ellauri023.html on line 1091: Yhtälöistä ei ole hajua, mutta kaukaloista nousee jotakin. Eski kusee ravintola Kosmoxen vasempaan pisuaariin, Vessa-Matti kuzee oikeeseen, ja sanoo "kiitos siitä kazeesta". Mihkähän se Eski kazoi. Aika homoa! Systeemiällissä ezitään väylää yleisinhimilliseen ilmiöön, tämänhetkiseen. Täähän on kun jotain vitun zeniä. Kiiteltyään vielä Eskiä zitä kädessä pitäen, Vesku zulloi zen takas houzuihin. Selkeesti plaattolaista koulukuntaa. Tutustunut Gurdijeffin opetuxiin. Junassa tavattu pituushyppääjäkin on fixu mies. Hieno mies. (Mä tunnen sen. Tunnen mäkin. Tunnetteko te?)
ellauri145.html on line 66: Arthur Rimbaud’n mielestä ”Le vrai bateau est ivre” eli tosi elämä on poissa vintiltä. Breton yhtyi Rimbaud’n näkemykseen ja halusi palauttaa elämään siitä puuttuneen rakkauden. Vuonna 1928 Breton julkaisi puolittain omaelämäkerrallisen romaanin Nadja, joka alkaa kysymyksellä: ”Kuka minä olen?” ja samoin päättyy oman identiteetin etsintään. Nadja Nadja soromnoo. Mihkähän mä se jätin? Ruhtinas Hiirulainen vei. Breton soveltaa teoksessa ”objektiivisen sattuman” metodiaan. Romaanin kertoja tapaa Nadjan, oudon eteerisen naisen, jonka mielenterveys järkkyy. Nadja elää omissa maailmoissaan ja päätyy lopulta mielisairaalaan. Romaanin kaikki ulkoinen tapahtumapaikkojen kuvaus on korvattu valokuvilla, tauluilla ja piirroksilla. Mitä pelleilyä. Breton ei olis löytänyt omaa persettään edes sähkölampun valossa. Pompeijin viimeiset päivät kirjotti sama Bulwer-Lytton joka väsäsi Ressun romskun alun koirankopin katolla. Elokuvassa pääosaa näyttelee yhdysvaltalainen kehonrakentaja Steve Reeves. Ohjelman kazeluaika Areenalla on päättynyt. Nyyh. Sen olis saanut kirjamessuilta mutta oli liian kallis.
ellauri220.html on line 589: Tän kaskun savurenkaat pössytellyt tyttö on kuin Marthe Richard, jonka rikas asiakas pelasti. Tai ei sittenkään, vaan se katulapsi joka juoxenteli yxin Bronxissa. Mihkähän Löllö on tällä tässä menossa? Mixhän tää Lenny oli sille aiheena niin mieluisa?
ellauri327.html on line 295: Caroline Engvall ser elak ut. Nolla on koko aika puhelimella, sen mamman pitää jobbata jopa pyhänä. Mihkähän pappa on livahtanut? Jempalla on välrundad rumpa ja botoxia huulessa. Hjälptränare on muka lakupetteri. Lakulla on styroxmuki kädessä.
xxx/ellauri056.html on line 620: Friedrich Wilhelm Schelling syntyi Leonbergin koiratarhassa Stuttgartin lähellä 1775. Se kävi protestanttiseminaaria Tübingenissä 1790-1795 Ranskan vallankumouxen aikana, missä sen koulukavereita oli Hegel ja hörhö Hördelin. Size muutti harppisakuihin, Leipzig 1797, sit Jena, missä sen kavereita oli kaima Schlegel ja kermapeppu Novalis. Jöötti-setä hommas sille professuurin Jenasta 1798-1803. Varmaan päästäxeen paremmin bylsimään rva Schellingiä. Eron jälkeen 1803 Reeti läxi takas länsi-Saxaan, etenkin Müncheniin. 1841 se peri Hegelin tyhjentämän syöttötuolin Berliinissä. Alux sen luennoilla siellä kävi Kierkegaard, Engels, Bakunin, Ranke, Burkhardt, ja Alexander von Humboldt. Pian ne kyllästyi ja lähti muualle kuin Homer Simpsonin pääkoppaan pettyneet zombiet: "brainss... brainss... naah nothing here... brainss... brainss..." Se kuoli Sveizissä Bad Ragazissa. Mihkähän?
xxx/ellauri126.html on line 454: 8 virallisesti luokiteltua aikuisiän persoonallisuushäiriötä ovat: epäluuloisuus, eristyneisyys, epäsosiaalisuus, epävakaus, huomionhakuisuus, vaativuus, estyneisyys, riippuvaisuus. Eli tällänen ei saisi aikuisten oikeesti olla. Mihkähän tässä mahtuu pakonomaisuus? Millainen sit pitäs olla? luottavainen, seurallinen, sosiaalinen (mitä eroa?), tasainen, huomaamaton, vaatimaton, estoton, riippumaton? No kyllä estottomuus voi mennä liian pitkälle! Mutteise silti ole nähtävästi persoonallisuushäiriö, tai ainakaan ei niin paha että siitä saa koppia. Ei ainakaan pehmustettua.
xxx/ellauri167.html on line 266: Voi helevetin helvetti, kyllä genret on sitten perseestä. Mihkähän genreen kuuluu "Crister"in oma elämä? Luultavasti se on tragikoominen. Mix vitussa pitää kaikki luokittaa? KAIKKI pitää luokittaa, vitun apinat. Kirjat on kirjakaupassa osastoittain "fiktio", "jännitys", "romantiikka", "sota". Voi vittu, täähän on taas sitä vanhaa EAT EAT FUCK FUCK KILL KILL touhua. Matelijanaivot sanelee myös viihdepläjäyxien luokat.
xxx/ellauri231.html on line 395: Antonovkan omenat oli liian nostalginen, sen väitettiin idealisoivan venäläisen aatelismiehen menneisyyttä. Buninin koottuja alettiin julkaista jo 1900-luvun alussa. Vanja vietti paljon aikaa Ukrainassa Tsehovin Anttonin vieraana. Mihkähän se Varvara vaimo oli jäänyt? Se vaihtui johkin Vera Muromtsevaan. Buninia pidettiin enimmäkseen (omien sanojensa mukaan) "melankolisena sanoittajana, joka lauloi hymnejä aatelisten tiloihin ja menneisyyden idylleihin". Hän myönsi myönsi vetoavansa "kaiken maailman nekrupoleihin". Paljon myöhemmin Bunin julistettiin lännkäreiden toimesta yhdeksi vuosisadan innovatiivisimmista venäläisistä kirjailijoista.
8