ellauri025.html on line 997: Teksti Minna Nevalainen
ellauri034.html on line 441: Martta oli iloluontoinen ja tehokss perheenemäntä. Vainosi obsessiivisesti fläkkejä kuin Castrenin Synnöve. Martalla oli sievä pikkusisko Minna, joka asui niiden huushollissa ja jota Sigge myös rakasti, todennäköisesti bylsikin kuin Juhani Aho. Hmm, eikä pahaa sanaa sanottu. Tais Martha pois ne pyyhältää kuin Ööve fläkit Tammen kultaisen kirjan kannesta. Ei muka tiennyt, sallikaa mun nauraa.
ellauri034.html on line 447: Minna kuoli 1941, kai Lontoossa? Martha veti pitemmän korren. Freudin nuorin tytär Anna oli lepakko.
ellauri034.html on line 451: Siggen lakimiespojasta Martinista tuli Lontoissa tupakkakauppias. Aiheesta lisää sen mustelmissa Glory Reflected 1952. Menestynein oli arkkitehtipoika Ernst, jonka luo Sigge Martta Minna ja Anna pelastautui Anschlussista kuin Sound of Musicin von Trappit. Siggen siskot jäi trappiin ja päätyi Treblinkaan et co. Freudin tavis kuopusveli Alexander selvis Schweizin kautta Kanadaan, josta sen poik Harry ehti koviseleman Freudien omaisuutta varjellutta nazikomisaaria. No panic Harry sanoi Anna-täti, hold your horses, tää häiskä oli meidän puolella.
ellauri047.html on line 105: Goetheista Christiane oli se jolla oli housut jalassa. Kun Napsun sotilaat tuli Goetheille rähisemään, Woku ihan "kivettyi", ja se oli Christiane joka heitti retkut pihalle. Kiitoxexi Woku "sinetöi" 18-vuotisen leipäsusisuhteensa ja nai seuraavalla viikolla Christianen kirkossa 1806. Niille syntyi paljon lapsia, joista vaan esikoinen August eli aikuisex, tosin tavixex. Sillä ei ole edes enkunkielistä Wikipedia-sivua. Saxalaiselta sivulta käy ilmi millasta oli olla neron varjossa. Aku alko dokata. Sillä välin Roopella oli sen 7 eri hania samaan aikaan kun Christiane piti kotia. Se kirjoitti: "Pidän kovasti pojista, mutta tytöt on vielä kivempia. Jos kyllästyn tyttöön tyttönä, se voi toimia mulle myös poikana." Elämä on etupäässä kivaa, mutta menettelee se takapäässäkin. Schillerin kuolemasta toipuaxeen 58v vanha sika vikitteli jo 1807 18-vuotiasta Minna Herzlieb orpoa, joka esiintyy Goethen viimeisessä romskussa Vaaliheimolaiset Ottilian nimellä.
ellauri052.html on line 962: He portrayed his ex-wives, before and after they divorced him, as they declined from goddess to devil. Their sexual betrayals and financial extortions supplied the mother lode of his fictional material and generated the misogyny and guilt that fueled his creative powers. He exalted his fourth wife, the Gentile Romanian mathematician Alexandra Tulcea, as the “translucent Minna gazing at the stars” in The Dean’s December and crucified her as the “ferocious, chaos-dispensing Vela” in Ravelstein.
ellauri069.html on line 509: Meidän huonekasvit on melkein yhtä vanhoja kuin lapset, muttei ihan. Vanhin oli traakkipuu, jonka Antti ja Auli Niemi lahjoitti uuteen kotiin, mutta se pääsi kuolemaan. Niiden koti hajosi myös sittemmin. Nyt vanhimpia on Matin ja Minnan lahjoittama vehka siltä ajalta, kun ne muutti Amerikkaan. Okki-vainajan antaman kiinanruusun sain ennenkuin täytin viisikymmentä. Nukkumatin ostin Kouvolasta sikäläiseen kämppään, joka mulla oli vaan jonkun vuoden ajan, se on lähes yhtä vanha. Iso viinikastanja salissa lie parikymppinen. Viuhkapalmu makuuhuoneen ikkunalla lähti jostain kirpputoritaimesta 2000-luvun taitteessa. Alakerran jukkapalmu on lastentarha Pellavasta ihan pikkuisena ostettu jo Pellervontien aikana. Se saattaa olla nyt vanhin kaikista. Anopinkieli Seijan huoneessa on sekin luultavasti kolmikymppinen.
ellauri093.html on line 752: (Jönsyltä:) Pidin 14-vuotiaana alkurukouksen Suomen ekumeenisen seuran kokouksessa ja puhuja oli Pelastusarmeijasta (joka toimii yhdessä kristillisten kirkkojen kanssa). Vanha mies, ehkä tämän isä. Ostin uudelleen P-E:n hartauskirjan Hänen nimensä vuodelta 1962. Sen alussa korostetaan M. Magdalenan läheistä suhdetta Jesseen kun sanoi tälle Emmauksen tiellä tai mikä se nyt oli että rabbuuni. Mun ope. Eri suhde kun taulussa, missä se vinoilee vaan Gallénille. NNKY:n perusti Suomessa Ottilia Stenbäck Minna Krohn (Juliuksen toinen vaimo ja leski) ja Louise af F. Aune Krohn, Minnan tytär, Aino Kallaxen sisko, veti NNKY:n kuoroa, jossa oli myös Tiinan tulevan romaanin mukaan Niilon isotäti Matilda. Aune muutti isän kuoltua Parolaan, jossa asui naisen kanssa (myös romaanissa).
ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
ellauri131.html on line 473: Mixet loisi itsellesi juuri niin upeata elämää, kuin haluat? Niin oikeastaan, mixkähän? Kysyvät retorisesti ylikärpät Minna ja Teija. Ne yrittävät höynäyttää hölmöjä perussuomalaisia periamerikkalaiselta Tony Robbinsilta lainatuilla usko pois-höynäytyxillä. Näin Minna:
ellauri131.html on line 506: Hei haloo, ja perhana sentään, nyt siellä kotikazomoissa siis lomssa esiin ja latomaan meidän tiskiin nappulaa! Tätä emme tule katumaan! Rakkaudella, Minna, ja terskuja myös Teijalta.
ellauri141.html on line 717: Elämäntyö opettajana ja kasvattajana vei Hildan juuriltaan varsinaissuomalaisen Hämeeseen, missä Sääksmäki ja Akaa olivat pitkäaikaisia elinympäristöjä. Siellä myös tapahtui ”uudelleen syntyminen”, kun Akaassa näyttelijä ja ohjaaja Minna Kangas perehtyi niin perusteellisesti Huntuvuoren persoonaan, että hän saattoi luoda vaikuttavan monologi-näytelmän Hilda – elämän yty ja esittää sen niin loistavasti, että katsojat saivat kokea olevansa mukana Hildan elämässä.
ellauri247.html on line 238: Suomen kirjallisuudessa lajin piiriin ovat luettavissa muun muassa Maiju Lassilan Kuolleista herännyt (1916), Pentti Haanpään Taivalvaaran näyttelijä (1938), Veikko Huovisen Rauhanpiippu (1956) ja Lampaansyöjät (1970), Martti Larnin Neljäs nikama eli veijari vastoin tahtoaan (1957), Heikki Turusen Simpauttaja (1973), Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi (1975) ja Onnellinen mies (1976), Juhani Peltosen Elmo (1978) ja Rosa Liksomin Kreisland (1996). Tunnettuja veijarihahmoja ovat esimerkiksi Mikko Vilkastus Aleksis Kiven komediassa Nummisuutarit (1864), Hoppulainen Minna Canthin näytelmässä Murtovarkaus (1883), pastori Nyman Maria Jotunin romaanissa Arkielämää (1909) ja sotamies Honkajoki Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa (1954).
ellauri330.html on line 339: Georg Morris Cohen Brandes (4. helmikuuta 1842 Kööpenhamina – 19. helmikuuta 1927 Kööpenhamina) oli tanskalainen kirjallisuusarvostelija, tutkija ja kirjailija, joka oli 1870–1880-luvulla pohjoismaisen kirjallisen elämän merkittävin auktoriteetti. Juutalaistaustainen Brandes opiskeli estetiikkaa Kööpenhaminan yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1870 tutkielmalla Den franske æsthetik i vore dage: En afhandling om H. Taine. Vuodesta 1871 alkaen hän luennoi yliopistossa 19. vuosisadan kirjallisuuden päävirtauksista. Vaikutusvaltaiset luennot julkaistiin kuutena niteenä (1872–90), ja Brandes esitti niissä kirjallis-filosofien ohjelmansa: kirjallisuuden on tarkasteltava yhteiskunnallisia ongelmia ja edistettävä vapauspaatosta ja vallankumoushenkeä. Luennot saivat jopa raivostuneen vastaanoton, eikä Brandes saanut yliopistosta professuuria. Hänestä tuli kuitenkin älymystön keskushahmo; hänen ympärilleen ryhmittyivät muiden muassa J. P. Jacobsen, Henrik Ibsen, Bjørnstjerne Bjørnson ja August Strindberg. Suomeen hänen vaikutuksensa saapui Minna Canthin välityksellä.
ellauri345.html on line 62: Mut hei mitäs nää "Briefwechsel mit einem Kinde", Bettina, und Minna Herzlieb on? Oliko ne jotain namusetä Goethen vosuja? Kylläpä, juuri niin. Ja Ottilia oli just toi Minna.
ellauri345.html on line 66:
ellauri345.html on line 70: Minna Herzlieb starb mit 76 Jahren in Görlitzer Irrenhaus im Jahre 1865. Zu der Zeit war es üblich, dass man dort beerdigt wurde, wo man verstarb. Und das es Goethes Minchen nach Görlitz verschlug, hatte mit ihren psychischen Problemen zu tun. Goethe sagte einst: “Ich habe sie als Kind von 8 Jahren zu lieben angefangen, und in ihrem sechzehnten liebte ich sie mehr als billig”.
ellauri345.html on line 71: Er selbst war da schon in den Fünfzig. Goethe umschwärmte sie in mehreren Sonetten (eine Gedichtart). Auch Goethes Figur Ottilie in den “Wahlverwandtschaften” trägt Züge von Minna Herzlieb. Ihre Ehe mit einem anderen verlief dann sehr glücklos und in Folge dessen fiel sie in „geistige Umnachtung“.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri401.html on line 160: Axel Gallén tutustui Pariisissa 1884 symbolismiin ja muutamaa vuotta myöhemmin Sar Peladanin katoliseen ruusuristiläisyyteen, mutta ei ymmärtänyt B.:n teosofiaa. Minna Cunt omaksui 1880-luvun lopulla kristillis-teosofisen (=ruusuristiläisen) maailmankuvan ja hankki itselleen melkein kaiken saatavilla olevan ruotsinkielisen teosofisen kirjallisuuden. Myös mm. J. H. Erkko oli kiinnostunut teosofiasta. Omenahyve on parhautta. Evidenssiä ei siihen kaivata. Totuus tulee sisältä.
ellauri401.html on line 226: Teosofia tuli tunnetuksi Suomen lehdistössä 1880-luvun puolivälin tienoilla Pekan ollessa kymmenvuotias, ja 10.2.1889 tapahtunut Teosofiska Samfundets Svenska avdelningin perustaminen huomioitiin Suomenkin lehdistössä, ja sen yhteydessä julkaistu laaja kirjallisuus tavoitti suomalaistakin lukijakuntaa Minna Cuntia myöten, joka hankki kotikirjastoonsa miltei kaiken ruotsinkielellä julkaistun teosofisen kirjallisuuden. Yhtenä päänavauksena oli Nya Pressenin keväällä 1891 julkaisema Alexander Fullertonin kirjoitus ”Hvad är teosofin?” (The Wilkesbarre Letters on Theosophy).
ellauri402.html on line 196: Moina, tuolloin nimeltään Mina tai Minna, syntyi Genevessä Sveitsissä vaikutusvaltaiseen puolalais-juutalaiseen perheeseen isän puolelta ja englantilaisesta ja irlantilaisesta äidin puolelta. Hän muutti Pariisiin, kun hän oli kaksivuotias. Hänen isänsä Michel Bergson saavutti musiikillista menestystä säveltäessään oopperoita Louisa de Montfort ja Salvator Rosa. Hän oli kotoisin Varsovasta ja kuului vaikutusvaltaiseen Bereksohn-perheeseen. Moina Mathersin isoisä Jacob Levison (s. n. 1799) oli kirurgi ja hammaslääkäri. Hänen isoäitinsä oli Katherine Levison, syntynyt Lontoossa v. 1800. Hänen äitinsä täti oli Minna Preuss, syntynyt Hullissa, Yorkshiressa, vuonna 1835, ja hänen äitinsä Kate, os Levison, syntyi myös Yorkshiressa. Hänen vanhin veljensä, myöhemmin Nobel-palkinnon voittaja Henri Bergson, 1859–1941, liittyi College of Francen tiedekuntaan ja tunnetaan parhaiten filosofisen teoksen Creative Evolution kirjoittajasta. Hän oli myös British Society for Psychical Researchin puheenjohtaja.
xxx/ellauri075.html on line 538: Jean Rhys syntyi Dominican saarella. Hän oli viidestä lapsesta toiseksi vanhin. Hänen isänsä William Rees Williams oli walesilainen lääkäri, joka toimi Länsi-Intian saarilla hallinnollisissa tehtävissä. Hänen äitinsä oli skottilaissyntyinen kreoli Minna Lockhart, jonka perhe oli viljellyt saarella sokeriplantaaseja monen sukupolven ajan. Gwen oli yksinäinen lapsi, joka kirjoitti runoja ja näytelmiä. Hän kävi luostarikoulua, mutta kuusitoistavuotiaana hänet lähettiin Clarice-tätinsä luokse Englantiin. Cambridgessä hän kävi Persen tyttökoulua, mutta jätti sen yhden lukukauden jälkeen. Hän suostutteli isänsä panemaan hänet Lontoon kuninkaalliseen draamakouluun 1909. Isän kuoltua hän jätti teatterikoulun yhden lukukauden jälkeen. Tytär ei halunnut palata kotiin, vaan hän teki sekalaisia töitä kuorotyttönä, mannekiinina ja haamukirjoittajana. Vaihdettuaan nimeä monta kertaa hän päätyi Jean Rhysiin.
xxx/ellauri091.html on line 30:
xxx/ellauri091.html on line 99: Sopivatko Minna Canth, Katri Vala tai Hilja Haahti Soldiers of Odinin mannekiineiksi? Rajat kiinni!-kansaliike vaatii kaduille naisrauhaa vedoten kirjailija Minna Canthin unelmaan.
xxx/ellauri091.html on line 100: Liikkeen mielestä unelma oli aikoinaan se, että suomalaiset naiset voisivat kulkea yksin rauhassa, turvassa. "Jos joku tulee sanomaan, että Soldiers of Odin on huono asia, en voi ymmärtää sitä. Sehän suojelee Minna Canthin unelmaa.” Näin sanoi Rajat kiinni! -kansanliikettä edustava Susanna Kaukinen Ylen Aamu-tv:n ohjelmassa.
xxx/ellauri091.html on line 104: Totta on, että kirjailijat Minna Canth, Katri Vala ja Hilja Haahti vaalivat naisrauhaa aikanaan kirjoissaan ja poleemisissa kirjoituksissaan. He eivät kuitenkaan halunneet sitä, että miehet turvaisivat heille rauhan. He korostivat rauhan syntyvän heidän omista toimistaan ja omalla panoksellaan. Näiden kirjailijoiden mielestä miesten käsiaseen kautta turvattu rauha on yhdenlaista naisen alistamista. Useissa kirjoissaan he toivat esiin sen, että suomalaisiin naisiin kohdistuu aivan toisenlainen ja suurempi uhka nimenomaan suomalaisten miesten väkivallasta.
xxx/ellauri126.html on line 837: Kysyvät retorisesti ylikärpät Minna ja Teija. Ne yrittävät höynäyttää hölmöjä britti Tony Robbinsilta lainatuilla höynäytyxillä.
xxx/ellauri126.html on line 874: Rakkaudella, Minna, ja terskuja myös Teijalta.
xxx/ellauri177.html on line 64: Émile Édouard Charles Antoine Zola (2. huhtikuuta 1840 Pariisi – 29. syyskuuta 1902 Pariisi) oli ranskalainen romaanikirjailija, naturalistisen kirjallisuuden ehkä tunnetuin edustaja. Zolan teokset innoittivat Suomessa 1880–90-luvun realisteja, kuten Minna Canthia ja Juhani Ahoa.
xxx/ellauri265.html on line 310: Minna Runkelsteinia Samu ei juuri vaivaudu esittelemään. Kiitä että pääsit mukaan. Minna Runkelstein on apulaisprofessori Helsingin yliopiston Taloustieteen osastolla ja vastuullinen tutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa, sekä ohjaaja sosiaalitieteiden tohtoriohjelmassa. Runkelstein on koulutukseltaan antropologi ja aloittanut työuransa Helsingin Sanomien toimittajana. Reb Runkelstein on jaakopin poikia ja sen puhe Minnalle on hepreaa.
xxx/ellauri265.html on line 312: Minnalla oli hyvin negatiivinen käsitys Suomi24stä kun sen pomo Hentai-Mika käski sitä tutkia. Se oli nöyryyttävää. Jos aineisto on ala-arvoista vaikka sitä on pyykkikorikaupalla voiko sitä lähestyä edes big datana. Nyze on selattavissa homo-Kristerin Korppi käyttöliittymässä.
xxx/ellauri286.html on line 475: Minna Hjort kertoo, että hänen suosikkinsa on perkele, mutta joskus livahtaa myös fuck. Samperia ja perhanaa käyttävät vain vässykät.
xxx/ellauri296.html on line 402: Seura on Otavamedian julkaisema 52 kertaa vuodessa ilmestyvä suomalainen aikakauslehti. Lehden päätoimittaja on Erkki Meriluoto. Aihealue tutkiva journalismi, ajankohtaisaiheet, terveys, kulttuuri, matkailu, henkilökuvat, viihde, ruoka, luonto. Alkujaan Seura oli Minna Craucherin perustama Kustannusosakeyhtiö Päivän 1926–1928 julkaisema suurelle yleisölle suunnattu kirjallisuus- ja ajanvietelehti, jonka päätoimittajina olivat muun muassa Lauri Viljanen ja Mika Waltari. Avustajina toimivat muun muassa Pentti Haanpää ja Olavi Paavolainen.
xxx/ellauri296.html on line 404: Yhtyneet Kuvalehdet -yhtiön Seuran ensimmäinen lehti ilmestyi 6. joulukuuta 1934. Tuolloin lehden päätoimittajaksi valittiin Ensio Rislakki. Seurasta tuli siihen aikaan ”Suomen kotien viikkolukemisto”, tarkoituksena oli tehdä koteihin sopiva lehti. Minna Craucher hankki ilmoituxia kiristämällä tehtailijoita purkitetulla sikiöllä.
xxx/ellauri388.html on line 63: Toisin kuin muut kanankakan kantajat, Waltari pystyi nopeasti sopeutumaan enemmistöön ja kirjoittamaan sekä aikuisviihdettä että toritaidetta. Matka nazi-Saxaan auttoi Waltaria eroon kiusallisesta tuttavuudesta Minna Craucherista. Vuonna 1932 murhattu Craucher oli esikuvana Suuren illusionin madame Spindelille ja Komisario Palmun rouva Rygsekille.
xxx/ellauri388.html on line 84: Minna">Minna Craucher (23 August 1891 – 8 March 1932) was the false name of Maria Vilhelmiina Lindell, a Finnish socialite and spy. She did espionage for the Cheka, the Soviet secret police and was arrested three times for fraud. She also had connections to the right-wing Lapua Movement. She became the subject of several books and stories. In 1932 she was murdered with a shot to the head.
xxx/ellauri388.html on line 88: In 1913, Maria Lindell moved to Helsinki for the first time. Her first child had died in 1908 within two weeks of its birth. She left her second child in Tampere for care. The third one she kept in a jar. Accused of several thefts, Maria Lindell was imprisoned for the second time on 24 October 1914, and gave birth to a boy while serving her sentence. After being released from prison, Maria Lindell was taken to the women´s shelter, Villa Elseboh, in Huopalahti, maintained by the Finnish Prison Association. According to Kari Selén (remember HIM?) who wrote her biography, Lindell took advantage of the shelter, although at the same time she worked as a babysitter there. Lindell served her third and final prison sentence convicted of thefts from 1920 to 1923. This prison period marked a frontier, after which Maria Lindell became "Madame Minna Craucher" with various phases.
xxx/ellauri423.html on line 264: Sijoittaminen ja yhteiskunta. “Jos talous ei kasva, mistä sitä rahaa voi tulla lisää?”, kysyy Terhi Majasalmi, joka on tunnettu hänen ja Minna Nikulan Vauras Nainen -Facebook-ryhmästä, jossa on lähes 87 000 jäsentä.
39