ellauri145.html on line 62: André Breton (19. helmikuuta 1896 Tinchebray, Orne – 28. syyskuuta 1966 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, surrealismin perustaja ja johtohahmo. Breton syntyi Normandiassa, Pohjois-Ranskassa. Hän oli kauppiasperheen ainut lapsi. Perhe muutti vuonna 1900 Pariisin esikaupunkiin, missä Breton kävi koulua. Hän opiskeli lääketiedettä, mutta ei suorittanut opintojaan loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Nantes’n sotilassairaalan neurologisella osastolla. Surrealistinen teoria on saanut vaikutteita Sigmund Freudin psykoanalyysistä sekä syvyyspsykologiasta. Breton sovelsi Freudin oppeja niin valelääkärinä kuin valekirjailijanakin, ja hän kävi tapaamassa Freudia Wienissä vuonna 1921. Surrealismin piti olla subrealismi mut Mallarme mokasi. Surrealismi oli jatkoa Tristan Tarzanin perustamalle Dada-liikkeelle. Breton liittyi dadaisteihin yhdessä Louis Aragonin ja Philippe Soupaut’n kanssa. Bretonille tuli kuitenkin välirikko dadan jäsenten kanssa, joten hän erosi liikkeestä. Selkeesti piha-Antero aina alotti. Vuonna 1944 julkaistiin pienoisteos nimeltään Arcane 17. Sen pohjana on keskiaikainen Melusinasta kertova legenda. Legendan mukaan ritari menee naimisiin hengettären, Melusinan kanssa. Ehtona on, ettei ritari saa nähdä vaimoaan yhtenä päivänä viikossa, jolloin Melusina on poissa ruumiistaan. Uteliaisuus kuitenkin voittaa, joten Melusina muuttuu pysyvästi henkiolennoksi. Nimi Arcane 17 viittaa tarot-kortteihin. Kortti numero 17 kuvaa rauhan ja rakkauden voittoa. Melusine on nykyisin vuonna 1979 Paris III -yliopiston yhteyteen perustetun Surrealismin tutkimuskeskuksen (Centre de recherche sur le Surréalisme) nimi. Andre oli mikrokefalinen, Georges Bataille (kz. albumia 139) käyt.kaz. akefali.
ellauri241.html on line 66: Runo kertoo, kuinka jumala Hermes kuulee nymfistä, joka on kauniimpi kuin kaikki. Hermes, joka etsii nymfiä, törmää sen sijaan Leimiään, joka on loukussa käärmeen muodossa. Hiän paljastaa hänelle aiemmin näkymättömän nymfin ja vastineeksi hän palauttaa hiänen ihmismuotonsa. Hän lähtee etsimään Korintin nuorukaista, Lyciusta, kun taas Hermes ja hänen nymfinsä lähtevät yhdessä metsään tekemään arvaa mitä. Lyciuksen ja Leimiän suhde kuitenkin tuhoutuu, kun viisas Apollonius paljastaa Leimiän todellisen henkilöllisyyden heidän hääjuhlissaan, minkä jälkeen hiän näennäisesti katoaa ja Lycius kuolee suruun. Tää läppä taitaa olla sukua sille Starbucks jenkki kahvipaikan merenneidolle Melusinelle, sehän painui kanssa huizin nevadaan kun joku kertoi ezillä on kalanpyrstö, tai oli ollut ainakin. Huoh. No jo on leimiä.
xxx/ellauri127.html on line 266: Melusiina on nereidi eli merenneito. Seireenit oli merenneitoja. Kaukaa kazottuna ihania mutta läheltä kuin hiiriä joilla on rikkinäinen sateenvarjo kädessä. In Wilhelm Meister’s Journeyman Years, Goethe re-tells the Melusine tale in a short story titled « The New Melusine«. Mä oon siis lukenut sen, vaan enpä enää muistanut. Disneyn Arielilla on se paha puute prinssin kannalta, ezen pyrstö on 1-haarainen. Pedofiili H.C. Andersen ymmärsi nikkaroida siihen lohenpyrstöliitoxen (see fig. 1-3).
xxx/ellauri127.html on line 272: Melusine had been sculpted by Ludwig Michael Schwanthaler who also sculpted a « Nymph of the Rhine« , a « Loreley » and a « Nyx« . 1846 Fertigstellung der Figur „Melusine“ für das Schloss Hohenschwangau. There is also a well known painting, « Die Schöne Melusine » (the Fair Melusine), by Julius Hübner (1806-1882).
xxx/ellauri127.html on line 275: Melusine.jpg/400px-JuliusHubner_Melusine.jpg" height="200px" />
xxx/ellauri127.html on line 278: Walter Scott (1771-1832), Scottish author of « The Lady of the Lake » (1810 – it inspired Rossini’s « La Donna Del Lago » (1819)), « Ivanhoe » (1819) also authored « The Minstrelsy of the Scottish Border« , recounting the legend of Melusine.
xxx/ellauri127.html on line 280: The female figure in the Starbucks logo has been likened to a Melusine. Notice the fork innovation in the tail. In Czech the word meluzína refers to wailing wind, usually in the chimney. This is a reference to the wailing Melusine looking forward to having children.
xxx/ellauri127.html on line 282: The most famous literary version of Melusine tales, that of Jean d'Arras, compiled about 1382–1394, was worked into a collection of "spinning yarns" as told by ladies at their spinning coudrette (coulrette (in French)). He wrote The Romans of Partenay or of Lusignen: Otherwise known as the Tale of Melusine, giving source and historical notes, dates and background of the story. Another version, Chronique de la princesse (Chronicle of the Princess). tells how in the time of the Crusades, Elynas, the King of Albany (an old name for Scotland or Alba), went hunting one day and came across a beautiful lady in the forest. She was Pressyne, mother of Melusine. He persuaded her to marry him but she agreed, only on the promise—for there is often a hard and fatal condition attached to any pairing of fay and mortal—that he must not enter her chamber when she birthed or bathed her children. She gave birth to triplets. When he violated this taboo, Pressyne left the kingdom, together with her three daughters, and traveled to the lost Isle of Avalon.
xxx/ellauri127.html on line 284: The three girls (Liddellin tytöt!) —Melusine, Melior, and Palatyne—grew up in Avalon. On their fifteenth birthday, Melusine, the eldest, asked why they had been taken to Avalon. Upon hearing of their father's broken promise, Melusine sought revenge. She and her sisters captured Elynas and locked him, with his riches, in a mountain. Pressyne became enraged when she learned what the girls had done, and punished them for their disrespect to their father. Melusine was condemned to take the form of a serpent from the waist down every Saturday. In other stories, she takes on the form of a mermaid.
xxx/ellauri127.html on line 286: Raymond of Poitou came across Melusine in a forest of Coulombiers in Poitou in France, and proposed marriage. Just as her mother had done, she laid a condition: that he must never enter her chamber on a Saturday. He broke the promise and saw her in the form of a part-woman, part-serpent, but she forgave him. When, during a disagreement, he called her a "serpent" in front of his court, she assumed the form of a dragon, provided him with two magic rings, and flew off, never to return.
10