ellauri118.html on line 795: Sanoo Maija Mäkelä, joka on frankofiili. Anglisti Monika Fludernik peukutti Aphra Behniä. Kai sit pitää kazoa myös tota Prinsessa Cleveä, jonka kirjoitti Madame de La Fayette. Madame de La Fayette, oik. Marie-Madeleine Pioche de La Vergne, kreivitär de La Fayette, (18. maaliskuuta 1634 Pariisi - 25. toukokuuta 1693 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija. Hän kirjoitti romaanin La Princesse de Clèves (suom. Clèvesin ruhtinatar), joka oli Ranskan ensimmäinen historiallinen romaani ja kirjallisuuden historian ensimmäisiä psykologisia romaaneja. Magdaleena oli aika viriilin näköinen. Kuin myös sen kamu Madeleine de Scudéry, molemmat presiöösin tyylisuunnan viirikukkoja (tai kanoja). Olikohan ne kaikki lepakoita? Cohérente avec elle-même, Mlle de Scudéry est d´ailleurs restée célibataire toute sa vie. Mikä ei ollutkaan aivan vähän, se eli 94-vuotiaaxi.
ellauri164.html on line 379: I wanted to like this book so much more than I did. I actually found it incredibly difficult to understand. Some of it, I think, was that it was poorly translated. I read a 1962 edition that doesn't even cite a translator -- so many of the sentences were so convoluted as to be utterly obtuse. Poor translation or witless reader? I never could figure out why Mlle Chantal was such an angry bitch and why she insisted on tormenting the priest. What was her secret? Was the priest an alcoholic or just terminally sick? Gay? Why did M le Comte come to hate the priest? These are just some of the basic narrative issues I couldn't figure out. Forget the whole spiritual aspect--much of what the priest mused on and felt was incomprehensible to me as he described it. I can't help wondering if I'd have understood it if I had read it in French. Or maybe I'm just so spiritually challenged (in a God believing, Catholic way) that I can't comprehend it when it's described. All of that said, there were profoundly moving passages here and there, but over all I don't begin to know what I read. It's rather embarrassing actually--I feel so simple! (less)
xxx/ellauri129.html on line 621: Après avoir été fiancé avec Mlle Dietz-Monnin, petite-fille du sénateur Charles Dietz-Monnin, il rompt ses fiançailles et épouse, en 1910, Marie-Thérèse de Chevigné, veuve de Maurice Bischoffsheim (1875-1904), arrière-petite-fille par sa mère du marquis de Sade et mère de Marie-Laure de Noailles. Ils font aménager à partir de 1912 la villa Croisset à Grasse. À partir de 1934 et jusqu'à sa mort le 8 novembre 1937, il vécut avenue Gabriel à Paris. Élégant, brillant et mondain, il inspire à Marcel Proust la métamorphose de Bloch en Jacques du Rozier dans À la recherche du temps perdu. Tosi kova streeberi, joka antoi Marcelille kimmokkeen ruveta snobixi izekin.
xxx/ellauri420.html on line 563: Mlle">Jeanne Julie Éléonore de Lespinasse, edellisen veljentytär, syntyi Lyonissa perheensä ainoan perijän Julie-Claude-Hilaire d’Albonin aviottomana tyttärenä. Hänen äidillään oli aviomies, Comte d'Albon, mutta he erosivat hänen syntymänsä aikoihin. Pienokainen kastettiin kahden kuvitteellisen henkilön, Claude Lespinassen ja tämän vaimon Julie Navarren lapseksi. Isän todellinen henkilöllisyys selvisi vasta, kun hänen ensimmäinen huolellinen elämäkerturinsa Marquis de Ségur vahvisti isäksi Gaspard de Vichy-Chamrondin, jonka sisar Marie Anne du Deffand piti kuuluisaa pariisilaista salonkia.
xxx/ellauri420.html on line 565: Aviottoman syntymänsä ja köyhyyden takia mlle de Lespinasse oli laiminlyöty lapsi. Hän sai peruskoulutuksen nunnaluostarista mutta oli pääasiassa itseoppinut, minkä ansiosta hän pystyi myöhemmin pitämään pintansa Ranskan kärkiälykköjen joukossa. Tunnistettuaan veljentyttärensä kyvyt Madame du Deffand houkutteli hänet vuonna 1754 Pariisiin. Siis Mlle de Lespinasse muutti sokean tätinsä luo Pariisiin. Kymmenen vuotta myöhemmin Madame du Deffand alkoi kadehtia nuoremman naisen vaikutusvaltaa nuorempiin salongeissa kävijöihin. L’arrivée de Julie au milieu de ce beau monde fait sensation. Elle n’est, certes, pas remarquée pour sa beauté mais son comportement est plein de grâce. Elle a un irrésistible besoin de plaire à tous, sans discrimination. Le ton de sa voix est très doux et exquis. Elle a l’art d’écouter et d’applaudir aux bons mots des autres. Elle s’enthousiasme facilement mais avec retenue et cette attitude tranche sur les sentiments blasés d’une société trop polie. Cela redonne vie à la marquise naturellement sceptique et craignant par-dessus tout de s’ennuyer. Au fur et à mesure de l’aggravation de sa cécité elle a bien besoin d’une telle compagne pour se rattacher à la vie.
xxx/ellauri420.html on line 571: Vuoden 1776 alusta lähtien Mlle de Lespinasse oli voinut pahoin henkisesti ja fyysisesti, ilmeisesti Comte de Guilbertin takia. Hänellä oli ollut masennustaipumuksia ja seurauksena ollut oopiumiriippuvuus saattoi kiihdyttää romahdusta. Hän kuoli Pariisissa 43 vuotiaana, mahdollisesti tuberkuloosiin.
6