Hiän kääntyi vain yhden talven, valoontuotu kylästä "messujen messuille", se oli naurettavaa, luonnollista, ei menettänyt maaseudun punastusta eikä tiennyt kuinka laskea jokaisen ele, asento ja sana, kuten kokeneita Moskovan tyttöjä. Barbara Lopukhinalla oli intohimoinen luonto, innokas ja runollinen: kaukana pääkaupungeista, yksinäisyydestä ja romaanien lukemisesta vaikuttavat voimakkaasti tyttömäisen uneliaisuuden kehitykseen ilman, että se heikentää luonnollista elävyyttä, iloisuutta ja sosiaalisuutta.
ellauri135.html on line 896: Runon rakkaus oli kaukana keskinäisyydestä, kun olosuhteet pakottivat hänet lähtemään Moskovasta samana vuonna 1832 ja menemään Junker-kouluun Pietarissa. Ja sekalaisia ​​harrastuksia oli, ja palvelu itsessään oli uusi, vaati erityistä upottamista, ja jonkin aikaa Varvara Lopukhinan suosikkiasema Lermontovin elämässä peitettiin ongelmien puristuksella. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt kiinnostumasta siitä, kuten todistavat sekä runoilija että hänen aikalaistensa kirjeet. Mutta runoilija ei voinut vastata suoraan hiänen kanssaan - se ei sovi sekulaaristen sääntöjen tiukkuuteen.
ellauri135.html on line 897:

Runon rakkaus rakkaudesta oli kaukana vastavuoroisesta,kun olosuhteet pakottivat hänet lähtemään Moskovasta samana vuonna 1832 Pietarin kadettikouluun. Ja molemmat sekulaariset harrastukset, ja itse palvelu, olivat uusia, jotka vaativat erityistä upottamista, ja jonkin aikaa Lermontovin elämässä rakastettu Barbara Lopukhin oli estetty kiireellisistä ongelmista. Hän ei kuitenkaan lakannut olemasta kiinnostunut siitä, kuten runoilijan itse ja hänen aikalaisensa kirjaimet osoittavat. Mutta runoilija ei voinut kommunikoida hiänen kanssaan suoraan - se ei sovi sekulaaristen sääntöjen vakavuuteen.
ellauri144.html on line 488: Ernst René Anselm Nyberg on saxalaisen koulun käynyt 50% konkkanokka joka jostain käsittämättömästä syystä oli suomen suurlähettiläs Moskovassa, vaikka se on antikommari ja ryssänvihaaja. Ranen syntyperältään juutalainen äiti meni 1937 naimisiin ei-juutalaisen miehen kanssa, ilmeisesti Suomessa. Se oli perheelle täysi katastrofi, jota erityisesti ortodoksijuutalainen Shulem kaliiperin isoisä ei hyväksynyt. Hänelle äiti lakkasi olemasta. Äiti pantiin häiden jälkeen lepositeisiin ja häntä pidettiin luvattomasti kotiarestissa yli kuukausi. Ranen isoisä Shulem sai toimistaan ehdottoman vankeustuomion.
ellauri145.html on line 601: Maailmaan laittamistani lapsistakin puntaroin koko lailla epäröiden, josko kaikki ”Jumalan valtakuntaan” tulevat myös tulevat Jumalasta11. Tänä syksynä menin mahdollisimman vähissä vaatteissa kahdesti omiin hautajaisiini, ensin kreivi Robilantina (ei – hän on poikani, siinä missä minä olen luontoni pohjalta Carlo Alberto), mutta minä itse olin Antonelli12. Rakas herra professori, teidän pitäisi nähdä tämä rakennelma13. Koska olen täysin kokematon seikoissa, jotka luon, teille kuulukoon kaikki kritiikki, olen kiitollinen voimatta luvata hyötyväni. Me artistit olemme opettamattomissa. – Tänään katselin – henkevänmaurilaista – operettiani, tyydytyksekseni totesin tässäkin tilaisuudessa, että nyt ovat Moskova yhtä hyvin kuin Roomakin grandiööseja asioita14. Ymmärrättehän, maisemaakaan varten ei minulta puutu lahjakkuutta.
ellauri145.html on line 648: 14 Ilmeisesti kastilialaisten Federico Chuecan (1848–1908) ja Joaquín Valverden (1846–1910) säveltämä ja Felipe Pérez y Gonzálezin (1854–1910) libretoima koominen fantasiakappale La Gran vía (1886), jonka Nietzsche oli nähnyt joulukuussa kahdesti. Operetilla ei ole yhteyttä Moskovaan tai Roomaan, mutta sen tapa tehdä numero madridilaisesta kadusta korostaa suurkaupunkiarjen nousua ”suuren maailman” puheenaiheeksi.
ellauri160.html on line 88: Kari Aronpuro löysi epähuomiossa hukkaamansa Poundin uudelleen ollessaan kirjastonhoitajana Kemissä. Vuonna 1974 häneltä oli ilmestynyt kokoelma Moskovan ikävä.
ellauri180.html on line 619: Venäjä käynnisti sotilasoperaation Ukrainan demilitarisoimiseksi varhain aamulla torstaina 24.2. 24. helmikuuta Vladimir Putin vetosi venäläisiin. Hän sanoi päättäneensä käynnistää erityisen sotilasoperaation Donbassissa ukrainan demilitarisoimiseksi. Sen jälkeen länsimaat asettivat pakotteita Moskovaa vastaan, mutta kukaan ei halunnut auttaa Kiovaa muilla menetelmillä. Venäjä käynnisti sotilasoperaation Ukrainan demilitarisoimiseksi varhain aamulla torstaina 24.2. Televisioidussa puheessaan venäläisille presidentti Vladimir Putin sanoi, että olosuhteet "edellyttävät meiltä päättäväisiä ja välittömiä toimia, Donbassin kansantasavallat ovat pyytäneet apua".
ellauri180.html on line 625: Paikalliset asukkaat tervehtivät armeijaa, jotkut eläkeläiset lähtivät kaduille punaisilla lipuilla, puolustusministeriö lisäsi. Samaan aikaan Venäjän federaation pysyvä edustaja YK:n Vassily Nebenziassa YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa totesi, että Ukrainan demilitarisointi- ja denazisointitehtävät saadaan päätökseen riittävän pian. Moskova ei ole sodassa Ukrainan ja sen kansan kanssa, vaan se toteuttaa erikoisoperaatiota naturisteja vastaan. Ukraina pyysi imf:ltä kiireellisesti rahoitusta Venäjän sotilaalliseen erityisoperaatioon maassa. IMF tutkii mahdollisuutta myöntää Kiovalle taloudellista tukea 2,2 miljardilla dollarilla, rahaston johtaja Kristalina Georgieva sanoi lausunnossaan.
ellauri189.html on line 55: Jukka Korpelan mukaan venäläinen historiankirjoitus historian kulusta on liian pelkistetty, johon kukaan vakavasti otettava tutkija ei suhtaudu vakavasti. Vanhat kertomukset ja legendat Moskovan Venäjän ajoilta lähtien muuttuivat totuudeksi 1800-luvulla ja edelleen Venäjän viralliseksi historiaksi muun muassa kouluopetukseen ja oppikirjoihin aina nykypäivään asti. Sen mukaan on syntynyt virheellinen todellisuuskuva (siis todellinen virheellisyyskuva), jonka mukaan venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset muodostaisivat Kiovan Venäjän pohjalta yhden kansan. Sehän ei pidä lainkaan paikkaansa! Kansoja oli vähintään tusina ellei enemmän!
ellauri189.html on line 244: Okay, thanx Anttoni, that will do, point taken. I feel your pain. Vähän jäi epäselväxi exactly kenen joukoissa Anttoni seisoi kulloinkin. Oliko se lähdössä Napsun armeijaan kohti Moskovaa kun se typerästi osui jalkaan izeään? Lopun aikaa se kuitenkin näyttää olleen zaari Alexanterin palveluxessa. Fixu valinta.
ellauri190.html on line 145: Vuosina 1136–1478 Novgorod oli Novgorodin tasavallan pääkaupunki. Sinne keskittyi Hansaliiton toimintaa. Pääosa Kultaisen Ordan ja Länsi-Euroopan välisestä kaupasta (suola, turkikset, nahat) kulki Novgorodin kautta, vaikka Novgorod ei varsinaisesti ollut Hansan jäsen. Tämä kauppareitti hiipui, kun Moskovan ruhtinaskunta valloitti ja tuhosi Novgorodin valtakunnan 1478.
ellauri190.html on line 147: 1500-luvun puolivälissä Novgorod oli Moskovan ja Pihkovan jälkeen Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki. Vuonna 1570 Iivana IV:n opritšnikat tuhosivat lähes koko sen väestön. Vuosien 1611–1617 ruotsalaismiehityksen aikana kaupunki koki jälleen suuria menetyksiä, mutta 1600-luvun puoliväliin mennessä sen asukasluku kasvoi taas huomattavasti.
ellauri190.html on line 156: Moskova (ven. Москва́, Moskva [mɐˈskva] kuuntele ääntämys?) on Venäjän federaation pääkaupunki ja Venäjän suurin kaupunki noin 13,2 miljoonalla asukkaallaan. Moskova on Euroopan suurin kaupunki, koska Istanbul ei sijaitse kokonaan Euroopassa. Moskova on myös Venäjän tärkein teollisuuskaupunki ja liikenteen solmukohta. Tsaarinvallan aikaan Venäjän pääkaupunkina toimi Pietari, mutta Moskovasta tuli Neuvostoliiton pääkaupunki ja on pysynyt pääkaupunkina Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Moskovassa sijaitsee Kreml, jossa sijaitsevat Venäjän keskeiset hallintoelimet. Kaupunki kasvaa voimakkaasti, sitä palvelee viisi lentokenttää ja Moskovasta lähtevät rautatieyhteydet joka suuntaan.lähde?
ellauri190.html on line 158: Moskova on saanut nimensä suomalais-ugrilaisesta Mustajoki-nimestä jolla viitattiin kaupungin läpi virtaavaan jokeen. Haha Mustajoki! Zaari Arto Samuli onkin muskoviitti! Ei ylläri!
ellauri190.html on line 160: Nimi esiintyy ensi kertaa vuoden 1147 Ipatijevskaja-kronikassa, jossa Suzdalin ruhtinas Juri Dolgoruki kutsuu Severskin ruhtinaan Svjatoslavin vieraaksensa Moskovaan. Moskova oli tällöin kartano tai majatalo, jonka omisti pajari Stepan Kutško. Juri surmautti hänet, jotta kukaan ei syyttäisi hänen saaneen tilan vääryydellä haltuunsa. Hehe. Juri ympäröi tilan paaluvarustuksella 1156 eli perusti kaupungin. Paikalle muodostui jo varhaisena aikana kaupan keskus. Vanhin säilynyt rakennus oli 1300-luvulla rakennettu kivikirkko Spas na Boru (Спас на Бору).lähde?
ellauri190.html on line 187: Ordan politiikka Venäjällä noudatti ohjenuoraa ”hajota ja hallitse”. Tataarit pyrkivät solmimaan nopeasti vaihtelevia liittoja paikallisten ruhtinaiden kanssa pitääkseen alueen heikkona ja jaettuna. 1300-luvulla Liettuan nousu suurvallaksi merkitsi haastetta tataarien ylivallalle. Liettuan suurruhtinas Algirdas löi tataarit Bug-virran varrella 1362 käydyssä Sinisten vesien taistelussa ja valtasi Kiovan sekä suuren osan Kiovan Rusjin vanhoista alueista. Liettuan vastapainoksi kaani pyrki muodostamaan Moskovasta johtavan venäläisen valtion. Moskovan Iivana I:lle myönnettiin suuriruhtinaan arvo ja oikeus kerätä veroa muilta venäläisruhtinailta.
ellauri190.html on line 189: Kuoliniskun Ordalle antoi Timur Lenk, joka 1300-luvun lopussa tuhosi Tokhtamyshin armeijan, hävitti Ordan pääkaupungin Sarain, ryösti Krimin kauppakeskukset ja vei taitavimmat käsityöläiset omaan pääkaupunkiinsa Samarkandiin. Tokhtamysh murhattiin 1406. Hän oli Ordan viimeinen vahva kaani, ja hänen jälkeensä kaanikunta alkoi hajota. 1440-luvulta alkaen Orda oli hajaannuksessa ja jakaantuneena kahdeksaan erilliseen kaanikuntaan: Siperian, Qasimin, Kazanin, Astrahanin, Kazakkien, Uzbekkien, Krimin ja Suur-ordan kaanikuntiin. Mikään näistä ei yksinään ollut Moskovaa voimakkaampi, ja se irrottautuikin tataarien kontrollista lopullisesti noin 1480. Kaanikunnat liitettiin Moskovaan yksi kerrallaan 1500-luvulla, lukuun ottamatta Krimin kaanikuntaa, josta tuli Ottomaanien imperiumin vasallivaltio 1475 kunnes se liitettiin Venäjään 1783.
ellauri190.html on line 193: Timur Lenk (9. huhtikuuta 1336, Shahr-e-Sabz – 14. helmikuuta 1405) eli Tamerlan oli 1300-luvun merkittävä turkkilaismongolilainen valloittaja ja hallitsija Keski-Aasiassa, erityisesti eteläisellä Venäjällä ja Persiassa. Hänestä alkoi mongolien timuridien dynastia. Hän perusteli valtaannousuaan väittämillään sukujuurilla Tšingis-kaaniin. Väittämä perustui siihen, että Timurin isä oli päällikkö turkkilaisklaanissa, joka johti sukujuurensa mongolijohtaja Qarachar Barlasiin. Timur oli isänsä tapaan suufimuslimi. Timurin isä oli vetäytynyt luostariin sanoen "maailma on vain kaunis vaasi täynnä skorpioneja", mutta Timur ei seurannut isäänsä. Hän halusi olla sotilasjohtaja, kallo täynnä skorpiooneja. Timur merkitsee tšagatain kielessä rautaa. Lenk tarkoittaa rampaa, koska Timurin jalka rampautui taistelussa. Rauta lenkku. Valloitukset lännessä ja luoteessa veivät hänen valtakuntansa rajat Ural- ja Volga-jokien luokse, etelässä ja lounaassa ne sisälsivät lähes koko Persian, mukaan lukien Bagdadin, Karbalan ja Kurdistanin. Vienanlahdesta Laatokkaan, vedämme miekalla rajan. Timur auttoi Tokhtamyshia venäläisiä vastaan ja hän valtasi Moskovan 1385. Il-kaanien valtakunnan Abu Sa'idin kuoleman (1335) jälkeen Persiassa oli voimatyhjiö, jota Timur alkoi valloituksellaan täyttää. Samaan aikaan Tokhtamysh kääntyi Timuria vastaan ja valloitti Azerbaidžanin. Vasta pitkän sodan jälkeen Tokhtamysh oli lopullisesti lyöty 1395. Timur hävitti Ordan pääkaupungin Sarain ja raunioitti sen talouden.
ellauri190.html on line 203: Moskovan ruhtinaskunta nousi 1400-luvulla Venäjän valtioiden johtoasemaan ja siten siitä muodostui tsaarin Venäjän pääkaupunki 1400-luvulta 1700-luvun alkuun. 1700-luvulla pääkaupunki siirrettiin keisari Pietari Suuren perustamaan Pietariin. Moskova paloi Napoleonin sodassa vuonna 1812. Moskovan kuvernööri määräsi kaupungin tuhottavaksi ennen Napoleonin armeijan saapumista. Tsaarinvallan kaatumisen jälkeen maaliskuussa 1918 Lenin ja hallitus siirtyivät Moskovaan, josta tuli näin taas käytännössä pääkaupunki. Moskovan pääkaupungin asema vahvistettiin perustuslaissa Neuvostoliittoa perustettaessa joulukuussa 1922. Joulukuussa 1941 Saksan keskinen armeijaryhmä pysäytettiin kaupungin rajoille ja ajettiin pois talven aikana Moskovan taistelussa. Tää moskovavihamielisyys lie puolixi vanhaa mongolipelkoa, puolixi valkoisten kenraalien kaunaa pensasneuvostoliittolaisile.
ellauri190.html on line 205: Moskovan ruhtinaskunta oli Aleksanteri Nevskin nuorimman pojan Daniel Aleksandrovitšin Moskovan kaupungin pohjalle, Vladimir–Suzdalin alueelle, 1200-luvulla perustama valtio, joka myöhemmin yhdisti Venäjän. Moskovan nousua edesauttoi edullinen sijainti jokien suhteen ja metsien ja suoalueiden tarjoama suoja, mutta päätekijä oli sen yhteistyö mongolivaltiaiden kanssa. Mongolit nimittivät Moskovan hallitsijat suuriruhtinaiksi ja antoivat näille oikeuden kerätä veroa muilta ruhtinaskunnilta. Myöhemmin ruhtinaskunnan etuoikeuksia yhä lisättiin tekemällä siitä Venäjän ortodoksisen kirkon keskus.
ellauri190.html on line 210: Moskovan Venäjä syntyi virallisesti, kun Iivana Julma kruunattiin tsaariksi vuonna 1547. Alueena se muodostui suurelta osin vuonna 1478, kun Novgorod liitettiin Moskovan ruhtinaskuntaan. Moskovan ruhtinaskunta oli valloittanut alaisuuteensa myös useita muita ruhtinaskuntia. Moskovan Venjän tazka on se 2-päinen kotka joka oli pahalla murhaajalla brittipersupoliisisarjassa Bay. Nyt juuri sattuu olemaan paha paikka, sanoo naispoliisi pystypanossa kalastajan kaa kujalla).
ellauri190.html on line 255: Vladimirin äidin ikoni liittyy läheisesti lukuisiin ihmeisiin, joita tapahtui Venäjällä muun muassa mongolivallan aikana. Ikonin ansioksi luetaan myös se, että Moskova säästyi mongolijoukkojen hävitykseltä mutta Kiova ei. The intercession of the Theotokos through the image has also been credited with saving Moscow from Tatar hordes in 1451 and 1480. The image was brought from Vladimir to Moscow in 1395, during Tamerlane's invasion.
ellauri192.html on line 712: Rohmutokkoa tavataan luonnonvaraisena Venäjällä, Kiinan koillisosissa ja Korean niemimaan pohjoisosissa. Sitä tuotiin 1900-luvulla Moskovaan ja Pietariin akvaarioharrastusta ja hämäriä tarkoitusperiä varten. Siellä se karkasi laboratorioista ja läxi leviämään. Rohmutokko alkoi lisääntyä Pietarissa ja levisi sieltä pikku hiljaa Suomenlahdelle. Moskvajoen kautta se levisi myös Volgaan.
ellauri203.html on line 391: Toisessa Puolan tasavallassa, jossa hän opiskeli Stefan Batoryn yliopistossa Wilnossa, hän kallistui aluksi oikeistolaisen endecja - ryhmän puoleen ja liittyi Iso-Puolan leirin jäseneksi; Myöhemmin hän tuki Puolan kommunistista puoluetta, josta hänet pidätettiin ja joutui oikeuden eteen. Neuvostoliiton hyökkäyksen Puolaan jälkeen hän jäi Neuvostoliiton liittämille alueille ja työskenteli kommunistisena funktionaalisena, asuen Lvivissä. Samaan aikaan hänen äitinsä ja sisarensa karkotettiin Siperiaan. Kun hän pakeni Moskovaan Saksan hyökkäyksen jälkeen Neuvostoliittoon vuonna 1941, hänestä tuli yksi Puolan isänmaallisten liiton perustajista sekä sotakirjeenvaihtaja ja poliittinen komissaari Puolan armeijassa idässä. Tuolloin hän kirjoitti paljon neuvostomyönteistä propagandaa.
ellauri203.html on line 397: Varsovassa alemman keskiluokan perheeseen syntynyt Gałczyński evakuoitiin vanhempiensa kanssa ensimmäisen maailmansodan puhjettua, ja vuosina 1914–1918 hän asui Moskovassa, jossa hän kävi puolalaista koulua. Palattuaan Puolaan vuonna 1918 hän opiskeli klassikoita ja englannin kieltä Varsovan yliopistossa ja esitti väitöskirjan olemattomasta 1800-luvun englantilaisesta runoilijasta Morris Gordon Cheatsista.
ellauri214.html on line 45: P.P.S. Kiistelty maailman rauha-pazas on niin nolo että se pitää uittaa ulos Helsingistä. Helsingin Hakaniemenrannassa sijaitseva Maailmanrauha-patsas on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua, sillä sen on lahjoittanut Helsingille Moskovan kaupunki. Heinäkuun puolivälissä patsasta oli somistettu Ukrainan lipuilla. Porvoon seudulta patsas kuljetetaan varastoon. Vielä ei ole tietoa siitä, kuinka kauan patsasta tullaan siellä säilyttämään ja ollaanko sitä mahdollisesti tuomassa takaisin Hakaniemeen. Tuskin ennen punaisten puolen seuraavaa miehitystä.
ellauri214.html on line 328: Katariina Suuren aikainen Mihail Matvejevitš Heraskov (ven. Михаи‌л Матве‌евич Хера‌сков, 5. marraskuuta (J: 25. lokakuuta) 1733 Pultavan Perejaslav – 9. lokakuuta (J: 27. syyskuuta) 1807 Moskova) oli venäläinen klassismin ajan kirjailija. Heraskovin isä oli moldavialainen pajari joka muutti Ukrainaan. Heraskovista tuli 30-vuotiaana Moskovan yliopiston rehtori. Rossiaadi kertoo miten Iivana Julma demilitarisoi Kazanin. Uudelleennussittu Vladimir, vielä pitempi luritus Heraskovilta, kertoo miten Kiovan ryssät käännytettiin erään Vladimirin toimesta. Kirjailija arvostelee voimakkaasti Ranskan vallankumousta. Hänen tuotannossaan on havaittavissa siirtyminen kohti sentimentalismia. Heraskovin proosa on rytmikästä, monisanaista ja koristeellista. Lajityypeiltään monimuotoinen lyriikka kehottaa kohtuullisuuteen ja hiljaiseen elämään luonnonrauhassa. Järkimiehiä. Iivana on turha mutta hyvä ihminen.
ellauri216.html on line 318: Soligalitš (ven. Солига́лич) on kaupunki Kostroman alueella Venäjällä. Suola-Galitsia, jonka suolakaivoxista suomalaisetkin saivat suolansa. Galitsiasta monet juutalaiset muuttivat pogromeja pakoon Amerikkaan. Kostroma on keski-Venäjällä Moskovan liepeillä. Se sijaitsee Volgaan laskevan Kostromajoen rannalla 216 kilometriä Kostromasta koilliseen. Kaupunki on Soligalitšin piirin keskus. Asukkaita oli 6 100 henkeä vuonna 2010. Nyt varmaan vähemmän. Kaupunki koostuu lähinnä 1–2-kerroksisista koristeellisista puutaloista. Kostroma-joen vastarannalla on kylpylä, jossa annetaan erilaisia mineraalivesi- ja mutahoitoja. Soligalich.com on myytävänä. Notable people:
ellauri216.html on line 326: Kostromalaisia yxinkertaisia ammattimiehiä otetaan mielellään talvexi töihin Moskovaan paskapalkalla. Sillä aikaa ukki nauttii kylässä suurta kunnioitusta. Ämmät kumartavat ja sanovat: "hyvää sunnuntaipäivää Daniil Mihailovits". Ukki saa suutarin ämmältä (kirjailtuja) pyyhkeitä lyötyään perheriidan erotuomarina suutaria leukaan ja potkaistuaan ämmää takalistoon täysiä.
ellauri216.html on line 360: Venäjän ortodoksisen kirkon kädellisen, Hänen pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän patriarkan Aleksius II:n siunauksella vuosina 2001-2004 Moskovassa ja Pietarissa, Jekaterinburgissa uskovat toivat Feodorovskaja-kuvakkeen kaikkein pyhimmäksi jumalanpalvelukseen. ja Arkangeli, Solovetskin saaret, Nižni Novgorod ja Kazan, Tver. Kostroman alueen pääpyhäkkö osallistui syksyllä 2004 Hänen pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksius II:n siunauksella ja Ukrainan ortodoksisen kirkon primaatin, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitin Vladimir Putinin kutsusta. Koko Ukrainan läpi puski isovenäläinen uskonnollisessa kulkueessa, joka kulki 40 suuren ja pienen Ukrainan kaupungin läpi ja lakosi useita miljoonia ihmisiä.
ellauri216.html on line 362: 29. elokuuta 2002 Venäjän ortodoksisen kirkon kädellinen, Hänen pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi II.
ellauri216.html on line 364: Vuonna 1891 Moskovan käsityöläiset valmistivat keisari Aleksanteri III:n henkilökohtaisella osallistumisella jalokivillä koristellulle Feodorovskajan Jumalanäidin ikonille kultaisen rizan, joka kerättiin kaikkialta Venäjältä Kostroman ja kaupungin asukkaiden vapaaehtoisilla lahjoituksilla. muut Venäjän alueet. Rizan korkea taiteellinen arvo teki mahdolliseksi pitää sitä yhtenä 1800-luvun merkittävimmistä korutaideteoksista.
ellauri216.html on line 384: Feodorovskajan Jumalanäidin ikonin kunnioittamisen toinen aalto alkoi 1600-luvulla. Sisälliskiista päättyi, kuningas valittiin. Mihail Romanovia siunattiin tällä kuvakkeella. Tänä päivänä perustettiin kuvan kunniaksi myös kirkkojuhla. Siitä lähtien hänellä on erityinen yhteys kuninkaalliseen perheeseen. Ensimmäiset listat Kostromasta tulivat Moskovaan nunna Marthan (kuninkaan äidin) ansiosta. Jo 1600-luvun lopulla. ikonin ansiosta tapahtuneista ihmeistä kirjoitettiin legenda.
ellauri216.html on line 392: Feodorovskaya-kuvake oli pitkään Kostromassa. Kaupungin asukkaat kunnioittivat häntä erittäin paljon, mistä todistaa raskaan kultaisen rizan läsnäolo: rubiinit, timantit, smaragdit koristavat palkkaa, koristeltu jalometallisormuksilla. Vallankumouksen aikana kaikki pakkolunastettiin. Onneksi itse ikoni jäi temppeliin. Hänet jopa kunnostettiin, minkä vuoksi hänet vietiin Moskovaan.
ellauri216.html on line 437: Jumalanäidin "Fedorovskaya"-kuvaketta kunnioitetaan erityisesti Venäjällä, myös siksi, että juuri tämän kuvan kautta annettiin Jumalan siunaus Mihail Fedorovich Romanovin hallitukselle, jonka valinta Venäjän valtaistuimelle tapahtui vuonna 1613. lopetti Venäjän valtiota pitkään piinaneen valtion kuohunta. Moskovasta Kostromaan lähetettiin Zemsky Soborin suurlähetystö, joka toi mukanaan Jumalanäidin "Vladimirskajan" ja Moskovan ihmetyöntekijöiden ikonin. Kostromassa papisto tapasi heidät "Fedorov"-kuvakkeen kanssa, ja he kaikki menivät Ipatievin luostariin, jossa nuori Mihail oli äitinsä, nunna Matryonan kanssa.
ellauri216.html on line 439: Mikaelin "pyyntö" valtakunnan puolesta kesti kauan. Nuori Mikhail ja hänen äitinsä kieltäytyivät kategorisesti sellaisesta raskaasta taakasta. Lopulta Theodoret, Ryazanin ja Muromin arkkipiispa, otti "Vladimir"-kuvakkeen syliinsä ja sanoi: "Miksi Kaikkein pyhimmän Theotokosin ikoni ja Moskovan ihmetyöntekijät kävelivät kanssamme pitkällä matkalla?". Vanhin Matryona ei voinut vastustaa sellaisia sanoja. Hän kaatui kasvoilleen "Fedorovskajan" Jumalanäidin ikonin eteen ja sanoi: "Tapahtukoon tahtosi, rouva! Sinun käsiisi annan poikani: ohjaa häntä totuuden tielle, itsesi ja itsesi hyväksi. isänmaa!" Tämän tapahtuman muistoksi perustettiin vuotuinen juhla (14. maaliskuuta O.S.) Kaikkein Pyhän Theotokosin Fedorovskaya-kuvakkeen kunniaksi sen lisäksi, että se ilmestyi 16. elokuuta (O.S.).
ellauri216.html on line 441: Moskovaan lähtiessään Mihail Fedorovich otti mukaansa luettelon ihmeellisestä kuvakkeesta ja asetti sen Neitsyt syntymän hovikirkkoon "Senyalle". Siitä lähtien kaikki Romanovien kuninkaallisen talon edustajat kunnioittivat erityisesti "Fedorov" -kuvaa Jumalan äidistä.
ellauri216.html on line 451: Keväällä 1922, koko venäläisen kirkon arvoesineiden takavarikointikampanjan aikana, arvokas riza poistettiin "Fedorovskajan" Jumalanäidin ihmeellisestä kuvasta. Saman vuoden kesällä kunnostajat valtasivat Kostroman Kremlin temppelit; näin ihmeellinen ikoni päätyi heidän käsiinsä. Vuonna 1928 kunnostajayhteisö vei ikonin Moskovaan kunnostettavaksi, mutta pian ikoni palasi kuitenkin Kostromaan.
ellauri216.html on line 455: Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksei I vieraili Kostromassa Volgan kaupunkeihin tekemällään matkalla 7. elokuuta 1948. Kumartaen Jumalanäidin "Fedorov"-kuvaketta patriarkka ilmaisi toiveensa, että ihmeellinen kuva koristeltaisiin sen arvoisella viittalla. pyhäkön hengellisestä suuruudesta. Uuden viittauksen järjestämiseksi Pyhän Johanneksen Kristuksen katedraalin papit ja maallikot alkoivat kerätä lahjoituksia, mikä kesti useita vuosia. Kevääseen 1955 mennessä Moskovan käsityöläiset olivat valmistaneet uuden hopeakullatun rizan.
ellauri216.html on line 461: Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksius II:n siunauksella 12. toukokuuta 2001, ensimmäistä kertaa vuoden 1928 jälkeen, "Fedorovskajan" Jumalanäidin ihmeellinen kuva toimitettiin Moskovaan Vapahtajan Kristuksen katedraaliin lokakuussa samana vuonna uskovien palvontaa varten ikoni siirrettiin Jekaterinburgiin. Vuonna 2002 "Fedorovskaya"-kuvake tavattiin Arkangelin ja Pietarin hiippakunnissa. Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksius II:n siunauksella vuonna 2003 ihmekuva toimitettiin jälleen Moskovaan, missä sitä säilytettiin Pyhän Danilovin luostarin Kolminaisuuden katedraalissa.
ellauri216.html on line 514: Äidin serkulla Moskovassa on aivan jättimäiset rinnat! Tollaset hehtolitran kannut! Hrisanfilla alkaa vastustamattomasti pönköttää. Maitoa on riittänyt hyvänpuoleisesti, serkku on näät imettäjä orpokodissa. Omat lapset ovat hukkuneet epähuomiossa maitokannuun.
ellauri216.html on line 523: Viimeisinä vuosinaan Nikonin ja tsaariperheen välit paranivat. Aleksein seuraaja Fjodor III kutsui Nikonin takaisin Moskovaan, mutta filmi loppui Nikonista matkalla.
ellauri216.html on line 718: Serafim koitti lopulta suorastaan epätoivoisesti pitää Suomen ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkaatin yhteydessä; kun neuvostovalta käytännössä tuhosi patriarkaatin estämällä sen toiminnan, Serafim väitti että maanpakolaispiispojen muodostama Karlovcin synodi olisi käytännössä oikeutetuin sijainen, kunnes tilanne Venäjällä asettuisi.
ellauri216.html on line 732: Valamon vanhan luvun kannattajat eivät ole vanhauskoisia vaan ryssiä. Muu Suomi siirtyi Moskovan patriarkan alta länkkäreiden leiriin Konstantinopoliin joskus izenäisyysaikana. Siinä vehkeilyssä oli Rizallakin lusikkansa sopassa.
ellauri216.html on line 804: Jotkut tahot puuhaavat Rizasta nyt pyhimystä. Ottavatko huomioon että se pyrki sodan jälkeen Moskovan patriarkan alaisexi takas Valaam Islandiin?
ellauri216.html on line 1021: Moskovan rauhan astuttua voimaan 13.3.1940 jäi luostarin evakuoimiseen aikaa vain muutama päivä. Se tapahtui kuorma-autoilla Laatokan jäätä myöten, kun ensin oli kuljetettu pois saarella ollut sotilaskalusto. Luostarin kalleimmat taide-esineet lähetettiin Rautalammin kotiseutumuseoon. Arkkipiispan kehotuksesta myös kaikkien skiittojen kirkoista pyrittiin kuljettamaan pyhittäjäisien reliikit pois. Kaikki nämä kuljetettiin Lahdenpohjaan, jossa tavarat lastattiin junanvaunuihin ja koottiin myöhemmin Suolahteen odottamaan pysyvämpää sijoituspaikkaa.
ellauri216.html on line 1042: Laatokan Valamon luostarin rakennukset olivat muussa käytössä lähes neuvostoajan loppuun, mm. sotilastukikohtana ja vanhainkotina, mutta loppuvuodesta 1989 ensimmäiset munkit aloittivat luostaritoiminnan uudelleen ja rakennukset luovutettiin Moskovan patriarkaatille. Mutta ei siitä sen enempää. Länkkärien patriarkan alainen uuden tyylin tynkä-Valamo Heinäveden Papinniemessä on se oikea.
ellauri216.html on line 1107: Suuren isänmaallisen sodan lopussa vuonna 1945 metropoliita Grigori (Tšukov) vieraili Uudessa Valamissa ja liitti luostarin Moskovan patriarkaattiin. Monet vanhat munkit ilmoittivat haluavansa palata kotimaahansa, vanhalle saarelle. 12 vuoden kuluttua, vuonna 1957, luostari siirtyi Suomen ortodoksisen kirkon lainkäyttövaltaan. Samana vuonna vain seitsemän munkkia lähti Neuvostoliittoon; nuorin silloin lähteneistä oli 59-vuotias ja vanhin 84-vuotias. Kirkkoslaavilaiset jumalanpalvelukset loppuivat vuonna 1977, ja viimeinen venäläinen munkki kuoli vuonna 1981. Nyt luostari jatkaa toimintaansa suomalaisena ortodoksisena luostarina ja vastaanottaa vuosittain yli 100 tuhatta kävijää - sekä pyhiinvaeltajia että turisteja. Tämä on syrjäinen, hyvin hoidettu luostari järvien ja metsien keskellä - museon, kulttuurikeskuksen ja kirjaston kera.
ellauri216.html on line 1135: 14. - 17. syyskuuta 2007 luostarissa vieraili luostarin apotti, patriarkka Aleksius II, 16. syyskuuta Smolensk Sketessa hän vihki temppelin Smolenskin Jumalanäidin ikonin kunniaksi ; temppelin vihkimisen jälkeen hän palveli siinä ensimmäisen jumalallisen liturgian. Jumalanpalveluksen jälkeen patriarkka luovutti Valaamin luostarin apottille piispa Pankratiukselle Moskovan Oikeususkoisen Prinssi Danielin ritarikunnan (II asteen) - arkkipastoraalityön huomioimiseksi ja hänen palveluksensa 20-vuotisjuhlan yhteydessä pyhässä arvossa.
ellauri216.html on line 1143: Valaam-luostari on stauropegiaalinen, eli se on Moskovan ja koko Venäjän patriarkan suorassa valvonnassa ja kanonisessa hallinnossa. Ristiinnaulittu, käännettynä sanatarkasti. Patriarkka Aleksius II :n asetuksella luostari entisöitiin Valamon luostariin, josta on säädetty Valamon luostarin vanhassa peruskirjassa, joka on hyväksytty käyttöön myös patriarkan asetuksella. Pyhän Bileamin peruskirja laadittiin Athoksen luostarien tyypin ja vakavuuden mukaan; käskee "ei tehdä apottille mitään ilman veljien neuvoa". Siksi vanhempien veljien hengellinen neuvosto kokoontuu säännöllisesti, johon kuuluvat apotit, rippiri, dekaani, hotellinpitäjä, sakristi, hegumenin apulainen pyhiinvaeltajien vastaanottamiseksi, sketopäät, rahastonhoitaja, taloudenhoitaja ym ym.
ellauri217.html on line 237: Kassin tulenjohtokorsussa pörrää kärpäset kuin Moskovan tiedeakatemiassa punaposken v. Wrightin nenällä.
ellauri221.html on line 341: Halveksin ja inhoan teitä kaikkia vitun britit! Senkin siat! Arvottomat, laiskat, rappeutuneet typerykset, jotka piilexitte valkoisten kallioittenne takana, sillä aikaa kun toiset kansat taistelevat puolestanne. Olette liian heikkoja puolustamaan omia siirtomaitanne, joten teidän oli pakko vedota Amerikkaan hattu kädessä. Haisevat kerskailijat, jotka tekevät mitä tahansa rahasta. Hah! Hän huusi voitonriemuisesti. Tiesin, että tarvitsin vain rahaa ja herrasmiehen julkisivun. Herrasmiehen! Pfui Teufel! Nuo pöhköpäät siellä Poodlesissa. Raharikkaita pukkeja. Kuukausikaupalla minä nyhdin heiltä tuhansia puntia, petkutin heitä suoraan heidän nenänsä edessä, ennen kuin te tulitte paikalle ja sotkitte koko jutun. Minä olin Moskovassa! Moskovassa! Noniin, nyt saatiin ryssätkin mukaan geimeihin. Juu niin niiltähän saatiin tähän tarvittava ydinpommi, kun ei inselaffeilla ollut siihen omia otrajauhoja. Kalju pää ja isot viixet hämäisivät paholaisen isoäidinkin!
ellauri226.html on line 83: Waters criticised the West for supplying Ukraine with weapons, blaming Washington in particular, and has also criticised NATO, accusing it of provoking Russia. Floydin This is not a drill kiertue Krakovassa peruttiin. Menköön Moskovaan laulamaan toivottivat tuohtuneet polakit.
ellauri242.html on line 162: Arkadi Aleksejevitš Perventsev (ven. Арка́дий Алексе́евич Пе́рвенцев; 26. tammikuuta (J: 13. tammikuuta) 1905 Stavropolin läänin Nagutin kylä, nykyinen Mineralnyje Vodyn piirin Nagutskoje – 2. marraskuuta 1981 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.
ellauri242.html on line 164: Arkadi Perventsev syntyi opettajan perheeseen ja opiskeli Baumanille nimetyssä Moskovan teknillisessä korkeakoulussa. Hänen ensimmäiset kertomuksensa sekä Venäjän kansalaissodasta kertova romaani Kotšubei ilmestyivät vuonna 1937. Toisen maailmansodan aikana Perventsev työskenteli Izvestijan sotakirjeenvaihtajana. Vuonna 1950 hän liittyi NKP:hen. Vuodesta 1958 lähtien hän toimi Venäjän SFNT:n ja vuodesta 1971 Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksien jäsenenä.
ellauri242.html on line 245: Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, ven. Домонто́вич; 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Pietari – 9. maaliskuuta 1952 Moskova) oli venäläinen marxilainen kirjailija, feministi ja diplomaatti. Hänestä tuli maailman ensimmäinen naispuolinen diplomaattiedustaja vuonna 1923, kun hänet nimitettiin Neuvostoliiton edustajaksi Osloon. Kollontai oli Neuvostoliiton täysivaltainen edustaja (vuodesta 1943 suurlähettiläs) Tukholmassa vuosina 1930–1945, missä asemassa hän toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa vuosina 1940 ja 1944.
ellauri243.html on line 430: vieraillut juniorivoimistelijoille järjestetyssä tapahtumassa Moskovassa,
ellauri243.html on line 676: Minsk II:ssa suunniteltua liittovaltiorakennetta kohtaan ei ole koskaan ollut kiinnostusta. Ei koskaan ollut aikomustakaan antaa irtautuneille alueille Ukrainan historian ja sen kielten, kulttuurien ja perinteiden vaatimaa autonomiaa. Kaikkeen sitoutuminen oli vilppiä, jonka tarkoituksena oli pettää Moskovan ja Donbassin tasavallat, kun taas Ukraina aseisteli ja pommitti jälkimmäisiä helmikuussa alkanutta sotaa ennakoiden. Itävaltalainen koulukunta on heterodoksinen taloudellisen ajattelun koulukunta, joka kannattaa metodologisessa individualismin tiukkaa noudattamista, eli yhteiskunnalliset ilmiöt johtuvat yksinomaan yksilöiden motiiveista ja toimista. Itävaltalaiset kouluteoreetikot katsovat, että talousteorian tulisi perustua yksinomaan ihmisen ahneen toiminnan perusperiaatteisiin. Von Mises on yxi näitä piruja.
ellauri245.html on line 470: Kahdella eurolla paskaa Rosendalin kontista. Miljoonia norjankruunuja piipunrassin taskuun joka mysertää lisää klicheitä entisistä klicheistä. Neuvoo lapsosille miten huumeita on hyvä imuttaa, Harryhan ei tule niistä riippuvaisexi, kun se on niin Hank. Tän kuikan voisi hyvin panna kiven sisään sen ylipitkän tatuoidun muunsukupuolisen koripalloilijan paikalle joka jäi Moskovassa kiinni hasasta. Tai sen venäläisen asekauppiaan sijalle johka tää hongankolistaja vaihdettiin. Enkä tarkoita nyt Hankia.
ellauri246.html on line 381: Joseph Brodsky sisältää tietoja siitä, että kääntöpiste on saapunut vuonna 1972. OVIR: ssä runoilija ehdottaa valintaa: maahanmuutto tai kuumaa päivää, kuten ne ilmaistiin psykopaattiloissa ja vankiloissa. Itse asiassa, hän ei ollut valinnut sitä, vaan hän yritti venyttää lähtöpäivää jälkimmäiseen saakka. Aika oli tarpeen ensimmäisen teoksen kokoelman valmistelussa. Samizdatovsky, tietenkin. Mutta silti, jo vailla Neuvostoliiton kansalaisuutta, 4. kesäkuuta hän lensi reitin varrella Moskova - Wien. Kaksi päivää myöhemmin siitä, että oli jo tutustunut Itävallassa
ellauri246.html on line 541: On sanottava, että venäläisten ulkomaisten edustajien keskuudessa Brodski ei ole kaikki, on jotain lahjakkaitakin runoilijoita joiden joukossa on oikeita ympärileikattuja juutalaisia. Nimittäin Naum Korzhavin, Yuri TugaNovsky, Bakarhyt Kenegeev, Dmitry Basyshev, Lev Losev. Niistä, kuten metropoli runoilijoiden keskuudessa on realistit, modernistit, postmodernistit. Työskentelyssä suurin paikka vie talon arkkityyppejä luopuneesta kotimaasta. Esimerkiksi Nauma Korzhavin kirja nimeltä "kirje Moskovaan". Runko tunnustaa, että hän kirjoittaa ei länsi-lukijalle, ei ulkomaille. Hän on ajatuksia ja tunteita entisessä kotimaassaan ja kaikki, jotka luo vuosia maastamuuttona, näkee kirjeenä venäläiselle lukijalle, toivoo, että hänen tekstinsä tarvitaan jotain, he auttavat selviytymään ja muodostamaan.
ellauri246.html on line 844: Samana ajanjaksona Brodsky yritti järjestää julkaisun Moskovanlehdissä. Kuitenkin verbi "yritti" on liian kovaa tästä. Tulostuksen saavuttamiseksi oli tarpeen osoittaa jonkinlainen diplomaattisuus, johon Brodski ei pystynyt. Kun hänet johti kalastajan kirjoittajalle, joka voisi auttaa julkaisuissa, hän oli niin vihainen Rybakov hänen ylimielisyytensä, että hän jopa kolmekymmentä vuotta myöhemmin, hän muistutti muistelmista kokouksesta "huono henkilö, joka halusi lukea tarpeettomia runoja ilman loppua . " Kun v.p. Aksenov esittelee Brodskin "nuorten" toimittajien kanssa, johtanut hänet toimituksellisen hallituksen kokoukseen ", Joseph tästä toimituksellisesta hallituksesta kuuli, että Neuvostoliiton painajainen, jossa nuorten kirjoittajat ovat yksinkertaisesti menettäneet tietoisuuden.<…> Hän sanoi, että hän oli läsnä Sabbath Witchesissa. Ja itse asiassa se oli suurin mahdollinen liberalismi. "
ellauri249.html on line 103: Don virtaa hiljaa ja suht lyhkösenäkin Ukrainan ja Ryssän rajoilla Asovanmeren pohjukkaan. Siitä (ja Moskovastakin! Stalin oli takuulla hermona!) itään laskee Volga Volga äiti armas mutkan kautta Kaspiaan ex-Stalingradin läpitte. Se on nyt Volgograd. Stalingradin taistelu oli maailmanhistorian verisin. Porukkaa oli paikalla 10x enemmän kuin Tshingis kaanin aikana. Miltähän se näytti avaruudesta? Muurahaisten kähinältä pesäaukolla.
ellauri249.html on line 190: Nikita Sergejevitš Hruštšov (ven. Ники‌та Серге‌евич Хрущёв, Ru-Nikita Sergeyevich Khrushchev.oga kuuntele ääntämys (ohje); vanhentunut translitteraatio Hruštšev) (15. huhtikuuta (J: 3. huhtikuuta) 1894 Kalinovka, Kurskin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 11. syyskuuta 1971 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko, kenraali ja kommunistisen puolueen pääsihteeri eli Neuvostoliiton tosiasiallinen johtaja 1953–1964. Hän saavutti Neuvostoliiton johtajuuden Josif Stalinin kuoleman jälkeisessä valtakamppailussa puolueen sisällä. Hän oli myös ministerineuvoston puheenjohtaja 1958–1964. Hruštšov oli syntyperältään venäläinen, mutta hänellä oli lämmin suhde Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.
ellauri249.html on line 218: Vuonna 1925 Hruštšovin ura sai hyvän sysäyksen eteenpäin. Hänet valittiin Petrovo-Marinskin puoluejohtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti vuoden 1926 loppuun. Hän keskittyi hankkimaan asuntoja ja elintarvikkeita vaikeuksissa oleville työläisille ja myös kuunteli heidän ongelmiaan toisin kuin muut kommunistivirkailijat. Siksi hänet valittiin alueensa edustajaksi Ukrainan kommunistisen puolueen kokoukseen, josta hänet lähetettiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 14. kokoukseen Moskovaan. Siellä hän tapasi ensimmäistä kertaa Stalinin, joka teki Hruštšoviin miellyttävän vaikutelman. Vähänpä Nikita erehtyi!
ellauri249.html on line 222: ”järjestelmällisestä juoppoudesta” sekä ”puolueen sisäisen demokratian loukkaamisesta”. Moisejenko erotettiin, mutta Hruštšov ei päässyt hänen paikalleen. Bugger it. Vuonna 1929 Hruštšov lähti opiskelemaan Stalinin mukaan nimettyyn teollisuusakatemiaan Moskovassa. Tämä oli seurausta Stalinin kampanjasta, jonka mukaan ”porvarispesialistit” piti sivuuttaa ja tilalle piti saada nuoria työläistaustaisia, kommunismille uskollisia opiskelijoita. Nyt Hruštšovin ura lähti todelliseen nousukiitoon: hänestä tuli koulun puolueosaston johtaja, 1931 kahden Moskovan kaupunginosaneuvoston johtaja, 1932 Moskovan puolueen toinen sihteeri ja 1934 puolueen Moskovan kaupungin komitean (gorkom) pääsihteeri. Moskovan puoluejohtajana Hruštšov lähetti osana Stalinin puhdistuksia 8 500 ”petturia” ammuttavaksi ja 33 000 vankileireille. Vuonna 1934 hänestä tuli varajäsen kommunistisen puolueen keskuskomiteaan ja politbyroon jäseneksi hän nousi vuonna 1939. Onnex onnex Nikita ei ollut päässyt insinöörixi! Olisi ollut kiitorata pystyssä.
ellauri249.html on line 224: Hruštšoville Moskovan vuosien tärkeimpiä hankkeita puhdistusten lisäxi oli metron rakentaminen. Tehtävä suoritettiin stalinistiseen tyyliin välittämättä ihmishengistä tai kustannuksista ja kuuntelematta asiantuntijoiden mielipiteitä.
ellauri249.html on line 229: Hruštšovin Moskovan vuosien aikana Stalin käynnisti puhdistukset. Moskovan kaupungin puoluekomitean 63 jäsenestä 45 surmattiin, koko läänin puoluekomitean 64 jäsenestä 46 surmattiin. Hruštšov avusti puoluetoverien kadottamisessa vankileirien saaristoon ja piti asiasta puheita, joissa totesi ”Ryökäleet on tuhottava. Tämä koituu miljoonien eduksi. Kätemme ei saa vapista.” Puoluekomitea asetti Moskovan kiintiöksi 35 000 kansanvihollista, joista 5 000 piti ampua heti. Stalinille hän esitti raportissaan löytäneensä 41 500 kulakkiainekseen kuulunutta, joista 8 500 oli ammuttu. Koska moni Hruštšovin alainen oli tuhottu, hän alkoi uumoilla olevansa seuraavana joukossa. Näin ei käynyt, vaan hänet lähetettiin takas Ukrainaan.
ellauri249.html on line 242: Työ Ukrainan sosialistisen neuvostasavallan johtajana toi luonnollisesti merkittäviä aineellisia etuja. Asuntona oli Kiovassa sijaitseva aikoinaan tehtailijalle kuulunut huvila. Kesäasunnoksi oli annettu vieläkin suurempi entinen luostari. Kummassakin asunnossa oli suuri henkilökunta keittiötyöntekijöineen, autonkuljettajineen ja henkivartijoineen. Moskovassa oleskelua varten oli varattu asunto, joka oli suurempi kuin entinen Moskovan asunto. Sosiaalinen nousu eeku paranoo.
ellauri249.html on line 248: Kiovan ja Harkovan antautumiset olivat Neuvostoliitolle valtava onnettomuus. Harkovan luhistuminen antoi saksalaisille mahdollisuuden edetä kohti Stalingradia ja Kaukasuksen öljykenttiä. Stalin määräsi Hruštšovin palaamaan Moskovaan, missä hän sai kuulla johtajaltaan lukuisia verhottuja uhkauksia. Tilaisuus päättyi kuten aina siihen, että Stalin kaatoi piippunsa tuhkat Hruštšovin kaljuun päähän.
ellauri249.html on line 263: Hruštšov oli omalta osaltaan osasyyllinen nälänhätään. Hän oli antanut Stalinille tilanteesta liian hyvän kuvan ja yritti jälkeenpäin paikata tilannetta. Hänen yrityksistään huolimatta luovutuskiintiöitä ei pienennetty jälkikäteen. Hän väittää muistelmissaan nousseensa rohkeasti kertomaan Stalinille kansan kärsimyksistä. Arkistolöydöt vahvistavat asian. Stalin kutsui Hruštšovin Moskovaan, missä oli luvassa mitä kovaotteisinta höykytystä. Karkean ojentamisen jälkeen Stalin lupautui antamaan Ukrainalle apua muun muassa viihtyisien katukeittiöiden ja siemenviljan muodossa.
ellauri249.html on line 268: Länsi-Ukrainassa käytyä sissisotaa lukuun ottamatta Hruštšovilla alkoi mennä paremmin, hän sai käyttöönsä huvilan Livadjasta ja maatalouden parantuneet sadot laitettiin hänen ansiokseen. Hänen kilpailijansa Lazar Kaganovitš syrjäytettiin Ukrainan johdosta ja hänet palkittiin Leninin kunniamerkillä. Koska Hruštšov oli Ukrainassa ollut lojaali Stalinille muun muassa kamppailussa geenitutkijoita ja muita ”porvarillisia nazeja” vastaan, hän sai jälleen kutsun Moskovaan.
ellauri249.html on line 303: Paitsi kansandemokratioiden ja Kiinan kanssa, oli ongelmia myös kotimaassa. Moskovassa opiskelijat osoittivat kunnioitustaan Unkarille ja toivoivat ”Venäjän uutta vallankumousta”. Leningradissa kierteli hallituksen vastaisia lehtisiä ja Serpuhovissa työläiset tuhosivat Hruštšovin kuvan. Hruštšov päätti ryhtyä vastaoffensiiviin. Hän päätti tehdä pitkän kiertueen Neuvostoliitossa ja antaa itsestään kuvan tarmokkaana johtajana. Hän ryhtyi voimakkaasti propagoimaan ajatusta, että Neuvostoliiton maatalous saavuttaa nopeasti Yhdysvallat. Hruštšov piti Leningradissa puheen, että Yhdysvallat saavutetaan kahdessa vuodessa ja tämä tarkoittaisi vuoden 1956 tuotannon kasvattamista 3,2-kertaiseksi. Hän toisti väitteensä myös yhdysvaltalaiselle CBS-televisiokanavalle antamassaan haastattelussa. Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, se oli vielä erittäin kaukana Hruštšovin kaavailuista. Kampanjan lopputulos oli lopulta päinvastainen, se heikensi hänen asemaansa niin tavallisen kansan kuin puolueen johdon mielissä.
ellauri249.html on line 308: Maatalouden lisäksi koko muu neuvostotalous kärsi liiasta keskusjohtamisesta. Hruštšov sai idean että talouden päätöksentekoa pitää hajauttaa Moskovasta aluetasolle. Hruštšovin idea taloudellisen johtamisen hajauttamisesta aluetasolle keskusjohdon sijasta oli periaatteessa hyvä. Asiantuntijat puolustivat ideaa, mutta varoittivat sen liian nopeasta toteuttamisesta. Hruštšov ei tapansa mukaan kuunnellut asiantuntijoita ja ohjelma vietiin läpi kovalla kiireellä mikä aiheutti vahinkoa oligarkeille.
ellauri249.html on line 329: Kansa ei enää välttämättä uskonut maan johdon vakuutteluja elämän laadun paranemisesta. Vuonna 1962 tapahtui joukko mellakoita, jotka saivat alkunsa eräistä hinnankorotuksista. 1. kesäkuuta vuonna 1962 nostettiin liha- ja siipikarjatuotteiden hintoja 35 % ja voin ja maidon hintoja 25 %. Näinkään suurten korotusten jälkeen hinnat eivät vastanneet tuotantokustannuksia. Lisäksi nostettiin tehtaiden ja kaivosten tuotantonormeja, mikä merkitsi työläisten elintason laskua. Pettyneet työläiset kaipasivat takaisin Stalinia, jonka aikana hintoja oli usein alennettu. Heti uusien hintojen tiedottamisen jälkeen lakkoja puhkesi Moskovassa, Kiovassa, Leningradissa ja Tšeljabinskissa. Novotšerkasskin kaupungissa sadat työläiset kokoontuivat torille huutamaan palkankorotusten puolesta ja heittelivät puhumaan tullutta puoluejohtajaa kivillä ja pulloilla. Hruštšovin muotokuvia tuhottiin. Paikalle tulleet miliisit pahoinpideltiin ja paikalle haettiin armeijan yksiköitä. Armeija avasi tulen ja 23 henkilöä kuoli. Uhrit haudattiin salaiseen paikkaan. Lakkoilijoita vangittiin ja seitsemän tuomittiin kuolemaan. Hruštšov syytti tapahtuneesta kaikkia muita paitsi itseään. Vähän sitä kyllä hävetti jälkeenpäin.
ellauri249.html on line 331: Hruštšov ei lakannut kuitenkaan pohtimasta uudistuksia. Hän ryhtyi hahmottelemaan Neuvostoliitolle uutta perustuslakia ja talousreformeja, jotka muistuttivat paljon Mihail Gorbatšovin perestroikaa ja glasnostia. Moskovassa hän koki entistä enemmän vastustusta ja kierteli sen vuoksi paljon maakuntia, missä hänellä oli yhä kannatusta. Liberaalin älymystön hän oli suututtanut ja nämä toivoivat hänen väistymistään. Hän teki mielellään valtiovierailuja, vaikka ne eivät tuottaneet juuri mitään poliittisia tuloksia. Maatalouden huono tilanne jaksoi huolettaa Hruštšovia ja pojalleen hän pohti ääneen, josko vika ei olekaan työntekijöissä vaan järjestelmässä. Olisiko kapitalismi sittenkin parempi? Miten rikas olisin nyt oligarkkina? Väsynyt Hruštšov alkoi puhua aikeistaan jäädä eläkkeelle ja antaa virkansa nuoremmalle, mutta selkääntaputtelijat toppuuttelivat häntä.
ellauri249.html on line 343: Hruštšov kuoli Moskovassa 11. syyskuuta 1971 seitsemän vuoden kotiarestin jälkeen ja haudattiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa ilman valtionpäämiehelle kuuluvia kunnianosoituksia. Vaikka viranomaiset yrittivät pitää hautajaiset salassa, paikalle saapui 200 ihmistä. Puheiden pito haudalla oli kielletty, mutta siitä huolimatta Stalinin aikana vankileirille joutunut nainen piti vainajalle kiitospuheen miljoonien kohtalotoveriensa nimissä. NKP:n pää-äänenkannattaja Pravda julkaisi kuolemasta pienen ilmoituksen ilman kuvaa. Nikitan kädet oli olleet kyynärpäitä myöden veressä. Nyze oli kaljupäätä myöden mullan alla.
ellauri249.html on line 356: Yhdysvaltain ensimmäisessä vientinäyttelyssä Moskovan Sokolnikissa 1959 Hruštšov kehuskeli Richard Nixonille, että Neuvostoliitto saavuttaa ja ohittaa Yhdysvallat. Viestin perillemenoa hän ryyditti lopettamalla: ”näytämme teille närhen munat!” "Покажем мы вам кузькину мать!" Niin näytti. Ylen surulliselta näytti.
ellauri254.html on line 47: Konstantin Aleksandrovitš Fedin (ven. Константи‌н Алекса‌ндрович Фе‌дин, 24. helmikuuta 1892 Saratov – 15. heinäkuuta 1977 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija ja yhteiskuntavaikuttaja.
ellauri254.html on line 49: Konstantin Fedin syntyi kauppiaan perheeseen. Hän kasvoi Saratovissa ja valmistui vuonna 1914 Moskovan kauppakorkeakoulusta. Ensimmäisen maailmansodan ajan Fedin oli internoituna Saksassa. Palattuaan Venäjälle hän työskenteli toimittajana.
ellauri254.html on line 115: Aleksei Remizov (1877 Moskova, Venäjä – 1957 Pariisi, Ranska) oli venäläinen kirjailija. Mielenosoituksiin osallistunut Remizov karkotettiin Pohjois-Venäjälle. Hän pääsi palaamaan Pietariin 1905 mutta pötki pakoon Venäjältä 1921. Remizovin kertomuksia alettiin julkaista vuonna 1897 lehdissä. Hän hyödynsi niissä kansantarinoita, unia ja legendoja. Hän on vaikuttanut myöhempiin kirjailijoihin, esimerkiksi Isaak Babeliin, Jevgeni Zamjatiniin ja Boris Pilnjakiin. Hänen tuotantoaan julkaistiin Neuvostoliitossa uudelleen vuodesta 1978. Il s'est établi en France en 1923. Il est enterré au cimetière russe de Sainte-Geneviève-des-Bois, près de Paris. Sillä oli mukanaan pikku suite sute pussukka isänmaan multaa.
ellauri254.html on line 120: Boris Pilnjak (ven. Бори́с Пильня́к, oik. Boris Andrejevitš Vogau ven. Бори́с Андре́евич Вога́у; 11. lokakuuta (J: 29. syyskuuta) 1894 Možaisk, Venäjä – 21. huhtikuuta 1938 Moskova, Neuvostoliitto) oli venäläinen kirjailija. Hän toimi myös Venäjän kirjailijaliiton puheenjohtajana mutta menetti virkansa ideologisesti arveluttavina pidettyjen kirjoitustensa takia. Pilnjak käsitteli kommunistisen puolueen toimintatapoja hyvin epäluuloiseen sävyyn, ja hänen kirjansa joutuivat siksi usein ankaran sensuurin kohteeksi. Hän ei kuitenkaan kieltäytynyt taiteellisten kompromissien tekemisestä. Pilnjakin tunnetuimpia teoksia ovat Alaston vuosi, Mahogani ja Volga vpadet v Kaspiskoje more (suom. Volga virtaa Kaspianmereen), jotka käsittelevät vallankumouksen ja sitä seuraavan ajan Venäjää. Hänen tunnettujen töidensä joukkoon lukeutuu myös Okei: Amerikanski roman, joka kertoo hänen vuonna 1931 tekemästään matkasta Yhdysvaltoihin ja esittelee sikäläistä elämänmenoa pitkälti kielteiseen sävyyn.
ellauri254.html on line 122: Boris Pilnjak vieraili Suomessa vuonna 1934 Hella Wuolijoen ja Olavi Paavolaisen kutsumana. Vierailunsa aikana Pilnjak tapasi mm. F. E. Sillanpään tämän kesäasunnossa Saavutuksessa Hämeenkyrössä ja kutsui tämän vastavierailulle Moskovaan, mutta Sillanpään vierailu Neuvostoliitossa ei koskaan toteutunut. Pian Suomen-vierailunsa jälkeen Pilnjak syrjäytettiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton johdosta Neuvostoliiton kulttuurielämän "puhdistuksessa" eikä hänen teoksiaan enää julkaistu. Siten myös Pilnjakin suunnitelma julkaista Sillanpään tuotantoa venäjäksi – hän oli erityisen ihastunut Nuorena nukkuneeseen – raukesi.
ellauri254.html on line 126: Vsevolod Vjatšeslavovitš Ivanov (ven. Все‌волод Вячесла‌вович Ива‌нов, 24. helmikuuta 1895 Semipalatinskin läänin Pavlodarin kihlakunnan Lebjažje – 15. elokuuta 1963 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.
ellauri254.html on line 140: Veniamin Aleksandrovitš Kaverin (ven. Вениами́н Алекса́ндрович Каве́рин, oikea sukunimi Zilber, Зи́льбер; 19. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1902 Pihkova – 2. toukokuuta 1989 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija. Veniamin Kaverin syntyi sotilasmuusikon perheeseen. Hän opiskeli Pihkovan kymnaasissa, suoritti keskikoulun loppuun Moskovassa ja pääsi vuonna 1919 Moskovan yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan. Vuonna 1920 Kaverin muutti Pietariin, jossa hän jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä Itämaisten kielten instituutin arabian kielen osastossa.
ellauri254.html on line 171: Blok opiskeli Pietarin yliopistossa oikeustiedettä, vieraita kieliä ja kirjallisuutta. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, kun hän keskittyi runouteen. Blokin varhaistuotantoon vaikutti saksalainen filosofia, muun muassa Schopenhauerin ja Nietzschen ajatukset. Hän vietti lapsuutensa Šakmatonon maatilalla lähellä Moskovaa. Maanmiehistä häneen vaikuttivat eniten uskonnollisen mystikon Vladimir Solovjovin ja myös Fjodor Tjuttševin ja Afanasi Fetin teokset.
ellauri254.html on line 293: Ennen hääpäivämäärää Alexander Blok, kuten tavallista, on ratsastusmatkalla Euroopassa äitinsä kanssa. Hän odottaa tosiasiaa, että pian hän johtaa rakkaan rikkaan naisensa nimeltään Mendelejeva (loistavan kemisti D. Mendelejevin tytär) pragmaattiseen liittoon kirkon kruunun alla. Hän etsi rakkauttaan useita vuosia. Viime aikoihin asti hän ajatteli, että heidän suhteessaan oli rasvaa, mutta pian heidän kohtalokas kokous viihtyisässä Moskovan kahvilassa määritteli heidän kohtalonsa.
ellauri254.html on line 338: Marraskuussa 1935 Zinovjevia, Kamenevia ja maanpaossa elänyttä Trotskia syytettiin julkisesti vakoilusta ulkovaltojen hyväksi. Kesäkuussa 1936 tuotiin esiin entistä jyrkempi väite ”trotskilais-zinovjevilaisen vastavallankumouksellisen blokin terroristisesta toiminnasta”. Zinovjeville ja Kameneville järjestettiin elokuussa 1936 uusi, julkinen oikeudenkäynti, joka tunnetaan ensimmäisenä niin sanotuista Moskovan oikeudenkäynneistä. Syytettyjä oli yhteensä 16, heistä viisi turvallisuuspalvelu NKVD:n agentteja, joiden valheelliset tunnustukset kävivät todistusaineistosta myös muita vastaan. Syytettyjen väitettiin muodostaneen salaisen terroristijärjestön, joka oli murhannut Kirovin ja suunnitellut Stalinin sekä muiden neuvostojohtajien murhia. Salaisessa tapaamisessa Stalin lupasi Zinovjeville ja Kameneville, että heidän sekä heidän perheidensä ja tovereidensa henki säästettäisiin, jos he tunnustaisivat oikeudessa. Zinovjev ja Kamenev tunnustivat tekaistut syytökset, mutta Stalin petti lupauksensa. Heidät tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin seuraavana aamuna.
ellauri254.html on line 344: Zinovjevit ovat venäläisiä aatelissukuja. Liettualainen aatelismies Aleksander Zenovich, despoottien jälkeläinen, lähti Liettuasta vuonna 1392 Moskovaan. Monet hänen jälkeläisistään olivat stolnikkeja, asianajajia, kuvernöörejä. Stepan Stepanovitš Zinovjev (kuoli 1764) oli Katariina II :n lähettiläs Espanjassa. Nikolai Ivanovitš Zinovjev (1706 - 1773) oli Pietarin poliisipäällikkö ja sitten senaattori. Zinovjev-suku kuuluu Pietarin, Novgorodin, Orjolin ja Poltavan maakuntien sukukirjojen VI-osaan (Gerbovnik, I, 49). Muut Zinovievien suvut, lukumäärältään 19, myöhemmin peräisin. Despot-Zenovich- Liettuan aatelissuku, vaakuna Zenovich. Heidän esi-isänsä Bratosh ja hänen poikansa Zinovy ​​mainitaan vuonna 1401 Liettuan aatelisten joukossa, jotka allekirjoittivat uskollisuusasiakirjan Puolan kuninkaalle. Zinovyn pojanpoika Juri Ivanovich Zenovich oli vuonna 1507 Smolenskin kuvernööri. XVI vuosisadalla. kaksi Despot-Zenovichia oli Smolenskin kastellaanit ja yksi Brestin kuvernööri. Tämä klaani otti käyttöön etuliitteen "Despot" 1600-luvun lopulla, kun legenda ilmestyi sen alkuperästä serbialaisilta despootilta. Despot-Zenovichi-perhe sisältyy Minskin maakunnan sukukirjan VI osaan. Yksi tämän suvun haara muutti 1400-luvun lopulla. Venäjälle, missä hänen sukunimensä sai muodon Zinovjev.
ellauri254.html on line 546: Aleksei Maksimovitš Peškov, ven. Алексей Максимович Пешков, 28. maaliskuuta (J: 16. maaliskuuta) 1868 Nižni Novgorod – 18. kesäkuuta 1936 Moskova), kirjailijanimeltä Maksim Gorki (ven. Максим Горький, oli venäläinen, sittemmin neuvostovenäläinen kirjailija, poliittinen aktivisti ja kirjallisuuden sosialistisen realismin perustajia. Vuosina 1906–1913 ja 1921–1929 hän asui ulkomailla, enimmäkseen Caprilla. Neuvostoliittoon palattuaan hän mukautui sen ajan kulttuuripolitiikkaan mutta ei saanut enää matkustuslupaa ulkomaille.
ellauri254.html on line 598: Avvakum toimi vuonna 1652 esipappina Jurjevetsissa ja sittemmin Moskovan Kazanin katedraalin pappina. Hän vastusti jyrkästi patriarkka Nikonin uudistuksia, minkä takia hänet vuonna 1653 karkotettiin Tobolskiin ja Venäjän Kaukoitään. Vuonna 1663 tsaari Aleksei Mihailovitš kutsui Avvakumin takaisin Moskovaan. Hän ei kuitenkaan luopunut näkemyksistään, vaan jatkoi taistelua kirkon uudistuksia vastaan ja sai paljon kannattajia. Vuonna 1664 Avvakum karkotettiin Mezeniin. Vuonna 1667 hänet kutsuttiin Moskovaan. Kirkolliskokouksessa Avvakumilta riistettiin papinvirka, jätettiin pelekkä tybeteikka, hänet tuomittiin kirkonkiroukseen ja karkotettiin Pustozjorskin linnoitukseen. Siellä hän vietti 15 vuotta maakuoppaan rakennetussa hirsisalvoksessa. Pustozjorskissa Avvakum jatkoi kirjallista toimintaansa ja kamppailua virallista kirkkoa vastaan. Vuonna 1682 Avvakum lähimpine tovereineen poltettiin hirsisalvoxeen tsaarin määräyksestä.
ellauri254.html on line 610: Nikolai Nikolajevitš Judenitš (ven. Николай Николаевич Юденич, 30. kesäkuuta (J: 18. kesäkuuta) 1862 Moskova, Venäjä – 5. lokakuuta 1933 Nizza, Ranska), oli Venäjän menestyksekkäimpiä kenraaleja ensimmäisessä maailmansodassa ja taisteli johtajana luoteisella rintamalla Venäjän vastavallankumouksessa ja sisällissodassa 1918–1920. Judenitš sai jalkaväenkenraalin arvon vuonna 1915, ja Venäjän valkoisten joukkojen komentajaksi hänet nimitettiin Baltiaan Venäjän sisällissodassa 1918–1920. Siinä läski riippuwiixi Judenits otti turpaansa hintelältä Trozkilta niin ettei kotiin löytänyt. Lähti Ranskaan emigrantixi.
ellauri254.html on line 626: Judenitšin johtama Luoteis-Venäjän armeija eteni 19. lokakuuta 1919 Pietarin kaupungin liepeille. Bolševikkihallitus päätti jo jättää kaupungin valkoisille, mutta bolševikkien vallankumousjohtaja Lev Trotski saapui johtamaan pääkaupungin puolustusta, lisäjoukkoja tuotiin Moskovasta ja tehdastyöläiset organisoitiin punakaarteiksi. 1. marraskuuta ilman suomalaisten tukea käynnistynyt Judenitšin hyökkäys epäonnistui nolosti ja hänen joukkonsa alkoivat vetäytyä. Vuonna 1920 britit evakuoivat Judenitšin joukot Virosta laivalla, ja Judenitš pakeni itse taas Ranskaan, mutta hänellä ei ollut merkittävää osaa Ranskan venäläisessä emigranttiyhteisössä. Maanmiehet nauroivat sille tunarille xa xa xa. Judenitš kuoli aurinkotuoliin Nizzassa Ranskan Rivieralla.
ellauri254.html on line 677: Lev Borisovitš Kamenev (ven. Лев Борисович Каменев, oik. Rosenfeld (ven. Розенфельд, Rozenfeld); 18. heinäkuuta (J: 6 heinäkuuta) 1883 Moskova, Venäjän keisarikunta – 25. elokuuta 1936 Moskova, Neuvostoliitto) oli bolševikkeja edustanut vallankumouksellinen ja neuvostoliittolainen poliitikko. Yhdessä Grigori Zinovjevin ja Josif Stalinin kanssa hän muodosti niin sanotun troikan, joka johti Neuvostoliiton kommunistista puoluetta Vladimir Leninin sairastumisen ja kuoleman jälkeen vuosina 1922–1925. Stalin syrjäytti vuosina 1926–1927 Kamenevin ja Zinovjevin puoluejohdosta. Stalinin vainojen käynnistyttyä heidät tuomittiin vuonna 1936 näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan ja teloitettiin. Kamenev oli etniseltä taustaltaan venäjänjuutalainen.
ellauri254.html on line 679: Kamenev, oikealta nimeltään Rosenfeld, oli syntyisin juutalaisperheestä, ja hänen isänsä oli veturinkuljettaja Moskova–Kursk-rautatiellä. Hänen vanhempansa olivat olleet mukana opiskelijoiden vallankumouksellisessa toiminnassa 1870-luvulla. Kamenev kävi lukionsa Tbilisissä Georgiassa, jossa hän sai ensimmäisen kosketuksensa vallankumoukselliseen sosialistiseen liikkeeseen. Laittomaan Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen hän liittyi vuonna 1901. Koska Kamenev oli lukioaikanaan kuulunut radikaaleihin poliittisiin keskustelukerhoihin ja osallistunut mielenosoituksiin, hänet hyväksyttiin Moskovan yliopistoon vasta erillisestä anomuksesta. Maaliskuussa 1902 hänet vangittiin muutamaksi kuukaudeksi hänen osallistuttuaan tsaarinvallan vastaiseen opiskelijamielenosoitukseen, minkä jälkeen häneltä evättiin lupa jatkaa opintojaan. Hän pakeni Länsi-Eurooppaan, tutustui Pariisissa Vladimir Leniniin ja ryhtyi ammattivallankumoukselliseksi. Venäjän sosiaalidemokraattien jakaannuttua kahtia vuonna 1903 Kamenev liittyi Leninin johtamaan bolševikkisiipeen.
ellauri254.html on line 689: Palattuaan kotimaahan Kamenev otettiin takaisin puoluejohtoon. Hän oli kuulunut lokakuussa 1917 perustettuun bolševikkien ensimmäiseen politbyroohon ja tammikuussa 1919 hänestä tuli yksi uuden politbyroon perustajajäsenistä. Samana vuonna hänet valittiin myös Moskovan neuvoston puheenjohtajaksi eli käytännössä pääkaupungin paikallisen puolueorganisaation johtoon. Kamenev oli lisäksi vuosina 1924–1926 Työn ja puolustuksen neuvoston puheenjohtajana, tammikuusta elokuuhun 1926 Neuvostoliiton ulkomaankaupasta vastanneena kansankomissaarina sekä 1926–1927 Italian-suurlähettiläänä. Hänet nimitettiin myös vuonna 1923 uuden Lenin-instituutin ensimmäiseksi johtajaksi ja hän sai toimittaa Leninin kootut teokset.
ellauri254.html on line 693: Trotskin menetettyä asemansa vuoden 1925 alussa troikka hajosi Stalinin kääntyessä entisiä liittolaisiaan Kamenevia ja Zinovjevia vastaan. Kamenev pudotettiin lokakuussa 1925 politbyroon juhlakuntoisesta jäsenestä puoliveteiseksi ja häneltä vietiin Moskovan-puoluejohtajan tehtävä. Kesällä 1926 Kamenev ja Zinovjev liittoutuivat Trotskin kanssa, jolloin syntyi niin sanottu yhdistynyt oppositio. Sitä yhdisti Stalinin vastaisuus ja vaatimus puolueen sisäisen demokraattisen toimintakulttuurin palauttamisesta. Lokakuussa 1926 Kamenev menetti puoliveteisenkin jäsenyytensä politbyroossa ja Stalinin käydessä lopulliseen iskuun hänet erotettiin marraskuussa 1927 myös keskuskomiteasta. Joulukuun 1927 puoluekokouksessa Zinovjev ja Kamenev päättivät pelastaa uransa irtisanoutumalla kaikista aiemmista mielipiteistään. Heidät erotettiin puolueesta, mutta he saivat luvan hakea jäsenyyttään takaisin puolen vuoden koeajan jälkeen.
ellauri254.html on line 695: Kamenev ja Zinovjev saivat puoluejäsenyytensä takaisin vuonna 1928. Puolueesta erottaminen ja uudelleen jäseneksi hyväksyminen toistui 1932–1933, missä välissä Kamenev oli karkotettuna Minusinskiin. Vuosina 1932–1934 hän oli Moskovaan perustetun Gorkin maailmankirjallisuuden instituutin ensimmäisenä johtajana. Kun Sergei Kirov murhattiin joulukuussa 1934, Zinovjevia ja Kamenevia syytettiin ”moraalisesta osallisuudesta” tapahtuneeseen. Tammikuussa 1935 pidetyssä salaisessa oikeudenkäynnissä Kamenev tuomittiin viiden ja Zinovjev kymmenen vuoden vankeuteen. Kamenev joutui heinäkuussa 1935 yhdessä 38 muun henkilön kanssa syytetyksi myös salaliitosta Stalinia vastaan ja tällä kertaa hänet tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen.
ellauri254.html on line 697: Zinovjeville ja Kameneville järjestettiin elokuussa 1936 uusi, julkinen oikeudenkäynti, joka tunnetaan ensimmäisenä niin sanotuista Moskovan oikeudenkäynneistä. Heidän väitettiin muodostaneen Trotskin ulkomailta johtaman salaisen terroristijärjestön, joka murhasi Kirovin ja suunnitteli Stalinin sekä muiden puoluejohtajien murhia. Kaikkiaan kuudestatoista syytetystä viisi oli turvallisuuspalvelu NKVD:n agentteja, joiden valheelliset tunnustukset kävivät todistusaineistosta myös muita vastaan. Salaisessa tapaamisessa Stalin lupasi Zinovjeville ja Kameneville, että heidän sekä heidän perheidensä ja tovereidensa henki säästettäisiin, jos he tunnustaisivat oikeudessa. Zinovjev ja Kamenev tunnustivat tekaistut syytökset, mutta Stalin petti lupauksensa. Heidät tuomittiin kuolemaan 24. elokuuta ja teloitettiin seuraavana aamuna. Kamenevin vaimo (häh, siis se Leo Trotskin sisko Olga?) kuoli myöhemmin vankileirillä. Myös heidän kaksi poikaansa sekä Kamenevin veli ja tämän vaimo joutuivat teloitetuiksi.
ellauri254.html on line 760: Bernes syntyi juutalaisperheeseen Ukrainassa 1911. Kun poika oli kolmen vanha, perhe muutti Harkoviin, jossa isä myi lumppuja ja käytettyjä polkupyöriä. Teini-ikäisenä Bernes osallistui paikallisen teatterin toimintaan, ja teatterin ohjaaja kannusti häntä eteenpäin. Bernes muutti Moskovaan ja alkoi saada rooleja, joissa henkilöityi sodan kokeneen sukupolven miesten maailma. Parhaat säveltäjät ja sanoittajat tarjosivat hänelle myös teoksiaan laulettaviksi.
ellauri254.html on line 860: Nikolai Semjonovitš Tihonov (ven. Никола‌й Семёнович Ти‌хонов; 4. joulukuuta (J: 22. marraskuuta) 1896 Pietari – 8. helmikuuta 1979 Moskova) oli neuvostoliittolainen runoilija ja influensseri.
ellauri254.html on line 1058: Gorki oli melkoinen julkkis palattuaan Moskovaan. Sen palopuhe kirjailijoiden talossa on taas ajankohtainen:
ellauri254.html on line 1075: Nikolai Aleksejevitš Ostrovski (ven. Никола́й Алексе́евич Остро́вский, ukr. Мико́ла Олексі́йович Остро́вський, Mykola Oleksijovytš Ostrovskyi; 29. syyskuuta (J: 16. syyskuuta) 1904 Vilija, Ukraina – 22. joulukuuta 1936 Moskova) oli neuvostoliittolainen realistinen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Venäjän sisällissotaa ja Neuvostoliiton syntyaikoja kuvaava Kuinka teräs karaistui (ven. Как закалялась сталь, 1934). Teos perustui kirjailijan omiin kokemuksiin. Että tällänenkin ukrainalainen, ei taitaisi mennä enää Kievissä kaupaxi. Mullon tää nyt, löytyi kirjaston poistohyllystä SKP:n 40-vuotishistoriikin vierestä. Historiikissa mainittiin Mary Moorhouse Pekkala, uusseelantilainen neljännesmaori, merkittävä naishenkilö sisällissodan karmeiden jälkipyykkien pesussa. Se käytti koko miljoonaomaisuutensa parantamaan keskitysleirivankien oloa, ja joutui sitten vanhana katkeroituneena kansaneläkeläisenä pyytämään SKP:ltä vippejä. Semmosia ne kommunistit ovat, kiittämättömiä. Ja antisemiittejä. Tämä pätkä on Ostrovskin kirjasta:
ellauri256.html on line 202: Aleksei Maksimovitš Peškov, ven. Алексей Максимович Пешков, 28. maaliskuuta (J: 16. maaliskuuta) 1868 Nižni Novgorod – 18. kesäkuuta 1936 Moskova), kirjailijanimeltä Maksim Gorki (ven. Максим Горький, oli venäläinen, sittemmin neuvostovenäläinen kirjailija, poliittinen aktivisti ja kirjallisuuden sosialistisen realismin perustajia. Vuosina 1906–1913 ja 1921–1929 hän asui ulkomailla, enimmäkseen Caprilla. Neuvostoliittoon palattuaan hän mukautui sen ajan kulttuuripolitiikkaan mutta ei saanut enää matkustuslupaa ulkomaille.
ellauri256.html on line 334: Vladimir Vladimirovitš Majakovski (ven. Влади́мир Влади́мирович Маяко́вский; 19. heinäkuuta (J: 7. heinäkuuta) 1893 Baghdati – 14. huhtikuuta 1930 Moskova) oli venäläinen ja neuvostoliittolainen runoilija sekä futurismin runouden merkkihenkilö. Majakovski oli tulisieluinen vallankumousrunoilija, taidemaalari, graafikko ja kuvittaja, joka nousi bolševikkien valtaannousun symboliksi. Myös maailmanlyriikassa hän on huomattava nimi poliittisen ja kantaa ottavan runouden saralla. Majakovskin tunnetuimpia teoksia on runoelma Pilvi housuissa. Hänen teoksiaan on suomentanut sössöttävä Arvo Turtiainen Kuopiosta, josta Hansan porukoiden kronikoissa oli paljon vittuiluja eri salanimillä.
ellauri256.html on line 340: Eliskä vähävenäläistä kasakkasukua, ei ihme että sitten petti suuren synnyinmaan asian. When Volodja was 13, his kossack father pricked his finger on a rusty pin while filing papers and died of blood poisoning. Äiti myi irtaimen ja muutti Moskovaan.
ellauri256.html on line 342: Majakovski tempautui keskikoululaisena mukaan kumoukselliseen teiniliikkeeseen, jolla oli vahva kannatus hänen kotikaupungissaan Georgiassa. Vuonna 1906 perhe muutti Moskovaan, jossa hänestä tuli taideakatemian oppilas. Vuonna 1908 hän liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Kumouksellisen toiminnan takia hänet vangittiin kolme kertaa ja hän oli eristyssellissä yhteensä 11 kuukautta. Tuon ajan hän käytti marxilaisuuden opiskeluun ja venäläisen kirjallisuuden lukemiseen. Mitähän sekin siitä tajusi. Vapauduttaan hän tutustui runoilija David Burljukiin, joka johdatti hänet futuristiseen aatteeseen. He muodostivat aluksi niin sanotun kubofuturistisen terroristisolun. He halusivat murskata porvarillisen taiteen vakinntuneet normit ja vihasivat muutoinkin porvaristoa. Silti vain Majakovski oli selvästi sosialismin kannattaja, Burljuk oli salaporvari joka muuttikin sittemmin New Yorkiin.
ellauri257.html on line 87: Luojan kiitos, olemme eläneet todistamassa Gogolin kuntoutumista suurena humoristina. Sen teki Vladimir Bortko versiossaan kuuluisasta romaanista, joka oli sensaatiomainen jo ennen näyttöjen julkaisua. Tyytyväinen kenttäkomentaja Taras Bulba ( Bogdan Stupka ) tapaa kaksi poikaa ( Vladimir Vdovichenkov ja Igor Petrenko ) koristeellisella maatilalla - tuoreena Kiovan bursasta, papin mekossa ja Moskovan aksentissa.
ellauri257.html on line 493: Paetakseen Puolassa nousevaa antisemitismiä ja sodan uhkaa sekä seuratakseen isoveljeään Singer muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1935. Hän erosi silloisesta vaimostaan Rachelista ja pojastaan Israelista, jotka muuttivat ensin Moskovaan ja myöhemmin silloiseen Palestiinaan. Iisakki pääsi isonveljen hännän alta tämän kuoltua 1945.
ellauri257.html on line 546: Laulaja osallistui eurooppalaiseen jiddishin lehdistöön vuodesta 1916. Vuonna 1919 hän ja hänen vaimonsa Genia menivät Ukrainaan, missä hän löysi töitä The New Times -sanomalehdestä, ja häntä pidettiin yhtenä "Kiovan kirjoittajista". Sitten he muuttivat Moskovaan, missä hän julkaisi artikkeleita ja tarinoita. Kahden raskaan vuoden jälkeen, vuonna 1921, he palasivat Varsovaan. Bolshevismi ei maittanut. Vuonna 1921, kun Abraham Cahan huomasi hänen tarinansa Pearls, Singeristä tuli amerikkalaisen jiddish-sanomalehden The Forward kirjeenvaihtaja. Hänen novellinsa Liuk ilmestyi vuonna 1924, ja se valaisi bolshevikkien vallankumouksen ideologista hämmennystä. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Teräs ja rauta, vuonna 1927. Vuonna 1934 hän muutti Yhdysvaltoihin kirjoittaakseen The Forwardiin.
ellauri264.html on line 770: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin (Venäjän), Mesekin (Moskovan) ja Tuubalin (Tubolskin) ruhtinas…Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, siirtokilvet ja kyrvät tanassa on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi. Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.” – Hesekiel 38:3-7
ellauri264.html on line 776: Venäjän ja sen liittolaisissa mainitaan useita eri kansakuntia kuten Iran ja Pohjois-Afrikan valtiot, mutta siellä mainitaan myös Goomer, joka kuvaa germaanilaisia kansoja ja Putinin neuvonantaja Aleksandr Duginin tavoite onkin tehdä Moskovan ja Berliinin välinen liittouma Suomen, Ruozin ja Ukrainan pään menoxi.
ellauri267.html on line 93: Borzov kexii lopulta mikä oli Dalchimskyllä tuhoamisjärjestyxen juonena ja saa sen kiinni ize teosta. Isotissinen ja kurvikas Barbie joka sillä on bond-tyttönä onkin amerikkalaisten 2x agentti. Mutta Barbi rakastuukin aikuisten oikeasti Bronsoniin eikä luovuta kasakkaa työnantajillensa. Rakastavaiset saavat olla rauhassa, koska niillä on laukaisemattomat zombiet vielä puhelinkirjassa. Ei kovin uskottava tarina, mutta aina kivempaa kuin Dale Brownin wholesale ryssäviha. Asiaa auttoi varmasti että Wagner on ize emigrantti ryssistä. Mitäs kazojat sanovat? Että Åke Lindman ja Ansa Ikonen oli tosi hyviä ja Helsinki uskottava Moskova!
ellauri267.html on line 1349: Leskeus avasi toisaalta Elizabethille rahahanat. ja mahdollisuuden luoda hurskauden ja hyväntekeväisyyselämän. Hän varttui luterilaisena kotimaassaan, mutta Venäjällä ollessaan hän rakastui Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja kääntyi sinne. Huolellisen harkinnan jälkeen hän alkoi käyttää huivia ja rakensi luostarin ja yhteisön hoitaakseen, ruokkiakseen ja opettaakseen Moskovan köyhiä. Tämä oli kukoistava yhteisö ja teki merkittävää hyväntekeväisyystyötä. Oli erittäin valitettavaa, että Romanovien dynastian kukistuminen ja kommunismin nousu vaikuttivat vahingollisesti yhteisöön ja Elisabetin elämään.
ellauri274.html on line 502: 2:03:47 решение продлить скоростную автомагистраль москва-казань до Екатеринбурга Челябинска и Тюмени а в 2:03:47 päätös Moskovan ja Kazanin välisen moottoritien jatkamisesta Jekaterinburgiin, Tšeljabinskiin ja Tjumeniin sekä
ellauri275.html on line 517: Ollessaan lomalla Pitsundassa, Neuvostoliiton Gruusiassa, 12. lokakuuta 1964, Hruštšov sai Leonid Brežneviltä puhelun, että häntä tarvitaan heti Moskovassa. Hruštšov yritti turhaan vedota olevansa lomalla, mutta soittajan mukaan asia oli niin tärkeä, että Hruštšovin olisi pakko olla paikalla. Pahaa aavistamaton Hruštšov lähti matkaan. Huhuja syrjäyttämisaikeista oli liikkunut jo kesällä. Hruštšovin oma tytär oli varoittanut isäänsä, että jotain on tekeillä ja myös turvamies oli kehottanut olemaan varovainen. Hruštsov ei kuunnellut varoituksia, sillä hänen mukaansa keskuskomitean jäsenet saivat kiittää häntä urastaan.
ellauri275.html on line 531: Brežnevin viimeisimmäksi jäänyt päätös oli lähettää joulukuussa 1979 neuvostojoukot tukemaan Afganistanin kommunistihallitusta. Päätöstä ei tehnyt politbyroo, vaan Brežnevin sisäpiiri yksityisessä kokouksessaan. Afganistanin sotaan johti pitkäaikainen kehitys, johon liittyivät Etykiin liitetyn Helsingin hengen haihtumisesta huonontuneet suurvaltasuhteet, varustelukierre ja Neuvostoliiton tarve osoittaa voimaansa. Yleisesti 1970-luvun loppua kohti Vietnamin sodassa tappion kärsinyt Yhdysvallat vaikutti sotilaallisesti heikolta ja Neuvostoliitto vastaavasti vahvemmalta supervallalta. Afganistanin sodan myrkytettyä suurvaltasuhteet jäi SALT II -sopimus, joka allekirjoitettiin kesäkuussa 1979, ratifioimatta Yhdysvalloissa. Neuvostoliittoon kohdistettiin myös laajat talouspakotteet ja Moskovan olympialaisiin vuonna 1980 kohdistettiin boikotti.
ellauri275.html on line 670: Venäjä oli tunnustanut Georgian itsenäisyyden 7. toukokuuta vuonna 1920 solmitussa Moskovan sopimuksessa, eikä Georgian valloittamisesta oltu Moskovassa yksimielisiä. Hyökkäyksen pääsuunnittelijat olivat kaksi vaikutusvaltaista georgialaissyntyistä neuvostovirkamiestä, Josif Stalin ja Grigori Ordžonikidze, jotka saivat luvan hyökätä Georgiaan neuvostojohtaja Vladimir Leniniltä 14. helmikuuta 1921, maan "talonpoikien ja työläisten kapinan" tukemisen verukkeella. Neuvostojoukot valtasivat Georgian pääkaupungin Tbilisin raskaiden taisteluiden jälkeen ja julistivat Georgian SNT:n syntyneeksi 25. helmikuuta 1921. Maan loppuosa saatiin vallatuksi kolmen viikon sisällä, mutta neuvostovalta Georgiassa vakiintui vasta syyskuussa vuonna 1924. Turkin miehitys Georgian luoteisosassa lähes samanaikaisesti (helmi–maaliskuussa 1921) uhkasi kehittää kriisin Moskovan ja Ankaran välille, ja se johti merkittäviin alueluovutuksiin Neuvosto-Venäjältä Turkille Karsin sopimuksessa.
ellauri275.html on line 675: myös Moskovan johdolta, ja kuunteli vain läheisiä. Georgian miehityksen aikana hän esitti Moskovalle vaatimuksia sen sijaan, että pyysi apua, ja jätti huomiotta kutsut työskennellä paikallisten Georgian bolshevikkien kanssa, mikä aiheutti jännitteitä heidän ja Ordzhonikidzen välillä.
ellauri275.html on line 684: Nadežda Sergejevna Allilujeva (ven. Наде‌жда Серге‌евна Аллилу‌ева; 22. syyskuuta (J: 9. syyskuuta) 1901 Baku – 9. marraskuuta 1932 Moskova) oli Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin toinen vaimo ja Svetlana Allilujevan äiti. Stalin ja Nadežda Allilujeva menivät naimisiin vuonna 1919, kun Stalin oli 41-vuotias ja Nadežda Allilujeva oli 18-vuotias. He olivat tunteneet jo vuodesta 1908, kun Džugašvili-Stalin piileskeli tuttunsa ja puolueystävänsä Sergei Allilujevin luona. Silloin Nadja oli 7 vee ja Jopi 30.
ellauri275.html on line 692: Allilujeva rakastui 16-vuotiaana juutalaissyntyiseen elokuvaohjaajaan Aleksei Kapleriin. Stalin ei hyväksynyt heidän romanssiaan, joten Kapler lähetettiin pakkotyöhön Siperiaan ja sen jälkeen Vorkutan teollisuuskaupunkiin nykyiseen Komin tasavaltaan lähelle napapiiriä. 17-vuotiaana Allilujeva rakastui Grigori Morozoviin, joka opiskeli Moskovan yliopistossa. He menivät naimisiin 1945 Stalinin vastahakoisuudesta huolimatta, eikä tämä halunnut tavata Morozovia. Allilujeva synnytti pojan Josifin, ja pariskunta erosi vuonna 1947. Allilujevan seuraava puoliso oli Juri Ždanov, jonka isä oli tunnettu neuvostoliittolainen poliitikko ja Stalinin oikea käsi Andrei Ždanov, joka oli Suomessa rauhanteon jälkeen valvontakomission johtaja. He menivät naimisiin vuonna 1949 ja saivat vuonna 1950 tyttären Jekaterinan. Tämäkin liitto purkautui myöhemmin. Ollessaan sairaalassa 1963 Allilujeva tapasi intialaisen kommunistin Brajesh Singhin, joka oli käymässä Moskovassa. Singh oli hyväkäytöksinen idealisti, mutta kärsi vakavista sairauksista, kuten keuhkoputken tulehduksesta ja keuhkolaajentumasta. Brajeshin ja Allilujevan romanssi syttyi, kun pariskunta lomaili Mustanmeren rannalla Sotšissa. Singh palasi Moskovaan vuonna 1965 ja toimi tulkkina. Heidän ei sallittu avioitua. Singh kuoli vuonna 1966, ja Allilujeva sai luvan lähteä viemään Singhin tuhkaa Gangesjokeen. Ollessaan Intiassa kaksi kuukautta hän kiintyi maan tapoihin. Allilujeva piti Singhiä puolisonaan, vaikka he eivät menneet naimisiin.
ellauri276.html on line 152: Nikolai Porfiryevich Grekov (21. helmikuuta (5. maaliskuuta), 1807, Kazanskoje kylä, Efremovin piiri, Tulan maakunta - 1866, Moskova) - venäläinen runoilija ja kääntäjä. Syntynyt sotilasperheeseen. Hän valmistui Moskovan yliopistosta (1827), palveli Moskovan aateliskokouksessa. Vuodesta 1833 - eläkkeellä - hän asui pääasiassa Kazanin kartanolla. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli onneton, vaikka selvisi vaimostaan, viidestä lapsestaan ​​ja veljestään.
ellauri276.html on line 158: Kirjoitti vaudevilleä. Hänen esseensä "Toinen romanssi korkealla tiellä tai mitä olla, jota ei voida välttää" esitettiin Moskovan Bolshoi-teatterin lavalla 22. tammikuuta 1832.
ellauri276.html on line 160: Venäjänsi englannista, ranskasta, saksasta ja espanjasta. Kaksi Calderonin draamaa erottuvat hänen käännöksistään : "Heresy in England" ja "Life is a dream"; Goethen " Faustin " ensimmäinen osa (M., 1843 ja Pietari, 1859); Shakespearen Romeo ja Julia (Pietari, 1862); draama Girardin "Naisen kidutus"; Alfred de Mussetin runo "Rolla" (Moskova, 1864); Heinen runot (M., 1863 ) jne. Grekovin käännökset erottuvat hyvistä säkeistä ja ovat melko lähellä alkuperäisiä. (Mäkin olen suomentanut Rollan, se on albumissa 36.)
ellauri276.html on line 230: Ensimmäinen vakava esittely hänen runoutensa tapahtui vuonna 1831, kun Nikolai Stankevitš, runoilija ja filosofi Moskovasta, julkaisi useita runoja "Literaturnaya gazetassa" ( Kirjallinen sanomalehti ) lyhyen johdannon kera. Vuonna 1835 julkaistiin hänen ensimmäinen runokokoelmansa. Koltsov matkusti usein työasioissa Pietariin ja Moskovaan, missä hän tapasi Belinskin, josta tuli hänen mentorinsa, sekä Vasili Žukovskin, Pjotr ​​Vjazemskin, Vladimir Odojevskin ja Aleksandr Puškinin, joka julkaisi säälistä yhden Koltsovin runoista Sovremennik-lehdessään.
ellauri278.html on line 144: Laulun suosio Neuvostoliitossa alkoi Georgian kulttuurin vuosikymmenen pitämisestä Moskovassa tammikuussa 1937, jolloin Avksentiy Megrelidzen johtama naisyhtye esitti "Georgian folk" -laulun "Suliko". Stalin piti kappaleesta kovasti, ja pian ensimmäiset gramofonilevyt kappaleen kanssa julkaistiin. Useimmissa tapauksissa laulu esitettiin kansanlauluna, joskus mainittiin runojen kirjoittaja A. L-seteli. Säveltäjä Varinka Tseretelin maininta alkoi ilmestyä 1980-luvulla.
ellauri278.html on line 266: Vjatšeslav Mihailovitš Molotov (ven. Вячесла́в Миха́йлович Мо́лотов; 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1890 Kukarka, Venäjän keisarikunta – 8. marraskuuta 1986 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko ja diplomaatti. Hänet tunnetaan erityisesti natsi-Saksan ulkoministerin Joachim von Ribbentropin kanssa vuonna 1939 allekirjoittamasta hyökkäämättömyyssopimuksesta, joka tunnetaan Molotov–Ribbentrop-sopimuksena. Molotov oli Aleksandra Kollontain ohella ainoita bolševikkien johtohahmoja, joka selvisi hengissä Stalinin vainoista. Niin ja (ehkä) Litvinov.
ellauri278.html on line 285: Molotovin sallittiin liittyä puolueeseen jälleen 1984, tosin vain hypnoottisella eleellä. Hän kuoli 96-vuotiaana Moskovassa 8. marraskuuta 1986 viimeisenä merkittävänä Venäjän vallankumoukseen 1917 osallistuneena hahmona. Hänet haudattiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa.
ellauri278.html on line 308: Katyn on kylä Smolenskin alueella Venäjällä, noin 23 km länteen nykyisestä Smolenskin keskustasta. Katynin maaseudun hallinnollinen keskus. Samanniminen rautatieasema Moskovan rautateiden Smolenskin suunnassa. Nimen alkuperästä on kolme versiota:
ellauri278.html on line 350: Dmitri Tokarev, sittemmin Kalininin UNKVD:n päällikkö sai tietää "operaatiosta" maaliskuussa Moskovassa pidetyssä kokouksessa Kobulovin huulilta, minkä jälkeen sisäinen vankila valmistettiin: se vapautettiin väliaikaisesti muista vangeista, yksi selleistä päällystettiin huovalla, jotta laukauksia ei kuulunut. "Operaation" johtamiseen lähetettiin Moskovasta NKVD:n komentajaosaston päällikkö Blokhin, valtion turvallisuuden majuri Sinegubov ja saattajajoukkojen prikaatin komentaja Krivenkon esikuntapäällikkö. Blokhin toi mukanaan matkalaukullisen saksalaisia ​​pistooleja "Walter" ja teloittajan nahkahaalarit, jotka vaikuttivat erityisesti Tokareviin: lippalakki, hanskat, joissa on leggingsit kyynärpään yläpuolella ja pitkä esiliina. Tokarev selittää "Waltersien" suosimisen sillä, että Neuvostoliiton "revolverit" ylikuumenivat toistuvasta ampumisesta.
ellauri278.html on line 366: Helmikuussa 1943 saksalainen kenttäpoliisi alkoi paikallisten asukkaiden ohjeiden mukaan tutkia hautauksia; Maaliskuun 29. päivänä kaivaus aloitettiin, ja 13. huhtikuuta Berliinin radioviestillä ilmoitettiin virallisesti NKVD:n ampumien puolalaisten upseerien hautauspaikkojen löytymisestä. Tämä oli Goebbelsin henkilökohtaisesti ohjaaman meluisan propagandakampanjan alku, ja Moskova yritti vastata siihen julkaisemalla Sovinformburon raportin 16. huhtikuuta otsikolla "Saksalaisten fasististen teloittajien ilkeät keksinnöt", jossa se syytti saksalaisia provokaatiosta ja väitti, että uhrit olivat kesällä 1941 Smolenskin länsipuolella rakennustöissä ja saksalaiset vangitsivat heidät ja ampuivat.
ellauri278.html on line 388: Moskovan Khamovnichesky-tuomioistuin hylkäsi 24. lokakuuta 2008 teloitettujen upseerien omaisten valituksen GVP:n kieltäytymisestä antamasta poliittista kuntoutusta kuolleille.
ellauri279.html on line 52: Aleksandr Isajevitš Solženitsyn (ven. Алекса́ндр Иса́евич Солжени́цын; 11. joulukuuta 1918 Kislovodsk – 3. elokuuta 2008 Moskova) oli Sirkan ikäinen punakapinan aikana syntynyt neuvostoliittolainen "matemaatikko", kirjailija ja harrastelijahistorioitsija.
ellauri279.html on line 60: Moskova, Venäjä
ellauri279.html on line 81: Aleksandr Isajevitš Solženitsyn (ven. Алекса́ндр Иса́евич Солжени́цын; 11. joulukuuta 1918 Kislovodsk – 3. elokuuta 2008 Moskova) oli venäläinen kirjailija ja historioitsija. Erityisesti hänet tunnetaan Neuvostoliiton ojennustyöleirijärjestelmästä kertovista teoksistaan, joihin kuuluvat muiden muassa Ivan Denisovitšin päivä (1962), Syöpäosasto (1968), Ensimmäinen piiri ja Vankileirien saaristo (1973–1976).
ellauri279.html on line 87: Vuonna 1974 Solženitsyn menetti Neuvostoliiton kansalaisuutensa ja hänet lennätettiin Länsi -Saksaan. Esimerkiksi Yleisradion Moskovan kirjeenvaihtaja puntaroi Solženitsynin asemaa hänen karkotuspäivänään seuraavasti:
ellauri279.html on line 275: Heinä-elokuussa 1937 hän työskenteli jälleen Sverdlovskin alueen viestintäosaston pääkirjanpitäjänä. Ryuminia syytettiin varojen väärinkäytöstä ja siitä, että hän nautti alueellisen viestintäosaston johtajan holhouksesta, joka oli tuolloin pidätetty "kansan vihollisena". Tämän kuultuaan Ryumin lähti Moskovaan. Sodan aikana hän opiskeli Neuvostoliiton NKVD:n korkeakoulussa (22. heinäkuuta - syyskuuta 1941 ), minkä jälkeen hän oli tutkintatyössä Arkangelin sotilaspiirin kansalaisjärjestössä NKVD - ROC "Smersh". Hän oli Suomen Akatemian erityisen tärkeiden tapausten tutkintayksikön vanhempi tutkija ( 21. syyskuuta 1949 - 10. heinäkuuta 1951 ).
ellauri279.html on line 285: 19. heinäkuuta 1954 Neuvostoliiton PVS vetosi Ryuminiin. M.D. kielsi antamasta anteeksi. Ammuttu 22. heinäkuuta 1954 klo 21.05. Hänen ruumiinsa tuhkattiin samana päivänä kello 10 illalla. Tuhkat haudattiin yhteiseen hautaan "luottamattomille tuhkille" Moskovan uudelle Donskoyn hautausmaalle. Ei talvikunnostettu.
ellauri279.html on line 307: Toiminta tapahtuu Neuvostoliitossa vuonna 1949. Moskovan lähellä sijaitsevassa Marfino sharashkassa vangitut tiedemiehet työskentelevät Stalinin itsensä käskystä - salainen puhelinlaite . Päähenkilö matemaatikko Gleb Nerzhin on vaikean moraalisen valinnan edessä: palvella vihaamaansa hallintoa vai vaihtaa lämpimän sharashkan onnellisuus Gulagin vankilaan.
ellauri279.html on line 318: Rangaistuksen aluksi Solženitsyn oli kahdessa vankilassa Moskovassa. Sitten hänet siirrettiin lähiseudulle ojennustyöleirille, jossa hän kuljetti puutavaraa, ja seuraavaksi toiselle, jota kutsuttiin ”Uudeksi Jerusalemiksi”, jossa hän kaivoi savea. Sieltä hänet vietiin Kazakhstaniin leirille, jota kutsuttiin ”Galogan portiksi”, jossa lapioitiin potaskaa. Eli siis vuonna 1950 Solzhenitsyn lähetettiin poliittisten vankien "erityisleiriin" Ekbatanin kaupunkiin Kazakstaniin. Siellä hän työskenteli kaivosmiehenä, muurarina ja valimon työnjohtajana. Hänen kokemuksensa Ekibastuzissa muodostivat perustan kirjalle Yksi päivä Ivan Denisovichin elämässä.Hän koki moraalisen ja henkisen murtumisen yrittäessään vältellä vartijan vaatimuksia raportoida vankitovereistaan. Hän ei antanut tietoja. Hän viittasi noihin yhdeksään kuukauteen Galogan portissa elämänsä alhaisimpina aikoina. Tulipahan sentään tehtyä rehellistä työtä edes sekin aika.
ellauri279.html on line 320: Solženitsynin oltua vankina useissa muissa laitoksissa hänet siirrettiin heinäkuussa 1947 Moskovan ulkopuolelle erikoisvankilaan ”Numero kuusitoista”. Tämä oli niin sanottu šaraška, laitos jonne joutuivat korkeasti koulutetut vangit, tiedemiehet, joiden pakkotyöhön kuului pitkälle viety tieteellinen tutkimus. Hänet sijoitettiin sinne matemaattisen lahjakkuutensa takia, jonka ansiosta hän arveli pelastuneensa. Päivisin Solženitsyn työskenteli elektronisen äänentunnistusprojektin parissa, jonka eräs sovellus oli viestien koodaus. Vapaa-aikanaan hän alkoi kirjoittaa itsekseen runoja, luonnostelmia ja kirjojen hahmotelmia. Kokemukset ”Numero kuudessatoista” olivat perusta romaanille Ensimmäinen piiri, joka julkaistiin Neuvostoliitossa vuonna 1968. Solženitsynillä oli taipumusta suorasanaisuuteen, ja se koitui hänen kohtalokseen. Hänen pilkattuaan laitoksen johtajaeverstin tieteellistä työtä ja piirettyä siitä ruman vaikka hauskan pilakuvan hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi kauas Kazakstaniin ojennustyöleirille nimeltä Ekibastuz. Sieltä tuli kimmoke romaanille Ivan Denisovitšin päivä, joka on kuvaus työleirin elämästä.
ellauri279.html on line 324: Karkotuksen jälkeen Solženitsynin onnistui hiljakseen hankkiutua takaisin Moskovaan ja päästä lopulta Lev Kopelevin ansiosta kosketuksiin kirjallisten piirien, erityisesti Novyi mir -kirjallisuuslehteä päätoimittaneen rintamarunoilija Aleksandr Tvardovskin kanssa. Tvardovski oli kiltti maalaismies ja ihanteellinen kommunisti, joka kaikesta sydämestään tuki Nikita Hruštšovin uudistuslinjaa uskoessaan auttavansa uudistuksia julkaisemalla Solženitsynin ensimmäisen leiriaiheisen kertomuksen Ivan Denisovitšin päivä. Julkaisuluvan antoi itse Hruštšov. 1960-luvun alussa ja erityisesti 22. puoluekokouksen jälkeen jatkuva Stalin-kritiikki tulkittiin olojen vapautumiseksi, ja Ivan Denisovitšin päivän julkaisemista pidettiin lopullisena liberalismin voittona.
ellauri279.html on line 342: Hänen (Jurin) vaientamista kannattavat kynäilijät kirjoittivat anomuksia, sadat julkkis intellektuellit, joista muinoin vasemmistoon suuntautuneilla henkilöillä, kuten Jean-Paul Sartrella, oli erityistä vaikutusta Moskovassa. Muita tukijoita olivat muun muassa vasemmistosiipirikot Graham Greene, Muriel Spark, W. H. Auden, Günter Grass, Heinrich Böll, Yukio Mishima, Carlos Fuentes, Arthur Miller, John Updike, Truman Capote ja Kurt Vonnegut. Aika monesta näistä on jo paasauxia. Joukossa on melkoisia turhakkeita jopa konnia.
ellauri279.html on line 344: Solženitsyn vangittiin ja karkotettiin Neuvostoliitosta vuonna 1974. Hän asettui aluksi Zürichiin Sveitsiin ja sitten Vermontiin Yhdysvaltoihin. Vasta 1980-luvun lopulla Solženitsynin kirjat vapautettiin Neuvostoliitossa julkaisukiellosta. Vuonna 1989 Moskovan kirjamessuilla neuvostoliittolainen uudistusten myötä vapautunut tiedonvälitys otti uuden kannan Solženitsynin tuotantoon, ja seitsemän lehteä alkoi julkaista hänen teoksiaan. Vankileirien saaristo ilmestyi Neuvostoliitossa syksyllä 1989, ja seuraavana vuonna se sai Venäjän kirjallisuuden valtionpalkinnon. Vuonna 1990 Solženitsyn sai takaisin Neuvostoliiton kansalaisuuden, ja hän palasi vuonna 1994 Venäjälle Siperian junalla.
ellauri279.html on line 357: Solženitsyn valittiin vuonna 1997 Venäjän tiedeakatemian akateemikoksi. Hän perusti nimeään kantavan kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2007 Solženitsyn sai valtionpalkinnon humanitaarisesta työstään. Palkinnon luovutti presidentti Vladimir Putin Solženitsynin kotona Moskovassa. Vittu mitä nuoleskelua, hyi Voldemar.
ellauri279.html on line 362: Viimeiset vuotensa Solženitsyn vietti datšallaan Länsi-Moskovassa, jossa hän jatkoi työskentelyä heikosta terveydentilastaan huolimatta toimittaen 30-osaista koottuja teoksiaan. Kesken jäi sekin urakka. Hänet haudattiin vuonna 2008 Donskoin luostariin Moskovassa.
ellauri279.html on line 422: 1998 - Venäjän ortodoksisen kirkon puolesta kirjailijalle myönnettiin Moskovan pyhän oikea-uskovan prinssi Danielin ritarikunta
ellauri279.html on line 426: 2003 - M. V. Lomonosovin mukaan nimetyn Moskovan valtionyliopiston kunniatohtori
ellauri279.html on line 440: 2010 - Palkinto "Kahdeskymmenes vuosipäivän tietojohtaja" (1994) "Moskovan Kieku ja Kaiku"
ellauri281.html on line 143: Laulun suosio Neuvostoliitossa alkoi Georgian kulttuurin vuosikymmenen pitämisestä Moskovassa tammikuussa 1937, jolloin Avksentiy Megrelidzen johtama naisyhtye esitti "Georgian folk" -laulun "Suliko". Stalin piti kappaleesta kovasti, ja pian ensimmäiset gramofonilevyt kappaleen kanssa julkaistiin. Useimmissa tapauksissa laulu esitettiin kansanlauluna, joskus mainittiin runojen kirjoittaja A. L-seteli. Säveltäjä Varinka Tseretelin maininta alkoi ilmestyä 1980-luvulla.
ellauri281.html on line 265: Vjatšeslav Mihailovitš Molotov (ven. Вячесла́в Миха́йлович Мо́лотов; 9. maaliskuuta (J: 25. helmikuuta) 1890 Kukarka, Venäjän keisarikunta – 8. marraskuuta 1986 Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen poliitikko ja diplomaatti. Hänet tunnetaan erityisesti natsi-Saksan ulkoministerin Joachim von Ribbentropin kanssa vuonna 1939 allekirjoittamasta hyökkäämättömyyssopimuksesta, joka tunnetaan Molotov–Ribbentrop-sopimuksena. Molotov oli Aleksandra Kollontain ohella ainoita bolševikkien johtohahmoja, joka selvisi hengissä Stalinin vainoista. Niin ja (ehkä) Litvinov.
ellauri281.html on line 284: Molotovin sallittiin liittyä puolueeseen jälleen 1984, tosin vain hypnoottisella eleellä. Hän kuoli 96-vuotiaana Moskovassa 8. marraskuuta 1986 viimeisenä merkittävänä Venäjän vallankumoukseen 1917 osallistuneena hahmona. Hänet haudattiin Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa.
ellauri281.html on line 307: Katyn on kylä Smolenskin alueella Venäjällä, noin 23 km länteen nykyisestä Smolenskin keskustasta. Katynin maaseudun hallinnollinen keskus. Samanniminen rautatieasema Moskovan rautateiden Smolenskin suunnassa. Nimen alkuperästä on kolme versiota:
ellauri281.html on line 349: Dmitri Tokarev, sittemmin Kalininin UNKVD:n päällikkö sai tietää "operaatiosta" maaliskuussa Moskovassa pidetyssä kokouksessa Kobulovin huulilta, minkä jälkeen sisäinen vankila valmistettiin: se vapautettiin väliaikaisesti muista vangeista, yksi selleistä päällystettiin huovalla, jotta laukauksia ei kuulunut. "Operaation" johtamiseen lähetettiin Moskovasta NKVD:n komentajaosaston päällikkö Blokhin, valtion turvallisuuden majuri Sinegubov ja saattajajoukkojen prikaatin komentaja Krivenkon esikuntapäällikkö. Blokhin toi mukanaan matkalaukullisen saksalaisia ​​pistooleja "Walter" ja teloittajan nahkahaalarit, jotka vaikuttivat erityisesti Tokareviin: lippalakki, hanskat, joissa on leggingsit kyynärpään yläpuolella ja pitkä esiliina. Tokarev selittää "Waltersien" suosimisen sillä, että Neuvostoliiton "revolverit" ylikuumenivat toistuvasta ampumisesta.
ellauri281.html on line 365: Helmikuussa 1943 saksalainen kenttäpoliisi alkoi paikallisten asukkaiden ohjeiden mukaan tutkia hautauksia; Maaliskuun 29. päivänä kaivaus aloitettiin, ja 13. huhtikuuta Berliinin radioviestillä ilmoitettiin virallisesti NKVD:n ampumien puolalaisten upseerien hautauspaikkojen löytymisestä. Tämä oli Goebbelsin henkilökohtaisesti ohjaaman meluisan propagandakampanjan alku, ja Moskova yritti vastata siihen julkaisemalla Sovinformburon raportin 16. huhtikuuta otsikolla "Saksalaisten fasististen teloittajien ilkeät keksinnöt", jossa se syytti saksalaisia provokaatiosta ja väitti, että uhrit olivat kesällä 1941 Smolenskin länsipuolella rakennustöissä ja saksalaiset vangitsivat heidät ja ampuivat.
ellauri281.html on line 387: Moskovan Khamovnichesky-tuomioistuin hylkäsi 24. lokakuuta 2008 teloitettujen upseerien omaisten valituksen GVP:n kieltäytymisestä antamasta poliittista kuntoutusta kuolleille.
ellauri282.html on line 229: Andersin läimiessä Puolan sodanjohdossa tasapuolisesti neukkuja ja niiden silloista kaveria Hitleriä Puolan rajoilla Neuvostoliiton joukot sieppasivat hänet ja heppu vangittiin 29. syyskuuta 1939 haavoittuttuaan kahdesti. Anders joutui alun perin vankilaan Lwówiin Ukrainaan, minkä jälkeen hänet siirrettiin Lubjankan vankilaan Moskovaan 29. helmikuuta 1940. Vangitsemisen aikana häntä kuulusteltiin, kidutettiin ja häntä kehotettiin liittymään puna-armeijaan, mutta se epäonnistui.
ellauri282.html on line 233: Kun "kansainvälinen tilanne muuttui" vuonna 1941 Barbarossa-operaatiossa eli Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon vuonna 1941, Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin alkoi hakea apua muilta Saksan vihollisilta. Britannian ulkoministerin Anthony Edenin vahvasti rohkaisemana Sikorski aloitti 5. heinäkuuta 1941 neuvottelut Neuvostoliiton Lontoon-suurlähettilään Ivan Mayskin kanssa diplomaattisten suhteiden palauttamiseksi Puolan ja Neuvostoliiton välille. Sikorski oli molempien hallitusten saavuttaman sopimuksen arkkitehti, joka allekirjoitettiin 30. heinäkuuta 1941. Uusi sotilasliitto allekirjoitettiin Moskovassa 14. elokuuta 1941. Myöhemmin samana vuonna Sikorski meni Moskovaan diplomaattisen edustuston kanssa (mukaan lukien tuleva Puolan Moskovan-suurlähettiläs Stanisław Kot ja Puolan sotilasoperaation päällikkö Neuvostoliitossa kenraali Zygmunt Szyszko-Bohusz). Sikorski –Mayski-sopimus oli Neuvostoliiton ja Puolan välinen sopimus, joka allekirjoitettiin Lontoossa 30. heinäkuuta 1941. Sen nimi on otettu sen kahdelta merkittävimmältä allekirjoittajalta: Puolan pääministeriltä, Władysław Sikorski ja Neuvostoliiton Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähettiläs Ivan Mayski.
ellauri284.html on line 109: Adrian Geiges on kesästä 2004 lähtien toiminut johtavan saksalaisen viikoittaisen uutislehden Sternin Peking- kirjeenvaihtajana. Sitä ennen hän perusti kiinalaisen G+J-yrityksen, Bertelsmann-konsernin aikakauslehtiosaston. 1990-luvulla hän oli työskennellyt televisiotoimittajana Spiegel TV:ssä ja RTL:ssä Moskovassa ja New Yorkissa. Hän on opiskellut kiinaa ja venäjää, muttei osaa kumpaakaan.
ellauri285.html on line 745: Tutkija: Tähän Venäjä tähtää – Moskova on odottanut jo pitkään konfliktia lännen kanssa
ellauri286.html on line 95: Kirjailija Sofi Oksanen kertoo informaatiosodasta ja neuvostotyylisestä painostuksesta. Puhdistuksen ja muiden menestyskirjojensa jälkeen Oksanen joutui kokemaan omakohtaisesti, miten Moskova käyttää sananvapautta aseenaan. Lännen Median lehdet julkaisevat Sofi Oksasen puheenvuoron kirjailijan luvalla, ainoina Suomessa! (Kukaan muu ei tätä lehmänläjää huolinut.)
ellauri286.html on line 133: Neuvostoaikana Suomi oli Neuvostoliiton näyteikkuna: maa, jonka avulla voitiin osoittaa, että Neuvostoliitto kykenee elämään rauhallista rinnakkaiseloa itsenäisen naapurinsa kanssa. Tosielämässä suomalaisiin koulukirjoihin vaadittiin Moskovan hyväksyntä ja Moskova vaikutti myös siihen, millaisia kirjoja meillä oli saatavilla. Se vaikutti siihen, millaisia kirjoja kirjastoissa oli. Se vaikutti siihen, millaista tietoa meillä oli saatavilla ja millaista tietoa meitä rohkaistiin hankkimaan.
ellauri286.html on line 136: Välirauhan aikana marraskuussa 1940 Suomen hallitus kielsi Neuvostoliiton painostuksesta talvisotaa käsittelevän kirjallisuuden julkaisemisen. Lokakuun lopussa Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov esitti Suomen Moskovan-lähettiläälle J. K. Paasikivelle voimakkaan paheksuntansa siitä, että Suomessa oli ilmestynyt talvisodan päätyttyä suuri määrä kirjallisuutta, joiden Molotov katsoi sisältävän kiihotusta ja vihan lietsontaa Neuvostoliittoa vastaan, ja tämän jälkeen oikeusministeriö määräsi takavarikoitaviksi räikeimmiksi katsotut teokset, mm. Onttoni Miihkalin Suomussalmen sotatantereilla.
ellauri286.html on line 145: Koulukirjat muuttuivat itsestään, kun niitä ei enää tarvinnut tarkastuttaa Moskovassa, eikä kustantajien tarvinnut miettiä kiertoteitä, jotta he voisivat julkaista Moskovan mielestä hankalia kirjoja. Mutta tietoista, avointa ja julkista muutosta ei tehty.
ellauri286.html on line 197: Vuosituhannen vaiheessa Venäjästä kirjoittava kirjailija sai kuitenkin vielä kirjoittaa Venäjästä ja sen historiapolitiikasta täysin rauhassa. Vaikka törmäsin jälkisuomettuneisiin äänensävyihin, Venäjästä kirjoittavat kirjailijat tai toimittajat eivät vielä kohdanneet ilmiöitä, joiden kanssa näillä saroilla sananvapauttaan käyttävät ihmiset joutuivat tekemisiin vain joitakin vuosia myöhemmin. Pro-Putin -mielenosoittajia ei näkynyt eikä Viron Moskovan-suurlähettiläästä, sittemmin ulkoministeristä, venäläis-latvialaisesta Marina Kaljurandista, tehty rivoja nukkeja Moskovassa, kuten vuonna 2007. Vaikka kyyditys- tai miehitys-sanojen käyttö ei ollut yhtä luontevaa kuin nykyään ja toisinaan niiden kanssa haparoitiin, kukaan ei Suomessa vielä kieltänyt kyydityksiä, kuten vain vähän myöhemmin kävi. Niitähän tehtailtiin Suomessakin 30-luvulla.
ellauri286.html on line 200:

Moskovan Times

ellauri374.html on line 464: Suomen Ev.lut. Kansanlähetys ja Wycliffe Raamatunkääntäjät ovat olleet usean vuoden ajan mukana baškiirikäännösprojektissa lähettämällä siihen työntekijän. Olemme toimineet yhteistyössä Moskovan Raamatunkäännösinstituutin IBT:n, Venäjän Raamattuseuran ja Yhtyneiden Raamattuseurojen kanssa. IBT kutsui "Teijan" SIL Internationalin työntekijänä mukaan baškiiriprojektiin vuonna 2009. Baškiirityöntekijöiden kanssa tehdyn työn tuloksena on nyt julkaistu koko Raamattu heidän 1,3-miljoonaiselle kansalleen. Teijasta tuli bashkiirien Agricola. Virzakivi lähti Agricolan päivänä.
ellauri374.html on line 495: Volgan - Kaman alueelle matkattaessa tullaan Moskovasta 500 - 600 kilometriä itään; Volgan suuren mutkan tienoilla sijaitsee myös sen suuren sivujoen Kaman suu. Tämän alueen tekee mielenkiintoiseksi sen monikansallisuus ja -kielisyys.
ellauri374.html on line 520: Baškortostanin alue oli 1500-luvun puoliväliin asti jaettuna Kazanin kaanikunnan, Siperian kaanikunnan ja Nogaikaanin kesken. Kazanin kaanikunnan antauduttua Venäjän tsaarille Iivana Julmalle vuosien 1554–1555 jälkeisen sodan jälkeen, läntiset ja luoteiset baškiiriheimot ruhtinaidensa johdolla tarjoutuivat vapaaehtoisesti liittymään Moskovan Venäjään vuonna 1556. Tämän johdosta perustettiin Ufan kaupunki, jonka tarkoituksena oli suojella baškiireja kirgiiseiltä.
ellauri374.html on line 552: Venäjän hallitus suhtautui kapinaan aluksi yliolkaisesti. Lokakuussa 1773 Pugatšovin päästä luvattiin 500 ruplan palkkio. Syksyllä Pugatšovin joukot piirittivät ja Orenburgin, tärkeän kauppa- ja teollisuuskeskuksen Uraljoen varrelta. Marraskuussa Pugatšovista luvattiin jo 28 000 ruplan palkkio. Tällöinkin Katariina piti Voltairen kanssa käymässään kirjeenvaihdossa kapinaa pelkkänä vitsinä. Maanomistajien paetessa Moskovaan Katariina ymmärsi kapinan laajuuden ja lähetti tammikuussa armeijan kenraali A. I. Bibikovin johtamana kukistamaan sitä.
ellauri374.html on line 556: 14. syyskuuta 1774 Pugatšovin omat kasakat luovuttivat hänet hänen yrittäessään paeta joukkojensa rippeiden kanssa Volgan itäpuolelle. Aleksandr Suvorov sulki hänet metallihäkkiin, jossa hänet kuljettiin Moskovaan teloitettavaksi julkisesti 21. tammikuuta 1775. Häkki on säilynyt ja on näytteillä Moskovassa Historiallisessa museossa Punaisen torin laidalla.
ellauri374.html on line 559:

Leiri Moskovan alueella ja Moskovassa

"Sharashki" (Moskovan alue)