaisen hallituksen, sekä kääntyi myös Leniniä ja bolševikkejä vastaan, kun nämä pyrkivät kaatamaan väli­aikaisen hallituksen.
ellauri256.html on line 221: Kaksi viikkoa lokakuun vallankumouksen jälkeen hän kirjoitti: "Lenin ja Lev Trotski eivät ymmärrä mitään vapaudesta tai ihmisoikeuksista. He ovat jo vallan korruptoimia ja laiminlyövät häpeällisesti sananvapautta ja muita vapauksia, joiden puolesta demokratia taisteli." Hänen lehtensä lopetettiin ja Lenin uhkaili tai rohkaisi Gorkia lähtemään maasta tai muuttamaan mielipiteitään. Elokuussa 1921 hänen ystävänsä ja Anna Ahmatovan aviomies Nikolai Gumiljov pidätettiin monarkististen näkemystensä vuoksi, ja pyrkiessään vapauttamaan Gumiljovin hän sai tietää Tšekan jo ampuneen tämän. Lokakuussa Gorki lähti Italiaan myös terveydellisistä syistä, sillä häntä vaivasi tuberkuloosi.
ellauri256.html on line 233: Vuonna 1913 Romanov-suvun 300-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi myönnettiin yleinen armahdus, ja Gorki sai palata Venäjälle, jossa hän perusti Kronikka-nimisen lehden. Ensimmäisen maailmansodan aikana Gorki otti sotaa vastustavan kannan, jonka vuoksi häntä syytettiin epäisänmaalliseksi ja saksalaisten vakoojaksi. Kun Nikolai II luopui kruunusta helmikuun vallankumouksessa, Gorki antoi lehdelleen uuden nimen Uusi elämä. Nyt hän kuitenkin kannatti sodan jatkamista, koska pelkäsi rintamalta palaavien joukkojen kaatavan tasavaltalaisen hallituksen, sekä kääntyi myös Leniniä ja bolševikkejä vastaan, kun nämä pyrkivät kaatamaan väli­aikaisen hallituksen.
ellauri256.html on line 235: Kaksi viikkoa lokakuun vallankumouksen jälkeen hän kirjoitti: "Lenin ja Lev Trotski eivät ymmärrä mitään vapaudesta tai ihmisoikeuksista. He ovat jo vallan korruptoimia ja laiminlyövät häpeällisesti sananvapautta ja muita vapauksia, joiden puolesta demokratia taisteli." Hänen lehtensä lopetettiin ja Lenin uhkaili (tai rohkaisi) Gorkia lähtemään maasta tai muuttamaan mielipiteitään. Elokuussa 1921 hänen ystävänsä ja Anna Ahmatovan aviomies Nikolai Gumiljov pidätettiin monarkististen näkemystensä vuoksi, ja pyrkiessään vapauttamaan Gumiljovin hän sai tietää Tšekan jo ampuneen tämän. Lokakuussa Gorki lähti Italiaan myös muista terveydellisistä syistä, sillä häntä vaivasi tuberkuloosi.
ellauri256.html on line 251: Boris Bugaev was born in Moscow, into a prominent intellectual family. His father, Nikolai Bugaev, was a noted mathematician who is regarded as a founder of the Moscow school of mathematics. His mother, Aleksandra Dmitrievna (née Egorova), was not only highly intelligent but a famous society beauty, and the focus of considerable gossip. She was also a pianist, providing Bugaev his musical education at a young age.
ellauri256.html on line 346: Vuosina 1922–1929 Majakovski matkaili runsaasti ulkomailla. Neuvostovaltion kymmenvuotisjuhlaa vuonna 1927 hän julisti runoelmalla Hyvin! (Horosho, 1927), joka edelleen oli täynnä optimismia ja pikkuporvarillisuuden kritiikkiä. Useissa Vladi juuniorin tämän ajan näytelmissä nämä näkemykset olivat kärjekkäimmillään. Kritiikin kärki kohdistui vallankumouksen virheisiin, omanvoitonpyyntiin, keikailuun ja hengettömään virkavaltaisuuteen. Näissä näytelmissä on selvä Nikolai Gogolin pernteen jatkumo.
ellauri257.html on line 47: Nikolai">Nikolai Vasilyevich Gogol (1 April [O.S. 20 March] 1809 – 4 March [O.S. 21 February] 1852) was a very short story writer and playwright of Ukrainian origin. Gogol was born in the Ukrainian Cossack town of Sorochyntsi, in the Poltava Governorate of the Russian Empire. His mother was descended from Leonty Kosyarovsky, an officer of the Lubny Regiment in 1710. His father was supposedly Vasily Gogol-Yanovsky, who died when Gogol was 15 years old, was descendant of Ukrainian Cossacks (see Lyzohub family) and belonged to the 'petty gentry'. His father wrote poetry in Ukrainian almost as well as in Russian, and was an amateur playwright in his brother's home theatre. As was typical of the left-bank Ukrainian gentry of the early nineteenth century, the family spoke Ukrainian nearly as well as Russian. As a child, Gogol helped stage plays in his uncle's home theatre.
ellauri257.html on line 63: Taras Bulba on Nikolai Gogolin kirjoittama romaani. Se on kuvaus kasakoiden elämästä Ukrainan laajoilla tasangoilla 1600-luvulla. Se kertoo kasakoiden halusta taistella pyhän oikean venäläisen uskon puolesta. Teoksesta on ilmestynyt lukuisia suomennoksia: Samuli S., J. A. Halonen, Juhani Konkka, Gunvor ja Kaarlo Salo, Ulla-Liisa Heino sekä Neuvosto-Karjalassa kaksi suomennosta, 1940 ja 1952. Siitä on tehty kaksi elokuvaa, Yhdysvalloissa 1962 ja Venäjällä 2009. Näitä leffoja olis hauska verrata. Onko Tony Curtis yhtä vizikäs kuin veijareita ja pyhimyxiä TV sarjassa? Onko yhteisslaavilainen leffa yhtä hahatuttava kuin esim Kuolleet sielut? Puolalainen, kasakka ja turkkilainen kilpailivat siitä kuka oli vähävenäläisin ja mätki eniten juutalaisia. Tony oli unkarin juutalainen nimeltä Bernard Schwartz. Sen isä oli New Yorkin räätäli ja äiti skizo, veli myös. Se ehti ottaa 6 vaimoa ja puikottaa yhtä monta lasta.
ellauri257.html on line 69: British-born director J. Lee Thompson (“The Yellow Balloon”/”The Passage”/”King Solomon’s Mines”) helms this bloody spectacular. It’s a serviceable large-scale epic that mainly goes wrong with a mushy subplot involving a miscast Tony Curtis as a Cossack wooing a Polish noblewoman, Christine Kaufmann (they were soon to be married in real-life after his divorce from Janet Leigh). It seems to be in genre form when showing hordes of Cossack horsemen flying across the steppes to do battle. It’s based on the novel by Nikolai Gogol and is written without wit or logic by Waldo Salt (former blacklisted writer) and Karl Tunberg.
ellauri257.html on line 99: Taras Bulba ( venäjäksi : «Тарас Бульба» ; Tarás Búl'ba ) on Nikolai Gogolin (1809-1852) romanttinen historiallinen novelli , joka sijoittuu 1600-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Siinä on iäkäs Zaporožian kasakka Taras Bulba ja hänen poikansa Andriy ja Ostap. Pojat opiskelevat Kiovan akatemiassa ja palaavat sitten kotiin, minkä jälkeen kolme miestä lähtivät matkalle Zaporizhian Sichiin (Zaporizshin kasakkojen päämaja, joka sijaitsee Etelä- Ukrainassa ), missä he liittyvät muihin kasakoihin ja lähtevät sotaan Puolaa vastaan.
ellauri257.html on line 139: Nikolai I kuoli vuonna 1855, ja Ševtšenko vapautettiin viimein sotilaspalveluksesta vuonna 1857. Hän ei saanut kuitenkaan palata Ukrainaan, vaan hän asettui ensin Nižni Novgorodiin ja sittemmin jälleen Pietariin. Ševtšenko vietti loppuelämänsä poliisin valvonnan alaisena. Hän sai vuonna 1859 luvan matkustaa vierailulle sukulaistensa luo Ukrainaan, jossa hänet kuitenkin pidätettiin ja käännytettiin takaisin Pietariin. Ševtšenko kuoli Pietarissa 10. maaliskuuta 1861. Ševtšenko haudattiin ensin Pietariin, mutta kaksi kuukautta myöhemmin ruumis siirrettiin haudattavaksi Tšernetša Horaan lähelle Kanivia nykyisessä Ukrainassa. Tästä taisi olla puhetta Kanivin yhteydessä.
ellauri267.html on line 1347: Elizabeth oli kuningatar Victorian tyttärentytär. Hänen vanhempansa olivat Yhdistyneen kuningaskunnan prinsessa Alice ja Hessenin suurherttua Ludvig IV. Hänen sisarensa oli Aleksandra, Venäjän tsaaritar, Suomen sortajan tsaari Nikolai II:n vaimo. Elisabet oli todellakin tärkeä tekijä siinä, että hänen sisarensa meni naimisiin tsaarin kanssa, mitä hän saattoi kyllä myöhemmin katua. Elizabeth meni naimisiin Venäjän suurherttua Sergei Aleksandrovitšin kanssa, viimeisen tsaarin sedän kanssa. Se oli rakkausottelu ja muuten onnistunut, vaikkakin lapseton avioliitto, joka päättyi, kun Serge murhattiin traagisesti.
ellauri271.html on line 80: 8. maaliskuuta 1917 alkoivat tekstiiliteollisuuden naiset Pietarissa lakkoilla elintarviketilanteen vuoksi ja lakkoilun laajetessa joutui Venäjän keisari Nikolai II luovuttamaan kruununsa veljelleen, joka kieltäytyi siitä ja Venäjä siirtyi väliaikaisen hallituksen aikakauteen.
ellauri275.html on line 519: Aleksei Kosyginin, Nikolai Podgornyin, Aleksandr Šelepinin ja Anastas Mikojanin organisoima kaappaus poisti Hruštšovin vallasta tämän ollessa lomalla. Brežnev osallistui kaappaukseen 14. lokakuuta 1964. Brežnev nimitettiin Hruštšovin tilalle Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi, Aleksei Kosygin ministerineuvoston puheenjohtajaksi eli pääministeriksi ja Mikojan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi ennen jäämistään eläkkeelle 1965. Eläköityneen Mikojanin korvasi niin sanotussa "troikassa" Nikolai Popcornyi.
ellauri276.html on line 152: Nikolai Porfiryevich Grekov (21. helmikuuta (5. maaliskuuta), 1807, Kazanskoje kylä, Efremovin piiri, Tulan maakunta - 1866, Moskova) - venäläinen runoilija ja kääntäjä. Syntynyt sotilasperheeseen. Hän valmistui Moskovan yliopistosta (1827), palveli Moskovan aateliskokouksessa. Vuodesta 1833 - eläkkeellä - hän asui pääasiassa Kazanin kartanolla. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli onneton, vaikka selvisi vaimostaan, viidestä lapsestaan ​​ja veljestään.
ellauri276.html on line 230: Ensimmäinen vakava esittely hänen runoutensa tapahtui vuonna 1831, kun Nikolai Stankevitš, runoilija ja filosofi Moskovasta, julkaisi useita runoja "Literaturnaya gazetassa" ( Kirjallinen sanomalehti ) lyhyen johdannon kera. Vuonna 1835 julkaistiin hänen ensimmäinen runokokoelmansa. Koltsov matkusti usein työasioissa Pietariin ja Moskovaan, missä hän tapasi Belinskin, josta tuli hänen mentorinsa, sekä Vasili Žukovskin, Pjotr ​​Vjazemskin, Vladimir Odojevskin ja Aleksandr Puškinin, joka julkaisi säälistä yhden Koltsovin runoista Sovremennik-lehdessään.
ellauri278.html on line 157: Vyshinsky first became a nationally known public figure as a result of the Semenchuk case of 1936. Konstantin Semenchuk was the head of the Glavsevmorput station on Wrangel Island. He was accused of oppressing and starving the local Yupik and of ordering his subordinate, the sledge driver Stepan Startsev, to murder Dr. Nikolai Vulfson, who had attempted to stand up to Semenchuk, on 27 December 1934 (though there were also rumors that Startsev had fallen in love with Vulfson's wife, Dr. Gita Feldman, and killed him out of jealousy). The case came to trial before the Supreme Court of the RSFSR in May 1936; both defendants, attacked by Vyshinsky as "human waste", were found guilty and shot, and "the most publicised result of the trial was the joy of the liberated Eskimos."
ellauri279.html on line 232: Viktor Abakumov, entinen SMERSHin (eli venäläinen lyhenne sanoista "Kuolema vakoojille"; vastatiedustelu, kenkäpuhelimet, agents 86 and 99, sekasorron aika, kuolemanpartioyksiköt) johtaja toisen maailmansodan aikana, tiesi liikaa. Hän oli edeltäjänsä Nikolai Ježovin ja Genrikh Yagodan tavoin nyt yksinkertaisesti tuhlattavissa. Hänet pidätettiin ja häntä syytettiin olemattoman, rikollisen juutalaisen maanalaisen sympatiasta ja suojelijasta – vaikka Abakumov oli juuri äskettäin pidättänyt ja pyyhkinyt pois juutalaisen antifasistisen komitean!
ellauri279.html on line 313: Solženitsyn taisteli puna-armeijassa toisessa maailmansodassa. Hän yleni kapteeniksi, ennen kuin hänet pidätettiin helmikuussa 1945 syytettynä neuvostovastaisesta agitaatiosta ja neuvostovastaisen järjestön perustamisen yrityksestä Wormdittissa Itä-Preussissa (nykyisin Orneta Puolassa). Solženitsyniä vastaan esitetty todiste oli hänen "koulutoverilleen" lähettämä kirje, jossa hän käytti viranomaisten mukaan Stalinista epäkunnioittavaa nimitystä ”viiksimies”. Solženitsyn joutui kahdeksaksi vuodeksi työleirille. Eli siis helmikuussa 1945 palvellessaan Itä-Preussissa SMERSH pidätti Solzhenitsynin, koska hän oli kirjoittanut halventavia kommentteja yksityisissä kirjeissä ystävälleen Nikolai Vitkevichille sodan johtamisesta haukkuen Joseph Stalinia, jota hän kutsui nimillä "Khozyain" ("pomo") ja "Balabos" (jiddišin renderointi heprealaisesta baal ha-bayitista "talon mestari"). Tosin hän keskusteli myös saman ystävän kanssa uuden organisaation tarpeesta Neuvostoliiton hallinnon tilalle. Tämän nojalla Solzhenitsyniä syytettiin "Neuvostoliiton vastaisesta propagandasta" Neuvostoliiton rikoslain 58 artiklan 10 kohdan nojalla ja "vihamielisen järjestön perustamisesta" 11 kohdan nojalla. Alexei vankikavereideen ei edes iloinnut kun muut hurrasivat sodan päättymistä Venäjälle suotuisissa merkeissä.
ellauri281.html on line 156: Vyshinsky first became a nationally known public figure as a result of the Semenchuk case of 1936. Konstantin Semenchuk was the head of the Glavsevmorput station on Wrangel Island. He was accused of oppressing and starving the local Yupik and of ordering his subordinate, the sledge driver Stepan Startsev, to murder Dr. Nikolai Vulfson, who had attempted to stand up to Semenchuk, on 27 December 1934 (though there were also rumors that Startsev had fallen in love with Vulfson's wife, Dr. Gita Feldman, and killed him out of jealousy). The case came to trial before the Supreme Court of the RSFSR in May 1936; both defendants, attacked by Vyshinsky as "human waste", were found guilty and shot, and "the most publicised result of the trial was the joy of the liberated Eskimos."
ellauri308.html on line 203: Tuominen oppi höyrypääpuusepän ammatin, mutta häntä vaivasi valtava kirjallisen sivistyksen nälkä. Hänestä tuli Tampereen työväenopiston innokas opiskelija. Kaiken kaikkiaan hän kuunteli eri alojen luentoja melkein kuusi vuotta. Niiden joukossa oli 40-tuntinen luentosarja Kalevalasta, mikä innosti häntä eepoksen huolelliseen tutkimiseen. Yhteiskunnalliset aineet ja kysymykset herättivät hänessä erityistä mielenkiintoa. Hän jäi usein keskustelemaan ja väittelemään politiikasta oppituntien jälkeenkin työläisjoukkoon, josta muodostui niin sanottu ”Lauantaiseura”. Seuraa veti itseoppinut filosofi Masse Lehtonen, joka suorasukaisen ärsyttävillä kommenteillaan sai muut väittelemään. Seuraan kuului myös muita työväenliikkeen merkkimiehiä, kuten järjestöaktiivi Manu Lammi, radikalismin tuntija ja ammattiyhdistysaktiivi Edvin Linkomies, Tampereen Työväen teatterin historioitsija Nikolai Ahonen ja myöhempi leipomoyrittäjä Aarne Lemberg (Lvïv, myöh. Linkosuo). Tämä joukko kasvatti Arvo Tuomisesta kovan väittelijän ja keskustelijan. Nuoren keskustelijan pikkuvanhuus herätti huvittuneisuutta, ja hänen lyhyytensä jäykkänä toi hänelle lempinimen ”Poika”, joka katkeruuden lisäxi seurasi häntä läpi elämän.
ellauri308.html on line 394: TORONTO, ON (Kanada) - Apinoiden ja ihmisten yhteinen sukulinja jakautui useita satojatuhansia aiemmin kuin tähän mennessä oletettiin, kertoo kansainvälinen tutkimusryhmä, jota johtaa professori Madelaine Böhme Tübingenin yliopiston Senckenbergin ihmiskehityksen ja paleoympäristön keskuksesta. Professori Nikolai Spassov Bulgarian tiedeakatemiasta. Tutkijat tutkivat kahta Graecopithecus freybergin fossiilia uusimmilla menetelmillä ja tulivat siihen tulokseen, että ne kuuluvat esiihmisille. Heidän havaintonsa, jotka julkaistiin tänään kahdessa julkaisussa PLOS ONE -lehdessä , osoittavat lisäksi, että ihmissuvun jakautuminen tapahtui itäisellä Välimerellä eikä - kuten tavallisesti oletetaan - Afrikassa.
ellauri308.html on line 425: Mikään ei muutu niin kauan kuin geriatriagalleria hallitsee. Nykyisen, Nikolai Patruševin johtaman Venäjän turvallisuusneuvoston jäsenistä suuri osa on yli 70-vuotiaita!
ellauri315.html on line 166: Kokous alkoi noin kello 15. Ensin oli Nikolaisen tervehdyspuhe, jonka jälkeen puhui piispa Aleksi Lehtonen. Olen merkinnyt hämäläisten piispan puheesta hämäläisdivisioonan papeille muistiin mm. seuraavaa.
ellauri315.html on line 224: Kurskissa peuhasi 20-luvulla kokonaista 3 valkokenraalia, zareviz Nikolai Nikolajeviz, Mihail Aleksejev ja Lavr Kornilov.
ellauri315.html on line 259: Itse asiassa sosialistinen vallankumouksellinen puolue osti Kerenskille talon, koska hän ei muuten olisi Venäjän omaisuuslakien mukaan kelvollinen duumaan. Hänestä tuli pian merkittävä jäsen progressiivisessa blokissa, johon kuului useita sosialistisia puolueita, menshevikejä ja liberaaleja – mutta ei bolshevikkeja. Hän oli loistava puhuja ja tsaari Nikolai II :n hallituksen sosialistisen opposition taitava parlamentaarinen johtaja.
ellauri315.html on line 294: Mihail Vasilyevich Aleksejev (venäjäksi : Михаил Васильевич Алексеев) (15. marraskuuta [OS 3. marraskuuta] 1857 – 8. lokakuuta [OS 25. syyskuuta] 1918) oli Venäjän keisarillisen armeijan kenraali ensimmäisen sisällissodan ja Venäjän sisällissodan aikana. Vuosina 1915-1917 hän toimi tsaari Nikolai II :n Stavkan esikuntapäällikkönä ja helmikuun vallankumouksen jälkeen sen ylipäällikkönä Venäjän väliaikaisen hallituksen alaisuudessa maaliskuusta toukokuuhun 1917. Myöhemmin hänellä oli päärooli perustamassaan Vapaaehtoisessa armeija Venäjän sisällissodassa. Hän kuoli vuonna 1918 urheasti sydämen vajaatoimintaan taistellessaan bolshevikkia vastaan Volgan alueella.
ellauri315.html on line 296: 5. syyskuuta 1915, kun Venäjän suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš erosi Venäjän ylipäällikön tehtävistä elokuussa 1915 tsaari Nikolai II:n tilalle, Aleksejev nimitettiin yleisesikunnan (Stavkan) esikuntapäälliköksi ja asetettiin vastaan kaikista sotilaallisista operaatioista. Hän palveli tässä tehtävässä elokuusta 1915 maaliskuuhun 1917. Aleksejev pysyi sitoutuneena liittoutuneiden ententen tarkoitukseen, minkä todistaa väpelö kesähyökkäys vuonna 1916.
ellauri315.html on line 298: Maaliskuusta toukokuuhun 1917 Aleksejevin asema oli epäselvä. Toimiessaan väliaikaisen hallituksen ylipäällikkönä ja myöhemmin neuvonantajana hän vastusti Neuvostoliittoa ja armeijan demokratisointia. Hänen tavoitteenaan oli ensin estää Kornilov-liikkeen (ks. Kornilovin afääri) kehittyminen sisällissodaksi. Samana päivänä kuin Aleksejev saapui päämajaan, hän pidätti kenraali Lavr Kornilovin ja hänen miehensä ja lähetti heidät vankilaan Bykhoviin (kaupunki Mogilevin alueella Valko-Venäjällä), josta he kepoon "irtautuivat" kenraali Nikolai Dukhoninin avulla.
ellauri316.html on line 159: viimeinen talvi, kenraalien sähkeet, jotka vaativat Nikolai II:n luopumista -
ellauri316.html on line 330: Sinyavski ja Daniel tuomittiin liittovaltion propagandasta ja feminisaatiosta. Olikohan ne kenties juutalaisia homoja? Ne julkaisi satiirisia kirjoituksia Neuvostoliiton elämästä ulkomailla salanimillä Abram Tertz ja Nikolai Arzhak. Sinyavsky ja Daniel kiistivät syyllisyytensä, mikä oli epätavallista poliittisesta syytteestä Neuvostoliitossa, mutta heidät tuomittiin silti seitsemäksi ja viideksi vuodeksi tiukan kurin työleireille. Väkivalta lopettaa vittuilun.
ellauri316.html on line 357: Tiedän paljon vähemmän isäni vanhemmista. Lähes yhtään valokuvaa ei ole säilynyt; kumpikaan ei elänyt nähdäkseen syntymääni, enkä tuntenut niitä. Isoisäni Nikolai Vasiliev työskenteli kutomatehtaalla Shuyan kaupungissa, ja isoäitini Agrippina, jonka kunniaksi minut nimettiin, palveli vammaisena ja pesi lattioita. He elivät hyvin köyhästi, käytännössä kädestä suuhun, heiltä puuttui kaikkea: ruokaa, vaatteita, liinavaatteita. Ilman rihman kiertämää ne oljentelivat pelkillä patjoilla ja huovilla ja joivat raakaa votkaa pullon suusta.
ellauri317.html on line 74: Kotljarevskyin pääteos on humoristinen runoelma Enejida, jota hän työsti vuodesta 1794 ja jonka ensimmäinen osa julkaistiin Pietarissa vuonna 1798 ilman hänen lupaansa. Se on ivamukaelma antiikin roomalaisen Vergiliuksen runoelmasta Aeneis. Kotljarevskyi vaihtoi sankaritarun hahmot kansankieltä puhuviksi ukrainalaisiksi kasakoiksi, jotka seikkailevat Ukrainan hetmanaatin lakkauttamisen jälkeisinä vuosina kuin Vergiliuksen troijalaiset sankarit ikään. Teos matkii useiden muiden kirjoittajien vastaavia Vergilius-parodioita, joista selkein esikuva on venäläisen Nikolai Osipovin versio. Teoksensa saavuttaman suosion innoittamana Kotljarevskyi laajensi sen kattamaan koko alkuperäisen Aeneaan juonen. Viimeinen, kuudes osa ilmestyi vuoden 1820 tienoilla, mutta koko teos julkaistiin yksissä kansissa vasta Kotljarevskyin kuoltua vuonna 1842. Kotljarevskyi kirjoitti myös ensimmäiset ukrainankieliset näytelmät Pultavan Natalja ja Ryssä-Tšarivnyk, joiden kantaesitys oli Pultavassa vuonna 1819.
ellauri317.html on line 170: "Zaporogeissa minua viehättävät vapaus ja ritarillisuuden henki." [Repinin kirjeestä Nikolai Leskoville 19.2.1889] Maalaus viittaa tarinan mukaan vuonna 1676 sattuneeseen historialliseen tapahtumaan, jossa zaporogit lähettivät Osmanien valtakunnan sulttaani Mehmed IV:lle vastauskirjeen tämän vaadittua heitä antautumaan osmanien alaisuuteen, vaikka kasakat olivat voittaneet turkkilaiset taistelussa. Ilja Repinin aikana kasakoita kohtaan tunnettiin Venäjällä kovasti sympatiaa ja Ukrainassa syntynyt Repin itse sanoi kasakoista: ”Kaikki, mitä Gogol kirjoitti heistä, on totta! Pyhä kansa! Kukaan maailmassa ei ole niin pitänyt kiinni vapaudesta, tasa-arvosta ja veljeydestä.” Repin maalasi teoksen aikana, jolloin Osmanien valtakuntaa pidettiin Venäjän perivihollisena. Repinin mukaan kasakat ”puolustivat koko Eurooppaa” ja ”nauroivat sydämensä kyllyydestä Idän ylimielisyydelle”. Ne oli länkkäreitä hemmetti! Mutta niin oli silloin vielä venäläisetkin.
ellauri317.html on line 172: Huolimatta kasakka-alueiden etäisestä sijainnista tuli kasakoihin perustuvasta myytistä osa isovenäläistäkin itsetuntoa. Historioitsija Nikolai Berdjajev kirjoitti: ”Kasakoiden itsehallintoalue (volnitsa) osoittaa ennen kaikkea dualismia, venäläisen kansallisluonteen ristiriitaisuutta: toisaalta he auttoivat nöyrästi Venäjän kansaa rakentamaan despoottisen, autokraattisen valtion, mutta toisaalta he vetäytyivät itsehallintoalueisiin, kääntäen selkänsä valtiolle, yllyttäen kapinaa sitä vastaan.
ellauri317.html on line 321: Ensimmäinen kerta oli marraskuussa 1836, jolloin hän sai nimettömän paskvinadin nimeltä "Certificate of a Cuckold", joka sisälsi selkeän viittauksen hänen vaimonsa Natalja Goncharovan uskottomuuteen. Pietarissa huhuttiin, että tsaari Nikolai I piti kynttilää Gontšarovalle, mutta Puškin ei selvästikään voinut haastaa maan korkeinta hallitsijaa, joten hän valitsi näkemänsä toisen mahdollisen vaihtoehdon: d'Anthèsin. Pian ranskalainen kosi kuitenkin Pushkinin vaimon sisarta Jekaterina Goncharovaa, mikä johti runoilijan perumaan haasteensa.
ellauri317.html on line 505: 22. tammikuuta 1919 Moskovan Cheka pidätti Spiridonovan uudelleen. Moskovan vallankumoustuomioistuimessa, jossa Nikolai Bukharin oli syytteen todistaja, Spiridonova todettiin syylliseksi Neuvostoliiton hallituksen herjaamiseen ja siten vastavallankumouksen auttamiseen, ja hänet eristettiin vuodeksi poliittisesta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta ja lähetettiin Kremlin sairaalaan. Huhtikuussa 1919 hän pakeni sieltä sosialistisen vallankumouksellisen keskuskomitean avulla ja oli lainsuojaton kuin Robin Hood.
ellauri317.html on line 556: Myöhemmin hänestä tuli Kaukoidän Venäjän joukkojen komentajan adjutantti, kenraali Nikolai Linevitš. Sodan aikana Skoropadskille myönnettiin George´s Weapon ja useita tilauksia Joe´s Weaponeista.
ellauri317.html on line 694: Heinäkuun 17. pnä 1918 Jekaterinburgissa teloitettiin Uralin neuvoston päätöxestä ampumalla exzaari Nikolai Romanov. Muuta ei ehditty tehdä ennenkuin valkokaartilaiset tulivat.
ellauri317.html on line 751: Syksyllä 1916 Venäjä oli ollut sodassa keskusvaltojen – Saksan, Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien valtakunnan (nykyisen Turkin) kanssa – yli kaksi vuotta. Niiden 20 vuoden aikana, jotka hän oli ollut valtaistuimella ennen ensimmäistä maailmansotaa, Nikolai II oli kohdannut paineita uudistaa absoluuttista monarkiaa, jonka hän peri isältään Aleksanteri III:lta vuonna 1894. Hänen virkaanastumisen aikaan 26 v. vanha tsaari näytti omaksuvan edistystä ja nykyaikaa. Hän myönsi Paris Pathé -yhtiölle luvan kuvata hänen vuoden 1896 kruunajaiskulkueensa ja hänen myöhempiä valtiovierailujaan Euroopan johtajien luo vaimonsa keisarinna Alexandran ja tyttärensä Olgan kanssa, ja niistä tuli ensimmäinen uutisvideokameroilla dokumentoitu kuninkaallinen kiertue. Koko hallituskautensa ajan Nicholas osoitti huolta imagostaan kotona hyödyntäessään 1900-luvun alun nousevaa joukkomediaa. Hyvä mies, moderni trendipetteri!
ellauri317.html on line 763: Sotaministeri Vladimir Suklominovia syytettiin korruptiosta, ja Nikolai erotti hänet virastaan, koska hän ei toimittanut tarvittavia sotatarvikkeita, ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen. (Suklominovin todellinen syyllisyys on edelleen historiallisen keskustelun aihe. Zelenskyllä on vastaavia huolia.) Venäjä kärsi tuhoisan tappion Tannenbergin taistelussa sodan ensimmäisinä viikkoina, jolloin 78 000 venäläissotilasta kuoli ja haavoittui ja 92 000 joutui saksalaisten vangiksi. Seuraavana vuonna Nicholas otti armeijan suoraan hallintaansa ylipäällikkönä ja asetti itsensä henkilökohtaisesti vastuuseen myöhemmistä tappioista.
ellauri317.html on line 776: Näissä olosuhteissa duuma otti roolin tsaarin hallinnon politiikan kritisoijana ja vaati vielä lisäuudistusta. Marraskuussa 1916 Vladimir Purishkevich, taantumuksellinen kansanedustaja, joka tunnettiin militantisesta bolshevismistaan, piti duumassa puheen, jossa hän tuomitsi "ministerihyppelyksi" kutsumansa, jossa Nikolai Aleksanterin vaikutuksesta, johon vuorostaan vaikutti Rasputin, erotti toimivaltaiset ministerit virastaan ja korvasi heidät Rasputinin hyväksymillä pätemättömillä numeroilla. Purishkevich päätti puheensa sanoilla: "Kun Rasputin on elossa, emme voi voittaa." Prinssi Felix Jusupov, Venäjän rikkain mies ja Nikolauksen veljentytär Irinan aviomies, vaikuttui puheesta ja alkoi suunnitella Rasputinin murhaa.
ellauri317.html on line 780: Nikolai ja hänen vaimonsa keisarinna Alexandra, jotka jäivät Aleksanterin palatsiin aivan Pietarin ulkopuolella viiden lapsensa kanssa, aliarvioivat edelleen tyytymättömyyden vakavuutta. Alexandra suhtautui hylkäävästi mielenosoittajiin ja kirjoitti Nicholasille armeijan päämajaan: "Kaupungissa olevat rivit ja lakot ovat enemmän kuin provosoivia... Se on huligaaniliike, nuoret pojat ja tytöt juoksevat ympäriinsä ja huutavat, ettei heillä ole leipää, vain kiihottaakseen - sitten työmiehet estävät muita tekemästä työtä – jos olisi hyvin kylmä, he luultavasti pysyisivät sisällä. Mutta tämä kaikki menee ohi ja hiljenee – jos duuma vain käyttäytyisi itse – pahimpia puheita ei paineta."
ellauri321.html on line 493: Linklaterin paksuhuulinen ja punapartainen venäläissyntyinen haikea konduktööri Nikitin ei pitänyt musiikista paizi päässään soivasta. Nikitinejä on muitakin vielä kuuluisampia, kuten "Kyntäjä" runon kynäillyt Ivan Savvits Nikitin ja Serapion-veljiin kuulunut Nikolai Nikitin. Mutta kuuluisin kaikista lienee kauppias Afanasi Nikitin, joka teki maailmanmatkan ensimmäisenä venäläisenä 1400-luvulla.
ellauri326.html on line 450: Silvanto suomensi muun muassa puolan-, tšekin- ja venäjänkielistä kaunokirjallisuutta (Anton Tšehov, Nikolai Gogol, Maksim Gorki, Henryk Sienkiewicz, Władysław Reymont, Karel Čapek).
ellauri327.html on line 498: Suomussalmella Kianto hankki Metsähallitukselta seitsemän hehtaarin vuokrapalstan Kiantajärven rannalta ja rakennutti sinne vuosina 1910–1912 Turjanlinna-nimisen kirjailijankotinsa. Kiannon logo oli hakaristi. Kianto piti koko Vanhaa Testamenttia kokoelmana ”hebrealaisia satuja”. Kisari Nikolai II:n julistama yleinen armahdus Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisen vallassaolon kunniaksi pelasti Ilmarin tällä kertaa linnareissulta.
ellauri330.html on line 561: Manifesti toimi kuitenkin myös lähtölaukauksena Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898 nimitetyn Nikolai Bobrikovin politiikalle, joka tähtäsi Suomen autonomian eli itsehallinnon kaventamiseen ja Suomen venäläistämiseen monin muinkin tavoin. Schaumannin kuti hallituxen rapussa oli Bobrikovin lähtölaukaus.
ellauri331.html on line 225: Vuonna 2014 Lenta.ru sai kritiikkiä muilta toimittajilta julkaistuaan artikkelin, jossa analysoitiin Venäjän rikkaimpien kansalaisten etnistä alkuperää; Nikolai Svanidze syytti julkaisua rasismista. Isoisä Nikolai Samsonovich Svanidze oli Jossif Stalinin ensimmäisen vaimon Kato Svanidzen kaukainen sukulainen. Hän osallistui aktiivisesti lokakuun vallankumoukseen ja toimi korkea-arvoisena virkamiehenä Transkaukasian sosialistisessa liittotasavallassa Sergon suojeluksessa. Ordzhonikidze. Isoisä oli naimisissa Zilya Isaakovna Luskinan kanssa, joka oli myös juutalaista alkuperää oleva bolshevikkivallankumouksellinen, joka työskenteli Zhenotdel-rakennuksessa. Vuonna 1937 hänet pidätettiin ja teloitettiin muiden Georgian viranomaisten joukossa, jotka edistivät Georgian SSR: n yksinoikeuksia, mukaan lukien muukalaisvihamielisiä lakeja ei-Georgian asukkaille.
ellauri343.html on line 139: Nikolai Voevodin:
ellauri344.html on line 215: Nikolai Laine (Gippijev) (27. toukokuuta 1920 Repola – 18. helmikuuta 1984) oli Neuvostoliitossa asunut suomeksi ja venäjäksi kirjoittanut vienankarjalainen kirjailija. Hän oli neuvostokansalaisen näköinen.
ellauri344.html on line 217: Nikolai Grigorjevitsh Laine alkoi kirjoittaa runoja jo kouluaikana, ja niitä julkaistiin pioneerien Kipinä-lehdessä ja nuorisoliiton Nuori kaarti -lehdessä. Laineen ensimmäinen karjalankielinen runokokoelma Huondes (Huominen) ilmestyi 1939 hänen opiskellessaan Petroskoin kasvatusopillisen korkeakoulun kielen ja kirjallisuuden osastolla. Toisen maailmansodan aikana Laine toimi sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti rintamalehtiin.
ellauri344.html on line 220: Sodan jälkeen Laine oli Punalippu-lehden toimittajana ja varapäätoimittajana. Laine toimi vuosina 1978–1984 Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtajana. Hän suomensi myös muun muassa ukrainalaisen Taras Ševtšenkon ja venäläisen Nikolai Nekrasovin runoja sekä käänsi Kalevalan venäjäksi. Juho Laine kirjoitti runon Luoja suojaa Suomen nientä. Reino Laine kirjoitti laudanpätkään "ETEN - TAKSE". Seija Laine on aivan pähkinöinä Tuomaan markkinoista. Hiljaa juuri kuin Lammen Laine / syntyi leipuri Hannikainen / Hämeen linnassa torin varrella / parhaalla kauppapaikalla.
ellauri344.html on line 226: Hän käänsi ensimmäisenä suomeksi useita venäläisten runoilijoiden teoksia: N. A. Nekrasov (mukaan lukien runo " Kuka elää hyvin Venäjällä"), V. V. Majakovski , A. T. Tvardovski , M. A. Svetlov , Nikolai Gribatšov, Janka Kupala, Taras Shevchenko, Gevorg Emin, virolaiset Juhan Smuul, Paul Rummo.
ellauri344.html on line 233: Nikolai">Nikolai Aleksejevitš Nekrasov (ven. Никола‌й Алексе‌евич Некра‌сов), (10. joulukuuta (J: 28. marraskuuta) 1821 Nemirov, Vinnytsjan alue, Podolian kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 8. tammikuuta 1878 (J: 27. joulukuuta 1877) Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen runoilija ja kirjallisuuslehti Sovremennikin (ven. Совреме‌нник, ”Aikalainen”) kustantaja ja toimittaja.
ellauri344.html on line 254: