ellauri021.html on line 77: Muitakin kirjoja on meneillä, joista löytyy lisää vanhentuneita amerikkalaisia moraalinäkemyxiä. Alcottin mielestä tytöistä parhain on old fashioned girl, joka on pikkutyttö vielä neljätoistavuotiaana. Nabokovin Lolita oli sillon jo pitkään levittänyt X-asennossa Humbertin alla. Hammettin mielestä pojista coolein Lasiavaimessa on pienipäinen ja hintelä ketku Ned Beaumont kieltolain varjoiselta kujalta. Pieni katupoika vaan. Tekee hattutempun likvidoidun miehen liian väljällä hatulla. Kieltolaista käydään kärhämää myös Kauhajoella. Oli Suomessakin kieltolaki, kai Pojullakin oli tuomarina käsiteltävänä niitä juttuja. Joillain Carlsoneilla, kuten mulla, on pienet päät, liekö Sprangereilta perittyä.
ellauri052.html on line 457: Salen miälestä Amerikka on saavuttanut sen mihin muualla vasta pyritään eli vaurauden ja vapauden; nyzen tehtävä on määritellä ihmiskunnan seuraavat tavoitteet. Puhu vaan izestäsi keskiluokan kiipijä. Nabokovista Sale oli keskinkertaisuus. Tais Vladi olla vähän kateellinen imigranttikollegalle.
ellauri067.html on line 176: 1953-59 Cornell U engineering major, took? a class w/Nabokov, met R. Fariña
ellauri067.html on line 500: ...The first piece to provide substantial information about Pynchon´s personal life was a biographical account written by a former Cornell University friend, Jules Siegel, and published in Playboy magazine. In his article, Siegel reveals that Pynchon had a complex about his teeth and underwent extensive and painful reconstructive surgery, was nicknamed "Tom" at Cornell and attended Mass diligently, acted as best man at Siegel's wedding, and that he later also had an affair with Siegel's wife. Siegel recalls Pynchon saying he did attend some of Vladimir Nabokov's lectures at Cornell but that he could hardly make out what Nabokov was saying because of his thick Russian accent. Siegel also records Pynchon's commenting: "Every weirdo in the world is on my wavelength", an observation borne out by the crankiness and zealotry that has attached itself to his name and work in subsequent years.
ellauri071.html on line 64: Kuinka ollakaan, fanisivut on ihan hiljaa Nipsun sakkoliha-läpästä: "teini-ikäiset söpöliinit, kaikki 65 dollarin sakkonsa arvoisia". Tomppa kävi opiskeluaikana Vladi Nabokovin Lolita-kurssia, mutta jätti suorituxen kesken. Vladille ei jäänyt siitä mitään muistikuvaa, mutta Vladin rouva, joka korjasi sen kokeita, muistaa tosi kummallisen käsialan.
ellauri071.html on line 438: Gabriel Mazneff on teeveestä tuttu ja kuuluisa. Se bylsi alaikäistä pikkutyttöä äidin suostumuxella. Ei voi kieltäytyä, kun se kerta on niin julkero. Jos siitä vaikka oisi jotain etua. Ihan niinkun Thomas Pynchon, Karl Ove Knausgård, Vladimir Nabokov, Woody Allen tai profeetta Muhammed. Näitä piisaa joka junaan, tekevät siemensyöxyjä pikku tunneleihin ja kehuskelee vielä julkisesti sillä. Saavat siitä kirjallisuuspalkintoja jopa 2013. Kylläpä käy kateexi. Osa Mazneffin teoista on käytössä pedofilian opaskirjoina.
ellauri106.html on line 90: The rudeness is not only a source of stylistic energy, but also a fundamental moral position, an attack on the state of inhumanity disguised as niceness, as Nathan Zuckerman puts it in The Anatomy Lesson. Roth is thus directed against the social forces of obedience, prohibition and oppression, essential components of mature adulthood, which is why Posnock recognizes an “art of immaturity” in which Roth disregards cultural barriers and abandons himself completely to aesthetic pleasure, in the style of a Cervantes 'or Nabokovs .
ellauri107.html on line 355: Setämiehet (Pili ja sen narsistinen peilikuva) pitää neuvoa naimisesta. Se lähentää niitä miesystävinä. Faunia (paljonpuhuva nimi: Pan perseeseen) on pudonnut sosiaalitikkailta ja on siis kokenut demokratisoitumisen. Siitä Pili on sille vahingoniloinen. Miesten izemurhat vähenivät kun Viagra halpeni. Faunia 14v toisin kuin Nabokovin Lolita ei muka antanut kähmivälle isäpuolelle.
ellauri133.html on line 98: Vittu näitäkin on kirjastot väärällään. Äskettäinkin on tullut luetuxi monia, viimexi Nabokov ja Philip Roth. Harry Potter ja Käsineito on puhdasta rasistista white anglo supremacya, vaikka leffoissa on tätä peitelty tavanomaisilla token "vähemmistön" edustajilla (esim 1 kiinalaisella naisella)..
ellauri133.html on line 349: Dodi! Mä arvasin! tää "Se" kirjan nimessä tarkoittaa tosiaankin "sitä"! Tää on luultavasti eka kirja Kurkon kronologisessa sarjassa miss voi osoittaa kynnettömällä sormella ja sanoa: "Tässä kohen toimittajat ei enää uskaltaneet sanoa Kurkolle et jätä hyvä mies noi sairaat jutut pois." Tiiliskivi muotoaan muuttavasta, lapsia jahtaavasta demarista nieltä Penninnussija on melkein 1100 sivua pitkä. Onhan siinä tollasta Enid Blyton meininkiä, lapsitiimejä ja lapsimielikuvituxen kekkeriä. Mut that being said, viemäreihin exyneen pojan voi nähtävästi pelastaa vaan niin että 6 11-vuotiastapoikaa gängfäkkää 11-vuotiasta tyttöä... sen "pyynnöstä", hehe. Voi HEMMETTI mikä parannettu painos Nabokovista!
ellauri133.html on line 386: "I wasn´t really thinking of the sexual aspect of it," King later mansplained his intentions in writing the controversial scene. "The sexual act connected childhood and adulthood ... Times have changed since I wrote that scene and there is now more sensitivity to those issues. In my days, balling minors was all in a day´s work. Besides, I had a lot of satisfying jerkoffs writing it. As did my colleague Nabokov."
ellauri135.html on line 591: Runo alkaa rivillä Ya pomnyu chudnoe mgnovenie, ja Nabokov kuuluisasti naureskeli yrityxille kääntää näitä maagisia rivejä englannixi. No googlelta se käy, tässä Pushkinin prujaus venäjäxi ja sama suomexi.
ellauri191.html on line 2141: In the Wall Street Journal, Joseph Epstein wrote, "You might not know it, but you and I are members of a club whose fellow members include Leo Tolstoy, Henry James, Anton Chekhov, Mark Twain, Henrik Ibsen, Marcel Proust, James Joyce, Jorge Luis Borges and Vladimir Nabokov. [And, we might add: Virginia Woolf, Joseph Conrad, Anna Akhmatova, Ella Fitzgerald, and Eudora Welty.] The club is the Non-Winners of the Nobel Prize in Literature. All these authentically great writers, still alive when the prize, initiated in 1901, was being awarded, didn't win it."
ellauri192.html on line 283: THIS same bias extends to literary forms. We look in vain on the Nobel register for the experimental, formally subversive, controversial movements and texts that distinguish modernism. No Surrealist has been rewarded, no major Expressionist, no poet or playwright out of the seminal world of Dada or absurdism (Andre Breton, Hugo Ball, Gertrude Stein). The boat is not to be rocked. On august occasion, lyric eroticism and even sorrowful homosexuality are admitted to Parnassus. Radical sexual play in style, in ''amoral'' revaluation, are vetoed. The liberating sensualists, such as John Cowper Powys, supreme in English fiction after Hardy, are left out. Colette is nowhere to be found. Her heir in sensuous contrivance, Nabokov, was blackballed.
ellauri196.html on line 183: Auden oli homoseksuaali ja Chester Kallmanin rakastaja. Pari työsti yhdessä librettoja Benjamin Brittenin, Igor Stravinskin, Hans Werner Henzen ja Nicolas Nabokovin oopperoihin. Kuulostaakin akkamaiselta, "librettoja", ei edes kunnon kirjoja! Tiiliskiviromaaneja kuten appi Tomppa Mann! Ainiin homohan se oli sekin, tai siis bi.
ellauri203.html on line 148: Dostoyevsky despised Turgenev and Bunin couldn´t stand Nabokov. Ideology, ambition and personal conflicts - Russian classical authors had enough reasons to be rude about one another.
ellauri254.html on line 176: Varhaisrunoudessa Ploki vaahtosi paljon ihanista naisista. Blok muutti Pietariin vuonna 1905. Hän tutustui Pietarin kulttuurielämään Vjatšeslav Ivanovin teoxesta "Pidot Tornissa". Blok oli perustamassa Venäjän edestakaista symbolistiliikettä. Venäjän runouden kausi hopea-aika on liitetty Blokiin sekä muihin venäläisrunoilijoihin, kuten Anna Ahmatovaan, Marina Tsvetajevaan, Boris Pasternakiin ja Vladimir Nabokoviin.
ellauri256.html on line 246: Boris Nikolaevich Bugaev (Russian: Бори́с Никола́евич Буга́ев, IPA: [bɐˈrʲis nʲɪkɐˈlajɪvʲɪtɕ bʊˈɡajɪf] (listen)), better known by the pen name Andrei Bely or Biely (Russian: Андре́й Бе́лый, IPA: [ɐnˈdrʲej ˈbʲelɨj] (listen); 26 October [O.S. 14 October] 1880 – 8 January 1934), was a Russian novelist, Symbolist poet, theorist and literary critic. He was a committed anthroposophist and follower of Rudolf Steiner. His novel Petersburg (1913/1922) was regarded by Vladimir Nabokov as the third-greatest masterpiece of modernist literature. The Andrei Bely Prize (Russian: Премия Андрея Белого), one of the most important prizes in Russian literature, was named after him. His poems were set to music and performed by Russian singer-songwriters.
ellauri272.html on line 232: Lolita by Vladimir Nabokov ellauri286.html on line 382: Hänen uusi romaaninsa Neittokiva puhuu tärkeimmästä aiheesta: kuinka voittaa kuolema rakkaudella. Mixi kuolemaa pitäis ylipäänsä voittaa? Talousliberaalit ei osaa muusta puhua kuin voitosta. Kriitikot May ja Kucherskaya kuvaili Shishkinin romaania seuraavasti: "Neittokiva on loistava romaani sanasta ja kielestä, joka tulee pehmeäksi ja tottelevaiseksi mestarin käsissä. Se voi luoda minkä tahansa muun todellisuuden, joka on upeampi ja upeampi. Uskottava, että todellinen maailma. Kuilu sanan ja tosiasian, todellisuuden ja sen ihmiskielelle käännöksen välillä on todellinen sisäisen jännitteen pesä romaanissa. Sen venäjä alkaa kyllä olla vähän vanhakantaista." Boris Dralyuk kirjoitti The Times Literary Supplementissaettä "Shishkinin ihmeellinen eruditio, kapea ilmaisu ja taipumus yleiseen leikkiin ovat hänen taiteensa silmiinpistäviä osia... Nämä ominaisuudet todellakin yhdistävät hänet Nabokovin kanssa, samoin kuin hänen uskonsa kirjoitetun sanan voimaan: "Tarina on käsi, ja sinä olet käsine. Tarinat muuttavat sinua, kuten käsineet. Sinun on ymmärrettävä, että tarinat ovat eläviä olentoja, kuten käsineet."
ellauri315.html on line 450: Shuulman on 45-vuotias. Hän on naimisissa Mikhail Schulmannin, pedofiili Vladimir Nabokovin asiantuntijan ja kirjallisuuskriitikon kanssa, jonka hän tapasi Internetissä LiveJournal.ru:n kautta. Schulmanneilla on kolme netissä tehtyä yhteistä lasta (kaksi tytärtä ja poika).
ellauri325.html on line 169: Oikeusministeri V. D. Nabokov ( V. V. Nabokovin isä ), joka vastaa lehdestä, tunsi Averchenkon hyvin. Krimin SSR perustettiin lyhyeksi ajaksi kesällä 1919 Krimille D. I. Uljanovin johdolla. Averchenko, jolla ei ollut aikaa purjehtia ranskalaisten kanssa, odottaa pahinta, mutta terroria, kuten vuonna 1917 ja sen jälkeen vuonna 1920 Krimin SSR:n alaisuudessa, ei tapahtunut, ja Averchenkon vehkeily vapaaehtoisarmeijan tukena ei vaikuttanut häneen. Pian valkoiset Etelä-Venäjän asevoimat valloittivat Krimin uudelleen. Vuonna 1920 hän kirjoitti paroni P. N. Wrangelin Venäjän armeijan hyväksi. Simferopolissa.
ellauri360.html on line 259: Vladimir Nabokov : Lolita
xxx/ellauri122.html on line 922: Tätä kirjaa en ole jaxanut lukea useista yrityxistä huolimatta, se on niin tympäisevä. Catch-22 is a satirical war novel by American author Joseph Heller. He began writing it in 1953; the novel was first published in 1961. Often cited as one of the most significant novels of the twentieth century, beats me why. Heller was born on May 1, 1923, in Coney Island in Brooklyn, son of poor Jewish parents, Lena and Isaac Donald Heller, from Russia. Heller said that the novel had been influenced by Svejk, Céline, Waugh and Nabokov. Hilariously funny, the novel’s insights are also deadly serious. It is a debris of sour jokes.
xxx/ellauri123.html on line 695: Vladimir Vladimirovitš Nabokov (ven. Влади́мир Влади́мирович Набо́ков; 22. huhtikuuta (J: 10 huhtikuuta) 1899 Pietari, Venäjän keisarikunta – 2. heinäkuuta 1977 Montreux, Sveitsi) oli venäläis-yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja perhostutkija. Hän kirjoitti urallaan useita romaaneja, runokokoelmia, novelleja sekä omaelämäkerran ja kirjallisuuskritiikkejä. Nabokovin tunnetuin teos on Lolita.
xxx/ellauri123.html on line 697: Vladimir Nabokov syntyi Pietarissa vanhaan aristokraattiseen sukuun. Hänen isänsä Vladimir Nabokov oli perustuslaillisdemokraattisen puolueen johtohahmoja ja kirjoitti useita kirjoja ja artikkeleita rikoslaista ja politiikasta.
xxx/ellauri123.html on line 698: Vladimir Nabokov omaksui jo lapsena venäjän, ranskan ja Но как се разиграваше сърцето на клетника, щом сред невинната детска тълпа забележеше детето демон, "enfant charmante et fourbe" — унесен поглед, ярки устни, десет години каторга, ако покажеш, че гледаш.
xxx/ellauri123.html on line 700: Hän muutti perheensä mukana Englantiin 1919. Vladimir Nabokov opiskeli Trinity Collegessa. Hänen pääaineensa oli ensin eläintiede mutta vaihtoi sen pian ranskan- ja venäjänkieliseen kirjallisuuteen. Vladimir valmistui hyvin arvosanoin vuonna 1922. Aluxi aioin suorittaa tutkinnon psykiatriassa, mutta omituinen uupumus, olen niin masentunut tohtori, valtasi minut; ja vaihdoin englannin kirjallisuuteen, millä alalla niin monet pettyneet manque runoilijat lopettavat piippua polttavia tweed-asusina opettajina. - Öö mitä tarkoitat?
xxx/ellauri123.html on line 716: Nabokov´s wife Véra was his strongest supporter and assisted him throughout his lifetime, but Nabokov admitted to having a "prejudice" against women writers. He wrote to Edmund Wilson, who had been making suggestions for his lectures: "I dislike Jane Austen, and am prejudiced, in fact against all women writers. They are in another class." Although Véra worked as his personal translator and secretary, he made publicly known that his ideal translator would be male, and especially not a "Russian-born female". In the first chapter of Glory he attributes the protagonist's similar prejudice to the impressions made by children's writers like Lidiya Charski, and in the short story "The Admiralty Spire" deplores the posturing, snobbery, antisemitism, and cutesiness he considered characteristic of Russian women authors.
xxx/ellauri123.html on line 745: Evidence is presented that the author of Lolita, Vladimir Nabokov, was himself consciously a pedophile who acted out his desires vicariously through his writing. Drawing upon his literary works and biography, the manifest and genetic origins of Nabokov´s pedophilia are traced back to an unresolved oedipal conflict complicated by childhood sexual abuse. Humbert Humbert, the protagonist in the novel Lolita, is the classic literary portrayal of a pedophile. Evidence is presented that the author of Lolita, Vladimir Nabokov, was himself consciously a pedophile who acted out his desires vicariously through his writing. Drawing upon his literary works and biography, the manifest and genetic origins of Nabokov´s pedophilia are traced back to an unresolved oedipal conflict complicated by childhood sexual abuse. The raw power of Lolita derives from the abreactive discharge of a libidinal cathexis denied any other mode of expression.
xxx/ellauri123.html on line 748: Nabokovs_-_vladimir%2C_kirill%2C_olga%2C_sergey%2C_elena.jpg/300px-Nabokovs_-_vladimir%2C_kirill%2C_olga%2C_sergey%2C_elena.jpg" />
xxx/ellauri123.html on line 749: Pikku-Vladi, Kiril, Olga, Sergei ja Jelena Nabokov ja sylikoira Lolita xxx/ellauri123.html on line 752: Sergey Vladimirovich Nabokov was a Russian poet and pedagogist who was born on 12 March 1900 in Saint Petersburg. Sergey died on 9 January 1945 in a Nazi concentration camp located in Neuengamme. He was brother to Vladimir Nabokov.
xxx/ellauri123.html on line 754: The family reacted relatively calmly to this fact, partly because Sergey´s uncles Konstantin Nabokov and Vasiliy Rukavishnikov were homosexuals.
xxx/ellauri123.html on line 756: Nabokov, a "champion of aesthetic autonomy", was keenly aware of the stakes of publication from 1916, when he had a collection of his poems printed at his own expense. The volume brought him embarrassment; his teacher read the worst lines out to the budding author´s classmates, who roared with laughter.
xxx/ellauri123.html on line 758: Lolita is a 1955 novel written by Russian-American novelist Vladimir Nabokov. The novel is notable for its controversial subject: the protagonist and unreliable narrator, a French middle-aged literature professor under the pseudonym Humbert Humbert, is obsessed with an American 12-year-old girl, Dolores Haze, whom he sexually molests (fucks) after he becomes her stepfather. "Lolita" is his private nickname for Dolores.
xxx/ellauri123.html on line 767: But as Lance Olsen writes: "The first 13 chapters of the text, culminating with the oft-cited scene of Lo unwittingly stretching her legs across Humbert's excited lap ... are the only chapters suggestive of the erotic." Nabokov himself observes in the novel´s afterword that a few readers were "misled by the opening of the book ... into assuming this was going to be a lewd book ... expecting the rising succession of erotic scenes; when these stopped, the readers stopped, too, and felt bored." Preee-cisely!
xxx/ellauri123.html on line 769: One of the first things Nabokov makes a point of saying is that, despite John Ray Jr.'s claim in the Foreword, there is no moral to the story. Nabokov concludes the afterword with a reference to his beloved first language, which he abandoned as a writer once he moved to the United States in 1940: "My private tragedy, which cannot, and indeed should not, be anybody's concern, is that I had to abandon my natural idiom, my untrammeled, rich, and infinitely docile Russian language for a second-rate brand of English." Alas, that 'wonderful Russian language' which, I imagined, still awaits me somewhere, which blooms like a faithful spring behind the locked gate to which I, after so many years, still possess the key, turned out to be non-existent, and there is nothing beyond that gate, except for some burned out stumps and hopeless autumnal emptiness, and the key in my hand looks rather like a lock pick. Or floppy prick."
xxx/ellauri123.html on line 992: child and Nabokov's longest fiction, is named
xxx/ellauri123.html on line 1019: apparently redeemed, of course, by the atrocious punishment that Nabokov inflicts
xxx/ellauri123.html on line 1115: works of Vladimir Nabokov. He edited
xxx/ellauri123.html on line 1117: Nabokov's Lolita. He also authored
xxx/ellauri123.html on line 1118: four other books about Nabokov,
xxx/ellauri123.html on line 1121: course from Nabokov. (So did Pynchon tho he cut the class, understanding nothing from Vladi's thick Russki accent. Vladi did not remember Tom's protruding incisors, distracted by the attending Lolitas. Vera recalled Tom's appalling hand.) His education
xxx/ellauri124.html on line 238: Vladimir Nabokov’s Lolita and Pale Fire
xxx/ellauri125.html on line 40: Boucherin herutuskuvan ja Frozen-videon värit ja tunnelmat on aivan samoja. Vaikka tytöillä on Disney-videossa vaatteet päällä kyllä filkassa on eri paljon lapsierotiikkaa mukana. Vladi Nabokov olis tykännyt. Jossain Charlotten videossa oli kameona se Fragonardin keinukuva jossa heebo kurkistelee keinuvan tytön hameisiin. Housunnapit singahtelevat: zingg zingg zingg bojong-jong!
xxx/ellauri125.html on line 59: Melampus sai ennustajan lahjan ja kyvyn ymmärtää eläinten puhetta pelastettuaan 2 käärmeorpoa. Melampus juorusi kaikelle kansalle että Midas-kuningas sai aasinkorvat. San Francisco on Melampuxen copycat. Melampus on myös Impala ja eräs gastropodi. Impala on myös Chevrolet. Niillä Impalan siivekkeillä oli joku Nabokoviin liittyvä nimi joka on karannut mielestä.
xxx/ellauri125.html on line 123: Livro revela que Vladimir Nabokov baseou Lolita num caso real
xxx/ellauri125.html on line 132: “Sally era morena, praticamente da mesma idade de Lolita, e também filha de mãe viúva e chantageada com uma ameaça de internamento numa escola correcional. Seu sequestro seguiu o mesmo modus operandi que Nabokov desenvolve em seu romance. Weinman encontrou anotações e recortes de jornais sobre o caso nos arquivos do escritor, até mesmo um registro da morte de Sally, em agosto de 1952”, assinala Sérgio Augusto. “Há claras — e, às vezes, diretas — referências ao drama de Sally e a La Salle em ‘Lolita’. No capítulo final, atormentado pela culpa, Humbert-Humbert se compara a La Salle e confessa sua desconfiança de que também possa ser condenado a 35 anos por estupro.”
xxx/ellauri125.html on line 134: O autor do romance, Vladi Nabokov, homem circunspecto, deixa a impressão de que é uma incógnita. Na verdade, não é. Ele escreveu sobre si, em “Fala, Memória” (Alfaguara, 328 páginas, tradução de José Rubens Siqueira), e há a estupenda biografia escrita pelo irlandês Brian Boyd (PhD em literatura pela Universidade de Toronto), publicada em dois volumes, “Vladimir Nabokov — Os Anos Russos” (Anagrama, 626 páginas, tradução de Jordi Beltran) e “Vladimir Nabokov — Os Anos Americanos” (Anagrama, 966 páginas, tradução de Daniel Najmías). Não há tradução brasileira. “Véra. Señora de Nabokov” (Alianza Editorial, 744 páginas, tradução de Miguel Martínez), de Stacy Schiff, é uma magnífica biografia de Véra Nabokov, a mulher do autor de “Fogo Pálido”. Trata-se, por sinal, de uma biografia indireta de Vladimir Nabokov. Ganhou o reputado prêmio Pulitzer.
xxx/ellauri125.html on line 136: O livro “The Real Lolita”, de Sarah Weinman, resgata a história de duas pessoas cuja história teria colaborado para a formatação do romance “Lolita”, de Vladimir Nabokov. Brian Boyd relata que Vladimir Nabokov leu “notícias sobre acidentes publicadas em jornais, sobre crimes sexuais e assassinatos: ‘um violador de meia idade’ que raptou Sally Horner, uma garota de 15 anos de Nova Jersey, e a manteve em seu poder durante 21 meses, levando-a como ‘escrava’ por todo o país até que a encontraram em um motel do sul da Califórnia”. O nome do homem não é citado. Por que a quase nenhuma importância dada ao caso? Porque, como mostra o biógrafo, o romance de Vladimir Nabokov vai muito além da história de Sally Horner e de seu raptador. Reduzi-lo a isto é reduzir a importância de sua literatura (que nada tem de jornalismo).
xxx/ellauri125.html on line 138: “Nabokov talvez nem precisasse de Sally Horner para criar sua paradigmática ninfeta, pois já localizaram referências à sexualidade precoce de meninas pré-púberes em pelo menos seis de suas criações ficcionais, entre contos, novelas e romances.” Brian Boyd revela que Vladimir Nabokov fez ampla pesquisa sobre a sexualidade de pessoas do sexo feminino “de 6 a 19 anos”. Não deixou nem mesmo de pesquisar as gírias dos jovens.
xxx/ellauri125.html on line 168: When she was 14 years old, she was cast in the role of Dolores "Lolita" Haze in Stanley Kubrick's film Lolita (1962), against James Mason, then aged 53. Nabokov, the book's author, described her as the "perfect nymphet". She was chosen for the role partly because the film makers had to alter the age of the character to an older adolescent rather than the 12-year-old child Lolita in Vladimir Nabokov's novel Lolita. Although Kubrick's film altered the story so as not to be in violation of the Hollywood Production Code, it was still one of the more controversial films of the day.
xxx/ellauri125.html on line 729: Mitäs pahaa Katy on sille tehnyt? Ai jaha, Katy-täti (25) sanoi Bota (18) sakkolihaxi jossain aikaisessa shoussa kun se oli kuitenkin jo täysi-ikäinen! Thank god you're at least 18! Katy setäili! Tää muistetaan. Kuuntelin Katyn karjuntaa, se on nähtävästi naapurin tyttö Santa Barbarasta (missä me surfattiin Snoopyllä 1977 nuorina laihoina ja ruskeina). Sillä on lapsekkaita lauluja, Roarissa se on just päässyt jonkun petkuttavan mulkun pauloista ja Teenage dreamissä se kuulostaa Nabokovin polluutiounelta. Mitähän Bo on tässä miettinyt? Ja se taitaa laskea Courtney Loven syyxi pikkuruisen Kurt Cobainin seppukun. No Nirvana oli aika paska bändi mun mielestä, ja eiköhän Kurre ollut izekin aika lailla konin koukussa. Katy koitti ensin laulaa gospelia oikealla nimellään Katy Hudson, mutta se naula ei jostain syystä vetänyt.
xxx/ellauri127.html on line 31:
Vladimir Nabokov
xxx/ellauri127.html on line 110: John Galsworthy: eräänlainen kirjailija, kuollut kuin kivi. (Nabokov: Lolita s. 174.) Johnun kuollessa Vladi oli 33-vuotias.
xxx/ellauri127.html on line 112: When Nabokov died in 1977, The New York Times hailed him as “a giant in the world of literature.” Two of his novels, “Lolita” and “Pale Fire,” landed on the Modern Library’s 1998 list of the best English novels of the 20th century. His legions of fans regard Nabokov’s failure to win a Nobel Prize as one of the great literary travesties of the 20th century.
xxx/ellauri127.html on line 116: There are currently five scholarly journals devoted to Nabokov studies. His allusive style and trilingual (English, French, Russian) wordplay are catnip for academics, who endlessly parse challenging texts like “Pale Fire” — a novel in verse, followed by obscurantist commentary — finding new apercus tailor-made for small-journal publication. Nabokov’s apotheosis in academe is quite ironical, because he and his close friend, the literary critic Edmund Wilson, shared an icy disdain for the ivory tower. They viewed universities as ATMs, handy because there were so many of them, and because they were flush with cash. Nabokov, who arrived in the United States penniless in 1940, had to rely on teaching assignments at Wellesley and Cornell to feed his family for 15 years. The moment “Lolita” made him financially independent, he fled Cornell for Switzerland and never set foot in a classroom again.
xxx/ellauri127.html on line 120: In his lifetime, Nabokov received many contrary and often puzzled reviews. The Hollywood producer Robert Evans famously flew to Switzerland in 1968 to read an advance copy of the novel “Ada” in one day. “It was torture,” he recalled. Dwight Macdonald hated “Pale Fire” on behalf of Partisan Review, calling it “unreadable . . . too clever by half . . . Philistine . . . false” — and he hadn’t even finished his first paragraph!
xxx/ellauri127.html on line 124: I would argue that the first real fissure in the adulatory critical wall hailing the “literary giant” came in 1990, in George Steiner’s erudite assessment of the first volume of Brian Boyd’s Nabokov biography, “Vladimir Nabokov: The Russian Years.” Writing in The New Yorker, Steiner perceived, a lack of generosity of spirit in Boyd’s subject: “Nabokov’s case seems to entail a deep-lying inhumanity, or, more precisely, unhumanity,” Steiner wrote. “There is compassion in Nabokov, but it is far outweighed by lofty or morose disdain.”
xxx/ellauri127.html on line 129: I also welcome some reassessments of Nabokov’s appalling personality, which slid deeper and deeper into solipsistic self-reverence as the “Lolita” royalties rolled in.
xxx/ellauri127.html on line 132: Dostoyevsky, Nabokov told anyone who would listen, was “a third-rate writer and his fame is incomprehensible.” He called Henry James “that pale porpoise.” Philip Roth? “Farcical.” Norman Mailer? “I detest everything that he stands for.” T. S. Eliot and Thomas Mann were “fakes.” When his friend Wilson suggested that he include Jane Austen in his Cornell survey course on European literature, Nabokov responded, “I dislike Jane [Austen] and am prejudiced, in fact, against all women writers.” Leo Tolstoy and Nikolai Gogol: da. Everybody else: nyet.
xxx/ellauri127.html on line 134: Nabokov’s attacks on his fellow Russian novelist Boris Pasternak were anything but amusing. The moment that Pasternak won the Nobel Prize for “Doctor Zhivago” in 1958, Nabokov waged a bitter, personal campaign against Pasternak, a nonstop stream of vitriol.
xxx/ellauri127.html on line 135: Having won the much-coveted Nobel, and now supplanting “Lolita” on the American best-seller lists, “Zhivago” drove Nabokov bonkers.
xxx/ellauri127.html on line 136: Nabokov clearly had an idee fixe about (undeserving?) Russian writers winning the Nobel Prize. Like Alexander Solzhenitsyn, whose work he dismissed as “juicy journalese.”
xxx/ellauri127.html on line 138: Plenty of monsters make great art, and many of their names emblazon lists of Nobelists, poet laureates, and so. And there is no doubt that Nabokov created great art, in two languages, like Joseph Conrad, whom he predictably disdained. (“A collection of glorified cliches.”) His achievements speak volumes. If only he hadn’t been such a jerk.
xxx/ellauri127.html on line 140: This chapter gives a brief history of the émigré travelogue in and about America from Alexis de Tocqueville to Simone de Beauvoir, by way of introducing the four authors studied in this book: Vladimir Nabokov, Robert Frank, Alfred Hitchcock and Wim Wenders. Elsa Court argues that the outsider’s perspective has shaped representations of modern America through restless mobility, drawing a portrait of the modern highway shaped by the needs and cravings of the motorist. In the context of mobilities studies’ recent embrace of the humanities, Court makes an important case for the re-examination of the fixed places designed to facilitate motion—motel, gasoline station, roadside restaurant, as well as signage and memorials—and the roadside’s redesignation from so-called non-place to modern American topos.
xxx/ellauri127.html on line 238: Nabokov, as he admitted it, had hidden a riddle-game left for the benefit of the deserving reader. Lolita’s riddle.
xxx/ellauri127.html on line 239: Humbert's first lay Annabelle refers to Egar Allan Poe‘s (1809-1849) poem « Annabel Lee« , and indeed, the beginning of « Lolita » is full of references to this work. This famous American author was in love with Virginia Clemm, a thirteen years old girl. Nabokov was a fervent lepidopterist, a specialist of butterflies. Miten kukaan voi olla polttavasti innostunut voikärpäsistä? Kai kun sen mielestä oli huisin kivaa piikittää perhosten alaruumiita.
xxx/ellauri127.html on line 252: 1952 is a capital year in the novel and the number 52 is omnipresent and thus loaded with a mysterious meaning in the mind of Nabokov, in the context of this novel. It must be a central symbolic element in the Lolita’s riddle. Se oli hyvä vuosi muutenkin. « Pierre Point in Melville Sound » (p.33 TAL) was a reference to « Pierre or the Ambiguities » a Novel by Herman Melville (1819-1891; notice the 19/91) published in 1852. «brun adolescent (…) se tordre-oh Baudelaire! » (p.162 TAL): Charles Baudelaire (1821-1867 was one of the most famous French poet who translated Edgar A. Poe in French). A part of « Le Crépuscule du Matin » (1852). Se tordre tarkoittanee käteenvetoa. Humbert refering to the hunchbacked hoary black groom at the « Enchanted Hunters » Hotel: « Handed over to uncle Tom » (p.118 TAL): « Uncle Tom’s Cabin » by Harriet Beecher Stowe (1811-1896) is from 1852. Ehm… the list is non-negligible.
xxx/ellauri127.html on line 254: The mention (p.289 TAL) of the case abduction and rape of the 11 years old Florence Sally Horner by a 50 years old man. In 1948, the 11-year-old Horner stole a 5-cent notebook from a store in Camden, New Jersey. Frank La Salle, a 50-year-old mechanic, caught her stealing, told her that he was an FBI agent, and threatened to send her to « a place for girls like you« . Then he abducted the girl and spent 21 months traveling with her over different American states and raping her. Florence Horner died in a car accident (p.288 TAL, « a routine highway accident«) near Woodbine, New Jersey, in 1952. It seems clear that the case inspired partly « Lolita » (even though this theme existed long before in Nabokov’s works (see for instance his 1939 work « Volshebnik » (i.e. « The Enchanter« ))).
xxx/ellauri127.html on line 639: Humbert Nabokovin lätinä eze muka "oikeasti" rakasti Dollyä on aivan peräaukosta. Koko äijän falskius näkyy siitä selvänä. Ketä kiinnostaa?
xxx/ellauri128.html on line 40: Sysmän Koskueen Salpakierron kierrätyskaupasta löytyi egellä V.A. Koskenniemen Vaeltava viisaus. Lopetetun Alkon edessä oli myytävänä luottokaupalla Hannu Tarmion Elämän viisauden kirja. Maxoinkohan edes egeä. Molemmat WSOY:n julkaisuja. Turmiolan kirja ilmestyi 1990, Vaakun vuonna 1952. Vuosi 1952 oli tärkeä vuosi myös Vladi Nabokoville, kuten Witte totesi (kz. edellinen albumi). Kreikkalaisen sananjohtonsa mukaisesti merkizee aforismi rajoitusta, ja se voitaisiin vaihtaa myös sanaan "määritelmä" (kreikkalaiset eivät kyllä siitä pitäisi). Sitä käytetään usein synonoomisesti (sic) maksiimin kanssa. Kuten raamatussa, näissä kokoelmissa on keskenään ristiriitaisia päähänpistoja. Joku Ebner-Aschenbach nimitti aforismia puuttuvaxi renkaaxi ajatusketjussa. Ryhtyessään toimittamaan tätä antologiaa, jonka ajallinen raja on 2. maailmansota, Vaakku nojasi omaan kotikokoelmaansa. Vaakun töräyxet valmistuivat Hangossa elokuussa 1952.
xxx/ellauri130.html on line 714:
Elämä oli iso ylläri ja k. varmaan vielä isompi.
Vladimir Nabokov
M
KILL!
xxx/ellauri136.html on line 76: Lolita by Vladimir Nabokov - probably due to my research interest in narratives. Nabokov is a master of narration. Manipulation of sympathy through the power and beauty of language at its best.
xxx/ellauri138.html on line 268: Literary history is full of moments of betrayal, when trusted confidants defied the wishes of the authors. Max Brod ignored Franz Kafka's order to burn his unpublished manus and diaries. Vladimir Nabokov and Philip Larkin's instructions to destroy the unpublished manus were rescinded by the heirs and executors, who not only retained but published them. Bailey did not publish Roths samizdats.
xxx/ellauri139.html on line 182: Kukas muu se äskettäin uhos yhtä asiattomasti kauneudesta? Joo se oli Nabokov. Oliko vastauksesta sinulle hyötyä? Ei. Ihan paskapuhetta. Vittu nää jenkit on sitten mauttomia. Just sitä, mauttomia. Ennen kaikkea. Niikö et joku alkaa rähjätä naapurille jossain Nykin kämäsessä taidenäyttelyssä kun toisen puhelin alkaa hälyttää. "Voisin tappaa sinut". Joo, tapa vaan. Kyseessä oli vielä joku Pollock, 40-luvun jenkki maalintuhertaja jonka taulu Nro 1A näyttää koiranoxennuxelta lumisessa puskassa. Tai sängyn alta löytyneeltä villakoiralta. Vittu miten kaikki henkilöt joiden ajatuxiin Peppu paneutuu muuttuu vastustamattomalla voimalla uusixi identtisixi Pepuixi. Niinkö toi Delroux. Sama onko ne nuoria vai vanhoja, naisia tai miehiä, kaikki ne on Peppuja. Never mind the Bollocks. Phil kammosi kuolemaa yli kaiken. Se oli nuuka mies, säästi käytöstä poistetut sydäntahdistimet. Lähetti Bloomille 30 hopearahan laskun konsultaatiosta nukkekodissa.
xxx/ellauri139.html on line 252: Dostojevskajan (puolison) ilmoituksen mukaan myös rakkaudessa lapsiin on omaelämänkerrallinen luonne. Myshkinin muistelu koskien sitä kuinka hän Sveitsissä tapasi lauman koulusta juosten palaavia lapsia, kuuluu kirjailijan muistoihin Dresdenistä. Rusakko ja Nabokov tulee ezimättä mieleen. Ihanteena lapsen kaatiot, "sureskeleva" talonpoikaistyttö Marie. Ruhtinas on kasvanut lasten keskellä, kanssakäymisessä luonnon kanssa, kaukana tästä säätyläisporvalillisuudesta.
xxx/ellauri139.html on line 309: "Minua miellytti se, että Te pidätte parhaana Idioottia. Kuvitelkaa, että olen tämän arvion kuullut jo 50 kertaa, ellen enemmän. Kirjaa ostetaan joka vuosi ja joka vuosi jopa yhä enemmän. Minä sanoisin Idiootista, että kaikki puhuvat siitä minulle, kuinka se on paras teokseni, sillä on erityinen paikka mielessäni, se minua suuresti tyydyttää ja miellyttää". Nabokovin mielikirja oli Lolita.
xxx/ellauri157.html on line 127: Nabokov ja Lolita
xxx/ellauri178.html on line 159: This isn’t Nabokov’s ice-blue disdain for the academic ninnyhammers who went snorting after his truffles. Roth, instead, worries himself, as though a sick tooth needed tonguing. He is looking over his shoulder because somebody—probably Irving Howe—might be gaining on him: “This me who is me being me and no other!” as Tarnopol explained at the end of My Life as a Man.
xxx/ellauri229.html on line 788: (trans. by Vladimir Nabokov xxx/ellauri235.html on line 473: Huisin monet lastenkirjailijat ovat olleet pedofiilejä tai muuten outoja: H.C. Andersen, Lewis Carroll, Fedja-setä, Dr. Seuss, JK Rowling, kuka vielä? No Tove Jansson! Varmaan Roald Dahl kuuluu joukkoon? Kazotaanpas. No aika paskiainen se kyllä oli, vaikkei nähtävsti jäänyt kiinni juuri pedofiilinä. Muista kuuluisissa kynäilijöissä löytyy paljon namusetiä, Goethe ja Nabokov vain 2 mainitaxemme.
xxx/ellauri286.html on line 382: Hänen uusi romaaninsa Neittokiva puhuu tärkeimmästä aiheesta: kuinka voittaa kuolema rakkaudella. Mixi kuolemaa pitäis ylipäänsä voittaa? Talousliberaalit ei osaa muusta puhua kuin voitosta. Kriitikot May ja Kucherskaya kuvaili Shishkinin romaania seuraavasti: "Neittokiva on loistava romaani sanasta ja kielestä, joka tulee pehmeäksi ja tottelevaiseksi mestarin käsissä. Se voi luoda minkä tahansa muun todellisuuden, joka on upeampi ja upeampi. Uskottava, että todellinen maailma. Kuilu sanan ja tosiasian, todellisuuden ja sen ihmiskielelle käännöksen välillä on todellinen sisäisen jännitteen pesä romaanissa. Sen venäjä alkaa kyllä olla vähän vanhakantaista." Boris Dralyuk kirjoitti The Times Literary Supplementissaettä "Shishkinin ihmeellinen eruditio, kapea ilmaisu ja taipumus yleiseen leikkiin ovat hänen taiteensa silmiinpistäviä osia... Nämä ominaisuudet todellakin yhdistävät hänet Nabokovin kanssa, samoin kuin hänen uskonsa kirjoitetun sanan voimaan: "Tarina on käsi, ja sinä olet käsine. Tarinat muuttavat sinua, kuten käsineet. Sinun on ymmärrettävä, että tarinat ovat eläviä olentoja, kuten käsineet."
xxx/ellauri298.html on line 499:
xxx/ellauri329.html on line 240: Aluksi työstä käyvästä jyystöstä tyrmistyneenä Mark vetää hitaasti puoleensa tätä synkkää tyttöä, joka kertoo asiallisesti kurjuudesta ja prostituutiosta Venäjällä. Hän on yhtä aikaa viekas ja suoraviivainen, viettelevä ja lapsellinen. Mark ei ole koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan (paizi Nabokovin Lolita), ja lyhyellä aikavälillä nämä kaksi teiniä ovat seksuaalisesti (ja salaa) perheen panohommissa mukana. Mark on kiintynyt häneen, vaikka hän ei tunnista tunteitaan sellaisiksi, eikä hän ymmärrä rakkauden mukanaan tuomia velvollisuuksia (esim korzun poisjättöä). Elokuva vihjaa myös hienovaraisesti Markin ambivalenttisiin kokemuksiin nuorena emigranttina, jolla on keskijalka sekä vanhassa että uudessa maailmassa, pillussa ja poikien karvaisessa pyllynreiässä.
86
Nabokovs_-_vladimir%2C_kirill%2C_olga%2C_sergey%2C_elena.jpg/300px-Nabokovs_-_vladimir%2C_kirill%2C_olga%2C_sergey%2C_elena.jpg" />