ellauri041.html on line 322: Tommi Melenderin toinen romaani piruilee mediatsunamille, joka peittää elämän. Ironisesti Tommi kelluu tulvan mukana kuin Sauli Niinistön tuulen viemä lippalakki.
ellauri041.html on line 324: Omalla tavallaan Tommi Melenderin toinen romaani Ranskalainen visiitti on helposti mieleenpainuva lukukokemus. Se ei asetu suoraan valtavirtaan, vaan luovii siinä vinosti. Runoilijana uransa aloittanut Melender (s. 1968) on kirjoittanut romaanin, joka on sekä kielellisesti että temaattisesti vahvasti käreä-äänisen ja ruman tekijänsä näköinen. Ranskalainen pastilli on pikemminkin EU-myönteinen kuin perussuomalainen romaani, mikä ei johdu yksinomaan siitä, että valtaosa sen tapahtumista on sijoitettu Ranskaan - kuvitteelliseen pieneen kylään, joka vastustaa vielä roomalaisia. Ranskalainen ystävä on etäännytetty moraliteetti homoilusta, ystävyydestä, petoksesta, rakkaudesta, rikoksesta ja ajan ilmiöistä, joista koottu uteliaan penixen lailla kaikkialle työntyvä visuaalinen sälä ja auditiivinen häly estävät lukijaa kuulemasta ja näkemästä juuri mitään.
ellauri041.html on line 326: Melenderin romaani luotaakin iänikuista loppuun kaluttua kysymystä siitä, miten ihminen lopulta voi löytää tiensä itseensä ja itsensä luokse. Voi hemmetti. Mitäs läxit? Kuka ihmistä odottaa tämän tien päässä? (No viikatemies, ellei suorastaan vanha vihtahousu.) Uuden romaanin etsintä alkaa kuolemasta, päähenkilön Joel Rannon isoäidin poismenosta. Näin kuolema toimii uudelleen aktivoituvan elämän savukkeena. Tumpataan toinen, sytytetään uusi. Vuoroin käydään vieraissa. Ottaako sinun lipasi, ei ota minun orani. Ironia näkyy siinä, että isoäidin lipa on päähenkilölle läheisempi kuin oma ora.
ellauri041.html on line 342: Melenderin romaani pysyy takautumineen ja kirjallisine viittauksineen hyvin kasassa. Se on kelpo teos, puolustaa paikkaansa kasan pohjalla, mutta epäilen, että näistä aineksista olisi parempi kirjailija (esim mä) voinut saada aikaiseksi myös vielä vastaan panemattomamman kirjan. Vaikka onhan se nytkin kiitettävän vetelä. Esimerkiksi juoni on kivan likilaskuinen. Psykologinen omakuva jää osuvan kapeaksi, enempi lontoonrakeiseksi kuin ranskanpastellixi. Myös Flaubertin ja Bauderlairen osuus tuntuu kokonaisuuden kannalta jäsentymättömältä - kirjailijat ovat samalla tapaa annettuja ominaisuuksia kuin romaanihenkilöiden tukan tai silmien väri. Missä on Flaubertin hikinen kalju ja Bauderlairen kissanhajuinen misogynia?
ellauri041.html on line 368: (Ohops, Ranskalaisia pastilleja olikin Juha Tantun matkakirja, joka oli Linkuilla mukana Pariisissa. Melenderin kirja oli Ranskalainen ystävä. Aapelilla oli Onnen pipanoita ja Talvella Iloinen juusto.)
ellauri041.html on line 375: Melenderin kakkosexi jäänyttä Ranskalaista ystävää arvioizi Hesarissa sen kaveri Jukka Petäjä. Arvostelu ohessa.
ellauri041.html on line 387: Sopivasti Tommi Melenderin uuden rykäyxen arvostelee Herlinin pää-äänenkannattajassa tällä kertaa Antti Majander. Ensi kerralla voivat sitten vaihtaa osia.
7