xxx/ellauri157.html on line 466: Martin Buber (8. helmikuuta 1878 Wien – 13. kesäkuuta 1965 Jerusalem, Israel) oli itävaltalais-israelilainen filosofi ja kulttuurihahmo, jonka filosofian tunnetuin teema on inhimillisten suhteiden jaottelu Minä-Sinä ja Minä-Se-suhteisiin. Buberin filosofiaa kutsutaan usein dialogiseksi filosofiaksi, ja vaikka hänen lähteekin lähtökohtansa ovat monessa suhteessa toisenlaiset, häntä pidetään usein eksistenssifilosofina. Esimerkiksi Sartren eksistentialismin transsendentalismista dialogifilosofia eroaa siten, että kun transsendentaalinen filosofia pyrkii konstruoimaan maailman subjektista käsin, dialogifilosofiassa subjekti on vasta erottautumisen tulos.
xxx/ellauri157.html on line 477: Martin Buberin Minä-Sinä-filosofia perustuu jaolle kahdenlaisiin maailmassa vallitseviin suhteisiin: Minä-Sinä ja Minä-Se. Näitä suhteita Buber kutsuu nimityksellä "perussanapari". Puhe perussanapareista viittaa suhteen kielelliseen perustaan: suhde syntyy kielessä ja elää siinä. Kieli on Buberille jotain subjektiivisuuden ylittävää, ja ”kieli ei ole ihmisessä, vaan ihminen kielessä”. (Buber, M., Die Schriften über das dialogische Prinzip, Heidelberg, 1954. 21:49). Perussanat määrittelevät ihmisen olemista, ja Buberin mukaan ihmisen maailma on kaksitahoinen tämän kommunikaation kaksitahoisuuden mukaisesti. Buberille ei myöskään ole minuutta irrallaan perussanojen määrittelemistä sosiaalisista suhteista: on vain perussanan Minä-Sinä Minä tai perussanan Minä-Se Minä.
xxx/ellauri157.html on line 481: Perussanapari "Minä-Sinä" puolestaan luo suhteen, jossa subjektilla ei ole enää mitään objektina. Usein kirjallisuudessa Minä-Sinä-suhdetta on kuvattu subjektin ja subjektin väliseksi suhteeksi. On kuitenkin muistettava, että Buber puhuu subjektista laajemmassa merkityksessä kuin yleensä. Vaikka Sinän sanovalla ei olekaan objektia, on hän kuitenkin yhteydessä johonkin, kai. Minä-Sinä-suhde sisältää kaiken, minkä Minä-Se-suhdekin, mutta Minä-Sinä-suhteessa ei toisen subjektin ominaisuuksia voida analysoida lankeamatta takaisin Se-suhteeseen. Buber kuvaa Minä-Sinä ja Minä-Se suhteen eroa esimerkiksi yksittäisten äänten ja melodian tai yksittäisten sanojen ja lauseen välisenä erona. Buberin mukaan Minä-Sinä-suhde kohtaa ihmisen "armosta ja tahdosta", se vaatii molemminpuolisuutta, molempien osapuolten Sinä-sanomista. Varsinaista huuhaata.
xxx/ellauri157.html on line 483: Buberin dialogifilosofiaan sisältyy ajatus, jonka mukaan Minä-Sinä-suhde on Minä-Se-suhdetta ja jopa minuuttakin perustavampi. Tullaxeen Minäksi ihminen tarvitsee Sinää. Tai paremminkin, Sini ja Mini tarvitaan että saadaan Se. Minän kehittymisen lähtökohtana on tietynlainen alkuyhteys, ”luonnonmukainen liittyneisyys”, äidin yhteys isään, lapsen yhteys äitiinsä tai ”primitiivin” yhteys luontoon. Lapsen minuus syntyy yhteystapahtumien kadotessa ja syntyessä uudelleen: tapahtuman vakioina pysyvä osa abstrahoituu minäksi. Minän irrottautuminen alkuperäisestä yhteydestä mahdollistaa Minä-Se-suhteen synnyn. Joo tätähän virttä oli sillä yhdellä sakemannilla, annas nyt... joo Martin Altmeyerilla, joka sai sen Winnicottilta, joka sai sen Melanie Kleinilta, joka oli Freudin tyttären pahin competition Lontoossa. Mutta "they did not know about each other. Mrs. Winnicott wrote me that Don never, as far as she knew, read Buber. Buber may not even have heard of Winnicott." Mutta molemmat ovat rapsodisia ja aforistisia, varoo seskvipedaalisia sanoja ja silti hurjan innostavia (joillekuille ainakin). Ei ne olleet anarkisteja vaikka joskus siltä näytti. (Nää on yhden Ernst Tichon paperista löytyneitä mututuntumia.) No Rogersista Buber oli kyllä kuullut, ne oli jopa ottaneet keskenään jotain murteellista dialogia Mordechain USA:n reissuilla.
4