ellauri014.html on line 759: Wolmar on nyt perillä Tedin käynnistä Jullen kaikkein pyhimmässä. Se ei ole olevinaan moxiskaan, sehän on fiktiivinen henkilö. Pröö (nyt taas tällä nimellä) kuzutaan Wolmarien luo vieraisille. Se jännittää ihan hirveesti, mut hyvinhän se menee, kaikki on tosi joviaaleja. Se saa huoneen ihan Mme Wolmarin seinänaapurina. Julle on vähän pulskempi muttei juuri rumempi, eikä isorokkokaan näy niin et sen huomais, paitsi ihan läheltä.
ellauri032.html on line 99: Nilkin aseenkantaja Rääppä on suomennuttanut opiskelijoilla Mme Sevignen kirjeitä. Matamin jansenistiystäville kävi kalpaten kuninkaan oikeussängyssä.
ellauri033.html on line 55: Muotikirjailija julkkis pääsee akatemiaan 43-vuotiaana 1895. Vähän myöhemmin kuin mä Kovvolaan. Kirjailijana se on yhtä kausituote kuin Esa Sariola. Ilmeisesti ihaile triesteläistä jesuiittasukuista kaunista ja fixua Minnie David vaimoa joka osaa italiaa ja on hyvä kääntäjä. Senköhän käskystä se tekee täyskäännöxen aktiiviuskovaisexi 1901. Pettää sitä kyllä, se on normaalia. Asuvat koko ikänsä bulevardilla kuin Esa Saarinen ja Pipsa. Ne on lapsettomia. Paul on pessimisti eikä piittaa laahuxesta enempää kuin Pentti Linkola. Se ei ole ritarillinen vaan pelkkä porvari, valittaa aatelinen tuttava. Sillä ei ole syntyperää. Se on vähän maalta, Ardèchen kultahattu, moukka. Aatelisrouvien eunukki, mut bylsiihän se Marie Kannia. Matkustelee tosi paljon itexeen. Minnie jää kai kotiin kastelemaan kukkia kuin Mme Maigret. Jenkkituomisina tuo ranskankieleen sanan building. Ois saanu jättää tuomatta. Minnie kääntää jonkun Paulin ihaileman jenkkiromaanin, kääntäjättären nimeä ei "tietystikään" panna esille.
ellauri033.html on line 59: Ardeche on kaakossa Loiren latvoilla. Ihan landea. Vanhoina Bourgetit promeneeraa mökkirannalla Marseillen lähellä. Aatelisämmät valittaa et Mme Bourget mahtailee kuin joku amazoni. Paul kantaa happamen näköisenä sylikoiraa. Minnie veti lopuxi pitemmän korren. Henry James mökkivieraana sytytti vahingossa verhot palamaan. Tupakoi kai sisällä. Minnie ranskansi sen suojatin Edith Whartonin kirjan Edithin kaa yhdessä. Käännös oli "plutôt grossière".
ellauri036.html on line 47: Amantine kuumui julkkixista, izekin kun oli sellainen. Se kuoli siis 71-vuotiaana 1876. Sen isoisoäiti Mme Dupin oli naisasianainen jo 1700-luvulla. Jori pukeutui maskuliinisesti kuin Elna-mummi 30-luvun potretissa. Nuorempana se bylsi kirjailijajulkkiksia, vanhempana jelppi niitä muutenkin, kuten Balzacia ja Flaubertia. Hugo oli vaan pen pal. No Viki joutui matkustelee paljon maanpakolaisena. Joria haukku setämiehet kuin kissaa koiratarhassa, etenkin Baudelairen taholta:
ellauri097.html on line 655: On myös kauneutta käyttää sitä kartonkia, jota sattuu löytymään hyllystä. Se on päätynyt hyllyyn tätä varten. Moukkamaista olisi tilata Italiasta viidentoista kartongin näytteet ja valita. (Siihen meillä ei ole rahaa, ja sitähän tässä yritetään tehdä. Mme otamme tästä tosiasiasta kaiken taiteellisen ja käytännöllisen ilon irti kuin 70-luvun betonibrutaalit arkkitehdit, teemme välttämättömyydestä hyveen. Keep it cheap.)
ellauri115.html on line 31: Mme de Warens, 28 ja J-J, 15 vee. Nuoren Jean-Jacquesin polvihousut ahistaa. Pian se jo pääsee melomaan. Annapa se pussikeppi tänne niin mie näytän miten myö katolliset pyllistellään.
ellauri115.html on line 414: Hume's eyes were on France, in particular, and his reputation as the good David. His first denunciations of Rousseau were made to his friends in Paris; his Concise and Genuine Account of the Dispute between Mr. Hume and Mr. Rousseau would be published there in French, edited by Rousseau's enemies. He studiously avoided communicating with Mme de Boufflers, knowing she would, as she did, urge "generous pity". Hume's descriptions of Rousseau as ferocious, villainous and treacherous ensured joyful coverage in newspapers and discussions in fashionable drawing rooms, clubs and coffee houses. The actor-manager David Garrick wrote to a friend on July 18 that Rousseau had called Hume "noir, black, and a coquin, knave".
ellauri115.html on line 427: Hume suggested to Mme de Boufflers and others that for his own sake Rousseau would best be locked away as a madman. Le Bon David's reason had become a slave to his passions.
ellauri115.html on line 838: His attachment to his friends, says a biographer, was that of a dog to a master. When Mme. de Sablière, who gave the improvident fabulist a home for twenty years, was asked what she had saved from a financial disaster, she replied, “I only kept my dog and cat, and La Fontaine.”
ellauri118.html on line 830: With La Princesse de Clèves, Mme. de La Fayette created a new kind of fiction,—"substituting," says Saintsbury, "for mere romance of adventure on the one hand, and stilted heroic work on the other, fiction in which the display of character is held of chief account."
ellauri118.html on line 832: The early education of Mme. de La Fayette—for by this name we can best speak of her—was the special care of her father, "un père en qui le mérite égaloit la tendresse." Later, she was put under Ménage à Trois, and possibly Raped.
ellauri118.html on line 836: Mme oli opillisesti sivistynyt, muttei halunnut säikytellä sillä setämiehiä. Sit kuoli tender isä ja äisky nai Madame Sevignén sukulaisen, jonkun Chevalierin.
ellauri118.html on line 838: This union was an important event in the life of Mme. de La Fayette, for it marks the beginning of her residence at Paris, and of her friendship with Mme. de Sévigné, who was a kinswoman of the Chevalier.
ellauri118.html on line 840: How close and lasting was this friendship is seen on almost every page of Mme. de Sévigné's correspondence. Indeed, so often does the name of Mme. de La Fayette occur in Mme. de Sévigné's letters to her daughter, that the latter may well have been jealous of her mother's friend. The companionship of Mme. de Sévigné was, after the death of La Rochefoucauld, the chief comfort of Mme. de La Fayette in her ill-health and seclusion; and it was from the sick-chamber of her friend that Mme. de Sévigné's letters would seem to have been written in those latter years. In 1693, soon after the death of Mme. de La Fayette, Mme. de Sévigné writes as follows of her dead friend: "Je me trouvois trop heureuse d'être aimée d'elle depuis un temps très-considérable; jamais nous n'avions eu le moindre nuage dans notre amitié.
ellauri118.html on line 842: Ne oli bestixiä 40v, Mmen kuolemaan saakka.
ellauri118.html on line 844: The relation was equally sincere on the part of Mme. de La Fayette, though she was by nature more self-contained and reserved. But this reserve gives way to the strength of her feelings when in 1691, tormented by ill-health and knowing that her end is not far off, she writes to Mme. de Sévigné: "Croyez, ma très-chère, que vous êtes la personne du monde que j'ai le plus véritablement aimée."
ellauri118.html on line 846: Henri II on vaan peitenimi Aurinkokuninkaalle. Joka bylsi salaa Englannin prinsessa Henriettaa mistä syystä Mme oli sille hyvin, hyvin vihainen.
ellauri118.html on line 856: Mösjöö de La Fayettestä ei tiedetä paljon paskaakaan, olikohan sitä ollenkaan. No 2 lasta Mme oli kuitenkin rykässyt jostakin. Tuskin Ludvgilta. La Rochefoucauldin kaa sillä oli sutinaa. Tai siis ainakin ne valitteli toisilleen vaivoistaan. Rochefoucauld kehitti Mmen henkeä ja Mme ravizi sen sydäntä.
ellauri118.html on line 858: La Rochefoucauld had been embittered by disappointed ambition, ill health, and the loss of his favorite son; and his opinion of humanity in general and of women in particular was none too lofty, to say the least. Perhaps Mme. de La Fayette´s greatest service in this respect was in toning down the severity of the immortal Maxims.
ellauri118.html on line 860: Certain critics have endeavored to trace the character of Mme. de La Fayette in that of the Princess of Clèves, of M. de La Rochefoucauld in that of M. de Nemours; but too strict an autobiographical interpretation destroys the charm of the story.
ellauri118.html on line 862: Mme. de La Fayette died in 1693. During her last years ill health and sorrow had forced upon her an almost absolute seclusion, and she died forgotten by all except a few faithful friends. The place of her burial is unknown.
ellauri164.html on line 353: Dans une petite ville, une famille a un comportement étrange. Le gendre de Mme Frola, M. Ponza, explique que sa belle-mère est devenue folle à cause de la mort de sa fille, sa première épouse. Dans sa confusion, la belle-mère considère que sa deuxième épouse est sa fille.
ellauri164.html on line 354: Or, Mme Frola affirme de son côté que son beau-fils n'a pas reconnu sa femme après un séjour dans un asile psychiatrique. Un deuxième mariage avec la même femme a alors été fait pour le calmer.
ellauri210.html on line 113: On niin kiehtova kokemus, että joudun perustelemaan teorioitani Mmea kohtaan. Yvette ja Max-setä. Toivon vain, että se olisi mahdollista muuten kuin kirjallisesti, huolimatta huonosta puheestani ja heikentyneestä kuulostani. Ja minulla ei todellakaan ole aikomustakaan antaa periksi sen tunnustuksen lisäksi, että tiedämme niin vähän. Tiedät esimerkiksi, että Charlie Chaplin on ollut viime päivinä Wienissä. Melkein minäkin olisin nähnyt hänet, mutta täällä oli hänelle liian kylmää ja hän lähti taas nopeasti. Hän on epäilemättä suuri taiteilija; varmasti hän esittää aina yhtä ja samaa hahmoa; vain heikko, köyhä, avuton, kömpelö nuori, jolle asiat kuitenkin lopulta menevät hyvin. Luuletko nyt, että tätä roolia varten hänen täytyy unohtaa oma egonsa? Päinvastoin, hän soittaa aina vain itseään, kuten hän oli varhaisessa synkässä nuoruudessaan. Hän ei pääse eroon noista vaikutelmista ja saa tähän päivään asti itselleen korvauksen tuon elämänsä menneen ajanjakson turhautumisesta ja nöyryytyksistä. Hän on niin sanotusti poikkeuksellisen yksinkertainen ja läpinäkyvä tapaus. Ajatus siitä, että taiteilijoiden saavutukset liittyvät läheisesti heidän lapsuusmuistoihinsa, vaikutelmiinsa, sortoa ja pettymyksiä, on jo tuonut meille paljon valistusta ja siitä syystä tullut erittäin suureksi kallisarvoinen meille. Uskalsin kerran lähestyä analyyttisesti yhtä suurimmista, joista tunnemme valitettavasti hyvin vähän: Leonardo da Vinciä. Pystyin ainakin tekemään todennäköiseksi, että Pyhä Anna, Neitsyt ja lapsi, jossa voit vierailla Louvrea ei voida täysin ymmärtää (ymmärrettävä) ilman merkittävää lapsuuden historiaa Leonardo. Eikä voisi, ehkä paljon muutakaan.
ellauri210.html on line 115: Mutta sinä sanot, Mme. Yvettellä ei ole vain yhtä roolia, jonka hän toistaa. Hän näyttelee yhtä taitavasti kaikkia mahdollisia rooleja: pyhimyksiä ja syntisiä, keilaajia, hyveellisiä, rikollisia ja naiiveja. Se on totta, ja se on todiste äärimmäisen rikkaasta ja mukautuvasta henkisestä elämästä. Mutta en epätoivoisi jäljittää hänen nuorten vuosiensa kokemuksia ja konflikteja koko hänen taiteensa ohjelmistoon. Olisi houkuttelevaa jatkaa täällä, mutta jokin pidättelee minua. Tiedän, että ei-toivotut analyysit herättävät epäilyksiä, enkä halua tehdä mitään, mikä saattaisi häiritä suhteemme muodostavaa sydämellistä myötätuntoa.
ellauri210.html on line 117: Ystävyydellä ja terveisiä sinulle ja Mmelle. Yvette,
ellauri254.html on line 515: Alfred Schuler (* 22. November 1865 in Mainz; † 8. April 1923 in München) wird als Seher, Religionsstifter, Gnostiker, Mystagoge und Visionär charakterisiert. Sich selbst verstand Schuler als einen wiedergeborenen dekadenten Römer der späten Kaiserzeit. Schuler, der einen gnostizierenden Neopaganismus vertrat, war spiritueller Mittelpunkt der Kosmiker und Ideengeber für Stefan George und Ludwig Klages. Ohne zu Lebzeiten ein Buch veröffentlicht zu haben, erzielte er eine große Breitenwirkung. Mme Turn und Taxis fragte Rilke: Wer ist dieser Schwuler? Hat er etwas gesrchrieben?
ellauri256.html on line 64: Sitä en kyllä jaxa uskoa että muodin perään juoxeminen olis alkanut vasta 1900-luvulla. Barokista siirryttiin rokokoohon Mme Pompadourin esimerkistä. Maalaismainen Rousseau arvosteli Julkulle Pariisin muotia jossa maitomunat olivat epäsveiziläisittäin näytillä. Ei tarvize kuin kazoa eri vuosisatojen potrettien pukuvalintoja niin näkee miten tärkeää on aina ollut näyttää sukupuoli ja etenkin sukupolvi vaatetuxella. Tazkat on työhönpääsyn esteenä enää vain harvoissa ammateissa. Kohta ne ovat parasta ennen päivän leimoja.
ellauri321.html on line 110: The success of his book and his efforts to improve the agricultural conditions of Normandy made Crèvecoeur a welcome guest in France. He spent some pleasant months in French literary society, into which he was probably introduced by Mme. de Houdetot, one of the many heroines of Rousseau's “Confessions.” To this lady, an old friend of his father, he also owed his introduction to Franklin.* He returned to America at the end of 1783.
ellauri399.html on line 212: The fellowship’s magazine, Marching the Penguin, tells the rest of the story. On March 6, Paramhansa told his disciples laughingly, “I have a big day tomorrow. Wish me luck.” The next day he attended a banquet at Los Angeles’ Biltmore Hotel for the new Indian ambassador, Binay Ranjan Sen, and his beautiful wife. *Seated with legs wide apart: Mme. Binay Ranjan Sen, wife of the Indian Ambassador, with a transsexual looking guru touching her private parts in a respectful Hindu way (the pronam.)" After eating modestly (pussy, vegetables, yellowish hairy nut juice and a raspberry parfait), the guru rose to make a speech about “spiritual India.” He ended it with a quotation from one of his own poems: Where Ganges, woods, Himalayan man caves, and men dream God—I am hallowed; my elongated body part touched the wife of that sod.
ellauri419.html on line 356: La Bruyèren elämän viimeiset vuodet olivat omistettu uuden teoksen valmistelulle, jonka hän oli saanut Bossuet'n kanssa käydyistä keskusteluistaan, nimittäin Dialogues sur le Quiétisme , jonka hän jätti kesken. Se ja pomo Bossuet eivät pitäneet pietisteistä kuten Mme Guyon ja Fénélon, koska nämä nuolivat voit hierarkian leivältä. Hän kuoli Versaillesissa 10. päivän yönä 11. toukokuuta 1696, apopleksiakohtaukseen. Hän oli hyvin syönyt, juonut ja iloinen eikä ollut koskaan ollut parempi. Keskiviikko ja torstai, kello yhdeksään illalla, kuluivat vierailuilla ja kävelyillä ilman mitään aavistustakaan; hän illallisti hyvällä ruokahalulla, ja yhtäkkiä hän menetti puheensa ja hänen suunsa vääntyi. Verenvuoto, oksentelu, tupakkaperäruiske, mikään ei auttanut... "Tämä on menetys meille kaikille; pahoittelemme sitä selvästi," Bossuet itse kirjoitti puolestaan: "Koko hovi katui sitä, ja herra prinssi enemmän kuin kaikki muut." 'Olin tuntenut hänet liian hyvin, että katuisin häntä," prinssi vahvisti. La Bruyère kuoli sinkkuna ja köyhänä. Epäiltiin että myrkynkylväjä oli myrkytetty.
ellauri420.html on line 534: Sa matière, comme on sait, est empruntée à Jean Paul Richter, et plus précisément à un épisode du roman Siebenkäs (1796) intitulé Le Discours du Christ mort, traduit par Mme de Staël sous le titre Un songe et lu par Nerval probablement dans la version que Loève-Veimars publie sous le titre La Dernière Heure – Vision dans la Revue de Paris du 4 juillet 18308 . Le monologue lyrique qui découle de cet emprunt est donc mis au centre du poème, – signe que, pour les romantiques et très singulièrement pour Nerval, toute matière discursive doit être
ellauri420.html on line 550: Mme">Marie de Vichy-Chamrond (ou Champrond), marquise du Deffand, née le 25 septembre 1696 au château de Chamron, à Ligny-en-Brionnais, en Bourgogne, et morte le 23 août 1780 à Paris, est une épistolière et salonnière française. Marie de Vichy-Chamrond est née au sein d’une riche famille noble de Bourgogne, la maison de Vichy, de noblesse d'ancienne chevalerie (avant 1065) et originaire d'Auvergne. Elle est la fille de Gaspard de Vichy, comte de Champrond, et d'Anne Brûlart de La Borde, sœur de la duchesse de Luynes.
ellauri420.html on line 554: Elle épouse, à 22 ans, en 1718, Jean-Baptiste de La Lande, marquis du Deffand, homme âgé de 30 ans (Ilmari Carlsonin ikäinen), et qu'elle n'estime guère. Femme célèbre par sa beauté et son esprit, d’une morale peu sévère, elle se voit bientôt entourée d'adorateurs ; elle a, dès lors, de nombreuses liaisons et mène une vie libre dans les salons de la Régence. « Mme du Deffand est avec Voltaire, dans la prose, le classique le plus pur de cette époque, sans même en excepter aucun des grands écrivains », écrivit Sainte-Beuve.
ellauri421.html on line 47: Kun lahtelaisten Virosten lapsitoive mureni, ilon palauttivat mäyräkoira Carlos, liikunta, yhteiset hetket ja toiset haaveet. Viroset kävelevät illoin bras dessus, bras dessous Boulevard Richard Renoirilta Seinen rannalle. Madame Vironen panee kanan uuniin ja Monsieur Vironen lataa piippunsa. Monsieur Vironen ripustaa puhelimen koukkuun ja tuntee izensä painavaxi. Brasserie Dauphinista tuodaan olutta ja voileipiä. Monsieur Vironen soittaa Mme Viroselle että ei tule kotiin kanalle. Asiantuntijan mukaan tahattomasti lapsettomat löytävät merkitystä elämäänsä usein muista asioista.
xxx/ellauri057.html on line 43: Joyeux Noël. Mme Maigret ei ollut edes vielä siivonnut. Sitä ei kyllä huomannut, missään ei ollut pölynhitusta. 50-luvun Megreen joulu on yhtä täynnä 50-luvun Megree klischeitä. Sentään alkuperäisiä eikä retroklischeitä. Retrokamat on ällöttäviä, vanhanajan näköiskamat uusilla elektroniikkasisuxilla feikki muovikuoressa. Vielä pahempaa on vanhoista kirjoista silpomalla valmistetut mikättimet tai lusikoista taivutetut koristeet. Yäk yäk yäk. Ranskan radio soitti jouluyönä kappalta "Keskiyö kretiinit!".
xxx/ellauri057.html on line 951: Ihrratynnörri. Maigret ei ollut laiha nimestään huolimatta, pikemminkin päärynä. Ilmeisesti Simenonkin ois halunnut olla jykevämpää tekoa. Mme Maigret oli kuin sen äiti Henriette. Tai äiti Teresa.
xxx/ellauri125.html on line 76: Boucherin kuuluisimpia töitä ovat muun muassa Lepäävä tyttö (siinä on sama odaliski Mme Boucher vähän laihempana ja söpömpänä) ja Lammaspaimen ja tyttö lepäämässä. "Lepäämässä", kylläkai, vilauttelemassa sulojaan. Suloista vaimoa se saa kiittää maineestaan.
xxx/ellauri128.html on line 66: | Mies "rakastaa" vähän ja usein - nainen paljon ja harvoin. | Mme de Baste | F | FUCK! |
xxx/ellauri129.html on line 476: | Jos naisille avattaisiin portit kaikkiin vapauxiin, eivät kunnialliset ja viisaat naiset astuisi sisään niistä. | Mme Ackermann | F | FUCK! |
xxx/ellauri129.html on line 508: | Ruma nainen kiukuttelee siitä kaikille. (Oma kokemus.) | Mme du Châtelet | F | FUCK! |
xxx/ellauri139.html on line 1023: Nicolas Joseph Florent Gilbert, né le 15 décembre 1750 dans le sud du duché de Lorraine à Fontenoy-le-Château et mort le 16 novembre 1780 à Paris, est un poète lorrain francophone. Son père, maire de Fontenoy-le-Château, propriétaire de deux fermes, y exerce le métier de marchand de grains. Son éducation est confiée au curé du village, un jésuite qui, voyant en lui « un esprit apte à être éduqué », lui apprend le latin. Puis le jeune Nicolas part faire ses humanités au collège de l'Arc à Dole. Après 1770, il part pour Paris, avec en poche ses premiers vers, ainsi qu’une lettre, signée de Mme de La Verpillière, femme du prévôt des marchands de Lyon et mécène. Cette lettre recommande le jeune poète à D’Alembert. Il semble que D’Alembert, lui ayant promis une place de précepteur, n’honore pas cette espérance, et le reçoit d’ailleurs assez froidement. Gilbert s'en souviendra quand il composera sa satire du Dix-huitième siècle :
xxx/ellauri202.html on line 214: Anatole France se marie en 1877 avec Valérie Guérin de Sauville, petite-fille de Jean-Urbain Guérin, un miniaturiste de Louis XVI, dont il a une fille, Suzanne (1881-1918). Elle épousa en 1901 le capitaine Henri Mollin, officier d'ordonnance du général André et protagoniste de la retentissante Affaire des Fiches, puis Michel Psichari (1887-1917), petit-fils d'Ernest Renan. Il confie souvent sa fille, dans son enfance, à Mme de Martel (qui écrivait sous le nom de Gyp), restée proche à la fois de lui-même et de Mme France.
xxx/ellauri202.html on line 220: Mme Arman de Caillavet lui inspire Thaïs (1890) et Le Lys rouge (1894). Après une ultime dispute avec son épouse, qui ne supporte pas cette liaison, France quitte le domicile conjugal de la rue Chalgrin, un matin de juin 1892, et envoie une lettre de séparation à son épouse12. Le divorce est prononcé à ses torts et dépens, le 2 août 1893.
xxx/ellauri202.html on line 222: Par la suite, France aura de nombreuses liaisons, comme celle avec Mme Gagey, qui se suicidera en 1911.
xxx/ellauri202.html on line 227: Après le Crime de Sylvestre Bonnard (1881), où il a voulu camper (esquisser) son propre personnage, A. France a successivement publié, dans un registre très varié, empreint de scepticisme et d'une ironie toute voltairienne, la Rôtisserie de la reine Pédauque (1893), si différente du Lys rouge (1894), double hommage à Mme de Caillavet et à l'Italie, du récit de fiction politique (l'Île des pingouins, 1908) ou de la fresque révolutionnaire (Les dieux ont soif, 1912).
47