ellauri172.html on line 974: Monsieur le curé fait sa crise, de Jean Mercier, 2016, avec l'abbé Benjamin Bucquoy.
xxx/ellauri165.html on line 73: Louis-Sébastien Mercier (1740–1814) oli keskinkertainen ranskalainen kirjailija. Hän joutui Pariisin paheita kuvaavasta teoksestaan Tableau de Paris (1781–1789) maanpakoon, josta hän palasi vasta vallankumouksen alkaessa. Konventin edusmiehenä hän kannatti äänestyksessä Ludvig XVI:n elinkautista vankeutta ja joutui sen jälkeen itse vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen hänet valittiin 500-miehiseen neuvostoon. Hän sai historian professorin viran, ja hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri165.html on line 75: Mercier vastusti ranskalaista klassillista näytelmätyyliä, Hän moitti Jean Racinea ja Pierre Corneillea siitä, että he olivat ammentaneet näytelmiensä aiheet työhuoneestaan eivätkä elämän avoimesta kirjasta. Omia käsityksiään draamasta hän esitti tutkielmassa Essai sur l’art dramatique (1773). Mercier itse oli kuitenkin ize niin keskinkertainen kirjailija, ettei hän voinut todellisuuden maaperään istuttamillaan omilla näytelmillään luoda mitään todella arvokasta. Hän oli ize asiassa aivan paska. Hänen näytelmiään ovat esimerkiksi Eugénie (1767), Les deux amis (1770), Le faux ami (1772), Le juge (1774), Le déserteur, L’indigent (1782).
xxx/ellauri165.html on line 78: joiden ajattelua on sittemmin tutkittu turhankin paljon. Tutuiksi ovat tulleet esimerkiksi Rousseau, Voltaire ja Diderot, mutta vain harva on nykyään kuullut Louis-Sébastien Mercier’stä (1740-1814), aikansa terävimpiin (hah) ja suosituimpiin (hah hah) yhteiskuntakriitikoihin lukeutuneesta ajattelijasta ja kirjailijasta. Mercier’tä on tutkittu varsin vähän, ja suuressa osassa häntä sivuavia tutkimuksia on päästy lähinnä negatiiviseen kuvaukseen. Häntä on pidetty kirjallisuuden ”tusinatyöläisenä”, haihattelijana – ei niinkään merkittävänä ajattelijana (kuten mä) – ja on ivallisesti todettu, että hänen ansionsa piilevät suurten filosofi en ajatusten onnistuneessa jäljittelyssä. Tästä pilkkanimet ”Rousseaun apina” tai ”Diderot’n karikatyyri”.
xxx/ellauri165.html on line 80: Vuoden 2022 utopiassaan Mercier vastaa näihin kritiikkeihin. Hän uskoi lujasti ihmisen synnynnäiseen hyvyyteen ja hyväntahtoisuuteen ja siksi näki ihmisessä luontaisen taipumuksen hyveeseen. (Har, har.) Mercier’n mukaan onnellisuutta ei pysty saavuttamaan ilman kanssakäymistä, sosiaalisuutta. Juuri tämän sosiaalisuuden ja siitä seuraavan onnellisuuden Mercier esitti perusteluksi sille, miksi vuoden 2022 yhteiskunnassa sovellettaisiin rousseaulaista yhteiskuntasopimusta. Vaatimattomuus, huolenpito köyhistä ja tasa-arvo ovat Mercier’lle onnellisuuden premissejä yhteiskunnassa.
xxx/ellauri165.html on line 82: Forsström kirjassaan pahoitellen toteaa hänen sokeutensa nähdä yksilöllisten ja partikulaaristen arvojen merkitystä onnellisuuden kannalta. Ne ovat keskeiset tekijät, jotka kääntävät Mercier’n utopiaa Forsströmin dystopiaxi. Jengi nyt vaan haluaa olla vaativia, kyykyttää köyhiä ja omistaa enemmän kuin naapuri. Ilman privaatteja tuotantovälineitä ei mistään tule mitään.
xxx/ellauri165.html on line 84: Totaalinen yhdenmukaisuus, jota Mercier soveltaa vuoden 2022 yhteiskunnassaan tuo mieleen autoratiivisen-autoritiivisen-autoratirititiivisen- no, siis kommarien hallintokoneiston. Samankaltaisuuden normi sitoo Mercier’n visiossa kaikkia toisiinsa aina pukeutumista myöten. Missä ovat merkkivaatteet, Nike, Adidas, jotka tekevät meistä joka iikasta niin erilaisia?
xxx/ellauri165.html on line 86: Kaikki poikkeava (paitsi erityisen hyveellisestä toiminnasta annettava ”palkinto”) on tuomittavaa. Myös ”uudelleen kasvattavat” menetelmät (pelkistäen mm. aivopesu ja propaganda), joita Mercier kuvailee käytettävän ”poikkeaviin” ja rikollisten muokkaaamiseksi kunnon kansalaisiksi kuulostavat kaikkea muuta kuin onnellisuutta edistäviltä. Kyllä kovat rangaistuxet ja yxityiset vankilat on tehokkaampia. Law and order on ihan parasta.
xxx/ellauri165.html on line 88: Mercier’n utopia, jossa päivät, ihmiset, työt ja ajatukset seuraavat uuvuttavan samanlaisina toinen toisiaan, ilman iltauutisten ja luuriviihteen tuomaa helpotusta, antaa pikemminkin kuvan monotonisesta zombien valtakunnasta kuin ”parhaasta mahdollisesta maailmasta”. Missä yrittäjät? Missä volttikuskit? Kebab ja pizzat? Viihdeteollisuus ja valtamediat? Personoidut mainoxet? Luuripelit? Missä amerikkalainen unelma? Täähän kuulostaa ihan Brezhnevin pysähtyneisyyden ajalta.
xxx/ellauri165.html on line 90: Kuten Forsström huomauttaa, Mercier’n virheenä ei pidä nähdä sitä, että hän uskoi kaikkien ihmisten tulevan onnellisiksi samoista asioista - siis näki ihmiset samanlaisina – vaan pikemminkin tämä vain esti häntä näkemästä, että ihmiset saattaisivat poiketa toisistaan sen suhteen, mikä heitä miellyttää. Jotkut kerta kaikkiaan tykkää olla köyhiä ja toiset ökyrikkaita. Terveisin Teemu Toppola, keskinkertaisen syvällinen ajattelija (pst. kuulun jälkimmäiseen osastoon).
10